Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi ensin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi ensin. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

”Kansallismielisten” puolueprojektit haiskahtavat…


(jokainen saa kuvitella otsikon jatkon)

Kesäkuun 13. alkoi oikeudenkäynti Johan Bäckmania ja Ilja Janitskinia sekä toista MV-lehden toiminnassa mukana ollutta henkilöä vastaan Helsingin oikeustalolla. Samaisena päivänä pienehkö joukko ”kansallismielisinä” itseään pitäviä kokoontui Janitskinin tukimielenosoitukseen Helsingin oikeustalon ulkopuolelle – paikalla puheita pidettiin ja iskulauseita huudettiin. Iljakin piti vapauttaa!

Seurasin tuolloista mielenilmausta jonkin aikaa, kuuntelin muutaman lyhyen puheen iskulauseineen, puheissa etenkin Panu Huuhtanen kehotti kansalaisia äänestämään ”kansallismielisiä” puolueita, nähtävästi oikeamielisten ihmisten puolueita – erikseen mainittiin kolme puolueprojektia, jotka näyttävät saaneen hyväksynnän tältä porukalta perussuomalaisten ohella, joka on tämänhetkisistä merkittävistä puolueita ainoa, jolle nämä ”kansallismieliset” antavat hyväksyntänsä. Ennen kuin käyn lyhyelti läpi tämän arveluttavan kolmikon – Reformin, Suomen Kansa Ensin ry:n ja Kansan yhtenäisyys ry:n – muutama sana siitä, miksi asetan nämä kansallismieliset lainausmerkkien sisään.

Kansan yhtenäisyys ry:n taustalla on Vastarintaliikkeen jäseniä.

















Itseään nämä ”kansallismieliset” pitävät Suomen suurimpina ystävinä, epäilemättä joukossa on paljonkin sellaisia, jotka kuvittelevat toimivansa Suomen etujen mukaisella tavalla, mutta heitä voinemme tässä tapauksessa pitää hyödyllisinä idiootteina, joita ja joiden ideologista sokeutta jotkut muut tahot käyttävät häikäilemättä hyväksi.

Tämän liikehdinnän konkreettisena alkuna voidaan pitää vuotta 2015, jolloin Eurooppaan ja lopulta Suomeen saapui huomattavan paljon turvapaikanhakijoita, Suomeenkin kymmeniätuhansia. Rehellisyyden nimissä on todettava, että pakolaiskriisiksi kutsutun tapahtumasarjan hoito oli puutteellista monella tasolla, minkä johdosta yhteiskuntiin oli mahdollista kohdentaa informaatiovaikuttamista ja kylvää disinformaatiota ja sen myötä lisätä epävarmuutta ja epäluottamusta kansalaisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden välillä. Tätä tehtävää helpotti omalta osaltaan etenkin loppukesän ja syksyn 2015 kuluessa perinteisen median naiivi uutisointi asian tiimoilta, kriittisiä äänenpainoja alkoi kuulua vasta talven koittaessa ja tuolloin uutisointi alkoi hiljalleen asettua uomiinsa, mutta tänä aikana etenkin MV-media ja siihen linkittyvät verkostot olivat ehtineet kylvää runsaasti disinformaatiota sekä räikeitä valheita, joihin liittyi MV-lehden foorumeilla maalittamista sekä kehottamista väkivaltaan.

Tuolloin MV-lehden (ja sen foorumeiden) toimintaa saattoi pitää ”totuuden ivaamisena ja tuhoamisena ” (Destroy and ridicule the idea of truth; Nine Lessons of Russian Propaganda – Roman Skaskiw), mukaan alkoi kuitenkin entistä enemmän tulla elementtejä muista Roman Skaskiwn esille nostamista elementeistä, kuten ”myrkytä informaatioavaruus” (Pollute the information space) sekä ”Putin on vahva, Venäjä on vahva” -retoriikka ("Putin is strong.  Russia is strong") – jota myös ”kansallismielisinä” itseään pitävät ryhtyivät toistamaan, jolloin toki jokainen fiksu ja ajatteleva herää kysymään itseltään, että miksi ”kansallismieliset” toistavat Venäjän propagandassaan usein toistamaan teemaa Putinin ja Venäjän vahvuudesta? Sehän nyt on niin kaukana kansallismielisyydestä kuin olla ja voi! Aivan kuten on Venäjän erilaisten vaikutuskanavien sekä disinformaatiokanavien toiminnasta kirjoittavien henkilöiden vainoaminen ja häiritseminen. Jokainen fiksu kysyy tuolloin itseltään: Miksi kansallismieliset jahtaavat henkilöitä, jotka tarkastelevat Venäjän vaikutuskanavia ja Venäjän harjoittamaa informaatiosotaa? Niinpä…

Tämäpä se vasta onkin kansallismielistä puhetta!

















Ymmärrän eräitä osia kansallismielisyydestä, enkä itsekään välttämättä kaikessa ole mikään ”riemumielisin” globalisti, mutta jos jätämme huomiotta naiivin ajattelun paluusta impivaaralaisuuteen, niin kansallismielisessäkin ajattelussa on syytä ymmärtää ainakin tiettyjä yhteiskunnallisia realiteetteja politiikan saralta, on ymmärrettävä turvallisuuspolitiikkaan liittyviä teemoja – Suomi ei ole enää puolueeton maa, Suomi on osa EU:ta ja länttä, Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, samalla Suomella on kahdenkeskisiä sopimuksia eri maiden välillä. Kansallismielisenkin suomalaisen on hyväksyttävä tiettyjä turvallisuuteen liittyviä tekijöitä, enää ei ole paluuta tähän kuviteltuun ”puolueettomuuden” tilaan, Suomi ei voi jättäytyä yksin nyky-Venäjän naapuriin. Venäjä ei ole ystävä! Samalla tapaa kansallismielisen on hyvä ymmärtää tiettyjä kauppaan ja vapaaseen liikkumiseen liittyviä tekijöitä, enkä nyt tällä vapaalla liikkumisella tarkoita hallitsematonta liikkumista vaan sääntöihin ja sopimuksiin perustuvaa toimintaa.

Yllä esille nostamieni ja sivuamieni seikkojen tähden, minun on vaikea pitää näitä ”kansallismielisten” puolueprojekteja sellaisia, jotka aidosti ajavat Suomen asiaa, ja tästä teemasta voimme jatkaa käsittelemällä lyhyelti näitä puolueprojekteja, aloittakaamme Reformista, jonka kansanedustajaehdokkaiden joukosta löytyvät muun muassa seuraavat henkilöt: Ilja Janitskin, James Hirvisaari, Mika Ranta ja Johan Bäckman. (1)

Reformin ehdokkaat. (1)
















Reformin ehdokaslistalta löytyy Helsingin oikeudenkäynnissä oleva kolmikko – Janitskin, Bäckman, Tuominen. Yllä mainituista Mika Ranta tunnetaan entisenä Vastarintaliike aktiivina – hän on myös henkilö katupartiointia suorittavan Soldiers of Odinin taustalla. Juha Korhonen on MV-median tämänhetkinen omistaja, Panu Huuhtanen on näitä tunnetumpia ”kansallismielisen”-skenen aktiiveja.

Reformin – edelleen täydentyvää – ehdokaslistaa ei ole tarkoituksenmukaista käydä kokonaan läpi, mutta kun listalta löytyy muun muassa entistä uusnatsia sekä Venäjän presidentinhallinnon alaiselle ajatushautomolle – RISI:lle – työskentelevä dosentti, niin tällaista joukkoa on varsin hankala pitää sellaisena, joka ihan aidosti ajaa Suomen asiaa.

