Havaintoja Ukrainan Kurskin operaatiosta –

 ”Она утонула”

Elokuun 12. päivän tapahtumat vuonna 2000 ovat varmuudella jääneet Venäjän diktaattorin Vladimir Putinin mieleen. Kyseisenä päivänä, Putinin lomaillessa Sotšissa, Barentsinmerellä valmistauduttiin sotaharjoituksen yhteydessä torpedolaukaisuun Pohjoisen laivaston K-141 Kursk ydinsukellusveneessä. Harjoituksessa kaikki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan, vaan viallinen torpedo räjähti sukellusveneen (torpedo)laukaisuputkessa. Ensimmäistä räjähdystä seurasi toinen, voimakkaampi räjähdys kaksi minuuttia myöhemmin, jolloin sukellusveneen muut torpedot räjähtivät aiheuttaen ketjureaktion, joka johti Venäjän laivaston suurimpiin kuuluvan sukellusveneen uppoamiseen 108 metrin syvyyteen. Suurin osa sukellusveneen reilun sadan hengen miehistöstä kuoli räjähdyksiä seuranneina minuutteina, kuitenkin 23 miehistön jäsentä kuudennesta osastosta eteenpäin selviytyi hengissä räjähdyksestä pelastautuen sukellusveneen viimeiseen, yhdeksänteen osastoon, odottamaan, kunnes heidät saataisi pelastettua pinnalle. Arvioiden mukaan räjähdyksestä hengissä selvinneet sotilaat selvisivät hengissä aluksella kuudesta kahdeksaan tuntia ennen kuolemista hapenpuutteeseen. Norjalaisten sukeltajien päästessä hylyn luo yhdeksän päivää onnettomuuden jälkeen, sukellusvene oli jo muodostunut miehistönsä haudaksi. 

Turman jälkeen omaisten ohella venäläinen media arvosteli tiukkasanaisesti lomaillutta Putinia, etenkin sitä, ettei hän keskeyttänyt lomaansa heti onnettomuuden satuttua. Putin kommentoi tapahtunutta julkisuudessa ensimmäisen kerran päivien kuluttua, 16. elokuuta. (1) Pöyristystä lisäsi Putinin vähättelevä vastaus kuukautta myöhemmin legendaarisen TV-toimittaja Larry Kingin haastattelussa, jossa hän vastasi Kingin kysymykseen ”Mitä sukellusveneelle kävi”  (”What happened with the submarine?”), hyvin lakonisesti ”Se upposi” (”Она утонула”). (2) Se, että media Venäjällä pyrki tuolloin tekemään sitä, mitä median pitääkin tehdä – uutisoimaan mahdollisimman objektiivisesti tapahtumista ja esittämään myös kritiikkiä valtiojohdon toimintaa kohtaan – johti lopulta siihen, että Venäjän hallinnon taholta mediaa ryhdyttiin vainoamaan entistä järjestelmällisemmin ja toimintaa rajoittamaan erilaisten verukkeiden avulla. Tuolloin Venäjän hallinto pyrki antamaan kuvan laillisesta toiminnasta, jossa edettiin rikostutkinnan (esim. veron kierto tai korruptio) oikeuteen ja tuomioon, ja lopulta kyseisen median haltuunottoon tms. Yhtäkaikki tarkoitus oli sama – medialle piti tehdä selväksi, kuka on ”herra talossa”. 

”Upotetaan Kursk” 

Reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin Kursk aiheuttaa jälleen päänsärkyä diktaattori Vladimir Putinille. Venäjän muutaman päivän ”erikoisoperaatio” Ukrainassa ajautui elokuun 6. päivä (v. 2024) pisteeseen, jossa Ukrainan asevoimat ylitti maiden välisen rajan Sudžan raja-aseman ja Sudžan piirin alueelta Kurskin hallintopiirissä. (3) Nyt jo reilun kahden viikon ajan Ukrainan asevoimat on käynyt sotaa Venäjän maaperällä osoittaen samalla sen, että Venäjän asettamat ”punaiset viivat” ovat ylitettävissä ilman vakavia seuraamuksia. Sodan ulottaminen konkreettisella tapaa Venäjän maaperälle ja yli 1200 neliökilometrin haltuunottokaan eivät ole eskaloineet sotaa. 

Sudžan raja-asema, Venäjä.

Jos Ukrainan eteneminen Kurskin alueelle on jotain jo osoittanut, on se, että tällaisessa tilanteessa Venäjän johto näyttää – ainakin hetkellisesti – halvaantuvan päätöksenteossaan. Pääsimme todistamaan hiukan vastaavaa tapahtumaa kevättalvella 2022 Venäjän ”erikoisoperaation” karahtaessa karille ukrainalaisten taistelutahdon ja vastarinnan tähden. sen seurauksena Venäjän johto – diktaattori Vladimir Putin etunenässä – näytti hetken aikaa olevan aivan hukassa. Mielestäni tuolloin Ukrainan läntisillä tukijoilla oli hetkellinen (viikkojen) aikaikkuna Ukrainan tukemisessa, jota he eivät kyenneet riittävän tehokkaasti hyödyntämään. Pelastiko Venäjän rapistuvan suurvaltamahdin tuolloin turvautuminen ”ydinasekorttiin”, johon se on toistuvasti turvautunut 24. helmikuuta alkaneen laajan hyökkäyssodan aikana? Ulkopoliittisen instituutin vanhempitutkija Jussi Lassila on havainnut Putinin kiristysdiplomatiassa logiikan, jonka mukaan ydinaseuhkailu tapahtuu vasta tilanteessa, jossa valta ja aloite on Vladimir Putinin hallussa –

”Tämä paljastaa Putinin kiristysdiplomatiassa sellaisen logiikan, että siinä vaiheessa, kun he alkavat puhua ydinaseuhkailusta, se tapahtuu aina tilanteessa, jossa hän kokee, että hänellä on täydellinen valta ja aloite.” (4)

Mikäli Lassila osuu havainnossaan oikeaan, olisi ensiarvoisen tärkeää kyetä käyttämään tämä ”epävakauden” ja ”hämmennyksen” tila hyödyksi, jolloin tehdyt toimet saattaisivat heikentää entisestään Putinin asemaa Venäjän johdossa, jonka eräs seuraus saattaisi olla se, että hänen olisi vaikeampi ottaa valtaa ja aloitetta takaisin haltuunsa. Toimimalla näin, seuraukset Venäjällä voisivat olla kiinnostavat.  

Kuten edellä viittasin, Ukrainan Kurskin operaation ensimmäisiä päiviä seurasi hiukan vastaava hämmennyksen ja halvaannuksen tila Kremlissä, jollainen nähtiin kevättalvella 2022 ”erikoisoperaation” karahtaessa karille. Tämä tila jatkuu ehkäpä jossain määrin edelleenkin, siitä huolimatta, että Putin on jo antanut määräyksen vallata Kursk takaisin lokakuun ensimmäiseen päivään mennessä ja Kremlin toiminnassa on havaittavissa tiettyä johdonmukaisuutta (mikä ei välttämättä vielä näy rintamalla). (5) Nähdäkseni Ukrainan läntisten tukijoiden toimien tulisikin nyt olla proaktiivisia, eikä Ukrainan aseidenkäytölle tulisi myöskään asettaa keinotekoisia esteitä (jollaisina esteinä pidän esim. käyttöä kohteisiin Venäjän maaperälle eskalaatiopelon tähden). Eräät maat ovatkin lausunnoissaan antaneet Ukrainalle täyden vapauden käyttää lahjoittamaansa aseistusta myös Venäjän maaperällä.

