Venäjän kunniaton sota Ukrainassa

 

Venäjä laajentaessa sotaa Ukrainaa vastaan aamuyöstä 24. helmikuuta, sen eräänä tavoitteena oli Ukrainan pääkaupungin Kiova valtaus muutamassa päivässä, todennäköisten tavoitteiden joukkoon kuului myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja muiden merkittävimpien poliitikkojen vangitseminen ja eräänlaisen pseudovaltion muodostaminen tuhotun Ukrainan tilalle. Suunnitelman epäonnistuttua sodankuvassa tapahtui muutos, ja jos tarkkoja olemme, suunnitelma epäonnistui jo ensimetreillä Ukrainan ryhdyttyä taistelemaan vastaan ja taistellessa jokaisesta metristä maata, jonka jälkeen silmiemme eteen alkoi vyöryä kuvia ja videoita tapahtumista, jotka olivat meille tuttuja Venäjän käymistä sodista Tšetšeniasta ja Syyriasta sekä pienimuotoisemmassa mitassa Itä-Ukrainasta.

Ensin näimme välähdyksiä venäläisen tykistön tuhoamista kortteleista Harkovassa, kerrostalojen tuhoutumisesta ilmapommituksissa Ukrainan pohjoisosissa, venäläistä tykistöä ja panssarijoukkoja moukaroimassa Mariupolia, ja aivan kuin tässä ei olisi ollut painajaiskuvia jo tarpeeksi, näkymä alkoi muuttua entistä mustanpuhuvammaksi –

On käynyt useamman kerran ilmi, ettei sana ”Дети” – lapsia, tuo turvaa vaan vetää venäläisten tulta puoleensa, maaliskuun 16. päivä venäläiset pommittivat Mariupolissa teatteria, jonka suojissa oli jopa tuhat siviiliä. Teatteria ympäröivälle puistomaiselle aukiolle oli kirjoitettu kahteen kertaan ”Дети” – lapsia, kertomaan venäläisille keitä teatterin suojissa on. Vaan sana oli ja on kuin magneetti, joka veti ja vetää tulta puoleensa (ja propagandisteja suoltamaan valheitaan).

Sairaaloiden, koulujen, päiväkotien ja teattereiden pommittaminen – siviili-infrastruktuurin järjetön tuhoaminen, kokonaisten kaupunkien ja kylien järjestelmällinen tuhoaminen toi monien mieleen hyvin henkilökohtaisia muistikuvia ja muistoja, moni suomalainen on kokenut ja nähnyt saman. He ovat nähneet kotiensa palavan, punaisten liekkien kohoavan korkeuksiin – Ukrainan julmuudet ovat meitä niin lähellä, että ne koskettavat meitä enemmän kuin samankaltaiset julmuudet, jotka tapahtuvat tuhansien kilometrien päässä. Tämä on inhimillistä, kokemuksen tekee koskettavammaksi vielä se, että moni meistä oli kaikesta huolimatta tuudittautunut uskoon, ettei tällaista voi tapahtua Euroopassa tällä vuosituhannella – olimme olleet sokeita, koska emme nähneet (tai halunneet nähdä) sitä, mitä tapahtui silmiemme edessä Venäjän toimesta toistuvasti tämän vuosituhannen puolella.

Kaikesta painajaismaisuudestaan huolimatta ukrainalaisten kaupunkien ja kylien tuhoaminen oli vasta alkusoittoa painajaisnäytelmälle, jonka Venäjä on meille päättänyt tarjoilla. Maalis-huhtikuun vaihteessa Venäjä vetäytyi ensin Kiovan alueelta ja hyvin pian Tšernihivin alueelta, tuskin olimme ehtineet huokaista helpotuksesta kun korviimme kantautui ensin kuiskauksena Kiovan suurkaupunkialueella sijaitsevan kaupungin nimi – Butša.

Kidutettuja ja teloitettuja ihmisiä, raakalaismaisesti piinattuja äitejä ja lapsia: raiskauksia, raajojen katkomisia, elossa olevien yli ajamisia: ruumiiden hävittämistä polttamalla, kaivoihin upottamalla, metsään hautaamalla, hylkäämällä niille sijoilleen eläinten syötäväksi.

Sama toistui lukuisilla paikkakunnilla Kiovan länsi ja luoteispuolella, samankaltaisia uutisia kantautui korviimme seuraavina päivinä ja viikkoina Tšernihivin ja Sumyn alueilta, seuduilta, joilta Venäjä oli joutunut pakenemaan – jossa ukrainalaiset olivat lyöneet puna-armeijan perillisen, joka näyttää myös omineen puna-armeijassa vallinneen kulttuurin, josta muun muassa Antony Beevor kirjassaan Berliini 1945 kirjoitti, ja jonka nyky-Venäjän johto kieltää:

”Koska kaikki ikkunat oli räjäytetty, berliiniläiset muistavat huutojen kuuluneen joka yö. Berliinin kahden pääsairaalan arviot raiskauksen uhreista vaihtelivat 95 000:sta 130 000:een. Eräs lääkäri päätteli, että Berliinin noin 100 000 raiskatusta naisesta noin 10 000 kuoli, useimmat tekivät itsemurhan. Kuolleisuuden arveltiin olleen paljon korkeampi 1,4 miljoonan naisen keskuudessa, jotka raiskattiin Itä-Preussissa, Pommerissa ja Sleesiassa. Kaikkiaan vähintään 2 miljoonan saksalaisnaisen arvellaan joutuneen raiskatuksi, ja huomattava vähemmistö, ellei peräti enemmistö, oli raiskattu moneen kertaan”. (1)

Ylläolevan lainauksen kirjoittamalla syyllistyn todennäköisesti puna-armeijan kunnian loukkaamiseen, mikä nyky-Venäjällä on merkittävä rikos. Huomautanpa vaan, että ensin on oltava kunnia, ennen kuin sitä voi loukata ja puna-armeijan lailla Venäjän armeija tekee kyllä parhaansa, jotta sille ei kertyisi kunniaa, jota vetää lokaan.

Beevor lainauksesta pääsemmekin siihen, että Ukrainassa Venäjä käyttää raiskausta aseena. Sen perusteella kuinka venäläiset toimivat, mihin valtiollinen propagandakoneisto yllyttää ja kuinka Putin ukaaseillaan palkitsee ja kuinka Ukrainasta on kirjoitettu ja kirjoitetaan edelleen, raiskaus on samalla tapaa ase kuin on pommit ja kranaatit –

”Over 400 Ukrainians raped by russian soldiers since 24/02. Reports from Ombudswoman Liudmyla Denisova. Getting the victims to talk to investigators and open cases is the biggest challenge.” (2)

Se on yksilöä mutta samalla myös yhteisöä vastaan käytetty ase. Luonnollisesti yksilölle raiskaus on trauma, jonka käsittely voi viedä vuosia mutta joka silti on osa minuutta ja psyykettä elämän loppuun asti, yksilön kokemusten rinnalla kulkee myös kollektiivinen trauma, jonka tällainen laajamittainen seksuaalinen väkivalta aiheuttaa ja jonka kohteiksi on joutunut äitejä kuin myös lapsia. Ikävä kyllä myös taaperoikäisiä pienokaisia, johon tekoon on syyllistynyt ainakin Pihkovassa, Venäjällä, palvellut Aleksei Bytškov, joka videoi taaperoikäisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskaukseen jakaen videon taistelutovereilleen ja ladaten sen pimeään verkkoon. Todennäköisesti teosta noussut kohu, vastaanpanemattomat todisteet, pakottivat Venäjän reagoimaan ja lopulta pidättämään Bytškovin, joka pidätyksen jälkeen katosi julkisuudesta. (3) En myöskään sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa, että näennäisellä toiminnalla Venäjä voi valtiona ”puhdistaa kruununsa”: todistaa toimineensa ja rankaisseen tällaiseen pahuuteen syyllistynyttä, ja näin syytökset valtiotason piittaamattomuudesta – puhumattakaan rikollisiin tekoihin kannustamisesta – voidaan ohittaa merkityksettöminä. 

Aleksei Bytškovin VK-sivulta, kuva lokakuulta 2017.

Se kuinka venäläiset sotilaat ovat käyttäytyneet ja kuinka he ovat puhuneet raiskaamilleen ja kiduttamilleen äideille, tyttärille ja lapsille antaa ymmärtää, että toimintaan on vähintäänkin yllytetty upseeriston taholta. Kuvaavaa on myös se, että Vladimir Putin on ukaasillaan antanut ”kaartin” arvon  Butšassa moraalittomasti ja rikollisesti toimineelle, joukkosurmiin syyllistyneelle, erilliselle 64. mekanisoidulle prikaatille (sotilasyksikkö 51460), jonka komentajana toimii everstiluutnantti Azatbek A. Omurbekov. (4) Prikaatin sijoituspaikka rauhan aikana on Knjaze-Volkonskojen kylässä, Habarovskin alueella Venäjän Kaukoidässä. On liki mahdoton kuvitella, että läntisissä demokratioissa palkittaisi sotarikoksiin syyllistynyt prikaati vastaavalla tapaa – jotain tämäkin kertoo Venäjän asennoitumisesta Ukrainan sotaan. Voimmekin todeta, että prikaati palkittiin, koska se toteutti ainakin eräiltä osin sille asetetun tehtävän. Se osallistui ukrainalaisten joukkotuhontaan, mikä on selkeästi Venäjän eräs tavoite. Tuhota Ukraina valtiona ja kansana – tehtävä, jossa se ei kuitenkaan tule onnistumaan mutta joka tavoitteena on noussut esille viimeisimpien viikkojen kuluessa niin monella taholla ja sellaisissa yhteyksissä lausuttuna, että voimme ymmärtää kyseessä olevan valtakunnan tahtotilan herran vuonna 2022. Painakaamme ajatus uudelleen pääkoppaamme, Euroopassa on vuonna 2022 vallinnut valtiollinen tahtotila Venäjällä toiseen kansaan kohdistetun kansanmurhan suorittaminen. Mihin unohdimme sen ”ei enää ikinä”?

