Emme unohda tapahtumia Moskovassa 23. elokuuta 1939

 

Tällä viikolla Euroopassa muistetaan toisen maailmansodan uhreja, aseet hiljenivät Euroopan rintamilla toukokuussa 1945 Saksan antauduttua liittoutuneille. Meillä Suomessa sodan uhrien muistamisella toukokuun 8. (tai venäläisten voitonpäivänä toukokuun 9.) ei ole perinteitä, koska Suomea ankarasti kurittaneet sodat päättyivät aiemmin – jatkosota syyskuun 19. 1944 ja Lapin sota 27. huhtikuuta 1945, jona päivämääränä vietämme kansallista veteraanipäivää.

Alun perin tarkoituksenani oli tyytyä huomioimaan sodan päättyminen Euroopan rintamilla lyhyellä päivityksellä, mutta koskapa useilla eri sosiaalisen median kanavilla venäläisten rinnalla lukuisat henkilöt ja ryhmät muista maista ovat nostaneet esille voitonpäivän Venäjän narratiivin hengessä, katsoin paremmaksi muistuttaa hiukan pidemmän kirjoituksen myötä hyödyllisiä idiootteja ynnä Venäjän auliita apureita toimintansa näköalattomuudesta ja historiattomuudesta. Silmissäni nämä Venäjän tunnuksia, punalippuja ja banderolleja kantavat ihmiset näyttävät samalla kertaa koomisilta kaikessa totisuudessaan kuin myös vastenmielisiltä kaikessa julkeudessaan.

Kuulun sukupolveen, joka kävi peruskoulunsa 1970- ja 80-luvuilla, ja joille opetettiin toisen maailmansodan taisteluiden päättyneen Euroopan mantereella 8. toukokuuta 1945 natsi-Saksan antautumiseen. (Huom. Neuvostoliitossa, kuten edelleen Venäjälläkin, voitonpäivää juhlitaan 9. toukokuuta, koska Saksan antautumisen astuessa voimaan 8. toukokuuta 1945 klo. 23:01, vuorokausi Moskovassa oli jo ehtinyt vaihtua). Tässä tarinassa (käytän tarkoituksellisesti sanaa ’tarina’) länsiliittoutuneet vapauttivat läntisen Euroopan natsi-Saksan miehityksestä ja Neuvostoliitto vapautti itäisen Euroopan. Painotan sanaa ’vapautti’, niin meille opetettiin suomettuneessa Suomessa, että myös itäisen Euroopan kansat kokivat vapautuksen puna-armeijan marssiessa heidän maille. Todennäköisesti jo tuolloin yksittäisissä suomalaiskouluissa poikettiin opetussuunnitelmasta sen verran, että kerrottiin saksalaismiehityksen vaihtuneen neuvostomiehitykseen vapauttamisen sijaan.

Valitettavasti edelleen aivan liian usein toisen maailmansodan tarina Euroopan rintamalla päättyy kuvaukseen natsimiehityksen päättymisestä ja vapauden koittamisesta, jolloin unohdamme sen, ettei natsi-Saksan lyöminen tuonut vapautta kaikille eurooppalaisille kansoille. Käytännössä terrorikoneisto monessa valtiossa vaihtui vain toiseen, eikä punainen terrori ollut toimissaan yhtään natsi-Saksan terrorikoneistoa lempeämpi. Neuvostomiehitys koetteli toisen maailmansodan jälkeen kymmeniä miljoonia itäeurooppalaisia: eräissä tapauksissa Neuvostoliittoon aiemmin pakolla liitetyt alueet, pakkoliitettiin siihen uudelleen sodan päätyttyä ja eräissä tapauksissa uudet valtiot ja kokonaiset kansat kahlittiin neuvostovaltioon satelliitteina vuosikymmeniksi. Näitä pakkoliitoksia ja miehityksiä seurasi laajamittaisia kansalaisten pakkosiirtoja sekä karkotuksia, jotka erityisesti kohdistuivat neuvostovaltion vihollisina pitämiinsä henkilöihin ja kansanosiin – jopa kokonaisiin kansoihin. Eräissä tapauksissa nämä kansanosiin ja kansoihin kohdistetut toimet alkoivat jo ennen natsi-Saksan kukistumista ja rauhaa.

Emme voi kieltää sitä, etteikö toukokuu 1945 herätä siis kovin kahtiajakoisia tunnelmia eurooppalaisten keskuudessa riippuen siitä onko kyse lännen kokemasta vapautuksesta vaiko miehityksen vaihtumisesta toiseen. Tänään tämä tunne on aiempaa voimakkaammin läsnä Venäjän käydessä brutaalia tuhoamissotaa Ukrainassa ja ripustautuessaan kirjoittamaansa – sepitteelliseen tarinaan – jossa todellisuus korvautuu houreisella sadulla. Houreisella sadulla, jossa kunnia natsien kukistamisesta näyttää lankeavan yksinomaa venäläisille, aivan kuin miljoonat ukrainalaiset tai valkovenäläiset eivät olisi menettäneet henkeään sodassa. Tai aivan kuin Neuvostoliitto olisi taistellut voittoon natsi-Saksasta yksin, ilman mittavaa apua läntisiltä liittoutuneilta. Niinpä onkin syytä muistuttaa historian uudelleen kirjoittajia karusta todellisuudesta.

