Taivaallisen sotnian muistolle

 

Maidan Nezalezhnostin ympäristö, Kiovan keskustassa, muuttui helmikuun 18.–21. päivä 2014 sotatantereeksi, sittemmin Venäjälle paenneen, Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon pyrkiessä kukistamaan raakaa voimaa käyttäen marraskuussa 2013 alkaneen Euromaidan-kansanliikkeen. Helmikuun 20. päivä jää historiaan Euromaidanin verisimpänä päivänä, jolloin kymmeniä ukrainalaisia menehtyi taisteluissa hallinnon erikoisjoukkoja sekä Venäjältä Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneita tarkka-ampujia vastaan. Päivä jää Kiovan verilöylyn ohella historiaan myös päivänä, jona Venäjä aloitti Krimin niemimaan valtaukseen tähtäävän operaationsa lyöden samalla ensitahdit käynnissä olevalle sodalle.

Ukrainassa muistetaan vuosittain näitä reilua sataa vapauden puolesta henkensä antanutta – heitä kutsutaan taivaalliseksi sotniaksi (ukr. Небе́сна Со́тня). Sotnia itsessään on sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen eskadroonaa. Taivaallinen sotnia on siis taivaallinen eskadroona.

Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyydenaukiolle kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 eli Janukovytšin kukistumiseen saakka tuhansia ukrainalaisia puolustamaan demokratiaa – muuttamaan maansa suunnan. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi.

Aukiolle saapui ukrainalaisia kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonechny, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen ul. Instytutskalla 19. helmikuuta 2014. Nuorimmat menehtyneet olivat alle parikymppisiä, kuten Dmitro Maksimov,  Ustym Holodnyuk ja Nazar Voitovitš. Timo Hellenberg kirjoittaa omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta seuraavaa:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ’Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä’. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (1)

Kirjassa toistuu useita kertoja Hellenbergin silminnäkijähavainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys – se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle, valtaa itselleen haalivalle, valtiojohdolle.

Ukrainan suurlähetystöllä Helsingissä järjestettiin tänään muistotilaisuus, jossa halukkaat saattoivat sytyttää kynttilät Euromaidanin uhrien muistolle – tämä kaikki toteutettiin suurta varovaisuutta noudattaen, pitäen mielessä koronavirusepidemian.

Taivaallinen sotnia, Kiova kesäkuu 2014.

Kuten tiedämme, kansa voitti taistelun ja Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta 21. helmikuuta 2014 ensin maan itäosiin Harkovaan – jonne häntä kuljettaneet helikopterit laskeutuivat 22. helmikuuta klo. 03:00. Vielä saman päivän aikana Janukovytš jatkoi matkaa tukialueelleen miljoonakaupunki Donetskiin. Donetskista, pakomatkalla ollut ja käytännössä valtansa jo menettänyt ”presidentti”, yritti poistua lentäen Venäjälle. Kaupungin kansainvälisellä lentokentällä Janukovytšia kuljettaneen koneen lentoonlähtö estettiin viranomaisten toimesta, niinpä hän siirtyi kentältä tukijoidensa kanssa Alueiden puoluetta rahoittaneen, Ukrainan rikkaimpiin miehiin kuuluvan, oligarkki Rinat Akhmetovin ”residenssiin”.

Iltayöstä Donetskista autosaattueella paennut Janukovytš saapui aamuyöstä 23. helmikuuta 2014 Berdjanskin alueelle Asovanmeren pohjoiselle rannalle, josta hänen seurueineen lennätettiin venäläiskoptereiden kyydillä, Asovanmeren vastarannalle, Jeiskin kaupungin länsipuolella sijainneeseen  venäläiseen sotilastukikohtaan. Tukikohdan alueelta  Janukovytš lennätettiin kuljetuskoneella Krimin niemimaalle. Krimiltä Viktor Janukovytš pakeni venäläisellä sota-aluksella pysyvämmin Venäjälle. (2)

