Holodomor – kansanmurha, jolta maailma sulki silmänsä

 

Ukrainassa muistetaan vuosittain marraskuun neljäntenä lauantaina holodomorin (ukr. Голодомор) miljoonia uhreja. Holodomor tarkoittaa yksiselitteisesti ”nälällä tappamista” ja siitä holodomorissa kirjaimellisesti oli kyse – miljoonat ihmiset näännytettiin tarkoituksellisesti nälkään. On tärkeä ymmärtää se, että holodomorissa oli kyse neuvostohallinnon tarkoituksellisesta toiminnasta. Sillä samalla kun miljoonia ukrainalaisia kuoli nälkään – eräiden aikalaiskuvausten mukaan ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä – Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan alueelta vietiin neuvostohallinnon toimesta viljaa junalasteittain muualle Neuvostoliittoon kuin myös satamiin, joissa vilja laivattiin vietäväksi kolmansiin maihin.

Holodomorin seurauksena kokonaiset kylät tyhjenivät väestä Ukrainan alueella: maa autioitui horisontista horisonttiin, kunnes näihin autioihin kyliin saapui väkeä vapaaehtoisesti sekä pakolla kaukaa vieraasta maasta pyyhkien tullessaan viimeisenkin muiston alueen aiemmista asukkaista, heidän tavoistansa ja kulttuurista, yrittäen parhaansa mukaan tuhota aiemmin kukoistaneen kulttuurin paikallisine tapoineen. Mikä voi olla enää pahempi tuhoamisen muoto, kuin murhata ensin ihmiset ja tämän jälkeen pyyhkiä jäljet murhattujen kulttuurista olemattomiin. Tai jos tähän ei pysty, omia kulttuurin jäänteet ja sulauttaa osaksi omaa kulttuuriperimää? Eikö kyse ole etnisestä puhdistuksesta ja kansanmurhasta?

Edellinen kappale päättyy termiin ”kansanmurha”. Tieteen termipankissa kansanmurha määritellään seuraavalla tapaa:

”kansanmurha, joukkotuhonta:

Määritelmä yleiskielinen, myös historiankirjoituksessa käytetty termi, joka vastaa oikeustieteellistä joukkotuhonnan käsitettä; tarkoituksellinen toiminta kokonaisen kansan tai sen osan tuhoamiseksi”. (1)

Luonnollisesti termin määritelmää ja historiallista taustaa avataan artikkelissa tarkemmin. Käsitteen ”kansanmurha” (engl. genocide) kehitti puolanjuutalaista taustaa oleva lakimies Raphael Lemkin. Termi esiintyi ensimmäisen kerran hänen, vuonna 1944 julkaisemassa kirjassa ”Axis Rule in Occupied Europe”. Meidän on myös syytä huomioida, että käsitteen ”genosidi” eli kansanmurha kehittäjä Lemkin, puhui 1930-luvun alkupuolen ajanjakson Ukrainasta käsitteen klassisena esimerkkinä. Lainaan Anne Applebaumin teosta  Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa:

”Raphael Lemkin, puolalais-juutalainen juristi joka keksi sanan ’genosidi’ eli kansanmurha, puhui tämän ajanjakson [v. 1932–1933, kirjoittajan huomautus] Ukrainasta ’klassisena esimerkkinä’ tuosta käsitteestään: ’Kyseessä on genosidi, ei vain yksilöiden vaan erään kulttuurin ja kansankunnan hävittäminen.’ Sen jälkeen kun Lemkin oli sorvannut tämän termin, ’genosidiä’ on tavattu käyttää ahtaammassa ja lainopillisemmassa merkityksessä”. (2)

Гірка пам'ять дитинства eli ’Lapsuuden karvas muisto’ Holodomor museon edustalla Kiovassa.

Holodomor oli seurausta Josif Stalinin ja Neuvostoliiton sekä Ukrainan SNT:n ylimmän johdon määrätietoisista toimista, jotka kohdistuivat Ukrainan talonpoikaisväestön rinnalla ukrainalaisten keskuudessa heräävän kansallisen vapautusliikkeen tukahduttamiseen. (3) Aiemmin Stalinin kaudella toimeenpannusta kulakkien tuhonnasta ja pakkosiirroista huolimatta tai kenties juuri sen takia vainoharhainen neuvostovaltion johtaja näki talonpojat vihollisinaan.