 

Prosessi historiankirjoituksen muokkaamisen taustalla

Venäjällä on pyritty vuosien ajan käymään läpi historiaa hyvin valikoiden, nyky-Venäjän osalta lähtölaukauksena voidaan pitää toukokuussa 2009 Venäjällä perustettua komissiota, jonka tehtävänä oli tutkia ”Venäjän intressin vastaista historian vääristämistä”. (1) Samaan aikaan Vladimir Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä ehdotti lakia ”natsismin rehabilitointia vastaan”, lain mukaan ”toisen maailmansodan aikana tapahtuneen historiallisen muiston vahingoittaminen” oli (on) rangaistava teko. (2) Näissä toimissa on nähtävillä selkeällä tapaa halu puuttua tapahtumiin maan rajojen ulkopuolella. Muistamme Viron ja Venäjän välisen pronssipatsas-kiistan syksyn 2006 ja kevään 2007 välillä, joka sai alkunsa Viron päätöksestä siirtää kiistelty Pronssisoturi-patsas sijaintipaikaltaan Kesklinnan Tõnismäeltä. (3) Kiistan yhteydessä Venäjä kohdisti Viroon huomattavan voimakasta vaikuttamista sekä kyberhyökkäyksiä, Tallinnassa nähtiin vironvenäläisten organisoimina laajoja mellakoita kahtena huhtikuisena yönä (v. 2007). Samoihin aikoihin Moskovassa, Kremliä lähellä olevat järjestöt organisoivat  27. huhtikuuta – 4. toukokuuta 2007 välisenä aikana Viron Moskovan suurlähetystön saarron. Saartoon osallistui Našin eli ’meikäläisten’ johdolla Yhtenäisen Venäjän Nuori Kaarti (Molodaja Gvardija), Kremlin luoma Rossija Molodaja-järjestö sekä Mestnye, mikä sekin on Kremlin luomuksia.

Krimin niemimaan rikollisen miehityksen nostattaman kansallisen humalan myötävaikutuksella toukokuussa 2014 säädetty ”muistilaki” käytännössä suojasi lainvoimalla Stalinin ajan tulkinnan suuresta isänmaallisesta sodasta. (4) Kyseisen lain mukaan puna-armeijan kunniakkaan taistelun häpäiseminen on rikollista. Edellinen tarkoittaa samalla myös sitä, että historiallisen tapahtuman kertomisen voidaan katsoa olevan puna-armeijan häpäisemistä, tai väärän informaation levittämistä. Niinpä on rikollista todeta puna-armeijan sotilaiden raiskanneen miljoonia naisia miehittämillään alueilla. Todennäköisesti sekin, että kutsun alueita, joille neuvostojoukot etenivät ”puna-armeijan miehittämiksi” on samalla puna-armeijan häpäisemistä, joten edellisellä syyllistyin samalla rikolliseen tekoon.

Moskova 23. elokuuta 1939 – Molotov-Ribbentrop-sopimuksen allekirjoittaminen

Edelliseen nivoutuu olennaisella tapaa se, että Molotov-Ribbentrop-sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen on historiallinen tapahtuma, jota Venäjällä ei nykyään haluta muistella. Osan venäläisistä jopa kiistäessä Neuvostoliiton koskaan olleen liittolaissuhteen kaltaisessa suhteessa natsi-Saksan kanssa. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen eräs, meitä suomalaisiakin koskettava seuraus on se, ettei Venäjällä muistella toisen maailmansodan ensimmäisiä vuosia. Talvisotakin oli heille vain vähäinen rajakahakka neuvostovaltion ja Suomen välillä. Venäjällä talvisotakaan ei ole enää niin yksiselitteinen tapahtuma, maassa on osin jo palattu stalinistiseen historiankirjoitukseen, jossa Neuvostoliitto ei enää toiminutkaan rikollisesti vaan korkeintaan korjasi vain aiempia rajavirheitä. Muisti on valikoiva Venäjällä, historialliset tapahtumat kieltävä, niinpä tapahtumat on sovitettava hyväksyttyyn historiankirjoitukseen, josta seuraa se, että toinen maailmansota ei alkanut syyskuussa 1939 vaan natsi-Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Venäjällä Neuvostoliiton tapaan sodasta käytetään suuri isänmaallinen sota-nimeä oman erityislaatuisuuden korostamiseksi, joka samalla häivyttää ajan ennen operaatio Barbarossan alkua ja totalitaaristen Saksan ja Neuvostoliiton keskinäistä liittoa.

Edellisestä seuraa myös se, että Puolan itäosien miehittämisen kehyskertomuksena ja mahdollistajana toimivat syytökset, joita Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajan Pravdan sivuilta kohdistettiin 14. syyskuuta 1939 Puolan ”johtaviin piireihin”, syyttäen heitä vähemmistökansallisuuksien sortamisesta. Samalla Pravda muistutti lukijoitaan Puolassa asuvista miljoonista ukrainalaisista ja valkovenäläisistä. Muutamaa päivää myöhemmin (17. syyskuuta 1939) puna-armeija aloitti Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa Neuvostoliiton etupiiriksi määritellyn Puolan itäisten osien miehitykseen tähdänneen operaation, ulkoministeri Vjatšeslav Molotovin julistaessa neuvostohallituksen velvollisuutena olevan ”heimoveljien” suojelun. (5) Kuinka tuttu onkaan tämä tarina, jolla rikollisia toimia perustellaan, muistuttaen meitä samalla Venäjän Ukrainaan kohdistamista perusteettomista syytöksistä!

Chicago Sunday Tribune 17. syyskuuta 1939: Reds Invade Poland.

Minun ei ole järkevää nyt huomioida Venäjän jokaista valheellista narratiivia, jonka varaan se historiaansa ja tulevaisuuttaan rakentaa. Ei, vaikka onkin väärin jättää huomiotta se, kuinka merkittävässä roolissa Lend-Lease-apu Neuvostoliitolle oli. (6) Tai kuinka Venäjä omiessaan puna-armeijan kunnian voitosta, tietoisesti jättää huomiotta puna-armeijan nimissä tehdyt mittavat sotarikokset, joista siviileihin kohdistuneet ryöstöt ja väkivallanteot sekä miljoonien naisten ja tyttölasten raiskaukset olivat vasta jäävuoren huippu. (7) Ja muistuttaessamme puna-armeijan vähemmän kunniakkaasta menneisyydestä, tulemme häpäisseeksi puna-armeijan kunniaa… venäläisten silmissä.

