Ukrainan sodan taustaa – havaintoja Venäjän vaikutustyöstä Ukrainassa

Venäjän propagandan keskeisiä – paikkansapitämättömiä – väitteitä on ollut väite Euromaidanista CIA:n ja laajemmin lännen toteuttamana vallanvaihtona Ukrainassa, (vallankumouksena, kuten propagandassa tapahtunutta kuvataan). Ukrainaan ja ukrainalaisiin jo ennen Euromaidania tutustuneet ja perehtyneet, tarkkasilmäisinä saattoivat nähdä kuinka huomattava osa kansasta kautta Ukrainan – lännestä itään ja pohjoisesta etelään – oli saanut tarpeekseen vallan korruptoituneisuudesta, niinpä moni oli asettanut toivonsa EU-assosiaatiosopimukselle ja sille, että sen myötä Ukrainassa alkaisi hidas yhteiskunnallinen muutos katseen kääntyessä idästä länteen. Tunnetuista syistä johtuen Viktor Janukovytš ei kuitenkaan allekirjoittanut sopimusta, mikä ajoi – kyllästyneen kansan – kaduille ja toreille kautta Ukrainan. Alustuksesta huolimatta tässä kirjoituksessa en kuitenkaan käy uudelleen läpi Euromaidaniin johtaneita tapahtumia, vaan tarkastelen sitä, todistettua, vaikuttamista, josta suomalaiset kremliinit ja muut Venäjän narratiivia toistavat ovat olleet hiljaa – Venäjän operointia Ukrainassa vuosien ajan ennen Euromaidania. Tällä kertaa kiinnitän huomioni ”ruohonjuuritason” kansalaistoimintaan, jossa ryhmiä luomalla tai olemassa olevia hyödyntämällä Venäjä ryhtyi muokkaamaan maaperää Ukrainassa otolliseksi eriasteiselle separatismille ja proxy-sodalle – toteutunut tapahtumaketju on edennyt vaikuttamisesta, kansalaisaktivismista Venäjän tukemien ”separatististen taisteluiden” kautta vuosia kestäneeksi sodaksi.

Kuvaan edellä kevään ja alkukesän 2014 taisteluita Itä-Ukrainassa tarkoituksellisesti ”separatistisiksi taisteluiksi”, koska Venäjän ilmeinen tarkoitus oli synnyttää mielikuva siitä, että kyseessä oli spontaanista paikallisten asukkaiden synnyttämästä separatismista Ukrainan tuoretta hallintoa vastaan eikä operointia, jossa Venäjällä oli sormensa pelissä alkuhetkistä lähtien – kuten todellisuudessa oli. Venäjän operointi Ukrainassa ei kuitenkaan saanut alkuaan keväällä 2014, eikä aiemmin talvella Krimin niemimaan miehityksen yhteydessä. Sitä ei myöskään synnytetty Viktor Janukovytšin presidenttikaudella, vaikka se hyötyikin siitä suuresti – mikäli ulottaisimme katseemme hamaan alkuun, olisi meidän kaiveltava vanhoja lehtileikkeitä vuosikymmenten takaa (mikä tässä hetkessä on mahdotonta), joten konkreettisten todisteiden muodossa on meidän syytä ulottaa katse tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin tietämille, jolloin silmiemme eteen avautuu näkymiä ensimmäisistä ”Donetskin kansantasavalta” -aihioista, joiden jäljet ulottuvat Ukrainan rajojen ulkopuolelle. Liikehdinnässä oli jo tuolloin mukana eräs Andrei Purgin, joka sittemmin nousi hetkeksi valta-asemaan Donetskissa, kunnes syksyllä 2015, päädyttyään Denis Pushilinin hampaisiin, Purgin joutui pakenemaan Donetskista. 

Nimikirjoitusten keräämistä kansanäänestystä varten Donetskissa marraskuussa 2006 – Andrei Purgin kuvassa keskellä. ”Donetskin kansantasavallan” lippujen rinnalla Venäjän lippuja sekä tsaarin-Venäjän musta-kelta-valko-värit. Tänään venäläiset monarkistit tunnustavat usein musta-kelta-valko-värejä, samoin tekevät venäläiset imperialistit ja äärikansallismieliset. Kyseisen lipun ja värien alla osallistutaan sotaan Venäjän proxy-joukoissa tämän päivän Itä-Ukrainassa.

