Venäjän kunniaton sota Ukrainassa

 

Venäjä laajentaessa sotaa Ukrainaa vastaan aamuyöstä 24. helmikuuta, sen eräänä tavoitteena oli Ukrainan pääkaupungin Kiova valtaus muutamassa päivässä, todennäköisten tavoitteiden joukkoon kuului myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja muiden merkittävimpien poliitikkojen vangitseminen ja eräänlaisen pseudovaltion muodostaminen tuhotun Ukrainan tilalle. Suunnitelman epäonnistuttua sodankuvassa tapahtui muutos, ja jos tarkkoja olemme, suunnitelma epäonnistui jo ensimetreillä Ukrainan ryhdyttyä taistelemaan vastaan ja taistellessa jokaisesta metristä maata, jonka jälkeen silmiemme eteen alkoi vyöryä kuvia ja videoita tapahtumista, jotka olivat meille tuttuja Venäjän käymistä sodista Tšetšeniasta ja Syyriasta sekä pienimuotoisemmassa mitassa Itä-Ukrainasta.

Ensin näimme välähdyksiä venäläisen tykistön tuhoamista kortteleista Harkovassa, kerrostalojen tuhoutumisesta ilmapommituksissa Ukrainan pohjoisosissa, venäläistä tykistöä ja panssarijoukkoja moukaroimassa Mariupolia, ja aivan kuin tässä ei olisi ollut painajaiskuvia jo tarpeeksi, näkymä alkoi muuttua entistä mustanpuhuvammaksi –

On käynyt useamman kerran ilmi, ettei sana ”Дети” – lapsia, tuo turvaa vaan vetää venäläisten tulta puoleensa, maaliskuun 16. päivä venäläiset pommittivat Mariupolissa teatteria, jonka suojissa oli jopa tuhat siviiliä. Teatteria ympäröivälle puistomaiselle aukiolle oli kirjoitettu kahteen kertaan ”Дети” – lapsia, kertomaan venäläisille keitä teatterin suojissa on. Vaan sana oli ja on kuin magneetti, joka veti ja vetää tulta puoleensa (ja propagandisteja suoltamaan valheitaan).

Sairaaloiden, koulujen, päiväkotien ja teattereiden pommittaminen – siviili-infrastruktuurin järjetön tuhoaminen, kokonaisten kaupunkien ja kylien järjestelmällinen tuhoaminen toi monien mieleen hyvin henkilökohtaisia muistikuvia ja muistoja, moni suomalainen on kokenut ja nähnyt saman. He ovat nähneet kotiensa palavan, punaisten liekkien kohoavan korkeuksiin – Ukrainan julmuudet ovat meitä niin lähellä, että ne koskettavat meitä enemmän kuin samankaltaiset julmuudet, jotka tapahtuvat tuhansien kilometrien päässä. Tämä on inhimillistä, kokemuksen tekee koskettavammaksi vielä se, että moni meistä oli kaikesta huolimatta tuudittautunut uskoon, ettei tällaista voi tapahtua Euroopassa tällä vuosituhannella – olimme olleet sokeita, koska emme nähneet (tai halunneet nähdä) sitä, mitä tapahtui silmiemme edessä Venäjän toimesta toistuvasti tämän vuosituhannen puolella.

Kaikesta painajaismaisuudestaan huolimatta ukrainalaisten kaupunkien ja kylien tuhoaminen oli vasta alkusoittoa painajaisnäytelmälle, jonka Venäjä on meille päättänyt tarjoilla. Maalis-huhtikuun vaihteessa Venäjä vetäytyi ensin Kiovan alueelta ja hyvin pian Tšernihivin alueelta, tuskin olimme ehtineet huokaista helpotuksesta kun korviimme kantautui ensin kuiskauksena Kiovan suurkaupunkialueella sijaitsevan kaupungin nimi – Butša.

Kidutettuja ja teloitettuja ihmisiä, raakalaismaisesti piinattuja äitejä ja lapsia: raiskauksia, raajojen katkomisia, elossa olevien yli ajamisia: ruumiiden hävittämistä polttamalla, kaivoihin upottamalla, metsään hautaamalla, hylkäämällä niille sijoilleen eläinten syötäväksi.

Sama toistui lukuisilla paikkakunnilla Kiovan länsi ja luoteispuolella, samankaltaisia uutisia kantautui korviimme seuraavina päivinä ja viikkoina Tšernihivin ja Sumyn alueilta, seuduilta, joilta Venäjä oli joutunut pakenemaan – jossa ukrainalaiset olivat lyöneet puna-armeijan perillisen, joka näyttää myös omineen puna-armeijassa vallinneen kulttuurin, josta muun muassa Antony Beevor kirjassaan Berliini 1945 kirjoitti, ja jonka nyky-Venäjän johto kieltää:

”Koska kaikki ikkunat oli räjäytetty, berliiniläiset muistavat huutojen kuuluneen joka yö. Berliinin kahden pääsairaalan arviot raiskauksen uhreista vaihtelivat 95 000:sta 130 000:een. Eräs lääkäri päätteli, että Berliinin noin 100 000 raiskatusta naisesta noin 10 000 kuoli, useimmat tekivät itsemurhan. Kuolleisuuden arveltiin olleen paljon korkeampi 1,4 miljoonan naisen keskuudessa, jotka raiskattiin Itä-Preussissa, Pommerissa ja Sleesiassa. Kaikkiaan vähintään 2 miljoonan saksalaisnaisen arvellaan joutuneen raiskatuksi, ja huomattava vähemmistö, ellei peräti enemmistö, oli raiskattu moneen kertaan”. (1)

Ylläolevan lainauksen kirjoittamalla syyllistyn todennäköisesti puna-armeijan kunnian loukkaamiseen, mikä nyky-Venäjällä on merkittävä rikos. Huomautanpa vaan, että ensin on oltava kunnia, ennen kuin sitä voi loukata ja puna-armeijan lailla Venäjän armeija tekee kyllä parhaansa, jotta sille ei kertyisi kunniaa, jota vetää lokaan.

Beevor lainauksesta pääsemmekin siihen, että Ukrainassa Venäjä käyttää raiskausta aseena. Sen perusteella kuinka venäläiset toimivat, mihin valtiollinen propagandakoneisto yllyttää ja kuinka Putin ukaaseillaan palkitsee ja kuinka Ukrainasta on kirjoitettu ja kirjoitetaan edelleen, raiskaus on samalla tapaa ase kuin on pommit ja kranaatit –

”Over 400 Ukrainians raped by russian soldiers since 24/02. Reports from Ombudswoman Liudmyla Denisova. Getting the victims to talk to investigators and open cases is the biggest challenge.” (2)

Se on yksilöä mutta samalla myös yhteisöä vastaan käytetty ase. Luonnollisesti yksilölle raiskaus on trauma, jonka käsittely voi viedä vuosia mutta joka silti on osa minuutta ja psyykettä elämän loppuun asti, yksilön kokemusten rinnalla kulkee myös kollektiivinen trauma, jonka tällainen laajamittainen seksuaalinen väkivalta aiheuttaa ja jonka kohteiksi on joutunut äitejä kuin myös lapsia. Ikävä kyllä myös taaperoikäisiä pienokaisia, johon tekoon on syyllistynyt ainakin Pihkovassa, Venäjällä, palvellut Aleksei Bytškov, joka videoi taaperoikäisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskaukseen jakaen videon taistelutovereilleen ja ladaten sen pimeään verkkoon. Todennäköisesti teosta noussut kohu, vastaanpanemattomat todisteet, pakottivat Venäjän reagoimaan ja lopulta pidättämään Bytškovin, joka pidätyksen jälkeen katosi julkisuudesta. (3) En myöskään sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa, että näennäisellä toiminnalla Venäjä voi valtiona ”puhdistaa kruununsa”: todistaa toimineensa ja rankaisseen tällaiseen pahuuteen syyllistynyttä, ja näin syytökset valtiotason piittaamattomuudesta – puhumattakaan rikollisiin tekoihin kannustamisesta – voidaan ohittaa merkityksettöminä. 

