Ne ”tavalliset venäläiset” sotimassa Venäjän riveissä

Olen vuosien mittaan tehnyt havaintoja ja kirjoittanut niitä ylös blogien muotoon suomalaisista sotimassa Venäjän proxyjoukoissa tai Venäjälle alisteisissa joukoissa Itä-Ukrainassa; yhtä lailla olen havainnoinut suomalaisten sekä Suomessa asuvien venäläisten osallistumisesta Ukrainan vastaiseen kampanjointiin ja informaatiosotaan Suomessa sekä muissa maissa. Osaa tällaisesta kampanjoinnista voi pitää Suomeen kohdistettuna hybridivaikuttamisena – hybridisotana, koska Venäjälle kyse on sodankäynnistä. Me suomalaiset vain kainostelemme nimitystä hybridisota, johtuen ehkäpä siitä, että meidän mielissä sodankäynnillä on konkreettisempi ”verta ja suolenpätkiä” merkitsevä tarkoitus.

Suomalaisten sekä Suomessa asuvien venäläisten ja Venäjä-mielisten Venäjää tukevaa toimintaa Suomessa sekä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Helsingin Sanomat julkaisi taannoin (27. kesäkuuta) taustoitetun artikkelin ”Venäjän puolella”, jossa Helsingin Sanomat selvitti Itä-Ukrainassa Venäjän riveissä sotineiden vierastaistelijoiden vaiettua verkostoa, joista Saksan parlamentin puolustuskomitean puheenjohtaja Marie-Agnes Strack-Zimmermann sanoi seuraavaa:

”Tällaiset todellista sotakokemusta omaavat ihmiset – jotka mahdollisesti tappoivat muita ilman katumusta – ovat vaarallisia yhteiskunnallemme”. (1)

Jonka myötä päätin koota kirjalliseen muotoon omia havaintojani Suomessa asuvista venäläisistä (tai venäjää puhuvista), jotka ovat tavalla tai toisella osallistuneet sodankäyntiin Venäjän joukoissa Itä-Ukrainassa. Tähän ryhmään kuuluu myös Suomessa asuneita venäläisiä, jotka ovat palanneet takaisin Venäjälle 24. helmikuuta 2022 jälkeen osallistuakseen Venäjän laajaan hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Ennen kirjoitukseni tätä osiota lyhyt kertaus Suomessa asuvien venäläisten tai Venäjä-mielisten osallisuudesta Venäjää tukevaan toimintaan ja vaikuttamiseen Suomessa Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen (helmi-maaliskuu 2014) ja Itä-Ukrainassa huhtikuussa 2014 aloittaman sodan jälkeen. Toiminta on ollut sen verran pitkäjänteistä ja siihen on liittynyt eritasoista aktivismia sen verran paljon, että tämä kertaukseni käsittää vain eräitä ydinkohtia sekä huomioitavia tapahtumia (lähteineen ja taustoittavine tekstilinkkeineen).

Tämän toiminnan, vaikuttamisen ja kohdennettua häirintää sisältävän aktivismin eräs merkittävimmistä haaroista on seurausta Yleisradion toimittaja Jessikka Aron tutkivan journalismin artikkelia Venäjän trollitehtaasta. (2) Laaja-alaiseen häirintään (kyse oli käytännössä psyykkisestä väkivallasta) osallistui pääasiassa suomalaisia mutta jossa esim. Johan Bäckman hyödynsi kontaktejaan Venäjälle, valjastaen myös sikäläisen median eri alustoja Aron vastaiseen mustamaalauskampanjointiin. Suosittelenkin jokaista lukemaan Jessikka Aron kirjoittaman ja hyvin taustoitetun tietokirjan Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, jossa Venäjän kohdennetun vaikuttamisen ja informaatiosodan tätä puolta avataan erittäin ansiokkaasti.

Suomessa kiinnitettiin hyvin pitkään huomiota ainoastaan Venäjän ja maassamme asuvien venäläisten harjoittamaan informaatiovaikuttamiseen ja propagandistiseen viestintään, osallisuus muuhun aktivismiin ja mahdollisten hybridisodankäynnin operaatioihin nousi esille laajemmin erityislaatuisten kiinteistökauppojen ja rakennusprojekteihin liittyvien tutkimusten yhteydessä. Mutta tällöinkin Suomessa varottiin puhumasta Venäjän mahdollisista hybridioperaatioista tai valmistautumisesta johonkin harmaan alueen toimintaan. Tuula Malin kirjassaan ”Putinin pihapiirissä” nostaa esiin lukuisten hämäräperäisten kiinteistökauppojen ohella epämääräisiä liiketuttavuuksia. Tästä huolimatta esim. Airiston helmen kohdalla Suomessa viranomaisviestinnässä puhuttiin talousrikollisuudesta, kun sitä vastoin Latviassa kyseisen oligarkin – Pavel Melnikov – kohdalla viitattiin olennaisesti suorempaan mahdollisiin turvallisuusuhkiin, joita henkilön omistukset maassa synnyttävät. (3)

Venäjän hallinnon harjoittaman politiikan ja imperialististen valloitussotien tukeminen näkyi parhaiten juuri informaatiovaikuttamisen ja propagandasodan saralla. Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan ja toiminnan organisoiduttua laajemmin Suomessa, Venäjän hallintoa tukevien (Suomessa asuvien) venäläisten ja heidän maassamme asuvien tukijoiden näkyvä toiminta suuntautui medianäkyvyyttäkin saaneisiin tapahtumiin (alkuvaiheessa suomalaismedian suhtautuminen tapahtumiin oli lapsellisen naiivia) sekä entistä räikeämmän propagandistisen luonteen sisältämiin tapahtumiin, joihin suomalaismedia osasi jo suhtautua olennaisesti kriittisemmin.

Erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämisen ohella näkyvämmässä roolissa oli yhdistystoiminta, johon osallistui aktiivisesti suomalaisia sekä Suomessa asuvia venäläistaustaisia henkilöitä – tai henkilöitä, jotka asevoimat itsensä venäläisiksi. Näkyvistä yhdistyksistä esim. DNR-edustamiskeskus ry esiintyi ns. Donetskin kansantasavallan virallisena edustustona Suomessa, jota roolia sillä ei oikeasti ollut, vaikka toiminnan taustalla olevat henkilöt niin uskottelivatkin. Myös ulkoministeriömme joutui korjaamaan yhdistyksen välittämää disinformaatiota. (4) DNR-edustamiskeskus sekä Donetskin kansantasavallan ystävät Suomessa järjesti muutaman kerran pikkujouluja, joihin osallistui suomalaisten ohella myös venäläistaustaisia Venäjän hallinnon tukijoita. Viimeisimpinä aktiivisen (näkyvän) toiminnan vuosina yhteistyökumppaneiden joukossa oli myös Venäjän hallinnon imperialistista politiikkaa tukenut RUFI – suomalais-venäläinen yhdistys ry, jonka johdossa oli tuolloin Daria Skippari-Smirnov.

Skippari-Smirnovin johdolla Suomessa järjestettiin ensimmäinen Kuolemattoman rykmentin marssi toukokuussa 2017. (5) Tämän jälkeen Skippari-Smirnov on järjestänyt RUFI:n nimissä vielä kahdesti kuolemattoman rykmentin marssin sekä koronaepidemian jälkeen, toukokuussa 2022, autokulkueen, joka päättyi Helsinkiin. Aktiivivuosina yhdistyksen sosiaalisen median alustoilla sekä verkkosivuilla jaettiin runsaasti disinformaatiota sekä Venäjää tukevaa propagandaa. Skippari-Smirnovin johdolla yhdistys oli myös näkyvässä roolissa Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle suuntautuneella matkalla keväällä 2018.

Oma lukunsa Suomessa tapahtuneessa toiminnassa oli Johan Bäckmanin harjoittama taistelijoiden värväys Venäjän proxyjoukkoihin Itä-Ukrainaan, ja jo ennen tätä tapahtunut erilaisen materiaalin toimittaminen Itä-Ukrainan sotatoimialueelle Venäjän kautta. Tähän toimintaan on liittynyt myös Suomessa asuvia venäläistaustaisia henkilöitä sekä heidän omistamia yrityksiä. (6) Olen aiemmin kirjoittanut useita blogeja aiheesta, viimeisimmän . Viime vuosina suomalaismediat ovat myös aktiivisemmin tarkastelleet tätä toimintaa sekä suoranaista sotatoimiin osallistumista Venäjän riveissä – tällainen oli myös Helsingin Sanomissa julkaistu laaja artikkeli sekä Yleisradiossa syystalvella 2021 julkaistut artikkelit. (7 ja 8) Blogeissani olen keskittynyt pääasiassa suomalaistaustaisten taistelijoiden värväykseen, tällä kertaa kohdistan katseeni Suomessa asuvien venäläistaustaisten henkilöiden osallistumiseen sotaan Itä-Ukrainassa ja nimenomaa Venäjän riveissä. Helsingin Sanomien artikkeli Venäjän puolella tarjoaa erinomaisen perustan, jolta lähteä etenemään.

Onko tšuhna nenästä vedettävä

Tämän parin sivun alustuksen jälkeen voimmekin siirtyä sitten itse asiaan eli lisäämään oma rikka rokkaan tarkasteltaessa Suomessa asuvien venäläistaustaisten henkilöiden osallistumisesta Venäjän riveissä sotaan Ukrainassa. Kirjoituksessani jätän kuitenkin huomiotta Suomessakin viime aikoina paljon kohua herättäneen Gennadi Timtšenkoon liitetyn palkkasotilasarmeijan tarkastelun. (9) Syy aiheen sivuttamiselle on yksinkertainen. Timtšenkoon liitetyn palkkasotilasarmeijan eli Redutin lähempi tarkastelu pidentäisi tätä kirjoitusta aivan liikaa. Mutta se, ettei Suomessa olla ennen tätä vuotta kiinnitetty huomiota  Timtšenkon omistussuhteisiin Redutiin nähtyä enempää kertoo omaa kieltään siitä salamyhkäisyydestä, joka Gennadi Timtšenkon ympärillä on laajemminkin vallinnut.