Purginin kansanäänestys-ideat eivät suinkaan olleet ensimmäisiä, poliittista keskustelua etenkin Itä- ja Etelä-Ukrainassa kansanäänestyksistä on käyty 90-luvulta lukien. Kannatus itsenäisyydelle tai Venäjään liittymiselle ei tuolloinkaan noussut paria prosenttia suuremmaksi, poliittisesti merkittävimpiä voimatekijöitä oli vasemmistopopulistinen PSPU, josta jäljempänä hiukan lisää.

Oleg Frolov harjoitusleirillä Venäjällä v. 2009.

Ukrainassa järjestettyjen kokoontumisien ja mielenilmausten ohella ukrainalaiset ja Ukrainassa asuvat venäläistaustaiset osallistuivat leireille Venäjällä. Yksi tällaisista venäläisistä leirien järjestäjistä oli Evraziyskiy soyuz molodezhi, heidän organisoimia leirejä, joilla ideologisen koulutuksen ohella opetettiin käyttämään ampuma-aseita ja tekemään palopommeja jne., järjestettiin Venäjällä useampana kesänä (ainakin v. 2006, 2008 ja 2009). Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM:n on ollut toiminnassa ainakin vuodesta 2005.

Ukrainassa ESM:n yhteistyökumppaneita tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä on ollut ainakin Natsional-Bol’shevistskaya Partiya, äärioikeistolainen Rus’ky blok (Russian block) ja harhaanjohtavasti Prohresyvna sotsialistychna partiya Ukrainy eli PSPU:ksi nimetty Natalia Vitrenkon johtama puolue sekä Bratstvo, puheenjohtajanaan Dmytro Korchynski. Vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen saldona oli myös ESM:n ukrainalaisten yhteistyökumppaneiden hidas radikalisoituminen, mikä johti siihen, että osa niistä jätti liikehdinnän liiallisen radikalismin ja väkivaltaan turvautumisen tähden – organisaationa Brastvo lopetti yhteistyön ESM:n kanssa, mikä johti myös siihen, että Bratstvon johtaja Korchynski jätti paikkansa Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie’n (MED) eli Kansainvälisen euraasialaisen liikkeen korkeimmassa neuvostossa. Niin ESM kuin MED ovat Aleksandr Duginin ”luomuksia”.

Dugin puhumassa ESM:n leirillä v. 2006.

Nämä ns. neo-euraasialaiset liikkeet pääosin lopettivat toimintansa Ukrainassa vuoden 2007/ 2008 aikoihin, venäläiset organisaatiot löysivät kuitenkin hyvin nopeasti uusia yhteistyökumppaneita tai vahvistivat siteitä jäljelle jääneisiin. Tuolloin siteet vahvistuivat venäjämielisiin liikkeisiin ja ryhmiin, joista eräs oli Andrei Purginin yhdessä Oleg Frolovin ja Oleksandr Tsurkan kanssa kesällä 2005 perustama “Donetskaya Respublika” eli ”Donetskin kansantasavalta” -liike, joka perustettiin Oranssin vallankumouksen vastavoimaksi. Seuraavana vuonna, elokuussa 2006, usea ”Donetskin kansantasavalta” -aktiivi osallistui muutaman muun ukrainalaisen tai Ukrainassa asuvan kanssa Venäjällä järjestetylle leirille, osallistujien joukossa oli myös Oleg Frolov, joka sittemmin osallistui vastaavalle leirille ainakin vuonna 2009, saaden todennäköisesti myös muuta koulutusta tulevina vuosina, koska keväällä 2014 hän nousi hyvin nopeassa tahdissa Donetskissa ”paikallispuolustusjoukkojen” osaston johtoon, osallistuen myös taisteluihin Donetskin kansainvälisen lentokentän alueella myöhemmin samana vuonna ennen haavoittumistaan. Ukrainan sodan aikana Frolov käytti taistelijanimeä ”шаман” eli Shamaani.

Frolovin tunteneiden kertoman mukaan ei ihme, että hän ajautui liikkeeseen, jossa pääsi ottamaan aseilla vallan itselleen. Hiukan yksinkertaiseksi kuvattu Frolov työskenteli ennen sotaa pidemmän aikaa jonkin sortin rihkamamyyjänä Donetskissa Majakin (маяк) alueella, jakaen näkyvästi erilaista ”DNR”-propagandaa ja tavaraa. Näen hänessä yhtymäkohtia tämän päivän ”kansallismielisiin” Suomessa ja useissa muissa maissa. He eivät välttämättä ole mitään ”ruudinkeksijöitä”, mutta otollista maaperää värväystoiminnalle, joita häikäilemättömämmät voivat käyttää hyväksi ja tarvittaessa hylätä – mikä kohtalo Frolovillekin näyttää lopulta koittaneen, sillä, mikäli tietoni pitävät paikkansa, viina vie miestä.

