Näytetään tekstit, joissa on tunniste imperialismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste imperialismi. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. tammikuuta 2026

Kasakka-armeija Venäjän hallinnon likaisentyöntekijöinä

 

Tämä kirjoitus on päivitetty versio huhtikuussa 2020 julkaisemastani blogista ”Kasakkojen puolisotilaalliset joukot Venäjällä likaisentyöntekijöinä”, lisättynä lyhyellä Suomea käsittelevällä osuudella. Käyn kirjoituksessani kertauksenomaisesti läpi Venäjän hallinnon tapaa hyödyntää kasakkajoukkojaan maan Ukrainalta miehittämillä alueilla kuin myös silloisen (todellisen) opposition järjestämien mielenosoitusten väkivaltaisissa hajottamisissa, jonka jälkeen tarkastelen Venäjän hallinnolle lojaalien kasakkaryhmien toimintaa nykyään.

Haluan myös tähdentää, ettei venäläisiä kasakkaorganisaatioita pidä tässä asiayhteydessä sekoittaa millään tapaa ukrainalaisiin kasakoihin ja heidän muodostamiin organisaatioihin ja perinnejoukkoihin. Ei, vaikka esim. Venäjällä Donin kasakat ovatkin perustelleet osallisuuttaan sotaan vuodesta 2014 historiallisilla alueilla, jotka Don joen alueella ulottuvat heidän mielestä nykyisen Ukrainan alueelle saakka Donbasissa. Tällaiset esitykset ovat enemminkin ilmentymä nyky-Venäjän imperialismia. Sitä, kuinka erilaiset ryhmittymät sitoutetaan palvelemaan Venäjän valtiota, kyetäkseen näkyvästi harjoittamaan toimintaansa.

2010-luvulla näimme, kuinka Venäjällä hallinto turvautui puolisotilaallisiin kasakkajoukkoihin oppositiomielenosoitusten väkivaltaisissa hajottamisissa sekä opposition edustajien pelottelussa ja häirinnässä. (1) Hallinnon silloinen toiminta ei ollut millään tavalla yllättävää, koska se turvautui tuolloin samoihin keinoihin nujertaakseen siviilivastarintaa ja kansalaisaktivismia Ukrainalta miehittämiltään alueilla. (Huom. Ukrainalta miehitettyihin alueisiin laskin tuolloin myös Itä-Ukrainan miehitetyt alueet). Metodeissa oli toki erojakin, kuten se, että Venäjän miehittämillä alueilla keinovalikoima on vieläkin brutaalimpi, pitäen sisällään fyysisen ja henkisen väkivallan rinnalla kiduttamisen ynnä murhat sekä kollektiiviset, yhteisöihin kohdistuneet rangaistukset.

Vladimir Putinin valtakaudella kasakoiden rooli Venäjällä on kokenut melkoisen muutoksen. Vuosituhannen alkupuolella, joulukuussa 2005, hyväksyttiin laki ”rekisteröidyistä kasakoista Venäjän federaatiossa”. Kyseinen laki ei kuitenkaan edellytä, että kasakat olisivat sukujuuriltaan etnisiä kasakoita. (2) Putinin esittämä lakiesitys salli rekisteröityneiden kasakkajärjestöjen jäsenten palvelemisen sotilasyksiköissä ja poliisivoimissa – voinemme todeta, että tuolloin Venäjällä alkoi rekisteröityneiden kasakkajärjestöjen kytkeminen valtion väkivaltakoneistoon. Venäjälle jäi tuolloin itsenäisiä kasakkajärjestöjä, jotka pyrkivät edistämään kasakkakulttuuria.

Vuoden 2005 lain jälkeen Venäjällä perustettiin uusia kasakkajoukko-osastoja alueille, jotka eivät olleet perinteisiä kasakka-alueilta. Vuonna 2018 rekisteröidyt kasakkajärjestöt yhdistettiin Venäjällä hallinnolle lojaalin Venäjän federaation rekisteröidyt kasakat eli VSKO:n (ven. Всероссийское казачье общество) alaisuuteen ja seuraavana vuonna Venäjän duuma antoi Putinille yksinomaisen vallan nimittää kasakoiden kansallisen atamanin. (3) Venäjä-asiantuntija Paul Globen mukaan Putin pyrkii syrjäyttämään perinteiset kasakkaryhmät samalla, kun ”hänen omiin tarkoituksiinsa luomillaan ryhmillä” on ”tärkeä rooli sotilaallisessa ja isänmaallisessa koulutuksessa”. (4)

Venäjällä maalailtiin jo viime vuosikymmenen alkupuolella suunnitelmia kasakoiden kytkemiseksi entistä tiiviimmin osaksi asevoimien organisaatiota. Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikkönä toiminut kenraali Nikolai Makarov hahmotteli Izvestijalle vuonna 2012 antamassaan haastattelussa ajatuksen kasakoista muodostettavista joukko-osastoista, siten, että jokaisessa sotilaspiirissä olisi vähintään yksi kasakkaprikaati. (5) Tämä kehityskulku otti ensiaskeleita jo viime vuosikymmenen puolella, jolloin Rostovin alueella (v. 2016) aloitettiin kasakkareserviläisten rekrytointi Venäjän asevoimiin, ja maaliskuussa 2017 Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n Astrahanin alueen ja Kalmukian tasavallan rajavartioinnista vastanneen osaston varapäällikkö eversti Dmitri Prokopovin käynnistämä projekti eteni siihen pisteeseen, että ensimmäiset kasakoista kootut rajapartio-osastot aloittivat toimintansa.

Sama kehityskulku oli havaittavissa myös Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Kubanin kasakka-armeijan jäsenet osallistuivat Krimin niemimaan valtausoperaatioon, he soluttautuivat niemimaalle pyhiinvaeltajina esiintyen. (6) Itä-Ukrainan sotatoimiin ja miehitysoperaatioon osallistui v. 2014 kasakkajoukkoja rekisteröitymättömistä Donin kasakoista, joista koottiin nk. Donin kasakka-armeija. Loppuvuonna 2014 Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla – etenkin miehitetyn Luhanskin alueella – käydyn valtataistelun kasakkajoukot hävisivät, jonka seurauksena osa kasakkajoukkojen komentajista vangittiin tai kuoli. Donin kasakoiden johtaja, ataman Nikolai Kozitsyn sitä vastoin pakeni Venäjälle marraskuussa 2014. Valtataistelun seurauksena suurin osa Itä-Ukrainan miehitetyille alueille sijoitetuista kasakkajoukoista yhdistettiin alueelle perustettuihin joukko-osastoihin: aluepuolustusprikaateihin. Poikkeuksen muodostivat eräät kasakkojen kansalliskaartin (ven. Казачья Национальная гвардия) osastot, joiden Yhdysvaltojen ulkoministeriö on epäillyt olevan osa Venäjän asevoimien erikoisjoukkoja. (7)

Alexander ”Babai” Možajev aurinkolasit kasvoillaan kuvattuna Kramatorskissa 2014. Hänet eliminoitiin miehitetyn Zaporižžjan alueella lokakuussa 2023.













Miehitetylle Krimin niemimaalle perustettiin niin kutsuttuja Krimin aluepuolustusprikaateja Venäjän miehityksen seurauksena, perustettujen organisaatioiden taustalta löytyy venäläinen kenraali Nikolai Pankov. (8) Miehitykseen osallistuneet ja sitä tukeneet kasakkaorganisaatiot, muiden vastaavien organisaatioiden rinnalla sijoitettiin näihin aluepuolustusprikaateihin, joita Venäjä käytti tuolloin vaihteleviin operaatioihin miehittämällään niemimaalla. Aivan kuten miehitetyllä Krimin niemimaalla, myös miehitetyssä Itä-Ukrainassa siviileihin kohdistuvan terrorin toteuttajina toimivat nämä aluepuolustusprikaatit.

Miehitetyn Krimin niemimaan lisäksi venäläisten kasakkajoukkojen tiedetään syyllistyneen ihmisoikeusrikkomuksiin sekä sotarikoksiin Itä-Ukrainassa. Todisteiden mukaan kasakkajoukkoihin kuuluneet taistelijat ovat syyllistyneet muun muassa ukrainalaisten sotavankien teloituksiin vuonna 2014 alkaneessa Itä-Ukrainan sodassa.

Krimin niemimaan miehitys sekä Itä-Ukrainan sota eivät olleet ensimmäiset konfliktit ja sodat, joihin Venäjän kasakat ovat osallistuneet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kasakoita osallistui yhteenottoihin ja taisteluihin Moldovassa käydyssä Transnistrian sodassa (2. maaliskuuta – 21. heinäkuuta 1992) sekä Georgian alueella käydyssä Abhasian sodassa (14. elokuuta 1992–27. syyskuuta 1993). (9) Aiemmin mainittu Nikolai Kozitsyn neuvotteli myös Jugoslaviassa Donin kasakkojen puolesta vuonna 1999. Monilla Krimin niemimaan miehitykseen ja sotatoimiin Itä-Ukrainassa osallistuneista kasakoista on/oli kertynyt jonkin asteista taistelukokemusta Venäjän aiemmin käymistä sodista, vanhimmat heistä olivat sotineet neuvostoarmeijassa Afganistanissa.


