Näytetään tekstit, joissa on tunniste Euroopan neuvosto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Euroopan neuvosto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

“Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”


Näillä sanoin Axel Oxenstierna rohkaisi poikaansa, joka edustaessaan Ruotsia kolmikymmenvuotisen sodan päättäneissä rauhanneuvotteluissa ja epäillessään tuolloin omia kykyjään kokeneiden valtiomiesten ja diplomaattien seurassa – mutta tänään me kuulemme tässä lausahduksessa ennemminkin vanhan valtioviisaan pettyneen huokauksen ja sellainen kaiku lausahduksella minunkin korvissani on. Ja Axel Oxenstiernan lausahduksen kaikuessa korvissani ryhdyn kirjoittamaan tätä purkausta, joka on seurausta Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen eli PACE:n järjettömistä äänestyksistä tällä viikolla – ne sanat kaikuivat korvissani myös viikolla minun lukiessani PACE:n järjettömästä äänestystuloksesta, jonka myötä se toivotti Venäjän tervetulleeksi takaisin Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen täysivaltaiseksi jäseneksi.

Äänestyksessä Venäjä sai 118 puoltavaa ääntä – heidän joukossa Petri Honkonen (keskusta) sekä Anne-Mari Virolainen (kokoomus), 62 äänesti Venäjän jäsenyyttä vastaan – heidän joukossa suomalaisista Tarja Filatov (demarit) ja Minna Reijonen (ps), kymmenen äänestäessä tyhjää, jonka jälkeen ei mennyt montaakaan hetkeä, kun venäläisten suusta kantautuivat ajatukset Krimin aseman tunnustamisesta – Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja maan ehdokas PACE:n puhemiehistöön Leonid Slutski (sanktioitu muun muassa EU:n toimesta) loihti sanomaan äänestystuloksen olevan:

”a first significant step toward the countries of the Council of Europe recognizing Crimea as Russian”. (1)

Samaa toisti Venäjän valtio-omisteisella kanavalla juontaja Evgeny Popov:

“Russia's state TV host Evgeny Popov says that @PACE_News @coe voting to reinstate Russia means that "116 PACE delegates recognized that Crimea belongs to Russia'.” (2)

Lausuntojen ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, maallikkokin saattoi nähdä sen, että Venäjä tulee hyödyntämään jokaisen tilanteen, jolla se voi heikentää läntistä yhteisöä, jollaisena toimenpiteenä – ja tulkintana – yllä olevan lausunnot on myös otettava. Läntistä yhteisöä heikentävänä toimenpiteenä voi – perustellusti – pitää myös Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen äänestystulosta, lopputulos antoi Venäjälle aseen, jota hyödyntää valtiopropagandassaan.

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan Kimmo Kiljusen (demarit) tuomitseva kannanotto Leonid Slutskin lausunnon jälkeen on lopulta merkityksetön – se hukkuu ”taustakohinaan”, kukaan ei enää viikon kuluttua muista sitä. Sen sijaan tulemme muistamaan Slutskin näkemyksen siitä huolimatta, että se on väärä. Kuten Kiljunen toteaa, Euroopan neuvosto on ihmisoikeusjärjestö, jolloin Venäjän valtakirjat hyväksyttiin ihmisoikeusnäkökulman takia, mutta samalla Kiljunen on auttamatta myöhässä lausuessaan tämän. Tilannetta ei olisi saanut edes päästää tähän pisteeseen, Venäjällä ei yksinkertaisesti ollut mitään asiaa takaisin Euroopan neuvoston täysivaltaiseksi jäseneksi, koska maa ei ollut täyttänyt ensimmäistäkään ehtoa – paluu mahdollistui vain uhkailun ja kiristyksen ynnä poliittisen korruption kautta, kuten Iso-Britannian valtuuskunnan johtaja Sir Roger Gale totesi väkevässä puheessaan Euroopan myyneen arvonsa hopeasta.