Suomen Kansa Ensin ry:n puheenjohtajana toimii tällä hetkellä kahtia hajonneen Suomi Ensin liikkeen aktivisti – Itä-Ukrainassa heinäkuussa 2016 laittomasti vieraillut propagandisti Janus Putkosta haastatellut – Marco de Wit. (2)

Marco de Wit haastattelemassa Janus Putkosta jossain päin Donetskia heinäkuussa 2016.*

















Marco de Wit oli hyvin näkyvästi mukana Suomi Ensin -liikkeessä, joka hajosi sisäisten ristiriitojen seurauksena kahtia. Suomi Ensin -liikkeen toiminta muistutti eräiltä osin, kuten järjestetyt mielenilmaukset kautta Suomen ja Suomi Ensin Maidan Rautatientorilla, ns. Putinin turistien toimintaa Itä-Ukrainassa kevättalvella 2014 ennen käynnissä olevaksi sodaksi laajentunutta ”separatismia”. Liikkeen toiminnassa oli muitakin sellaisia piirteitä, jotka antoivat ymmärtää, että joku on opastanut ja ohjeistanut kuinka toimia, kuinka lyödä kiilaa suomalaisen yhteiskunnan eri osasten välille. En ota kantaa tässä siihen kuka tämä henkilö tahi taho on ollut, en kuitenkaan ole voinut olla huomioimatta sitä, kuinka Marco de Wit on veljeillyt Bäckmanin ja Putkosen kanssa, ja kuinka hänen johdolla Suomi Ensin -liike oli mukana mielenilmauksissa, joissa yhtenä osapuolena on pro-Putin-porukkaa, kuten Daria Skippari-Smirnovin kipparoima RuFi ry.

Suomessa tämän ”kansallismielisten” pienryhmien liikehdinnän näkyvimpänä toimijana on ollut jo jonkin aikaa kansallissosialistinen Vastarintaliike, joka samalla on lakkautusuhan alla. Viime syksyn oikeudenkäynnissä Pirkanmaan käräjäoikeus kielsi Vastarintaliikkeen toiminnan, se miksi Vastarintaliike edelleen näkyvästi toimii, johtunee siitä, että Turun hovioikeus hylkäsi Poliisihallituksen vaatimuksen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen väliaikaiseen toimintakieltoon määräämisestä. (3)

Vastarintaliikkeen aktiiveista Petri Nordman ja Janne Moilanen ovat uuden Kansan yhtenäisyys ry:n taustalla. (4) Ilja Janitskinin tukimielenosoituksessa 13. kesäkuuta aktivistit keräsivät nimiä yhdistyksen kannattajakortteihin, tarkoituksena on saavuttaa riittävä määrä nimiä puolueeksi rekisteröimistä varten. Mikäli Kansan yhtenäisyys ry:n ja Vastarintaliikkeen väliset linkit onnistutaan häivyttämään, on toki mahdollista, että kannattajamäärä nousee kymmenistä satoihin – ehkäpä tuhanteenkin, mutta tällä hetkellä on vaikea nähdä tällekään projektille kovinkaan pitkää ikää, kuten Homma Forumilla ”Hämeenlinnan Oraakkeli” tuumasi:

”keräävätten muutama sata korttia ja kyllästyvät. Itse en laittaisi tällaisen taustan omaavien puoluehankkeeseen nimeä.
100% varmuudella epäonnistuva hanke.”

Luottamus onnistumiseen ei taida suuren suurta olla!

Koska hankkeen taustalla on Vastarintaliikkeen aktiiveja – kansallissosialisteja – on tämä hyvä mainita tässä yhteydessä. Kuinka moni sitten pitää kansallissosialistista ideologiaa kovinkaan kansallismielisenä? Minun on hyvin vaikea nähdä mitään kansallismielistä tahi isänmaallista kansallissosialistisessa liikehdinnässä – kyse on epädemokraattisesta voimasta, vaikka se demokratian keinoin valta-asemaan, jälleen, pyrkisikin. Vastarintaliikkeen kohdalla on hyvä muistaa se, että Suomen Vastarintaliike on osa Pohjoismaista Vastarintaliikettä (Nordic Resistance Movement):

”Pohjoismainen Vastarintaliike toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen.” (5)

Heidän lopullisena tavoitteena on:

”Kaikki toimintamme tähtää lopulta pohjoismaiseen vallankumoukseen sekä oikeudenmukaisen, turvallisen ja voimakkaan yhteiskunnan rakentamiseen.” (5)

Mihinkä se mainostettu kansallismielisyys ja isänmaallisuus katosi Vastarintaliikkeestä? No, eihän sitä ole ollutkaan, ei muuta kuin ”juhlapuheissa”. Näin he todellisissa tavoitteissaan julistavat:

”7. Pohjoismaisen valtakunnan julkistaminen” (6)

Vastarintaliikkeen kohdalla on hyvä pitää mielessä tämä pohjoismainen aspekti ja mitä kaikkia kytkentöjä siihen lopulta kuuluukaan. Tässä kohdin on hyvä muistuttaa, että Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (Nordic Resistance Movement) jäseniä otti vast’ikää osaa Venäjällä Vladimir Žirinovskin Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen järjestämään “World Congress of Peace-loving Forces” -tapaamiseen:

”The SUR also stated that, during the conference, they “had established friendly relations with representatives of the National-Democratic Party of Germany [Nationaldemokratische Partei Deutschlands, NPD] and [the Danish chapter of the] Nordic Resistance Movement”. The NPD is a fascist party party, while the Nordic Resistance is a pan-Scandinavian neo-Nazi movement.”

Tapaamisesta enemmän Anton Shekhovtsovin kirjoituksessa ”Russian active measures, European neo-Nazis and the Kremlin’s French connection”. (7) Samalla on syytä palautella mieliin Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Ruotsin osaston ja venäläisen, imperialistisen, Russkoe Imperskoe Dvizhenien (eli RID:n) yhteistyöstä syksyllä 2015, jolloin RID:n taholta lahjoitettiin tuntematon summa rahaa puolueen perustamista varten. (8) En väitä, että Suomeen olisi näitä rahoja kulkeutunut. Suomessa Vastarintaliikkeen merkittävin rahoittaja lienee ääriajattelusta sekä uusnatsikytköksistä tunnettu Juha Kärkkäinen.

Vuosi sitten Ruotsissa julkaistiin uutinen, jonka mukaan kaksi kolmesta ruotsalaisesta Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenestä, jotka olivat Göteborgin iskujen taustalla, oli saanut puolisotilaallista koulutusta Venäjällä. Koulutus piti sisällään aseenkäsittelyä sekä pommien rakentamista etc. (9 ja 10) Venäjällä Pietarin alueella Partizan-organisaatiossa koulutusta saaneet jäsenet olivat Anton Thulin ja Viktor Melin. Väistämättä mieleen nousee kysymys siitä, että onko suomalaisia uusnatseja – tai ketään muita – ollut vastaavassa organisaatiossa saamassa koulutusta esim. terrorisodankäyntiin, jota kohdistettaisi Suomea tahi EU:ta vastaan?

Todennäköisesti uutisessa mainittu pietarilainen Partizan-organisaatio on sama, joka vast’ikää nousi esille EuroMaidan Pressin artikkelissa ”Three largest Russian militant training facilities identified”:
”…the Partisan Center in St. Petersburg. In contrast to the heads of the other centers, Obozrevatel says, Denis Vasilyev, the head of the Partisan Center, “does not conceal the fact that he is preparing militants for war in the eastern part of Ukraine…”. (11)

Tämän lyhyehkön katsauksen jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että näiden ”kansallismielisinä” itseään pitävien puolueprojektit haiskahtavat hyvin vahvasti – kaalisopalta. Niistä on kansallismielisyys, isänmaallisuus ja Suomen edun ajaminen hyvin kaukana.