Ukrainassa verenvuodatus ei suinkaan loppunut Viktor Janukovytšin paettua Kiovasta. Seurasi Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitys, mikä sekään ei ollut täysin veretön operaatio, vaikka niin mediassa usein kerrotaan. Ukrainan kokemat sotilaalliset tappiot jäivät vähäisiksi, mutta jo miehityksen alkupäivinä ensimmäiset Krimin tataarit ”katosivat”. Hyvin pian seuraa alkoivat tehdä ukrainalaisaktivistit. Osa kadonneista on sittemmin löydetty murhattuna, osan ollessa edelleen kateissa, osan istuessa venäläisillä vankileireillä poliittisina vankeina näytösoikeudenkäyntien jälkeen – joidenkin onnekkaiden on onnistuneet sittemmin vapautua ja päästä palaamaan Ukrainaan vankienvaihto-operaatioiden tai vastaavien vapauttamistapahtumien seurauksena. Krimin niemimaalla siviileiden kärsimys edelleen jatkuu miehityshallinnon terrorisoidessa Krimin tataareja ja muita ukrainalaismielisiä – väärän jumalan tunnustaminen riittää vainonkohteeksi joutumiseen.

Krimin niemimaan miehitystä seurasi kaaoksen leviäminen Itä-Ukrainaan. Maaliskuun 13. 2014, Donetskissa ”putinin turistit” hyökkäsivät Ukrainan uutta hallintoa tukevien mielenosoittajien kimppuun, jolloin Donetskin alueella syntynyt, Euromaidan-aktivisti Dmitro Tšernjavskij kuoli puukoniskuihin. ”Putinin turisteja” seurasi kaaos, väkivalta ja sota – yli neljätoistatuhatta kuollutta ukrainalaista, sotilaita ja siviilejä: miehiä, naisia ja lapsia.

”Lämpimät” terveiseni Vladimir Putinille:

Näpit irti Krimistä!

Get Out of Crimea!

Путин, вон из Крыма!

Me emme unohda!

Слава Україні!

Marko

 

Lähteet:

1. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.

2. kuvaus Viktor Janukovytšin paosta perustuu Hromadske Internationalin julkaisemaan videoon ”How Ukraine’s Ex-President Viktor Yanukovych escaped to Russia after Euromaidan”.

Kuvat Marko Enqvist.

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” Serhyi Nigoyan – Euromaidanin ensimmäinen uhri. Nigoyan menehtyi ul. Hrushevskohon yhteenotossa saamiinsa ampumahaavoihin varhain aamulla 22. tammikuuta 2014. Kyseisessä yhteenotossa menehtyi myös valkovenäläistaustainen, UNSO:on kuulunut, Euromaidan-aktivisti Mikhail Zhyznevskij.

Kuva kirjasta ”The Celestial Hundred” – “Небесна сотня”.

Maidanilta ”Putinin turisteihin”

Vaikka Euromaidanin päättymisestä ja vallan vaihtumisesta Ukrainassa on vierähtänyt aikaa jo reilut kuusi vuotta, niin silti edelleen monelle Euromaidan ja sitä vastustanut anti-Maidan on herättänyt kysymyksiä. Olen niihin eriasteisella kärsivällisyydellä vastannut lukuisia kertoja, ei vain tämän vuoden puolella, vaan aiempinakin vuosina, mutta ehkäpä on perusteltua kirjoittaa lyhyt yhteenveto aiheesta, mutta laajennan aiheen käsittelyä sen verran, että poimin mukaan kevättalvella ja keväällä 2014 Ukrainan etelä- ja itäosissa esiintyneet Venäjää tukevat mielenilmaukset, joihin osallistui yhteensä tuhansia venäläisiä, joita siirrettiin paikkakunnalta toiselle busseilla ja tila-autoilla, ja joita paikalliset – ukrainalaisiksi itsensä tuntevat – nimittivät yksintein ”Putinin turisteiksi”.

Euromaidanista löytyy suomeksi kirjoitettua laajempia artikkeleja, sitä on myös käsitelty kirjallisuudessa, joten suosittelen kiinnostuneita lukemaan Timo Hellenbergin ja Nina Leinosen (nykyisin Järvenkylä) yhdessä kirjoittaman teoksen ”Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta”, jonka erinomaisen laadukas ja avaava Euromaidan kuvaus on juuri Hellenbergin käsialaa.