Kiljunen on myös auttamatta väärässä seuraavassa arviossaan:

”Meidän kaikkien etu on integroida Venäjä osaksi yhteistä normijärjestelmää. Venäjän jäsenyys Euroopan neuvostossa ja sen parlamenttivaltuuskunnan täysivaltainen toiminta yleiskokouksessa antavat moniarvoisuudelle enemmän tilaa venäläisessä yhteiskunnassa”. (3)

Venäjää ei näillä toimilla integroida osaksi yhteistä normijärjestelmää, Slutskin lausuma ajatus Euroopan neuvoston tunnistaneen Krimin olevan osa Venäjää vain alleviivaa sen kuinka väärässä Kiljunen on. Kiljusen arvio osuu käsittämättömällä tavalla huti maalin, se ei ole tältä vuosituhannelta vaan jostain synkeänmustalta – vai punaiselta – 70-luvulta, jolloin matelimme Kremlin muurien juurella.

On hämmentävää, että näinkin kokenut poliitikko mitä Kimmo Kiljunen on, menee lausumaan moista sen jälkeen, kun Venäjä on kiristämällä ja uhkailemalla saanut asemansa takaisin. Samalla Kiljunen – ja kaikki, jotka Venäjän puolesta äänestivät – marssivat ukrainalaisten ihmisoikeuksien yli, ja oikeastaan meidän kaikkien muidenkin, vetäessään Euroopan neuvoston nimen lokaan kuvitellessaan tehneensä palveluksen venäläisille. Ei, teitte palveluksen tyrannille!





















Путин, вон из Крыма!
Putin: Get out of Crimea!
Putin, painu v**tuun Krimiltä!


Miehitettyään Krimin niemimaan Venäjä on jatkanut rikollisia tekoja, se on hyökännyt Itä-Ukrainaan ja miehittää osia Donbasia; sen joukot ovat pudottaneet Malaysia Airlinesin lennon MH17 miehittämiensä Itä-Ukrainan alueiden yllä; Venäjä on syyllistynyt Syyriassa mittaviin sotarikoksiin; venäläisagentit ovat iskeneet Iso-Britannian maaperälle myrkyttäen Sergei Skripalin – tämän sekä hänen tyttärensä selvittyä murhayrityksestä; Venäjälle kuuluvassa Tšetšeniassa seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia on vainottu ja murhattu – seksuaalivähemmistöjen äänitorvena esiintynyt presidentti Tarja Halonen on ollut hissun-kissun; Venäjä pyrkii hajottamaan läntistä yhteisöä moninaisin keinoin – venäläiset itse katsovat käyvänsä sotaa länttä vastaan; mutta tämän – ja monien muiden rikollisten tekojen jälkeen – nämä hyväuskoiset hölmöt äänestävät Venäjän takaisin Euroopan neuvostoon itkien sen jälkeen, kun Venäjällä tehdään – tarkoituksellisesti – omat johtopäätökset äänestyksen lopputuloksesta. Venäjä on kuin koira, joka puree ruokkivaa kättä – ja läntinen yhteisö on idiootti, joka antaa tämän tapahtua kerta toisensa jälkeen.

Meidän tekojemme seurauksena Ukraina jäädytti toistaiseksi oman jäsenyytensä PACE:ssa – Ukrainan rinnalla Georgian, Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan sekä Slovakian delegaatiot marssivat ulos.

Mihin tämä voi johtaa?

Katri Pynnöniemi kirjoitti twitterissä 26. kesäkuuta: ”Tähän asti lukemani kommentit yhtä mieltä: tämä on lopun alku, sanktioille. Vielä en ole nähnyt yhtään kommenttia, jossa venäläiset kertoisivat muista, substanssia koskevista tavoitteistaan neuvostossa.” (4)

Vaikka Euroopan neuvostolla ei ole mitään tekemistä EU:n ja Yhdysvaltojen Venäjään kohdistamilla sanktioilla, on Venäjän onnistunut rikkoa rintama yhdellä areenalla. Se on saavuttanut yhden tavoitteen tekemättä myönnytyksiä tai alistumatta kompromisseihin, itse asiassa se on – kuten edellä mainitsin – jatkanut samaa rikollista peliä kevättalvesta 2014. Tapahtunut voi riittää Venäjän presidentti Vladimir Putinille lisätodisteeksi lännen heikkoudesta ja siitä, että kiristäminen, uhkailu ja ajanpeluu voivat riittää hänelle tavoitteiden saavuttamiseen, että länsi on heikko ja valmis myönnytyksiin kovan pelin sijaan, että me täällä lännessä haluamme elää nautinnollista elämää ja tämän tähden olemme valmiit luopumaan arvoistamme. Asiat ovat sitä miltä ne näyttävät – Venäjälle länsi näyttäytyy nyt heikkona ja haavoittuvaisena.

