keskiviikko 30. elokuuta 2017

Perusteltu kysymys hävettää ja nolottaa Erkki Tuomiojaa

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaaminen näyttää sujuneen loppujen lopuksi vallan hyvissä merkeissä – Niinistö hallitsi tilanteen mielestäni oivallisesti, kyeten tulkitsemaan hyvin, toisinaan hyvinkin ailahtelevaisesti ja impulsiivisesti käyttäytyvän Yhdysvaltain presidentin ajatustenjuoksua. Sopivan humoristinen ote paikoin saattoi avittaa tässä tehtävässä. Jokunen lapsus ja ankka Trumpin suusta pääsi, mutta Suomen kannalta pahimmilta karikoilta vältyttiin – ainakin toistaiseksi, vaikka Venäjän suunnalta hiukan soraääniä onkin kantautunut. Suomen tulee kuitenkin tehdä itsenäisiä turvallisuuspoliittisia päätöksiä, antamatta Venäjän nurinan niihin vaikuttaa, joten näin on Venäjän viimeisimpiinkin nurinoihin suhtauduttava.

Ruotiessaan Helsingin Sanomissa Niinistön ja Trumpin tapaamista, Laura Saarikoski tekee oikean havainnon todetessaan seuraavaa:

NIINISTÖ sen sijaan puhui transatlanttisesta yhteistyöstä, Natosta, Itämerestä, Venäjästä ja ympäristönsuojelusta. Välillä kuulosti siltä kuin presidentit olisivat olleet keskenään eri tapaamisissa.” (1)

Suomen ja Itämeren alueen kannalta merkitsevää on kuitenkin seuraava, ja jälleen lainaan Laura Saarikoskea:

Yhdysvallat on ”hyvin suojeleva” Itämeren alueen suhteen, ja tarvittaessa Yhdysvallat on valmis auttamaan Suomea Venäjän uhkaa vastaan.”

Tarvittaessa Yhdysvallat on valmis auttamaan Suomea Venäjän uhkaa vastaan. Syytä kuitenkin huomioida se, että Trumpille esitettyyn kysymykseen, onko Venäjä turvallisuusuhka, Trump vastasi nimeämättä Venäjää:

Pidän monia maita uhkana. Tämä maailmankolkka (Itämeri) on tärkeä ja olemme hyvissä väleissä Suomen kanssa.” (2)

Itämeren alueesta puhuttaessa tarkoitettua uhkaa ei kuitenkaan voi ymmärtää väärin, käytännössä alueen ainoa todellinen uhka – offensiivisessa mielessä – on Venäjä, josta päästäänkin sitten itse asiaan eli entisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan kummastusta herättävään Facebook-päivitykseen:

Jotenkin nolottaa etten sanoisi hävettää suomalaistoimittajan kysymys Suomen kannalta ilmeisen onnistuneen presidenttien tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, joka selkokielellä tarkoitti kysyä miten USA auttaisi Suomea jos Venäjä hyökkäisi.”

Samaisen asian nosti esille Sosiaalidemokraatti, jota myös lainaan – hiukan pidemmin:

Tuomioja kuvailee tapaamista Suomen kannalta ilmeisen onnistuneeksi. Hänen kritiikkinsä kohdistuu suomalaistoimittajan kysymykseen lehdistötilaisuudessa.

”Jotenkin nolottaa etten sanoisi hävettää suomalaistoimittajan kysymys Suomen kannalta ilmeisen onnistuneen presidenttien tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, joka selkokielellä tarkoitti kysyä miten USA auttaisi Suomea jos Venäjä hyökkäisi.’” (3)

Koska Tuomiojan ihmetys nostetaan esille Demokraatti-verkkolehdessä, kyseessä ei ole harkitsematon ”irrottelu” kokeneelta ulkopolitiikan asiantuntijalta vaan harkittu ja tarkoituksellinen teko pitkän linjan poliitikolta. Tuomiojan närkästykseen ei voi olla kuin yksi syy ja se on se, että kysymyksenasettelusta käy ilmeisen selvästi ilmi se, että Venäjä on aggressiivinen valtio, joka voi myös uhata Suomea. Näyttää siltä, että edelleen löytyy kokojoukko poliitikkoja, joiden on vaikea tunnustaa sitä, että Venäjä on Suomelle turvallisuushaaste. Asian kieltäminen ei kuitenkaan muuta todellisuutta miksikään, tällä hetkellä Venäjä on merkittävä – merkittävin – turvallisuushaaste Suomelle.

Seuraavaa tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa STT:n toimittajan esittämää kysymystä Tuomioja piti ”nolottavana” ja ”hävettävänä” vaikka kysymys on tänään, herran vuonna 2017, ehdottomasti perusteltu – kysymyksessä ei ole mitään hävettävää:

If Finland's relationship with Russia were to deteriorate, what kind of assistance would the U.S. be willing to give to Finland bilaterally, if we needed it?

Kysymyksen tekee relevantiksi useampikin tekijä, joista seuraavaksi.

Venäjä miehittää Krimin niemimaata ja on laittomasti liittänyt sen itseensä. Samainen Venäjä on sotinut Ukrainassa useamman vuoden ajan, samalla useamman vuoden ajan on käyty keskustelua siitä, voidaanko Ukrainalle toimittaa tappavaa – puolustustarkoitukseen tarkoitettua – aseistusta, ja koska tämä asia on tällä hetkellä ajankohtainen muun muassa Pentagonin näytettyä vihreää valoa puolustustarkoitukseen tarkoitettujen aseiden toimittamisesta Ukrainalle, (4) on enemmän kuin perusteltua esittää Trumpille edellä mainittu kysymys. Sisältääkö lupaus lihaa luiden ympärille vai joudummeko samaan "limboon" kuin Ukraina, mikäli meihin kohdistetaan aggressioita Venäjän taholta?

Edellä mainitun lisäksi on syytä muistaa, että Trump korosti Itämeren tärkeyttä ja maidemme hyviä välejä – Trumpin sanojen perusteella on perusteltua olettaa Yhdysvaltojen olevan valmis auttamaan Suomea, mikäli joudumme Venäjän aggression kohteeksi, joten tämäkin näkökanta huomioiden toimittajan Trumpille esittämä kysymys on enemmän kuin perusteltu. Kysymyksessä ei ole hävettävää, sen sijaan siinä on hävettävää, että esittää kritiikkiä esitettyä kysymystä kohtaan – toimittajien ei pidä olla diplomaatteja kysymyksiä esittäessään, heillä on työssään muut prioriteetit.

On siis Suomen kannalta tärkeää, että esitetään niitä oikeita kysymyksiä – siitä huolimatta, että ne ovat joidenkin mielestä osoittelevia – on tärkeää, että jo ennalta tiedämme, millaista apua saamme joutuessamme aggression kohteeksi, kuinka pian sitä apua saamme ja kuinka paljon me sitä saamme. Nämä eivät ole kysymyksiä joiden tähden pitäisi ryhtyä nolostelemaan. Ukrainan kohtalon välttääksemme eksakti tieto on tärkeää epämääräisten lupausten sijaan. (Parhaan turvan – sateenvarjon – tarjoaa kaikesta huolimatta NATO-jäsenyys, siitä ei päästä mihinkään. Se ei jättäisi epämääräisille spekulaatioille sijaa).

* * *

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasen Niinistöön kohdistama kritiikki ”hävittäjäkauppa-ankan” oikaisussa on myös perusteetonta – kyse on ennemminkin epätoivoisesta presidenttipelistä yhdistettynä vieläkin epätoivoisempaan yritykseen tehdä tikusta asiaa:

Neljäs huomio liittyykin Trumpin sanomaan, kuinka Suomi on hankkimassa USA:lta huomattavan määrän F-18 hävittäjiä.  Tämä olisi tietysti pitänyt oikaista heti. Radion ykkösaamussa suurlähettiläs Jukka Valtasaari yhtyi näkemykseeni oikaisun tarpeellisuudesta.” (5)

Vanhasella on myös oma lehmä ojassa tässä nimenomaisessa tapauksessa. HX-hävittäjähankkeessa Vanhanen on jo valinnut puolensa, hän liputtaa ruotsalaisen Saab JAS 39 Gripenin puolesta, joten on luontevaa, että hän nostaa asian esille tehden olemattomasta asiasta numeroa. Trump on kauppamies ja kauppamiehellä on kauppamiehen elkeet – ja puheet. Niinistön toiminta – poikkeuksellinen tilanne huomioiden – oli järkevää ja perusteltua.


Marko



P.S. Vaikka aihe on vakava, jaetaan lopuksi leijonat ja lampaat. Niinistölle leijona, Tuomiojalle ja Vanhaselle lampaanperseet.

maanantai 28. elokuuta 2017

Zapad-2017 – Venäjän sapelinkalistelua vai johtaako se johonkin muuhun?

Kesän aikana olen kirjoittanut ennakkotunnelmia Venäjän ja Valko-Venäjän syyskuisen Zapad-2017-sotaharjoituksen edellä harjoituksesta seuraavasti:

Kilpajuoksu aikaa vastaan  (4. elokuuta 2017).
Mitä ennen Zapad-2017 harjoitusta?  (13. kesäkuuta 2017).

Tässä kirjoituksessa luon viimehetken tunnelmia edessä olevaan harjoitukseen, jonka on tarkoitus alkaa syyskuun 14. mutta jota edeltäviä valmiusharjoituksia sekä joukkojen testauksia järjestetään tiiviillä aikataululla. Samoin kaluston siirrot Venäjältä Valko-Venäjälle ovat käynnissä, ovat olleet jo parin viikon ajan.

