torstai 27. heinäkuuta 2017

Dialogia diktaattorin kanssa

Venäjän presidentin Vladimir Putinin vieraillessa tänään – itse itsensä kutsumana – Suomessa, on hyvä palautella mieliin keväällä maanpuolustus.net-foorumille kirjoittamani blogi ”Dialogia diktaattorin kanssa”, joka alla pienin laajennuksin ja muutoksin.

Otsikon diktaattorilla viittaan – tietenkin – Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. Kaikki eivät pidä häntä diktaattorina – kenties vielä löytyy hyväuskoisia, jotka pitävät Putinia presidenttinä, joka on valittu tehtäväänsä vapaissa ja rehellisissä vaaleissa. Voidaan hyvinkin kyseenalaistaa, tapahtuiko näin edes valittaessa Putinin ensimmäistä kertaa presidentiksi Venäjällä, mutta sen jälkeen, kun hänen ote mediasta ja oppositiosta sekä kansalaisaktivismista tiukkeni, kun vaaleja tahi niiden lopputulosta ryhdyttiin manipuloimaan tavalla tai toisella, on naiivia väittää vaalien Venäjällä olevan rehelliset.

Tarja Halosen lausuessa seuraavat sanat vuonna 2005 ”Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta” (1) - Venäjä oli jo liukumassa kovaa vauhtia pois demokratiasta autoritaarisesti johdetuksi valtioksi. Tšetšeniassa sodittiin toistamiseen, ihmisoikeuksia rikottiin taajaan, oikeusvaltion periaatetta ei juurikaan enää kunnioitettu, lehdistön vapauksia oli kavennettu – tämän jälkeen vauhti on vain kiihtynyt.

Tänään Putin johtaa Venäjää hyvin itsevaltaisesti, duumalla on lähinnä kumileimasimen osa, todellinen oppositio on työnnetty marginaaliin duuman ”leikkiopposition” tieltä. Presidentti ohittaa päätöksenteossa hallituksen – Venäjän ja sen naapurimaiden kannalta merkittäviä päätöksiä tekemässä on pieni sisäpiiri, näin kävi Krimin niemimaan miehityksenkin kohdalla. Tämän sisäpiirin johdossa on Vladimir Putin. Onko Putin sitten diktaattori? Jos häntä ei diktaattoriksi voi sanoa, niin hän on, jos mahdollista, niin lähellä diktaattoria kuin olla ja saattaa.

Viime aikoina on jälleen korostettu dialogin tärkeyttä, että Venäjän kanssa pitäisi pyrkiä dialogiin – keskusteluun, keväällä Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönenpohdiskeli ääneen” keskustelua aikataulusta, jolla pakotteiden purkuun voidaan ryhtyä, että vähintäänkin EU:n sisäisiä neuvotteluja olisi ryhdyttävä valmistelemaan. (2) Meidän suomalaisten asemaa ei suinkaan helpota se, että tavattoman usein vedotaan Suomen ja Venäjän välisiin erityislaatuisiin suhteisiin ja painotetaan kahdenvälisiä suhteita, joiden näkyvimpänä muotona ovat kahdenväliset neuvottelut joihin Suomikin tuntuu halukkaasti hakeutuvan. Tottahan toki Suomen ja Venäjän välisiä suhteita voi erityislaatuisiksi kutsua – en vaan tiedä, että nautinko erityisen paljon tällaisesta erityislaatuisesta suhteesta. Minusta suhde muistuttaa ennemminkin hyväksikäyttäjän ja hyväksikäytettävän välistä suhdetta!


Mikäli tähän esille nostettuun dialogiin ryhdytään tai sitä jatketaan (todellisuudessahan sitä käydään kaiken aikaa), tärkeää on kuitenkin se, kenen ehdoilla sitä käydään – ehtoja ei voi, eikä saa sanella autoritäärisen kansainvälistä oikeutta rikkovan valtion johtaja – Putin. Tätä asetelmaa pohtiessani mieleeni nousi ote Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teoksesta ”Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset”:















Dialogi, jota käydään Putinin ehdoilla, on juuri sitä, mihin hän pyrkii. Se mahdollistaa hänelle rajojen venyttämisen ja tarvittaessa – konkreettisesti – niiden siirtämisen. ”Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen.” Juuri näin Putin on toiminut ja tällä taktiikalla hänen on onnistunut päästä asemaan, jossa hän on nyt. Hänen on mahdollista kiristää ruuvia ja venyttää sallittavuuden rajoja entisestään niin Venäjällä kuin myös maan rajojen ulkopuolella, eikä enää kenelläkään tunnu olevan halua – uskallusta – piirtää rajaa, jota Putinin ei sallita ylittää.

Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen, Donald Trumpin voitettua vaalitaiston, asetelma on monella tapaa ongelmallisempi mitä Barack Obaman kaudella – nyt epätietoisuus tuntuu suuremmalta, on aiempaa vaikeampi määritellä rajoja. Trumpin hallinnon välittämät signaalit ovat hyvin ristiriitaiset, mikä mahdollistaa Putinille entistä vapaammat kädet toimia Ukrainassa ja muualla Venäjän rajojen ulkopuolella, puhumattakaan maan rajojen sisällä tapahtuvista toimista.

Putin ei ole Hitler, kuten Kasparovkin toteaa, tästä huolimatta lainaan vielä lyhyelti Kasparovin ja Greengardin teosta:

 ”Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (Garri Kasparov ja Mig Greengard: ”Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset” s. 27-28).

Tehdäänkö Putinin kohdalla sama virhe, tai oikeastaan, onko sama virhe jo ehditty tehdä? On syytä pysähtyä pohtimaan, onko tilaa annettu jo liikaa, ja millaisin keinoin Putinin pysäyttäminen on mahdollista vai onko odotettava, että pysäyttäminen lähtee liikkeelle Venäjän rajojen sisäpuolelta kansan olojen kurjistuttua liikaa? Itse en oikein voi tätäkään mahdollisuutta pitää toivottavana, sen odottaminen jättää kaikesta huolimatta ulkopoliittisesti pelivaraa Putinille liiankin kanssa. Hänen on mahdollista jatkaa aggressiivista politiikkaansa epämääräisen ajan, huonoimmassa tapauksessa useita vuosia, kunnes kansan sietokyvyn lakipiste on saavutettu ja sisäinen liikehdintä lähtee vyöryen eteenpäin, jos edes lähtee. Ennen tätä tuhannet tai kymmenet tuhannet ehtivät kuolla, miljoonat kokea sodan kauhuja maailman harjoittaessa – nykyisillä ehdoilla epäonnistuneeksi tuomittua – dialogia Putinin kanssa. Maailman johtajien antaessa tilaa ja jättäessä pelivaraa Putinille, joka haistelee ilmapiiriä, ottaa askeleen ja pysähtyy, otollisen tilaisuuden tullen, ottaa jälleen uuden askeleen, dialogia käydään Putinin ehdoilla.

Kysymys kuuluukin, että löytyykö lännestä – vapaasta maailmasta – johtajuutta niin paljon, että vedetään ”punainen viiva”, jota Putinin ei enää anneta ylittää. Vastatakseni omaan kysymykseeni niin lyhyesti – ja perustelematta – kuin mahdollista, en vieläkään näe tällaista johtajuutta näköpiirissä. Ristiriitaisia signaaleja lentelee liiankin kanssa, ne eivät hyödytä kuin yhtä tahoa – Vladimir Putinia. Eikä tämä johtajuus suinkaan tarkoita sitä, että kaikkien yläpuolelle nousee yksi henkilö viitoittamaan suunnan, ei suinkaan – se johtajuus voi kummuta meistä kaikista toimiessamme yhdessä sen puolesta, että rajaa ei enää ylitetä, että hajottavien voimien edessä ei taivuta. Ettemme luovu arvoistamme, joiden puolesta olemme aiemmin taistelleet – tarvittaessa vuodattaneet verta.