Venäjän suurhyökkäyksen seuraukset

Jo ennen suurhyökkäyksen alkua Venäjä perusti ensimmäiset VSKO:n alaiset kasakkajoukot Ukrainalta miehitetyille alueille. Venäläisten toimesta Krimin niemimaalle perustettiin Mustanmeren kasakka-armeija niinkin varhain, kuin vuonna 2018. (10) Suurhyökkäyksen alun jälkeen kasakka-armeijoita on perustettu muillekin Venäjän Ukrainalta miehittämille alueille – Hersonin, Zaporižžjan ja Donetskin sekä Luhanskin alueille. Miehitetyn Luhanskin alueella, alueen johtajana toimiva Leonid Pasetšnik palkittiin VSKO:n atamanin Vitali Kuznetsovin toimesta kesäkuussa 2025 kolmen kasakkakadettijoukon perustamisesta alueelle. (11)

Bellingcatin artikkeliin kommentoinut tohtori Fantoni kertoi venäläisten kasakkajärjestöjen olevan ”erittäin aktiivisia Ukrainalta miehitetyillä alueilla”. Venäläiset järjestöt ”rekrytoivat paikallisia asukkaita ja käyttävät heitä sitten kulttuuri- ja sotilaallisiin tarkoituksiin”, mikä antaa Venäjälle mahdollisuuden ”kiistää ja jopa kaapata Ukrainan kansallisen identiteetin keskeisen periaatteen – kasakkuuden”.

Venäjällä VSKO:n ’atamanin’ Vitali Kuznetsovin mukaan ”sotilaallisten kasakkayhteisöjen kehittämisen on tapahduttava yhteiskunnan kaikilla tahoilla: koulutuksessa, kulttuurissa ja historiassa mutta ennen kaikkea nuorison kautta. Kaikki nuorten kautta”. Tämä ”kehittäminen” alkaa päiväkodeista ja päättyy yliopistoihin sekä kasakkakadettijoukkoihin. Venäjällä on tällä hetkellä yhteensä 31 kasakkakadettijoukkoa, joista viimeisimmät perustettiin Venäjän Kaukoitään vuonna 2024. (12)

Vuonna 2022 julkaistujen tietojen mukaan Venäjällä opiskelee 210 000 lasta ja nuorta joko kasakkakouluissa tai normaaleissa kouluissa, joihin on perustettu kasakkayhdistys. Viimeisimpien tietojen mukaan oppilaiden ja koulujen määrä on kasvanut merkittävästi muutaman viimevuoden kuluessa (oppilaita kouluissa voi olla jopa yli 300 000). Venäjällä on myös erillinen Venäjän kasakkanuorten liitto (ven. Союз казачьей молодежи России), johon kuului vuonna 2022 yli 163 000 jäsentä. Vuosittain yli 5 500 kasakkanuorta osallistuu sotilasharjoituksiin harjoitusalueilla (luku vuodelta 2023). (13)

Venäjällä otettiin käyttöön vuonna 2015 BARS-järjestelmä, jossa reserviläiset voivat tehdä asevoimien kanssa sopimuksen jäämisestä asevoimien reserviin mobilisaatiota varten. Järjestelmää tehostettiin Venäjän suurhyökkäyksen alla vuonna 2021. Järjestelmään liittyneet BARS-taistelijat allekirjoittavat sopimuksen puolustusministeriön kanssa ja saavat palkkaa. Arvioiden mukaan BARS-pataljoonien kokonaismäärä on Venäjällä noussut yli 30:een, ja 10 on avoimesti sidoksissa kasakoihin. Esim. 15. toukokuuta 2022 perustettu BARS-15 on kasakkapataljoona ja nimetty Ermakiksi historiallisen ataman Ermak Timofejevitš’in mukaan. (14) Pataljoonan kerrotaan osallistuneen muun muassa Avdijivkan taisteluihin, jonka kiivain vaihe nähtiin 10. lokakuuta 2023–17. helmikuuta 2024, jolloin kaupunki päätyi Venäjän käsiin. Pataljoonan rekrytointi-ilmoituksen mukaan BARS-15-koulutus kestää kolme viikkoa, mikä on normi Venäjän asevoimien BARS-pataljoonissa. BARS-koulutusta kuitenkin kuvailtiin ”heikkolaatuiseksi ja tehottomaksi”.

Vuonna 2024 Brittiläisen professori Rod Thornton vuodelta 2024 olevan arvion mukaan BARS-joukkoihin kuuluu Ukrainassa jopa 30 000 sotilasta. (15) BARS-pataljoonien lisäksi kasakat toimivat osastoina myös muissa joukko-osastoissa tai yhtymissä. Kasakoiden tekemien laskelmien mukaan helmikuussa 2025 etulinjajoukkoihin Ukrainassa kuului yli 18 500 kasakkaa, vielä tätäkin korkeampia lukuja on esitetty (toukokuussa 2025 ensimmäinen valtakunnallinen atamani Nikolai Doluda kertoi 46 000 kasakan palvelevan sotatoimialueella. (16)

Mediazonan projektin mukaan vapaaehtoissotilaiden, joihin kasakat pääsääntöisesti kuuluvat, kuolemat Venäjällä muodostivat 12,8 prosenttia kaikista tappioista vuonna 2022 ja 21,9 prosenttia vuonna 2023. Vuonna 2024 kuolemat nousivat jo 45,7 prosenttiin. Marraskuun 21. päivään mennessä vapaaehtoissotilaiden todennettujen kuolemien osuus vuonna 2025 oli 42,8 prosenttia. Aiemmin mainittu ”heikkolaatuinen ja tehoton” BARS-koulutus selittänee omalta osaltaan vapaaehtoissotilaiden korkeita tappioita. Mutta kasakkajoukkojen edustajat ovat kertoneet avoimesti kasakkaryhmien täyttäneen taistelukentällä PMC Wagnerin poistumisen jättämän tyhjiön. (17) Mikä voi tarkoittaa myös sitä, että näitä joukko-osastoja käytetään samankaltaisissa tehtävissä, kuin PMC Wagnerin palkkasotilaita, josta seuraa suuret tappiot. Toisaalta tällaiset lausunnot vahvistavat arvioita siitä, että Kreml on kaiken aikaa riippuvainen yksityisten palkkasotilasyhtiöiden tarjoamista palveluista hyökkäyssodassa Ukrainaan.

Bellingcatin artikkeli ”From School to Battlefield to Grave” kuvaa sitä, kuinka tie Venäjällä vie kasakkanuorista BARS:in tai jonkin muun organisaation kautta rintamalle Ukrainaan, ja lopulta hautaan: heikkolaatuinen ja tehoton koulutus.


Putinia ylistävät elämäntapakasakat Suomessa

Suomessa toimivasta Venäjän hallinnolle lojaalista kasakkayhteisöstä kirjoitti Outi Salovaaran Seurassa muutama vuosi sitten, (18) yhteisöä on käsitelty myös muissa artikkeleissa ja julkaisuissa. Tarkennan lukijoille jo tässä vaiheessa sen, ettei Andrei Šestakovin johtaman jurtan kasakoita pidä sekoittaa Suomessa ennen maamme itsenäistymistä asuneisiin kasakoihin, jotka viimeistään itsenäisyyttä seuranneen kansalaissodan aikana poistuivat Suomesta muiden venäläissotilaiden kanssa. Tsaarinvallalle uskolliset kasakat joutuivat vainotuiksi neuvosto-Venäjällä ja sittemmin Neuvostoliitossa, ja osa Suomessa asuneista kasakoista palasi epäonnistuneen Kronstadtin kapinan (v. 1921) jälkeen takaisin perustaen Haminaan kubanilaisen kasakkakylän. Muutaman vuoden kuluttua tiivis joukko alkoi vähitellen sulautua valtaväestöön.

Šestakovin johtaman jurtan jäsenyys ei edellytä sukusiteitä etnisiin kasakoihin, heitä voikin huoletta kutsua elämäntapakasakoiksi. Kasakka-aate on Venäjälläkin levinnyt voimakkaasti valtion tuella sellaisilla alueilla, joita ei pidetä perinteisinä kasakka-alueina kuin myös sellaiseen väestönosaan, jolla ei ole sukusiteitä kasakkasukuihin. Seurassa julkaistussa artikkelissa Šestakov painottaa uusien jäsenten kohdalla sitoutumista kasakka-arvoihin, kuten ortodoksisuuteenTässä kohdin on ehkäpä hyvä huomioida, että Venäjällä kasakka-aatetta levitetään myös muslimeiden keskuuteen (kunhan vain pysyvät lojaaleina Kremlille), mikä kertoo Kremlin sekä VSKO:n tarkoitusperistä enemmän kuin tarpeeksi.

Sekään ei yllätä, että Suomessakin venäläiskasakoiden toiminta on aktivoitunut Venäjän valtion taustatuella. Virallinen järjestäytyminen tapahtui vuonna 2017, jolloin Helsinkiin perustettiin kasakkayhteisö eli jurtta. (19) Šestakovin johtaman jurtan alaisuudessa on kasakoita myös Ruotsista, Virosta ja Latviasta. Jurtan toimintaa johdetaan kuitenkin Moskovasta, Šestakovin jurtta on Venäjän ja ulkomaiden sotilaskasakkaneuvoston eli SKVRiZ:n alainen. (20)

Venäjän hallinnolle lojaalin Andrei Šestakovin jurtan jäseniä, kuvakaappaus seura.fi-sivulta.