Suomi on ollut eturintamassa pelaamassa Venäjää takaisin Euroopan neuvostoon, Suomi on Saksan rinnalla lobannut Itämeren kaasuputkia (ensin Nord Stream 1 ja tämän jälkeen Nord Stream 2). Itse asiassa Suomi on ollut hyvin aktiivinen toimija, ikävä kyllä usein vieläpä sellaisissa kysymyksissä, joissa – väistämättä – Suomen ajama asia on hyödyttänyt myös Venäjää, todennäköisesti enemmän Venäjää kuin Suomea.

Suomen toiminta on vaikuttanut, ainakin hetkittäin, tarkoitukselliselta, suhde ei kuitenkaan ole tasa-arvoinen vaan olemme kuin palvelija, joka pyrkii miellyttämään isäntäänsä. Olemme luisuneet tähän rooliin likimain huomaamatta, aivan kuin Neuvostoliitto ei olisi hajonnutkaan, ja tuntuu siltä, että ainakin osa on vallan tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen. Ehkäpä he jopa kuvittelevat, että Suomella ja Venäjällä on jokin – mystinen – erityislaatuinen suhde samaan tapaan kuin Suomella ja Neuvostoliitolla kuvitelmissamme oli.

Kimmo Kiljusen kantaessa huolta venäläisten ihmisoikeuksista, hän kaltaistensa kanssa tuli unohtaneeksi ukrainalaisten ihmisoikeudet – miljoonien miehityksestä kärsivien ihmisoikeudet,  vai kävikö moinen edes mielessä, että päätöksen myötä marssisitte ukrainalaisten yli? 




















Viimeinen kuva Volodymyr Rybakista -  kidutettu ja murhattu 17. huhtikuuta 2014 venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Strelkovin johtamien joukkojen toimesta miehitetyssä Itä-Ukrainassa. Hänen ja tuhansien muiden murhattujen ukrainalaisten yli marssittiin alistuessa kiristykselle – se on sitä eurooppalaisten arvojen puolustamista.


Saatanan tunarit - hävetkää, mutta ettehän te osaa!


Marko






tiistai 25. kesäkuuta 2019

Ostettiin ”rauha meidän ajaksemme”


Yöhön venyneen äänestyksen ratkettua Euroopan neuvosto toivotti Venäjän tervetulleeksi takaisin täysivaltaiseksi jäseneksi – uutinen oli odotettu, siihen malliin Ranska ja Saksa – Suomi niiden juoksupoikana, oli ajanut Venäjän asiaa. Toki asia yritettiin kääntää ihmisoikeusasiaksi, selittää päätöstä sillä, että Venäjän paluun myötä Euroopan neuvosto (maailman johtavana) ihmisoikeusjärjestönä voi suojella myös venäläisten ihmisoikeuksia, mutta kuten tiedettyä, perustelu on kestämätön ja tähän kestämättömyyteen tulen palaamaan jatkossa.

Äänestystulos 118 puolesta, 62 vastaan, 10 tyhjää.

















Euroopan neuvosto toivotti Venäjän tervetulleeksi takaisin täysivaltaiseksi jäseneksi 118 äänellä, suomalaisista Tarja Filatov (demarit) ja Minna Reijonen (ps) äänestivät vastaan ja Petri Honkonen (keskusta) sekä Anne-Mari Virolainen (kokoomus) äänestivät Venäjän takaisin Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen (PACE) täysivaltaiseksi jäseneksi.


Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan Kimmo Kiljusen (demarit) ja jäsen Petri Honkosen (keskusta) mukaan Venäjä on tärkeä pitää mukana Euroopan ihmisoikeustyössä:

”Euroopan neuvosto on koko Euroopan ja ehkä koko maailman johtava ihmisoikeusjärjestö. Jos haluamme suojella ihmisoikeuksia kaikissa järjestön jäsenmaissa, mukaan lukien Venäjällä, on yksiselitteisesti parempi, että Venäjä on järjestön jäsen kuin sen ulkopuolella” (1)

Kiljunen tuntuu kuitenkin unohtavan sen, että Venäjän johto ei piittaa Euroopan neuvoston päätöksistä kuten se ei piittaa ihmisoikeuksistakaan, joten kuinka todennäköistä on sitten se, että Euroopan neuvoston on mahdollista vaikuttaa ihmisoikeuksiin Vladimir Putinin Venäjällä – jokainen voi tätä pohtia itsekseen.

