Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jevgeni Prigožin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jevgeni Prigožin. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Venäläinen "juhannusnäytelmä", I osa

Alkuun, en missään nimessä usko, että se mitä näimme viimeisen vuorokauden kuluessa tapahtuvan Venäjällä on osa näytelmä - ennalta suunniteltu operaatio, jonkin "tavoitteen" saavuttamiseksi (esim. Sergei Šoigun ja Valeri Gerasimovin siirtämiseksi syrjään). Toisaalta, en elä venäläisessä "todellisuudessakaan".


"Vallankaappauksen" koko kuva, PMC Wagnerin T-90S taistelupanssarivaunu kiinnijääneenä Rostovin sirkuksen porttiin.









Tapahtunut on myös äärimmäinen nöyryytys Vladimir Putinille. "Erikoisoperaation" täydellinen epäonnistuminen reilu vuosi sitten, osoitti konkreettisesti sen, että Venäjä on savijaloilla seisova jätti. 

Mennyt vuorokausi näytti meille sen, että Venäjän asevoimat on sidottu Ukrainaan siinä määrin, että määrätietoisen ja organisoidusti (riittävän nopeasti) toimivan joukon on mahdollista painaa tikarin terä Kremlin kaulavaltimolle, ilman että kansalliskaarti tai muiden turvallisuusorganisaatioiden joukot kykenevät merkittävään vastarintaan. Osa niistä on tarkoitettu toisenlaista uhkaa vastaan (kärjistäen ilmaistuna pamputtamaan aseettomia siviilejä).

Vaikka nyt on saatu aikaan näennäinen sopimus, jonka sopimisesta osa kunniasta lankeaa Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenkalle, minun on vaikea uskoa, että ensinnä Putin uskoo sopimuksen ratkaisseen pitkällä aikavälillä mitään. Viittaan edellä kirjoittamaani, jos Prigožin luopuukin vallankumouksesta (palaan häneen tuonnempana) edessä voi olla tilanne, jossa esiin nousee uusi prigožin uhmaamaan "tsaaria". Edessä on siis aika, jolloin Putinin asema on entistä uhatumpi ja hän näyttää entistä heikommalta.

Entäpä sitten Jevgeni Prigožin, ja laajemmin PMC Wagner ja sen rinnalle astuneet joukot? En oikein usko, että Jevgeni Prigožinkaan on niin tyhmä, että kuvittelee sopimuksen ratkaisseen mitään, että hänellä on todelliset "turvatakuut" tuleville kuukausille, vuosista puhumattakaan. En usko salaliittoon, vaan häikäilemätömän rikollisen, Prigožinin havaitsemaan otolliseen tilanteeseen, jonka hän lopulta päätti hyödyntää eilen. 















Mukana on luonnollisesti paljon kaaosta, todennäköisesti "hyödyllisten idioottien" hyväksikäyttöä ja tilanteeseen reagointia mutta myös tapahtumia joita ei voi unohtaa (esim. helikoptereiden ja ainakin yhden lentokoneen pudottaminen) sekä useiden henkilöiden kokema julkinen nöyryytys, joten edessä lienee aika, jolloin näemme näytelmän toisen osan. 

Ase on jo esitelty, sitä on vähäisessä määrin käytetty, mutta oikeasti mitään ei ratkaistu! Jos kaikki päättyy tähän, useiden johtohahmojen - kuten PMC Wagnerin komentajiin kuuluvan ja organisaation perustaneen Dimitri Utkinin - luulisi ymmärtävän, että jäljellä olevaa elinaikaa ei lasketa vuosissa vaan korkeintaan kuukausissa, mikä tekee tilanteesta räjähdysherkän ja otollisen uusille yllättäville tapahtumille.


Marko 


Lähteinä hyödynnetty muun muassa:

https://twitter.com/PStyle0ne1/status/1672683912005316610

https://twitter.com/bayraktar_1love/status/1672667776912113664 

https://twitter.com/nexta_tv/status/1672665805308272641

https://twitter.com/NOELreports/status/1672480621539590145

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

”Ammuimme 24 lasta Prigožinin käskystä” – PMC Wagneriin värväytynyt, käskyn ollessa ”Kukaan ei saaja jäädä henkiin”

 

Olen viime viikkoina lukenut ja kuullut entistä useammin suomalaisten kommentteja, joissa he kuvailevat vähentäneensä tai jopa lopettaneensa brutaaleimpien Venäjän hyökkäyssotaa koskevien uutisten seuraamisen. Etteivät kommentoijat enää pysty lukemaan tai seuraamaan viikkoja jatkuvia brutaaleja uutisia siviileiden murhaamisesta ja toistuvista sotarikoksista. Tavallaan ymmärrän tämän, halutaan suojella omaa itseä jatkuvilta uutisilta julmuuksista ja pöyristyttävistä raakuuksista. Ymmärryksestäni huolimatta toivon, etteivät ihmiset kuitenkaan lopeta tyystin näiden uutisten seuraamista, toivon myös heidän pitävän ääntä ja kommentoivan julmuudet tuomiten, sillä hiljaisuus on juuri sitä, mitä Venäjä haluaa ja toivoo. Hiljaisuus antaa mahdollisuuden jatkaa rikoksia ja jatkaa murhaamista, mikä pahinta, hiljaisuus antaa mahdollisuuden häivyttää tapahtuneet rikokset.

Viime viikolla rintamalta julkaistiin lukuisia hyvin brutaaleja kuvia ja videoita. Suomalaisten viettäessä kristikunnan merkittävintä juhlaa – pääsiäistä, julkaistiin ensin telegram-kanavalla Ukrainan sotatoimialueen itäosissa kuvattu video, jolla näkyi runneltu ukrainalaissotilaan ruumis. Sotilaalta oli katkottu pää sekä kumpikin kämmen ranteesta irti – hänen kenkänsä oli viety jaloista. (1) Videon perusteella oli mahdoton sanoa, oliko pään ja raajojen katkaisut tehty sotilaan ollessa elossa vaiko kuollut.

