Katsaus suomalaisiin disinformaatio- ja propagandasivustoihin

 

Kirjoitellessani vajaat kaksi vuotta sitten, eduskuntavaalien lähestyessä, blogia ”Mistä tietää vaalien lähestyvän?”, jossa kiinnitin huomioni vaalien alla aktivoituneisiin vale-, propaganda ja disinformaatiosivustoihin, en olisi osannut maalailla aivan näin synkeää kuvaa tästä päivästä ja näiden vasta- ja valemedioiden toiminnasta. Ajattelin, että vaalien jälkeen tilanne rauhoittuisi, että yksi toisensa jälkeen ne hiipuisivat, kunnes jäljellä olisi MV-lehden rinnalla jokunen pienempi sivusto toistamassa laita- ja äärioikeiston sanomaa. Toisaalta on tapahtunut asioita, jotka olivat ennustamattomia, mutta jotka ovat ruokkineet erilaisia disinformaatiota ja räikeitä salaliittoteorioita jakavia sivustoja. Kukapa olisi osannut ennustaa globaalia epidemiaa ja samaan aikaan vauhdilla kasvavaa QAnon-salaliittoteorialiikettä, joka monelta osin muistuttaa uskonnollista hurmosliikettä ja joka ammentaa runsaasti käyttövoimaa koronavirusepidemiasta repien näin yhteisöjä ja jopa yhteiskuntia rikki.

Muutoksiakin näiden propaganda- ja disinformaatiosivustojen saralla on toki tapahtunut, merkittävimpänä voidaan pitää MV-lehden siirtymistä Janus Putkosen hallintaan, nyt jo edesmenneeltä Ilja Janitskinilta. Putkonen ei suinkaan ole tuntematon tällä saralla, hänen vuosia sitten perustamansa Verkkomedia.org oli ensimmäisiä merkittävämpiä suomalaisia vastamedioita, jonka kautta salaliittoteoriatkin saivat nostetta. Sittemmin Janus Putkonen siirtyi selkeästi Venäjän ”remmiin”, muutettuaan miehitettyyn Itä-Ukrainaan kevättalvella 2015 ja myöhemmin saman vuoden kuluessa hän ryhtyi toimittelemaan propagandistista DONi Newsiä miehitetystä Donetskista käsin.

DONi News levitti venäläisdisinformaatiota ja -propagandaa Ukrainan sodasta sekä ”venäläistä maailmaa” tukevaa materiaalia. Myöhemmin Putkosen oli siirryttävä Donetskista Luhanskiin, jossa hän nykyään asuu ja josta käsin hän toimittelee Uutta MV-lehteä ja on herättelemässä henkiin telakalla ollutta Verkkomedia.org-sivustoa, ollen myös mukana disinformatiivisessa Toimittajaliitossa, jonka taustalta löytyy yhdistys, jonka perustajajäsenien joukkoon kuuluu myös Johan Bäckman.

Mutta ennen kuin uppoudun syvemmälle aihepiirin pariin, kuva, johon olen Toimittajaliiton ohella poiminut eräitä tällä hetkellä toimivista vasta-, vale- ja vihamedioista, niitä, joita käytetään laajalti myös propagandan julkaisuun sekä erilaisten herjaus-, viha- ja vainokampanjoiden alustoina. Lukijan on jo hyvä tässä vaiheessa tietää se, että kuvaan on päätynyt vain osa tämän sortin toimijoista.

Voimme käyttää kuvaa perustana – pohjana – jota hyödyntää uppoutuessamme entistä syvemmälle aiheeseen ja uppoutumisen aloitan Toimittajaliitosta, jota voi pitää eräiden vastamedioiden ja yksittäisten bloggaajien taustavoimana, (toki tällä ns. Toimittajaliitolla voi olla muitakin tavoitteita ja päämääriä kuin toimia näennäisenä kokoavana voimana).

Toimittajaliitto näki virallisesti päivänvalon viime vuoden lopulla, kirjoitin ensihavainnoista 19. joulukuuta 2019 blogiin ”Vastamedioista pseudotoimittajien ’toimittajaliittoon’.” (Kirjoitin nimen tuolloin tarkoituksellisesti pienellä).

Toimittajaliiton taustalla olevan yhdistyksen (Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry) historia on kuitenkin pidempi. Se on rekisteröity joulukuussa 2016 ja tuolloin yhdistyksen puheenjohtajana toimi Pispalan Radion perustaja, disinformatiivisia Venäjä uutisia levittäneeseen Love FM -radiokanavaan yhdistetty, Pasi Komsi, varapuheenjohtajana Komsin yhteistyökumppanina toiminut parkanolainen Kauko Kallioniemi ja sihteerinä eräs kohudosentti –Johan Bäckman. Edellä luetelluista henkilöistä yhdelläkään ei ole näkyvää roolia Toimittajaliitossa (ja sen taustayhdistyksessä). Toimittajaliiton taustalla olevan yhdistyksen puheenjohtaja on, useista vastamedioista tuttu, Juha Korhonen; varapuheenjohtajana toimii Uuden MV-lehden päätoimittelija Janus Putkonen; sihteerinä DONi Newsissä työskennellyt, Ukrainan sanktioima Jarmo Ekman. On kuitenkin hyvä tiedostaa se, että vaikka Johan Bäckmanilla ei ole näkyvää roolia Toimittajaliitossa, on hän useiden eri lähteiden mukaan toiminnassa mukana tuottaen myös materiaalia yhdistyksen verkkosivuille. (1)

En kuitenkaan uhraa tämän enempää Toimittajaliitolle tilaa. En, vaikka yhdistys hankkikin itselleen jokin aika sitten hiukan enemmän näkyvyyttä palkitessaan omiaan eli muistaessaan hyvin kyseenalaisiin kirjallisiin ja sanallisiin suorituksiin yltäneitä, oikeudessakin aikaa viettäneitä, sanailijoita. Toimittajaliitosta viiltävän analyysin laati Rysky Riiheläinen tammikuussa 2020: ”Analyysi: Disinformaatio järjestäytyy Toimittajaliittoon”.

Tekemäni kuvakollaasi antaa hiukan väärän kuvan eri vasta- ja vihamedioiden merkittävyydestä, kuvan keskustasta on kuitenkin syytä noukkia tarkasteluun kaksi näkyvää mutta toisistaan poikkeavaa vastamediaa – Uusi MV-lehti ja Vastavalkea. Toki on huomioitava, että Janus Putkosen alaisuudessa MV-lehti on jonkin verran muokkautunut verrattuna aikaan, jolloin se oli Ilja Janitskinin ohjauksessa. Ei positiivisempaan vaan aiempaa selkeämmin propagandistisempaan suuntaan – Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta julkaisua toimitteleva Putkonen tuottaa huomattavasti enemmän Kreml-mielistä propagandaa ja disinformaatiota, jonka tuottamisesta ja toimittamisesta hänelle on kertynyt runsaasti kokemusta viime vuosina työskennellessään propagandasoturina Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla.

DONi Newsissä työskennellessään hän solmi suhteita useiden maiden Kreml-mielisiin propagandisteihin, joista eräiden kanssa hän on edelleen jonkin asteisessa yhteistyössä jakaessaan eteenpäin näiden henkilöiden, kuten Max van der Werffin ja Patrick Lancasterin, tuottamaa materiaalia. Uuden MV-lehden rahoituskuvioita ei ole juurikaan avattu yleisölle, huomioiden toimituksellisen sijainnin sekä Putkosen yhteydet Venäjälle (DONi News toimi myös ruplarahoituksella), enpä sulkisi pois sitäkään, etteikö Putkoselle kanavoituisi taloudellista tukea myös Venäjältä.

Vastavalkea ry on rekisteröity Tauno Mehtälän nimiin, julkaisuna Vastavalkea oli pidemmän aikaa ”telakalla”, kunnes se toimituksellisesti aktivoitui uudelleen edellisten eduskuntavaalien alla (vuoden 2018 puolella). On mahdollista, että Vastavalkean aktivoituminen tauon jälkeen marraskuun 2018 alkupuolella oli sattumaa, ajallisesti se vain osuu hetkeen, jolloin useammassa eurooppalaisessa valtiossa venäläismieliset sivustot ja bottiverkostot kiihdyttivät toimintaansa. Aktivoitumista voi myös osaltaan selittää kevään 2019 vaalirypäs Suomessa (eduskuntavaalit ja eurovaalit).

