Ukrainan sodan taustaa – havaintoja Venäjän vaikutustyöstä Ukrainassa

Venäjän propagandan keskeisiä – paikkansapitämättömiä – väitteitä on ollut väite Euromaidanista CIA:n ja laajemmin lännen toteuttamana vallanvaihtona Ukrainassa, (vallankumouksena, kuten propagandassa tapahtunutta kuvataan). Ukrainaan ja ukrainalaisiin jo ennen Euromaidania tutustuneet ja perehtyneet, tarkkasilmäisinä saattoivat nähdä kuinka huomattava osa kansasta kautta Ukrainan – lännestä itään ja pohjoisesta etelään – oli saanut tarpeekseen vallan korruptoituneisuudesta, niinpä moni oli asettanut toivonsa EU-assosiaatiosopimukselle ja sille, että sen myötä Ukrainassa alkaisi hidas yhteiskunnallinen muutos katseen kääntyessä idästä länteen. Tunnetuista syistä johtuen Viktor Janukovytš ei kuitenkaan allekirjoittanut sopimusta, mikä ajoi – kyllästyneen kansan – kaduille ja toreille kautta Ukrainan. Alustuksesta huolimatta tässä kirjoituksessa en kuitenkaan käy uudelleen läpi Euromaidaniin johtaneita tapahtumia, vaan tarkastelen sitä, todistettua, vaikuttamista, josta suomalaiset kremliinit ja muut Venäjän narratiivia toistavat ovat olleet hiljaa – Venäjän operointia Ukrainassa vuosien ajan ennen Euromaidania. Tällä kertaa kiinnitän huomioni ”ruohonjuuritason” kansalaistoimintaan, jossa ryhmiä luomalla tai olemassa olevia hyödyntämällä Venäjä ryhtyi muokkaamaan maaperää Ukrainassa otolliseksi eriasteiselle separatismille ja proxy-sodalle – toteutunut tapahtumaketju on edennyt vaikuttamisesta, kansalaisaktivismista Venäjän tukemien ”separatististen taisteluiden” kautta vuosia kestäneeksi sodaksi.

Kuvaan edellä kevään ja alkukesän 2014 taisteluita Itä-Ukrainassa tarkoituksellisesti ”separatistisiksi taisteluiksi”, koska Venäjän ilmeinen tarkoitus oli synnyttää mielikuva siitä, että kyseessä oli spontaanista paikallisten asukkaiden synnyttämästä separatismista Ukrainan tuoretta hallintoa vastaan eikä operointia, jossa Venäjällä oli sormensa pelissä alkuhetkistä lähtien – kuten todellisuudessa oli. Venäjän operointi Ukrainassa ei kuitenkaan saanut alkuaan keväällä 2014, eikä aiemmin talvella Krimin niemimaan miehityksen yhteydessä. Sitä ei myöskään synnytetty Viktor Janukovytšin presidenttikaudella, vaikka se hyötyikin siitä suuresti – mikäli ulottaisimme katseemme hamaan alkuun, olisi meidän kaiveltava vanhoja lehtileikkeitä vuosikymmenten takaa (mikä tässä hetkessä on mahdotonta), joten konkreettisten todisteiden muodossa on meidän syytä ulottaa katse tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin tietämille, jolloin silmiemme eteen avautuu näkymiä ensimmäisistä ”Donetskin kansantasavalta” -aihioista, joiden jäljet ulottuvat Ukrainan rajojen ulkopuolelle. Liikehdinnässä oli jo tuolloin mukana eräs Andrei Purgin, joka sittemmin nousi hetkeksi valta-asemaan Donetskissa, kunnes syksyllä 2015, päädyttyään Denis Pushilinin hampaisiin, Purgin joutui pakenemaan Donetskista. 

Nimikirjoitusten keräämistä kansanäänestystä varten Donetskissa marraskuussa 2006 – Andrei Purgin kuvassa keskellä. ”Donetskin kansantasavallan” lippujen rinnalla Venäjän lippuja sekä tsaarin-Venäjän musta-kelta-valko-värit. Tänään venäläiset monarkistit tunnustavat usein musta-kelta-valko-värejä, samoin tekevät venäläiset imperialistit ja äärikansallismieliset. Kyseisen lipun ja värien alla osallistutaan sotaan Venäjän proxy-joukoissa tämän päivän Itä-Ukrainassa.

Purginin kansanäänestys-ideat eivät suinkaan olleet ensimmäisiä, poliittista keskustelua etenkin Itä- ja Etelä-Ukrainassa kansanäänestyksistä on käyty 90-luvulta lukien. Kannatus itsenäisyydelle tai Venäjään liittymiselle ei tuolloinkaan noussut paria prosenttia suuremmaksi, poliittisesti merkittävimpiä voimatekijöitä oli vasemmistopopulistinen PSPU, josta jäljempänä hiukan lisää.

Oleg Frolov harjoitusleirillä Venäjällä v. 2009.

Ukrainassa järjestettyjen kokoontumisien ja mielenilmausten ohella ukrainalaiset ja Ukrainassa asuvat venäläistaustaiset osallistuivat leireille Venäjällä. Yksi tällaisista venäläisistä leirien järjestäjistä oli Evraziyskiy soyuz molodezhi, heidän organisoimia leirejä, joilla ideologisen koulutuksen ohella opetettiin käyttämään ampuma-aseita ja tekemään palopommeja jne., järjestettiin Venäjällä useampana kesänä (ainakin v. 2006, 2008 ja 2009). Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM:n on ollut toiminnassa ainakin vuodesta 2005.

Ukrainassa ESM:n yhteistyökumppaneita tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä on ollut ainakin Natsional-Bol’shevistskaya Partiya, äärioikeistolainen Rus’ky blok (Russian block) ja harhaanjohtavasti Prohresyvna sotsialistychna partiya Ukrainy eli PSPU:ksi nimetty Natalia Vitrenkon johtama puolue sekä Bratstvo, puheenjohtajanaan Dmytro Korchynski. Vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen saldona oli myös ESM:n ukrainalaisten yhteistyökumppaneiden hidas radikalisoituminen, mikä johti siihen, että osa niistä jätti liikehdinnän liiallisen radikalismin ja väkivaltaan turvautumisen tähden – organisaationa Brastvo lopetti yhteistyön ESM:n kanssa, mikä johti myös siihen, että Bratstvon johtaja Korchynski jätti paikkansa Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie’n (MED) eli Kansainvälisen euraasialaisen liikkeen korkeimmassa neuvostossa. Niin ESM kuin MED ovat Aleksandr Duginin ”luomuksia”.

Dugin puhumassa ESM:n leirillä v. 2006.

Nämä ns. neo-euraasialaiset liikkeet pääosin lopettivat toimintansa Ukrainassa vuoden 2007/ 2008 aikoihin, venäläiset organisaatiot löysivät kuitenkin hyvin nopeasti uusia yhteistyökumppaneita tai vahvistivat siteitä jäljelle jääneisiin. Tuolloin siteet vahvistuivat venäjämielisiin liikkeisiin ja ryhmiin, joista eräs oli Andrei Purginin yhdessä Oleg Frolovin ja Oleksandr Tsurkan kanssa kesällä 2005 perustama “Donetskaya Respublika” eli ”Donetskin kansantasavalta” -liike, joka perustettiin Oranssin vallankumouksen vastavoimaksi. Seuraavana vuonna, elokuussa 2006, usea ”Donetskin kansantasavalta” -aktiivi osallistui muutaman muun ukrainalaisen tai Ukrainassa asuvan kanssa Venäjällä järjestetylle leirille, osallistujien joukossa oli myös Oleg Frolov, joka sittemmin osallistui vastaavalle leirille ainakin vuonna 2009, saaden todennäköisesti myös muuta koulutusta tulevina vuosina, koska keväällä 2014 hän nousi hyvin nopeassa tahdissa Donetskissa ”paikallispuolustusjoukkojen” osaston johtoon, osallistuen myös taisteluihin Donetskin kansainvälisen lentokentän alueella myöhemmin samana vuonna ennen haavoittumistaan. Ukrainan sodan aikana Frolov käytti taistelijanimeä ”шаман” eli Shamaani.