* * *

Katsotaan, onko Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin dialogista kirjoitettavaa jälkipolville – onko se kannustavaa, jossa kipeitäkään asioita ei piiloteltu, vai onko se myötä häpeää nostattavaa hymistelyä YYA-ajan henkeen…


Marko



Lainaukset teoksesta: Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Suomi ensin – Putinin asialla

Kirjoitin syksyllä 2016 SSS-Radion blogiin ”Mikä yhdistää ’Putinin turisteja’ ja Suomi ensin! -ryhmää?” (1), jonka päätin seuraavaan toteamukseen:

Suomessa Vastarintaliikkeen, Suomi ensin! -ryhmän ja Rajat kiinni -liikkeen kaltaisilta operaattoreilta on vietävä tila, niihin on syytä suhtautua riittävällä vakavuudella. Ne eivät ole Suomen ja suomalaisten etu.”


Vuosi on piakkoin vierähtänyt yllä olevasta toteamuksesta – vaatimuksesta, tähän mennessä mikään ei kuitenkaan ole merkittävässä määrin maassamme muuttunut. Jokainen yllä luetelluista ryhmistä toimii edelleen jollain tasolla, Suomi ensin! -ryhmä on sisäisestä eripurasta ja hajaannuksesta huolimatta olemassa oleva häiriötä tuottava liike. (2) Ryhmän jäsenet Marco de Witin toimesta järjestivät Helsingin ydinkeskustassa ylipitkäksi venähtäneen SuomiMaidan-protestin, jossa onnistuivat häpäisemään Euromaidanin nimen sekoilullaan. Tämä SuomiMaidan sai lopulta ansaitsemansa päätöksen viranomaisten annettua määräyksen leirin purkamisesta, siinä sivussa de Wit pääsi tekemään lähempää tuttavuutta ”maijaan”.

Marco de Wit pääsi ”saatille” kahden poliisin kanssa (kuvakaappaus youtube-videolta).
















SuomiMaidanin kyseenalaista antia oli myös Ilja Janitskinin saama – turha – huomio Helsingin ydinkeskustassa. Marco de Witin johdolla SuomiMaidan promosi näkyvästi Janitskinin presidentinvaalikampanjan puolesta. Mikäli saamani tiedot pitävät paikkansa, toiminta on hyödyttänyt Janitskinia siinä määrin, että tavoitteena olevasta 20000 kannattajakortista ei uuvu enää kuin parisen tuhatta korttia. Ei siis ihme, että Janitskin on palkinnut de Witin kumppaneineen hyvästä työstä ”kunniamerkillä”.


SuomiMaidan-leiri Rautatientorilla Helsingissä, huhtikuu 2017.















Sisäisesti hajanaisen Suomi ensin! -ryhmän voi sanoa olevan kokoaan suuremman voiman, ollakseen ryhmänä kooltaan pieni, on de Wit kyennyt suorittamaan SuomiMaidania ennen ja sen aikana lukuisia täsmäiskumaisia mielenilmauksia kautta Suomen. Forssan mielenosoituksessa elokuussa 2016 de Witin retoriikka oli hyvin sotaisa:

”– Tämä on Forssan sota, de Wit sanoi, piti pienen tauon ja lisäsi: verbaalinen.” (3)

Toiminta on monella tapaa hyvin kyseenalaista – vihapuheen ohella etenkin de Witin kannattajat ovat turvautuneet fyysiseen väkivaltaan uhkailun ohella. Lopulta yli sata päivää (136 päivää) kestänyt SuomiMaidan -mielenosoitusleiri purettiin poliisin päätöksellä, syynä oli lisääntynyt ohikulkijoihin kohdistunut uhka – leiriläisiä epäillään lukuisista pahoinpitelyistä. (4)

Marco de Witin pitkään jatkunut toiminta, johon sisältyy mielenosoituksia kautta Suomen, herättää kysymyksiä rahoittajasta ja yhteistyökumppaneista? Viime syksyn blogissa ”Mikä yhdistää ’Putinin turisteja’ ja Suomi ensin! -ryhmää?” kuvasin näiden ns. Putinin turistien toimintaa Itä- ja Etelä-Ukrainassa keväällä 2014:

”’Putinin turisteja” kuljetettiin lukemattomilla linja-autoilla paikkakunnalta toiselle, yhtenä päivänä he olivat Donetskissa, seuraavana letka suuntasi kulkunsa seuraavalle paikkakunnalle synnyttämään kaaosta ja aiheuttamaan hämminkiä ynnä häiriöitä. Suurin osa heistä tuli Ukrainaan rajan yli Venäjältä, toiminta oli organisoitua ja kontrolloitua, tietojeni mukaan näille ”turisteille” maksettiin alkuvaiheessa päiväkorvausta – mikä tietty keräsi matkaan suuren joukon epämääräisellä taustalla varustettuja ihmisiä. Näiltä osin Suomi ensin! -ryhmän toiminta muistuttaa hyvin paljon ”Putinin turistien” toimintaa, kierretään pitkin ja poikin Suomea linja-autoilla synnyttämässä hämminkiä ja kaaosta. Ryhmän jäsenet ovat ehtineet Suomessa aina Kajaaniin saakka.” (1)

Suomi ensin! -ryhmän toiminnassa on runsaasti samoja piirteitä, mikä voi tietenkin olla sattumaa, mutta kun huomioidaan henkilöt, joiden kanssa de Wit on liikkunut ja joihin hän on pitänyt/ pitää yhteyttä – esim. Johan Bäckman ja Janus Putkonen – voidaan kyllä heittää suuren suuri epäilys sen päälle, että kyse olisi sattumasta. Pidän hyvin todennäköisenä sitä, että Suomi ensin! on vähintäänkin saanut apua toiminnan koordinoinnissa Venäjään liitettäviltä tahoilta. Johan Bäckmanin ollessa kyseessä, henkilöön, joka työskentelee Russian Institute of Strategic Research’issa eli RISI:ssä. (5) En sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, että myös muutakin apua ja tukea on liikkunut em. tahojen välillä tietotaidon ja henkisen tuen ohella.

Donetskin ”kansantasavallan” alueella laittomasti vierailleet ”suomalaisturistit” yhteispotretissa, vierailu tapahtui heinäkuussa 2016.

















Yllä olevassa kuvassa Bäckmanin ja Putkosen seurassa ”suomalaisturistien” seurue, Marco de Wit kurkkimassa takana. Kuvan henkilöistä syytä mainita Rauhanpuolustajien Stig Lång (oikealla, musta t-paita). Vierailun aikana Marco de Wit julkaisi Putkosen propagandistisen haastattelun muiden videoiden ohella. (6)

Marco de Witin käyttämät metodit muistuttavat monelta osin samoja, joihin Venäjä on turvautunut hybridisodankäynnin operaatioissaan Ukrainan (kevät 2014) ohella Moldovassa, Georgiassa sekä Balkanin alueella – läntisistä EU:n jäsenmaista Saksaan on kohdistunut operaatio, joka on liitettävissä korkeantason venäläistoimijoihin – ”The "Lisa case": Germany as a target of Russian disinformation.” (7)

Suomessa aggressiivista yhteiskuntarauhaa hajottavaa ja vihaa lisäävää toimintaa toteutetaan myös vihapuheen ja erilaisten vihakampanjoiden avulla, myös niiden toimintamalli on tuttu – samaa venäläiset ja Venäjää tukevat trollit harjoittavat sosiaalisessa mediassa. Tässä kohdin toki on huomioitava se, ettei vihapuheen ja erilaisten vihakampanjoiden koordinointiin välttämättä tarvita ulkopuolista opastusta tai sen kummempaa ohjeistusta, kuitenkin eräät piirteet Ilja Janitskinin MV-lehden kautta masinoimissa toimissa antavat viitteitä siitä, että jotain oppia on saatu kohdentamisessa ja kuinka on toimittava. Niissä on havaittavissa bäckmanilainen kädenjälki. Se kuinka Janitskinin MV-lehteä Johan Bäckman lähipiireineen, joihin kuuluu muun muassa Juha Molari, hyödyntää kertoo kyllä sen puolesta, että kyse on syvemmästäkin yhteistyöstä Janitskinin kanssa.