* * *

Venäläiset osallistuvat kollektiivisesti valtionsa historian uudelleen kirjoittamiseen, pyyhkien samalla tietoisuudesta miljoonat vainojen ja pakkosiirtojen uhrit, häpeälliset hetket ja tapahtumat, kokonaisten kansojen tuhoamiset tahi kansoihin kohdistuvat kollektiiviset rankaisutoimet. Julminta näissä toimissa on se, että pyyhkiessään historiankirjoituksesta pois nämä häpeälliset tapahtumat, he toistavat uudelleen juuri samoja rikollisia tekoja kautta laajan Venäjänmaan mutta myös valtakunnan rajojen ulkopuolella viedessään maailmalle ”venäläistä maailmaa” ja siirtäessään ”kansanvihollisia” kotoaan valtakunnan syrjäseuduille.

Toukokuun 18. 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimintataariksi: Qırımtatar halqınıñ sürgünligi). Kolmen päivän aikana Krimin tataarit lastattiin NKVD:n toimesta karjavaunuihin ja vietiin tuhansien kilometrien päähän kotiseudultaan Keski-Aasiaan, pääasiassa Uzbekistanin alueelle. Pakkosiirron kohteena olivat kaikki Krimin tataarit taustaan katsomatta, se kohdistui niin puna-armeijassa taistelleisiin kuin myös sitä vastaan kapinoineisiin ja saksalaisten kanssa yhteistyöhön ryhtyneisiin Krimin tataareihin. Karkotukset kohdistuivat kaikkiin sylilapsista isovanhempiin. Tänään Venäjä toimii samoin Ukrainalta miehittämillään alueilla, myös Krimin niemimaalla, kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on viety pakolla kodeistaan. Monien olinpaikka on tuntematon, osa on kenties murhattu ja haudattu joukkohautoihin Venäjän miehittämille alueille tai Venäjälle.

Tämä historian vääristely ja uudelleen kirjoittaminen ei pysy yksin Venäjän rajojen sisäpuolella, vaan näemme maan rajojen ulkopuolellakin osallistuttavan valheelliseen historiankirjoitukseen ja disinformaation levittämiseen. Johan Bäckman osallistui jo viime vuosikymmenellä aktiivisesti Venäjän hallinnon näkemystä tukevan, valheellisen historianarratiivin tuottamiseen ja levittämiseen. Hänen kustantama ilmestyi Armas Mashinin ja Sergei Veriginin kirjoittama ’Sandarmohin arvoitus’ – kirjasen tarkoituksena oli tukea ns. Suomi-teoriaa, jonka mukaan Sandarmohiin on haudattu suomalaisten jatkosodassa teloittamia sotavankeja. (8) Alleviivaten totean kyseisen teorian olevan sepitettä. Sandarmohin hiekkakankaille on haudattu tuhansia Stalinin terrorin uhreja. Joukkoteloitukset alkoivat Sandarmohissa elokuun 11. 1937 jatkuen 14 kuukauden ajan. Arkistolähteiden mukaan paikalla ammuttiin yli 7 000 henkeä: työläisiä, talonpoikia, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita.

Bäckman ei suinkaan ole ainoa historian valkopesuun venäläisten eduksi ryhtynyt. Viime vuosikymmenen puolella muutaman vuoden ajan aktiivisena toimineen Suomalais-venäläisen RuFi ry:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnovin kynästä lähti lukuisia Venäjän narratiivia tukevia kommentteja. Venäjän suurhyökkäyskään ei muuttanut asetelmaa, edelleen löytyy heitä, jotka vääristelevät historiaa yrittäessään saada Venäjän näyttämään edullisessa valossa. Mielestäni tähän joukkoon on syytä laskea kaikki ne, jotka Venäjän rikollisen hyökkäyssodan aikana osallistuvat Venäjän tai Venäjää tukevien kansalaisjärjestöjen tapahtumiin, joissa osoitetaan suoraa tukea Venäjän hallinnolle ja sitä kautta sen rikollisille toimille. Tietääkseni Suomessa ei järjestetä näkyviä Venäjää tukevia paraateja voitonpäivän tienoilla, toisin, kuin lukuisissa eurooppalaisissa kaupungeissa on järjestetty tai tullaan järjestämään. Eikä tämä hulluus pysy Euroopassa, myös Washingtonissa liehuivat punaliput viikonpäivät sitten. Toisaalta moni suomalainen on jo ilmaissut kiitollisuutensa Venäjälle, kuten Suomen Uusi Strategia ry:n puheenjohtaja Jussi Särkelä kirjoittaessaan Facebook-sivullaan:

”Kahden viikon kuluttua tulee kuluneeksi 81 vuotta saksalaisesta natsismista ja eurooppalaisesta fasismista saadusta voitosta. Myös suomalaiset oppivat juhlimaan Voiton päivää eli juhlimaan omaa tappiotaan sodassa. Ellei Saksaa ja sen liittolaisia olisi Neuvostoliiton johdolla voitettu, ei Suomessa olisi voitu toteuttaa hyvinvointivaltioon johtanutta sisäpolitiikkaa ja rauhan ulkopolitiikkaa. - - - Minulle oli suuri kunnia Suomen Uusi Strategia ry:n puheenjohtajana saada Venäjän Federaation Suurlähettiläs Pavel Kuznetsovilta kutsu Suuren Isänmaallisen sodan Voiton 81-vuotispäivävastaanotolle Venäjän suurlähetystöön. – Tämä kirjoitukseni on minun osani fasismin vasaisessa taistelussa.”