Marko



*: kuvankaappaus videolta, joka on jo poistettu youtubesta. 

lauantai 17. helmikuuta 2018

Havaintojani Venäjän kaiuista Suomessa

Tämä blogikirjoitus toimii eräänlaisena yhteenvetona aiemmista blogeistani, joissa olen nostanut esille sellaisia toimintoja, joita voidaan pitää Venäjän suoraan Suomeen kohdistavina vaikuttamiskeinoina, kuin myös blogeja, joissa Venäjän narratiivia toistetaan suomalaisoperaattoreiden taholta. Tässä kohdin en kuitenkaan huomio tarkkapiirteisesti Donetskin ”kansantasavallassa” propagandistina työskentelevän suomalaistaustaisen Janus Putkosen toimintaa. Hän kohdistaa myös Suomeen ja suomalaisille Donetskista käsin Venäjän narratiivia toistavaa propagandaa, samaan kategoriaan on laskettavissa hänen suunnitelmansa ”separatismista” Suomessa. Niissä toistuu Venäjän valtiollinen ajatus ”separatismin” – mikä (separatismi) on itse asiassa laitonta Venäjällä – levittämisestä globaalisti, mistä johtuen Venäjä on viime vuosina kovin innokkaasti tukenut erilaisia separatistia itsenäisyyspyrkimyksiä, kuten katalaanien itsenäisyyshanketta.


Janus Putkonen ja ”separatismi” Suomessa, kuvakaappaus Putkosen FB-tili.


























Kirjoituksessani väliotsikot toimivat linkkeinä kyseiseen blogiin. Väliotsikon alla lyhyt yhteenveto kirjoituksesta, joissain tapauksissa ajankohtaisin havainnoin ryyditettynä.



Keskusteltaessa vierastaistelijoista yleensä ensinnä mieleen tulevat radikalisoituneet, jotka ovat lähteneet taistelemaan sellaisten terroriorganisaatioiden kuin Daesh (ISIS) ja al-Qaida sekä somalialaisen al-Shabaabin riveihin. Vierastaistelijoista keskusteltaessa unohtuu tavattoman usein eräs ryhmä suomalaisia vierastaistelijoita, jotka aivan samalla tavalla sotivat laillista hallitusta vastaan ryhmissä (joukko-osastoissa), jotka ovat kollektiivina syyllistyneet terroritekoihin ja sotarikoksiin sekä rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Nyt kohdistan katseeni Suomesta Itä-Ukrainaan ”kansantasavaltojen” riveihin sotimaan lähteneisiin taistelijoihin. Tiedämme Johan Bäckmanin värvänneen taistelijoita Itä-Ukrainaan sotimaan Ukrainan laillista hallintoa vastaan, heistä etenkin Petri Viljakaista Bäckman on hyödyntänyt propagandistisessa viestinnässä varsin usein.

Suomalaismilitantti Petri Viljakainen miehitysjoukoissa Itä-Ukrainassa.

















Tätä nykyä Suomi ensin on hajonnut kahteen osaan, Marco de Wit’iä seuranneet ovat perustaneet oman organisaation Suomen kansa ensin, mikä jatkaa Suomi Ensin viitoittamalla tiellä. Marco de Wit kannattajineen sai viime vuoden puolella melkoisesti huomiota Helsingin ytimeen parkkeeratun Suomi Maidan -leirinsä myötä.

Siitä huolimatta, että tänään Suomi Ensin on hajonnut kahtia, ja osa aktivisteista on hylännyt ryhmän, on blogikirjoitus sikäli ajankohtainen, että se kuvaa sitä toimintaa, jolla ryhmä ja vastaavat ryhmät pyrkivät hajottamaan yhteiskuntaa sekä synnyttämään eripuraa yhteiskunnassa eri ryhmien välille.

Keinot, joihin he turvautuvat ovat tuttuja useita maista, joiden sisäistä yhtenäisyyttä Venäjä pyrkii horjuttamaan.



Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuuden jälkimainingeissa hänen perustamansa Kansalaispuolue on noussut uudelleen otsikoihin, merkittävä tekijä lisääntyneelle näkyvyydelle on tietty Väyrysen oma ajatus haastaa Juha Sipilä Keskustan puheenjohtajakamppailussa.

Blogikirjoituksessani kiinnitän erityistä huomiota Kansalaispuolueen asiantuntijajäseniin, joista eräillä on varsin eriskummallinen tausta, joukosta löytyy muun muassa Donetskin ”kansantasavallassa” työskennellyt Jarmo Ekman, kuin myös pirkanmaalainen kansanedustajaehdokas Jukka Davidsson, joka esiintyi puhujana Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia tukevan eurooppalaisen äärioikeiston kokoontumisessa Pietarissa jokunen vuosi sitten, myös Timo Isosaari on vieraillut samaisessa tapaamisessa ja vieläpä samaan aikaan Davidssonin kanssa. Toisin kuin Johan Bäckman väittää, tilaisuudessa on esiintynyt myös kovan linjan venäläisiä uusnatseja, kuten sotarikollinen Alexei Milchakov.



Kyseinen kirjoitus on päivitetty katsaus aiemmin maanpuolustus.net blogissa julkaistusta blogistani ”Huijareita, onko heitä?”. Kirjoituksessani ”Palvelevatko he Putinia” luon katsauksen Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, Venäjän toimesta perustettujen ns. kansantasavaltojen, merkittävimpiin suomalaisedustajiin sekä joihinkin heidän tukijoihin Suomessa.



Tämä kirjoitus on päivitys maanpuolustus.net-foorumin blogiin joulukuussa 2016 kirjoittamastani tekstistä ”Venäjän propagandasta, Venäjän vaikuttamisesta” – kirjoituksessa vastata omien havaintojeni perusteella kysymykseen: Millä tavalla Venäjän vaikuttamispyrkimykset ja propaganda näkyvät Suomessa? Yrittäessäni vastata esittämääni kysymykseen, olen hyödyntänyt Roman Skaskiw’n kirjoittamaa oivallista katsausta ”Nine Lessons of Russian Propaganda” pyrkien hyödyntämään hänen havaintoja ja löytämään niille mahdollisia toteutuneita vastinkappaleita Suomesta. Lukija voi tehdä omat johtopäätöksen sen suhteen onnistuinko tehtävässäni.


”Nine Lessons of Russian Propaganda” – Roman Skaskiw. (1)



























Tässä blogikirjoituksessa tarkastelen Suomen Moskovaan suuntautuvaa nöyristelyä. Kimmokkeen kirjoitukselle antoi Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali Gustav Hägglund lausuessaan Vakaus vaakalaudalla -kirjan julkistamistilaisuudessa seuraavaa:

”Siinä on käynyt kuin koiralle, joka ajetaan nurkkaan. Se murisee aikansa, sitten se puree. Jos sen sijaan, että lähdettiin laajenemaan olisi tyydytty kumppanuuteen, maailma olisi hyvin erilainen tällä hetkellä. Ei olisi näitä kriisejä. Ei Itämerellä eikä monessa muussakaan paikassa”. (2)



Viime vuoden puolella Suomi ensin ei suinkaan ollut ainoa liike, joka oli taajaan otsikoissa, myös kansallissosialistinen Vastarintaliike sai varsin paljon näkyvyyttä. Seuratessani Vastarintaliikkeen ympärillä käytyä keskustelua, huomasin monen kuvitelleen Vastarintaliikkeen jäsenten olevan Suomen asialla – monille liikkeen taustaideologia näytti olleen yllätys, eräille Vastarintaliikkeen kansallissosialistinen ideologia on edelleen asia, jota on vaikea käsittää/hyväksyä.

Siitä huolimatta, että Vastarintaliikkeen verkkosivuilla lukee ”Pohjoismainen Vastarintaliike toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen”, olen havainnut ihmisten joko kieltävän tämän ”kansallissosialistisen maailmankatsomuksen” olemassa olon tai sitten pitävän sitä merkityksettömänä.