”Yhteiskunnallinen edistys tapahtuu vain kompromissien kautta. Suomen huhtikuussa päättyneellä puheenjohtajakaudella Euroopan neuvostossa neuvoteltiin tämä ratkaisuehdotus, joka turvaa järjestön tulevaisuuden. Euroopan neuvosto ei ole olemassa kansallisvaltioita varten, vaan maanosan ihmisiä ja heidän oikeuksiaan varten” (1)

Samaa kuvitelmaa toistaa Suomen valtuuskunnan jäsen, keskustalainen kansanedustaja Petri Honkonen, mainiten ”kompromissit” – mikä ei pidä paikkaansa, sillä tässä nimenomaisessa tapauksessa Venäjä ei ole suostunut yhteenkään kompromissiin. Sen sijaan se on Krimin niemimaan miehityksen ohella uhkaillut ja kiristänyt, ja järjestelmällisesti jatkaa ihmisoikeuksien loukkaamista ja näiden ns. eurooppalaisten arvojen polkemista santaan. Miksi kansanedustaja puhuu palturia väittäessään kompromisseja tapahtuneen, kun tässä tapauksessa mitään näyttöä minkään sortin kompromisseista ei ole olemassa, eikä Venäjä ole tehnyt elettäkään korjatakseen sen mitä on hajottanut.

Hämmentävää tässä on se, että Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kirjoittaa twitter-viestissään kompromissista ja joustamisesta, vaikka todellisuudessa kaikki muut joustivat ja Ukrainan yli käveltiin Venäjän pysyessä omalla kannallaan:

”Pitäminen kynsin hampain kiinni, voi tosiaankin muuttua siksi mitä pelkään. Mutta en näe tätä kompromissia sellaisena. Siinä säilytetään enemmän olemassa olevaan, kuin luodaan uutta. Pitää muistaa, että tämä oli Saksan ja Ranskan johdolla synnytetty diili, kaikki joustivat.” (2)

Keskustelussa, aivan oikein, Katri Pynnöniemi (Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori) ja Hannu Himanen huomattavat, ettei Venäjä joustanut piiruakaan. On huolestuttavaa, jos yleiseen keskusteluun leviää illuusio kaikkien joustamisesta.

Keskustelussa on korostettu venäläisten ihmisoikeuksia ja sitä mitä Euroopan neuvosto heille tarjoaa Venäjän ollessa jälleen täysivaltainen jäsen, samalla tunnutaan unohtavan se, että lähtöasetelma ei ole muuttunut miksikään – Venäjä miehittää edelleen Krimin niemimaata ja on laittomasti liittänyt sen itseensä, Krimin niemimaalla ihmisoikeustilanne on huono – Krimin tataareja sekä miehitysvallan vastustajia vainotaan; (3) sitten kevään 2014 Venäjä on masinoinut sodan Ukrainaan miehittäen osia Itä-Ukrainasta, sen komennossa olevat joukot ovat ampuneet alas Malaysia Airlinesin lennon MH17 heinäkuun 17. 2014 (298 kuollutta); Venäjän joukot ovat syyllistyneet sotarikoksiin Ukrainassa sekä Syyriassa; unohtamatta Venäjän valtiojohdon piittaamattomuutta ihmisoikeuksien kunnioittamiseen maan rajojen sisäpuolella – tehdessämme sopimuksen kiristäjän ehdoilla tulemme marssineeksi Ukrainan ja ukrainalaisten oikeuksien yli, todennäköisesti Ukraina vetäytyy tilapäisesti Euroopan neuvoston toiminnasta, ja tulemme osaltamme toimintamme myötä legitimoimaan Venäjän Krimillä harjoittaman sorron ja muut (toistuvat) sopimusrikkomukset. Mihin unohtuivat ne eurooppalaiset arvot, sopimusten kunnioittaminen, joihin olemme vedonneet toistuvasti viime vuosina?

