Junarmija eli ”Putin jugend”, yhteisön militarisointia Venäjällä ja sen Ukrainalta miehittämillä alueilla

 

Nuorten sotilaallisella kasvatuksella oli pitkät perinteet niin tsaarien Venäjällä kuin myös Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton lakattua olemasta 90-luvun alussa, myös perinteinen sotilaskasvatus joutui paitsioon Venäjällä, Vladimir Putinin valtaannousu muokkasi venäläistä nuorisopolitiikkaa perinteiseen suuntaan elvyttäen neuvostovaltiossakin harjoitetun militaristis-isänmaallisen kasvatuksen. Ensimmäisen nuorisoliikkeen – Yhdessäkulkijoiden – noustessa esiin Putinin valtaannousun jalanjäljissä vuonna 2000, liike kaatui vuonna 2005 laittoman pornografian levittämisskandaalin myötä. (1)

Skandaalin jälkeen nuorisoliike organisoitiin uudelleen, jatkaen toimintaa nimellä Naši – ”meikäläiset”. Liikkeen koko nimi paljasti sen ideologisen suunnan: Demokraattinen fasisminvastainen nuorisoliike ”Meikäläiset”. (2) Liike perustettiinkin Kremlin ideologien toimesta eräänlaiseksi vastineeksi Ukrainan oranssille vallankumoukselle, jonka keskeisiä toimijoita olivat nimeenomaan korruptioon ja väkivaltaan kyllästyneet, demokratiasta haaveilleet ukrainalaisnuoret. Järjestön eräänä tarkoituksena oli kasvattaa venäläisnuorista isänmaallisia jatkuvuuden takaajia. Se myös tarjosi toimintaan osallistuneille mahdollisuuden yhteiskunnalliseen nousuun sekä osallistumisen erilaisiin koulutuksiin, joihin kuului myös joukkojenhallinnan opettelua sekä sotilaskoulutusta. Liikkeen suhde valtaapitäviin ei kuitenkaan ollut aivan ongelmaton, siihen hakeutui myös lahjakkaita mutta vihaisia nuoria, jotka synnyttivät järjestön sisälle runsaasti jännitteitä ja levotonta energiaa.

Ongelmia aiheutti myös Viron Pronssisoturi-patsaskiista, jolloin liikkeen aktivistit loukkasivat diplomaattien koskemattomuutta Moskovassa, jonka seurauksena EU puuttui tilanteeseen, osoittaen solidaarisuustukea Virolle. Tuolloin myös Angela Merkel soitti Putinille, syyttäen Venäjää kansainvälisten sopimusten rikkomisesta. Pronssisoturikiistan seurauksena liikkeen toimintaa alettiin painamaan alas, toiminta toki esitettiin liikkeen uudelleen organisointina (v. 2008) käytännössä kyse oli kuitenkin järjestön toiminnan jäädyttämisestä. Tulevina vuosina liikkeen toiminta hiipui, lakaten lopulta kokonaan vuoteen 2013 mennessä, liikkeen perintö jäi kuitenkin elämään.

Venäjällä nuorten militarisointi lähti toden teolla vauhtiin vuonna 2015, jolloin Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun idean pohjalta perustettiin ”nuorten armeija” eli Junarmija. (3) Järjestön tavoitteena on lasten kasvattaminen militaristiseen elämänkatsomukseen. Järjestön kouluttajina toimii tyypillisesti Afganistanin ja Tšetšenian sotien veteraaneja, mutta kouluttajien joukossa on myös ollut Venäjän Ukrainan sotaan vuodesta 2014- eteenpäin osallistuneita henkilöitä, joukossa myös sotarikoksiin osallistuneita. Junarmijan opinto-ohjelmaan kuuluu pienaseiden käyttöä, suunnistusta, ensiaputaitojen harjoittelua sekä sen harjoittelua, kuinka toimia mahdollisen vallankaappauksen sattuessa. Sotilaallisten ja ideologisten harjoitteiden ohella liikkeen osastoilla on myös urheiluseuroja. Vuoteen 2018 mennessä Junarmija oli jo levittäytynyt kaikkialle Venäjän 85 hallintoalueelle. Junarmijalla oli toimintaa jo ennen 24. helmikuuta 2022 Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Mutta jo ennen Junarmijan aktiivisen toiminnan alkua Ukrainalta miehitetyillä alueilla, Venäjän toimin oli aloitettu lasten ja nuorten militaristinen kasvatus miehitetyllä Krimin niemimaalla kuin myös miehitetyssä Itä-Ukrainassa, johon teemaan paneudun syvällisemmin seuraavaksi.

Ukrainassa sotarikoksiin syyllistynyt DShRG Rusitšin perustaja Aleksei Miltšakov kouluttamassa ”nuoria kadetteja” Venäjällä.

