Sanoja vaan ei riittävästi tekoja

Johtavat teollisuusmaat - G7-maat - kokoontuivat Italian Taorminassa, kokouksen tiimoilta julkaistiin selkeäsanainen Ukrainan kriisiä (julkilausumassa käytettiin termiä ”kriisi”) koskeva julkilausuma, samalla G7-maat antavat kaiken tukensa Ukrainan itsenäisyydelle, alueelliselle koskemattomuudelle ja suvereniteetille.

Lainaus julkilausumasta:

“We stress the responsibility of the Russian Federation for the conflict and underline the role the role it needs to play to restore peace and stability. We reiterate our condemnation of the illegal annexation of the Crimea peninsula, reaffirm our policy of non-recognition, and fully support Ukraine’s independence, territorial integrity and sovereignty. We recall that the duration of sanctions is clearly linked to Russia’s complete implementation of its commitments in the Minsk Agreements and respect for Ukraine’s sovereignty.” (*: ks. kuva blogin lopussa)

Kuulostaa hienolta, johtavat teollisuusmaat antoivat julkilausumassaan kaiken tukensa Ukrainan itsenäisyydelle, alueelliselle koskemattomuudelle ja suvereniteetille – julkilausuma on sanamuodoltaan likipitäen yhtä juhlallinen, mitä on Budapestin sopimus joulukuulta 1994 (Budapest Memorandum on Security Assurances), jossa luvattiin Yhdysvaltojen, Venäjän ja Iso-Britannian toimesta seuraavaa ”Respect Belarusian, Kazakh and Ukrainian independence and sovereignty and the existing borders” vastaavasti kyseiset maat luopuivat alueillaan olleista ydinaseista sekä niiden kuljettamiseen tarkoitetuista strategisista pommikoneista sekä ohjuksista (toimitettiin Venäjälle tuhottavaksi). Kuten Ukrainan sota – ei kriisi – on osoittanut, Budapestin sopimuksella ei ollut mitään arvoa siinä vaiheessa kun Venäjä päätti rikkoa sen. Millainen arvo on siis annettava johtavien teollisuusmaiden julkilausumalle? Onko se jotain muutakin kuin ”tahroja paperilla”?

Ukrainassa on sodittu jo reilut kolme vuotta, Krimin niemimaa on ollut miehitettynä yli kolme vuotta, länsimaat ovat kohdistaneet Venäjään sekä useille Putinin hallintoa tukeville ja/ tai Krimin niemimaan miehitykseen ja Itä-Ukrainan sotaan konkreettisesti osallistuneille henkilöille pakotteita. Samanaikaisesti länsimaat ovat osoittaneet tukensa Ukrainalle julkilausumien ynnä tuen muodossa, samalla kuitenkin vaatien Ukrainan johdolta maan huomattavaa uudistamista, korruption vastaista taistelua – mikä on tietty Ukrainan tulevaisuuden kannalta hyvä asia, ulkoa tuleva paine voi nopeuttaa uudistusprosessia, jota maa todellakin kaipaa. Mutta onko Venäjän toiminnassa tapahtunut muutosta reilussa kolmessa vuodessa? Onko lännen pakotteista ollut hyötyä?

Mikäli Venäjään sekä eräisiin venäläisiin kohdistettujen pakotteiden tarkoituksena oli saada aikaan se, että Krimin niemimaan miehitys loppuu ja että sota Itä-Ukrainassa päättyy, voidaan yks’kantaan todeta se, että pakotepolitiikka on kaikella tapaa epäonnistunut. Pakotteilla ei tällöin ole ollut aiottua vaikutusta, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että pakotteet ovat keinona olleet hyödyttämiä tai että ne pitäisi poistaa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa olen ennemminkin valmis kääntymään sille kannalla, että toimet ovat olleet liian lieviä, pakotteet ovat olleet liian lieviä ja kohdistuneet osin vääriin henkilöihin ja kohdennettu väärällä tapaa. Niiden olisi pitänyt iskeä voimakkaammin ja suoraan Putinin lähipiiriin, sellaisiin henkilöihin ja yhtiöihin, joiden oma hyvinvointi on riippuvainen Venäjästä ja sen myötä Putinista ja joista Venäjä on riippuvainen.