Aleksei Bytškovin VK-sivulta, kuva lokakuulta 2017.

Se kuinka venäläiset sotilaat ovat käyttäytyneet ja kuinka he ovat puhuneet raiskaamilleen ja kiduttamilleen äideille, tyttärille ja lapsille antaa ymmärtää, että toimintaan on vähintäänkin yllytetty upseeriston taholta. Kuvaavaa on myös se, että Vladimir Putin on ukaasillaan antanut ”kaartin” arvon  Butšassa moraalittomasti ja rikollisesti toimineelle, joukkosurmiin syyllistyneelle, erilliselle 64. mekanisoidulle prikaatille (sotilasyksikkö 51460), jonka komentajana toimii everstiluutnantti Azatbek A. Omurbekov. (4) Prikaatin sijoituspaikka rauhan aikana on Knjaze-Volkonskojen kylässä, Habarovskin alueella Venäjän Kaukoidässä. On liki mahdoton kuvitella, että läntisissä demokratioissa palkittaisi sotarikoksiin syyllistynyt prikaati vastaavalla tapaa – jotain tämäkin kertoo Venäjän asennoitumisesta Ukrainan sotaan. Voimmekin todeta, että prikaati palkittiin, koska se toteutti ainakin eräiltä osin sille asetetun tehtävän. Se osallistui ukrainalaisten joukkotuhontaan, mikä on selkeästi Venäjän eräs tavoite. Tuhota Ukraina valtiona ja kansana – tehtävä, jossa se ei kuitenkaan tule onnistumaan mutta joka tavoitteena on noussut esille viimeisimpien viikkojen kuluessa niin monella taholla ja sellaisissa yhteyksissä lausuttuna, että voimme ymmärtää kyseessä olevan valtakunnan tahtotilan herran vuonna 2022. Painakaamme ajatus uudelleen pääkoppaamme, Euroopassa on vuonna 2022 vallinnut valtiollinen tahtotila Venäjällä toiseen kansaan kohdistetun kansanmurhan suorittaminen. Mihin unohdimme sen ”ei enää ikinä”?

Ukrainan syyttäjäviranomaisten mukaan tähän mennessä (25. huhtikuuta), Venäjän 24. helmikuuta alkaneen offensiivin kuluessa on menehtynyt reilut 3800 siviiliä –

“Confirmed: 3,818 UKR civilians dead and over 4,000 injured since the beginning of the invasion. The current figures are not accurate, however, since they disregard the besieged Mariupol and parts of Kyiv oblast. Only identified bodies included. - Prosecutor General”. (5)

Meidän on muistettava, että luku ei ole kattava. Lukuun sisältyvät vain tunnistetut ruumiit, lisäksi Ukrainassa on alueita, joilta ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoja sodan tai miehittäjän toimien seurauksena. Huomiomme kohdistuu piiritettyyn Mariupoliin, jossa sodan seurauksena on menehtynyt tuhansia siviilejä. kaupungista ja kaupungin ympäristöstä on löydetty satelliittikuvia tutkimalla useita mahdollisia joukkohautoja, suurimpiin on saatettu haudata tuhansia kuolleita. Mariupolin ohella lukuisat muut paikkakunnat Itä-Ukrainan sotatoimialueella ovat pyyhkiytyneet kartalta venäläisten sotatoimien seurauksena – Novotoshkivske on kuin Mariupol pienoiskoossa, jäljellä on enää tykkitulen tuhoamia taloja ja kivikasoja. Vastaavia venäläistykistön ja panssarijoukkojen tuhoamia pikkukaupunkeja ja kyliä löytyy Ukrainan itäisistä osista jo kymmeniä. Tuhansia kuolleita lisää, ja miksi? Russkij Mir…

Novotoshkivsken kylä venäläisten tykkitulen pyyhittyä sen ylitse. Ennen helmikuun offensiivia Novotoshkivske oli Ukrainan hallinnassa, sijaitsen reilun kilometrin päässä rintamalinjasta, sittemmin kylä päätyi venäläisten haltuun. Nyt se on raunioitunut ja eloton.*

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Antony Beevor, Berliini 1945 s. 460.

2. https://twitter.com/lesiavasylenko/status/1519212112798699523 

3. https://www.thesun.ie/news/8634354/russian-soldier-rapes-baby-ukraine-war-arrested/ 

4. https://twitter.com/Andrew__Roth/status/1516075783084777474 

5. https://twitter.com/StratcomCentre/status/1518594426368581636 

Kuvakaappaukseen, Butša, upotettujen lainausten lähteitä: Kyiv Independent, Volunteer Info, CNN, ABC, Mediazone ja Meduza.

*: Kuva Novotoshkivskesta, kuvakaappaus miehitetyn Luhanskin alueen ”viranomaisten” kuvaamasta videosta.

#BuchaMassacre 

Miehittäjän sorto alkoi, vaikkei tykkien pauhu ole vielä päättynyt

 

Venäjän koko Ukrainaan kohdistama hyökkäyssota ei ole ehtinyt vanheta kuin parin viikon verran ja jo nyt Venäjän hyökkäyssodan aikana miehittämillä alueilla on otettu käyttöön perinteiset terrorisodan keinot. Etelässä niillä Hersonin ja Zaporižžjan kaupunkialueilla, joilla Venäjän on onnistunut vakiinnuttaa asemaansa, on se aloittanut väestön näkyviin henkilöihin kohdistuvia terrori- ja vainoamisoperaatioita.

Melitopolissa venäläiset kidnappasivat maaliskuun 11. päivä kaupungin johtajan Ivan Fedorovin, joka kieltäytyi yhteistyöstä miehittäjän kanssa. (1) Edellisenä päivänä asemiehet olivat kidnapanneet Melitopolissa sijaitsevan Ukrainan kulttuurimuseon johtajan, Krimin tataari, Leyla Ibragimovan, joka oli myös alueparlamentin jäsen. (2) Toistaiseksi pidätyksillä ei ole ollut toivottua vaikutusta, tänään Melitopolissa tuhannet ukrainalaiset ovat kokoontuneet osoittamaan mieltään miehittäjän mielipuolisia toimia vastaan – ja samalla kolmas näkyvä vaikuttaja, Melitopolin Venäjän vastaisten mielenosoitusten organisoija Olha Haisumova on kidnapattu. (3)

Kidnappaukset ja uhkailut näyttävät pääasiassa keskittyvän Ukrainan eteläosiin, mutta myös muualla Ukrainassa venäläiset ovat hyökänneet paikallisjohtajien tai avustusjärjestöjen edustajien kimppuun, käyttäen myös tappavaa voimaa. Näin kävi Kiovan luoteispuolella Hostomelissa, jossa paikallisen yhteisön johtaja Juri Prylypko tapettiin hänen ollessa toimittamassa apua hädänalaisille. (4)

Ivan Fedorovin kidnappaus Melitopolissa.