Frolovin tunteneiden kertoman mukaan ei ihme, että hän ajautui liikkeeseen, jossa pääsi ottamaan aseilla vallan itselleen. Hiukan yksinkertaiseksi kuvattu Frolov työskenteli ennen sotaa pidemmän aikaa jonkin sortin rihkamamyyjänä Donetskissa Majakin (маяк) alueella, jakaen näkyvästi erilaista ”DNR”-propagandaa ja tavaraa. Näen hänessä yhtymäkohtia tämän päivän ”kansallismielisiin” Suomessa ja useissa muissa maissa. He eivät välttämättä ole mitään ”ruudinkeksijöitä”, mutta otollista maaperää värväystoiminnalle, joita häikäilemättömämmät voivat käyttää hyväksi ja tarvittaessa hylätä – mikä kohtalo Frolovillekin näyttää lopulta koittaneen, sillä, mikäli tietoni pitävät paikkansa, viina vie miestä.

Purgin ja Frolov ”Donetskin kansantasavaltaa” tukevassa mielenilmauksessa, joka järjestettiin Donetskissa helmikuussa 2007 – kuva otettu SBU:n toimiston lähellä. Mielenilmauksiin osallistui noina aikoina tavanomaisesti kymmenkunta henkilöä.

Tarkasteltaessa Purginin ja Frolovin ja kumppaneiden ”Donetskin kansantasavalta” -projektia, joka ei saanut ilmaa siipiensä alle ennen kevättä 2014 ja Venäjän voimakasta panosta, on kuitenkin havaittavissa se, että ensihetkistä lähtien mukana oli hyvin voimakas (ideologinen)kytkentä Venäjään ja venäläisiin ryhmiin, joiden – vähintäänkin ideologinen – johtohahmo oli Aleksandr Dugin.

Venäläisten organisaatioiden tuella (ja todennäköisesti rahoilla*), verkostoja rakennettiin vuosien ajan etenkin Ukrainan eteläosiin, myös Krimin niemimaalle. Huomioitavaa on kuitenkin se, että haaroja ulottui muuallekin Ukrainaan. Eräs merkittävimmistä yksittäisistä henkilöitä oli Kiovassa vuosia asunut, Duginin ideologinen kumppani 90-luvulta lukien ollut, Oleh Bakhtiyarov.

Oleh Bakhtiyarov kuvattuna ESM:n leirillä elokuussa 2006.

Tässä yhteydessä on syytä huomioida myös se, että Venäjältä peräisin olevat organisaatiot tekivät Ukrainassa jo varhaisessa vaiheessa yhteistyötä poliittisen kentän eri laitojen kanssa. Yhteistyökumppaneina on ollut bolsevistisia ja sosialistisia liikkeitä siinä missä äärioikeistolaisia – venäläismielisiä – ryhmiä. Eikä näiden ryhmien keskinäisessä yhteistyössä, ainakaan leiritoiminnan osalta, näytä olleen ongelmia.

PSPU:n johtaja Natalia Vitrenko teki aikoinaan aktiivisesti yhteistyötä venäläismielisten ryhmien kanssa piittaamatta niiden ideologisesta taustasta, samalla hän julkisesti hyökkäsi kaikkea Ukrainan länsisuuntautuneisuutta vastaan – hänen retoriikassa NATO rinnastui fasismiin Venäjän ollessa anti-fasistinen toimija. Samaa retoriikkaa eräät läntiset vasemmistopoliitikot yhä edelleen viljelevät, ja osa näistä vasemmistolaisten ryhmien johtajista tukee aktiivisesti Venäjän miehitystoimia Ukrainassa – heitä löytyy esim. Saksasta Die Linken ja Italiasta Partito della Rifondazione Comunistan eli PRC:n riveistä. Myös sama retoriikka on nähtävillä yksilötasolla, jossa osa keskustelijoista toistaa Venäjän narratiivia Ukrainasta ja lännestä fasistisena toimijana, Venäjän taistellessa fasismia vastaan.

Näyttää siltä, että Ukrainassa, ideologinen länsivastaisuus yhdistettynä Venäjä-myönteisyyteen sai osan poliittisen kentän äärilaidoista keskinäiseen yhteistyöhön, ja samaa strategiaa Venäjä näyttää koettavan toteuttaa myös länteen kohdistamissaan operaatioissa. Tarvittaessa liittolaisiksi tai yhteistyökumppaneiksi kelpaavat kaikki, joita Venäjä voi hyödyntää omissa operaatioissaan ja tämä suhde saattaa – ainakin eräissä tapauksissa – lännen ideologiset viholliset samaan rintamaan Venäjän kanssa. Aleksander Dugin on esittänyt strategiansa seuraavalla tavalla – tärkeintä ei ole se, ovatko ryhmät Venäjämielisiä vaiko eivät. Se, mitä he vastustavat on tärkeämpää. Vihollisesi vihollinen on ystäväsi. Tätä strategiaa Venäjä näyttää tällä hetkellä myös toteuttavan, sen ohella, että Venäjä erilaisin toimin, kuten vaikuttaminen, propaganda, disinformaatio, keskinäiset sopimukset, pyrkii hajottamaan läntistä yhteisöä. Vastaavia operaatioita maa on toteuttanut esim. Ukrainaa (jatkuu edelleen sodan rinnalla), Georgiaa ja Moldovaa vastaan – jälkimmäisissäkin maissa Venäjän toteuttamien jäätyneiden konfliktien ja miehitysten myötä maan operaatioilla on myös fyysinen ulottuvuus.

Tämä ideologisten äärilaitojen hyödyntäminen näkyy myös Itä-Ukrainan sotatoimialueella kuin myös miehitetyllä Krimin niemimaalla, jossa Venäjän on onnistunut saada riveihinsä myös läntisiä toimijoita niin laitavasemmistosta kuin myös laitaoikeistosta, osan tyytyessä toimimaan Venäjän narratiivin toistajina tahi muulla väkivallattomalla tavalla tukien maan imperialistisia pyrkimyksiä Ukrainassa. Mutta yhtälailla Venäjän proxy-joukkoihin on värväytynyt väkeä äärioikeistolaisista – fasistisista – kuin myös vasemmistolaisista ryhmistä ja liikkeistä sotimaan propagandassa fasisteiksi leimattuja ukrainalaisia vastaan. Myös Suomesta on värvätty (tai värväytynyt) militantteja Venäjän proxy-joukkoihin, ainakin osassa värväytymisiä kontaktihenkilönä on ollut Johan Bäckman ja taustalla ideologiset syyt.

Tiedän, että moni hymähdellen naureskelee Suomessa näkyvälle ”kansallismieliselle” liikehdinnälle, kuinka sitä pidetään loppujen lopuksi merkitykseltään vähäisenä puuhana muun vaikuttamisen rinnalla. Itse näen siinä huomattavan paljon yhtymäkohtia siihen, millaisena Venäjältä organisoitu aktiivinen toiminta Ukrainassa näyttäytyi tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä. Toki yhteiskunnissamme on merkittäviä eroja, mutta toiminnassa on samoja piirteitä ja tätä samankaltaista toimintaa Venäjä harjoittaa useissa eurooppalaisissa valtioissa.

Venäjä pyrkii erilaisin keinoin valjastamaan ryhmiä ja organisaatioita ajamaan sen etua, useissa tapauksissa mukaan on tullut myös puolisotilaallisten joukkojen kouluttaminen – Suomessa tästä ei vielä ole suoria todisteita. Tällaisia ryhmiä kuitenkin löytyy esim. Serbiasta (esim. Serbian Action), Slovakiasta (esim. Slovenski Branci ja Slovenske Hnutie obrody) ja Unkarista (Jobbikiin linkittyvä Legion of Saint Stephen). Todisteiden valossa voidaan myös sanoa Venäjän valtiollisiin toimijoihin linkittyvien ryhmien järjestäneen terroristista koulutusta yksittäisille toimijoille tai ryhmille – tähän joukkoon voidaan laskea ruotsalaiset Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenet Anton Thulin ja Viktor Melin, jotka osallistuivat Venäjällä imperialistisen RID:in yhteistyöorganisaatio Partizan’in järjestämälle koulutusleirille, saaden oppia aseiden käyttöön ja pommien tekoon. Leirin jälkeen kaksikko yhdessä kolmannen henkilön kanssa teki Ruotsissa useita pommiattentaatteja.

