Näytetään tekstit, joissa on tunniste venäläistäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste venäläistäminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. syyskuuta 2020

Venäjän päämäärä – venäläistetty Donbas


Kirjoitukseni otsikko voi tuntua monesta provosoivalta, etenkin kun media Suomessakin usein toistaa ajatusta Ukrainan sisällissodasta ja separatismista – venäjämielisistä – liikkeistä Itä-Ukrainassa, jotka aloittivat taistelun Ukrainan uutta hallintoa vastaan Euromaidanin ja Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehittämisen ja laittoman anneksoinnin jälkeen keväällä 2014, jättäen tavattoman usein avaamatta taustoja sen paremmin, tai kuvaamatta kunnolla Venäjän vuosia jatkunutta työtä Ukrainan epävakauttamiseksi, jonka voidaan sanoa alkaneen laajamittaisemmin Oranssin vallankumouksen jälkeen vuosituhannen alkupuolella, mutta jonka historia erilaisten aktivistiryhmien kautta ulottuu 90-luvun puolelle, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiin vuosiin.

Yllä olevaa kuvausta voimistaa vielä venäläismedioiden valheelliset kuvaukset keväältä ja kesältä 2014, kuinka Itä-Ukrainassa asuva venäjän kielinen väestönosa joutui laajamittaisen vainon kohteeksi. Tämän propagandan eräänä tarkoituksena oli de-humanisoida ukrainalaiset, mutta samalla rakentaa kuvaa siitä, että Itä-Ukrainassa asuvat venäjän kieliset jollain kollektiivisella tavalla tukisivat Venäjän pyrkimyksiä ja tavoitteita, vaikka todellisuudessa valtaosa alueen venäjän kielisestäkin väestöstä oli etnisesti ukrainalaisia, kannattaen – muodossa tai toisessa – yhtenäistä Ukrainaa. (1) Venäjän pyrkimyksiä ja tavoitteita tuki lopulta vain vähemmistö alueen asukkaista, mikä omalla tapaa tuli todistettua alueella keväällä 2014 järjestetyissä mielenosoituksissa, joissa tuettiin niin Venäjää kuin ajatusta ”kansantasavalloista” (mitä sitäkin tarinaa on ulkoa voimistettu) ja joihin Donetskin kokoisessa kaupungissa osallistui parhaimmillaankin vain joitain tuhansia mielenosoittajia, ja joihin saapui huomattavia määriä osallistujia Venäjältä – kyse oli näistä ns. Putinin turisteista.

Ukrainan itäisissä osissa on järjestetty eriasteisia ”kansanäänestyksiä” erosta Ukrainasta 90-luvun puolelta lukien. Kannatus erolle Ukrainasta on aina ollut vähäistä, korkeintaan muutaman prosentin luokkaa. Tämän vuosituhannen puolella keskeisenä tekijänä on ollut Andrei Purgin kumppaneineen, näiden kumppanien joukkoon kuuluu muun muassa Oleg Frolov. Niin Purgin kuin Frolovkin osallistuivat aktiivisesti Venäjällä Evraziyskiy soyuz molodezh’in järjestämille leireille, joka on  Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie’n (MED eli Kansainvälinen euraasialainen liike) tapaan Aleksandr Duginin luomus. (2) Historia ja kevättalven sekä kevään 2014 tapahtumat miehitetyllä Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainassa huomioiden, on helppoa päätellä, ettei ”kansanäänestyksen” tulos kuvaa alueen asukkaiden todellisia mielipiteitä. Silminnäkijähavainnotkin todistavat sen puolesta, että kyseinen ”kansanäänestys” – kuten muutkin ”vaalit” sen jälkeen – oli manipuloitu ja tulos väärennetty.