Nämä kidnappaukset eivät ole mitään uutta, keväällä ja kesällä 2014 Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla militantit vangitsivat miehitystä näkyvästi vastustaneita henkilöitä – Horlivkassa militantteja vastustanut kaupunginjohtaja Volodymyr Rybak vangittiin, siirrettiin Slovjanskin alueelle, jossa häntä kidutettiin ja heitettiin lopulta vatsa auki leikattuna läheiseen jokeen. Rybakin ruumis löydettiin myöhemmin, ja mikäli oikein muistan, hänen kuolinsyy oli hukkuminen.

Rybak ei jäänyt ainoaksi siviiliuhriksi kevään ja kesän 2014 kuluessa, lukuisia ukrainalaisia vangittiin, kidutettiin ja murhattiin Igor Girkinin joukkojen ja muiden militanttien toimesta. Uhreiksi joutui miehiä, naisia ja jopa alaikäisiä. Nuorimpiin uhreihin kuului 16-vuotias kramatorskilainen aktivisti ja jalkapalloilija Stepan Tšubenko. (5) Hänet murhasi joukko Venäjän riveissä aluetta terrorisoineita militantteja, jotka piilottelevat tänään joko Itä-Ukrainan Venäjän miehittämillä alueilla tai Venäjällä – jolleivat ole jo päässeet hengestään.

Miehitetty Itä-Ukraina, kevät tai kesä 2014 - katoaminen.

Siltä mitä Itä-Ukrainassa keväällä ja kesällä 2014 tapahtui suljettiin joko silmät tai ne ohitettiin ”kurittomien joukkojen” tekoina, mutta tästä terrorista oli saatu esimakua jo Krimin niemimaalla Venäjän miehitettyä sen. Miehityksen ensimmäisiä siviiliuhreja oli Krimin tataari Reşat Amet, jonka asemiehet vangitsivat Simferopolissa kesken rauhanomaisen, miehityksen vastaisen, mielenosoituksen 3. maaliskuuta 2014. Ametin runneltu ja kidutettu ruumis löytyi 15. maaliskuuta 2014. Ikävä kyllä muistan myös kuinka tuolloin elämään jäivät disinformatiiviset tarinat ”rikollisten välienselvittelyistä” jne. Joko ei haluttu uskoa totuutta, tai siltä suljettiin silmät, jotta oli helpompaa uskotella läntiselle yleisölle miehityksen ”rauhanomaisuus”.

Vastenmielisintä laajassa kuviossa on se, että läntinen yhteisö on lähes täysin sulkenut silmänsä siltä, mitä Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla on tapahtunut – Saksa on sallinut yritystensä jopa tehdä yhteistyötä sellaisten venäläisyritysten kanssa, joilla on miehittäjää tukevaa toimintaa Krimin niemimaalla. Tämä siis aikana, jolloin Venäjä on systemaattisesti sortanut Krimin tataareja ja vainonnut muita niemimaalla asuvia, miehitystä rauhanomaisesti vastustavia, henkilöitä ja yhteisöjä; ja aikana, jolloin Venäjä on tuhonnut miehittämällään niemimaalla sijainneita uskonnollisia kohteita sekä kulttuurikohteita. Sen tiedetään myös siirtäneen Venäjälle kulttuuriaarteita niemimaalta ja pyrkineen väärentämään niiden taustaa ja näin liittämään ne osaksi Venäjän historiaa.

Venäjän miehittämään Krimin niemimaahan verrattuna Itä-Ukrainan miehitetyt alueet olivat ”musta-aukko”, mitä tulee ihmisoikeusrikkomusten huomiointiin lännessä. Vasta vuosi pari sitten julkitulleet ensimmäiset tiedot Donetskin kidutuskeskus-Izoliatsiasta sekä kesällä 2021 julkaistu YK-raportti kidutuksen yleisyydestä herätti hetkeksi kiinnostuksen Venäjän toimiin näillä alueilla, (6) kunnes syksyn koitettua raportit ja Venäjän toimet miehittämillään Itä-Ukrainan alueilla painuivat unholaan.

Venäjän offensiivin alkaessa helmikuun 24. päivä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli vangittuna vähintäänkin satoja ukrainalaisia, miehitystä tavalla tai toisella vastustaneita siviilejä. Ukrainan ja ihmisoikeusjärjestöjen näkemyksen mukaan he kaikki ovat laittomasti vangittuja. Todellinen laittomasti vangittujen lukumäärä voi olla jopa merkittävästi suurempi kuin tiedossa oleva luku, mikä pohjautuu käytännössä ukrainalaisten omaisilta ja miehittäjiltä saamiin tietoihin. Tiedossani on kuitenkin tapauksia, joissa omaiset eivät pelon tähden uskalla kertoa pidättämisistä kenellekään, eivät edes nimettömästi, joten tällaiset kidnapatut henkilöt eivät näy missään tilastoissa.

Miehitetyillä alueilla yleistä oli myös omaisten kiristäminen kidnapatuilla, käytännössä kyse oli lunnaiden vaatimisesta, niin kidnapattu (näennäisesti vangittu ja ”tuomiota” odottava) pääsee vapauteen – jos pääsee. Lunnasvaatimus saattoi kohota tuhansista kymmeniin tuhansiin dollareihin.

* * *

Nyt olemme tilanteessa, jossa Venäjä miehittämillään alueilla panee täytäntöön juuri niitä samoja keinoja, joita se ja sen operaattorit ovat toimeenpanneet aiemmin Krimin niemimaalla kuin myös Itä-Ukrainassa. Miehityksen näkyviä vastustajia katoaa, siviileihin tullaan kohdistamaan sortotoimia ja julmaa väkivallanuhkaa – sitä on myös pantu täytäntöön venäläisten ampuessa mielenosoittajia useilla paikkakunnilla; tulemme todennäköisesti myös näkemään, kuinka ukrainalaisia kulttuurikohteita tuhotaan (muutoinkin sotatoimien yhteydessä), kulttuuriaarteita varastetaan ja Venäjällä valtionvirkamiehet, museoiden henkilökunta jne. osallistuvat toimiin, joilla näiden varastettujen kulttuuriaarteiden historiaa yritetään väärentää.

Tuntuu, että suljemme silmämme tältä vaikka olemme kahdeksan vuoden ajan nähneet kuinka Venäjä ja sen varustamat joukot toimivat miehittämillään alueilla – millaiseen terroriin he turvautuvat hiljentääkseen vastarinnan. Tai meidän olisi pitänyt nähdä jos olisimme olleet silmät auki, mutta tuntuu siltä, että aivan liian moni päättävässä asemassa ollut poliitikko on ollut valmis sulkemaan silmänsä näiden yksilöiden inhimillisiltä kärsimyksiltä säilyttääkseen – edes jonkin asteiset – välit Moskovaan.

Meidän on myös mahdollista toimia silmien sulkemisen sijaan, iskeä Venäjään armotta takaisin sen jokaisen sortotoimen paljastuttu. Keinoja vaikuttaa on olemassa, kaikki riippuu vain tahdosta ulottaa vastatoimet riittävän laajalle. Mikäli valitsemme sulkea silmät – kuten olemme tähän asti tehneet, edessä on tulevaisuus, jolloin joudumme vastaamaan kysymykseen – Miksi emme tehneet mitään?