Läntiset maat ovat kohdistaneet Venäjään pakotteita, tukeneet Ukrainaan useammalla tavalla, teho ei kuitenkaan ole ollut riittävä, kuten on nähty. Epäilen ettei tämä johtavien teollisuusmaiden julkilausuma osoittaudu miksikään muuksi kuin ”tahroiksi paperilla” – sillä ei ole todellista konkreettista vaikutusta, mikäli tätä olisi toivottu, siihen olisi ollut viisasta sitoa muita – konkreettisia – tuenosoituksia Ukrainalle, sellaisia jotka auttavat ukrainalaisia puolustamaan maataan. Mikäli joku epäilee sitä, ettei ole perusteita tälle muulle tuelle, tähän on syytä todeta, että tällaisia perusteita löytyy päivä päivältä enemmän.

Perusteita

On vaikea sanoa mikä merkitys Yhdysvaltojen presidentinvaalien lopputuloksella tai sillä, että Ranskassa Marine Le Pen kamppaili presidentintehtävästä kalkkiviivoille saakka, on Ukrainassa tapahtuneeseen hyvin epäsuotuisaan kehitykseen tammi-helmikuun vaihteesta alkaen, jolloin Venäjän tuella alkoi voimakas hyökkäys Donetskin pohjois- ja luoteispuolella kohdistuen etenkin Ukrainan hallinnassa olevaan Avdiivkan kaupunkiin? Arvioisin kuitenkin, että kumpikin tekijä on vaikuttanut siihen, että Venäjä on voinut nostaa intensiteettiä Ukrainassa – Donald Trump on omalla toiminnallaan luonut epävakautta Yhdysvalloissa levittäen sitä myös läntisiin liittolaisiinsa, samalla asetelma Ranskan presidentinvaaleissa oli Venäjälle suotuisa, oli hyvinkin mahdollista, että Venäjän voimakkaana tukijana tunnettu Marine Le Pen olisi voittanut vaalit. Tähän kuvioon kun vielä yhdistetään negatiiviset uutiset Saksasta, moni epäili – aiheellisestikin – Angela Merkelin asemaa, niin Vladimir Putinin kannalta katsoen pullat olivat hyvin uunissa. Ne ovat sitä vieläkin, siitä huolimatta, että Emmanuel Macron voitti Ranskan vaalit ja että Angela Merkel on osoittanut selkeää, kaivattua, johtajuutta, johtuen paljolti Trumpin synnyttämästä epävarmuudesta.

ETYJ:n tarkkailijat ovat panneet merkille tilanteen selkeän kiristymisen Itä-Ukrainassa sotatoimialueella, toukokuussa Venäjä ja sen tukemat militantit ovat suorittaneet lukuisia tykistökeskityksiä selkeitä siviilikohteita vastaan, eräät näistä tykistökeskityksistä on luokiteltavissa sotarikoksiksi. Kasvavat siviilitappiot lisäävät huolta ETYJ:n taholla. (1)

Toukokuun 13. päivänä jolloin Kiovassa juhlittiin Euroviisujen finaaleja, Donetskin ”kansantasavallan” alueelta suoritettiin Avdiivkaan tykistökeskitys. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, avdiivkalaisen omakotitalon takapihalla grillailtiin rauhassa, kunnes rauhan rikkoi piha-alueelle osunut 122 mm tykistökranaatti – 4 siviiliä kuoli, yksi mies loukkaantui vakavasti ja kaksi lasta jäi orvoiksi. (2)

Tämä ei suinkaan jäänyt ainoaksi huomattavaksi siviilikohteeseen kohdistuneeksi tykistökeskitykseksi toukokuussa - 26. toukokuuta Krasnohorivkan kaupunki, Donetskin esikaupunkialueella, Donetskista länteen joutui tykistökeskityksen kohteeksi, kaupunkia tulitettiin miehitetyltä alueelta. Tykistökeskityksessä vaurioitui koulu nro. 3 ja sairaala sekä useampi asuinrakennus. (3) Tästä pari päivää eteenpäin, sunnuntaina 28. toukokuuta, Krasnohorivka joutui edellistä olennaisesti massiivisemman tykistökeskityksen kohteeksi. Tuolloin keskityksen ensimmäinen vaihe alkoi kello kuusi aamulla ja toinen vaihe kahtakymmentä vaille kahdeksan, kaupungin tulitus päättyi puoli yhdeksältä. Tällä kertaa kahdeksan siviiliä haavoittui, poliisit ja pelastusviranomaiset joutuivat evakuoimaan osumia saaneen sairaalaan potilaat ja henkilökunnan, myös koulu nro. 2 syttyi palamaan tulituksen seurauksena. Samaisena päivänä Avdiivkaa tulitettiin tykistöllä ja kranaatinheittimillä 40 minuutin ajan.

