Venäjän sotarikoksista Ukrainassa –

 

yli yhdeksääkymmentä prosenttia ukrainalaisista sotavangeista kidutetaan venäläisten toimesta  

Elämme herranvuotta 2024, naapurimaamme Venäjän sotilaat upseereidensa käskystä leikkaavat ukrainalaisten sotavankiensa päät iskien ne seipäännokkaan pelotteeksi. Tämä on totuus Venäjän rikollisesta hyökkäyssodasta Ukrainaan mutta kuinka tähän pisteeseen on päädytty ja miksi me hyväksymme tämän kaiken?

Edellä kertomani tapahtumakuvaus on totta. Juuri näin toimivat Venäjän laivaston kaartin 155. merijalkaväenprikaatin sotilaat, jotka upseerinsa käskystä katkaisivat päät neljältä vangitulta iskien päät näytille ja pelotteeksi seipäiden nokkaan Ukrainan ja Venäjän rajaseudulla Kolotilovkan raja-aseman alueella viikonpäivät sitten. Ainakin yksi uhreista oli Ukrainan asevoimien upseeri. (1) Mutta kuinka olemme päätyneet tähän pisteeseen ja miksi me hyväksymme tämän kaiken?

Tunnustan, että on mahdotonta vastata yksiselitteisesti mutta kuitenkaan yksinkertaistamatta liikaa edellä esittämääni moraalisfilosofiseen kysymykseen. En edes yritä sitä! Sen sijaan palaan ajassa takaisin vuosikymmenen verran avatakseni käynnissä olevan sodan taustaa ja kertoakseni lukijoilleni, ettei Venäjän toiminnassa Ukrainassakaan ole mitään uutta. Venäjän julmuudet, joita se on jo reilun vuosikymmenen verran harjoittanut eivät vain saaneet ansaitsemiaan otsikoita eurooppalaisessa mediassa kevään 2014 ja talven 2022 välillä, siksipä tuntuukin kovin absurdilta, että tänään (venäläisten murhatessa ja raiskatessa Ukrainassa) viikoittain joudumme lukemaan perinteisen median ”hyvä venäläinen”-juttuja, jollaisten julkaisemisessa erityisesti Helsingin Sanomat kunnostautuu mutta eivät muutkaan merkittävät perinteisen median edustajat puhtain paperein selviä.

Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, Venäjän erikoisjoukkojen rinnalla niemimaalla operoi erilaisia asejoukkoja ja puolisotilaallisia ryhmittymiä, jotka pääasiassa hoitivat venäläisjoukkojen puolesta likaisen työn pelotellessaan tai tarvittaessa kiduttaessaan ja murhatessaan miehityksen vastustajia. Eli Venäjän toteuttaman miehityksen rinnalla alkoi esiintyä välittömästi laittomuuksia, joissa mahdollisia miehityksen vastustajia peloteltiin ja tarvittaessa poistettiin päiviltä. Nämä toimet harvoin nousivat otsikoihin miehitystoimien rinnalla, tai jos ne lännessä huomioitiinkin, Venäjän narratiivi puski tavattoman usein läpi ja niin voimakkaasti, että siitä muodostui totuus. Totuuden lopulta tullessa ilmi, aikaa on jo vierinyt niin kauan, etteivät ihmiset enää yhdistä asioita toisiinsa. Näin kävi venäläisten kaappaaman ja kidutusmurhaaman krimintataari Reşat Amet’in kohdalla – ihmisten mielissä niemimaan miehitys oli veretön kaappaus, vaikka todellisuudessa niemimaan miehitykseen liittyy yhteenottoja, venäläisten toteuttamia kaappauksia ja murhia sekä satoja näytösoikeudenkäynneissä tuomittuja miehityksen vastustajia. Ihmisiä, jotka vaativat perusoikeuksiensa toteutumista.

Se, mikä tapahtui Krimin niemimaalla, toistui viikkoja myöhemmin Itä-Ukrainassa venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamien joukkojen toimiessa sodan airuena Donbasissa. Siinä missä Krimin niemimaalla miehittäjän julmuuksista vastasivat puolisotilaalliset joukot, Donbasissa nämä joukot kantoivat vastuun taisteluiden ohella väestön terrorisoinnista. Tässä on kuitenkin syytä todeta, joukkojen olleen kaikkea muuta kuin homogeeninen koostumukseltaan. Donbasissa Venäjän proxy-joukot koostuivat sotilaskoulutuksen saaneiden kokeneiden taistelijoiden ohella erilaisista vapaaehtoisista ja ukrainalaisista kollaboraattoreista. Kokonaisuuden tuli kuitenkin näyttää siltä, että kyseessä oli sisäsyntyistä toimintaa, jota vapaaehtoiset Venäjältä vain tukivat (mutta jossa Kremlillä tai maan väkivaltakoneistolla ei ollut osaa eikä arpaa). Tämä narratiivi upposi yllättävänkin hyvin läntiseen yhteisöön, sitä ei riittävässä määrin kyseenalaistettu, vaikka todisteita Venäjän laajemmastakin osallisuudesta sodan syttymiseen ja voimistumiseen alkoi löytyä enenevissä määrin kesän koitettua.

Toistuvasti kevään ja kesän 2014 aikana Girkinin johtamien joukkojen harjoittama julmuus ja väestöön kohdistama terrorisointi ohitettiin kuittauksella sisällissodasta. Se oli helppoa mutta se oli toden vastaista, samalla se oli juuri sitä, mihin Venäjä pyrkikin. Venäjällä erilaiset mediat valtakunnallisista ja valtiorahoitteisista aina ääriryhmien omiin julkaisuihin vahvistivat omilla tarinoillaan virallista narratiivia venäläisväestön vainoista Ukrainasta. (2) Keväällä ja kesällä 2014 läntisiin medioihin saakka eteni tarinoita ukrainalaisten harjoittamista julmuuksista. Medioihin harvemmin päätyi kuukausia jäljessä edennyt faktantarkastus, joissa lukuisat venäläismedioiden kertomat tarinat ukrainalaisten toimeenpanemista vainoista paljastuivat räikeiksi valheiksi. Nimittäin oli tavallista, että venäläismediat lavastivat tapahtumia ja haastatteluissa käytettiin venäläisnäyttelijöitä, jotka esittivät uhreja tai silminnäkijöitä. (3)

Nähdäkseni näiden tarinoiden eräs seuraus oli se, että lännessä kummankin osapuolen uskottiin syyllistyvän samanmoisiin julmuuksiin ja kun Venäjän kertomien väkivaltakuvausten rinnalla maalailtiin kuvaa Ukrainan vajoamisesta fasismin käsiin, monella ei tuntunut edes olevan kiinnostusta faktantarkastukseen. Ei edes heillä, joilla olisi oman ammattinsa puolesta tullut olla. Suomesta löytyi lukuisia rauhanaktivisteja, jotka ryhtyivät tuolloin jakamaan varauksetta Venäjän propagandaa, mikä ei lainkaan parantanut Ukrainan asiaa. (4) Osalla oli vieläpä niin paljon uskottavuutta omassa viiteryhmässään, että heitä pidettiin jonkin sortin auktoriteetteina ja heidän puolestansa ryhdyttiin tulevina vuosina kampanjoimaan, vaikka kampanjoinnin sijaan heidät olisi tullut vaatia tilille vihan ja propagandan kylvämisestä. (5 ja 6)

Minun täytyy tunnustaa, että kaikesta kyynistymisestäni huolimatta olin hämmentynyt siitä, kuinka vähän huomiota kesällä 2021 julkaistu Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraportti sai osakseen, vaikka raportin mukaan kidutus on järjestelmällistä ja päivittäistä Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla. (7) Niinpä pidinkin melkoisena hurskasteluna pöyristymisiä, joita saimme poliitikoiltamme nähdä venäläisten tekemien julmuuksien alkaessa paljastua keväällä 2022 Ukrainan vapauttaessa Butšan ja Irpinin ympäristöineen Kiovan luoteispuolella. (8)

Väistämättä tuli tunne, että monelle tuntui tulevan yllätyksenä se, että Venäjä pystyi tällaisiin julmuuksiin eurooppalaisella sotatantereella. Yllätyksenä sen ei olisi pitänyt siksikään tulla, koska Venäjä oli syyllistynyt asevoimillaan vastaaviin julmuuksiin vuosien ajan Syyriassa läntisten medioiden raportoidessa niistä ja proxyjoukoillaan lukuisilla sotatantereilla kautta maailman. Mutta, mikä tärkeintä, Venäjä oli syyllistynyt vastaaviin julmuuksiin myös miehittämällään Krimin niemimaalla Itä-Ukrainan ohella. Näihin julmuuksiin kansainvälinen yhteisö oli kiinnittänyt vuosien ajan olemattoman vähän huomiota. Suomessa lukuisat poliitikot jopa paheksuivat sitä, että Euroopan parlamentissa järjestettiin yksittäisiä tilaisuuksia, joissa osoitettiin tukea niille ukrainalaisille, joita Venäjä oli kaapannut ja tuominnut hyvinkin pitkiin vankeusrangaistuksiin näytösoikeudenkäynneissä. Muistamme FreeSentsov-kampanjat, joihin Heidi Hautalaa lukuun ottamatta yksikään suomalainen meppi ei (tainnut) avoimesti osallistua. (9)