Venäjän tunnetuin ihmisoikeusjärjestö Memorial julkaisi kannanoton ennen äänestämistä, on hyvä huomioida, että ihmisoikeusjärjestönä he eivät kuitenkaan pidä vetoamista ihmisoikeuksiin perusteltuna:

”Lepyttelemällä vakavaa kansainvälisen oikeuden rikkomusta ja sivuuttamalla Venäjän ihmisoikeusvelvoitteet Euroopan neuvosto laukaisee järisyttäviä seurauksia kansainvälisille turvaamismekanismeille. Pitkällä aikavälillä tällaiset toimet eivät voi olla vahingoittamatta maatamme” (4)

Taipuminen Venäjän kiristyksen edessä on selkeä signaali Putinin hallinnolle, mikä ei voi olla heijastumatta laajemmalle, ja olla vaikuttamatta Venäjän sisäisiin tapahtumiin. Läntinen yhteisö osoitti kyvyttömyytensä vastata kiristykseen ja uhkailuun, tulemme todennäköisesti vastakin saamaan tätä lajia lisää – mikä on edessä kenties pikemmin kuin toivoimmekaan, Venäjän yrittäessä ”soluttaa” ryhmässään neljä sanktioitua parlamentaarikkoa Euroopan neuvoston päätöksentekoon, joista Leonid Slutskia on ehdotettu PACE:n varapuheenjohtajaksi.

Leonid Slutskille langetettiin EU:n toimesta sanktiot 17.maaliskuuta 2014. (5) Slutski on Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen jäsen, tämä Vladimir Žirinovskin johtama puolue on kaikkea muuta kuin ”liberaalidemokraattinen”, kyseessä on revansisminen äärikansallismielinen puolue. Slutski on oikeistoradikaali, joka on ollut organisoimassa ”vaalitarkkailua” Venäjän Ukrainalta miehittämällä Krimillä järjestettyyn ”kansanäänestykseen” sekä maan miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla järjestettyihin ”vaaleihin”. (6) Slutski on myös ollut syytettynä kahden venäläisen naistoimittajan seksuaalisesta häirinnästä.

Venäjä aloittaa Euroopan neuvoston koettelun välittömästi, mitä on todennäköisesti tiedossa jatkossakin, mikäli vastaus on lepsunmyötäilevä. Sitä saa mitä tilaa, halusitte öykkärin juhliinne, sen te totisesti saittekin.

Ja jottei todellisuus Krimillä unohtuisi:



































Venäjän asevoimien ja erikoisjoukkojen suorittama miehitys on muuttunut näiden vuosien kuluessa Krimin tataarien ja miehityksen vastustajien vainoksi, katoamisiksi, pidätyksiksi, pidätettyjen kidutukseksi ja heidän sukulaisten pelotteluksi – terroriksi, jolta läntinen media aivan liian usein sulkee silmänsä. Krimillä sijaitsevia kulttuurikohteita on tuhottu, kulttuuriomaisuutta varastettu Venäjälle, uskonnon harjoittamista on vaikeutettu – vaino kohdistuu muihinkin kuin islamin uskoisiin Krimin tataareihin, kaikelta tältäkin suljemme silmämme (ja olemmeko osaltamme vastuussa päättäjiemme selkärangattomuudesta Venäjän kiristyksen edessä?)


Marko
















lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden


Tämä vanha sanonta on jälleen mielessäni ajatellessani läntisen Euroopan ja Venäjän uusinta yhteentörmäystä, tai onko kyse edes mistään yhteentörmäyksestäkään, kun niin läntinen yhteisö tuntuu alistuneen kohtaloonsa antautuen taistelutta – puheet läntisistä arvoista näyttävät osoittautuvan vain puheiksi, vailla konkretiaa ja todellista kykyä käydä kamppailua niiden puolesta – olla valmis uhrauksiin niiden tähden.

Kun tämän vuoden toukokuussa Helsingissä äänestettiin Venäjän pitämisestä mukana Euroopan neuvostossa, moni kritisoi – aiheellisesti – päätöstä, koska ne perimmäiset syyt, joiden vuoksi Venäjän äänioikeutta Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa oli rajoitettu, eivät olleet muuttuneet miksikään. Venäjän vallattua Krimin Ukrainalta vuonna 2014, Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous rajoitti Venäjän äänioikeutta. Kun Venäjältä vietiin äänioikeus, maa tapojensa mukaan uhriutui lopettaen jäsenmaksunsa maksamisen. Sääntöjen mukaan Venäjä olisi voitu nyt erottaa neuvostosta, koska se ei ole maksanut jäsenmaksuaan kahteen vuoteen – toisaalta Venäjä uhkasi erota itse, jos sitä uhkasi erottaminen.