Lyhyemmin Euromaidanin tapahtumia kuvataan Johannes Remyn teoksessa ”Ukrainan historia”, mutta teoksen lukeminen on suositeltavaa, koska se merkittävällä tavalla avaa lukijalle sitä, mistä Ukraina on tullut ja mihin se on menossa. Maan ja alueen historia on myös meille suomalaisille vähän tunnettu, joten tämäkin on yksi peruste lisää tarttua kirjaan.

Maidan Nezalezhnosti, Kiova – joulukuu 2013. (1)

Maanlaajuinen Euromaidan

Useimmille meistä Kiovassa, marraskuun 2013 lopusta helmikuun 2014 loppuun, järjestetyt Euromaidan mielenosoitukset ovat tuttuja. Tuolloin ja senkin jälkeen uutisvirrassa on harvemmin mainittu sitä, että liikehdintä oli käytännössä koko maan laajuinen. Kiovan Euromaidania tukevia mielenosoituksia järjestettiin kautta Ukrainan lännestä itäisimpään kolkkaan ja pohjoisesta etelään aina Krimille saakka. Myös niillä alueilla, joita Venäjä tukemiensa joukkojen kanssa nyt miehittää, järjestettiin useita Euromaidania ja lopulta Ukrainan yhtenäisyyttä tukeneita mielenosoituksia.

Kiovassa Euromaidan alkoi kerätä tuhansien sijaan ensin kymmeniä tuhansia ja lopulta satoja tuhansia osallistujia – parhaimmillaan Euromaidan mielenilmauksiin otti yhdellä osaa Kiovassa noin 800 000 ihmistä – joidenkin arvioiden mukaan jopa yli miljoona.

Säännöllisesti Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyydenaukiolle kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 eli Janukovytšin kukistumiseen saakka tuhansia ukrainalaisia tukijoineen puolustamaan demokratiaa. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi. Heitä oli kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonechny, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen ul. Instytutskalla 19. helmikuuta 2014. Nuorimmat menehtyneet olivat alle parikymppisiä, kuten Dmytro Maksimov,  Ustym Holodnyuk ja Nazar Voytovych. Kuten Timo Hellenberg omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta kirjoittaa:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ”Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä”. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Kirjassa toistuu useita kertoja silminnäkijän havainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys – se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto.

Itä-Ukrainassa järjestettiin ensimmäiset Euromaidania tukevat mielenosoitukset jo marraskuun 2013 lopulla, Donetskissa 26. marraskuuta kymmeniä mielenosoittajia osallistui Euromaidan-tukimielenosoitukseen. Joulukuussa järjestettiin jo merkittävästi suurempia tukimielenosoituksia, Donetskissa noin 500 henkeä kokoontui mielenosoitukseen joulukuun 2013 lopulla, ja Luhanskissakin tuhat varhaisessa vaiheessa joulukuuta.

Historioitsija Alexander J. Motyl kuvailee Donetskissa järjestettyä mielenosoitusta seuraavasti – “500 marchers to assemble in Donetsk is the equivalent of 50 000 in Lviv or 500 000 in Kiev” – kuvaus kertoo erinomaisesti sen, kuinka paljon silloisen presidentti Viktor Janukovytšin tukialue erosi merkittävästä osasta Ukrainaa. (3) Eräs merkittävimmistä tekijöistä eroon Donetskin alueen ja muun Ukrainan välillä oli Janukovytšin aluetta suosinut politiikka sekä paikallinen, vuosia kestänyt propaganda, jossa korostettiin alueellisia eroja Ukrainan yhtenäisyyden sijaan. Rahoittajina toimi Alueiden puoleen ohella Venäjälle intressejä omaavat oligarkit sekä paikallispoliitikot, mahdollisesti myös venäläiset organisaatiot.

Tavattoman usein vaille huomiota jää Euromaidanin tueksi 30. marraskuuta 2013 Kiovassa luotu auto-Maidan (ukr. Автомайдан), jolla silläkin oli toimintaa kautta Ukrainan – ei pelkästään Kiovan alueella. AutoMaidanin tehtäviin kuului muun muassa polttopuiden, polttoaineen ja renkaiden toimittaminen mielenosoituksiin, loukkaantuneiden vieminen sairaanhoitoon ja muun lainen toiminnan tukeminen ja vapaaehtoispartiointi kaduilla.