Onpa Jussi Halla-ahosta mitä mieltä tahansa, hän kuului niihin harvoihin eturivin suomalaispoliitikkoihin, joka osoitti tukensa Ukrainalle aikana, jolloin Venäjä-pelon tai ”ei keikuteta venettä”-syyn tähden poliitikkomme olivat hiljaa kuin kusisukassa. Toisaalta perussuomalaiset puolueesta löytyi hyvinkin paljon eturivin poliitikkoja, jotka aina Venäjän suurhyökkäyksen alkuun saakka toistivat Venäjän narratiivia. (10) Puolueen taholta tämän narratiivin levittämiseen ei juurikaan puututtu. Ihmisoikeusaktivistina esittäytynyt presidentti Tarja Halonen kuului heihin, jotka valitsivat julkisen vaikenemisen esiintymisen sijaan. En pidä vaikenemisen valinneita päättäjiämme ”epäpoliittisia venäläisiä” parempina. Päättäjillämme oli mahdollisuus – itse asiassa heillä olisi ollut velvollisuus – pysäyttää Venäjä silloin kun se vasta testasi, kuinka helposti tikari uppoaa lännen lihaan.

 

Venäjän sotarikoksista Ukrainassa

Tämän alustuksen jälkeen Venäjän Ukrainassa tehtailemiin sotarikoksiin, joista mediat Suomessa ja maailmalla kirjoittavat mielestäni aivan liian vähän. En voi välttyä ajatukselta, että kirjoittamattomuuteen vaikuttaa omalta osaltaan se, ettei Venäjää mielletä samalla tapaa imperialistiseksi valtioksi kuin eurooppalaiset siirtomaavallat vaikka Venäjä nimenomaan on imperialistinen valtio, joka ei ole vieläkään tehnyt tiliään menneisyytensä kanssa ja jonka väestöstäkin huomattava osa on edelleen sitä mieltä, että maalla on oikeus alueisiin, jotka ovat olleet osa imperiumia jossain vaiheessa.

”…, cut the heads of these four people and put them on the sticks. Copy that, it is an order”, nauhoite venäläisupseerin käskystä katkaista päät neljältä ukrainalaiselta ja iskeä päät seipäännokkaan keskiaikaiseen tapaan. (11)

Kiinnittämällä huomioni Venäjän Ukrainassa helmikuun 2022 jälkeen tekemiin sotarikoksiin ja laajoihin ihmisoikeusrikkomuksiin en tee oikeutta niille Venäjän uhreille, jotka päätyivät venäläisten tai heidän proxy-joukkojensa käsiin ennen suurhyökkäyksen alkua. Heitä on valitettavan paljon, koska murhaaminen ja ihmisoikeusrikkomukset alkoivat samanaikaisesti sodan kanssa. Pelottelu, väkivalta, ihmisten kaappaus ja lopulta kiduttaminen ynnä murhaaminen kulkivat käsikädessä sodankäynnin kanssa Venäjän miehittämillä alueilla aivan kuten se kulki niilläkin alueilla, jotka Venäjä miehitti suurhyökkäyksen alun jälkeen.

Venäläisten terrori kohdistui laajojen kansanosien ohella myös niihin hallinnon edustajiin, jotka vastustivat miehitystä tai kieltäytyivät yhteistyöstä miehittäjän kanssa. Näin kävi Melitopolissa, jossa venäläiset kaappasivat maaliskuun 11. päivä 2022 kaupunginjohtaja Ivan Fedorovin, joka kieltäytyi yhteistyöstä miehittäjän kanssa. (12) Edellisenä päivänä asemiehet olivat kidnapanneet Melitopolissa sijaitsevan Ukrainan kulttuurimuseon johtajan, Krimin tataari, Leyla Ibragimovan, joka oli myös alueparlamentin jäsen. (13) Miehityksestä selvinneet siviilit ovat myös kertoneet venäläisten harjoittamasta julmuudesta ja toimeenpanemista rikoksista siviilejä kohtaan. Kidutus ja seksuaalinen väkivalta tai niillä pelottelu kuuluvat tavanomaisiin venäläisten hyödyntämiin metodeihin. Toisinaan vangeiksi jääneet Venäjän asevoimien sotilaat kertovat tekemistään raakuuksista:

”Helmikuun 8. 2024 löysimme naisen kahden lapsen kanssa kellarista Avdijivkan esikaupunkialueella. Löysimme 38-vuotiaan naisen ja 11- sekä 13-vuotiaat lapset. Kysyimme heiltä mitä he tekevät täällä, miksi he eivät ole lähteneet. He vastasivat, ettei heillä ole paikkaa mihin mennä. Saimme käskyn laittaa heille suukapulat, jottei heitä kuultaisi. [Käskyn antoi heidän komentajansa.] Teippasimme heidän kaikkien suut, jonka jälkeen kävimme heidän kimppuun [konteksti huomioiden, kyse on raiskaamisesta] aloittaen naisesta.” Tätä jatkui kaksi tuntia, jonka jälkeen kolmikko vietiin seinää vasten ja ammuttiin. (14) Samainen sotavanki kertoo myös toisista vastaavista tapauksista Avdijivkassa. He raiskasivat kaksi aikuista naista sekä yhden 10-vuotiaan tytön ampuen heidät lopuksi. Haastattelijoille sotavanki kertoo heidän raiskanneet Avdijivkassa yhteensä kolme poikaa, viisi tyttöä ja kuusi naista.

Lukijan on hyvä tietää, että raiskaaminen tai seksuaalisella väkivallalla uhkaaminen on venäläisille Ukrainassa normaalia toimintaa – kyse ei ole poikkeuksesta vaan toiminnasta, joka on tavallista ja selvästi hyväksyttyä. Butšan, Irpinin ja moni muu paikkakunta todistavat myös sen puolesta, ettei sillä lopultakaan ole eroa onko kyseessä valioyksikkö vaiko epämääräisemmästä miehistöstä koottu joukko-osasto, kumpaankin ryhmään kuuluvat joukko-osastot syyllistyvät siviileihin, sotilaisiin tai sotavankeihin kohdistettuihin julmuuksiin (esim. kidutus, seksuaalinen väkivalta, murhaaminen).

Haasteltaessa Itä-Ukrainan sodan alkupuolen uhreja (v. 2014 ja 2015) kuvaukset seksuaalisen väkivallan käytöstä olivat uhrien kertomuksissa poikkeuksia. Tuolloin tämän arveltiin johtuvan seksuaalisen väkivallan ja raiskausten muodostamasta häpeästä (miesten oli naisiakin vaikeampi antaa aiheesta lausuntoja), joka johti siihen, etteivät vankeudesta vapautuneet ukrainalaiset kertoneet niistä. Seuranneiden vuosien kuvauksissa seksuaalisen väkivallan käyttö mainitaan osana kidutusta olennaisesti useammin. Todennäköisesti syynä oli tietoisuuden lisääntyminen sekä se, että osa vapautetuista uskaltautui antamaan tarkempia kuvauksia venäläisten ja heidän proxyjensa harjoittamasta julmuudesta mukaan lukien raiskaaminen ja seksuaalinen väkivalta osana kiduttamista tai alistamista. Nyt (24. helmikuuta 2022 jälkeen) seksuaalinen väkivalta on venäläisten yleisesti käyttämä ase miehittämiensä alueiden väestön pelottelemisessa ja alistamisessa: lapsia raiskataan vanhempien silmien alla ja toisin päin, vanhempia kiristetään lastensa raiskauksella yhteistyöhön miehittäjän kanssa jne. Kesäkuussa 2022 ETYJ:n pääsihteeri Helga Maria Schmid vaati Venäjää pikaisesti lopettamaan raiskausten ja seksuaalirikosten käytön sodankäynnin aseena Ukrainassa. (15)

Oma lukunsa on Venäjän ottamiinsa sotavankeihin kohdistama fyysinen ja psyykkinen kidutus sekä niistä erotettava väkivalta ja seksuaalinen väkivalta. YK:n sekä Ukrainan valtiollisten organisaatioiden julkaisemien aineistojen mukaan yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotavangeista on sotavankeudessa ollessaan kohdannut kidutusta venäläisten taholta. (16) Tuoreimpien kyselyiden perusteella kidutusta kokeneiden sotavankien lukumäärä on noussut jopa 95 prosenttiin. Kidutus on joko fyysistä tai psyykkistä, tai niiden yhdistelmää. Venäjä pitää sotavankejaan myös tarkoituksellisesti nälässä sekä evää sotavangeilta sairaanhoidon.