Venäjän ja Valko-Venäjän ilmoituksen mukaan Zapad-2017-sotaharjoitukseen ottaa osaa 12 700 sotilasta, mikä tarkoittaa sitä, että joukkojen määrä on hieman sen rajan – 13 000 sotilasta – alle, jonka ylitettyä on kutsuttava kaikki ETYJ-maat seuraamaan harjoituksia Wienin dokumentin mukaisesti. Elokuun 22. antamassaan lausunnossa Valko-Venäjän puolustusministeriö kertoi harjoitusta seuraamaan kutsutun tarkkailijoita seitsemästä maasta Ukrainasta, Puolasta, Liettuasta, Latviasta, Virosta ja Ruotsista sekä Norjasta. (1)

Tämänhetkisten havaintojen perusteella voidaan todeta, että Venäjän ja Valko-Venäjän ilmoitus harjoitukseen osallistuvien joukkojen määrästä tuskin pitää paikkaansa. Todennäköisesti yksistään Valko-Venäjällä harjoitukseen osallistuvien joukkojen määrä ylittää moninkertaisesti ilmoitetun 12 700 sotilasta. Venäjä on yksistään varannut lähes 4000 junavaunua Zapad-2017-sotaharjoituksen kalusto- ja joukkojen siirtoihin. Ristiriitaa lisää entisestään se, että harjoitukseen osallistuvan logistisen henkilökunnan määrä nousee Venäjän osalta 5000 mieheen. Selkeää ”uskottavuusvajetta” tulee olemaan Venäjän ilmoittaman joukkojen määrän ja todellisuuden välillä.

Liettuan puolustusministeri Raimundas Karoblis varoitti jo kesäkuussa Zapad-2017-sotaharjoitukseen liittyvien joukkojensiirtojen mahdollistavan aggressiivisen joukkojen lisäämisen NATO:n itäisellä sivustalla. Liettuan hallitus esitti jo tuolloin arvion, että harjoitukseen osallistuvien venäläisjoukkojen määrä voi nousta 100 000 mieheen. (1) Liettua puolustusministerin arviota on syytä verrata ODKB:n (Kollektiivisen turvallisuussopimuksen järjestö) ehdotukseen, jonka mukaan Zapad-2017-sotaharjoitus voi ylittää mittakaavassa Kavkaz-2016-sotaharjoituksen, johon osallistui 125000 sotilasta ja 97000 reserviläisiä eli 222 000 sotilasta ja reserviläistä. (2) Tästä voi päätellä sen, että ODKB:n ehdotus on se, että Zapad-2017-sotaharjoitukseen ottaisi kokonaisuudessaan osaa enemmän sotilaita ja reserviläisiä, kuin vuodentakaiseen Kavkaz-2016-sotaharjoitukseen, tämä jakautuisi kuitenkin olennaisesti laajemmalle alueelle kuin Valko-Venäjä.

Aiempien Zapad-harjoitusten seurauksena Baltian maat kuin myös Puola ja Ukraina useiden muiden maiden ohella on tavanomaista huolestuneempi siitä, että mihin tämä harjoitus voi johtaa. Onko se suurvalta-asemasta haaveilevan Venäjän pullistelua vaiko jotain muuta? Zapad-2009-sotaharjoituksessa simuloitiin ydinasehyökkäystä Varsovaan, (3) myös Zapad-2013-sotaharjoitukesssa simuloitiin ydiniskua, mutta tällä kertaa kohteena oli Ruotsi. Nyt alkavan harjoituksen alla Venäjän ilmavoimien Iljushin Il-76MD kuljetuskoneet ovat kuljettaneet taistelukärkiä Iskander ohjuksiin (kyseessä on taktinen ballistinen ohjus). (4)

Useamman kuukauden ”hiljaiselon” jälkeen Venäjän asevoimien iskukykyisimpiin joukkoihin kuuluva 1. kaartin panssariarmeija on aloittanut valmistelevia harjoituksia, siihen kuuluvat tykistöyksiköt ovat suorittaneet harjoitusammuntoja Nizhnyi-Novgorodin lähistöllä modernisoiduilla Msta-S 2S19M2 panssarihaupitseilla. (5)

Yhdysvaltojen asevoimien Euroopan joukkojen komentaja kenraali Ben Hodges arvioi NY Timesille 1. kaartin panssariarmeijan roolia ”There is only one reason you would create a Guards Tank Army, and that is as an offensive striking force,”… ”This is not something for homeland security…”. (6)

Zapad-2017-sotaharjoituksen kohdalla katse keskittyy useimmilla Venäjän maavoimien kalustoliikkeisiin, tässä kohdin on kuitenkin syytä muistuttaa siitä, että harjoitukseen osallistuu joukkoja kaikista merkittävistä Venäjän asevoimien puolustushaaroista, muistettavaa on myös se, että harjoituskokonaisuus käsittää harjoitteita (ja sen myötä joukkoja) Kuolan niemimaalta Venäjän Eteläisen sotilaspiirin alueelle, harjoitus nostaa joukkojen valmiutta ja vahvuutta myös Ukrainalta miehitetyllä Krimin niemimaalla. Niemimaalle on siirretty aiemmin elokuussa Bastion-P pintamaalien torjuntaan tarkoitettuja merimaaliohjuksia, alueen ilmatorjuntaa on myös vahvistettu, myös Venäjän muita Krimille sijoittamia joukkoja on vahvistettu. Niemimaan alueelle on siirretty erikoisyksiköitä FSB:stä ja muista Venäjän sisäisenturvallisuuden elimistä, kuten sisäministeriöstä (MVD) ja kansalliskaartista (Ros Gvardia).

Muutama päivä sitten (22. elokuuta) Vladimirissa esikuntaansa pitävä 27. kaartin ohjusarmeija järjesti harjoituksen, jossa treenattiin henkilökuntaa sekä ohjusarmeijan komentoyhteyksiä sekä komentoketjua. On syytä huomioida, että 27. kaartin ohjusarmeijalle sijoitettujen strategisten mannertenvälisten ohjusten kokonaismäärä on noin puolet Venäjän maaperälle (maa-alue) sijoitetuista strategisista mannertenvälisistä ohjuksista (ks. statistiikka lopussa). Venäjän Pohjoisen ja Tyynenmeren laivastoilla on mannertenvälisillä ohjuksilla varustettuja strategisia ohjussukellusveneitä. Pohjoisen laivaston vahvuuteen kuuluu seitsemän strategista ohjussukellusvenettä, joiden lisäksi on ohjusten koeammunnoissa alustana käytetty Dmitri Donskoi. Tyynenmeren laivaston vahvuuteen kuuluu viisi strategista ohjussukellusvenettä.

Zapad-2017-sotaharjoituksen alla on hyvä huomioida myös seuraavat Venäjän suorittamat toimenpiteet. Kaliningradin ja Pskovin alueiden reserviläisiä on määrätty palvelukseen, määräyksiä on toimitettu perille kirjeitse sekä puhelimitse. (7 ja 8) Määräys on kohdistettu erityisesti sopimussotilaille sekä sitoutuneille reserviläisille, joita kummallakin alueella on – ymmärtääkseni – alueiden luonne huomioiden jonkin verran. Vastaavia toimenpiteitä on suoritettu aiemminkin, nyt samaa tehdään ehkäpä sofistikoituneemmin ja laajemmassa mitassa. Ei ole pois suljettua, etteikö ennen Zapad-2017-sotaharjoituksen alkua kutsuja lähetettä entistä suuremmalle joukolle reserviläisiä. Viime vuoden Kavkaz-2016-sotaharjoituksessa Venäjä testasi alueellisten puolustusjoukkojen liikekannallepanoa, samainen teema toistunee myös tämän vuotisessa Zapad-2017-sotaharjoituksessa.


Venäjän asevoimien BMD-2 N:o 234 - sijoituspaikka Venäjällä sotilastukikohta N:o 74268, Pihkova (ven. Pskov) – tukikohtaan on sijoitettu 76. laskuvarjodivisioonan alaisia joukkoja. Kyseisen divisioonan sotilaita otti osaa Ukrainan sotaan ensimmäisen kerran elo-syyskuussa 2014.
























Venäjän hallitus on myös lähettänyt viestejä Kalugan oblastin maanviljelijöille muistuttaen heidän sodanajan velvollisuuksista. Dokumentissa todetaan ”kunta-alueen hyväksyttyä mobilisointisuunnitelmaa varten sota-aikana" yritykset "osallistuvat tavaroiden luovutuksiin (työt, palvelut) julkisiin tarpeisiin tuotetun nimikkeistön mukaisesti". (9) Meduzan artikkelia tarkastellaan englanniksi käännettynä UAWiren artikkelissa ”Russian government sends notices to farmers outlining their wartime duties” – yhteenveto on riittävän kattava, jotta kokonaisuudesta saa riittävän tarkan kuvan. (10)

Mitä uhkakuvia on olemassa?

Aiemmin Censor.NET:in haastattelussa Yhdysvaltojen asevoimien Euroopan joukkojen komentaja kenraali Ben Hodges arvio sodan eskaloitumisen mahdollisuutta:

I won’t speculate about what they might do against Ukraine, but certainly what they have done in Georgia is a pattern of undermining countries around on their periphery, not living up to agreements. They were supposed to pull out after the Sarkozy agreement [with Putin – ed.], and they didn’t… And I’m sure that that’s their objective in Ukraine is to make sure Ukraine could never join the EU, could never join NATO, could not be fully integrated economically into the West. So I think they’ll use whatever they can to continue that if the West does not stay united.” (11)

Laajan haastattelun perusteella voidaan todeta, että Ben Hodges ei pidä Venäjän laajempaa offensiivia lähitulevaisuudessa todennäköisenä, mutta sellaista ei voi täysin sulkea poiskaan mahdollisten skenaarioiden joukosta. Ukrainan on oltava valmis puolustamaan maataan, myös lännessä Venäjän suorittamia joukkojensiirtoja on seurattava tarkoin. Ukrainaan ja länteen kohdistuvan uhan ohella viime aikoina esille on noussut entistä enemmän mahdollisuus siitä, että Zapad-2017-sotaharjoituksen varjolla Venäjän maavoimien alaisia joukkoja jää pysyvästi Valko-Venäjän maaperälle, onpa esitetty arvioita siitä, että harjoituksen tosiasiallinen tarkoitus on saattaa maa pysyvästi Venäjän kontrolliin – ts. miehittää Valko-Venäjä.