Alakouluikäiset militarisoinnin kohteena Venäjän miehittämillä alueilla – lapsia koulutetaan räjäyttämään ukrainalaiset pommeilla

Tässä kohdin muistutan lukijoitani Yhdistyneiden kansakuntien Lapsen oikeuksien julistuksen kymmenennestä periaatteesta, jota Venäjä miehittämillään alueilla rikkoo räikeästi.

”Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.” (4)

Muistutan myös, että Venäjä on ratifioinut Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistuksen. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien julistuksen lisäksi Venäjä on räikeällä tavalla rikkonut Geneven sopimusta sotatoimien ohella myös alueilla, joita se miehittää.

Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla lapsille järjestettiin päiväkodeissa ja kouluissa ”patrioottisen kasvatuksen” -nimellä kulkenutta militaristista kasvatusta miehityksen ensivuosista lähtien. Miehitetyn Luhanskin alueella ”patrioottisen kasvatuksen” -laki otettiin käyttöön vuonna 2015, vastaava lakiehdotus annettiin miehitetyn Donetskin alueella vuonna 2017, jossa ohjelmaan sisällytettiin ”nuorille tarkoitettua asevelvollisuuteen valmentavaa” -koulutusta. Neuvostoajat kokeneet totesivat Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden päiväkotien olevan, jos mahdollista, vieläkin militaristisempia kuin neuvostoaikoina. Lauluja, marsseja ja propagandaa sekä erilaisia harjoituksia saattoi olla päivittäin. Lapset joutuvat myös viettämään vapaa-aikaansa hyvin militaristisilla ja propagandistisilla ”patrioottisen kasvatuksen leireillä” vanhempiensa katseiden ulottumattomissa.

Kesällä 2018 toimittaja Aleksandr Tverskoi jutteli seitsemänikäisen ”Nikitan” kanssa, joka kertoi julkaistulla videolla auttavansa [militanttitaistelijoita] palvelussa ja taistelussa ukrainalaisia vastaan, hän kertoi heidän valmistautuvan räjäyttämään ukrainalaiset pommeilla, niin että ”Ne menee ’tuhannen pillun päreeksi’”. (5) Nikita oli opetettu vihaamaan ukrainalaisia ja tappamaan heitä käskystä. Aiemmin samana vuonna miehitetyn Donetskin alueella jonkin asteista kuohuntaa paikallisissa herätti kaikkiin yli 16-vuotiaisiin miespuolisiin asukkaisiin kohdistettu värvääminen aluepuolustusprikaateihin – tuolloin paikalliset kuvailivat toimintaa ”pakko”-luonteiseksi. Tuolloin käynnissä olleen sodan kuluessa vastaavia värväysoperaatioita oli järjestetty aiemminkin, mutta silloinen synnytti paikallisten keskuudessa aiempiin verrattuna selkeästi enemmän vastustusta ja kritiikkiä.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna, näyttää siltä, että miehityksen alkupuolella Venäjä operaattoreidensa avulla harjoitteli sellaista tilannetta varten, jossa kansalaisiin oli kohdistettava todellisia pakkotoimia. Todennäköisesti venäläiset operaattoreidensa avulla keräsivät Tuolloin pakkovärvätyiltä sekä kuulusteluihin kutsutuilta henkilötietoja sekä tietoja perheestä ja sukulaisista myöhempää käyttöä varten. Useimmat näistä pakkovärvätyistäkin pääsivät takaisin kotiin viimeistään muutaman viikon kuluttua. Lukuisat, vastaavat, miehitysvuosina toteutetut kuulustelut sekä liikekannallepanoharjoitukset saattoivat helpottaa vuonna 2021 järjestettyjen, harjoitusten ja kuulusteluiden toteuttamista miesten ja nuorukaisten uskoessa, että kotiin pääsee viikon parin kuluessa, koska niin oli toimittu suurimman osan kohdalla aiemminkin. Näin ei kuitenkaan tehty, niinpä miehitettyjen alueiden asukkaat ymmärsivät tammi-helmikuussa 2022 tilanteen olevan erilaisen kuin edellisinä vuosina, jonka jälkeen näitä pakko-ottoja ryhdyttiin karttamaan miespuolisten asukkaiden piileskellessä näiltä ns. värvääjiltä – moni mies teineistä vaari-ikäisiin pysytteli piilossa kuukausien ajan yhtäjaksoisesti.