Merkittävä osa ukrainalaisista sotavangeista ei tavannut sotavankeusaikanaan Kansainvälisen punaisenristin edustajia tai saanut ilmoittaa kohtalostaan omaisilleen. Venäjä ei myöskään ole ilmoittanut Ukrainalle kaikkia ottamiaan sotavankeja. Venäjä on myös tarkoituksellisesti murhauttanut ukrainalaisia sotavankeja. (Esim. venäläisten isku ylläpitämälleen Olenivkan suodatusleirille, iskun tarkoitus oli ilmeisesti peitellä järjestelmällisen kidutuksen jälkiä tappamalla kymmenittäin ukrainalaisia sotavankeja). (17)

Venäjältä vapauteen päässeitä ukrainalaisia sotavankeja, sotavankeus on jättänyt ikuiset arvet heihin. 

Päätän kirjoitukseni pariin kuvatiedostoon, joissa karuja lukuja Venäjän rikollisen sodan uhreista. Muistutan lukijoita siitä, että käytännössä tiedostoissa esitetyt luvut ovat kaikissa tapauksissa minimi. Tarkkoja tietoja on saatavilla vain alueilta, jotka ovat Ukrainan kontrollissa. Venäjän miehittämiltä alueilta ei ole tarkkoja tietoja tai mitään luotettavia tietoja saatavilla, esim. Mariupolissa arvioidaan kuolleen Venäjän hyökkäysvaiheen aikana tai välittömästi sen jälkeen kymmeniä tuhansia siviilejä. Mariupolin hautausmaille on kaivettu kevään 2022 jälkeen tuhansia hautoja, joista osa on joukkohautoja kymmenine tai satoine siviiliuhreineen. (18)

Marko

 

Lähteet:

1. https://kyivindependent.com/ukraine-appeals-to-un-red-cross-over-alleged-footage-of-beheaded-ukrainian-soldier/

2. ”Russia’s application includes multiple alleged violations and blames Kyiv for killing civilians during the 2014 Euromaidan protests as well as for killings and abductions in the following period, a restriction on the use of the Russian language and attacks against Russian embassies and consulates. - - -

Therefore, Moscow’s decision to speak about genocide and ethnic cleansing both before 2014 and amid the February 2022 invasion serves propaganda aims only.”

https://factcheck.ge/en/story/40776-disinformation-ukraine-was-committing-genocide-in-donbas-for-eight-years

3. https://www.stopfake.org/en/russian-disinfo-patterns-same-actors-different-sets/ 

4. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/03/kun-antaa-pirulle-pikkusormen.html

5. https://journalistiliitto.fi/fi/ukrainan-aarioikeisto-maalittaa-oksana-chelyshevaa/

6. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/07/rauhanpuolustajat-puolueellista.html

7. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#6a6aad62

8. https://www.ohchr.org/en/press-releases/2022/12/un-report-details-summary-executions-civilians-russian-troops-northern

9. https://www.gfbv.de/en/news/sakharov-prize-for-oleg-sentsov-is-encouragement-to-human-rights-activists-in-crimea-9459-1/

10. https://yle.fi/a/3-12306993 

11. https://x.com/PStyle0ne1/status/1824551478997959121

12. https://x.com/Mariia_Zolkina/status/1503487266718638083

13. https://bylinetimes.com/2022/03/11/ukrainian-museum-director-arrested-inattack-on-culture/

14. https://x.com/SlavaUk30722777/status/1824821812573962323

15. https://www.osce.org/secretariat/520670

16. https://news.un.org/en/story/2024/03/1148026 

17. https://kyivindependent.com/2-years-after-ukrainian-pows-killed-in-olenivka-camp-explosion-no-one-prosecuted/ 

18. https://www.bbc.com/news/world-europe-63536564 

Taustatyössä olen hyödyntänyt lukuisi raportteja ja artikkeleja (kuten A, B ja C) Venäjän sotarikoksista ja ihmisoikeusrikkomuksista vuonna 2014 alkaneen sodan aikana. 

Kuka on Voislav Torden?

 

I OSA

Voislav Torden, syntymänimeltään Jan Igorevitš Petrovski on ollut suomalaismedioiden otsikoissa toistuvasti kuluvan vuoden elokuusta lähtien. (1) Olen toistaiseksi vältellyt henkilöstä kirjoittamista, olen kyllä aiemmin sivunnut useissa blogeissa rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitš eli DShRG Rusitš -joukko-osastoa, jonka toinen perustaja Jan Petrovski on. Petrovski perusti joukko-osaston venäläisen uusnatsi Aleksei Miltšakovin kanssa vuonna 2014. Ideologisesti Petrovski on samaa maata Miltšakovin kanssa – uusnatsi siis. Petrovski tunnetaan myös taistelijanimillä (nom de guerre) ”Slavian” sekä ”Velikij Slavian”.

Otsikon kysymys kuuluu ”Kuka on Voislav Torden”, aivan hyvin voisimme kysyä, että mikä hän on miehiään? Tai, että onko hänen nykyinen nimensä Voislav Torden muuta kuin keino yrittää kiertää Jan Petrovskille asetetut pakotteet ja maahantulokiellot Schengen-alueelle; tai mahdollistaa toiminta EU:n alueella peitehenkilöllisyyden turvin? Jälkimmäisiin kysymyksiin en ryhdy vastaamaan. Uskallan kuitenkin arvella, ettei Voislav Torden eli Jan Petrovski, jolla nimellä hän esiintyy kirjoituksessa tästä eteenpäin, ollut liikkeellä aivan vilpittömin mielin.

Ennen kuin jatkan tarinan kuljettamista eteenpäin, varoitan lukijoita siitä, että tämä kirjoitus sisältää häiritsevää kuva-aineistoa sekä ihmisarvoa alentavia lainauksia ja otteita. Katson kuitenkin, että henkilön sekä joukko-osaston tausta huomioiden, asiat ja tapahtumat on esitettävä niin todenmukaisina kuin mahdollista, mikä tarkoittaa sitä, ettei eräitä asioita voi jättää huomiotta.

Jan Petrovski eli Voislav Torden Itä-Ukrainassa, todennäköisesti loppukesästä 2014.

Jan Petrovski syntyi Irkutskissa, Neuvostoliitossa, tammikuussa 1987, josta hän muutti myöhemmin äitinsä kanssa Pietariin. Lapsena ja nuorena Petrovski rakasti historiaa osallistuen keskiaikaisten taisteluiden rekonstruointiin. Petrovskin aikomuksena oli opiskella arkkitehdiksi tai graafiseksi suunnittelijaksi. Suunnitelmat muuttuivat äitinsä mentyä vuonna 2004 naimisiin norjalaisen kanssa, jolloin Jan Petrovski muutti Venäjältä äitinsä kanssa Norjaan. Myöhemmin hän opiskeli Oslossa graafiseksi suunnittelijaksi. Valmistuttuaan yliopistosta Petrovski aloitti työskentelyn True Metal Tattoo -tatuointisalongissa, jolla oli tiiviitä yhteyksiä Itä-Euroopan äärioikeistoon ja uusnatseihin. (2)

Vuonna 2010 Norjan poliisi teki ratsian tatuointisalonkiin. Etsinnän aikana he löysivät väärennettyjä asiakirjoja ja aseita, jotka kuuluivat toiselle venäläiselle uusnatsille, Vjatšeslav Datsikille. ”Punaisena Tarzanina” tunnettu Datsik oli aiemmin paennut psykiatriselta klinikalta Pietarista Norjaan. (3) Ratsian Jan Petrovski vietti kuukauden vangittuna, jonka jälkeen hänet vapautettiin todisteiden puutteen vuoksi. Ratsian seurauksena Petrovskin työskentely Norjassa vaikeutui olennaisesti median kiinnostuttua tatuointisalongista samalla asiakkaiden kaikotessa lisääntynyttä julkisuutta.

Seuraavaa vuotta (v. 2011) voidaan pitää merkittävällä tapaa käänteentekevänä Petrovskin toiminnassa. Tuolloin hän tutustui tunnettuun venäläiseen uusnatsiin Aleksei Miltšakoviin Russian Imperial Movementin eli RIM:in järjestämällä puolisotilaallisten joukkojen koulutusleirillä. Russian Imperial Movement (ven. Русское имперское движение – РИД; Russkoe Imperskoe Dvizhenien – RID) on nationalistinen ja imperialistinen, valkoista ylivaltaa ajava äärioikeistolainen organisaatio, jonka kotipaikka on Pietarissa. RIM järjestää aseellisen koulutuksen opetusta Pietarissa sekä Leningradin alueella ainakin Partizan kurssilla, johon on osallistunut äärioikeiston sekä uusnatsiliikkeiden jäseniä myös Pohjoismaista. (4)

Miltšakov perusti Rusitšin aihion jo vuonna 2009, jolloin perustettiin myös yksityinen koulutuskeskus ”sotilaalliseen harjoitteluun”. Venäjän masinoima sota Itä-Ukrainassa käynnistyi huhtikuussa 2014, noihin aikoihin Miltšakovin ja Petrovskin yhteinen rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitš eli DShRG Rusitš osallistui Venäjällä RIM:in Keisarillisen legioonan järjestämään puolisotilaallisten joukkojen koulutusohjelmaan. Läpäistyään koulutusohjelman, joukko-osasto oli jo kesäkuussa 2014 siirtynyt Itä-Ukrainaan taistelemaan Ukrainan hallintoa ja sitä tukevia vapaaehtoisjoukkoja vastaan osana Venäjän proxy-armeijaa. DShRG Rusitšin ensimmäinen komennus Itä-Ukrainassa kesti heinäkuuhun 2015 asti. Vuoden 2015 puolella DShRG Rusitš liitettiin ensin osaksi Prizrak prikaatia, jota tuolloin komensi Aleksei Mozgovoi (hänet likvidoitiin attentaatissa toukokuussa 2015) ja lopulta osaksi Viking pataljoonaa ennen Donbasista takaisin Venäjälle vetämistä heinäkuussa 2015. 

