Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trump. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trump. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Kaikki on kaupan – onnitellaan Putinia

Venäjä jatkaa seuraavat(kin) kuusi vuotta totalitaarisella tiellä Vladimir Putinin voitettua – kuten jo ennalta oli tiedossa – näytelmän, jota vapaassa maailmassa järjestettynä olisi kutsuttu presidentinvaaleiksi – Venäjällä nämäkin ”vaalit” olivat alusta loppuun saakka ohjattu näytelmä, vieläpä tavattoman surkeasti ohjattua näytelmää.

”Vaalikampanjansa” kuluessa Putin vieraili myös Venäjän miehittämällä Krimillä – kävi puhumassa puolen minuutin ajan hurmioituneelle yleisölle Sevastopolissa, kunnes poistui. No tätä ”hurmioitunutta” yleisöä oli kehotettu, opastettu ja jopa pakotettu saapumaan paikalle – näin siis paikallislähteiden mukaan.

En edes halua toistaa Putinin Venäjän syntilistaa viimeisen 18 vuoden ajalta – riittänee, että mainitsee muutaman nimen, kuten murhatut toimittaja Anna Politkovskajan, Aleksandr Litvinenkon ja oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin sekä Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan miehittämisen ja Itä-Ukrainassa käynnissä olevan sodan masinoinnin ja sodan kuluessa – heinäkuussa 2014 – pudotetun Malaysia Airlinesin lennon MH17 Syyrian ”tuhkaksi ja pölyksi” pommitettujen sairaaloiden ohella, niin jokainen tiedostanee, että on melkoisen moraalitonta onnitella teatterivaalit voittanutta Moskovan ”окурок’ia”, mutta EI – kaikki taitaa olla kaupan tässä Suomen maassa.

Ei riitä, että valehtelemme silmät päästä nyky-Venäjästä ja sen hankkeista, mutta sen ohella valtiojohtomme – tasavallan presidentti Sauli Niinistö – lähettää onnittelut Moskovaan.

Kuvakaappaus @TPKanslia twittertili.


















Niinistö näyttää valinneen seuransa hyvin, lähettihän Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ohella onnittelut Moskovaan – Trump tosin vastoin turvallisuusneuvonantajien ohjeita. (1 ja 2)

Trumpin ja Junckerin onnitteluja on, aivan aiheellisesti, kritisoitu. Senaattori John McCain kritisoi hyvin voimakkaasti Trumpia onnitteluiden jälkeen:

An American president does not lead the Free World by congratulating dictators on winning sham elections. And by doing so with Vladimir Putin, President Trump insulted every Russian citizen who was denied the right to vote in a free and fair election to determine their country's future, including the countless Russian patriots who have risked so much to protest and resist Putin's regime.” (3)

Tänään vapaa maailma ei kaipaa Trumpin, Junckerin tahi Niinistön kaltaisia johtajia, jotka syystä tahi toisesta, ovat valmiit myymään arvonsa – meidän arvomme – tänään vapaa maailma kaipaa senaattori John McCainin kaltaisia esimerkkejä, jotka eivät ole valmiit kauppamieheksi tyrannin kanssa. Ehkäpä Niinistö onnitellessaan hellitteli ajatusta vierailukutsusta Moskovaan, tahi Putinin vierailua nöyrän vasallin luo.

Vladimir Putin saapuu Lappeenrantaan pääministerin roolissa 2010. © Marko Enqvist
















Mutta Niinistön onnitteluviesti on linjassa suomalaispoliitikkojen aiempien lausuntojen kanssa:

Ulkoministeri Timo Soini tammikuussa 2017 Turkin suurlähettiläskokouksessa: ”Suomella ja Turkilla on samat perustavanlaatuiset demokraattiset arvot” (4) – jolloin ”sulttaani” Recep Tayyip Erdoğanin hallintokoneiston terroriaalto levisi kautta maan epäonnistuneen ”vallankaappauksen” jälkeen.

Presidentti Tarja Halonen syksyllä 2005 Suomesta ja Venäjästä – Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. Tämä siis aikana, jolloin Tšetšeniassa sodittiin toistamiseen; jolloin hallintoa kritisoivia toimittajia uhkailtiin, pahoinpideltiin ja sensuroitiin; jolloin presidenttinä toiminut Vladimir Putin oli jo ruvennut kiristämään otettaan ja Venäjä valtiona ruvennut sekaantumaan entistä aktiivisemmin naapurimaiden sisäpolitiikkaan.

Joten kun Niinistön onnitteluviestiä peilaa edellä esimerkinomaisesti esille nostettuihin lausuntoihin, on se sovitettavissa täysin niihin – se ei eroa niistä lainkaan, mikä kertoo sitten enemmän siitä ummehtuneesta poliittisesta ilmapiiristä, minkä vallassa Suomi yhä edelleen on.

Kun ei ole ehdoton pakko sanoa mitään – on parempi olla hiljaa nöyristelyn sijaan.