Vastarintaliikkeen verkkosivuilla julkaistiin tammikuun 2018 lopulla Ukrainan Oikean sektorin haastattelu -kirjoitus. Kirjoituksen keskusteluosion seuraaminen paljastaa liikkeen sisällä vallitsevan kahtiajaon, myös Vastarintaliikkeen suomalaisjäsenten joukossa näyttää olevan pro-Venäjä-aktiiveja – minkä ei pitäisi olla yllätys äärioikeiston liikehdintää tarkemmin seuranneelle. (3)



Tämä kirjoitus kuvastaa olemassa olevaa kaksoisstandardia, jolla osa maamme kansalaisista tarkastelee Venäjää. Kirjoituksen otsikko on suora lainaus Venäjää ja NATO koskevasta keskustelusta, johon tuolloin osallistuin. Lainauksen kirjoittaja on tekstillään halunnut ilmaista sen, miksi Venäjältä ei voi vaatia samaa kuin läntisiltä demokratioilta.

Viime vuosina sosiaalisessa mediassa käytyjen keskusteluiden seuraaminen (osallistumisesta puhumattakaan), on paljastanut sen, että yllättävän moni ajattelee lainaamani kirjoittajan tavalla – Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut… Venäjältä ei voi – eikä pidäkään – vaatia samaa kuin länsimailta, on ajatus, jota en voi hyväksyä.



Muutamana viime vuonna vihapuhe sekä erinäiset lokakampanjat ovat olleet otsikoissa. Suomessa näiden kohteeksi ovat joutuneet tavattoman usein henkilöt, jotka ovat joko osallistuneet aktiivisesti maahanmuuttokeskusteluun näkökulmasta, että Suomen oli avattava rajansa ja pidettävä ne mahdollisuuksien mukaan auki.

Toinen ryhmä, joka on joutunut vihapuheen kuin myös lokakampanjoiden kohteeksi, ovat henkilöt, jotka ovat aktiivisesti tutkineet Venäjän Suomeen kohdistamaa vaikutusta. Tässä kirjoituksessa käyn läpi toimittaja Jessikka Aroon kohdistunutta kansainvälistä lokakampanjaa, jonka siemenet melkoisella todennäköisyydellä kylvettiin viime vuoden puolella Helsingissä ja jossa toimijana on tanskalaisbloggari Jesper Larsen.

Venäjän toimilla on selkeä tarkoitus, häiritä ja vaikeuttaa sen toimien kriittistä tarkastelua, näiltä osin Venäjä näyttää saavan yllättävänkin laajalti tukea että sympatiaa suomalaisilta. 



Lyhyen kirjoituksen ytimessä on Johan Bäckman sekä Suomeen avattu Donetskin ”kansantasavallan” edustusto. Edustuston, kuin myös sen ”edeltäjän” NovoRossijan edustuston, aseman Suomi on järjestelmällisesti kieltänyt, seuraava lainaus elokuulta 2015:

”Suomalainen taho ilmoittaa toimivansa "Donetskin kansantasavallan edustustona” tai ”Donetskin kansantasavallan suurlähetystönä” Helsingissä. Mainittua "Donetskin kansantasavaltaa" ei ole Suomen tunnustamana valtiona olemassa, eikä sillä voi olla suurlähetystöä tai muuta virallista edustustoa Suomessa. Myöskään YK, EU tai ETYJ eivät tunnusta Itä-Ukrainan separatistisia ryhmiä valtioksi.

Diplomaattinen edustusto voidaan perustaa vain diplomaattisuhteet solmineiden valtioiden välillä ja näiden molemminpuolisella suostumuksella.” (4)



Kirjoitus on eräiltä osin jatkoa ”Kaiken takana on… Bäckman” -blogikirjoitukselle, kirjoituksen toimiessa summauksena Johan Bäckmanin Suomeen kohdistamalle toiminnalle viime vuosilta. Blogikirjoitukseni pitää sisällään myös pienoisen viranomaisillemme kohdistetun piikin, hämmästellessäni ynnä kritisoidessani Suomen varovaista linjaa. Toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa Bäckmanin harjoittamaan värväystoimintaan näytetään suhtautuvan olkia kohautellen.



Radioasema Love FM kuuluu niihin projekteihin, joihin Venäjän hallinnon tiliin työskentelevä Johan Bäckman on sotkeutunut. Love FM oli otsikoissa loppukesästä 2016, jolloin maanpuolustus.net -foorumille avatun ketjun LOVE FM - Moskovan tiltu? -ketjun myötä radioasema nousi hetkeksi valtakunnan uutisiin. (5) Vaikka Love FM -kohusta on vierähtänyt jo reilut pari vuotta, edelleenkään kaikkiin esitettyihin kysymyksiin ei ole saatu vastausta – tokkopa edes saadaan. Saatiinko edes vastausta kysymykseen ”Kuka on Love FM:n vastaava päätoimittaja”.



Suomalais-venäläinen RuFi ry eli RuFi nousi marginaalista otsikoihin tammikuisten presidentinvaalien myötä yhdistyksen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin asettuessa tukemaan voimakkaasti ehdokas Paavo Väyrystä, jota ei julkiputinistin tuki näyttänyt lainkaan häiritsevän.

RuFi oli tuolloin otsikoissa, tästä huolimatta media jätti alkuun kertomatta olennaisia tietoja siitä millainen yhdistys RuFi todellisuudessa on, blogissani kirjoitin seuraavaa:

”RuFin toiminta myötäilee hyvin tiukasti Venäjällä toteutettua imperialistista politiikkaa, yhdistyksen näkyvät jäsenet tukevat avoimesti Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä, kuin myös Venäjän masinoimaa ja rahoittamaa sekä varustamaa (miehistö ja aseistus) eli Venäjän käymää Itä-Ukrainan sotaa”

toteennäyttäen myös tämän. Todisteesta käynee myös yhdistyksen suunnitelmat ”turistimatkan” järjestämisestä Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle, näiden suunnitelmien taustalla häilyy myös ”kohudosentti” Bäckmanin varjo.






















World Without Nazismia kuvataan GONGO:ksi eli “government-organized non-governmental organization” eli kyseessä on valtion perustama NGO (non-governmental organization), joka käytännössä on epäitsenäinen organisaatio, jollaisia autoritaariset tai diktatoriset yhteiskunnat käyttävät oman asiansa ajamiseen. GONGO:a voidaan käyttää hyödyksi propagandaoperaatioissa, World Without Nazismia on hyödynnetty myös neuvostotyylisissä ”aktiivisten toimenpiteiden” suorittamisissa.

World Without Nazismin eräs tehtävä on ”neuvostonäkökulman välittäminen toisesta maailmansodasta”, johon sisältyy nyky-Venäjällä hyvin voimakas historian uudelleen kirjoittaminen kuin myös puna-armeijan hirmutekojen kieltäminen.

Tutustuessa World Without Nazismin – sekä kaltaistensa venäläisten NGO:iden – toimintaan, ei lainkaan ihme, että Venäjällä suhtaudutaan suorastaan vainoharhaisesti erilaisiin maassa toimiviin ”non-governmental organization’seihin”, koska maan hallinto kuvittelee niiden olevan samalla tapaa lännen työkaluja sitä itseään vastaan kuin Venäjän perustamat NGO:t ovat työkaluja kohdemaita tai läntistä yhteisöä vastaan.

* * *

Eräitä Venäjän olennaisia vaikuttamiskeinoja en ole vielä sen tarkemmin käsitellyt erillisissä kirjoituksissani, kuten vaikuttaja-agentteja, siitä johtuen kaikkia Venäjän Suomeen kohdistamia keinoja en ole huomioinut riittävällä tarkkuudella.

