Näytetään tekstit, joissa on tunniste maakaupat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maakaupat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Katsaus menneeseen: venäläisten kiinteistö- ja tonttikaupoista Suomessa –


olemmeko oppineet mitään?

Venäjän Ukrainaan kevättalvella 2022 kohdistamasta suurhyökkäyksestä lähtien Suomessa on käyty aaltoilevaa keskustelua venäläisten kiinteistö- ja tonttikauppojen kieltämisestä – puheista ei kuitenkaan ole edetty vielä konkreettisten tekojen asteelle. Aiemmin syyskuussa puolustusministeri Antti Häkkänen kielsi kuusi kiinteistökauppaa, joiden taustalla on puolustusministeriön mukaan kytköksiä Venäjän valtiollisiin toimijoihin. (1) Venäläisten kiinteistö- ja tonttikauppojen rajoittaminen tai kieltäminen on ollut säännönmukaisesti otsikoissa viime vuosikymmenen puolelta lähtien, sikäli aihe ei ole tuore, mutta tähän päivään mennessä Suomessa ei ole edetty yksittäisiä rajoitus- ja estotoimia pidemmälle. Häkkäsen kuuden kiinteistökaupan estäminen on muistini mukaan jopa poikkeuksellinen toimi, yleensä on kyse ollut yksittäisten kauppojen estämisestä. (Huom. tavallisesti estämistä esittää Puolustusvoimat).


Satelliittikuva venäläismiljardöörin omistamasta Kotasaaresta.  Laittomasti rakennettu helikopterikenttä näkyy vaaleana alueena saaren keskiosassa. Tätä nykyä kiinteistö on takavarikossa.











Aiheen oltua älleen pitkään pinnalla, päätin kaivella omia arkistojani ja tutustua uudelleen (kertauksenomaisesti) siihen mitä aiheesta olen kirjannut ylös. Aineiston runsauden vuoksi tämä kirjoitus koostuu muutamista kirjoituksiini ja muistiinpanoihini merkkaamista maininnoista ja havainnoista – pääasiassa vuosilta 2015 ja 2016. Olen myös sivunnut aihetta heinäkuussa 2020 kirjoittamassani blogissa ”Tuula Malin: Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa”.

Vuonna 2016 Suomen Sotilas julkaisi artikkelin, joka perustui sen selvitystyöhön ulkomaalaisten kiinteistöostoista Suomessa. (2) Kyseiseen artikkeliin Suomen Sotilas keräsi julkisista lähteistä saatavilla olevat tiedot ulkomaalaisten kiinteistöostoista kuluneen 16 vuoden aikana. Tietojen pohjalta artikkeliin oli koottu taulukko kiinteistöostoista kansallisuuksittain vuodesta 2000 alkaen. Artikkelin mukaan ennen vuotta 2009 ostajien kansallisuutta ei tallennettu systemaattisesti, joten Suomen Sotilas teki selvitystyön useiden eri rekisterilähteiden tietoja yhdistäen.

Suomen Sotilaan mukaan tuolloin (v. 2000–2016) ulkomaalaistaustan selvittäminen on kohtuullisen helppoa vain yksityishenkilöiden osalta, joten esimerkiksi ulkomaalaisten omistamien mutta Suomeen rekisteröityjen yritysten kiinteistökaupat eivät heidän tilastossansa näkyneet. Tähän joukkoon kuului esimerkiksi Turun laivaväylien läheisyyteen sijoittuvien ja venäläisomistuksessa olevan Airiston Helmi Oy:n kiinteistökaupat. Airiston Helmi nousi otsikoihin 22. syyskuuta 2018, poliisin tehdessä yhdessä tullin kanssa ratsian Airiston Helmeen. (3) Airiston Helmen tapausta en kuitenkaan tässä kirjoituksessa tämän enempää tarkastele, mikäli tarkastelisin, kaappaisi se leijonanosan kirjoituksen sisällöstä.

Suomen Sotilaan kokoama tilasto ei myöskään paljastanut Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvan Rotenbergin perheen tai Gennadi Timtšenkon yritysten kiinteistöomistuksia. Boris Rotenbergillä kuin myös hänen pojallansa Romanilla on Suomen kansalaisuus, aivan kuten on Gennadi Timtšenkollakin. (Huom. alkuperäisten muistiinpanojen kirjoittamisen jälkeen Yhdysvaltojen ohella Euroopan Unioni on kohdistanut pakotteita Rotenbergin suvun jäseniin sekä Timtšenkoon).

