YK:n tuore tutkimus: venäläiset kiduttivat ukrainalaisvankeja kuoliaaksi

 

Ennen syvällisempää tutustumista Reutersin siteeraamaan Yhdistyneiden kansakuntien julkaisemaan tutkimukseen tahi Kyiv Independentin aineistoon paluu muutaman vuoden taa, heinäkuuhun 2021 eli aikaan ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan. Tuolloin Yhdistyneiden kansakuntien apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif, esitellessään Genevessä uusimman Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraportin sisältöä, totesi seuraavaa:

”Olemme erittäin huolisamme törkeästä kidutuksesta ja väärinkohtelusta Izoljatsia-keskuksessa Donetskissa sekä muissa pidätyskeskuksissa itsejulistettujen ’tasavaltojen’ hallitsemilla alueilla. Kidutusta tapahtuu päivittäin ja järjestelmällisesti. Näiden ihmisoikeusrikkomusten täytyy loppua.” (1)

Me emme voi sanoa, ettemmekö olisi tiennyt mitä Ukrainalta miehitetyillä alueilla tapahtui, surullisinta on se, että tiesimme mutta suljimme silmämme tuolloin käynnissä olevilta julmuuksilta. Niinpä pidän myös ihmeenä sitä, että joillekin päättäjillemme Venäjän Ukrainalta 24. helmikuuta 2022 jälkeen miehittämillään alueilla toimeenpanemat julmuudet tulevat yllätyksenä. En halua väittää, että he valehtelevat kuvaillessaan Venäjän pahuuden tulleen yllätyksenä. Syystä tai toisesta johtuen he eivät halunneet uskoa venäläisten ryhtyvän Euroopassa vastaaviin julmuuksiin, mihin he olivat ryhtyneet Syyriassa ja muilla taistelutantereilla. Tämä uskomus tarkoittaa samalla sitä, että heidän on tullut uskotella itselleen Venäjän roolin Itä-Ukrainassa vähäisemmäksi mitä se todellisuudessa oli – mutta tämä todellisuuden selittäminen itselleen parhain päin ei selitä sitä, miksi he sulkivat silmänsä venäläisten miehittämällään Krimin niemimaalla harjoittamalta julmuudelta? Ehkäpä heille halpa sähkö tai kaasu, turismi tai jotkin muut seikat olivat tärkeämpiä kuin venäläisten miehittämillään alueilla toimeenpanemat vainot ja rikolliset toimet.

YK:n raportin mukaan Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla kidutusta tapahtui päivittäin, Ukrainan viranomaislähteiden mukaan yli 3500 ukrainalaista oli laittomasti vangittuna miehitetyssä Donbasissa (kesällä 2021 julkaistun raportin mukaan). Niin ikää Ukrainan viranomaislähteiden mukaan 170 Donetskin kidutusvankilaan eli Izoliatsiaan joutunutta vangittua on tunnistettu, ja 15 laitoksessa työskennellyttä henkilöä on epäiltynä ihmisoikeusrikkomuksista ja sodankäynnin sääntöjen rikkomisesta, käytännössä siis sotarikoksista. (2) Tämä siis vuosia sitten, mutta kuinka moni meistä tuolloin todellakin havahtui ottamaan yhteyttä päättäjiimme luettuaan näistä uutisista ja vaatimaan heiltä ankaria toimenpiteitä Venäjää kohtaan?

Valitettavasti on todettava, ettei Ukrainan asia ollut tuolloin meidän asiamme. Ei Ukraina vetänyt väkeä mielenosoituksiin paria kymmentä enempää, jos aina sitäkään. Seisoin itse erinäisiä kertoja hyisinä talvipäivinä Tehtaankadulla kyseisinä vuosina ennen Venäjän suurhyökkäystä, meitä oli siellä parikymmentä vaatimassa Venäjää lopettamaan rikollinen sota ja miehitys Ukrainassa. Helmikuun 24. 2022 muutti tilanteen, mutta – ollakseni rehellinen – tuntuu siltä, etteivät ihmiset vieläkään ole henkisesti valmiit hyväksymään Venäjän tarkoitusperiä Ukrainassa. Kun ihmiset eivät ymmärrä sitä, että Venäjällä ei ole muuta tarkoitusta, kuin ukrainalaisten kansallisen identiteetin ja valtiorakenteiden tuhoaminen, niin on mahdollista kuvitella, että joku uskoo siihen, että on olemassa jokin ratkaisu, joka on muu kuin Venäjän lyöminen Ukrainassa.