Aivan kuin tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi julmuutta ja ruumiiden häpäisyä, seurasi Bakhmutissa julman näytelmän seuraava osa, talon pihalta löydyttyä seipäännokkaan isketty pää. (2) Pää näytti siinä vaiheessa enää siltä kuin se olisi revitty tai nirhattu irti harteilta ja jätetty ”varisten nokittavaksi” seipäännokkaan. Näiden tällaisten kuvien ja videoiden vyöryminen silmille pääsiäispyhien aikaan tuntui tarkoitukselliselta ja harkitulta, mitä se tuskin kuitenkaan oli, mutta ennen kuin pyhät olivat ohi, kaikki tämä brutaali ihmisyyttä halventava julmuus toistui silmiemme edessä uudelleen ja uudelleen maailmalle levinneen videon myötä. Videon, jolla venäläinen sotilas tai palkkasotilas murhaa ukrainalaisen sotavangin katkaisemalla tämän pään puukolla leikkaamalla ja nirhaamalla. (3) Tapahtumaa kommentoi vierellä ”Varjag” taistelijanimeä käyttänyt taistelija – lienee parasta kutsua heitä taistelijoiksi, koska käyttäytymisensä ei ole sotilaan käyttäytymistä. Tai ehkäpä murhaaja kuvaisi heitä parhaiten.

Mikäli venäläisen rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitšin telegram-tilille julkaisema viesti pitää paikkansa, vastaavia videoita on tulossa vielä lisää:

You will be surprised how many of these videos will gradually pop up” – toteamuksen päättyessä nauraviin kasvoihin, aivan kuin päiden katkominen olisi arkista puuhaa näille palkkasotilaille, mitä se taitaa ollakin.

Nimittäin muistamme kuinka kyseisen joukko-osaston telegram-kanavalla julkaistiin viime vuonna ohjeistus siitä, kuinka kiduttaa ja tappaa (ukrainalainen) sotavanki. Rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitšin eli DShRG Rusitšin perustaja on sotarikoksiin Ukrainassa aiemmin (v. 2014 ja 2015) syyllistynyt venäläinen uusnatsi Aleksei Miltšakov, joka perusti joukko-osaston yhdessä Jan Petrovskyn kanssa vuonna 2014.  Aivan kuten Miltšakov myös Petrovsky on uusnatsi.

DShRG Rusitšin taustasta ja sen sotarikoksiin yllyttävistä oheista tarkemmin blogissani ”Venäläisen rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitšin ohjeet ukrainalaisten sotavankien kiduttamiseen ja tappamiseen”.

Kuvakaappaus DShRG Rusitšin viralliselta telegram-kanavalta. Uhri peitetty allekirjoittaneen toimesta. 















Venäläinen Gulagu.net-projekti julkaisi eilen videon, jolla kaksi PMC Wagneriin värväytynyttä tunnusti osallisuutensa sotarikoksiin Ukrainassa kertoen samalla myös sen, että käsky siviileiden murhaamiseen tuli suoraan PMC Wagnerin omistajalta Jevgeni Prigožinilta.

Gulagu.net:in julkaisemassa tunnustuksessa 42-vuotias Azamat Uldarov, joka värvättiin PMC Wagneriin Saratovin alueella sijainneesta rangaistuslaitoksesta viime vuonna, kertoi tapahtumasta Bakhmutissa kuukausi sitten, jolloin yhdeksän kerroksisen kerrostalon kellarikerrokseen tapettiin saadun käskyn myötä satoja siviilejä. Kellarikerrokseen murhatut siviilit olivat miehiä, naisia ja tyttöjä sekä poikia iältään viidestä vuodesta ylöspäin. Uldarovin mukaan yksikön komentajana hän pani täytäntöön käskyn, jonka he olivat saaneet Jevgeni Prigožinilta videoitse. Käsky oli yksiselitteinen – tappakaa kaikki, vankeja ei oteta. (4) Murhattujen lastenkin määrä nousi Uldarovin mukaan kymmeniin. Osa lapsista ammuttiin lähietäisyydeltä.

Uldarovin mukaan komentoketjussa hänen yläpuolella oli ”Iceman” eli ”Stalin”, jota seurasi ”Korsha” eli paha-Korsha, joka sai käskyt suoraan Jevgeni Prigožinilta. Näin siis heidän operoidessa Bakhmutin alueella, jossa Uldarov oli vielä maaliskuun puolivälissä (v. 2023).

Toinen haastatelluista PMC Wagneriin värvätyistä entisistä vangeista (Aleksei Savitšev) kertoi Gulagu.net:in Vladimir Osetškinille heidän saaneen komentajaltaan käskyn tappaa kymmenittäin haavoittuneita (haastattelussa hän kertoo lukeman 60) sotavankeja ja vankeja. Vangitut, joiden joukossa oli myös tappamisesta kieltäytyneitä venäläisiä, oli koottu kaivantoon, jonne PMC Wagnerin taistelijat heittivät kymmenittäin käsikranaatteja.

Haastattelussa Savitšev kertoi varmistaneensa käskyn komentajaltaan, koska oli nähnyt kaivannossa vain ”omia”. Komentaja oli vahvistanut käskyn, todeten, etteivät ne enää olleet ”omia”. Tämän jälkeen käsky oli pantu täytäntöön, kaivantoon kootut vangit ja mahdolliset sotavangit tapettiin heittämällä heidän joukkoon käsikranaatteja. Tämän jälkeen ruumiit ja mahdollisesti edelleen elossa olevat sytytettiin käskyn mukaisesti palamaan.

Haastateltujen mukaan tilanne Soledarissa oli vieläkin julmempi, kukaan ei selvinnyt hengissä. Uldarov kertoi saaneensa käskyn puhdistaa kaikki: miehet, naiset, lapset kuin myös sairaat ja vanhukset. Jokainen vastaantulija oli tapettava.