Ulkoasultaan Vastavalkea on uskottava, jopa luottamusta herättävä. Sivuilla julkaistujen kirjoitusten taustalla on lukuisia, tunnettujakin, nimiä – kuten Sampo Ahto (yleisesikuntaeversti evp ja sotahistorioitsija) sekä kansanedustajana ja Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toiminut demareiden Mikko Elo, joista jälkimmäinen on toiminut katalyyttina toimittaja Jessikka Aron häirinnässä ja vainoamisessa useampaankin otteeseen, mutta entistä useammin myös laitaoikeiston ajattelijoita, kuten perussuomalaisten Olli Kotro.

Tarkempi tutustuminen sivustoon ja sen tarjoamaan sisältöön paljastaa totuuden. Toimituksellinen sisältö on asenteellista, yksipuolista ja paikoin hyvinkin polarisoivaa – lyhytkin silmäily paljastaa sivuston agendan käyvän yksiin Venäjän toiveiden, tarpeiden ja halujen kanssa, mikä ei tarkoita suoraan sitä, että kaikki kirjoittajat olisivat kremliinejä. Osalla on todennäköisesti omia tavoitteitaan, mutta julkaistessaan materiaalia Vastavalkean sivuilla, he tulevat samalla edesauttaneeksi Venäjän tavoitteita. Venäjän etu on yhtenäisen Euroopan sijaan epäyhtenäinen ja toraisa Eurooppa, jolloin Venäjän on helpompi ryhtyä solmimaan kahdenkeskisiä sopimuksia yli ja ohi Euroopan Unionin.  

Laiton lehti? on laitaoikeistoon kuuluvan, kansankiihottajana vaaleissakin tunnetuksi tulleen, Marco de Wit’in perustama julkaisu. Luonteeltaan ja idealtaan sitä voi verrata alkuperäiseen, Ilja Janitskinin perustamaan, MV-lehteen, joskin toimituksellisesti se on, jos mahdollista olennaisesti kömpelömpi kuin esikuvansa, kenties sitä on viisainta kutsua ”köyhänmiehen MV-lehdeksi”. Julkaisun sisältöä kuvaa parhaiten kirjainyhdistelmä – VMP! Sisällöltään Laiton lehti? on roskaa, vastenmielisiä meemejä ja kampanjointia poliiseja, toimittajia ja kansalaisaktivisteja vastaan jne. jne.

Kuntavaaliehdokkuudesta haaveileva Marco de Wit päätyi jokin aika sitten otsikoihin, syyttäjän nostettua syytteitä häntä vastaan kunnianloukkauksista ja törkeistä kunnianloukkauksista poikkeuksellisen laajassa, virkamiehiin kohdistuvassa nettisolvaussarjassa. (2)

Marco de Wit nousu otsikoihin Eurooppaa kohdanneen pakolaiskriisin myötä perustettuaan Mario Argentan kanssa Suomi Ensin -liikkeen, josta lähtien hän on pysytellyt (kyseenalaisin keinoin) otsikoissa. de Wit on tehnyt toisinaan hyvinkin tiivistä yhteistyötä suomalaisten Venäjä-operaattoreiden kanssa, osallistuen muun muassa ensimmäiseen Suomesta miehitetyn Itä-Ukrainan puolelle järjestettyyn propagandamatkaan, julkaisten tuolloin myös Janus Putkosen haastattelun.

Marco de Wit haastattelemassa propagandisti Janus Putkosta miehitetyssä Donetskissa. (3) 

Nykysuomi (eli NS) kuuluu myös niihin medioihin, joilla on tiivis yhteys suomalaiseen laita- ja äärioikeistoon, jonka päätoimittaja on tällä hetkellä MV-median päätoimittajanakin ollut Juha Korhonen (Toimittajaliiton pj.). MV-media taasen tuli tunnetuksi siitä, että se antoi tilaa Johan Bäckmanille keväällä 2018 ennen MV-lehden oikeudenkäyntiä, jossa syytettynä Bäckmanin rinnalla oli, nyt jo edesmennyt, Ilja Janitskin sekä Asta Tuominen.

Edellisen päätoimittajan aikana NS:n sivuilla ”uutisvirrassa” positiivista huomiota annettiin äärioikeistolaiselle ja maahanmuuttovastaiselle Soldiers of Odin -liikkeelle sekä Vastarintaliikkeen perillisen toiminnalle, kuten ”Kohti vapautta” -kulkueelle. Kansallissosialistinen Vastarintaliike on saanut aiemminkin, välillisesti, huomiota NS:n verkkosivuilla. Aikoinaan Nykysuomi järjesti äänestyksen hyväntekeväisyysjärjestöistä, joille lukija olisi valmis tekemään rahalahjoituksen. Äänestyksessä eräänä vaihtoehtona oli myös ”kansallismielinen”, Vastarintaliikkeen jäsenistölle tuttu, Suomalaisapu. Tämä äänestys vaihtoehtoineen huomioitiin myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen verkkosivulla.

Ennen Juha Korhosta Nykysuomen päätoimittaja oli Petri Perta (Järvenpään perussuomalaisten jäsen ja varavaltuutettu). Perta toimi myös Arto Luukkasen eduskuntavaalien kampanjapäällikkönä.

Juha Korhosen nimen tullessa mainittua, on hyvä nostaa esille hänen muitakin projekteja. Kirjoituksessa edellä mainittujen aktiviteettien ja Toimittajaliiton puheenjohtajan tehtävien ohella Korhonen on ehtinyt työntää lusikkansa moneen soppaan, kuten toimia MV-lehden vetäjänä Janitskinin syöpähoitojen aikana, työstää AD-nettiradiota ja epämääräistä, ulkoasultaan erehdyttävästi Facebookia muistuttavaa AD-yhteisöä, jota Journalisti-lehti käsitteli artikkelissa ”MV-lehden entinen päätoimittaja perusti vale-Facebookin”. (4) Janus Putkonen jakoi aikoinaan Uuden MV-lehden verkkosivuilla AD-nettiradion materiaalia, ollen myös Korhosen haastateltavana kyseisellä foorumilla.

Nykysuomen verkkosivulla mainostetaan myös Val mediaa, sensuurivapaata videoalustaa, jonka verkkosivut eivät ainakaan tällä hetkellä toimi – heillä on palvelimen huolto meneillään. Täsmennetään, että on ollut jo pidemmän aikaa.

Reformi Studion kaksikko Panu Huuhtanen ja Tiina Keskimäki markkinoivat tekevänsä ”kovinta paljastusjournalismia” – tiedä sitten mikä meriitti se on, mutta Vastaamon tietomurron yhteydessä Huuhtanen kerää kyllä kyseenalaista kunniaa sosiaalisessa mediassa (kuvakaappaus alla). Vastenmielistä toimintaa, mutta ei lainkaan yllättävää, kun huomioi kaksikon toimittaja Jessikka Aroon kohdistaman häirinnän sekä iholle menevän tavan kuvata kohdetta – tämän toiminnan kohteeksi on joutunut moni muukin toimittaja Aron ohella.  

Kuvakaappaus @HuuhtanenPanu. (5) 

Huuhtanen ja Keskimäki kuuluivat teologian tohtori Juha Molarin ohella Toimittajaliitolta tunnustuksen saaneiden ”kansalaistoimittajien” joukkoon. Pidän tätä Toimittajaliiton tunnustusten jakoa ajoituksellisesti tarkoitushakuisena, minkä tunnustuksen saanut kolmikko alleviivaa. Kolmikko kuuluu niiden henkilöiden joukkoon, jotka ovat ottaneet Jessikka Aron hampaisiinsa ja jotka ovat jo useamman vuoden ajan piinanneet Aroa – heidän harjoittamaa toimintaa voisi jopa kuvata psyykkiseksi väkivallaksi (kyse ei missään nimessä ole mistään nettikiusaamisesta tai -häirinnästä, sillä terminä ne ovat liian vähätteleviä).

Reformi Studion ”toimituksellista” tasoa kuvaa myös se, että heidän käyttämänsä Youtube-tili suljettiin joulukuussa 2019, koska –

”Tämä tili on suljettu, koska sillä on rikottu toistuvasti tai vakavasti YouTuben käytäntöä, joka kieltää uhkailevan, kiusaavan ja häiritsevän sisällön”.