Ukrainan syyttäjäviranomaisten mukaan tähän mennessä (25. huhtikuuta), Venäjän 24. helmikuuta alkaneen offensiivin kuluessa on menehtynyt reilut 3800 siviiliä –

“Confirmed: 3,818 UKR civilians dead and over 4,000 injured since the beginning of the invasion. The current figures are not accurate, however, since they disregard the besieged Mariupol and parts of Kyiv oblast. Only identified bodies included. - Prosecutor General”. (5)

Meidän on muistettava, että luku ei ole kattava. Lukuun sisältyvät vain tunnistetut ruumiit, lisäksi Ukrainassa on alueita, joilta ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoja sodan tai miehittäjän toimien seurauksena. Huomiomme kohdistuu piiritettyyn Mariupoliin, jossa sodan seurauksena on menehtynyt tuhansia siviilejä. kaupungista ja kaupungin ympäristöstä on löydetty satelliittikuvia tutkimalla useita mahdollisia joukkohautoja, suurimpiin on saatettu haudata tuhansia kuolleita. Mariupolin ohella lukuisat muut paikkakunnat Itä-Ukrainan sotatoimialueella ovat pyyhkiytyneet kartalta venäläisten sotatoimien seurauksena – Novotoshkivske on kuin Mariupol pienoiskoossa, jäljellä on enää tykkitulen tuhoamia taloja ja kivikasoja. Vastaavia venäläistykistön ja panssarijoukkojen tuhoamia pikkukaupunkeja ja kyliä löytyy Ukrainan itäisistä osista jo kymmeniä. Tuhansia kuolleita lisää, ja miksi? Russkij Mir…

Novotoshkivsken kylä venäläisten tykkitulen pyyhittyä sen ylitse. Ennen helmikuun offensiivia Novotoshkivske oli Ukrainan hallinnassa, sijaitsen reilun kilometrin päässä rintamalinjasta, sittemmin kylä päätyi venäläisten haltuun. Nyt se on raunioitunut ja eloton.*

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Antony Beevor, Berliini 1945 s. 460.

2. https://twitter.com/lesiavasylenko/status/1519212112798699523 

3. https://www.thesun.ie/news/8634354/russian-soldier-rapes-baby-ukraine-war-arrested/ 

4. https://twitter.com/Andrew__Roth/status/1516075783084777474 

5. https://twitter.com/StratcomCentre/status/1518594426368581636 

Kuvakaappaukseen, Butša, upotettujen lainausten lähteitä: Kyiv Independent, Volunteer Info, CNN, ABC, Mediazone ja Meduza.

*: Kuva Novotoshkivskesta, kuvakaappaus miehitetyn Luhanskin alueen ”viranomaisten” kuvaamasta videosta.

#BuchaMassacre 

Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden pakkovärvätyt – lisää jauhelihaa rintamalle

 

Huhtikuun 11. päivä kirjoittamassani blogissa ”Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden pakkovärvätyt – venäläisten tykinruokaa” käsittelin lyhyelti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, miehittäjän ja sen edustajien toimeenpantuja pakkovärväyksiä. Toiminnan jatkuessa entisellään, aiheeseen on syytä palata lyhyesti lähinnäkin esimerkinomaisten huomioiden ja havaintojen kautta, joista on kuitenkin sellaiset tunnistettavat yksityiskohdat häivytetty pois, joista yksittäinen henkilö voidaan tunnistaa.

Tähän mennessä Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta koottuja joukko-osastoja on lähetetty Mariupoliin, Donetskin ja Luhanskin alueille sekä Harkovan ja Sumyn rintamalohkoille, pääsääntöisesti nämä joukko-osastot on kuitenkin lähetetty pois kotiseudulta. Donetskin alueeltakin koottuja joukkoja on siirretty Harkovan lohkolle, ja jokunen Luhanskin alueelta koottu joukko-osasto päätyi Sumyn alueelle ennen Venäjän vetäytymistä sieltä.

Omaiset Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla eivät välttämättä tiedä mihin läheisensä ovat joutuneet – päätyneet, eivätkä he välttämättä edes tiedä ovatko omaisensa elossa vaiko kuolleita, joillekin tieto omaisen kohtalosta on kantautunut Ukrainan viranomaisten tai Ukrainan asevoimien kautta.

Miehitetyn Luhanskin alueelta värvättyjä tai pakkovärvättyjä taistelijoita (kuva yllä). Miesten henkilökohtainen varustus on usein vanhaa ja puutteellista.

Neuvostoliiton aikana esim. kaivosmiehillä oli runsaasti etuoikeuksia, kuten korkea palkka ja varhainen eläkeikä, (jota monet miehet eivät työn vaarallisuuden ynnä runsaan alkoholin käytön tähden saavuttaneet). Neuvostoliiton hajottua eräillä alueilla näistä etuoikeuksista ei luovuttu vedoten työn vaarallisuuteen ja muihin syihin, näin oli myös osassa Ukrainaa, mikä takasi kaivosmiehille (ainakin ajoittain) turvatumman elämän kuin useimmille muille.

Myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla kaivosmiehillä on ollut tiettyjä etuoikeuksia, joskin miehitystä seuranneet epävakaat olot ja laittomien kaivosten runsastuminen, heikensivät niitä, mutta havaittavissa oli kuitenkin sen kaltainen tila, jossa miehittäjän toimesta tiettyjä ryhmiä yritettiin pitää tyytyväisinä erityiskohtelun avulla – toimintanahan tällainen tyypillistä totalitaarisille yhteiskunnille, joissa sisältä tulevaa uhkaa koetetaan minimoida synnyttämällä erilaisia suosituimmuusasemia. Yleisesti sellaiset kohdistuvat turvallisuusorganisaatioiden henkilökuntaan ja joidenkin avainalojen työntekijöihin – Neuvostoliitossa tähän ryhmään kuuluivat raskaanteollisuuden parissa työskentelevät ja siinäkin erityisesti kaivosmiehet. Nyt Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla kaivosmiestenkin erityiskohtelu näyttää päättyneen.

Useammalla Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden paikkakunnilla, kuten Donetskin itäpuolella sijaitsevan Makiivkan alueella, on maalis-huhtikuussa alkaneen pakkovärväys-/värväyskampanjan aikana turvallisuusorganisaatioiden ja venäläisten operaattoreiden (kyseessä ovat todennäköisesti palkkasotilaat) toimesta otettu kiinni työvuorojen päätteeksi hiilikaivoksilla työskennelleitä kaivosmiehiä ja muuta henkilökuntaa. Käytännössä turvallisuusjoukot ovat odottaneet kaivoksen portilla linja-autoineen tai kuorma-autoineen vuoron päättymistä ja poimineet kyytiin kaikki töistä poistuvat miehet.

Kiinniotettuja on viety suoraan ”värväyskeskuksiin” ja lähetetty rintamalle, ja kuten edellä mainitsin, läheskään kaikkien pakkovärvättyjen ei ole ollut mahdollista ilmoittaa läheisille kohtalostaan. Donetskin ja Makiivkan ohella vastaavaa toimintaa harjoitetaan kertoman mukaan myös muilla paikkakunnilla, mutta omat ensikäden tietoni koskettavat vain Donetskin ja Makiivkan aluetta.

Samaa taktiikkaa on toteutettu myös pienimuotoisemmassa skaalassa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Esim. ”ЗОЛОТОЕ КОЛЬЦО”-niminen ostoskeskus sijaitsee liikenteen kannalta hyvin keskeisellä paikalla Donetskissa, joten sitä ympäröivällä risteysalueella on ollut usein tarkastuspisteet, joilla turvallisuusjoukot pysäyttävät kaikki linja-autot ottaen mukaan kaikki kyydissä olleet alle kuusikymmentä vuotiaat miehet vieden heidät kokoamiskeskuksiin. Parin viime viikon aikana Donetskin eteläosassa sijaitsevaan ”Metro”-hypermarkettiin* on tehty turvallisuusjoukkojen toimesta ratsioita, joiden aikana kaikki rakennuksessa olleet miehet on otettu mukaan, riippumatta siitä ovatko he liikkeellä yksin tai perheensä kanssa. Turvallisuusjoukot tai venäläiset erikoistoimintamiehet vievät isät lastensa silmien edessä tai pojat äitiensä matkasta kokoamakeskuksiin, josta heidät useimmiten lähetetään täydennysmiehinä rintamalle, joukko-osastoihin, joiden vahvuudesta suurin osa on samankaltaisia pakolla värvättyjä miehiä ja poikia. Näitä miehiä ja poikasia jotkut nimittävät kuvaavasti jauhelihaksi – nimi tulee siitä, koska rintamalle jouduttuaan heistä tuskin jää mitään tunnistettavaa jäljelle. He ovat lihaa, jonka venäläiset ajavat lihamyllyn läpi!

Olemme olleet viime viikkoina yhteydessä useisiin henkilöihin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, niillä alueilla, joita on miehitetty jo vuodesta 2014, henkilöiden viesteissä toistuu yhtenevä kaava värväämisestä, pakolla mukaan viemisestä, katoamisista ja omaisten epätoivosta. Sama kaava toistuu myös sellaisten henkilöiden kertomuksissa, jotka eivät tunne toisiaan tai asu samoilla paikkakunnilla, josta voidaan päätellä se, että toimintaa harjoitetaan useilla paikkakunnilla samansuuntaisesti. Kukaan ei kuitenkaan osaa kertoa toiminnan kokonaislaajuutta, ei edes sitä, kuinka monta tuhatta miestä yksistään miehitetyn Donetskin ja Makiivkan alueilta on pakkovärvätty (tai värvätty) Venäjän asevoimiin liitettyihin joukkoihin.

Omaiset ovat lukeneet ”pitkiltä listoilta” läheisensä olevan ”palveluksessa”, mutta listoilta ei välttämättä selviä mihin läheinen on viety eli sijoitettu; eivätkä listat ole ajantasaiset, niiltä ei käy selville onko läheinen hengissä vaiko kaatunut, tai kenties haavoittunut – tällaiset asiat eivät välttämättä edes kiinnosta toiminnasta vastaavia upseereita. Heille tuntuu olevan tällä hetkellä tärkeämpää se, että miehiä – ja toisinaan poikasia – lähtee rintamalle riittävä määrä. Makiivkan alueelta tulleiden tietojen mukaan pakkovärväys kohdistuu myös alaikäisiin. Tiedossamme on perheitä, joista isät ja pojat on viety rintamalle.

Makiivkassa useat naiset ilmaisevat mustilla huiveilla läheisensä olevan kaatunut tai kateissa.

Venäjän suunnitelmissa on ryhtyä pakkovärväämään miehiä joukkoihinsa myös niiltä alueilta, jotka se on miehittänyt 24. helmikuuta alkaneen offensiivin kuluessa. Tämä toimenpide kohdistuu etenkin Hersonin ja Zaporižžjan alueille. (1) Venäjä kohdistaa näitä samoja toimia miesväestöön myös miehittämällään Krimin niemimaalla, viimeisimmän tiedon mukaan täysi-ikäisiltä miehiltä evätään matkustaminen pois niemimaalta.