Haastattelussa Uldarov myös tunnusti, etteivät PMC Wagnerin palkkasotilaat ota sotavankeja, ja että he harjoittelevat tappamaan ukrainalaisia, useimmiten veitsillä leikkaamalla heidän kurkun auki. Uldarovin mukaan tappaminen myös kuvataan. Lekaa he käyttävät silloin kun Prigožinin niin määrää. Leka on Uldarovin mukaan Prigožinin metodi. Prigožinia Uldarov kuvailee ”kauheaksi ihmiseksi” – olen samaa mieltä myös Uldarovista. Kyseessä on henkilö, jolle en voi toivoa kovinkaan pitkää ikää. 

Kumpikin Gulagu.net:in haastatelluista PMC Wagnerin taistelijoista on entisiä vankeja, jotka on armahdettu Vladimir Putinin antaman asetuksen myötä. Azamat Uldarov armahdettiin 23. elokuuta 2022. Hän oli kärsimässä tuomiota Venäjän federaation rangaistuslaitos IK-13:ssa, Saratovin alueella. Uldarov värväytyi PMC Wagneriin armahduspäivänä. Savitšev armahdettiin 2. syyskuuta 2022. Hän oli kärsimässä tuomiota Venäjän federaation rangaistuslaitos IK-1:ssä, Voronežin alueella. PMC Wagneriin hän värväytyi armahduspäivänä. 

Kuvakollaasissa haastateltujen armahdustodistukset. (5)













Azamat Uldarov Gulagu.net’in haastattelussa.











Mielestäni ei edes ole perusteltua ryhtyä pohtimaan pitääkö kerrottu tarkkaankin paikkansa, muiden näyttöjen ja havaintojen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että kerrotun päälinjat pitävät paikkansa. Yksityiskohdissa voi olla epätarkkuuksia, kuin myös surmattujen siviileiden ja vankien lukumäärissä mutta muutoin kerrottu täydentää sitä kuvaa, millainen venäläisten sodankäyntitavasta ja -keinoista on minulle (ja muillekin) muotoutunut. Kummankaan lausunnot eivät myöskään ole sellaisia, että he yrittäisivät vetäytyä vastuusta. Kumpikin, Uldarov ja Savitšev tunnustavat panneensa täytäntöön laittomia käskyjä ja murhanneensa suuria määriä siviilejä, haavoittuneita sekä erilaisia vankeja – joukossa myös mahdollisesti ukrainalaisia sotavankeja. Kumpikaan ei myöskään ollut erityisen katuvainen tekojensa tähden.

Azamat Uldarov: ”Ammuimme 24 ukrainalaislasta Prigožinin henkilökohtaisesta käskystä”. (6)

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/wartranslated/status/1645355919574724609 

2. https://twitter.com/666_mancer/status/1645314394224484352 

3. https://twitter.com/maria_avdv/status/1645900767885246464 

4. https://charter97.org/en/news/2023/4/17/544558/ 

5. https://twitter.com/albafella1/status/1647956419927240706 

6. https://twitter.com/NOELreports/status/1647925079475470338 

Blogissa hyödynnetty myös The New Voice of Ukrainen ja LB.ua:n artikkeleja sekä Ukrainska Pravdaa.  

Гулагу-нет Официальный канал.


tiistai 25. lokakuuta 2022

Bakhmut kestää

 

Kollaa kestää on meille suomalaisille tuttu, talvisodan Kollaan taisteluihin liittyvä sanonta, joka kuvaa meidän suomalaisten periksiantamattomuutta sekä talvisodan henkeä. Sanonnalla Kollaa kestää on vankka perusta, sillä Kollaanjoen rintama Laatokan Karjalassa kesti talvisodan loppuun saakka. Tänään reilut kahdeksan vuosikymmentä Kollaanjoen taisteluiden jälkeen Ukrainan itäosissa nähdään vastaavaa periksiantamattomuutta kuin suomalaisten toimesta Kollaalla, ukrainalaisten puolustaessa jokaista nyppylää ja risteystä Bakhmutin ympäristössä, ovat puolustaneet jo yli kahden kuukauden ja kolmen viikon ajan.

Ukrainan maavoimien 93. mekanisoidun prikaatin kalustoon kuuluva T-80BVK Bakhmutissa, vaunu on kaapattu venäläisiltä. (1 ja 2)










Venäläiset julistivat taistelun Bakhmutista alkaneen elokuun 1. päivä joukkojensa aloittaessa laajan hyökkäyksen kohti kaupungin kaakkoisosia epäsuoran tulen tukemana, offensiivin ensimmäisinä päivinä Venäjän ilmavoimat osallistui myös hyökkäyksen tukemiseen rynnäkkökoneillaan. Offensiivin ensimmäisinä päivinä venäläiset saivat aikaan paikallisia läpimurtoja, elokuun 4. päivä PMC Wagnerin palkkasotilaat etenivät Bakhmutin itäosiin saavuttaen Patrice Lumumban mukaan nimetyn kadun. (3) Patrice Lumumba oli itsenäisyysjohtaja ja Kongon demokraattisen tasavallan (maa tunnettiin vuosina 1971–1997 nimellä Zaire) ensimmäinen laillisilla vaaleilla valittu pääministeri heti sen jälkeen, kun maa oli hänen johdollaan saavuttanut itsenäisyyden Belgiasta kesäkuussa 1960. Lumumba teloitettiin katangalaisten sotilaiden toimesta, belgialaisten valvomana, 17. tammikuuta 1961.
