Arseni Svitski – minskiläisen the Centre for Strategic and Foreign Policy Studiesin – johtaja käsittelee mahdollista miehitystä artikkelissa ”Will Russia occupy Belarus in 2017?” (12) On toki huomioitava, että artikkeli on marraskuulta 2016, mutta tuolloin Svitski teki muun muassa seuraavan päätelmän:

Obviously, if this many Russian troops arrive in Belarus, it will be difficult to send them home later. Without doubt, this is detrimental to the sovereignty and independence of the Belarusian state.”

Svitski viittaa tässä siihen mahdollisuuteen, että Venäjä lähettää huomattavan määrän joukkoja Valko-Venäjälle Zapad-2017-sotaharjoituksen varjolla, kuten näyttää lähettävän, josta voi seurata se, että joukkojen vetäminen takaisin Venäjälle on työlästä ja se houkuttelee sijoittamaan pysyviä osastoja Valko-Venäjän maaperälle.

Valko-Venäjällä myös kansalaisten keskuudessa suhtaudutaan epäillen siihen, että venäläisjoukot vedettäisi kokonaisuudessaan maasta pois – onpa venäläisiä nimitetty jo miehittäjiksikin. Nämä pelot ja epäilyt ovat tavallaan perusteltuja, koska Venäjä on jo pidemmän aikaa esittänyt Valko-Venäjälle vaateita Venäjän asevoimien joukkojen pysyvästä sijoittamisesta Valko-Venäjään – aiemmin on ollut puhetta lentotukikohdasta, nyt esille ovat nousseet myös maavoimien alaisuuteen kuuluvat joukot. Mikäli ei lasketa lukuun NATO:on kuuluvia Baltian maita, entisen Neuvostoliiton alueen valtioista Venäjällä ei ole pysyvien joukkojen myötä kontrollia Valko-Venäjällä ja Azerbaidžanissa – osia Ukrainasta, Moldovasta ja Georgiasta venäläisjoukot miehittävät, jonka ohella Ukrainassa sotii tuhansia Venäjän asevoimiin kuuluvia sotilaita, pyrkien näin horjuttamaan Ukrainan yhteiskunnallista tilaa ja vaikeuttamaan maan läntisen integraation politiikkaa.

Valko-Venäjä, Ukraina – vaiko Baltia, nämä valtiot ja alueet on nostettu esille eri skenaarioissa maista ja alueista, joihin kohdistuu Zapad-2017-sotaharjoituksen myötä suurin uhka. Todennäköisimpänä pitäisin sitä, että Zapad-2017-sotaharjoituksen jälkimainingeissa Valko-Venäjälle jää pysyviä venäläisjoukkoja ja täten maa sidotaan entistä tiukemmin Venäjään. Sodan eskaloitumista Ukrainassa en pidä mahdottomana, tiedustelutoiminta maan rajojen tuntumassa on lisääntynyt – paikoin se on ulottunut syvemmälle Ukrainan alueelle idässä kuin myös maan luoteisosassa, luoteis-ukrainalaisen Kovelin yllä havaittiin venäläinen Orlan-10 tiedustelulennokki kymmenisen päivää sitten.

En pidä todennäköisenä, että Baltian suunnalla Venäjä ryhtyy Zapad-2017-sotaharjoituksen kuluessa, tai sen jälkeen, mihinkään sotilasoperaatioon – provokaatioita ei kuitenkaan pidä sulkea laskuista pois. On mahdollista, että näemme aiempaa pidemmälle meneviä provokaatioita, joissa Baltian alueelle sijoitettuja joukkoja testataan venäläisten toimesta. Mihin tällainen sitten voi johtaa? Väistämättä tulee mieleen 28. kesäkuuta 1914 ja Gavrilo Princip – mutta en nyt ryhdy spekuloimaan hyvin epätodennäköisillä skenaarioilla – tapahtumakuluilla.

Näin päätteeksi Neuvostoliiton marsalkka Georgi Žukovia mukaillen – puna-armeija taistelee offensiivisesti, samaa strategiaa Venäjän asevoimat toteuttaa tänä päivänä.

Marko




Valokuva blogin kirjoittajan kokoelmista.

Statistiikka:

Statistiikka russianforces.org.



















keskiviikko 23. elokuuta 2017

Venäläinen äärioikeisto taistelemassa ”ukrainalaisfasisteja” vastaan

Tämä blogiteksti käsittelee Ukrainan sodasta ”kaistaletta”, josta Venäjä parhaansa mukaan pyrkii vaikenemaan – häivyttämään oman roolinsa äärioikeistolaisten joukkojen hyödyntäjänä sodassa Ukrainaa vastaan. Venäläisessä retoriikassa ryhdyttiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa Maidanin aikaan esittämään maidanilaiset äärioikeistona ja rauhan vihollisina – mitä pidemmälle Euromaidan eteni, sitä kovemmaksi kielenkäyttö muuttui ja käyttöön otettiin perinteisiä viholliskuvaa voimistavia termejä, kuten fasistit. Ukrainalaiset leimattiin äärioikeistoksi ja väkivaltaisiksi fasistisiksi ryhmiksi, tähän leimaamiseen osallistui pontevasti myös Johan Bäckman. Todellisuudessa tämä äärioikeisto oli Maidanilla marginaalissa, kuten Timo Hellenberg omassa osuudessaan yhdessä Nina Leinosen kanssa kirjoittamassa teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta kertoo. Sama trendi on nähty Viktor Janukovytšin syrjäyttämisen jälkeisissä Ukrainassa järjestetyissä vaaleissa – Venäjän puheet äärioikeiston vallasta Ukrainassa ovat osoittautuneet paikkansapitämättömiksi. Todellisuudessa näiden, määritelmällisesti äärioikeistoon, laskettavissa olevien puolueiden äänisaaliin valtakunnallisissa vaaleissa ovat olleet 1,5-2 % (Pravyi Sektorin kannatus 2014 parlamenttivaaleissa 1,8 %), paikallisvaaleissa äänisaalis on paikoin ollut korkeampi.

Venäjän puheet ”Kiovan fasisteista” tai ”Kiovan juntasta” sisältää perinteisen keinon mustamaalata vihollista, osoittaa etenkin venäläisille, että vihollinen on ultimaatuminen paha. Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisen sodan jälkeen – sodan jota neuvostovaltio kutsui nimellä Suuri isänmaallinen sota – ”fasismista” muodostui hyvin leimaava kirosana neuvostovaltiossa. Valtion viholliset olivat fasisteja, länsi oli neuvostopropagandassa ja retoriikassa ”fasistinen länsi”. Tällaiset propagandistiset ja sanalliset keinot myötäilivät kansalle kerrottua ”tarinaa”, jossa neuvostovaltiosta tehtiin uhri, joka sankarillisesti taistelija ja tuhosi natsi-Saksan. Samalla neuvostovaltion roolia natsien kukistamisessa korostettiin ja lännen rooli – virallisessa historiankirjoituksessa – häivytettiin. He olivat toisarvoisessa roolissa, mikä ei historiallisesti kuitenkaan pidä aivan täysin paikkaansa, eikä tätä ole lausuttu tarkoituksena pienentää neuvostovaltion roolia, vaan, jotta ymmärrettäisi, että asetelma ei ollut niin yksiselitteinen kuin neuvostopropaganda antoi ymmärtää ja kuinka Venäjällä nykyinen tulkinta historiasta antaa ymmärtää.

Vielä toinen venäläispropagandaan liittyvä havainto. Olen keskustellut teemasta eri henkilöiden kanssa, ukrainalainen L, joka syntyi ja kasvoi aikuisuuteen Neuvostoliitossa, Ukrainan itäisessä osassa Donetskissa, on kertonut, kuinka peruskoulussa kuin myös ammatillisissa oppilaitoksissa, lapsille ja nuorille opetettiin valtion vihollisen olevan ”fasistinen länsi” ja kuinka pettureita nimitettiin tavattoman usein ”fasistien kätyreiksi.” Vielä ennen Euromaidania virallinen venäläismedia korosti valtioiden hyviä välejä sekä venäläisten ja ukrainalaisten yhtenäisyyttä, mikä toki ennemminkin kertoi siitä, kuinka tärkeänä Vladimir Putin piti sitä, että Ukraina on ja pysyy Venäjän rinnalla, että Venäjään rajoittuu lännessä maita, joiden politiikka myötäilee Venäjän harjoittamaa politiikkaa. Ilman Ukrainaa ei voi olla Putinin haaveilemaa suurvalta-Venäjää. Tähän edellä alustamaani liittyy sitten se suuren suuri paradoksi, likimain yhdessä yössä ukrainalaiset kollektiivisesti muuttuivat ”sukulaiskansasta” ”fasisteiksi” – L on kertonut tästä, hyvinkin kiinnostavasta havainnosta, kuinka Euromaidanin myötä venäläismedia otti kovempia ”keinoja” käyttöön ja lopulta – hyvinkin orwellilaisittain teoksen 1984 hengessä – sukulaiskansa muuttui fasisteiksi, jotka uhkasivat Venäjää ja tappoivat venäläisiä kautta Ukrainan, ja näitä uhattuja keskitysleireihin siirrettäviä venäläisiä Venäjän on lähdettävä suojelemaan. Asetelma kokonaisuudessaan on kuin George Orwellin klassikosta 1984, jossa liittolaissuhteiden syntymisen ja purkautumisen myötä valtioon kohdistuva retoriikka muuttuu vihamielisesti hyväksyväksi (ja kuinka historiaa pyyhitään pois ja uutisia uudelleen kirjoitetaan vastaamaan kulloistakin nykyhetkeä). Samalla tapaa suhtautuminen Ukrainaan ja ukrainalaisiin muuttui Venäjällä – hieman kärjistäen ilmaistuna yhdessä yössä ystävästä tuli ultimaatuminen paha.