Erilaisten poliittisten ja ideologisten ryhmien lisäksi Venäjä on tukeutunut operaatioissaan myös Yön susiin, joka tunnetaan venäläisenä moottoripyöräkerhona. Yön sudet on levittäytynyt useaan maahan – nyt myös Suomeen. Ukrainassa Yön susien paikalliset jäsenet yhdessä venäläisten kanssa osallistuivat Viktor Janukovytšin tukemiseen ja lopulta myös Krimin niemimaan miehitykseen sekä sotatoimiin Itä-Ukrainassa. Yön susien roolista Venäjän hybridisodankäynnin välineenä laajemmin kirjoituksessani: Yön sudet– venäläistä imperialismia kahdella pyörällä. 

Marko

Lähteinä käytetty kirjoituksia:

Anton Shekhovtsov: How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005-2013.

Andreas Umland: The Strange Alliance between Ukrainian “Progressive Socialism” and Russian “Neo-Eurasianism”.

Roman Skaskiw: “Nine Lessons of Russian Propaganda”.

Сезон охоты на атлантизм открыт, Отчет о летнем лагере ЕСМ.

Här krigstränar nazisterna i Ryssland före bombdåden. 

Ja @666_mancer’in ketjua:

https://twitter.com/666_mancer/status/1222855965181083650?s=20 

*: Venäjällä toimivan Taloudellisten- ja poliittisten uudistusten keskuksen mukaan, ESM sai vielä vuosien 2013-2014 kuluessa useita presidentin hallinnon myöntämiä apurahoja, joiden määrä oli yli 18,5 miljoonaa Venäjän ruplaa.

Valemedia MV-lehden oikeudenkäynneistä – toimittaja Jessikka Aron häirintä jatkuu

Kesäkuun 13. 2018 alkoi nk. MV-lehden oikeudenkäynti, julkaisun perustajaa Ilja Janitskinia, julkaisuun sisältöä tuottanutta Johan Bäckmania sekä julkaisun keskustelufoorumin moderaattorinakin toiminutta Asta Tuomista vastaan. Kokonaisuudessaan oikeudenkäynti oli hyvin laaja, tässä kirjoituksessa keskityn Yleisradion toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneeseen pitkäkestoiseen häirintään, käytännössä psyykkiseen väkivaltaan, johon sisältyi ja sisältyy edelleen, impulsiivisen fyysisen väkivallan uhka.

Johan Bäckman Helsingin käräjäoikeudessa 13. kesäkuuta 2018.

Viime vuoden kesästä ja Helsingin käräjäoikeuden ensimmäisestä istunnosta on kuljettu pitkä matka tämän vuoden joulunalusaikaan ja Helsingin hovioikeuden istuntokokonaisuuteen ja viime viikon torstain (19. joulukuuta) pidettyyn istuntoon, jossa kuultiin puolustuksen viimeistä todistajaa – Mario Argentaa – sekä loppulausunnot.

Kuvakaappaus MV-lehti.

Tähän reiluun vuoteen mahtuu myös MV-lehden siirto sen perustajalta Ilja Janitskinilta miehitetyssä Luhanskissa asuvan, propagandisti Janus Putkosen komentoon. MV-lehti siirtyi Janitskinilta Putkoselle tämän vuoden huhtikuussa, julkaisun sisällössä oli kesällä ja alkusyksystä havaittavissa pienoista muutosta, sanoisin, että propagandistiset Venäjä-uutiset sekä Venäjä-myönteinen informaatiovaikuttaminen lisääntyivät merkittävästi, nyt vuoden lähestyessä loppuaan sivuston sisältö – Aroon kohdistuvine herjausjuttuineen – muistuttaa enemmän alkuperäistä MV-lehteä. Omistajavaihdoksen myötä MV-lehden nimikin muuttui Uudeksi MV-lehdeksi, todellisen muutoksen ollessa lopultakin kosmeettisen, sillä sisällöllisesti ainoa merkittävä muutos on edellä kuvailemani myönteisen Venäjä-uutisoinnin ja vaikuttamisen lisääntyminen.

Olin paikalla viime torstaina kuuntelemassa loppulausuntoja valtaosan päivästä, lounastauon jälkeen iltapäivällä en enää päässyt paikalle, joten iltapäivän osalta tietoni perustuvat Johannes Kosken ansiokkaaseen twiittaamiseen istuntosalista ja oikeustalolta. (1)

Itse olin seurannut Jessikka Aroon kohdistettua häirintää, uhkailua, lokakampanjointia sekä edellisiin nivoutuvia muita vastenmielisiä ilmiöitä vuosien ajan, kirjoittanutkin niistä blogeja, joista osaan olin varmistanut tiedot Arolta itseltään ja eräissä tapauksissa pitäytynyt julkisista lähteistä löydettävissä tiedoissa. Menneen syksyn kuluessa luin myös Aron erinomaisen kiinnostavan (ja silmiä entisestään avaavan) tietokirjan Putinin Trollit: tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta kyetäkseni ymmärtää kokonaisuutta entistä paremmin, mutta tästä kaikesta huolimatta, olen sitä mieltä, että viime torstainen loppulausuntojen kuuleminen syyttäjän ja Aron asianajajan osalta omalla tavallaan asetti viimeiset palat kohdilleen. 

Jessikka Aro: Putinin Trollit: tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta.

Ensinnä on syytä huomioida motiivit Janitskinin ja Bäckmanin toimien taustalla, ensin mainittua motivoi kosto Bäckmanilla oli poliittinen motiivi. Janitskin halusi kostaa Arolle kirjoittelun, tässä kohdin on tosin syytä muistaa, että kosto-motiivin kannalta merkittävässä roolissa oli Aron 19. toukokuuta 2015 Yleisradion verkkosivulla julkaisemaan Kioski tutkii: Näin Venäjä-trollit manipuloivat suomalaisia…-artikkeli, jossa mainitaan (lyhyelti mutta perustellusti) MV-lehti, Aro ei kuitenkaan ole kirjoittanut artikkelia Ilja Janitskinista itsestään.

Janitskinin kosto-motiivi johti syyttäjän mukaan poikkeuksellisen vakavaan vainoamis- ja kunnianloukkausasiaan, jossa toiminta on ylittänyt kaiken sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen lausui samansuuntaisesti käräjäoikeuden ensimmäisen istunnon yhteydessä kesäkuussa 2018: ”Näistä Jessikka Aroon kohdistunut kokonaisuus on mittasuhteiltaan omassa luokassaan” ja ”Hän on työssään kirjoittamiensa artikkelien vuoksi joutunut ensin Bäckmanin ja sitten MV-lehden maalitauluksi. Sitten on alkanut organisoitu kampanja, jossa Aron kohtelu on ollut suomalaisessa mittakaavassa aika ainutlaatuista.” (2)

Jos Ilja Janitskinia ajoi eteenpäin kosto, Johan Bäckmanilla oli, hänen kertomansa mukaan, poliittinen motiivi toimilleen, Bäckman on myös ollut Venäjän presidentinhallinnon alaisen ajatushautomo RISI:n listoilla Aroon kohdistuneen häirintä- ja lokakampanjan aikana – mitä itse pidän raskauttavana tekijänä. Tämä toimisuhde RISI:in herättää myös erinäisiä ajatuksia sen suhteen, että onko toiminnalla muitakin ulottuvuuksia kuin ainoastaan Bäckmanin henkilökohtainen (?) poliittinen motiivi. Bäckmanin itsensä mukaan hänen toiminnan eräänä tavoitteena on ollut informaatiovaikuttaminen Yleisradioon.