Venäjä oli kohdistanut Bakhmutiin sotatoimia jo ennen elokuun alun offensiivia. Toukokuun 17. päivä venäläiset tulittivat kaupunkia tykistöllä ja raketinheittimillä. Tuli-iskussa menehtyi yhteensä viisi siviiliä, joukossa yksi taaperoikäinen lapsi. (4) Popasnan päädyttyä venäläisten käsiin 22. toukokuuta, Ukrainan asevoimat vetäytyi kaupungin alueelta linnoitettuihin asemiin Bakhmutin ympäristöön venäläisten aloittaessa hitaan, taisteluiden täyteisen etenemisen, kohti Bakhmutia.

Tulevina viikkoina (kesä-heinäkuussa) Itä-Ukrainassa käytiin raskaita taisteluita Venäjän yrittäessä murtaa ukrainalaisten puolustuksen ja linnoitteet alueen lukuisissa kaupungeissa ja niiden ympäristössä: Sjeverodonetskin taistelua seurasi taistelu Lysytšanskista; Lysytšanskin länsipuolella Siverskissä taisteltiin viikkojen ajan, kunnes syyskuun alkupuolella Venäjä vetäytyi alueelta; Vuhlehirs’kin lämpövoimalan (Вуглегірська ТЕС) hallinnasta taisteltiin viikkojen ajan – voimalan päätyessä venäläisten hallintaan 26. heinäkuuta tie kaakosta Bakhmutiin oli aiempaa vapaampi. Joukkojensa huollossa Venäjä kykeni hyödyntämään rautatieyhteyttä Venäjältä Debaltseveen, miehitetyssä Itä-Ukrainassa ja sieltä pikatieyhteyttä luoteeseen (M-03 eli E40 pikatie).

Ennen 1. elokuuta alkanutta offensiivia venäläiset kohdistivat Bakhmutiin ja sen ympäristöön epäsuoraa tulta, 27. heinäkuuta kaupunkiin kohdistuneessa tulituksessa menehtyi kolme siviiliä useiden siviileiden joutuessa sairaalaan. Heinä-elokuun vaihteen jälkeen kaupunkiin on kohdistettu toistuvasti raskasta tykkitulta sekä raketinheitintulta. Viimeisimpien viikkojen kuluessa, jolloin taisteluita on käyty aivan kaupungin rajoilla, kaupunkia on tulitettu käytännössä päivittäin erikaliiperisilla aseilla. Tulituksen ja taistelutoimien seurauksena menehtyneiden siviileiden lukumäärä nousee kymmeniin, aivan kuten vammautuneidenkin. Evakuoinneista huolimatta kaupunkiin on jäänyt siviilejä, suurin osa heistä elää tällä hetkellä kellareissa tai rakennusten pohjakerroksissa.

Bakhmutista on taistelut tähän mennessä viikkojen ajan, Venäjällä päävastuun offensiivista ovat kantaneet PMC Wagnerin palkkasotilaat sekä mobilisoidut ja pakkomobilisoidut joukot 1. ja 2. sekä kesällä perustetusta 3. armeijakunnasta, joiden lisäksi Venäjältä operaatioon on osallistunut myös muita palkkasotilasyksiköitä, kuten rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitšin taistelijoita. Taisteluun Bakhmutista on ottanut Venäjältä osaa myös osia 144. kaartin moottoroidusta prikaatista sekä 45. pioneerirykmentistä.

Viime aikoina on entistä enemmän kyseenalaistettu venäläisten Bakhmutin suunnalla jatkuvaa operaatiota, jossa aloite ainakin osin näyttää kääntyvän Ukrainan asevoimille onnistuneiden vastahyökkäysten myötä. Bakhmut on tärkeä liikenteen risteysasema, mikä on todennäköisesti yksi niistä syistä, miksi Venäjä halusi saada kaupungin haltuunsa, mutta kyetäkseen hyödyntämään Bakhmutin asemaa, olisi Venäjän pitänyt saada minimissään haltuunsa ratalinja Lymanista Siverskin kautta Bakhmutiin ja sieltä Horlivkaan, mutta tällöinkin raidelinja olisi ollut Ukrainan vaikuttamiselle altis koko matkaltaan. Lounais-kaakko-suuntaisen maantieyhteyden (M-03 pikatie) kokonaisvaltainen hyödyntäminen olisi edellyttänyt Venäjältä merkittävää läpimurtoa Donbasin alueella, johon maa ei missään vaiheessa kyennyt. Ukrainan onnistunut vastahyökkäys Harkovan alueella romahdutti lopullisesti Venäjän haaveet Donbasin offensiivin onnistumisesta, jonka jälkeen offensiivin jatko Bakhmutin alueella alkoi näyttää järjettömältä. Se oli kuin pään hakkaamista tiiliseinään!

Viikonlopun ja maanantain (24. lokakuuta) kuluessa Ukrainan asevoimat on onnistunut vastahyökkäyksillään etenemään kaupungin itä- ja kaakkoispuolella parhaimmillaan jopa parin kilometrin matkan ottaen haltuunsa alueita, (5) joista on taisteltu viikkojen ajan ja joiden miehittämisyrityksiin venäläiset ovat uhranneet suuren joukon miehiä ja kalustoa. Samalla kauempana idässä ja kaakossa venäläiset pystyttävät ns. Wagner linja-nimellä kutsuttua puolustuslinjaa, joka tällä hetkellä näyttää koostuvan paririvistä betonisia panssariesteitä, jotka sellaisenaan tuskin toimivat muuna kuin pienenä hidasteena, mikäli Ukrainan offensiivi alueella pääsee vauhtiinsa. (6) Ollakseen kunnollinen hidasta, panssariesteiden tulisi olla painavampia ja upotettuna kunnolla maastoon, lisäksi ”linja” tulisi varustaa telamiinoin ja muin estein sekä riittävän tehokkaalla ja oikein sijoitetulla panssaritorjunnalla. Venäjän pitäisi myös kyetä hidastamaan hyökkääjää (eli Ukrainaa) epäsuoralla tulella. Mistään tällaisesta valmistelusta ”linjalla” ei näy vielä merkkiäkään. Linjan kutsumanimi – Wagner linja – juontuu suoraan PMC Wagnerista ja sen omistaja-rahoittajasta Jevgeni Prigožinista. Ilkeämieliset ovatkin arvioineet linjan olevan vain yksi keino lisää varastaa valtiolta, jossa ”paskaa myydään kalliilla”.