28.5.2017 tykistökeskityksessä vaurioitunut koulu nro. 2 (Школа № 2), Krasnohorivka – Ukraina. Kuva via @666_mancer.

Yllä mainitsemani tapaukset ovat vain osa tämän kevättalven ja kevään huolestuttavasta suuntauksesta. Taannoin Mariupolin suunnalla useampi omakotitalo/ loma-asunto tuhoutui tykistökeskityksessä (4), siviilitappioilta vältyttiin, johtuen siitä, että alueella asuu enää jokunen kymmenen siviiliä – sota on ajanut suurimman osan alueen asukkaista evakkoon.

Ukrainan hallinnassa oleville alueille ammutun, siviilikohteisiin kohdistetun tulen, ohella Venäjän johtamat joukot ovat suurella todennäköisyydellä toukokuun 20. tapahtuneen Trudovskyin linja-autoaseman tulituksen taustalla (5). Trudovskyin linja-autoasema sijaitsee miehitetyllä alueella Donetskin läntisessä osassa, tulituksessa loukkaantui kaksi siviiliä. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta jolloin miehitetyillä alueilla tulitetaan provokatiivisessa tarkoituksessa joko siviilikohteita tai omia asemia ja propagandaviestinnässä vieritetään syy ukrainalaisjoukkojen harteille. Yksin Donetskissa vastaavia tapauksia on tapahtunut sodan kuluessa lukuisia kertoja, ikävimmillään iskuissa on tullut suuri joukko kuolleita tai aineelliset vauriot ovat olleet huomattavat, kuten kävi elokuun lopun (29. - 31.8.2016) kranaatinheitintulituksessa, jossa kahden yön aikana Donetskissa sekä sen ympäristössä – miehitetyillä alueilla – kymmeniin asuinrakennuksiin osui militanttien ampumia kranaatteja.

Kehityskulku Itä-Ukrainassa on äärimmäisen huolestuttava, on vaikea arvioida mikä näiden terroripommitusten perimmäinen tarkoitus on. Onko tarkoituksena tehdä siviileiden elämä niin vaikeaksi kuin mahdollista, jonka myötä he lähtevät alueelta evakkoon, josta voi seurata se, ettei alueiden puolustamista pidetä enää niin tarpeellisena? Ovatko nämä kenties laajemman offensiivin valmistelua, kulutussotaa, jonka toivotaan heikentävän puolustajan moraalia? Vai onko taustalla vain halu/ tarve testata sitä kuinka länsimaat reagoivat kun sotatoimia kohdistetaan entistä enemmän siviilikohteisiin? Mikäli on, reagoimattomuus tai Venäjää myötäilevät lausunnot ovat äärimmäisen huono signaali – ikävimmillään seuraus on se, että sodankäynnin intensiteetti lisääntyy entisestään Itä-Ukrainassa, että Venäjän johdolla siviilikohteita tulitetaan entistä rajummin.

Sodan kolmen vuoden kuluessa on huomattu, ettei Venäjällä ole todellista halua sitoutua Minsk II sopimukseen tai muihinkaan neuvoteltuihin sopimuksiin – ei edes paikallisiin tulitaukosopimuksiin Donbasin sotatoimialueella. Ongelmien voidaan todeta olevan seurausta Venäjän toiminnasta, joten mielestäni tämä asia tulisi uskaltaa sanoa entistä kuuluvammin myös poliitikkojenkin toimesta. Näiltä osin pidän ongelmallisena sitä, että aina muistetaan korostaa kummankin osapuolen roolia, kun todellisuus kuitenkin on sitä, että Venäjän toimien seurauksena Ukrainassa on sota ja rikkomuksiin syyllistytään rintamalla. Venäjä, ja sen ohella nämä ns. kansantasavallat ovat merkittävässä roolissa sen suhteen, etteivät sopimukset pidä, että helmikuusta 2015 sovittu Minsk II sopimus menetti käytännössä merkityksensä välittömästi taisteluiden jatkuessa Debaltsevossa niin kauan kunnes kaupunki siirtyi Venäjän tukemien joukkojen hallintaan.

Aiempien ja nykyisten tapahtumien perusteella on todellakin perusteita sille, että lännen tulisi reagoida voimakkaammin Itä-Ukrainassa tapahtuviin siviileihin kohdistettuihin terroripommituksiin. On oltava ”red line” – Barack Obamaa lainatakseni – jota Venäjän ei sovi ylittää ja mikäli ylittää, seurausten tulee olla riittävän voimakkaat ja riittävän nopeasti langetetut, jolloin selkeästi on ymmärrettävissä rangaistuksen seuraavan tekoa. Rangaistuksen tulisi seurata jokaista merkittävää rikollista tekoa ja niiden tulee olla muutakin kuin sanoja paperilla ja puheita. Venäjään kohdistetun pakotepolitiikan oheen tukea Ukrainalle sopisi laajentaa toimittamalla maahan ”tappavaa aseistusta” ei-tappavien asejärjestelmien rinnalle, kuten FGM-148 Javelineja (6) taisteluun Venäjän ”panssariarmadaa” vastaan.