Suomen Sotilaan kokoamasta tilastosta selviää, että venäläiset olivat tuolloin suurin yksittäinen ulkomaalaisryhmä, joka hankki kiinteistöomistuksia Suomesta. Venäläiset ovat tehneet vuodesta 2000 lähtien yhteensä 5309 kiinteistökauppaa (vuoteen 2016 mennessä). Vilkkaimmat kaupantekovuodet olivat olleet 2007, 2008 ja 2011 mutta vielä 2013 tehtiin yli neljäsataa kauppaa. Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehitystä ja Itä-Ukrainan sotaa seurannut kansainvälisen tilanteen kiristyminen vähensi vuosi vuodelta venäläisten kiinteistöostoja Suomesta. Mutta kuten Häkkäsen päätöstä tältä vuodelta osoittaa, Venäjän valtiollisiin toimijoihin liittyvät ostajat yrittävät edelleen ostaa kiinteistöjä Suomesta.

Vuosien 2000–2016 välillä venäläiset olivat suurin yksittäinen ulkomaalaisten kiinteistöomistajien ryhmä (5309 kiinteistöä). Venäläisten jälkeen seuraavina tulivat ruotsalaiset 1927 kiinteistöä ja virolaiset 1537 kiinteistöä sekä saksalaiset 567 kiinteistöä. (Huom. koko taulukko kommentteineen kirjoituksen lopussa, lähteiden jälkeen). Suomen Sotilaan selvitystyön myötä paljastui jo tuolloin eräs merkittävä ongelma. Nimittäin se, ettei käytössä olevien lähteiden perusteella, (ainakaan kovinkaan helposti), ole aivan kaikki omistajatahot selvitettävissä: ”Ulkomaalaisten omistamien mutta Suomeen rekisteröityjen yritysten kiinteistökaupat eivät listauksessa näy”. Lisäksi erilaisten bulvaanien käyttö, johon Tuula Malin kirjassaan viittaa, mahdollistavat jälkien häivyttämisen.

Suomen Sotilas -lehden numerossa 2/2015 käsiteltiin myös maakauppoja, niihin perehtyneen Hannu Luotolan (prikaatinkenraali evp) artikkelissa ”Kaikki Kaupan”. Luotolan artikkelin ohella teemaa käsiteltiin myös Jaakko Puuperän kommentissa ”Konstit on monet”. Huomioitavaa on, että Luotolan artikkelin kirjoitushetkeen mennessä ”Eduskunnassa on tehty vuodesta 2008 alkaen lukuisia toimenpiteitä – tai ainakin aloitteita – lainsäädännön kehittämiseksi, mutta ne eivät ole johtaneet mihinkään.” (4) Jo tuolloin ongelma oli ollut olemassa vuosien ajan, mutta riittävää poliittista tahtoa ei ollut löytynyt, jotta se olisi kyetty ratkaisemaan millään tasolla. Hämmentävintä kokonaisuudessa on se, ettei tätä tahtoa ole löytynyt vieläkään. Syitä kyllä löydetään sille, miksi ongelmaa ei voida ratkaista.

Samaisesta Suomen Sotilaan numerosta löytyy lyhyt mutta huomionarvoinen kirjoitus ”Hämärän rajalla”, joka on ilmeisesti myös Luotolan käsialaa, kirjoituksen lopussa on nimikirjaimet HL. Lainaan kirjoituksesta pari kappaletta:

Venäjä ei ole demokratia, eikä siellä vallitse EU:n kaltainen oikeusjärjestys. Venäläiset toimivat maansa ulkopuolella tottumansa yhteiskuntaelämän ’lakien’ tai ’lainalaisuuksien’ mukaisesti. Tämä aiheuttaa vastakkainasetteluja ja ongelmia.

Suomeen on syntynyt puutteellisen lainsäädännön myötä moraalin suuruinen aukko. Suomeen on tuotu sen yhteiskunnalle vieraita toimintaperiaatteita, jotka liittyvät omistuksen hämärtämiseen ja rahanpesuun. Ongelmana on myös rahanpesulaki, joka estää rikollisten itse pesemän rahan takavarikoinnin Suomessa”. (5)

Eli se, että maakaupat itsessään aiheuttavat ongelmia on vain yksi osa tätä kokonaisuutta. Oli syytä keskustella enemmän myös siitä, että kokonaisuus aiheuttaa myös muita ongelmia ja juurruttaa Suomeen epätyypillisiä toimintatapoja, jotka ovat meille uusia ja joita ei voida pitää myönteisenä kehityksenä. Ne avaavat myös tietä muille yhteiskunnallisille lieveilmiöille kuten korruptiolle ja vaikuttamiselle. Aivan kuten ne voivat lisätä houkutusta muihin rikoksiin, kuten rahanpesuun. Entisen Neuvostoliiton alueen oligarkkien kiinteistökaupat ovat synnyttäneet ympärilleen ikäviä lieveilmiöitä (esim. Iso-Britanniaan), tuskin me Suomessakaan olemme sellaisilta täysin suojassa. Tuula Malinin teos antaa näyttöä sen puolesta, että venäläisten kiinteistö- ja maakauppojen ympärille on kehittynyt epätervettä toimintaa.