Huomioidessamme edellä kirjoittamani ja muistaessamme sen, että Euroopassa on sodittu Venäjän käynnistämää ja alkuun operaattoreillaan käymää sotaa jo huhtikuusta 2014, ja että kesän koitettua se puuttui asevoimillaan sotaan Ukrainassa suoremmin. Alkuun vaikuttamalla tykistöllään rajan yli kohteisiin Ukrainassa ja vielä suoremmin elokuussa 2014 lähettämällä useita asevoimiensa taisteluosastoja rajan yli Itä-Ukrainaan (arvioiden mukaan yli 3500 sotilasta), olemme yllättävänkin pitkämielisiä antaessamme punalippujen ja Venäjän imperialististen tunnusten täyttää katumme päivänä, jonka pitäisi muistuttaa meitä vapautumisesta hirmuhallinnosta: natsi-Saksa on kukistettu, taistelkaamme rusismia – punaista fasismia – vastaan sen kukistumiseen saakka!

 

Marko

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316.

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316.

3. https://www.ts.fi/a/1074172934

4. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 317.

5. https://eng.ipn.gov.pl/en/digital-resources/articles/7258,The-Mirror-Cracked-from-Side-to-Side-Poland-from-the-perspective-of-Soviet-autho.html

6. https://seura.fi/ilmiot/historia/voitonpaiva-yhdysvaltain-tuella/

7. Esimerkiksi Antony Beevor teoksessaan Berliini 1945 s. 460.

8. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006210665.html

9. https://x.com/U24_gov_ua/status/2052834286093373767 

Pariisi 8. toukokuuta 2026: viesti on selkeä. (9) 

Junarmija eli ”Putin jugend”, yhteisön militarisointia Venäjällä ja sen Ukrainalta miehittämillä alueilla

 

Nuorten sotilaallisella kasvatuksella oli pitkät perinteet niin tsaarien Venäjällä kuin myös Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton lakattua olemasta 90-luvun alussa, myös perinteinen sotilaskasvatus joutui paitsioon Venäjällä, Vladimir Putinin valtaannousu muokkasi venäläistä nuorisopolitiikkaa perinteiseen suuntaan elvyttäen neuvostovaltiossakin harjoitetun militaristis-isänmaallisen kasvatuksen. Ensimmäisen nuorisoliikkeen – Yhdessäkulkijoiden – noustessa esiin Putinin valtaannousun jalanjäljissä vuonna 2000, liike kaatui vuonna 2005 laittoman pornografian levittämisskandaalin myötä. (1)

Skandaalin jälkeen nuorisoliike organisoitiin uudelleen, jatkaen toimintaa nimellä Naši – ”meikäläiset”. Liikkeen koko nimi paljasti sen ideologisen suunnan: Demokraattinen fasisminvastainen nuorisoliike ”Meikäläiset”. (2) Liike perustettiinkin Kremlin ideologien toimesta eräänlaiseksi vastineeksi Ukrainan oranssille vallankumoukselle, jonka keskeisiä toimijoita olivat nimeenomaan korruptioon ja väkivaltaan kyllästyneet, demokratiasta haaveilleet ukrainalaisnuoret. Järjestön eräänä tarkoituksena oli kasvattaa venäläisnuorista isänmaallisia jatkuvuuden takaajia. Se myös tarjosi toimintaan osallistuneille mahdollisuuden yhteiskunnalliseen nousuun sekä osallistumisen erilaisiin koulutuksiin, joihin kuului myös joukkojenhallinnan opettelua sekä sotilaskoulutusta. Liikkeen suhde valtaapitäviin ei kuitenkaan ollut aivan ongelmaton, siihen hakeutui myös lahjakkaita mutta vihaisia nuoria, jotka synnyttivät järjestön sisälle runsaasti jännitteitä ja levotonta energiaa.

Ongelmia aiheutti myös Viron Pronssisoturi-patsaskiista, jolloin liikkeen aktivistit loukkasivat diplomaattien koskemattomuutta Moskovassa, jonka seurauksena EU puuttui tilanteeseen, osoittaen solidaarisuustukea Virolle. Tuolloin myös Angela Merkel soitti Putinille, syyttäen Venäjää kansainvälisten sopimusten rikkomisesta. Pronssisoturikiistan seurauksena liikkeen toimintaa alettiin painamaan alas, toiminta toki esitettiin liikkeen uudelleen organisointina (v. 2008) käytännössä kyse oli kuitenkin järjestön toiminnan jäädyttämisestä. Tulevina vuosina liikkeen toiminta hiipui, lakaten lopulta kokonaan vuoteen 2013 mennessä, liikkeen perintö jäi kuitenkin elämään.

Venäjällä nuorten militarisointi lähti toden teolla vauhtiin vuonna 2015, jolloin Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun idean pohjalta perustettiin ”nuorten armeija” eli Junarmija. (3) Järjestön tavoitteena on lasten kasvattaminen militaristiseen elämänkatsomukseen. Järjestön kouluttajina toimii tyypillisesti Afganistanin ja Tšetšenian sotien veteraaneja, mutta kouluttajien joukossa on myös ollut Venäjän Ukrainan sotaan vuodesta 2014- eteenpäin osallistuneita henkilöitä, joukossa myös sotarikoksiin osallistuneita. Junarmijan opinto-ohjelmaan kuuluu pienaseiden käyttöä, suunnistusta, ensiaputaitojen harjoittelua sekä sen harjoittelua, kuinka toimia mahdollisen vallankaappauksen sattuessa. Sotilaallisten ja ideologisten harjoitteiden ohella liikkeen osastoilla on myös urheiluseuroja. Vuoteen 2018 mennessä Junarmija oli jo levittäytynyt kaikkialle Venäjän 85 hallintoalueelle. Junarmijalla oli toimintaa jo ennen 24. helmikuuta 2022 Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Mutta jo ennen Junarmijan aktiivisen toiminnan alkua Ukrainalta miehitetyillä alueilla, Venäjän toimin oli aloitettu lasten ja nuorten militaristinen kasvatus miehitetyllä Krimin niemimaalla kuin myös miehitetyssä Itä-Ukrainassa, johon teemaan paneudun syvällisemmin seuraavaksi.