Samalla kun Venäjä väittää käyvänsä taistelua ”Kiovan junttaa” ja ”fasisteja” vastaan, samainen Venäjä tekee laajaa yhteistyötä Euroopassa kuin myös globaalisti äärioikeistolaisten sekä fasististen – kansallissosialististen – liikkeiden kanssa. Tämä samainen Venäjä kokoaa yhteen ”keskustelufoorumeihin” äärioikeistolaisia ryhmiä kautta maailman, myös Suomesta on tällaisiin konferensseihin osallistuttu, niistä on myös kirjoittanut Johan Bäckman seuraavalla tapaa:

Mitään uusnatsista tai äärioikeistolaista -- esimerkiksi Jussi Halla-ahon tyyppistä avoimen fasistista vihapuhetta -- ei tilaisuuden sisällöstä tietenkään löytynyt. Joka muuta väittää, esittäköön todisteet (tosin Suomessahan valtamedia voi väittää mitä tahansa ilman mitään todisteita -- "Punaisella Torilla vaadittiin Puolaa ja Suomea" jne.) Seurattuani konferenssia tarkasti, en havainnut mitään fasismiin tai uusnatsismiin viittaavaa -- ei vihapuhetta, ei jyrkkiä lausuntoja, ei ulkomaalaisvastaisuutta tai minkäänlaista rasismia, antisemitismistä puhumattakaan. Lähinnä kyse oli arvokeskustelusta ja amerikkalais- sekä NATO-vastaisuudesta.” (1)


Johan Bäckman väittää, ettei Pietarin konservatiivifoorumissa esiintynyt mitään uusnatsista tai äärioikeistolaista puhetta – hän viittaa Jussi Halla-ahoon esimerkkinä fasistisen vihapuheen harjoittajasta. Näin siis kirjoitti Johan Bäckman, joka tänään tekee yhteistyötä rasististen ja muukalaisvihamielisten järjestöjen kanssa, kuten suomalaisen valemedia MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin kanssa yhteisöissä, joissa esiintyy huomattavan voimakasta yhteiskuntaan, yhteisöihin ja yksilöihin kohdistuvaa vihapuhetta rasismia unohtamatta. Mutta Johan Bäckmanin esittämä väitekään ei pidä paikkaansa. Pietarin konservatiivifoorumissa on esiintynyt eurooppalaisia fasistisia liikkeitä, tapaamissa on esiintynyt myös venäläisiä uusnatseja, kuten Itä-Ukrainassa vapaaehtoisena taistellut, sotarikoksiin syyllistynyt, venäläinen Alexei Milchakov. (2)























Maaliskuussa 2015 järjestetyssä konferenssissa – samaisessa, josta Bäckman yllä kirjoitti – oli vierailijoita myös kreikkalaisesta äärinationalistisesta ja uusnatsistisesta Kultainen aamunkoitto -puolueesta, kuin myös saksalaisen äärinationalistisen natsi-ideologiaa edustavan National Democratic Party of Germanyn entinen puheenjohtaja Udo Voigt. Esiintyjien joukosta löytyi myös italialaisen New Forcen (Forza Nuova) johtaja Roberto Fiore. New Force on ideologisesti fasistinen ja ultranationalistinen pienpuolue. Foorumilla oli esiintyjinä siis useampia puolueita, jotka voidaan sijoittaa kategoriaan ”uusnatsismi”, joten on suorastaan hämmentävää, ettei Johan Bäckman tällaista foorumilla havainnut. Tai sitten hän ei ole aivan rehellinen lukijoilleen, jättäen kertomatta Venäjälle epäedullisia asioita.

Pietarin konservatiivifoorumilla on käynyt vierailijoita myös Suomesta, Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenistä Jukka Davidsson ja Timo Isosaari ottivat osaa foorumiin maaliskuussa 2015, heistä Davidsson myös esiintyi foorumilla.

En nyt kuitenkaan ryhdy perkaamaan tämän laajemmin Venäjän kontakteja äärioikeistolaisiin liikkeisiin, tai maan antamaa laajaa tukea globaalisti em. liikkeille. Sen sijaan siirryn otsikon aiheeseen eli venäläiseen äärioikeistoon taistelemassa ”ukrainalaisfasisteja” vastaan. Unohtamatta myöskään sitä ulkoista tukea, jota Venäjä sodassaan on saanut etenkin eurooppalaisilta äärioikeistolaisilta liikkeiltä.

Kuten jo alustuksessa tuli mainittua, venäläisessä propagandassa Ukrainan hallinto esiintyy fasistisena junttana ja ukrainalaisjoukot äärikansallismielisinä ja fasistisina, joita vastaan venäläiset ”vapaaehtoiset” sotivat suojellessaan alueen venäläisvähemmistöä – todellisuus on tietenkin paljon moniulotteisempi mitä venäläispropaganda antaa ymmärtää.

Itä-Ukrainassa taistelee Ukrainan hallintoa vastaan suuri joukko erilaisia venäläisiä nationalistisia ryhmiä, niiden joukossa on myös ryhmiä ja liikkeitä, jotka jakavat kansallissosialistisen ideologian. Tässä tarkastelussa meidän on syytä huomioida kehitys ennen Euromaidania aina vuosituhannen alkupuolelta saakka, jolloin Venäjältä ryhdyttiin aktiivisesti levittämään etenkin Itä- ja Etelä-Ukrainaan neo-eurasianismia sekä ”venäläistä maailmaa” (Русский мир). Tällainen ideologinen kuin myös käytännöntoiminta perustui hyvin pitkälti Aleksander Duginin ideologiaan ja ajatuksiin. Tämän ideologian nimissä järjestettiin Venäjällä Evraziyskiy soyuz molodezhi -leirejä (Eurasian Youth Union, ESM) (3), joihin otti osaa henkilöitä, jotka myöhemmin nousivat ainakin hetkellisesti merkittävään rooliin ”kansantasavaltojen” hierarkiassa, kuten Andrei Purgin ja Oleg ”Shamaani” Frolov. Näille leireille otti myös osaa venäläisiä äärinationalistisia ja imperialistisia ryhmiä, sekä patrioottisia nuortenryhmiä Venäjältä, kuten Nashi, Rossiya molodaya ja Molodaya gvardiya. Kansallisbolsevikkien ryhmä osallistui International Eurasianist Movementiin. Tässäkin on havaittavissa se, että Venäjällä on jo varsin varhaisessa vaiheessa ryhdytty ”kosiskelemaan” kansallismielisyydellä ynnä vastaavilla tekijöillä ryhmiä poliittisen kentän vastakkaisilta laidoilta, ei siis ihme, että Itä-Ukrainassa sotii ”vapaaehtoisina” rintarinnan venäläisjoukoissa kansallissosialismin ja kommunismin nimeen vannovia taistelijoita.

Sittemmin moni näistä ryhmistä on tavalla tai toisella osallisena Itä-Ukrainassa käynnissä olevassa sodassa joko lähettäen alueelle vapaaehtoistaistelijoita tai varusteapua. Edellä mainittujen lisäksi Itä-Ukrainassa on sotinut suuri joukko kansallismielisiä ja fasistisia ryhmiä Venäjältä, nämä venäläisryhmät ovat saaneet vahvistuksia Italiasta ja Espanjasta sekä Ranskasta, myös Norjasta on lähtenyt saman ideologian jakavia henkilöitä sotatantereelle, puhumattakaan muista maista, kuten Slovakiasta ja Unkarista. Nyt voimme ulottaa katsauksen tarkemmin näihin ryhmiin, joita hallitsee äärioikeistolainen, äärinationalistinen tai kansallissosialistinen/fasistinen ajattelu – eräissä tapauksissa kaikkea tätä löytyy yhdestä ja samasta ryhmästä, ja joiden tiedetään osallistuvan aktiivisesti sotaan Itä-Ukrainassa.

Venäläinen äärikansallismielinen ja imperialistinen RID (Russkoe Imperskoe Dvizhenie), joka on tehnyt yhteistyötä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa rahoittaen myös heitä, on lähettänyt vapaaehtoisia (Imperial Legion) sekä varusteapua Itä-Ukrainaan. Heidän yhteistyökumppaneista löytyy myös entinen GRU:n upseeri – imperialismin nimeen vannova – Donbassin sotilaskomentajanakin toiminut Igor ”Strelkov” Girkin. RID:in kohdalla on myös syytä muistaa se, että joukko heidän jäseniä matkusti maaliskuussa 2014 – muutamaa viikkoa ennen Itä-Ukrainan ”separatismin” alkua – Nikolai Trushchalovin johdolla Donetskiin. Aiemmin mainittu Alexei Milchakov on sotinut Itä-Ukrainassa ”vapaaehtoispataljoona” Rusichissa, jonka syntilistalla on kokojoukko sotarikoksia suoritettuna Donbassin alueella, (5) myös Milchakov on todistetusti syyllistynyt sotarikoksiin.

Vostok pataljoonaan liitetty, aiemmin itsenäinen Rodnovery -liikkeen perustama Svarog pataljoona, edustaa slaavilaista identiteettiä levittäen sitä aktiivisesti, liikkeen piirissä esiintyy voimakasta antisemitismiä sekä rasistisia elementtejä.

Paul Canningin blogissaan The fascists in Russia's hybrid army elokuulta 2015 on nostettu esiin lukuisia venäläisen äärioikeiston ja fasismin avainhenkilöitä ja ryhmiä Itä-Ukrainan sotanäyttämöllä. (6) Donetskin ”kansantasavallan” Donbass Peoples Militian ensimmäinen komentaja Pavel Gubarev oli ennen sotaa kansallissosialistisen Russian National Unityn aktiivijäsen (symboli – PHE – kuvassa alla, vasemmalla). Entinen Donetskin ”kansantasavallan” ”pääministeri” Aleksandr Borodai kirjoitti aktiivisesti venäläiseen fasistiseen uutislehteen Zavtraan. Gennadi DubovoySparta pataljoonan – entinen kameramies on myös tunnettu äärioikeistolaisista ja fasistisista mielipiteistään, valokuvissaan hän viljeli oudoksuttavia natsirituaaleja. Myös ANNA-newsin ”toimittaja” Juli Kharlamova tunnetaan äärikansallismielisistä ja fasistisista mielipiteistään, hänen tiedetään työskentelevän myös FSB:lle.