Vähäiselle huomiolle jäi myös suomettuminen, kuin myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomessa tekemättä jäänyt lustraatio – tai meidän omanlainen prosessi, jossa suomettumisen aika olisi käyty kauttaaltaan läpi. Näihin teemoihin on syytä paneutua tämän vuoden kuluessa tarkemmin.


Marko


tiistai 2. tammikuuta 2018

Kuplassani Vartiopaikalla

Vuosi 2017 on päättynyt, on astuttu vuoteen 2018 mutta ennen katseen kiinnittämistä tämän vuoden tapahtumiin, katsaus menneeseen vuoden 2017 ”blogitapahtumiin”. Tammikuussa 2017 kirjoitin kahden eri alustan blogeihin – toinen alustoista oli Virossa toimivan suomen kielisen SSS-Radion blogi, ja toinen taasen maanpuolustus.net-foorumin blogi. Osa blogeista ilmestyi sellaisenaan molemmilla alustoilla, huomattava osa – käytännössä valtaosa – oli sellaisia, jotka olivat luettavissa vain toisella alustalla. Tämä järjestely sai minut osaltaan pohtimaan oman blogin perustamista, tuolloin kaikki kirjoitukseni olisivat ”yksien kansien” välissä ja helposti hallittavissa – tarvittaessa myös muokattavissa – matkaan mahtui muitakin tekijöitä ja syitä – kuten neutraalimpi blogialusta, jotka lopulta määrittivät suunnan ja niinpä toukokuussa 2017 kirjoitin ensimmäisen blogini ”Vartiopaikalla idän ja lännen välissä”. Idean blogini nimeen antoi turpo-bloggari/-kolumnisti Rysky Riiheläinen – kiitokset hänelle!

Tässä katsauksessa poimin esille eräitä suosituimpia – luetuimpia – blogejani, mainitsen myös muutamia suosikkejani – kirjoituksia, jotka ovat minulle syystä tai toisesta tärkeitä. Tämän ”Kuplassani Vartiopaikalla”-kirjoituksen päätteeksi tervehdys ”sieltä jostain”.

Aloittaessani kirjoittamaan blogeja en osannut lainkaan ajatella kuinka laaja lukijakunta voi olla. Kirjoittaessani SSS-Radioon olin toisinaan saanut viittauksenomaisia tiedonmuruja siitä, että blogejani oli luettu myös Suomen ja Viron ulkopuolella kuten Venäjällä. Seuratessani kuinka laajalti blogiani luetaan, olen huomannut, että viikoittain lukijoita löytyy hyvinkin useammasta kuin kymmenestä valtiosta – Suomesta selkeästi eniten, mutta merkittäviä määriä lukijoita tulee myös Venäjältä, Ukrainasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista – toisinaan moni virolainenkin lukee blogiani.


Blogeistani suosituin on, ehkäpä hiukan yllättäen, heinäkuussa kirjoittamani ”Suomi ensin – Putinin asialla” – lukijoita se on kerännyt tähän hetkeen mennessä yli 3000. Sitä ei käy kieltäminen, etteikö Marco de Wit ole ollut otsikoissa vuoden 2017 puolella lukemattomia kertoja. Hän on ollut esillä omien julkaisuidensa ohella myös valtakunnan mediassa, ja koskapa Suomi Ensin – kaikesta huolimatta – profiloituu häneen, ei siis ihme, että blogikin onnistui keräämään runsaasti lukijoita. Poikkeuksellista kyseisessä tekstissä on kuitenkin se, että se on noussut julkaisuajankohdan jälkeen muutamia kertoja – ilman sen kummempaa apua – viikkolistojen luetuimpien tekstien joukkoon.


Marco de Wit pääsee nauttimaan “maijan” kyydistä.
















Menneen vuoden kuluessa kirjoitin lukemattomia tekstejä, joissa kritisoin – ajoittain hyvinkin voimakkaasti – maassamme harjoitettua Moskovaa nöyristelevää politiikkaa. Näistä kirjoituksista ”Selkä nöyränä Moskovan suuntaan – osa II” tuli julkaistua oikeaan aikaan ja se näytti leviävän julkisuuden kannalta oikeissa foorumeissa – sellaisissa, joissa käydään aktiivista keskustelua NATO-jäsenyydestä tahi suomettumisesta – suomettuneesta Suomesta.

Edelliset kaksi blogia ovatkin ainoat, jotka ovat keränneet enemmän kuin tuhat lukijaa, tilaston kolmas – suosikkeihini kuuluva – ”Kansainvälisen lokakampanjan kohteena” on toistaiseksi kerännyt reilut 800 lukukertaa. Tässä blogissa tarkastelen lokakampanjaa, jonka kohde oli/on toimittaja Jessikka Aro, uskallan sanoa, että kyseisen kampanjan taustalta löytyy ”suomalaisverta” vaikka toteuttajana – välineenä – onkin ollut tanskalainen blogisti Jesper Larsen.


Jessikka Aron vastaiseen lokakampanjaan osallistunut ”kansantasavaltoja” tukeva Jesper Larsen.












Uusnatsit ja sen myötä Vastarintaliike olivat menneen vuoden aikana useammankin kerran uutisotsikoissa, ja koskapa aihepiiri minua kiinnostaa – on kiinnostanut jo vuosia – tulin kirjoittaneeksi useamman teemaa käsittelevän kirjoituksen, joista ”Vastarintaliike – kaikkea muuta kuin isänmaan asialla” kuului luetuimpiin blogeihini. Se ei kuitenkaan ole kyseisen aihepiirin kirjoituksista oma suosikkini, sellaisena pidän ”Venäläinen äärioikeisto taistelemassa ”ukrainalaisfasisteja” vastaan” blogia elokuulta.


Pohjoismainen Vastarintaliike mielenosoituksessa Tampereella.
















Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa huomattavan suurta huomiota sai Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen Zapad-2017-sotaharjoitus. Samainen harjoitus sai, ehkäpä liikaakin, huomiota myös blogeissani – joskin osassa blogeja harjoitus toimi ennemminkin kehyksenä, jonka kautta spekuloin mahdollisia vaihtoehtoja/kehityskulkuja Ukrainassa. Onneksi merkittävämpää eskalaatiota rintamalla ei välittömästi harjoituksen jälkeen nähty, kuten ei ole nähty vuoden lopullakaan. Kesään verrattuna sotatoimet toki kiihtyivät Ukrainassa, mutta merkittävästä eskalaatiosta (offensiivista tai sellaisen yrityksestä) ei kuitenkaan voida puhua.


Msta-S panssarihaupitseja Voronezhin alueella Venäjällä ennen Zapad-2017-sotaharjoitusta.
















Zapad-2017-sotaharjoitusta käsittelevistä kirjoituksista ”Zapad-2017-sotaharjoituksen varjossa” blogi nousi luetuimpien kirjoitusteni joukkoon. Tähän mennessä tilastojen mukaan lukukertoja on kertynyt 639.

Tilastojen perusteella on pääteltävissä se, että erityisen suurta suosiota eivät nauttineet ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevät kirjoitukseni. Eräissä niistä suomin presidentti Tarja Halosen vaikenemista Venäjän ihmisoikeuskysymysten kohdalla, toisaalla sitten kiinnitin huomiota miehitetyn ja Venäjään anneksoidun Krimin niemimaan ihmisoikeustilanteeseen kuin myös Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden hyvinkin surkeaan ihmisoikeustilanteeseen. Muuten Ukrainan sotaa ja ”kansantasavaltojen” alueella vallitsevaa tilannetta käsittelevät kirjoitukseni nauttivat varsin suurta huomiota, ”Ukrainassa on ”sisällissota” myytti on murrettu” on kerännyt tähän päivään mennessä 630 lukukertaa.