Ukrainassa sotarikoksiin syyllistynyt DShRG Rusitšin perustaja Aleksei Miltšakov kouluttamassa ”nuoria kadetteja” Venäjällä.

Alakouluikäiset militarisoinnin kohteena Venäjän miehittämillä alueilla – lapsia koulutetaan räjäyttämään ukrainalaiset pommeilla

Tässä kohdin muistutan lukijoitani Yhdistyneiden kansakuntien Lapsen oikeuksien julistuksen kymmenennestä periaatteesta, jota Venäjä miehittämillään alueilla rikkoo räikeästi.

”Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.” (4)

Muistutan myös, että Venäjä on ratifioinut Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistuksen. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistuksen lisäksi Venäjä on räikeällä tavalla rikkonut Geneven sopimusta sotatoimien ohella myös alueilla, joita se miehittää.

Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla lapsille järjestettiin päiväkodeissa ja kouluissa ”patrioottisen kasvatuksen” -nimellä kulkenutta militaristista kasvatusta miehityksen ensivuosista lähtien. Miehitetyn Luhanskin alueella ”patrioottisen kasvatuksen” -laki otettiin käyttöön vuonna 2015, vastaava lakiehdotus annettiin miehitetyn Donetskin alueella vuonna 2017, jossa ohjelmaan sisällytettiin ”nuorille tarkoitettua asevelvollisuuteen valmentavaa” -koulutusta. Neuvostoajat kokeneet totesivat Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden päiväkotien olevan, jos mahdollista, vieläkin militaristisempia kuin neuvostoaikoina. Lauluja, marsseja ja propagandaa sekä erilaisia harjoituksia saattoi olla päivittäin. Lapset joutuvat myös viettämään vapaa-aikaansa hyvin militaristisilla ja propagandistisilla ”patrioottisen kasvatuksen leireillä” vanhempiensa katseiden ulottumattomissa.

Kesällä 2018 toimittaja Aleksandr Tverskoi jutteli seitsemänikäisen ”Nikitan” kanssa, joka kertoi julkaistulla videolla auttavansa [militanttitaistelijoita] palvelussa ja taistelussa ukrainalaisia vastaan, hän kertoi heidän valmistautuvan räjäyttämään ukrainalaiset pommeilla, niin että ”Ne menee ’tuhannen pillun päreeksi’”. (5) Nikita oli opetettu vihaamaan ukrainalaisia ja tappamaan heitä käskystä. Aiemmin samana vuonna miehitetyn Donetskin alueella jonkin asteista kuohuntaa paikallisissa herätti kaikkiin yli 16-vuotiaisiin miespuolisiin asukkaisiin kohdistettu värvääminen aluepuolustusprikaateihin – tuolloin paikalliset kuvailivat toimintaa ”pakko”-luonteiseksi. Tuolloin käynnissä olleen sodan kuluessa vastaavia värväysoperaatioita oli järjestetty aiemminkin, mutta silloinen synnytti paikallisten keskuudessa aiempiin verrattuna selkeästi enemmän vastustusta ja kritiikkiä.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna, näyttää siltä, että miehityksen alkupuolella Venäjä operaattoreidensa avulla harjoitteli sellaista tilannetta varten, jossa kansalaisiin oli kohdistettava todellisia pakkotoimia. Todennäköisesti venäläiset operaattoreidensa avulla keräsivät Tuolloin pakkovärvätyiltä sekä kuulusteluihin kutsutuilta henkilötietoja sekä tietoja perheestä ja sukulaisista myöhempää käyttöä varten. Useimmat näistä pakkovärvätyistäkin pääsivät takaisin kotiin viimeistään muutaman viikon kuluttua. Lukuisat, vastaavat, miehitysvuosina toteutetut kuulustelut sekä liikekannallepanoharjoitukset saattoivat helpottaa vuonna 2021 järjestettyjen, harjoitusten ja kuulusteluiden toteuttamista miesten ja nuorukaisten uskoessa, että kotiin pääsee viikon parin kuluessa, koska niin oli toimittu suurimman osan kohdalla aiemminkin. Näin ei kuitenkaan tehty, niinpä miehitettyjen alueiden asukkaat ymmärsivät tammi-helmikuussa 2022 tilanteen olevan erilaisen kuin edellisinä vuosina, jonka jälkeen näitä pakko-ottoja ryhdyttiin karttamaan miespuolisten asukkaiden piileskellessä näiltä ns. värvääjiltä – moni mies teineistä vaari-ikäisiin pysytteli piilossa kuukausien ajan yhtäjaksoisesti.

Venäjä kohdisti ainakin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla näitä pakko-ottoja vuoden 2022 alkupuolelta lähtien juuri ja juuri 18 vuotta täyttäneisiin, myöhemmin värväystoiminnan ohella pakko-ottoja on ryhdytty kohdistamaan myös alle 18-vuotiaisiin. Alaikäistenkin kohdalla metodit ovat samat kuin aikuisilla, omaiset eivät välttämättä saa tietää läheiseensä kohdistuneesta värväystoiminnasta kuin vasta siinä vaiheessa, kun hänet on siirretty jollekin toiselle paikkakunnalle – pahimmassa tapauksessa rintamalle.

Mutta palatkaamme vielä aikaan ennen 24. helmikuuta 2022 ja Venäjän miehittämillään alueilla toimeenpanemaan lasten ja nuorten ”patrioottiseen kasvatukseen”.