Suomessa on hellitelty hyvin pitkään ajatuksella, että Venäjällä Vladimir Putinin poliittiset vastustajat vastustaisivat automaattisesti myös sotaa (tai ns. erikoisoperaatiota). Tällainen luulo on kuitenkin aivan väärä. Tämän vuoden toukokuussa Suomessa yli vuosikymmenen asunut Toinen Venäjä -puolueen aktivisti Sergei Porohovoi palasi takaisin Venäjälle omasta tahdostaan vieläpä ilmoittaen olevansa valmis liittymään vapaaehtoisena Venäjän miehittämän Donbasin alueella toimivan Interbrigady-liikkeen joukkoihin. Interbrigady -joukot ovat taistelleet osana Venäjän joukkoja Itä-Ukrainassa Ukrainaa vastaan jo vuodesta 2014. Kyseisten joukkojen epäillään syyllistyneen sotarikoksiin Itä-Ukrainan sotatoimialueella. Porohovin tunteman aktivistilähteen mukaan tämä päätti palata takaisin Venäjälle, elämän käytyä Suomessa henkisesti mahdottomaksi Ukraina-vimman ja russofobian tähden. (10)

Eduard Limonovin perustamassa Toinen Venäjä -puolueessa äärivasemmistolaisuus ja fasismi yhdistyivät kansallisbolševistiseksi ideologiaksi. Kansallisbolševismissa on kyse poliittisesta liikkeestä, jossa nationalismi ja bolševismi yhdistyvät. Merkittävää liikkeelle on myös ideologinen Amerikka-vastaisuus. Toinen Venäjä -puolueen alkuperäisenä tavoitteena on ollut muun muassa kansanäänestykset venäläisenemmistöisillä alueilla rajanaapureissa Venäjään liittymisestä. Tänään Venäjä on radikalisoitunut siinä määrin, ettei kansallisbolševismi juurikaan eroa Venäjällä vallalla olevasta ”ideologiasta”, jossa putinismi ja fasismi ovat yhdistyneet russismiksi. Nyt tulee kysyneeksi itseltään, että olemmekohan olleet hiukan liian naiiveja sen suhteen, mitä tulee Putinin poliittisiin vastustajiin ja suhtautumiseemme heihin.

Porohovoi on yksi Putinin ideologisista vastustajista, joka on kuitenkin palasi Venäjälle ja on valmis osallistumaan Venäjän rikolliseen hyökkäyssotaan Ukrainassa mutta kuinka monta porohovoita olemme kasvattaneet polvellamme?

Helsingin Sanomien artikkelissa Venäjän puolella kysytään kommentteja Suomessa asuvalta venäläiseltä, Pavelilta eli Pavel N:ltä, hänen osallisuudesta sotaan Venäjän riveissä Ukrainaa vastaan. Pavel, kuten kovin moni muukin, kuittaa olleensa humanitaarisessa tehtävässä eikä osallistuneensa taisteluihin. Samaa väitti Iso-Britannian kansalainen Benjamin Stimson, joka tuomittiin vuosia sitten Iso-Britanniassa useamman vuoden vankeusrangaistukseen osallistuessaan sotaan Venäjän proxyjoukoissa Ukrainan hallintoa vastaan. (11) Stimson, kuten Suomessa asuva venäläistaustainen Pavelkin, on esiintynyt kuvissa rynnäkkökivääri kädessä sotatoimialueella, mikä riitti Stimsonin kohdalla tuomioon.

HS:n artikkeliin on poimittu kuva Pavelista rynnäkkökivääriltä näyttävä ase kädessä, Pavelin mukaan kyseessä on airsoftissa käytetty ase. Parikin reserviläisaktiivia esitti minulle perustellun eriävän mielipiteen, joten kyse voi olla airsoft aseesta tai sitten ei. Pavelin kavereiden sosiaalisesta mediasta löytyy runsaammin kiinnostavia kuvia, joissa esiintyy myös Pavel N. – osassa kuvista aseistautuneena. Osa kuvista, joissa Pavel N. kavereineen esiintyy on todennäköisesti otettu airsoftin yhteydessä mutta eräissä kuvissa havaittavasta toiminnasta ja harjoittelusta tulee mieleen ihan jotain muuta kuin airsoft. Kuvissa näkyvän ränsistyneen rakennuskannan perusteella ne on otettu jossain muualla kuin Suomessa, kuvissa esiintyvien henkilöiden sometilien perusteella päättelisin ne otetun joko Pietarin ympäristössä Venäjällä tai mahdollisesti Viron itäosissa.*

Pavel N., osakuva alkuperäisestä kuvasta.

Kuva alueesta, jolla Suomessakin asuvat venäläiset käyvät harjoittelemassa "airsoft'ia". 

Kuvista tulee väistämättä mieleen vuosientakaiset kuvat, jotka julkaistiin Russian Imperial Movementin organisoimilta Partizan-leireiltä tai Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM:n leireiltä, joille osallistui nuoria ja vähän vanhempiakin Ukrainan itäosista vuosia ennen Venäjän 2014 aloittamaa sotaa. (12 ja 13) ESM:n ideologiset ”nuortenleirit” olivat tapahtumia, joissa synnytettyjen verkostojen kautta eurasianismia (tai neo-eurasianismia) levitettiin Venäjän naapurimaihin. Evraziyskiy soyuz molodezhi’n ohella vastaavaa toimintaa harjoitettiin myös Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie’n kautta, kummankin pohjautuessa Aleksandr Duginin ajatuksiin.

Pavel N:n ja hänen ystäviensä someverkostoa penkoessa löytyy myös muita Suomen kotipaikakseen ilmoittavia venäläistaustaisia henkilöitä, jotka ovat toimittaneet vähintäänkin materiaaliapua v. 2014 jälkeen Itä-Ukrainan sotatoimialueelle, tarkemmin ilmaistuna, Venäjän miehittämille alueille. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvin suurella todennäköisyydellä he ovat ajaneet alueelle Venäjän kautta (syyllistyen vähimmilläänkin Ukrainan valtiorajarikokseen, enimmillään paljon muuhunkin). Turun kotipaikakseen ilmoittava ”Cure Morozov” on julkaissut somessa avustuskuvien ohella todennäköisesti rintamaolosuhteissa otetun kuvan.

Kansainvälisestä tuomiosta ja Venäjän laajoista sotarikoksista huolimatta 24. helmikuuta 2022 ei ole muodostanut rajaa Suomessa asuvien venäläisten tai Venäjä-mielisten kremliinien Venäjä-tuelle. Kuten Helsingin Sanomien artikkelista selviää, Pavel N on tämän päivän jälkeenkin jakanut sosiaalisessa mediassa PMC Wagnerin värväysmainoksia mutta vielä pidemmällekin on menty. Tiedossani on ainakin yksi tapaus, jossa Suomeen joitain vuosia sitten (ennen koronapandemiaa) muuttanut venäläistaustainen mies – Jevgeni K – on palannut Venäjälle osallistuakseen Venäjän hyökkäyssotaan. Kyseisen henkilön tausta on sikäli kiinnostava, että sen luulisi herättävän viranomaisemmekin. Luotettavien tietojen mukaan hän on ennen Suomeen muuttoa työskennellyt Venäjällä Sisäministeriön alaisissa erikoisjoukoissa Pietarissa ja/ tai Leningradin alueella kohoten upseeriksi ja muuttaneen Suomeen palvelusopimuksensa päätyttyä. Hänet tuntevat epäilevät (perustellusti) Jevgeni K:n salanneen oikean työhistoriansa ja taustansa saapuessaan maahan.

Se voidaan ainakin todeta, että tähän mennessä viranomaistemme toiminta sen suhteen mitä tulee Venäjän riveissä taistelleiden tekojen tutkintaan, on varsin lepsua. Sattumalta juuri tänään Ilta-Sanomat julkaisi laajan artikkelin, jossa kerrottiin Hämeen poliisin ja Keskusrikospoliisin pitkään jatkuneesta tutkinnasta, jonka kohteena on Suomessa asuva venäläismies, joka on ukrainalaislähteiden mukaan taistellut Jevgeni Prigožinin omistamassa PMC Wagner’issa. (14) Huomioitavaa on se, että miestä kohdeltiin mahdollisena todistajana Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamiseen liittyvässä tapahtumaketjussa.

Kiinnostavaa on se, ettei Suojelupoliisi (Supo) ole julkisesti kiinnittänyt Itä-Ukrainassa Venäjän riveissä taistelleisiin suomalaisiin vierastaistelijoihin. Sen sijaan tänä keväänä julkaistussa kansallisen terrorismin uhka-arviossaan Supo sen varoittaa yksittäisistä äärioikeistolaisista, jotka ovat matkustaneet sotimaan toiselle puolelle eli Ukrainan joukkoihin. Helsingin Sanomien toimittaja tiedusteli Supolta kantaa niihin suomalaisiin, jotka ovat osallistuneet sotaan Donbasissa Venäjän puolella – ”Pitääkö Supo heitä turvallisuusuhkana? Millaisen turvallisuusriskin he voivat aiheuttaa palatessaan Suomeen?” (15) Supon vastaus oli, ettei heillä ole mitään kommentoitavaa. Sen sijaan Ukrainassa sotineisiin ulkomaalaistaistelijoihin erikoistuneen tutkija Kacper Rekawekin mukaan kotimaihinsa palanneet, Venäjän riveissä taistelleet vierastaistelijat ovat etenkin nyt turvallisuusuhka – ”Käytännössä he ovat Venäjän agentteja.” (16)

Samaa välttelyä viranomaistemme taholta oli havaittavissa jo vuosia sitten, jolloin tein tutkintapyynnön Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen toiminnasta. Tapausta käsittelin laajemmin blogissani 4. joulukuuta 2021. Niille, jotka eivät jaksa lukea blogia, totean, että valtakunnansyyttäjävirastossa tehtiin päätös, ettei esitutkintaan ole aihetta. Toivoin, että noista ajoista tšuhna on napakoitunut, mutta pelkäänpä olevani väärässä. Että venäläiset edelleen tšuhnille naureskelevat.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html  (artikkeli maksumuurin takana).