Useampi suomalaisia kollaboraattoreita käsittelevä kirjoitukseni sivusi myös Ukrainan sotaa. Johan Bäckman ja Janus Putkonen saivat tavattoman paljon huomiota menneen vuoden aikana – aiheesta. Lokakuun harmaudessa kirjoitettu ”Janus Putkonen ja DONi News – disinformaatiota ja harhaanjohtamista” kuuluu suosituimpien kirjoitusteni joukkoon, mutta yhdessä ryppäässä on kokojoukko aihepiiriin liittyviä kirjoituksia, kuten ”Hekin ovat vierastaistelijoita” ja ”Kaiken takana on Bäckman”.

Edellä esille nostamistani kirjoituksista suosikkeihini kuuluu Jessikka Aroon kohdistuvan lokakampanjan tarkastelu aivan kuten blogi venäläisestä äärioikeistosta taistelemassa ”ukrainalaisfasisteja” vastaan, näiden kahden lisäksi omiin suosikkeihini – tai minulle tärkeisiin blogeihin – kuuluvat ”Palvelevatko he Putinia”, jossa nostan niminä esille niitä suomalaisia, jotka ovat hyvin selkeästi Venäjän riveissä tällä hetkellä ja jotka nivoutuvat sotaan Ukrainassa. Merkittävä on myös heinäkuussa 2017 kirjoittamani blogi ”Buk 332 matkalla Donetskista Snižneen” – eikä suinkaan sen tähden, että se olisi erityisen nerokas tai taidokas kirjoituksena, syynä on aihe – MH17.

Kirjoittamistani kymmenistä blogeista minulle tärkein (sekä ehdottomasti henkilökohtaisin) on itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta julkaisemani kirjoitus ”Kahtiajakautunut kansa eheytyi yhdeksi – satavuotias Suomi” – se kertoo sukuni ja samalla Suomen tarinaa sadan vuoden takaa, kuinka tämä kansa itsenäistyttyään oli hajalla käyden verissäpäin toinen toistensa kimppuun ja kuinka kansa lopulta kasvoi yhteen – kuinka tämän maan miehet ja naiset yhdessä taistelivat vapauden puolesta.

* * *

Loppuun lyhyt kommentti Ukrainan asevoimien Itä-Ukrainan sotatoimialueella ATO-joukossa palvelleelta – loppusyksystä 2017 kotiutetulta – sotilaalta, kutsukaamme häntä S:ksi. Tiedossani on S:n tarkka sijoituspaikka ja joukko-osasto sekä aika, jonka hän alueella palveli. On hyvin todennäköistä, että hän palaa rintamalle tämän vuoden kuluessa.

S:n mukaan joukkojen varustetaso on olennaisesti parantunut sodan kuluessa, hänen palveluaikana joukko-osasto, johon hän kuului, on saanut uudempaa panssarintorjuntakalustoa. Myös joukkojen operointikyky on kehittynyt sotavuosien kuluessa, nyt joukot ovat olennaisesti valmiimpia puolustamaan maataan. Asevoimien kyky ja halu – moraali – on merkittävästi parantunut sodan myötä.

Kokemuksensa perustuen S. arvioi, että tänään Venäjän on huomattavasti vaikeampi saada merkittäviä voittoja Ukrainassa, jokaiseen – paikalliseenkin – operaatioon venäläisjoukot tarvitsevat aiempaa enemmän voimaa ja ammattilaisia. Hänen mukaan näiden ns. separatistien sodankäyntikyky on hyvin vajavainen – paikoin luokaton, jota kykyä Venäjän on täydennettävä asevoimien joukoilla aiempaa enemmän.

Joukko-osasto, johon hänet oli sijoitettu, taisteli sotatoimialueen eteläisellä osuudella Donetskista etelään vuoden 2017 puolella, samalle rintaman osalle Venäjä oli tuolloin sijoittanut myös 76. maahanlaskudivisioonan laskuvarjosotilaita Pihkovasta (Pskov) tukemaan näitä ns. separatisteja. 76. maahanlaskudivisioonan joukot eivät yksistään tukeneet militantteja vaan osallistuivat aktiivisesti taisteluihin, menettäen S:n mukaan reilut kymmenen sotilasta kuolleina, 76. maahanlaskudivisioonan muista tappioista (haavoittuneet) tai mahdollisista sotavangeista S ei maininnut sanaakaan. Arvio kuolleiden lukumäärästä perustui näköhavaintoihin ja tiedusteluun.

* * *

Näin on avattu tämä uusi vuosi omassa kuplassani – hyvää alkanutta vuotta 2018!





























Marko

perjantai 10. marraskuuta 2017

Kansainvälisen lokakampanjan kohteena

Tämän eräiltä osin kansainväliseen lokakampanjaan paneutuvan blogin alkuun haluan tähdentää, että olen keskustellut aiheesta Jessikka Aron kanssa ja saanut häneltä suostumuksen käyttää häneen kohdistunutta lokakampanjaa konkreettisena esimerkkinä tällaisen ”kudelman” synnystä. Aro itse on kirjoittanut kokemuksistaan erinomaisesti My Year as a Pro-Russia Troll Magnet: International Shaming Campaign and an SMS from Dead Father. (1)

Venäläismedioissa ja erityisesti Venäjän hallintoa tukevissa propagandistisissa julkaisuissa julkaistaan toisinaan henkilöön kohdistuneita lokakampanjoita, joissa asiat esitetään näennäisen uskottavalla tapaa, käyttäen olemassa olevia lähteitä kuitenkin tarkoitushakuisesti ja vääristellen, joten toimien lukijalle pyritään synnyttämään kuva siitä, että tekstin taustalla on asiantuntijuutta ja että tekstin lähdeviitteet ovat uskottavia. Lähteet kuten asiantuntijatkaan kestävät hyvin harvoin – jos koskaan – kriittistä tarkastelua. Asiantuntijoina esiintyy usein henkilöitä, joilla ei välttämättä ole riittävää asiantuntijuutta (osaamista) kyseisestä aiheesta, toisinaan he ovat ammentaneet kompetenssinsa salaliittoteorioita viliseviltä sivuilta.

Esim. Donetsk Embassy Helsinki -youtube-tilillä julkaistiin 29. syyskuuta video ”Finnish expert: Western mainstream media is a hybrid threat against the people” (2) jolla asiantuntijana esiintyy Donetskin ”kansantasavallan” Helsingin ”lähetystön” sihteeri Jarmo Ekman. Todennäköisesti tittelillä ”secretary” tarkoitetaan ”lähetystösihteeriä”, mutta kyseistä titteliä en käytä, koska kyseisellä ”lähetystöllä” ei ole mitään virallista asemaa. Tämän ”lähetystön” kohdalla kyse on ennemminkin propagandan jakamisesta ja ihmisten harhauttamisesta, tämä toiminta pyritään häivyttämään virallisenoloista terminologiaa käyttämällä.

Jos tarkkoja ollaan, kyseisen youtube-tilin videolla esiintyy jo useita venäläispropagandan tyypillisesti käyttämiä harhautus- ja disinformaatiokeinoja:

Ensinnä Jarmo Ekman esitellään asiantuntijana, viittaan aiemmin kirjoittamaani – asiantuntijoina esiintyy usein henkilöitä, joilla ei välttämättä ole riittävää asiantuntijuutta ko. aiheesta.

Toiseksi uskottavuutta pyritään luomaan youtube-tilin nimen myötä (Donetsk Embassy Helsinki) kuin myös esittelytekstillä: Mr. Jarmo Ekman, secretary of the Donetsk People's Republic Helsinki office: …

Kolmanneksi keskustelu kokonaisuutena on pyritty ”rakentamaan” uskottavuutta lisääväksi, esittelyt ovat virallisia ja kertoessaan toiminnastaan Donetskissa Ekman puhuu käyttäen nimiä, jotka ovat virallisia ja joiden he mitä ilmeisimmin toivovat herättävän luottamusta katselijoissa, joita videolle on kertynyt tähän mennessä 1009.

