Ennen syvällisempää tutustumista Reutersin
siteeraamaan Yhdistyneiden kansakuntien julkaisemaan tutkimukseen tahi Kyiv
Independentin aineistoon paluu muutaman vuoden taa, heinäkuuhun 2021 eli
aikaan ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan. Tuolloin Yhdistyneiden
kansakuntien apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada
al-Nashif, esitellessään Genevessä uusimman
Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraportin sisältöä, totesi seuraavaa:
”Olemme erittäin huolisamme
törkeästä kidutuksesta ja väärinkohtelusta Izoljatsia-keskuksessa Donetskissa
sekä muissa pidätyskeskuksissa itsejulistettujen ’tasavaltojen’ hallitsemilla
alueilla. Kidutusta tapahtuu päivittäin ja järjestelmällisesti. Näiden
ihmisoikeusrikkomusten täytyy loppua.” (1)
Me emme voi sanoa, ettemmekö
olisi tiennyt mitä Ukrainalta miehitetyillä alueilla tapahtui, surullisinta on
se, että tiesimme mutta suljimme silmämme tuolloin käynnissä olevilta julmuuksilta.
Niinpä pidän myös ihmeenä sitä, että joillekin päättäjillemme Venäjän
Ukrainalta 24. helmikuuta 2022 jälkeen miehittämillään alueilla toimeenpanemat
julmuudet tulevat yllätyksenä. En halua väittää, että he valehtelevat
kuvaillessaan Venäjän pahuuden tulleen yllätyksenä. Syystä tai toisesta johtuen
he eivät halunneet uskoa venäläisten ryhtyvän Euroopassa vastaaviin
julmuuksiin, mihin he olivat ryhtyneet Syyriassa ja muilla taistelutantereilla.
Tämä uskomus tarkoittaa samalla sitä, että heidän on tullut uskotella itselleen
Venäjän roolin Itä-Ukrainassa vähäisemmäksi mitä se todellisuudessa oli – mutta
tämä todellisuuden selittäminen itselleen parhain päin ei selitä sitä, miksi he
sulkivat silmänsä venäläisten miehittämällään Krimin niemimaalla harjoittamalta
julmuudelta? Ehkäpä heille halpa sähkö tai kaasu, turismi tai jotkin muut
seikat olivat tärkeämpiä kuin venäläisten miehittämillään alueilla
toimeenpanemat vainot ja rikolliset toimet.
YK:n raportin mukaan Venäjän
miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla kidutusta tapahtui päivittäin, Ukrainan
viranomaislähteiden mukaan yli 3500 ukrainalaista oli laittomasti vangittuna
miehitetyssä Donbasissa (kesällä 2021 julkaistun raportin mukaan). Niin ikää
Ukrainan viranomaislähteiden mukaan 170 Donetskin kidutusvankilaan eli Izoliatsiaan
joutunutta vangittua on tunnistettu, ja 15 laitoksessa työskennellyttä henkilöä
on epäiltynä ihmisoikeusrikkomuksista ja sodankäynnin sääntöjen rikkomisesta,
käytännössä siis sotarikoksista. (2) Tämä siis vuosia sitten, mutta kuinka moni
meistä tuolloin todellakin havahtui ottamaan yhteyttä päättäjiimme luettuaan
näistä uutisista ja vaatimaan heiltä ankaria toimenpiteitä Venäjää kohtaan?
Valitettavasti on todettava,
ettei Ukrainan asia ollut tuolloin meidän asiamme. Ei Ukraina vetänyt väkeä
mielenosoituksiin paria kymmentä enempää, jos aina sitäkään. Seisoin itse
erinäisiä kertoja hyisinä talvipäivinä Tehtaankadulla kyseisinä vuosina ennen
Venäjän suurhyökkäystä, meitä oli siellä parikymmentä vaatimassa Venäjää
lopettamaan rikollinen sota ja miehitys Ukrainassa. Helmikuun 24. 2022 muutti
tilanteen, mutta – ollakseni rehellinen – tuntuu siltä, etteivät ihmiset
vieläkään ole henkisesti valmiit hyväksymään Venäjän tarkoitusperiä Ukrainassa.