Niinpä nyt käytössä on Youtube-tili numero 2.0. En ryhdy veikkaamaan kuinka kauan Reformi Studio 2.0 pysyy ”langoilla”.

Näiden vastamedioiden joukkoa täydentää Valtamedia-niminen vastamedia (suomi.valtamedia.org), jonka taustalla on Marko Sihvonen niminen henkilö, jonka poliisit kantoivat pois eduskuntatalon portailta tämän vuoden toukokuussa. Kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, jolloin Sihvonen osoitti mieltä eduskuntatalon liepeillä. Talvella 2010 samainen Sihvonen oli nälkälakossa pidemmän aikaa eduskuntatalon portaiden eteen parkkeeratussa matkailuvaunussa. (6)

Yllä oleva kuva tämän vuoden toukokuulta poliiseiden siirtäessä vastaanhangoittelevan Sihvosen eduskuntatalon portailta. Tapahtuneesta uutisoi suuri joukkoa vale- ja vastamedioita, joukossa myös kansallissosialistiseen Vastarintaliikkeeseen yhdistetty verkkosivusto – Partisaani, jota voisi myös kutsua vihasivustoksi. Päätelmä on seurausta selailtuani sivuston juttuaiheita, jollaisia ovat ”poliittiset viholliset”, ”sionismi” ja tässä asiayhteydessä myös ”rotu”-jutut määrittävät sivuston sisältöä.

Valtamedia näyttää myös kuuluvan niiden vale- ja vastamedioiden joukkoon, joiden kautta globaalisti levinnyt, voimakkaasti laita- ja äärioikeistoon linkittyvä, QAnon-salaliittoteoria on saanut näkyvyyttä.

Kuvakaappaus Jarmo Ekmanin twitter-tili.

Valtamedian QAnon-julkaisusta voimme sitten siirtyä Blokkimediaan, jonka ”sisällöntuotannon” kannalta QAnon-salaliittoteorialla on merkitystä. Tarinassaan sivuston ylläpitäjä kirjoittaa:

”Keväällä 2018 koin, että kryptovaluutat ja pankkijärjestelmät olivat kyllin hyvin käsitelty, joten olin valmis keskittymään uuteen teemaan. Q oli tähän mennessä postaillut noin puoli vuotta ja olin ennättänyt seurata ja koetella liikettä. Pitkän taustatyön jälkeen totesin, että Q on erittäin tärkeä uutislähde, ja sitä oli syytä avata myös suomalaisille.” (7)

Päättäen tervehdyksensä QAnonin kannattajien paljon käyttämään iskulauseeseen WWG1WGA eli Where we go one, we go all. Todennäköisesti runsas QAnoniin liittyvä julkaisutoiminta sai Youtuben poistamaan Blokkimedia-kanavan. Tätä nykyä sosiaalisen median alustat, kuten Facebook ja Twitter kuin myös Youtube kamppailevat QAnon-materiaalia vastaan, poistaen salaliittoteoriaa jakavia tilejä ja sivustoja.

Valtaosa näistä vastamedioista on kovin lyhytikäisiä, tai ilmaantuneet verkkoon vast’ikää. Näiden tuoreempien viritysten rinnalla Paavo Tajukangas-nimellä esiintynyt bloggari ja pt-media-vastamedian ylläpitäjä on pitkäikäisempi. Johanna Vehkoo kirjoitti Ylen verkkosivuille Valheenpaljastaja-palstalla pitkän artikkelin helmikuussa 2017, jossa hän huomioi myös Paavo Tajukankaan toimintaa tarkastellen hänen repertuaariin tuolloin kuuluneita ”trollipuheluita”, jonka konseptin hän oli kopioinut (?)  Granskning Sverige -nimiseltä sivulta. 

Kuten jo aiemmin mainitsin, kansallissosialistiseen Vastarintaliikkeeseen yhdistetty verkkosivusto Partisaani, kuuluu näiden polarisaatiota lisäävien vastamedioiden joukkoon. Sen kohdalla termin vihasivusto käyttö ei ole vailla perusteita. Suomessa Korkein oikeus päätti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen osaston (ja siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen) lakkauttamisesta 22. syyskuuta 2020. (8) On myös syytä huomioida se, että perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén on vastannut Partisaanin haastattelupyyntöön oman startup-yritys Utopia Analytics’in hallituksen puheenjohtajana. Julkaistussa haastattelussa annetaan kuva vastentahtoisesta haastateltavasta ongelmallisine yhteistyökuvioineen, johon en nyt ota kantaa. Merkittävää tässä nimenomaa on se, että Packalén on suostunut haastatteluun vasta- ja vihamediaksi luokiteltavan, ääriliikkeeseen liitetyn, verkkojulkaisun kanssa, jonka kyseenalaisen taustan luulisi olevan kansanedustajan (ja Helsingin poliisilaitoksen komisarion) tiedossa. Perinteisesti erilaiset vastamediat hakevat näkyvyyttä sekä uskottavuutta tämänkaltaisilla haastatteluilla, toivoen samalla, että julkaisu saisi näkyvyyttä oman marginaalin ulkopuolellakin – toiveena huomion ohella uusien lukijoiden ja kannattajien saaminen. Toisaalta tämä ei ole ensimmäinen kerta, jolloin Packalén on saanut julkisuutta kyseenalaisten lausuntojen tahi esiintymisten myötä. 

Kuvakaappaus partisaani.com.

Myös Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä on verkkojulkaisu suomeksi: Kansallinen vastarinta, joka sekään ei sisällöllisesti juurikaan eroa Partisaanista – tai muista äärioikeistolaisista julkaisuista. Samoja teemoja käsitellään myös muiden ”sisällöntuottajien” toimesta.

Oululaiset Tiina Wiik ja Junes Lokka, ovat paikallisesti saaneet huomattavankin paljon huomiota ylittäen toisinaan valtakunnallisen uutiskynnyksen. Junes Lokka äänestettiin Oulun kaupunginvaltuustoon Aito suomalainen yhteislista -yhteislistalta. Wiik ja Lokka ovat varsin aktiivisia tubettajia kanavallaan VihapuheFM, kaksikon kanava löytyy dlive.tv:stä VPFM-nimellä.

Olen seurannut joitain kertoja heidän kanavaansa, ajoittain heidän toimituksellisessa työssä on havaittavissa tavoitteellisuutta (tarkoitan tällä tässä kontekstissa muutakin kuin ns. öyhöttämistä ja muuta sekoilua), mutta toisessa vaakakupissa on moniulotteinen häiriköinti ja polarisaation lisääminen maalittamisen sekä epämääräisen materiaalin jakamisen ohella, joten en katso tekeväni suurtakaan vääryyttä, kun mainitsen heidät tässä yhteydessä, siitä huolimatta, että toimintansa joiltain osin eroaa esim. Marco de Wit’in verkko- ja videotuotannosta, joka olisi surkuhupaisaa, jollei olisi niin vastenmielisen häiritsevää ja disinformatiivista. Tuskin edes olen väärässä todetessani kaksikon Wiik ja Lokka toiminnan olevan yhteiskunnallisesti astetta vaarallisempaa, koska he näyttävät saaneen vakiintuneen (poliittisen) kannattajajoukon. Saas nähdä kuinka monen silmät ovat avautuneet, heidän jouduttua seuraamaan Lokan näytöstä Oulun kaupunginvaltuustossa. Vaalit ovat edessä!