Nähdäkseni Suomen olisi ollut mahdollista puuttua jo aiemmin Venäjän kiinteistö- ja tonttikauppoihin vetoamalla siihen, ettei Venäjällä toteudu vastavuoroisuuden periaate. Itse asiassa Venäjä on jatkuvasti kiristänyt ulkomaalaisten mahdollisuutta omistaa tai vuokrata kiinteistöjä/maata Venäjällä muun muassa seuraavalla tapaa (havainnot v. 2015):

- 2011 Venäjä teki päätöksiä, jotka estävät ulkomaalaisilta kiinteistöjen oston alueilta, joihin suomalaiset tuntevat mielenkiintoa.

- 2012 Venäjä ilmoitti lunastavansa Karjalassa olevat parisataa suomalaisten omistuksessa olevaa kiinteistöä.

- 2013 lopulla tuli tieto siitä, että ulkomaalaisten kiinteistökaupat ja myös vuokrasopimukset ovat tulossa luvanvaraisiksi koko Venäjän alueella vuoden 2015 alusta.

- Venäjä ei raja-alueilla Suomenkaan kohdalla myy maataan ulkomaalaisille turvallisuussyistä, raja-alueet ovat kymmeniä kilometrejä, jopa yli sata kilometriä leveitä vyöhykkeitä. (Lähteenä: Suomen Sotilas 2/2015).

Vielä vuosina 2015 ja 2016 olin sitä mieltä, ettei aivan kaikkea venäläistaustaista kiinteistö- ja maakauppaa pitäisi kieltää mutta harkintaa olisi syytä käyttää olennaisesti enemmän kuin silloin käytettiin. Näiltä osin asetelma on muuttunut niin paljon (oli jo ennen helmikuuta 2022), että toistaiseksi kaikki kiinteistö- ja maakaupat venäläisten kanssa tulisi kieltää.

Luonnollisesti myös Venäjä pyrki tuolloin (v. 2015 ja 2016) vaikuttamaan siihen, ettei Suomessa ryhdyttäisi rajoittamaan venäläisten kiinteistö- ja tonttikappoja: Venäjän ulkoministeriön mukaan huoli maakaupoista oli russofobiaa. (6) Mutta kyllä me suomalaisetkin tuolloin varoimme julkisesti puhumasta Venäjästä. Tarvittaessa ryhdyimme puhumaan mustaa valkoiseksi, kuten Ilkka Kanerva teki painottaessaan, ettei Supon eduskunnalle toimittamassa lausunnossa (syyskuussa 2016) puhuta nimenomaan Venäjästä, viitatessa hybridivaikuttamisen kohdalla ”maakauppoihin”. (7 ja 8) Täysin tarpeetonta valkopesua Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Kanervalta.

Edellä kirjoitetuista havainnoista, muutamaa huomautusta lukuun ottamatta, on vierähtänyt lähes vuosikymmen. Katsellessani taaksepäin, voin todeta, että tilanne oli tuolloin paljon huonompi, mitä itsekään uskoin. Itse kuitenkin kuuluin siihen joukkoon, joka suhtautui kriittisesti venäläisten omistuksiin ja joka, perustellusti, epäili sitä, että viranomaisemme todellisuudessa kontrolloisivat tilannetta vuosi pari Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen jälkeen. Tuula Malinin teos ”Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa” julkaistiin v. 2020 (Docendon toimesta). Sen ohella, että teoksen olisi tullut toimia herätyskellona meille kaikille, se paljasti myös sen karun tosiasian, ettei viranomaisillamme ollut teoksen kirjoitusta edeltävinä vuosina todellista selkoa siitä kuka omistaa ja missä. Ongelmia oli jopa tietää, että kuka osti maata, kiinteistöjä jne. puolustusvoimien alueiden tuntumasta – tai kuka oli lopullinen omistaja myyjien ja ostajien ketjussa.