Esimerkkinä kohdennetusta kampanjasta voitaneen antaa Janitskinin masinoima tietojenkeräys ja painostuskampanja, joiden kohteena on kaksi poliisia (tiedot Ilja Janitskinin VKontakte-tililtä). Tällä kertaa kohteena on kaksi virkatehtävää suorittanutta poliisia, vastaavien kampanjoiden kohteeksi voi joutua likimain kuka tahansa, joka jollain muotoa kritisoi näiden ”janitskinien” toimintaa. Erityisesti toimittajat joutuvat herkästi ”tulilinjalle”. Tällaisia kampanjoita on äärimmäisen helppoa masinoida sosiaalisen median kautta, etenkin kun sosiaalisen median suuryhtiöt (Facebook, twitter etc.) ovat äärimmäisen hitaita reagoimaan tällaisiin kohdennettuihin vihakampanjoihin, jos reagoivat niihin lainkaan. Jo kampanja itsessään saattaa johtaa laittomuuksiin, puhumattaan mahdollisista jatkoseuraamuksista, tästä huolimatta virkavalta Suomessa puuttuu äärimmäisen laiskasti näihin.

Oma lukunsa sosiaalisen median puolella on venäläinen VKontakte eli VK, jonka suojiin usea ”kansallismielisenä” itseään pitävä on siirtynyt viime aikoina – toistaiseksi ehkäpä ennemminkin eräänlaisena varotoimenpiteenä, mutta se kuinka nämä tahot markkinoivat VKontaktea tuskin on sattumaa. Olen melkoisen varma, että VKontakten suojissa näiden henkilöiden ja ryhmien on jatkossa mahdollista jatkaa toimintaansa jakaen länsivastaista materiaalia ja suunnitellen eriasteisia operaatioita ja täsmäiskuja suojassa, eräänlaisessa "turvasatamassa" siis.

Suomi ensin! ei kuitenkaan ole oma erillinen toimija, se tekee yhteistyötä muiden ryhmien kanssa – kuluvan vuoden heinäkuussa Suomi ensin! -aktivistit ja Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI:n aktiivit järjestävät mielenosoituksen Gleb Simanovin tueksi Helsingissä. Gleb Simanov on Nobinan irtisanoma bussikuski, irtisanomisesta on virinnyt keskustelu, johon maahanmuuttovastaisista ryhmistä esim. Suomi ensin! ja Marco de Wit on ottanut osaa. En nyt sen tarkemmin tarkastele irtisanomista, koska melkoisella varmuudella me ulkopuoliset emme tiedä kaikkea, emmekä etenkään tiedä sitä, mikä Simanovin asema yhtiössä oli ennen tätä irtisanomiseen johtanutta episodia. Polina Kopylova avaa ansiokkaasti tapahtuneen sekä Gleb Simanovin taustoja Uuden-Suomen puheenvuorossa ”Tunnollinen kuski Gleb Simanov: uhri vai syötti?” (8) Olen aiemmin kiinnittänyt huomiota Simanovin Venäjää tukevaan toimintaan, (9) hänen selkeisiin kytköksiin Johan Bäckmaniin – ilman tätä kytköstä hän tuskin olisi viime vuonna vieraillut Tšekeissä Donetskin ”kansantasavallan” ”edustuston” avajaisissa, ostravalaisen paikallisoikeuden päätöksen mukaan ”edustusto” ei saa käyttää harhauttavaa terminologiaa ja ”markkinoida” itseään virallisena ”edustustona”. Ei lainkaan ihme, että Johan Bäckman välittää eteenpäin viestiä Simanovin tueksi järjestettävästä mielenilmauksesta, että Janus Putkonen tukee Simanovia, että militantti Viljakainen Prizrak-prikaatista tekee samaa. Ilkeämielinen voisi vallan ajatella, että taustalla on jotain suunnitelmallisuutta… Ja niinhän siinä onkin. Oma lukunsa on sitten se, että kuinka aktiivinen toimija Simanov alunperin on ollut – vai onko hän hyödyllinen idiootti, jota hyväksikäytetään surutta. Kun antaa pirulle pikkusormen... ts. Simanov on nyt asemassa, jossa hänen on mentävä laivan mukana pohjaan saakka.

Gleb Simanov ja Nela Lisková, Ostrava (Tsekki) Donetskin ”kansantasavallan” ”edustuston” avajaistilaisuus.





















Ei ole myöskään yllätys, että Laura Huhtasaari (ps) ilmaisee tässä tapauksessa tukensa Gleb Simanoville – vähintään välillisesti – onhan hän flirttaillut Suomi ensin! -ryhmäläisten kanssa, eikä hänen kommentteja Bäckmanistakaan tuomitsevina voi pitää ennemminkin ymmärtäväisinä ja hyväksyvinä, joten tällainen tuenosoitus on kronologinen jatko Huhtasaaren aiemmalle toiminnalle.



Huhtasaaresta on hankala sanoa, onko hän opportunisti, joka käyttää hyväksi jokaisen tilaisuuden, jossa voi ajaa omaa muukalais- ja EU-vastaista agendaansa piittaamatta siitä, keitä kaikkia tahoja toimintansa milloinkin hyödyttää, vai kuuluuko hän todella ”viidenteen kolonnaan”? On hän kumpaa tahansa, toimillaan hän hajottaa yhteiskuntaa ja pelaa samalla niiden voimien pussiin, joiden tarkoituksena on nakertaa läntisten – liberaalien – yhteiskuntien uskottavuutta ja rintamaa. Näin vertauskuvallisesti voidaan todeta Huhtasaaren puhuvan vähintäänkin ”kaksihaaraisella” kielellä sellaisia sanoja, joista Putin on hyvillään.

Kohtalaista joukkoa isänmaallisiksi itseään kutsuvia ryhmiä ja henkilöitä yhdistää samalla voimakas länsivastaisuus, omassa ”isänmaallisuudessaan” (tarkoituksellisesti lainausmerkeissä, koska kyseenalaistan heidän isänmaallisuutensa) he ovat valmiit liittoutumaan minkä tahon kanssa tahansa, jonka kuvittelevat ajavan heidän asiaa. Tämä on pantu merkille jo vuosia sitten Venäjällä, josta on seurannut se, että venäläiset ovat omien ryhmiensä ja valtiollisten organisaatioidensa kautta levittäneet verkkoja vesille, puhumalla kieltä, jota olettavat vastaanottajan mielellään kuuntelevan, he ovat saaneet verkkoon kokojoukon anti-eurooppalaisia ja anti-liberaaleja voimia – Suomessa kansallissosialistinen Vastarintaliike kuuluu tähän joukkoon, se linkittyy myös osaan yllämainituista ryhmistä ja organisaatioista Ilja Janitskinin ja MV-lehden kautta. Tässä yhteydessä ei sovi myöskään unohtaa Juha Kärkkäistä, eikä Magneettimediaa – huomioisin myös J. Kärkkäinen Oy:n markkinointilehden KauppaSuomi, joka jakaa edelleen ideologisesti värittynyttä materiaalia, kirjoitukset ovat paikoin hyvinkin juutalaisvastaisia kirjoittajien jälkien johtaessa suurella todennäköisyydellä Vastarintaliikkeen ytimeen. Juha Kärkkäinen kuin myös J. Kärkkäinen Oy on eräs Vastarintaliikkeen tärkeimpiä taloudellisia tukijoita Suomessa, Kärkkäinen-tavarataloketjun toimittaessa tavaroita Vastarintaliikkeen verkkokauppaan. (10)