Vaihtoehto- ja vastamedioiden joukossa on konsepteina ovelampia (ja vaarallisempia), kuten tammikuussa 2017 perustettu Oikea Media, joka luonnehtii itseään konservatiiviseksi suomalaiseksi verkossa toimivaksi vastamediaksi. Oikealle Medialle on myös nimetty päätoimittaja, Jukka-Pekka Rahkonen. Konseptinsa takia Oikea media on kuitenkin syytä huomioida tässä yhteydessä. Markkinointi & Mainonta -lehden toimittaja Maija Tamminen kritisoi verkkolehteä sen aloitettua toimintansa, Tamminen piti vaarallisena sitä, että vaihtoehtomedian luonteesta huolimatta se horjuttaa luottamusta mediaan uskottavalla ulkoasullaan ja vihjauksillaan perinteisiin journalistisiin arvoihin sitoutumisesta. (9)

Ei tarvitse kuin lukea Oikean Median verkkosivuja, niin on helppoa allekirjoittaa Maija Tammisen arvio konseptin vaarallisuudesta. Vastamedioiden joukossa se näyttää uskottavalta, sellaiselta, joka voi onnistua harhauttamaan lukijoita. Toisaalta ne verkkosivut paljastavat hyvin pian median agendan, oikeistokonservatismia, kuten ei perussuomalaismyönteisyyttäkään pyritä millään tapaa kätkemään. Erilaisten teemojen käsittely on myös polarisaatiota lisäävää. Konseptina samankaltainen on Kansalainen.fi verkkojulkaisu, joka mainostaakin itseään konservatiivisena ja kansallismielisenä uutissivustona, ja joka ensisilmäykseltä näyttää olennaisesti uskottavammalta uutisalustalta kuin Janitskinin perustama MV-lehti tai sen perillinen Putkosen toimittelema Uusi MV-lehti ynnä muut samanlaiset verkkosivustot.

Muistutan lukijoitani siitä, että yllä olen käynyt kertauksenomaisesti läpi vain osan sivustoista, joiden kautta jaetaan erilaista propagandistista tai disinformatiivista materiaalia, ja joita on hyödynnetään erilaisissa maalittamis- ja vihakampanjoinneissa. Samaa toimintaa harjoitetaan myös eräillä keskustelufoorumeilla, hommaforum.org, ylilauta.org ja murha.info ovat sivustoja, joita hyödynnetään erilaisissa häirintäkampanjoissa toimittajia, viranomaisia ja kansalaisaktivisteja vastaan. Keskustelufoorumeja hyödynnetään myös disinformatiivisen ja propagandistisen viestin levittämisessä sekä tietojen kalastelussa. Edellisten lisäksi eräillä bloggaajilla on huomattavan laaja yleisö, jonka kautta disinformatiivinen viesti tavoittaa suurehkojakin joukkoja. Tällaisten bloggaajien joukkoon kuuluu esim. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä (nwohavaintoja.blogspot.com), jonka lähteenä näyttää varsin usein olevan Venäjän valtion rahoittama, valtiopropagandaa suoltava RT (entinen Russia Today).

Tässä yhteydessä en kuitenkaan ryhdy sen syvällisemmin käymään läpi QAnon-salaliittoteoriaa levittäviä sivustoja, enkä heidän käyttämiä foorumeita, vaikka ajankohtaisuuden vuoksi niin olisi kenties kannattanutkin tehdä. QAnonin pintapuolinen käsittely disinformaation ja propagandan levittäjänä salaliittoteorioiden rinnalla olisi venyttänyt tätä kirjoitusta kohtuuttoman paljon. Lukijoiden on kuitenkin hyvä tiedostaa se, että Suomessa QAnon on reilussa vuodessa kasvanut pienimuotoisesta ”tuhertamisesta” olennaisesti merkittävämmäksi liikkeeksi, joka näyttää kiinnostavan alkuperäisemmän kohdeyleisön (laita- ja äärioikeisto) rinnalla entistä enemmän new agesta ja hyvinvoinnista kiinnostuneista, mikä on todennäköisesti seurausta koronaviruksesta ja sitä vastaan kehitteillä olevista rokotteista ja rokotevastaisten sekä erilaisten luonnonhoitoja- ja vaihtoehtohoitoja edistävien ryhmien aktivoitumisesta.

 

Marko

1. https://twitter.com/veitera/status/1309480050870366209?s=20 

2. https://yle.fi/uutiset/3-11594012 

3. Kuvakaappaus Marco de Witin tekemästä Janus Putkosen haastattelusta heinäkuussa 2016, paikkana miehitetty Donetsk – alkuperäinen video on sittemmin poistettu Youtubesta.

4. https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/mv-lehden-entinen-paatoimittaja-perusti-vale-facebookin/ 

5. https://twitter.com/HuuhtanenPanu/status/1320111592625799172?s=20 

6. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010021111102032 

7. https://blokkimedia.net/info/ 

8. https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/korkein_oikeus_paatti_pohjaismaisen_vastarintaliikkeen_lakkauttamisesta_93518 

9. https://www.marmai.fi/blogit/oikea-media-on-sittenkin-vaara/1099d748-5234-36e3-9d69-9a3c2918eb1a 

Ajankohtaisesti suomeksi, kriittistä QAnon-tarkastelua (teksti toimii linkkinä):

QAnon - täydellinen salaliittoteoria 

QAnon-ilmiö Suomessa — vaarallinen joukkoharha leviää nopeasti sosiaalisessa mediassa 

QAnon yhdistää vanhoja uskonnollisia myyttejä politiikkaan ja digiaikaan – ”Koronavirus räjäytti salaliittoteorioiden pankin”, sanoo apulaisprofessori Katja Valaskivi

Helsinkiläinen joogaharrastaja kertoo, miten joutui QAnonin pauloihin – salaliittoteoria kerää kannattajia valaistumisen retoriikan avulla

Kolme erilaista ukrainalaista sotaelokuvaa – vuorossa kissanpojat, ”Наші Котики”

 

Minulla on ollut onni tutustua viime vuosina ukrainalaisiin elokuviin, sattuneesta syystä sotaelokuvat ovat olleet korostetussa roolissa, mutta niidenkin kautta olen päässyt tutustumaan ukrainalaiseen elokuvakerrontaan, joka hakee sosialistisen realismin ja itsenäisyyden alun jälkeen omaa identiteettiään ammentaen kerrontaan teemoja ukrainalaisesta kulttuurista ja kielestä.

Ensimmäinen näistä ukrainalaisista elokuvista oli toukokuussa 2018 näkemäni, Akhtem Seitablaevin ohjaama, ”Cyborgs: Heroes Never Die/ Кіборги” – joka on kerronnaltaan lähinnä perinteistä sotaelokuvaa. Elokuvan tarinan ytimessä ovat itäukrainalaisen Donetskin miljoonakaupungin pohjoispuolella sijaitsevan kansainvälisen lentokentän ukrainalaiset puolustajat – kyborgit – jotka kuukausien ajan kamppailivat ylivoimaista vihollista vastaan puolustaessaan lentokenttää ja hentoa elämäntietä läheiseen Piskyn kylään.

Kyborgia seurasi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla (myös vuonna 2018) näkemäni ukrainalaisen Sergei Loznitsan ohjaama ”Donbass”, joka on ennemminkin elokuva sodasta ja sodan jalkoihin joutuneista ihmisistä kuin perinteinen sotaelokuva. Loznitsan ”Donbassissa” on pisteliään satiirin ohella paikoin aistittavissa dokumentaarista otetta, mikä johtunee siitä, että 1997 päättyneiden elokuvaopintojensa jälkeen Loznitsan ohjaamista elokuvista valtaosa on dokumentteja, tai dokumentaarisia elokuvia. Elokuvana Donbass onnistuu mielestäni kuvaamaan erinomaisesti sen absurdiuden, joka miehitetyssä Itä-Ukrainassa vallitsee. Elokuvassa ihmiset repäistään tapahtumasta toiseen, aivan kuten miljoonat ihmiset Itä-Ukrainassa repäistiin keväällä 2014 rauhasta sotaan Venäjän operaattoreiden toimesta.

”-Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tai luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava”, (donetskilaisen muistoja sodan alusta).

”Наші Котики” (Naši Kotiki)

Edellisiin verrattuna Helsingissä Ukrainalaisen elokuvan päivillä näkemäni, Volodymyr Tykhyyn ohjaama, ”Наші Котики” – kissanpojat – lähestyi sotaa komediallisin keinoin, joka poikkeaa neuvostoliittolaisen sotaelokuvan kaanonista tarkastellessaan muutaman vapaaehtoisen kokemuksia sodasta ja yhteisöllisyydestä ironian ja satiirin keinoin, ja ammentaessaan osasia Ukrainan kulttuurista.

”Наші Котики” Ukrainalaisen elokuvan päivillä, Helsingissä.