Jan Petrovski poseeraamassa taistelussa kaatuneen ukrainalaissotilaan edessä Donbasissa, v. 2014.

Iltalehden toimittaja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) haastatteli ”Slavian” taistelijanimellä esiintynyttä Jan Petrovskia miehitetyssä Luhanskissa loppusyksystä 2014. Haastattelussa Petrovski korosti taistelevansa Suur-Venäjän puolesta. (5)

Vuonna 2016 Jan Petrovski pidätettiin maahanmuuttolain rikkomisen perusteella Norjassa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen johtavan jäsenen Ronny Bårdsenin kotoa. (6) Vangitsemisen jälkeen Petrovski karkotettiin Venäjälle, Norjan viranomaiset kutsuivat Petrovskia ”uhkaksi maan kansalliselle turvallisuudelle”. Petrovski osallistui tuolloin äärioikeistolaisen Norjan Soldiers of Odin-liikkeen toimintaan. (7) Muistamme, että liikkeen syntykoti on Suomessa, perustajana olleen kemiläisen entisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aktiivin Mika Rannan. (8) Soldiers of Odin-liikkeellä oli (on) kiinteät suhteet Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen, sen katupartioihin osallistui säännöllisesti Vastarintaliikkeen aktiiveja.

Aihetodisteiden mukaan on hyvin todennäköistä, että Jan Petrovski on myös osallistunut sotaan Syyriassa, värväydyttyään PMC Wagneriin vuonna 2017. (9) Syyriassa hänen kerrotaan taistelleen osana ns. Norjalaista prikaatia, osallistuen muun muassa Palmyran valtaukseen. Hänen taistelutoverin Aleksei Miltšakovin tiedämme varmuudella osallistuneen Syyrian sotaan. (10) Venäjä värväsi hyvin aktiivisesti Itä-Ukrainassa sotimassa olleita vapaaehtoisia sekä palkkasotilasorganisaatioiden taistelijoita Syyriaan vuodesta 2016 eteenpäin, myöhemmin myös Libyaan. PMC Wagneriin liitetyn Grey Zone telegram-kanavan mukaan DShRG Rusitšin palkkasotilaita on osallistunut myös Libyan sotaan:

”In 2020, the Grey Zone TG channel published a post reporting that Rusich's fighters were in Libya as part of the Wagner Group's unit during the North African military campaign.” (11)

Petrovski kuului PMC Wagnerin palkkasotureista koottuun joukko-osastoon, joka oli kutsuttu ”tehtävään” Sierra Leonessa keväällä 2018. On hyvin todennäköistä, että palkkasotilaspalveluita tarjonnut venäläisyhtiö oli auttamassa maan uutta (vaaleilla valittua) presidenttiä Julius Maada Bio’a, antaen hänelle tarvittavaa sotilaallista tukea. (12)

Venäjän aloitettua 24. helmikuuta 2022 laajan hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan, myös DShRG Rusitš lähetettiin täysin varustettuna ja kokeneilla taistelijoilla vahvistettuna rintamalle. Joukko-osaston komentajina toimivat edelleen Aleksei Miltšakov ja Jan Petrovski. Kumpaankin on sittemmin kohdennettu henkilökohtaisia sanktioita Yhdysvaltojen toimesta, syynä ”erityinen raakuus” Harkovan alueen taisteluissa. (13) Yhdysvaltain valtiovarainministeriön mukaan vuonna 2022 Petrovski siirtyi DShRG Rusitšin komentajaksi Aleksei Miltšakovin haavoituttua lähellä Harkovaa. (14) Toivuttuaan Miltšakovin tiedetään palanneen joukko-osastoonsa.

Petrovski (kypärä päässä) ja Miltšakov jossain päin Itä-Ukrainaa keväällä 2022.

Sotarikokset

Vuoden 2016 aikana Kansainvälinen rikostuomioistuin eli ICC sai esitutkinnan päätökseen ja aloitti rikosoikeudellisen menettelyn Aleksei Miltšakovia ja Jan Petrovskia vastaan heidän tekemistä sotarikoksista ja ”osallistumisesta terroristijärjestöön” Ukrainan maaperällä, v. 2014 – 2015. DShRG Rusitšin taistelijoiden tiedetään syyllistyneen lukuisiin raakuuksiin ja sotarikoksiin joukko-osaston osallistuessa Ukrainan sotaan vuosina 2014 ja 2015 sekä 24. helmikuuta 2022 alkaneen Venäjän laajan hyökkäyssodan aikana. Sodankäynnin sääntöjen rikkomisen ohella joukko-osaston taistelijoita yhdistää myös ääriajattelu, useimmat heistä ovat Miltšakovin ja Petrovskin lailla avoimesti uusnatseja.

Syyskuun 5. päivänä Miltšakovin ja Petrovskin johtamat DShRG Rusitšin taistelijat tulittivat väijytyksestä Ukrainan puolustusministeriön alaista vapaaehtoisista kootun Aidar-pataljoonan 2. komppanian saattuetta lähellä Luhanskia. Eloonjääneitä Aidar-pataljoonan sotilaita kidutettiin ja osa heistä tapettiin – teloitettiin – paikan päällä, toiminta kuvattiin ja videoitiin. Miltšakov ja Petrovski leikkasivat haavoittuneilta korvia irti, lopulta ukrainalaisvapaaehtoiset teloitettiin lähietäisyydeltä päähän ammutuilla laukauksilla.

Lifenewsissä julkaistulta videolta otetussa kuvakaappauksessa voi nähdä kuinka elossa olleen ukrainalaisen sotilaan poskeen leikattiin DShRG Rusitšin tunnus – Kolovrat. (15) Myöhemmin kyseistä sotilasta Ivan Isyk’iä haastateltiin brittiläisen, venäläismedioille työskentelevän propagandistin Graham Phillipsin toimesta luhanskilaisessa sairaalassa. Haastattelutilanteessa Isykin keho oli 70 prosenttisesti palovammojen peittämä ts. häntä on kidutettu polttamalla väijytyksen ja sairaalaan toimittamisen välillä. Myöhemmin Isyk kaapattiin sairaalasta ja murhattiin tuntemattomassa paikassa – hänen häväisty ruumiinsa palautettiin perheelle vasta kuukautta myöhemmin. (16)  (Huom. valtaosa videoista poistettiin lähes välittömästi kaikkialta, sen sijaan valokuvia löytyy edelleen verkosta). 

Seuraavan vuoden puolella Miltšakov ja Petrovski julkaisivat vieläkin irvokkaampia kuvia. Kesällä DShRG Rusitšin tilillä julkaistiin, todennäköisesti talvella Debaltsevon taisteluiden aikaan otettu kuva (Дебальцевские фантомасы)*, kuolleesta ukrainalaissotilaasta, jonka kasvot he olivat leikanneet irti kallosta. 

Kuvakollaasi DShRG Rusitšin sometilillä julkaistuista kuvista/ päivityksistä.*

Eräässä haastattelussa Miltšakov kuvaa tapahtumia Novosvetlivkassa v. 2014: ”Otimme vangiksi hoholin (venäläisten loukkaava kutsumanimi ukrainalaisille), jolla oli kädessä ’Slava Ukraini’ -tatuointi. Leikkasimme hänen käden irti, sotilaamme halusivat marinoida tämän käden”. (17)

Yhdellä julkaisemallaan videolla Miltšakov kertoo, kuinka Petrovski on ”lopettanut” kuusi haavoittunutta ukrainalaissotilasta. Kyseisellä videolla Petrovski seisoo Miltšakovin vierellä kieltämättä asiaa – ennemminkin hän tunnustaa teon todetessaan, ettei kukaan selvinnyt hengissä. Että poltimme ja lopetimme heidät kaikki. (18)

DShRG Rusitš joukko-osastona yllyttää taistelijoitaan brutaaleihin väkivallantekoihin ja sotarikoksiin, osaston virallisella telegram-kanavalla julkaistiin viime vuonna ohjeet ukrainalaisten sotavankien kiduttamiseen ja tappamiseen. (19) Edellinen luonnollisesti tarkoittaa sitä, että toiminta (sotavankien kidutus ja murhaaminen sekä omaisten kiristäminen) on joukko-osastossa hyväksyttyä toimintaa. Samalla on huomioitavaa, että ohjeiden ensimmäisessä kohdassa muistutetaan taistelijaa siitä, että jos suinkin mahdollista, niin sotavangista (sotilas tai upseeri) ei tule raportoida eteenpäin (tarkoittaen joukko-osaston ulkopuolelle). Mikäli raportointi on kuitenkin ehditty tehdä, opastetaan ilmoittamaan vangitun sotilaan haavoittuneen ja mahdollisesti kuolevan (vaikka asia ei olisikaan näin). Ymmärrän asian siten, että koska ohjeistus on julkaistu joukko-osaston virallisella viestintäkanavalla, osaston vastaavat upseerit (viime kädessä Miltšakov ja Petrovski) ovat osaltaan vastuullisia tehdyistä sotarikoksista. Joukko-osaston komentajat ovat myös toistuvasti de-humanisoineet haastatteluissa ukrainalaisia.