Kesäkuussa 2019 miehitetyn Luhanskin alueella perustettiin varsinaiset lapsille ja nuorille suunnatut ”sotilaallisen ja patrioottisen kasvatuksen” yksiköt seuraaville paikkakunnille Luhanskiin, Krasni Lutšiin, Antratsitiin ja Dovzhanskiin (ent. Sverdlovsk) sekä Perevalskiin. Miehitetyn Donetskin alueelle vastaavia organisaatioita oli jo perustettu aiemmin keväällä useammalle paikkakunnalle. Ukrainan ihmisoikeusasiamiehen arvion mukaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli joulukuuhun 2018 mennessä jo yli 5000 lasta osallistunut militaristisille ”patrioottisen kasvatuksen”-leireille. Tulevina vuosina toiminta kiihtyi entisestään, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueilla järjestetyille leireille osallistui nuoria myös Venäjältä – mahdollisesti muistakin maista. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sijaitsevassa Artekin leirikeskuksessa järjestettyihin nuorten kansainvälisiin leireihin osallistui nuoria miehitysvuosienkin aikana Suomesta. (6) Näiden leirien ei tiedetä olleet luonteeltaan militaristisia, sen sijaan venäläistä patriotismia niissäkin viljeltiin. Kyseisessä leirikeskuksessa on järjestetty runsaasti myös lasten ja nuorten patrioottisia leirejä, joiden kouluttajina on ollut nuoria Junarmijasta. 

Junarmijan nuoret kouluttajat opettavat itsepuolustusta Artek-leirillä.

Atlantic Councilissa toukokuussa 2019 julkaistussa Children as a Tool: How Russia Militarizes Kids in the Donbas and Crimea-artikkelissa tarkasteltiin hyvin kriittisesti Venäjän toimia Ukrainalta miehittämillään alueilla, joissa paikallisten yhteisöiden militarisointi ulottui kouluikäisiin lapsiin saakka. (7) Venäjä on historiallisesti turvautunut yhteisöiden militarisointiin osana paikallisen väestön hallintaa, kasvatus ja hallintatavan ollessa indoktrinoivan.  

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla toiminta on samanlaista, kuitenkin sillä erotuksella, että se on alkanut Junarmijan sekä – kansainvälisoikeudellisesti laittoman ja YK:n peruskirjan vastaisen – Venäjään liittämisen myötä aiemmin kuin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Venäjän toimiin Krimin niemimaalla on myös kiinnitetty enemmän huomiota kuin Itä-Ukrainan katastrofaalisen surkeaan ihmisoikeustilanteeseen, koska Krimin niemimaalla Venäjän katsotaan miehittäjävaltiona olevan juridisesti vastuussa miehitetyn niemimaan asukkaiden kaltoinkohtelusta. Toisaalta helmi-maaliskuussa 2014 alkaneen miehityksen kuluessa kansainvälinen yhteisö ei julkilausumia kummempiin toimiin ryhtynyt painostaakseen Venäjää asiassa.

Miehitetty Itä-Ukraina oli myös näiltä osin musta-aukko kansainväliselle yhteisölle, Venäjää ei asetettu vastuuseen keväällä 2014 käynnistämästään sodasta kuten ei miehityksestäkään. Se ei myöskään ole joutunut vastuuseen miehitetyssä Itä-Ukrainassa tekemistään sotarikoksista kuten ei ihmisoikeusrikkomuksistakaan, joista kansainvälinen yhteisö on kuitenkin ollut tietoinen jo vuosien ajan. Kesällä 2021 Genevessä esiteltiin siihen mennessä uusin Itä-Ukrainan ihmisoikeusraportti, jossa tilaisuudessa Yhdistyneiden kansakuntien apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif kertoi kidutusta tapahtuvan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla päivittäin ja järjestelmällisesti. (8) Näiden asioiden toteamisella ei ollut käytännön merkitystä kansainvälisen yhteisön toimintaan. Venäjä sai jatkaa rikollisella tiellä vielä reilun puolen vuoden ajan, kunnes aamuyöllä 24. helmikuuta 2022 naiiveimmatkin lännessä havahtuivat karuun todellisuuteen.

 

Sodan glorifiointi – myyttien vaalintaa

Oma lukunsa yhteiskunnan ja yhteisöiden militarisoinnissa on sodan glorifiointi. Sodan glorifioinnilla tarkoitan natsi-Saksasta saavutetun voiton juhlintaa, sitä kuinka tämän voiton juhlinnassa korostetaan sodan voittoisaa puolta rakentaen siitä jopa myyttinen tapahtuma, joka näyttää luovan perustan nyky-Venäjän olemassaololle. Kyse on siis eräänlaisesta valtiollisesta ideologiasta, jossa voitosta symboleineen on rakennettu yksiulotteinen spektaakkeli, josta on karsittu kaikki kriittinen tarkastelu, sodan tapahtumien ja päätösten ruodinta; siitä on karsittu myös kaikki sellainen, joka rikkoo illuusion voittoisasta – natsi-Saksan kukistaneesta – neuvostokansasta. Nykyään tämä neuvostokansakin assimiloituu entistä enemmän venäläisiin, kyse on Venäjän uhrautumisesta taistelussa natsismia vastaan. Tästä taistelusta haetaan myös oikeutusta käynnissä olevaan sotaan, jossa ukrainalaiset (sekä entistä enemmän kollektiivisesti länsi) rinnastetaan natseihin. Palautan lukijoideni mieliin seikan, jonka Timothy Snyder nosti esille erinomaisessa kirjassaan Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (9)

Putinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” on sellainen… Tai, kuten miehitetystä Donetskista kotoisin oleva L. totesi jo vuosia sitten: ”Minusta tuli Euromaidanin jälkeen yhdessä yössä vihollisista ultimaattisin – fasisti. Neuvostoliitossa viholliset olivat fasisteja, Venäjällä viholliset ovat fasisteja.”