Marko


1. https://uawire.org/news/osce-the-number-of-civilian-deaths-increases-in-the-donbas# 

2. http://euromaidanpress.com/2017/05/16/amid-eurovision-grand-final-russia-launches-rockets-kills-civilians/ 

3. http://uacrisis.org/56691-lysenko-28 

4. https://medium.com/dfrlab/violence-escalates-near-mariupol-ffe40ba3ad4f 

5. https://informnapalm.org/en/russian-occupiers-shelled-trudovskyi-bus-station-provocation/ 

6. https://www.youtube.com/watch?v=Ovxz1_hPJKQ 

*: 

G-7-maiden julkilausumasta, kuvakaappaus Judith Gough’n (Iso-Britannian Ukrainan suurlähettiläs) twittertililtä.

Käykö Janus Putkosen propagandamylly ylikierroksilla?

Suomalaissyntyistä, Donetskin ”kansantasavallassa” vaikuttavaa, Janus Putkosta voi pitää ehtana propagandistina – hänen toimittamansa DONi-News on uutistoimisto vain nimeksi, se ajaa rahoittajansa, viime kädessä Venäjän tarkoitusperiä unohtaen objektiivisuuden, johon toimitustyössä tulisi pyrkiä. Putkosen ja sen myötä DONi-Newsin työskentelyssä etusijalla on lojaalius ”kansantasavaltoja” ja sen myötä Venäjää kohtaan. Milloin viimeksi olette nähneet Putkosen arvostelevan jompaakumpaa tai kumpaakin?

Huhtikuun alkupuolella (8.huhtikuuta) DONi-News julkaisi uutisen ”DPR Command reports about Islamic battalion arriving at Kiev-controlled Mariupol”, joka lähes sellaisenaan levisi myös venäläismedioihin. Venäläinen tvzvezda.ru ”uutisoi” tuolloin seuraavaa ”Ukraine supplying chemical weapons to the Middle East”, jossa uutisessa mainittiin myös Mariupoliin saapunut muslimipataljoona.

Alla kuvakaappauksina DONi-Newsin uutinen aiheesta, sekä myöhemmin julkaistu, tvzvezda.ru:n venäjänkielinen uutinen samaisesta aiheesta.

Samaisessa DONi-Newsin uutisessa mainittiin Ukrainan toimittaneen myös kemiallisia aseita (nimeämättömään) Lähi-idän maahan.

”It was underlined that among the battalion’s duties were the defense of the missile and artillery ammunition warehouses and capturing of the Mariupol port, which, according to Basurin, has become the base of illegal weaponry and ammunition trade with the Middle East countries, including chemical weaponry”.

Tarkoituksena oli epäilemättä pyrkiä synnyttämään mielikuvaa siitä, että Syyrian Khan Shaykhun kaasuiskujen taustalla voisivat olla al-Assadin hallintoa ja sen myötä venäläisiä vastaan taistelevat kapinallisjoukot Assadin hallinnon ja sen tukijoiden sijaan. Putkosen ja Venäjän epäonneksi syyttävä sormi ei kohdistunut Ukrainaan, se pysyi vankasti suunnattuna Assadin hallintoon ja sen tukijoihin.

Atlantic Council's Digital Forensic Research Lab käsitteli katsauksessaan ”Fake “Islamic Battalion” Arrives in Mariupol” 9. huhtikuuta “muslimipataljoonan” saapumista Mariupoliin. (1) Uutisen todettiin olevan disinformaatiota.

