lauantai 29. tammikuuta 2022

Viides kolonna ja propagandistit liikkeellä Suomessa ja maailmalla

 

Venäjän mittavien joukkojensiirtojen ja entistä kovemman retoriikan rinnalla myös propaganda on lisääntynyt huomattavasti viime vuoden lopulta lähtien. Lukijoiden on hyvä muistaa se, ettei Venäjä ole missään vaiheessa lopettanut Ukrainaan kohdistamaansa, kahdeksisen vuotta kestänyttä voimakasta propagandaa ja mustamaalauskampanjaa. Se on kaiken aikaa ollut huomattavan korkealla tasolla mutta nyt se on lisääntynyt merkittävästi ja siinä on mukana sellaisia elementtejä, jotka muistuttavat minua sodan alkupuolen, Venäjän Ukrainaan kohdistamasta propagandistisesta kampanjoinnista, jossa Venäjä käyttää laaja-alaisesti hyödyksi erilaisia medioita ja sosiaalisen median alustoja sekä (trolli)verkostoja.

Valtion rahoittaman median rinnalla erilaiset Venäjälle työskentelevät operaattorit ja propagandistit yhdessä organisoidun trollaamisen kera levittivät disinformatiivista tarinaa venäläisiä uhkaavasta kansanmurhasta, Ukrainan suunnittelemista provokaatioista jne. erilaisilla sosiaalisen median alustoilla sekä keskusteluryhmissä – erityisesti viime vuoden lopulla ja tämän vuoden puolella tämä aalto tässä muodossa näyttää edenneen myös suomalaisten suosimille keskustelupalstoille ja sosiaalisen median foorumeille, jopa siinä määrin, että toiminta näyttää ajoittain organisoidulta ja selkeän suunnitelmalliselta. Toki mukana on suomalaiselle yleisölle kohdistettua viestintää, selkeästi suomalaisin nyanssein varustettuna (esim. NATO-keskustelu ja Suomen sekä Venäjän välinen ”erityislaatuinen” suhde huomioiden). Aloitetaan aiheen syvällisempi perkaaminen Totuuden Etsijöiden Suuresta Nato-keskustelusta (tammikuun 17. 2022).

Kuvakaappaus Totuuden Etsijöiden Suuren Nato-keskustelun Youtube-lähetyksestä. (1) 











Totuuden Etsijät mainostaa Youtube-tilillä olevansa sitoutumaton, avoin foorumi eri alojen asiantuntijoille tarkoitettu kanava. Sitoutumattomuudesta voidaan olla montaa mieltä, käytännössä eri alustoilla toimivaa kanavaa hyödyntävän erilaiset vasta- ja vaihtoehtomediat, salaliittoteorioita levittävät fanaatikot ynnä Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen kaltaiset operaattorit; asiantuntijuuteen sopii sama kuin edelliseenkin, ns. asiantuntijoina näyttää olevan kaikkia syvän päädyn Vapan veljeksistä alkaen ja päätyen Janus Putkosen kaltaisiin Venäjälle työskenteleviin propagandisteihin. Tammikuiseen Suuren Nato-keskusteluun osallistui Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen johdolla kokojoukko suomalaisia disinformaatikkoja, salaliittoteoreetikoita ynnä poliittisesti oikealle äärilaidalle ajautuneita toimijoita, kuten Ossi Tiihonen. Ehkäpä odottamattomin vieras oli Venäjän proxy-joukkoihin Itä-Ukrainaan vuonna 2015 Johan Bäckmanin avustuksella värväytynyt militantti Petri Viljakainen, joka oli viettänyt kovin vaitonaista elämää kevättalvesta 2019 lähtien, jolloin hän epätoivoissaan anoi kavereilta rahaa, jotta pääsisi kotiin Venäjän miehittämästä Itä-Ukrainasta.

Keskustelun eräänlaisena alustuksena näimme, Panu Huuhtasen, (hän on toimittelijana vasta- ja valemedioihin kuuluvassa Reformi-Studiossa) haastattelu, jossa haastateltavana oli Laura Huhtasaaren avustajana europarlamentissa toimiva Olli Kotro, joka toi keskusteluun Brysselistä maltillisuutta korostavan näkökulman. Toisaalta ehkäpä on ymmärrettävää, että ranskankielisessä maailmassa (johon MV-lehden keskustelua käsittelevässä artikkelissa viitattiin) suhtautuminen on toinen, johtuen ihan maantieteestä – Venäjän erottaa Ranskasta ynnä Belgian ranskankielisestä alueesta reilut 1800 kilometriä. Epäilemättä ääni Brysselissä olisi toinen, jos Venäjä kokoaisi ”panssariarmeijaansa” Jelnja – Voronež-alueen sijaan Reinin rannoille.