Kiinnostavaa tapauksessa on se, että MV-lehden (Janitskin & co) toimesta toimintaa on puolusteltu sillä, että ”Aro on julkisuuden henkilö”, kuitenkin on käynyt ilmeisen selväksi se, että Janitskinilla ei ollut mitään käsitystä Yleisradion rivitoimittaja Jessikka Arosta ennen artikkelia, jossa Aro mainitsee MV-lehden nimeltä. Hovioikeudessa esitettyjen loppulausuntojen perusteella voidaan todeta, että Aroon kohdistuneen kampanjan taustalla olevien henkilöiden tarkoituksena oli kirjoituksillaan tehdä Arosta julkisuuden henkilö, ja täten puolustella omaa toimintaansa. Toimittaja Aroon kohdistunut toiminta on ollut oikeudessa syytettyinä olleiden henkilöiden toimesta ollut pitkäaikaista, toistuvaa ja jatkuvaa.

Pitkäaikaisuudesta, toistuvuudesta ja jatkuvuudesta todisteeksi voidaan mainita se, että pelkästään Arosta MV-lehteen kirjoitettuja häpäisy- ja lokajulkaisuja on luettu jo reilusti yli 670 000 kertaa, ja uusimmat kirjoitukset ovat joulukuulta ja nyt häirintää on laajennettu Jessikka Aron siskoon Pipsa Aroon. Tämä siskoon kohdennettu häirintä on nähtävä osana kokonaisuutta, Jessikka Aron vastaista kampanjointia mutta sillä on myös muita – laajempia – tarpeita, se (ja muut vastaavat) toimivat varoituksena ja uhkauksena muille: älkää ryhtykö ryppyilemään meille tai jos ryhdytte, niin pelkästään te ette ole kohteemme, vaan myös läheisenne voivat joutua häväistyiksi.

Arosta on Kronströmin (Jessikka Aron asianajaja) mukaan kirjoitettu yhteensä 300 juttua MV-lehteen, näillä jutuilla on miljoonia lukukertoja.

Johan Bäckman on pyrkinyt esittämään toiminnan olleen molemminpuolista, hovioikeudessakin esitettyjen todisteiden valossa toiminta on muuttunut yksipuoliseksi jo lokakuussa 2014, jonka jälkeen Bäckman on lähestynyt erilaisin motiivein ja tarkoitusperin toimittaja Aroa lukuisia kertoja, kerännyt hänestä tietoa erilaisia kanavia ja lähteitä hyväksikäyttäen, myös Aron kollegoja on lähestytty tietojenkalastelun myötä. Bäckman näyttää aktivoituneen eriasteiseen toimintaan Aron 15. syyskuuta 2014 julkaiseman tiedonkeruu-artikkelin jälkeen. (3)

Hovioikeudessa esitettyjen loppulausuntojen mukaan Bäckman on myös kerännyt materiaalia MV-lehden sisältöön (päätelmän mukaan tieto Aron huumetuomista ja asiakirjat ovat Bäckmanilta lähtöisin), kehottanut Janitskinia julkaisemaan yksittäisiä juttuja – ei vaan kerran, vaan useita kertoja ja huumetuomiosta myös englannin kieliselle finncrime-sivustolle, koska siellä on parempi näkyvyys. Bäckmanin toimintaa kuvattiin hovioikeudessa suunnitelmalliseksi ja se on aiheuttanut huomattavan määrän pelkoa ja ahdistusta Arossa.

Sivuhuomiona on todettava, että Bäckman on myös kohdistanut Aroon suoria ja epäsuoria toimia, ja on myös syytä muistaa, että hän on voinut hyödyntää yhteyksiään venäläisiin mediataloihin toiminnassaan mutta olemassa on myös tanskalainen tvisti. Nimittäin Johan Bäckman ja tanskalainen bloggaaja Jesper Larsen tapasivat Helsingissä syksyllä 2017 ja kuukaudenpäivät tästä Larsen julkaisi uhkaukseen päättyvän blogikirjoituksen, uhkauksessaan hän lupasi paljastaa Aron koko historian. (4) Tietääkseni Larsen ei ollut kirjoittanut riviäkään Arosta ennen tapaamistaan Bäckmanin kanssa, hänen blogikirjoituksensa piti sisällään suomalaislähtöistä disinformaatiota Arosta.

Näin loppuun poimin syyttäjän loppulausunnosta muutaman merkittävän kohdan:

”On tehty rahankeräysrikoksia. MV-lehden toiminnalla tehty reilut 44 000 euroa tuloja. On hyväksikäytetty törkeästi sananvapauden perusoikeutta, siten että toisten ihmisten sananvapaus on rajoittunut. On ollut tarkoitus vaientaa Jessikka Aro.”

”Syyttäjän näkemys Bäckmanin toiminnasta on se, että tarkoitus on ollut saada Aro jatkuvaan epävarmuuden tilaan. Tämä tila on omiaan aiheuttamaan pelkoa ja ahdistusta. Bäckmanin toiminta on varsin ovelaa. On käytetty monia erilaisia tapoja ottaa yhteyttä Aroon.”

”Bäckman ei pystynyt pidättelemään voitonriemuaan. Hän esimerkiksi julisti itsensä "infosodan voittajaksi" Messenger-palvelussa. Kyse ei ole tavanomaisesta vainoamisesta. Kyse on informaatiovaikuttamiseen erikoistuneen henkilön hienovaraisesta kampanjasta.”

Sekä kohta, jolla – onnistuessaan – voi olla hyvinkin kauaskantoisia seuraamuksia:

”Informaatiovaikuttamisesta seuraava toimittajien itsesensuuri on uhka sananvapaudelle, yhteiskunnalliselle keskustelulle sekä koko demokraattiselle järjestelmälle.”

Janitskinia, Bäckmania ja tässä kirjoituksessa vähäisemmälle huomiolle jäänyttä Tuomista on näkyvästi (ja äänekkäästi) tukenut joukko ”kansallismielisinä” itseään pitäviä henkilöitä, joiden mielestä oikeudenkäynnissä on myös kyse sananvapaudesta, ja kyllä on, mutta ei siten kuten he kuvittelevat asian olevan. Nimittäin syyttäjän loppulausunto pitää sisällään merkittävän havainnon: MV-lehden toiminnalla on rajoitettu räikeästi muiden sananvapautta.

Marko

1. https://twitter.com/johanneskoski/status/1207555243032100865?s=20 

2. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005717334.html 

3. https://yle.fi/uutiset/3-7470016 

4. https://www.kommunikationsforum.dk/jesper-larsen-5/blog/afsloering-dansk-politik-designes-af-lyssky-taenketank-del-1 

Lokakampanjasta, jossa on tämä tanskalainen tvisti, kirjoitin lyhyen yhteenvedon blogiin otsikolla ”Kansainvälisen lokakampanjan kohteena”.

Bäckman vierailee MV-median striimissä – Mikä mies on Bäckman?

Tänään MV-median Live-striimissä vieraana on dosentti Johan Bäckman, joka mainosti vierailuaan FB-sivuillaan:

”Olen tänään klo 19.30 vieraana Suomen kiinnostavimmassa ja suosituimmassa keskusteluohjelmassa, MV Median Live-striimissä. Suoran lähetyksen vetäjänä MV Median päätoimittaja Juha Korhonen. Aiheena kaikki ajankohtaiset aiheet, lähetykseen voi myös soittaa ja kirjoittaa chattiä. Ollaan linjoilla! Hienoa, että Suomessa on vielä riippumatonta ja puolueetonta journalismia!” (1)

Tässä kirjoituksessa en nyt ryhdy ottamaan kantaa Johan Bäckmanin mainostamaan MV-median ”riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen”, muuta kuin muistuttamalla siitä, että Johan Bäckman ja Ilja Janitskin – MV-lehden perustaja ja entinen omistaja – päätyivät samoille käräjille, jolloin nähdään ovatko he syyllistyneet rikoksiin, joista heitä syytetään. (2)

MV-median youtube-sivulla Johan Bäckmanin vierailu on otsikoitu seuraavalla tapaa: Vieraana Johan Bäckman -- Mikä mies on Bäckman? Klo 19:30

MV-media: Vieraana Johan Bäckman.