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/LonnqvistMarko/status/1502344768323522561 

2. https://bylinetimes.com/2022/03/11/ukrainian-museum-director-arrested-inattack-on-culture/ 

3. https://twitter.com/PaulaChertok/status/1502653535980167175 

4. https://twitter.com/OlenaHalushka/status/1500833015882256387 

5. https://khpg.org/en/1589334807 

6. https://www.verkkouutiset.fi/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420 

Blogissani Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ihmisoikeustilanteesta, julkaistu 13.7.2021:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/07/ykn-raportin-mukaan-kidutus-on.html 

YK:n raportin mukaan kidutus on päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla

 

Yhdistyneiden kansakuntien vast’ikää julkaiseman raportin mukaan kidutus on päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. YK:n apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif mainitsi Genevessä uusinta Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraporttia esitelleessä puheessaan YK:n ihmisoikeusneuvostolle erikseen Donetskissa sijaitsevan pahamaineisen Izoliatsian. (1) Entisen taidekeskuksen, jonne Venäjän johtamat militanttijoukot perustivat pidätyskeskuksen kesällä 2014, jota kutsutaan nykyään ”Donetskin kidutusvankilaksi” keskuksessa suoritettujen mittavien ihmisoikeusrikkomusten tähden.

Ukrainalaisten viranomaislähteiden mukaan 170 Izoliatsiaan joutunutta vangittua on tunnistettu, ja 15 laitoksessa työskennellyttä henkilöä on epäiltynä ihmisoikeusrikkomuksista ja sodankäynnin sääntöjen rikkomisesta, käytännössä siis sotarikoksista. (2)

YK:n julkaiseman raportin mukaan venäläisviranomaiset häiritsevät säännöllisesti puolustusasianajajia Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla. Miehitetyllä niemimaalla tuomioistuimet antavat langettavia tuomioita vakavista syytteistä epäreiluissa oikeudenkäynneissä. Epäreilujen oikeudenkäyntien ohella venäläisviranomaiset ovat käyttäneet kidutusta ja kaltoinkohtelua saadakseen pidätetyt tunnustamaan tai todistamaan muita vastaan.

Mielivaltaisia pidätyksiä julkaistu raportti mainitsee Krimillä tehdyn ainakin 19, joista 11 on kohdistunut krimintataareihin. Uskonnollinen vaino niemimaalla kohdistuu myös Venäjällä kiellettyyn Jehovan todistajien -liikkeeseen, liikkeen jäsenien uskonvapautta  on loukattu ekstremismisyytteillä. Edellisten lisäksi Venäjän miehittämällä niemimaalla vaino kohdistuu myös Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon. Ennen helmi-maaliskuussa 2014 Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä, Ukrainan ortodoksisella seurakunnalla oli niemimaalla 49 seurakuntaa, viime vuonna niitä oli enää viisi.

Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta on hankalampi saada tietoa puolueettomista lähteistä muihin uskontokuntiin tai uskonnollisiin lahkoihin kohdistuvasta vainosta, sellaisten olemassa olosta on kuitenkin viitteitä. Kesäkuun 9. päivä 2014 neljä helluntaiseurakuntaan kuulunutta miestä murhattiin Slovjansk-Kramatorsk alueella Igor Girkinin perustaman ”Russian Orthodox Armyn” jäsenten toimesta. Virallisesti teloitettua nelikkoa syytettiin vakoilusta ja työskentelystä Ukrainalle, mutta todellinen syy lienee ekstremistinen – kirkon jäsenten ja eräiden muiden todistajien mukaan ainoa todellinen syy murhalle oli murhattujen uskonto. Uskonto syynä murhille voi hyvinkin pitää paikkansa, koska kyseisen ”Russian Orthodox Armyn” jäsenten tiedettiin suhtautuvan äärimmäisen vihamielisesti muihin, kuin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Sen ohella, että murhaajat olivat venäläisen imperialismin tukijoita, olivat he uskonnollisia fanaatikkoja. Heidän uskonnollisimperialistisessa maailmankuvassa Venäjän ortodoksinen kirkko näyttäytyi kristikunnan viimeisenä puhtaana linnakkeena, jota maallinen rappio ei ollut tuhonnut ja jota Venäjän valtio aseillaan suojeli.

Yhdysvaltojen hallinnon vuoden 2014 kansainvälistä uskonnonvapautta käsittelevä raportti kuvasi Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden tilannetta seuraavalla tapaa:

”In the eastern Ukrainian oblasts of Donetsk and Luhansk, Russian-backed separatists proclaimed the so-called Donetsk and Luhansk People’s Republics. In the areas they control, the separatists have kidnapped, beaten, and threatened Protestants, Catholics, and members of the Ukrainian Orthodox Church of the Kyiv Patriarchate, as well as participated in anti-Semitic acts.” (3)

Katsauksessa mainitut Venäjän tukemat “separatistit” ovat kidnapanneet, pahoinpidelleet ja uhkailleet protestantteja, katolisia kuin myös Ukrainan ortodoksisen kirkon (Kiovan patriarkaatin) jäseniä, edellisten ohella alueella toteutettiin myös antisemiittisiä iskuja. Vuosien vieriminen on paljastanut miehitetyillä alueilla kohdistetun uskonnollisiin vähemmistöihin vieläkin julmempia otteita – kuten teloituksia.

Samainen raportti kuvasi tilannetta Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla seuraavasti:

”In the wake of the Russian Federation’s occupation of Crimea, religious minorities, in particular members of the Ukrainian Orthodox Church of the Kyiv Patriarchate (UOC-KP), the Ukrainian Greek Catholic Church, and Muslim Tatars, have been subjected to harassment, intimidation, detentions, and beatings. - - - The occupation authorities also seized control of UOC-KP religious property and raided mosques, confiscated literature they deemed “extremist,” and formed a Crimean Tatar organization as a rival to the authentic representative body of the Crimean Tatars in order to supplant the local Muslim leadership.” (3)

Vuoden 2014 jälkeen tilanne Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla on muuttunut sikälikin, että miehittäjän toteuttaman uskonnollisen vainon kohteeksi ovat joutuneet myös Venäjällä kielletyn Jehovan todistajien jäsenet. Jehovan todistajien mukaan kesäkuussa 2021 neljä miehitetyn Krimin niemimaan Jehova-yhteisön jäsentä on vangittu ja tuomittu vankeuteen uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi, pidätyskeskuksissa tuomiotaan odottavien määrän ollessa suuremman. (4) Jehovan todistajien vainon niemimaalla voidaan katsoa alkaneen 15. marraskuuta 2018, jolloin 200 poliisia ja erikoisjoukkojen jäsentä tekee niemimaan pohjoisosissa, Džankoissa, ratsian kahdeksaan Jehovan todistajien kotiin. Ratsian jälkeen kiinteistön omistajaa Sergei Filatovia vastaan nostettiin syyte Venäjän rikoslain 282.2 artiklan 1 kohdan nojalla, koska hänen katsottiin syyllistyneen ”ekstremistisen järjestön” toiminnan organisointiin. Maaliskuun 5. 2020 Džankoin alioikeudessa langetettiin Filatoville kuuden vuoden vankeustuomio. Kansalaisjärjestöt pitävät Filatovia uskontonsa vuoksi vangittuna, rinnastaen hänet poliittisiin vankeihin.

Jehovan todistajien vaino on levinnyt Venäjältä maan miehittämälle Krimin niemimaalle, on todennäköistä, että vastaavaa vainoa esiintyy myös miehitetyn Itä-Ukrainan alueella, joskin konkreettisten todisteiden saaminen on olennaisesti hankalampaa miehitetyn alueen tilanteesta johtuen. Tälläkin hetkellä ukrainalaislähteiden mukaan kateissa on satoja alueen asukkaita, joista osa on ollut kateissa sodan ensihetkistä lähtien. Eräiden kohdalla totuus on lopulta selvinnyt alueiden vapautumisen tai muiden todisteiden myötä, onnekkaimmat ovat vankienvaihto-operaatioiden myötä päässeet vankeudesta vapauteen Ukrainaan.

Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden tilanne huomioiden, voimme pitää Jehovan todistajien välittämää informaatiota Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta luotettavana (etenkin kun miehitettyjen alueiden ns. viranomaistahot eivät ole halukkaita yhteistyöhön kansainvälisten organisaatioiden kanssa) ja tämän informaation mukaan miehitetyillä alueilla asuviin ja asuneisiin Jehovan todistajiin on kohdistunut eriasteista vainoa miehitysvuosien aikana, alueella edelleen asuvat Jehovan todistajat ovat uskonsa tähden hengenvaarassa. Elokuun 2014 ja kesäkuun 2015 välillä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ”aseelliset joukot” eli Venäjän varustamiin joukkoihin kuuluvien yksiköiden taistelijat olivat siepanneet ja pahoinpidelleet 26 Jehovan todistajaa. (5) Hyökkäykset ja tuhotyöt kohdistuvat myös Jehovan todistajien valtakunnansaleihin, esim. Luhanskin alueella sijainnut Jehovan todistajien valtakunnansali ryöstettiin, rikottiin ja poltettiin 30. toukokuuta 2018. (6)

Jehovan todistajien valtakunnansali liekeissä miehitetyssä Luhanskissa.

Myös alueen ns. viranomaistahojen toiminta todistaa uskonnollisen vainon riskin kasvamisesta. Donetskin ”kansantasavallan” ”oikeuslaitos” antoi 26. syyskuuta 2018 julistuksen, jonka mukaan Jehovan todistajat on ekstremistinen uskonnollinen yhdistys, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että Jehovan todistajien toiminta kiellettiin alueella. Jehovan todistajien mukaan 29. elokuuta 2018 mennessä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli takavarikoitu 16 valtakunnansalia. Todellisuudessa viranomaistoimet Jehovan todistajia vastaan alkoivat jo ennen varsinaista ”oikeuslaitoksen” antamaa julistusta, mutta kuitenkin vuoden 2017 puolivälin jälkeen, jolloin eräitä Jehovan todistajien julkaisuja julistettiin ”ekstremistisiksi” miehitetyillä alueilla.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston 8. syyskuuta 2015 julkaiseman Ukrainan ihmisoikeustilanne-raportin mukaan –

”20. toukokuuta julkaistussa lausumassa ’Donetskin kansantasavallan’ johtaja uhkasi ’taistella julmasti lahkoja vastaan’ ja sanoi, ettei tuo tasavalta tunnusta mitään muuta uskontoa kuin ortodoksisuuden, roomalaiskatolisuuden, islamin ja juutalaisuuden.” (lainaus jw.org)

Lausuntohetkenä Donetskin ”kansantasavallan” johtajana oli, sittemmin likvidoitu, Aleksandr Zahartšenko, hänen sanallinen hyökkäyksensä kohdistui erityisesti Jehovan todistajiin. Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että Venäjän rahoittamiin ja varustamiin joukkoihin kuului yksiköitä, joihin värväytyneet olivat avoimen vihamielisiä myös juutalaisia, kuin myös Ukrainan patriarkaatin jäseniä vastaan. Epäilemättä antisemitismiin kannustivat myös miehitettyjen alueiden poliittisen eliitin, kuten Zahartšenkon ja Igor Plotnitskin,  kannanotot, joissa juutalaisia nimiteltiin ja joissa juutalaisia vastaan hyökättiin sanallisesti ja joissa Ukrainan valtiojohto rinnastettiin juutalaisiin halventavalla tapaa. (7)

Havaintojen mukaan miehitetyillä alueilla toimittiin aktiivisesti ja aggressiivisesti etenkin seuraavia uskonnollisia ryhmiä ja liikkeitä vastaan, evankelikalismi eli evankelioiva herätyskristillisyys*, kreikkalaiskatoliset ja ortodokseista Kiovan patriarkaatin alaisuuteen kuuluvat seurakunnat sekä edellä mainitut Jehovan todistajat ja juutalaiset. Protestantteihin, helluntailaisiin ja karismaattisten liikkeiden jäseniin kuin myös Jehovan todistajiin sekä mormoneihin, jotka ovat käytännössä kadonneet miehitetyiltä alueilta, on kohdistettu myös runsaasti syytöksiä lännelle vakoilemisesta sekä terroristisesta toiminnasta.  Myös lukuisat muut uskonnolliset ryhmät ovat joutuneet hyökkäysten, vainon ja muiden toimien kohteeksi, miehitetyillä vielä olevat buddhalaiset toimivat maan alla. Aggressioita on kohdistettu jopa muslimeita vastaan.

Miehitetyn Donetskin alueen turvallisuusjoukot suorittivat ratsian Donetskin ainoaan toimivaan moskeijaan kesäkuussa 2018, ratsian yhteydessä seurakunnan imaami pidätettiin. (8) Muslimeita vastaan kohdistettujen toimien yhteydessä on samalla huomioitava, että miehitetyillä alueilla operoi Venäjän alueelta tulevia muslimeita, merkittävässä roolissa ovat Tšetšenian alueelta lähetetyt ”vapaaehtoiset”, joista monet kuuluvat Ramzan Kadyrovin turvallisuusjoukkoihin, mikä on mielestäni yksi todiste lisää osoittamaan Kadyrovin ja Venäjän hallinnon erityislaatuisen suhteen.

 

Paluu ”Donetskin kidutusvankilaan”

Näin loppuun voimme palata ”Donetskin kidutusvankilaan”, taiteilija Sergei Zaharovin omiin kokemuksiin pohjautuva sarjakuvateos ”Діра” on omanlaisensa väkevä todiste miehittäjän harjoittamaa mielivaltaa ynnä julmuuksia vastaan. Zaharov vangittiin Donetskissa elokuussa 2014 miehitystä vastustavan – rauhanomaisen – taideaktivisminsa seurauksena, ja hänenkin tie vei vasta perustettuun kidutusvankilaan, jossa hän koki, näki ja kuuli kidutuksen viikkojen ajan, kunnes onnistui pääsemään vapauteen vaimonsa ja läheistensä avun ja kontaktien myötä.

Sergei Zaharov,  Діра.

Donetskin ”kansantasavallan” viranomaistahot ottivat Izoljašijan taidekeskuksen hallintaansa 9. kesäkuuta 2014, haltuunottoa oli varmistamassa joukko Venäjältä saapuneen Vostok prikaatin taistelijoita. Operaation organisoi suurella todennäköisyydellä ”kansantasavallan” ”keskusvaalitoimiston” johtaja Roman Liahin, tukena hänellä oli Stanislav ”Mongol” Slepnev -niminen rikollisjoukkion johtaja. Slepnevin johtama rikollisjoukkio liitettiin osaksi ”kansantasavallan” ”erikoisoperaatio-keskuksen” joukkoja kesällä 2014.

Haltuunoton jälkeen taidekeskus Izoljašija muutetaan ”valtionturvallisuusministeriön” salaiseksi laitokseksi, samalla osia siitä muutetaan salaiseksi vankilaksi ja pakkotyölaitokseksi – yksikkö opitaan tuntemaan nimellä Ізоляція – Izoljatsija. Laitoksesta vapautuneiden vankien mukaan siellä on kerralla tavanomaisesti 10–70 vankia maanalaisissa tyrmissä, joissa yhtä lukuun ottamatta ei ole vesipistettä ja WC:n virkaa pitää ämpäri.

Izoljatsijan ensimmäinen nimetty johtaja oli ukrainalainen, entinen työsiirtolan tai tutkintovankilan vartija, Denis ”Palych” Kulik, joka johti laitosta rikollisin ja sadistisin keinoin. Kulik vastasi Izoljatsijasta helmikuuhun 2018 saakka, jolloin hänet erotettiin ja korvattiin venäläistaustaisella “Kuzmich” kutsumanimeä käyttäneellä miehellä.