Kyse ei ole siitä, onko henkilö oikeasti fasisti (tai natsi), kyse on siitä, että Kreml määrittelee henkilön sellaiseksi ja tämä määritelmä antaa oikeutuksen teoille, joita valtiovalta (tai yksittäinen venäläinen) henkilöön kohdistaa. Putinin logiikka on hyvin samanlainen kuin Stalinin aikoinaan: valtio henkilöityy johtajaan, ja johtajan etu on valtion etu. Tämän narratiivin vahvistamiseen Venäjän historiapolitiikkaa lainsäädäntöineen ja voitonpäivän juhlintaa käytetään. Tavallisen venäläisen toiveilla, haluilla tai tarpeilla ei ollut merkitystä Josif Stalinille ja aivan yhtä merkityksettömiä ne ovat Vladimir Putinille. Oma lukunsa sodan glorifioinnissa on spektaakkelimainen näytelmä, jota toistetaan joka kevät voitonpäivää ennen ja johon kansa pääsee osalliseksi (ja josta seuraavaksi esimerkkinä muutama kuva). Tänä vuonna spektaakkelista puuttui yksi pala Venäjän hallinnon kiellettyä, perinteeksi muodostuneet, Kremlin narratiivia myötäilevää historiankirjoitusta pönkittävät, kuolemattoman rykmentin -marssit Venäjällä. 

Peruskoululaiset osallistuvat voitonpäivänparaatiin Lipetskissä v. 2018.

Voitonpäivän glorifiointia Venäjällä, toukokuu 2018.

Kiitos ukrainalaisten urhean taistelun. Tämän vuoden toukokuussa Venäjän johto ei päässyt ihastelemaan Punaisentorin äärellä mittavaa, Venäjän voimaa symboloivaa, sotilasparaatia. Paraatin avasi toisen maailmansodan aikainen T-34-85, se olikin samalla ainoa paraatimarssiin osallistunut panssarivaunu. Suomalaisekspertti Petri Mäkelä kuvaili paraatia oivallisesti: ”Suhteellisen säälittävää räpellystähän tuo oli jos vertaa esimerkiksi meidän itsenäisyys­päivän paraatiimme, jossa on paljon enemmän ja modernimpaa kalustoa”. (10)

Останови красный фашизм!

 

Marko

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 265.

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 266.

3. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 271.

4. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/ 

5. https://www.unian.net/war/10166030-poslushayte-etot-ad-7-letniy-malchik-pohvastalsya-chto-pomogaet-terroristam-dnr-ubivat-ukraincev-video.html 

6. https://yle.fi/a/3-10786805 

7. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/ 

8. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420 

9. Timothy Snyder: Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset, s. 300.

10. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009572461.html

Kirjoituksen taustoituksessa hyödynnetty aiempia blogeja lähteineen sekä muita teemaa käsitteleviä tai sivuavia kirjoituksia, kuten ”’With tears upon our eyes?’: - - -”.

Irvokkaan näytelmän kolmas osa – kuolematon rykmentti marssii toukokuussa Helsingissä

Tämä on aihe, josta kirjoittaminen ei ole erityinen nautinto minulle – toivoisin, ettei minun tarvitsisi nähdä Helsingin kaduilla ”kuolemattoman rykmentin marssia”, aivan kuten en toivo näkeväni sen kaduilla marssittavan yhdenkään totalitaarisen lipun alla. Mutta tänäkin vuonna ”RUFI- suomalais-venäläinen yhdistys” järjestää ”kuolemattoman rykmentin marssin”, marssittaen väkeä pääkaupunkimme kaduilla, käyttäen hyväksi sitä oikeutta, mikä sen edustajilla maassamme on. He marssivat ”puna-armeijan” ja ”fasismin kukistamisen” kunniaksi unohtaen sen tuskan ja surun, jonka puna-armeija muassaan miehitetyille alueille toi. (1)

Historiaa lukeneena ymmärrän sen mittaamattoman uhrauksen, jonka diktatorinen neuvostovaltio kansalaisineen teki toisessa maailmansodassa taistellessaan natsi-Saksaa vastaan, jonka kanssa oli sodan alla sopinut liiton. Kärjistäen ilmaissen, kaksi vainoharhaista diktaattoria sopi liiton kummankin valmistautuessa samalla karkaamaan toisensa kurkkuun. En nyt tässä ryhdy pohdiskelemaan neuvostovaltion olemusta, mikä tänään monen venäläisen mielessä rinnastuu Venäjään, mitä se tavallaan olikin, sillä neuvostovaltiossa venäläiset kansana olivat ensimmäisenä kansojen joukossa.

Venäjän suurlähetystö muistaa RuFia (kuvakaappaus RuFi:n Facebook-sivu).

Se, että nyky-Venäjällä historiaa kirjoitetaan uudestaan valkopesten menneisyyttä ei tietenkään ole niiden kymmenien miljoonien puna-armeijassa palvelleiden sotilaiden ja upseereiden vika, sekään ei ole heidän vika, että nyky-Venäjä pyyhkii olemasta näiden sotilaiden tekemiä rikoksia, puhumattakaan, että on pyyhkimässä pois totalitaarisen neuvostovaltion tekemiä rikoksia. Irvokasta tässä onkin, että nyky-Venäjä käyttää surutta hyväksi historiaa ja sen tapahtumia oikeuttaakseen tekojaan ollen samalla haluton puhumaan valloittaja-armeijan, joka puna-armeija oli, rikoksista ihmisyyttä vastaan valloittamillaan ja miehittämillään alueilla.