Nyt Putkonen näyttää palanneen islamisti-teemaan DONi-Newsin ”uutisoidessa” ”Ukraine deploys Arab mercenaries-saboteurs to LPR vicinities” – kyseessä voidaan sanoa olevan selkeä esimerkki propagandasta. Ajoittuuko se tarkoituksellisesti Manchesterin iskun jälkimaininkeihin vrt. aiempi uutisointi Ukrainan harjoittamasta kemiallisten aseiden viennistä Lähi-itään, joka ”uutinen” ajoittui Syyrian kaasuiskun jälkimaininkeihin? Tämä DONi-Newsin ”uutinen” saa entistä absurdimpia piirteitä, kun samalla huomioidaan Janus Putkosen uutiseen linkittämä Facebook-päivitys:

DONi-Newsin propagandauutinen aiheesta:

Minun on vaikea uskoa, että yllä oleva uutinen arabivapaaehtoisista ottaisi ilmaa siipiensä alle ainakaan siinä muodossa jossa se on levitetty maailmalle ja mikä sen tarkoitus on. Sen sijaan se todennäköisesti alkaa levitä venäläismedioissa ja sitä kautta saa näkyvyyttä Venäjän tukijoiden keskuudessa sekä länsimaita vastustavissa piireissä, jos ei muuta niin osoituksena länsimaisen median korruptoituneisuudesta, koska se jättää tällaiset aiheet kertomatta. Erilaiset salaliittoteorioita välittävät sivut todennäköisesti tarttuvat täkyyn, myös em. syystä johtuen.

Vielä loppuun kysymyksenä, kierrättääkö Putkonen ja DONi-News tässäkin tapauksessa ikäloppua uutista. Live Leakiin jaettiin seuraava ”uutinen” kesäkuussa 2016 ”Deserters from Ukrainian forces reveal NATO plan for massive offensive in Lugansk direction”, jossa arabivapaaehtoiset nostettiin myös esille:

”Arab mercenaries are housed near the village of Stanica Lugansk. These men are in non-standard issue uniforms with Arabic insignia.” (3)

Tämän kevään näyttöjen perusteella Janus Putkosen propagandamylly on vauhdissa. Putkosen toimittaman DONi-Newsin jakamaa propagandaa ja disinformaatiota ei pidä ottaa minään harmittomana uutisointina, kyse on tarkoitushakuisesta toiminnasta, jossa totuus on työnnetty kauas taka-alalle ja jonka tarkoituksena on disinformaation levittämisen ohella synnyttää epätietoisuutta ja lisätä epäuskoa sekä tukea Venäjän tarinaa.

Marko

1. https://medium.com/dfrlab/fake-islamic-battalion-arrives-in-mariupol-6e68295deed2 

2. https://www.facebook.com/janus.putkonen/posts/10154725142812879 

3. https://www.liveleak.com/view?i=bec_1468831439 

Ukraina kielsi venäläisen sosiaalisen median, sotaa käyvän maan ratkaisu oudoksuttaa eräitä

En ole aiemmin kyennyt huomioimaan viime viikolla runsasta keskustelua herättänyttä Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon määräystä venäläisen sosiaalisen median (Vkontakte ja Odnoklassniki) ja venäläisen hakukoneen Yandexin sekä venäläisen sähköpostiohjelma Mail.ru:n kieltämisestä. Rajoitus – kielto – ulottuu myös venäläisen kyberturvallisuusyhtiö Kasperskyn ohjelmien käyttöön. Yritän nyt tarkastella tätä tapausta hiukan tarkemmin, nostaa esille näkökulmia, joihin keskustelussa Suomessa on vähemmin viitattu tai jotka on jopa ohitettu maininnoitta.

Kuvaan yhdistetty kiellettyjen venäläisomisteisten palveluiden logot.

Helsingin Sanomien nimettömässä pääkirjoituksessa ”Porošenko vahingoittaa sensuurilla omaa maataan” (1) nostetaan esille teeman sananvapauspuoli, mikä on ymmärrettävä huoli kun tapahtunutta tarkastellaan yksipuolisenrajoittuneesti maasta, jossa ei käydä sotaa ja joka ei ole hyökkäyksen kohteena ja jonka osia ei ole miehitetty, mutta juuri tässä piilee tähän yksipuoliseen tarkasteluun liittyvä ongelma. Suomi ei ole sodassa Venäjän kanssa, joten meidän on tavattoman helppo arvostella toimia, jotka meidän silmissämme näyttäytyvät ihmisten oikeuksien rajoittamiselta, kun emme itse ole vastaavan aggression kohteena, kun osaa maastamme ei ole miehitetty sotilasoperaation toimesta muutama vuosi sitten, eikä maamme ole jatkuvan aggression kohteena.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen kautta välitetään myös puutteellista tietoa, joidenkin mielestä kyseessä on jopa disinformaation jakaminen. Pääkirjoituksen kirjoittajaa lainatakseni:

”Nyt suljetut sivustot ja kanavat ovat suosittuja keskinäisen yhteydenpidon ­välineitä Ukrainassa, eivät Venäjän propaganda-aseita.”