Siitä huolimatta, että kyseinen keskustelutuokio oli nimetty Suureksi Nato-keskusteluksi, se oli yhtälailla suuri disinformaatio ja propagandahyökkäys tämän hetken Venäjän todellisia ja kuviteltuja vihollisia vastaan. Huomioitavaa on se, että keskustelussa toistettiin Venäjän narratiivia vihollis- ja uhrikuvasta, jossa katala länsi on Venäjän suurin uhka. Venäläisten kannalta valitettavaa on se, että heidän suurin uhka todellisuudessa ovat Kremlissä vallan ytimessä olevan henkilöt tukijoineen, jollaisia Suureen Nato-keskusteluun osallistuneet henkilötkin ovat, koska toimillaan omalta osaltaan toimivat Kremlin äänitorvena ja toisinaan lausunnoillaan ja toimillaan pyrkivät jopa tuomaan uskottavuutta Venäjän hallinnon toimille. Esimerkkinä tällaisesta toimesta voidaan mainita Venäjän miehittämillään alueilla järjestämien laittomien vaalien ”vaalitarkkailijana” tai ”vaalivirkailijana” toimiminen, johon keskustelijoista ainakin Johan Bäckman, Janus Putkonen sekä Petri Viljakainen ovat syyllistyneet.

Keskustelussa minua ei yllättänyt se, että Janus Putkonen alleviivaten viittasi Paasikiven-Kekkosen-linjan perintöön Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa, ja korostaen totesi nykyisistä poliitikoista vain Ano Turtiaisen (Valta Kuuluu Kansalle eli VKK) pitävän sitä vaihtoehtona Suomelle.

Keskustelussa nousi esille Venäjän viime aikojen disinformatiivisista väitteistä jälleen syyte ukrainalaisista hyökkääjinä sekä Ukrainasta provokatiivisen operaation suunnittelijana ja valmistelijana, jonka tarkoituksena olisi vetää Venäjä mukaan sotaan, jossa (väitteessä) myös toistuu Kremlin teema siitä, ettei maa ole osallinen Ukrainan sodassa. Kyse on siis moninkertaisesta valheesta, valheiden verkosta, koska Venäjän osallisuudesta Ukrainan sotaan on olemassa todisteita riittämiin – on suoria todisteita voimankäytöstä epäsuoriin toimiin.  

Toisaalta eräät keskustelussa esitetyt väitteet on helppoa kumota ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden ja sotatoimialueella vierailleiden toimittajien havaintojen perusteella. Tällaisia ovat väitteet Ukrainasta hyökkääjänä, aivan kuten väitteet Ukrainasta provokaation suunnittelijana. Sen sijaan miehitetyiltä alueilta löytyy runsaasti esimerkkejä siitä, että jotain koetetaan valmistella savuverhon suojissa.

At two locations in the eastern part of Makiivka (non-government-controlled, 12km north-east of Donetsk), the SMM observed a convoy of three utility trucks (Ural-type) with “chemical protection” written in white letters in Russian language on their sides and two utility trucks (one KamAZ-type and one Ural-type) loaded with green wooden objects, assessed as ammunition boxes.” (2)

Venäjän propagandassa on viime viikkoina toistunut useamman kerran väitteet Ukrainan provokatiivisesta iskusta, jossa käytetään taistelukaasuja tai muita kiellettyjä materiaaleja. Tällaiset disinformatiiviset väitteet huomioiden, ETYJ:n havainto kuorma-autoista, joihin on kirjoitettu teksti “chemical protection” (kemiallinen suojaus) herättää pohtimaan, että onko Venäjällä itsellään käynnissä jonkin sortin false-flag-operaation valmistelu.