Marko 



perjantai 22. syyskuuta 2017

Valeuutisista valesivustoihin

Faktantarkistuksesta on ollut puhetta jo pidemmän aikaa, asiaan on kiinnitetty huomiota hyvinkin parin vuoden ajan, mutta viime aikojen uutisten perusteella mieleen nousee ajatus, että ehkäpä faktantarkistuksen ohella olisi syytä ryhtyä keskustelemaan myös siitä, millaisiin lähteisiin uutisissa viitataan, tai millaisia tehtävänantoja annetaan, jotta epämääräisiä – kysymyksiä nostattavia – lapsuksia ei pääsisi läpi.

Suomessa harva itseään kunnioittava media tohtii enää nykyään viitata MV-lehteen lähteenä, julkaisua vältellään – aivan aiheellisesti – kuin ruttoa. Asia oli kuitenkin toisin vielä jokunen vuosi sitten, ennen "julkaisun" nostoa "tapetille", jolloin toisinaan perinteisessä mediassa viitattiin tähän Ilja Janitskinin luomukseen. Nyt perinteisen median edustajat Suomessa tiedostavat MV-lehden maineen hyvin kyseenalaisena julkaisuna, samaa ymmärrystä ei kuitenkaan ole käytettäessä vierasmaalaisia julkaisuja lähteenä. Ikävä kyllä arveluttavatkin ulkomaalaiset julkaisut saattavat päätyä lähteeksi joko vahingossa tai eräissä tapauksissa tarkoituksellisesti toimituskunnan toimesta.

Epämääräisten sivustojen käyttö lähteenä nousi mieleeni syyskuun alkupuolella Kirkko ja kaupunki -lehdessä julkaistun uutisen "Lidl poisti kirkon ristit pakkauksistaan – syynä suvaitsevuus" myötä. (1) Uutisessa viitattiin alun perin The Telegraphin ohella amerikkalaisen alt-rightin äänitorveen Breitbart-julkaisuun. Sittemmin jälkimmäiseen julkaisuun johtanut linkki poistettiin Kirkko ja kaupunki -lehden uutisesta, muokattu uutinen varustettiin asianmukaisin merkinnöin.

Viikko sitten uutisoitiin useammassa mediassa Breitbart-sivuston käytöstä ylioppilaskirjoitusten englannin kuullun ymmärtämisen kokeen lähteenä. (2 ja 3) Breitbartia ei suinkaan ole käytetty kokeessa yhtä kertaa vaan kaikkiaan seitsemän kertaa, jollin kyse ei enää voi olla sattumasta. Tässä kohdin huomioitavaa on kuitenkin se, että sivusto ei ole ollut Suomessa laajalti tunnettu kuin noin vuoden verran. Julkaisu nousi otsikoihin Donald Trumpin vaalikampanjan aikoihin, Trumpin vaalikampanjaa elokuusta 2016 johtanut Steve Bannon oli Breitbartin Newsin perustajajäseniä.

Bretibartin käyttöön ylioppilaskirjoitusten kuulunymmärryskokeen lähteenä liittyy toki se ongelma, että itse en ole tehtävänantoa nähnyt, joten joihinkin tehtäviin liittyen tällaisen sivuston käyttö lähteenä on perusteltu. Kysymys kuuluukin, että onko englannin kuulunymmärtämisen koe sellainen koe, johon Breitbartin käyttö lähteenä on perusteltu vaiko ei. Yhteiskunnallista vaikuttamista, viestintää tai muita vastaavia aiheita sivuavissa tehtävissä kyseisen sivuston käyttö tehtävänannossa olisi nähdäkseni perustellumpaa. Mutta kysymyksen ympärillä käydyn keskustelun, todennäköisesti olennaisesti parempiakin lähdesivustoja tehtävään löytyisi.

Vaikka kritisoinkin yllä Breitbartin käyttöä lähteenä en tarkoita sitä, etteikö sitä tai vastaavaa mediaa voi halutessaan käyttää lähteenä, se on lopulta itse kunkin oma valinta, johon sisältyy omat riskinsä. Itse pyrkisin parhaani mukaan käyttämään luotettaviksi tiedettyjä ja tunnettuja lähteitä, jolloin riski mahdollisesta hutiosumasta pienenee olennaisesti. Vaikka medialta on syytä vaatia huolellisuutta ja riittävää taustoitusta tänä päivänä, jolloin erilaisia verkkomedioita syntyy ja kuolee tiheään, on hyvinkin mahdollista, että hyvää tarkoittaen erehtyy väärälle sivulle, sellaiselle, joka herättää ulkoasullaan tai harhauttavalla nimellään luottamusta, jonka jälkeen lukijan on entistä helpompaa sortua luottamaan sivustoon. Samalla tapaa lähipiirimme voi johtaa meitä harhaan, välittää signaaleja, jonkin sivun luotettavuudesta, vaikka todellisuus onkin jotain muuta. Mutta toki työtään tekevän ammattilaisen on asetettava rima riittävän korkealle ja muistettava tänään taustoitus ja mielellään käyttää luotettavia lähteitä – melkeinpä sanoisin, että jos aiheesta ei ole uutista luotettavaksi tunnetussa julkaisussa on syytä suhtautua uutiseen tietyllä kriittisyydellä. Kysyä itseltä, onko se liian hyvää ollakseen totta?