Tämän vuoden maaliskuussa Bellingcatin avustuksella, julkaistiin lyhyt selonteko kolmesta tunnistetusta Izoljatsijan tämänhetkisestä avainhenkilöstä. (9) Tunnistettujen henkilöiden joukossa on laitoksen tämänhetkinen komentaja Juri ”Tolstoi” Krivonos ja hänen oikeana kätenä työskentelevä Vladimir ”But” Butenko. Butenko on myös yksi laitoksen vuorovastaavista (vuorossa on tavallisesti 5–7 militanttia).

Kolmas tunnistetuista henkilöistä on Ruslan ”Ermak” Eremitsev, jota kutsutaan myös ”Izoljatsijan nuorten tyttöjen rakastajaksi” – nimityksestä voimme tehdä joitain johtopäätöksiä hänen ”tehtävänkuvasta” Izoljatsijassa.

Kaikilla kolmella on Venäjän passi, mutta he ovat syntyneet Ukrainan SNT:n alueella 1970- ja 80-luvuilla.

Kiduttajia.

Izoljatsijaan sijoitetaan edelleen pääasiassa erikoisvankeja, sellaisia, joita miehitettyjen alueiden ”viranomaiset” epäilevät merkittävistä rikoksista, mikä yleensä tarkoitti sellaisia toimia, joiden katsottiin vaarantavan miehittäjän turvallisuuden – käytännössä vangitsemiseen voi riittää halu ja tarve kertoa totuus elämästä miehitetyillä alueilla. Mutta eräiden nykyisten ja aiempien työntekijöiden sadistiset mielihalut huomioiden, on todennäköistä, että laitokseen on suljettu siviileitä olemattomista syistä.

Izoljatsijaan vangittuja voidaan pitää laitoksessa vuosia ilman ”oikeudenkäyntiä” tai ilmoitusta omaisille. Laitoksen päivittäistä toimintaa tahdittaa pakkotyön ohella toistuvat kuulustelut, kidutukset ja valeteloitukset – osa vangituista on kuollut vangitsijoidensa käsissä.

Kattavimmin vangitsemisajastaan ja kokemuksistaan Izoljatsijassa on raportoinut ukrainalainen toimittaja-bloggari Stanislav Aseev (tai Asejev), joka vangittiin miehittäjien toimesta viimeistään kesäkuussa 2017. Heinäkuun 16. 2017 miehitetyn Donetskin alueen ”turvallisuusministeriö” vahvisti Aseevin olevan vangittuna ja häntä syytettävän ”vallankumouksellisesta toiminnasta”. Syynä vangitsemiseen oli Aseevin pitkään jatkunut raportointi eri medioille miehitetystä Donetskista, raportoinnissa Aseev käytti pseudonyymia Stanislav Vasin. Aseev oli vangittuna miehitetyillä alueilla kesäkuusta 2017–29. joulukuuta 2019, jolloin hänet vapautettiin osana laajaa vankienvaihtoa.

Tätä kirjoittaessani Donetsk on edelleen miehitettynä, Izoljatsija toiminnassa ja voimme varmuudella sanoa, että tänäänkin laitoksen muurien sisäpuolella kidutetaan ja pahoinpidellään sinne laittomasti vietyjä ihmisiä, joiden ainoa ”rikos” voi olla niinkin vähäinen kuin totuuden kertominen siitä mitä Venäjän miehittämillä alueilla Ukrainan itäisissä ja kaakkoisissa osissa tapahtuu.

Tässä kirjoituksessa ääneen pääsivät merkittävältä osin sellaiset ryhmät ja tahot, joihin harvemmin kiinnitän kirjoituksissani huomiota, kuten uskonnolliset vähemmistöt. Olin valmistellut kirjoitusta jo pidemmän aikaa, mutta nyt, YK:n raportin julkaisun myötä, katsoin sopivan hetken kirjoituksen julkaisulle koittaneen.

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.verkkouutiset.fi/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420 

2. https://www.kyivpost.com/ukraine-politics/more-than-3500-ukrainians-illegally-imprisoned-in-donbas.html 

3. https://2009-2017.state.gov/j/drl/rls/irf/2014religiousfreedom/index.htm#wrapper 

4. https://www.jw.org/fi/uutiset/uskonnonvapaus-ihmisoikeudet/alueittain/kansainv%C3%A4liset-lakiuutiset/vankilassa-olevia-jehovan-todistajia/ 

5. https://www.jw.org/fi/uutiset/uskonnonvapaus-ihmisoikeudet/alueittain/ukraina/uskonto-vaino-jehovan-todistajien-vakaumus/ 

6.  https://www.jw.org/fi/uutiset/jehovan-todistajat/alueelliset/ukraina/donetskin-kansantasavalta-kielsi-jehovan-todistajat/ 

7. https://www.jpost.com/Diaspora/Top-rebel-leader-accuses-Jews-of-masterminding-Ukrainian-revolution-406729 

8. http://euromaidanpress.com/2018/11/23/with-donbas-occupation-russia-brought-religious-persecution-alien-to-ukraine-report/ 

9. https://www.unian.info/war/donbas-bellingcat-identifies-russians-involved-in-torture-of-prisoners-11368873.html 

Taustatyöhön käytetty myös kirjahyllystäni löytyvää Sergei Zaharovin sarjakuvateos Діра’a sekä Andreas Umlandin ja Stanislav Aseevin raporttia Donetsk’s “Isolation” Torture Prison. 

Heinäkuun 30. on #CrimeaIsUkraine-päivä

Heinäkuun 30. päivä vietettävän #CrimeaIsUkraine-päivän idea on hyvin yksinkertainen, sen avulla on tarkoitus nostaa sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä, CrimeaIsUkraine-hashtagilla varustettu tunniste jälleen ensimmäiseksi. Syy ihmisten aktivointiin löytyy Venäjän hallintoa tukevien trollien ja aktivistien toiminnasta, heidän onnistuttua nostaa CrimeaIsRussia-hashtag ensimmäiseksi, saaden toimintaansa voimakasta tukea Venäjän hallinnon edustajilta ja suurlähetystöiltä kautta maailman. Tilanteen korjaamiseksi twitterissä käyttäjä @GlasnostGone ryhtyi aktivoimaan ihmisiä #CrimeaIsUkraine-kampanjan taakse ja erilliseksi ”Krim on osa Ukrainaa” -päiväksi, jolloin olemme erityisen aktiivisia, valikoitui kuun toiseksi viimeinen päivä. Kampanjansa tueksi @GlasnostGone eli Alex King julkaisi blogin ”July 30th is a #CrimeaIsUkraine Campaing Day – Get Involved”.

#CrimeaIsUkraine! – Helsinki, toukokuu 2019.