Niin, mikä mies Johan Bäckman oikein on?

Tätä nykyä Johan Bäckman on vähintäänkin nimenä tuttu suurelle joukolle suomalaisia, se millaisena häntä pidetään riippuu sitten paljon viiteryhmästä. Eräiden mielestä hän on verrattavissa Otto Wille Kuusiseen, vastaavasti eräille hän on patriootti, joka ajaa Suomen asiaa ”taistellessaan” läntistä imperialismia vastaan Venäjän riveissä.

Muutama vuosi sitten, ennen kevättä 2014, Johan Bäckman oli olennaisesti tuntemattomampi suurelle joukolle suomalaisia – helmi-maaliskuussa 2014 Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja samaisena keväänä Venäjän masinoitua kymmeniä tuhansia tappaneeksi sodaksi edenneen ”separatismin” Itä-Ukrainaan, Bäckman oli jo olennaisesti tunnetumpi henkilönä suomalaistenkin keskuudessa. Poimitaan seuraavaksi muutamia tapahtumia ja operaatioita, joissa Johan Bäckmanin nimi on noussut esille.

Keväällä 2014 Johan Bäckman oli perustamassa Suomeen ”Novorossijan lähetystöä”, sittemmin lähetystö on muuttunut ”Donetskin kansantasavallan” lähetystöksi. (3) Yhtä kaikki todellisuudessa lähetystöllä ei ole virallista asemaa, eikä Suomi ole tunnustanut koko lähetystön olemassa oloa, kuten ei ole tunnustanut Itä-Ukrainaan venäläisten perustamia ”kansantasavaltojakaan”.

Bäckman on myös värvännyt taistelijoita Itä-Ukrainaan Venäjän varustamien joukkojen riveihin, propaganda-arvoltaan tunnetuin taistelija on epäilemättä Petri Viljakainen. Viljakaisen sanojen mukaan Bäckman maksoi hänen viisuminsa Venäjälle sekä osan lennoista. (4) Onko Bäckman värvääjän ohella myös rahoittaja – terrorismin rahoittaja? Bäckmanilla on myös läheiset välit suomalaiseen Janus Putkoseen, joka muutti vuoden 2015 kuluessa Donetskiin toimien siellä propagandistisen – epäilemättä venäläisrahoitteisen – DONi-Newsin päätoimittajana.

Tämän vuoden kuluessa Johan Bäckman publications on julkaissut kaksi kirjaa Lauri Karhun ”Viimeinen luoti” sekä Petri Viljakaisen ”Vilin sota” – kumpikin teoksista kuvaa Itä-Ukrainassa käynnissä olevaa sotaa. Kirjoja on kuvattu propagandistisiksi. Samainen kustantamo on julkaissut muun muassa edesmenneen Matti Rossin höpö-höpö-teoksen ”Raunioista nousee Donbass” sekä Aleksandr Duginin ”Suomalais-ugrilaisen sivilisaation historia ja maailmankuva”. (5)

Johan Bäckman on myös itse matkustanut lukuisia kertoja, laittomasti, Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle sekä Itä-Ukrainaan, kummallakin alueella hän on myös toiminut venäläisten itsensä kutsumana ”vaalitarkkailijana” – viimeksi maaliskuussa Venäjän "presidentinvaalien" aikaan. (6) Näillä kerroilla Bäckmanilla ei kuitenkaan ole ollut virallisen vaalitarkkailijan asemaa.

Bäckman oli mukana hyvin aktiivisesti Love FM:n radiokanavan Venäjä uutiset toiminnassa. Hän myös yritti ostaa kyseisen radiokanavan enemmistön – tämä kauppa kuitenkin torpattiin, Suojelupoliisi piti kauppaa toteutuessaan uhkana kansalliselle turvallisuudelle. (7)

Helsinkiin perustettu Hybridiosaamiskeskus (the European Centre of Excellence for Countering Hybrid Threats) sai oikeastaan jo ennen varsinaista perustamistaan riesakseen yhdistyksen, jonka taustalla on Johan Bäckman. (8) Tällä Bäckmanin disinformatiivisella ja nimeltään harhauttavalla Euroopan riippumaton hybridiuhkien tutkimuskeskus yhdistys ry:llä on omat verkkosivut ynnä toimintaa sosiaalisessa mediassa. Sen nimissä on myös järjestetty tapahtumia Helsingissä.

Disinformatiivinen HybridCoE, taustalla muun muassa Bäckman, kuvakaappaus hybridcoe.ru.

Ennen Venäjän suorittamaa Krimin miehitystä ja Ukrainassa alkanutta sotaa, Johan Bäckman nousi esille etenkin Suomen ja Venäjän välisissä lapsikaappauskysymyksissä. Echo Moskvan (Эхо Москвы) vuodelta 2016 olevassa aihetta käsitelleessä uutisessa mainittiin Johan Bäckmanin olevan lähes aina Venäjän mediassa Suomea koskettavien lapsikaappausuutisten pääasiallisena lähteenä. (9)

Bäckmanin kohdalla on hyvä muistaa hänen moniulotteinen esiintyminen erilaisissa medioissa Venäjällä kuin myös muissa maissa. Suomessa kaikki eivät välttämättä edes ymmärrä sitä, että vaikka meidän silmissä Bäckmanin toiminta näyttää naurettavalta – moni pitää häntä pellenä – Venäjällä hänet nähdään toisessa valossa, ja venäläisille hän esiintyy tavattoman usein ihmisoikeusasiantuntijan roolissa tuomaan uskottavuutta uutisille (sekä esitetyille asioille).

Todennäköisesti illan MV-median Live-striimissä esille nousee – nostetaan – myös tuleva oikeudenkäynti, jossa Bäckman on syytettynä Ylen toimittaja Jessikka Aron vainoamisesta sekä Aroon kohdistetusta törkeästä kunnianloukkauksesta. (10)

Johan Bäckmanin kohdalla on hyvä huomioida myös se, että hän on venäläisen – presidentinhallinnon alaisen – RISI (RISS) ajatushautomon/strategisen tutkimuslaitoksen edustaja Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Iltalehden uutinen tammikuulta 2014 kertoo seuraavaa:

”Dosentti Bäckmanin edustama laitos on nimeltään RISI eli Venäjän strategisten tutkimusten instituutti. Sen johtajana toimii jo KGB:n aikana Neuvostoliiton ulkomaantiedustelussa kannuksensa hankkinut kenraaliluutnantti Leonid Reshetnikov, jonka kerrotaan olevan nykyään vakaumuksellinen ortodoksikristitty.

– Kyllä, voimme vahvistaa, että Johan Bäckman on nimitetty edustajaksemme Suomeen ja muihin Pohjoismaihin, Jemeljan Marahovski RISIn lehdistöosastolta kertoo.” (11)

Bäckman tosin kieltää saavansa palkkaa toiminnastaan.

Bäckmanin vuonna 2006 ilmestyneen – kritisoidun – väitöskirjan aihe on ”Itämafia: uhkakuvapolitiikka, rikosilmiöt ja kulttuuriset merkitykset”, Bäckman on Itä-Suomen yliopiston kuin myös Helsingin yliopiston dosentti. (12)

Huomioita MV-median Live-striimistä

Jo päättynyttä Live-striimiä seurasi parhaimmillaan lähes 800 henkilöä, siinä rinnalla toimineessa chatissa keskustelu oli aktiivista, joskin varsin yksipuolista. Bäckmanille kohdistettiin loppujen lopuksi kohtalaisen vähän kysymyksiä, sen sijaan chatin sisällä käytiin aktiivista ja paikoin kiivasta keskustelua, jossa Bäckman sai yllättävänkin laajalti positiivista huomiota sekä kannustusta.