2. https://kioski.yle.fi/omat/kioski-pietarin-trollitehtaalla

3. https://ir.lv/2018/11/30/russias-hand/ 

4. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2017/12/kaiken-takana-on-backman.html 

5. https://www.verkkouutiset.fi/a/venalaisten-yhdistys-tuomassa-voitonpaivan-kuolemattoman-rykmentin-marssia-suomeen-64692/#194c9420 

6. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/03/kalastelua-johan-backmanin-verkoilla.html 

7. https://yle.fi/a/3-12153718 

8. https://yle.fi/a/3-12210484 

9. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ccc85850-6026-4ef4-9b2a-2e673a603fef 

10. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009578041.html 

11. https://www.independent.co.uk/news/uk/british-man-prorussian-forces-ukraine-jailed-terrorism-benjamin-stimson-a7842521.html

12. https://m.vk.com/partizan_kurs 

13. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

14. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009701271.html 

15. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

16. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

*: Suomessa asuvien venäläistaustaisten henkilöiden verkostoja peratessa paljastuu myös se, että ainakin osalla heistä on yhteyksiä venäläiseen, Pietarissa päämajaa pitävään, imperialistiseen Russian Imperial Movementiin eli RIM:iin sekä RIM:in jäseniinn, jotka ovat sotineet Venäjän joukoissa Itä-Ukrainassa.

RIM järjestää Pietarissa ja Leningradin alueella sotilaskoulutusta erilaisille ryhmille. Sen organisoimille kursseille on osallistunut myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäseniä. En pitäisi mahdottomana sitä, etteivätkö Suomessa asuvat venäläiset kävisi RIM:in leireillä harjoittelemassa. Niin, ehkäpä näillä leireillä harjoitellaan sitä ”airsoftia”.

Lukašenkan tie, kollektiivitilan puoluesihteerin paikalta Putinin puudeliksi

 

Alkuun huomautus lukijoille, kirjoitukseni hetkittäisestä ironisesta sävystä huolimatta en millään muotoa halua vähätellä Euroopan viimeiseksi diktaattoriksikin nimetyn Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenkan vastenmielisiä tekoja. (Lukašenka piti hallussaan titteliä ”Euroopan viimeinen diktaattori” aina siihen saakka, kun Vladimir Putin kadotti lopullisesti todellisuudentajunsa eristäessään itsensä maailmalta koronavirusepidemian aikana).

Tuskainen Lukašenka (keskellä) seuraamassa romahtavan suurvallan viimeistä voitonpäivän paraatia?

Neuvostoliiton käydessä kuolinkamppailuaan 90-luvun alkupuolella,  Valko-Venäjä julistautui vastahakoisesti suvereeniksi heinäkuun 27. päivä 1990, ja siitä tuli virallisesti Valko-Venäjän tasavalta seuraavan vuoden elokuussa, 25. elokuuta 1991. Maan päämiehenä toimi itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina markkinatalousuudistuksia ajanut Stanislau Šuškevitš, jota vuoden 1993 lopulla parlamentin korruption vastaisen komitean puhemies Aljaksandr Lukašenka syytti kymmenien virkamiesten ohella korruptiosta ja valtionvarojen kavaltamisesta. Lukašenkan syytökset johtivat epäluottamusäänestykseen, jonka Šuškevitš hävisi. Kuinka ollakaan, myöhemmissä tutkimuksissa Šuškevitšia vastaan kohdistetut syytökset osoitettiin vääriksi. Seuraavana vuonna (1994) Valko-Venäjällä järjestettiin maan ensimmäiset presidentinvaalit Neuvostoliiton hajoamisen ja itsenäistymisen jälkeen, vaalien suosikkina pidettiin Šuškevitšin tilalle pääministeriksi noussutta Vjatšaslau Kebitšiä. Vaalin voitti 45 prosentin äänisaaliilla Aljaksandr Lukašenka, Kebitšin äänisaaliin jäädessä 15 prosenttiin ja Šuškevitšin 10 prosenttiin – loppujen ehdokkaiden jäädessä marginaaliin.

Lukašenkan valta sementoitui vuoden 1996 kansanäänestyksessä, jonka myötä hänen presidenttikautensa jatkui vuoteen 2001. Niin kiinnostavaa kuin olisikin kerrata Valko-Venäjän historiaa en sitä tässä kirjoituksessa ryhdy tekemään. Aihe, kiinnostavuudestaan huolimatta, ei ole relevantti tämän kirjoituksen teeman näkökulmasta tarkasteltuna, vaikka se tarkentaisikin kuvaa siitä, kuinka Lukašenkan onnistui ottaa kokonainen valtio kuristusotteeseensa ja avaisi sitä, kuinka olemme päätyneet vallitsevaan tilanteeseen, jossa Venäjä samanaikaisesti käy brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa ja on kahlinnut Valko-Venäjän kohtalon omaansa.   

Lukašenkan hallintokaudella Valko-Venäjästä muotoutui ensin kansalaistensa oikeuksia polkenut autoritaarinen valtio, jota [Valko-Venäjää] Yhdysvalloissa syytettiin Irakin sodan (v. 2003-) alun jälkeen kaupasta ”pahan akselin” kanssa nimittäen Lukašenkaa samalla ”Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi”, (1) ja kuinka maa lopulta ajautui suhteessa Venäjään vasallivaltion asemaan. Lukašenka haaveili Valko-Venäjän ja Venäjän valtioliitosta jo 90-luvun puolella, epäilen hänen kuitenkin nähneen itsensä jossain muussa, kuin nöyrän – isäntäänsä tottelevan – puudelin asemassa. Siinä missä moni muu Vladimir Putiniin alisteisessa asemassa ollut naapurivaltion johtaja on onnistunut ottamaan etäisyyttä isäntäänsä Venäjän ”erikoisoperaation” mahalaskun myötä, Aljaksandr Lukašenka ei ole tässä onnistunut. Ennemminkin näyttää siltä, että lieka isännän ja puudelin välillä on entisestään kiristynyt – vai onko mahdollista, että asetelma keikahtaa vielä toisin päin. Tähän retoriseen kysymykseen en nyt suoraan vastaa, kirjoitukseni perusteella on ehkäpä mahdollista päätellä jotain tulevista suuntaviivoista.

Tämän verkkaisesti edenneen alustuksen jälkeen onkin syytä käydä kiinni itse asiaan eli tarkastella sitä mikä Aljaksandr Lukašenkan ja hänen johtamansa valtion asema Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan on. Tarkastellessamme Valko-Venäjän roolia (asemaa) Venäjän Ukrainaan kohdistuneessa hyökkäyssodassa, meidän ei pidä unohtaa sitä, että Valko-Venäjä näytteli hyvin merkittävää roolia syksyllä 2021, jolloin Aljaksandr Lukašenkan rikollinen hallinto kävi Venäjän kanssa hybridisotaa EU:ta vastaan, jossa yhtenä välikappaleena olivat pakolaiset ja siirtolaiset, joita lennätettiin Valko-Venäjälle useasta eri lähtömaasta (ja useiden eri lentoyhtiöiden koneilla). (2)

Huomio kirjoitan kanssa, en tuella, koska nähdäkseni ilman Kremlin hyväksyntää operaation toteuttaminen nähdyssä laajuudessa ei olisi ollut mahdollista, joten pidän todennäköisenä, että operaation suuntaviivat piirrettiin Minskin sijaan Moskovassa. Myös se, että Venäjän kaukotoimintailmavoimien Tupolev Tu-22M3 strategiset pommikoneet suorittivat näyttävän demonstraatiolennon Valko-Venäjän ilmatilassa maan ilmavoimien hävittäjien saattamana, alleviivaa sitä, että operaatiossa on kyse muustakin kuin Valko-Venäjän itsenäisestä hybridisodankäynnin-operaatiosta länttä vastaan. Kyseisen syksyn ja syystalven tapahtumia Valko-Venäjällä voi myös tarkastella osana laajempaa kokonaisuutta, paria kuukautta myöhemmin maat aloittivat yhteisen Union Resolve-2022-sotaharjoituksen. Lukašenka antoi hyväksyntänsä maassa järjestettävälle Valko-Venäjän ja Venäjän yhteiselle sotaharjoitukselle tammikuun puolivälin (v. 2022) tietämillä. Tammikuun 17. 2022 Kalodzištšyssä kuvattiin venäläiskalustoa ja joukkoja kuljettanut tavarajuna, seuranneina päivinä lisää joukkoja ja kalustoa alkoi virrata Brjanskin alueelta Venäjältä Valko-Venäjälle. Kaksivaiheisen harjoituksen aktiivinen vaihe pidettiin 10.-22. helmikuuta 2022 Valko-Venäjällä, pääasiassa maan länsi- ja lounaisosissa mutta myös Ukrainaan rajoittuvilla alueilla. (3) Kaksi päivää harjoituksen päättymisen jälkeen (aamuyöllä 24. helmikuuta 2022) Venäjä hyökkäsi laajalla rintamalla Ukrainaan – osa hyökkäykseen osallistuvista joukoista lähti liikkeelle Valko-Venäjän eteläosista Ukrainaan rajoittuvilta alueilta. Venäjän ilmavoimat tuki offensiivia tukeutuen myös lentotukikohtiin Valko-Venäjällä, Kiovan ja Tšernihivin alueisiin Ukrainassa kohdistettiin myös epäsuoraa tulta Valko-Venäjän maaperältä.