Totta lainauksessa on se, että kanavat ovat suosittuja yhteydenpidonvälineitä Ukrainassa, mutta samalla ne ovat myös jatkuvan tarkkailun alla, kukaan tuskin tietää kuinka laajat valvontaoikeudet Venäjän tiedustelupalvelulla FSB:llä tai GRU:lla todellisuudessa on Vkontakteen ja Odnoklassnikiin, joten täten nämä palvelut voivat muodostaa olemassa olevan turvallisuusuhan rintamalla taisteleville joukoille ja välillisesti laajemmalle osalle kansalaisia.

Se, että kansalaiset siirretään käyttämään muita palveluita (esim. Facebook) ei lopeta tätä uhkaa, mutta toimea voidaan pitää merkkinä siitä, että valtiojohto on tiedostanut uhan olemassa olon ja toiminnallaan välittää signaalin palveluiden käyttäjille. Samalla palvelut ovat myös propaganda-aseita, tai oikeammin palvelut mahdollistavat niiden käytön propaganda-aseina. Tässä suhteessa Vkontakte ei millään muotoa eroa Facebookista, kumpaakin on mahdollista käyttää alustana propagandan levittämiseen/ jakamiseen. Mikäli näin ei olisi, eivät lukuisat Venäjän propagandaa levittävät ”uutissivustot” operoisi sosiaalisessa mediassa, kuten Janus Putkosen DONi-News Facebookissa ja Vkontaktessa. (2)

Edelleen on myös syytä huomioida se, että tuskin kukaan meistä tietää millaiset valtuudet venäläisille tiedusteluelimille on annettu verkkovalvontaan, millä tavalla ne voivat valvoa viestiliikennettä Vkontaktessa ja Odnoklassnikissa, tai millaiset oikeudet niillä on päästä Mail.ru:n palvelimille? Jo yksin epätietoisuus luo turvallisuusuhkaa, puhumattakaan sitten siitä, että käytännössä venäläisyritysten sanaan ei voi tässä tapauksessa luottaa. Enkä nyt väitä, että venäläisillä tiedusteluelimillä ei olisi pääsyä tarkkailemaan Facebookin vastaavaa viestiliikennettä, ja tarvittaessa vaikuttaa omin toimin Facebookiin (häirintä tms.) mutta Vkontakten ja Odnoklassnikin kohdalla se on varmuudella helpommin toteutettavissa – samoin hakukoneyhtiö Yandexin kohdalla, puhumattakaan sitten sähköpostipalvelin Mail.ru:sta.

Helsingin Sanomien yksipuolisen pääkirjoituksen rinnalle Verkkouutisten uutinen ”Ukrainan varapääministeri VU:lle: Venäläiset verkkopalvelut tavoittelevat demokratian tuho” tuo esille juuri tämän toisen puolen, sen, että Venäjä on käyttänyt ja käyttää sosiaalisen median alustoja myös osana sodankäyntiä – ne ovat propaganda-aseita ja niitä käytetään erittäin tehokkaasti propagandan sekä vihan levittämiseen. (3)

Verkkouutisten uutisessa ukrainalainen journalisti ja kansalaisaktivisti Alya Shandra pukee asetelman ongelmallisuuden sanoiksi:

”Sodan oloissa on usein tehtävä valintoja kansallisen turvallisuuden ja demokraattisten vapauksien välillä. Ukraina joutuu tasapainoilemaan ohuella langalla. Venäjän Ukrainaa vastaan käymästä sodasta ja sen aiheuttamista kuolonuhreista välittää lopulta vain Ukraina itse.”

Sodan uhreista vastuun kantaa mitä suurimmassa määrin Ukraina, meidän on helppoa arvostella sotaa käyvän maan toimia omasta näkökulmasta tarkasteltuna, mutta kaikki näyttää aivan toiselta maassa, jossa käydään sotaa ja joka on ollut ja on edelleen voimakkaan informaatiovaikuttamisen ja kyberhyökkäysten kohteena. Ukrainalaiset joutuvat taiteilemaan länsimaisten arvojen ja vastaavasti sodan tuomien rajoitusten välillä. Ja kuten ukrainalaiset ovat asian esittäneet, siinä vaiheessa kun Krim on luovutettu Ukrainalle ja venäläisjoukot lopettaneet Itä-Ukrainan miehityksen – kun sota on päättynyt – venäläiseen sosiaaliseen mediaan ja muihin venäläisiin verkkopalvelimiin kohdistetut käyttökiellot voidaan purkaa. Kyse ei ole mistään lopullisesta kiellosta vaan olosuhteiden pakosta tehdystä päätöksestä, jota toki voi perustellusti kritisoida mutta tuolloin ne erityispiirteet on syytä huomioida ja pitää mielessä.