Ukrainan Kurskin operaation ensihetkiä, eteneminen Sudžan raja-asemalle panssarikaluston turvin.*

Meidän on myös hyvä muistaa, ettei tämä ole Venäjän rikollisen hyökkäyssodan aikana ensimmäinen kerta, jolloin Putin asettaa täysin todellisuudesta irrallaan olevia tavoitteita. Vastaavana voidaan pitää määräystä vallata Donbas, jota Venäjän asevoimat ei ole vieläkään pystynyt täyttämään, vaan joka jatkuu miehiä ja kalustoa kuluttavana hyökkäyksenä kohti Pokrovskin kaupunkia Donetskin alueen (oblast) länsiosassa. Kysymys kuuluukin, että onko Venäjällä todellisia resursseja kahteen miehiä ja kalustoa kuluttavaan operaatioon, vai määritelläänkö toinen Kremlissä prioriteetiltaan tärkeämmäksi? Osittainen vastaus kysymykseen on se, että meidän tehtävä täällä lännessä on toimittaa Ukrainalle riittävästi aseistusta, jotta se voi Venäjälle aiheutettavien mittavien henkilö- ja kalustotappioiden lisäksi tehdä sen tavoitteiden saavuttamisen mahdollisimman hankalaksi, mieluiten mahdottomaksi.  

Verrattaessa kesään 2023 ja Ukrainan silloiseen vastahyökkäykseen etelässä Zaporižžjan rintamalla, Ukraina näyttää ottaneen oppia tekemistään virheistä operaatiota valmistellessaan mutta etenkin suorittaessaan. Selkeänä muutoksena vuoden takaiseen valmisteluvaiheessa on Ukrainan Kurskin operaation yllätyksellisyys – aika ja paikka sekä kyvykkyys tulivat suurelle osalle sotaa seuranneista yllätyksenä.** Venäjän tiedustelulla oli todennäköisesti vihi tulevasta, mutta tämä viesti ei tavoittanut päätöksentekijöitä. Tai jos tavoittikin, viestiä ei otettu todesta tai sitä ei välitetty eteenpäin Kremliin. 

Valitettavasti Ukrainan merkittävimmät läntiset tukijat eivät ole uudistaneet tapaansa ajatella, josta seuraisi automaattisesti toimintatavan muutos. Niiden toimintaa ohjaa ylivarovaisuus, joka tulkitaan Kremlissä vain ja ainoastaan yhdellä tapaa. Palautellaankin mieleen, mitä John McCain totesi BBC:n haastattelussa syksyllä 2014:

”And again, we would not send weapons to the Ukrainian when they were begging them. We wouldn’t even give them intelligence, because we didn’t want to ‘provoke Vladimir Putin’. By showing weakness, we provoked Vladimir Putin” – “And there’s nothing that provokes Vladimir Putin more than weakness”. (6)

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Vladimir Putinia provosoi eniten heikkous, (heikkouden osoittaminen). 

* * *

Ja kun Kurskin elokuisista tapahtumista kirjoitan, niin emme voi olla muistamatta PMC Wagnerin omistajaa ja rahoittajaa – vuosi sitten likvidoitua – Jevgeni Prigožinia. Prigožinia ja PMC-Wagnerin sotilaskomentajiin ja perustajiin kuulunutta Dmitri Utkinia kuljettanut liikesuihkukone putosi 23. elokuuta 2023 Kuženkinossa Venäjällä, päättäen samalla spekulaatiot siitä, kuinka Putin kostaa hänen asemansa uhmaamisen nk. “Prigožinin kapina 23.-24. kesäkuuta 2023”. (7) Liikesuihkukoneen pudottaminen näyttää olleen Putinin henkilökohtainen kosto Prigožinin vallantavoittelusta.

Olemmepa mitä mieltä tahansa Jevgeni Prigožinista (mielestäni hän oli rikollinen, joka olisi pitänyt saattaa edesvastuuseen teoistaan PMC Wagnerin omistajana ja rahoittajana mutta ei venäläinenkään tapa “oikeudenkäytöstä” saa minua kyyneliin), kuului hän niihin venäläisiin, jotka avoimesti kritisoivat Venäjän puolustusministeriötä sekä asevoimien johtoa. Hän syytti Venäjää puolustuksen laiminlyönnistä maiden välisellä rajalla, etenkin Brjanskin, Kurskin ja Belgorodin alueilla.

Vladimir Putinin uhmaamisen ohella avoin kritiikki, jota hän kohdisti puolustusministeri Sergei Šoiguun ja Venäjän asevoimien pääesikunnan päällikkö Valeri Gerasimoviin ei ainakaan vähentänyt häneen kohdistunutta uhkaa. Usein tämä kritiikki oli luonteeltaan avoin hyökkäys kyvytöntä puolustusministeriä sekä pääesikunnan päällikköä kohtaan, jossa ei säästelty alatyylin ilmauksia. (8) Oliko rajaseutujen puolustuksen laiminlyönnit henkilöiden kyvyttömyyden rinnalla yksi syistä Prigožinin vallantavoittelulle kesäkuun 2023 lopulla? 

Sitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö hän olisi ollut oikeassa kritiikissään. Ei vain Venäjälle vaan diktatuureille ja totalitaarisille yhteisöille luonteenomaista on se, että ihmisiä ei välttämättä palkita pätevyyden tai kyvykkyyden vaan lojaaliuden perusteella. Rikollinen Prigožinin oli vallan ytimelle vaarallinen tavoitellessaan valtaa lojaaliuden ja asemaansa tyytymisen sijaan. Jotain venäläisestä luonteenlaadusta kertoo sekin, ettei 16 prosenttia venäläisistä usko hänen kuolleen. 

* * *

Meidän täällä lännessä tulisi uskaltaa tehdä parhaamme, jotta Ukrainan olisi mahdollista saavuttaa Kurskin operaation viralliset tavoitteet mutta meidän tulisi myös uskaltaa auttaa Ukrainaa saavuttamaan voitto taistelukentällä ja sitä kautta mahdollisuus pysyvämpppän rauhaan. Nimittäin mielestäni pysyvämpi rauha on mahdollista vain, mikäli Venäjän sodankäyntikyky lamautetaan pidemmäksi aikaa, jonka jälkeen vastuullamme on vielä venäläisten saattaminen vastuuseen teoistaan.

Loppuun kertauksena Ukrainan tavoitteet. 

Ukraina on asettanut Kurskin operaation viralliseksi tavoitteeksi riittävän laajan puskurivyöhykeen luomisen Venäjän alueelle Ukrainan (etenkin rajaseudun) suojaksi. Operaatio tavoitteen saavuttamiseksi jatkuu. Operaatiolla voi myös olla muita tavoitteita, kuten vankistaa Ukrainan asemaa neuvottelupöydässä, mikäli Donald Trump valitaan Yhdysvaltojen uudeksi presidentiksi.

Ukrainan valtiollisena tavoitteena on varmistaa maan turvallisuus, suojella ihmisten elämää ja puolustaa aluetta Venäjän hyökkäyksiä vastaan.

Marko 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010626543.html

2. https://www.rferl.org/a/russia-putin-us-tv-interview/31309716.html

3. https://www.understandingwar.org/backgrounder/russian-offensive-campaign-assessment-august-6-2024

4. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010648649.html

5. https://newsukraine.rbc.ua/news/putin-orders-ukrainian-forces-to-be-pushed-1724143578.html

6. https://x.com/adnashmyash/status/1607448947613736961

Haastattelu katsottavissa myös:

https://www.facebook.com/watch/?v=671145098023377

7. https://www.euronews.com/my-europe/2024/08/24/memorial-held-in-russia-a-year-after-yevgeny-prigozhins-death

8. https://www.youtube.com/watch?v=j-bALDPCp4w

*: Kuvakaappaus erillisen 80. ilmarynnäkköprikaatin videolta.

https://www.facebook.com/watch/?v=539181581779988 

**: Palaan näihin havaintoihin lähitulevaisuudessa, koska niiden tarkempi käsittely esimerkein laajentaisi kirjoitusta liikaa. 