Ukrainan Harkovan alueen onnistuneen vastahyökkäyksen myötä Bakhmut on menettänyt merkitystä liikenteen solmukohtana ja logistisena keskuksena – Ukrainallekaan se ei enää Harkovan alueella saavutettujen voittojen myötä ole niin merkittävä, mitä ennen sitä. Onko sitten joitain muita syitä sille, miksi Venäjä ei luovuta taistelua alueella?

Viime viikkoon saakka Bakhmutin alue oli käytännössä viimeinen alue, jolla Venäjän asevoimat saattoi ilmoittaa etenevänsä ja taistelevansa merkittävän kohteen hallinnasta, kun muualla Ukrainassa sen joukot olivat selkeästi puolustuskannalla tai joutuneet jopa vetäytymään (paniikinomaisesti) laajoilta alueilta. Luonnollisesti on tultu kauas Kiovan valtaamisesta ja Ukrainan kukistamisesta muutamassa päivässä, kun taistelua käydään reilun 72 000 asukkaan kaupungista, ja hiljalleen alkaa näyttää siltä, että Venäjä on häviämässä tämänkin taistelun. Onko siis kyse kyvyttömyydestä tunnustaa sitä, että taistelu on hävitty ja kun ei ole olemassa peräytymistietä epätyydyttävästä tilanteesta, Venäjä on valmis uhraamaan tuhansia miehiä lisää?

Luonnollisesti on mahdollista, että taustalla on muitakin vaikuttumia sille, miksi taistelua alueella edelleen jatketaan. Tarkastellessamme tätä näkökulmaa, on huomioitava alueen luonnonvarat. Donbasin alueella tehtiin liuskekaasuporauksia ennen v. 2014 alkanutta sotaa, mahdollisia liuskekaasuvarantoja tärkeämpänä voidaan pitää Ukrainan kaakkois- ja eteläosien maametallivarantoja, joita tarvitaan ”vihreässä siirtymässä”. (7) Maametallien määrän arvioidaan olevan merkittävät, ja ne voivat olla eräs syy sille, miksi Elon Musk on ollut niin aktiivinen saamaan rauhaa Ukrainaan. Tällä hetkellä Kiina on merkittävä maametallien tuottaja (tämänhetkisistä hyödynnettävistä varannoista yli 90 prosenttia on siellä), siihen verrattuna Ukraina on monen mielestä otollisempi (ja eettisesti kestävämpi) tuotantokohde, mikä voi houkuttaa sopimaan rauhaa, jossa ukrainalaisten yli kävellään.

Liuskekaasuvarannot ja maametallit voivat myös motivoida Venäjää jatkamaan hiipunutta offensiiviaan. Onko jopa käynyt niin, että Moskovassa on jo ennalta jaettu osia Ukrainasta eri ryhmien kesken ja tällainen jako saa PMC Wagnerin omistajan ja rahoittajan Jevgeni Prigožinin uhraamaan miehiä Bakhmutin tähden? Hänelle nämä miehet, joista moni on värvätty PMC Wagneriin vankiloista ja muista rangaistuslaitoksista, ovat lopulta vain numeroita – uhrattavissa olevia yksiköitä. Sama pätee Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla operoineiden 1. ja 2. armeijakunnan (pakko)värvättyihin, joita on uhrattu alueen kulutussodassa kevään ja kesän kuluessa tuhansittain.

Kokonaiskuviossa en myöskään sulkisi pois sitä mahdollisuutta, että kyse on osin myös Venäjän sisäisestä valtataistelusta, jossa PMC Wagnerin voimaa heikennetään alueella, jolloin Prigožinin ”henkilökohtainen armeija” heikkenee ja sen synnyttämä sisäpoliittinen uhka pienenee. Luulisin, että Moskovassa jo useampi taho valmistautuu tulevaan ymmärrettyään, ettei sota Ukrainassa suju lähellekään suunnitellulla tapaa. Tähän valmistautumiseen kuuluu myös vihollisen heikentäminen – Prigožinin kohdalla kuvioon tulee tällöin väistämättä PMC Wagnerin pitäminen kiireisenä. Taitavin pelaaja toteuttaa tämän vieläpä siten, ettei Prigožin hahmota tilannetta.

Edellinen on kuitenkin vain spekulaatiota. Tärkeintä on, että Bakhmutin puolustus kestää! Kuin myös se, ettei ukrainalaisten yli ja ohi ryhdytä neuvottelemaan heille epäedullista pakkorauhaa.

Слава Україні!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/BuschModelar/status/1583818134724562945 

2. https://twitter.com/UAWeapons/status/1548398780805832705 

3. https://amplifyukraine.eu/%E2%9D%97%EF%B8%8F-the-wagner-pmc-supported-by-russian-artillery-was-able-to-break-through-to-patrice-lumumba-street-in-bakhmut-from-the-eastern-side-insider-reports-that-an-afu-roadblock-was/

4. https://www.ukrinform.ua/rubric-regions/3486548-kilkist-zertv-obstrilu-budinku-u-bahmuti-zrosla-do-pati-sered-nih-dvoricna-ditina.html 

5. https://twitter.com/Tendar/status/1584239998613983232 

6. https://twitter.com/EuromaidanPress/status/1584114448465555456 

7. https://twitter.com/Ohra_aho/status/1580172139553902593

Lähteinä hyödynnetty myös Rob Lee’tä, tohtoriopiskelija The Department of War Studies at King's College London; Anton Gerashchenko’a, Ukrainan sisäministerin neuvonantaja; The Mineral Resources of Ukraine -artikkelia. 