Teos antoi myös varsin karun kuvan suomalaisten kuntapäättäjien harkintakyvystä. Venäläisosapuolen ryhtyessä puhumaan miljoonista, harkinta näyttää pettäneen aivan liian monella kuntapäättäjällä. Eräissä kriisikunnissa se on pettänyt vieläkin helpommin. Retorisena kysymyksenä, onko puheiden ja pienten ”tuliaisten” lisäksi mikään muu vaihtanut omistajaa näissä neuvotteluissa. Kuntapäättäjien harkintakyvyn pettämisen ohella olisi myös syytä keskustella entistä enemmän viranomaisvalvonnan onnistumisesta – tai monissa tapauksissa siitä, miksi valvonta epäonnistui. Kuten miten venäläismiljardööri Igor Kasaevin tapauksessa. Hänen onnistuessa rakentaa (käytännössä) kenenkään huomaamatta omistamaansa Kotasaareen helikopterikenttä. (9) Toki meidän olisi ollut, tapahtuneen paljastuessa, syytä kysyä itseltämme, että miten Venäjän turvallisuuselimiin linkitetyn miljardöörin edes onnistui ostaa saari Saimaan syväväylän tuntumasta.

Parasta mitä me voimme nyt tehdä, ottaa opiksi – eikä vain Suomessa vaan laajemmin Euroopassa ja varmistaa, ettei kriittistä infrastruktuuria päädy, nykyistä enempää, vihamielisten maiden hallintaan. Meidän on myös kyettävä puhumaan uhkakuvista nykyistä enemmän ja rehellisemmin. Suomessa Venäjän synnyttämää uhkaa valkopestiin ja väheksyttiin aina viime vuosiin saakka. Valkopesun ohella ryhdyimme myös harjoittamaan itsesensuuria – vaiensimme hetkittäin jopa kovaäänisesti kriittisimpiä äänenpainoja.

* * *

Ei tänne enää tulla kuin hollitupaan, toivottavasti. Nimittäin rajoitustoimenpiteisiinkin on ryhdytty – 1. tammikuuta 2020, ulkomaalaisten tekemiä maakauppoja rajoittava laki astui voimaan. Ja viimeisimpänä, puolustusministeri Antti Häkkänen esittää täyskieltoa venäläisten kiinteistökaupoille Suomessa. Voisin sanoa, että vihdoinkin!


Marko

 

Lähteet:

3. Suomen Kuvalehti 5. lokakuuta 2018, s. 27.
4. Suomen Sotilas -lehti nro. 2/2015, Hannu Luotola ”Kaikki Kaupan” s. 6 eteenpäin.
5. Suomen Sotilas -lehti nro. 2/2015, HL ”Hämärän rajalla”.

Ulkomaalaisten yksityishenkilöiden kiinteistöostot Suomessa vuosina 2000–2016, lähde: Suomen Sotilas.










perjantai 24. heinäkuuta 2020

Tuula Malin: Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa


Venäjän kiinteistö- ja tonttikaupat Suomessa ovat nousseet suuriin otsikoihin viime vuosina, syyskuun 22. päivä 2018 venäläisten omistamat kiinteistöt nousivat kaikkien huulille, viranomaisten suoritettua laajan ratsian Saaristomeren syväväylien äärellä sijainneen, ”matkailu- ja majoituspalveluja” tarjonneen, Airiston Helmen tiloihin.

Mutta jo ennen Airiston Helmen ratsiaa yksittäiset toimittajat ja mediat olivat kiinnittäneet huomiota venäläisten, sangen outoihin, tontti- ja kiinteistökauppoihin Suomessa, vielä tuolloin kyseessä oli tavattoman usein taistelu tuulimyllyjä vastaan – huomion ollessa kaikkea muuta kuin kannustavan, ennemminkin päinvastoin leimakirveiden heiluessa ja syyttävän sormen osoittaessa työtään tekeviin toimittajiin (ja kansalaisaktivisteihin). Toimittaja Tuula Malinin voi sanoa kuuluvan aiheen käsittelyn pioneereihin Suomessa, todennäköisesti hän on ensimmäinen (tai ainakin ensimmäisiä) toimittajia, jotka kirjoittivat aiheesta – Malin aloitti aiheen tutkimisen vuonna 2007 ja lokakuussa 2008 MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa hän uutisoi sisämaan tonttikaupoista ensimmäisen kerran. (s. 279)

Noista vuosista on vierähtänyt aikaa reilu vuosikymmen, lukemattomien juttujen ja katsausten myötä on luonnollista, että toimitustyö kaikkine havaintoineen kootaan yksiin kansiin, näin lukijoidenkin on helpompi ymmärtää ja havainnoida kokonaisuutta. Docendon kustantama, Tuula Malinin kirjoittama ”Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa” herätti ilmestyessään kohua, teosta kritisoitiin erityisesti Georgij Alafuzoffiin liittyvien vihjailujen tähden, lähteistämättöminä vihjeinä ne jäivät ikävällä tapaa riippumaan ilmaan, mutta kriitikoiden taholta liiallisen huomion kiinnittäminen Alafuzoffiin, siirtää samalla keskustelua syrjään itse asiasta – Venäjän kiinteistö- ja tonttikaupoista Suomessa ja tähän toimintaan liittyvistä havainnoista ja kokonaisuudesta.