Tänään maailma tuntuu olevan täynnä erilaisia kuplia. Minäkin olen omassa kuplassa, vaikka pyrinkin mahdollisimman laajalla sosiaalisen median verkostolla ja kaveripiirillä saamaan aikaan sen, että kuplani ei koostu yhdenlaisista ihmisistä, jolloin väistämättä syntyy tilanne, jossa joudun puntaroimaan erilaisten tahojen välittämää informaatiota ja vertaamaan sitä käytössäni olevaan informaatioon. Todennäköisesti minutkin olisi mahdollista – varovaisuudesta huolimatta – johtaa harhaan, jos liikutaan riittävän kauas omilta vahvuusalueiltani. Sama kääntyy myös toisinpäin, suuri joukko omaan harrastepiiriini kuuluvista sivustoista on kaikkea muuta kuin luotettavia, osaa niistä voidaan pitää selkeän propagandistisina ja harhaanjohtavina, silti näen näihinkin sivuihin viitattavan aina silloin tällöin tai näiden sivustojen uutisia tahi artikkeleja nostettavan esille erinomaisina ja luottamusta herättävinä.

Seuraavaksi luettelen kokojoukon sivustoja, joiden luotettavuus on hyvin kyseenalainen tai suorastaan olematon – joukossa on myös selkeää propagandaa välittäviä verkkosivuja: South Front (southfront.org), Global Research (www.globalresearch.ca), Russia Insider (russia-insider.com/en), Katehon (katehon.com), veterantoday.com, washingtonblog.com, DONi-News (dninews.com), InfoWars (www.infowars.com), voltairenet.org ja Strategic Culture Foundation (www.strategic-culture.org) sekä tvzvezda.ru. Lisätään joukkoon vielä muutama suomalainen verkkosivusto, joiden luotettavuus on kyseenalainen: magneettimedia.com, vastavalkea.fi sekä mahdollisen uudelleen syntymän kokeva Janus Putkosen verkkomedia.org.

Ainakin osalta edellä luettelemiltani sivuilta löytyy toisinaan riittävällä tarkkuudella laadittuja kirjoituksia tai vain hyvin lievin värilasein laadittuja kirjoituksia, tekijä, mikä voi lisätä tunnetta sivujen luotettavuudesta harhauttaen näin lukijansa luottamaan sivuun, joka ei – kokonaisuus huomioiden – kuitenkaan sellainen ole. Josta päästään siihen, että mikäli liikut oman vahvuusalueesi ulkopuolella, on varmempaa turvautua tunnettuun ja luotettavaksi tiedettyyn lähteeseen epämääräisen verkkosivun sijaan, onpa sen sivun nimi, kuinka uskottava tahansa.

Ei siis yksin faktantarkistus vaan tärkeää on myös se, millaisia lähteitä käyttää. Luotettava lähde tarkoittaa toisaalta sitä, että lähdeaineistokin on - pääsääntöisesti - vakaammalla pohjalla, että aineiston kirjoittaja on itse perehtynyt taustoihin riittävän hyvin, että hän on suorittanut riittävää faktan tarkistusta.

Esimerkki propagandasivun jakaman uutisen leviämisestä verkossa


Eli kuinka Janus Putkonen taikoi hatustaan yli 3000 tankkia. Putkosen ”kipparoimassa” DONi-newsissä Donetskin ”kansantasavallasta” julkaistiin tämän vuoden tammikuun 4. uutinen, jonka mukaan USA lähettää 3600 panssarivaunua Venäjää vastaan.

Kuvakaappaus Janus Putkosen Facebook-sivulta.

























Pienellä faktan tarkistuksella on helposti osoitettavissa vääräksi Putkosen väittämä tuhansista Eurooppaan rahdattavista panssarivaunuista, tästä huolimatta ”uutinen” sai huomattavaa näkyvyyttä – Putkosen mukaan sitä jaettiin puolentoista vuorokauden kuluessa yli 21 000 kertaa. Kyseistä uutista ja etenkin sen – hämmästyttävää – leviämistä tarkasteltiin myös DFRLabin artikkelissa ”Three thousand fake tanks”. (4) Erityisen kiinnostava artikkelissa oli kaavio, jossa kuvattiin ”uutisen” leviämistä verkossa.


@AtlanticCouncil's Digital Forensic Research Lab: Three thousand fake tanks.



