Melkeinpä voisin todeta, että Aleksei Miltšakovin oma toiminta teini-iästä lähtien yhdistettynä DShRG Rusitšin ja useimpien venäläisten palkkasotilasorganisaatioiden maineeseen on omiaan ruokkimaan ryhmien taistelijoita brutaaleihin väkivallantekoihin ja sotarikoksiin, jota toimintaa entisestään kiihdyttää Venäjällä valtiojohtoinen ukrainalaisia vuosia de-humanisoinut propaganda. Miltšakov tuli tunnetuksi nuoruudessa kiduttamalla eläimiä kuoliaaksi, hän muun muassa tappoi koiranpennun kuvaten teon videolle ja julkaisten sen netissä.

Jan Petrovskin kuin myös hänen läheistensä toimintaan liittyy lukuisia kysymysmerkkejä, joiden pariin palaan tuonnempana. Kysymyksiä herättää myös Petrovskin ensimmäisessä oikeudenkäynnissä toimineen avustajan, oikeustieteen lisensiaatti Natalia Malginan toimet; Malginan jälkeen Petrovskin avustajana on toiminut varatuomari Heikki Lampela, joka on edustanut aiemmin oikeudessa muiden muassa viha- ja vastamedia MV-lehden perustajaa ja toimittaja Jessikka Aron mustamaalauskampanjan avainhenkilöä, Ilja Janitskinia sekä moottoripyöräkerho Bandidos MC:n johtajaa. Eikä Petrovskin tapaus suinkaan ollut ensimmäinen kerta, jolloin Malginan ja Lampelan tiet risteävät. (20)

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20046975

2. https://amp.meduza.io/en/feature/2017/01/20/enemy-of-the-state-or-its-founding-element 

3. https://amp.meduza.io/en/feature/2017/01/20/enemy-of-the-state-or-its-founding-element 

4. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

5. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014112418863958 

6. https://meduza.io/en/feature/2017/01/20/enemy-of-the-state-or-its-founding-element 

7. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009809061.html 

8. https://yle.fi/a/3-8822027 

9. https://theins.ru/en/society/267238 

10. https://www.fontanka.ru/2017/10/19/101/ 

11. https://molfar.com/en/blog/dshrg-rusich 

12. https://theins.ru/en/society/267238 

13. https://ofac.treasury.gov/recent-actions/20220915  ja https://t.me/bbcrussian/34611 

14. https://home.treasury.gov/news/press-releases/jy0954 

15. https://x.com/P_Kallioniemi/status/1697162371360268594 

16. https://x.com/P_Kallioniemi/status/1697162373524505052 

17. https://twitter.com/Igor_from_Kyiv_/status/1716108937999639016 

18. https://twitter.com/olex_scherba/status/1695449356445331777 

19. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/10/venalaisen-rynnakko-ja-tiedusteluosasto.html 

20. Heikki Lampelan Facebook päivitys 12. kesäkuuta 2018.

Kirjoituksen taustoituksessa hyödynnetty myös Myrotvorets-verkkosivun Jan Petrovskista koottua tiedostoa sekä Pekka Kallioniemen laatimaa ’vatniksoup’-lankaa Jan Petrovskista ja toimittaja Laura Halmisen lankaa samaisesta henkilöstä. 

#StandWithUkraine 

Sotaväsymyksestä ja aselevosta – mikä meiltä keskustelussa unohtuu?

 

Ajatus tästä kirjoituksesta heräsi päivä pari sitten 8. marraskuuta julkaisemani ”Sotaväsymyksestä ja pelkuruudesta – lännen strategia Ukrainan auttamiseen on väärä” -kirjoituksen myötä, tätä lyhyehköä kirjoitusta voinee siis pitää aiemmin julkaistun kirjoituksen epilogina. Kuten marraskuun 8. päivä julkaisemassa kirjoituksessani viittasin, viime aikoina Ukrainan sodasta keskusteltaessa on entistä useammin noussut esille etenkin lännen osalta uhkaava väsyminen sotaan eli ”sotaväsymys” ja sen myötä vilkastunut keskustelu aselevosta Ukrainan ja Venäjän välille. Tässä yhteydessä nousee tavattoman usein esille se, mitä se tarkoittaisi etenkin meille täällä lännessä mutta myös Ukrainassa. Mikäli entiset merkit pitävät paikkansa, ensisijaisesti se tarkoittaisi Venäjän valmistautumista uuteen hyökkäyssotaan eli maan uudelleen varustautumista. Vähäisemmälle – lähes olemattomalle – huomiolle on kuitenkin jäänyt se, mitä ”aselepo” tai ”jäätynyt konflikti” tarkoittaisi niille miljoonille ukrainalaisille, jotka asuvat Venäjän miehittämillä alueilla Ukrainan itä- ja eteläosissa. Toisinaan tulee tunne, että heidät on kestien tarkoituksella häivytetty tästä keskustelusta. Tämän kirjoituksen otsikon kysymys kuuluu: mikä meiltä unohtuu, keskusteltaessa sotaväsymyksestä ja aselevosta? Kirjoituksessa tarkoitukseni on vastata esimerkein kysymykseeni, mistä me samalla olemme puhumatta, kun jätämme huomioimatta ne miljoonat ukrainalaiset, jotka asuvat Venäjän miehittämillä alueilla.  

Mikäli olemme rehellisiä itsellemme, niin kyllähän me tiedämme kuinka Venäjä tulee mahdollisen aselevon vallitessa kohtelemaan miehittämiensä alueiden asukkaita. Me olemme nähneet, kuinka se kohteli miehittämiensä mutta nyt jo vapautettujen alueiden asukkaita miehityskuukausien aikana mutta voimme myös luoda katseemme niille alueille, joita Venäjä on miehittänyt vuodesta 2014 alkaen, jolloin näemme, millainen pitkään kestävä miehitys tulee siviileille olemaan.

Pidän kuitenkin todennäköisenä, että miehitys tulevaisuudessa tulee olemaan siviileille paljon ankarampi verrattuna venäläismiehityksen ensimmäisiin vuosiin, 24. helmikuuta 2022 voi pitää näiltä osin vedenjakajana kahdellakin tapaa. Ensinnäkin siksi, että sota vie merkittävän osan Venäjän resursseista, jonka seuraukset näkyvät jo nyt Venäjän miehittämillä alueilla kurjistuvina oloina. Toiseksi siksi, että Venäjän hyökkäyssodan eräänä piirteenä on pyrkimys Ukrainan kansallisen identiteetin ja kulttuurin tuhoamiseen, mikä väistämättä lisää siviileihin kohdistuvia julmuuksia, johon valtiojohdon ja Venäjän merkittävimpien propagandistien toimesta vieläpä yllytetään.

Yhdistyneiden kansakuntien kesällä 2021 julkaiseman raportin mukaan kidutus oli järjestelmällistä ja päivittäistä Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla. (1) YK:n apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif nimesi tuolloin Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraporttia esitelleessä puheessaan YK:n ihmisoikeusneuvostolle erikseen Donetskissa sijaitsevan pahamaineisen Izoliatsiian. (2) Kyseessä on entinen taidekeskus, jonne Venäjän johtamat militanttijoukot perustivat pidätyskeskuksen kesällä 2014. Paikkaa kutsutaan nykyään usein ”Donetskin kidutusvankilaksi”, keskuksessa suoritettujen mittavien ihmisoikeusrikkomusten tähden.

Ukrainalaisviranomaisten heinäkuussa 2021 julkaiseman aineiston mukaan 170 Izoliatsiaan joutunutta vangittua oli siihen mennessä tunnistettu, ja 15 laitoksessa työskennellyttä henkilöä oli tuolloin epäiltynä ihmisoikeusrikkomuksista ja sodankäynnin sääntöjen rikkomisesta, käytännössä siis sotarikoksista. (3) Samaisen aineiston mukaan miehitetyillä alueilla oli laittomasti vangittuna yli 3500 ukrainalaista. Izoliatsiia on edelleen käytössä, Venäjän tiedetään siirtäneen sinne ukrainalaisia sotavankeja, miehitetyillä alueilla vangittuja siviilejä sekä suodatuskeskusten kautta ”kulkeneita” siviilejä. Tiedossa ei kuitenkaan ole, kuinka suuri joukko ukrainalaisia on kulkenut Izoliatsian kidutussellien kautta Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen.

