Ukraine Fights for Europe!

 

Seistessäni tiistaina (19. marraskuuta 2024) viimaisella Kolmensepänaukiolla osoittamassa tukea Ukrainalle, sen käydessä puolustustaistelua Venäjää vastaan, koetin työntää mielestäni vääristyneen ajatuksen siitä, että Eurooppa on menettänyt ”kaksi vuotta varautumisaikaa” luottaessaan jatkuvaan Yhdysvaltojen tukeen Ukrainassa ja laajemmin Euroopan turvallisuusarkkitehdissa. Käytännössä Eurooppa oli menettänyt jo reilun vuosikymmenen verran varautumis- ja valmistautumisaikaa.

Ukrainan tukimielenosoitus – 1000 днів – Kolmensepänaukiolla Helsingissä. 

Tämän viikon tiistaina (19. marraskuuta 2024) muistimme ukrainalaisia, jotka ovat käyneet puolustustaistelua Venäjän laajamittaista hyökkäystä vastaan jo tuhat päivää. Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi varhain aamulla 24. helmikuuta 2022 Vladimir Putinin puhetta seuranneina hetkinä. Silmissäni hyökkäys oli vuosia jatkuneen, Venäjän vuonna 2014 käynnistämän matalan intensiteetin sodan, eskalaatio. Ukrainalaiset ovat taistelleet demokratian ja vapautensa puolesta jo yli vuosikymmenen. Tämä taistelu alkoi helmi-maaliskuussa 2014 Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan, ja masinoitua sodan Ukrainan itäosiin, Donbasiin muutamaa viikkoa myöhemmin. Sota Donbasissa alkoi huhtikuun 12. 2014 venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamien joukkojen aloitettua sotilasoperaation Slovjanskin ja Kramatorskin kaupungeissa saaden tukea paikallisilta Venäjää tukevilta puolisotilaallisilta organisaatioilta ja ryhmiltä, jotka yrittivät ottaa haltuun paikallisia hallintorakennuksia useilla paikkakunnilla. 

Ukraine Fights for Europe!

Ukraine fights for Europe – lännen olisi syytä viimein herätä

Niin, Donald Trumpin valinnan seurauksena on keskustelussa jälleen nostettu esiin ajatus siitä, että Eurooppa on menettänyt ”kaksi vuotta varautumisaikaa” luottaessaan Yhdysvaltojen jatkuvaan tukeen Ukrainassa ja laajemmin Euroopassa. Mielestäni ajatus on vääristynyt siksi, koska Eurooppa (laajemmin läntinen yhteisö) on menettänyt kahden vuoden sijaan vähäisimmilläänkin vuosikymmenen jatkaessaan ruususen unta Venäjän kevättalvella 2014 suorittaman Krimin niemimaan miehityksen jälkeen. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta läntinen yhteisö ei herännyt Krimin niemimaan miehitykseen helmi-maaliskuussa 2014, kuten se ei herännyt kuukautta myöhemmin alkaneeseen sotaan Donbasissa.

Mielestäni merkittävimmät suomalaiset kuin myös eurooppalaiset poliitikot on päästetty aivan liian helpolla. Heitä ei ole haastettu siitä, etteivät he ottaneet ennusmerkkejä riittävän vakavasti – monissa tapauksissa olivat Krimin niemimaan miehityksenkin jälkeen alttiita Venäjän vaikutukselle jatkaen työtään, joka sitoi meidät entistä tiukemmin Venäjään.

Olimmepa kuinka ymmärtäväisiä tahansa, niin meidän olisi tullut herätä todellisuuteen kesällä 2014 sodan todellisuuden myötä. Kesän, jolloin Venäjän maaperältä käsin vaikutettiin epäsuoralla tulella Ukrainan maaperälle satoja kertoja: Malaysia Airlinesin lento MH17 pudotettiin Itä-Ukrainan yllä 17. heinäkuuta 2014: tai viimeistään syyskesällä käydyn Ilovaiskin taistelun seurauksena, johon taisteluun osallistui Venäjän asevoimien yksiköitä. Aivan kuten osallistui taisteluihin Ukrainan itäisimmässä kolkassa, Luhanskin alueella.

Kevään ja kesän 2014 jälkeen lännestä ei löytynyt riittävästi johtajuutta pysäyttämään Venäjää. Viimekädessä tarkoitan Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamaa sekä Saksan liittokansleri Angela Merkeliä, jotka syystä tai toisesta johtuen kielsivät totuuden ryhtyen pelaamaan peliä Venäjän ehdoilla. Merkel jopa sitoi Saksan entistä tiukemmin kiinni Venäjän energiaan, lisäten näin Venäjän vaikutusvaltaa Eurooppaan.