Vaikka Valko-Venäjä ei osallistunut aktiivisesti sotatoimiin Ukrainassa*, maa oli sodan osapuoli alusta alkaen antaessaan tukikohtiaan Venäjän käyttöön ja suodessaan Venäjälle mahdollisuuden toteuttaa operaatioita syvälle Ukrainaan alueensa kautta. Valko-Venäjän tämänhetkinen asema suhteessa Venäjään tarkoittaa myös sitä, että Ukrainaan kohdistuu kaiken aikaa (ainakin teoreettinen) uhka myös pohjoisesta. Venäjä on painostanut Lukašenkan hallintoa avaamaan uuden pohjoisen rintaman ja hyökkäämään Ukrainaan, onnistumatta painostustoimissa. Lukašenka todennäköisesti tietää tällaiseen hyökkäykseen sisältyvät riskit ja täten välttelee sellaiseen ryhtymistä viimeiseen saakka, mutta teoreettinenkin uhka pohjoisen suunnalta tarkoittaa sitä, että Ukrainan on pidettävä ylimääräisiä joukkoja maansa pohjoisosien – etenkin Kiovan alueen – suojana.

Lukašenkan vastentahtoisuus uuden rintaman avaamiseen voi johtaa Kremlin taholta toimiin uppiniskaiseksi käyvää diktaattoria vastaan. Ei siis ihme, että voitonpäivänparaatia tuskaisena seuranneen Lukašenkan ympärillä on vellonut enemmänkin spekulaatioita hänen terveydentilasta. (4) Vaan saavuttaisiko Vladimir Putin tavoitteensa poistamalla Lukašenkan laudalta? Se voisi myös johtaa siihen, että kansa lähtisi uudelleen Valko-Venäjällä kadulle vaihtaakseen vallan Minskissä, tai estääkseen Venäjää vetämästä Valko-Venäjää entistä syvemmälle turmioon! Ennustettavuutta vaikeuttaa myös se, että minkä roolin turvallisuuskoneisto tai asevoimat ottaisi tilanteessa, jossa Lukašenka päättäisi päivänsä ja jonka seurauksena maa ajautuisi kaaokseen, ja Kremlin haltuun.  

Valko-Venäjä ei ole pelkästään antanut alueitaan ja tukikohtiaan Venäjän käyttöön, Venäjän on myös ollut mahdollista harjoittaa ja kouluttaa joukkojaan sen alueella (johtuuko tämä siitä, että Venäjällä on hyökkäyssodan synnyttämien runsaiden tappioiden seurauksena puutetta kouluttajista?). Edellisten lisäksi Venäjä on myös saanut Valko-Venäjältä aseita, ammuksia sekä materiaaliapua, jotta sen olisi mahdollista jatkaa sotaa samalla intensiteetillä. (5) Toukokuun 2023 loppuun mennessä Venäjä on varmistetustikin menettänyt hyökkäyssodassa Ukrainaan 2000 taistelupanssarivaunua, todellisen luvun ollessa olennaisesti suuremman, (6) joten Venäjän Valko-Venäjältä saama aseistus ja muu varustus omalta osaltaan mahdollistaa rikollisen hyökkäyssodan jatkamisen siihen liittyvine julmine piirteineen (sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan). Näin maalaisjärjellä tuumailtua, olisi luonnollista, että valtiojohdon tulisi kantaa vastuunsa teoistaan kansainvälisessä oikeudessa.

Toisaalta näyttää siltä, että Valko-Venäjän ylin johto joutuu kaikissa tapauksissa vastuuseen Venäjän hyökkäyssotaan liittyvissä tapahtumissa sen ohella, että maan johto (viimekädessä Aljaksandr Lukašenka) on syyllistynyt suureen joukkoon ihmisoikeusrikoksia omia kansalaisiaan kohtaan vallassa olo aikanaan. (7) Yksistään elokuussa 2020 alkaneiden, Lukašenkan vastaisten mielenosoitusten aikana maan hallinto syyllistyi ihmisoikeusrikkomuksiin, systemaattiseen kiduttamiseen ja murhiin vaalien varastamisen ohella, joten jo yksin niiden tähden olisi enemmän kuin suotavaa, että Lukašenkan johdolla maan ylimmät turvallisuusviranomaiset päätyisivät jokin päivä Haagiin (tai muuhun kansainväliseen tribunaaliin). (8) Toimittaja Tommi Nieminen seurasi Valko-Venäjän kansannousua satojen vuorokausien ajan Lukašenkan varastettua vaalit, jotka hän elokuussa 202 hävisi. Niemisen päivittäiset twiitit ja muut havainnot piirsivät erittäin tarkan kuvan kansannoususta ja brutaaliudesta, jolla se tukahdutettiin. (9 ja 10)

Valko-Venäjän turvallisuusjoukkojen kansalaisia vastaan käyttämän väkivallan jälkiä. 

Viimeisimpien raporttien mukaan Lukašenkan hallinto on sekaantunut Venäjän Ukrainassa toteuttamiin lapsikaappauksiin, Venäjän siirtäessä Ukrainalta miehittämiltään alueilta lapsia erilaisille leireille myös Valko-Venäjän alueelle. (11) Venäjällä Vladimir Putinin ohella myös maan lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovasta annettiin kansainvälinen pidätysmääräys Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen eli ICC:n toimesta tämän vuoden maaliskuussa. (12) Pidätysmääräys perusteena on Venäjän toteuttamat ukrainalaislasten kaappaukset ja pakkosiirrot miehittämillään alueilla. Mikäli raportit Valko-Venäjän osuudesta Venäjän toteuttamissa lapsikaappauksissa ja lasten pakkosiirroissa pitävät paikkansa, uskoisin kansainvälisen rikostuomioistuimen reagoivat tähän myös jossain vaiheessa. Toivottavasti valkovenäläiset saavat tulevaisuutta oikeutta Lukašenkan hallinnon päätyessä oikeuteen rikoksistaan, joiden juuret ulottunevat 90-luvulle ja syytöksiin, jotka kohdistettiin Stanislau Šuškevitšiin.

 

Marko

 

Lähteet:

1. http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/116265.stm

2. Aiheesta lähteistettynä blogissani Tasavallan presidentti: ”Olemme menettäneet kyvyn olla kova kovaa vastaan”.

3. https://motolko.help/en-news/belarusian-ministry-of-defense-drills-pose-no-threat-to-europe-and-neighbors/ 

4. https://yle.fi/a/74-20031926 

5. https://www.intellinews.com/belarus-prime-minister-confirms-weapons-exports-to-russia-245625/

6. https://www.thedefensepost.com/2023/06/01/russia-lost-tanks-ukraine/ 

7. https://www.hrw.org/europe/central-asia/belarus 

8. https://www.ohchr.org/en/press-releases/2021/07/belarus-massive-human-rights-violations-unprecedented-scope-and-gravity-says 

9. https://twitter.com/TommiHNieminen/status/1474793243091079171 

10. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008516185.html  (maksumuurin takana).

11. https://tvpworld.com/70048217/belarus-aided-russia-in-deporting-ukrainian-children-report-says 

12. https://yle.fi/a/74-20022970 

Muina lähteinä käytetty muun muassa NEXTA tv:tä, Belarusian Hajun project’ia, Länsi-Savoa, Alexander Lukashenko (artikkeli) ja oryxspioenkop.com-verkkosivua. Kuvakaappaus Lukašenkasta Moskovassa 9.toukokuuta 2023 @CRUXnews.

*: On spekuloitu, että valkovenäläisiä erikoisjoukkojen sotilaita olisi osallistunut Venäjän 24. helmikuuta 2022 alkaneeseen hyökkäykseen Kiovan alueella. Arveluita ei ole kyetty vahvistamaan. Valkovenäläisiä palkkasotilaita on kyllä osallistunut sotaan Ukrainassa Venäjän riveissä. 

Huomioita Keir Gilesin teoksesta ”Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee”

 

Jyväskyläläinen Docendo julkaisi marraskuun lopulla käännöksen arvostetun Venäjä-tuntija Keir Gilesin ajankohtaisesta Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee -teoksesta. (1) En kuitenkaan ryhdy arvioimaan Gilesin teosta, koska siitä on kirjoitettu lukuisia arvioita minua osaavampien toimesta. Sen sijaan luon silmäyksen teokseen poimien sieltä yksittäisiä tahi laajempiakin kokonaisuuksia, sellaisia, jotka kirjaa lukiessani herättivät minut pohtimaan tapahtumien kulkua tarkemmin. Luonnollisestikaan en pysty tässä kirjoituksessa riittävän kattavaan tarkasteluun aiheen laajuuden ja teoksen monipuolisuuden vuoksi – raapaisen pintaa, valitettavasti.

Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee.

Docendon toimesta julkaistiin reilut pari vuotta sitten suomennettuna Keir Gilesin edellinen teos ”Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä”. Tuolloin koronapandemiakin oli jo rantautunut Suomeen, jonka seurauksena Gilesin teoksen julkistustilaisuus peruttiin, Ukrainassakin oli sota – oli sodittu jo keväästä 2014 lähtien, mutta tuskin saatoimme kuvitellakaan millaiseksi meno seuraavina kuukausina ja vuosina Suomessakin muuttui ”pimeiden voimien” koettaessa kääntää kansaa toinen toistaan vastaan (pienimuotoisesti onnistuenkin siinä) koronapandemian ja rokotusten varjolla. Monen projektin taustalta löytyi henkilöitä, joista osalla oli (ja on edelleen) hyvin tiiviit yhteydet Venäjän valtioon.