Vallan jo vaihduttua Ukrainassa ja Venäjän aloittaman Krimin niemimaan miehitysoperaation jo alettua, maaliskuussa 2014 Donetskissa järjestettiin lukuisia tuhansia ihmisiä koonneita Ukrainan uutta hallintoa ja maan yhtenäisyyttä sekä EU-integraatiota tukeneita mielenosoituksia.

Donetsk, maaliskuu 2014.

Edes maaliskuun mielenosoituksissa vuotanut veri ei pysäyttänyt kansalaisia – 13. maaliskuuta Donetskin alueella syntynyt Dmytro Chernyavskiy puukotettiin kuoliaaksi Venäjää tukevien mielenosoittajien hyökättyä EU-integraatio-tukimielenosoitukseen osallistuneiden kimppuun. Viimeiset vapaata Ukrainaa tukevat mielenosoitukset järjestettiin Donetskissa niinkin myöhään kuin huhtikuun lopulla 2014, tuolloin kaupunki oli siirtymässä anarkiaan – Ukrainalle lojaaleiden poliisien oli vaikea suojella kansalaisia, jotka käyttivät oikeuttaan ilmaista mielipiteensä.

Donetsk 24. huhtikuuta 2014 – viimeisiä kaupungissa järjestettyjä Ukrainaa tukeneita mielenosoituksia (kuva: Hromadske.ua).

Anti-Maidanista ”Putinin turisteihin”

Eräässä aiemmin kirjoittamassani havainnossa tulin maininneeksi sen, että ainakin Ukrainan itä- ja eteläosissa presidentinhallinnolta – käytännössä Viktor Janukovytšilta – tuli valtion, kuntien ja oppilaitosten työntekijöille kehotus osallistua Euromaidania vastustaviin ja presidenttiä tukeviin mielenosoituksiin. Tällaisia kehotuksia ja ohjeita annettiin vielä helmikuun puolella (v. 2014), mutta tuolloin käskyillä ja ohjeistuksilla ei tietojeni mukaan ollut kuitenkaan suuren suurta vaikutusta. Ne saivat enää liikkeelle vain yksittäisiä henkilöitä oppilaitoksista ja valtion- ja alueiden toimielimistä. Donetskissakaan, Viktor Janukovytšin ydintukialueilla, tukimielenosoitukset eivät keränneet todella suuria ihmisjoukkoja mukaansa missään vaiheessa, vaikka alueella viranomaisten ohella presidenttiä ja Alueiden puoluetta tukenut media valjastettiin kampanjointiin mukaan.

Hallinnon järjestämien mielenilmausten ohella anti-Maidaniin kuului myös spontaaneja elementtejä ja mielenilmauksia, Janukovytšilla oli aitoja tukijoita, jotka olivat valmiit puolustamaan presidenttiään. Osa tukijoista ei kuitenkaan hyväksynyt voimankäyttöä ja rikollisia otteita kansaa vastaan, joita nähtiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa Euromaidania. Eikä moni pitänyt tavasta, jolla Viktor Janukovytš oli presidenttinä toiminut, työskennellessään ajoittain hyvinkin itsevaltaisesti sekä suosiessaan lähipiiriään – mikä oli entisestään lisännyt korruptiota maassa, ja heikentänyt luottamusta valtiollisiin instituutioihin.

Ensimmäiset anti-Maidan mielenosoitukset Kiovassa järjestettiin marraskuun 2013 lopulla (29. marraskuuta Europa aukion mielenosoitukseen saapui 3000 henkilöä). Tiedetään, että osassa mielenosoituksia Alueiden puolue maksoi 100 hryvniaa kullekin osallistujalle, osaa kerrotuista mielenosoituksista puolueettomat tahot eivät kyenneet todistamaan järjestetyiksi. ”Mielenosoittajille” maksamiseen hallinnon tukijat turvautuivat myöhemminkin, ja samaa taktiikkaa käytettiin myöhemmin keväällä Itä- ja Etelä-Ukrainassa järjestettyjen ”mielenosoitusten” aikana kun Venäjältä tuotiin bussilasteittain ns. Putinin turisteja ”mielenosoituksiin”. Heille maksettiin kymmenistä satoihin rupliin osallistumisesta Ukrainan uuden hallinnon vastaisiin ”mielenosoituksiin” – näihin ”mielenosoituksiin” osallistui myös henkilöitä, jotka sittemmin osallistuivat sotatoimiin venäläisjoukoissa.