Vastarintaliikkeellä on ruotsalaisytimen kautta suora linkki Venäjälle RID:iin (Russkoe Imperskoe Dvizhenie) (11), jonka koulutusleirillä ruotsalaisia uusnatseja on käynyt harjoittelemassa ja jonka jälkeen ovat Ruotsissa suorittaneet pommi-iskuja pakolaisia ja vasemmistoryhmiä/-anarkisteja vastaan. (12) Vastarintaliikkeen pahoinpitelystä tuomittu Jesse Torniainen palkittiin taannoin Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Ruotsin ja Suomen jäsenten aktivistipäivillä Ruotsissa, palkinnon luovutti liikkeen ylin johtaja Simon Lindberg. (13) Torniaisen uskollisuus ja rohkeus saivat kehuja. Vastarintaliikkeen toiminta on tyypillistä ääriryhmille, joiden sisäistä yhtenäisyyttä pyritään lujittamaan ja voimistamaan palkitsemalla jäseniä, jotka ovat toimineet liikkeen kannalta erityisen toivottavalla tavalla, usein tämä tarkoittaa sitä, että toimintaan kuviteltua vihollista ja yhteiskuntaa vastaan keinoilla, jotka ovat laittomia. Varsin usein yhteiskunta on myös vihollinen. Samaa taktiikkaa toteuttaa myös Janitskin jakaessaan aiemmin mainitsemiani ”kunniamerkkejä” kannattajille ja tukijoilleen. Ne ovat huomionosoituksia ja palkintoja, joilla tukijat sidotaan entistä tiukemmin häneen.

Tässä kirjoituksessa on kiinnitetty huomiota vain osaan äärioikeistolaisista, kansallismielisistä tai patrioottisista – tai sellaisina itseään pitävistä – ryhmistä ja tahoista. Käytännössä yllä mainitut ryhmät ja organisaatiot, henkilöt ja muut tahot ovat muodossa tai toisessa linkittyneet toinen toisiinsa ja tekevät paikoin yhteistyötä toisten kanssa, kuten Gleb Simanovin -tukimielenosoitus osoittaa. Tässä kohdin ei pidä unohtaa sitä, että kirjoituksessa mainituilla henkilöillä tai heihin suoraan linkittyvillä henkilöillä – kuten Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen Jarmo Ekman – on vastaavasti yhteyksiä verkostoihin, joita kirjoituksessani en ole erikseen nostanut esille. Huhtikuun 27. 2017 SSS-Radion blogikirjoituksessa ”Kuntavaalit eduskuntavaalien kenraaliharjoitus” nostin esille vaikutuskanavia, joita tässä kirjoituksessa ei ole erikseen nostettu esille – osa niistä on ilmiselvästi hybridisodankäynnin välineitä ja tarkoitettu toisenlaiseen vaikuttamiseen nimeä myöten – myös maamme rajojen ulkopuolelle esim. Johan Bäckmanin rekisteröimä Euroopan riippumaton hybridiuhkien tutkimuskeskus yhdistys ry. (9)

Minun on mahdotonta pitää henkilöä, joka lyöttäytyy yllä mainittujen seuraan, millään muotoa Suomen asiaa ajavana tai isänmaallisena henkilönä väittääpä hän mitä tahansa. Tässä verkostossa, jos me sitä sellaiseksi voimme kutsua, aivan liian monen tahon taustalla on henkilö tai organisaatio, josta johtaa jäljet suoraan Venäjälle – eikä millään muotoa tulkinnanvarainen tahi kiistettävissä oleva jälki, vaan selkeä ja suora kuin viivoittimella vedetty. Omalla toiminnallaan nämä henkilöt eivät ole Suomea yhdistävä voima vaan hajottava, heidän tarkoituksensa on horjuttaa yhteiskuntarauhaa ja luoda vihaa ja eripuraa eri ryhmien välille. Eikä edellinen tarkoita sitä, etteikö Suomessa voi kritisoida valtiovallan tai EU:n toimia – kyllä voi ja tarvittaessa pitääkin, merkittävää on se, että kuinka oman kritiikkinsä esittää ja millaiselle ryhmälle viestinsä kohdistaa ja kenen joukoissa seisoo – jos flirttailet Putinille ja samalla kritisoit ”rappeutunutta länttä”, on turha syyttää muita, jos sijoitetaan samaan viiteryhmään Johan Bäckmanin kanssa. Sitä niittää, mitä kylvää!

SuomiMaidanin – nyt jo puretulta – leiriltä on ideologisesti vain askel Itä-Ukrainan kaaokseen ja ”Putinin turisteihin” keväällä 2014 - samat metodit ja sama tarkoitus ja sama herra. He pystyvät vain rikkomaan eivät rakentamaan; he pystyvät vain kylvämään vihaa ja tuhoa – todellista ja henkistä, yhtä tuhoisaa kumpikin.

Suomi ensin! - Путин первым!


Marko


5. Mikä RISI on: https://en.riss.ru/ 

tiistai 18. heinäkuuta 2017

”Малороссия” – Venäjän taktiikkana hajota ja hallitse

Tänään Donetskin ”kansantasavallan” militanttijohtaja Aleksandr Zahartšenkon toimesta ”Novorossija” haudattiin, sen sijaan hänen sanojen mukaan perustetaan ”Малороссия” eli ”Vähä-Venäjä” joka tulee hänen sanojensa mukaan olemaan Ukrainan seuraajavaltio ja edustavan koko Ukrainaa. ”Vähä-Venäjälle” tullaan hänen mukaan laatimaan perustuslaki ja sen pääkaupunkina tulee olemaan Donetsk. Ensitietojen mukaan perustuslaissa on määritelty rangaistuksia ”banderalaista propagandaa” sekä ”historian muokkaamista/tulkitsemista” vastaan. Historian muokkaamisella/tulkitsemisella tarkoitettaneen Venäjän virallisen historiankirjoituksen vastaista aineistoa. Edellä mainittuihin kohtiin on viitannut @dnrpress, yhtymäkohtia Venäjän perustuslakiin on löydettävissä.

Venäläismediat ovat tarttuneet hanakasti kiinni aiheeseen, siitä ovat uutisoineet tavalla tai toisella useat merkittävät uutistoimistot, kuten Sputnik News (1), Tass (2), puolustushallinnon alainen TV Zvezda (3) – Leonid Kalashnikov, Venäjän duuman Itsenäisten valtioiden yhteisön (CIS) komitean puheenjohtaja, antaa ainakin osittaisen tukensa ”Vähä-Venäjälle”, ei siis lainkaan yllättävää, että Donetskissa toimiva DONi-News laati aiheesta kattavan uutisen aamupäivällä. (4)

Uutinen – kuten odotettua – on saanut globaalisti laajaa huomiota, myös Suomessa useampi media on tavalla tai toisella huomioinut ilmoituksen – jonka laajempia seurauksia on toistaiseksi vaikeampi arvioida. Ensinnä on tietenkin syytä pohtia sitä, että mitä ilmoituksesta seuraa (vai seuraako siitä mitään)? Ilmoituksen ajankohta lienee harkittu, eilen vietettiin Malaysia Airlines lennon MH17 alas ampumisen muistopäivää, tällä ilmoituksella saadaan aikaan se, että keskustelu – Venäjän kannalta – ikävän teeman eli MH17:sta alas ampumisen ympärillä loppuu ja fokus siirtyy, ainakin toistaiseksi, militanttikomentaja Zahartšenkon ilmoitukseen ”Vähä-Venäjästä”. Pidän todennäköisenä sitä, että ”Vähä-Venäjää” on pohdittu jollain tasolla jo pidemmän aikaa, sen sijaan siitä tiedottaminen sijoitettiin tähän hetkeen, jotta saadaan katse siirrettyä pois MH17:sta muistopäivästä ja Venäjään kohdistuvasta, entistäkin voimakkaammasta, arvostelusta – eräänlaista maskirovkaa siis.