Omien ja läheisteni kokemusten tähden en arvioi Volodymyr Tykhyyn ohjaamaa ”Наші Котики’a” elokuvana, sen sijaan lähestyn elokuvaa havaintojen ja kommenttien sekä tunteiden kautta. Kirjoituksessani huomiota saa runsaasti myös elokuvan jälkeinen videokonferenssi Kiovaan, jossa katsojien kysymyksiin vastasi ohjaaja Volodymyr Tykhyyn ohella elokuvan tuottajiin kuuluva, Ukrainan entinen terveydenhuollon ministeri, Ulana Suprun. Ulana Suprunin mies, Marko Suprun, on toinen tuottajista. Tulkattu keskustelu avasi ja syvensi elokuvan tarinaa toimien samalla kurkistuksena ukrainalaiseen kulttuuriin ja elokuvataiteeseen – mutta samalla keskustelun kautta välittyi kuva yhteiskunnasta, joka on herännyt oman kulttuurin ja kielen arvostamiseen, ja jossa ymmärretään niiden merkitys aiempaa paremmin.

Elokuvaa katsellessani mieleni palasi Donbasiin*, näin silmieni edessä aavoina aukeavat tasangot – kaukaisuudessa toisiinsa yhtyvän taivaankannen ja tasangon. Paahteisen, unenomaisen maiseman, aivan kuin katselisi aavalla merellä kaukaisuuteen, horisonttiin, jossa taivas ja meri yhtyivät niin, ettei niiden välistä rajaa voi silmin erottaa. Minun Donbas!

Elokuvassa palataan sodan alkuhetkiin kesään 2014, aikaan, jolloin Ukrainan puolustustaistelussa suuren vastuun kantoivat vapaaehtoiset. Elokuvan nimi ”Наші Котики” viittaa vapaaehtoisiin, joita keväällä ja kesällä 2014 kutsuttiin nimellä Наші Котики eli kissanpojat/ kisumirrit, joilla – näennäisestä viattomuudesta huolimatta – oli terävät kynnet, joilla puolustaa itseään. Elokuvan englannin kielisellä nimellä ”Lethal Kittens” on haluttu hakea juuri tätä vaarallisuutta, joka kätkeytyy näihin viattomilta näyttäviin kisumirreihin – kisumirreihin, joilla on terävät kynnet.

Elokuvan keskiössä on kolme vapaaehtoista, jotka määrätään puolustamaan rintamalla asemapaikkaa ”туалет” (toilet). Saapuessaan asemapaikkaansa kolmikko on täydellisiä märkäkorvia, kokemattomia, joille joukkueen komentaja – entinen jalkapallovalmentaja – vääntää rautalangasta (tai ratakiskosta) mikä heidän tehtävänkuva on asemapaikassaan (jonne tuskin kukaan kuvitteli vihollisen hyökkäävän, mutta tämä epätodennäköisyys muuttui päinvastaiseksi vihollisen hyökätessä yönpimeydessä).

Elokuvan asemapaikan nimeksi on valikoitunut ”туалет” sen, eräänlaisen, hiljaisen merkityksellisyyden tähden. Se on läsnä, mutta juuri kukaan ei halua kiinnittää siihen huomiota. Se on epätodennäköisin nimi ja kohde – mitä elokuvassakin haluttiin kuvata. Sota on kaikesta huolimatta myös ennakoimatonta, mutta myös todellisessa, käynnissä olevassa sodassa, ”toilet” valikoitui vihollisen hyökkäyksen kohteeksi, erään länsimaisen toimittajaryhmän päätyessä kuvaamaan hyökkäyksen lopputuloksen: keskityksessä tuhotun kenttävessan.

Elokuvassakin tämä ”Toilet” tuhoutui – ”omien tulessa”.

Hiljaiseksi kuvitellulla rintamalohkolla kolmikko päätyi käymään sotaa hyökkäävää vihollista vastaan. Tarina eli ja kehittyi, kolmikko hitsautui yhteen kunkin säilyttäessä osasia luonteenpiirteistään. Sattuma heitti heidän asemapaikkaan naiivin ja lapsenuskoisen toimittajan – idealistin, joka tarkasteli maailmaa ”ruusunpunaisten” lasien takaa.

Toimittajan kamerakin päätyi elämään omaa elämäänsä; aivan kuten elokuvan lopulla lapioiden rooli nousi merkitykselliseksi.

Elokuvan lopulla kuolema, jota elokuvassa edusti kuoleman henki, Ukrainan kansanperinteeseen kuulunut henkiolento, korjasi satoaan urheiden puolustajien keskuudessa. Professori kaatui maata puolustaessaan; ruusunpuna hälveni toimittajan laseista; floristi ja näyttelijä kasvoivat ihmisinä ymmärtämää toisiaan. Joukkueen johtaja, valmentaja, yhdessä papin ja lapioiden kanssa, toi avun asemapaikan urheille puolustajille.

Vaikka elokuva on tarkoitettu myös suurelle yleisölle (harmillisesti koronavirusepidemia vaikeutti sen leviämistä globaaleille elokuvamarkkinoille), on sillä oma merkityksensä sotilaiden ja vapaaehtoisten kuntoutumisen kannalta.

Sodan synnyttämistä traumoista palautuminen on oma prosessi, jossa taiteella ja kulttuurilla voi olla merkittävä rooli. Sotilaiden ohella myös siviilit ovat traumatisoituneet pitkän sodan seurauksena. Lääketieteen ammattilaisena Suprun on sitä mieltä, että traumat on käsiteltävä, hän toivoo, että elokuvan komediallinen ote auttaa traumatisoituneita tässä prosessissa. Sotilailta ja vapaaehtoisilta onkin tullut elokuvasta pääasiassa positiivista palautetta. Lopputekstien aito kronikka on tuonut joillekin veteraaneille raskaita muistoja mieleen.

Elokuvan henkilöhahmot, ”Litoa” lukuun ottamatta, ovat yhdistelmä lukuisia hahmoja. Niihin on kuvattu piirteitä todellisista sotaan osallistuneista vapaaehtoisista, niinpä moni elokuvan nähnyt veteraani on tunnistavinaan hahmoista tuttuja taistelutovereita. Monista yksiköistä löytyi oma ”professori” tai itseään etsivä ”floristi”, joka haluaa kerrankin tehdä jotain oikein.

Vapaaehtoisista ”Lito” sitä vastoin pohjautuu hyvin pitkälti hahmoa näytelleen näyttelijä Dmytro Tuboltsevin omaan persoonaan ja kokemuksiin. Tuboltsev osallistui ensin Euromaidaniin ja keväällä 2014 hän värväytyi vapaaehtoisjoukkoihin osallistuen sotaan ATO:ssa, taistellen Donetskin kupeessa Piskyn kylässä, sittemmin hän on palannut takaisin näyttelemisen maailmaan.

Ohjaaja Volodymyr Tykhyyllä ja tuotantoryhmällä oli elokuvaa tehdessä ja hahmogalleriaa luodessa apunaan Pravyi Sektorista tullut avustaja.

Elokuva on herättänyt Venäjällä voimakasta vastustusta, sitä on haukuttu militaristiseksi ja elokuvaa syytettiin väkivallalla mässäilystä – mikä on sikälikin absurdi syytös, koska elokuvassa kuolema ja väkivalta esitetään pääasiassa vertauskuvallisesti ja ukrainalaiseen kansanperinteeseen kuuluvan henkiolennon kautta.

Elokuvan ensi-illan jälkeen Venäjän vaikutusyritysten rinnalla erilaiset trollit ovat myös aktivoituneet. Sosiaalisen median keskusteluissa perinteiset trollaustekniikat ovat käytössä. Youtubessa Babylon 13 -kanavalla, jolla esitetään dokumentteja ja dokumentaarisia filmejä sodasta, miehitetyiltä alueilta ja Ukrainasta, käydyissä keskusteluissa venäjänkieliset trollaajat politisoivat kielikysymystä. Heille, aivan kuten Venäjän valtiollisille toimijoille, kieli on ase!

Niinpä elokuvassa Ukrainan kielen asemaa on korostettu, on haluttu osoittaa, että ukraina voi olla taiteen ja kulttuurin kieli. Ohjaajan mukaan aina vuoteen 2000 asti kuviteltiin, että Ukrainan kulttuuria ei voi tuottaa kuin venäjäksi. Tämä ajattelutapa juontaa neuvostoajoilta, jolloin Ukrainan kulttuuri ja kieli kulttuurin ilmentäjänä monelta osin tuhottiin.