Andreas Umland on laatinut yhdessä Izoliatsiassakin vangittuna olleen Stanislav Aseyevin kanssa ”Donetsk’s ’Isolation’ Torture Prison”-raportin. (4) Aseyev oli vangittuna miehittäjien toimesta yli kahden vuoden ajan kesäkuusta 2017–29. joulukuuta 2019, jolloin hänet vapautettiin.

”Even more so, ’Izoliatsiia’ is best known for its system of cruel physical torture, which is applied to prisoners of all ages and genders. The most common method of torture is exposure to electricity. A newly-arrived prisoner is immediately lowered into the basement, stripped naked, tightly taped to a metal table and connected to two wires from a field military phone.” (5)

Tiedämme myös Venäjän toteuttamien laajojen ratsioiden sekä joukkopidätysten ja niitä seuraavien näytösoikeudenkäyntien perusteella tilanteen olevan hyvin samansuuntaisen Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla. Niemimaan miehitystä seurasivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa kevättalvella 2014 Venäjän toimeenpanemat miehityksen vastustajien vainot, ne kohdistuivat erityisesti Krimin tataareihin:

“Of the 243 persons imprisoned or criminally prosecuted since the beginning of Crimea’s illegal annexation by Russia in 2014, 173 were representatives of the Crimean Tatar people.” (6)

Krimin tataareiden kohdalla vainossa on mukana myös uskonnollisetninen puoli, miehitysvuosien kuluessa Venäjä ryhtyi vainoamaan myös muita uskonnollisia vähemmistöjä Krimin niemimaalla. Vastaaviin uskonnollisten ryhmien vainoihin se ryhtyi myös miehitetyn Itä-Ukrainan alueella, vainotuiksi ovat joutuneet esim. Jehovan todistajat, helluntaiseurakuntaan kuuluvat sekä ne ortodoksit, jotka eivät tunnustaneet ns. Moskovan kirkkoa eli Moskovan patriarkaattia.

Yhdysvalloissa Venäjän toimiin miehitetyillä alueilla kiinnitettiin jo hyvin varhain huomiota. Maan hallinnon vuoden 2014 kansainvälistä uskonnonvapautta käsittelevä raportti kuvasi Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden tilannetta seuraavalla tapaa:

”In the eastern Ukrainian oblasts of Donetsk and Luhansk, Russian-backed separatists proclaimed the so-called Donetsk and Luhansk People’s Republics. In the areas they control, the separatists have kidnapped, beaten, and threatened Protestants, Catholics, and members of the Ukrainian Orthodox Church of the Kyiv Patriarchate, as well as participated in anti-Semitic acts.” (7)

Olen varma siitä, että mahdollisen aselevon koittaessa, Venäjä hyvinkin varhaisessa vaiheessa ryhtyy venyttämään rajoja ja testaamaan lähinnäkin länttä – ei niinkään Ukrainaa – antamalla joukoilleen luvan tulittaa Ukrainan hallinnassa olevia alueita. Venäjä toimi samalla tapaa keväällä 2014 alkaneen sodan aikana, jossa Ukrainan kanssa solmittua tulitaukosopimusta seurasi jo hyvin varhaisessa vaiheessa tulitaukorikkomus Venäjän ja sen proxy-joukkojen taholta. En näe mitään syytä sille, miksei se toimisi samalla tavalla jatkossakin. Venäjällä on havaittu lännen, eskalaatiopelon takia, antavan periksi kovin helpolla, joten se tulee testaamaan länttä. Edesmenneen Martti J. Karin sanoja mukaillen – Venäjä kokeilee aina tikarilla, jos on pehmeää, painetaan lisää. Jos on kovaa, vedetään pois. Ukraina on kova mutta niin on oltava meidänkin!

Krasnohorivkan keskussairaala Venäjän prxy-joukkojen tuli-iskun jälkeen, 4. toukokuuta 2021.

Keväällä ja kesällä 2021 Venäjä suoritti lukuisia tuli-iskuja Itä-Ukrainan sotatoimialueella provosoidakseen Ukrainaa eskaloimaan sotaa. Illalla toukokuun 4. päivä tulituksen kohteena oli Krasnohorivkan keskussairaala. Tuolloin Ukraina ei vastannut voimalla toistuviin kranaatti- ja tykistökeskityksiin. Alle vuosi eteenpäin ensimmäisistä tuli-isku-kampanjoista ja Venäjän suurhyökkäys oli jo käynnissä.   

Me tiedämme, ettei Venäjä kunnioita ihmisoikeuksia – se on tehnyt lukuisia sotarikoksia miehitetyillä alueilla; tiedämme, miten Venäjä kohtelee miehitettyjen alueiden asukkaita; tiedämme Venäjän kaapanneen vähintäänkin kymmeniä tuhansia ukrainalaislapsia aikomuksenaan venäläistää heidät. Miehitettyjen alueiden asukkaiden ainoa toivo on Ukrainan voitto! Aselepo ja miehityksen jatkuminen sen sijaan – se tietää painajaista miljoonille ja kuolemaa mitä julmimmalla tavalla jopa kymmenille tuhansille ukrainalaisille. Kun puhumme aselevosta, meidän ei pidä unohtaa sitä todellisuutta, jossa miehitetyillä alueilla asuvat siviilit elävät.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420 

2. https://www.ohchr.org/en/statements/2021/07/address-ms-nada-al-nashif-deputy-high-commissioner-human-rights-47th-session 

3. https://archive.kyivpost.com/ukraine-politics/more-than-3500-ukrainians-illegally-imprisoned-in-donbas.html 

4. Andreas Umland ja Stanislav Aseyev: Donetsk’s ’Isolation’ Torture Prison-raportti.

5. Andreas Umland ja Stanislav Aseyev: Donetsk’s ’Isolation’ Torture Prison-raportti, s. 4.

6. https://rm.coe.int/report-on-crimean-tatars-by-dunja-mijatovic-commissioner-for-human-rig/1680aaeb4b  (lainaus s. 14).

7. https://2009-2017.state.gov/j/drl/rls/irf/2014religiousfreedom/index.htm#wrapper 

#StandWithUkraine 

YK:n tuore tutkimus: venäläiset kiduttivat ukrainalaisvankeja kuoliaaksi

 

Ennen syvällisempää tutustumista Reutersin siteeraamaan Yhdistyneiden kansakuntien julkaisemaan tutkimukseen tahi Kyiv Independentin aineistoon paluu muutaman vuoden taa, heinäkuuhun 2021 eli aikaan ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan. Tuolloin Yhdistyneiden kansakuntien apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif, esitellessään Genevessä uusimman Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraportin sisältöä, totesi seuraavaa:

”Olemme erittäin huolisamme törkeästä kidutuksesta ja väärinkohtelusta Izoljatsia-keskuksessa Donetskissa sekä muissa pidätyskeskuksissa itsejulistettujen ’tasavaltojen’ hallitsemilla alueilla. Kidutusta tapahtuu päivittäin ja järjestelmällisesti. Näiden ihmisoikeusrikkomusten täytyy loppua.” (1)

Me emme voi sanoa, ettemmekö olisi tiennyt mitä Ukrainalta miehitetyillä alueilla tapahtui, surullisinta on se, että tiesimme mutta suljimme silmämme tuolloin käynnissä olevilta julmuuksilta. Niinpä pidän myös ihmeenä sitä, että joillekin päättäjillemme Venäjän Ukrainalta 24. helmikuuta 2022 jälkeen miehittämillään alueilla toimeenpanemat julmuudet tulevat yllätyksenä. En halua väittää, että he valehtelevat kuvaillessaan Venäjän pahuuden tulleen yllätyksenä. Syystä tai toisesta johtuen he eivät halunneet uskoa venäläisten ryhtyvän Euroopassa vastaaviin julmuuksiin, mihin he olivat ryhtyneet Syyriassa ja muilla taistelutantereilla. Tämä uskomus tarkoittaa samalla sitä, että heidän on tullut uskotella itselleen Venäjän roolin Itä-Ukrainassa vähäisemmäksi mitä se todellisuudessa oli – mutta tämä todellisuuden selittäminen itselleen parhain päin ei selitä sitä, miksi he sulkivat silmänsä venäläisten miehittämällään Krimin niemimaalla harjoittamalta julmuudelta? Ehkäpä heille halpa sähkö tai kaasu, turismi tai jotkin muut seikat olivat tärkeämpiä kuin venäläisten miehittämillään alueilla toimeenpanemat vainot ja rikolliset toimet.

YK:n raportin mukaan Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla kidutusta tapahtui päivittäin, Ukrainan viranomaislähteiden mukaan yli 3500 ukrainalaista oli laittomasti vangittuna miehitetyssä Donbasissa (kesällä 2021 julkaistun raportin mukaan). Niin ikää Ukrainan viranomaislähteiden mukaan 170 Donetskin kidutusvankilaan eli Izoliatsiaan joutunutta vangittua on tunnistettu, ja 15 laitoksessa työskennellyttä henkilöä on epäiltynä ihmisoikeusrikkomuksista ja sodankäynnin sääntöjen rikkomisesta, käytännössä siis sotarikoksista. (2) Tämä siis vuosia sitten, mutta kuinka moni meistä tuolloin todellakin havahtui ottamaan yhteyttä päättäjiimme luettuaan näistä uutisista ja vaatimaan heiltä ankaria toimenpiteitä Venäjää kohtaan?