Miksi pidän todennäköisenä sitä, että kyseessä on pidemmän ajanjakson suunnitelma, että ”projektista” on keskustelu ainakin jollain tasolla pidemmän aikaa?

Tänään useammalla taholla on todettu kyseessä olevan Aleksandr Zahartšenkon oman – tai paikallisen - idean, muun muassa Luhanskin ”kansantasavallan” puolella on ilmaistu, kyseessä olevan Donetskin ”kansantasavallan” itsenäinen ajatus, jonka suunnittelussa heillä ei ole osaa eikä arpaa. Sen sijaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin puhemies Dmitri Peskov kieltäytyi kommentoimasta ”Vähä-Venäjää” ja sen syntyideaa millään muotoa. Kieltäytyminen kommentoimasta herättää epäilyksiä, joihin myöhemmin.

Kirjoitin kesäkuun 13. 2017 blogissa ”Mitä ennen Zapad-2017 harjoitusta?” (5) seuraavaa:

Donetskissa – paikallisten kanssa enemmän yhteistyössä toimivat – ”sotilasviranomaiset” ja militantit ovat välittäneet ainakin osalle väkeä sen suuntaista tietoa, jonka mukaan on parempi, että siviilit poistuvat kaupungista kesällä heinä-elokuussa, koska tuolloin sotatoimet kiihtyvät merkittävästi.

Kaupungista ja miehitetyiltä alueilta on kantautunut myös muita vastaavan kaltaisia viestejä, joiden perusteella voi olettaa, että Donetskin alueella on suunnitteilla jotain, jonka lopullinen toteutuminen voi riippua ulkopuolisista tekijöistä. En kuitenkaan sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa, etteikö mahdollinen operaatio ole aiemmin tämän vuoden kuluessa suoritettuja operaatioita merkittävästi suurempi, katseiden suuntauduttua elokuussa Valko-Venäjän suuntaan, valmistauduttaessa Zapad-17-harjoitukseen, asetelma voi olla sellainen, että Venäjä yrittää Itä-Ukrainassa aiempaa merkittävämpää sotilasoperaatiota, jossa – todellisessa tilanteessa – toteutetaan Venäjän uudistettua taistelutapaa.”


Luettuani uutisen ”Vähä-Venäjästä” väistämättä mieleeni palasi ajatukset epävarmoista tiedoista – useammasta lähteestä – miehitetyiltä alueilta ja siitä kuinka niissä viitattiin tuleviin, merkittäviin, tapahtumiin loppukesästä tai alkusyksystä. Onko tämä ”Vähä-Venäjä” osa näitä, tuolloisia epävarmoja viestejä, ja jos on, onko muita – merkittäviä – tapahtumia vielä tulossa? Kuten mahdollinen sotilaallinen operaatio loppukesästä ja/ tai syksystä Zapad-17 sotaharjoituksen yhteyteen sijoitettuna? ”Vähä-Venäjä” -hankkeen yhteydessä esitetyn lipun ja karttojen perusteella tämä epävaltio käsittäisi koko Ukrainan pois lukien Venäjään laittomasti liitetty Venäjän miehittämä Krimin niemimaa, tämä jättää sijan epäilylle mahdollisesta laajemmasta Ukrainaan kohdistuvasta offensiivista tai ainakin sen voimakkaasta uhasta.


”Малороссия” eli ”Vähä-Venäjä” käsittäen koko Ukrainan pl. Venäjän miehittämä Krimin niemimaa.


















Tähän mennessä on korostettu sitä, että kyseessä on Donetskin ”kansantasavallan” militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon oma (eli paikallinen) idea, ettei siihen sitouduta naapurissa Luhanskin ”kansantasavallan” alueella – suhtaudun suurella epäilyllä siihen, että kyse olisi paikallisesta ideasta, ilman, että Moskovaa olisi konsultoitu millään muotoa.

Jos huomioidaan alueelta aiemmin keväällä ja kesällä saamani hajanaiset viestit ja muodostetaan niistä kokonaisuus ja niissä mainitut ”merkittävät tapahtumat” liittyvät tavalla tai toisella ”Vähä-Venäjään”, on vaikea kuvitella, että tällaisia tietoja olisi liikkunut alueella ilman, että Moskovaa ei olisi millään muotoa informoitu asiantiimoilta – ettei Moskovalta olisi minkään sortin suostumusta asian käsittelylle ja suunnitelman eteenpäinviemiselle. Luhanskista kuultava hangoittelu voi liittyä paikalliseen valtataisteluun tai kokemukseen siitä, että heidän varpaille on – jälleen – astuttu.

Miehitetyn Donetskin alueella on aiemmin toimittu individualistisemmin kuin Luhanskin alueella – paikallinen ”hallinto” on pyrkinyt aktiivisempiin irtiottoihin, mutta kuitenkin Moskovan sallimissa rajoissa, mutta vaikka huomioimme tämän – aiemman – individualistisemman politiikan, on hyvin vaikea uskoa, että näin merkittävässä asiassa toimittaisi itsenäisesti. Kyse on kuitenkin ilmoituksesta, joka samalla kyseenalaistaa täysin Minsk II-sopimuksen, toisaalta ilmoitus on rinnastettavissa vastaaviin tapahtumakulkuihin Moldovalle kuuluvassa Transnistriassa sekä Georgialle kuuluvien Abhasian ja Etelä-Ossetian alueilla, mutta merkittävänä erona on se, että ”Vähä-Venäjän” kohdalla tämän epävaltio hahmotelmissa käsittää koko Ukrainan maantieteellisen alueen pois lukien Venäjän miehittämä ja itseensä laittomasti liittämä Krimin niemimaa. Tämä on maantieteellisesti sekä poliittisesti sen verran merkittävä ero aiempiin ”valtioprojekteihin” Moldovan ja Georgian rajojen sisäpuolella, etten usko sen paikallisuuteen, vaikka sen puolesta useampi taho puhuukin.

Mikäli Zahartšenkolla ei ole Moskovan suostumusta, hän tulee astuneeksi Putinin varpaille ja kun tiedetään, että käynnissä olevan sodan kuluessa useampikin Moskovan otteesta irrottautumista yrittänyt komentaja on kuollut epäselvissä olosuhteissa, Zahartšenko asettaa itsensä vaaraan liiallisella individualismilla. Onko valta sokaissut hänet – (vai onko hän vaan typerä)?

Sen ohella, että ilmoituksen ajoitus tuntuu suunnitellulta, näen projektin tarkoituksellisena lännen testaamisena. Ensisijaisesti testi kohdistuu Yhdysvaltoihin ja Donald Trumpiin sekä hänen hallintoon mutta toissijaisesti EU:hun ja etenkin merkittävimpiin EU:n jäsenvaltioihin. Tässä kohdin on syytä vielä huomioida Brexit-ulottuvuus, Iso-Britannian EU-ero heikentää väistämättä EU:ta taloudellisesti sekä sotilaallisesti ja nyt kun neuvotteluja toden teolla ryhdytään käymään, Venäjä voi testata EU:n halua ja kykyä reagointeihin kohdistamalla Ukrainaan painetta useammallakin tapaa. Tällaisena keinona näen Zahartšenkon tekemän ilmoituksen ja vastaavat Ukrainan itsenäisyyden kyseenalaistavat ilmoitukset, sotatoimien eskaloinnin Itä-Ukrainassa – josta on nähtävillä viitteitä ”sadonkorjuun tulitauosta” huolimatta sekä Ukrainaan suoraan ja välillisesti kohdistettavat painostus ja hybridisodankäynnin toimet perinteisen sodankäynnin ohella/rinnalla, joita voivat olla kyberhyökkäykset eri kohteita vastaan sekä iskut kansalaisyhteiskuntaa vastaan luomalla sisäisiä jännitteitä ryhmien välille. Tällaisina toimina näen myös pyrkimykset rikkoa Ukrainan ja sen läntisten naapurimaiden välejä – selkeästi on nähtävissä halua lyödä kiilaa Ukrainan ja Puolan välille, kaivaa historiasta aineksia uudelle konfliktille.