Venäjän hallinnolle lojaalin Šestakovin jurtan jäsenet harjoittelevat Suomessa myös sotilaallisia taitoja. Vuosikymmenen alkupuolella Šestakov kertoi VK:ssa, kuinka hän ja kaksi muuta jurtan jäsentä järjestivät marssiharjoituksen, jonka kuluessa harjoiteltiin myös ammuntaa ilmapistoolilla, suunnistusta ja maastoutumista. Kyseessä ei ollut ensimmäinen tällainen harjoite. (21) Aiemmin kymmenkunnan miehen ja pojan joukko oli järjestänyt metsäleirin Etelä-Suomessa. Tälläkin leirillä harjoiteltiin myös ampumista.

Ampumisen harjoittelu ei ole mikään yllätys, kun on puhe venäläistaustaisista miehistä. Airsoft eri pelimuodoissaan kuuluu nykyään monen Suomessa asuvan venäläistaustaisen miehen ”harrastuksiin”. Sitä harrasti myös Venäjän proxy-joukoissa Donbasissa reilu vuosikymmen sotinut Pavel. (22) Sivusin aihetta heinäkuussa 2023 julkaisemassani blogissa ”Ne ’tavalliset Suomessa asuvat venäläiset’ sotimassa Venäjän riveissä – kytköksiä venäläisiin ekstremisteihin”. Airsoft näyttäisi olevan heille muutakin, kuin viaton harrastus. Se mahdollisti ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua harrastajille tiiviin yhteydenpidon venäläisiin harrastajiin, joista monella näytti jo tuolloin olevan kontakteja venäläisiin imperialistisiin ja/ tai äärioikeistolaisiin ryhmiin, kuten Russian Imperial Movementiin.

Kiinnostavaa on myös se, että Šestakov on tarjonnut joukkojaan järjestyksenvalvojantehtäviin Suomessa:  ”Jos Suomen hallitus pyytää, voimme olla poliisin apuna esimerkiksi järjestyksenvalvontatehtävissä”. (23) Toisaalta tarjous ei sinänsä yllätä, kun sitä tarkastellaan siinä kontekstissa, jossa Venäjän hallinto sille lojaaleja kasakkajoukkoja käyttää maassa. Pidänkin Šestakovin tarjousta haastattelun yhteydessä toteutettuna julkisuustemppuna, jota he voivat samalla hyödyntää viestinnässä Venäjän suurlähetystön (ja hallinnon) suuntaan osoittamaan omaa toimeliaisuuttaan yhdistettynä Suomen torjuvaan asenteeseen. Šestakovin jurttaan kuuluu – hänen sanojensa mukaan – kymmenkunta perhettä, joten jokainen ymmärtänee viestin kärjen olleen aivan jotain muuta, kuin sen ottaminen kirjaimellisesti.

Kokonaisuus huomioiden Suomessa toimiva kasakkajoukko tuskin on merkittävä uhka, mutta kuten Richard Arnold (Muskingumin yliopiston valtiotieteen apulaisprofessori) Verkkouutisille toteaa:

He voivat olla keihäänkärki, jolla yritetään luoda jakolinjoja suomalaiseen yhteiskuntaan. Kasakat myös levittävät Venäjä-mielisiä narratiiveja”. (24)

Eli ei tällaista joukkoa voi täysin vaille huomiota (ja tarkkailua) jättää. Eikä meidän suomalaistenkaan pitäisi olla liian naiiveja tällaisten henkilöiden ja ryhmien toiminnan motiivien ja tarkoitusperien suhteen. Ehkäpä meidänkin olisi syytä turvautua joihinkin virolaisten hyväksikäyttämiin metodeihin: Viro karkotti maassa pitkään asuneen venäläisen kansalliseen turvallisuuteen liittyvien syiden tähden.

Kansainvälisten kasakkajärjestöjen piirissä Šestakovia ei katsota hyvällä. Länsi-Euroopan kasakkajärjestön ja siihen kuuluvan Ranskan-järjestön johtaja Gennadi Šmyrjov kutsuu Šestakovia huijariksi. (25) Eikä Venäjällä kokoontunut ortodoksikasakoiden maailmankokous kohdellut Suomen jurttaa sen paremmin. Se nimitettiin kasakoiden kunniaa loukkaavaksi valeorganisaatioksi vuonna 2021. (26) Edelliset eivät kuitenkaan näytä haittaavan Kremliin ja Venäjän Helsingin-suurlähetystöön nojaavan jurtan toimintaa, mikä omalta osaltaan kertonee riittävästi Helsingin-jurtan toiminnan tarkoitusperästä.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.rferl.org/a/the-mayor-s-muscle-moscow-leans-on-cossack-brawn-to-put-down-dissent/29215357.html

2. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/

3. https://www.bellingcat.com/news/2025/12/05/from-school-to-battlefield-to-grave-how-russian-cossacks-drive-young-people-to-war/

4. https://www.bellingcat.com/news/2025/12/05/from-school-to-battlefield-to-grave-how-russian-cossacks-drive-young-people-to-war/

5. https://iz.ru/news/532117

6. https://www.ku.fi/artikkeli/3952947-kasakat-ovat-vanha-laake-uuden-venajan-haasteisiin

7. https://www.theguardian.com/world/2014/apr/22/-sp-does-us-evidence-prove-russian-special-forces-are-in-eastern-ukraine

8. https://informnapalm.org/en/russia-loses-control-over-self-defense-of-crimea/

9. https://www.prif.org/fileadmin/Daten/Publikationen/Prif_Working_Papers/Anh%C3%A4nge/Georgia__Abkhazia__1992-1993.pdf  s. 5.

10. https://www.bellingcat.com/news/2025/12/05/from-school-to-battlefield-to-grave-how-russian-cossacks-drive-young-people-to-war/

11. https://vsko.ru/ataman-vserossijskogo-kazachego-obshhestva-vitalij-kuzneczov-provel-vstrechu-s-glavoj-luganskoj-narodnoj-respubliki-leonidom-pasechnikom/

12. https://www.bellingcat.com/news/2025/12/05/from-school-to-battlefield-to-grave-how-russian-cossacks-drive-young-people-to-war/ 

13. https://www.bellingcat.com/news/2025/12/05/from-school-to-battlefield-to-grave-how-russian-cossacks-drive-young-people-to-war/

14. https://orenburg.bezformata.com/listnews/otryadu-bars-6-prioritetnoe-napravlenie/130806118/

15. https://www.bellingcat.com/news/2025/12/05/from-school-to-battlefield-to-grave-how-russian-cossacks-drive-young-people-to-war/ 

16. https://www.pnp.ru/social/v-gosdume-rasskazali-kakim-budet-zakon-dlya-kazakov.html

17. https://jamestown.org/cossack-warriors-from-russia-and-abroad-meet-in-moscow/

18. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/

19. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/

20. https://kubantoday.ru/polpred-sojuza-atamanov-kazachih-obshhin-v-evrope-my-rossija-s-toboj/

21. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/

22. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009511795.html

23. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/

24. https://www.verkkouutiset.fi/a/hs-kasakkajoukko-toimii-suomessa-luodaan-jakolinjoja/#6a6aad62

25. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/

26. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/ 


Lähdemateriaalina olen käyttänyt myös majuri Justin Bristow’n analyysia ”Russian Private Military Companies: An Evolving Set of Tools in Russian Military Strategy”.


tiistai 12. tammikuuta 2021

Entinen ”kansankuvernööri” Pavel Gubarev: Ukrainassa ei ole sisällissotaa

 

Viime joulukuussa venäläinen bloggari ja ”venäläisen maailman” (Russkiy Mir) tukija Maxim Kalashnikov haastatteli Pavel Gubarevia, entistä Donetskin ”kansantasavallan” ”kansankuvernööriä” (”kansankuvernöörinä” 3. maaliskuuta – 4. marraskuuta 2014). (1) Joulukuisessa haastattelussa Gubarev totesi, että kansannousu Donetskin ja Luhanskin alueilla olisi päättynyt samalla tapaa kuin ne päättyivät Odessassa ja Harkovassa, jolleivat venäläisen tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin kokoamat joukot olisi tulleet avuksi. Odessassa ja Harkovassa keväällä 2014 venäläisten ja paikallisten operaattoreiden organisoimat vallanvaihdot epäonnistuivat – Harkovassa vähin uhrein, Odessan alueella yhteenotot olivat rajumpia kulminoituen toukokuun yhteenottoihin ja ammattiyhdistysten talon tulipaloon toukokuun 2. päivä, jolloin menehtyi kymmeniä ihmisiä.

Girkinin kokoama ja johtama ”Ryhmä Krim” vastasi tärkeimmistä operaatioista Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla huhtikuussa 2014, käyttäen kaksoiskaupunkeja ponnahduslautana operaation laajentamiselle. Ryhmä Krim muodostui pääasiassa helmi-maaliskuussa 2014 Krimin niemimaan valtaukseen osallistuneista erikoisjoukkojen upseereista ja sotilaista, saaden vahvistusta Itä-Ukrainan alueelta kootuista paikallisista, entisen presidentin, Viktor Janukovitšin tukijoista – joukossa oli huomattava määrä paikallisia sisäministeriön ja Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n upseereita ja sotilaita.