Tuula Malin: Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa.




























Ennen uppoutumista Malinin teoksen havainnointiin, muutama sana omasta aihepiiriin liittyvästä kiinnostuksesta. Reilu vuosikymmen sitten, aikana, jolloin venäläisten tonttikaupat nousivat ensimmäistä kertaa otsikoihin, itse suhtauduin aiheeseen varsin neutraalisti – aihe herätti kiinnostusta mutta koskapa oma tietämykseni oli perin vajaata, olin ennemminkin utelias ilmiöstä. Etelä-Karjalasta kotoisin olevana asia herätti luonnollisesti kiinnostusta, alueella moni tontti ja mökki vaihtoi omistajaa, halutessaan jonkin tontin, kiinteistön tai tilan, venäläiset lähes poikkeuksetta tekivät tarjouksen, jolla voittivat suomalaiset – hinnat nousivat, elettiin hulluja vuosia.

Kiinnostusta seurasi aiheeseen tarkempi tutustuminen, suhtauduin vielä kauppoihin neutraalisti mutta kaipasin avoimempaa keskustelua hyödyistä ja haitoista – keskustelu kun paikallisella tasolla tuppasi olemaan keskustelua hyödyistä. Neutraalia vaihetta seurasi kriittisempi suhtautuminen, muistan kirjoittaneeni 2010-luvun alkupuolella ensimmäiset kriittiset kirjoitukseni aiheesta keskustelufoorumeille, lopulta kriittinen suhtautuminen muuttui vieläkin varautuneemmaksi suhtautumiseksi venäläisten toimintaan Suomessa – kaipasin rajoituksia vähintäänkin alueille, jotka rajoittuivat maanpuolustuksellisesti tai turvallisuuspoliittisesti tärkeisiin kohteisiin.

Muistan keskusteluista vähättelyä venäläisten ostokäyttäytymistä ja sen muodostamaa mahdollista turvallisuusuhkaa kohtaan, keskustelijoita, jotka halusivat rajoittaa venäläisten toimia, katsottiin pitkin nenänvartta vielä niinkin myöhään kuin vuoden 2015 puolella.

Minusta vaan tuntuu hyvin erikoiselta, että nämä tontit hankitaan venäläiseen omistukseen eikä suomalaisille bulvaaneille. Miksi heilutetaan punaista lippua ja huudetaan, Hei me ollaan täällä!? - - -

Minua vaan hymyilyttää se että ihmiset luulevat keksineensä jotain salaista tässä asiassa. Aika vähäinen on usko suomalaisiin viranomaisiin”.

Tuolloin venäläiset käyttivät bulvaaneja vähemmän, ilmeisesti syystä, koska eivät nähneet sille tarvetta, koska viranomaisillamme ei ollut täyttä selkoa siitä kuka omisti ja missä, kuten ei siitäkään kuka oli todellinen omistaja, ja on myös syytä muistaa, että pitkälle 2010-luvulle Suomessa toivotettiin venäläisomistajat tervetulleiksi, mikä todennäköisesti vaikutti siihen, etteivät he nähneet kaikissa tapauksissa tarvetta bulvaanien hyödyntämiselle.

Niin ikävä kuin se on todeta, Malinin teoksen perusteella tilanne oli muutama vuosi sitten se, ettei viranomaisillamme ollut selkoa siitä kuka omistaa ja missä, ongelmia oli jopa tietää, kuka osti maata, kiinteistöä jne. puolustusvoimien alueiden tuntumasta – tai kuka oli lopullinen omistaja myyjien ja ostajien ketjussa. Airiston Helmen paljastumisen jälkeen alkoi omistusten kierrätys, omistusjärjestelyjen muuttuessa aiempaa monimutkaisemmiksi. (s. 277) Tästä on luontevaa siirtyä tarkastelemaan Tuula Malinin teosta ”Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa” – kiinnitän huomioni pääasiassa kiinteistö- ja tontti- sekä erilaisiin yrityskauppoihin, vaikka Malin teoksessa käy kertauksenomaisesti läpi omaa uraansa toimittajana ja kirjailijana sekä kirjoittajana, huomioiden venäläisten tekemien tontti- ja kiinteistökauppojen ohella myös muita hybridi- ja vaikuttamisoperaatioita, viitaten myös ”Tapaus Antoniin” ja sen myötä hybridisotaan kuuluvaa informaatio-psykologista vaikuttamista huoltajuuskiistojen näkökulmasta.