Bakhmut on muutakin kuin maantie- ja rautatiekeskus, se on Artwineryn (entinen Artemovsk Winery) samppanja--menetelmällä valmistettujen kuohuviinien koti. Sodassa taisteluita on käyty lähimmillään ”kivenheiton” päässä maanalaisista saleista, joissa Artwineryn kuohuviinit valmistuvat.























perjantai 26. elokuuta 2022

PMC Wagner Venäjän hallinnon työkaluna – OSA I

 

Venäläisen palkkasotilaspalveluita tarjoavan PMC Wagnerin nimi on noussut esille lukuisissa viimevuosien konflikteissa ja sodissa joihin Venäjä virallisesti tai epävirallisesti osallistuu. Kirjoitukseni ensimmäinen osa on yhteenveto PMC Wagnerista ja toisessa osassa huomio kohdistuu pääasiassa PMC Wagnerin osallistumiseen Ukrainan sotaan vuodesta 2014 eteenpäin. Venäjän hallinnon toiminta ja PMC Wagnerin maine huomioiden tässä ensimmäisessä osassa on taustoituksen ohella hyvä huomioida yhtiön ulkomaan operaatioita, joista osa näyttäisi olevan hyvin yksityisluontoisia – jopa henkilökohtaisia, jotka on toteuttanut ryhmä tai pieni joukko PMC Wagnerin palkkasotilaita osan vastaavasti ollessa operaatioita, jonka taustalta löytyy Venäjän valtiollinen organisaatio tavalla tai toisella (kyse voi olla joko turvallisuusorganisaation operaatiosta tai laajemmasta operaatiosta).

Kuvakaappaus Integralin julkaisemalta videolta ”Wagner in action. Winter campaign”. (1)











Taustoitusta: mikä PMC Wagner on

Tämä taustoitus pohjautuu pääasiassa Mikko Räikköläisen Idäntutkimuksessa julkaisemaan Kaupallisten sotilaspalveluyritysten synty Venäjällä -artikkeliin sekä The Ulkopolitistissa julkaistuun Wagner-ryhmän palkkasotilaiden toiminnan takaa paljastuu Venäjän strategia laajentaa vaikutusvaltaansa Afrikan maissa -artikkeliin, jonka kirjoittajina on Agneta Kallstrom ja Karoliina Lehtola. Mikäli olen käyttänyt jotain muuta lähdettä, merkitsen tämän erillisellä lähdeviitteellä.

Kylmän sodan loppu ja Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 olivat murros kaupalliselle turvallisuudelle myös Venäjällä, mahdollistajia toiminnalle oli kaksi a) sosialistisen järjestelmän loppu mahdollisti vapaamman kaupallisen toiminnan synnyn, b) Neuvostoliiton hajoamista ja yhteiskunnallista murrosta seurannut asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden voimakas supistuminen vapautti markkinoille runsaasti työvoimaa. Paikoin jopa kokonaiset yksiköt organisoituivat uudelleen kaupalliselta pohjalta, esim. Alpha Group -turvallisuusyrityksen muodostivat vuonna 1991 entiset Neuvostoliiton terrorisminvastaisen Alfa-erikoisyksikön veteraanit.

Kansainvälisesti toimivia ja selkeämmin sotilaallisia yrityksiä alkoi syntyä Venäjälle tämän vuosituhannen puolella. Kysyntää kasvatti erityisesti vuonna 2003 alkanut Irakin sota. Venäläiset yritykset pyrkivät osallisiksi Irakin mittavia jälleenrakennushankkeista haluten ostaa turvapalvelunsa mieluiten maanmiehiltään. Näihin lukeutui vuonna 2003 perustettu Antiterror-Orel -niminen yritys, josta eriytyi vuonna 2011 Moran Security Group, joka rekisteröitiin Moskovaan ja Belizeen. Moran erikoistui kauppamerenkulun turvapalveluihin ja vaikuttaa olleen monessa suhteessa samankaltainen, julkisesti ja laillisesti toimiva kaupallinen turvapalveluiden tuottaja länsimaisten vastineidensa lailla. Moran Security Group ilmeisesti toimi peitteenä ensimmäiselle kaupalliselle venäläiselle osallistumisella Syyrian sisällissotaan.

Seuraavana vuonna (v. 2012) Moran Security Group’in johto rekisteröi Slavonic Corps -nimisen yrityksen Hong-Kongiin (ja Pietariin). (2) Keväällä 2013 Slavonic Corps’iin ryhdyttiin rekrytoimaan lähinnä sotilastaustaista henkilökuntaa, yritys järjesti rekrytoitavien työhönottohaastattelut Moran Security Group’in tiloissa Pietarissa. Yrityksellä oli jo tuolloin sopimus Syyrian hallituksen kanssa.

Haastattelut Pietarissa suoritti Moran Security Groupin johtaja, Vjatšeslav Kalašnikov, joka oli myös Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n reservin everstiluutnantti. Tämän perusteella työnhakijat sekä eräät tapahtumaan myöhemmin perehtyneet tutkijat päättelivät, että projektilla täytyi olla vähintäänkin Venäjän valtion turvallisuuselinten epävirallinen siunaus.

Reilun 260 miehen osasto kuljetettiin Latakiaan, Syyriaan lokakuussa 2013. Latakian sotilastukikohdassa heistä muodostettiin kaksi yksikköä, joista toista kerrotaan johtaneen Dmitri ”Wagner” Utkin. Vasta Syyriassa joukoille paljastui, että heidän odotettiin vartiointitehtävien sijaan osallistuvan taisteluihin Daesh -järjestön (ISIS) joukkoja vastaan. Huonosti varustettu osasto kärsi tappioita ensimmäisessä taistelukosketuksessa, joutui vetäytymään ja kuljetettiin lopulta takaisin Venäjälle.