Haastattelussa Gubarev toisti käytännössä samaa, mitä Igor Girkin totesi jo marraskuussa 2014 venäläiselle imperialistiselle ja äärioikeistolaiselle Zavtrauutislehdelle” antamassaan haastattelussa, jossa hän sanoi –

I was the one who pulled the trigger of this war, - - - If our unit hadn't crossed the border, everything would have fizzled out — like in Kharkiv, like in Odessa”. (2)

Pavel Gubarev, kuva FT.









Pavel Gubarev kuului niihin Ukrainan SNT:n alueella syntyneisiin ja itsenäisessä Ukrainassa asuneisiin, joita kansallismieliset ja ekstremistiset venäläiset liikkeet ja organisaatiot onnistuivat rekrytoimaan riveihinsä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ajamaan venäläiskansallismielistä, (eräissä tapauksissa imperialistista), politiikkaa. Gubarev oli venäläisen Aleksandr Barkashovin perustaman äärikansallismielisen, käytännössä kansallissosialistisen, Venäjän kansallinen yhtenäisyys liikkeen (engl. Russian National Unity eli RNU) jäsen. Myöhemmin hän liittyi ukrainalaisen Natalia Vitrenkon johtamaan Ukrainan progressiiviseen sosialistipuolueeseen (Prohresyvna sotsialistychna partiya Ukrainy), joka oli ytimeltään venäläismielinen, pan-slavistinen ja anti-amerikkalainen puolue, jonka yhteistyökumppaneina Ukrainassa oli esim. äärioikeistolainen Rus’ky blok, ja Venäjällä vastaavasti Aleksandr Duginin ideoima Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM-liike.

Nuori Gubarev RNU:n leirillä (edessä, kolmas vasemmalta).












Venäjän kansallinen yhtenäisyys -liike kuten moni muukin venäläinen äärikansallismielinen, imperialistinen tai kansallissosialistinen liike on näennäisesti Venäjällä kiellettyjen listalla. Ne kuitenkin saavat jatkaa toimintaansa niin kauan, kun niiden toiminta tavalla tai toisella hyödyttää Venäjän johdon imperialistisia pyrkimyksiä. Sen ohella, että tällaiset liikkeet toistavat Venäjän hallinnon imperialistista tarinaa, on liikkeiden ja ryhmien riveistä on ollut (tähän saakka) helpohkoa värvätä vapaaehtoisia Venäjän hallinnon hyödyntämiin joukko-osastoihin ja organisaatioihin. Liikkeet tarjoavat myös Venäjän johdolle keinon rakentaa verkostoja maan rajojen ulkopuolelle jopa vuosia ennen mahdollista aktiivivaihetta tai vain muodostaa väline, joka voi olla yksi keino heikentää kohdevaltion sisäistä yhtenäisyyttä.

Suomessakin vaikuttava, nykyään oikeuden päätöksellä kielletty, Pohjoismainen vastarintaliike tekee yhteistyötä venäläisen  imperialistinen Russian Imperial Movement’in kanssa. (3) Pohjoismaisen vastarintaliikkeen ruotsalaisia ja suomalaisia jäseniä on tietojen mukaan osallistunut RIM:in järjestämille puolisotilaallisten joukkojen koulutusleireille. Leireillä opiskellaan aseidenkäsittelyn ohella muun muassa pommien tekoa. Kaksi RIM:in leirille osallistunutta ruotsalaista uusnatsia syyllistyi terrori-iskujen tekoon palattuaan koulutusleiriltä Ruotsiin.

Mutta palatkaamme Pavel Gubareviin ja Venäjän rooliin Ukrainan sodassa. Gubarev ei ole ensimmäinen kevään ja kesän 2014 näkyvä alueellinen komentaja, joka osoittaa sormellaan Venäjää, kun etsitään sodaksi edenneen kevään 2014 kaaoksen syyllistä. Viittasinkin jo Igor ”Strelkov” Girkinin marraskuussa 2014 antamaan haastatteluun, jossa hän pitää itseään (ja samalla Venäjää) syyllisenä Itä-Ukrainaan kylvetyn kaaoksen eskaloitumista sodaksi.

Donetskin ”kansantasavallan” ”pääministerinä” toukokuusta elokuuhun 2014 toiminut venäläistaustainen Aleksandr Borodai on todennut nauhoitetussa keskustelussa seuraavaa –

Well, your plans are far-reaching. Mine are not. I’m carrying out orders and protecting the interests of one and only state, the Russian Federation. That’s the bottom line.” (JIT, MH17 Witness Appeal November 2019).

Borodain, aivan kuten Girkininkin, kohdalla on syytä muistaa se, että he poistuivat Itä-Ukrainan sotatoimialueelta vuoden 2014 aikana nimenomaa Kremlin määräyksestä ja heidän tilalle nostettiin paikallisia eli Ukrainan alueella syntyneitä johtajia, kuten (sittemmin likvidoitu) Aleksandr Zahartšenko. Borodai Reutersille

 ”Moscow wanted them replaced by a local to try to show the West that the uprising was a grassroots phenomenon”. (4)

Mikä lausuntona selkeällä tapaa paljastaa Putinin hallinnon roolin Ukrainan sodassa, tarvittaessa miehitettyjen alueiden siviilijohtoa vaihdetaan sellaisiin, jotka hyödyttävät Kremlin tavoitteita. Toisaalta samainen Bodorai kiitti antamassaan haastattelussa Venäjän johtajaa Vladimir Putinia maan offensiivista Itä-Ukrainaan syyskesästä 2014. Borodain mukaan Venäjän hyökkäys pelasti heidän kaikkien hengen – samalla myös kuvitteellisen ajatuksen ”kansantasavalloista”. (5)

Huomionarvoinen on myös Alexander Žutškovskin* kirjoittama teos ”85 дней Славянска” (Slovjanskin 85 päivää), jota toimittaja Denis Kazanskii käy läpi laajassa kirjoituksessa ”’85 дней Славянска’ Жучковского: явка с повинной”. Teoksessa Slovjanskin taisteluihin Igor Girkinin joukoissa osallistunut Alexander Žutškovskin kuvaa suorapuheisesti Venäjän roolista sodassa omien mielipiteidensä rinnalla. Hänen mukaansa Igor Girkinin operaatio järjestettiin venäläisen (ortodoksi)oligarkki Konstantin Malofeevin rahoilla ja Vladimir Putinin hiljaisella hyväksynnällä. Žutškovski vertaakin Girkinin ryhmää PMC Wagneriin, kyseessä oli alunalkaen Venäjän valtion hiljaisella hyväksynnällä käynnistetystä operaatiosta synnyttää kaaos Ukrainan itäosiin ja käyttäen kaaoksen luontiin proxy-joukkoja, joina toimi Malofeevin rahoittama osasto.

Aivan kuten Girkin toimi venäläisen oligarkin rahoilla, niin toimi Pavel Gubarevkin. Hän toteutti Donetskissa Putinin neuvonantajana 30.7.2012 – 9.10.2019 toimineen Sergei Glazjevin hahmottelemaa ja rahoittamaa skenaariota.

Gubarev, Girkin, Borodai aivan kuten Žutškovskikin päätyy siihen lopputulokseen, että ilman Venäjän lähettämiä aseita ja lopulta offensiivia elokuussa 2014 Ukrainan hallinto olisi kukistanut epämääräisen kapinallisen liikehdinnän maan itäosissa syyskesään 2014 mennessä.

Alexander Žutškovski toteaa, ettei sodassa ollut kyse taistelusta ”pahoja ukrainalaisia vastaan” vaan Venäjän sodasta Ukrainaa vastaan.

 

Marko


1. http://khpg.org/en/1608808721

2. https://www.themoscowtimes.com/2014/11/21/russias-igor-strelkov-i-am-responsible-for-war-in-eastern-ukraine-a41598 

3. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

4. https://www.reuters.com/article/us-ukraine-crisis-russia-surkov-insight/ex-rebel-leaders-detail-role-played-by-putin-aide-in-east-ukraine-idUSKBN1870TJ

5. https://www.facebook.com/watch/?v=2223268461132503

*: Alexander Žutškovskin nimen englannin kielinen kirjoitusasu voi olla useimmille tutumpi: Alexander Zhuchkovsky.

Slovjanskin ja Kramatorskin miehityksestä huhtikuussa 2014.

Aleksandr Barkashovin perustamassa Russian National Unity’ssa (ven. Русское Национальное Единство) eli RNU:ssa oli ja on ideologisesti kyse tästä:















keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Venäläinen äärioikeisto ja nationalistiset liikkeet, osa Kremlin työkalupakkia


Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla asuva, disinformatiivisen MV-lehden nykyinen päätoimittelija ja ns. Toimittajaliiton varapuheenjohtaja Janus Putkonen, esitti taannoin pöyristyksensä väitteelle ”fasistitaistelijoista” Venäjän varustamien ja johtamien joukkojen riveissä. Lyhyessä blogikirjoituksessa (Toimittajaliiton varapuheenjohtaja ”puhuu” muunneltua totuutta) kumosin eräitä hänen esittämiä väitteitä, palaan nyt teemaan hiukan laajemmin, tarkastellen ilmiötä – johon sisällytän venäläiset nationalistiset, imperialistiset, äärioikeistolaiset ja muut ekstremistiset ääriryhmät, mukaan luettuna kansallisbolsevikit – hiukan syvällisemmin.