Itä-Ukrainassa ”kansantasavaltojen” riveissä taistelevien fasististen ryhmien tunnuksia, kuvakaappaus Paul Canningin blogista. (6)

















Yllä esille nostettujen ryhmien lisäksi useat muut venäläiset kansallismieliset, imperialistiset tai uus-natsiryhmät osallistuvat tai ovat osallistuneet Ukrainassa käynnissä olevaan sotaan. Venäläinen fasistinen White Legion 88 on lähettänyt apua Itä-Ukrainaan, tiedetään myös, että ryhmään linkittyviä henkilöitä oli osallisina jalkapallon EM-kisojen mellakoissa Ranskassa reilu vuosi sitten. Näiden lisäksi myös monien Venäjän asevoimien riveissä taistelevien sotilaiden tiedetään kannattavan äärioikeistoa kuin myös kansallissosialistista ideologiaa ja tukevan avoimesti näitä liikkeitä ja toimivan kouluttajina näiden liikkeiden leireillä.

Ulkomailta on tullut yksittäisten taistelijoiden ohella suurempiakin yhtenäisiä osastoja, joiden taistelijat jakavat äärioikeistolaisen tai fasistisen ideologian. Unkarista äärioikeistolaiseen Jobbikiin kytketty Legion of Saint Stephen (yksikön tunnus kuvassa toinen oikealta) on lähettänyt vapaaehtoisia sotimaan ”fasismia” vastaan. Slovakiasta Slovenski Brancilla ja Slovenske Hnutie obrodylla tiedetään olevan tiiviit yhteydet venäläisiin nationalistisiin ryhmiin. Kummankin slovakialaisen ryhmittymän taistelijoita on käynyt koulutuksessa Venäjällä kuin myös Itä-Ukrainan sotatoimialueella. Tässä kohdin on syytä mainita, että kaksi ruotsalaista Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäsentä -  Anton Thulin ja Viktor Melin – on käynyt harjoittelemassa Venäjällä venäläisten reservinupseerien alaisuudessa aseidenkäsittelyä sekä saamassa räjähdekoulutusta. (7)

Näin loppuun on syytä huomauttaa, ettei tämä katsaus ole täydellinen, yksittäisten venäläisten ja ulkomaalaisten militanttien henkilökohtaisia motiiveja on äärimmäisen vaikea määritellä, on vaikea sanoa, ajoiko ideologia tai jokin muu syy heidät sotimaan Ukrainaan Venäjän riveissä. Sama pätee myös lukuisiin imperialistisiin venäläisliikkeisiin, ideologialtaan ne ovat nationalistisia tai ultrakansallismielisiä, monet ovat avoimen rasistisia jakaen monelta osin eurooppalaisen äärioikeiston ideologian ja muukalaisvihamielisyyden sekä konservatiivisuuden, joten eroavatko ne millään muotoa aiemmin mainituista liikkeistä ja organisaatioista – sekä puolueista, jotka niitä tukevat? Eivät mielestäni, myös ne voidaan laskea kuuluvaksi laajaan ryppääseen äärioikeistolaisia ja/tai konservatiivisia liikkeitä.

Alussa viittasin Johan Bäckmaniin – hänen paikkansapitämättömiin väitteisiin, samalla tapaa propagandististen valheiden levittämiseen ”Kiovan juntasta” syyllistyy DONi-newsin ”päätoimittaja” propagandisti Janus Putkonen. Myös tämä kaksikko pyrkii välittämään maailmalle kuvaa fasismista, jota vastaan venäläiset urheasti taistelevat, piittaamatta siitä millainen todellisuus on. Todellisuus on se, että näiden ”kansantasavaltojen” joukoissa taistelee suuri joukko uusnatseja ja vielä suurempi joukko äärioikeistoon kuuluvia ”vapaaehtoisia”. Ja heidän rinnalla ”kansainvälistä fasismia” vastaan taistelee vakaumuksellisia punaisia – ”sielultaan” sosialistista unelmaa eläviä ”vapaaehtoisia” – nämä ryhmittymät ovat kuin saman kolikon kaksi eri puolta. Venäläisen nationalismin ja fasismin ilmentymiä – musta ja punainen.

* * *

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole valkopestä ukrainalaisia, myös heidän riveissä taistelee ja on taistellut sotilaita/vapaaehtoisia, jotka jakavat kansallissosialistisen ideologian. Mutta kuten jo kirjoituksen alkuvaiheessa toin esille, todellisuus on paljon moniulotteisempi mitä venäläispropaganda antaa ymmärtää, seuraamalla sitä, sodasta saa aivan liian yksipuolisen kuvan. Kuten Timo Hellenberg Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta teoksen omassa osuudessaan tarkkasilmäisesti kuvasi, Maidanillakin tämän ukrainalaisen äärioikeiston rooli oli lopulta marginaalinen – suuren taakan harteillaan kantoivat tavalliset ukrainainalaiset opiskelijoista eläkeläisiin.


Marko



Blogissa hyödynnetty SSS-Radion blogiin helmikuussa 2017 kirjoittamaani tekstiä ”Venäläinen äärioikeisto Donbasissa, taistelemassa ”fasismia” vastaan”. 

torstai 17. elokuuta 2017

Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä

Kirjoitin 24. marraskuuta 2016 SSS-Radion blogiin Paavo Väyrysen Kansalaispuolueesta otsikolla ”Merkillisiä asiantuntijajäseniä Kansalaispuolueessa” (1) – kyseinen kirjoitus saa toimia perustana tälle kirjoitukselle, jossa yritän tarkastella puoluetta aiempaa blogikirjoitusta monipuolisemmin.
Kansalaispuolueen tavoitteista puolueen kotisivuilta lainattuna:

Kansalaispuolueen tarkoituksena on vaikuttaa Suomen, Euroopan unionin ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi puolue pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon sekä suoraan että edustuksellisen demokratian keinoin.

Kansalaispuolue ry. on perustettu 4.2.2016 ja se on merkitty yhdistysrekisteriin 8.3.2016. Kansalaispuolue ry. on rekisteröity puolueeksi 15.12.2016.

Suomen linjaan Kansalaispuolue pyrkii vaikuttamaan ennen muuta eduskuntavaalien kautta.
Kansalaispuolue toimii siten, että se voi olla mukana kokoamassa laajemminkin yhteen samanmielisiä poliittisia voimia. Raja-aitoja ei rakenneta.

Kansalaispuolue puolustaa maamme itsenäisyyttä ja puolueettomuutta. Tämä edellyttää Euroopan unionin kehittämistä itsenäisten valtioiden liittona ja maamme säilymistä sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana.” (2)

Puolueen periaatteiden perusteella voi tehdä sen päätelmän, että Suomen puolueettomuutta korostetaan, mikä tarkoittaa sitä, että – kuten puolueen tavoitteisiin on kirjattu – nykymuotoinen Euroopan unioni on muutettava itsenäisten valtioiden liitoksi, jonka jäsen Suomi täten olisi. Nyt puolueen Facebook-sivuilla esiintyy korostetusti termi ”suverenismi” – joka terminä heijastelee voimakkaasti menneisyyttä, aivan kuten heijastelee termin ”puolueeton” toistaminen.


Kansalaispuolueen teemana ”suverenismi” (Kuvakaappaus Kansalaispuolueen Facebook-sivuilta).
















Puolueen kotisivuilla viljelty retoriikka heijastelee mennyttä aikaa – onkohan Paavo Väyrynen mennyttä aikaa etsimässä Proustin tapaan. Puolueen perustajan ohella ainakin osa puolueen asiantuntijajäsenistä tuntuu haikailevan aikaa, jolloin Suomi oli määrittelemättömällä harmaalla vyöhykkeellä idän ja lännen välillä – puolueeton, kuten me itse itsellemme tuolloin uskottelimme. Toistimme termiä ”puolueeton” niin usein, että aloimme uskoa siihen itsekin, aloimme uskoa olevamme puolueettomia, vaikka olimmekin kaikkea muuta kuin puolueettomia – olimme kahlittuja Kremlin muuriin paksulla kettingillä.

Siinä missä Suomessa tulisi suunnata katse länteen, sitoutua entistä voimakkaammin läntisiin yhteisöihin – hakeutua NATO:n jäseneksi – Kansalaispuolueen tavoitteet ovat toisaalla. Käytännössä sen tavoittelema tilanne tarkoittaisi Suomen jonkinasteista eristäytymistä läntisestä yhteisöstä. Suomi olisi nykyistä olennaisesti yksinäisempi, mikä väistämättä tarkoittaisi sitä, että Venäjän vaikutusvalta Suomeen kasvaisi entisestään. En ryhdy spekuloimaan sillä, päätyisikö Suomi lopulta Valko-Venäjän tapaan tiukasti Venäjän etupiiriin vai kykenisikö Suomi säilyttämään laajemman liikkumavaran. Tämän päivän (17.elokuuta 2017) Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ”Suomen EU-ero on Putinin märkä uni” (3) nostetaan esille se, ketä Suomen mahdollinen EU-ero eniten hyödyttäisi – Putinin Venäjää. EU-eroa merkittävässä määrin ajaa Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari. Suomen EU-ero, etenkin ilman NATO-jäsenyyttä – jota, NATO-jäsenyyttä, Huhtasaari kuin myös Väyrynen vastustaa – asemoisi Suomen samaan viiteryhmään Valko-Venäjän kanssa, viiteryhmään, josta Ukraina on voimakkaasti siirtymässä pois länsi-integraation myötä. Halu ajaa Suomi Venäjän syliin on maamme kannalta äärimmäisen tuhoisaa politiikkaa, eikä se myöskään lisää liikkumavaraamme tai vakautta Itämeren alueella – ennemminkin toisinpäin.