Holodomorissa tapettiin nälkään näännyttämällä miljoonia ihmisiä Ukrainan (SNT:n) alueella vuosina 1932 ja 1933. (4) Toimenpide kohdistui erityisen rajusti maaseutuväestöön ja alueille, joilla asui huomattavia määriä etnisesti ukrainalaisia, kuten Kubanin alueelle nykyisen Ukrainan ja Kaukasian välille, jonka väestöstä yli 65 prosenttia oli tuolloin etnisesti ukrainalaisia. Nälkäkuolemia oli 30-luvun alkupuolella runsaasti myös muualla Neuvostoliitossa. Nämä nälänhädät olivat ennemminkin seurausta epäonnistuneista kollektivisointikokeiluista ja sen seurauksena menetetyistä sadoista. Niistä puuttui yhteiskunnan organisoima terrori rangaistuksineen ja järjestelmällisyys, joka oli merkitsevää holodomorissa.

Kiovassa sijaitsevan Holodomor museon puiston muistolaatassa Glib Tolola kertoo holodomorin tappaneen Bitjagin kylän asukkaat, ja kuinka venäläiset ja valkovenäläiset myöhemmin asuttivat kylän.

Ukrainalaisille holodomorin tekee vieläkin traagisemmaksi se, että sitä seuranneina vuosina nälän autioittamat ukrainalaiskylät asutettiin uudelleen venäläisillä, valkovenäläisillä ja vielä kauempaa tulleilla – tai tuoduilla, sillä neuvostovaltio myös pakkosiirsi tyhjenneisiin kyliin asukkaita laajan maan muilta kolkilta. Kuten Glib Tolola kertoo Bitjagin kylälle Tšernihivin alueella käyneen. Kuinka holodomor tappoi kylän kaikki asukkaat ja kuinka tyhjenneen kylän asuttivat venäläiset tai valkovenäläiset pyyhkien näin ukrainalaisen kylän olemattomiin.

”Село Битяги...

У Цьому селі не залишилось ні одніеї душі. Сталінські посіпаки привезли якихось людей - чи то російських, чи то білоруских, поселенці прийшли на все готове.

Гліб Толола очевидець голодомору Чернігівщина”.

Holodomorin seurauksena tyhjenneet ukrainalaiset kylät muuttuivat venäläisiksi nimiä myöten. Saman kohtalon kokivat myös holodomorin orvoiksi jättämät lapset, heidät kasvatettiin leireillä venäläisiksi: tänään Venäjän toimii aivan yhtä häikäilemättömällä tavalla Ukrainalta miehittämillään alueilla.  Neuvostoliitossa valtiojohtoinen terrori murhasi lasten vanhemmat ynnä suvun, kitkien lapsilta heidän juuret ja kulttuurin, kasvattaen lapsista neuvostovaltion kuuliaisia kansalaisia. Mikä ainakin oman aikakauteni kouluopetuksessa jätettiin huomiotta, kuten koko holodomor.  Lukijan on hyvä muistaa, että peruskouluaikanani 1970 ja 1980 luvulla holodomor oli tapahtuma, jota neuvostojohto ei ollut vielä tunnustanut tapahtuneeksi. 