Neuvostoliiton hajottua 90-luvun alussa, Venäjällä nähtiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa voimakkaan nationalistisen liikehdinnän rinnalle nousevan kansallissosialismista ja fasismista oppinsa ammentavia liikkeitä ja ryhmiä, venäläinen politologi, sosiologi ja huomattava neo-eurasianismin ja venäläisen ultra-nationalismin edustaja Aleksandr Dugin kuului nuoruudessaan natsismia ihailevaan salaseuraan – SS:n Mustaan Järjestöön. (1) Myöhemmällä iällä Dugin on julkisuudessa suhtautunut Kolmannen Valtakunnan oppirakenteisiin varovaisemmin, mutta silti hän on kirjoissaan ja haastatteluissaan osoittanut ihailua natsismia kohtaan – milloin avoimemmin ja milloin peitellymmin, etenkin varhaisemmissa teoksissaan hän on kopioi omaan venäläisen fasismin malliinsa ajatuksia suoraan natsismista.

Osalla, näistä 90-luvulla pinnalle nousseista äärikansallismielisistä liikkeistä, historia juontaa neuvostoaikoihin – alkuvaiheessa Pamjat (ven. Память, suomeksi ”Muisto”) korosti toiminnassaan kirkkojen ja muun perinteisen venäläisen arkkitehtuurin ja kulttuurin suojelua muuttuen kuitenkin 1980-luvulla ideologialtaan äärikansallismieliseksi ja juutalaisvastaiseksi. Vuosikymmenen (90-luvun) loppuun mennessä Pamjat katosi julkisuudesta, liikkeen pitkäaikainen johtaja Dmitri Vasiljev kuoli heinäkuussa 2003. Liikkeen osalta nähtiin ”kuolleista nouseminen” vuonna 2005, ja jo seuraavana vuonna uudestisyntynyt liike osallistui äärikansallismielisten ryhmien organisoimiin, useissa kaupungeissa 4. marraskuuta 2006 järjestettyihin, Русский марш (Russkiy marsh) -mielenosoitusmarsseihin. Marssien järjestäjinä oli ryhmiä Kommunistisesta nuorisojärjestöstä neo-eurasianismia ajavaan – Duginin johtamaan – Eurasia (ven. Евразия) puolueeseen saakka, unohtamatta uusnatsisista Venäjän kansallisliittoa (engl. Russian National Union).

Venäjällä, kuten niin monessa muussakin maassa, näille äärilaidan liikkeille ja puolueille näyttää olevan yhteistä hajoaminen pienempiin liikkeisiin, ryhmiin ja organisaatioihin näkemyserojen tai henkilökohtaisten konfliktien myötä. Näin kävi Pamjatille ensimmäisen kerran jo 80-luvulla, ja uudelleen 90-luvulla, jolloin Aleksandr Barkashov erosi liikkeestä, perustaen oman ryhmänsä – Venäjän kansallinen yhtenäisyys (engl. Russian National Unity eli RNU). Barkashov on myös kirjoittanut teoksen ”Venäjän kansallismielisten ABC”. Nyt Venäjällä arvioidaan olevan yli 120 näkyvästi toimivaa nationalisteihin ja äärioikeistoon kuuluvaa ryhmittymää, joukossa ultranationalisteja kuin myös uusnatseja mutta myös imperialisteja, osa näistä ryhmistä on kooltaan varsin marginaalisia, osan vastaavasti ollessa kooltaan tai toiminnaltaan merkittävämpiä, kuten kevään ja kesän kuluessa useamman kerran esille noussut imperialistinen ja kansainvälisesti verkostoitunut (valkoista ylivaltaa ajava) Russian Imperial Movement eli RIM.

RNU on myös näkyvästi ollut mukana Venäjän Ukrainan sodassa, liike ulotti lonkeroitaan jo ennen sotaa Ukrainan itäosiin, värväten sieltä riveihinsä jäseniä ja operaattoreita – kuten Ukrainan SNT:n alueella syntyneen Pavel Gubarevin, joka nousi hetkeksi miehitetyn Donetskin alueen ”kansankuvernööriksi” sodan ja miehityksen alkupuolella. RNU – kuten moni muukin venäläinen äärikansallismielinen tahi kansallissosialistinen liike on näennäisesti Venäjällä kiellettyjen listalla, mutta ne saavat jatkaa toimintaansa niin kauan kuin niitä on (tavalla tai toisella) hyötyä maan hallinnolle. RNU ja esim. imperialistinen Russian Imperial Movement palvelevat valtiojohtoa tukemalla sen ekspansiivista politiikkaa ja kannattajakuntansa kautta mahdollistamalla otollisen maaperän vapaaehtoisten värväykselle, operaatioiden levittämiselle Venäjän rajojen ulkopuolelle jopa vuosia ennen aktiivivaihetta jne.

Nationalistisen RNU:n jäseniä, Pavel Gubarev eturivissä kolmas vasemmalta.


















Ukrainassa venäläiset ryhmittymät operoivat jo vuosien ajan ennen Euromaidania ja Viktor Janukovytšin paosta alkanutta dominoefektiä, joka johti Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen ja laittoman anneksaation kautta sotaan Itä-Ukrainassa. Venäläiset ryhmät ja organisaatiot unohtamatta valtiohallinnon operaattoreita etsivät Ukrainasta kumppaneita poliittisen janan ääripäistä kommunisteista äärioikeistoon, (2) pyrkien samalla voimistamaan valtion epäyhtenäisyyttä korostavia puolueita ja ryhmiä pienistä suuriin, donetskilaisen Andrei Purginin joulukuussa 2005 perustamasta, marginaalisesta, ”Donetskin kansantasavalta” -liikkeestä Viktor Janukovytšin Alueiden puolueeseen. Myös Duginin Eurasia-puolue ja hänen ideoista liikkeelle lähtenyt eurasianismi-liikehdintä verkostoitui Ukrainassa vuosia ennen sotaa. Kohtalainen joukko ukrainalaisia osallistui vuosien ajan Duginin ideoimille Evraziyskiy soyuz molodezhi -leireille Venäjällä, joukkoon kuului myös edellä mainittu Purgin kumppaneineen. (3)

Näiltä osin Venäjä toimi Ukrainassa hyvin pitkälti Duginin ajatusten mukaisesti, jossa kumppaneita kosiskellaan nationalismilla ja muilla ideologisilla tekijöillä poliittisen kentän vastakkaisilta laidoilta, perimmäisenä tavoitteena oli Ukrainan pitäminen yhteiskunnallisesti heikkona ja hajanaisena:

The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. - -“. (4)

Ohessa taulukko, johon olen koonnut reilut viisikymmentä erilaista venäläistä ääriliikettä, organisaatiota tai puoluetta, joukossa on nationalistisia, fasistisia, imperialistisia ja erilaisia bolsevikkiryhmiä (joista eräissä näyttää yhdistyvän kansallissosialistiset ja bolsevistiset teemat) sekä uskonnollisia ekstremistisiä ryhmiä (ortodokseista musliminationalisteihin). Taulukkoa tarkasteltaessa on hyvä muistaa, että eräissä tapauksissa yksi ja sama henkilö on useiden ryhmien taustalla, esim. Aleksandr Barkashov on perustanut useita ryhmiä ja liikkeitä, joista osa on edelleen toimivia ja joiden toiminnassa perustajakin on edelleen – tavalla tai toisella – mukana.

 Olen jättänyt taulukosta tietoisesti pois sellaiset tunnetut puolueet, kuten nationalistisen Rodinan (ven. Родина) ja Vladimir Žirinovskin Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen (ЛДПР), joka on kaikkea muuta kuin liberaalidemokraattinen.


























Taulukosta puuttuvat myös eräiden ryhmien puolisotilaalliset osastot, kuten RIM:in Imperial Legion, ja rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusich, joka koostuu pääasiassa venäläisistä uusnatseista tai ultranationalisteista. Näiden joukko-osastojen militantit osallistuvat Venäjän sotiin useissa maissa, myös Ukrainassa. Niin ikää taulukosta puuttuvat kokonaan venäläiset kasakkaliikkeet, joita yhdistää nationalismi, konservatiiviset arvot, ortodoksisuuden vaaliminen ja nykyään Venäjän hallinnon tukeminen – usein myös puolisotilaallisten organisaatioidensa kautta hallinnon työrukkasena toimiminen. Huhtikuisessa blogissani ”Kasakkojen puolisotilaalliset joukot Venäjällä likaisentyöntekijöinä” kävin läpi kasakkajoukkojen roolia Venäjän hallinnon toimien tukijana kuin myös joukkojen käyttöä Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla Krimillä ja Itä-Ukrainassa.

Kuten aiemmin viittasin, Russian National Unity kuin myös Russian Imperial Movement palvelevat Venäjän valtiojohtoa tukemalla sen ekspansiivista politiikkaa, joten onkin luontevaa, että Venäjä hyödyntää näiden, usein hyvin kiihkomielistä ja ultranationalistista, kannattajakuntaa ”reservinä” värvätessään joukkoja miehittämiensä alueiden ”aluepuolustusjoukkoihin” Krimille ja Donbasiin. ”Tykinruoan” ohella Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on nähty korkeissakin asemissa venäläisnationalisteja ja uusnatseja.