Kuten voimme havaita, Global Research on linkki, jonka kautta uutinen lähti leviämään merkittävässä määrin. Ennen tätä uutinen oli levinnyt yksittäisille verkkosivuille, joilta merkittävää leviämistä ei tapahtunut. DFRLabin artikkelia lainatakseni:

The DNI story gained a significant boost on January 5, when it was picked up verbatim by Canada-registered website globalresearch.ca. This was not a simple re-post: it expanded the original headline to accuse US President Barack Obama of “political insanity” and inserted an explanatory paragraph. The DNI article was then reproduced underneath.” (4)

Perinteinen englannin kielinen media ei uutiseen tarttunut, edes Russia Todayn englannin kieliset sivut eivät lainanneet suoraan DONi-Newsin uutista. Sen sijaan Russia Todayn saksankielisellä sivustolla kirjoitettiin jo parista tuhannesta panssarivaunusta, ja Venäjällä uutisen voidaan sanoa ”lyöneen läpi”.

Uutinen olemattomista tuhansista tankeista osoittaa sen kuinka oikea-aikainen valeuutinen sopivia väyliä myöten levitettynä saa huomattavaa näkyvyyttä. Tässä Putkosen uutisessa Global Research oli merkittävässä roolissa, sen tiedetään jakavan ”uutisia” epämääräisistä salaliitoista, esim. Hillary Clintonin pedofiiliringistä. Global Research on tunnetusti pro-Putin ja anti-NATO alusta.

Kirjoitukseni alkupuolella annoin itse kullekin vapauden käyttää lähteinään millaisia sivuja tahansa, mutta ennen kuin ryhdyt toimimaan näin, on ehkäpä syytä kuitenkin huomioida seuraavat tekijät.

Näin loppuun voimme vielä lyhyelti palata epämääräisten sivustojen käyttöön lähteinä huomioiden DONi-Newsin uutisen leviäminen. Merkittävä osa näistä vale- ja viha- sekä propagandasivustoista elää näkyvyydestä. Mitä enemmän he saavat näkyvyyttä sen parempi taustatahoille, näkyvyys tuo joko rahaa tai mahdollisia tukijoita, tai kumpaakin. Tukijat tahi sivustojen seuraajat taasen lisäävät omalta osaltaan näkyvyyttä, mikä vahvistaa näiden sivustojen välittämää sanomaa. Tällaiset asiat on syytä huomioida jaettaessa epämääräisten sivujen materiaalia tai kun niitä käytetään lähteinä omille uutisille. Mitä vähemmän vihaa ja propagandaa levittävät sivut saavat näkyvyyttä sen parempi – se on meidän kaikkien etu. 


Marko


keskiviikko 30. elokuuta 2017

Perusteltu kysymys hävettää ja nolottaa Erkki Tuomiojaa

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaaminen näyttää sujuneen loppujen lopuksi vallan hyvissä merkeissä – Niinistö hallitsi tilanteen mielestäni oivallisesti, kyeten tulkitsemaan hyvin, toisinaan hyvinkin ailahtelevaisesti ja impulsiivisesti käyttäytyvän Yhdysvaltain presidentin ajatustenjuoksua. Sopivan humoristinen ote paikoin saattoi avittaa tässä tehtävässä. Jokunen lapsus ja ankka Trumpin suusta pääsi, mutta Suomen kannalta pahimmilta karikoilta vältyttiin – ainakin toistaiseksi, vaikka Venäjän suunnalta hiukan soraääniä onkin kantautunut. Suomen tulee kuitenkin tehdä itsenäisiä turvallisuuspoliittisia päätöksiä, antamatta Venäjän nurinan niihin vaikuttaa, joten näin on Venäjän viimeisimpiinkin nurinoihin suhtauduttava.

Ruotiessaan Helsingin Sanomissa Niinistön ja Trumpin tapaamista, Laura Saarikoski tekee oikean havainnon todetessaan seuraavaa:

NIINISTÖ sen sijaan puhui transatlanttisesta yhteistyöstä, Natosta, Itämerestä, Venäjästä ja ympäristönsuojelusta. Välillä kuulosti siltä kuin presidentit olisivat olleet keskenään eri tapaamisissa.” (1)

Suomen ja Itämeren alueen kannalta merkitsevää on kuitenkin seuraava, ja jälleen lainaan Laura Saarikoskea:

Yhdysvallat on ”hyvin suojeleva” Itämeren alueen suhteen, ja tarvittaessa Yhdysvallat on valmis auttamaan Suomea Venäjän uhkaa vastaan.”