Luonnollisesti Venäjään sidoksissa olleet, Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden, ns. viranomaiset ovat harjoittaneet eriasteista värväystoimintaa ja rekrytointeja jo vuosien ajan. Aiempina vuosina Venäjältä, miehitetyiltä alueilta tai kolmansista maista tulleiden vapaaehtoisten avulla joukko-osastoissa on ollut vähintäänkin minimaalinen miehitys – Venäjän offensiivin seurauksena syntyneet runsaat tappiot ovat pakottaneet toistuviin värväys-/pakkovärväyskierroksiin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Todennäköisesti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla operoineiden aluejoukkojen komentajat ovat vääristelleet Venäjälle toimitettavia tietoja joukko-osastoistaan ja niiden miehityksestä, joka paljastui Venäjän laajan offensiivin myötä. Tämä vääristely on entisestään heikentänyt tilannetta alueella ja johtanut miehittäjän taholta pakkotoimiin. Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB on myös suorittanut pidätyksiä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, ts. Donetskissa ja Luhanskissa. (2)

* * *

Venäjän 24. helmikuuta 2022 alkaneen offensiivivaiheen aikana suomalaismediat ovat toistuvasti uutisoineet tapahtumista ja Venäjän suunnitelmista sellaisenaan avaamatta tilannetta lukijoille. Tälläkin hetkellä Venäjä välittää maailmalle medioidensa sekä valtiohallinnon edustajien kautta runsaasti disinformatiivisia viestejä, joiden uutisointi sellaisenaan on hyvinkin riskialtista. Uutisointiin sisältyy huomattava riski siitä, että tarina uppoaa sellaisenaan vastaanottajiin ja sen sisältö ymmärretään väärin. Esim. tänään (22. huhtikuuta 2022) Ilta-Sanomat uutisoi seuraavaa –

”Hersonissa nousi salkoon neuvosto­ajan lippu – Venäjän pelätään suunnittelevan alueella Krimiltä tuttua kansan­äänestystä” (3)

ja vaikka itse uutisessa esiintyvät termit valekansanäänestys ja ”kansanäänestys” (lainauskerkeissä) osoittamaan toiminnan kyseenalaisuutta, kokonaisuuden kannalta olisi ollut suotavaa painottaa sitä, että kyseessä on Venäjän miehittämä alue, joten tällainen ”kansanäänestys” on automaattisesti laiton. Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat yksiselitteisesti laittomia olipa niiden järjestämiseen väestön tahtotila tahi ei. (4) Kukaan tuskin kiistää, etteikö Venäjä olisi miehittänyt kyseiset alueet Ukrainalta. Jonkun mielestä tällainen hiusten halkominen voi olla turhaa, mielestäni on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, etteivät läntiset mediat millään muotoa uutisoi Venäjän ilmoituksia siten, että uutinen tukee Venäjän narratiivia ja jota venäläismediat voivat omassa propagandassaan hyödyntää.

* * *

Olen tarkoituksellisesti kiinnittänyt useammassa kirjoituksessani huomiota Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla harjoitettuun värväys- ja pakkovärväystoimintaan. Osaltaan tämä johtuu siitä, että Suomessakin Ukrainalta vuonna 2014 ja vuoden 2015 alkupuolella miehitetyt alueet ovat jääneet ja jäävät edelleen varsin vähälle huomiolle, eikä se kuva, jonka Janus Putkonen propagandakanavillaan jakaa, vastaa sitä todellisuutta, josta saamme viestejä monta kertaa viikossa.

Kokonaisuudessa on myös moraalinen puoli. Merkittävältä osin lännen välinpitämättömyyden ja haluttomuuden vuoksi Venäjän on ollut mahdollista pitää miehityshallintoa yllä eri osissa Ukrainaa vuosien ajan, joten vähintä mitä minä voin tehdä, on välittää niitä havaintoja ja huomioita, joita alueella asuvat tavalliset ihmiset – ystävämme ja tuttavamme – kertovat.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/expatua/status/1517396041523507209 

2. https://gur.gov.ua/content/okupanty-represuiut-komandyriv-iaki-ne-vypravdaly-ochikuvan-u-viini-z-ukrainoiu.html 

3. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008765752.html 

4. Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, s. 124.

Donbas, ratkaisevan taistelun aattona

 

Venäjän hyökätessä laajalla rintamalla Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 sen ensisijaisena tavoitteena oli Kiovan valtaus muutamassa päivässä. Kiova ei antautunut muutamassa päivässä, eikä viikoissakaan, Ukrainan sitkeä vastarinta ja hyökkäykseen osallistuvien joukkojen kuluttaminen johtivat siihen, että – käytännössä – Venäjän oli vetäydyttävä ensin Kiovan ympäristöstä ja seuranneiden päivien aikana myös Tšernihivin ja Sumyn alueilta. Vetäytyneet joukot jättivät jälkeensä surmattujen ja murhattujen siviileiden ohella kidutettuja ja raiskattuja paikallisia, kostonhimoisten sotilaiden käsittelyltä eivät säästyneet lapset kuten eivät vanhuksetkaan. Mielestäni kyse ei myöskään ole tappion kokeneiden sotilaiden turhautuneisuudesta vaan systemaattisesta toiminnasta, jonka ovat hyväksyneet komentoketjussa korkeammassa asemassa olleet upseerit, ja puheiden tasolla joukkoja ovat yllyttäneet brutaaliin käytökseen Venäjän poliittinen johto ja valtion omistamien ja/ tai rahoittamien medioiden ns. toimittajat.

Kiovan tappion jälkimainingeissa venäläispropagandistit ja Venäjälle työskentelevät operaattorit ovat parhaansa mukaan koettaneet pestä mustaa valkoiseksi ja osoittaa, että vetäytyminen Kiovasta oli jotain muuta kuin täydellinen epäonnistuminen – mahalasku, tai etten sanoisi, pohjakosketus! Katse suunnattiin itään, kun ei saatu Kiovaa, halutaan Donbas (ja kenties hiukan enemmän) – aivan eri asia on sitten se, että saako Venäjä edes Donbasia vai elämmekö tulevina viikkoina ja kuukausina aikaa, jolloin hiekka tyranni Vladimir Putinin tiimalasissa käy vähiin ja lopulta hän kokee saman kohtalon kuten niin kovin moni diktaattori ennen häntä.

Miltä idässä näyttää ratkaisevan taistelun aattona? Vielä jokin aika sitten Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri (evp) Pekka Toveri kirjoitti twitterissä seuraavasti Venäjän valmistautumisesta Donbas-operaatioon:

”Venäjä on valitettavasti ottanut opiksi kuuden viikon aikana tekemistään lukuisista virheistä. Tämä näkyy Donbassissa kohta käynnistyvän operaation valmisteluissa.

Voimat keskitetään yhdelle alueelle, jolloin saadaan tuli- ja joukkojen ylivoima ja voimia riittää selusta-alueiden suojaamiseen jos saavutetaan menestystä. Lisäksi ilmavoimaa keskitetään tukemaan operaatiota. Koko Ukrainan sijasta yritetään vain kaakkoisosien valtaamista.” (1)

Valko-Venäjän rintamalta Harkovan alueelle siirrettyjä maahanlaskujoukkoja moottorimarssilla kohti Izjumia – seuraavina päivinä osa tästäkin kolonnasta tuhottiin Ukrainan asevoimien erikoisjoukkojen toimesta.

Nyt alkaa näyttää siltä, ettei Venäjä sittenkään ole ottanut opiksi aiemmista virheistä, ettei operaatiota valmistella siten kuten pitäisi valmistella. Tämän viikon kuluessa olemme nähneet Venäjän heittävän joukkoja pienissä osastoissa rintamalle esim. Izjumin eteläpuolella sen sijaan, että keräisivät korvaavia joukkoja koordinoidumpaa hyökkäystä varten. Osa näistä joukoista on vieläpä sellaisia, jotka vedettiin kuun vaihteessa pois Kiovan rintamalta, jonka jälkeen ne siirrettiin Valko-Venäjän kautta Venäjälle ja Belgorodin alueelta Ukrainaan. Kun muistetaan, että nämä joukot osallistuivat Kiovan alueella viikkojen ajan raskaisiin taisteluihin, osa niistä on kokenut huomattavia miehistö ja kalusto tappioita saamatta vahvistuksia tai kalustotäydennyksiä, niin on vaikea kuvitella, että niiden kyky laajoihin operaatioihin olisi kovinkaan hyvä – ja olettamuksen mukaan Venäjän olisi tarkoitus suorittaa Harkovan ja Donbasin alueilla laajoja operaatioita, ja hakea näin riittävän näyttävää voittoa toukokuun alkupuoleen mennessä, jotta maa voi juhlia voittoa symbolisesti tärkeänä voiton päivänä 9. toukokuuta.

Jos se ei saavuta sellaista kyseisellä alueella, herää kysymys, riittääkö voitoksi mahdollinen Mariupolin valtaus? Asovanmeren pohjoisrannalla sijaitsevasta Mariupolista on taisteltu raskaasti jo viikkojen ajan – kaupunki kukistumista on povattu jo pidemmän aikaa mutta yhä edelleen kaupungin puolustajat, jäljellä olevat kansalliskaartin 12. prikaatin, Ukrainan laivaston 36. merijalkaväenprikaatin ja Azov rykmentin 1. pataljoonan sotilaat, jatkavat taisteluaan. Mutta palataan Donbas operaatioon ja siihen nivoutuviin tapahtumiin.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että myös Donbasin alueella taistellaan Ukrainalle edullisella tavalla, Venäjä on sortunut alueella toistuvasti samoihin virheisiin, joiden tähden sen ei ole onnistunut koota riittävästi voimaa mahdollisiin läpimurtokohtiin, jonka seurauksena Ukrainan asevoimien on onnistunut joko torjua täysin hyökkäysyritykset tai ohjata ne puolustustaistelun kannalta edullisille alueille. Samalla ukrainalaisten erikoisjoukkojen on onnistunut iskeä venäläisten huoltolinjoihin, paikoin jopa hyvinkin kaukana rintamasta Venäjän puolella, kuten varhain aamulla 12. huhtikuuta, jolloin ukrainalaiset erikoisjoukkojen sotilaat räjäyttivät Nezhegol joen ylittävän rautatiesillan Titovkan kylän kupeessa Belgorodin alueella. (2)

Ukrainan erikoisjoukkojen isku Titovkan alueella Venäjällä, 12. huhtikuuta 2022.

Ukrainan erikoisjoukkojen suorittamista operaatioista kannattaa erikseen huomioida myös Borovan kylän pohjoispuolella sijainneen maantiesillan räjäyttäminen Ukrainan, alueelle kohdistaman vastahyökkäyksen, edellä. Sillan räjäyttämisen yhteydessä ukrainalaisten onnistui tuhota siltaa ylittänyt venäläisten huoltokolonna, johon kuului useita ajoneuvoja. Sillan tuhoutuminen räjähdyksessä katkaisi samalla yhden venäläisten pohjois-etelä-suuntaisista huoltoreiteistä alueella, jossa sota muutenkin on jo runnellut maanteitä ja rautateitä.

Karttapohja liveuamap.com.