Osana laajempaa kokonaisuutta teoksessa käydään myös läpi hybridisotaan ja vaikuttamiseen liittyviä toimia, kuten vastakkainasettelun lisääminen kohdevaltiossa (jota Suomessakin tapahtuu) ja ulkovenäläisten hyötykäyttö, joita teemoja en kuitenkaan katso tarpeelliseksi kommentoida tässä laajalti. Eteläkarjalaistaustaisena törmäsin itsekin jo vuosia sitten Venäjän pyrkimyksiin vaikuttaa kieliopintojen kautta Etelä-Karjalan alueella, kuinka Lappeenrannassakin venäjän kielinen koulu oli tehnyt yhteistyötä ”Russkij Mir” -säätiön kanssa, saaden myös tukea säätiöltä. ”Russkij Mir” (eli venäläinen maailma) on Venäjän valtion ja Venäjän ortodoksisen kirkon yhteishanke, jonka päämääränä on venäläisten arvojen, kielen ja kulttuurin vahvistaminen – poliittisia ulottuvuuksia unohtamatta. Säätiö pyrkii vahvistamaan venäläistä identiteettiä ensisijaisesti ulkovenäläisten keskuudessa, mutta kohderyhmänä on myös vastaanottajavaltioiden kantaväestö. Suomessa Russkij Mir on kampanjoinut myös pakkoruotsia vastaan, ja Suomessa säätiön painopistealueena on ollut Kaakkois- ja Itä-Suomi, jossa on myös esitetty voimakkaita pakkoruotsinvastaisia kannanottoja, perusteena on juuri käytetty Venäjän läheisyyttä.

Aiheen ollessa jokunen vuosi sitten pinnalla Lappeenrannassa, kävi ilmi, ettei läheskään kaikilla päättäjillä ollut tietoa ja ymmärrystä siitä, millaisesta organisaatiosta oli kyse – kenen kanssa tehtiin yhteistyötä, osalla oli, mutta siitä huolimatta he olivat valmiit yhteistyöhön:

Russkij Mir on kustantanut Itä-Suomen koulun yksiköiden opetustiloihin tieto- ja viestintäteknistä varustelua yli 26 000 eurolla, tukenut oppikirjojen laatimista ja opettajien seminaaria sekä toteuttanut sen oppilaille opetusta Venäjällä.” (1 – IS:n uutinen 28.3.2015).

Tuolloin, maaliskuussa 2015, Yleisradiolle antamassaan haastattelussa Itä-Suomen koulun johtava rehtori Petri Kyyrä ei pitänyt yhteistyötä ongelmallisena (2) – melkoista sinisilmäisyyttä ja naiiviutta aikana, jolloin toiminnan tarkoitusperät olivat käyneet selville maallikollekin.

Sinisilmäisyyttä ja naiiviutta voimme käyttää aasinsiltana siirtääksemme katseemme Tuula Malinin teoksen merkittävimpään antiin – venäläisten kiinteistö- ja tonttikauppoihin Suomessa:

Vuokratkaa te meiltä, me ostamme teiltä”, Dmitri Medvedev Venäjän presidentin ominaisuudessa huhtikuussa 2009; ”Iloitkaa maakaupoista!” Vladimir Putinin Venäjän pääministerinä toukokuussa 2010 (s. 279 ja 280) –

ja me suomalaiset myimme ja iloitsimme maakaupoista unohtaen vastavuoroisuuden periaatteen, ja sulkien silmämme mahdollisilta riskeiltä vielä silloinkin, kun olisi ollut aika herätä todellisuuteen. Suojelupoliisi otti kantaa maa- ja kiinteistökauppoihin marraskuussa 2016, Supon mukaan niiden merkitys Suomen vastaisessa hybridisodassa oli jopa suurempi kuin julkisuudessa runsaasti esillä olleiden trollien ja informaatiovaikuttamisen. (s. 271) Toki on huomioitava, että harmaassa vaiheessa ja jo ennen sitä kokonaisuuden osat tukevat ja täydentävät toinen toisiaan, jotta operaattori (tässä asiayhteydessä Venäjä) saa niistä parhaan mahdollisen hyödyn irti.