Venäjän valtiollisia toimijoita hermostutti myös se, etteivät venäläiset näyttäytyneet elokuvassa kuolemattomina ”yli-ihmisinä”, jollaisina venäläispropaganda on halunnut heidät esittää. Näyttää siltä, että venäläisiä on hermostuttanut etenkin se, ettei heitä kuvattu idealistisessa valossa vaan raadollisina, moraalittomina, toimijoina, jollaisia sotaan osallistuneista huomattava osa on. Tämä moraalittomuus ja rappeutuneisuus korostuu näissä ns. vapaaehtoisissa, joita Venäjältä on Ukrainaan virrannut sotimaan maan joukoissa. Heitä on motivoinut rahan ohella kuvitelma venäläisestä maailmasta ja heistä tämän maailman herrarotuna, edellinen on syytä huomioida tarkasteltaessa elokuvassa esiintyneitä vihollisia – separatisteiksi kutsuttuja taistelijoita johtajineen, joihin hahmojen karikatyyrisistä piirteistä huolimatta kätkeytyy todella paljon todellisuutta vastaavia persoonia.

Miehitetyillä alueilla asuvien kannalta on ikävää, että nämä moraalisesti alhaiset persoonallisuuspiirteet korostuvat. Voima ja aseet eivät tuo vastuuta, sen sijaan miehitetyillä alueilla korostetusti näemme sen, että laki on sen puolella kenellä on eniten voimaa käytössään.

Mikäli edellistä ei ymmärrä (tiedosta), elokuvassa nähty tšetšeeniosaston hyökkäys näyttäytyy väärässä valossa, jää ymmärtämättä ja tiedostamatta se, että keväällä 2014 Donetskiin saapunut – valtaosin tšetšeenien miehittämä – Vostok pataljoona taisteli julmasti, harjoitti miehitetyillä alueilla julmuuksia ja syyllistyi rikollisiin tekoihin, ja oli alueella – todennäköisesti – juuri Ramzan Kadyrovin lähettämänä. Heitä ei ole perusteltua esittää kunniakkaina taistelijoina, koska sellaisia he eivät ole olleet. He olivat julmia rikollisia, joita motivoi raha ja valloitettujen alueiden hallitseminen ja ryövääminen.

Tarkoituksena ei kuitenkaan ole leimata tšetšeeneitä jollain tapaa alhaisiksi, ohjaajakin muistutti, että sodassa tšetšeeneitä on kummallakin puolella rintamaa. Merkitsevää on motiivi, mikä joukkoja ”ajaa” eteenpäin. Se, minkä puolesta he taistelevat. Se, millaiset arvot he omaksuvat ja mitä he haluavat puolustaa.

Ulana Suprun ja elokuvan ohjaaja Volodymyr Tykhyy.**

Ulana Suprunin mukaan elokuvalla he haluavat välittää viestin, yhdessä työskentelemällä olemme vahvempia –

niin ikää Suprunin mukaan tie rauhaan on hyvin yksiselitteinen: Venäjä on vetäydyttävä Krimiltä ja Donbasista.

Kiitokset Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ja Ukrainan suurlähetystö sekä elokuvanautinnon tarjonnut Cinamon!

Marko

 

”Наші Котики” eli ”Lethal Kittens” IMDb:ssä.

*: Maisemallisista yhteneväisyyksistä huolimatta elokuvaa ei kuitenkaan kuvattu Itä-Ukrainassa, Donbasissa, vaan Tšernihivin alueella Ukrainan pohjoisosissa.

**: Elokuvan tuottaja tri. Ulana Suprun, ohjaaja Volodymyr Tykhyy ja historioitsija Stanislav Hreštšyšyn ovat voittoa tavoittelemattoman kansalaisjärjestö Arc.UA:n perustajia.

He perustivat kansalaisjärjestön marraskuussa 2019, jonka tavoitteena on kulttuurin avulla edistää laatuanalyysin, tutkimuksen, luovuuden ja terveen järjen käyttöä Ukrainan julkisilla ja poliittisilla aloilla. Arc.UA:n tarkoituksena on auttaa kehittämään Ukrainasta terveempi, turvallisempi ja vauraampi yhteiskunta.

(Arc.UA =  = Analyze.Recearch.Create.Ukraine).

”Droonisotaa” Itä-Ukrainassa, pudotettuja venäläisiä tiedustelulennokkeja

 

Nykyaikaisessa sodankäynnissä tiedustelulennokeilla, laajemmin erilaisilla miehittämättömillä lentolaitteilla, on merkittävä rooli tiedustelusta kohteiden tuhoamiseen. Venäjän kohdalla moni nostaa esille Syyriassa käynnissä olevan sodan maan modernien asejärjestelmien testikenttänä, mutta tuolloin unohdetaan (joko ymmärtämättömyyttään, epähuomiossa tai tahallisesti) Ukrainassa käynnissä oleva sota, jota Venäjä on hyödyntänyt asejärjestelmiensä testikenttänä sodan ensiviikoista lukien. Itä-Ukrainassa Venäjä on moderneimmista asejärjestelmistään testannut ja harjoittanut sekä luonut taktiikoita taistelukentän olosuhteisiin erityisesti tiedustelulennokkien sekä elektronisen sodankäynnin järjestelmien kohdalla, eräissä tapauksissa toiminnan ja taktiikoiden kehittämisen päämääränä on ollut tiedustelulennokkien ja elektronisen sodankäynnin järjestelmien yhteistoiminnan kehittäminen ulottuen aina psykologiseen sodankäyntiin ja vaikuttamiseen.

Ukrainalaisten pudottamia venäläisiä tiedustelulennokkeja.

Tämän kirjoituksen teema on kuitenkin yksinkertaisempi – Ukrainan asevoimien ja sitä tukevien yksiköiden (kuten kansalliskaarti ja rajajoukot) sekä vapaaehtoisjoukkojen pudottamat venäläiset tiedustelulennokit, tarkastelun pääpainon ollessa Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden menettämissä tiedustelulennokeissa (ja muissa miehittämättömissä lentolaitteissa).

Huhtikuussa 2014 alkaneen Ukrainan sodan aikana Venäjä on menettänyt yli 120 tiedustelulennokkia ja nelikopteria. Todennäköisesti ensimmäisen tiedustelulennokkinsa Venäjä menetti toukokuussa 2014, jolloin ukrainalaisjoukkojen onnistui pudottaa Orlan-10 tiedustelulennokki, malli kuului tuolloin moderneimpiin Venäjän asevoimien tiedustelulennokkeihin. (1) Ukrainan haltuun päätynyt, tuhoutunut tiedustelulennokki kuului ensimmäisiin konkreettisiin todisteisiin siitä, että Venäjä osallistuu suoraan Ukrainan sotaan, ettei kyse ole pelkästä Itä-Ukrainaan toimitetusta ”kivääriavusta”.

Ukrainan julkaiseman aineiston mukaan, maan puolustusministeriön tiedusteluosasto on tutkinut lähes kaikki maan haltuun päätyneet venäläiset tiedustelulennokit. Merkittävä osa Ukrainan haltuun päätyneistä venäläisistä tiedustelulennokeista on maan joukkojen pudottamia, mutta joukossa on myös tiedustelulennokkeja sekä nelikoptereita, jotka ovat tulleet maahan teknisen vian tai jonkin muun syyn tähden, ja osa tällaisistakin on sittemmin päätynyt ukrainalaisten spesialistien käsiin.

Ukrainalaisten käsiin on päätynyt seuraavia Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden käyttämiä tiedustelulennokkeja: Forpost (pohjautuu israelilaiseen IAI Searcher II tiedustelulennokkiin), Orlan-10, Granat-1, Granat-2, Granat-3, Granat-4 (Rubež-20), Eleron-3SV ja Takhion, ZALA 421-04M sekä Zastava (lisenssillä valmistettu israelilainen Bird Eye 400).

Edellisten ohella ukrainalaisjoukot ovat pudottaneet sodassa lukuisia Venäjän proxy-joukkojen käyttämiä nelikoptereita. Merkittävä osa niistä on kiinalaisvalmisteisia, DJI Phantom 4 nelikoptereita tai niistä paikallisesti modifioituja versioita. Osa tällaisistakin nelikoptereista on toimitettu Ukrainan asevoimien erikoisjoukoille tutkittavaksi.