Tarvittaessa Yhdysvallat on valmis auttamaan Suomea Venäjän uhkaa vastaan. Syytä kuitenkin huomioida se, että Trumpille esitettyyn kysymykseen, onko Venäjä turvallisuusuhka, Trump vastasi nimeämättä Venäjää:

Pidän monia maita uhkana. Tämä maailmankolkka (Itämeri) on tärkeä ja olemme hyvissä väleissä Suomen kanssa.” (2)

Itämeren alueesta puhuttaessa tarkoitettua uhkaa ei kuitenkaan voi ymmärtää väärin, käytännössä alueen ainoa todellinen uhka – offensiivisessa mielessä – on Venäjä, josta päästäänkin sitten itse asiaan eli entisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan kummastusta herättävään Facebook-päivitykseen:

Jotenkin nolottaa etten sanoisi hävettää suomalaistoimittajan kysymys Suomen kannalta ilmeisen onnistuneen presidenttien tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, joka selkokielellä tarkoitti kysyä miten USA auttaisi Suomea jos Venäjä hyökkäisi.”

Samaisen asian nosti esille Sosiaalidemokraatti, jota myös lainaan – hiukan pidemmin:

Tuomioja kuvailee tapaamista Suomen kannalta ilmeisen onnistuneeksi. Hänen kritiikkinsä kohdistuu suomalaistoimittajan kysymykseen lehdistötilaisuudessa.

”Jotenkin nolottaa etten sanoisi hävettää suomalaistoimittajan kysymys Suomen kannalta ilmeisen onnistuneen presidenttien tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, joka selkokielellä tarkoitti kysyä miten USA auttaisi Suomea jos Venäjä hyökkäisi.’” (3)

Koska Tuomiojan ihmetys nostetaan esille Demokraatti-verkkolehdessä, kyseessä ei ole harkitsematon ”irrottelu” kokeneelta ulkopolitiikan asiantuntijalta vaan harkittu ja tarkoituksellinen teko pitkän linjan poliitikolta. Tuomiojan närkästykseen ei voi olla kuin yksi syy ja se on se, että kysymyksenasettelusta käy ilmeisen selvästi ilmi se, että Venäjä on aggressiivinen valtio, joka voi myös uhata Suomea. Näyttää siltä, että edelleen löytyy kokojoukko poliitikkoja, joiden on vaikea tunnustaa sitä, että Venäjä on Suomelle turvallisuushaaste. Asian kieltäminen ei kuitenkaan muuta todellisuutta miksikään, tällä hetkellä Venäjä on merkittävä – merkittävin – turvallisuushaaste Suomelle.

Seuraavaa tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa STT:n toimittajan esittämää kysymystä Tuomioja piti ”nolottavana” ja ”hävettävänä” vaikka kysymys on tänään, herran vuonna 2017, ehdottomasti perusteltu – kysymyksessä ei ole mitään hävettävää:

If Finland's relationship with Russia were to deteriorate, what kind of assistance would the U.S. be willing to give to Finland bilaterally, if we needed it?

Kysymyksen tekee relevantiksi useampikin tekijä, joista seuraavaksi.

Venäjä miehittää Krimin niemimaata ja on laittomasti liittänyt sen itseensä. Samainen Venäjä on sotinut Ukrainassa useamman vuoden ajan, samalla useamman vuoden ajan on käyty keskustelua siitä, voidaanko Ukrainalle toimittaa tappavaa – puolustustarkoitukseen tarkoitettua – aseistusta, ja koska tämä asia on tällä hetkellä ajankohtainen muun muassa Pentagonin näytettyä vihreää valoa puolustustarkoitukseen tarkoitettujen aseiden toimittamisesta Ukrainalle, (4) on enemmän kuin perusteltua esittää Trumpille edellä mainittu kysymys. Sisältääkö lupaus lihaa luiden ympärille vai joudummeko samaan "limboon" kuin Ukraina, mikäli meihin kohdistetaan aggressioita Venäjän taholta?

Edellä mainitun lisäksi on syytä muistaa, että Trump korosti Itämeren tärkeyttä ja maidemme hyviä välejä – Trumpin sanojen perusteella on perusteltua olettaa Yhdysvaltojen olevan valmis auttamaan Suomea, mikäli joudumme Venäjän aggression kohteeksi, joten tämäkin näkökanta huomioiden toimittajan Trumpille esittämä kysymys on enemmän kuin perusteltu. Kysymyksessä ei ole hävettävää, sen sijaan siinä on hävettävää, että esittää kritiikkiä esitettyä kysymystä kohtaan – toimittajien ei pidä olla diplomaatteja kysymyksiä esittäessään, heillä on työssään muut prioriteetit.

On siis Suomen kannalta tärkeää, että esitetään niitä oikeita kysymyksiä – siitä huolimatta, että ne ovat joidenkin mielestä osoittelevia – on tärkeää, että jo ennalta tiedämme, millaista apua saamme joutuessamme aggression kohteeksi, kuinka pian sitä apua saamme ja kuinka paljon me sitä saamme. Nämä eivät ole kysymyksiä joiden tähden pitäisi ryhtyä nolostelemaan. Ukrainan kohtalon välttääksemme eksakti tieto on tärkeää epämääräisten lupausten sijaan. (Parhaan turvan – sateenvarjon – tarjoaa kaikesta huolimatta NATO-jäsenyys, siitä ei päästä mihinkään. Se ei jättäisi epämääräisille spekulaatioille sijaa).