Donetskin ”kansantasavallan” ”pääministerinä” toiminut Aleksandr Borodai kirjoitti aktiivisesti venäläiseen fasistiseen ”uutislehti” Zavtraan; propagandistisen ANNA-newsin ”toimittaja” Julia ”Tselinskaja” Harlamova on tunnettu venäläinen äärinationalisti ja fasisti, hänen tiedetään työskentelevän myös FSB:lle; Sparta-pataljoonan entinen kameramies (ja propagandisti) Gennadi Dubovoi käyttää kuvissaan natsisymboliikkaa, viljellen myös fasistisia mielipiteitään; (5) Sparta-pataljoonan pommi-iskulla likvidoitu, sotarikoksiin syyllistynyt, entinen komentaja Arseni ”Motorola” Pavlov, oli myös tunnettu venäläisnationalisti, jota oli myös haastateltu fasistiseen Zavtraan; rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin komentajana toiminut Alexei ”Serb” Milchakov on ”henkeen ja vereen” uusnatsi, jo ennen sotaa hän oli syyllistynyt erilaisiin julmuuksiin, alkaen eläinten kiduttamisesta ja koiranpentujen tappamisesta. Tässä yhteydessä ei myöskään pidä unohtaa Igor Girkiniä, siitä huolimatta, että hän kuului venäläisjoukkojen sodanjohtoon keväällä ja kesällä 2014, on hän myös imperialisti ja vastatessaan Donetskin ”kansantasavallan” sodanjohdosta, hän loi pohjaa venäläisten ääriryhmien käytölle, perustaen ja johtaen itsekin tällaista, nationalistista ja ekstremismistä Russian Orthodox Army’a (ven. Русская православная армия), joka syyllistyi Girkinin komennossa julmuuksiin ja sotarikoksiin kesällä 2014, kuten helluntaiseurakuntalaisten raakaan murhaamiseen Slovjanskissa kesäkuussa. (6)

Aihe, venäläiset nationalistit ja imperialistit, venäläisissä vapaaehtoisjoukoissa on kuitenkin niin laaja, etten tässä kirjoituksessa muuta kuin sivua teemaa. Palaan aiheeseen tuonnempana, täydentämällä ja laajentamalla reilun vuodentakaista kirjoitustani ”Venäläiset ekstremistit terrorisoimassa Itä-Ukrainaa”.

Alexei "Serb" Milchakov.


















Ruokkimalla nationalistista kiihkoa, ja yhdistelemällä sitä ”voiton ideologiaan” (eli voitonpäivän palvontaan), Venäjällä valtiojohdon onnistuu käyttää hyväksi näitä ryhmiä, joiden ääriajattelu ja -toiminta saattaisi muussa tapauksessa tuottaa enenevissä määrin ongelmia kotona. Ne myös toimivat omalla sarallaan valtiojohdon ”katujenginä”, jonka aggressioiden kohteeksi joutuvat sellaiset ihmisryhmät, jotka Venäjän johto on – suoraan tai epäsuoraan – nimennyt valtion (venäläisyyden) viholliseksi. Samalla Venäjän valtiojohdon on mahdollista hyödyntää näiden ryhmien olemassa olevia kolmansien maiden verkostoja, ja taloudellisen tai muun tuen avulla, laajentaa näitä verkostoja ja myös sitä kautta pyrkiä synnyttämään kohdevaltioihin sisäisiä jännitteitä, Suomessakin tätä toimintaa on havaittavissa Venäjä-operaattoreiden harjoittamana.

Nähdäkseni Suomessa on useita tähän ryhmään kuuluvia operaattoreita, jotka ovat muodostaneet jonkinasteisia verkostoja ja joiden on havaittu itsenäisen toiminnan ohella tekevät myös yhteistyötä, joukossa on myös sellaisia organisaatioita, kuten Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI, joka tukee selkeästi Kremlin harjoittamaa ekspansiivista politiikkaa. Osan vastaavasti tehdessä yhteistyötä Venäjä-operaattoreiden kanssa kuvitellessaan toiminnan hyödyttävän itseä jollain tapaa (näyttää siltä, että moni EU-vastustaja kääntyy Venäjä-asiamieheksi, syystä, että kokee heillä olevan saman vihollisen – EU:n ja kenties myös läntiset arvot). Lasken monet maamme laitaoikeiston ”kansallismielisistä” siihen joukkoon, joka on valinnut Venäjän kumppanikseen kuvitellessaan hyötyvänsä asetelmasta tavalla tai toisella itse. Yksittäisen ihmisen hyöty ei välttämättä ole kansakunnan etu, eikä näitä yksittäisiä hyötyjiäkään välttämättä lopulta montaa löydy – suurimman osan ollessa lopulta pelinappuloita, joista imetään kaikki mahdollinen irti ja tämän jälkeen heidät hylätään.

Niin kauan kuin Vladimir Putin KGB-perillisineen on Venäjän johdossa, maan johto tullee käyttämään hyväksi erilaisia ryhmiä ja operaattoreita pyrkiessään vaikuttamaan naapurimaihin – ja laajemminkin – siten, että yhteiskuntien yhtenäisyys heikkenee, jotta ne eivät muodosta uhkaa Venäjälle, ja jotta niiden päätöksentekokoneistoa Kremlin on mahdollista ohjailla mahdollisimman vähällä vaivalla. Nähdäkseni tässä kuviossa venäläinen äärioikeisto ja maan imperialistiset liikkeet ovat yksi työkalu hallinnon työkalupakissa.


Marko



Yllä olevien, eriteltyjen lähteiden lisäksi hyödynnetty myös seuraavia lähteitä: Voices of Ukraine’a, Julia Davis News’iä, Novaja Gazetaa, Encyclopædia Britannica (verkkosivut) ja wikipedia artikkelia Political parties in Russia.




tiistai 17. maaliskuuta 2020

Maidanilta ”Putinin turisteihin”


Vaikka Euromaidanin päättymisestä ja vallan vaihtumisesta Ukrainassa on vierähtänyt aikaa jo reilut kuusi vuotta, niin silti edelleen monelle Euromaidan ja sitä vastustanut anti-Maidan on herättänyt kysymyksiä. Olen niihin eriasteisella kärsivällisyydellä vastannut lukuisia kertoja, ei vain tämän vuoden puolella, vaan aiempinakin vuosina, mutta ehkäpä on perusteltua kirjoittaa lyhyt yhteenveto aiheesta, mutta laajennan aiheen käsittelyä sen verran, että poimin mukaan kevättalvella ja keväällä 2014 Ukrainan etelä- ja itäosissa esiintyneet Venäjää tukevat mielenilmaukset, joihin osallistui yhteensä tuhansia venäläisiä, joita siirrettiin paikkakunnalta toiselle busseilla ja tila-autoilla, ja joita paikalliset – ukrainalaisiksi itsensä tuntevat – nimittivät yksintein ”Putinin turisteiksi”.

Euromaidanista löytyy suomeksi kirjoitettua laajempia artikkeleja, sitä on myös käsitelty kirjallisuudessa, joten suosittelen kiinnostuneita lukemaan Timo Hellenbergin ja Nina Leinosen (nykyisin Järvenkylä) yhdessä kirjoittaman teoksen ”Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta”, jonka erinomaisen laadukas ja avaava Euromaidan kuvaus on juuri Hellenbergin käsialaa.

Lyhyemmin Euromaidanin tapahtumia kuvataan Johannes Remyn teoksessa ”Ukrainan historia”, mutta teoksen lukeminen on suositeltavaa, koska se merkittävällä tavalla avaa lukijalle sitä, mistä Ukraina on tullut ja mihin se on menossa. Maan ja alueen historia on myös meille suomalaisille vähän tunnettu, joten tämäkin on yksi peruste lisää tarttua kirjaan.

Maidan Nezalezhnosti, Kiova – joulukuu 2013. (1)



















Maanlaajuinen Euromaidan

Useimmille meistä Kiovassa, marraskuun 2013 lopusta helmikuun 2014 loppuun, järjestetyt Euromaidan mielenosoitukset ovat tuttuja. Tuolloin ja senkin jälkeen uutisvirrassa on harvemmin mainittu sitä, että liikehdintä oli käytännössä koko maan laajuinen. Kiovan Euromaidania tukevia mielenosoituksia järjestettiin kautta Ukrainan lännestä itäisimpään kolkkaan ja pohjoisesta etelään aina Krimille saakka. Myös niillä alueilla, joita Venäjä tukemiensa joukkojen kanssa nyt miehittää, järjestettiin useita Euromaidania ja lopulta Ukrainan yhtenäisyyttä tukeneita mielenosoituksia.




















Kiovassa Euromaidan alkoi kerätä tuhansien sijaan ensin kymmeniä tuhansia ja lopulta satoja tuhansia osallistujia – parhaimmillaan Euromaidan mielenilmauksiin otti yhdellä osaa Kiovassa noin 800 000 ihmistä – joidenkin arvioiden mukaan jopa yli miljoona.

Säännöllisesti Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyydenaukiolle kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 eli Janukovytšin kukistumiseen saakka tuhansia ukrainalaisia tukijoineen puolustamaan demokratiaa. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi. Heitä oli kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonechny, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen ul. Instytutskalla 19. helmikuuta 2014. Nuorimmat menehtyneet olivat alle parikymppisiä, kuten Dmytro Maksimov,  Ustym Holodnyuk ja Nazar Voytovych. Kuten Timo Hellenberg omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta kirjoittaa:

Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ”Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä”. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Kirjassa toistuu useita kertoja silminnäkijän havainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys – se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto.