Russkij mir – venäläinen maailma: kuolemaa ja tuhoa.

Erik Møse, Ukrainan tutkintakomission puheenjohtaja kertoi YK:n ihmisoikeusneuvostolle Genevessä, että hänen ryhmänsä oli –

“collected further evidence indicating that the use of torture by Russian armed forces in areas under their control has been widespread and systematic.” (3)

Pahoitteluni, mutta näissä kohdin väännän rautalangasta eli Erik Møsen johtaman ryhmän kokoamien todisteiden mukaan Venäjän asevoimien harjoittama kidutus niiden miehittämillä alueilla on ollut laajaa ja järjestelmällistä. Laajaa ja järjestelmällistä – muistetaan mitä YK:n apulaisihmisoikeusvaltuutettu Nada al-Nashif totesi heinäkuussa 2021 tilanteesta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla: kidutusta tapahtuu päivittäin ja järjestelmällisesti.

Ukrainalaisen Kyiv Independentin sotarikostutkinnan pohjalta laadittu artikkeli – Investigative Stories from Ukraine: Russian soldiers deliberately, systematically kill Ukrainian children – piirtää kuvan venäläissotilaiden rikollisesta toiminnasta, jossa miehitettyjen alueiden siviileihin kohdistetut julmuudet ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Julmuudet kohdistuvat kaikenikäisiin, myös lapsiin –

“A documentary by the Kyiv Independent’s War Crimes Investigations Unit reveals Russia’s systemic targeting of children in its war against Ukraine. - - -

More than 500 Ukrainian children have died since the start of the full-scale invasion. Dozens of them were gunned down with small arms at close range, - - -“. (4)

Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman, koko Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan kuluessa on kuollut yli 500 lasta sodasta johtuvista syistä, ja kymmenet lapset on ammuttu lähietäisyydeltä. Voinemme todeta, että suurin osa näistä lapsista, jotka on ammuttu lähietäisyydeltä, on murhattu kylmäverisesti miehittäjän toimesta. Tässä kohdin meidän on huomioitava se, että tarkastelu kohdistuu vain niihin alueisiin, jotka eivät ole enää miehitettyjä. Ukrainan viranomaislähteiden mukaan 27. syyskuuta 2023 mennessä sotatoimien seurauksena on kuollut 504 lasta, vammautuneiden lukumäärän noustessa 1125 lapseen. (5)

Kukaan ei tiedä kuinka moni lapsi menehtyi kevättalven ja kevään 2022 kuluessa Mariupolissa. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat paenneet Mariupolista kevään ja kesän 2022 kuluessa ja jotka yhtenevästi kuvailevat tapahtumia kaupungissa, kuinka vanhemmat hautasivat lapsiaan tai kuinka lapset vanhempansa. Kuinka rikki ammuttujen kerrostalojen pihoilla oli lukuisia hautoja, joihin oli haudattu lapsia ja aikuisia; kuinka kaikkia ei ehditty tai kyetty säällisesti hautaamaan ennen pakoa. Mariupol on kokoluokassaan Venäjän hyökkäyssodan tapahtumapaikoista poikkeuksellinen, samalla meidän on kuitenkin muistettava, että Mariupol ei ollut millään muulla tapaa poikkeus, vastaavia julmuuksia on tapahtunut kaikkialla Venäjän miehittämillä alueilla, mikä mielestäni indikoi myös sen puolesta, että toiminta oli tarkoituksellista ja suunnitelmallista. Kyse ei ollut yksittäisten ihmisten toimeenpanemista hirmuteoista, vaan järjestelmällisestä ja toistuvasta toiminnasta, johon ryhtymistä ennemminkin kannustettiin kuin kiellettiin. Kätensä vereen ovat tahranneet myös ne henkilöt, jotka yllyttivät julmuuksiin tai mahdollistivat ne, vaikka eivät itse olisikaan konkreettisesti murhanneet ukrainalaisia.