Tarkasteltaessa näiltä osin Kansalaispuoluetta ja tämän hetken Perussuomalaisia, havaitsemme yllättävän paljon samanhenkisyyttä ajattelutavassa – ja retoriikassa. Etenkin kansalaispuolueen presidenttiehdokas Paavo Väyrysen ja Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren sanankäytöstä löytyy paljonkin yhteneväisyyttä, kumpikin tuntuu suhtautuvan Venäjän harjoittamaan aggressiivisen imperialistiseen politiikkaan ymmärtäväisyyden lisäksi hyväksyen – Paavo Väyrynen ei lainkaan kätke sitä, että Krimin miehityksen ja Ukrainan sodan osalta hän sälyttää huomattavan vastuun lännen harteille, Venäjän osallisuus sen sijaan jää lukijan pääteltäväksi:

Nulandin saama erokirje on ilmeinen merkki siitä, että Donald Trumpin johtama hallitus on arvioimassa uudelleen Yhdysvaltain suhtautumisen Ukrainan kriisiin. Se voi olla alku prosessille, jossa länsimaat Yhdysvaltain johdolla myöntävät, että niillä on osavastuu Ukrainan sisällissodan ja siihen liittyneen kansainvälisen kriisin syttymisestä.” (4)

En nyt tässä kirjoituksessa ryhdy käsittelemään lainaamaani kohtaa ja sen terminologisia virheitä – kuten termin ”sisällissota” käyttöä, niiden olemassa olon olen huomioinut aiemmin blogissa ”Ukrainassa on ”sisällissota” – myytti murrettu”. (5)

Sen ohella, että puolueen perustaja Paavo Väyrynen ymmärtää Venäjän toimia ja toistaa tavattoman usein Venäjän tarinaa, löytyy puolueen asiantuntijajäsenistön joukosta kokojoukko ”asiantuntijoita”, joiden kohdalla ihmettelen, millä meriitillä he ovat asiantuntijajäseniksi päässeet. Mutta kun tarkastelemme tarkemmin, yhdistäviäkin tekijöitä löytyy, sellaisia, jotka heittävät varjon – eivät Väyrysen vaan koko puolueen – ylle.

Tällä hetkellä puolueella on jo yli 30 asiantuntijajäsentä, heinäkuussa puolue nimesi asiantuntijajäseneksi keskustalaisen paikallispoliitikko Pia Katteluksen Seinäjoelta. (6) Tämän vuoden tammikuussa puolueen asiantuntijajäseneksi nimettiin – tätä nykyä puolueen puheenjohtajana toimiva – keskustalainen Sami Kilpeläinen. (7) Puolueen viimeisimpänä ”kaappauksena” voidaan pitää puolueeseen loikannutta Keskustanuorten Uudenmaan piirin puheenjohtajan toiminutta Sami Ronkolaa. Edellä lueteltua keskustalaiskolmikkoa voitaneen pitää puolueen tulevaisuutena, mutta asiantuntijajäsenten joukosta – jollainen Ronkola ei ole – löytyy meriiteiltään olennaisesti arveluttavampia henkilöitä. Juuri he heittävät varjon koko puolueen ylle pannen pohtimaan kenen pussiin puolue loppujen lopuksi pelaa? Onko kyse vain ja ainoastaan Paavo Väyrysen hyväntahtoisesta projektista vaiko jostain pidemmälle menevästä?

Seuraavaksi lyhyelti eräistä Kansalaispuolueen ajatuksia herättävistä asiantuntijajäsenistä.

Kuten yllä mainittu, puolueeseen on nimetty yli 30 asiantuntijajäsentä, puolueen verkkosivuilla mainitaan seuraavaa asiantuntijajäsenistä ”Valitut jäsenet edustavat monipuolisesti eri alojen asiantuntemusta. Myöhemmin Kansalaispuolue ottaa lisää asiantuntijajäseniä” – voimme aloittaa tarkastelun 24.11.2016 nimetyistä kolmesta asiantuntijajäsenestä, ekonomi Jukka Davidssonista, KTM Jarmo Ekmanista – jonka tosiasiallinen asuinpaikka ei suinkaan ole Helsinki vaan miehitetty Donetsk, jossa hän toimii propagandistisessa DONi Newsissä toimittajana suomalaissyntyisen Janus Putkosen alaisuudessa, sekä agrologi Timo Isosaaresta.

Pirkanmaalainen kansanedustajaehdokas Jukka Davidsson on esiintynyt puhujana Putinia tukevan eurooppalaisen äärioikeiston kokoontumisessa Pietarissa, myös Timo Isosaari on vieraillut samaisessa tapaamisessa ja vieläpä samaan aikaan Davidssonin kanssa. (8) Venäläisen, Putinin pääideologistiksi nimetyn, Aleksandr Duginin vieraillessa taannoin Helsingissä, paikalla oli myös Jukka Davidsson yhdessä Johan Bäckmanin kanssa – mukana oli myös suomalais-venäläisen RuFin Daria Skippari-Smirnov, jolla on myös tiiviit suhteet Johan Bäckmaniin. Erityisesti Jukka Davidssonin ja Jarmo Ekmanin linkit venäläistahoihin ovat selkeät ja olemassa olevat, Ekmanin kohdalla huomioitavaa on myös hänen aktiivinen toimintansa ”kansantasavaltalaisessa” propagandamediassa Ukrainalta miehitetyllä alueella, alueella, jonne hän on mennyt laittomasti Venäjän kautta ja jossa hänen toimintansa on, Ukrainan lakien mukaan laitonta ja rangaistavaa. Tämä ei kuitenkaan tunnu Paavo Väyrystä haittaavan, kuten ei muitakaan puolueeseen loikanneita keskustalaisia, voimme siis päätellä, että Kansalaispuolueen katto on korkealla ja seinät leveällä.

Kansalaispuolueen asiantuntijajäseninä toimii myös Vastavalkeaan kirjoittava valtiotieteiden maisteri, LL.M Sakari Linden, joka elokuisessa kirjoituksessaan nostaa esille termin ”suverenismi” – ”Ranskan presidentinvaalit olivat suverenismin esiinmarssi”. (9) Hän näkee suverinismille suotuisaa kasvualustaa, huomionarvoista on myös se, että päätelmänsä mukaan – jota pidän oikeana – myös osa vasemmistosta tukee muodossa tai toisessa suverinismia, Ranskassa tämä ryhmittymä on Lindenin mukaan radikaalivasemmistolainen La France Insoumise -kansanliikke ja etenkin sen presidenttiehdokkaana toiminut  Jean-Luc Mélenchon.

Suverinismia, jonka kannattaja Kansalaispuoluekin on, on pidettävä EU:n yhtenäisyyttä hajottavana voimana, josta voidaan tehdä se päätelmä, että samalla se on suuntaus, joka hyödyttää Venäjää, koska Venäjälle parasta on heikko ja epäyhtenäinen EU, jonka jäsenmaiden kanssa olisi mahdollista tehdä kahdenkeskisiä sopimuksia, mikä entisestään parantaisi mahdollisuuksia purkaa pakotteita tai hyötyä asetelmasta muulla tavalla. Retoriikkana ja keinona toimia suverinismi on siis juuri sitä, mitä Venäjän presidentti Vladimir Putin toivoo ja haluaa.

Kansalaispuolueen asiantuntijoiden joukossa on muitakin henkilöitä, joiden aiemmat lausunnot näyttäytyvät varsin epämääräisiltä. Toki on huomioitava, että nämä esimerkit on erotettu asiayhteydestään ja voivat näin näyttyä entistä oudoksuttavammilta, tästä huolimatta ne kuitenkin kuvaavat jollain tapaa lausujansa aatemaailmaa. Puolueen asiantuntijajoukon laajuuden tähden on kuitenkin mahdotonta laatia kattavaa kattausta asiantuntijajäsenten poliittisista ja yhteiskunnallisista näkökulmista. Poimitaan joukosta muutama tarkasteltavaksi, ensinnä lainaus Kari K. Arvolan blogikirjoituksesta:

Venäjä ei liittänyt Krimiä väkivallalla jäseneksi federaatioon. Kyseessä ei ollut kansainvälisen oikeuden termein annektio eli pakkoliitos, vaan sekessio, irtisanoutuminen nykyisestä isäntämaasta. Sitä seurasi tahdonilmaisu liittyä toiseen valtioon, Venäjän federaatioon.”

Blogikirjoitusta voi näiltä osin pitää totuutta melkoisesti vääristelevänä, samalla se johdonmukaisesti toistaa Venäjä-narratiivia Krimin anneksion osalta. Kun tarkastellaan koko blogikirjoitusta, siinä toistuu johdonmukaisesti se tarina, jota Venäjä on välittänyt eteenpäin, jopa niin pitkälle vietynä, että kirjoitetaan Maidanin ohjailusta ”false-flag-operaatioksi”, havainto, jota vastaan puhuvat useat tekijät, viimeksi Surkov Leaksin yhteydessä julkaistu aineisto. Sama pätee Itä-Ukrainaan Venäjän toimesta synnytettyyn ”separatismiin” ja seuranneeseen sotaan. Järjestelmällistä totuudenvääristelyä, kaiken jälkeen Kari K. Arvola tekee johtopäätöksen:

Oma näkemykseni on, ettei Venäjän hallinto tai ”Putin” ole rohkaissut Donbasin kansalaisia aseelliseen kapinaan.”

Mikä väite sekin on osoitettu paikkansapitämättömäksi useita kertoja, viimeksi Surkov Leaksin yhteydessä.