Johan Bäckmanin ja MV-median Live-striimin juontajan Juha Korhosen keskustelu oli kuin oppikirjasta. Korhonen näennäisen aktiivisesti tenttasi Bäckmania, keskustelua käytiin myös MV-mediasta ja sen väitetystä ”ruplarahoitteisuudesta” – jolloin keskustelua sujuvasti käännettiin siten, että syyttävä sormi näiden väitteisen osalta kohdistettiin valtamediaan ja erityisesti toimittaja Aroon, jonka uskottavuutta pyrittiin heikentämään leimaamalla hänet huhujen levittäjäksi etc. Chatin puolella Aroon yhdistettiin "dollarisalkut" ynnä "Nato agenttius".

Kuten oli oletettavaa, Bäckman kielsi Venäjän informaatio- ja hybriditoimet Suomessa, hänen mukaansa Venäjällä ei ole mitään syytä aktiiviseen toimintaan Suomessa maidemme hyvien välien tähden. Tässä kohdin huomauttaisin kuitenkin dosentti Bäckmania siitä, että Venäjän ja Ukrainan välien piti olla luottamukselliset ja läheiset ennen Euromaidania ja ennen Viktor Janukovytšin pakoa Kiovasta ja Ukrainasta, mutta tästä huolimatta Venäjällä oli kohdistettuna huomattavan paljon eriasteista vaikuttamista sekä erilaisia hybridisodan toimia Ukrainaan, ja tämä siis aikana, jolloin maiden välien piti olla hyvät ja läheiset ynnä luottamukselliset. Luottamukselliset ja läheiset välit Venäjään eivät siis ole mikään tae siitä, että Venäjä ei samanaikaisesti valmistelisi jotain muuta ja varautuisi johonkin muuhun. Bäckmanin asian ehdoton kieltäminen indikoi kenties jotain muuta…

Keskustelussa kävi selkeästi ilmi tiukka jaottelu, Bäckman osoitti varauksettoman tukensa MV-median ohella kohtalaiselle joukolle vastamediaksi kutsuttuja julkaisualustoja, kuten Oikeamedia ja Vastavalkea. Sen sijaan Ilja Janitskiniin kohdistuvia toimenpiteitä hän pitää perinteisen median – Bäckmanin nimityksen mukaan valtamedian – suorittamana ajojahtina. Bäckmanin mukaan Suomessa ”pohjoiskorealaistuminen” on pitkällä.

Haastattelussa Bäckman hyvin selkeästi korotti Janitskinia jalustalle, Ilja Janitskinille – tämän vanhempia unohtamatta – kohdistettiin kiitokset. Bäckman suorastaan ylisti Janitskinin rohkeutta, jota on Bäckmanin mukaan kidutettu vankeudessa ollessaan – Janitskin ei ole vasikka, eikä hän toimi itsekkäistä lähtökohdista. Bäckmanin mukaan saamme kiittää Janitskinia parantuneesta sananvapaudesta ja median vapaudesta.

Tuleva oikeudenkäynti nousi esille useamman kerran, näissä kohdin Bäckman – ymmärtäen tilanteen – oli kommentoimatta tai kommentoi hyvin ympäripyöreästi vedoten tulevaan oikeudenkäyntiin. Näiltä osin esiintyminen oli ”harkitun rauhallista” – melkeinpä voisi sanoa, että kyse oli taiten suoritetusta mielikuvamuokkauksesta, jossa Bäckman kiillotti omaa ”julkisuuskuvaansa” esiintymällä harkitun rauhallisesti. Toki muissa kohdin hän harjoitti tutumpaa retorista kikkailua ja kielenkäyttöä rakentamalla rajoja, kääntämällä asioita päälaelleen ja uhriuttamalla Venäjää, mikä näkyi erityisen hyvin hetkinä, jolloin hän kritisoi voimakkaasti NATO:a, syyttäen sitä tilanteen kiristymisestä alueella ja todeten juuri NATO:n olevan häirikkö. Menipä Bäckman niinkin pitkälle, että arveli NATO:n pian hajoavan (tarkkaa sanamuotoa en muista). Pohdinpa vaan, että osuukohan Johan Bäckman yhtä hyvin oikeaan kuin Paavo Väyrynen, tämän esittäessä väitöskirjassaan (v. 1988) ettei Neuvostoliitto hajoa – tästä kolmisen vuotta eteenpäin ja neuvostovaltion arkkuun iskettiin viimeisetkin naulat.

Bäckmanin ja osin myös juontaja Korhosen toiminnan tarkkailu oli kiintoisaa – psykologisestikin – asetelmasta huokui se, että nyt ollaan pohjustamassa jotain suurempaa, kyseessä on 1. näytös, mikä saa seuraa oikeudenkäynnin myötä. Korhosen mukaan oikeudenkäynnin kuluessa päivittäin – illalla setisemän jälkeen – nähdään striimi, jossa käsitellään tapahtumia. Todennäköisesti tämä esitys – show – vetoaa osaan katsojista, heidän mielikuvansa Bäckmanista on muuttunut toiseksi. Bäckmanin omasta toiminnasta näki selkeästi sen, että hän tiesi ”mistä narusta vetää”, millaisin sanankäytöin kosiskella yleisöä ja millaisin hälventää epäilyjä. Hän korosti useaan kertaan Janitskinia ja tämän työn tärkeyttä, mikä väistämättä vankisti epäilyjä – kyse on mediapelistä, eikä mistään muusta. Mitä tavallaan korosti Bäckmanin retorinen kikkailu ja sanavalinnat, kuten Marco de Witin lainaaminen:

”Nykyisin Suomen itsenäisyyden kannattajia kutsutaan putinisteiksi”.

Emmekä saaneet vastausta kysymykseen ”Mikä mies on Bäckman?”

Marko

1. https://www.facebook.com/johan.backman.902 

2. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005690670.html 

3. http://dnrhelsinki.com/ *

4. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/fdffe389-ccec-4b8f-8223-3a2100134a34 

5. https://www.adlibris.com/fi/haku?filter=publisher:johan+b%C3%A4ckman+publications&sort_by=title&order_by=asc 

6. http://khpg.org/en/index.php?id=1521166191 

7. https://yle.fi/uutiset/3-9437985 

8. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005034628.html 

9. http://echo.msk.ru/news/1842378-echo.html 

10. https://yle.fi/uutiset/3-10133892 

11. https://www.iltalehti.fi/uutiset/2014012417971245_uu.shtml 

12. http://www.uef.fi/fi/web/oikeustieteet/dosentit 

*: Painotan vielä kertaalleen, että Suomi ole tunnustanut lähetystöä, kuten ei ole tunnustanut Itä-Ukrainaan venäläisten perustamia ”kansantasavaltojakaan”.

Huom. tapanani ei ole jakaa MV-median linkkejä, mainitaan kuitenkin, että Johan Bäckmanin ja Juha Korhosen jutustelu ”Vieraana Johan Bäckman -- Mikä mies on Bäckman? Klo 19:30” on katsottavissa MV-median youtube-tililtä. (muokkaus 12. kesäkuuta 2018).

Havaintojani Venäjän kaiuista Suomessa

Tämä blogikirjoitus toimii eräänlaisena yhteenvetona aiemmista blogeistani, joissa olen nostanut esille sellaisia toimintoja, joita voidaan pitää Venäjän suoraan Suomeen kohdistavina vaikuttamiskeinoina, kuin myös blogeja, joissa Venäjän narratiivia toistetaan suomalaisoperaattoreiden taholta. Tässä kohdin en kuitenkaan huomio tarkkapiirteisesti Donetskin ”kansantasavallassa” propagandistina työskentelevän suomalaistaustaisen Janus Putkosen toimintaa. Hän kohdistaa myös Suomeen ja suomalaisille Donetskista käsin Venäjän narratiivia toistavaa propagandaa, samaan kategoriaan on laskettavissa hänen suunnitelmansa ”separatismista” Suomessa. Niissä toistuu Venäjän valtiollinen ajatus ”separatismin” – mikä (separatismi) on itse asiassa laitonta Venäjällä – levittämisestä globaalisti, mistä johtuen Venäjä on viime vuosina kovin innokkaasti tukenut erilaisia separatistia itsenäisyyspyrkimyksiä, kuten katalaanien itsenäisyyshanketta.