* * *

Viittasin kirjoitukseni alkupuolella julmuuksiin, joihin miehittäjän ja sen avustajien – kollaboraattoreiden – toimesta ryhdyttiin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Jos kävikin niin, että Itä-Ukrainassa tapahtuneilta julmuuksilta oli mahdollista sulkea silmänsä, uskotella itselleen, että kyse on jostain muusta kuin Venäjän masinoimasta sodasta ja miehityksestä harjoitettuine julmuuksineen, niin samaa ei voi tehdä Venäjän miehittämän Krimin niemimaan kohdalla, jonka jälkeen herää kysymys, että miksi suljimme silmämme Venäjän toteuttamilta räikeiltä ihmisoikeusrikoksilta?

Tarinaa Venäjän toteuttamasta ”verettömästä sotilasoperaatiosta” toistetaan edelleen, vaikka siltäkin on pudonnut pohja jo aikaa sitten. Krimin tataari-taustainen Reşat Amet protestoi rauhanomaisesti Venäjän suorittamaa miehitystä vastaan helmi-maaliskuussa 2014. Maaliskuun 3. päivä aseistetut militantit kaappasivat hänet mukaansa Simferopolissa, jossa hän oli protestoimassa miehitystä vastaan. Amet’in ruumis löydettiin paria viikkoa myöhemmin. Ruumiissa oli jälkiä kidutuksesta, Reşat Amet’in silmät oli kaivettu päästä, kuolinsyynä oli aivovaurio. Reşat Amet oli ensimmäinen kadonnut ja kiduttamalla murhattu, mutta ei suinkaan viimeinen. (6) Hänen jälkeensä lukuisia Venäjän toteuttaman miehityksen vastustajia on pidätetty, pidätettäessä heiltä on kiduttamalla saatu ”tunnustuksia”, joiden perusteella pidätettyjä on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin. Ukrainan ja Venäjän välisten vankien vaihtojen jälkeen vapautetut ukrainalaiset ovat kertoneet oloista venäläisten pidätyskeskuksissa, venäläisten harjoittamasta julmuudesta ja systemaattisesta kaltoinkohtelusta sekä kiduttamisesta.

Kohtelustaan venäläisten käsissä kuvaa muistelmateoksessaan Піднятися Після Падіння ukrainalainen, Krimin niemimaalla syntynyt ja kasvanut kansalaisaktivisti Hennadi Afanasiev. (Lähteenäni on toiminut teoksen englanninnos Rise After a Fall, Hennadi Afanasiev).

Afanasiev vastusti Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä protestoimalla sekä tekemällä vapaaehtoistyötä ukrainalaisyhteisössä kevättalvella ja keväällä 2014. Kyseisen vuoden toukokuun 9. päivä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB kaappasi hänet kadulta Simferopolissa. Kaava on sama kuin Reşat Amet’in tapauksessa, jossa kidutusmurhan todellisia tekijöitä ei koskaan saatu kiinni.

Samoihin aikoihin Afanasievin kanssa miehittäjä pidätti muitakin näkyviä kansalaisaktivisteja, kuten ukrainalaisen elokuvaohjaaja Oleg Sentsovin sekä Oleksandr Koltšenkon. Koltšenkon kohdalla kiinnostavaa on se, että hän oli antifasisti ja anarkisti, joka oli osallistunut korruption vastaiseen kansalaisaktivismiin jo ennen Euromaidania ja Viktor Janukovitšin hallinnon kaatumista. Aktivismistaan ja taustastaan huolimatta, tai kenties juuri sen tähden, venäläiset syyttivät häntä fasismista.

FSB kidutti vangittua Afanasieviä, puristaen häneltä tunnustuksen, jonka pitävyyden hän kiisti myös oikeudessa vedoten harjoitettuun kidutukseen. Häneen kohdistettiin myös psykologista manipulointia (kirjassaan hän nimitti toimintaa ”psykologiseksi kannibalismiksi”) toisten vankien taholta FSB:n pidätyskeskuksissa. Kyseinen toiminta oli todennäköisesti suunnitelmallista ja tarkoituksellista, jossa toiset vangit toimivat FSB:n välikätenä saadakseen itselleen etuja tehdessään Afanasievin elämän pidätyskeskuksissa mahdollisimman piinaavaksi.