Yksipuolista ja vääristynyttä kuvaa alueen tilasta lisäsi tuolloin ja lisää edelleen eräiden läntisten kansalaisjärjestöjen kuin myös medioiden tapa esittää niin sotatoimet kuin muutkin tapahtumat yksipuolisessa valossa, jossa Ukraina esiintyy aktiivisena (ja aggressiivisena) toimijana Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden (eli ns. kansantasavaltojen) asukkaiden ja ”separatistien” esiintyessä korkeintaan puolustajan roolissa. Tämä tarina, jota Suomessa erityisen aktiivisesti jakaa Rauhanpuolustajat, noudattaa Kremlin narratiivia Ukrainasta hyökkääjänä ja alueen asukkaista uhreina ja itsensä puolustajina. Totuus jätetään kuitenkin kertomatta, tai siihen viitataan korkeintaan sivulauseessa ja tuolloinkin siten, että perimmäiset syyt jätetään avaamatta. (En nyt itsekään ryhdy tässä kirjoituksessa avaamaan kuviota laajemmin, olen tehnyt sen esim. ”Ukrainan sota: kaikki alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014” -kirjoituksessa).

Venäläismediat alkoivat toistaa hyvin varhaisessa vaiheessa keväällä 2014 propagandistista tarinaa venäläisväestöstä vainon kohteena, samalla ukrainalaisten de-humanisointi-kampanja voimistui voimistumistaan – ukrainalaiset kollektiivisesti leimattiin fasisteiksi ja natseiksi, jotka uhkaavat kaikkien venäläisten ja venäjän kielisten henkeä. Väite oli sikälikin absurdi, että huomattava osa etnisistä ukrainalaisista käytti tuolloin arjessa venäjää, tai venäjä oli heidän kotikieli, mutta eivät he kokeneet heihin kohdistuvan uhkaa heidän äidinkielensä tähden. Narratiivi uhasta rakennettiin rajojen ulkopuolella – Venäjällä – ja tuotiin Ukrainaan ulkoa, samalla keksityt tarinat vainosta levisivät myös läntisiin medioihin. Samaan aikaan miehitetyssä Itä-Ukrainassa alkoi vaino, se ei kohdistunut venäjän kielisiin vaan niihin ukrainalaisiin, jotka tukivat yhtenäistä Ukrainaa, osoittivat tukensa jollain näkyvällä tapaa – toisinaan vainoon riitti syyksi nimetön ilmianto. Ukrainaa tukevien vaino jatkuu edelleen, he ovat erilaisille ilmiantajille vapaata riistaa. Ja koska alueella ei ole toimivaa yhteiskuntarakennetta eikä oikeuslaitosta, on enemmän kuin todennäköistä, että ihmisiä ilmiannetaan ja sen myötä kidutetaan sekä tuomitaan pitkiin vankeusrangaistuksiin perusteetta. (Huom. luonnollisesti kidutus ei ole hyväksyttyä missään tapauksessa).

Miehityksen ensimmäisten kuukausien kuluessa suuri joukko ukrainalaisia joutui pidätetyksi, pidätettyjä kidutettiin ja heidän perheenjäseniä uhkailtiin, osa militanttien ja venäläisoperaattoreiden vangitsemista ukrainalaisista kidutettiin kuoliaaksi. (3 ja 4) Itä-Ukrainassa näytti toistuvan sama mitä kävi Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, jossa ensihetkistä lähtien erilaiset puolisotilaalliset joukkiot vangitsivat ja murhasivat miehitystä vastaan protestoivia ja Ukrainaa tukevia henkilöitä – Krimillä tämän pelottelukampanjan ensimmäisten uhrien joukossa oli Krimin tataari Reşat Amet. (5) Krimin niemimaalla vaino kohdistuu nykyään erityisesti Krimin tataareihin, mutta myös kansalaisaktivisteihin ja toimittajiin sekä kansalaistoimittajiin ja bloggareihin, joiden toimintaa Venäjä pitää itselleen uhkana. Jokaisen kannattaa pohtia mielessään, että miksi. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla vaino kohdistuu hyvin pitkälti samoihin ryhmiin – kansalaisaktivisteihin (joista moni on joutunut pakenemaan alueelta miehitysvuosien kuluessa), bloggareihin ja toimittajiin, esim. toimittaja-bloggari Stanislav Aseejev oli vuosia vangittuna, kunnes viime vuonna (v. 2019) hänet vapautettiin Ukrainan ja miehitettyjen alueiden välisessä vankienvaihto-operaatiossa. Vangitsemisaikana häntä kidutettiin säännöllisesti.