Lännellä on mielestäni se vastuu, että sen ei pidä lähteä Venäjän ”leikkiin” mukaan, mitään signaalia ei tule antaa jossa tavalla tai toisella osoitettaisi hyväksyntää aloitteelle ”Vähä-Venäjästä”. Puhumattakaan, että alueesta käytettäisi valtiollisia termejä – tämä pätee myös läntisiin medioihin. Tarvittavat painostustoimet on syytä kohdistaa suoraan Venäjään, mikäli projekti saa näkyvää jatkoa – reagoinnin on myös syytä olla riittävän nopeaa. Lännen ongelmana pidän reagoinnin hitautta siitä huolimatta, että reilut kolme vuotta kestäneen sodan kuluessa olisi ollut aikaa luoda nopeampi reitti reagoinnille ja tarvittaessa pakotteiden kiristämiseen. Painostustoimia on syytä kohdistaa myös Venäjään, vaikka nämä ns. kansantasavallat näyttäisivätkin toimivan itsenäisesti – Moskovan painostaminen ja sanktioiminen heijastelee aina jollain välillä myös miehitettyjen alueiden ns. kansantasavaltoihin, myös silloin kun niiden harjoittama politiikka on näennäisen itsenäistä. Ilman Moskovan mittavaa taloudellista ja sotilaallista tukea ei ole mitään ”kansantasavaltoja” kuten ei ole sotaakaan. Sodan loppumisen tulee olla päämäärä – Moskova on sen lopettamisessa avainasemassa. Mutta sotaa ei tule lopettaa Moskovan sanelemin ehdoin.

Ukrainan presidentti Petro Poroshenkoa lainatakseni: "Zakharchenko is not a political figure, but a puppet transmitting the Kremlin messages". (6) – Katse on kaikesta huolimatta syytä kohdistaa Donetskin sijaan Kremlin punaisten muurien sisäpuolelle.


Marko


4.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, (vol. 3)

Kirjoitin joulukuun 14. 2016 SSS-Radioon blogin ”Ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on hiljaa, vol. 2”, joka alkaa seuraavalla tapaa:

Suomi markkinoi itseään ihmisoikeuksien mallimaana, yleisesti ottaen väitettä voidaan pitää totena – Suomessa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on korkeassa kurssissa, voidaan sanoa, että niiden kunnioittamista pidetään itsestään selvänä asiana. Minun on vaikea kuvitella, että marginaalissa olevia ryhmiä lukuun ottamatta, kukaan olisi sitä mieltä, että ihmisoikeuksia ei pitäisi kunnioittaa, että niillä ei ole kokonaiskuvan kannalta merkitystä. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen kannalta voidaan pitää merkityksellisenä Amnestyn Suomen sivuilta löytyvää tietoiskua:

”53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet’.” (1)


Tämä kirjoitus voi tuntua vanhan toistolta, ikivanhalta savikiekolta, johon grammarin neula jäi jumiin toistaen samaa laulunpätkää, mutta tästä tunteesta huolimatta on syytä muistuttaa etenkin tiettyjä, ihmisoikeuksien ajamiseen asemoituneita henkilöjä, kuten presidentti Tarja Halosta, ihmisoikeuksien yhteismitallisuudesta. Tämä huomautus koskee myös eräitä yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvia kansalaisjärjestöjä, kuten Rauhanpuolustajia, jonka johtokunnan jäsen – vaasalainen – Stig Lång (2) on vieraillut laittomasti Ukrainalta miehitetyillä alueilla ns. turistimatkalla. Matkoja on kaksi, joten kyse ei ole mistään ”harmittomasta” päähänpistosta vaan tietoisesta miehittäjien toiminnan tukemisesta. Suomen Amnesty International on ollut suhteellisen vaihtonainen Itä-Ukrainan surkean ihmisoikeustilanteen suhteen, sen sijaan positiivista on nopea reagointi Tšetšenian homovainojen kohdalla. (3)


Stig Lång (ympyröity) propagandamatkalla Donetskin ”kansantasavallassa” syksyllä 2016, pöydän päädyssä propagandisti Janus Putkonen.



















Tarja Halonen on profiloitunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamiseen, joten luulisi, että hän esittäisi huolensa seksuaalivähemmistöjen kohtelusta Venäjälle kuuluvassa Tšetšeniassa? Venäläinen Novaja Gazeta kirjoittaa Tšetšeniassa murhatun kaikkiaan 56 homomiestä, lehti on julkaissut 27 uhrin nimet. Uhreista nuorimmat olivat alle 20-vuotiaita ja vanhinkin vain 33-vuotias. Tšetšeniaa diktatorisesti johtava – Vladimir Putinin oikea käsi - Ramzan Kadyrov on kieltänyt alueella olevan homoja. (4) Onkin hyvin surullista, että ihmisoikeuksien puolesta puhuva, seksuaalivähemmistöjen kohteluun huomiota kiinnittävä entinen presidenttimme näyttää valinneen vaikenemisen linjan tässä tapauksessa. Eivätkö Tšetšeniassa murhatut homomiehet ole huomion arvoisia? Eivätkö he ansaitse ihmisarvoista kohtelua ja oikeuden elää turvattua elämää vailla pelkoa murhatuksi tulemiselta? Tästä asetelmasta tulee mieleen George Orwellin Eläinten vallankumous ja kuinka tasa-arvosta huolimatta emme olekaan tasa-arvoisia vaan toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Tarja Halonen ei suinkaan ole ainoa, joka tuntuu ajattelevat orwellilaisittain tasa-arvon suhteen, joulukuussa 2016 51 meppiä vaatii eurooppalaista Magnitski-lakia, näiden allekirjoittaneiden joukossa ei kuitenkaan ollut yksikään suomalaismeppi. Ei yksikään suomalaismeppi – miksi?

European Parliament Members Call on the European Commission to Unblock Magnitsky Sanctions

13 December 2016 – Members of the European Parliament from five major political parties have called on the European Commission to unblock the EU’s Magnitsky sanctions and put them to vote by the Council of Ministers.
…”. (5)

Aleppoa pommitettiin syksyllä rajusti, toistuvien pommitusten kohteina oli sairaaloita, kouluja, ruokavarastoja – pommittaminen oli rikollisen piittaamatonta, sodankäynnin sääntöjä rikottiin taajaan. Tuolloin valtiojohtomme sai ulkoministeri Timo Soinin suulla tuomittua Bašar al-Assadin hallinnon brutaaleista pommituksista, samalla Venäjän rooli onnistuttiin häivyttämään jonnekin ”sivulauseeseen”. Tämäkin – maltillinen – tuomio julkilausuttiin vasta siinä vaiheessa kun ”Aleppon kellot” olivat soineet pitkään ja hartaasti. (6)

Olen poiminut tähän kirjoitukseen vain muutaman esimerkin siitä, kuinka ihmisoikeuksien saralla ihmisoikeuksien mallimaa Suomi tuntuu toistuvasti sulkevan silmänsä, kun syyttävä sormi pitäisi kohdistaa Venäjään ja antaa aiheellinen ja riittävän tiukka ”nootti” venäläisille. Sen sijaan, että toimisimme itseään kunnioittaen ja suoraselkäisesti olemme – tai valtiojohtomme ynnä eräät kansalaisjärjestöt – valinneet ”vaikenemisen kulttuurin”, mikä sekin liene Halosen perintöä Ahtisaaren kauden vapaudentuulahduksen jälkeen.