Kun ihmiset eivät ymmärrä sitä, että Venäjällä ei ole muuta tarkoitusta, kuin
ukrainalaisten kansallisen identiteetin ja valtiorakenteiden tuhoaminen, niin
on mahdollista kuvitella, että joku uskoo siihen, että on olemassa jokin
ratkaisu, joka on muu kuin Venäjän lyöminen Ukrainassa.
Russkij mir – venäläinen
maailma: kuolemaa ja tuhoa. |
Erik
Møse, Ukrainan tutkintakomission puheenjohtaja kertoi YK:n
ihmisoikeusneuvostolle Genevessä, että hänen ryhmänsä oli –
“collected further evidence indicating that
the use of torture by Russian armed forces in areas under their control has
been widespread and systematic.” (3)
Pahoitteluni, mutta näissä kohdin
väännän rautalangasta eli Erik Møsen johtaman ryhmän kokoamien todisteiden
mukaan Venäjän asevoimien harjoittama kidutus niiden miehittämillä alueilla on
ollut laajaa ja järjestelmällistä. Laajaa ja järjestelmällistä –
muistetaan mitä YK:n apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif totesi
heinäkuussa 2021 tilanteesta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla: kidutusta
tapahtuu päivittäin ja järjestelmällisesti.
Ukrainalaisen Kyiv Independentin
sotarikostutkinnan pohjalta laadittu artikkeli – Investigative Stories from
Ukraine: Russian soldiers deliberately, systematically kill Ukrainian children
– piirtää kuvan venäläissotilaiden rikollisesta toiminnasta, jossa
miehitettyjen alueiden siviileihin kohdistetut julmuudet ovat ennemminkin
sääntö kuin poikkeus. Julmuudet kohdistuvat kaikenikäisiin, myös lapsiin –
“A documentary by the Kyiv Independent’s War
Crimes Investigations Unit reveals Russia’s systemic targeting of children in
its war against Ukraine. - - -
More than 500 Ukrainian children have died
since the start of the full-scale invasion. Dozens of them were gunned down
with small arms at close range, - - -“. (4)
Venäjän helmikuussa 2022
aloittaman, koko Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan kuluessa on kuollut yli
500 lasta sodasta johtuvista syistä, ja kymmenet lapset on ammuttu
lähietäisyydeltä. Voinemme todeta, että suurin osa näistä lapsista, jotka on
ammuttu lähietäisyydeltä, on murhattu kylmäverisesti miehittäjän toimesta.
Tässä kohdin meidän on huomioitava se, että tarkastelu kohdistuu vain niihin
alueisiin, jotka eivät ole enää miehitettyjä. Ukrainan viranomaislähteiden
mukaan 27. syyskuuta 2023 mennessä sotatoimien seurauksena on kuollut 504
lasta, vammautuneiden lukumäärän noustessa 1125 lapseen. (5)
Kukaan ei tiedä kuinka moni lapsi
menehtyi kevättalven ja kevään 2022 kuluessa Mariupolissa. Olen tavannut
ihmisiä, jotka ovat paenneet Mariupolista kevään ja kesän 2022 kuluessa ja
jotka yhtenevästi kuvailevat tapahtumia kaupungissa, kuinka vanhemmat
hautasivat lapsiaan tai kuinka lapset vanhempansa. Kuinka rikki ammuttujen
kerrostalojen pihoilla oli lukuisia hautoja, joihin oli haudattu lapsia ja
aikuisia; kuinka kaikkia ei ehditty tai kyetty säällisesti hautaamaan ennen
pakoa. Mariupol on kokoluokassaan Venäjän hyökkäyssodan tapahtumapaikoista
poikkeuksellinen, samalla meidän on kuitenkin muistettava, että Mariupol ei
ollut millään muulla tapaa poikkeus, vastaavia julmuuksia on tapahtunut
kaikkialla Venäjän miehittämillä alueilla, mikä mielestäni indikoi myös sen
puolesta, että toiminta oli tarkoituksellista ja suunnitelmallista. Kyse ei
ollut yksittäisten ihmisten toimeenpanemista hirmuteoista, vaan järjestelmällisestä
ja toistuvasta toiminnasta, johon ryhtymistä ennemminkin kannustettiin kuin
kiellettiin. Kätensä vereen ovat tahranneet myös ne henkilöt, jotka yllyttivät
julmuuksiin tai mahdollistivat ne, vaikka eivät itse olisikaan konkreettisesti
murhanneet ukrainalaisia.