Maailma, jonka Keir Giles Moskovan opeissa piirsi, osui ikävän lähelle oikeaa. Ikävä kyllä päättäjät lännessä eivät ottaneet teoksesta opikseen, he eivät muuttaneet toimintatapaansa vaan jatkoivat suhtautumista Venäjään, kuin se olisi ihan mikä tahansa naapurivaltio. Gilesin uusimman teoksen, Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, ilmestyessä suomeksi tilanne Ukrainan rintamilla ei ollut aivan niin lohduton, mitä se oli puolivuotta sitten. Mutta edelleenkään meidän ei pidä tuudittautua Venäjän suhteen siihen, että pahin on jo takana, että olemme jo voiton puolella. Ei missään nimessä, aivan kuten Giles teoksessaan toteaa –

Moskovan kyvyttömyys ryhtyä normaaleihin yhteistyösuhteisiin on ollut hätkähdyttävän johdonmukaista ei vain vuosikymmeniä vaan vuosisatoja. Siksi näyttää täysin järkeenkäyvältä, että tuo kyvyttömyys jatkuu tulevaisuudessakin. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjä on lännelle ongelma myös jatkossa. (s. 345.)

Mikäli hyväksymme tämän tosiasian, on meidän ehkäpä hiukan helpompi perustella se, miksi ryhdymme tekoihin, joita teoksessakin nostetaan esille, miksi heräämme ruususen unesta ja ryhdymme reagoimaan tarvittavalla tavalla Venäjän vihamielisiin tekoihin ja etsimään niihin pitkän aikavälin ratkaisua. Meidän on kyettävä tunnustamaan se, että Venäjän synnyttämä haaste ja ongelma on paljon Ukrainaan kohdistunutta brutaalia hyökkäyssotaa suurempi. Venäjän valtaapitävien näkökulmasta suurin uhka on vapaa, demokraattinen länsi – hyväksyessämme tämän, meillä ei pitäisi olla mitään ”ruusunpunaisia” kuvitelmia Venäjästä.

Kirjan teemana on selkeästi se, että olemme kerta toisensa jälkeen aliarvioineet Venäjän, olemme myös aliarvioineet sen, millaisin resurssein Venäjä on valmis kohdistamaan voimaa erilaisiin henkilöihin (kuten Giles teoksessaan kuvaa, Venäjän kohteiksi saattavat päätyä ihan tavalliset ihmiset, jotka kirjoittavat jotain Venäjästä tai toimivat sen etujen vastaisesti, mikä on nähty myös Suomessa – selkeimmin Jessikka Aroon kohdistetussa vainoamisessa ja psyykkisessä väkivallassa). Tavallaan kuulun myös itse tähän joukkoon, ja toisaalta omakohtaisesti olen saanut havaita sen, etteivät viranomaisemme ainakaan joitain vuosia sitten kyenneet hahmottamaan sitä, uhkaa, joka tavalliseen yksilöön saattoi kohdistua. Ehkäpä sitä ei edes osattu ottaa vakavasti, vaikka minuunkin kohdistuneen häirinnän taustalta olevia tahoja olen onnistunut yksilöimään (ja nimeämään). Pidän myös oudoksuttavana, ettei Jessikka Aroon kohdistuneessa häirinnässä (ainakaan julkisuudessa) kertaakaan viitattu Venäjän valtion mahdolliseen osallisuuteen (välillisesti), vaikka selvästi toiminnassa oli havaittavissa ne piirteet, joita Keir Giles nosti esille, ja joiden jäljet johtavat Venäjälle.

Sama kuvio oli myös havaittavissa Jessikka Aron teoksen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta muiden esimerkkihenkilöiden kokemusten kohdalla – Venäjä nousi esille, niinpä onkin outoa, ettei Pietarin trollitehtaasta kirjoittaneen suomalaistoimittajaan kohdistuneen häirintä- ja likakampanjoinnin yhteydessä nostettu (julkisesti) esille Venäjän valtion mahdollista osallisuutta kampanjan taustalla.

Kuvakollaasi minuna esiintyneestä trollitilistä havaintoineen.

Minuun kohdistettu häirintä alleviivaten osoittaa Keir Gilesin teoksessaan alleviivaaman toteamuksen oikeaksi –

”Ylipäätään on valtaisa virhe olettaa, että kukaan olisi liian merkityksetön voidakseen olla Venäjälle kohde, etenkin verkossa”. (s. 252)

Häirintä on todennäköisesti seurausta kahdesta tapahtumasta. Ensinnä siitä, että ryhdyin jo hyvin varhain (v. 2014 puolella) antamaan lausuntoja ja kirjoittamaan havaintoja Virossa toimivalle suomenkieliselle radioasemalle – SSS-Radiolle, ja nimenomaa Itä-Ukrainassa käynnissä olleesta sodasta, elämästä venäläisten kontrolloimassa Donetskissa ja miehittäjän sekä apureidensa toteuttamista rikollisista tai propagandistisista operaatioista kaupungissa (ja laajemmin miehitetyillä alueilla). Toiseksi tekemästäni, Johan Bäckmaniin ja Janus Putkoseen kohdistuneesta tutkintapyynnöstä. Luonnollisesti tuolloin edelleen jatkunut havaintojen ja raporttien laatiminen SSS-Radiolle ja myöhemmin blogien kirjoittaminen ei ainakaan vähentänyt minuun kohdistunutta kiinnostusta Venäjän pikkuapureiden mielissä.

Gilesin teoksessa esille nousee teemana myös Venäjän moninaiset ”pikkuapulaiset”, jollaisista meillä Suomessakin on runsaasti kokemusta. Jokaisen kohdalla ei luonnollisesti voida sanoa, että he ovat ideologisesti putinisteja, tai että he välttämättä edes ajattelevat ajavansa Venäjän etua. Taustalla voi olla erilaisia vaikuttimia, joiden summauksena heidän toimintansa myös hyödyttää suoraan tai välillisesti Venäjää (ja tämän tähden päätyvät vaikutuksen kohteiksi).

Vähäisten tekijöiden ja someagitaattoreiden rinnalla janan toisessa päässä ovat sitten entisten pääministereidemme, Esko Ahon ja Paavo Lipposen, kaltaiset henkilöt, jotka kuuluvat samaan sarjaan Saksan entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin kanssa ajaessaan avoimesti Venäjän etua joko antaessaan kasvot venäläisille yrityksille tai lobatessaan venäläisten, kansallisten intressien ajamisen kannalta, tärkeitä projekteja Euroopassa (ja laajemmin lännessä). 24. helmikuuta saakka heidän toiminnassansa ei nähty suurempia ongelmia – poikkipuoliset sanat ohitettiin joko vaikenemalla tai kiivailulla ja vetoamalla toiminnan laillisuuteen. Näennäisesti toiminta oli laillista, niin kauan kun varastetuilla rahoilla toimintaa voi yleensäkään pitää laillisena, puhumattakaan tällaisen edustamisen ja toiminnan korruptoivasta vaikutuksesta. Sitä ei voi kiistää, etteikö venäläinen raha ole korruptoinut myös eurooppalaisia instituutioita – mikä on tilanne Suomessa? Tausta huomioiden, pidän hyvin hämmentävänä, että Esko Aho sujahtaa yhdestä roolista toiseen kuin tyhjää – venäläisen Sberbankin hallintoneuvoston jäsenyydestä suomalaisten suuryritysten perustaman teollisuuden Kiina-toimiston,  China Office of Finnish Industries, hallituksen puheenjohtajaksi. (2) Jotain tämä kertoo yhteiskunnastamme, eikä välttämättä mitään positiivista.

Valitettavasti lännestä löytyy vieläkin korkeassa asemassa olevia poliitikkoja ja päättäjiä, kuten Saksan nykyinen liittokansleri Olaf Scholz ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joiden toiminta ja lausunnot myötäilevät liiaksi Venäjää, avaten sille näin mahdollisuuden (pitkällä aikavälillä) vaikuttaa ja lyödä kiilaa eurooppalaisten valtioiden välille. Gilesin teoksessakin nostetaan esille (lukuisia kertoja) usein mainittu havainto fundamentaalisesta erosta suhtautumisessa Venäjään ja sen muodostamaan uhkaan Venäjän lähialueilla sijaitsevien valtioiden ja etenkin Saksan sekä Ranskan välillä. Tämän vuoden helmikuuhun saakka virallinen linja Suomessakin myötäili Saksan linjaa, 24. helmikuuta jälkeen poliitikkojemme ja päättäjiemme on ollut pakko tunnustaa Baltian maiden olleen oikeassa ja meidän väärässä. (3) Toivottavasti ymmärrys vallitsevasta tilasta on pysyvä Suomen ja Baltian maiden välillä – meidän on parempi kuulla heitä kuin Saksaa, mitä tulee suhtautumisessa Venäjään.

Luonnollisesti voin suositella Keir Gilesin teosta. Sen ohella, että teos on tarkkasilmäinen on se myös kiehtovasti kirjoitettu, ja jossa on hyödynnetty oivallisella tapaa erilaisten asiantuntijoiden lausuntoja ja haastatteluja (myös suorina lainauksina, jolloin tulkinnanvaraa ei jää). Teos on myös luonteva (ja tarpeellinen) jatko hänen edelliseen teokseensa Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä. Mikäli läntiset päättäjät lukevat teokset, toivon heidän ottavan neuvosta vaarin.

Joutsenlammen hengessä parempaa vuotta 2023 toivoen!

Ja kuten kirjoitukseni ensimmäisessä kappaleessa viittasin, tämä on vain pintaraapaisu Gilesin monipuolisen teoksen tarkastelussa. Kukin sen osa ansaitsisi vähintäänkin tämänlaajuisen tarkastelun; todennäköisesti kirja kuluukin hiirenkorville käsissäni alkaneen vuoden kuluessa, josta kiitos kuuluu kiehtovan kirjan ohella Venäjälle imperialistisine (barbaarisine) pyrkimyksineen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://docendo.fi/sivu/tuote/venajan-sota-jokaista-vastaan-ja-mita-se-sinulle-merkitsee/4435963

2. https://www.hs.fi/talous/art-2000009176309.html 

3. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009025333.html 

Lainaukset Keir Gilesin teoksesta Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, sivuilta:

345, 252. 