Valitettavasti on todettava, ettei Ukrainan asia ollut tuolloin meidän asiamme. Ei Ukraina vetänyt väkeä mielenosoituksiin paria kymmentä enempää, jos aina sitäkään. Seisoin itse erinäisiä kertoja hyisinä talvipäivinä Tehtaankadulla kyseisinä vuosina ennen Venäjän suurhyökkäystä, meitä oli siellä parikymmentä vaatimassa Venäjää lopettamaan rikollinen sota ja miehitys Ukrainassa. Helmikuun 24. 2022 muutti tilanteen, mutta – ollakseni rehellinen – tuntuu siltä, etteivät ihmiset vieläkään ole henkisesti valmiit hyväksymään Venäjän tarkoitusperiä Ukrainassa. Kun ihmiset eivät ymmärrä sitä, että Venäjällä ei ole muuta tarkoitusta, kuin ukrainalaisten kansallisen identiteetin ja valtiorakenteiden tuhoaminen, niin on mahdollista kuvitella, että joku uskoo siihen, että on olemassa jokin ratkaisu, joka on muu kuin Venäjän lyöminen Ukrainassa.

Russkij mir – venäläinen maailma: kuolemaa ja tuhoa.

Erik Møse, Ukrainan tutkintakomission puheenjohtaja kertoi YK:n ihmisoikeusneuvostolle Genevessä, että hänen ryhmänsä oli –

“collected further evidence indicating that the use of torture by Russian armed forces in areas under their control has been widespread and systematic.” (3)

Pahoitteluni, mutta näissä kohdin väännän rautalangasta eli Erik Møsen johtaman ryhmän kokoamien todisteiden mukaan Venäjän asevoimien harjoittama kidutus niiden miehittämillä alueilla on ollut laajaa ja järjestelmällistä. Laajaa ja järjestelmällistä – muistetaan mitä YK:n apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif totesi heinäkuussa 2021 tilanteesta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla: kidutusta tapahtuu päivittäin ja järjestelmällisesti.

Ukrainalaisen Kyiv Independentin sotarikostutkinnan pohjalta laadittu artikkeli – Investigative Stories from Ukraine: Russian soldiers deliberately, systematically kill Ukrainian children – piirtää kuvan venäläissotilaiden rikollisesta toiminnasta, jossa miehitettyjen alueiden siviileihin kohdistetut julmuudet ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Julmuudet kohdistuvat kaikenikäisiin, myös lapsiin –

“A documentary by the Kyiv Independent’s War Crimes Investigations Unit reveals Russia’s systemic targeting of children in its war against Ukraine. - - -

More than 500 Ukrainian children have died since the start of the full-scale invasion. Dozens of them were gunned down with small arms at close range, - - -“. (4)

Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman, koko Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan kuluessa on kuollut yli 500 lasta sodasta johtuvista syistä, ja kymmenet lapset on ammuttu lähietäisyydeltä. Voinemme todeta, että suurin osa näistä lapsista, jotka on ammuttu lähietäisyydeltä, on murhattu kylmäverisesti miehittäjän toimesta. Tässä kohdin meidän on huomioitava se, että tarkastelu kohdistuu vain niihin alueisiin, jotka eivät ole enää miehitettyjä. Ukrainan viranomaislähteiden mukaan 27. syyskuuta 2023 mennessä sotatoimien seurauksena on kuollut 504 lasta, vammautuneiden lukumäärän noustessa 1125 lapseen. (5)

Kukaan ei tiedä kuinka moni lapsi menehtyi kevättalven ja kevään 2022 kuluessa Mariupolissa. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat paenneet Mariupolista kevään ja kesän 2022 kuluessa ja jotka yhtenevästi kuvailevat tapahtumia kaupungissa, kuinka vanhemmat hautasivat lapsiaan tai kuinka lapset vanhempansa. Kuinka rikki ammuttujen kerrostalojen pihoilla oli lukuisia hautoja, joihin oli haudattu lapsia ja aikuisia; kuinka kaikkia ei ehditty tai kyetty säällisesti hautaamaan ennen pakoa. Mariupol on kokoluokassaan Venäjän hyökkäyssodan tapahtumapaikoista poikkeuksellinen, samalla meidän on kuitenkin muistettava, että Mariupol ei ollut millään muulla tapaa poikkeus, vastaavia julmuuksia on tapahtunut kaikkialla Venäjän miehittämillä alueilla, mikä mielestäni indikoi myös sen puolesta, että toiminta oli tarkoituksellista ja suunnitelmallista. Kyse ei ollut yksittäisten ihmisten toimeenpanemista hirmuteoista, vaan järjestelmällisestä ja toistuvasta toiminnasta, johon ryhtymistä ennemminkin kannustettiin kuin kiellettiin. Kätensä vereen ovat tahranneet myös ne henkilöt, jotka yllyttivät julmuuksiin tai mahdollistivat ne, vaikka eivät itse olisikaan konkreettisesti murhanneet ukrainalaisia.

* * *

Viittasin kirjoitukseni alkupuolella julmuuksiin, joihin miehittäjän ja sen avustajien – kollaboraattoreiden – toimesta ryhdyttiin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Jos kävikin niin, että Itä-Ukrainassa tapahtuneilta julmuuksilta oli mahdollista sulkea silmänsä, uskotella itselleen, että kyse on jostain muusta kuin Venäjän masinoimasta sodasta ja miehityksestä harjoitettuine julmuuksineen, niin samaa ei voi tehdä Venäjän miehittämän Krimin niemimaan kohdalla, jonka jälkeen herää kysymys, että miksi suljimme silmämme Venäjän toteuttamilta räikeiltä ihmisoikeusrikoksilta?

Tarinaa Venäjän toteuttamasta ”verettömästä sotilasoperaatiosta” toistetaan edelleen, vaikka siltäkin on pudonnut pohja jo aikaa sitten. Krimin tataari-taustainen Reşat Amet protestoi rauhanomaisesti Venäjän suorittamaa miehitystä vastaan helmi-maaliskuussa 2014. Maaliskuun 3. päivä aseistetut militantit kaappasivat hänet mukaansa Simferopolissa, jossa hän oli protestoimassa miehitystä vastaan. Amet’in ruumis löydettiin paria viikkoa myöhemmin. Ruumiissa oli jälkiä kidutuksesta, Reşat Amet’in silmät oli kaivettu päästä, kuolinsyynä oli aivovaurio. Reşat Amet oli ensimmäinen kadonnut ja kiduttamalla murhattu, mutta ei suinkaan viimeinen. (6) Hänen jälkeensä lukuisia Venäjän toteuttaman miehityksen vastustajia on pidätetty, pidätettäessä heiltä on kiduttamalla saatu ”tunnustuksia”, joiden perusteella pidätettyjä on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin. Ukrainan ja Venäjän välisten vankien vaihtojen jälkeen vapautetut ukrainalaiset ovat kertoneet oloista venäläisten pidätyskeskuksissa, venäläisten harjoittamasta julmuudesta ja systemaattisesta kaltoinkohtelusta sekä kiduttamisesta.

Kohtelustaan venäläisten käsissä kuvaa muistelmateoksessaan Піднятися Після Падіння ukrainalainen, Krimin niemimaalla syntynyt ja kasvanut kansalaisaktivisti Hennadi Afanasiev. (Lähteenäni on toiminut teoksen englanninnos Rise After a Fall, Hennadi Afanasiev).

Afanasiev vastusti Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä protestoimalla sekä tekemällä vapaaehtoistyötä ukrainalaisyhteisössä kevättalvella ja keväällä 2014. Kyseisen vuoden toukokuun 9. päivä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB kaappasi hänet kadulta Simferopolissa. Kaava on sama kuin Reşat Amet’in tapauksessa, jossa kidutusmurhan todellisia tekijöitä ei koskaan saatu kiinni.

Samoihin aikoihin Afanasievin kanssa miehittäjä pidätti muitakin näkyviä kansalaisaktivisteja, kuten ukrainalaisen elokuvaohjaaja Oleg Sentsovin sekä Oleksandr Koltšenkon. Koltšenkon kohdalla kiinnostavaa on se, että hän oli antifasisti ja anarkisti, joka oli osallistunut korruption vastaiseen kansalaisaktivismiin jo ennen Euromaidania ja Viktor Janukovitšin hallinnon kaatumista. Aktivismistaan ja taustastaan huolimatta, tai kenties juuri sen tähden, venäläiset syyttivät häntä fasismista.