* * *
Viittasin kirjoitukseni
alkupuolella julmuuksiin, joihin miehittäjän ja sen avustajien –
kollaboraattoreiden – toimesta ryhdyttiin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.
Jos kävikin niin, että Itä-Ukrainassa tapahtuneilta julmuuksilta oli
mahdollista sulkea silmänsä, uskotella itselleen, että kyse on jostain muusta
kuin Venäjän masinoimasta sodasta ja miehityksestä harjoitettuine
julmuuksineen, niin samaa ei voi tehdä Venäjän miehittämän Krimin niemimaan
kohdalla, jonka jälkeen herää kysymys, että miksi suljimme silmämme Venäjän
toteuttamilta räikeiltä ihmisoikeusrikoksilta?
Tarinaa Venäjän toteuttamasta ”verettömästä
sotilasoperaatiosta” toistetaan edelleen, vaikka siltäkin on pudonnut pohja
jo aikaa sitten. Krimin tataari-taustainen Reşat
Amet protestoi rauhanomaisesti Venäjän suorittamaa miehitystä vastaan
helmi-maaliskuussa 2014. Maaliskuun 3. päivä aseistetut militantit kaappasivat
hänet mukaansa Simferopolissa, jossa hän oli protestoimassa miehitystä vastaan.
Amet’in ruumis löydettiin paria viikkoa myöhemmin. Ruumiissa oli jälkiä
kidutuksesta, Reşat Amet’in silmät oli kaivettu päästä, kuolinsyynä oli
aivovaurio. Reşat Amet oli ensimmäinen kadonnut ja kiduttamalla murhattu, mutta
ei suinkaan viimeinen. (6) Hänen jälkeensä lukuisia Venäjän toteuttaman
miehityksen vastustajia on pidätetty, pidätettäessä heiltä on kiduttamalla
saatu ”tunnustuksia”, joiden perusteella pidätettyjä on tuomittu pitkiin
vankeusrangaistuksiin. Ukrainan ja Venäjän välisten vankien vaihtojen jälkeen
vapautetut ukrainalaiset ovat kertoneet oloista venäläisten pidätyskeskuksissa,
venäläisten harjoittamasta julmuudesta ja systemaattisesta kaltoinkohtelusta
sekä kiduttamisesta.
Kohtelustaan venäläisten käsissä
kuvaa muistelmateoksessaan Піднятися Після Падіння ukrainalainen, Krimin
niemimaalla syntynyt ja kasvanut kansalaisaktivisti Hennadi Afanasiev.
(Lähteenäni on toiminut teoksen englanninnos Rise After a Fall, Hennadi
Afanasiev).
Afanasiev vastusti Venäjän
suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä protestoimalla sekä tekemällä
vapaaehtoistyötä ukrainalaisyhteisössä kevättalvella ja keväällä 2014. Kyseisen
vuoden toukokuun 9. päivä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB kaappasi
hänet kadulta Simferopolissa. Kaava on sama kuin Reşat Amet’in tapauksessa, jossa
kidutusmurhan todellisia tekijöitä ei koskaan saatu kiinni.
Samoihin aikoihin Afanasievin
kanssa miehittäjä pidätti muitakin näkyviä kansalaisaktivisteja, kuten
ukrainalaisen elokuvaohjaaja Oleg Sentsovin sekä Oleksandr Koltšenkon.
Koltšenkon kohdalla kiinnostavaa on se, että hän oli antifasisti ja anarkisti,
joka oli osallistunut korruption vastaiseen kansalaisaktivismiin jo ennen Euromaidania
ja Viktor Janukovitšin hallinnon kaatumista. Aktivismistaan ja
taustastaan huolimatta, tai kenties juuri sen tähden, venäläiset syyttivät
häntä fasismista.
FSB kidutti vangittua
Afanasieviä, puristaen häneltä tunnustuksen, jonka pitävyyden hän kiisti myös
oikeudessa vedoten harjoitettuun kidutukseen. Häneen kohdistettiin myös
psykologista manipulointia (kirjassaan hän nimitti toimintaa ”psykologiseksi
kannibalismiksi”) toisten vankien taholta FSB:n pidätyskeskuksissa. Kyseinen
toiminta oli todennäköisesti suunnitelmallista ja tarkoituksellista, jossa
toiset vangit toimivat FSB:n välikätenä saadakseen itselleen etuja tehdessään
Afanasievin elämän pidätyskeskuksissa mahdollisimman piinaavaksi.