Itä-Ukrainassa järjestettiin ensimmäiset Euromaidania tukevat mielenosoitukset jo marraskuun 2013 lopulla, Donetskissa 26. marraskuuta kymmeniä mielenosoittajia osallistui Euromaidan-tukimielenosoitukseen. Joulukuussa järjestettiin jo merkittävästi suurempia tukimielenosoituksia, Donetskissa noin 500 henkeä kokoontui mielenosoitukseen joulukuun 2013 lopulla, ja Luhanskissakin tuhat varhaisessa vaiheessa joulukuuta.

Historioitsija Alexander J. Motyl kuvailee Donetskissa järjestettyä mielenosoitusta seuraavasti – “500 marchers to assemble in Donetsk is the equivalent of 50 000 in Lviv or 500 000 in Kiev” – kuvaus kertoo erinomaisesti sen, kuinka paljon silloisen presidentti Viktor Janukovytšin tukialue erosi merkittävästä osasta Ukrainaa. (3) Eräs merkittävimmistä tekijöistä eroon Donetskin alueen ja muun Ukrainan välillä oli Janukovytšin aluetta suosinut politiikka sekä paikallinen, vuosia kestänyt propaganda, jossa korostettiin alueellisia eroja Ukrainan yhtenäisyyden sijaan. Rahoittajina toimi Alueiden puoleen ohella Venäjälle intressejä omaavat oligarkit sekä paikallispoliitikot, mahdollisesti myös venäläiset organisaatiot.

Tavattoman usein vaille huomiota jää Euromaidanin tueksi 30. marraskuuta 2013 Kiovassa luotu auto-Maidan (ukr. Автомайдан), jolla silläkin oli toimintaa kautta Ukrainan – ei pelkästään Kiovan alueella. AutoMaidanin tehtäviin kuului muun muassa polttopuiden, polttoaineen ja renkaiden toimittaminen mielenosoituksiin, loukkaantuneiden vieminen sairaanhoitoon ja muun lainen toiminnan tukeminen ja vapaaehtoispartiointi kaduilla.

Vallan jo vaihduttua Ukrainassa ja Venäjän aloittaman Krimin niemimaan miehitysoperaation jo alettua, maaliskuussa 2014 Donetskissa järjestettiin lukuisia tuhansia ihmisiä koonneita Ukrainan uutta hallintoa ja maan yhtenäisyyttä sekä EU-integraatiota tukeneita mielenosoituksia.

Donetsk, maaliskuu 2014.

















Edes maaliskuun mielenosoituksissa vuotanut veri ei pysäyttänyt kansalaisia – 13. maaliskuuta Donetskin alueella syntynyt Dmytro Chernyavskiy puukotettiin kuoliaaksi Venäjää tukevien mielenosoittajien hyökättyä EU-integraatio-tukimielenosoitukseen osallistuneiden kimppuun. Viimeiset vapaata Ukrainaa tukevat mielenosoitukset järjestettiin Donetskissa niinkin myöhään kuin huhtikuun lopulla 2014, tuolloin kaupunki oli siirtymässä anarkiaan – Ukrainalle lojaaleiden poliisien oli vaikea suojella kansalaisia, jotka käyttivät oikeuttaan ilmaista mielipiteensä.




















Donetsk 24. huhtikuuta 2014 – viimeisiä kaupungissa järjestettyjä Ukrainaa tukeneita mielenosoituksia (kuva: Hromadske.ua).


Anti-Maidanista ”Putinin turisteihin”

Eräässä aiemmin kirjoittamassani havainnossa tulin maininneeksi sen, että ainakin Ukrainan itä- ja eteläosissa presidentinhallinnolta – käytännössä Viktor Janukovytšilta – tuli valtion, kuntien ja oppilaitosten työntekijöille kehotus osallistua Euromaidania vastustaviin ja presidenttiä tukeviin mielenosoituksiin. Tällaisia kehotuksia ja ohjeita annettiin vielä helmikuun puolella (v. 2014), mutta tuolloin käskyillä ja ohjeistuksilla ei tietojeni mukaan ollut kuitenkaan suuren suurta vaikutusta. Ne saivat enää liikkeelle vain yksittäisiä henkilöitä oppilaitoksista ja valtion- ja alueiden toimielimistä. Donetskissakaan, Viktor Janukovytšin ydintukialueilla, tukimielenosoitukset eivät keränneet todella suuria ihmisjoukkoja mukaansa missään vaiheessa, vaikka alueella viranomaisten ohella presidenttiä ja Alueiden puoluetta tukenut media valjastettiin kampanjointiin mukaan.

Hallinnon järjestämien mielenilmausten ohella anti-Maidaniin kuului myös spontaaneja elementtejä ja mielenilmauksia, Janukovytšilla oli aitoja tukijoita, jotka olivat valmiit puolustamaan presidenttiään. Osa tukijoista ei kuitenkaan hyväksynyt voimankäyttöä ja rikollisia otteita kansaa vastaan, joita nähtiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa Euromaidania. Eikä moni pitänyt tavasta, jolla Viktor Janukovytš oli presidenttinä toiminut, työskennellessään ajoittain hyvinkin itsevaltaisesti sekä suosiessaan lähipiiriään – mikä oli entisestään lisännyt korruptiota maassa, ja heikentänyt luottamusta valtiollisiin instituutioihin.

Ensimmäiset anti-Maidan mielenosoitukset Kiovassa järjestettiin marraskuun 2013 lopulla (29. marraskuuta Europa aukion mielenosoitukseen saapui 3000 henkilöä). Tiedetään, että osassa mielenosoituksia Alueiden puolue maksoi 100 hryvniaa kullekin osallistujalle, osaa kerrotuista mielenosoituksista puolueettomat tahot eivät kyenneet todistamaan järjestetyiksi. ”Mielenosoittajille” maksamiseen hallinnon tukijat turvautuivat myöhemminkin, ja samaa taktiikkaa käytettiin myöhemmin keväällä Itä- ja Etelä-Ukrainassa järjestettyjen ”mielenosoitusten” aikana kun Venäjältä tuotiin bussilasteittain ns. Putinin turisteja ”mielenosoituksiin”. Heille maksettiin kymmenistä satoihin rupliin osallistumisesta Ukrainan uuden hallinnon vastaisiin ”mielenosoituksiin” – näihin ”mielenosoituksiin” osallistui myös henkilöitä, jotka sittemmin osallistuivat sotatoimiin venäläisjoukoissa.

Joulukuussa 2013 Kiovassa järjestettiin noin tuhat henkeä koonnut Janukovytšia tukenut mielenilmaus, johon osallistujille mediatietojen mukaan maksettiin jopa 200 hryvniaa. Suurimmat Kiovan mielenosoitukset järjestettiin Alueiden puolueen organisoimina ja maksamina kuun puolivälissä, jolloin Ukrainan itä- ja eteläosista tuotiin junittain hallinnon työntekijöitä perheineen sekä opiskelijoita mielenosoituksiin. Poliisitietojen mukaan joulukuun 14. mielenilmaukseen Europa aukiolle osallistui jopa 60 000 mielenosoittajaa, silminnäkijöiden mukaan korkeintaan 20 000 henkeä. Kiovan suurten mielenilmausten järjestelyssä Janukovytšin hallinto hyödynsi muun muassa Alueiden puoluetta, Ukpromakord’ia (asevoimien silloinen elintarvikehuollosta vastannut organisaatio), Ukrainan rautatielaitosta sekä sisäministeriötä. Edes Kiovan anti-Maidan-mielenosoituksista Janukovytšin hallinto ei kyennyt järjestämään pysyvää vastavoimaa Euromaidanille, joulukuun 15. päivän mielenosoitus järjestettiin Europa aukiolla, joka oli jo illalla silminnäkijäkuvausten mukaan tyhjä – kuin autiomaata.

Donetskista kuljetettiin Janukovytšin kannattajia junilla jopa Kiovaan asti ”mielenosoituksiin”, toisaalta joulukuussa 2013 kaupungissa jouduttiin peruuttamaan anti-Maidan mielenosoitus, koska väkeä ei saatu riittävästi liikkeelle. Donetskissa toteutettiin myös pienessä mittakaavassa se, mikä Kiovassa toteutettiin monta kertaa laajemmin Donetskin kokemusten jälkeen, nimittäin joulukuun alussa Donetskin suurimpaan anti-Maidan mielenosoitukseen osallistui jopa 15 000 henkeä, joista monet tuotiin linja-autoilla muualta Donetskin oblastista. Joidenkin tietojen mukaan operaatioon oli varattu yli sata linja-autoa.

Suurimpaan Itä-Ukrainassa järjestettyyn anti-Maidan mielenosoitukseen otti osaa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kyseessä oli Harkovassa 30. marraskuuta järjestetty tunnin kestänyt mielenilmaus. Harkovan mielenilmaus oli sikäli poikkeuksellinen, että siinä tuettiin hallintoa mutta myös EU-integraatiota, joten se ei ole verrattavissa suureen osaan anti-Maidan mielenilmauksia. Mediatietojen mukaan myös Harkovassa maksettiin ainakin osalle mielenosoittajia, samoin aluehallinnon ja valtion työntekijöitä oli kehotettu osallistumaan mielenilmaukseen.