Toisen maailmansodan jälkeen syntyneen ’strategisen kulttuurin’ perintönä on totuttu siihen, että itänaapurin asioista sekä Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteiden luonteesta tulee pitää pienempää ääntä. Kuten Presidentti Tarja Halonen opasti suurlähettiläskokouksessa vuonna 2002: ’Suomalaisilla on voimakas halu yksimielisyyteen ulkopolitiikassa. Joskus se on tapahtunut yhdessä vaikenemalla’.” (Alpo Rusi, ”Yhdessä vai erikseen – Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka tienhaarassa” s. 14).

Tämä Halosen linja – vaikenemisen linja – ei ole yllätys, kun muistamme mitä hän totesi vuonna 2005 Venäjästä ja Suomesta:

Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta.” (7)

Tuolloin oli käynnissä brutaali toinen Tšetšenian sota, jonka julmuudesta – sittemmin murhattu – Anna Politkovskaja oli kirjoittanut; kymmeniä toimittajia oli jo ehditty murhata vuosituhannen ensimmäisinä vuosina; hallinnon ote mediasta alkoi kiristyä; yrityksiä kaapattiin niiden oikeilta omistajilta hämäräperäisten syiden avulla – usein oikeusistuimen myötävaikutuksella. Ei, Suomi ja Venäjä eivät tuolloin jakaneet ideologisesti samoja päämääriä – tai ei ainakaan minun Suomi niin tehnyt.

Novaja gazetan uutisoitua heinäkuussa 2017 Tšetšeniassa teloitetun tammikuussa ilman oikeudenkäyntiä 27 ihmistä, ihmisoikeusjuristi Tarja Haloselta tiedusteltiin twitterissä kannanottoa tapahtuneeseen. (8) Toistaiseksi Halonen on jättänyt esitetyn, asiallisen, kysymyksen vaille huomiota.

Näyttää ikävä kyllä siltä, että ihmisoikeuksien mallimaa Suomi on valinnut vaikenemisen tien silloin kun syyttävä sormi on kohdistettava Venäjään ja tällä tarkoitan erityisesti virallista Suomea sekä yhdistyksiä, joiden historia linkittyy voimakkaasti Neuvostoliiton harjoittamaan politiikkaan ja neuvosto-organisaatioihin, kuten 80-luvun rauhanliike. Todennäköisesti valittu (?) linja miellyttää Tarja Halosta, jonka kahden kauden aikana ilmapiiri Suomessa muuttui ja aloitimme luisumisen ”harmaalle vyöhykkeelle”, jolta Martti Ahtisaaren kaudella olimme ponnistelleet pois.

Terveisiä suomettuneesta Suomesta,

Marko




maanantai 10. heinäkuuta 2017

Buk 332 matkalla Donetskista Snižneen


Malaysia Airlinesin MH17 alas ampuneesta, Venäjän asevoimien 53. ilmatorjuntaprikaatiin kuuluneesta 9K37M Buk-M1 (nro: 332) TELARista sekä kyseisestä prikaatista, (1) on kirjoitettu suuri joukko erilaisia katsauksia ja artikkeleja, jäljempänä käytän järjestelmästä yksinkertaistettua nimeä Buk tai Buk-M1. Niinpä tässä tekstissä jätän kokonaisuuden tarkastelun vähemmälle – suorastaan olemattomaan rooliin, siksi koska aihetta on käsitelty jo aiemmin ansiokkaasti ja laajasti. Tarkoituksenani on tarkastella mahdollisimman monipuolisesti kyseisen Bukin matkaa Donetskista Snižneen ja Snižnestä pellolle Pervomaisken kylän läheisyyteen – pellolle, jolta lento MH17:sta pudottanut ohjus, tyyppiä 9М38M1, ammuttiin.

Aloittakaamme kuitenkin kahdella viestillä ja militanttilähteisiin pohjautuvalla uutisella.

Igor ”Strelkov” Girkin poisti oman viestinsä sosiaalisesta mediasta karun totuuden paljastuttua – lainatkaamme kuitenkin ennen kuvia ”Strelkovin” viestin sisältö: “In the area Torez we just hit down An-26, it’s lying somewhere in the mine ‘Progress’… “We warned you — do not fly in ‘our sky’. And here is the video confirmation of the ‘bird dropping’.” (2)


















Todennäköisesti kirjoittaessaan viestin Strelkov ei ollut tietoinen siitä, että pudotettu kone oli Malaysia Airlinesin laajarunkoinen Boeing 777-200ER matkustajakone – ehdotonta varmuutta tästä ei kuitenkaan ole.



























Trollitilin viesti, jossa kerrotaan pudotetusta An-26 kuljetuskoneesta – todellisuudessa pudotettiin lento MH17.
Huomioitavaa niin Strelkovin kuin myös sitä toistavan trollitilin viestissä on se, että sijainti ja aikatiedot käyvät yksiin pudotetun Malaysian Airlinesin lennon MH17 kanssa. Uutinen tässä muodossa julkaistiin myös venäläisessä mediassa esim. tass.com – jonka verkkosivuilta uutinen löytyy edelleen tässä muodossa, siitä huolimatta, että kyseisenä päivänä alueella pudotettiin vain yksi lentokone, joka oli lennon MH17 Boeing 777-200ER ei Ukrainan ilmavoimien Antonov An-26 kuljetuskone. (3)


























MH17-lentoa edeltävänä iltana (16.7.2017) käydään kohtalokasta puhelua kahden henkilön välillä, puhelun sanoma on hyvin selkeä. Tilanne Ukrainan itäosissa on käynyt niin tukalaksi Ukrainan asevoimien ja sitä tukevien vapaaehtoisjoukkojen edettyä kesän kuluessa ja vapautettua miehitettyjä alueita, että alueen militanttikomentajat tiedostivat mitä tuleman pitää, jollei apua tulisi ja pian. He tarvitsivat raskaampaa ilmatorjuntakalustoa, ja sitä heille luvattiin toimittaa.

16. – 17. heinäkuuta välisenä yönä, puolen yön aikoihin, Buk-M1 nro. 332 kuljettanut ajoneuvo oli todennäköisesti Severnoen (Sjeverne) kylän alueella muutaman kilometrin päässä Donetskin oblastin ja Luhanskin oblastin rajalta.

17. heinäkuuta 2014 aamulla klo. 9:08 Bukia kuljettanut ajoneuvo oli tuntemattomassa paikassa Donetskin alueella. Tuolloin nauhoitettiin puhelu, jossa käytiin keskustelua lastina olevasta ilmatorjuntaohjusjärjestelmästä.

17. heinäkuuta Paris Matchin toimittaja kuvasi Makiivsken pikatiellä (H21) Bukia kuljettaneen ajoneuvoyhdistelmän (sijainti: 48.003838, 37.872051). (4) Paris Matchin toimittajat soittivat ajoneuvoyhdistelmän trailerissa olleeseen puhelinnumeroon. Numerosta vastannut henkilö arveli ajoneuvon varastetun heiltä. Yritys, jolta Volvo trailereineen oli ”varastettu”, sijaitsi Donetskissa ul. Molodykh Shakhtariv’lla (no. 19) Kyivskyin alueella. (5)



















17. heinäkuuta kello 11:10 ajoneuvokolonna kuvattiin videolle ul. Avtotransportnalla Kapitalnajan puiston kohdalla matkalla kohti itää valtatielle H21 (sijaintitiedot: 48° 1'4.42"N 37°59'2.55"E). (5) Alkuperäisen videon löysivät Youtubesta @Amishjihadi ja @loondale. 


Kuvakaappaus videolta, jonka @Amishjihadi ja @loondale löysivät.