Toisaalta on kuitenkin olemassa näyttöä sen puolesta, että samanaikaisesti Venäjä on myös kokoamassa voimakkaampaa taisteluosastoa Izjumin alueelle ja ainakin yrittävän varmistaa huoltoreittejään paremmin kuin laajan offensiivin alkuvaiheessa Kiovan, Tšernihivin ja Sumyn alueilla. Venäjällä sanotaan olevan koottuna Harkivan itäpuolelle ja Izjumin pullistumaan 22 pataljoonan taisteluosastoa, mikä sekään ei välttämättä riitä muuhun kuin läpimurtoon mutta ei syvemmälle Donbasiin ulottuvaan operaatioon – etenkin jos tavoitteena on laajempi motti tai yritys tavoitella Dnepriä lounaassa. Venäläisten todennäköisin tavoite lienee Barvinkove, parikymmentä kilometriä Izjumin pullistumasta lounaaseen ja sulkea Ukrainan asevoimien vetäytymisreitti Slovjansk-Kramatorsk-alueelta länteen. Samaan aikaan on syytä tarkkailla Ukrainan toimia, esim. voimakas vastahyökkäys Harkivan (Harkovan) kaakkoispuolelta Izjumin pohjoispuolelle, jonka seurauksena asetelma alueella voi muuttua täysin venäläisten jäädessä mottiin.

Venäjän Ukrainaan kohdistama operaatio ja samalla tuleva Donbasin alueelle kohdistuvan offensiivin toteuttamisesta vastaa armeijakenraali Aleksandr Dvornikovin esikuntineen, mikä voi johtaa Toverin ennakoimaan aselajien välisen operoinnin koordinoinnin paranemiseen, (3) josta ei kuitenkaan vielä ole saatu konkreettista näyttöä.

Omilta, miehitetyn Donetskin alueen kontakteiltani, olen saanut havaintoja venäläisten runsaasta helikopteritoiminnasta mutta vain yksittäisiä havaintoja runsaammasta venäläisten lentokoneiden (rynnäkkökoneet ja monitoimihävittäjät) operoinnista alueella, ja silloin kun niitä havaitaan Donetskin kaupunkialueen yllä ja lähistöllä, koneita on hyvin harvoin kerralla enemmän kuin kaksi eli Venäjä ei ole kyennyt mihinkään todelliseen ilmatilan dominointiin ja haltuunottoon edes Itä-Ukrainan miehitettyihin alueisiin rajoittuvilla alueilla. Itse asiassa ukrainalaisten lähi-ilmatorjunta synnyttää huomattavan uhan venäläisille – he menettävät alueella päivittäin helikoptereita sekä erilaisia lennokkeja, lentokoneitakin useita viikossa.

Venäjän toimista näyttää paistavan myös turhautuneisuus, Harkivan aluetta on jälleen tulitettu tykistöllä ja raketinheittimillä raskaammin kuin kuun alkupuolella. Jonkin moisena osoituksena kyvyttömyydestä ratkaista ongelmaa voidaan myös pitää Mariupolin pommittamista strategisilla pommikoneilla – perjantaina 15. huhtikuuta Tupolev Tu-22M3 pommikoneet suorittivat pommituslennon kaupunkia vastaan. (4) Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun Venäjä suorittaa tämän offensiivin kuluessa pommituslennon Ukrainan ilmatilaan strategisilla pommikoneilla. Edellisillä kerroilla Venäjän kaukotoimintailmavoimien koneet ovat tulittaneet Ukrainassa sijaitsevia kohteita joko Venäjän tai Valko-Venäjän ilmatilasta. Perjantaisessa operaatiossa oli kyse perinteisestä pommituslennosta, jossa kohteeseen pudotettiin vapaasti putoavia (tyhmiä) pommeja.

 

Armeijakenraali Aleksandr Dvornikov – Syyrian teurastaja

Loppuun vielä muutama sana Venäjän nimeämästä uudesta komentajasta, Venäjän Kaukoidän Ussurijskista kotoisin olevasta, armeijakenraali Aleksandr Dvornikovista. Hän on komentanut Venäjän joukkoja myös Syyriassa, jossa hän on viimekädessä ollut vastuullinen upseeri joukkotuhoaseiden (kemialliset aseet) käytöstä. Samaten Syyriassa hän on kaupunkisodassa sekä kaupunkien piirityksessä turvautunut voimankäyttöön ts. kohteina olleita kyliä ja kaupunkeja on tuhottu tykistöllä ja ilmavoimilla. Näiden näyttöjen perusteella Dvornikovin lisänimi ”Syyrian teurastaja” on aivan ansaittu. (5)

Aleksandr Vladimirovitš Dvornikov.

Aleksandr Dvornikov on myös toiminut Venäjän eteläisen sotilaspiirin komentajana, ja vaikka Venäjän Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden sotilasoperaatio oli käytännön tasolla Venäjän asevoimien yleisesikunnan sekä Venäjän maavoimien esikunnan kontrollissa, on Dvornikovin alaisiin kuulunut 8. armeijakunnan komentaja ollut tiiviissä tekemisissä Itä-Ukrainan miehitetyille alueille perustettujen 1. ja 2. armeijakunnan esikuntien kanssa. Huomioidessamme tämän taustan ja mahdolliset vierailut Itä-Ukrainan miehitetyillä alueella, on todennäköistä, että hän tuntee alueen vallitsevat olot Moskovaa paremmin. Teoriassa Dvornikovin pitäisi paremman paikallistuntemuksen takia kyetä suunnitelmallisempaan operointiin alueella ja hyödyntämään mekanisoitua ja motorisoitua kalustoa oikealla (paremmalla) tavalla, mitä tähän mennessä on nähty. Samalla meidän on kuitenkin muistettava se, että Syyriassa hänen komentamansa joukot ovat turvautuneet operatiivisten tavoitteiden saavuttamisessa hyvin rajuun voimankäyttöön (epäsuoratuli, tynnyripommit helikoptereista sekä ilmaiskut rynnäkkökoneilla ja pommikoneilla) ja tarvittaessa myös joukkotuhoaseiden käyttöön, mikä voi tietää suurta siviiliuhrien määrää riippumatta siitä onnistuvatko operaatiot tahi eivät.

Syyriassa kyse ei ole ollut mistään kirurgisista iskuista kohteeseen vaan tarvittaessa kokonaisten kortteleiden tai kylien tuhoamisesta, jotta tavoite saavutetaan. (En nyt ota edes kantaa siihen, että onko tavoite itsessään edes hyväksyttävä – sairaaloiden tarkoituksellinen tuhoaminen ei sitä ole, useimmissa tapauksissa kyse on myös sotarikoksesta).

Eläkkeelle jääneen Yhdysvaltojen laivaston amiraalin James George Stavridisin mukaan Dvornikov on ”julmista julmin”. (6)

Kun tarkastelee Dvornikovin meriittilistaa, niin väistämättä herää ajatus, että onko hän se mies, jota Venäjä tällä hetkellä kaipaa? Toki on, jos tarkoituksena on tuhota Ukraina ja yrittää tuhota kansa ja kulttuuri ts. tavoitteena on se denatsifikaatio, jollaisena venäläinen media ja propagandistit sen tänään esittävät, tällöin Aleksandr Dvornikov on sopiva mies tähän tehtävään. Sadistinen paskiainen, sanon minä, joka toivottavasti päätyy joku päivä oikeuteen vastaamaan teoistaan.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/PToveri/status/1512915559339413505 

2. https://twitter.com/mhmck/status/1513846849928667138 

3. https://twitter.com/PToveri/status/1512917591098068995

4. https://t.me/ukrinform_news/65232 

5. https://www.defenseone.com/threats/2022/04/after-losses-russia-regroups-donbas-and-names-butcher-syria-head-ukraine-ops/365501/ 

6. https://www.nbcnews.com/news/world/russia-appoints-general-cruel-history-oversee-ukraine-offensive-rcna23784 

Lähteenä käytetty myös liveuamap.com-verkkosivua.

Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden pakkovärvätyt – venäläisten tykinruokaa

 

Venäjän, helmikuun lopulla aloittaman laajan offensiivin kuluessa, Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on pantu täytäntöön jälleen uusi reserviläisten värväyskierros (ensimmäinen käynnistettiin ennen 24. helmikuuta alkanutta offensiivia), ja puheiden tasolla valmistellaan jo kolmatta värväyskierrosta. Käytännössä näiden värväysten luonne on sellainen, että miehiin kohdistuessaan kyse on suurelta osin pakkovärväyksestä, koska käytännössä kiinniotetut miehet pakotetaan Venäjän riveissä rintamalle sotimaan Ukrainaa vastaan. Aiemmin pakkovärvätyistä nuorimmat ovat syntyneet vuonna 2004, heillä ei ole taustalla mitään aseellista koulutusta eikä heille järjestetty kunnollista sellaista edes ennen rintamalle lähettämistä, kuten ei välttämättä kenellekään pakkovärvätylle ja Venäjän asevoimiin liitetylle miehelle.

Varustuksesta päätellen kuvan kaksikko on Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta ”värvättyjä” ja rintamalle heitettyjä – heillä sentään on aseet ja teräspotat päähän laittaa.

Donetskista offensiivia ennen ja offensiivin aikana pakkovärvättyjä miehiä on viety esim. Horlivkan alueelle, jossa heitä on pidetty suljettuina kunnallisissa laitoksissa (päiväkodit ja koulut) päiviä ilman ruokaa ennen kuin joukot on komennettu rintamalle.

Pakkovärvätyistä läheskään kaikille ei ole jaettu aseita, osa sotavangeiksi joutuneista on kertonut ukrainalaisille saaneensa aseen mutta vain kourallisen patruunoita. Miehitysjoukot ovat käyttäneet näitä pakkovärvättyjä etulinjassa raivaamassa esteitä ja kaivantoja hyökkäysten edellä. Pakkovärvättyjen lähettämien viestien ja kontaktieni kautta keräämieni tietojen mukaan näiden joukko-osastojen tappiot ovat todella suuret – seuraavaksi muutama esimerkki näiden joukko-osastojen kokemista tappioista taisteluissa Ukrainan asevoimien kanssa.

Maaliskuun alkupuolella Makiivkan alueelta pakkovärvätyistä koottu komppania lähetettiin sotimaan jonnekin. Komppaniaan pakkovärvättyjen omaiset eivät tiedä mihin joukko-osasto lähetettiin. Tietojeni mukaan huhtikuun ensimmäiseen viikkoon mennessä kukaan omaisista ei ole saanut mitään viestiä komppaniaan pakkovärvätyiltä – käytännössä voidaan siis todeta, että mahdollisesti reilun sadan miehen vahvuinen joukko-osasto on lakannut olemasta ts. tuhottu. Erään kadonneen omainen toivoo poikansa jääneen ukrainalaisten sotavangiksi, koska se on ainoa mahdollisuus poikansa hengissä selviämiselle tästä sodasta.