Vaikuttaja-agentit – ja geopoliittiset sedät – heräilevät horroksesta

 

Penkoessani arkistojani, silmiini osui blogikirjoitus vuosien takaa, kirjoituksessa sivusin Suomessakin jälleen otsikoihin noussutta vaikuttajien ryhmää – vaikuttaja-agentteja.* Aiheen ajankohtaisuuden vuoksi kopioin kyseisen tekstin tähän kirjoitukseen kokonaisuudessaan, lisäten joitain aihetta sivuavia ajantasaisia havaintoja ja kommentteja. Alkuperäiskirjoituksen pituuden ja aiheen laajuuden tähden kommentointi ja huomiot ovat enemmän yleisluonteisia, (huom. alkuperäiskirjoitus lainausmerkeissä ja kursiivilla).

”Viimeisimpien päivien kuluessa termi ”vaikuttaja-agentti” on noussut jälleen esille pienen hiljaiselon jälkeen, esille siinä mielessä, että suuri yleisö on sen huomioinut. Eri tahojen informaatiovaikuttamista seuraavat tahot ovat olleet toiminnasta tietoisia, he ovat panneet merkille tiettyjen tahojen aktivoitumisen Suomessa. Tässä aktivoitumisessa on havaittavissa selkeä olemassa oleva linkki Venäjän aggression lisääntymiseen lähialueillamme ja laajemmin Euroopassa sekä myös globaalisti.”

Kirjoitusajankohtana Venäjä oli erityisen aktiivinen Suomenlahden ja laajemmin Itämeren alueella, ilmatilaamme loukattiin lukuisia kertoja lyhyen ajan sisään venäläisten toimesta – Suomeen kohdistettiin painetta. On kuitenkin muistettava, että Venäjä oli jo miehittänyt Krimin niemimaan ja soti operaattoreidensa sekä omien joukkojensa avulla Itä-Ukrainassa eli Venäjä oli jo ryhtynyt niihin sotatoimiin, joiden suoraa jatkumoa on sen laaja – 24. helmikuuta 2022 aloittama – monen rintaman offensiivi Ukrainaan.

”Reilut kaksi vuotta sitten Arto Luukkanen käsitteli blogissaan ”KGB:n agenttien perkaamisesta – Suomi vaarassa!” (1) teemaa yhdestä, hyvin merkittävästä, näkökulmasta eli siitä, että yhteiskunnan olisi syytä käydä kunnolla läpi suomalaiset KGB-nimet ja että neuvostoaikaisten tiedusteluverkostojen paljastaminen on yleisen edun kannalta tärkeää. Kaksi vuotta on kulunut Arto Luukkasen kirjoituksesta, kaksi vuotta, joiden aikana asia ei tärkeydestään huolimatta ole nytkähtänyt liikkeelle. Itse asiassa jos nyt tarkastellaan yleistä ilmapiiriä ja tapahtumien etenemistä Suomessa, tulee vääjäämättä tunne ettei todellista halua ja tahtoa käydä läpi menneisyyttä ole edes olemassakaan. Suomessa ei ole poliittista tahtoa perata läpi menneisyyttä. Jokainen voi mielessään pohtia, että miksi ei ole?”

Vuosia sitten Luukkanen, perustellusti, vaati suomalaisten KGB-nimien perkaamista, mihin maassamme ei vieläkään ole ryhdytty. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomauttaa, että Luukkanen on itse ajautunut marginaaliin. Toisinaan tämän, loistavan menneisyyden omanneen historioitsijan ja Venäjän sekä Itä-Euroopan tutkijan, nimi nousee esiin verkostoissa, joissa liikkuu enemmän maamme koheesiota hajottavia (Venäjälle työskenteleviä) voimia. Ei mikään meriitti CV:ssä tänään!  

”Olen käynyt aiheesta paljonkin keskusteluja eri tahoilla suuren joukon kanssa. Monien mielestä menneisyyden perkaaminen olisi tullut tehdä jo 90-luvulla Neuvostoliiton hajottua, mutta että se ei ole myöhäistä nytkään. Näin siis kansalaisista asiantuntijoihin, heidän keskuudessa halua perkaamiseen (lustraatioon) tuntuu olevan. Tämä halu ei kuitenkaan tunnu tarttuneen kuin muutamiin nimekkäämpiin poliitikkoihin. Menneisyyden perkaamisen tarve vastaavasti tunnutaan kieltävän hyvinkin aktiivisesti tahoilla, jotka puheiden ja tekojen myötä näyttäytyvät Suomessa monella tapaa Venäjän ja sen harjoittaman politiikan ymmärtäjiltä – jotkut jopa hyvinkin aktiivisesti välittävät eteenpäin Venäjän narratiivia.

Tänä aikana on syytä huomioida ja ymmärtää se, että Venäjän vaikuttamisoperaatioille on tunnusomaista se, etteivät Venäjän valtiolliset toimijat välttämättä suorita niitä itse. Hybridisodassa avainrooleissa ovat erilaiset välikädet. Suomessa on moni poliitikko tosin kieltää sen, että Suomeen kohdistuisi hybridisodan uhkaa tai että Suomeen kohdistettaisi hybridisodassa käytettäviä keinoja, vaikka todisteita näistä on olemassa ja toteutettuna juuri siten, että niiden taustalla ovat lukuisat välikädet.”

Keskustelu jatkuu edelleen, keskustelulle kuvaavaa on se, että käymme keskustelua enemmän siitä pitäisikö joku, epäsopivana pitämämme, patsas poistaa jostain paikasta. Vastaan, että kyllä – jotkut patsaat olisi parempi siirtää sopivampaan paikkaan näytteille, jossa olisi samalla mahdollista laajemmalla perspektiivillä taustoittaa historiallisia tapahtumia ja aikakautta, jolloin patsas on paikalleen pysytetty. En kuitenkaan halua, että patsaita ryhdytään tuhoamisvimman vallassa runnomaan kappaleiksi – siinä voi mennä lapsi pesuveden mukana.

Meidän olisi syytä ryhtyä perkaamaan menneisyyttämme, käydä keskustelua nimien ja tekojen kautta, jotta Paavo Väyrysen kaltaiset poliitikot ummehtuneine lausuntoineen päätyisivät sinne minne kuuluvatkin – historian romukoppaan.

Moskoviittien maailman rauha – nyrkit pystyssä. Geopoliittinen tilanne huomioiden patsaalle on laitettu oikeat liput käsiin. 

”Alpo Rusi siteerasi Verkkouutisissa ’Näin Venäjän tiedustelupalvelu vaikuttaa Suomessa’ (17.11.2015) New Yorkin yliopiston professoria ja tiedusteluasiantuntija Mark Galeottia:

’Hänen mukaansa Venäjän hybridiarmeijan uusia sotilaita ovat venäläisten yhtiöiden länsimaiset avustajat, hyvin palkatut toimittajat, jotka työskentelevät Venäjän omistamissa medioissa, Venäjälle myönteiset ’asiantuntijat’ ja entiset länsimaiset Venäjän lähettiläät, jotka ovat valmiita puoltamaan Venäjän ja lännen yhteistyön lisäämistä lyhytaikaisiin taloudellisiin hyötyihin perustuen ja pitkän tähtäimen strategiset näkökohdat sivuuttaen.’

Suomalaisia on venäläisten yhtiöiden länsimaisina avustajina/työntekijöinä, jopa hyvin korkean profiilin viroissa, nimeltä voidaan mainita Esko Aho (Venäjän suurimman pankin Sberbankin hallituksen jäsen) sekä Paavo Lipponen (toimien Nord Stream yhtiön konsulttina). Puhuttaessa Venäjän tiedustelupalvelun luomista verkostoista Suomessa ei kuitenkaan voida kiinnittää katsetta vain ja ainoastaan nimekkäimpiin toimijoihin – politiikan tai liike-elämän huippuihin. Katse on syytä kohdistaa näihin verkostoihin ja niiden erilaisiin ja eriasteisiin vaikuttamisoperaatioihin Suomessa, niiden vaikuttaja-agentteihin, joita löytyy profiililtaan hyvinkin erilaisia. Toisella laidalla on hyvin kiihkeästi, suorastaan aggressiivisesti, esiintyvä Johan Bäckman, jonka roolia tuskin kukaan kiistää. Hänen kohdalla on syytä huomioida se, että sanomastaan suurin osa kohdistuu venäläisille pyrkien muokkaamaan heidän mielikuvaa Suomesta tiettyyn suuntaan, eikä tämä muodostettava mielikuva ole Suomen kannalta positiivinen. Toiseen ääripäähän voidaan katsoa kuuluvan erilaiset, sinänsä hyvin maltilliset ja joidenkin mielissä jopa luottamusta herättävät yhdistykset, kuten Suomen Geopoliittinen seura (SGS) ja Vapaus valita toisin ry. Suomen Geopoliittinen seura nousi viikolla otsikoihin – aiheesta. Olen itsekin seuraillut SGS:n toimintaa jo jonkin aikaa, sen toiminta ja tarkoitusperät on herättänyt lukuisia kysymyksiä. Seuran nimissä esitetyt ajatukset käyvät hyvin pitkälti yksiin Venäjän esille nostamien ajatusten kanssa, seuran ”edusmiehet” toistavat säännönmukaisesti Venäjän narratiivia mitä tulee esim. kiristyneeseen tilanteeseen Baltiassa ja Itämeren alueella. Heidän mukaansa Venäjän toimet ovat puolustuksellisia, vastareaktioita NATO:n lisääntyneeseen toimintaan alueella, samalla he tuntuvat kuitenkin unohtavan perimmäisen syyn NATO:n lisääntyneelle toiminnalle – Venäjän Ukrainassa suorittamat sotatoimet ja Krimin niemimaan miehityksen ja laittoman anneksoinnin.”