Itse asiassa, kuten tiedämme, tänään puna-armeijan arvostelemisesta voi Venäjällä joutua oikeuteen ja saada tuomion. Ja ne (ulkomaalaiset) tutkijat, jotka tohtivat käsitellä puna-armeijan tekemiä rikoksia tapahtuneina tosiasioina, ovat huomanneet ovien Venäjällä sulkeutuvan – pääsyn arkistoihin käyneen mahdottomaksi. Tätä nykyä arkistojen ovet ovat pysyneet suljettuina monilta muiltakin, 90-luvun avoimuuden tuulahdus on mennyttä, historiankirjoitus on valjastettu Venäjällä palvelemaan maan johdon käyttöönsä valjastamia imperialistia tarpeita – rajojen siirtelyn tarpeelle haetaan perusteita menneisyydestä. Tässä ”kuviossa” haetaan sopivia esimerkkejä ynnä perusteita, milloin neuvostohistoriasta, milloin tsaarinvallan ajoilta. Puna-armeija ja ainakin näennäisen viattomana vuosia sitten Venäjällä alkanut ”kuolemattoman rykmentin marssi” on yhtä lailla valjastettu palvelemaan nyky-Venäjän johdon (kuviteltuja) tarpeita, se on olennainen osa valtiopropagandaa, jossa samalla valkopestään historiaa. Eikä yksin puna-armeijan vaan, kuten olemme nähneet, koko neuvostovaltion historiaa nostaen samalla vainoharhainen Josif Stalin takaisin jalustalle ja saattaen näytösoikeudenkäynteihin heitä, jotka haluavat tutkia mihin rikoksiin Stalinin kaudella syyllistyttiin.

Puna-armeijan turhasta glorifioinnista olisi syytä päästä eroon, voittoisa taistelu ja sitä ennen koetut kärsimykset eivät oikeuta miljoonien miehitettyjen alueidensiviileiden ryöstelyyn, raiskaamiseen ja pahoinpitelyyn, puhumattakaan kymmenien tuhansien siviileiden murhista ja tapoista. Seuraavaksi lainaus Antony Beevorin teoksesta Berliini 1945:

”Koska kaikki ikkunat oli räjäytetty, berliiniläiset muistavat huutojen kuuluneen joka yö. Berliinin kahden pääsairaalan arviot raiskauksen uhreista vaihtelivat 95 000:sta 130 000:een. Eräs lääkäri päätteli, että Berliinin noin 100 000 raiskatusta naisesta noin 10 000 kuoli, useimmat tekivät itsemurhan. Kuolleisuuden arveltiin olleen paljon korkeampi 1,4 miljoonan naisen keskuudessa, jotka raiskattiin Itä-Preussissa, Pommerissa ja Sleesiassa. Kaikkiaan vähintään 2 miljoonan saksalaisnaisen arvellaan joutuneen raiskatuksi, ja huomattava vähemmistö, ellei peräti enemmistö, oli raiskattu moneen kertaan”. (s. 460)

"Kuolemattoman rykmentin marssi" 2018, (kuvakaappaus RuFi yhdistys). (2)

Jokainen voi mielessään pohtia millainen sota siitä syttyisi, jos näkisimme ”ruskealle fasismille” marssittavan samalla antaumuksella Helsingin kaduilla – ja näimmehän me. Teko tuomittiin, kuten pitääkin, nyt sen sijaan katsomme vaivautuneena pois sulkien silmämme, jotta emme joutuisi todistamaan ”punaisen fasismin” marssia poikki katujen. Sillä vaikka Venäjä vaalii hellitellen muistoa fasismin kukistamisesta, ei se kuitenkaan vapautta miehittämilleen alueille tuonut vaan orjuuden. Diktatuuri ja sorto vaihtui yhdestä toiseen, ja sitä seuranneeseen vuosikymmenten miehitykseen, kokonaisiin kansoihin kohdistuneisiin vainoihin, kuten Krimin tataareihin, joita vainottiin ja heidät karkotettiin Krimiltä Stalinin kaudella 18.-20. toukokuuta 1944 – tänään, tällä vuosituhannella Venäjä toi samanmoisen vainon Krimille… Ja mitä me teemme?

Neuvostoliiton romahtaminen omaan mahdottomuuteensa toi miljoonille vapauden, kuitenkin tänään Venäjä on valjastanut menneisyyden käyttöönsä, levittää lonkeronsa rajojensa ulkopuolelle koettaen sitoa itsenäisiä maita rikollisin keinoin itseensä. Ja monet ovat valmiit sulkemaan tältä sorrolta ja miehitykseltä silmänsä, aivan kuten sulkevat silmänsä kuolemattoman rykmentin marssiessa Helsingissä osana nyky-Venäjän valtiopropagandaa.

RUFI:n Facebook-sivulla kirjoitetaan muun muassa seuraavaa:

”Rauhan kulkue symboloi Valtavaa voittoa fasismin ja natsismin yllä 2. Maailmansodassa, pahuuden kukistamista ja tämän valtavan uroteon tehneiden muiston vaalimista. Haluamme muistaa ja kiittää esivanhempiamme heidän uhrautumisestaan jälkipolvien, eli meidän takia! Meidän vapauden ja rauhan johdosta.”

Todennäköisesti he uskovat itsekin tuon mitä kirjoittavat ihmisille luettavaksi. Totuutta siinä on kuitenkin vain nimeksi, muu propagandaa ja totuuden häivyttämistä sanojen taa. Irvokasta on se, että nämä rufilaiset nauttivasta tästä rauhasta ja vapaudesta Suomessa, äiti-Venäjä ei sitä kykene tarjoamaan militarisoidessaan kansaansa ja tukahduttaessaan kansalaisaktivismia.

Olen kaikkea muuta kuin uskonnollinen ihminen, mutta nyt mieleeni palaavat Raamatun tekstit, profeetta Miikan kirjoitukset miekkojen takomisesta auranteriksi ja keihäiden takomisesta vesureiksi. Mutta tänään minusta tuntuu siltä, että kenties on aika takoa auranteristä jälleen miekkoja, vesureista keihäitä.

Останови красный фашизм!

Marko

1. https://www.facebook.com/pg/rufiyhdistys/posts/?ref=page_internal 

2. https://www.youtube.com/watch?v=ERp04WYLSRY 

Päivitystä kaipaava kirjoitus siitä ”Mikä se RuFi oikein on?” (30.tammikuuta 2018).