Purgin ja Frolov ”Donetskin kansantasavaltaa” tukevassa mielenilmauksessa, joka järjestettiin Donetskissa helmikuussa 2007 – kuva otettu SBU:n toimiston lähellä. Mielenilmauksiin osallistui noina aikoina tavanomaisesti kymmenkunta henkilöä.

Tarkasteltaessa Purginin ja Frolovin ja kumppaneiden ”Donetskin kansantasavalta” -projektia, joka ei saanut ilmaa siipiensä alle ennen kevättä 2014 ja Venäjän voimakasta panosta, on kuitenkin havaittavissa se, että ensihetkistä lähtien mukana oli hyvin voimakas (ideologinen)kytkentä Venäjään ja venäläisiin ryhmiin, joiden – vähintäänkin ideologinen – johtohahmo oli Aleksandr Dugin.

Venäläisten organisaatioiden tuella (ja todennäköisesti rahoilla*), verkostoja rakennettiin vuosien ajan etenkin Ukrainan eteläosiin, myös Krimin niemimaalle. Huomioitavaa on kuitenkin se, että haaroja ulottui muuallekin Ukrainaan. Eräs merkittävimmistä yksittäisistä henkilöitä oli Kiovassa vuosia asunut, Duginin ideologinen kumppani 90-luvulta lukien ollut, Oleh Bakhtiyarov.

Oleh Bakhtiyarov kuvattuna ESM:n leirillä elokuussa 2006.

Tässä yhteydessä on syytä huomioida myös se, että Venäjältä peräisin olevat organisaatiot tekivät Ukrainassa jo varhaisessa vaiheessa yhteistyötä poliittisen kentän eri laitojen kanssa. Yhteistyökumppaneina on ollut bolsevistisia ja sosialistisia liikkeitä siinä missä äärioikeistolaisia – venäläismielisiä – ryhmiä. Eikä näiden ryhmien keskinäisessä yhteistyössä, ainakaan leiritoiminnan osalta, näytä olleen ongelmia.

PSPU:n johtaja Natalia Vitrenko teki aikoinaan aktiivisesti yhteistyötä venäläismielisten ryhmien kanssa piittaamatta niiden ideologisesta taustasta, samalla hän julkisesti hyökkäsi kaikkea Ukrainan länsisuuntautuneisuutta vastaan – hänen retoriikassa NATO rinnastui fasismiin Venäjän ollessa anti-fasistinen toimija. Samaa retoriikkaa eräät läntiset vasemmistopoliitikot yhä edelleen viljelevät, ja osa näistä vasemmistolaisten ryhmien johtajista tukee aktiivisesti Venäjän miehitystoimia Ukrainassa – heitä löytyy esim. Saksasta Die Linken ja Italiasta Partito della Rifondazione Comunistan eli PRC:n riveistä. Myös sama retoriikka on nähtävillä yksilötasolla, jossa osa keskustelijoista toistaa Venäjän narratiivia Ukrainasta ja lännestä fasistisena toimijana, Venäjän taistellessa fasismia vastaan.

Näyttää siltä, että Ukrainassa, ideologinen länsivastaisuus yhdistettynä Venäjä-myönteisyyteen sai osan poliittisen kentän äärilaidoista keskinäiseen yhteistyöhön, ja samaa strategiaa Venäjä näyttää koettavan toteuttaa myös länteen kohdistamissaan operaatioissa. Tarvittaessa liittolaisiksi tai yhteistyökumppaneiksi kelpaavat kaikki, joita Venäjä voi hyödyntää omissa operaatioissaan ja tämä suhde saattaa – ainakin eräissä tapauksissa – lännen ideologiset viholliset samaan rintamaan Venäjän kanssa. Aleksander Dugin on esittänyt strategiansa seuraavalla tavalla – tärkeintä ei ole se, ovatko ryhmät Venäjämielisiä vaiko eivät. Se, mitä he vastustavat on tärkeämpää. Vihollisesi vihollinen on ystäväsi. Tätä strategiaa Venäjä näyttää tällä hetkellä myös toteuttavan, sen ohella, että Venäjä erilaisin toimin, kuten vaikuttaminen, propaganda, disinformaatio, keskinäiset sopimukset, pyrkii hajottamaan läntistä yhteisöä. Vastaavia operaatioita maa on toteuttanut esim. Ukrainaa (jatkuu edelleen sodan rinnalla), Georgiaa ja Moldovaa vastaan – jälkimmäisissäkin maissa Venäjän toteuttamien jäätyneiden konfliktien ja miehitysten myötä maan operaatioilla on myös fyysinen ulottuvuus.