Joulukuussa 2013 Kiovassa järjestettiin noin tuhat henkeä koonnut Janukovytšia tukenut mielenilmaus, johon osallistujille mediatietojen mukaan maksettiin jopa 200 hryvniaa. Suurimmat Kiovan mielenosoitukset järjestettiin Alueiden puolueen organisoimina ja maksamina kuun puolivälissä, jolloin Ukrainan itä- ja eteläosista tuotiin junittain hallinnon työntekijöitä perheineen sekä opiskelijoita mielenosoituksiin. Poliisitietojen mukaan joulukuun 14. mielenilmaukseen Europa aukiolle osallistui jopa 60 000 mielenosoittajaa, silminnäkijöiden mukaan korkeintaan 20 000 henkeä. Kiovan suurten mielenilmausten järjestelyssä Janukovytšin hallinto hyödynsi muun muassa Alueiden puoluetta, Ukpromakord’ia (asevoimien silloinen elintarvikehuollosta vastannut organisaatio), Ukrainan rautatielaitosta sekä sisäministeriötä. Edes Kiovan anti-Maidan-mielenosoituksista Janukovytšin hallinto ei kyennyt järjestämään pysyvää vastavoimaa Euromaidanille, joulukuun 15. päivän mielenosoitus järjestettiin Europa aukiolla, joka oli jo illalla silminnäkijäkuvausten mukaan tyhjä – kuin autiomaata.

Donetskista kuljetettiin Janukovytšin kannattajia junilla jopa Kiovaan asti ”mielenosoituksiin”, toisaalta joulukuussa 2013 kaupungissa jouduttiin peruuttamaan anti-Maidan mielenosoitus, koska väkeä ei saatu riittävästi liikkeelle. Donetskissa toteutettiin myös pienessä mittakaavassa se, mikä Kiovassa toteutettiin monta kertaa laajemmin Donetskin kokemusten jälkeen, nimittäin joulukuun alussa Donetskin suurimpaan anti-Maidan mielenosoitukseen osallistui jopa 15 000 henkeä, joista monet tuotiin linja-autoilla muualta Donetskin oblastista. Joidenkin tietojen mukaan operaatioon oli varattu yli sata linja-autoa.

Suurimpaan Itä-Ukrainassa järjestettyyn anti-Maidan mielenosoitukseen otti osaa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kyseessä oli Harkovassa 30. marraskuuta järjestetty tunnin kestänyt mielenilmaus. Harkovan mielenilmaus oli sikäli poikkeuksellinen, että siinä tuettiin hallintoa mutta myös EU-integraatiota, joten se ei ole verrattavissa suureen osaan anti-Maidan mielenilmauksia. Mediatietojen mukaan myös Harkovassa maksettiin ainakin osalle mielenosoittajia, samoin aluehallinnon ja valtion työntekijöitä oli kehotettu osallistumaan mielenilmaukseen.

Myös Ukrainan kommunistinen puolue tukiryhmineen järjesti omia anti-Maidan-mielenosoituksia, heidän mielenosoituksiin otti osaa parhaimmillaan pari tuhatta henkeä. (4) Ensimmäisen 24. marraskuuta 2013 Kiovassa – sittemmin kaadetun – Leninin patsaan äärellä. Puolue järjesti myös Donetskissa 1. joulukuuta mielenosoituksen, johon osallistui parisataa iäkkäämpää kaupunkilaista – mielenilmauksen teemana oli Ukrainan, Venäjän ja Valko-Venäjän liiton väistämättömyys.