FSB kidutti vangittua Afanasieviä, puristaen häneltä tunnustuksen, jonka pitävyyden hän kiisti myös oikeudessa vedoten harjoitettuun kidutukseen. Häneen kohdistettiin myös psykologista manipulointia (kirjassaan hän nimitti toimintaa ”psykologiseksi kannibalismiksi”) toisten vankien taholta FSB:n pidätyskeskuksissa. Kyseinen toiminta oli todennäköisesti suunnitelmallista ja tarkoituksellista, jossa toiset vangit toimivat FSB:n välikätenä saadakseen itselleen etuja tehdessään Afanasievin elämän pidätyskeskuksissa mahdollisimman piinaavaksi.

Afanasiev oli Venäjällä ja sen miehittämillä alueilla erilaisissa vankioissa ja pidätyskeskuksissa kaikkiaan yli kaksi vuotta. Kyseistä aikaa hän kuvailee kirjassaan seuraavasti:

”An entire life had passed. I had an infernal burden of the seven hundred and sixty-seven terrifying days. Nothing good could seen in them, nothing kind could be found. No love, no joy, no happiness. The black opaque darkness that absorbs everything and is always insatiable. The best years of my life were lost, health was destroyed and psyche was damaged for good. But I do not regret anything, it is better this way than the silent fear of the occupants.” (7)

Hänet vapautettiin Ukrainan ja Venäjän välisessä vankienvaihdossa v. 2016 loppupuolella. Myöhemmin hän muutti perheineen Yhdysvaltoihin, josta hän palasi takaisin Ukrainaan Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen liittyäkseen maan asevoimiin. Hennadi Afanasiev kaatui puolustaessa maataan joulukuussa 2022.

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla tilanne ei ole muuttunut lainkaan paremmaksi miehitysvuosien kuluessa. Ihmisoikeusrikkomukset ovat niemimaalla päivittäisiä, ne kohdistuvat Krimin tataareiden ohella kaikkiin miehityksen vastustajiin sekä useisiin uskonnollisiin vähemmistöihin, kuten Jehovan todistajiin. Miehitysvuosien kuluessa toistasataa Krimin tataaria on tuomittu näytösoikeudenkäynneissä pitkiin vankeusrangaistuksiin, tunnustuksia ja todisteita syytettyjä vastaan hankitaan kiduttamalla. Ratsioita ja näytösoikeudenkäyntejä järjestetään edelleen, nyt nämä sortotoimet jäävät kuitenkin sodan jylyn alle.

Pitkien vankeusrangaistusten lisäksi Krimin tataareja ja muita miehittäjälle epämieluisten ryhmien jäseniä on viety epämääräisiksi ajoiksi pidätyskeskuksiin, joissa pidätettyjen kohtelu on usein hyvin epäinhimillistä. Pidätyskeskuksissa, aivan kuten vankiloissakin, venäläiset käyttävät ”rangaistusmuotona” lääkkeiden epäämistä sekä lääkäriin pääsyn estämistä. Hoitamattomat sairaudet ovat ajaneet useita pidätettyjä sekä tuomittuja hengenvaaralliseen tilaan. Tällaiset toimet ovat yksi keinoista, joilla venäläiset pyrkivät nujertamaan pidätetyn (tai vangitun) – toiminnan vastenmielisyyttä lisää vielä se, että näin toimimalla piinataan myös kohteen läheisiä ja muita omaisia.

Koko tapahtumaketjua tarkasteltaessa vastenmielisintä on se, että Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan ja myöhemmin aloitettua sodan Itä-Ukrainassa, päättäjämme lähestulkoon kollektiivisesti sulkivat silmänsä Venäjän toimeenpanemilta julmuuksilta. Kyse ei ollut mistään yhden päättäjän tai entisen poliitikon valinnasta vaan tähän osallistui aivan liian moni korkeassa asemassa ollut henkilö, mahdollistaen omalla toiminnallaan sen, että Venäjän oli mahdollista jatkaa räikeiden ihmisoikeusrikosten ja sotarikosten tekoa, eikä vain Ukrainassa vaan myös Syyriassa ja Libyassa sekä monella muulla taistelukentällä.

En lainkaan ihmettele, että meitä (läntisten demokratioiden asukkaita) pidetään tekopyhinä, jotka puhuvat yleviä ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta mutta jotka sulkevat silmänsä mitä räikeimmiltä rikoksilta, jos se vain edesauttaa omien taloudellisten tavoitteiden saavuttamista. Edellistä kirjoittaessani en ajattele syyttävästi vain Saksaa vaan myös melkoista joukkoa suomalaisia poliitikkoja, alkaen entisistä pääministereistä Paavo Lipponen (demarit) ja Esko Aho (keskusta). Samaan joukkoon lasken kuuluvaksi ”laskiaisliukkaita” toivotelleen presidentti Tarja Halosen.

 

Ei enää koskaan – sanahelinää 

Melitopolissa vangittu Oleksandr Žukov näytösoikeudenkäynnissä Venäjällä. (8)

Natsi-Saksan toimeenpaneman holokaustin ja siihen liittyneen teollisen tappamisen kauhujen paljastuttua toisen maailmansodan päätyttyä Euroopassa, parahdimme ”Ei enää koskaan”! Tosin saman tein silmät suljettiin siltä mitä tapahtui Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeillä tai Neuvostoliitossa, mutta jos nyt häivytämme nämä kärsimykset kollektiivisesta muististamme, niin Ei enää koskaan paljastui sanahelinäksi viimeistään 90-luvulla ja Jugoslavian hajoamissodissa. Jos tuolloin olimme haluttomia puuttumaan liian varhain toimeenpantuihin julmuuksiin, niin nyt – ydinasevalta Venäjän – tuhotessa kokonaista kansaa ja valtiota länsi on aseeton mutta monella tapaa myös haluton tunnustamaan käynnissä olevan sodan luonnetta! Kyse on Venäjän osalta tuhoamissodasta, ja vastaavasti Ukrainan kohdalla kyse on eloonjäämiskamppailusta. Jos haluamme, että Ukraina voittaa tämän eloonjäämiskamppailun, on meidän ravisteltava itsemme hereille ja tehtävä kaikkemme, jotta Venäjä nujerretaan taistelukentällä ja sen jälkeen sotarikoksiin ja muihin rikoksiin syyllistyneet toimitetaan oikeuteen.

Meidän on todellakin syytä muistaa, että Venäjä on pannut täytäntöön lähes kaikenlaisia sotarikoksia, ja että Venäjä tekee sotarikoksia järjestelmällisesti ja paljon. Venäjän sotarikokset kohdistuvat käytännössä kaikkiin ihmisryhmiin, mukaan lukien erilaiset vähemmistöt ja suojeluntarpeessa olevat henkilöt.

”Russian occupiers tortured Ukrainians so brutally that some of their victims died, and forced families to listen as they raped women next door.” (9)

Venäjä ei myöskään kohtele sotavankejaan Geneven sopimusten mukaisella tavalla, lähes kaikki Venäjän vapauttamat ukrainalaiset sotavangit kertovat joko todistaneensa kidutusta (silminnäkijöinä) tai heitä on kidutettu venäläisten toimesta sotavankeudessa. Sotavangit kohtaavat myös seksuaalista väkivaltaa vangitsijoidensa taholta. Heiltä evätään sairaanhoitoa ja tarvitsemiaan lääkkeitä; kansainvälisen punaisen ristin edustajat eivät ole päässeet tapaamaan heitä, vastaavasti Venäjän punaisenristin edustajat ovat todisteiden mukaan osallistuneet sotavankien kaltoinkohteluun. Edelliseen huomiona, Venäjän punainen risti on käytännössä maan hallinnolle lojaali, sen edustajat ovat osallistuneet väestön pakkosiirtoihin ja lapsikaappauksiin jne. eli se, että hekin osallistuvat sotavankien kehnoon kohteluun ei ole lopultakaan yllätys.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420

2. https://archive.kyivpost.com/ukraine-politics/more-than-3500-ukrainians-illegally-imprisoned-in-donbas.html 

3. https://www.reuters.com/world/europe/russia-tortured-some-ukrainian-victims-death-un-inquiry-says-2023-09-25/ 

4. https://kyivindependent.com/investigative-stories-from-ukraine-russian-soldiers-deliberately-systematically-kill-ukrainian-children/ 

5. Syyskuun 27. 2023 julkaistu Venäjän Ukrainassa tekemiä sotarikoksia ja ihmisoikeusrikkomuksia käsittelevä tiedote: “RUSSIAN WAR CRIMES AND HUMAN RIGHT VIOLATIONS IN THE WAR AGAINST UKRAINE”.  

6. https://khpg.org/en/1551563339 

7. Hennadi Afanasiev: Rise After a Fall (ukr. Піднятися Після Падіння) s. 341.

8. https://bbcrussian.substack.com/p/melitopol-five-russia-charges-with-terror-plot 

9. https://www.reuters.com/world/europe/russia-tortured-some-ukrainian-victims-death-un-inquiry-says-2023-09-25/ 

Taustoituksessa hyödynnetty myös Ukrainan julkaisemia tiedotteita ja informaatiota, esim. Ukrainan Valtakunnansyyttäjänvirasto sekä heinäkuussa 2021 kirjoittamaani blogia YK:n raportin mukaan kidutus on päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla lähteineen.