Afanasiev oli Venäjällä ja sen miehittämillä alueilla erilaisissa vankioissa ja pidätyskeskuksissa kaikkiaan yli kaksi vuotta. Kyseistä aikaa hän kuvailee kirjassaan seuraavasti:

”An entire life had passed. I had an infernal burden of the seven hundred and sixty-seven terrifying days. Nothing good could seen in them, nothing kind could be found. No love, no joy, no happiness. The black opaque darkness that absorbs everything and is always insatiable. The best years of my life were lost, health was destroyed and psyche was damaged for good. But I do not regret anything, it is better this way than the silent fear of the occupants.” (7)

Hänet vapautettiin Ukrainan ja Venäjän välisessä vankienvaihdossa v. 2016 loppupuolella. Myöhemmin hän muutti perheineen Yhdysvaltoihin, josta hän palasi takaisin Ukrainaan Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen liittyäkseen maan asevoimiin. Hennadi Afanasiev kaatui puolustaessa maataan joulukuussa 2022.

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla tilanne ei ole muuttunut lainkaan paremmaksi miehitysvuosien kuluessa. Ihmisoikeusrikkomukset ovat niemimaalla päivittäisiä, ne kohdistuvat Krimin tataareiden ohella kaikkiin miehityksen vastustajiin sekä useisiin uskonnollisiin vähemmistöihin, kuten Jehovan todistajiin. Miehitysvuosien kuluessa toistasataa Krimin tataaria on tuomittu näytösoikeudenkäynneissä pitkiin vankeusrangaistuksiin, tunnustuksia ja todisteita syytettyjä vastaan hankitaan kiduttamalla. Ratsioita ja näytösoikeudenkäyntejä järjestetään edelleen, nyt nämä sortotoimet jäävät kuitenkin sodan jylyn alle.

Pitkien vankeusrangaistusten lisäksi Krimin tataareja ja muita miehittäjälle epämieluisten ryhmien jäseniä on viety epämääräisiksi ajoiksi pidätyskeskuksiin, joissa pidätettyjen kohtelu on usein hyvin epäinhimillistä. Pidätyskeskuksissa, aivan kuten vankiloissakin, venäläiset käyttävät ”rangaistusmuotona” lääkkeiden epäämistä sekä lääkäriin pääsyn estämistä. Hoitamattomat sairaudet ovat ajaneet useita pidätettyjä sekä tuomittuja hengenvaaralliseen tilaan. Tällaiset toimet ovat yksi keinoista, joilla venäläiset pyrkivät nujertamaan pidätetyn (tai vangitun) – toiminnan vastenmielisyyttä lisää vielä se, että näin toimimalla piinataan myös kohteen läheisiä ja muita omaisia.

Koko tapahtumaketjua tarkasteltaessa vastenmielisintä on se, että Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan ja myöhemmin aloitettua sodan Itä-Ukrainassa, päättäjämme lähestulkoon kollektiivisesti sulkivat silmänsä Venäjän toimeenpanemilta julmuuksilta. Kyse ei ollut mistään yhden päättäjän tai entisen poliitikon valinnasta vaan tähän osallistui aivan liian moni korkeassa asemassa ollut henkilö, mahdollistaen omalla toiminnallaan sen, että Venäjän oli mahdollista jatkaa räikeiden ihmisoikeusrikosten ja sotarikosten tekoa, eikä vain Ukrainassa vaan myös Syyriassa ja Libyassa sekä monella muulla taistelukentällä.

En lainkaan ihmettele, että meitä (läntisten demokratioiden asukkaita) pidetään tekopyhinä, jotka puhuvat yleviä ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta mutta jotka sulkevat silmänsä mitä räikeimmiltä rikoksilta, jos se vain edesauttaa omien taloudellisten tavoitteiden saavuttamista. Edellistä kirjoittaessani en ajattele syyttävästi vain Saksaa vaan myös melkoista joukkoa suomalaisia poliitikkoja, alkaen entisistä pääministereistä Paavo Lipponen (demarit) ja Esko Aho (keskusta). Samaan joukkoon lasken kuuluvaksi ”laskiaisliukkaita” toivotelleen presidentti Tarja Halosen.