Miehitysvuosien aikana Itä-Ukrainassa eriasteista vastarintaa ja oppositiomielialaa on pyritty nujertamaan pelottelulla ja vainolla, samalla alueen väestöä on ruvettu venäläistämään. Kyseessä ei ole vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta vaan pakkoon ja ohjailuun, sekä lasten kohdalla opettamiseen liittyvä malli. Eräs toiminnan näkyvistä muodoista oli Venäjän passin myöntäminen henkilöille, joilla on ”kansantasavaltojen” passi. Nyt Venäjä rakentaa rinnalle ”ohituskaistaa”, joten tulevaisuudessa henkilö ei enää tarvitse ”kansantasavaltojen” passia saadakseen Venäjän passin. Riittää, että on alueen asukas, saadakseen Venäjän passin.

Miehitetystä Donbasista bussilla "äänestämään" Venäjälle, kuva: Alexei Alexandrov, AP.


















Venäjän kesän ”kansanäänestykseen” liittyi elementtejä, joissa hyödynnettiin Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden venäläistämisprosessia. Tuolloin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla asuvia, Venäjän passin saaneita paikallisia, kuljetettiin äänestämään Venäjälle. (6) Erityisen rumaksi toiminnan teki se, että miehitetyssä Itä-Ukrainassa asuvia on painostettu ottamaan Venäjän passi, monien ”valtion palveluksessa” olevien on ollut suoranainen pakko ottaa Venäjän passi saadakseen pitää työpaikkansa. Opettajia ja muita lasten parissa työskenteleviä on pakotettu ottamaan Venäjän passi työpaikan menettämisen uhalla, luonnollisesti ”turvallisuusviranomaisten” ja vastaavien organisaatioiden jäseniä on pakotettu ottamaan Venäjän passi. Kun huomioidaan toimintaan liittyvä pakottaminen ja uhkailu – opportunismia unohtamatta, on tavallaan yllättävää, ettei miehitettyjen alueiden asukkaista Venäjän passin ole ottanut kuin parisataatuhatta asukasta.

Saksalaisen Stiftung Wissenschaft und Politikin julkaiseman raportin ”Russia’s “Passportisation” of the Donbas” mukaan –

Russia has so far issued almost 200,000 Russian passports to Ukrainians from the “People’s Republics” of Donetsk and Luhansk”. (7)

Emmekä voi olla varmoja siitä, kuinka monella on ollut ennestään Venäjän passi, mutta että heitä kierrätetään Venäjällä hakemassa passi erikoistarpeita varten perustetuista maahanmuuttoyksiköistä, jollaisia on avattu Rostovin alueelle, miehitetyn Itä-Ukrainan rajan tuntumaan, Matvejev-Kurganiin, Pokrovskojeen,  Novošahtinskiin ja Rostovin alueen Donetskiin (pieni kaupunki Venäjällä, rajan pinnassa). Näihin toimistoihin on säännölliset linja-autokuljetukset Donetskista, Jasunuvatasta, Horlivkasta ja Luhanskista. Saamieni tietojen mukaan Venäjältä alueelle muuttaneiden/ siirrettyjen tiedetään saavan miehitetyillä alueilla ”kansantasavaltojen” ”passin”, jonka he käyvät vaihtamassa Venäjän passiin. Tämän monimutkaisen kuvion tarkoituksena on todennäköisesti hämärtää tilastoja. Toiminnan säännöllisyys ja Venäjän aktiiviset toimet omalta osaltaan todistavat sen puolesta, että Venäjä tarkoituksellisesti rikkoo Minskin sopimusten henkeä ja sisältöä vastaan.

Parhaiten Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla venäläistäminen näkyy lasten kasvatuksessa, jonka eräs (vastenmielinen piirre) on lasten militaristinen ja ”patrioottinen” kasvatus, joka varhaisimmillaan alkaa jo ennen kouluikää päiväkodeissa. ”Patrioottisen” kasvatuksen ohella tuhansia lapsia ja nuoria on – osin pakotettuina – osallistunut militaristiseen koulutukseen miehitetyillä alueilla tai Venäjällä. (8) Monissa tapauksissa ”koulutuksen” järjestäjinä toimii nykyisiä tai entisiä sotilaita tai palkkasoturijoukoissa palvelleita miehiä, joista osalla on joko rikollinen tausta tai he ovat sotatoimissa syyllistyneet sotarikoksiin. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tiedetään lapsia kasvatettavan tämän ”patrioottisen kasvatuksen” nimissä vihaamaan Ukrainaa ja ukrainalaisia, ja tarvittaessa tuhoamaan heidät, vaikka pommi-iskuin. Sodan ja miehityksen joskus päättyessä, miehitetyillä alueilla on kasvanut tuhansia lapsia, joiden maailmankuva ja samalla minäkuva on vääristynyt – he tarvitsevat mittavaa, vuosia kestävää, terapiaa ja apua.