During the reporting period, the Mission’s freedom of movement was restricted 75 times, including 73 instances in non-government-controlled areas.” (3)

Yllä oleva on lainaus ETYJ:n Ukrainan monitorointimission 10. tammikuuta julkaisemasta raportista, joka kertoo karua kieltä siitä, että tarkkailijoiden liikkumista (työskentelyä) rajoitettiin 13. joulukuuta 2021 – 9. tammikuuta 2022 välillä yhteensä 73 kertaa miehitetyillä alueilla ja kaksi kertaa Ukrainan kontrolloimilla alueilla. Trendi on ollut sama jo pidemmän aikaa, esim. 29. marraskuuta – 12. joulukuuta 2021 välillä ETYJ:n Ukrainan monitorointimission liikkumista rajoitettiin miehitetyillä alueilla 55 kertaa 57 kerrasta. (4) Samaan aikaan miehitetyiltä alueilta saamieni tietojen mukaan alueelle on saapunut lisää joukkoja Venäjältä, panssaroitua kalustoa on liikuteltu yöaikaan kaupunkialueiden läpi rintamavyöhykkeeseen rajoittuville alueille. Lisäksi miehitetyille alueille on saapunut Venäjältä rautateitse polttoaineen ohella kalustoa tammikuun aikana.   

Keskustelussa toistui myös, tyypillinen, ”Putin is Strong, Russia is Strong” -narratiivi, muun muassa Leena Hietasen (tuttavallisemmin tankki-Leena) muistuttaessa kuuntelijoita Venäjän (asevoimien) ylivertaisuudesta ja toisaalta siitä, että Venäjä on uhri, jota on petetty liian monta kertaa. Mikä on tyypillistä venäläisdisinformaatiossa, jossa maa on katalan lännen juonitteluiden uhri, jossa länsi on kerta toisensa jälkeen pettänyt Venäjän. Tässä Venäjä kuitenkin syyllistyy itse valehtelun ohella itsensä uhriuttamiseen ja perustellessaan niillä omien toimiensa oikeutuksen – jota kuorona viides kolonna vierailla mailla toistaa. Hietasen saarna yksinkertaistettuna: ”Länsi tulee aina häviämään. - - - Ukraina jaetaan”.

On kuitenkin huomioitava, että kyseinen Suuri Nato-keskustelu oli vain yksi osa suomalaisyleisölle kohdennettua disinformaatiokampanjaa, samalla siinä toistettiin lukuisia Venäjän käynnissä olevan kampanjan ulottuvuuksia uhri-tarinasta alkaen. Venäjän näkeminen uhrina ja lännen provokaattorina toistuu muutoinkin tiettyyn laita- ja äärioikeistolaiseen viiteryhmään kuuluvien henkilöiden (ja ryhmien) viestinnässä. Suuren Nato-keskustelun ohella Ossi Tiihosen lailla Valta Kuuluu Kansalle puolueeseen kuuluva Jarno Vähäkainu (puolueen 2. varapj.) toistaa niin ikää Kremlin näkemystä maailmantilasta. Tälläkin kertaa kiinnostavaa on se, että Kremlin narratiivia toistava antaa ymmärtää olevansa isänmaallinen ja ajavansa Suomen etua – aivan kuten tekee miehitetyssä Luhanskissa majaileva Janus Putkonenkin. Todennäköisesti he eivät ymmärrä, kuinka paradoksaalista heidän viestintänsä on, mutta vielä hämmentävää on se, että joku suomalainen ottaa heidän väitteensä todesta.

























Siinä missä Suuressa nato-keskustelussa valtaosa keskustelijoista kuului joko laita- tahi äärioikeistoon tai suomalaisen salaliittoliikehdinnän syvimpään päätyyn, myös ideologisen janan toinen laita tarjoilee punaiseen käärepaperiin käärittynä mahorkalta tuoksahtavaa Kreml-tarinaa. Nimittäin Rauhanpuolustajien julkaisema PEACE PLEDGE UNIONIN JULKILAUSUMA UKRAINASTA JA VENÄJÄSTÄ toistaa – hienoon kääreeseen käärittynä – sitä samaa tarinaa, jota Rauhanpuolustajat jo minun lapsuudessani tarjoili maailmalle harhaisissa viesteissään ynnä rauhanohjus-marsseillaan, vai mitäpä tuumaatte seuraavasta:

Tuomitsemme Venäjän hallituksen toiminnan, kun se kokoaa joukkojaan Ukrainan rajalle. Emme hyväksy heidän väitettään, että joukkojensiirto ei ole aggressiivista, koska joukot ovat Venäjän alueella. Tuomitsemme myös Naton jäsenmaiden, mukaan lukien Yhdysvallat ja Iso-Britannia, hallitusten aggressiiviset toimet joukkojen kokoamisessa Venäjän muille rajoille. Tämä on seurausta Naton laajentumisesta itään 1990-luvulta lähtien, mikä on rikkonut kylmän sodan lopussa annetut lupaukset.” (5)