 

Ei enää koskaan – sanahelinää 

Melitopolissa vangittu Oleksandr Žukov näytösoikeudenkäynnissä Venäjällä. (8)

Natsi-Saksan toimeenpaneman holokaustin ja siihen liittyneen teollisen tappamisen kauhujen paljastuttua toisen maailmansodan päätyttyä Euroopassa, parahdimme ”Ei enää koskaan”! Tosin saman tein silmät suljettiin siltä mitä tapahtui Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeillä tai Neuvostoliitossa, mutta jos nyt häivytämme nämä kärsimykset kollektiivisesta muististamme, niin Ei enää koskaan paljastui sanahelinäksi viimeistään 90-luvulla ja Jugoslavian hajoamissodissa. Jos tuolloin olimme haluttomia puuttumaan liian varhain toimeenpantuihin julmuuksiin, niin nyt – ydinasevalta Venäjän – tuhotessa kokonaista kansaa ja valtiota länsi on aseeton mutta monella tapaa myös haluton tunnustamaan käynnissä olevan sodan luonnetta! Kyse on Venäjän osalta tuhoamissodasta, ja vastaavasti Ukrainan kohdalla kyse on eloonjäämiskamppailusta. Jos haluamme, että Ukraina voittaa tämän eloonjäämiskamppailun, on meidän ravisteltava itsemme hereille ja tehtävä kaikkemme, jotta Venäjä nujerretaan taistelukentällä ja sen jälkeen sotarikoksiin ja muihin rikoksiin syyllistyneet toimitetaan oikeuteen.

Meidän on todellakin syytä muistaa, että Venäjä on pannut täytäntöön lähes kaikenlaisia sotarikoksia, ja että Venäjä tekee sotarikoksia järjestelmällisesti ja paljon. Venäjän sotarikokset kohdistuvat käytännössä kaikkiin ihmisryhmiin, mukaan lukien erilaiset vähemmistöt ja suojeluntarpeessa olevat henkilöt.

”Russian occupiers tortured Ukrainians so brutally that some of their victims died, and forced families to listen as they raped women next door.” (9)

Venäjä ei myöskään kohtele sotavankejaan Geneven sopimusten mukaisella tavalla, lähes kaikki Venäjän vapauttamat ukrainalaiset sotavangit kertovat joko todistaneensa kidutusta (silminnäkijöinä) tai heitä on kidutettu venäläisten toimesta sotavankeudessa. Sotavangit kohtaavat myös seksuaalista väkivaltaa vangitsijoidensa taholta. Heiltä evätään sairaanhoitoa ja tarvitsemiaan lääkkeitä; kansainvälisen punaisen ristin edustajat eivät ole päässeet tapaamaan heitä, vastaavasti Venäjän punaisenristin edustajat ovat todisteiden mukaan osallistuneet sotavankien kaltoinkohteluun. Edelliseen huomiona, Venäjän punainen risti on käytännössä maan hallinnolle lojaali, sen edustajat ovat osallistuneet väestön pakkosiirtoihin ja lapsikaappauksiin jne. eli se, että hekin osallistuvat sotavankien kehnoon kohteluun ei ole lopultakaan yllätys.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420

2. https://archive.kyivpost.com/ukraine-politics/more-than-3500-ukrainians-illegally-imprisoned-in-donbas.html 

3. https://www.reuters.com/world/europe/russia-tortured-some-ukrainian-victims-death-un-inquiry-says-2023-09-25/ 

4. https://kyivindependent.com/investigative-stories-from-ukraine-russian-soldiers-deliberately-systematically-kill-ukrainian-children/ 

5. Syyskuun 27. 2023 julkaistu Venäjän Ukrainassa tekemiä sotarikoksia ja ihmisoikeusrikkomuksia käsittelevä tiedote: “RUSSIAN WAR CRIMES AND HUMAN RIGHT VIOLATIONS IN THE WAR AGAINST UKRAINE”.  

6. https://khpg.org/en/1551563339 

7. Hennadi Afanasiev: Rise After a Fall (ukr. Піднятися Після Падіння) s. 341.

8. https://bbcrussian.substack.com/p/melitopol-five-russia-charges-with-terror-plot 

9. https://www.reuters.com/world/europe/russia-tortured-some-ukrainian-victims-death-un-inquiry-says-2023-09-25/ 

Taustoituksessa hyödynnetty myös Ukrainan julkaisemia tiedotteita ja informaatiota, esim. Ukrainan Valtakunnansyyttäjänvirasto sekä heinäkuussa 2021 kirjoittamaani blogia YK:n raportin mukaan kidutus on päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla lähteineen.