Lapsia miehitetyssä Itä-Ukrainassa, Dovzhansk v. 2019. *


















Lapsia ja nuoria Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla juhlistamassa Venäjän lippua, etualalla Yunarmiyan nuoria.


















Edelleen Venäjällä kuin myös miehitetyillä alueilla puheissa korostetaan ajatusta ja ideaa ”kansantasavalloista”, samalla taustalla on käynnissä tämä venäläistämisprosessi, joka näkyy ulospäin parhaiten juuri passi- ja kielipolitiikan kautta. Tässä toiminnassa Venäjä ei edes pyri piilottelemaan toimintaansa, se marssii näkyvästi ja räikeästi sopimusten yli. Näkyvien toimintojen rinnalla Venäjä tuhoaa alueen ukrainalaista identiteettiä lasten ja nuorten militarisoinnilla sekä siirtämällä Venäjältä väestöä Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Saamieni tietojen mukaan osa venäläisistä muuttaa alueelle vapaaehtoisesti, heille luvataan asunto ja kohtuullinen elintaso (huom. asunto on useimmiten miehityshallinnon evakkoon lähteneiltä takavarikoimia asuntoja, eikä kohtuullinen elintasokaan useimmiten pidä paikkaansa), mutta vapaaehtoisten rinnalla alueelle on pakkosiirretty kaukaa Venäjältä kodittomia, narkomaaneja ja muita ongelmaryhmiä, joista Venäjän alueet mitä ilmeisimmin haluavat päästä eroon. Toiminta on kuin neuvostoajoilla, jolloin Donetskin alueelle tuotiin junilla ihmisiä neuvostovaltion muista osista – moni pakolla kotiseudultaan riistettynä. On monella tapaa masentavaa kuinka kyvytön kansainvälinen yhteisö on reagoimaan Venäjän toimiin, vaikka sodan rinnalla muokataan miehitetyn alueen väestön identiteettiä, tehdään siitä ”venäläistä maaperää” kuitenkaan liittämättä aluetta Venäjään. Se, ettei Venäjä toistaiseksi ole anneksoinut Itä-Ukrainaa osaksi itseään, tarkoittaa yksinomaan sitä, että Venäjän johto katsoo miehitettyjen alueiden sellaisenaan palvelevan tällä hetkellä enemmän omia tarkoitusperiään. Mitä seuraa Putinin hallinnon kaaduttua, kun miehitetyt alueet palaavat emä-Ukrainan huomaan? Meidän on turha heristää sormea, jos (kun) tuolloin Ukraina häätää tuhansittain venäläisiä rajan yli itään palauttaen samalla varastetun ja ryövätyn omaisuuden niiden oikeille omistajille, koska Venäjä (ja nämä venäläiset) niittävät sitä mitä ovat kylväneet, siitäkin huolimatta, että kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta sanoa ”Ei”, kun Moskova on siirtänyt heidät kotiseuduiltaan Donbasin aroille. Meidän on parempi valmistautua ennalta myös edellä kuvailemaani skenaarioon, joka on seurausta Kremlin julkeasta – kansainvälisiä sopimuksia pilkkaavasta – politiikasta sen venäläistäessä miehitettyä Itä-Ukrainaa.


Marko


*: Kuva via @loogunda

Miehitetystä Donbasista lisää muun muassa seuraavissa blogeissani ”Unohdettu Donbas, elämää miehitetyillä alueilla”, ”Miehitetty Donetsk – elämää kuolleessa kaupungissa” ja Elämää ’kansantasavalloissa’”. 





sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

YYA-Yleisradio kohti ”Naapurineljännestä”


Kasvoin aikana, jolloin Yleisradion viikko-ohjelmistoon radiossa kuului ”Naapurineljännes”, vartin mittainen ohjelmarupeama, jossa maalailtiin perin aurinkoista ja paikkansa pitämätöntä kuvaa neuvostovaltiosta – vuonna 1978 kyseinen ohjelma venyi puolentunnin mittaan vaihtaen nimeä ”Näin naapurissa” -ohjelmaksi sisällön kuitenkaan kokematta muutosta todenmukaisempaan suuntaan. Ei ole väärin nimittää ohjelmia propagandistisiksi ja disinformatiivisiksi vaikka niissä todennäköisesti totuutta oli siteeksi matkassa.