Venäjän laajaa Ukraina-offensiivia seurasi Suomessa kiivas NATO-keskustelu, joka päättyi jäsenhakemuksen lähettämiseen. Tämän keskustelun yhteydessä pintaan pulpahti keltaisten kylpysorsien lailla Suomen Geopoliittisen seuran sekä Vapaus valita toisin ry:n aktiiveja, esittäen kyllä varsin outoja ja jopa disinformatiivisia väitteitä siitä, ettei jäsenhakemusprosessissa kuunneltu kaikkien kantoja. ja ettei siinä kohdeltu kaikkia näkemyksiä tasapuolisesti. Tällaiset väitteet ovat oudoksuttavia lähinnä siksi, että Suomessa NATO-keskustelua hallitsi vuosikymmenten ajan – sitä tukahduttaenkin – juuri se poliitikkosukupolvi, joka nyt koki tulleensa jollain tapaa kyynärpäätaktiikalla ohitettua, joka ei oman tuntemuksensa mukaan saanut puheenvuoroa vaikka olivat sitä vuosikymmenten ajan hillinneet, ohjailleet ja kahlinneet. Lyhyt on ihmisen muisti!

”Aivan kuten Suomen Geopoliittinen seura, myös Vapaus valita toisin ry:n toiminta herättää runsaasti epäilyksiä. Sen lähiaikojen ohjelmassa on Itämeren turvallisuuspoliittista tilannetta ja median siitä välittämää kuvaa käsittelevä tilaisuus marraskuun loppupuolella. Tilaisuudessa esiintyy yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volanen, VTT Pekka Visuri ja Ydin-lehden päätoimittaja VTT Arja Alho, tilaisuuden moderaattorina toimii kansanedustaja ja entinen ulkoministeri VTT Erkki Tuomioja. Kuinka ollakaan Pekka Visuri on SGS:n puheenjohtaja ja Risto Volanen hallituksen jäsen. Vastaavasti Arja Alho on Vapaus valita toisin ry:n hallituksen jäsen, aivan kuten on Erkki Tuomiojakin.

Suomen Geopoliittisen seuran puheenjohtajan Pekka Visurin mukaan seura ei ole Venäjän pyrkimysten edistäjä. Verkkouutisten uutisen perusteella voidaan päätellä, ettei SGS:n hallitukseen kuuluva Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander pidä uskottavana väiteitä, joiden mukaan seura olisi ajautunut palvelemaan Venäjän taholta Suomeen kohdistuvia vaikuttamispyrkimyksiä:

’Ymmärrän joidenkin voivan lukea Pekka Visurin, Risto Volasen ja Heikki Talvitien blogijuttuja siten, että niiden motiivina on vaikuttaa suomalaiseen keskusteluun Ukrainasta ja Suomen Nato-jäsenyydestä. Mutta eihän näiden juttujen analyysitaso ja empiria ole tieteellistä tasoa, Meinander sanoo.’ (2)

Mielestäni Meinander tekee arviossaan perustavaa laatua olevia virhepäätelmiä. Ensimmäinen on tietenkin se, että hän kohdistaa tarkastelun vain ja ainoastaan blogikirjoituksiin jättäen huomiotta sen, että esim. Pekka Visuri on toiminut usein asiantuntijakommentaattorina turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa mediassa ja että Risto Volanen on entinen poliittinen valtiosihteeri valtioneuvoston kansliassa, missä hän toimi pääministeri Matti Vanhasen kansliapäällikkönä. Tällainen toiminta blogikirjoitusten ohella tuo aivan toisella tapaa uskottavuutta myös niihin kirjoituksiin, siitä huolimatta, ettei niiden analyysitaso ja empiria ole tieteellistä tasoa. Niiden ei pidäkään olla, koska niiden kohdeyleisö on laajempi kuin tieteen tekijät tai alansa ammattilaiset. Myös kyseisillä kirjoituksilla on oma tehtävänsä, millä tapaa ne palvelevat tarkoitustaan on sitten aivan toinen asia, mutta näkemäni perusteella ne tavoittavat hyvin kohdeyleisönsä ja niitä siteerataan kohdeyleisön toimesta laajahkosti. Huomautan siitä millaisiin toimijoihin Mark Galeotti edellä viittaisi ’Venäjälle myönteiset ’asiantuntijat’ ja entiset länsimaiset Venäjän lähettiläät’ – johon ryhmään voidaan katsoa laskettavan myös SGS:n varapuheenjohtaja, suurlähettiläs Heikki Talvitie, joka on toiminut suurlähettiläänä Moskovassa 1988-1992. Dosentti Jukka Seppinen on arvostellut Talvitien toimintaa, syyttäen tätä neuvostomyönteisten virkamiesten suosimisesta ja siitä ettei Talvitie hänen mukaan pyrkinyt patoamaan KGB:n vaikutusta Suomessa.”

Ystävyyden kunniamerkillä Vladimir Putinin toimesta palkittu Heikki Talvitie joutui hiukan suuremman kohun kohteeksi kesäkuun alkupuolella, hänen Moskovan näkökulmaa myötäilevien lausuntojensa tähden. Talvitien mukaan Ukrainan ja Venäjän välille vuonna 1994 hyväksytty raja on koko ajan ollut ongelmallinen Krimin ja Donbasin osalta – niin raja on ollut ongelmallinen vain ja ainoastaan menettämäänsä suurvalta-asemaa kipuilevalle Venäjälle.

Kummankin alueen asukkaat ovat vapaasti valinneet kuuluvansa Ukrainaan, ainoita joille valinnanvapaus on ongelma, on imperialistinen Kreml myötäjuoksijoineen – kuten Talvitie.

”Suomessa neuvostoaikana syntyneet tiedusteluverkostot on jätetty putsaamatta. Alpo Rusin, Stasin lukuihin perustuvan, arvion mukaan KGB:llä ja GRU:lla (nykyään GU) oli Helsingissä ainakin sata ’nuoremman polven operatiivista kontaktia’. Hänen arvion mukaan niistä on voinut syntyä uusia verkostoja, ja että määrät voivat nykyään olla suurempiakin, pienempiä ne eivät hänen mukaansa ole. Rusin mukaan kohdemaissa käytetään toimintaohjeita salassa odottavia niin sanottuja ’nukkuvia agentteja’ (sleeper agent). Eräs tällainen verkosto paljastui Yhdysvalloissa vuonna 2010, kun Yhdysvaltoihin loikannut Venäjän tiedustelupalvelun eversti Sergei Tretjakov paljasti kymmenen 2000-luvun alusta lähtien Yhdysvalloissa toiminutta nukkuvaa agenttia. (3) Tässä kohdin moni voi epäillä sitä, että Suomessa toimisi nukkuvia agentteja, kysyä, että onko sellaisille tarvetta? Miksi ei olisi? Venäjä on kohdistanut Suomeen erilaisia hybridisodan toimenpiteitä viimeisimpien vuosien kuluessa, Venäjällä on Neuvostoliiton peruja Suomeen luotuja verkostoja, joiden tehtävänä on palvella sen etua tavalla tai toisella, Suomessa toimii venäläisiä ja/tai Venäjää tukevia kansalaisjärjestöjä - non-governmental organization eli NGO:ita. Venäjällä kansalaisjärjestöjen toimintaa on rajoitettu hyvin paljon, moni on leimattu ’ulkomaiseksi agentiksi’ mikäli tekevät yhteistyötä ulkomaisten tahojen kanssa. Todennäköisesti Venäjä on valinnut tämän toimintastrategian siksi, koska se  itse käyttää ulkomailla toimivia NGO:ta eräänä vaikuttamis- ja mielipiteen muokkaus väylänä. Kokonaisuus huomioiden pidän itse hyvin todennäköisenä, että Suomi historiansa tähden on Venäjän vaikuttamistoimille altis ja tällöin kuviossa ovat mukana erilaiset keinot vaikuttamisesta tiedonkeräämiseen – myös ’nukkuvat agentit’. Pidän hyvin todennäköisenä syynä suomalaisen keskustelun aktivoitumiselle ja muuttumiselle eräiltä osin hyökkäävämmäksi sitä, että Venäjän toimien myötä keskustelua on herätelty tarkoituksellisesti, tässä kuviossa trollit ovat vain yksi osa kokonaisuutta. Joskin hyvin aggressiivinen osa.”