Myös Ukrainan kommunistinen puolue tukiryhmineen järjesti omia anti-Maidan-mielenosoituksia, heidän mielenosoituksiin otti osaa parhaimmillaan pari tuhatta henkeä. (4) Ensimmäisen 24. marraskuuta 2013 Kiovassa – sittemmin kaadetun – Leninin patsaan äärellä. Puolue järjesti myös Donetskissa 1. joulukuuta mielenosoituksen, johon osallistui parisataa iäkkäämpää kaupunkilaista – mielenilmauksen teemana oli Ukrainan, Venäjän ja Valko-Venäjän liiton väistämättömyys.

Krimin Sevastopolissa äärioikeistolainen Rus’ky blok (Russian block) eli ”venäläinen ryhmä” järjesti joulukuussa 2013 mielenilmauksia Janukovytšin ja Ukraina-Venäjä-yhteistyön tueksi. Joulukuussa ryhmän johto tapasi Venäjän yhtenäisyys -puolueen johtajan Sergei Aksjonovin kanssa Venäjän Krimin pääkonsulin. Tapaamisessa oli kaksi aihetta, anti-Maidan sekä niemimaan irrottaminen Ukrainasta. Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan, Aksjonov nimitettiin Krimin tasavallan pääministeriksi ja Ukraina on antanut hänestä pidätysmääräyksen.

Tammikuussa 2014 Ukrainassa järjestettiin vielä muutama merkittävämpi anti-Maidan mielenilmaus, joihin osallistui muutamia satoja henkilöitä – harvemmin paikalle saatiin yli tuhat osanottajaa. Joulukuun ja tammikuun aikana hallinnon tueksi ryhdyttiin muodostamaan titushkoista ja Venäjää tukevista kasakoista partioita, jotka suorittivat ensivaiheessa sen likaisen työn, jota sisäministeriön erikoisjoukot ja muut valtiolliset organisaatiot eivät voineet tehdä. Näiden ryhmien tukena oli useilla Ukrainan alueilla myös Yön susien motoristeja, joita saapui Krimille ja myöhemmin Itä-Ukrainaan myös Venäjältä. Nämä, hallinnon luvalla, rikollisesti toimivat ryhmät suorittivat Euromaidanin aikana lukuisia väkivallantekoja, myös murhia.

Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, sen joukot saivat tukea alueelle siirtyneistä titushkoista sekä Yön susien jäsenistä, (5) ja kuten Euromaidanin aikaan, myös miehityksen alkuvaiheessa niin titushkat kuin myös Yön susien jäsenet syyllistyivät julmuuksiin Ukrainan hallinnon kannattajia sekä Krimin tataareja vastaan. Venäjä hyödyntää edelleen titushkoja sekä muita rikollisjengejä (mukaan luettuna Yön sudet) ja ryhmiä miehittämillään alueilla pelon ilmapiirin ylläpitämisessä sekä väkivallanteoissa.

Krimin niemimaan miehityksessä Venäjän ei tarvinnut turvautua ns. Putinin turisteihin, sen sijaan myöhemmin keväällä Venäjältä lähetettiin organisoidusti Ukrainan itä- ja eteläosiin omalta maaperältään ”mielenosoittajia” Venäjää tukeviin mielenosoituksiin – näiden mielenosoittajien joukossa oli myös Venäjän proxy-joukoissa myöhemmin esiintyviä taistelijoita ja militanttikomentajia, kuten sotarikollinen Arseni Pavlov eli ”Motorola”. Itä-Ukrainassa vieraili tuolloin myös lukuisia venäläisiä ekstremistejä tapaamassa yhteistyökumppaneitaan sekä alueella toimivia operaattoreita. Russian Imperial Movementin eli Russkoe Imperskoe Dvizhenie delegaatio, vetäjänään Nikolai Trushchalov, vieraili Donetskissa 14. maaliskuuta 2014, tavaten alueen venäjämielisen äärioikeiston edustajia sekä ”Donetskin kansantasavalta” -liikkeen edustajia, joka oli vuosien ajan tehnyt yhteistyötä venäläisen ekstremisti ja ideologi Aleksandr Duginin luomuksen Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM:n kanssa. (6) Russian Imperial Movement on rakentanut verkostojaan myös Pohjoismaihin, se on tehnyt yhteistyötä myös kansallissosialistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa. (6)

Odessan alueelle, Ukrainan Mustanmeren rannikolle, saapui kollaboraattoreita myös Transnistrian alueelta, joka Venäjän tuella ja aseilla irtautui Moldovasta 90-luvun alussa ja jonka alueella on sijoitettuna yli tuhat venäläissotilasta.

Maalis-huhtikuussa 2014 L. monen muun paikallisen ohella havaitsi, etteivät puhemiehet ja naamioidut tunnuksettomat asemiehet Donetskin keskustassa olleet paikallisia, muutama poikkeus vahvisti tämän säännön. Paikallisille heidät paljasti kieli, joko he eivät osanneet tai ymmärtäneet paikallista ”sekaleipää” (alueella puhuttua ukrainan ja venäjän sekoitus). Puhumattakaan, että he olisivat ymmärtäneet ukrainaan – ei, heidät tunnisti Venäjältä tulleiksi kielestä ja aksentista saattoi päätellä alueen, joku oli Moskovasta, toisia tuli Pietarista saakka kuin myös Uralin takaa.

Donetskin aluehallintorakennuksen ympärillä oli tunnuksettomia taistelijoita, osa oli maastopuvussa, osa pukeutuneena siviiliksi – miehet olivat aseistautuneita rynnäkkökiväärein. Jututettuani huomasin, etteivät he olleet paikallisia.

Toisaalta läheskään kaikki paikalliset eivät ymmärtäneet kenen tai minkä takia he osoittivat mieltään:

Nyt tiedän, että Janukovytšin tukijoita käytettiin hyödyksi, samoin Majakista (Маяк) tuotiin väkeä protesteihin. Olin pettynyt, kun näin ihmisiä kokoontuvan aukiolle jokainen viikonloppu. Moni Venäjältä Itä-Ukrainaan muuttanut eläkeläinen kuvitteli rakentavansa Neuvostoliittoa uudelleen – he haikailivat Neuvostoliiton perään, eivät Ukrainan tai Venäjän vaan Neuvostoliiton,” donetskilaisen L:n havaintoja vuoden 2014 mielipuolisesta keväästä.


Havaintoja

Siinä missä Euromaidan ja sitä tukenut auto-Maidan olivat kansalaisten spontaaneja liikkeitä, joissa kansalaiset toivat julki pettymyksensä, ja muistuttivat päättäjiä demokratiasta, arvoista ja suunnasta, johon Ukraina kulkisi, jos EU assosiaatiosopimus hylätään – samalla muistutettiin päättäjiä siitä, että kyse oli Ukrainan (ja tulevien sukupolvien) tulevaisuudesta. Kuten Johannes Remy Ukrainan historia teoksessaan viittaa, Viktor Janukovytšin kaudella Ukraina siirtyi hämmästyttävän nopeasti takaisin Leonid Kutšman kauden autoritaariseen presidenttijohtoiseen järjestelmään. (7) Tämä siirtyminen takaisin autoritariaan, ja uhka vielä pidemmälle menevistä muutoksista, jotka veisivät Ukrainaa kohti totalitaarisesti johdettua valtiota, saivat kansalaiset liikkeelle – eivät vain itsensä vaan myös lastensa tulevaisuuden tähden. On hyvin todennäköistä, että pelko yhteiskunnan muuttumisesta entistä autoritaarisemmaksi omalta osaltaan kampanjoi Janukovytšin hallintoa vastaan, estäen täten anti-Maidania nousemasta todelliseksi kansanliikkeeksi. Käytännössä ilman mittavia tukitoimia, rahalahjoituksia, värväämistä jne. anti-Maidan mielenosoitukset jäivät hyvin usein vaatimattomiksi satojen tai muutaman tuhannen kansalaisen hetkelliseksi mielenilmaukseksi – kansanliikkeestä ei siis voida hyvälläkään tahdolla puhua.

Aivan kuten anti-Maidanin kohdalla, Viktor Janukovytšin kukistumisen jälkeen Ukrainan itä- ja eteläosien uuden hallinnon vastaiset mielenosoitukset keräsivät harvoin ilman tukea suuria ihmisjoukkoja mukaansa. Silminnäkijähavaintojen mukaan Donetskissa maaliskuun lopulla 2014 mielenosoitukset olivat kutistuneet satojen ihmisten joukkokokouksiksi, joiden osallistujakunta oli pääosin eläkeläisiä ja vähäosaisia, jotka todennäköisesti elivät enemmän menneisyydessä (Neuvostoliitossa) kuin siinä hetkessä. Ukrainan hallinnon vastaiset mielenosoitukset alkoivat saada uudelleen pontta vasta siinä vaiheessa, kun Venäjältä ryhdyttiin lähettämään organisoidusti väkeä (eli ”Putinin turisteja”) mielenosoituksiin ja luomaan kaaosta, jotka sitten huhtikuun puolella etenivät hallintorakennusten haltuunottoihin ja, Venäjän organisoimaksi, aseelliseksi toiminnaksi – lopulta sodaksi.


Marko


2. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.
3. A Free Donetsk? – Alexander J. Motyl.
7. Ukrainan historia: Johannes Remy s. 257.

Lähteinä hyödynnetty myös silminnäkijähavaintoja sekä erilaisia medioita ja julkaisuja, kuten Kyiv Post, Hromadske.ua ja Donbas in Flames -teosta sekä Kharkiv Human Rights Protection Group’in verkkosivua khpg.org.