Tarkoituksena on toki muistuttaa lukijoita Krimin niemimaan miehityksestä ja venäläisten, miehittämällään niemimaalla, harjoittamasta sorrosta, jonka kohteena ovat erityisesti Krimin tataarit, kuitenkin käytännössä kaikki, jotka vastustavat miehitystä. Pelottelun ja uhkailun kohteeksi ovat joutuneet myös Ukrainan ortodoksinen kirkko Krimillä, kirkon arkkipiispa Klyment sai uhkavaatimuksen miehitysviranomaisilta, jollei Jevpatoriaan rakennettua ortodoksikappelia siirretä pois viidessä päivässä, kirkkoa vastaan aloitetaan rikostutkinta. Siirrettäväksi määrätyn ortodoksikappelin rakentaminen alkoi jo ennen Venäjän suorittamaa miehitystä helmikuussa 2014. (1)

Jehovan todistajia ryhdyttiin vainoamaan Venäjällä sen jälkeen, kun järjestö kiellettiin maassa äärimielisenä järjestönä huhtikuussa 2017. Venäjältä Jehovan todistajien vaino on edennyt myös miehitetylle Krimin niemimaalle. Ainakin kymmenen Krimin niemimaalla asuvaa Jehovan todistajaa on tuomittu venäläisessä oikeudessa vuosien vankeusrangaistuksiin, pisimmillään kyse on yli kuuden vuoden tuomioista. (2)

Toimittajiin ja kansalaisjournalisteihin kohdistunut vaino on myös lisääntynyt Krimin niemimaalla tämän vuoden kuluessa. Venäjä haluaa pelotella hiljaiseksi ne kaikki, jotka välittävät tietoa miehitetyltä niemimaalta – vain virallisen totuuden kertominen on hyväksyttyä.

Tämän vuoden heinäkuussa miehitysviranomaiset Krimin niemimaalla ovat panneet täytäntöön lukuisia mittavia ratsioita. Heinäkuun 7. päivä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n joukot yhdessä muiden miehitysjoukkojen kanssa, suorittivat ratsioiden sarjan Krimin niemimaalla. Ratsioissa pidätettiin kuusi henkilöä, jotka kaikki siirrettiin välittömästi Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n tiloihin Simferopoliin. Venäläisviranomaisten mukaan pidätettyjä voi odottaa jopa viiden vuoden vankeustuomiot. (3) Venäjä on myös uhannut rangaistuksilla, ainakin osaa, vangitsemistaan Krimin tataareista, jotka kieltäytyivät osallistumisesta Venäjän perustuslaki-äänestykseen kesäkuussa. Näin on käynyt ainakin Simferopol SIZO:ssa pidetyille, vangituille Krimin tataareille. (4) Vangitut Krimin tataarit eivät ole Venäjän kansalaisia. (Huom. Simferopolin SIZO on tutkintavankila).

Venäjä painostaa jatkuvasti Krimin niemimaalla asuvia Ukrainan kansalaisia ottamaan Venäjän kansalaisuuden, kieltäytymistä voi seurata – ja usein seuraakin – erilaisia rajoituksia höystettynä uhkauksilla. Yli tuhat Venäjän kansalaisuudesta kieltäytynyttä on päätynyt oikeuteen ja yli 170 oikeudenkäyntiä päätyi siihen lopputulokseen, että sakkorangaistuksen ohella syytettynä ollut pakotettiin myös muuttamaan Krimiltä – tiedossa on tapauksia, joissa syytettynä ollut pakotettiin muuttamaan Krimiltä ja jättämään sinne puolisonsa ja lapsensa. (5)

Tehtaankadulla, taustalla Krimin niemimaata miehittävän Venäjän suurlähetystö (23. helmikuuta 2019).

Palautetaan mieliin mitä tuli kirjoitettua ukrainaksi helmikuussa 2019, Venäjän suurlähetystön edustalla, järjestetyn mielenosoituksen jälkeen:

23 лютого 2019 р. в Гельсінкі перед російським посольством відбулася акція протесту проти окупації Криму Росією. В акції протесту прийняли участь українці, які мешкають у Фінляндії та фіни, які підтримують боротьбу України проти агресії Росії.

Учасники протесту заявили, що захват території незалежної держави є не прийнятним для цивілізованого світу, та ця ситуація змушує замислитися, що агресивні дії Росії можуть бути спрямовані і на інші сусідні країни. Якщо Росія здійснила напад  на Україну, то чого вона не може зробити те ж саме з іншою країною? Чому? Тому,  що час ще не прийшов? Та цього не може бути? 

”Lämpimät” terveiseni Vladimir Putinille ja Venäjän valtiolle sekä sen harjoittaman imperialistisen valloituspolitiikan tukijoille:

#CrimeaIsUkraine – #LiberateCrimea!

Miehitysvuosina Venäjä on syyllistynyt Krimin niemimaalla järjestelmällisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, se hankkii kiduttamalla ”tunnustuksia” vangituilta, se on myös rikkonut Geneven sopimusta, sortaa etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä, on tuhonnut kulttuurikohteita sekä siirtänyt Krimin niemimaalta kulttuuriaarteita museoihin Venäjälle. Siksi me emme unohda!

Marko

1. http://khpg.org/en/index.php?id=1595635927
2. https://www.rferl.org/a/crimea-jehovah-witness-russia-ukraine-/30653463.html
3. https://112.international/society/crimean-tatars-houses-raided-in-crimea-six-people-apprehended-52827.html
4. http://khpg.org/en/index.php?id=1593548526
5. http://khpg.org/en/index.php?id=1594308593

Kuvat Marko Enqvist.

Unohdettu Donbas, elämää miehitetyillä alueilla

Toukokuun 18. päivä 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimin tataariksi Qırımtatar halqınıñ sürgünligi), käytännössä kyseessä oli etninen puhdistus, joka kohdistui kaikkiin Krimin niemimaalla asuviin Krimin tataareihin riippumatta yksilön taustasta ja historiasta.

Karkotuksen toimeenpani NKVD, määräyksen tullessa Neuvostoliiton ylimmältä johdolta – kyseessä oli Stalinin käsky, joka perustui puolustuskomitean aiemmin toukokuun 11. päivä antamaan päätöslauselmaan.

Kolmen päivän ajan Krimin tataareja lastattiin karjajuniin, joiden määränpää oli kaukana idässä Uzbekistanissa – osan matkatessa Siperiaan ja. Karkotusvaiheessa tuhansia Krimin tataareja menehtyi, tulevina vuosina karkotuksessa menehtyi vähintään kymmeniätuhansia Krimin tataareja, joidenkin arvioiden mukaan jopa 46,2 prosenttia kaikista Krimin tataareista menehtyi karkotuksessa.

Tänään Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla elävät Krimin tataarit ovat etnisen ja uskonnollisen vainon kohteina, vainoajina ovat Venäjän hallinnon turvallisuuselimet, Krimin ”aluepuolustusjoukot”, erilaiset Venäjän hallinnolle työskentelevät ”vapaaehtoisjoukot” sekä PMC-organisaatiot. Vainon kohdistuessa yksilöihin, etniseen ryhmään ja Krimin tataarien solidaarisuusliikkeeseen; ihmisiin kohdistuvan vainon rinnalla Venäjä vaikeuttaa uskonnon ja kulttuurin harjoittamista, on tuhonnut uskonnollisia ja kulttuurikohteita jne. Tämä siis järjestelmällisenä sortona alkaen helmi-maaliskuussa 2014, ja jatkuen edelleen (ja jonka me – täällä lännessä – tunnumme täysin unohtaneen).

Miehityksen ensimmäisiä uhreja oli Krimin tataari Reşat Amet, jonka asemiehet vangitsivat Simferopolissa kesken rauhanomaisen, miehityksen vastaisen, mielenosoituksen 3. maaliskuuta 2014. Hänen runneltu ja kidutettu ruumiinsa löytyi 15. maaliskuuta 2014. Ketään ei ole rangaistu murhasta, itse asiassa sitä tuskin on edes tutkittu Venäjän viranomaisten toimesta – ja miksikö nostan aiheen esille?