Myös toinen esimerkki koskee Makiivkan alueelta pakkovärvätyistä koottua komppaniaa, joka koottiin maaliskuun puolivälin aikoihin ja lähetettiin välittömästi rintamalle, ja jo reilun viikon kuluttua komppania oli menettänyt kuolleina 96 prosenttia kokonaisvahvuudestaan. Ainoat hengissä selvinneet ovat sairaalassa miehitetyillä alueilla.

Donetskin itäpuolella sijaitsevasta Makiivkasta on pakkovärvätty ja lähetetty rintamalle enemmän miehiä kuin kahden komppanian edestä – mikä mahtaa muiden kohtalo olla? Eivätkä tiedot Makiivkasta eroa millään muotoa vastaavien komppanioiden kokemuksista, jotka on koottu miehitetystä Donetskista. Olen saanut varmistettua yhden Donetskista Horlivkan alueelle lähetetyn joukko-osaston menettäneen lähes kaikki miehensä viikossa, (ensimmäisestä viikosta selvisi hengissä seitsemän miestä).

Samaan aikaan Donetsk-Makiivka-alueella (ja todennäköisesti muuallakin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla) turvallisuusjoukot metsästävät myös entisiä vankeja näihin pakkovärvätyistä koottuihin osastoihin. Varmuudella en osaa sanoa onko pakkovärväystä ulotettu Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sijaitseviin vankiloihin, Venäjällä näin on tehty. Luonnollisesti pakkovärväys, tai mikään värväys, kohdistuu vain sellaisiin vankeihin, joita ei pidetä ns. kansanvihollisena.

Vilkhivkassa ukrainalaisia odotti tällaiset näyt. Taisteluissa kaatuneita sekä nälkään ja uupumukseen kuolleita joukkohautoihin raahattuina. Varusteista päätellen nämäkin miehet, ja ainakin yksi nainen, kuuluivat joukko-osastoon, joka koottiin Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta (pakko)värvätyistä.

Itä-Ukrainan miehitettyjä alueita koskevaan värväys-pakkovärväys-toimintaan liittyy mielenkiintoisena havaintona myös se, että samaan aikaan huomattava määrä vuosina 2014 ja 2015 sotaan Ukrainaa vastaan osallistuneita odottaa edelleen määräystä astua palvelukseen. Tiedossani on, että alustavan kutsun on saanut jo moni kyseisenä ajanjaksona sotinut, tähän joukkoon kuuluu myös naisia, mutta heistä juuri kukaan ei ole joutunut rintamalle. Heitä kehotetaan odottamaan tarkempaa määräystä ja samaan aikaan turvallisuuskoneisto yhdessä venäläisten erikoistoimintamiesten kanssa metsästää miehiä sijoitettavaksi rintamalle lähetettäviin komppanioihin. Miehiä etsitään kotiosoitteista, heitä on viety työpaikoilta – jopa sairaaloista. Kaduilla järjestetään ratsioita, miehet saattavat kadota matkalla töistä kotiin ja pahimmassa tapauksessa kaatua rintamalla, ennen kuin omaiset saavat tietää minne läheisensä on joutunut.

Paikalliset tuttuni ovat todenneet miehittäjän toiminnan olevan tarkoituksellista, että se lähettää rintamalle tarkoituksellisesti puutteellisesti koulutettuja ja varustettuja miehiä kuolemaan. Venäjän offensiivin alkupuolella Ukrainan asevoimat otti runsaasti miehitetyiltä alueilta pakkovärvättyjä sotavangeiksi, moni vangiksi otettu kuvaili taustaansa koulutetuksi – onko Venäjän tarkoituksena tuhota loputkin Ukrainan itäisten osien intelligentsiasta?

Kirjoitus on myös kirjoitettu siksi, koska sodan ollessa käynnissä näistä pakkovärvätyistä juuri kukaan ei välitä. Venäläisille he ovat ”jauhelihaa”, kuten eräs miehitetyn Donetskin alueella piileskelevä tuttumme tuumasi. Eivätkä he ole miehittäjän paikallisille marioneteille sen tärkeämpiä – uhrattavissa olevia ihmispoloja.

 

Marko

 

Kirjoituksen lähteinä toimivat henkilökohtaiset kontaktit Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Lähteitä suojatakseni en mainitse nimitietoja tai mitään muita yksilöitäviä tietoja.

Kuva Vilkhivkasta via TheDeadDistrict.

#УкраїнаЧинитимеОпір #UkraineWillResist #StandWithUkraine 

Butšasta Kramatorskiin – Kremlin valhe leviää myös suomaisissa verkostoissa

 

Venäjän laajennettua sotaa Ukrainassa kuluvan vuoden helmikuun 24. päivä on Venäjän narratiivia toistava ja tukeva disinformatiivinen viestintä lisääntynyt myös Suomessa. Huhtikuun 7. päivä julkaisemassani blogissa kävin läpi Avoimessa Mediassa julkaistua, Jacques Baudin kirjoittaman ”La situation militaire en Ukraine”-analyysin ensimmäisen osan, poimien sieltä esille, siinä esiintyviä disinformatiivisia väittämiä. Huhtikuun puolella Kremlin propagandakone on jälleen päätynyt kääntämään mustaa valkoiseksi venäläisjoukkojen rikollisen toiminnan – sotarikosten – laajuuden paljastuessa maailmalle Kiovan ympäristössä, sen joukkojen paetessa valtaamistaan alueilta. Sotarikosten ja joukkotuhonnan vertauskuvaksi on muotoutunut Butšan kaupunki Kiovan luoteispuolella, vaikka tämän jälkeen meitä on kohdannut samanlaisia tai jopa vielä brutaalimpia näkyjä lukuisissa kaupungeissa ja kylissä Kiovan, Tšernihivin ja Harkovan alueilla, joilta Venäjä on paennut tahi vetäytynyt.

Ja jos venäläisjoukkojen miehitys oli brutaalia ja rikollista valtaamillaan alueilla, on sen hyökkäyssota yhtä rikollista ja samalla vastenmielistä, josta saimme eilen (8. huhtikuuta) valitettavan esimerkin Kramatorskista, jonka rautatieasemalla oli eilen aamupäivällä tuhatkunta siviiliä odottamassa evakuointia pois Venäjän hyökkäyssodan jaloista ja jonne Venäjä ampui kaksi lyhyen kantaman ballistista ohjusta, mallia OTR-21 Totška-U eli 9K79. Ohjusiskussa kuoli kymmeniä siviilejä, joukossa myös lapsia vammautuneiden lukumäärän noustessa lähelle sataa.

Tapahtumien todellisten kuvausten rinnalle on muotoutunut Kremlin sepittämä valheellinen tarina, jota levitetään maailmalle myös suomalaisten toimesta, joista havaintoja tässä kirjoituksessa. Koskapa kyseessä on selvästi dokumentoidut tapahtumat, tekijä on tiedossa – eräissä tapauksissa, jopa yksikkötasolle saakka, niin katson, että on perusteltua olla piilottamatta (kuvakaappauksissa jne.) sellaisten suomalaisten operaattoreiden nimiä, jotka levittävät Kremlin valheita aktiivisesti ja jotka ovat tietoisesti tehneet valinnan, jakaa propagandaa ja disinformaatiota. Tavallisten kansalaisten osalta olen armollisempi.

Vaikka Butšasta on muotoutunut symboli venäläisjoukkojen tämänhetkiselle julmuudelle ja suoranaiselle pahuudelle Ukrainassa, aloitan aiheen perkaamisen Kramatorskista, koska se on jollain tapaa tekona kyynisempi (myös venäläisten tiedossa oli siviileiden evakuoinnit rautateitse Ukrainan itäosista ja että Kramatorskin rautatieaseman kautta kulkee päivittäin jopa tuhansia siviilejä) ja sen jälkeen alkanut mustan peseminen valkoiseksi muistuttaa monellakin tapaa Malaysia Airlinesin lennon MH17 jälkeistä valkopesua, jossa keskenään ristiriitaiset valheet seurasivat toinen toistaan ja jonka toiminnan tarkoituksena ei suinkaan ollut ihmisiä saada uskomaan venäläisten valheisiin vaan horjuttaa luottamusta, siis se, että ihmiset alkavat epäillä kaikkea myös faktoja.

 

Kramatorsk

Välittömästi ohjusiskun jälkeen venäläispropagandaa levittävä ANNA News uutisoi Venäjän iskeneen Kramatorskin ratapihalla olleeseen ammusjunaan. Totuuden paljastuttua laulu muuttui toiseksi ja alkoi Ukrainan syyttäminen ohjusiskusta Kramatorskiin. (1) Käytännössä sama tapahtui 17. heinäkuuta 2014 kun Malaysia Airlinesin lento MH17 pudotettiin Itä-Ukrainan sotatoimialueen yllä. Ensimmäisissä uutisissa muun muassa Tass raportoi alueella pudotetun Ukrainan ilmavoimien Antonov An-26 kuljetuskoneen, uutinen on edelleen tässä muodossa tass.ru-verkkosivulla. (2) Totuuden paljastuttua alkoi tämä keskenään ristiriitaisten valheiden toistaminen ja levittäminen. Kramatorskin ohjusiskun kohdalla sama kaava toistuu. Venäjä ei valtiotasolla vastaa rikoksistaan vaan ryhtyy syyttämään hyökkäyksen kohteeksi joutunutta tahoa – Kramatorskin kuin myös MH17 tapauksessa Ukrainaa, Syyriassa kaasuaseen käytöstä liittolaisensa Bašar al-Assadin hallinnon vastustajia. Ja aivan kuten MH17 ja Syyrian kohdalla myös Kramatorskin ohjusiskun jälkeen joukko suomalaisia propagandisteja ja Kremlin operaattoreita ryhtyi toistamaan Kremlin valheita – luonnollisesti Janus Putkonen joukon kärjessä.

Kramatorsk ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta Venäjän helmikuussa alkaneen laajan offensiivin alun jälkeen, jolloin Putkonen syyllistyy räikeänluokan valehteluun. Mariupolin sairaalapommituksen jälkimainingeissa Putkonen suolsi samalla tapaa valheita verkkoon ja sama jatkui Venäjän ilmavoimien pommittaessa teatteria Mariupolissa.