Merkelin on täytynyt olla hyvin tietoinen sodan luonteesta jo alkukesästä 2014, mikäli suurlähetystö Moskovassa tiedotti häntä asianmukaisesti. Nimittäin ranskalaisdokumentissa ”Putinin pitkä tie sotaan” haastatellaan Saksan Venäjän-suurlähettiläs Rüdiger von Fritschiä, joka totesi haastattelussa:

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”. (1)

Kuvailtu vierailu tapahtui kevätkesästä 2014 eli kuukausi puolitoista Igor Girkinin joukkojen toteuttaman operaation alun jälkeen. Kyseinen sotilasattasea oli kuvannut tapahtuman (von Fritsch oli luonnollisesti nähnyt kuvat). Saksalaiset myös välittivät viestin havainnostaan venäläisille 6. kesäkuuta 2014 Normandiassa.

Mutta ollaksemme rehellisiä. Lännen olisi pitänyt ryhtyä määrätietoisempiin tekoihin vuosia aiemmin, elokuussa 2008 käydyn Georgian sodan jälkeen. Sen sijaan Barack Obaman hallinto nollasi suhteet Venäjään maaliskuussa 2009 (the Russian reset) – mikä käytännössä tarkoitti pöydän puhdistamista: Venäjän ”syntien” anteeksiantoa.

Yhdysvaltojen määrätietoisuuden puute suhteessa Venäjään näkyi Ukrainan lisäksi myös Syyriassa, jossa Venäjän laajamittainen tuki mahdollisti Bašar al-Assadin hallinnon omiin kansalaisiinsa kohdistamat sortotoimet ja sotarikokset, mukaan lukien kaasuaseen käytön. Obaman hallinto asetti ”punaisen viivan” joukkotuhoaseiden käytölle, jonka yli al-Assadin hallinto Venäjän tuella marssi toistuvasti. Obaman hallinnon reagoimattomuus oli selkeä signaali Venäjälle heikkoudesta – tikaria työnnettiin entistä syvemmälle.

Merkittävässä osassa länsimaita Venäjä-politiikka oli Venäjän suurhyökkäyksen alkuun saakka itsepetoksen ja toiveikkuuden muodostama kudelma jostain sellaisesta, jota ei enää ollut olemassakaan – oliko koskaan Venäjällä ollutkaan? Lännessä lukuisat poliitikot leimasivat russofobeiksi heitä, jotka vaativat ryhdistäytymistä ja puhumista asioista niiden oikeilla nimillä. Me näimme tämän Suomessakin syksyllä 2017 presidentinvaalikampanjan kuluessa, jolloin Sauli Niinistö suorastaan hermostui turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esitettyä arvionsa Suomen vaaleihin kohdistuvista uhkakuvista. (2)

Niinpä onkin valitettavaa, että tämän saman Venäjän kanssa lukuisat poliitikot ja päättäjät näyttävät olevan valmiit neuvottelemaan Ukrainasta piittaamatta ja menneestä mitään oppimatta. Kuinka oletettavaa on, että Venäjä kunnioittaa mitään allekirjoittamaansa sopimusta kauempaa, kuin se katsoo parhaaksi? Kevään 2014 ja helmikuun 2022 välin Venäjä istui (vähintäänkin) kahdella jakkaralla neuvotellessaan ”tulitauoista” Ukrainaan. Tulitauoista, jotka sen johtamat ja varustamat sekä valtaosin miehittämät joukot lähes välittömästi rikkoivat. Puhumattakaan siitä, että voivatko ukrainalaiset luottaa yhteenkään länneltä saamaansa turvatakuuseen – muistamme Yhdysvaltojen lupauksen tuen jatkumisesta Ukrainalle ”as long as it takes”. Eivätkä ukrainalaiset ole unohtanut Budapestin sopimusta, jonka Venäjä rikkoi miehittäessään Krimin niemimaan mutta jonka henkeä sopimuksen läntiset allekirjoittajamaat niin ikää rikkoivat jättäessään Ukrainan yksin kevättalvella 2014.  Ehkäpä paras turvatakuu Ukrainalle on oma ydinase, joista se Budapestin sopimuksen myötä luopui. (3)

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tai luin kirjoja. Ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan ja miehityksen Donetskissa keväällä ja kesällä 2014 kokenut Л.

Minun on tunnustettava olevani voimakkaan pettymyksen vallassa. Pettymyksen, koska koen lännen pettäneen ne arvot, joiden puolesta isovanhempamme taistelivat ja joiden puolesta ukrainalaiset tänään taistelevat, ovat taistelleet vuodesta 2014.

Voitto Ukrainalle!

Слава Україні!

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

2. https://yle.fi/a/3-9908533

3. https://fi.wikipedia.org/wiki/Budapestin_sopimus_(1994) 

Free Azovstal Defenders!

Olen hyödyntänyt lähdeaineistona arkistoani sekä aiempia kirjoituksiani, joissa on käsitelty muun muassa Krimin niemimaan miehitystä, sodan alkua Donbasissa ja MH17 pudottamista sekä Ilovaiskin taistelua.

Kuvat Ukrainan tukimielenosoituksesta (19. marraskuuta 2024), Marko Enqvist.