Janus Putkonen ja ”separatismi” Suomessa, kuvakaappaus Putkosen FB-tili.

Kirjoituksessani väliotsikot toimivat linkkeinä kyseiseen blogiin. Väliotsikon alla lyhyt yhteenveto kirjoituksesta, joissain tapauksissa ajankohtaisin havainnoin ryyditettynä.

Hekin ovat vierastaistelijoita 

Keskusteltaessa vierastaistelijoista yleensä ensinnä mieleen tulevat radikalisoituneet, jotka ovat lähteneet taistelemaan sellaisten terroriorganisaatioiden kuin Daesh (ISIS) ja al-Qaida sekä somalialaisen al-Shabaabin riveihin. Vierastaistelijoista keskusteltaessa unohtuu tavattoman usein eräs ryhmä suomalaisia vierastaistelijoita, jotka aivan samalla tavalla sotivat laillista hallitusta vastaan ryhmissä (joukko-osastoissa), jotka ovat kollektiivina syyllistyneet terroritekoihin ja sotarikoksiin sekä rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Nyt kohdistan katseeni Suomesta Itä-Ukrainaan ”kansantasavaltojen” riveihin sotimaan lähteneisiin taistelijoihin. Tiedämme Johan Bäckmanin värvänneen taistelijoita Itä-Ukrainaan sotimaan Ukrainan laillista hallintoa vastaan, heistä etenkin Petri Viljakaista Bäckman on hyödyntänyt propagandistisessa viestinnässä varsin usein.

Suomalaismilitantti Petri Viljakainen miehitysjoukoissa Itä-Ukrainassa.

Suomi ensin – Putinin asialla  

Tätä nykyä Suomi ensin on hajonnut kahteen osaan, Marco de Wit’iä seuranneet ovat perustaneet oman organisaation Suomen kansa ensin, mikä jatkaa Suomi Ensin viitoittamalla tiellä. Marco de Wit kannattajineen sai viime vuoden puolella melkoisesti huomiota Helsingin ytimeen parkkeeratun Suomi Maidan -leirinsä myötä.

Siitä huolimatta, että tänään Suomi Ensin on hajonnut kahtia, ja osa aktivisteista on hylännyt ryhmän, on blogikirjoitus sikäli ajankohtainen, että se kuvaa sitä toimintaa, jolla ryhmä ja vastaavat ryhmät pyrkivät hajottamaan yhteiskuntaa sekä synnyttämään eripuraa yhteiskunnassa eri ryhmien välille.

Keinot, joihin he turvautuvat ovat tuttuja useita maista, joiden sisäistä yhtenäisyyttä Venäjä pyrkii horjuttamaan.

Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä 

Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuuden jälkimainingeissa hänen perustamansa Kansalaispuolue on noussut uudelleen otsikoihin, merkittävä tekijä lisääntyneelle näkyvyydelle on tietty Väyrysen oma ajatus haastaa Juha Sipilä Keskustan puheenjohtajakamppailussa.

Blogikirjoituksessani kiinnitän erityistä huomiota Kansalaispuolueen asiantuntijajäseniin, joista eräillä on varsin eriskummallinen tausta, joukosta löytyy muun muassa Donetskin ”kansantasavallassa” työskennellyt Jarmo Ekman, kuin myös pirkanmaalainen kansanedustajaehdokas Jukka Davidsson, joka esiintyi puhujana Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia tukevan eurooppalaisen äärioikeiston kokoontumisessa Pietarissa jokunen vuosi sitten, myös Timo Isosaari on vieraillut samaisessa tapaamisessa ja vieläpä samaan aikaan Davidssonin kanssa. Toisin kuin Johan Bäckman väittää, tilaisuudessa on esiintynyt myös kovan linjan venäläisiä uusnatseja, kuten sotarikollinen Alexei Milchakov.

Palvelevatko he Putinia 

Kyseinen kirjoitus on päivitetty katsaus aiemmin maanpuolustus.net blogissa julkaistusta blogistani ”Huijareita, onko heitä?”. Kirjoituksessani ”Palvelevatko he Putinia” luon katsauksen Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, Venäjän toimesta perustettujen ns. kansantasavaltojen, merkittävimpiin suomalaisedustajiin sekä joihinkin heidän tukijoihin Suomessa.

Venäjän harjoittamasta vaikuttamisesta ja propagandasta 

Tämä kirjoitus on päivitys maanpuolustus.net-foorumin blogiin joulukuussa 2016 kirjoittamastani tekstistä ”Venäjän propagandasta, Venäjän vaikuttamisesta” – kirjoituksessa vastata omien havaintojeni perusteella kysymykseen: Millä tavalla Venäjän vaikuttamispyrkimykset ja propaganda näkyvät Suomessa? Yrittäessäni vastata esittämääni kysymykseen, olen hyödyntänyt Roman Skaskiw’n kirjoittamaa oivallista katsausta ”Nine Lessons of Russian Propaganda” pyrkien hyödyntämään hänen havaintoja ja löytämään niille mahdollisia toteutuneita vastinkappaleita Suomesta. Lukija voi tehdä omat johtopäätöksen sen suhteen onnistuinko tehtävässäni.

”Nine Lessons of Russian Propaganda” – Roman Skaskiw. (1)

Selkä nöyränä Moskovan suuntaan (osa II) 

Tässä blogikirjoituksessa tarkastelen Suomen Moskovaan suuntautuvaa nöyristelyä. Kimmokkeen kirjoitukselle antoi Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali Gustav Hägglund lausuessaan Vakaus vaakalaudalla -kirjan julkistamistilaisuudessa seuraavaa:

”Siinä on käynyt kuin koiralle, joka ajetaan nurkkaan. Se murisee aikansa, sitten se puree. Jos sen sijaan, että lähdettiin laajenemaan olisi tyydytty kumppanuuteen, maailma olisi hyvin erilainen tällä hetkellä. Ei olisi näitä kriisejä. Ei Itämerellä eikä monessa muussakaan paikassa”. (2)

Vastarintaliike, kaikkea muuta kuin isänmaan asialla 

Viime vuoden puolella Suomi ensin ei suinkaan ollut ainoa liike, joka oli taajaan otsikoissa, myös kansallissosialistinen Vastarintaliike sai varsin paljon näkyvyyttä. Seuratessani Vastarintaliikkeen ympärillä käytyä keskustelua, huomasin monen kuvitelleen Vastarintaliikkeen jäsenten olevan Suomen asialla – monille liikkeen taustaideologia näytti olleen yllätys, eräille Vastarintaliikkeen kansallissosialistinen ideologia on edelleen asia, jota on vaikea käsittää/hyväksyä.

Siitä huolimatta, että Vastarintaliikkeen verkkosivuilla lukee ”Pohjoismainen Vastarintaliike toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen”, olen havainnut ihmisten joko kieltävän tämän ”kansallissosialistisen maailmankatsomuksen” olemassa olon tai sitten pitävän sitä merkityksettömänä.

Vastarintaliikkeen verkkosivuilla julkaistiin tammikuun 2018 lopulla Ukrainan Oikean sektorin haastattelu -kirjoitus. Kirjoituksen keskusteluosion seuraaminen paljastaa liikkeen sisällä vallitsevan kahtiajaon, myös Vastarintaliikkeen suomalaisjäsenten joukossa näyttää olevan pro-Venäjä-aktiiveja – minkä ei pitäisi olla yllätys äärioikeiston liikehdintää tarkemmin seuranneelle. (3)

”Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut…” 

Tämä kirjoitus kuvastaa olemassa olevaa kaksoisstandardia, jolla osa maamme kansalaisista tarkastelee Venäjää. Kirjoituksen otsikko on suora lainaus Venäjää ja NATO koskevasta keskustelusta, johon tuolloin osallistuin. Lainauksen kirjoittaja on tekstillään halunnut ilmaista sen, miksi Venäjältä ei voi vaatia samaa kuin läntisiltä demokratioilta.