”Onko Suomessa oltu liiankin naiiveja ja hyväuskoisia Venäjän toimia kohtaan? Hyvin suurella todennäköisyydellä asetelma on juuri tämä, eräiltä osin tilanne on se, että edelleen pyritään kieltämään Venäjän tietyt Suomeen kohdistamat keinot ja leimaamaan julkisuuden henkilöitä, jotka niistä haluavat keskustella. Venäjän-tuntija, kirjailija Jukka Mallisen mukaan Suomea on jo vuosikymmenen ajan hoideltu samaan tapaan kuin neuvostoaikoina – tämä oli siis tilanne pari vuotta sitten toukokuussa 2014 Verkkouutisten haastattelussa. Sen mitä kyseisen haastattelun jälkeen Suomessa ja lähialueillamme on tapahtunut, osoittavat erinomaisella tapaa sen kuinka oikeaan osuva Mallisen tuolloinen toteamus on ollut. Suomeen ja suomalaisiin kohdistuu eriasteisia vaikuttamistoimenpiteitä ja pyrkimyksiä Venäjän taholta, eikä vaikuttaminen välttämättä kohdistu pelkästään poliittiseen ja liike-elämän huippuun vaan myös laajempiin kansanosiin. Näin nähdäkseni pyritään siihen, että kansalaisliikehdinnän ynnä demokratiaan kuuluvien äänestysten myötä pyritään saamaan valtaan Suomea hajaannuttavia voimia. Poliittisella kentällä on useita toimijoita, joiden omat intressit eivät välttämättä käy yksiin Suomen turvallisuuspoliittisten intressien ja tarpeiden kanssa. Sama pätee liike-elämän huippuun. Trendi on sama kautta Euroopan, Venäjä tukee eriasteisesti äärioikeistolaisia puolueita, mutta tässä kuviossa en myöskään unohtaisi vasemmistoakaan – sieltäkin löytyy myötäsyntyistä Venäjän ymmärtämistä yhdistettynä Venäjän intressien ajamiseen. Suomessa vaikutus ulottuu – YYA-ajan perintönä – hyvinkin laajalle puoluekentässä mutta selkeästi Venäjän edun ajamiseen profiloitunutta merkittävää puoluetta Suomessa ei ole. Sen sijaan on suuri joukko entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, joiden Venäjä-kommentointi ja analyysit ovat hyvin pitkälti Venäjän itse esittämän narratiivin toistoa. Tällä hetkellä Suomea vaivaa äärimmäinen varovaisuus suhteessa Venäjään, melkeinpä varotaan poliittista diskurssia, jossa Venäjän synnyttämää turvallisuuspoliittista uhkaa käsitellään aiheen vaatimalla vakavuudella. Keskustelunavaajia kohtaan käytetään jopa hyvinkin leimaavaa ja halveksuvaa kieltä, josta löytyy esimerkkejä tältäkin syksyltä. On kuin Suomi olisi tietyiltä osin lipumassa lähemmäs ja lähemmäs Venäjää, väläytellen samalla lännen suuntaan signaaleja, joiden on tarkoitus todistaa maamme olevan osa läntistä arvoyhteisöä. Mitä se toki onkin, mutta samalla Venäjän vaikutuksen kasvua Suomessa ei voi olla havaitsematta. Sen kieltäminen on naiiviutta tahi sokeutta, kyvyttömyyttä tunnustaa tosiasioita. Suomi pyrkii istumaan tukevasti kahdella jakkaralla.”

Kysymykseen, onko Suomessa oltu liian naiiveja ja hyväuskoisia Venäjän toimia kohtaan vastaan, että on oltu. Suomessa, kuten niin monessa muussakin maassa, herättiin karulla tavalla todellisuuteen aamuyöstä 24. helmikuuta 2022, jolloin Venäjä aloitti monen rintaman offensiivin Ukrainaan. Herätyksen olisi pitänyt tapahtua vuosia aiemmin, viimeistään helmikuussa 2014, jolloin Venäjä aloitti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation.

Toisaalta alkuperäisen kirjoituksen aikaan verrattuna edistystäkin on tapahtunut. Venäjän vaikuttamisesta keskustellaan avoimemmin, siihen kiinnitetään huomiota ja tunnistetaan myös se, että Suomessa on yksilöiden ja ryhmien ohella myös puolueita, joiden agendaan kuuluu Venäjän etujen ajaminen, tai vähintäänkin Venäjän agendaa myötäilevän keskustelun käyminen. Eduskuntapuolueista Venäjän kanssa tiiviimmässä paritanssissa on Ano Turtiaisen perustama Valta kuuluu kansalle.

Mutta muiltakin puolueilta löytyy, joko kansanedustajien tahi europarlamentaarikkojen taholta, epäilyttäviä yhteistyökuvioita Kreml-myönteisten henkilöiden tahi operaattoreiden kanssa. Osa on ajautunut tällaiseen yhteistyöhön kenties typeryyttään tai naiiviuttaan, yhteistyöhön, jossa ovat päätyneet edesauttamaan Venäjän vaikuttamisoperaatioita Suomessa ja/ tai Euroopassa. Tiedä sitten mihin joukkoon Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) avustajana Brysselissä toimiva Olli Kotro kuuluu, aktiivisesti hän kuitenkin kommentoi disinformaatiota levittävillä kanavilla. Toki joukossa on puhtaasti ideologiselta pohjalta työskenteleviä, joiden toimintaa ohjailee vakaumus, voimakas anti-imperialismi jne. 

Valta kuuluu kansalle – Valta kuuluu Kremlille.

”Maailma ja paikat -blogin pitäjä kirjoitti 21. joulukuuta 2015 erinomaisen kirjoituksen vaikuttaja-agenteista nimellä ’Vaikuttaja-agenteista.’ (4) Suosittelen lukemaan kyseisen blogin ajatuksella, kirjoittaja käy läpi vaikuttaja-agenttien toimintatapoja ja keinoja ymmärrettävän selkeästi mutta samalla riittävällä tarkkuudella. Kirjoittajan tekstistä otan lyhyen lainauksen, joka monella tapaa pukee sanoiksi kirjoitukseni erään teeman vaikuttaja-agenttien toimitavoista:

”Toisin kuin avoimesti jonkin asian hyväksi toimivat lobbarit, jotka esimerkiksi edistävät idänkaupan intressejä, vaikuttaja-agentit toimivat konspiratiivisemmin ja pyrkivät salaamaan toimivansa vieraan vallan hyväksi. Heidän vaikuttavuutensa on paljon suurempi jos he onnistuvat esiintymään "puolueettomina" tai peräti asiantuntijoina tai auktoriteetteina.”

Toistan vielä kertaalleen sanat: puolueeton, asiantuntija ja auktoriteetti. Suomalaisina selkäytimeemme on taottu tietty auktoriteetteihin kohdistuva kunnioitus, sama pätee myös asiantuntijoihin kohdistuvaan kunnioitukseen. Ja YYA-ajan Suomessa puolueettomuus oli suuren suuri hyve ja tätä meidän puolueettomuutta muistettiin painottaa eri ilmansuuntiin kohdistetuissa puheissa niin paljon, että lopulta uskoimme sitä itsekin. On kuitenkin syytä muistaa se, että epävarmoina aikoina asiantuntijoina toimivilla auktoriteeteilla ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa.”

Olen syntynyt ja kasvanut aikana, jolloin Suomessa korostettiin puolueettomuutta, paitsi, että tosiasiassa kyse oli näennäisestä puolueettomuudesta, jossa meillä oli tietty liikkumatila, mutta jossa päätöksiimme vaikutettiin Moskovasta käsin – vähäisemmässä määrin toki 80-luvun lopun lähestyessä.

Puolueettomuuden vaalimisesta näyttää tulleen joillekin tahoille hyve, johon on ehdollistunut, ja joillakin, kuten Heikki Talvitiellä ja Paavo Väyrysellä, tähän yhdistyy voimakas Venäjän tekojen ymmärtäminen ja vieläpä siten, että ne nähdään jollain tavalla oikeutettuina. Aivan kuin Venäjällä olisi ikiaikainen oikeus alueisiin, jotka se on menneinä vuosisatoina väkivalloin liittänyt itseensä ja joiden se kuvittelee kuuluvan osaksi valtiopiiriään ja täten se on oikeutettu niihin (niin kauan kuin maa kiertää aurinkoa).

Puolueettomuus-mantran toistaminen on myös johtanut siihen, että hyvin pitkään oikeus Venäjä-kommentointiin tuntui olevan hyvin rajallisella joukolla ihmisiä. Meitä on varoitettu jo vuosia siitä, että kaikilla tähän joukkoon kuuluvilla ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa, tai, että he eivät ehkäpä ole niin puolueettomia, mitä antavat ymmärtää olevansa. Tähän todellisuuteen olemme vasta heräilemässä.

”Näen Suomen olevan erityisen altis vaikuttaja-agenttien, samoin kuin muun ulkoisen vaikuttamisen keinoille, niin kauan kun Suomessa ei ole suoritettu riittävän laajaa yhteiskunnallista keskustelua suomettuneisuuden ajasta ja käyty aikakautta perin pohjin läpi – perattu yhteiskuntaamme pohjamutia myöten. Neuvostoliiton ja sen perillisen Venäjän synnyttämistä verkostoista on käytävä keskustelua, ne on perattava ja tarvittaessa ryhdyttävä oikeudellisiin toimenpiteisiin. Näiden toimien kieltäminen on eräs osoitus suomettuneisuuden palaamisesta, siitä, että menneisyyden tapahtumia ei haluta perata vaan ne mieluummin haudataan ja toivotaan niiden unohtuvan. Mutta vaikka me ne unohtaisimme, ei ole taetta, että vaikuttamaan pyrkivät tahot näin haluavat tehdä. Mielestäni on riittämiin todisteita sen puolesta, että verkostoihin kuuluvia ei haluta unohtaa ulkoisten vaikuttajien – Venäjän – toimesta.”

Menneenä keväänä Suomessa on otettu oikeansuuntaisia askeleita, on uskallettu tehdä ripeitä mutta päättäväisiä toimia 24. helmikuuta jälkeen. Haluan kuitenkin muistuttaa, että paljon on vielä tekemättä, eikä myöskään pidä kuvitella, että NATO-jäsenyys (sen lopulta toteutuessa) riittää paikkaamaan menneet virheet. Ei, se ei saa lopettaa yhteiskunnallista keskustelua, eikä myöskään kahlita keskustelua millään muotoa. Meidän on kyettävä olemaan kriittisiä itseämme kohtaan kuin myös muita toimijoita kohtaan – menneeseen ei ole enää paluuta.  

 

Marko

 

Lainatun kirjoituksen lähteet:

1. http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175799-kgbn-agenttien-perkaamisesta-%E2%80%93-suomi-vaarassa 

2. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/visuri_sgs-57724 

3. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/alpo_rusi_venajan_tiedustelu-43280 

4. http://maailmajapaikat.blogspot.fi/2015/12/vaikuttaja-agenteista.html 

*: Alkuperäinen kirjoitus julkaistu vuoden 2016 lopulla tai 2017 alkupuolella SSS-Radion verkkosivulla, kirjoitus ei ole enää luettavissa kyseisellä verkkosivulla.

 

Kirjoituksen kommenteissa huomioitu lähdeaineisto upotuslinkkeinä avainsanoissa.