Sosiaalista mediaa kuin myös muut viestipalvelut, mukaan luettuna tekstiviestit, on valjastettu Ukrainan sodassa Venäjän taholta sodankäynnin välineiksi. Niiden kautta levitetään propagandaa kuin myös kohdennettua viestintää, tekstiviestien osalta rintamalla palveleville joukoille ja toisaalta sotilaiden omaisille. Sitä kuinka tekstiviestejä hyödynnetään ”moderneina lentolehtisinä” käy läpi Atlantic Council's Digital Forensic Research Lab artikkelissa ”Electronic Warfare by Drone and SMS”. (4) Vastaavaa ja paljon monimuotoisempaa häirintää ja psykologista vaikuttamista on mahdollista toteuttaa sosiaalisen median välityksellä, jollaisilla voi olla riittävän usein ja riittävän laajalevikkisesti toteutettuna myös psykologista vaikutusta joko sotilaisiin tai omaisiin – pahimmassa tapauksessa laajempiin ihmisryhmiin yhteiskunnassa.

Tällaisia ja vastaavia tekstiviestejä lähetettiin rintamalla oleville ukrainalaissotilaille talvella Venäjän asevoimien ja sen varustamien militanttien suorittaessa offensiivia Avdiivkan rintamalohkolla Donetskin pohjoispuolella (kuvakaappaus @loogunda twittertili).

Ukrainan toimenpiteellä on muitakin – väistämättömiä – vaikutuksia. Voimaantulevan kiellon myötä kansalaisten OSINT-työ väistämättä vaikeutuu, en nimittäin usko, että kaikki tällä hetkellä OSINT-työtä harjoittavat ryhtyvät innolla kiertämään rajoituksia. Toisaalta ammattimaisempaan toimintaa rajoitukset tuskin vaikeuttavat, mutta kuten tähän mennessä on havaittu, kansalaisten OSINT-työn myötä on paljastunut lukuisa joukko alueella suoritettuja rikollisia tekoja. OSINT-työllä on ollut suuri vaikutus Malaysia Airlinesin lennon MH17 alas ampumisen selvittelyssä – joskin merkittävä osa työstä on tehty Ukrainan ulkopuolelta käsin. Venäläisen sosiaalisen median hyödyntämisestä käytön rajoittamisen sijaan kirjoitti Halya Coynash artikkelissa ”Ukraine should use Russian social media for the International Criminal Court, not ban them” toukokuun 10. (5) Missä määrin käyttökielto vaikuttaa OSINT-työhön sekä venäläismiehittäjien rikosten paljastamiseen – tämä jää nähtäväksi. Se voitaneen kuitenkin sanoa, että siinä vaiheessa kun kielto on kaikessa laajuudessaan voimassa ja toiminnassa, ”näkeviä silmiä” on nykyistä vähemmän.

Sota, jota Ukraina ei halunnut, on pakottanut maan tilanteeseen, jossa sen on myös tehtävä kipeitä ja rajoittavia toimenpiteitä, seikka mikä tuntuu meiltä usein unohtuvan. Tässä kontekstissa Helsingin Sanomien nimetön pääkirjoitus on liian yksipuolinen ja tilannekuvaa vääristävä, etenkin kun se pitää sisällään disinformatiivisia elementtejä sen väitteen muodossa, etteivät kielletyt sosiaalisen median alustat ole Venäjän propaganda-aseita, kun ne välillisesti ja suoraan sitä kuitenkin ovat, synnyttäen samalla turvallisuusriskin sotaakäyvälle maalle ja etenkin sen kansalaisille. Alustoja käytetään järjestelmällisesti valtiorahoitteisen venäläispropagandan ja disinformaation jakamiseen, jollaisella on tarkoitus vaikuttaa yhteiskunnalliseen tilaan ja kansalaisten moraaliin Ukrainassa (ja muualla maailmassa). Niiden kautta levitetään ideaa ja ajatusta venäläisestä maailmasta ("Русский мир"), jonka arvot ovat kaukana omistamme. Millaisin keinoin taistelu niitä ja samalla sodan osapuolta – aloittajaa – vastaan on oikeutettu, sitä sopii itse kunkin miettiä, myös Helsingin Sanomien toimituksessa.