* * *

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhasen Niinistöön kohdistama kritiikki ”hävittäjäkauppa-ankan” oikaisussa on myös perusteetonta – kyse on ennemminkin epätoivoisesta presidenttipelistä yhdistettynä vieläkin epätoivoisempaan yritykseen tehdä tikusta asiaa:

Neljäs huomio liittyykin Trumpin sanomaan, kuinka Suomi on hankkimassa USA:lta huomattavan määrän F-18 hävittäjiä.  Tämä olisi tietysti pitänyt oikaista heti. Radion ykkösaamussa suurlähettiläs Jukka Valtasaari yhtyi näkemykseeni oikaisun tarpeellisuudesta.” (5)

Vanhasella on myös oma lehmä ojassa tässä nimenomaisessa tapauksessa. HX-hävittäjähankkeessa Vanhanen on jo valinnut puolensa, hän liputtaa ruotsalaisen Saab JAS 39 Gripenin puolesta, joten on luontevaa, että hän nostaa asian esille tehden olemattomasta asiasta numeroa. Trump on kauppamies ja kauppamiehellä on kauppamiehen elkeet – ja puheet. Niinistön toiminta – poikkeuksellinen tilanne huomioiden – oli järkevää ja perusteltua.


Marko



P.S. Vaikka aihe on vakava, jaetaan lopuksi leijonat ja lampaat. Niinistölle leijona, Tuomiojalle ja Vanhaselle lampaanperseet.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

”Малороссия” – Venäjän taktiikkana hajota ja hallitse

Tänään Donetskin ”kansantasavallan” militanttijohtaja Aleksandr Zahartšenkon toimesta ”Novorossija” haudattiin, sen sijaan hänen sanojen mukaan perustetaan ”Малороссия” eli ”Vähä-Venäjä” joka tulee hänen sanojensa mukaan olemaan Ukrainan seuraajavaltio ja edustavan koko Ukrainaa. ”Vähä-Venäjälle” tullaan hänen mukaan laatimaan perustuslaki ja sen pääkaupunkina tulee olemaan Donetsk. Ensitietojen mukaan perustuslaissa on määritelty rangaistuksia ”banderalaista propagandaa” sekä ”historian muokkaamista/tulkitsemista” vastaan. Historian muokkaamisella/tulkitsemisella tarkoitettaneen Venäjän virallisen historiankirjoituksen vastaista aineistoa. Edellä mainittuihin kohtiin on viitannut @dnrpress, yhtymäkohtia Venäjän perustuslakiin on löydettävissä.

Venäläismediat ovat tarttuneet hanakasti kiinni aiheeseen, siitä ovat uutisoineet tavalla tai toisella useat merkittävät uutistoimistot, kuten Sputnik News (1), Tass (2), puolustushallinnon alainen TV Zvezda (3) – Leonid Kalashnikov, Venäjän duuman Itsenäisten valtioiden yhteisön (CIS) komitean puheenjohtaja, antaa ainakin osittaisen tukensa ”Vähä-Venäjälle”, ei siis lainkaan yllättävää, että Donetskissa toimiva DONi-News laati aiheesta kattavan uutisen aamupäivällä. (4)

Uutinen – kuten odotettua – on saanut globaalisti laajaa huomiota, myös Suomessa useampi media on tavalla tai toisella huomioinut ilmoituksen – jonka laajempia seurauksia on toistaiseksi vaikeampi arvioida. Ensinnä on tietenkin syytä pohtia sitä, että mitä ilmoituksesta seuraa (vai seuraako siitä mitään)? Ilmoituksen ajankohta lienee harkittu, eilen vietettiin Malaysia Airlines lennon MH17 alas ampumisen muistopäivää, tällä ilmoituksella saadaan aikaan se, että keskustelu – Venäjän kannalta – ikävän teeman eli MH17:sta alas ampumisen ympärillä loppuu ja fokus siirtyy, ainakin toistaiseksi, militanttikomentaja Zahartšenkon ilmoitukseen ”Vähä-Venäjästä”. Pidän todennäköisenä sitä, että ”Vähä-Venäjää” on pohdittu jollain tasolla jo pidemmän aikaa, sen sijaan siitä tiedottaminen sijoitettiin tähän hetkeen, jotta saadaan katse siirrettyä pois MH17:sta muistopäivästä ja Venäjään kohdistuvasta, entistäkin voimakkaammasta, arvostelusta – eräänlaista maskirovkaa siis.

Miksi pidän todennäköisenä sitä, että kyseessä on pidemmän ajanjakson suunnitelma, että ”projektista” on keskustelu ainakin jollain tasolla pidemmän aikaa?