Venäjä kohdisti ainakin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla näitä pakko-ottoja vuoden 2022 alkupuolelta lähtien juuri ja juuri 18 vuotta täyttäneisiin, myöhemmin värväystoiminnan ohella pakko-ottoja on ryhdytty kohdistamaan myös alle 18-vuotiaisiin. Alaikäistenkin kohdalla metodit ovat samat kuin aikuisilla, omaiset eivät välttämättä saa tietää läheiseensä kohdistuneesta värväystoiminnasta kuin vasta siinä vaiheessa, kun hänet on siirretty jollekin toiselle paikkakunnalle – pahimmassa tapauksessa rintamalle.

Mutta palatkaamme vielä aikaan ennen 24. helmikuuta 2022 ja Venäjän miehittämillään alueilla toimeenpanemaan lasten ja nuorten ”patrioottiseen kasvatukseen”.

Kesäkuussa 2019 miehitetyn Luhanskin alueella perustettiin varsinaiset lapsille ja nuorille suunnatut ”sotilaallisen ja patrioottisen kasvatuksen” yksiköt seuraaville paikkakunnille Luhanskiin, Krasni Lutšiin, Antratsitiin ja Dovzhanskiin (ent. Sverdlovsk) sekä Perevalskiin. Miehitetyn Donetskin alueelle vastaavia organisaatioita oli jo perustettu aiemmin keväällä useammalle paikkakunnalle. Ukrainan ihmisoikeusasiamiehen arvion mukaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli joulukuuhun 2018 mennessä jo yli 5000 lasta osallistunut militaristisille ”patrioottisen kasvatuksen”-leireille. Tulevina vuosina toiminta kiihtyi entisestään, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueilla järjestetyille leireille osallistui nuoria myös Venäjältä – mahdollisesti muistakin maista. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sijaitsevassa Artekin leirikeskuksessa järjestettyihin nuorten kansainvälisiin leireihin osallistui nuoria miehitysvuosienkin aikana Suomesta. (6) Näiden leirien ei tiedetä olleet luonteeltaan militaristisia, sen sijaan venäläistä patriotismia niissäkin viljeltiin. Kyseisessä leirikeskuksessa on järjestetty runsaasti myös lasten ja nuorten patrioottisia leirejä, joiden kouluttajina on ollut nuoria Junarmijasta. 

Junarmijan nuoret kouluttajat opettavat itsepuolustusta Artek-leirillä.

Atlantic Councilissa toukokuussa 2019 julkaistussa Children as a Tool: How Russia Militarizes Kids in the Donbas and Crimea-artikkelissa tarkasteltiin hyvin kriittisesti Venäjän toimia Ukrainalta miehittämillään alueilla, joissa paikallisten yhteisöiden militarisointi ulottui kouluikäisiin lapsiin saakka. (7) Venäjä on historiallisesti turvautunut yhteisöiden militarisointiin osana paikallisen väestön hallintaa, kasvatus ja hallintatavan ollessa indoktrinoivan.  

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla toiminta on samanlaista, kuitenkin sillä erotuksella, että se on alkanut Junarmijan sekä – kansainvälisoikeudellisesti laittoman ja YK:n peruskirjan vastaisen – Venäjään liittämisen myötä aiemmin kuin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Venäjän toimiin Krimin niemimaalla on myös kiinnitetty enemmän huomiota kuin Itä-Ukrainan katastrofaalisen surkeaan ihmisoikeustilanteeseen, koska Krimin niemimaalla Venäjän katsotaan miehittäjävaltiona olevan juridisesti vastuussa miehitetyn niemimaan asukkaiden kaltoinkohtelusta. Toisaalta helmi-maaliskuussa 2014 alkaneen miehityksen kuluessa kansainvälinen yhteisö ei julkilausumia kummempiin toimiin ryhtynyt painostaakseen Venäjää asiassa.

Miehitetty Itä-Ukraina oli myös näiltä osin musta-aukko kansainväliselle yhteisölle, Venäjää ei asetettu vastuuseen keväällä 2014 käynnistämästään sodasta kuten ei miehityksestäkään. Se ei myöskään ole joutunut vastuuseen miehitetyssä Itä-Ukrainassa tekemistään sotarikoksista kuten ei ihmisoikeusrikkomuksistakaan, joista kansainvälinen yhteisö on kuitenkin ollut tietoinen jo vuosien ajan. Kesällä 2021 Genevessä esiteltiin siihen mennessä uusin Itä-Ukrainan ihmisoikeusraportti, jossa tilaisuudessa Yhdistyneiden kansakuntien apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif kertoi kidutusta tapahtuvan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla päivittäin ja järjestelmällisesti. (8) Näiden asioiden toteamisella ei ollut käytännön merkitystä kansainvälisen yhteisön toimintaan. Venäjä sai jatkaa rikollisella tiellä vielä reilun puolen vuoden ajan, kunnes aamuyöllä 24. helmikuuta 2022 naiiveimmatkin lännessä havahtuivat karuun todellisuuteen.