Venäjän sotarikoksista Ukrainassa –

 

yli yhdeksääkymmentä prosenttia ukrainalaisista sotavangeista kidutetaan venäläisten toimesta  

Elämme herranvuotta 2024, naapurimaamme Venäjän sotilaat upseereidensa käskystä leikkaavat ukrainalaisten sotavankiensa päät iskien ne seipäännokkaan pelotteeksi. Tämä on totuus Venäjän rikollisesta hyökkäyssodasta Ukrainaan mutta kuinka tähän pisteeseen on päädytty ja miksi me hyväksymme tämän kaiken?

Edellä kertomani tapahtumakuvaus on totta. Juuri näin toimivat Venäjän laivaston kaartin 155. merijalkaväenprikaatin sotilaat, jotka upseerinsa käskystä katkaisivat päät neljältä vangitulta iskien päät näytille ja pelotteeksi seipäiden nokkaan Ukrainan ja Venäjän rajaseudulla Kolotilovkan raja-aseman alueella viikonpäivät sitten. Ainakin yksi uhreista oli Ukrainan asevoimien upseeri. (1) Mutta kuinka olemme päätyneet tähän pisteeseen ja miksi me hyväksymme tämän kaiken?

Tunnustan, että on mahdotonta vastata yksiselitteisesti mutta kuitenkaan yksinkertaistamatta liikaa edellä esittämääni moraalisfilosofiseen kysymykseen. En edes yritä sitä! Sen sijaan palaan ajassa takaisin vuosikymmenen verran avatakseni käynnissä olevan sodan taustaa ja kertoakseni lukijoilleni, ettei Venäjän toiminnassa Ukrainassakaan ole mitään uutta. Venäjän julmuudet, joita se on jo reilun vuosikymmenen verran harjoittanut eivät vain saaneet ansaitsemiaan otsikoita eurooppalaisessa mediassa kevään 2014 ja talven 2022 välillä, siksipä tuntuukin kovin absurdilta, että tänään (venäläisten murhatessa ja raiskatessa Ukrainassa) viikoittain joudumme lukemaan perinteisen median ”hyvä venäläinen”-juttuja, jollaisten julkaisemisessa erityisesti Helsingin Sanomat kunnostautuu mutta eivät muutkaan merkittävät perinteisen median edustajat puhtain paperein selviä.

Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, Venäjän erikoisjoukkojen rinnalla niemimaalla operoi erilaisia asejoukkoja ja puolisotilaallisia ryhmittymiä, jotka pääasiassa hoitivat venäläisjoukkojen puolesta likaisen työn pelotellessaan tai tarvittaessa kiduttaessaan ja murhatessaan miehityksen vastustajia. Eli Venäjän toteuttaman miehityksen rinnalla alkoi esiintyä välittömästi laittomuuksia, joissa mahdollisia miehityksen vastustajia peloteltiin ja tarvittaessa poistettiin päiviltä. Nämä toimet harvoin nousivat otsikoihin miehitystoimien rinnalla, tai jos ne lännessä huomioitiinkin, Venäjän narratiivi puski tavattoman usein läpi ja niin voimakkaasti, että siitä muodostui totuus. Totuuden lopulta tullessa ilmi, aikaa on jo vierinyt niin kauan, etteivät ihmiset enää yhdistä asioita toisiinsa. Näin kävi venäläisten kaappaaman ja kidutusmurhaaman krimintataari Reşat Amet’in kohdalla – ihmisten mielissä niemimaan miehitys oli veretön kaappaus, vaikka todellisuudessa niemimaan miehitykseen liittyy yhteenottoja, venäläisten toteuttamia kaappauksia ja murhia sekä satoja näytösoikeudenkäynneissä tuomittuja miehityksen vastustajia. Ihmisiä, jotka vaativat perusoikeuksiensa toteutumista.

Se, mikä tapahtui Krimin niemimaalla, toistui viikkoja myöhemmin Itä-Ukrainassa venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamien joukkojen toimiessa sodan airuena Donbasissa. Siinä missä Krimin niemimaalla miehittäjän julmuuksista vastasivat puolisotilaalliset joukot, Donbasissa nämä joukot kantoivat vastuun taisteluiden ohella väestön terrorisoinnista. Tässä on kuitenkin syytä todeta, joukkojen olleen kaikkea muuta kuin homogeeninen koostumukseltaan. Donbasissa Venäjän proxy-joukot koostuivat sotilaskoulutuksen saaneiden kokeneiden taistelijoiden ohella erilaisista vapaaehtoisista ja ukrainalaisista kollaboraattoreista. Kokonaisuuden tuli kuitenkin näyttää siltä, että kyseessä oli sisäsyntyistä toimintaa, jota vapaaehtoiset Venäjältä vain tukivat (mutta jossa Kremlillä tai maan väkivaltakoneistolla ei ollut osaa eikä arpaa). Tämä narratiivi upposi yllättävänkin hyvin läntiseen yhteisöön, sitä ei riittävässä määrin kyseenalaistettu, vaikka todisteita Venäjän laajemmastakin osallisuudesta sodan syttymiseen ja voimistumiseen alkoi löytyä enenevissä määrin kesän koitettua.

Toistuvasti kevään ja kesän 2014 aikana Girkinin johtamien joukkojen harjoittama julmuus ja väestöön kohdistama terrorisointi ohitettiin kuittauksella sisällissodasta. Se oli helppoa mutta se oli toden vastaista, samalla se oli juuri sitä, mihin Venäjä pyrkikin. Venäjällä erilaiset mediat valtakunnallisista ja valtiorahoitteisista aina ääriryhmien omiin julkaisuihin vahvistivat omilla tarinoillaan virallista narratiivia venäläisväestön vainoista Ukrainasta. (2) Keväällä ja kesällä 2014 läntisiin medioihin saakka eteni tarinoita ukrainalaisten harjoittamista julmuuksista. Medioihin harvemmin päätyi kuukausia jäljessä edennyt faktantarkastus, joissa lukuisat venäläismedioiden kertomat tarinat ukrainalaisten toimeenpanemista vainoista paljastuivat räikeiksi valheiksi. Nimittäin oli tavallista, että venäläismediat lavastivat tapahtumia ja haastatteluissa käytettiin venäläisnäyttelijöitä, jotka esittivät uhreja tai silminnäkijöitä. (3)

Nähdäkseni näiden tarinoiden eräs seuraus oli se, että lännessä kummankin osapuolen uskottiin syyllistyvän samanmoisiin julmuuksiin ja kun Venäjän kertomien väkivaltakuvausten rinnalla maalailtiin kuvaa Ukrainan vajoamisesta fasismin käsiin, monella ei tuntunut edes olevan kiinnostusta faktantarkastukseen. Ei edes heillä, joilla olisi oman ammattinsa puolesta tullut olla. Suomesta löytyi lukuisia rauhanaktivisteja, jotka ryhtyivät tuolloin jakamaan varauksetta Venäjän propagandaa, mikä ei lainkaan parantanut Ukrainan asiaa. (4) Osalla oli vieläpä niin paljon uskottavuutta omassa viiteryhmässään, että heitä pidettiin jonkin sortin auktoriteetteina ja heidän puolestansa ryhdyttiin tulevina vuosina kampanjoimaan, vaikka kampanjoinnin sijaan heidät olisi tullut vaatia tilille vihan ja propagandan kylvämisestä. (5 ja 6)

Minun täytyy tunnustaa, että kaikesta kyynistymisestäni huolimatta olin hämmentynyt siitä, kuinka vähän huomiota kesällä 2021 julkaistu Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraportti sai osakseen, vaikka raportin mukaan kidutus on järjestelmällistä ja päivittäistä Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla. (7) Niinpä pidinkin melkoisena hurskasteluna pöyristymisiä, joita saimme poliitikoiltamme nähdä venäläisten tekemien julmuuksien alkaessa paljastua keväällä 2022 Ukrainan vapauttaessa Butšan ja Irpinin ympäristöineen Kiovan luoteispuolella. (8)