Tänään useammalla taholla on todettu kyseessä olevan Aleksandr Zahartšenkon oman – tai paikallisen - idean, muun muassa Luhanskin ”kansantasavallan” puolella on ilmaistu, kyseessä olevan Donetskin ”kansantasavallan” itsenäinen ajatus, jonka suunnittelussa heillä ei ole osaa eikä arpaa. Sen sijaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin puhemies Dmitri Peskov kieltäytyi kommentoimasta ”Vähä-Venäjää” ja sen syntyideaa millään muotoa. Kieltäytyminen kommentoimasta herättää epäilyksiä, joihin myöhemmin.

Kirjoitin kesäkuun 13. 2017 blogissa ”Mitä ennen Zapad-2017 harjoitusta?” (5) seuraavaa:

Donetskissa – paikallisten kanssa enemmän yhteistyössä toimivat – ”sotilasviranomaiset” ja militantit ovat välittäneet ainakin osalle väkeä sen suuntaista tietoa, jonka mukaan on parempi, että siviilit poistuvat kaupungista kesällä heinä-elokuussa, koska tuolloin sotatoimet kiihtyvät merkittävästi.

Kaupungista ja miehitetyiltä alueilta on kantautunut myös muita vastaavan kaltaisia viestejä, joiden perusteella voi olettaa, että Donetskin alueella on suunnitteilla jotain, jonka lopullinen toteutuminen voi riippua ulkopuolisista tekijöistä. En kuitenkaan sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa, etteikö mahdollinen operaatio ole aiemmin tämän vuoden kuluessa suoritettuja operaatioita merkittävästi suurempi, katseiden suuntauduttua elokuussa Valko-Venäjän suuntaan, valmistauduttaessa Zapad-17-harjoitukseen, asetelma voi olla sellainen, että Venäjä yrittää Itä-Ukrainassa aiempaa merkittävämpää sotilasoperaatiota, jossa – todellisessa tilanteessa – toteutetaan Venäjän uudistettua taistelutapaa.”


Luettuani uutisen ”Vähä-Venäjästä” väistämättä mieleeni palasi ajatukset epävarmoista tiedoista – useammasta lähteestä – miehitetyiltä alueilta ja siitä kuinka niissä viitattiin tuleviin, merkittäviin, tapahtumiin loppukesästä tai alkusyksystä. Onko tämä ”Vähä-Venäjä” osa näitä, tuolloisia epävarmoja viestejä, ja jos on, onko muita – merkittäviä – tapahtumia vielä tulossa? Kuten mahdollinen sotilaallinen operaatio loppukesästä ja/ tai syksystä Zapad-17 sotaharjoituksen yhteyteen sijoitettuna? ”Vähä-Venäjä” -hankkeen yhteydessä esitetyn lipun ja karttojen perusteella tämä epävaltio käsittäisi koko Ukrainan pois lukien Venäjään laittomasti liitetty Venäjän miehittämä Krimin niemimaa, tämä jättää sijan epäilylle mahdollisesta laajemmasta Ukrainaan kohdistuvasta offensiivista tai ainakin sen voimakkaasta uhasta.


”Малороссия” eli ”Vähä-Venäjä” käsittäen koko Ukrainan pl. Venäjän miehittämä Krimin niemimaa.


















Tähän mennessä on korostettu sitä, että kyseessä on Donetskin ”kansantasavallan” militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon oma (eli paikallinen) idea, ettei siihen sitouduta naapurissa Luhanskin ”kansantasavallan” alueella – suhtaudun suurella epäilyllä siihen, että kyse olisi paikallisesta ideasta, ilman, että Moskovaa olisi konsultoitu millään muotoa.

Jos huomioidaan alueelta aiemmin keväällä ja kesällä saamani hajanaiset viestit ja muodostetaan niistä kokonaisuus ja niissä mainitut ”merkittävät tapahtumat” liittyvät tavalla tai toisella ”Vähä-Venäjään”, on vaikea kuvitella, että tällaisia tietoja olisi liikkunut alueella ilman, että Moskovaa ei olisi millään muotoa informoitu asiantiimoilta – ettei Moskovalta olisi minkään sortin suostumusta asian käsittelylle ja suunnitelman eteenpäinviemiselle. Luhanskista kuultava hangoittelu voi liittyä paikalliseen valtataisteluun tai kokemukseen siitä, että heidän varpaille on – jälleen – astuttu.

