Valheita valkoisesta talosta –

eli tarina siitä, kuinka Yhdysvaltojen presidentinhallinto ei saanut sovittua rauhaa Ukrainaan sataan vuorokauteen 

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin, heinäkuussa 2018 Helsingissä toteutuneen tapaamisen edellä kirjoitin blogin ”Trump ei ole ongelma, vaan seuraus ongelmasta”, jonka kantava ajatus oli se, että Venäjän vaatimusten edessä myötäily ja haluttomuus olla riittävän kova silloin kun oli tarve, johti Venäjän häikäilemättömyyden kasvuun mahdollistaen samalla Trumpin ensimmäisen kauden. Jollakin tasolla jaa’an edelleen ajatuksen sitä, että Donald Trump on seuraus ongelmasta, että kyetäksemme hallitsemaan tätä seurausta, meidän olisi pitänyt tehdä jotain itse ongelmallekin, joka oli ja on Vladimir Putinin johtama Venäjä. Samalla minun on kuitenkin tunnustettava, että tämä näkemys on yksinkertaistava, eikä vastaa enää todellisuutta, nimittäin liian paljon on muuttunut sitten Trumpin ensimmäisen kauden.

Euroopassa on todellinen suursota Venäjän käydessä tuhoamissotaa Ukrainassa. Trump on myös ensimmäiseen kauteensa verrattuna siirtynyt entistä selkeämmin autoritaaristen johtajien joukkoon, jotka kukin omalla tahollaan käyvät sotaa sääntöperusteista maailmanjärjestystä vastaan. Siirtyminen tähän joukkoon näinkin selkeästi tarkoittaa samalla sitä, että hän toteuttaa Venäjälle sopivaa politiikkaa – en ota kantaa syihin tahi taustavaikuttimiin.

Moni kuvitteli Trumpin toisen kauden olevan jotakuinkin toisinnon ensimmäisestä kaudesta, mutta eikö meidän olisi tullut olla kaukokatseisempia tietäessämme Trumpin persoonan ja nähdessämme sen, kuinka hän otti puolueen lopulta haltuunsa tämän vuosikymmenen alkupuolella? Siinä vaiheessa, kun puheissa (ja teoissa) alkoi toistua lojaliteetin vaatiminen osaamisen sijaan, toivo oli mennyttä. Trumpin ensimmäisellä kaudella hallinnossa kaaosta tasapainottavana tekijänä olivat ammattilaiset, kuten puolustusministerinä toiminut kenraali James Mattis (eroonsa tammikuuhun 2019 saakka) tai hallinnon turvallisuuspoliittisena neuvonantajana toiminut H. R. McMaster. Luotimmeko liikaa siihen, että Yhdysvalloissa järjestelmä kestää presidentin taholta tulevan ohjailun ja painostuksen – väkivaltaisen horjuttamisenkin? Enää en ole aivan niin varma järjestelmän kestokyvystä, vaikka Yhdysvalloissa on jo havaittavia vastavoimia liikkeellä. Kysymys kuuluukin, että onko niillä voimaa vastustaa hallinnon osaamattomuuden ja tuhovoiman yhdistelmää. Vai onko toivo asetettava siihen, että talouden epävakaus ja pörssikurssien heilahtelut ohjaavat hallinnon järjellisemmälle, ennustettavammalle tielle? Ollakseni rehellinen, en usko, että näin käy! Mikään ei indikoi sen puolesta, että Trump kykenisi näkemään Yhdysvaltoja kohtaavien ongelmien olevan seurausta hänen toimista. Ennemminkin juuri päinvastoin, että ongelmat ovat seurausta hänen vastustajien teoista ja yrityksistä horjuttaa hänen asemaa. Onko oletettavaa, että seuraavaa julkaissut henkilö olisi kykeneväinen itsereflektioon?

”The War between Russia and Ukraine is Biden’s war, not mine. I just got here, and for four years during my term, had no problem in preventing it from happening. President Putin, and everyone else, respected your President! I HAD NOTHING TO DO WITH THIS WAR, BUT AM WORKING DILIGENTLY TO GET THE DEATH AND DESTRUCTION TO STOP. If the 2020 Presidential Election was not RIGGED, and it was, in so many ways, that horrible War would never have happened. President Zelenskyy and Crooked Joe Biden did an absolutely horrible job in allowing this travesty to begin. There were so many ways of preventing it from ever starting. But that is the past. Now we have to get it to STOP, AND FAST. SO SAD!” (1)

Kyseinen Trumpin viesti hänen perustamalleen TruthSocial-viestikanavalle pitää sisällään lukemattomia epätosia asioita ja virheellisiä väittämiä. Samalla se on täynnänsä itsekehua ja itsensä jalustalle nostoa, jotka on sidottu totuuteen kovin hatarasti.