Väistämättä tuli tunne, että monelle tuntui tulevan yllätyksenä se, että Venäjä pystyi tällaisiin julmuuksiin eurooppalaisella sotatantereella. Yllätyksenä sen ei olisi pitänyt siksikään tulla, koska Venäjä oli syyllistynyt asevoimillaan vastaaviin julmuuksiin vuosien ajan Syyriassa läntisten medioiden raportoidessa niistä ja proxyjoukoillaan lukuisilla sotatantereilla kautta maailman. Mutta, mikä tärkeintä, Venäjä oli syyllistynyt vastaaviin julmuuksiin myös miehittämällään Krimin niemimaalla Itä-Ukrainan ohella. Näihin julmuuksiin kansainvälinen yhteisö oli kiinnittänyt vuosien ajan olemattoman vähän huomiota. Suomessa lukuisat poliitikot jopa paheksuivat sitä, että Euroopan parlamentissa järjestettiin yksittäisiä tilaisuuksia, joissa osoitettiin tukea niille ukrainalaisille, joita Venäjä oli kaapannut ja tuominnut hyvinkin pitkiin vankeusrangaistuksiin näytösoikeudenkäynneissä. Muistamme FreeSentsov-kampanjat, joihin Heidi Hautalaa lukuun ottamatta yksikään suomalainen meppi ei (tainnut) avoimesti osallistua. (9)

Onpa Jussi Halla-ahosta mitä mieltä tahansa, hän kuului niihin harvoihin eturivin suomalaispoliitikkoihin, joka osoitti tukensa Ukrainalle aikana, jolloin Venäjä-pelon tai ”ei keikuteta venettä”-syyn tähden poliitikkomme olivat hiljaa kuin kusisukassa. Toisaalta perussuomalaiset puolueesta löytyi hyvinkin paljon eturivin poliitikkoja, jotka aina Venäjän suurhyökkäyksen alkuun saakka toistivat Venäjän narratiivia. (10) Puolueen taholta tämän narratiivin levittämiseen ei juurikaan puututtu. Ihmisoikeusaktivistina esittäytynyt presidentti Tarja Halonen kuului heihin, jotka valitsivat julkisen vaikenemisen esiintymisen sijaan. En pidä vaikenemisen valinneita päättäjiämme ”epäpoliittisia venäläisiä” parempina. Päättäjillämme oli mahdollisuus – itse asiassa heillä olisi ollut velvollisuus – pysäyttää Venäjä silloin kun se vasta testasi, kuinka helposti tikari uppoaa lännen lihaan.

 

Venäjän sotarikoksista Ukrainassa

Tämän alustuksen jälkeen Venäjän Ukrainassa tehtailemiin sotarikoksiin, joista mediat Suomessa ja maailmalla kirjoittavat mielestäni aivan liian vähän. En voi välttyä ajatukselta, että kirjoittamattomuuteen vaikuttaa omalta osaltaan se, ettei Venäjää mielletä samalla tapaa imperialistiseksi valtioksi kuin eurooppalaiset siirtomaavallat vaikka Venäjä nimenomaan on imperialistinen valtio, joka ei ole vieläkään tehnyt tiliään menneisyytensä kanssa ja jonka väestöstäkin huomattava osa on edelleen sitä mieltä, että maalla on oikeus alueisiin, jotka ovat olleet osa imperiumia jossain vaiheessa.

”…, cut the heads of these four people and put them on the sticks. Copy that, it is an order”, nauhoite venäläisupseerin käskystä katkaista päät neljältä ukrainalaiselta ja iskeä päät seipäännokkaan keskiaikaiseen tapaan. (11)

Kiinnittämällä huomioni Venäjän Ukrainassa helmikuun 2022 jälkeen tekemiin sotarikoksiin ja laajoihin ihmisoikeusrikkomuksiin en tee oikeutta niille Venäjän uhreille, jotka päätyivät venäläisten tai heidän proxy-joukkojensa käsiin ennen suurhyökkäyksen alkua. Heitä on valitettavan paljon, koska murhaaminen ja ihmisoikeusrikkomukset alkoivat samanaikaisesti sodan kanssa. Pelottelu, väkivalta, ihmisten kaappaus ja lopulta kiduttaminen ynnä murhaaminen kulkivat käsikädessä sodankäynnin kanssa Venäjän miehittämillä alueilla aivan kuten se kulki niilläkin alueilla, jotka Venäjä miehitti suurhyökkäyksen alun jälkeen.

Venäläisten terrori kohdistui laajojen kansanosien ohella myös niihin hallinnon edustajiin, jotka vastustivat miehitystä tai kieltäytyivät yhteistyöstä miehittäjän kanssa. Näin kävi Melitopolissa, jossa venäläiset kaappasivat maaliskuun 11. päivä 2022 kaupunginjohtaja Ivan Fedorovin, joka kieltäytyi yhteistyöstä miehittäjän kanssa. (12) Edellisenä päivänä asemiehet olivat kidnapanneet Melitopolissa sijaitsevan Ukrainan kulttuurimuseon johtajan, Krimin tataari, Leyla Ibragimovan, joka oli myös alueparlamentin jäsen. (13) Miehityksestä selvinneet siviilit ovat myös kertoneet venäläisten harjoittamasta julmuudesta ja toimeenpanemista rikoksista siviilejä kohtaan. Kidutus ja seksuaalinen väkivalta tai niillä pelottelu kuuluvat tavanomaisiin venäläisten hyödyntämiin metodeihin. Toisinaan vangeiksi jääneet Venäjän asevoimien sotilaat kertovat tekemistään raakuuksista:

”Helmikuun 8. 2024 löysimme naisen kahden lapsen kanssa kellarista Avdijivkan esikaupunkialueella. Löysimme 38-vuotiaan naisen ja 11- sekä 13-vuotiaat lapset. Kysyimme heiltä mitä he tekevät täällä, miksi he eivät ole lähteneet. He vastasivat, ettei heillä ole paikkaa mihin mennä. Saimme käskyn laittaa heille suukapulat, jottei heitä kuultaisi. [Käskyn antoi heidän komentajansa.] Teippasimme heidän kaikkien suut, jonka jälkeen kävimme heidän kimppuun [konteksti huomioiden, kyse on raiskaamisesta] aloittaen naisesta.” Tätä jatkui kaksi tuntia, jonka jälkeen kolmikko vietiin seinää vasten ja ammuttiin. (14) Samainen sotavanki kertoo myös toisista vastaavista tapauksista Avdijivkassa. He raiskasivat kaksi aikuista naista sekä yhden 10-vuotiaan tytön ampuen heidät lopuksi. Haastattelijoille sotavanki kertoo heidän raiskanneet Avdijivkassa yhteensä kolme poikaa, viisi tyttöä ja kuusi naista.

Lukijan on hyvä tietää, että raiskaaminen tai seksuaalisella väkivallalla uhkaaminen on venäläisille Ukrainassa normaalia toimintaa – kyse ei ole poikkeuksesta vaan toiminnasta, joka on tavallista ja selvästi hyväksyttyä. Butšan, Irpinin ja moni muu paikkakunta todistavat myös sen puolesta, ettei sillä lopultakaan ole eroa onko kyseessä valioyksikkö vaiko epämääräisemmästä miehistöstä koottu joukko-osasto, kumpaankin ryhmään kuuluvat joukko-osastot syyllistyvät siviileihin, sotilaisiin tai sotavankeihin kohdistettuihin julmuuksiin (esim. kidutus, seksuaalinen väkivalta, murhaaminen).