Ukrainalaisten tekemien havaintojen mukaan Venäjä on joutunut korvaamaan käyttämiensä tiedustelulennokkien ja nelikoptereiden ulkomaalaisia komponentteja huonompilaatuisilla venäläisillä komponenteilla tai markkinoilta helposti saatavilla kaupallisilla komponenteilla (kaupallisilla komponenteilla > siviilikäyttöön tarkoitetuilla komponenteilla?).

Ukrainalainen OSINT-ryhmä InformNapalm on julkaissut aineistoa, joissa on käyty läpi venäläisten tiedustelulennokkien komponenttien alkuperämaita – merkittävä osa tärkeimmistä komponenteista on tuotu kolmansista maista Venäjälle. (2)

Saksassa nousi kohu tammikuussa 2019 Bildin tutkivien toimittajien onnistuessa paljastaa Venäjän käyttävän tiedustelulennokeissaan runsaasti saksalaisia Graupnerin ja Aero-Nautin valmistamia potkureita. (3) Myös Ukraina on pudottanut venäläisiä tiedustelulennokkeja, joissa on saksalaista alkuperää oleva potkuri.

Seuraavissa venäläisissä tiedustelulennokeissa tiedetään käytettävän Graupnerin tai Aero-Nautin valmistamia potkureita: Orlan-10, Granat-1, Granat-2, Granat-3, Granat-4, Eleron-3 ja Tahion sekä Zastava. Tieto siitä, että yritysten valmistamia osia käytettiin venäläisissä, sotilaskäyttöön tarkoitetuissa tiedustelulennokeissa oli tuolloin järkytys kyseisten saksalaisyritysten edustajille. En ryhdy tässä yhteydessä spekuloimaan sillä, mitä reittejä myöten Venäjä kyseisiä osia hankki, enkä silläkään, käyttävätkö venäläiset edelleen em. saksalaisyritysten valmistamia osia.

Venäläinen Granat-2 minitiedustelulennokki, jossa Aero-Nautin potkuri.

Ukrainalaisten aiemmin tänä syksynä julkaisemien tietojen mukaan 45 prosenttia venäläisistä tiedustelulennokeista pudotettiin erilaisilla ilmapuolustusjärjestelmillä, mukaan lukien ilmatorjuntatykit ja -konekiväärit ja olkapäältälaukaistavat ohjukset; 40 prosenttia pudotettiin pienikaliiperisilla aseilla ja loput elektronisen sodankäynnin järjestelmillä. Venäjä on menettänyt lukuisia tiedustelulennokkeja ja nelikoptereita myös teknisten vikojen tai muiden syiden (sää olosuhteet) vuoksi.

 

Katsaus Ukrainan pudottamiin sekä heidän haltuun joutuneisiin lennokkityyppeihin

Huhtikuussa 2014 alkaneen Ukrainan sodan kuluessa Venäjä on siis menettänyt yli 120 tiedustelulennokkia ja nelikopteria, joukossa on ainakin seuraavia malleja: Forpost (joka pohjautuu israelilaiseen IAI Searcher II tiedustelulennokkiin), Orlan-10, Granat-1, Granat-2, Granat-3, Granat-4 (Rubež-20), Eleron-3SV ja Takhion, ZALA 421-04M sekä Zastava (lisenssillä valmistettu israelilainen Bird Eye 400) tiedustelulennokkeja. Edellisten lisäksi ukrainalaisjoukkojen käsiin on päätynyt ainakin yksi tunnistamaton taktinen tiedustelulennokki, jonka on päätelty olevan jokin Orlan-10 versio.

Forpost

Venäjän puolustusministeriö teki v. 2010 kaupat israelilaisten kanssa IAI Searcher II tiedustelulennokeista, Forpost pohjautuu IAI Searcher II lennokkiin. (4)

Ukrainan sodassa Venäjä on menettänyt pudotettuina tai muusta syystä ainakin viisi Forpost tiedustelulennokkia. Ensimmäisen elokuussa 2014 Novopetrivsken kylän lähistöllä Ukrainan kaakkoisosassa, myöhemmin syksyllä 2014 kaksi, joista toinen löydettiin Novokaterynivkan läheltä. Toukokuussa 2015 Dnipro-1 vapaaehtoispataljoona pudotti Forpost tiedustelulennokin Avdiivkan lähellä, lennokin tunnistenumero on 923. Lokakuussa 2016 Venäjä menetti Ukrainan sodassa viidennen Forpostin (nro. 915).

Ukrainalaisen Dnipro-1 pudottama Forpost Avdiivkan lähellä. (5)

Venäjä on menettänyt myös Syyria-operaatiossaan ainakin kaksi Forpost tiedustelulennokkia. Tammikuussa 2018 Nur al-Din al-Zinki niminen ryhmä ilmoitti pudottaneensa venäläisen Forpost tiedustelulennokin, ja heinäkuussa 2018 Israelin ilmapuolustus pudotti yhden Forpostin Golanin kukkuloilla.

Orlan-10

Tammikuuhun 2019 mennessä ukrainalaisjoukot olivat pudottaneet ilmatorjunnalla tai elektronisella häirinnällä 18 Orlan-10 tiedustelulennokkia, vastaavasti yhden on pudottanut Ukrainan maavoimien Mil Mi-24 taisteluhelikopteri Borivsken kylän lähellä (13.10.2018). Sodan ensimmäisenä kesänä Ukrainan asevoimat ja vapaaehtoisjoukot pudottivat vähintään kolme Orlan-10 tiedustelulennokkia, toukokuussa, heinäkuussa ja elokuussa 2014.

Ukrainalaisten pudottama Orlan-10 tiedustelulennokki.

Venäjä on valmistanut maaliskuuhun 2018 mennessä 1000 Orlan-10 tiedustelulennokkia, mallista on 11 eri versiota. Tiedustelulennokkia on Venäjällä nyt käytössä muillakin organisaatioilla kuin asevoimilla esim. FSB:n alaisella rajavartiolaitoksella.

Venäjä käyttää Orlan-10 tiedustelulennokkeja myös Syyrian operaatiossaan, jossa niitä on tuhoutunut ilmatorjuntatulessa sekä teknisten vikojen seurauksena.

Granat-1, Granat-2, Granat-3, Granat-4 (eli Rubež-20)

Venäläisestä Granat-1 minitiedustelulennokista tehtiin ensimmäiset havainnot Debaltsevon taistelun aikaan helmikuussa 2015.

Huhtikuun 2. 2017 ukrainalaisjoukot pudottivat Svitlodarskin alueella Granat-1 minitiedustelulennokin, lennokissa oli FSB:n merkinnät. (6)

Granat-1 minitiedustelulennokki, Debaltsevo 13. helmikuuta 2015. (7)

Venäläiset vapaaehtoisjoukot harjoittelivat joulukuussa 2014 Kuzminkan harjoitusalueella Rostovin alueella Granat-2 taktisilla tiedustelulennokeilla, seuraavan vuoden puolella, helmikuussa 2015 vastaavia tiedustelulennokkeja käytettiin Debaltsevon taistelussa.

Ukrainalaisten tammikuussa 2018 pudottama Granat-2 tiedustelulennokki. (8)

Ensimmäisen kerran Venäjän asevoimilla käytössä ollut Izhmash LLC:n suunnittelema Granat-4 taktinen tiedustelulennokki pudotettiin Ukrainan asevoimien toimesta marraskuussa 2014 Štšastjan kaupungin lähellä, Donetsin pohjoisrannalla. Tammikuussa 2015 Ukrainan asevoimat pudotti toisen Granat-4 taktisen tiedustelulennokin.

Venäläisjoukot ovat käyttäneet Granat-4 tiedustelulennokkia tiedusteluun ja tulenosoitukseen todennäköisesti myös Debaltseven taistelussa helmikuussa 2015. Venäjällä Novorossijskin alueelle sijoitettu tiedusteluyksikkö osallistui havaintojen mukaan Debaltsevon taisteluun, yksikön varustukseen kuuluu Granat-4 tiedustelulennokkeja.

Ukrainan asevoimien marraskuussa 2014 pudottama Granat-4 tiedustelulennokki.

Eleron-3SV ja Takhion

Eleron-3SV ja siihen pohjautuva T23 (kuvassa alla) on venäläinen tiedusteluun käytetty minikokoinen lennokki. Eleronia valmistava venäläinen ENIKS teki Venäjän asevoimien kanssa ensimmäiset kaupat Eleron-3SV tiedustelulennokista joulukuussa 2013, kauppa piti sisällään 17 maa-asemaa ja 34 lennokkia. Ennen asevoimia Eleron-3SV minitiedustelulennokkia on käyttänyt Venäjän hätätilaministeriö vuodesta 2003 lukien.