Kuukausia sitten Trump väitti lopettavansa Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa vuorokaudessa. Väitteistä ja lupauksista huolimatta sota jatkuu edelleen Venäjän hyökätessä laajalla asearsenaalilla siviilikohteisiin, murhaten päivittäin ukrainalaisia, joiden toive on saada elää rauhassa omassa maassaan. Trumpin teot eivät ole tuoneet rauhaa lähemmäs, sen sijaan ukrainalaisten mielet vallannut toiveikkuus on kääntynyt epätoivoksi ja epävarmuudeksi. (2) Ja samalla kun Yhdysvaltojen hallinto lähettää ympäristöönsä viestiä täydellisestä epäpätevyydestä ja kyvyttömyydestä toimia tilanteen edellyttämällä tavalla –

”I am not happy with the Russian strikes on KYIV. Not necessary, and very bad timing. Vladimir, STOP! 5000 soldiers a week are dying. Lets get the Peace Deal DONE!” (3) –

Venäjän ei tarvitse tehdä muuta kuin odottaa, koska tällä hetkellä lännessä puheiden ja tekojen välinen epäsuhta on aivan liian suuri. Garri Kasparov kuvasi erinomaisesti Mig Greengardin kanssa kirjoittamassa kirjassaan ”Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset” Putinin toimintametodin, jota olemme antaneet hänen toteuttaa aivan liian monta vuosikymmentä (ja jonka toteuttamisen jatkamisen Trumpin Venäjää mielistelevä hallinto mahdollistaa, jäljen ollessa entistä tuhoisampaa):

”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä.” (4)

Mikä nähdäkseni näkyy myös siten, että Pohjois-Korea on aiempaa avoimemmin osallisena Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan. (5) Mitään tarpeita salailulle ei ole länsimaiden olemattoman reagoinnin tähden: aivan kuten Vladimir Putinin, näemmä myös Kim Jong-unin tulkitsemana sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä mitä Eurooppa tällä hetkellä harjoittaa.

Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff: “I don’t regard Putin as a bad guy,” - - - “He’s super smart.” (6) 

Trumpin hallinnon osaamattomuus paljastui karulla tapaa reilut pari viikkoa sitten, Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoffin tavatessa Vladimir Putinin Pietarissa 12. huhtikuuta 2025. Monituntinen tapaaminen alkoi eleellä (ks. kuvakaappaus yllä), jonka perusteella olisi voinut kuvitella Witkoffin tervehtivän arvostettua valtiojohtajaa sotarikollisen sijaan. Trumpin neuvottelutaktiikkakin on kaukana parhaasta mahdollisesta, Ukrainan kannalta se on äärimmäisen tuhoisa Trumpin hallinnon luvatessa Venäjälle kaiken ja vähän päälle Ukrainan saamatta mitään. Asetelmaa ei missään nimessä paranna sekään, että päävastuun neuvotteluista venäläisten kanssa kantaa edellä mainittu, poliittisesti kokematon Witkoff.

Elämme siis maailmassa, jossa reilun vuosikymmenen valmistautumis- ja varustautumisaikaa hukanneen Euroopan pitäisi ryhtyä kantamaan vastuuta Ukrainan varustamisesta mutta myös omasta tulevaisuudestaan Yhdysvaltojen toiminnan ollessa Trumpin toisen hallinnon aikana ennustamatonta. Yhdysvaltojen ja Ukrainan välisestä mineraalisopimuksesta huolimatta Ukrainan yllä on edelleen synkeä varjo, etenkin kun hallinnon taustajoukkoihin kuuluu henkilöitä, joiden tavoitteita voi pitää demokratian vastaisina. Tällainen on kristillistä nationalismia ajava Russell Vought, jonka perustaman Center for Renewing America-organisaation agendalta löytyy muun muassa Ukrainan avustusohjelmien lakkauttaminen. Vought toimii nyt Yhdysvaltain budjettiviraston johtajana (Office of Management and Budget, OMB).

Mikäli kaikesta huolimatta päädymme tilanteeseen, jossa Yhdysvallat tunnustaa Krimin osaksi Venäjää, ja painostaa Ukrainaa luopumaan laajoista maa-alueista (epämääräisen) tulitauon ja rauhan vastineeksi, olemme rauhan sijaan askeleen lähempänä seuraavaa sotaa. Toisaalta, jos ryhdymme kantamaan vastuuta Euroopan tulevaisuudesta, näen, että meillä on yhteisesti ponnistellen mahdollisuus saavuttaa tilanne, jossa reilun 140 miljoonan asukkaan ”bensa-asema” ei pysty määrittämään maanosamme tulevaisuutta. Venäjä ei edelleenkään kunnioita muuta, kuin voimaa.

Näin loppuun vielä kysymys pohdittavaksi, pitäisikö meidän kuitenkin kysyä ukrainalaisilta mielipidettä tulitaukoon tai rauhanneuvotteluihin ja millaisin ehdoin, ennen kuin jatkamme heidän ohi puhumista. Ja mikäli heillä on halua ja tahtoa jatkaa sotaa, varustakaamme heidät sellaisin asein, joilla heidän on mahdollista lyödä Venäjä maalla, merellä ja ilmassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://truthsocial.com/@realDonaldTrump/114336723764365914

2. ”Last December, after Trump was reelected but before he took office, 54% of Ukrainians believed that the new U.S. president would have a positive impact on Ukraine. Only 19% thought so in March, KIIS said.”

https://kyivindependent.com/73-of-ukrainians-say-trump-is-bad-for-ukraine-polls-hows/

3. https://truthsocial.com/@realDonaldTrump/114392923237368367

4. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 39.

5. https://www.bbc.com/news/articles/ckg25wxvpy2o

6. https://www.bbc.com/news/articles/c62zm4eqvp7o