Filosofian tohtori Mikko Punkarin viesti vastauksena Saara Jantusen kirjoitukseen ”Trolliarmeija, eli Venäjän informaatio-psykologinen sodankäynti” (10) ansaitsee myös tarkastelua. Lainaus Punkarilta ”Käsittämätöntä tässä artikkelissa on otta ”Novorossia” – sana esimerkiksi jostakin historiallisesta taustasta, mitä Venäjä olisi nyt nostamassa esiin. Tosiasiassa Novorossia niminen valtio perustettiin alueen kansan tahdosta juuri tuona päivänä 24/5 kun Internet-haut asiasta alkoivat ja Venäjällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa…” on joko osoitus tietämättömyydestä tai totuuden vääristelystä.

Novorossija-termillä on vankka historiallinen tausta, itse asiassa sillä on varsin pitkä historia, jonka aikana se on säännönmukaisesti – syystä tai toisesta – nostettu esille. Lähihistoriassa se on mainittu ensimmäisen kerran vuosia ennen EuroMaidania seurannutta separatismia Itä-Ukrainassa. Tätä ennen idea ja ajatus Itä-Ukrainan eroamisesta Ukrainasta esitettiin edellisen kerran Ukrainan itsenäistyttyä, tuolloin alueen itsenäistyminen ei saanut merkittävää kannatusta ja niinpä se hautautui, kunnes nousi seuraavan kerran esille 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Mutta NovoRossija-idean historia ulottuu kauemmas menneisyyteen. Novorossija (ven. Новоро́ссия, ukr. Новоросія eli "Uusi Venäjä") on nimitys alueelle, jonka Venäjän keisarikunta valloitti Osmanien valtakunnalta. NovoRossija oli Venäjän keisarikunnan kuvernementtina ensimmäisen kerran vuosina 1764–1783, aiempaa laajempana 1797-1802, kunnes se pilkottiin useampaan osaan, pienemmiksi kuvernementeiksi. Vielä tämän jälkeen Venäjän keisarikunnan eteläosissa sijaitsi Uuden Venäjän aluepiiri (Novorossijski krai) ja tietosanakirjoissa tämänkin jälkeen kyseistä aluetta kutsuttiin nimellä Etelä- eli Uusi-Venäjä (esim. Nordisk familjebok v. 1916).

Historiallisesti alueen väestöstä valtaosa on ollut ukrainalaisia, Venäjän imperiumin myötä Venäjältä muutti alueelle asukkaita, mutta vielä 1800-luvun lopulla valtaosa alueen asukkaista puhui ukrainaa ja oli etnisesti ukrainalaisia. Alueen merkittävin venäläistäminen sijoittuu neuvostoaikoihin, ensinnä 30-luvulle ja myöhemmin Stalinin jälkeiseen aikaan. Tämä kaikki on helposti googletettavissa ja näin myös filosofian tohtori Mikko Punkari olisi havainnut NovoRossija-termillä olevan varsin pitkän historian, nimen viitatessa hyvin voimakkaasti Venäjän imperiumin laajenemisen aikoihin (imperialismiin) ja myöhemmin siihen, kuinka alueen vakautta on horjutettu erilaisin venäläisjärjestöjen toimin ja kuinka näiden toimien myötä NovoRossija nousi uudelleen esille EuroMaidanin jälkeisenä aikana. Vetoamalla historiaan Venäjä pyrkii todistamaan ”oikeutensa” alueisiin – vastaavasti häivyttämällä tämän historian, Punkari pyrkii päinvastaiseen eli pyyhkimään Venäjän vaikutuksen sodan syttymiseen Ukrainassa olemattomiin.

Poimitaan vielä puolueen asiantuntijajäsenen – Sarastus-lehteen kirjoitelleen, Muutos 2011 eduskuntavaaliehdokkaan 2015-vaaleissa – Tuula Komsi. Hänen poliittista linjaa kuvannee lainaus hänen kotisivuilta, linja on yhdistettävissä täysin Kansalaispuolueen tavoitteisiin:

Politiikassani kannatan suomalaista hyvinvointivaltiota ja vastustan sekä ylikansallisten markkinavoimien että EU:n hallitsevaa otetta maamme kehityksessä.”

Sekä

Suomen teollisuutta ja ulkomaankauppaa on tuettava itsekkäästi Suomen etua silmällä pitäen. Niinhän tekevät kaikki muutkin.” (11)

Hänkin on voimakas EU-vastustaja, ajaen kauppapolitiikassa itsekkäästi Suomen etua. Herää kuitenkin kysymys, että onko hän valmis tähän millaisin ehdoin tahansa ja missä tilanteessa tahansa? Onko hänkin valmis siihen, että EU-eron myötä Suomi asemoituu ei-läntiseen viiteryhmään, etenkin jos Suomi jättää liittymättä puolustusliitto NATO:on?

Kansalaispuolueen, Perussuomalaisten ynnä eräiden pienpuolueiden ja -ryhmien agendana on läntisen yhteisön hajottaminen, ja samalla Suomen aseman heikentäminen. Yksinäinen Suomi on – kuten Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kuvattiin – Putinin märkäuni ja toteutuessaan kaikkea muuta kuin Suomen liikkumavaraa lisäävä.

Näin loppuun, en malta olla huomioimatta Johan Bäckmanin Paavo Väyryselle lähettämää kannatusviestiä loistavasta puoluehankkeesta, viesti lähetetty 25. tammikuuta 2016 ja muistetaan samalla se, Väyrynen ilmoitti puolueen perustamisesta kotisivuillaan helmikuun alussa ja sanomalehti Kaleva uutisoi aiheesta 4. helmikuuta 2016.




















Tuolloin Bäckman osoitti voimakkaasti tukensa kansalaispuolueelle, useammassa puolueen asiantuntijajäsenessä näyttää näkyvän bäckmanilainen kädenjälki. Ilman riittävää todisteaineistoa on kuitenkin parempi, että liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä Bäckmanin osuudesta ei pidä ryhtyä tekemään – henkinen tuki muodossa tai toisella lienee varmaa, vaikka nyt Bäckman näyttää antavan voimakasta tukea myös Perussuomalaisille – etenkin Laura Huhtasaarelle kuin myös Jussi Halla-aholle, mikä sekin sopii Venäjän toimintatapaan tänä päivänä. Tukea muodossa tai toisessa osoitetaan suurelle joukolle puolueita, kansalaisjärjestöjä sekä ääriryhmiä oikealta vasemmalle.

Vaikeampi on sitten sanoa, kuinka paljon Bäckmanin tuki auttaa em. tahoja – se voi osoittautua eräänlaiseksi kuolemansuudelmaksi huomioidessamme Bäckmanin hahmoon liittyvän ristiriitaisuuden, vai riittääkö Väyrysen ynnä Perussuomalaisissa Halla-ahon ja Huhtasaaren vakuuttelut hälventämään mahdolliset epäilyt vehkeilystä.

Marko



Suosittelen myös lukemaan turpo-bloggari Rysky Riiheläisen blogikirjoituksen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenistä:

perjantai 11. elokuuta 2017

Zapad-2017-sotaharjoituksen varjossa

Kirjoitin aiemmin blogissa ”Maskirovkaa tämäkin – ”Operaatio” Dmitri Donskoi” (9. elokuuta 2017) siitä, kuinka katse kohdistetaan ”näytelmän” keskipisteeseen, samalla se mitä kulisseissa tapahtui jää varjoihin, ja aivan liian vähäiselle huomiolle. Kyseisessä kirjoituksessa huomioin sen, kuinka media kiinnitti likipitäen kaiken huomion Projekt 941 Akula-luokan strategiseen ohjussukellusvene Dmitri Donskoihin samalla jättäen aivan liian vähäiselle huomiolle Itämeren alueelle Venäjän Pohjoisesta laivastosta saapuneet pinta-alukset, kuten Projekt 1144 Orlan eli Kirov-luokan taisteluristeilijä Pjotr Velikin ja Vice-Admiral Kulakovin, Projekt 1155-luokan sukellusvenetorjuntaan tarkoitettu hävittäjän sekä Marshal Ustinovin, Projekt 1164-luokan ohjusristeilijän.

Tässä kirjoituksessa teen samansuuntaisia havaintoja Valko-Venäjällä järjestettävään Venäjän ja Valko-Venäjän yhteiseen Zapad-2017-sotaharjoitukseen liittyen, siihen kuinka etenkin media – erikoisjulkaisuja lukuunottamatta – kiinnittää merkittävän huomion harjoitukseen ja sen valmisteluihin, käyttäen ajoittain kontekstiin tavattoman kehnosti sopivia klikkiotsikoita, mutta aivan kuten Dmitri Donskoin kohdalla myös Zapad-2017-sotaharjoituksen alusaikana moni – olennainen – tapahtuma ja asia jää liian vähäiselle huomiolle mediassa. Ne ovat jossain taustalla ja mikäli jotain tapahtuu, ihmetellään sitä, kuinka tämä pääsi yllättämään meidät, vaikka ne ennusmerkit ovat olleet esillä, jos vain halua ja kiinnostusta riittää.

Se on ymmärrettävää, että kevättalvella 2014 Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehittäminen tuli yllätyksenä useimmille meistä. Mutta missä määrin kolme ja puolivuotta tapahtuneen jälkeen voidaan puhua ”yllätyksestä”, jos sota Ukrainassa eskaloituu? Onko se enää mikään yllätys, kun maassa on sodittu vaihtelevalla aktiiviudella useita vuosia? Tästä huolimatta monille ajoittaiset – mutta säännönmukaiset – sodan eskalaatiot tulevat yllätyksenä, aivan kuten tulee yllätyksenä sekin, että Ukrainassa soditaan. Mutta palatkaamme teemaan eli siihen mihin katse kohdistuu ja mitä samalla jää havainnoimatta eli Zapad-2017-sotaharjoituksen varjossa.