Kyse on malliesimerkki disinformaatiosta (väite lupauksista, jotka Nato muka on antanut) ja tasapuolisuusharhasta (jossa Naton toimet rinnastuvat Venäjän toimiin) sekä Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen ja sen masinoiman Itä-Ukrainan sodan täydellisestä unohtamisesta. Kirjoituksessa ei myöskään huomioida lainkaan sitä, että Venäjän naapureiden toimet (Nato-jäsenyys) on perusteltua ja perustuu täydelliseen vapaaehtoisuuteen sekä vallitsevien olosuhteiden (ja historian tapahtumien) huomioimiseen.

Edellä kuvaillut esimerkit ovat vain yksi puoli lisääntyvästä disinformatiivisesta verkkokeskustelusta Venäjän eskalaatiouhan alla. Moniulotteisempana se näyttäytyy Facebookin ryhmissä tai verkon keskustelupalstoilla, joilla on nähtävissä pienimuotoinen invaasio hyödyllisiä idiootteja ynnä astetta taitavampiakin trollaajia, jollaista keskustelua käytiin myös Suuren Nato-keskustelun yhteydessä toimineessa chatissa. Keskustelu toistaa kuitenkin perinteistä kaavaa, jossa keskustelua myrkytetään ja se tehdään mahdottomaksi (esim. toistamalla perinteisiä virheellisiä väittämiä Ukrainasta, Krimin niemimaasta ja nyt Donbasista osana venäläistä maailmaa) ynnä kohdistamalla läntiseen perusteettomia syytöksiä. Myös suomalaisessa keskustelussa viesteissä on havaittavissa selkeä kaava, jopa niin pitkälle, että taustalla luulisi olevan organisoidumpaa toimintaa – tai sitten jossain verkon syövereissä, erilaisissa ryhmissä, asiaan vihkiytyneet ovat ryhtyneet yhteistyöhön, johon muut kaltaisensa liittyvät. Toisinaan tällaiseen keskusteluun liittyy englannin kielisiä sanailijoita toistamaan tarinaa Venäjästä uhrina ja lännestä petollisena vihollisena. Kuvakaappauksessa (alla) muutama poiminta suomalaisen disinfokentän tuotannosta valeuutisista someviestintään.









Luonnollisesti vastaava ilmiö, entisestään lisääntynyt venäläismielinen propaganda, disinformaatio ja trollaus, on myös havaittavissa vieraskielisillä sosiaalisen median alustoilla. Se on myös havaittu Ukrainassa, lisääntyneenä propagandana, yhteiskuntaan kohdistuvana häirintänä (esim. yhteensä jopa satoja pommiuhkauksia kouluihin ja päiväkoteihin kautta maan) ja informaatiohyökkäyksinä sekä erilaisten disinfo-verkostojen aktivoitumisena. (6) Aivan oma lukunsa kuviossa ovat sitten läntiset Venäjä-yhteyksissä itsensä ryvettäneet poliitikot, kuten Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder, jotka lausunnoillaan ajavat Venäjän asiaa. Tällä viikolla Gerhard Schröder syytti nimenomaa Ukrainaa ”sapelinkalistelusta”. (7) Niinpä niin, sen lauluja laulat kenen leipää syöt! 













Kuvakollaasissa esimerkinomaisia poimintoja viime viikkojen propagandistisesta viestinnästä Twitterissä. Esimerkeissä toistuvat tämän hetken venäläispropagandalle tyypilliset valheelliset väittämät kuin myös Venäjää tukeva viestintä, dehumanisointia unohtamatta. Näyttää siis siltä, että Venäjän propagandakone turvautuu vanhoihin metodeihin mutta viime vuosina keräämäänsä kokemusta hyödyntäen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.youtube.com/watch?v=QZBx9cDqbm8 

2. https://www.osce.org/files/2022-01-26 SMM Daily Report.pdf 

3. https://www.osce.org/files/f/documents/0/1/510458.pdf 

4. https://www.osce.org/files/f/documents/a/6/508319.pdf 

5. https://rauhanpuolustajat.org/peace-pledge-unionin-julkilausuma-ukrainasta-ja-venajasta/ 

6. https://twitter.com/hwag_ucmc/status/1487034084547256326 

7. https://www.welt.de/politik/deutschland/article236539773/Gerhard-Schroeder-Altkanzler-greift-Baerbock-wegen-Ukraine-an.html 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.