Haasteltaessa Itä-Ukrainan sodan alkupuolen uhreja (v. 2014 ja 2015) kuvaukset seksuaalisen väkivallan käytöstä olivat uhrien kertomuksissa poikkeuksia. Tuolloin tämän arveltiin johtuvan seksuaalisen väkivallan ja raiskausten muodostamasta häpeästä (miesten oli naisiakin vaikeampi antaa aiheesta lausuntoja), joka johti siihen, etteivät vankeudesta vapautuneet ukrainalaiset kertoneet niistä. Seuranneiden vuosien kuvauksissa seksuaalisen väkivallan käyttö mainitaan osana kidutusta olennaisesti useammin. Todennäköisesti syynä oli tietoisuuden lisääntyminen sekä se, että osa vapautetuista uskaltautui antamaan tarkempia kuvauksia venäläisten ja heidän proxyjensa harjoittamasta julmuudesta mukaan lukien raiskaaminen ja seksuaalinen väkivalta osana kiduttamista tai alistamista. Nyt (24. helmikuuta 2022 jälkeen) seksuaalinen väkivalta on venäläisten yleisesti käyttämä ase miehittämiensä alueiden väestön pelottelemisessa ja alistamisessa: lapsia raiskataan vanhempien silmien alla ja toisin päin, vanhempia kiristetään lastensa raiskauksella yhteistyöhön miehittäjän kanssa jne. Kesäkuussa 2022 ETYJ:n pääsihteeri Helga Maria Schmid vaati Venäjää pikaisesti lopettamaan raiskausten ja seksuaalirikosten käytön sodankäynnin aseena Ukrainassa. (15)

Oma lukunsa on Venäjän ottamiinsa sotavankeihin kohdistama fyysinen ja psyykkinen kidutus sekä niistä erotettava väkivalta ja seksuaalinen väkivalta. YK:n sekä Ukrainan valtiollisten organisaatioiden julkaisemien aineistojen mukaan yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotavangeista on sotavankeudessa ollessaan kohdannut kidutusta venäläisten taholta. (16) Tuoreimpien kyselyiden perusteella kidutusta kokeneiden sotavankien lukumäärä on noussut jopa 95 prosenttiin. Kidutus on joko fyysistä tai psyykkistä, tai niiden yhdistelmää. Venäjä pitää sotavankejaan myös tarkoituksellisesti nälässä sekä evää sotavangeilta sairaanhoidon.

Merkittävä osa ukrainalaisista sotavangeista ei tavannut sotavankeusaikanaan Kansainvälisen punaisenristin edustajia tai saanut ilmoittaa kohtalostaan omaisilleen. Venäjä ei myöskään ole ilmoittanut Ukrainalle kaikkia ottamiaan sotavankeja. Venäjä on myös tarkoituksellisesti murhauttanut ukrainalaisia sotavankeja. (Esim. venäläisten isku ylläpitämälleen Olenivkan suodatusleirille, iskun tarkoitus oli ilmeisesti peitellä järjestelmällisen kidutuksen jälkiä tappamalla kymmenittäin ukrainalaisia sotavankeja). (17)

Venäjältä vapauteen päässeitä ukrainalaisia sotavankeja, sotavankeus on jättänyt ikuiset arvet heihin. 

Päätän kirjoitukseni pariin kuvatiedostoon, joissa karuja lukuja Venäjän rikollisen sodan uhreista. Muistutan lukijoita siitä, että käytännössä tiedostoissa esitetyt luvut ovat kaikissa tapauksissa minimi. Tarkkoja tietoja on saatavilla vain alueilta, jotka ovat Ukrainan kontrollissa. Venäjän miehittämiltä alueilta ei ole tarkkoja tietoja tai mitään luotettavia tietoja saatavilla, esim. Mariupolissa arvioidaan kuolleen Venäjän hyökkäysvaiheen aikana tai välittömästi sen jälkeen kymmeniä tuhansia siviilejä. Mariupolin hautausmaille on kaivettu kevään 2022 jälkeen tuhansia hautoja, joista osa on joukkohautoja kymmenine tai satoine siviiliuhreineen. (18)

Marko

 

Lähteet:

1. https://kyivindependent.com/ukraine-appeals-to-un-red-cross-over-alleged-footage-of-beheaded-ukrainian-soldier/

2. ”Russia’s application includes multiple alleged violations and blames Kyiv for killing civilians during the 2014 Euromaidan protests as well as for killings and abductions in the following period, a restriction on the use of the Russian language and attacks against Russian embassies and consulates. - - -

Therefore, Moscow’s decision to speak about genocide and ethnic cleansing both before 2014 and amid the February 2022 invasion serves propaganda aims only.”

https://factcheck.ge/en/story/40776-disinformation-ukraine-was-committing-genocide-in-donbas-for-eight-years

3. https://www.stopfake.org/en/russian-disinfo-patterns-same-actors-different-sets/ 

4. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/03/kun-antaa-pirulle-pikkusormen.html

5. https://journalistiliitto.fi/fi/ukrainan-aarioikeisto-maalittaa-oksana-chelyshevaa/

6. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/07/rauhanpuolustajat-puolueellista.html

7. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#6a6aad62

8. https://www.ohchr.org/en/press-releases/2022/12/un-report-details-summary-executions-civilians-russian-troops-northern

9. https://www.gfbv.de/en/news/sakharov-prize-for-oleg-sentsov-is-encouragement-to-human-rights-activists-in-crimea-9459-1/

10. https://yle.fi/a/3-12306993 

11. https://x.com/PStyle0ne1/status/1824551478997959121

12. https://x.com/Mariia_Zolkina/status/1503487266718638083

13. https://bylinetimes.com/2022/03/11/ukrainian-museum-director-arrested-inattack-on-culture/

14. https://x.com/SlavaUk30722777/status/1824821812573962323

15. https://www.osce.org/secretariat/520670

16. https://news.un.org/en/story/2024/03/1148026 

17. https://kyivindependent.com/2-years-after-ukrainian-pows-killed-in-olenivka-camp-explosion-no-one-prosecuted/ 

18. https://www.bbc.com/news/world-europe-63536564 

Taustatyössä olen hyödyntänyt lukuisi raportteja ja artikkeleja (kuten A, B ja C) Venäjän sotarikoksista ja ihmisoikeusrikkomuksista vuonna 2014 alkaneen sodan aikana. 

MH17: tarkastelussa Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottanut venäläinen 53. ilmatorjuntaohjusprikaati

 

Palataan vielä Malaysia Airlinesin lennon MH17 (Schiphol, Amsterdam – Kuala Lumpur) pudottaneeseen Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatiin, etenkin sen miehitykseen ja kokoonpanoa sekä toimiin kesän ja syksyn 2014 aikana.

Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin (sotilasyksikkö nro. 32406) tukikohta sijaitsee Venäjällä, Maršala Žukovan länsipuolella Kurskin kaupungista reilut 11 kilometriä itään. Kyseinen prikaati on osa Venäjän maavoimien kaartin 20. armeijaa, jonka historia ulottuu 4. panssariarmeijan muodossa toiseen maailmansotaan saakka. 4. panssariarmeija perustettiin kesäkuussa 1942, josta lähtien se on ollut ensinnä osa Neuvostoliiton maavoimia ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen osa Venäjän maavoimia. Tässä yhteydessä ei ole perusteltua käydä tämän tarkemmin 20. kaartin armeijan historiaa läpi. Venäjän maavoimien organisaatiorakenteen vuoksi oli kuitenkin perusteltua huomioida 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin asema osana kaartin 20. armeijaa sekä osana Venäjän läntistä sotilaspiiriä. Kurskin alue, jossa prikaatin tukikohta rauhan aikana sijaitsee, rajoittuu Ukrainaan.

 

Lyhyt kertaus prikaatin historiaan

53. ilmatorjuntaohjusprikaati on perustettu Neuvostoliitossa v. 1967, jolloin se kantoi nimeä 268. ilmatorjuntaohjusrykmentti. Perustamisen aikaan rykmentti oli sijoitettuna Artikiin, Armenian Sosialistisen Neuvostotasavallan alueelle, rykmentin pääaseena oli S-75 Dvina (NATO:n raportointinimi: SA-2 Guideline) ilmatorjuntaohjus. Kyseisellä ohjustyypillä pudotettiin vappuna, 1. toukokuuta 1960, Francis Gary Powersin ohjaama U-2-vakoilukone Sverdlovskin (nyk. Jekaterinburg) alueella. (1) 1960-luvun lopulla prikaatiksi laajentunut joukko-osasto siirrettiin Itä-Saksaan osaksi kaartin 1. panssariarmeijaa. Tuolloin prikaati tunnettiin jo nykyisellä nimellään 53. ilmatorjuntaohjusprikaati, prikaatin aseistukseen kuuluivat muun muassa 2K11 Krug (NATO:n raportointinimi: SA-4 Ganef) ilmatorjuntaohjukset.