Suomessa esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö on puhunut sen puolesta, että Venäjä pidettäisiin mukana. Helsingissä Euroopan neuvoston kokousta isännöinyt silloinen ulkoministeri Timo Soini sanoi:

”Euroopan neuvoston tarkoitus on suojella ihmisiä ja yksilöitä. Venäjällä heitä ei voi suojella, jos Venäjä ei kuulu tämän järjestelmän piiriin” (1)

ilmeisesti naiivisti kuvitellen, että – jatkuvalla syötöllä sopimuksia rikkova – Venäjä piittaa Euroopan neuvoston päätöksistä tuon taivaallista, tai, että ne päätökset oikeasti suojelevat venäläisiä nyt kun maa jälleen palaa järjestelmän piiriin, siitä huolimatta, että kiistan aiheuttanut syy on muuttumaton. Venäjä miehittää Krimiä edelleen ja on anneksoinut niemimaan itseensä maaliskuussa 2014 Krimillä järjestetyn laittoman, rikollisen, ”kansanäänestyksen” seurauksena.

Venäjän palatessa Euroopan neuvoston parlamentaariseen yleiskokoukseen, sen valtuuskuntaan kuuluu, venäläisen uutistoimisto TV-Rainin Venäjän duuman puhemieheltä Vjatšeslav Volodinilta saamien tietojen mukaan myös, edustajia Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta. (2)

Krimin niemimaan alueelta tulevien edustajien jäsenyyttä Venäjä perustee sillä, että se katsoo niemimaan olevan osa itseään. Edustajat nimetään Sevastopolista ja Krimin niemimaalta.

Eli väännetään rautalangasta:

Venäjä miehitti 2014 Krimin niemimaan Ukrainalta, jonka seurauksena Euroopan neuvoston yleiskokous rajoitti Venäjän äänioikeutta, asia, josta Vladimir ”Окурок” Putin ei pitänyt ja alkoi kiukuttelu ja uhkailu. Lopulta Euroopan neuvoston jäsenmaiden edustajat – suurta idiotismia osoittaen – äänestivät Venäjän pitämisestä mukana Euroopan neuvostossa, ja nyt Venäjä lähettää parlamentaariseen yleiskokoukseen edustajia myös miehitetyltä Krimin niemimaalta.

Ukrainan kokousedustaja Dmytro Kuleba toukokuussa uutistoimisto AFP:lle:

”Tämä ei ole diplomatiaa, tämä on antautuminen”

viimeisin käänne huomioiden, kyse ei ole pelkästään antautumisesta vaan myös häpeällisestä nöyryytetyksi tulemisesta, kun Venäjän annetaan hyppiä silmille.

No, nythän Euroopan neuvosto voi jälleen suojella ihmisiä ja yksilöitä – Venäjälläkin, kuten vaikkapa niitä venäläistoimittaja Ivan Golunov-vyyhdin jälkimainingeissa erotettuja poliisikenraaleja, @RockOla69 ajatusta lainatakseni.

Terveiseni Venäjän valtiojohdolle:





















Путин, вон из Крыма!
Putin: Get out of Crimea!
Putin, painu v**tuun Krimiltä!

Saksalle, ja Saksan vanavedessä kipittävälle ”pikkuapulaiselle” (lue Suomelle) ja muille luopioille minulla ei ole mitään sanottavaa. Te ette heränneet elokuussa 2008, ettekä te näemmä heränneet helmikuussa 2014, joten enpä usko, että te heräätte vieläkään, vaan toivotte tämän painajaisen joskus päättyvän, ilman, että joudutte – joudumme – siitä henkilökohtaisesti maksamaan.  

”Jokainen ruokkii krokotiiliä siinä toivossa, että krokotiili syö hänet viimeiseksi. Kaikki toivovat, että myrsky laantuu ennen kuin on heidän aikansa tulla nielaistuksi.” Winston Churchill tammikuun 20. 1940.

Tällä hetkellä Suomen harjoittama ulkopolitiikka on saman sortin krokotiilin syöttämistä, toivotaan Venäjän kohdistavan huomionsa meihin viimeisenä, jos oikein mielin-kielin olemme.



Marko



Winston Churchill lainaus Björn Wahlroosin puheenvuorosta “Miksi liittyä Natoon”.