Sergei Loznitsan koskettava ”Donbass”

Viime toukokuussa kävin katsomassa Ukrainan suurlähetystön isännöimässä näytöksessä ukrainalaisen sotaelokuvan – Akhtem Seitablaevin ohjaaman – Cyborgs: Heroes Never Die/Кіборги. (1) Cyborgs oli perinteinen sotaelokuva toisin kuin sunnuntaina (23.9.2018) Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla katsomani ukrainalaisen Sergei Loznitsan ohjaama ”Donbass”, joka on ennemminkin elokuva sodasta kuin perinteinen sotaelokuva. Loznitsan ”Donbassissa” on paikoin aistittavissa dokumentaarista otetta, mikä johtunee siitä, että 1997 päättyneiden elokuvaopintojensa jälkeen Loznitsan ohjaamista elokuvista valtaosa on dokumentteja, tai dokumentaarisia elokuvia. (2)

Sergei Loznitsa: Donbass

Sergei Loznitsan tie elokuvaohjaajaksi on – ehkäpä – hiukan epätavanomaisempi. Hän muutti nuorella iällä Valko-Venäjältä (hän syntyi Valko-Venäjän SNTL:n alueella Baranavitšyssa 5.9.1964) Ukrainan Kiovaan, jossa Loznitsa opiskeli Kiovan polyteknisessä instituutissa pääaineenaan sovellettu matematiikka. Valmistuttuaan vuonna 1987 Loznitsa työskenteli vuoteen 1991 saakka muun muassa tekoälyn ja päätöksentekoprosessien parissa Kybernetiikan instituutissa.

1990-luvun alkupuolella elokuvista kiinnostunut Sergei Loznitsa ja haki VGIK:iin, Moskovaan, josta hän valmistui – kunnianosoitusten kera – 1997. 

Donbass – Донбасс

Loznitsan ”Donbass” julkaistiin tämän vuoden puolella, elokuva valittiin Cannesin elokuvajuhlien Un certain regard’in avauselokuvaksi. Loznitsa myös voitti elokuvallaan ”Donbass” Un certain regardin Prix de la mise-en-scène -palkinnon (parhaan ohjaajan palkinto).

Tunnustan jo hetimmiten alkuun, että en edes aio kirjoittaa mitään analyyttista arviota Loznitsan elokuvasta sodasta – arjesta sodan keskellä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. He, jotka toivovat saavansa lukea älykkään analyysin tästä elokuvasta tulevat pettymään. Elokuva, sen aihe, on aivan liian henkilökohtainen minulle, jotta voisin ruotia elokuvaa elokuvana, irrottautua tunteista ja arvioida elokuvan taiteellisia ja kerronnallisia ansioita, arvioida kuinka Loznitsa onnistuu pukemaan tarinan elokuvan muotoon. Ei, mitään tällaista ette tule lukemaan, sen sijaan peilaan elokuvaa kokemaani ja näkemääni – peilaan elokuvaa ihmisten, jotka ovat eläneet Donetskissa tai jotka elävät edelleen Donetskissa, kokemuksiin ja kertomuksiin. Elokuva oli hetkittäin hyvin dokumentaarinen, se välitti silmieni eteen kuvia tapahtumista, jotka olisivat olleet voineet tapahtua tämän mielipuolisen sodan kuluessa – ja joista osa, moni, on tapahtunut, nähnyt päivän valon tässä sodassa. Tai jossain lukuisista sodista ennen tätä Venäjän masinoimaa mielipuolista sotaa.

Sergei Loznitsan elokuva sodasta koostuu tarinanpätkistä ja kuvista miehitetystä kaupungista – miehitetyltä alueelta, kehykset näille tarinanpätkille luo sodan jaloissa oleva alue, alue, jossa laki on sillä kenellä on Venäjältä tuotu ase – alue on Donbass Itä-Ukrainassa.

Loznitsan elokuva alkaa ”näytelmällä” ja se päättyy vieläkin julmempaan ”näytelmään”, elokuvassa hämärtyy monen monta kertaa todellisuuden ja ”näytelmän” – tässä tapauksessa todellisuuden ja disinformaation sekä propagandan välinen raja. Katsoja tempaistaan mukaan tapahtumiin, joissa hänen on kaiken aikaa oltava hereillä ymmärtääkseen ja tiedostaakseen sen mikä on totta ja mikä näytelmää tahi propagandaa, mikä jotain aivan muuta.