Suojelupoliisin voimakkaasta kannanotosta kului aikaa vajaat kaksi vuotta Airiston Helmen kiinteistöihin tehtyyn ratsiaan. Se, että Airiston Helmen tutkinnassa oli virallisesti kyse talousrikostutkinnasta, näyttää – keskusteluissa – olleen monelle oivallinen syy unohtaa mahdolliset turvallisuuspoliittiset riskit, joita Airiston Helmeen ja muihin vastaaviin – outoihin – maakauppoihin kytkeytyi. En nyt ryhdy ottamaan kantaa siihen, piilikö laajan ratsian taustalla muitakin syötä kuin epäilys mittavista talousrikoksista, Malinin teoksen lukemalla tulee väistämättä siihen johtopäätökseen, että viranomaisemme ovat kertoneet meille vain osatotuuden.

Ja kun teoksen lukemalla muodostuu kuva ”osatotuudesta”, samalla tavalla herää kysymyksiä siitä, että miksi ilmeisten laittomuuksien on annettu jatkua niinkin monta vuotta, niiden yksistään Airiston Helmen kohdalla pitäessä sisällään laitonta rakentamista ja ruoppaamista ynnä vedenalaista toimintaa kuin myös luvatonta (rajat ylittävää) lentotoimintaa helikoptereilla.

Suurista otsikoista huolimatta Airiston Helmi on vain yksi osa kokonaisuutta, vastaavia – kooltaan pienempiä – airistonhelmiä löytyy myös Suomenlahden rantamilta, Porkkalasta Hankoon kuin myös Kotkan ja Haminan seuduilta, jossa KGB-taustainen kiinteistösijoittaja Dmitry Gorelov oli hankkinut maa-alueita, jossa kiinteistöjen ranta-alueita on ruopattu samaan tapaan kuin Airiston Helmen saaristokohteissa, ja jonne niin ikää oli rakennettu laitureita sekä tehty tilaa helikopteriliikenteelle. (s. 162) Gorelovin kohdalla todennäköisesti pätee myös sanonta kerran KGB:n mies, aina KGB:n mies.

Kotka-Hamina-seudun tekee mielenkiintoiseksi myös Venäjän toimet Suursaarella, jossa Venäjä on ryhtynyt vahvistamaan sotilaallista läsnäoloaan viime vuoden puolelta lukien. Saarelle on rakennettu uusia helikopterikenttiä (vähintään 5 kpl), eikä sieltä ole kuin reilun 50 kilometrin lentomatka Haminan seudulle, ja reilut 35 km Kotkan edustalle.


Suomenlahti ja Suursaari, upotuskuvan lähde 3.
















Maa- ja kiinteistökaupoista saaristo- ja rannikkokohteet ovat vain yksi osa laajasta kokonaisuudesta. On todennäköistä, että osassa tapauksia venäläiset ovat sattumalta ostaneet kiinteistön tahi tontin sotilaskohteen tuntumasta, mutta on enemmän kuin todennäköistä, että suomalaisten sinisilmäisyyttä kuin myös sitä, ettei kokonaisuudesta ole ollut riittävää tietoa, on hyödynnetty ja näin ollen Suomen puolustuksen kannalta tärkeiden kohteiden läheltä on päätynyt kohteita sellaisten venäläisten omistukseen, joille ei missään nimessä olisi pitänyt myydä mitään kiinteää omaisuutta Suomesta.

Turvallisuuteen liittyvät riskit ovat yksi puoli, joukossa on sitten kokonaisuuksia, joihin on liittynyt hyvin merkittävää taloudellista väärinkäyttöä. Merkittävää rahanpesua (ja samalla suomalaista piittaamattomuutta) Tuula Malinin kuvaa teoksessa aihetta käsittelevä osuudessa alkaen sivulta 219, tarkempaan tarkasteluun päätyivät Case Bizkon ja Case Bankirsky Dom, jälkimmäistä lukiessani en voinut kuin ihmetellä suomalaispankkien (Nordea) puutteellista valvontaa ja kumppanin tuntemusta. Mutta samaa heikkoa venäläiskumppanin tuntemista esiintyi suurella joukolla suomalaisia kuntapäättäjiä ja päätöksenteossa mukana olleita.

Kun venäläisosapuoli ryhtyi puhumaan miljoonista, harkinta näyttää pettäneen aivan liian monella kuntapäättäjällä – kriisikunnissa se on pettänyt vieläkin helpommin. Onko puheiden ja pienten ”tuliaisten” lisäksi mikään muu vaihtanut omistajaa näissä neuvotteluissa?

Tiedämme maailmalta, kuinka venäläisoligarkkien miljoonat ja miljardit ovat samalla korruptoineet järjestelmiä, ja kuinka he ovat palkanneet avukseen lakimiesten armeijan käydessään oikeutta levittäen samalla lonkeroitaan eliittiin ostaen heitä tukijoikseen. Näyttää myös siltä, että Suomesta on löytynyt lakimiehiä ja asianajajia, joiden selkäranka kumartaa rahalle, jotka ovat (lyhytnäköisiä voittoja tavoitellessaan) valmiit ummistamaan silmänsä asiakkaansa harmaalla alueella liikkumiselta – onneksi päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy.