Miehitetyn Donetskin alueella on aiemmin toimittu individualistisemmin kuin Luhanskin alueella – paikallinen ”hallinto” on pyrkinyt aktiivisempiin irtiottoihin, mutta kuitenkin Moskovan sallimissa rajoissa, mutta vaikka huomioimme tämän – aiemman – individualistisemman politiikan, on hyvin vaikea uskoa, että näin merkittävässä asiassa toimittaisi itsenäisesti. Kyse on kuitenkin ilmoituksesta, joka samalla kyseenalaistaa täysin Minsk II-sopimuksen, toisaalta ilmoitus on rinnastettavissa vastaaviin tapahtumakulkuihin Moldovalle kuuluvassa Transnistriassa sekä Georgialle kuuluvien Abhasian ja Etelä-Ossetian alueilla, mutta merkittävänä erona on se, että ”Vähä-Venäjän” kohdalla tämän epävaltio hahmotelmissa käsittää koko Ukrainan maantieteellisen alueen pois lukien Venäjän miehittämä ja itseensä laittomasti liittämä Krimin niemimaa. Tämä on maantieteellisesti sekä poliittisesti sen verran merkittävä ero aiempiin ”valtioprojekteihin” Moldovan ja Georgian rajojen sisäpuolella, etten usko sen paikallisuuteen, vaikka sen puolesta useampi taho puhuukin.

Mikäli Zahartšenkolla ei ole Moskovan suostumusta, hän tulee astuneeksi Putinin varpaille ja kun tiedetään, että käynnissä olevan sodan kuluessa useampikin Moskovan otteesta irrottautumista yrittänyt komentaja on kuollut epäselvissä olosuhteissa, Zahartšenko asettaa itsensä vaaraan liiallisella individualismilla. Onko valta sokaissut hänet – (vai onko hän vaan typerä)?

Sen ohella, että ilmoituksen ajoitus tuntuu suunnitellulta, näen projektin tarkoituksellisena lännen testaamisena. Ensisijaisesti testi kohdistuu Yhdysvaltoihin ja Donald Trumpiin sekä hänen hallintoon mutta toissijaisesti EU:hun ja etenkin merkittävimpiin EU:n jäsenvaltioihin. Tässä kohdin on syytä vielä huomioida Brexit-ulottuvuus, Iso-Britannian EU-ero heikentää väistämättä EU:ta taloudellisesti sekä sotilaallisesti ja nyt kun neuvotteluja toden teolla ryhdytään käymään, Venäjä voi testata EU:n halua ja kykyä reagointeihin kohdistamalla Ukrainaan painetta useammallakin tapaa. Tällaisena keinona näen Zahartšenkon tekemän ilmoituksen ja vastaavat Ukrainan itsenäisyyden kyseenalaistavat ilmoitukset, sotatoimien eskaloinnin Itä-Ukrainassa – josta on nähtävillä viitteitä ”sadonkorjuun tulitauosta” huolimatta sekä Ukrainaan suoraan ja välillisesti kohdistettavat painostus ja hybridisodankäynnin toimet perinteisen sodankäynnin ohella/rinnalla, joita voivat olla kyberhyökkäykset eri kohteita vastaan sekä iskut kansalaisyhteiskuntaa vastaan luomalla sisäisiä jännitteitä ryhmien välille. Tällaisina toimina näen myös pyrkimykset rikkoa Ukrainan ja sen läntisten naapurimaiden välejä – selkeästi on nähtävissä halua lyödä kiilaa Ukrainan ja Puolan välille, kaivaa historiasta aineksia uudelle konfliktille.

Lännellä on mielestäni se vastuu, että sen ei pidä lähteä Venäjän ”leikkiin” mukaan, mitään signaalia ei tule antaa jossa tavalla tai toisella osoitettaisi hyväksyntää aloitteelle ”Vähä-Venäjästä”. Puhumattakaan, että alueesta käytettäisi valtiollisia termejä – tämä pätee myös läntisiin medioihin. Tarvittavat painostustoimet on syytä kohdistaa suoraan Venäjään, mikäli projekti saa näkyvää jatkoa – reagoinnin on myös syytä olla riittävän nopeaa. Lännen ongelmana pidän reagoinnin hitautta siitä huolimatta, että reilut kolme vuotta kestäneen sodan kuluessa olisi ollut aikaa luoda nopeampi reitti reagoinnille ja tarvittaessa pakotteiden kiristämiseen. Painostustoimia on syytä kohdistaa myös Venäjään, vaikka nämä ns. kansantasavallat näyttäisivätkin toimivan itsenäisesti – Moskovan painostaminen ja sanktioiminen heijastelee aina jollain välillä myös miehitettyjen alueiden ns. kansantasavaltoihin, myös silloin kun niiden harjoittama politiikka on näennäisen itsenäistä. Ilman Moskovan mittavaa taloudellista ja sotilaallista tukea ei ole mitään ”kansantasavaltoja” kuten ei ole sotaakaan. Sodan loppumisen tulee olla päämäärä – Moskova on sen lopettamisessa avainasemassa. Mutta sotaa ei tule lopettaa Moskovan sanelemin ehdoin.

Ukrainan presidentti Petro Poroshenkoa lainatakseni: "Zakharchenko is not a political figure, but a puppet transmitting the Kremlin messages". (6) – Katse on kaikesta huolimatta syytä kohdistaa Donetskin sijaan Kremlin punaisten muurien sisäpuolelle.


Marko


4.