Ukrainan kansalliskaartiin kuuluvan Azov pataljoonan erikoistoimintarykmentti pudotti venäläisen Eleron-3SV minitiedustelulennokin 1. maaliskuuta 2019 Svitlodarskin alueella.

Eleron-3SV tiedustelulennokkia Venäjän asevoimat on Ukrainan sodan ohella käyttänyt Syyriassa, jossa ainakin yksi Eleron-3SV on pudotettu.

Eleron-3SV:hen pohjautuva pohjautuva T23 katapulttilaukaisimella.

Izhmash LLC esitteli Takhion minitiedustelulennokin vuonna 2012. Toimitukset Venäjän maavoimille sekä Pohjoiselle laivastolle alkoivat vuoden 2016 alkupuolella, jota ennen minitiedustelulennokkia oli testattu Keskiseen sotilaspiiriin kuuluvassa yksikössä sekä Itä-Ukrainan sotatoimialueella.

Joulukuussa 2014 venäläisyksikkö kadotti Takhion minitiedustelulennokin Itä-Ukrainassa. Lennokin tunnus oli 141169. Kyseinen lennokki kuului venäläisen sotilasyksikkö nro 77077 varustukseen, kyseinen tiedusteluyksikkö on perustettu miehitetyssä Itä-Ukrainassa toimivaan 2. armeijakuntaan ja sen johdossa on Venäjän asevoimien eversti, joka käyttää koodinimeä ”Sergeev”. Ukrainalainen Informnapalm julkaisi yksikön tunnistamisesta artikkelin ”Russian soldiers who lost Takhion drone in Donbas have been identified” 15. elokuuta 2017.

Takhion minitiedustelulennokki katapulttilaukaisimella.

Zastava

Israelilaiseen Bird Eye 400 tiedustelulennokkiin pohjautuva Zastava on aseistamaton tiedustelu-, etsintä- ja valvonta sekä tulenosoituskäyttöön suunniteltu lennokki.

Ukrainan sodan aikana Venäjä on menettänyt kolme ”Zastava” Bird Eye 400 mini-tiedustelulennokkia, joista yhden Harkovan alueella ja kaksi alas ammuttuna Donbasissa sotatoimialueella:

- 24. heinäkuuta 2014 ukrainalaiset rajavartijat löysivät pudonneen ”Zastava” Bird Eye 400 mini-tiedustelulennokin Ukrainan maaperältä, Harkovan alueella kahden kilometrin päässä maiden välisestä rajasta.

- 22. heinäkuuta 2015 ukrainalaiset rajavartijat pudottivat ”Zastava” Bird Eye 400 mini-tiedustelulennokin Luhanskin alueella 1,5 kilometrin päässä maiden välisestä rajasta. Alueelta, jolla rajavartijat pudottivat tiedustelulennokin, oli 25 kilometriä Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, joten lennokin kantama huomioiden, se oli saapunut Ukrainan ilmatilaan suoraan Venäjältä.

- tämän vuoden huhtikuun 5. päivä Ukrainan maavoimiin kuuluvat joukot pudottivat Svitlodarskin alueella ”Zastava” Bird Eye 400 mini- tiedustelulennokin.

Kahdentoista Venäjän asevoimien yksikön tiedetään käyttävän ”Zastava” Bird Eye 400 mini-tiedustelulennokkia. Ukrainalainen InformNapalm on OSINT-tietojen perusteella havainnut näistä yksiköistä kahdeksan osallistuneen säännöllisesti sotaan Ukrainan maaperällä. Suomen kannalta kiinnostavat ovat Petsamoon sijoitettu Pohjoisen laivaston alainen sotilasyksikkö nro. 08275 (200. mekanisoitu prikaati) ja Viipurin eteläpuolelle Kamenkaan sijoitettu sotilasyksikkö nro. 02511 (kaartin 138. erillinen mekanisoitu prikaati), joista kummankin vahvuuteen kuuluvia sotilaita on ollut sotimassa Itä-Ukrainassa.

Tänä vuonna Svitlodarskin alueella pudotettu "Zastava" Bird Eye 400 minitiedustelulennokki.

ZALA 421-04M

ZALA Aero Groupin valmistamaa ZALA 421-04M mikrotiedustelulennokkia on toimitettu vuodesta 2008 lähtien useille Venäjän valtion organisaatioille, kuten sisäasiainministeriölle, hätätilaministeriölle sekä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:lle ja muutamille merkittäville yrityksille, kuten Gazprom.

Huhtikuussa 2016 Ukrainan asevoimiin  kuuluva yksikkö pudotti Donetskin eteläpuolella Volnovakhan alueella ZALA 421-04M mikrotiedustelulennokin.

Volnovakhan alueella pudotettu ZALA 421-04M mikrotiedustelulennokki.  (9)

DJI Phantom 3 ja 4

Venäjän asevoimille on myös hankittu kiinalaisvalmisteisia DJI Phantom 3 ja 4 nelikoptereita, jollaisilla Venäjän proxy-joukot sekä miehitetyille alueille perustetut ns. aluepuolustusjoukot operoivat Itä-Ukrainassa. Kumpaakin nelikopterimallia käytetään tiedustelun ohella myös ilmasta suoritettaviin iskuihin. 

Venäjän proxy-joukot sekä ns. aluepuolustusjoukot ovat käyttäneet kustomoituja nelikoptereita iskuihin sotilas- tai siviilikohteita vastaan jo useamman vuoden ajan. Kustomoitu nelikopteri kuljettaa usein joko kranaattikonekiväärin 30 mm VOG-17 kranaatin tai käsikranaatin tai muun pienitehoisen räjähteen, joka kuljetetaan nelikopterilla kohteen yläpuolelle, jossa se pudotetaan kohteeseen. Osa nelikoptereista todennäköisesti törmää kohteeseensa kamikaze-tyyliin.

Ukrainalaisten toukokuussa 2020 pienikaliiperisilla aseilla pudottama nelikopteri.

Edellä lyhyelti esittelemieni ukrainalaisjoukkojen käsiin joutuneiden ja tunnistettujen tiedustelulennokkien sekä nelikoptereiden ohella Ukrainan asevoimat on pudottanut ainakin yhden tunnistamattoman tiedustelulennokin. Pudotetun tiedustelulennokin on päätelty olevan jokin Orlan-10 taktisen tiedustelulennokin versio tai muu pietarilaisen Special Technology Centerin kehittämä lennokki.

Venäläisten propagandakanavien julkaiseman aineiston perusteella miehitetyn Itä-Ukrainan alueella operoivat joukko-osastot harjoittelevat suurikokoisemmilla neli- ja kahdeksanroottorisilla koptereilla. Kyseessä on mahdollisesti Strekoza-tyyppinen pioneerien käyttöön suunniteltu drooni.

 

Marko

1. https://www.vice.com/en/article/zm58e8/ukraine-says-it-shot-down-a-russian-spy-drone

2. https://informnapalm.org/en/russian-drone-orlan-10-consists-of-parts-produced-in-the-usa-and-other-countries-photo-evidence/

3. https://www.bild.de/politik/ausland/politik-ausland/german-propellers-on-putins-drones-is-russia-violating-eu-sanctions-59846310.bild.html 

4. https://medium.com/@DFRLab/five-downed-russian-drones-in-ukraine-b76d53d4bcf0 

5. https://twitter.com/Liveuamap/status/601264663679127553?s=20 

6. https://www.unian.ua/war/1860271-v-zoni-ato-viyavili-bezpilotnik-iz-markuvannyam-fsb-rosiji-video.html

7. https://www.youtube.com/watch?v=EjB9MlAZ2aY&feature=emb_title 

8. https://www.uavdach.org/?p=1156698 

9. https://www.unian.ua/war/1322522-pid-volnovahoyu-ukrajinski-viyskovi-zbili-bezpilotnik-virobnitstva-rf-video.html 

Lähteenä myös ВОЕННОЕ ОБОЗРЕНИЕ ja InformNapalm, kirjoituksessa hyödynnetty myös toukokuussa 2020 kirjoittamaa blogiani ”’Droonisotaa’ Itä-Ukrainassa”.