Keinot ovat sellaisia joihin törmää tavattoman usein tutkiessa propagandistisen venäläismedian artikkeleja, katsauksia tai videojulkaisuja. Ei ole lainkaan tavatonta, etteikö merkittävämpikin uutistoimisto voi käyttää asiantuntijalähteenään bloggaria, jonka välittämä tarina ei kuitenkaan kestä syvällisempää tarkastelua. Lisää uskottavuutta tuo asiantuntijan länsimaisuus, mikä on eräs venäläismedian käyttämä harhautusmuoto, tämä on suunnattu erityisesti venäläislukijoille, jotka voivat luottaa tietyissä (esim. ihmisoikeuskysymykset) enemmän länsimaiseen ”asiantuntijaan” venäläisen sijaan. Venäjällä etenkin lapsiasioissa ja ihmisoikeuksissa on kunnostautunut RISS eli RISI:llä työskentelevä Johan Bäckman.

Toinen tavanomainen keino harhauttaa lukijaa on käyttää lähteenä jotain pseudouutistoimistoa, joka on uutisen alkuperäislähde ja jonka julkaisemaa uutinen välitetään eteenpäin. Nykyään varsin usein Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden eli näiden ns. kansantasavaltojen alueilla toimivat propagandatoimistot toimivat uutisten alkuperäisinä lähteinä tai uutisten levittäjinä.

Janus Putkosen DONi Newsin valeuutinen – fake news.

























Lokakampanjan koukerot

Tämän alustuksen jälkeen voimme siirtyä seuraavaan osioon, jossa tarkastelen Jessikka Aroon kohdennettua lokakampanjaa – tai erästä lukuisista. Kiinnitän tähän kampanjaan huomiota tiettyjen tekstissäni esille tuotavien seikkojen tähden, merkittävimpiin kuuluu kampanjan aloituksen ajankohtaisuus ja se, että sen etenemistä on mahdollista seurata, mikäli kampanjassa merkittävässä roolissa mukana oleva tanskalainen – Donetskin ”kansantasavallassa” vieraillut – bloggaaja Jesper Larsen toteuttaa blogissaan Afsløring: Dansk politik designes af lyssky tænketank - del 1” esittämänsä uhkauksen:

”Hvis fortællingen om Aro var sandfærdig, så ville det være et lidt mindre problem, for kendsgerningerne er, at Aro-historien er falsk.
…
Det gør jeg i mit næste blogindlæg, hvor jeg også afdækker Aros egen historie.” (3)


Kuvakaappaus miehitetyssä Donetskissa vierailleen Jesper Larsenin Facebook-sivulta.












Mutta miten tanskalainen bloggaaja, joka ei tiettävästi koskaan aiemmin ollut kirjoittanut riviäkään Jessikka Arosta, tuli kirjoittaneeksi herjaavan tekstin hänestä?

Tässä kohdin on syytä siirtää katse syyskuussa Helsingissä järjestettyyn paneeliin, johon otti osaa kokojoukko Putinin hallintoa kannattavia henkilöitä. Edellä mainitun Jarmo Ekmanin ohella tapaamiseen otti osaa muun muassa Jesper Larsen (paneelissa hänet esiteltiin tutkivana toimittajana), ruotsalainen rauhan aktivisti Agneta Norberg sekä norjalainen historian tohtori ja kommunisti Bjorn Nistad. Emmekä myöskään unohda Johan Bäckmanin näkyvää roolia paneelissa sekä haastattelijana – hän haastatteli muun muassa tanskalaista bloggaaja Jesper Larsenia Jarmo Ekmanin ohella. (4)

Johan Bäckman ja Jesper Larsen tapasivat Helsingissä syyskuun lopulla, tästä kuukausi eteenpäin ja Larsen julkaisi bloginsa, joka pitää sisällään EU- ja NATO-vastaista materiaalia yhdistettynä erinäisiin salaliittoteorioihin, sekä MV-lehdestä poimittua kuva-aineistoa ja – epäilemättä – suomalaislähtöiseen materiaaliin pohjautuvaa disinformaatiota Jessikka Arosta. Larsenin kirjoitus päättyy uhkaukseen paljastaa koko Aron historia:

”Det gør jeg i mit næste blogindlæg, hvor jeg også afdækker Aros egen historie.”

Disinformaatiosta sopii esimerkiksi seuraavaa ote blogista. Tekstissä Larsen väittää Jessikka Aron palkattoman loman Yleltä olevan seurausta ”huumeriippuvuusskandaalin” paljastumisesta, mikä ei pidä paikkaansa. Fakta on se, että Aro on palkattomalla vapaalla voidakseen paneutua kirjaprojektiinsa.

”Splidsboel var her moderator for en event med den finske undersøgende journalist, Jessikka Aro, der arbejdede for finske statskanal, YLE, men har været på ubetalt orlov siden skandalen om hendes narkotikadom blev afsløret.”

Kuvio on hyvin yksinkertainen, jossa tavanneet (ja todennäköisesti verkostoituneet) saman ideologian jakavat ihmiset häikäilemättömästi hyökkäävät vihollisena pitämäänsä henkilöä vastaan levittämällä valheita ja esittämällä häneen kohdistuneita uhkauksia. Suomessa olemme nähneet vastaavia operaatioita toteutetun vale ja vihamedia MV-lehden kautta. Tässä nimenomaisessa tapauksessa astutaan jälleen kerran kansainvälisiin ympyröihin, mutta voitaneen sanoa, että idea ja ainakin osa tässä nimenomaisessa lokakampanjassa käytetystä aineistosta on tullut Suomesta.

Tämän operaation tarkoituksena liene ulottaa Jessikka Aron vastainen kampanja uuteen maahan ja kieleen blogitekstin ollessa tanskaksi kirjoitetun. Voidaan sanoa, että heidän tarkoituksena on saattaa Jessikka Aro mahdollisimman huonoon valoon ja häpäistä hänet ihmisenä sekä kyseenalaistaa hänen ammattitaitonsa. Mutta kuvittelevatko he todellakin pääsevänsä tavoitteeseensa, kun Jessikka Aro on jo ollut tässä rumbassa useamman vuoden ajan? Miksi Aro luovuttaisi nyt kun hän ei ole sitä aikaisemminkaan tehnyt? Toiminnalla on tietty muitakin kohteita kuin Jessikka Aro – tarkoituksena on myös pelotella Aron läheisiä, kääntää ihmisiä toinen toistaan vastaan ja lopulta myös karkottaa mahdollisia yhteistyökumppaneita Aron luota pois. Nyrkkeilytermiä käyttääkseni, he yrittävät lyödä vyön alle.

On myös hyvä huomioida se, että samaisilla ihmisillä voi olla useita toisiaan täydentäviä rooleja. Yksi ja sama henkilö voi esiintyä asiantuntijana ja toisaalla lokakampanjan operaattorina, osan esiintyessä myös useammalla persoonallisuudella verkossa sekä sosiaalisessa mediassa, toisinaan itse itseään siteeraten ja lainaten ja tarinaansa levittäen.

Kuviota täydentää myös lähteiden lainaaminen ristiin, alkuperäistä – kyseenalaista – lähdettä pyritään hämärryttämään tällaisella operaatiolla, toiminnan tarkoituksena on myös saada lukija luottamaan lähteeseen. En pitäisi lainkaan mahdottomana sitä, etteikö Jesper Larsenin blogia lainattaisi jatkossa kolmannen tahon toimesta, ja näin alkuperäinen Aroa koskeva disinformaatio alkaisi elää omaa elämäänsä, etenkin kun Larsenin blogissa ei ole mainintaa disinformatiivisista alkuperäislähteistä.