Takaisin Venäjälle saapuneet miehet joutuivat FSB:n kuulusteltaviksi, heitä vastaan ei nostettu syytteitä. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että tuolloin kaksi yrityksen johtajaa tuomittiin Venäjällä kolmen vuoden vankeusrangaistuksiin palkkasoturitoiminnasta.

Aiheeseen perehtyneet tutkijat ja journalistit eivät ole päässeet selvyyteen tapahtumien taustoista. Toisin kuin palkatuille työntekijöille kerrottiin, Slavonic Corpsilla oli ilmeisesti sopimus yksityisen energia-alan yrityksen ja Syyrian energiaministeriön kanssa Deir-el Zourin öljykenttien suojelusta. Se, ettei Moran Security Groupin johtajaa Vjatšeslav Kalašnikovia asetettu syytteeseen antaa olettaa, että projektiin liittyi tuntemattomiksi jääneitä yhteyksiä Venäjän hallintoon. Epäonnistumisestaan huolimatta Slavonic Corpsia voidaankin pitää eräänlaisena modernin venäläisen sotilaspalveluyhtiön prototyyppinä.

Monet Slavonic Corpsin Syyria-operaatioon osallistuneet henkilöt palvelivat seuraavana vuonna (2014) Ukrainassa, Wagner-ryhmän (jatkossa PMC Wagner) ensimmäisessä tunnetussa operaatiossa.

PMC Wagnerin operatiivinen johtaja on tiettävästi Venäjän tiedustelupäähallinnon eli GRU:n reservin everstiluutnantti Dmitri Utkin. Hän siirtyi eläkkeelle Venäjän valtion palveluksesta vuonna 2013 ja on mitä ilmeisimmin työskennellyt sekä Moran Security Groupille että Slavonic Corpsille. PMC Wagnerin omistaja ja rahoittaja puolestaan on laajan yritysjoukon omistava, Putinin kokkina tunnettu, oligarkki Jevgeni Prigožin.

Venäjälle PMC Wagnerin käyttö mahdollistaa hämärät ja epämääräiset toimet konflikteissa ja poliittisesti epävakaissa maissa, toisaalta epävirallisen yhteyden tähden Venäjä voi kiistää yhteyden PMC Wagneriin, mikäli ryhmä aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Tähän taktiikkaan Venäjä on toistuvasti turvautunut, eikä ryhmää ole virallisesti olemassa, koska maan laki kieltää palkka-armeijat. (Huom. Venäjän laki kieltää myös separatismin, tästä huolimatta se tukee lukuisia separatistisia liikkeitä).

Viime vuosina Venäjä on käyttänyt PMC Wagneria työkalunaan lukuisissa Afrikan valtioissa, kuten Libyassa, Malissa ja Keski-Afrikan tasavallassa, jossa venäläiset ovat auttaneet hallituksen joukkoja taisteluissa kapinallisia tai jihadistisia ryhmiä vastaan.

PMC Wagner on osallistunut vuodesta 2018 Libyan sisällissotaan, jossa ryhmä tukee Venäjän hallituksen suosiman marsalkka Khalifa Haftarin joukkoja taistelussa maan tunnustettua hallitusta vastaan. Libyassa on ilmeisesti toiminut noin 1200 taistelijan osasto, minkä lisäksi PMC Wagner on rekrytoinut taistelijoita myös Syyriasta. Libyassa PMC Wagnerin valvomilta lentokentiltä on myös operoinut Venäjän alueelle siirtämiä (tunnuksettomia) lentokoneita. (3)

Mosambikissa ja Keski-Afrikan tasavallassa PMC Wagnerin palkkasotilaiden tehtävänä on ollut osallistua taisteluihin Jevgeni Prigožin taloudellisten intressien ja etujen suojelemiseksi (Prigožinin hallitsema kaivosyhtiö toimii Keski-Afrikan tasavallassa). Keski-Afrikan tasavallassa PMC Wagnerin jäsenten epäillään osallistuneen kolmen Prigožinin toimintaa tutkineen toimittajan murhaan. Toimittajakolmikko Aleksandr Rastorguev, Orhan Džemal ja Kirill Radtšenko, houkuteltiin Keski-Afrikan tasavaltaan, jossa heidät murhattiin kylmäverisesti illalla 30. heinäkuuta 2018. (4)

Tähän mennessä PMC Wagner on osallistunut operaatioihin ainakin 15 maassa, mukaan lukien Ukraina, Syyria, Sudan, Mali, Libya ja Keski-Afrikan tasavallassa sekä Venezuela. (5) PMC Wagnerin taistelijat ovat syyllistyneet kaikilla operointialueilla eriasteisiin ihmisoikeus- tai sotarikoksiin. Syyriassa PMC Wagnerin taistelijat ovat syyllistyneet kidutuksiin ja vankien teloituksiin, ikävällä tapaa kuuluisin lienee Deir ez-Zorista kotoisin olleen syyrialaiskarkurin kidutusmurha PMC Wagnerin taistelijoiden toimesta. (6) PMC Wagnerin taistelijoiden julkaisemilta videoilta käy ilmi, kuinka taistelijat surmaavat kiduttamalla syyrialaiskarkurin ja tämän jälkeen irrottavat pään veitsellä leikkaamalla ruumiista (ei ole täysin varma, onko syyrialainen jo kuollut vai vain tajuton tässä vaiheessa); miehet kädet hakataan pistolapiolla irti käsivarsista ja lopulta ruumis ripustetaan jaloista riippumaan ja sytytetään tuleen. (7)










Kiinnostava episodi PMC Wagnerin ”historiassa” nähtiin 29. heinäkuuta 2020 Valko-Venäjällä maan valtiollisen median uutisoidessa Valko-Venäjän turvallisuuspalvelu KGB:n pidättäneen erikoisoperaatiossa 33 ”wagnerilaista” palkkasotilasta Minskissä.