Aiheen vakavuudesta huolimatta tämä toimii vain alustuksena tälle (lyhyelle) kirjoitukselle, sillä vaikka miehitetyn Krimin niemimaan mittavista ihmisoikeusrikkomuksista ja miehittäjän (eli Venäjän) harjoittamasta mielivallasta oli kirjoittamista vaikka kuinka, haluan tällä kirjoitelmalla muistuttaa lukijoita (sekä suomalaisia mediataloja) siitä, että Venäjän miehittämän Krimin niemimaan rinnalla Venäjän miehitysvallan suojeluksessa syyllistytään mittaviin ihmisoikeusrikkomuksiin ja sotarikoksiin Ukrainan itäisissä osissa, niissä Donbasin osissa, joita maa miehittää.

Vaalitodellisuutta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Läntiset mediat kiinnittävät varsin vähän huomiota miehitetyn Itä-Ukrainan ihmisoikeusrikkomuksiin ja laajoihin kaltoinkohteluihin – nähdäkseni suomalaisten mediatalojen kiinnostus on vieläkin vähäisempää, josta seuraa se, että tuolloin erilaisten disinformatiivisten sivujen vaikutus voi nousta varsin suureksi, jota vielä edesauttaa sivujen taustalla olevien henkilöiden aktiivisuus ja intomielisyys, viestin leviämistä kasvattaessa heidän verkostoituneisuutensa. (Jätän nyt tarkoituksellisesti mainitsematta eräät aktiivisimmista operaattoreista).

Aivan kuten Krimin niemimaalta, niin samoin miehitetystä Itä-Ukrainasta on hankalahkoa saada (nopeasti) yksityiskohtaisia todisteita ihmisoikeusrikkomuksista, tietoa kertyy hitaasti vuosien kuluessa, johtuen useista syistä, joista Itä-Ukrainassa merkittäväksi syyksi näen sen, ettei ole samalla tavalla selkeää vainon kohteeksi joutunutta ihmisryhmään kuin Krimillä, jossa Krimin tataarit ovat käytännössä joutuneet kollektiivisen vainon kohteeksi. Itä-Ukrainassa on vainottu miehityksen ensihetkistä lukien asukkaita, jotka vastustavat miehitystä, tukevat yhtenäistä Ukrainaa – haluavat olla ukrainalaisia näyttäen myös tämän. Tälle tunnutaan olevan sokeita, josta väistämättä herää se ajatus, että nämä ”sokeat” ovat nielleet koukkuineen ja kohoineen venäläispropagandan tarinan ”sisällissodasta” ja ”kansanäänestyksestä”, josta seuraa se, ettei todellisia tapahtumia ymmärretä – tai uskottelemalle itselleen sadun ”sisällissodasta” ja ”kansanäänestyksestä”, on helpompaa sulkea silmät ja olla hiljaa. Osalla taustalla on todennäköisesti lisänä ideologisia tai psykologisia syitä/ vaikuttimia silmien sulkemiselle.

Kuitenkin todisteita näistä rikkomuksista on olemassa (ja nyt jätän sotilaisiin kohdistuvat sotarikokset huomioimatta sekä Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisen), niitä on kertynyt sodan ensihetkistä lukien – aloittakaamme Volodymyr Rybakista, ukrainalaisesta, joka vastusti huhtikuussa 2014 ”kansanmiliisin” toimia Horlivkassa. Hänet vangittiin ”kansanmiliisin” toimesta, siirrettiin Slovjanskiin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin joukkojen hoteisiin, joiden toimesta hänet kidutettiin kuoliaaksi. (1) Dmytro Gordonin taannoisessa haastattelussa Igor Girkin tunnusti olevansa henkilökohtaisesti vastuussa ainakin neljän ukrainalaisen teloittamisesta antaessaan teloitusmääräyksen, teloitettujen joukossa oli myös siviilejä. (2)

Sodan ja miehityksen ensiviikkojen ja kuukausien mielipuolisiin rikoksiin kuuluu ehdottomasti Ukrainaa tukeneen nuoren aktivistin (ja jalkapalloilijan) Stepan Tšubenkon raakalaismainen murha. (3) Murhaajat, joukko Venäjän proxy-joukkojen jäseniä, piilottelevat tänään joko Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tai Venäjällä.

Seuraavaksi muutamia otsikoita ja uutiskatsausten alkuja tältä keväältä, kaikki miehitetyiltä alueilta (osa kuvailluista tapahtumista saanut alkunsa vuosia sitten, päätöksen tultua – muodossa tai toisessa – vasta tänä keväänä):

Ukrainian prosecutors in Luhansk region have identified about 600 victims who have suffered torture in Russia-occupied Donbas.

Donbas children deployed as weapons in Russia’s hybrid warfare against Ukraine.

Torture and 15-year ‘sentence’ for insulting tweets about Russian-controlled Donbas militants.

Donbas militants sentence doctor to 13 years for pro-Ukraine Twitter posts.

Russian proxy Donbas republic sentences charity worker with HIV to 11 years.

Taiteilija Sergei Zaharov lähestyi miehitystä omien kokemusten pohjalta sarjakuvateoksessa ”Діра”, jonka kuvitus kuvaa muun muassa miehittäjien mielivaltaa ja julmia otteita vangittuja kohtaan. Zaharov vangittiin myös miehitystä vastustavan – rauhanomaisen – taideaktivisminsa seurauksena. Vangittuna hän koki ja näki julmuudet ja kidutuksen.

Miehittäjien mielivaltaa Donetskissa, kuva Sergei Zaharovin teoksesta ”Діра”.

Palataan Krimille, miehittäjänä Venäjä polkee rajusti miehittämänsä niemimaan asukkaiden oikeuksia, lasten militarisointi ja siihen liittyvät teemat (propagandakasvatus jne.) kuuluvat myös toimiin, jotka ovat tuomittavia ja laittomia:

Halya Coynash: Crimean children trained to want to fight for Russia.

Toisinaan Suomessakin muistetaan hetkellisesti miehitetyn Itä-Ukrainan tapahtumat, tänä vuonna – ehkäpä hiukan yllättäen – Rauhanpuolustajat nosti esille poliisimielivallan Donetskissa. (4) Toisaalta heidän kohdalla pätee sanonta, sokeakin kana löytää toisinaan jyvän, vaa’an toisessa kupissa on sitten silmien totaalista sulkemista, veljeilyä Venäjän imperialistisen politiikan ja Krimin miehityksen tunnustajien kanssa (ja heitä löytyy liikkeenkin piiristä), disinformatiivista tiedottamista ja tilan antoa propagandalle ynnä kyvyttömyyttä tai haluttomuutta ymmärtää ”venäläisen maailman” todellisuutta – ideologista soopaa siis. Mutta aivan liian usein ääni annetaan tahoille, joiden ei kuuluisi saada positiivista huomiota Suomessa, tähän sortui myös Yleisradio (kritiikitön ja jopa disinformatiivinen kirjoitelma Artek-leirikeskuksesta, jota täydennettiin fakta-laatikolla vasta viikkoja kirjoituksen julkaisun jälkeen). (5)

Marko

1. https://en.odfoundation.eu/a/6114,kidnaping-and-assassination-of-volodymyr-rybak-terrorists-have-cruelly-dealt-with-a-member-of-horlivka-city-council/ 

2. https://www.kyivpost.com/ukraine-politics/russian-terrorist-girkin-admits-summary-executions-in-donbas.html 

3. http://khpg.org/en/index.php?id=1589334807 

4. https://rauhanpuolustajat.org/poliisimielivaltaa-donetskissa/ 

5. https://yle.fi/uutiset/3-10786805 

Oleksandra Matviychuk kirjoitti aiheesta laajahkon artikkelin joulukuussa 2015 ”War crimes in occupied Donbas: every second prisoner tortured, 16% witnessed executions”.