Mikäli katsoja ei ole perehtynyt todellisuuteen Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, hänelle elokuva voi näyttäytyä irrallisena ja jopa vaikeasti lähestyttävänä, koska mitään selkeää tapahtumat kokevaa henkilöä ei ole olemassa. On joukko ihmisiä, jotka joutuvat sodan jalkoihin, joiden elämä on kiinni sattumanvaraisista tapahtumakuluista ja voi päättyä – yllättäen – viiltävään väkivaltaan. Tai hetkenä, jolloin kuvittelee elämän päättyvän, mitään ei tapahdukaan vaan siirrytään tapahtumasta toiseen. Tai ei siirrytä, vaan repäistään tapahtumasta toiseen, aivan kuten miljoonat ihmiset Itä-Ukrainassa repäistiin keväällä 2014 rauhasta sotaan Venäjän operaattoreiden toimesta.

”-Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava”. (3)

Yllä oleva lainaus ei suinkaan ole elokuvasta vaan elävästä elämästä, näin kertoi ihminen, joka eli kevään ja kesän 2014 miehitetyssä Donetskissa, ihminen, joka näki miehityksen alun, kuuli ja koki sodan kaupungin tuntumassa, ihminen, joka poistui kaupungista ”ennen kuin se oli liian myöhäistä”.

Elokuvassa muutokset olivat samanlaisia, rajuja, yllättäviä, brutaaleja – toisinaan absurdeja tapahtumia tahi tapahtumaketjuja, jotka toisena hetkenä naurattaisivat kaikella julkeudellaan, mutta itse koettuna ja elettynä ne ovatkin totisinta totta luoden omaan elämään yhden haasteen lisää. Elämää on vaikea suunnitella pitkäjänteisesti, koska hetkenä minä hyvänsä koko suunnitelma voi sortua kuin korttitalo – siihen riittää valtansa tunnossa oleva asemies, joka haluaa jotain sydämensä kyllyydestä. Se voi olla auto, asunto – tahi pano.

Elokuva kohtaa ”absurdistanin” todellisuuden

Elokuvassa tavoitettiin todellisuus, paikoin liiankin hyvin, eräällä tapaa kuvaavimmillaan tässä oltiin absurdissa häätilaisuudessa – jollaista yksikään käsikirjoittaja ei olisi voinut taikoa pääkopastaan, koska niin absurdi ja mauttomuudella kyllästetty moinen tilaisuus olisi ollut, mutta lainaus todellisesta elämästä, tapahtumasta, miehitetyiltä alueilta kuvasi Lorenzon tarinassa mitä parhaimmalla tapaa elämän absurdiutta miehitetyssä Donbassissa.

Todellisuus ja tarina kohtaavat.

Oikeassa elämässä Yevhen ”BMW” Zhabsky ja Marina "Кукла" Koval saivat toisensa, vai saivatko sittenkään – oliko se kenties samanlainen näytelmä, jollainen Loznitsan elokuvassa nähtiin? Propagandaa, jollaista kansalaisille syötetään toivoen näytelmänpalasten synnyttävän uskottavan tarinan olemattomasta valtiosta sen rakenteineen. Valtiosta jota ei ole, rakenteista, jotka eivät toimi.

Sergei Loznitsan elokuvan Donbassilla ja todellisella Donbassilla on yksi merkittävä ero, todellinen miehitetty Donbass on vieläkin absurdimpi paikka asua ja elää. Sitä todellisuutta on liki mahdoton uskoa todeksi, niinpä se on helppoa leimata propagandaksi. Astuessasi vieraana siihen maailmaan et tiedä missä todellisuus päättyy ja näytelmä – propaganda alkaa.

Todellisuus.

Marko

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/05/ukrainan-sota-cyborgs-heroes-never-die.html 

2. https://www.imdb.com/name/nm0523665/ 

3. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/04/miehitetty-donetsk-elamaa-kuolleessa.html 

Todellisuus ja tarina kohtaavat kuvan kuvakaappaukset sivuilta:

https://meduza.io/en/feature/2018/05/25/sergey-loznitsa-s-new-film-is-an-absurdist-terrifying-trip-to-the-separatist-controlled-world-of-eastern-ukraine

ja

https://www.youtube.com/watch?v=6-e28L1ramY