Janus Putkonen ei suinkaan ensimmäistä kertaa syyllisty näin räikeään valehteluun, näyttää, että hän pystyy silmää räpäyttämättä julistamaan räikeimmänkin valheen ”totuudeksi” jos se vaan palvelee Kremliä. Olen seurannut hänen työskentelyä tarkemmin jo vuosien ajan ja jos nyt jätän huomiotta viime vuosien koronavirusepidemiaan liittyvän disinformaation ja valehtelun, niin miehitetyn Itä-Ukrainan alueella operoidessaan MH17-propagandan levittäminen on kuulunut hänen ”lempilapsiin” mutta hänen levittämissä tarinoiden joukossa ovat esiintyneet myös ”ukrainalaisten perustamat keskitysleirit” aivan kuten toistuvina saagoina ”ukrainalaisten suorittama Donbasin pommittaminen”, joita tarinoita hän on kuvittanut kuvilla, jotka on otettu esim. Mariupolissa tammikuussa 2015, sen jälkeen kun kaupunkia tulitettiin BM-21 Grad ja BM-27 Uragan raketeilla Venäjän maavoimien upseereiden toimiessa tulenjohtajina ja operaation johdossa. (3)

Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi liian yksipuolinen, on Putkosen toiminnan tarkastelu syytä päättää tähän mutta mikäli lukijoilla on kiinnostusta tutustua hänen toimintaan tarkemmin, on syytä tutustua myös Egorova Leaksin myötä paljastuneisiin asioihin sekä muuhun toimintaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. (4 ja 5)

Suomessa Venäjää tukevan propagandan levittämiseen osallistuu myös kokojoukko laita- ja äärioikeiston edustajia, rekisteröidyistä puolueista erityisen aktiivisesti mukana ovat Valta Kuuluu Kansalle puolueen toiminnassa mukana olevat henkilöt. Kreml-propagandan levittäjien joukkoon kuuluu myös kauneusalanyrittäjä, ja Suomen täydellisissä venäläisnaisissa mukana ollut Sofia Kazakov, joka on VKK-puolueen Helsingin paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja. (6) Kiinnostavaa tässä on myös se, että samat tahot ovat usein aktiivisesti mukana myös koronadenialistien toiminnassa.

Yllä olevassa esimerkkiviestissä Kazakov toistaa Kremlin räikeää valhetta, ettei Venäjän asevoimilla ole käytössä ballistisia OTR-21 Totška-U-ohjuksia, jollaisia näkyi Valko-Venäjällä, aiemmin talvella, kuvatussa videossa ja joissa on Venäjän asevoimien Ukrainan sotilasoperaatiossa käyttämät V-merkinnät. (7) Kokonaisuudessa hänen Facebookiin kirjoittamansa viesti yhdessä manipuloituine kuvineen toistaa Kremlin viestintää dehumanisoiden samalla ukrainalaisia. 

Venäläinen kolonna liikkeellä Valko-Venäjällä valtatiellä M10, kuvassa Totška-U:n laukaisualusta.

Venäjän puheilta vie pohjaa myös havainnot Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta, paikalliset tekivät havaintoja Donetskin kaakkois- ja itäpuolella tapahtuneista ballististen ohjusten laukaisuista jo niinkin varhain kuin maaliskuun alkupuolella. Kyseessä nimen omaa olivat lyhyen kantaman OTR-21 Totška-U:t, joita Venäjän asevoimiin kuuluvat yksiköt ampuivat Ukrainan alueille Donbasissa. Myös eilinen, Kramatorskiin osuneiden ohjusten laukaisu Šahtarskin alueelta ”tarttui” videolle. (8) Putkosen, Kazakovin ja monien muiden rinnalla samalla disinformaationlevittämisen linjalla on myös Johan Bäckman, minkä nyt ei tietenkään pitäisi olla yllätys kenellekään aiempien näyttöjen perusteella.

Kramatorskista takaisin Butšaan – valkopesu jatkuu

Jos ohjusisku Kramatorskiin oli osoitus kyynisyydestä ovat tapahtumat Kiovan (ja muilla Venäjän miehityksestä vapautetuilla alueilla) ympäristössä ja pahuuden symboliksi nousseessa Butšassa osoitus organisoidusta sotarikosten sarjasta – näyttöjen perusteella on täysin perusteltua kuvata venäläisjoukkojen toimintaa organisoiduksi ja tarkoitushakuiseksi. Sanoisinpa, että joukot panivat täytäntöön laaditun strategian, eivät mitään muuta! Ja miksi näin, jo ennen Venäjän laajaa offensiivia Venäjällä oli valtiojohdon sekä merkittävien valtiorahoitteisten medioiden toimesta dehumanisoitu ukrainalaisia jo vuosien ajan: lukuisissa lausunnoissa ja kirjoituksissa vaadittiin toteutettavaksi denatsifikaatiota, käytännössä suunnitelmassa oli kyse ukrainalaisen kulttuurin ja älymystön tuhonnasta – sellaisten henkilöiden ja ihmisryhmien eliminoinnista, jotka ajoivat Ukrainan, kansan ja kulttuurin asiaa. Samankaltaisia de-humanisoivia kielikuvia toistavat myös suomalaiset kremliinit.

@mirkhe twitterissä.

Butšaan kohdannut tuhonta paljastui venäläisjoukkojen vetäydyttyä Kiovan ympäristöstä ja myöhemmin Ukrainan pohjoisosista maalis-huhtikuun vaihteessa. Joukkotuhonnan laajuuden paljastuttua alkoi Kremlin johtama valheiden ja valkopesun makaaberi kampanja, johon osallistui – tavalla tai toisella – myös joukko suomalaisia tai Suomessa asuvia kremliinejä. Alla olevassa kuvakaappauksessa Kazakovin viestistä toistuu tyypillisten Kremlin levittämien Butša-valheiden ohella myös QAnon-salaliittoteoreetikoiden viljelemä ”Great reset”.

Huom. kuvakaappauksessa vain tekstisosuus, joka on tarkastelun kannalta tärkeämpi.

Seuraava kuvakaappaus Johan Bäckmanin ja Leena Hietasen yhteisestä striimistä pitääkin sisällään lähes kaiken venäläisen imperialismin ja fasismin kliseet ryyditettynä Kremlin, Butšan englannin kielisestä nimestä (Bucha) kehittämästä, salaliittoteoriasta, joka sekin on jo vallannut alaa erilaisten salaliittoteoreetikoiden joukossa, ja miksipä ei olisi vallannut, kun kerran Kremlin operaattorit ovat jo vuosien ajan aktiivisesti verkostoituneet näihin ryhmiin. Kuvasta on helposti bongattavissa venäläisen fasismin tunnus Z; Yrjön nauhan oranssimusta; mainostaapa Bäckman Aleksandr Duginiakin, joka hänkin on omalta osaltaan vaikuttanut nyky-Venäjän kehityskulkuun.

Tämä Kremlin tarinaa myötäilevä kerronta leviää erilaisten vaihtoehto- ja vastamedioiden sekä sosiaalisen median alustojen kautta olennaisesti laajemmalle. Reformi Studion Panu Huuhtanen aivan kuten Tokentuben perustaja Juha Korhonen höystävät tarinaa NATO-vastaisella agendalla, joka pitää sisällään selkeää disinformaatiota ynnä salaliittoteorioita, minkä tähden tämän joukkion NATO-vastaisuus on mielestäni älyllisesti epärehellistä ja Kremlin toimintaa edesauttavaa yhteiskuntaa hajottavaa toimintaa. Sosiaalisesta mediasta löytyy myös runsaasti salanimen tms. takaa kirjoittelevia, joilla on kerronnassaan selkeä Kremlin agendaa myötäilevä sävy – eikä vain sävy, vaan esim. velivenalainen.fi Twitterissä suoltaa myötäilyn rinnalla ehtaa propagandaakin.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin näkyvä ja läntistä rintamaa yhdistävä rooli on tuonut mukaan suomalaiseenkin Kreml-myönteiseen propagandaan selkeän antisemiittisen vivahteen.

On varmaa, että suomalaisellekin yleisölle tullaan tarjoamaan jatkossakin vastaavaa, Venäjän tekemien sotarikosten valkopesua. Pidän myös varmana, että Ukrainan kuin myös Ukrainan tukijoiden dehumanisointi tulee lisääntymään – natonatsit, russofobit, satanistipedofiilit tulevat osaksi arkipäivän kieltä yllämainitulle joukolle.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/JulianRoepcke/status/1512365048018132997 

2. https://tass.com/world/741164 *

3. https://informnapalm.org/en/the-anniversary-of-mariupol-rocket-attack-who-led-it-and-what-is-known-about-them-in-2019/

4. https://informnapalm.org/en/foreign-journalists-in-dpr/ 

5. https://khpg.org/en/1508187981 

6. https://seura.fi/tolkun-henkilo/rokotevastustajien-rahoille-loytyi-ottaja-vkk-puoluelaisten-oma-laakariasema/ 

7. https://twitter.com/MotolkoHelp/status/1509099435262976000 

8. https://twitter.com/EuroMaydan/status/1512363336813490178 

*: Kuvakaappaus uutisesta.

Venäjän disinformaatio ja propaganda leviää – levittäjänä Avoin Media

 

Venäjän laajennettua sotaa Ukrainassa kuluvan vuoden helmikuun 24. päivä on Venäjän narratiivia toistava ja tukeva disinformatiivinen viestintä lisääntynyt myös Suomessa. Kirjoituksessani tarkastelen vaihtoehto- ja vastamedioihin lukeutuvassa Avoimessa mediassa julkaistua Cf2R:n analyysia (ja sen ensimmäistä osaa). Avoimen median taustalla on parivaljakko Riikka Söyring ja Johanna Lehtonen, joista kumpikin on ollut hyvin aktiivisia Tauno Mehtälän perustamassa Vastavalkeassa, joka sekin oli ja on Avoimen median tavoin luonteeltaan Venäjän narratiivia toistava ja sen disinformaatiota levittävä alusta.

Avoimessa mediassa julkaistiin 29. maaliskuuta Riikka Söyringin kirjoittama ”Sotilaallinen tilanne Ukrainassa. Cf2R-analyysi, osa 1” -kirjoitus, (1) joka jo ensisilmäilyllä näytti sisältävän hyvin paljon disinformaatiota. Oman olemattoman ranskantaitoni tähden en vertaa Söyringin käännöstä ja päätelmiä alkuperäiseen Cf2R:n analyysiin ”La situation militaire en Ukraine”, jonka on laatinut Jacques Baud, ex. eversti ja Sveitsin Strategisen tiedustelun entinen jäsen, joka on erikoistunut Itä-Euroopan maihin. (2) Huomioitavaa on kuitenkin se, että Sveitsin strategisen tiedustelun jäsen hän oli vuosina 1983 – 1990.

Baudin urassa näyttää tapahtuneen jonkin astein käännös (huonompaan), 2010-luvulle tultaessa, jolloin hän alkoi esiintyä venäläismedioiden ohella erilaisissa vaihtoehtomedioissa, kiistää Darfurin sodan, Sudanissa, ihmisuhrien määrää – kokoluokan muutos oli merkittävä kun se putosi YK:n arvioimasta 300 000 kuolleesta 2500 kuolleeseen; Baud kiisti myös Syyrian asevoimien syyllistyneen Holmsin joukkomurhiin, ja väitti Caesarin ottamien valokuvien olevan itse asiassa kiduttamalla murhattuja Syyrian armeijan sotilaita (todellisuudessa Caesarin kuvat ovat merkittävä todiste Bašar al-Assadin joukkojen harjoittamasta systemaattisesta kiduttamisesta ja julmuuksista); Sergei ja Julia Skripalin myrkytyksen Baud arvioi olevan seurausta ruokamyrkytyksestä ja Aleksei Navalnyin myrkytyksen taustalla olleen mafian – eräänlainen mafia siellä olikin, nimittäin Vladimir Putinin johtama mafia. Taustan ollessa tämän, ei lainkaan ihme, että Avoimessa mediassa on aiemminkin turvauduttu Jacques Baudin analyyseihin pohjatyössä.