 

Sodan glorifiointi – myyttien vaalintaa

Oma lukunsa yhteiskunnan ja yhteisöiden militarisoinnissa on sodan glorifiointi. Sodan glorifioinnilla tarkoitan natsi-Saksasta saavutetun voiton juhlintaa, sitä kuinka tämän voiton juhlinnassa korostetaan sodan voittoisaa puolta rakentaen siitä jopa myyttinen tapahtuma, joka näyttää luovan perustan nyky-Venäjän olemassaololle. Kyse on siis eräänlaisesta valtiollisesta ideologiasta, jossa voitosta symboleineen on rakennettu yksiulotteinen spektaakkeli, josta on karsittu kaikki kriittinen tarkastelu, sodan tapahtumien ja päätösten ruodinta; siitä on karsittu myös kaikki sellainen, joka rikkoo illuusion voittoisasta – natsi-Saksan kukistaneesta – neuvostokansasta. Nykyään tämä neuvostokansakin assimiloituu entistä enemmän venäläisiin, kyse on Venäjän uhrautumisesta taistelussa natsismia vastaan. Tästä taistelusta haetaan myös oikeutusta käynnissä olevaan sotaan, jossa ukrainalaiset (sekä entistä enemmän kollektiivisesti länsi) rinnastetaan natseihin. Palautan lukijoideni mieliin seikan, jonka Timothy Snyder nosti esille erinomaisessa kirjassaan Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (9)

Putinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” on sellainen… Tai, kuten miehitetystä Donetskista kotoisin oleva L. totesi jo vuosia sitten: ”Minusta tuli Euromaidanin jälkeen yhdessä yössä vihollisista ultimaattisin – fasisti. Neuvostoliitossa viholliset olivat fasisteja, Venäjällä viholliset ovat fasisteja.”

Kyse ei ole siitä, onko henkilö oikeasti fasisti (tai natsi), kyse on siitä, että Kreml määrittelee henkilön sellaiseksi ja tämä määritelmä antaa oikeutuksen teoille, joita valtiovalta (tai yksittäinen venäläinen) henkilöön kohdistaa. Putinin logiikka on hyvin samanlainen kuin Stalinin aikoinaan: valtio henkilöityy johtajaan, ja johtajan etu on valtion etu. Tämän narratiivin vahvistamiseen Venäjän historiapolitiikkaa lainsäädäntöineen ja voitonpäivän juhlintaa käytetään. Tavallisen venäläisen toiveilla, haluilla tai tarpeilla ei ollut merkitystä Josif Stalinille ja aivan yhtä merkityksettömiä ne ovat Vladimir Putinille. Oma lukunsa sodan glorifioinnissa on spektaakkelimainen näytelmä, jota toistetaan joka kevät voitonpäivää ennen ja johon kansa pääsee osalliseksi (ja josta seuraavaksi esimerkkinä muutama kuva). Tänä vuonna spektaakkelista puuttui yksi pala Venäjän hallinnon kiellettyä, perinteeksi muodostuneet, Kremlin narratiivia myötäilevää historiankirjoitusta pönkittävät, kuolemattoman rykmentin -marssit Venäjällä. 

Peruskoululaiset osallistuvat voitonpäivänparaatiin Lipetskissä v. 2018.

Voitonpäivän glorifiointia Venäjällä, toukokuu 2018.

Kiitos ukrainalaisten urhean taistelun. Tämän vuoden toukokuussa Venäjän johto ei päässyt ihastelemaan Punaisentorin äärellä mittavaa, Venäjän voimaa symboloivaa, sotilasparaatia. Paraatin avasi toisen maailmansodan aikainen T-34-85, se olikin samalla ainoa paraatimarssiin osallistunut panssarivaunu. Suomalaisekspertti Petri Mäkelä kuvaili paraatia oivallisesti: ”Suhteellisen säälittävää räpellystähän tuo oli jos vertaa esimerkiksi meidän itsenäisyys­päivän paraatiimme, jossa on paljon enemmän ja modernimpaa kalustoa”. (10)

Останови красный фашизм!

 

Marko

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 265.

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 266.

3. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 271.

4. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/ 

5. https://www.unian.net/war/10166030-poslushayte-etot-ad-7-letniy-malchik-pohvastalsya-chto-pomogaet-terroristam-dnr-ubivat-ukraincev-video.html 

6. https://yle.fi/a/3-10786805 

7. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/ 

8. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420 

9. Timothy Snyder: Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset, s. 300.

10. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009572461.html

Kirjoituksen taustoituksessa hyödynnetty aiempia blogeja lähteineen sekä muita teemaa käsitteleviä tai sivuavia kirjoituksia, kuten ”’With tears upon our eyes?’: - - -”.