Tänään aamulla rähmät ”lensivät” silmiltäni lukiessani aamu-uutisia Yleisradion verkkosivulta, kuvittelin siirtyneeni takaisin lapsuuteeni, sillä siihen malliin Yleisradion Venäjän-toimittaja Marjo Näkin Krim-raportissa oli käytetty pastellivärejä, luodakseen aurinkoinen kuva lasten ja nuorten Artek-leiristä miehitetyllä Krimillä: (1)

Lavalla poika laulaa antaumuksella neuvostoiskelmää. Hän on sonnustautunut siniseen verryttelypukuun samoin kuin hänelle suosiotaan osoittavat leiritoverit lavan edessä.

Merenlahdella toinen ryhmä lapsia purjehtii aurinkoisen Mustanmeren poukamassa.

Tervetuloa Artekiin, Venäjän kuuluisimpaan leirikeskukseen. Tänne pääsy on leiriläisille edelleen saavutus, kuten se oli neuvostoaikanakin.” (lainaus Yleltä – uutinen nimeä kirjoitus ei ansaitse).

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Näkki kirjoittaa Krimillä vierailusta ja tapaamisistaan paikallisten kanssa, jostain syystä Näkki ei kuitenkaan ole viettänyt aikaa vainottujen Krimin tataarien kanssa, toukokuisessa kirjoituksessaankin hän vain ohimennen viittaa tataarien vaientamiseen ja siihen, ettei muukaan oppositio pääse ääneen. (2) Mutta ei hän tätä todellisuutta toukokuun kirjoituksessaan todella avaa, ei hän kerro omin sanoin niistä vainoista, joiden kohteeksi Krimin tataarit tai miehitystä vastustaneet henkilöt joutuivat – ja joutuvat edelleen.

Jos toukokuinen kirjoitus oli horjuva, naiivi ja positiivisia maisemia maalaileva, Näkin uusin kirjoitus tamperelaisen Sofian ajasta Artek-kesäleirillä on sitten totaalinen riman alitus. Kyse ei ole journalismista vaan jostain aivan muusta, nimittäin luettuani kirjoituksen mielessäni kävi häivähdyksenomaisesti ajatus siitä, mitä tuumaisimme, jos toimittaja maalailisi samoja mielikuvia vieraillessaan nuortenleirillä 30-luvun Saksassa Sachsenhausenin keskistysleirin liepeillä.

Kuinka lapset lausuvat runoja, esiintyvät toinen toisilleen, purjehtivat ja kilpailevat toistensa kanssa – ja sivulauseessa viitattaisi naapurissa sijaitsevaan keskitysleiriin. Juuri näin vastuuttomasti Näkki kirjoituksessaan toimii:

Venäjän ulkopuolella leirille pääsevät valitaan kilpailuissa, joita järjestävät venäläiset säätiöt. Ne ovat ainakin näennäisesti erillään Venäjän valtiosta. Syy on Artekin sijainti, joka on vallatulla Krimin niemimaalla.”

Kirjoitus on alusta loppuun kritiikitön ja yksipuolinen, etten sanoisi jopa harkitsematon, mutta suurinta harkitsemattomuutta osoitti Näkin työnantaja Yleisradio julkaistessaan yksipuolisen Venäjän narratiivia toistavan kirjoituksen nyky-Krimistä osana Venäjää, jonne matkustaa lapsia viettämään leirielämää myös ulkomailta, Suomestakin kolmin kappalein.

Ja sitä paitsi, kirjoituksessa on ilmeisiä virheitä ja se välittää suoranaisia valheita:

Artek on lasten maa, eikä tässä maassa ole osavaltioita, kansalaisuuksia tai politiikkaa, luonnehtii Artekin johtaja Konstantin Fedorenko.”