 Cf2R:n eli Centre Français de Recherche sur le Renseignement’n perustaja on  Eric Denécé, jonka oma tausta on varsin samanlainen kuin Jacques Baudin. Denécé väittää Arabikevään olleen Yhdysvaltojen tuella valmistellun värivallankumousten tapaan, ja kolme päivää ennen Venäjän offensiivia Ukrainaan Denécé julkaisi Cf2R:n verkkosivulla Spin Doctorsissa julkaistun kirjoituksen ”Miksi venäläiset eivät halua sotaa” – hänen mukaansa pelot Venäjän hyökkäysaikeista olivat perusteettomia.

Bruno Tetrais totesi maaliskuun 28. päivä Cf2R:stä seuraavaa:

”C'est maintenant clair: une officine qui se prétend "Centre français de recherche sur le renseignement" fait de la désinformation délibérée avec des publications utilisant les éléments de langage du Kremlin. L'hypothèse la plus généreuse est celle de la naïveté.” (3)

Näyttää siis siltä, että niin Denécé kuin myös Baud ovat syystä tai toisesta hypänneet Kremlin narratiivia toistavien (hyödyllisten idioottien) kelkkaan – taustalla on todennäköisesti useita tekijöitä moiselle käytökselle, mutta suhteellisen helposti on pääteltävissä kummankin näkevän ”amerikkalaisen imperialismin” peikkona ja syyllisenä viimeisimpien vuosikymmenten sotiin Venäjän toimiessa vastavoimana tälle, samalla he kuitenkin näyttävät olevan sokeita venäläiselle imperialismille ja sen piirissä toteutetuille hirveyksille. Sivumennen huomautettuna, monen on ilmeisen vaikeaa mieltää Venäjän olleen ja olevan imperialistinen valtio, aivan kuten Neuvostoliittokin oli.

Todennäköisesti eräs tekijä, mikä haittaa tämän ymmärtämistä on se, että Venäjän imperialismi eteni pääasiassa maita myöten toisin kuin eurooppalainen kolonialismi, jonka nimissä valloitettiin merten takaisia alueita.

Riikka Söyringin käännöksestä

Tämän alustuksen jälkeen on syytä tutustua tarkemmin Riikka Söyringin kääntämään analyysiin ”Sotilaallinen tilanne Ukrainassa. Cf2R-analyysi, osa 1” ja hänen kirjoittamiin lisähuomioihin. Itsessään jo kirjoituksen alku ”Ukrainan sisällissodan juurista” sisältää lukuisia virheellisiä johtopäätöksiä kuin myös selkeää disinformaatiota – tai vähäisimmilläänkin misinformaatiota, joka samalla johtaa lukijan (tarkoituksella) harhaan.

Baudin analyysin merkittävä virhe on se, että tarkastelun eräänlainen ”nolla-hetki” on helmikuu 2014, jolloin jätetään kokonaisuudessaan huomioimatta Viktor Janukovitšin korruption lamauttama valtakausi ja vielä pidemmälle ulottuvat Venäjän vaikutustoimet Ukrainassa ja Venäjän halu pitää Ukraina – vaikka väkisin – omassa vaikutuspiirissä. Huomiotta jää vuoden 2004 oranssivallankumous, joka oli samalla seuraus Venäjän räikeästä puuttumisesta Ukrainan presidentinvaaleihin – toisaalta kun muistamme millaisen hypoteesin Cf2R:n perustaja Eric Denécé on rakentanut värivallankumousten ympärille ja kuinka negatiivisena hän näkee Yhdysvaltojen vaikutuksen, niin on oletettavaa, ettei Baudkaan olisi nähnyt mitään ongelmaa Venäjän Ukrainaan kohdistamassa vaikuttamisessa ja painostamisessa.

Euromaidanin, jota voimme pitää merkittävänä käänteenä Ukrainan lähihistoriassa, taustalla piileviä syitä ei ole tässä enää tarpeen toistaa. Tapahtumien kulusta Kiovassa ja Ukrainassa on kirjoitettu suomeksikin lukuisia kirjoja, erinomainen tapahtumakuvaus on Timo Hellenbergin osuus teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta. (4) Käytännön tasolla Euromaidan päättyi helmikuussa 2014 Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovitšin paettua Kiovasta ja muutamaa päivää myöhemmin Ukrainasta. Janukovitšin paetessa Kiovasta, etelässä, Krimin niemimaalla oli jo käynnistynyt operaatio, jonka päätyttyä Venäjä oli miehittänyt kyseisen niemimaan. Tapahtuma, jonka Jacques Baud (kuin myös Söyring) jättää huomiotta, mutta jonka Ukrainan silloinen väliaikainen hallinto joutui huomioimaan ja joka näennäisen verettömänä – mutta vieraan valtion aggressiona – rajoitti olennaisesti Ukrainan väliaikaishallinnon liikkumatilaa.

Käytännössä osittain Venäjän Krimin niemimaan valtausoperaation kanssa päällekkäin alkoi Ukrainan etelä- ja itäosissa kansa liikehtiä – tai näin tuolloin kuvittelimme, koska jouduimme elämään puutteellisen tiedon ja runsaan disinformaatiotulvan keskellä. Tämä kansan liikehdintä on sitä, mikä johti myöhemmin keväällä sotaan ja jonka taustalla on Venäjän operaattorit, vaikka Baud kuin myös Söyring tämän kiistävät (ja osoitan heidän olevan väärässä).

Lainaus Avoimessa mediassa julkaistusta analyysista:

”Termin pro-Russian, venäjämielinen, käyttäminen vihjaa, että Venäjä olisi ollut osallinen {vuoden 2014 konfliktiin] vaikka niin ei ollut; termin ”venäjänkieliset” käyttö olisi ollut rehellisempää.”

Väärin – itse asiassa juuri pro-Russian eli venäjämielinen on oikea termi kuvaamaan ihmisiä, jotka hakeutuivat liikehdintään kevättalvella ja osin keväällä 2014. Termi ”venäjänkieliset” leimaa aivan liikaa liikehdinnän Ukrainan itä- ja eteläosien venäjän kielisten liikehdinnäksi, vaikka jo hyvin varhaisessa vaiheessa moottorina toimivat Venäjältä (ja kolmansista maista) tulleet agitaattorit ja provokaattorit. Esim. Russian Imperial Movement lähetti delegaation Itä-Ukrainaan, Donetskiin, maaliskuussa 2014 tapaamaan sikäläisiä yhteistyökumppaneita, delegaatiota johti Nikolai Truštšalov. (5) Yhdistävä tekijä ei ole kieli vaan valtio – Venäjä.

Paikallisesti liikehdinnän pariin hakeutuneista suurin osa puhui venäjää siitä yksin kertaisesta syystä, että tuolloin, etenkin alueen kaupungeissa, enemmistö puhui venäjää mutta vain marginaalissa oleva osuus väestöstä kannatti liikehdintää. Donetskissa järjestettiin maaliskuussa 2014 lukuisia mielenosoituksia näiden venäjämielisten toimesta, kuun lopulla miljoonakaupungista (suurkaupunkialueella asui lähes pari miljoonaa ihmistä) saapui mielenosoituksiin vain joitain satoja ihmisiä ja koko liikehdintä oli näivettymässä, jollei Venäjältä olisi ohjattu alueelle bussilasteittain agitaattoreita eli ”putinin turisteja” pitämään yllä mielenosoituksia ja osallistumaan hallintorakennusten valtauksiin, jotka eivät vielä tuolloin edenneet avoimen väkivaltaisiksi yhteenotoiksi. Kaikki muuttui 12. huhtikuuta 2014 Slovjanskissa ja Kramatorskissa, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin Ryhmä Krim, jonka ytimen muodostivat Krimin niemimaan valtausoperaatioon osallistuneet erikoisjoukkojen sotilaat, aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk-alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet.

On myös hyvin ymmärrettävää ettei Ukrainan silloisella hallinnolla ollut haluja neuvotella kansanäänestyksestä (jolla nimellä äänestystä myös Itä-Ukrainan alueilla markkinoitiin paikalliselle väestölle) enää sen jälkeen kun useita paikkakuntia oli päätynyt sellaisten joukkojen hallintaan, joiden ytimen muodostivat venäläiset erikoisjoukkojen jäsenet ja joiden johdossa oli venäläisiä upseereita, kuten Igor Girkin. (Huom. teknisesti nämä upseerit olivat entisiä, koska lähes kaikki heistä olivat eronneet palveluksesta edellisten kuukausien kuluessa, epäilen kuitenkin, että kyseessä oli ero, jonka tarkoituksena oli tukea Venäjän väitettä siitä, ettei venäläisiä joukkoja osallistu operaatioihin – kyse oli siis maskirovkasta).

Ukrainan hallinto oli kuitenkin valmis neuvottelemaan kieliasiasta kuin myös Itä-Ukrainan asemasta osana Ukrainaa vielä toukokuussa 2014, mikä ei kuitenkaan käynyt Igor Girkinin johtamille joukoille – kuvaavaa on sekin, että etenkin keväällä ja alkukesästä 2014 Girkinin rooli oli hyvin merkittävä ja samalla näkyvin. Hän allekirjoitti lukuisia asetuksia, joukossa surullisen kuuluisa ukaasi, joka perustui Stalinin vuonna 1941 allekirjoittamaan lakiin, joka mahdollisti hänen joukkojen tekemät – laittomat – teloitukset Slovjanskissa ja Kramatorskissa.

Baud ei kuvaa lainkaan tätä kehityskulkua omassa analyysissaan – eikä Söyringkään viittaa siihen, minkä kuvaamatta jättäminen johtaa koko tekstin harhaiselle tielle ja antaa mahdollisuuden kuvailla sellaisia johtopäätöksiä, joissa tapahtumat ovat Venäjän miehittämästä Krimin niemimaasta erillisiä ja itsenäisiä ja ettei Venäjällä ole osaa eikä arpaa tapahtumakulkuun. Tekstistä jää myös täysin huomiotta Transnistrian osuus, tiedossa on kuitenkin, että tämä Venäjän tukema ja varustama, Moldovasta sodan seurauksena Venäjän tuella 90-luvulla eronnut alue, toimi ponnahduslautana Odesan alueen väkivaltaisuuksille. Moni Odesan väkivaltaisuuksiin osallistunut venäläinen saapui Ukrainaan Transnistrian kautta tai pakeni piileskelemään alueelle kevään 2014 yhteenottojen jälkeen. (6)

Räikeimmin Baud valehtelee väittäessään, ettei –

”Venäjän armeija olisi toimittanut aseita ja muuta materiaalia ns. kapinallisille, vaikka väitteitä Venäjän antamasta aseavusta esitettiinkin” (lainaus edelleen Söyringin tekstistä).