Krimin Sevastopolissa äärioikeistolainen Rus’ky blok (Russian block) eli ”venäläinen ryhmä” järjesti joulukuussa 2013 mielenilmauksia Janukovytšin ja Ukraina-Venäjä-yhteistyön tueksi. Joulukuussa ryhmän johto tapasi Venäjän yhtenäisyys -puolueen johtajan Sergei Aksjonovin kanssa Venäjän Krimin pääkonsulin. Tapaamisessa oli kaksi aihetta, anti-Maidan sekä niemimaan irrottaminen Ukrainasta. Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan, Aksjonov nimitettiin Krimin tasavallan pääministeriksi ja Ukraina on antanut hänestä pidätysmääräyksen.

Tammikuussa 2014 Ukrainassa järjestettiin vielä muutama merkittävämpi anti-Maidan mielenilmaus, joihin osallistui muutamia satoja henkilöitä – harvemmin paikalle saatiin yli tuhat osanottajaa. Joulukuun ja tammikuun aikana hallinnon tueksi ryhdyttiin muodostamaan titushkoista ja Venäjää tukevista kasakoista partioita, jotka suorittivat ensivaiheessa sen likaisen työn, jota sisäministeriön erikoisjoukot ja muut valtiolliset organisaatiot eivät voineet tehdä. Näiden ryhmien tukena oli useilla Ukrainan alueilla myös Yön susien motoristeja, joita saapui Krimille ja myöhemmin Itä-Ukrainaan myös Venäjältä. Nämä, hallinnon luvalla, rikollisesti toimivat ryhmät suorittivat Euromaidanin aikana lukuisia väkivallantekoja, myös murhia.

Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, sen joukot saivat tukea alueelle siirtyneistä titushkoista sekä Yön susien jäsenistä, (5) ja kuten Euromaidanin aikaan, myös miehityksen alkuvaiheessa niin titushkat kuin myös Yön susien jäsenet syyllistyivät julmuuksiin Ukrainan hallinnon kannattajia sekä Krimin tataareja vastaan. Venäjä hyödyntää edelleen titushkoja sekä muita rikollisjengejä (mukaan luettuna Yön sudet) ja ryhmiä miehittämillään alueilla pelon ilmapiirin ylläpitämisessä sekä väkivallanteoissa.

Krimin niemimaan miehityksessä Venäjän ei tarvinnut turvautua ns. Putinin turisteihin, sen sijaan myöhemmin keväällä Venäjältä lähetettiin organisoidusti Ukrainan itä- ja eteläosiin omalta maaperältään ”mielenosoittajia” Venäjää tukeviin mielenosoituksiin – näiden mielenosoittajien joukossa oli myös Venäjän proxy-joukoissa myöhemmin esiintyviä taistelijoita ja militanttikomentajia, kuten sotarikollinen Arseni Pavlov eli ”Motorola”. Itä-Ukrainassa vieraili tuolloin myös lukuisia venäläisiä ekstremistejä tapaamassa yhteistyökumppaneitaan sekä alueella toimivia operaattoreita. Russian Imperial Movementin eli Russkoe Imperskoe Dvizhenie delegaatio, vetäjänään Nikolai Trushchalov, vieraili Donetskissa 14. maaliskuuta 2014, tavaten alueen venäjämielisen äärioikeiston edustajia sekä ”Donetskin kansantasavalta” -liikkeen edustajia, joka oli vuosien ajan tehnyt yhteistyötä venäläisen ekstremisti ja ideologi Aleksandr Duginin luomuksen Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM:n kanssa. (6) Russian Imperial Movement on rakentanut verkostojaan myös Pohjoismaihin, se on tehnyt yhteistyötä myös kansallissosialistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa. (6)

Odessan alueelle, Ukrainan Mustanmeren rannikolle, saapui kollaboraattoreita myös Transnistrian alueelta, joka Venäjän tuella ja aseilla irtautui Moldovasta 90-luvun alussa ja jonka alueella on sijoitettuna yli tuhat venäläissotilasta.

Maalis-huhtikuussa 2014 L. monen muun paikallisen ohella havaitsi, etteivät puhemiehet ja naamioidut tunnuksettomat asemiehet Donetskin keskustassa olleet paikallisia, muutama poikkeus vahvisti tämän säännön. Paikallisille heidät paljasti kieli, joko he eivät osanneet tai ymmärtäneet paikallista ”sekaleipää” (alueella puhuttua ukrainan ja venäjän sekoitus). Puhumattakaan, että he olisivat ymmärtäneet ukrainaan – ei, heidät tunnisti Venäjältä tulleiksi kielestä ja aksentista saattoi päätellä alueen, joku oli Moskovasta, toisia tuli Pietarista saakka kuin myös Uralin takaa.