Tämä ideologisten äärilaitojen hyödyntäminen näkyy myös Itä-Ukrainan sotatoimialueella kuin myös miehitetyllä Krimin niemimaalla, jossa Venäjän on onnistunut saada riveihinsä myös läntisiä toimijoita niin laitavasemmistosta kuin myös laitaoikeistosta, osan tyytyessä toimimaan Venäjän narratiivin toistajina tahi muulla väkivallattomalla tavalla tukien maan imperialistisia pyrkimyksiä Ukrainassa. Mutta yhtälailla Venäjän proxy-joukkoihin on värväytynyt väkeä äärioikeistolaisista – fasistisista – kuin myös vasemmistolaisista ryhmistä ja liikkeistä sotimaan propagandassa fasisteiksi leimattuja ukrainalaisia vastaan. Myös Suomesta on värvätty (tai värväytynyt) militantteja Venäjän proxy-joukkoihin, ainakin osassa värväytymisiä kontaktihenkilönä on ollut Johan Bäckman ja taustalla ideologiset syyt.

Tiedän, että moni hymähdellen naureskelee Suomessa näkyvälle ”kansallismieliselle” liikehdinnälle, kuinka sitä pidetään loppujen lopuksi merkitykseltään vähäisenä puuhana muun vaikuttamisen rinnalla. Itse näen siinä huomattavan paljon yhtymäkohtia siihen, millaisena Venäjältä organisoitu aktiivinen toiminta Ukrainassa näyttäytyi tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä. Toki yhteiskunnissamme on merkittäviä eroja, mutta toiminnassa on samoja piirteitä ja tätä samankaltaista toimintaa Venäjä harjoittaa useissa eurooppalaisissa valtioissa.

Venäjä pyrkii erilaisin keinoin valjastamaan ryhmiä ja organisaatioita ajamaan sen etua, useissa tapauksissa mukaan on tullut myös puolisotilaallisten joukkojen kouluttaminen – Suomessa tästä ei vielä ole suoria todisteita. Tällaisia ryhmiä kuitenkin löytyy esim. Serbiasta (esim. Serbian Action), Slovakiasta (esim. Slovenski Branci ja Slovenske Hnutie obrody) ja Unkarista (Jobbikiin linkittyvä Legion of Saint Stephen). Todisteiden valossa voidaan myös sanoa Venäjän valtiollisiin toimijoihin linkittyvien ryhmien järjestäneen terroristista koulutusta yksittäisille toimijoille tai ryhmille – tähän joukkoon voidaan laskea ruotsalaiset Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenet Anton Thulin ja Viktor Melin, jotka osallistuivat Venäjällä imperialistisen RID:in yhteistyöorganisaatio Partizan’in järjestämälle koulutusleirille, saaden oppia aseiden käyttöön ja pommien tekoon. Leirin jälkeen kaksikko yhdessä kolmannen henkilön kanssa teki Ruotsissa useita pommiattentaatteja.

Erilaisten poliittisten ja ideologisten ryhmien lisäksi Venäjä on tukeutunut operaatioissaan myös Yön susiin, joka tunnetaan venäläisenä moottoripyöräkerhona. Yön sudet on levittäytynyt useaan maahan – nyt myös Suomeen. Ukrainassa Yön susien paikalliset jäsenet yhdessä venäläisten kanssa osallistuivat Viktor Janukovytšin tukemiseen ja lopulta myös Krimin niemimaan miehitykseen sekä sotatoimiin Itä-Ukrainassa. Yön susien roolista Venäjän hybridisodankäynnin välineenä laajemmin kirjoituksessani: Yön sudet– venäläistä imperialismia kahdella pyörällä. 

Marko

Lähteinä käytetty kirjoituksia:

Anton Shekhovtsov: How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005-2013.

Andreas Umland: The Strange Alliance between Ukrainian “Progressive Socialism” and Russian “Neo-Eurasianism”.

Roman Skaskiw: “Nine Lessons of Russian Propaganda”.

Сезон охоты на атлантизм открыт, Отчет о летнем лагере ЕСМ.

Här krigstränar nazisterna i Ryssland före bombdåden. 

Ja @666_mancer’in ketjua:

https://twitter.com/666_mancer/status/1222855965181083650?s=20 

*: Venäjällä toimivan Taloudellisten- ja poliittisten uudistusten keskuksen mukaan, ESM sai vielä vuosien 2013-2014 kuluessa useita presidentin hallinnon myöntämiä apurahoja, joiden määrä oli yli 18,5 miljoonaa Venäjän ruplaa.