Afanasiev oli Venäjällä ja sen
miehittämillä alueilla erilaisissa vankioissa ja pidätyskeskuksissa kaikkiaan
yli kaksi vuotta. Kyseistä aikaa hän kuvailee kirjassaan seuraavasti:
”An entire life had passed. I had an
infernal burden of the seven hundred and sixty-seven terrifying days. Nothing
good could seen in them, nothing kind could be found. No love, no joy, no
happiness. The black opaque darkness that absorbs everything and is always
insatiable. The best years of my life were lost, health was destroyed and
psyche was damaged for good. But I do not regret anything, it is better this
way than the silent fear of the occupants.” (7)
Hänet vapautettiin Ukrainan ja Venäjän
välisessä vankienvaihdossa v. 2016 loppupuolella. Myöhemmin hän muutti
perheineen Yhdysvaltoihin, josta hän palasi takaisin Ukrainaan Venäjän 24.
helmikuuta 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen liittyäkseen maan
asevoimiin. Hennadi Afanasiev kaatui puolustaessa maataan joulukuussa 2022.
Venäjän miehittämällä Krimin
niemimaalla tilanne ei ole muuttunut lainkaan paremmaksi miehitysvuosien
kuluessa. Ihmisoikeusrikkomukset ovat niemimaalla päivittäisiä, ne kohdistuvat Krimin
tataareiden ohella kaikkiin miehityksen vastustajiin sekä useisiin
uskonnollisiin vähemmistöihin, kuten Jehovan todistajiin. Miehitysvuosien
kuluessa toistasataa Krimin tataaria on tuomittu näytösoikeudenkäynneissä
pitkiin vankeusrangaistuksiin, tunnustuksia ja todisteita syytettyjä vastaan
hankitaan kiduttamalla. Ratsioita ja näytösoikeudenkäyntejä järjestetään
edelleen, nyt nämä sortotoimet jäävät kuitenkin sodan jylyn alle.
Pitkien vankeusrangaistusten
lisäksi Krimin tataareja ja muita miehittäjälle epämieluisten ryhmien jäseniä
on viety epämääräisiksi ajoiksi pidätyskeskuksiin, joissa pidätettyjen kohtelu
on usein hyvin epäinhimillistä. Pidätyskeskuksissa, aivan kuten vankiloissakin,
venäläiset käyttävät ”rangaistusmuotona” lääkkeiden epäämistä sekä
lääkäriin pääsyn estämistä. Hoitamattomat sairaudet ovat ajaneet useita
pidätettyjä sekä tuomittuja hengenvaaralliseen tilaan. Tällaiset toimet ovat
yksi keinoista, joilla venäläiset pyrkivät nujertamaan pidätetyn (tai vangitun)
– toiminnan vastenmielisyyttä lisää vielä se, että näin toimimalla piinataan
myös kohteen läheisiä ja muita omaisia.
Koko tapahtumaketjua
tarkasteltaessa vastenmielisintä on se, että Venäjän miehitettyä Krimin
niemimaan ja myöhemmin aloitettua sodan Itä-Ukrainassa, päättäjämme
lähestulkoon kollektiivisesti sulkivat silmänsä Venäjän toimeenpanemilta
julmuuksilta. Kyse ei ollut mistään yhden päättäjän tai entisen poliitikon
valinnasta vaan tähän osallistui aivan liian moni korkeassa asemassa ollut
henkilö, mahdollistaen omalla toiminnallaan sen, että Venäjän oli mahdollista
jatkaa räikeiden ihmisoikeusrikosten ja sotarikosten tekoa, eikä vain
Ukrainassa vaan myös Syyriassa ja Libyassa sekä monella muulla taistelukentällä.
En lainkaan ihmettele, että meitä
(läntisten demokratioiden asukkaita) pidetään tekopyhinä, jotka puhuvat yleviä ihmisoikeuksista
ja tasa-arvosta mutta jotka sulkevat silmänsä mitä räikeimmiltä
rikoksilta, jos se vain edesauttaa omien taloudellisten tavoitteiden
saavuttamista. Edellistä kirjoittaessani en ajattele syyttävästi vain Saksaa
vaan myös melkoista joukkoa suomalaisia poliitikkoja, alkaen entisistä
pääministereistä Paavo Lipponen (demarit) ja Esko Aho (keskusta).