Sijoitusaikanaan Itä-Saksan alueella, joulukuusta 1968 puna-armeijan vetäytymiseen yhdistyneestä Saksasta vuonna 1992, 53. ilmatorjuntaohjusprikaati oli ajoittain myös osa kaartin 20. armeijaa. Neuvostoliiton hajoamista seuranneena vuonna (Neuvostoliitto hajosi joulukuussa 1991) 53. ilmatorjuntaohjusprikaati vedettiin Venäjälle ja sijoitettiin Kurskin alueelle. Venäjällä prikaati liitettiin kaartin 20. armeijaan. Tuolloin prikaatin ilmatorjuntaohjusaseistuksen rungon muodostivat 9K37M1 Buk-M1 (NATO:n raportointinimi: SA-11 Gadfly) ilmatorjuntaohjukset.

53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kohdalla on hyvä myös muistaa se, että vuosien 1994–1998 välillä prikaati oli väliaikaisesti sijoitettuna Gudautaan Abhasian alueelle Georgiassa osana Venäjän ”rauhanturvaoperaatiota”. Kyseinen ”rauhanturvaoperaatio” sinetöi Abhasian alueen miehittämisen ja irrottamisen Georgiasta. Venäjä toteutti vastaavan kaltaisen operaation, joskin vieläkin näkyvämmin, Etelä-Ossetiassa.

Helmikuun 21. 2023 Vladimir Putin myönsi prikaatille ”Kaartin”-arvonimen ”ansioista” hyökkäyssodassa Ukrainaan. (2) Omasta puolestani toivon, että mahdollisimman paljon prikaatin kalustoa on ruostumassa tuhoutuneena Ukrainassa ja mahdollisimman moni sotilas on lannoittamassa mustaa multaa Ukrainassa.

Siirtykäämme lyhyen historiakatsauksen jälkeen 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin historiasta kesään ja syksyyn 2014, mikä ajanjakso on Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisen kannalta olennaisin periodi prikaatin lähihistoriassa.

 

53. ilmatorjuntaohjusprikaati kesällä ja syksyllä 2014

53. ilmatorjuntaohjusprikaatin  komentajana on toiminut vuodesta 2013 lähtien eversti Sergei B. Mutškajev. Hänen edeltäjänsä, eversti Aleksei Zolotov, toimi kaartin 20. armeijan ilmapuolustuksesta vastaavana upseerina kesällä 2014.

Kesällä ja syksyllä 2014 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin ilmatorjunta-aseistuksen runko muodostui Novator 9K37 M1 Buk ilmatorjuntaohjusjärjestelmästä, tai mallin myöhemmästä versiosta 9K37 M1-2 Buk ilmatorjuntaohjusjärjestelmästä.

53. ilmatorjuntaohjusprikaatin Buk-M1 TELAR nro 332, kuva via whathappenedtoflightmh17.org.

Kokonainen Buk-M1 tai Buk-M1-2 järjestelmä pitää sisällään yksitoista tela-ajoneuvoa:

tyyppi	lukumäärä
9S470M1 komentokeskus	1
9S18M1 Kupol-M1 3D maalinosoitustutka	1
9A39M1 latauslavetti (TEL)	3
9A310M1 ohjuslavetti (TELAR)	6

 

Taulukon lähde: Bellingcat, s. 5.

Patteriin kuuluu tavallisesti kaksi Buk-M1 ohjuslavettia ja yksi latauslavetti, jokaiseen pataljoonaan kuuluu tavallisesti ohjuslavettien ja latauslavettien lisäksi yksi komentokeskus ja yksi maalinosoitustutka-ajoneuvo. 53. ilmatorjuntaohjusprikaatiin kuului kolme pataljoonaa.

Alla olevassa kuvakollaasissa 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin 2. pataljoonan miehitys (pataljoonan komentava upseeri, pattereiden komentajat sekä Buk-M1 järjestelmän tela-ajoneuvojen komentajat) sekä yhden pataljoonan kalusto kesällä 2014.

Lukijoiden on hyvä tietää, että venäjän kielisessä tekstissä yksiköistä käytetyt termit voivat olla harhaanjohtavia, esim. ilmatorjuntaohjusprikaatin pataljoonasta käytetään venäjässä termiä дивизион (”divisioona”) eikä venäjän kielistä sanaa батальон, joka muistuttaa sanaa ”pataljoona”. Vastaavasti divisioona-luokan sotilaallisesta yhtymästä käytetään venäjällä nimeä дивизия (”diviziya”). (3)

Suomessa ilmatorjuntaohjusprikaatin pataljoonasta käytetään nimeä patteristo, joka jakautuu pattereihin. Käytän tässä kirjoituksessa kuitenkin suoria käännöksiä Bellingcatin julkaisuissaan käyttämistä termeistä, jolloin ”battalion” kääntyy ”pataljoonaksi” ja ”battery” ”patteriksi”.

53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kohdalla huomio kohdistuu etenkin 2. pataljoonaan, joka siirrettiin kesäkuussa 2014 tukikohdasta Maršala Žukovan Millerovon länsi- ja lounaispuolelle Venäjän ja Ukrainan väliselle rajaseudulle. Huomioitavaa kuitenkin on se, että 2. pataljoonan kalustoon kuulunut Buk-M1 TELAR nro. 222 korvattiin saman prikaatin 3. pataljoonan Buk-M1 TELARilla nro. 332, joka sitten siirrettiin Venäjältä Ukrainan puolelle heinäkuussa nähdyin seurauksin. Tiedossa ei ole kumman pataljoonan miehistö operoi kyseisellä TELAR:illa Millerovon alueella, julkisessa tiedossa ei myöskään ole se millaisella miehistöllä kyseistä TELAR:ia operoitiin 17. heinäkuuta 2014, jolloin Malaysia Airlinesin lento MH17 pudotettiin kyseisestä TELAR:ista laukaistulla ohjuksella. JIT:n sai myös todistajalausuntoja ohjuksen laukaisuhetkeltä (todistajat X48 ja M58), joista lainaan todistajaa X48:

“He saw a dark green Buk driving, and five or six minutes later heard an explosion. Above his head a missile trail appeared, and he then heard a second explosion in the air. He saw pieces of an aircraft falling to the ground in a fan shape. The Buk then drove to the road. It was now missing one of its missiles. X48 also described four soldiers who caught his attention. They looked different from the soldiers at the checkpoint, and wore helmets with ‘ears’. Investigation revealed that within a TELAR the crew communicates using a ‘tank helmet’, a protective helmet with covered earphones and an audio link. After the aircraft wreckage hit the ground, these four soldiers moved off in the direction of the checkpoint”. (4)

Lausunnossa mainitulla “blockade post’illa” tarkoitetaan Pervomaiskyin kylän länsipuolella sijainnutta, Venäjän proxy-joukkojen ja militanttien tielle T0522 pystyttämää tarkastuspistettä. Tietä T0522 pääsi muun muassa tärkeälle Savur-Mohylan kukkulalle. Huomioitavaa on myös se, että todistajan (X48) mukaan Buk-M1 TELAR:issa näkyi neljä yhtenäisiin univormuihin pukeutunutta sotilasta. Todistajan (X48) lausunnon perusteella voi tehdä tiettyjä johtopäätöksiä Buk-M1 TELARin miehistöstä. Buk-M1 TELARin miehistö käsittää neljä henkeä – kaksi upseeria ja kaksi sotilasta.*