”Donetskin aluehallintorakennuksen ympärillä oli tunnuksettomia taistelijoita, osa oli maastopuvussa, osa pukeutuneena siviiliksi – miehet olivat aseistautuneita rynnäkkökiväärein. Jututettuani huomasin, etteivät he olleet paikallisia.”

Toisaalta läheskään kaikki paikalliset eivät ymmärtäneet kenen tai minkä takia he osoittivat mieltään:

”Nyt tiedän, että Janukovytšin tukijoita käytettiin hyödyksi, samoin Majakista (Маяк) tuotiin väkeä protesteihin. Olin pettynyt, kun näin ihmisiä kokoontuvan aukiolle jokainen viikonloppu. Moni Venäjältä Itä-Ukrainaan muuttanut eläkeläinen kuvitteli rakentavansa Neuvostoliittoa uudelleen – he haikailivat Neuvostoliiton perään, eivät Ukrainan tai Venäjän vaan Neuvostoliiton,” donetskilaisen L:n havaintoja vuoden 2014 mielipuolisesta keväästä.

Havaintoja

Siinä missä Euromaidan ja sitä tukenut auto-Maidan olivat kansalaisten spontaaneja liikkeitä, joissa kansalaiset toivat julki pettymyksensä, ja muistuttivat päättäjiä demokratiasta, arvoista ja suunnasta, johon Ukraina kulkisi, jos EU assosiaatiosopimus hylätään – samalla muistutettiin päättäjiä siitä, että kyse oli Ukrainan (ja tulevien sukupolvien) tulevaisuudesta. Kuten Johannes Remy Ukrainan historia teoksessaan viittaa, Viktor Janukovytšin kaudella Ukraina siirtyi hämmästyttävän nopeasti takaisin Leonid Kutšman kauden autoritaariseen presidenttijohtoiseen järjestelmään. (7) Tämä siirtyminen takaisin autoritariaan, ja uhka vielä pidemmälle menevistä muutoksista, jotka veisivät Ukrainaa kohti totalitaarisesti johdettua valtiota, saivat kansalaiset liikkeelle – eivät vain itsensä vaan myös lastensa tulevaisuuden tähden. On hyvin todennäköistä, että pelko yhteiskunnan muuttumisesta entistä autoritaarisemmaksi omalta osaltaan kampanjoi Janukovytšin hallintoa vastaan, estäen täten anti-Maidania nousemasta todelliseksi kansanliikkeeksi. Käytännössä ilman mittavia tukitoimia, rahalahjoituksia, värväämistä jne. anti-Maidan mielenosoitukset jäivät hyvin usein vaatimattomiksi satojen tai muutaman tuhannen kansalaisen hetkelliseksi mielenilmaukseksi – kansanliikkeestä ei siis voida hyvälläkään tahdolla puhua.

Aivan kuten anti-Maidanin kohdalla, Viktor Janukovytšin kukistumisen jälkeen Ukrainan itä- ja eteläosien uuden hallinnon vastaiset mielenosoitukset keräsivät harvoin ilman tukea suuria ihmisjoukkoja mukaansa. Silminnäkijähavaintojen mukaan Donetskissa maaliskuun lopulla 2014 mielenosoitukset olivat kutistuneet satojen ihmisten joukkokokouksiksi, joiden osallistujakunta oli pääosin eläkeläisiä ja vähäosaisia, jotka todennäköisesti elivät enemmän menneisyydessä (Neuvostoliitossa) kuin siinä hetkessä. Ukrainan hallinnon vastaiset mielenosoitukset alkoivat saada uudelleen pontta vasta siinä vaiheessa, kun Venäjältä ryhdyttiin lähettämään organisoidusti väkeä (eli ”Putinin turisteja”) mielenosoituksiin ja luomaan kaaosta, jotka sitten huhtikuun puolella etenivät hallintorakennusten haltuunottoihin ja, Venäjän organisoimaksi, aseelliseksi toiminnaksi – lopulta sodaksi.