Ukrainan sota on monella tapaa unohdettu sota lähellä Euroopan ydintä. Jos vertaa sen keräämää huomiota 90-luvun ja tämän vuosituhannen alun Jugoslavian hajoamissotiin, asetelma on monella tapaa nurinkurinen – media kärsii ajoittaisesta muistinmenetyksestä, mutta vielä suuremmasta muistinmenetyksestä tuntuvat kärsivän ne poliitikot, jotka syyttävät Yhdysvaltoja aggressiivisuudesta lähialueillamme samalla jättäen joko huomiotta, tai liian vähälle huomiolle, sen mistä kaikki alkoi – kevättalvesta 2014 ja Venäjän suorittamasta Krimin niemimaan miehittämisestä ja laittomasta anneksaatiosta itseensä. Mikäli tarkastelemme hiukan pidempää aikajännettä, on syytä huomioida Georgiassa käyty sota loppukesästä 2008. Sen oppien myötä Venäjä sai pontta asevoimiensa uudistamiseen – jo sitä ennen mutta etenkin sen jälkeen Venäjän johdon retoriikka muuttui entistäkin aggressiivisemmaksi ja hyökkäävämmäksi. Nyt retorisiin, kuin myös käytännön keinoihin, kuuluu ydinaseilla uhkaaminen kuin myös hyvin aktiivinen ydinaseiden käytön harjoittelu – tätä tullaan näkemään myös Zapad-2017-sotaharjoituksessa. (Trumpin Pohjois-Koreaan kohdistuvassa retoriikassa on samoja, jos mahdollista, vieläkin voimakkaampia, uhkauksia).

On ymmärrettävää, että Suomessa merkittävin huomio kohdistuu lähestyvään Zapad-2017-sotaharjoitukseen, koskettaahan se Suomea, kyseisen harjoituksen lisätessä vastakkainasettelua Itämerellä ja lähialueillamme. Harjoitukseen liittyy myös – epätodennäköinen – mutta huomioitava Venäjän suorittama sotilaallinen toimi jotain ulkovaltaa kohtaan. Onko sitten kyse Valko-Venäjän tosiasiallisesta miehittämisestä vai Ukrainaan kohdistuva laajempi offensiivi (ja mahdollinen pyrkimys ratkaista Ukrainan sota sotilaallisesti)?

Kiinnittyykö huomiomme vääriin asioihin – jätämmekö huomioimatta jotain olennaista? Petri Mäkelä blogissaan ”Maskirovka buildup by Russia” (1) huomioi viimevuoden Kavkaz-2016-sotaharjoitusta edeltäneet “snap drills” ja/tai “readiness inspections” -harjoitukset, joista moniin osallistui huomattava määrä joukkoja ja joihin liittyi yhteiskunnallisia elementtejä, joissa yhteisöä valmisteltiin sodanajan käytäntöihin.

However there is an ongoing, slow and creeping, buildup at the western border of Russia. Several combat units have been enlarged during the recent intakes of new recruits and conscripts. More importantly troops move around long distances in seemingly scheduled exercises, which are announced a day or few hours before they commence. These allow Russia to concentrate forces close to its borders and these troops can then be augmented for example by larger forces called in during a snap drill.” (1)

Venäjän länsirajalla, etenkin Ukrainan vastaisella rajalla on huomattavan voimakkaita keskittymiä, joihin kuuluu divisioonia, joiden ohjeistus, harjoittelu ja varustus, osoittaa niiden olevan offensiivia divisioonia, joita on harjoitettu nopeisiin syvälle ulottuviin offensiiveihin.

















Karttaan on koottu neljä tällaista divisioonaa, joista kolme on sijoitettu Ukrainan rajan tuntumaan ja neljäs Smolenskin alueelle Valko-Venäjän rajan tuntumaan. Näiden kolmen divisioonan sijoittelussa on syytä huomioida se, niiden sijainti Itä-Ukrainan sotatoimialueen tuntumassa, käytännössä niiden varuskunnat ja tukeutumisalueet ovat lähimmillään muutamien kymmenien kilometrien päässä Ukrainan vastaiselta rajalta. Karttaan ei ole sijoitettu muita alueelle koottuja venäläisvoimia, joista on syytä huomioida 1. kaartin panssariarmeija, josta kenraali Ben Hodges arvioi NY Timesille seuraavaa: ”There is only one reason you would create a Guards Tank Army, and that is as an offensive striking force,”… ”This is not something for homeland security…”. (2)

Nyt kun katse on kohdistettu Valko-Venäjään ja Itämeren alueelle, nämä Ukrainan rajanpintaan sijoitetut voimat ovat jääneet aivan liian vähäiselle huomiolle – itse asiassa yllättävänkin vähäiselle, kun huomioidaan se, kuinka niitä on vahvistettu viime aikoina ja kuinka alueelle on tuotu lisää venäläisvoimia.

Venäjän asevoimien moottoroituja joukkoja Rossoshissa, Voronezhin alueella Ukrainan rajan tuntumassa.




















Venäjän asevoimien 152 mm Msta-S panssarihaupitseja kuvattuna Voronezhin alueella Ukrainan tuntumassa.
















Samalla tavalla Venäjä vahvistaa joukkojaan etelässä Rostovin alueella kuin myös Krimillä, sekä Voronezhin alueesta pohjoiseen Belgorodin alueella – unohtamatta Valko-Venäjälle Zapad-2017-sotaharjoitukseen siirrettyjä joukkoja – käytännössä Zapad-2017-sotaharjoitukseen ottaa osaa tavalla tai toisella joukkoja pohjoisesta Kuolan niemimaalta Venäjän eteläisiin osiin Mustanmeren rannikolle saakka. Huomioitavaa on myös se, että Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla Venäjän asevoimien yksiköt harjoittelevat tiiviisti yhdessä ”kansantasavaltojen” joukkojen kanssa. Viime aikoina Luhanskin oblastin alueella alueen moottoroidut joukot – jotka käytännössä kaikki ovat venäläiskomennossa – ovat harjoitelleet aktiivisesti.

Sotaharjoitus elokuulta Ukrainalta miehitetyllä alueella.
















Harjoitteluissa panssarikalustoon (kuvassa T-64BV) on kiinnitetty aiempaa useammin KMT-6 miinanraivausauroja. Harjoittelut ovat olleet säännönmukaisesti offensiivisia tämän kesän ajan.

Heinäkuun 31. ukrainalainen sotilasasiantuntija, parlamentaarikko Dmytro Tymchuk kirjoitti Facebook-tililleen lausunnon (käännetty englanniksi DFRLabin artikkelissa ”Are Separatists in Ukraine Joining Russia’s Largest Military Exercise?” (3)

Preparations are being made for a series of exercises in the operational departments of the 1st Army Corps of the DNR and 2nd Army Corps of the LNR. These exercises are to be led by the Armed Forces of the Russian Federation in August and September of this year. According to the plan of the General Staff of the Armed Forces of the Russian Federation and the staff of the Russian 8th Combined Arms Army…”.

DFRLabin analyysissa suhtauduttiin epäillen mahdolliseen yhteiseen harjoitukseen, kuitenkin analyysin jälkeen on julkaistu Luhanskin ”kansantasavaltojen” toimesta video, jolla moottoroidut joukot harjoittelevat miehitetyillä alueilla – samansuuntaisia videoita on julkaistu myös taistelijoiden sosiaalisen median tileillä. Väistämättä herää ajatus siitä, että onko Dmytro Tycmhukin lausunnossa kuitenkin perää – harjoitellaanko alueella yhteistä suurharjoitusta varten ja jos harjoitellaan, onko harjoituksella jokin selkeä tarkoitus, onko sen tarkoitus johtaa johonkin konkreettiseen, kuten laajaan offensiiviin Ukrainassa?

Tämänhetkistä tilannetta Venäjällä joukkojen siirtojen osalta on verrattu 1968 tapahtunutta Tšekkoslovakian miehitystä edeltäneeseen aikaan. Tšekkoslovakia miehitettiin Varsovan liiton joukkojen toimesta 21. elokuuta 1968, samalla murskattiin poliittisesti liberaali ajanjakso Tšekkoslovakiassa – Prahan kevät.   Onko tämän arvion perusteella liian varhaista tehdä mitään johtopäätöksiä?

Näin loppuun on syytä huomauttaa muutamasta muusta vähäiselle huomiolle jääneestä Venäjän, Ukrainaa koskettavasta toimenpiteestä:

- Venäjä on sulkenut Kertšin salmen Venäjän ja Krimin niemimaan välillä osittain siviililiikenteeltä, merkittävimmiltä osin kielto koskee Mariupolin ja Berdjanskin satamiin matkaavia aluksia.

- Venäjän ja ”kansantasavaltalaisten” militanttikomentajien Ukrainaan kohdistuvat puheet ovat tiukentuneet, puheet ”kansantasavalloista” ovat entistä enemmän muuttuneet puheiksi Ukrainan epäonnistumisesta ja palauttamisesta kokonaisuudessaan Venäjän etupiiriin jopa sotilaallisin keinoin.

- Venäjä on saanut valmiiksi ns. Millerovo – Zhuravka välisen junaradan leikkauksen, joka sotilasasiantuntija Pavel Felgenhauerin mukaan helpottaa Venäjän Ukrainaan kohdistamaa offensiivia kulkiessaan Ukrainan alueen kautta. (4)

Näin loppuun on syytä muistuttaa siitä, että Venäjän asevoimien doktriini on offensiivinen, että Zapad-2017-sotaharjoitus on laajin ja monimutkaisin sitten kylmän sodan vuosien, että Ukrainan rajan tuntumaan on keskitetty Venäjän toimesta huomattavia offensiivisia voimia, että Syyrian sodan oppeja on jo integroitu koulutukseen puhumattakaan Ukrainan sodassa saaduista opeista.

Neuvostoliiton marsalkka Georgi Žukovia mukaillen – puna-armeija taistelee offensiivisesti, samaa strategiaa Venäjän asevoimat toteuttaa tänä päivänä.

Marko




Kuvakaappaukset twitter (@glandecZP) ja Russian Military Analysis sekä youtube: Народная милиция ЛНР.