Samaan joukkoon lasken kuuluvaksi ”laskiaisliukkaita” toivotelleen
presidentti Tarja Halosen.
Ei enää koskaan – sanahelinää
Melitopolissa
vangittu Oleksandr Žukov näytösoikeudenkäynnissä Venäjällä. (8) |
Natsi-Saksan toimeenpaneman holokaustin
ja siihen liittyneen teollisen tappamisen kauhujen paljastuttua toisen
maailmansodan päätyttyä Euroopassa, parahdimme ”Ei enää koskaan”! Tosin saman
tein silmät suljettiin siltä mitä tapahtui Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeillä
tai Neuvostoliitossa, mutta jos nyt häivytämme nämä kärsimykset
kollektiivisesta muististamme, niin Ei enää koskaan paljastui
sanahelinäksi viimeistään 90-luvulla ja Jugoslavian hajoamissodissa. Jos
tuolloin olimme haluttomia puuttumaan liian varhain toimeenpantuihin
julmuuksiin, niin nyt – ydinasevalta Venäjän – tuhotessa kokonaista kansaa ja
valtiota länsi on aseeton mutta monella tapaa myös haluton tunnustamaan
käynnissä olevan sodan luonnetta! Kyse on Venäjän osalta tuhoamissodasta, ja
vastaavasti Ukrainan kohdalla kyse on eloonjäämiskamppailusta. Jos haluamme,
että Ukraina voittaa tämän eloonjäämiskamppailun, on meidän ravisteltava
itsemme hereille ja tehtävä kaikkemme, jotta Venäjä nujerretaan
taistelukentällä ja sen jälkeen sotarikoksiin ja muihin rikoksiin syyllistyneet
toimitetaan oikeuteen.
Meidän on todellakin syytä muistaa,
että Venäjä on pannut täytäntöön lähes kaikenlaisia sotarikoksia, ja että
Venäjä tekee sotarikoksia järjestelmällisesti ja paljon. Venäjän sotarikokset
kohdistuvat käytännössä kaikkiin ihmisryhmiin, mukaan lukien erilaiset vähemmistöt
ja suojeluntarpeessa olevat henkilöt.
”Russian occupiers tortured Ukrainians so
brutally that some of their victims died, and forced families to listen as they
raped women next door.” (9)
Venäjä ei myöskään kohtele
sotavankejaan Geneven sopimusten mukaisella tavalla, lähes kaikki Venäjän
vapauttamat ukrainalaiset sotavangit kertovat joko todistaneensa kidutusta
(silminnäkijöinä) tai heitä on kidutettu venäläisten toimesta sotavankeudessa.
Sotavangit kohtaavat myös seksuaalista väkivaltaa vangitsijoidensa taholta. Heiltä
evätään sairaanhoitoa ja tarvitsemiaan lääkkeitä; kansainvälisen punaisen
ristin edustajat eivät ole päässeet tapaamaan heitä, vastaavasti Venäjän
punaisenristin edustajat ovat todisteiden mukaan osallistuneet sotavankien
kaltoinkohteluun. Edelliseen huomiona, Venäjän punainen risti on käytännössä
maan hallinnolle lojaali, sen edustajat ovat osallistuneet väestön
pakkosiirtoihin ja lapsikaappauksiin jne. eli se, että hekin osallistuvat
sotavankien kehnoon kohteluun ei ole lopultakaan yllätys.
Marko
Lähteet:
1. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420
5. Syyskuun 27. 2023 julkaistu Venäjän Ukrainassa tekemiä sotarikoksia ja ihmisoikeusrikkomuksia käsittelevä tiedote: “RUSSIAN WAR CRIMES AND HUMAN RIGHT VIOLATIONS IN THE WAR AGAINST UKRAINE”.
6. https://khpg.org/en/1551563339
7. Hennadi Afanasiev: Rise After a Fall (ukr. Піднятися Після Падіння) s. 341.
8. https://bbcrussian.substack.com/p/melitopol-five-russia-charges-with-terror-plot
Taustoituksessa hyödynnetty myös
Ukrainan julkaisemia tiedotteita ja informaatiota, esim. Ukrainan Valtakunnansyyttäjänvirasto
sekä heinäkuussa 2021 kirjoittamaani blogia YK:n raportin mukaan kidutus on päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla lähteineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi ei kommentointia.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.