Poikkean aiheesta muistuttaakseni lukijaa siitä, että aivan yhtä valheellinen kuva välitettiin peruskouluaikanani kulakeista, kutsuttaessa heitä ”rikkaiksi talonpojiksi”. Todellisuudessa heitä saattoi hyvin harvoin kutsua rikkaiksi, valtaosin he olivat tavallisia ahkeria talonpoikia, jotka viljelivät viljaa tuoden leivän kansan pöytään. Näiden ”rikkaiden talonpoikien” tilojen koko oli keskimäärin muutaman hehtaarin, ei sen enempää. Heidän suurin syntinsä oli pakkokollektivisoinnin vastustaminen, jonka seurauksena heidät leimattiin luokkavihollisiksi. Mikä leimana ”oikeutti” heihin valtion taholta kohdistetut rankaisutoimet, joihin kuuluivat leirituomiot, karkotukset tuhansien kilometrien päähän kotiseudulta kuin myös teloitukset. Neuvostovaltio otti myös haltuunsa kulakkien omaisuuden. Mitä tulee satojentuhansien tai jopa yli miljoonan kulakin murhaamiseen? Tapahtunut ohitettiin vielä 80-luvulla peruskoulussa muutamalla virkkeellä, aivan kuin kyseessä olisi ollut luonnollinen ja hyväksyttävä episodi taistelussa luokkavihollisia vastaan – ero ei olisi voinut enää olla räikeämpi verrattuna oppitunteihin holokaustista.

Toisin, kuin meille opetettiin, Neuvostoliitto ei ollut kansojenkoti vaan sortokoneisto, jossa kansat pohjimmiltaan olivat alisteisia venäläisille. Tämä näkyi esimerkiksi kansallisten kulttuurien sekä etnisten vähemmistöjen kulttuurien kukistamisena ja venäläiselle ”kulttuurille” alistamisena. Tällaisesta paikallisen kulttuurin erityispiirteiden tuhoamista mainitsen vuonna 1932 Stalinin käskystä toimeenpantu Harkovaan kutsuttujen kobzar-runonlaulajien vangitseminen ja teloittaminen kaupungin ulkopuolella. Kobzarit olivat sokeita runonlaulajia, jotka säestivät lauluaan joko kobzarilla tai banduralla. Heidän asemaansa osana ukrainalaista kulttuurihistoriaa ei voi väheksyä.

 

Kansanmurha Ukrainassa tänään

Seuratessamme Venäjän johdon sekä maan medioiden suoltamaa propagandaa ja ukrainalaisten reilun vuosikymmenen yhtämittaisesti jatkunutta de-humanisointia, jonka toistoon suuret kansanryhmät Venäjällä vapaaehtoisesti liittyvät, meidän ei pitäisi olla yllättyneitä siitä, millaisiin julmuuksiin Venäjä hyökkäyssodassaan Ukrainassa syyllistyy. Kun valtion johto kieltää Ukrainan valtion ja kansan olemassa olon, ja kun se samalla tarjoaa välineet tuhonnan toteuttamiseen, niin eikö tämä juuri ole kehotus tappaa ja tuhota kaikki ne ukrainalaiset, jotka eivät nöyrry Kremlin tahtoon? Kyllä, juuri sitä se on! Niinpä mielestäni onkin perusteltua kuvata nyky-Venäjän tavoitteita oikein termein: Venäjän tavoitteena on Ukrainan ja ukrainalaisten tuhoaminen, eikä vain ihmisten vaan myös identiteetin ja historian – kokonaisen kansakunnan. Tämä kaikki käy ilmi Venäjän poliittisen johdon asenteista ja lausunnoista, joissa käytännössä kiistetään Ukrainan valtiollinen olemassa olo ja ukrainalaisten oikeus omaan valtioonsa. 

Näkymä hautuumaalle Mariupolissa: Venäjän aloittaman tuhoamissodan nimettömiä uhreja. (5) 

Marko

 

Lähteet:

1. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:kansanmurha

2. Anne Applebaum, Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa s. 15.

3. The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932 – 1933, s. 4 – 5.

4. The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932 – 1933, s. 2.

5. Kuvakaappaus miehitetyssä Mariupolissa kesäkuussa 2022 vierailleen toimittaja Alexandra Dalsbaekin  julkaisemalta videolta. Arvioiden mukaan miehitysvuosina (keväästä 2022 eteenpäin) Mariupolin joukkohautojen täyttämille hautausmaille on haudattu vähintäänkin 30 000 ihmistä, pääasiassa siviilejä.

Kirjoitukseni taustoittamisessa olen hyödyntänyt Anne Applebaumin teosta ”Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa” sekä Johannes Remyn ”Ukrainan historia”, ja The Holodomor, an act of genocide against the Ukrainian people 1932–1933-kirjaa.