Videon kuvausajankohta oli tiedossa, joten Stratfor hankki käyttöönsä alueelta otettuja satelliittikuvia, jotka omalta osaltaan todistivat sen, että kyseinen Buk-kolonnasta kuvattu video on kuvattu väitettynä ajankohtana. (7 – huom: artikkelissa kuvaa käännetty).

Kello 11:00 – 12:00 välisenä aikana ajoneuvokolonna ohitti ensin Zuhresin ja sen jälkeen Shaktarskin jatkaen matkaa kohti Torezia H21 myöten. Alla kuvakaappaus lyhyeltä videolta, Buk-kolonna kuvattuna Zuhresissa sen edetessä H21/ul. Karl Marks myöten kohti itää. (8)
















Kello 12:00 – 12:45 välisenä aikana Bukia kuljettanut ajoneuvokolonna saapui Toreziin lännestä poistuen sieltä itään Snižnen suuntaan. Buk trailerilla kuvattuna Torezissa 17.7.2014 prospect Gagarinan ja ul. 50 rokiv SRSR:n risteyksessä. (9)

















Iltapäivällä kello 13:00 aikoihin Buk-kolonna saapui Snižneen, jossa Buk-M1 ajettiin pois Volvon vetämältä trailerilta noin kello 13:30, jonka jälkeen Buk ajettiin pois Snižnestä etelän suuntaan kohti Pervomaisken kylää. Bukin liikkeistä alueella on julkaistu sosiaalisessa mediassa 1 valokuva (ks. alla) ja 1 video. (10) Valokuvassa Buk on liikkeellä ul. Karapetyan 13a:n kohdalla vähemmän kuin kilometri luoteeseen videon kuvauspaikasta T0522 -pikatien varrelta.




























Muutama tunti MH17 alas ampumisen jälkeen @WowihaY jakoi twitterissä seuraavan kuvan, kuva otettu hetki sen jälkeen, kun Buk-M1:stä ammuttiin ohjus kohti Malaysia Airlinesin lentoa MH17. Kuvan ottopaikan sijainti selvitetty, se on myös otettu ajankohtana, jolloin se sanotaan otetun. (11)



















Kello 16:19:56 MH17 ohjaamosta vahvistettiin VHF-radiolla ohje lennonjohdolle ”Romeo November Delta, Malaysian one seven” (12) – seitsemän sekuntia myöhemmin yhteys MH17 katkesi, eikä se enää vastannut kutsuihin.

Kello 16:20:… Malaysian Airlines lento MH17 tuhoutui Venäjän asevoimien 53. ilmatorjuntaprikaatille kuuluneesta Buk-TELARista nro 332 laukaistun ilmatorjuntaohjuksen 70-kiloisen taistelukärjen räjähdettyä takaa katsottuna lentokoneen ohjaamon vasemmalla puolella. Ohjus laukaistiin pellolta Pervomaiskyin kylän länsipuolelta Pervomaisken kylästä lounaaseen. Kaikki lennon MH17 298 matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä kuolivat tämän terroriteon, sellaisena pudotusta voidaan pitää, seurauksena.

Pushilin leaksin” myötä paljastui ainakin se, että kyseisenä päivänä – illalla pudotuksen jälkeen – jaettiin runsaasti kuvatiedostoja. Boeingin ”kohtalo” nousi suoraan esille ainakin yhdessä hallussani olevalla keskustelulla, jossa kehotetaan etsimään/löytämään silminnäkijät. Roman Pozdjakovin ja ”я” (Denis Pushilin ?) tuolloin käyttämät numerot tuskin enää ovat käytössä, mutta olen kaikesta huolimatta ”maalannut” ”piiloon” heidän puhelinnumeroidensa kolme viimeisintä numeroa.
















Hallussani on kopioita käydyistä keskusteluista kyseiseltä kesältä ja seuranneelta syksyltä satojen sivujen verran, ne omalta osaltaan välittävät kuvan siitä, kuinka Moskova on ollut Donbassissa kaiken takana – myöhemmin Surkov Leaksin yhteydessä tämä linkki (yhteys) vahvistui entisestään ja samalla täsmentyi Denis Pushilinin rooli Surkovin ”oikeana kätenä” alueella keväällä ja kesällä 2014.

Kello viiden aikaan aamulla (18.7.2014) Bukia kuljettanut ajoneuvoyhdistelmä tallentui videolle Luhanskissa, yhdistelmän suuntana oli Krasnodon/Sjeverne. Videolla on nähtävissä, Bukissa olevan enää kolme ohjusta, jälleen yksi välillinen todiste siitä, että kyseisestä Buk-TELARista ammuttiin lento MH17 pudottanut ilmatorjuntaohjus. (13)

















Samaisena päivänä (18.7.2014) aamukahdeksan aikoihin Bukia kuljettanut ajoneuvoyhdistelmä poistui Ukrainasta Venäjän puolelle. Tämä on voitu päätellä puhelunauhoitteiden perusteella. (14)

Jälkinäytöksenä voimme todeta vielä sen, että kyseisten päivien (käytännössä 16. – 18. heinäkuuta 2014) Buk-TELARia Itä-Ukrainassa miehitetyillä alueilla kuljettanut Volvo on kuvattu myöhemmin rahtaamassa venäläiskalustoa Itä-Ukrainassa. Satelliittikuvien perusteella on voitu todentaa samaisen Volvon trailereineen olleen MH17 pudottamisen jälkeen pysäköitynä sen omistavan yrityksen tontilla ul. Molodykh Shakhtariv’lla Donetskissa (esim. 9.8.2014 ja 3.9.2014). Nämä todisteet pudottavat pohjan pois väitteiltä ajoneuvoyhdistelmän ”varastamisesta”. (15)

Mediassa on vähemmän saanut huomiota havainnot siitä, että viimeistään 20. heinäkuuta – mahdollisesti jo ennen tätä – Ukrainan rajan tuntumaan Kuibushevon venäläiskylän liepeille, kylän itäpuolelle, sijoitettiin asemiin Buk-patteri, joka kuului hyvin suurella todennäköisyydellä 58. armeijan 67. ilmatorjuntaprikaatille, jonka sijoituspaikka/tukikohta on Vladikavkaz Kaukasuksella, Georgian rajan tuntumassa Pohjois-Ossetian alueella. (16) Kyseessä oli täysin varusteltu patteri, jonka tutkavaunulla kyetään luomaan aivan toisenlainen tilannekuva, mitä lennon MH17 alas ampuneen Buk-M1-TELARin omalla ”Fire Dome” -tutkalla (huom: Fire Dome on NATO:n käyttämä nimi kyseisestä tutkasta). Mikäli kyseinen patteri oli toimintavalmiina 17. heinäkuuta 2014 - sen apuun tukeutuen, MH17 alas ampuneen Buk-M1:n miehistö olisi todennäköisesti kyennyt muodostamaan olennaisesti paremman tilannekuvan ympäröivästä ilmatilasta.

Mutta kuten eräs Buk-koulutettu henkilö, viestinvaihdossa heinäkuussa 2014 totesi minulle, koulutettukin miehistö voi tehdä virheen todellisessa taistelutilanteessa, kun päätös ampumisesta on tehtävä sekunneissa. Kävikö näin heinäkuussa 2014 Itä-Ukrainassa – Bukin miehistö teki paineistettuna hätäisen päätöksen ampuen alas väärän koneen, vai oliko kyseessä harkittu teko? Tähän tuskin saamme vastausta lähitulevaisuudessa. Todennäköisesti joudumme odottamaan aikaa, jolloin arkistot Venäjällä aukeavat ja salaisuuden vero hälvenee, jolloin toivottavasti syylliset – mikäli ovat vielä elossa – joutuvat vastuuseen teostaan.

Marko




Huom: Torezin alueella Buk-kolonnasta on otettu kuvia, joita tässä kirjoituksessa ei ole julkaistu.