Viime vuosina sosiaalisessa mediassa käytyjen keskusteluiden seuraaminen (osallistumisesta puhumattakaan), on paljastanut sen, että yllättävän moni ajattelee lainaamani kirjoittajan tavalla – Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut… Venäjältä ei voi – eikä pidäkään – vaatia samaa kuin länsimailta, on ajatus, jota en voi hyväksyä.

Kansainvälisen lokakampanjan kohteena  

Muutamana viime vuonna vihapuhe sekä erinäiset lokakampanjat ovat olleet otsikoissa. Suomessa näiden kohteeksi ovat joutuneet tavattoman usein henkilöt, jotka ovat joko osallistuneet aktiivisesti maahanmuuttokeskusteluun näkökulmasta, että Suomen oli avattava rajansa ja pidettävä ne mahdollisuuksien mukaan auki.

Toinen ryhmä, joka on joutunut vihapuheen kuin myös lokakampanjoiden kohteeksi, ovat henkilöt, jotka ovat aktiivisesti tutkineet Venäjän Suomeen kohdistamaa vaikutusta. Tässä kirjoituksessa käyn läpi toimittaja Jessikka Aroon kohdistunutta kansainvälistä lokakampanjaa, jonka siemenet melkoisella todennäköisyydellä kylvettiin viime vuoden puolella Helsingissä ja jossa toimijana on tanskalaisbloggari Jesper Larsen.

Venäjän toimilla on selkeä tarkoitus, häiritä ja vaikeuttaa sen toimien kriittistä tarkastelua, näiltä osin Venäjä näyttää saavan yllättävänkin laajalti tukea että sympatiaa suomalaisilta. 

Kaiken takana on… Bäckman 

Lyhyen kirjoituksen ytimessä on Johan Bäckman sekä Suomeen avattu Donetskin ”kansantasavallan” edustusto. Edustuston, kuin myös sen ”edeltäjän” NovoRossijan edustuston, aseman Suomi on järjestelmällisesti kieltänyt, seuraava lainaus elokuulta 2015:

”Suomalainen taho ilmoittaa toimivansa "Donetskin kansantasavallan edustustona” tai ”Donetskin kansantasavallan suurlähetystönä” Helsingissä. Mainittua "Donetskin kansantasavaltaa" ei ole Suomen tunnustamana valtiona olemassa, eikä sillä voi olla suurlähetystöä tai muuta virallista edustustoa Suomessa. Myöskään YK, EU tai ETYJ eivät tunnusta Itä-Ukrainan separatistisia ryhmiä valtioksi.

Diplomaattinen edustusto voidaan perustaa vain diplomaattisuhteet solmineiden valtioiden välillä ja näiden molemminpuolisella suostumuksella.” (4)

Kiusantekoa ja propagandaa, ynnä vastenmielistä valehtelua  

Kirjoitus on eräiltä osin jatkoa ”Kaiken takana on… Bäckman” -blogikirjoitukselle, kirjoituksen toimiessa summauksena Johan Bäckmanin Suomeen kohdistamalle toiminnalle viime vuosilta. Blogikirjoitukseni pitää sisällään myös pienoisen viranomaisillemme kohdistetun piikin, hämmästellessäni ynnä kritisoidessani Suomen varovaista linjaa. Toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa Bäckmanin harjoittamaan värväystoimintaan näytetään suhtautuvan olkia kohautellen.

Kerran vielä LoveFM 

Radioasema Love FM kuuluu niihin projekteihin, joihin Venäjän hallinnon tiliin työskentelevä Johan Bäckman on sotkeutunut. Love FM oli otsikoissa loppukesästä 2016, jolloin maanpuolustus.net -foorumille avatun ketjun LOVE FM - Moskovan tiltu? -ketjun myötä radioasema nousi hetkeksi valtakunnan uutisiin. (5) Vaikka Love FM -kohusta on vierähtänyt jo reilut pari vuotta, edelleenkään kaikkiin esitettyihin kysymyksiin ei ole saatu vastausta – tokkopa edes saadaan. Saatiinko edes vastausta kysymykseen ”Kuka on Love FM:n vastaava päätoimittaja”.

Mikä se RuFi oikein on? 

Suomalais-venäläinen RuFi ry eli RuFi nousi marginaalista otsikoihin tammikuisten presidentinvaalien myötä yhdistyksen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin asettuessa tukemaan voimakkaasti ehdokas Paavo Väyrystä, jota ei julkiputinistin tuki näyttänyt lainkaan häiritsevän.

RuFi oli tuolloin otsikoissa, tästä huolimatta media jätti alkuun kertomatta olennaisia tietoja siitä millainen yhdistys RuFi todellisuudessa on, blogissani kirjoitin seuraavaa:

”RuFin toiminta myötäilee hyvin tiukasti Venäjällä toteutettua imperialistista politiikkaa, yhdistyksen näkyvät jäsenet tukevat avoimesti Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä, kuin myös Venäjän masinoimaa ja rahoittamaa sekä varustamaa (miehistö ja aseistus) eli Venäjän käymää Itä-Ukrainan sotaa”

toteennäyttäen myös tämän. Todisteesta käynee myös yhdistyksen suunnitelmat ”turistimatkan” järjestämisestä Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle, näiden suunnitelmien taustalla häilyy myös ”kohudosentti” Bäckmanin varjo.

Kuvakaappaus: https://rufi.fi/Tapahtumat-ja-Uutiset/

World Without Nazism – venäläistä vaikuttamista 

World Without Nazismia kuvataan GONGO:ksi eli “government-organized non-governmental organization” eli kyseessä on valtion perustama NGO (non-governmental organization), joka käytännössä on epäitsenäinen organisaatio, jollaisia autoritaariset tai diktatoriset yhteiskunnat käyttävät oman asiansa ajamiseen. GONGO:a voidaan käyttää hyödyksi propagandaoperaatioissa, World Without Nazismia on hyödynnetty myös neuvostotyylisissä ”aktiivisten toimenpiteiden” suorittamisissa.

World Without Nazismin eräs tehtävä on ”neuvostonäkökulman välittäminen toisesta maailmansodasta”, johon sisältyy nyky-Venäjällä hyvin voimakas historian uudelleen kirjoittaminen kuin myös puna-armeijan hirmutekojen kieltäminen.

Tutustuessa World Without Nazismin – sekä kaltaistensa venäläisten NGO:iden – toimintaan, ei lainkaan ihme, että Venäjällä suhtaudutaan suorastaan vainoharhaisesti erilaisiin maassa toimiviin ”non-governmental organization’seihin”, koska maan hallinto kuvittelee niiden olevan samalla tapaa lännen työkaluja sitä itseään vastaan kuin Venäjän perustamat NGO:t ovat työkaluja kohdemaita tai läntistä yhteisöä vastaan.

* * *

Eräitä Venäjän olennaisia vaikuttamiskeinoja en ole vielä sen tarkemmin käsitellyt erillisissä kirjoituksissani, kuten vaikuttaja-agentteja, siitä johtuen kaikkia Venäjän Suomeen kohdistamia keinoja en ole huomioinut riittävällä tarkkuudella.

Vähäiselle huomiolle jäi myös suomettuminen, kuin myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomessa tekemättä jäänyt lustraatio – tai meidän omanlainen prosessi, jossa suomettumisen aika olisi käyty kauttaaltaan läpi. Näihin teemoihin on syytä paneutua tämän vuoden kuluessa tarkemmin.

Marko

1. http://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

2. https://demokraatti.fi/kenraali-hagglund-pitaa-naton-laajentumista-virheena-siina-on-kaynyt-kuin-koiralle-joka-ajetaan-nurkkaan/ 

3. http://www.vastarinta.com/ukrainan-oikean-sektorin-haastattelu/ 

4. http://www.finland.org.ru/public/default.aspx?contentid=326873&contentlan=1&culture=fi-FI 

5. https://maanpuolustus.net/threads/love-fm-moskovan-tiltu.5239/