Jessikka Aro ei ole ensimmäistä kertaa lokakampanjan kohteena

Aron vastainen lokakampanja alkoi Suomessa välittömästi syyskuussa 2014 julkaistun jutun "Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi - kerro kokemuksesi" jälkeen.   Keväällä 2015 Suomessa julkaistiin Aron Venäjän trolleja käsitellyt artikkeli ”Kioski Venäjän some-propagandan alkulähteillä – katso ennennäkemätön materiaali trollitehtaalta”(5)* ja myöhemmin palkittu juttusarja Venäjän trollien vaikutuksista suomalaisiin. Havaintojeni mukaan tuolloin Aroon kohdistunut vaino sai uutta vauhtia Suomessa entistä laajempien kansanosien ottaessa hänet silmätikuksi. Ketään tuskin yllättää, että eräs promoottoreista on Venäjällä RISS:ssä (josta käytetään myös nimeä RISI) työskentelevä suomalaissyntyinen Johan Bäckman.

Voimakasta tukea Bäckman on saanut niin ikään suomalaisilta Venäjää tukevilta henkilöiltä, kuten Juha Molarilta – joka on ollut vuosia aktiivinen lokakampanjoinnissa sekä Mikko Elolta, jonka ensimmäinen Aron työskentelyä vähättelevä ja halveksuva kirjoitus ilmestyi jo 15. syyskuuta 2014 eli samana päivänä, jolloin julkaistiin "Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi - kerro kokemuksesi" -juttu. (6) Mukana Aron vastaisessa ”operaatiossa” on ollut muitakin – tässä asiayhteydessä – tutuiksi tulleita nimiä, kuten Jon Hellevig ja Peter Iiskola. Myös Donetskissa ”kansantasavallan” ja samalla Venäjän palveluksessa työskentelevä propagandasoturi Janus Putkonen on osallistunut aktiivisesti Aron vastaiseen toimintaan.

Heidän häpäisykirjoituksensa ovat saaneet näkyvyyttä myös Venäjällä ja venäjänkielisessä maailmassa. Eräiden kirjoitusten ja sosiaalisen median kampanjoiden myötä Aroa on yritetty mustamaalata myös läntisissä vaihtoehto-, vasta- ja valemedioissa, viimeisimpänä Larsenin epämääräisessä blogissa.

Taustatukea nämä tahot ovat saaneet muun muassa Eduskunnan Suurenvaliokunnan sihteeriltä valiokuntaneuvos Peter Saramolta – vieläpä useampaan otteeseen. Jokaisen sopii mielessään pohtia, että mikä motivoi Eduskunnan korkeaa virkamiestä hyökkäämään – vieläpä useamman kerran – toimittaja Jessikka Aroa vastaan.






Jo ennen Aron laajan, Venäjän some-propagandaa käsittelevän artikkelin julkaisua Suomessa, oli venäläismedioiden Aro-jahti alkanut. Sen voidaan sanoa alkaneen syyskesästä 2014, jolloin esim. notum.infon sivuilla julkaistiin ”Йохан Бекман: В Финляндии формируют банк данных о сторонниках политики Путина” katsaus, jossa asiantuntijahaastateltavana toimi Johan Bäckman. (7)** Kyseisessä kirjoituksessa syytettiin Jessikka Aron tekevän yhteistyötä Viron turvallisuuspoliisin Kapon sekä NATO:n Tallinnassa toimivan verkkotiedustelukeskuksen kanssa. Kampanja on suoraa seurausta "Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi - kerro kokemuksesi" jutusta.

Kävin läpi toistakymmentä erilaista venäjänkielistä herjauskirjoitusta, jotka ovat vasta jäävuoren huippu mitä tulee Jessikka Aroon kohdistuneeseen vainoon – niissä toki väitettiin Jessikka Aron Viron turvallisuuspoliisin ja NATO:n verkkotiedustelukeskuksen yhteistyökumppanina aloittaneen ”noitavainon”. Monella verkkosivulla joko haastateltiin tai siteerattiin Johan Bäckmania, hyvin usein painottaen kerrottiin Bäckmanin olevan suomalaisen ihmisoikeusasiamiehen (!) – kertomatta kuitenkin jäi se, kenelle dosentti Bäckman työskentelee.

Kuten jo aiemmin viittasin, venäläisväestön keskuudessa ulkomaalaisien asiantuntijoiden käytöllä pyritään synnyttämään luottamusta kyseistä artikkelia tai jopa koko julkaisua kohtaan. Tässä on eräs syy miksi on syytä harkita tarkkaan, millaiseen yhteistyöhön venäläisjulkaisuiden kanssa ryhtyy. Johan Bäckman toki on aktiivinen toimija, häntä tuskin on missään vaiheessa harhautettu mukaan – hän on disinformaattori vapaasta tahdosta.

Oma lukunsa Aroon kohdistuneessa kampanjoinnissa on suomalaisen Ilja Janitskinin perustaman vale- ja vihamediana pidettävän MV-lehden Aro-vastainen toiminta, mutta tässäkin tapauksessa osallisena kirjoittelussa ja kampanjoinnissa on Johan Bäckman sekä Juha Molari, joka aikanaan kirjoitteli T9-tunnuksella MV-lehteen – saamieni tietojen mukaan Molari on kirjoittanut MV-lehteen myös T101-tunnuksella. Johan Bäckman on myös toimittanut Jessikka Aron oikeudenkäynnin aineistoa julkaistavaksi MV-lehdessä, mikä kertoo paljon hänen tarkoitusperistä.

MV-lehdessä on julkaistu syyskuussa 2017 Jessikka Arosta spekuloiva panetteluviesti ”Onko Jessikka Aro sortunut jälleen koviin huumeisiin?” toinen samaa tasoa oleva kirjoitus on niin ikään syyskuulta ”Jari Sillanpää ja Jessikka Aro – median kaksi erilaista suhtautumista huumesekoiluun”. Ensin mainittu kirjoitus on tähän päivään mennessä kerännyt 17254 lukukertaa ja jälkimmäinen 61760. Sivuilla spekuloidaan toistuvasti Aron menneisyydellä, josta spekulaatiot eri reittejä myöten leviävät Suomen kielialueen ulkopuolellekin, kuten Larsenin kirjoituksen kohdalla näimme (ja tätä leviämistä tapahtuu suomalaisten myötävaikutuksella).

s.o.o Kimi (Soldiers of Odin, Oulu) osallisena MV-lehden lokakampanjassa huhtikuussa 2017.














MV-lehden propaganda – ja vihapuhe – on saanut runsaasti kaikupohjaa sen aktiivisiin lukijoihin kuuluvilta ryhmiltä, joita yllä esimerkinomaisesti edustaa Oulun Soldiers of Odinin jäsenen viesti. Näitä ryhmiä ovat maahanmuuttoa vastustavat, itseään isänmaallisina pitävät joukkiot jäsenineen, kuten Suomi Ensin!, Soldiers of Odin, Vastarintaliike – joiden isänmaallisuuteen ynnä Suomen edun ajamiseen on syytä suhtautua suurella varauksella. Mielestäni he ovat kaikkea muuta kuin Suomen asialla, ennemminkin he ovat yhteiskuntaamme hajottava joukkio.

Näin loppuun voitaneen todeta, että työllään Aro on tullut paljastaneeksi sen ettei ”savua ilman tulta”.


Marko



*: samainen laadukas kirjoitus on julkaistu myös englanniksi: http://kioski.yle.fi/omat/at-the-origins-of-russian-propaganda 

**: suom. Johan Beckmann (Johan Bäckman): Suomi muodostaa tietokannan Putinin politiikan tukijoista.