Savur-Mohyla kuului Ukrainan ja Venäjän rajaseudulla sijainneeseen Šah’tarskin piiriin, jonka alueella Ukrainan asevoimat aloitti operaation heinäkuun 16. päivä tarkoituksenaan katkaista Venäjän huoltoreitti etelästä rajan yli miehitetyille alueille. Edellisenä päivänä (15. heinäkuuta) Igor Girkin vieraili yhdessä militanttikomentaja Aleksandr Borodain kanssa Savur-Mohylan koillispuolella, vierailun aikana kuvatulla tallenteella on havaittavissa myös yksi 9K35 Strela-10 (NATO:n raportointinimi: SA-13 Gopher) lähi-ilmatorjuntajärjestelmä. (5)

Ryhmän vierailu alueella voi liittyä kaakossa Marynivkan alueella tuolloin käytyihin raskaisiin taisteluihin mutta taustalla voi myös olla muitakin tarkoitusperiä alkaen rajaseudun hallinnasta ja tuen saamisesta Venäjän puolelta Kuibyshevon kautta. Venäjä oli ryhtynyt rakentamaan Kuibyshevon kylän ympäristöön varustuksia joukoilleen kesällä 2014, maastolinnoitteet ja telttaleirit saivat miehitystä viimeistään heinäkuussa 2014. Huomioitavaa on se, että heinäkuun 16. päivän jälkeen Venäjä sijoitti Kuibyshevon alueelle ainakin yhden Buk-M1 TELARin sekä komentokeskuksen ja maalinosoitustutkan. Alueelle sijoitettu joukko-osasto kuului todennäköisesti Venäjän maavoimien 67. ilmatorjuntaohjusprikaatille. Prikaatin tukikohta sijaitsi tuolloin Vladikavkazissa Pohjois-Ossetiassa, Venäjällä. (6)

Palatkaamme kuitenkin Maršala Žukovasta Millerovon alueelle siirrettyyn 53. ilmatorjuntaohjusprikaatiin. Osia prikaatin 2. pataljoonasta siirrettiin 23.–25. kesäkuuta 2014 Maršala Žukovasta Millerovon alueelle, Rostovin oblastin pohjoisosiin.

Seuraavassa taulukossa 23.–25. kesäkuuta 2014 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin 2. pataljoonasta kootun kolonnan koostumus. Kolonna matkasi Maršala Žukovasta Millerovon länsi- ja lounaispuolelle. Kolonnaan kuului myös MH17 pudottanut Buk-M1 nro. 332, mikä – kuten edellä mainittua – kuului alun perin prikaatin 3. pataljoonan kalustoon.

ajoneuvo	ajoneuvojen lukumäärä	ajoneuvo	ajoneuvojen lukumäärä
KamAZ 65225 trailerilla Buk-yksiköitä	11	Ural 4320 jossa KS-2573 nosturi	1
KrAZ 255B	4	KamAZ 5350, trailerilla ja ilman traileria	14
GAZ-66	5	ZIL 131	2
Ural 4320	5	Ural 4320 kytketty KamAZ 5350	1
UAZ 452 ambulanssi	1	PAZ 3205 linja-auto	1

 

Taulukon lähde: Bellingcat, s. 13.

Bellingcatin esittämän arvion mukaan kolonnan vahvuuteen kuului maksimissaan 155 upseeria ja sotilasta kyseisestä prikaatista.

Ilmatorjuntaohjusprikaatin 2. pataljoonan kalustoa siirrettiin tukikohdastaan Maršala Žukovasta etelään Venäjän maavoimien 2. ja 147. kuljetuspataljoonan kalustoilla. 2. kuljetuspataljoona kuuluu 69. erilliseen logistiseen prikaatiin (sotilasyksikkö 11385), 147. kuljetuspataljoona kuuluu vastaavasti sotilasyksikköön 83466. (7) 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin 2. pataljoonasta kootun joukko-osaston eteneminen 23.–25. kesäkuuta 2014 Maršala Žukovasta Millerovoon ja sieltä Venäjän ja Ukrainan välisen rajan tuntumaan käydään läpi Bellingcatin laajassa raportissa (Exploring Russia's 53rd Brigade's MH17 Convoy with StoryMap), joten tässä yhteydessä kyseiseen matkaan ei ole enää syytä palata. Olen kirjoittanut aiheesta suppeamman yhteenvedon joulukuussa 2020 nimellä ”MH17: 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin 2. pataljoonasta kootun kolonnan matka Ukrainan rajalle”. (8)

Samaisen kesän aikana 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustoa siirrettiin toistamiseen (19.–21. heinäkuuta 2014) tukikohdastaan etelään Rostovin oblastin alueelle. Heinäkuun kolonnan määränpää oli todennäköisesti Kamensk-Šahtinskin lounaispuolella, jossa kolonnan eteneminen kuvattiin viimeisen kerran. Heinäkuussa etelään, Ukrainan rajan tuntumaan, siirrettiin prikaatin 1. pataljoonan miehistöä ja kalustoa – myös Buk-M1 TELAR:eja. Kamensk-Šahtinsk sijaitsee reilut 60 kilometriä etelään Millerovosta.

53. ilmatorjuntaohjusprikaatin Buk-M1 TELAR, videoituna Staryi Oskolissa 19. heinäkuuta 2014. (9)

Elokuun 16. päivä Reuters julkaisi artikkelin ja kuvia Kamensk-Šahtinskin ulkopuolelta muutamasta kuorma-autosta, joihin oli lastattu ohjusten säilytyslaatikoita. Kuvissa näkyvien kuorma-autojen rekisterikilpien perusteella Bellingcatin onnistui varmistua siitä, että ne kuuluivat 53. ilmatorjuntaohjusprikaatille. (10)

Kuva via Bellingcat.

Kesällä ja alkusyksyllä 2014 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin osia oli sijoitettuna Venäjän ja Ukrainan väliselle rajaseudulle Millerovon länsi- ja lounaispuolella seuraavien paikkakuntien ja paikkojen Dubyn, Mitjakinskajan ja Tšebotovkan sekä Vološinon läheisyydessä, ja Millerovosta etelään Kamensk-Šahtinskin lounaispuolella.

Kurskin alueelta siirrettiin etelään Dubyn ympäristöön heinäkuun 16. päivään mennessä sotilaita myös toisesta yksiköstä, 16. erillisestä elektronisen sodankäynnin prikaatista (sotilasyksikkö 64055) –

”Artur, of Unit 64055 or the 16th Separate Electronic Warfare Brigade (another unit from Kursk), posted a picture of himself sitting on a truck in the area of Duby on 16 July 2014.” (11)

Olen merkinnyt alla olevaan satelliittikuvaan edellä lueteltujen paikkojen/ alueiden sijainnit Rostovin oblastin pohjoisosissa Ukrainan rajan tuntumassa. Satelliittikuvaan on merkitty myös muutama muu Ukrainan ja Venäjän kesän ja alkusyksyn 2014 sodankäynnin tapahtuma sekä Venäjän propagandatoiminnan kannalta olennainen havainto.

Yllä olevaan kuvaan huomiona: maastoleirien osalta tiedot ovat vaillinaiset. Olen merkinnyt kuvaan vain sellaiset leirit, jotka on mainittu Bellingcatin MH17 raporteissa, tai jotka ovat Venäjän joukkojen toiminnan kannalta merkittäviä (esim. Millerovon lentotukikohdan ympäristön leirit sekä Verkhnekrasnyin itäpuolella oleva leiri, joka oli aktiivisessa käytössä vuosien ajan Venäjän Itä-Ukrainan sotilasoperaation ja sodan aikana).