Esittäessään moisen väitteen Artekin johtaja Konstantin Fedorenko valehtelee, niin että korvat heiluvat, nimittäin Artek on myös tätä:


































Ei myöskään unohdeta leiriohjelmaan kuuluvia ”Setä Vova, yhdymme viimeiseen taisteluun” -huutoja, tai voihan se vaan olla, että Näkiltä ja ulkomaalaisilta vierailta kätketään osa leirillä vallitsevasta todellisuudesta – mutta toimittajan tehtävään pitäisi ymmärrykseni mukaan kuulua tietty kriittisyys ja ennalta tutustuminen, etenkin kun tässäkin tapauksessa vieraillaan Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ja haastatellaan lapsia tavanomaisesta poikkeavassa paikassa.


Näkin raportin mukaan yksi Artekiin lapsia luotsaavista säätiöistä on Živaja klassika eli Elävä klassikko, jonka rahoitus tulee Nornickeliltä sekä Kremlin rahoittamalta Presidentin stipendit -säätiöltä. Tänään Nornickel on eittämättä useimmille suomalaisille kiekkofaneille nimenä tuttu, Vladimir Putinin kiekkokaveri Vladimir Potaninin ollessa Norilsk Nickel -konsernin suurin omistaja ja tulevaisuudessa KHL-Jokereiden merkittävimpiä, jollei merkittävin rahoittaja Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n kautta.

Marjo Näkin artikkelista: ”Turvatoimet ovat järeät. Alueelle ei pääse ilman lupia, ja autot tarkistetaan perusteellisesti porteilla.”

En lainkaan ihmettele, sillä olisihan se perin noloa, jos ulkopuoliset pääsisivät vapaasti alueelle katsomaan ja näkemään mitä leirillä myös tehdään ”kulttuuririentojen” ja ”kisailun” ynnä ”purjehduksen” lomassa.

Yunarmiyan aka Putin jugend nuoret opettavat leiriläisille ”itsepuolustusta”.





















Ja onhan se myös lapsia varjeltava miehitetyn Krimin todellisuudelta – miehittäjän Krimin tataareihin kohdistamalta vainolta, mielivallalta ja alueen etenevältä venäläistämiseltä.

Krimin tataarien vainoa – kesäkuun 10. 2019. (3)



















Viimeksi tällä viikolla Venäjän turvallisuuspalvelu FSB suoritti miehitetyllä Krimin niemimaalla etsintöjä sekä pidätysten sarjan Krimin tataareiden koteihin kolmella eri paikkakunnalla, kaikkiaan kymmenkunta Krimin tataarien aktiivia pidätettiin ”terrorismisyytteiden” nojalla. Kuten ymmärrämme, syytteet on tekaistut, miehittäjän tarkoituksena on luoda pidätyksillä ja terrorilla pelon ilmapiiri, jotta miehityksen vastustus päättyisi. 

Tämän vuoden puolella Venäjän turvallisuusjoukot miehitetyllä Krimin niemimaalla ovat tehneet lukemattomia etsintöjä ja iskuja Krimin tataarien koteihin ja yhteisöihin – kymmeniä tataareja on pidätetty ja vangittu odottamaan näytösoikeudenkäyntejä. Lukuisia tataariaktivisteja on pahoinpidelty ja kidutettu vangitsemisten yhteydessä, saman kohtalon kokevat muutkin pidätetyt – kysymys kuuluukin, että kuinka usein olette lukeneet miehittäjän mielivallasta miehitetyllä Krimin niemimaalla suomalaismedian uutisoimana? Niille ei juurikaan ole uhrattu aikaa, sen sijaan saamme lukea kirjoituksen, joka on sisällöltään kuin revitty Johan Bäckmanin kohudosentti-blogista, että näin korkealla tasolla journalismi Yleisradiossa näyttää Krim-uutisoinnissa olevan. - Toivottavasti huominen on parempi!

Ja, koska maailmanaika on mitä on, haluan tähdentää, että tämä ei ole hyökkäys leirille osallistuvia lapsia vastaan vaan kritiikki kohdistuu ydinomaa vastuuttomiin, osin häikäilemättömiin, aikuisiin, jotka alistavat lapset osaksi propagandaa, jota Yle jakaa eteenpäin.



Marko





Ammuntakuvat Artek-leiriltä huhtikuu 2018 via @KrimRt.