Se on totta, ettei Venäjä keväällä 2014 tukenut Ukrainassa sotivia militanttiryhmiä raskaalla aseistuksella mutta jo hyvin varhain Ukrainan vapaaehtoisjoukot ja asevoimien yksiköt saivat haltuunsa sellaista aseistusta, jota ei koskaan ollut myyty Ukrainalle ts. se saattoi päätyä militanttien haltuun vain Venäjältä. Mutta jo toukokuussa 2014 Venäjän rooli muuttui olennaisesti aktiivisemmaksi sen päästäessä rajan läpi Ukrainan puolelle esim. Vostok prikaatin taistelijoita ja kesäkuussa 2014 ensimmäiset taistelupanssarivaunut. Nämä toimet osoittivat sen, että Venäjä oli jo ottamassa aktiivisempaa roolia sodassa Ukrainan itäosissa.

Söyrigin tekstissä Baud myös esittää väitteen, että –

”Ukrainan armeijan epäonnistumisten jatkuessa kokonaiset panssari-, tykistö- ja ilmatorjuntapataljoonat alkoivat paisuttaa itsenäisyystaistelijoiden rivejä, ja tämä, sanoo Baud, oli tekijä, joka ajaa Ukrainan suostumaan Minsk-sopimukseen”.

Jota väitettä ei tue mikään todellinen havainto keväältä tai kesältä 2014. Huhtikuussa 2014 Igor Girkinin joukot saivat haltuunsa yksittäisiä rynnäkkövaunuja sekä miehistönkuljetusajoneuvoja Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla käydyissä taisteluissa – samoin heidän joukkoihin siirtyi joitain sotilaita. Edes miljoonakaupunki Donetskin ympäristön yhteenotoissa Venäjän tukemien joukkojen ei onnistunut saada haltuunsa merkittävää määrää kalustoa, ukrainalaisten onnistui esim. tuhota korjauskelvottomaksi kaupungin pohjoispuolisessa tukikohdassa sijainnut ilmatorjuntajärjestelmä. Mikäli kevään ja kesän 2014 aikana Venäjän tukemat joukot olisivat saaneet huomattavia määriä kalustoa Ukrainan asevoimilta, niiden tuskin olisi tarvinnut ottaa käyttöönsä muistomerkkeihin sijoitettuja panssarivaunuja.

Alkuvaikeuksien jälkeen Ukrainan asevoimien onnistui saavuttaa pienempiä ja suurempia voittoja taistelukentällä kesän 2014 kuluessa – niin merkittäviä voittoja, että Venäjän oli puututtava peliin, ensin a) tulittamalla kohteita Ukrainassa omalta maaperältään tykistöllä ja raketinheittimillä, b) toimittamalla proxy-joukoilleen entistä enemmän raskasta kalustoa, heinäkuun 16. – 17. välillä Venäjältä toimitettiin Ukrainan itäisiin osiin 53. ilmatorjuntaprikaatin kalustoon kuulunut Buk-M1 ilmatorjuntaohjusjärjestelmän TELAR nro. 332 (venäläisellä miehistöllä) – iltapäivällä 17. heinäkuuta kyseisestä Buk-M1 TELARista laukaistu ohjus pudotti Malaysia Airlinesin lennon MH17 c) osallistuen asevoimillaan Ukrainan sotaan elokuun lopulta alkaen. (7, 8 ja 9)

Tuhoa Zelenopilliassa Venäjän rakettikeskityksen jälkeen, 11. heinäkuuta 2014.

Nähdäkseni löytyy ainoastaan yksi merkittävä syy sille, miksi Baud valehtelee yllä olevassa lainauksessaan niinkin räikeästi. Kuvailemalla Ukrainan asevoimien epäonnistuneen kaikessa ja sen myötä joukkojen loikanneen Venäjän proxy-joukkojen puolelle, hän voi perustella sen (itselleen ja lukijoille), kuinka lopulta päädyttiin siihen, että Itä-Ukraina tuli miehitetyksi, vaikka – painotan – hänen kuvauksensa on hyvin kaukana totuudesta. Se on räikeä vale!

Ilman Venäjän offensiivia Ukrainan itäisiin osiin loppukesästä 2014 sota Itä-Ukrainassa olisi todennäköisesti päättynyt muutaman kuukauden kuluessa. Elokuussa 2014 Ukrainan asevoimat oli ottanut jo lähes täysin raja-alueen takaisin hallintaansa, merkittäviä osia Itä-Ukrainan miehitetyistä alueista oli palautunut takaisin Ukrainan haltuun – Donetsk oli tuolloin jo lähes täysin saarrostettu Ukrainan asevoimien toimesta, joten Venäjä toimi ns. viimeisellä hetkellä.

Tilanne Itä-Ukrainassa 21. elokuuta 2014.

Söyringin kirjoituksen jatkossa toistuu samoja virhepäätelmiä, valheita jne., jota toisaalta Ukrainan viime viikkojen taistelu ja Venäjän asevoimien nöyryyttävä tappio Kiovan ympäristössä omalta osaltaan todistavat vääriksi. Joko Baud on omassa analyysissaan sulkenut silmät todellisuudelta tai hän on turvautunut aineistoon, joka on jollain tapaa suodatettua, koska muutoin minun on vaikea kuvitella, että avoimin silmin ja rehellisin mielin analyysia laativa henkilö päätyisi hänen johtopäätöksiinsä. Söyringin tekstistä poimin muutamia esimerkkejä esille, esittäen samalla vastakkaisen väitteen.

”Ukrainan armeija ja sen johto, kertoo Baud, on niin korruption läpitunkemaa, että se ei enää nauti väestön tukea” – valtiollisista instituutioista Ukrainan asevoimat kuului niihin, jotka nauttivat kansalaisten luottamusta. (10)

”Nuoret ukrainalaiset joko pakenevat ulkomaille tai menevät Donbassiin taistelemaan Kiovaa vastaan, mikä ehkä osittain selittää Ukrainan demokratiavajetta, Baud havainnoi.” – muuttoliike on ennemminkin päinvastaista, koska Itä-Ukrainan miehitetyt alueet eivät tarjonneet nuorille tulevaisuutta, joten siksi joka vuosi tuhannet nuoret pyrkivät alueelta pois opiskelemaan Ukrainaan tai länteen. Itä-Ukrainassa 1. ja 2. armeijakunnan aluepuolustusprikaatien miehistöstä huomattava osa oli venäläisiä vapaaehtoisia sekä alueen etnisesti venäläisperäistä väestöä.

Paikoin on jo vaikea päätellä, että missä kohdin väärän johtopäätöksen tekee Jacques Baud ja milloin taasen Riikka Söyring ja milloin (vaiko aina?) toiminta on tarkoituksellista disinformaation levittämistä. Todennäköisesti tarkoituksellinen harhauttaminen on esittää puolisotilaalliset joukot (Reutersin lähteen paramilitary) ”ideologialtaan ääri-oikeistolaisista aktivisteista” kun ei avata mitä näillä puolisotilaallisilla joukoilla tarkoitetaan.

Ukrainan asevoimien ja maanpuolustuksen tilaa käsittelevissä katsauksissa puolisotilaallisiin joukkoihin (paramilitary troops) lasketaan Ukrainan kansalliskaarti (johon kuuluu osana Azov prikaati), Ukrainan rajavartiolaitos ja rannikkovartiosto, Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU, valtion hätätilaministeriön joukot ja Ukrainan erikoiskuljetuspalvelut, jonka myötä voimme päätellä, että Baud/Söyring teksti on tarkoituksellista harhaanjohtamista kun siinä kirjoitetaan ”ideologialtaan ääri-oikeistolaisista aktivisteista”. Räikeä vale!

Teksti on paikoin myös historiaa vääristelevä – toki samalla Vladimir Putinin ja Venäjän narratiivia toistava, ja siinä jätetään myös huomiotta täysin se, että historiallisesti Ukrainan nationalistit ovat tehneet yhteistyötä lukuisten vähemmistöjen kanssa, myös juutalaisten. 1940-luvulta aina 1950-luvulle saakka miehittäjää vastaan taistelevat ukrainalaisnationalistit ja -patriootit koostuivat monietnisistä ja uskonnollisista ryhmistä – niihin kuului myös juutalaisia. Tässä kohdin en malta olla lainaamatta kohtaa Timothy Snyderin teoksesta Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ’fasisti’ oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (11)

Putinistisen maailman diskurssissa fasisti tai natsi on sellainen, joka…

On tavallaan kiinnostavaa, että vakavasti otettavana esiintyvän organisaation – Cf2R – nimissä suolletaan maailmalle analyysi, jonka kuka tahansa asioihin perehtynyt voi helposti tyrmätä. Todennäköinen selitys tälle toiminnalle löytyy joko jostain henkilökohtaisesta kytköksestä Venäjään (tai sen operaattoreihin) tai esim. hyvin voimakkaasta anti-amerikkalaisuudesta, mikä leimaa useita vasemmistolaisia nykyään saaden heidät hakeutumaan rikollisen Kremlin helmoihin, tai muusta hyvin vahvasta ideologisesta taustasyystä. Omissa silmissäni tällaisen analyysin, sikäli mikäli Söyringin teksti edes pääkohdiltaan noudattaa Jacques Baudin analyysia.

Omasta puolestani aiheen käsittely saa jäädä tämän yhden tekstin perkaamiseen, en usko alkuperäisanalyysin tai käännöksen muidenkaan osien olevan tämän laadukkaampia (ja kiinnostavampia).

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://avoin.media/2022/03/29/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-1/ 

2. https://cf2r.org/documentation/la-situation-militaire-en-ukraine/ 

3. https://twitter.com/BrunoTertrais/status/1508378873792192513 

Twiitin konekäännös ranskasta englantiin: ”It is now clear: an agency claiming to be a "French Center for Intelligence Research" is deliberately misinforming with publications using Kremlin language. The most generous hypothesis is that of naivety.”

4. Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä): Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta. 

5. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

6. https://tsn.ua/politika/zhertvami-pozhezhi-v-odesi-stali-15-rosiyan-ta-p-yatero-gromadyan-pridnistrov-ya-347944.html 

7. https://www.bellingcat.com/app/uploads/2016/02/bellingcat_-_origin_of_artillery_attacks_02-12-15_final1.pdf

8. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2017/06/05/pre-mh17-photograph-buk-332-discovered/ 

9. Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila: Maavoimien tutkimuskeskus, Joulukuu 2016.

10. https://twitter.com/ukraine_world/status/1488526060530589707 

11. Timothy Snyder: Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset, s. 300.