Heinäkuun 14. päivä 2014 Ukrainan ilmavoimien Antonov An-26 kuljetuskone pudotettiin koneen lentäessä 6500 metrin korkeudessa Luhanskin alueen itäosassa, Davydo-Mykil’s’ken kylän yllä. (12) Kone pudotettiin todennäköisimmin ilmatorjuntaohjuksella, spekulaatioissa on myös nostettu esiin se mahdollisuus, että kyseinen Antonov An-26 kuljetuskone pudotettiin ilmatorjuntaohjuksen sijaan ilmataisteluohjuksella venäläisen hävittäjän toimesta. Antonov An-26 pudotettiin Ukrainan ilmatilassa, sellaisen alueen yllä, joka ei ollut Ukrainan täydellisessä kontrollissa heinäkuussa 2014. Kuljetuskoneen lentokorkeus pudotushetkenä oli 6500 metriä, mikä tarkoittaa sitä, että olkapäältä laukaistava ilmatorjuntaohjus (MANPADS) voidaan jättää laskuista pois. Pudotusalueella operoineilla Venäjän proxy-joukoilla ja militanteilla oli tuolloin vain lähi-ilmatorjuntaan tarkoitettuja MANPADS:eja. Venäjän puolella lähimmät tiedetyt ilmatorjuntaohjusjärjestelmät oli sijoitettu Mitjankinskaja – Duby -alueelle. Alueella oli yksi tai useampia Buk-M1 TELAR:ia sekä latausvaunuja, jotka kuuluivat 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustoon. Toisaalta Millerovossa sijaitsi lentotukikohta, joka oli aktiivisessa käytössä jo kesällä 2014, ja jonne oli sijoitettu Venäjän ilmavoimien 31. hävittäjärykmentti (sotilasyksikkö 75391), jonka kalustoon kuului Sukhoi ja MiG monitoimihävittäjiä. (13) (Huom. rykmentti vastannee kooltaan lennostoa).

Ukrainan maavoimilla alkoi Stanytsia Luhanska – Mykolaivka -lohkolla heinäkuussa 2014 operaatio rajaseudun haltuun ottamiseksi sekä Luhanskin saarrostamiseksi. Ukraina ei ehtinyt saattaa operaatiota kaikilta osin loppuun Venäjän aktiivisen sotatoimiin puuttumisen ja lopulta elokuussa 2014 suorittaman invaasion takia. Ennen Venäjän laajaa maaoperaatiota ja sitä edeltänyttä ”humanitaarista kolonnaa” Ukrainan alueelle, ukrainalaisjoukot menettivät Izvarynen raja-aseman ja alueen hallinnan Venäjän proxy-joukoille heinä-elokuun vaihteessa.

Pohdittavaa Venäjän sotatoimista Ukrainassa ja Ukrainaan rajoittuvilla alueilla kesällä 2014 

Mietteissä Pyhän Yrjön ristillä (IV luokka) palkittu venäläisupseeri sekä heinäkuussa 2014 pudotettu Ukrainan ilmavoimien Antonov An-26 kuljetuskone.

Yliluutnantti Konstantin Miškin, lokakuu 2015.

53. ilmatorjuntaohjusprikaatin 2. pataljoonaan kuuluvalle yliluutnantti Konstantin Miškinille myönnettiin IV luokan Pyhän Yrjön risti valmistumisensa eli vuoden 2011 jälkeen mutta kuitenkin ennen lokakuun 10. 2015, jolloin kyseinen ansiomitali havaittiin Miškinillä valokuvissa ensimmäisen kerran. (14)

Pyhän Yrjön riskin kohdalla on huomioitava sen myöntämisehdot. Se voidaan myöntää sotilaalle tai upseerille, joka on ansioitunut taistelussa, puolustaessaan Venäjää ulkoisen vihollisen hyökkäykseltä –

tai

ansioitunut sotilasoperaatiossa vieraan maan alueella, joka tähtää turvallisuuden ylläpitämiseen tai rauhan palauttamiseen.

Miškin palveli vuodet 2011–2015 53. ilmatorjuntaohjusprikaatissa. Prikaatin ainoat tunnetut sotilasoperaatiot kyseisenä ajanjaksona suoritettiin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä Ukrainan ja Venäjän rajaseudulla. Prikaatin kalustolla (9K37M1 Buk-M1 TELAR) pudotettiin Malaysia Airlinesin lento MH17 heinäkuun 17. 2014. Muutamaa päivää aiemmin (14. heinäkuuta 2014) Ukrainan ilmavoimien Antonov An-26 kuljetuskone pudotettiin sen lentäessä 6500 metrin korkeudessa Luhanskin alueen itäosassa, Davydo-Mykil’s’ken yllä. Kuten edellä kirjoitin, kyseinen osa Ukrainaa ei ollut heinäkuussa 2014 täysin Ukrainan asevoimien ja niitä tukevien vapaaehtoisjoukkojen hallinnassa. Kaistale maaseutua Luhanskin kaupungista Ukrainan ja Venäjän rajalle oli Venäjältä tulleiden joukkojen hallussa. Näillä joukoilla ei ollut tuolloin sellaista ilmatorjunta-aseistusta, jolla olisi yltänyt Antonov An-26 lentokorkeuteen (6500 metriä). Sen sijaan Venäjällä, Dubyn kylää ympäröivälle maaseudulle oli tuolloin jo leiriytynyt osia 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin 2. pataljoonasta. Alueella oli myös yksi tai useampia Buk-M1 TELAR eli laukaisualustoja sekä ainakin yksi latausalusta (TEL) ja muuta pataljoonan kalustoa. Dubyn ja Davydo-Mykil’s’ken välimatka on noin 15 kilometriä vrt. Buk-M1 ilmatorjuntajärjestelmän torjuntaetäisyys 9M38 M1-ohjuksella 3 kilometristä 35 kilometriin eli Dubyn alueelle sijoitetulla kalustolla oli mahdollista torjua kohteita Ukrainan puolella. Venäjä ei ole tunnustanut kyseisen Antonovin pudottamista, josta ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä suuntaan tai toiseen. Kuten tiedämme, Venäjä ei myöskään ole tunnustanut osuuttaan MH17 pudottamisessa tai osuuttaan Ukrainan epävakauttajana sekä sodan käynnistäjänä Donbasissa keväällä 2014.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Steven J. Zaloga: Soviet Air Defence Missiles s. 51.

2. https://theins.ru/en/news/259576

3. https://www.bellingcat.com/app/uploads/2016/02/53rd-report-public.pdf 

4. https://www.prosecutionservice.nl/topics/mh17-plane-crash/prosecution-and-trial/closing-speech-public-prosecution-service-december-2021/closing-speech-day-2-21-december-2021 

5. https://www.facebook.com/bellingcat/posts/504820833039706 

6. https://informnapalm.org/en/67th-air-defense-missile-brigade-russia-ukraine/ 

7. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2017/06/05/mh17-drivers-russian-june-july-2014-buk-convoy-trucks/ 

8. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/12/mh17-53-ilmatorjuntaohjusprikaatin-2.html 

9. https://ok.ru/video/15162083871  (linkki ollut toimiva 9. tammikuuta 2021)

10. https://www.bellingcat.com/app/uploads/2016/02/53rd-report-public.pdf  s. 18.

11. https://www.bellingcat.com/app/uploads/2016/02/53rd-report-public.pdf  s. 42.

12. https://www.ibtimes.co.uk/ukraine-military-plane-shot-down-by-russia-1456632 

13. https://gfsis.org.ge/maps/russian-military-forces 

14. https://informnapalm.org/en/jan08-mh17-donbas-cross/ 

53. ilmatorjuntaohjusprikaatin historian sekä tämän kirjoituksen taustoituksessa on käytetty myös seuraavia lähteitä: Global Securityn artikkelia SA-11Gadfly Buk-1M-2, Informnapalmin artikkelia Russian Air Defense Officer Got a St. George’s Cross IV Degree: …, whathappenedtoflightmh17.com -verkkosivua ja Bellingcatin raporttia MH17 - Potential Suspects and Witnesses from the 53rd Anti-Aircraft Missile Brigade sekä muuta 53. ilmatorjuntaohjusprikaatista kirjoitettua, kuten aineistoa.

*: ”The required number of crew members required to operate a Buk-M1 missile launcher is four, as described in Section One. The crew consists of two officers: one detachment commander (начальник расчета), who is a lieutenant (a commissioned officer) and a sergeant (a non-commissioned officer). The two other crew members are an operator, who is a common soldier, and a driver, who is also a soldier”. Bellingcat s. 63.