Tapahtunut herätti tuolloin ihmetystä erityisesti sen tähden, koska pidätetyt olivat venäläisen PMC Wagnerin palkkasotilaita – organisaation, jonka palkollisia Venäjän valtio oli käyttänyt lukuisissa salaisissa operaatioissa kuin myös suoranaisissa sotatoimissa useiden valtioiden alueella. Villeimmissä huhuissa arveltiin jo Venäjän valmistelleen erikoisoperaatiota Valko-Venäjän alueella, mikä ei kuitenkaan ollut totuus – totuuden ollessa ehkäpä vieläkin villimmän.

Bellingcat julkaisi yhteistyökumppaneidensa kanssa raportin, jossa avattiin tapahtuman taustoja. (8) Valko-Venäjällä suoritettua pidätystä edelsi uskaliaasti suunniteltu Ukrainan sotilastiedustelun GUR MOU:n ja Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n operaatio, jonka oli tarkoitus huipentua reilun 30 peiteyhtiöön värvätyn PMC Wagnerin palkkasotilaan vangitsemiseen Ukrainan maaperällä näitä kuljettaneen matkustajakoneen tehdessä hätälaskun ukrainalaiselle lentokentälle. Valko-Venäjän turvallisuuselimet suorittivat palkkasotilaiden vangitsemisen näiden odottaessa Minskissä lentoa Istanbuliin – huipennusta ei nähty.

Valitettavasti Bellingcat yhteistyökumppaneineen ei raportissa vastaa tärkeimpään kysymykseen, vuosiko joku tietoja Minskiin vai suoritettiinko pidätys Valko-Venäjän ”presidentinvaalien” alla Aljaksandr Lukašenkan vainoharhaisuuden seurauksena. Sittemmin Lukašenka varasti Svjatlana Tsih’anouskajalle häviämänsä vaalit, vaalien varastamista seurasi Valko-Venäjällä kansan rohkea lähtö kadulle – yhtämittaiset mielenosoitukset diktaattoria vastaan jatkuivat vuodenpäivät.

Helsingin Sanomissa julkaistiin toimittaja Laura Halmisen kirjoittama, Bellingcatin raporttiin pohjautuva, artikkeli Bellingcat: Venäläisten palkka­sotilaiden pidätys Valko-Venäjällä viime vuonna oli Ukrainan tiedustelun juoni, joka meni pieleen.

 

PMC Wagnerin harjoittelukeskus Molkinossa









Venäläisen palkkasotilaspalveluita tarjoavan PMC Wagnerin harjoittelukeskus sijaitsee Molkinossa, Krasnodarin aluepiirissä (Krasnodar Krai) Venäjän eteläosissa. PMC Wagnerin tukikohta ja harjoittelukeskus sijaitsee GRU:n eli GU:n 10. Spetsnaz prikaatin (sotilasyksikkö 51532) tukikohdan tuntumassa, samalla alueella sijaitsee myös 1. ohjusprikaatin (sotilasyksikkö 31853) tukikohta, jonne on sijoitettu kaksitoista Iskander-M ohjusten МZKT-7930-laukaisualustaa.

Venäjän valtion ja PMC Wagnerin yhteistoiminnasta kertoo jotain sekin, että PMC Wagnerin operatiivinen johtaja Dmitri Utkin palkittiin Moskovassa joulukuussa 2016. Tiedon palkitsemisesta on vahvistanut Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov. Selville ei kuitenkaan ole saatu sitä, mistä ansioista Utkin palkittiin ja minkä mitalin hän sai.

Venäjällä PMC Wagnerin ja sitä salaisemman Patriotin kaltaisten  toimijoiden taloudelliset ja käskyvaltasuhteet valtion virallisiin edustajiin ovat edelleen osin hämäränpeitossa. Tiedossamme on kyllä rahoittajien ja näennäisten omistajien nimiä, samalla joudumme kuitenkin pohtimaan, että onko Jevgeni Prigožin muutakin kuin ”hyödyllinen ystävä”, joka kaikesta huolimatta operoi PMC Wagneriakin vain ”ehdollisena” eläen tavallaan maailmassa, jossa hän voi menettää saavuttamansa hetkenä minä hyvänsä.

Sen sijaan, kuten Mikko Räikköläinen analyysissaan kirjoittaa –

PMC Wagner saattaakin tällä hetkellä olla salailukeinon sijaan Venäjän ulkopoliittiseen signalointiin käytettävä työkalu. (9)

Onko salaisia operaatioita toteuttanut palkka-armeija muuttunut näkyväksi työkaluksi, ja jos on, niin mitä se kertoo meille nyky-Venäjästä? Muutakin kuin mitä näemme tapahtuvan Ukrainassa, josta PMC Wagner-kirjoitusten toisessa osassa enemmän.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.youtube.com/watch?v=RE4UgEXhUXM 

2. https://foreignpolicy.org.tr/wagging-wagner-genesis-of-a-russian-private-military-security-contractor/ 

3. https://www.bbc.com/news/world-africa-52811093 

4. https://dossier.center/car-en/ 

5. https://yle.fi/uutiset/3-12556640 

6. https://novayagazeta.ru/articles/2019/11/20/82805-golovorezy-21 

7. https://www.youtube.com/watch?v=40-EoejDySc 

8. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2021/11/17/inside-wagnergate-ukraines-brazen-sting-operation-to-snare-russian-mercenaries/ 

9. https://journal.fi/idantutkimus/article/view/101984 

(pdf-tiedosto linkistä).

 

Kirjoituksessa hyödynnetty myös Russian Military Forces: Interactive Map -verkkosivua.

Mikko Räikköläinen: Kaupallisten sotilaspalveluyritysten synty Venäjällä.

Agneta Kallstrom ja Karoliina Lehtola: Wagner-ryhmän palkkasotilaiden toiminnan takaa paljastuu Venäjän strategia laajentaa vaikutusvaltaansa Afrikan maissa.