Marko

1. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005216502.html 

2. https://vk.com/dninews_en 

3. http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ukraina_some-65646 

4. https://medium.com/dfrlab/electronic-warfare-by-drone-and-sms-7fec6aa7d696 

5. http://khpg.org/en/index.php?id=1491853837 

Vartiopaikalla idän ja lännen välissä

Blogien kirjoittaminen ei ole uutta minulle, aiemmin olen kirjoittanut blogeja sekä katsauksia minun – ja toivottavasti lukijoidenkin – mielestä tärkeistä ynnä mielenkiintoisista aiheista. Aiempiin kirjoituksiini voi tutustua SSS-Radion sivuilta kuin myös maanpuolustus.net-foorumin blogipalvelusta. Katson kuitenkin, että nyt on aika kokeilla omien siipieni kantavuutta ja jättää aiemmat blogialustat ja aloittaa kirjoittaminen puhtaalta pöydältä – tässä on etuna myös se, että näin minulla on suurempi vapaus tekstieni suhteen mutta vielä tärkeämpänä pidän sitä, että käytössäni oleva alusta on nyt lukijoiden kannalta aiempaa neutraalimpi.

Aiemmissa blogeissa ynnä katsauksissa päähuomioni kohdistui turvallisuuspolitiikkaan ynnä Ukrainan sotaan ja yhteiskuntaan sekä Venäjään. En myöskään jättänyt käsittelemättä suomettumisen aikakautta ja sen olemassa olevaa vaikutusta tämän ajan Suomeen, se ettei Suomessa suoritettu Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lustraatiota – puhdistusta – on olemassa oleva ongelma, se heijastelee tähän hetkeen kun Venäjän aggressiivisen politiikan ja valloitushalujen myötä turvallisuuspoliittinen tilanne on kiristynyt Suomessakin, eikä maassamme tunnuta kyettävän tekemään merkittäviä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Tehdä selkeää valintaa sotilaallisen liittoutumisen ja liittoutumattomuuden välillä ensin mainitun eduksi.

Blogin nimi ”Vartiopaikalla idän ja lännen välissä” on johdettu nimiehdotuksesta ”vartiopaikka” ja miksi olen ”vartiopaikalla idän ja lännen välissä”?

Ukrainan sota koskettaa minua hyvin paljon, se on osa jokapäiväistä elämääni – on ollut ensilaukauksista lähtien ja tässä minä olen, vertauskuvallisesti, vartiopaikalla Itä-Ukrainassa Donbassin laajoilla tasangoilla taistelemassa sanan säilällä läntisten arvojen puolesta.

Ukraina oli minulle monella tapaa tuttu jo ennen sotaa, olin vieraillut maassa useamman kerran, tavannut paikallisia, keskustellut heidän kanssa ja hankkinut joukon ystäviä ja jotain muutakin tästä laajasta eurooppalaisesta valtiosta. Kaikista alueista Ukrainassa juuri Donbass sekä teollisuuskaupunki Donetsk ovat ne joihin tunnen suurinta vetoa – metsien ja järvien keskeltä Suomesta mittaamattoman laajojen tasankojen avaruuteen Ukrainan itäosiin, ja jollei olisi sotaa ja miehitystä, todennäköisesti sinne tieni olisi minut pysyvämmin vienyt. Nyt haaveena on vapaa Donbass…

Turvallisuuspolitiikka kuin myös Venäjä ovat olleet aiheita joista olen ollut kiinnostunut vuosikymmeniä. Teini-iän kynnyksellä, jolloin ”militaria” syvällisemmin alkoi kiinnostaa minua, idässä oli naapurina Neuvostoliitto, joka tuolloin kiinnosti ja kiehtoi minua totalitaristisena suurvaltana. Neuvostoliiton hajottua en kuitenkaan voinut kääntää katsetta idän suunnalta, jatkoin edelleen sen ”perillisen” Venäjän edesottamusten seuraamista unohtamatta suurta joukkoa itsenäisiä uusia valtioita.

Niin kauan kuin saatan muistaa, olen seisonut ”vartiopaikalla” idän ja lännen välillä seuraten katseellani tapahtumia idässä, toisinaan ollen vähemmän huolestunut ja vastaavasti hetkittäin – kuten nyt – tuntenut suurta epävarmuutta siitä mihin suuntaan tästä edetään. Epävarmuudesta huolimatta oma henkilökohtainen tuntemukseni on järkähtämättömän varma – totalitarismin edessä ei pidä antautua ja nöyrtyä. Sitä Putinin Venäjä on – totalitaarinen valtio.

Marko (Kiova, toukokuussa 2016)

* * *

Aiempiin blogiteksteihin liittyen, tulen siirtämään tänne eräitä edelleen ajankohtaisia kirjoituksia.