Suomen Sotilas -lehden numerossa 2/2015 ”Hämärän rajalla” -kirjoituksessa, HL (todennäköisesti prikaatikenraali [evp] Hannu Luotola) kirjoittaa muun muassa seuraavaa:

Venäjä ei ole demokratia, eikä siellä vallitse EU:n kaltainen oikeusjärjestys. Venäläiset toimivat maansa ulkopuolella tottumansa yhteiskuntaelämän ”lakien” tai ”lainalaisuuksien” mukaisesti. Tämä aiheuttaa vastakkainasetteluja ja ongelmia.

Suomeen on syntynyt puutteellisen lainsäädännön myötä moraalin suuruinen aukko. Suomeen on tuotu sen yhteiskunnalle vieraita toimintaperiaatteita, jotka liittyvät omistuksen hämärtämiseen ja rahanpesuun. Ongelmana on myös rahanpesulaki, joka estää rikollisten itse pesemän rahan takavarikoinnin Suomessa”. (4)

Kyseisessä lehden numerossa on prikaatikenraali (evp) Hannu Luotolan laajempi maa- ja kiinteistökauppoja käsittelevä kirjoitus ”Kaikki kaupan” (alk. s. 6) sekä Jaakko Puuperän kommentti ”Konstit on monet” s. 12-13. Väistämättä herää myös kysymys siitä, että onko Suomessa kiinnitetty turvallisuusriskien ohella liian vähän huomiota myös rahan korruptoivaan vaikutukseen? Olemme myös olleet sen suhteen liian sinisilmäisiä ja naiiveja? Kun huomioi eräiden päättäjiemme toiminnan, väistämättä mieleen nousee myös ajatus eräiden kohdalla toiminnan olleen ja olevan – syystä tai toisesta johtuen – tietoista ja tarkoituksellista.

* * *

Kun tarkastelemme kokonaisuutta, teos on huomionarvoinen, muutamat mutkien oikomiset ja suomalaisittain liian suorat vihjaukset, ovat kiinnittäneet lukijoiden huomion – liiaksikin. Viime vuosina olemme nähneet kuinka Venäjä pyrkii hyötymään kaksoiskansalaisista, pyrkien värväämään riveihinsä myös korkeassa asemassa olevien kaksoiskansalaisten ohella heitä, joilla on venäläiset juuret, ja näin on todennäköisesti käynyt Suomessakin, mutta oliko silti riittävästi perusteita mainita Georgij Alafuzoffin nimi tässä yhteydessä? Parempi olla ottamatta kantaa, mutta ymmärrettävää, että aihe herätti kirjan julkaisun aikaan keskustelua, aivan kuten eräät muutkin tulkinnat – kuten arvio venäläisuusrikkaiden Suomessa säilytettävien muskeliveneiden käytöstä Ahvenanmaan valtauksessa. Itse näkisin kyseisten veneiden säilytykselle Suomessa muita – tärkeämpiä – funktioita. Perusteluna joukkojen siirto Ahvenanmaalle ei ole uskottavin mahdollinen, jos jätetään huomiotta se, että syy Suomessa säilyttämiselle voi olla se, että täällä omaisuuden turva on parempi kuin Venäjällä, niin tällaisia muskeliveneitä voi käyttää yksittäisten henkilöiden tai tavaroiden kuljettamiseen nopeasti merellä kohteesta A, kohteeseen B (esim. laivasta mantereelle) tai saaristossa eri paikkojen välillä.

Vaikka teos pohjautui Tuula Malinin vuosien työhön, olisin kaivannut teokseen jonkin sortin lähdeluetteloa tai luetteloa televisio-ohjelmista ja artikkeleista, joissa ilmiötä on Malinin toimesta laajemmin käsitelty. Henkilöluettelon puute harmitti myös hiukan, kuin myös luettelon, jossa kirjassa mainittujen oligarkkien ja heidän kirjassa mainitut Suomen-omistukset olisi lyhyelti taulukoitu – mutta jo ensin mainittu eli henkilöluettelo olisi ollut suuri plussa.

Vuosien soutamisen ja huopaamisen jälkeen, tammikuun 1. 2020, ulkomaalaisten tekemiä maakauppoja rajoittava laki astui voimaan. (s. 284) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


Marko


1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000900312.html 
4. Suomen Sotilas 2/2015.

Lainaukset ja viittaukset Tuula Malinin teokseen ”Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa” sivuilta: 279; 277; 279; 280; 271; 162; 219; 284.