Marko

1. Kuva via: http://links.org.au/node/3932 

2. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.

3. A Free Donetsk? – Alexander J. Motyl.

4. https://www.kyivpost.com/article/content/ukraine-politics/numerous-parties-associations-plan-rallies-in-kyiv-on-sunday-332350.html 

5. https://www.theguardian.com/world/2014/feb/28/ukraine-night-wolves-military-seize-crimea 

6. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

7. Ukrainan historia: Johannes Remy s. 257.

Lähteinä hyödynnetty myös silminnäkijähavaintoja sekä erilaisia medioita ja julkaisuja, kuten Kyiv Post, Hromadske.ua ja Donbas in Flames -teosta sekä Kharkiv Human Rights Protection Group’in verkkosivua khpg.org.

Kuusi vuotta sitten ukrainalaiset ottivat kohtalon omiin käsiinsä

– Euromaidanin alkutahdit lyötiin 

Marraskuun 22. päivä 2013 Yleisradion uutisessa Ukrainan päätöksestä olla allekirjoittamatta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa mainittiin lyhyelti seuraavaa:

”Euroopan unioni pettyi Ukrainan päätökseen keskeyttää vapaakauppasopimuksen valmistelut unionin kanssa. Päätös kirvoitti myös noin tuhannen ihmisen mielenosoituksen Kiovan keskustassa torstai-iltana.” (1)

Niin, edellisenä iltana marraskuun 21. 2013 Kiovan Mohyla-akatemian opiskelijoiden johdolla ensimmäiset ukrainalaiset lähtivät pettyneinä osoittamaan mieltään Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyyden aukiolle Ukrainan silloista presidenttiä Viktor Janukovytšia vastaan hänen päätettyä olla allekirjoittamatta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa ja aiottua hakea tiiviimpää taloudellista suhdetta Venäjän kanssa Ukrainan jouduttua Moskovan voimakkaan painostuksen kohteeksi. Myös Ukrainan parlamentissa Verkhovna Radassa osoitettiin tuolloin mieltä presidentin ja hallituksen päätöstä vastaan.

Kuten Timo Hellenberg omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta kirjoittaa:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ”Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä”. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Euromaidanin ensimmäisenä vaatimuksena oli tosiaankin assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen allekirjoittaminen ja vaatimus lupausten täyttämisestä. Ukrainan silloisen hallinnon otettua käyttöönsä kovat otteet, ja ryhdyttyä voimalla nujertamaan Euromaidania, vaatimukset kasvoivat ja lopulta vaadittiin silloisen presidentti Janukovytšin ja hallituksen sekä parlamentin erottamista. Nujertaminen alkoi aamuyöllä 30. marraskuuta viranomaisoperaatiolla rauhanomaisia maidanilaisia vastaan. Sisäministeriön Berkut-erikoisjoukkoihin kuuluvat mellakkapoliisit toimivat iskunyrkin kärkenä – kymmeniä Maidanilla olleita opiskelijoita ja muita siviileitä jäi erikoisjoukkojen jalkoihin osan onnistuessa pakenemaan aukiolta katua ylös suojaan Mihailovin luostariin, 

Marraskuun 30. tapahtunut Euromaidanin nujertaminen brutaalia väkivaltaa käyttäen muodostui vedenjakajaksi, Ukrainan hallinnon operaatio muodostui strategisen luokan virheeksi, sillä turvautumalla brutaaliin väkivaltaan se tuli avanneeksi Pandoran lippaan – paluu entiseen oli entistä vaikeampaa.

Liekehtivä Maidan.

Tammikuussa 2014 Kiovan keskusta muistutti ajoittain taistelutannerta, vul. Hrushevskoholla oli otettu rajusti yhteen jo useamman päivän ajan, mutta 22. tammikuuta 2014 yhteenottojen seurauksena kaksi maidanilaista menetti henkensä. Berkutin hyökkäyksen seurauksena armenialais-ukrainalainen Serhyi Nihojan ja valkovenäläistaustainen, ukrainalaiseen UNSO:on kuulunut, Mikhail Zhiznevsky menehtyivät ampumahaavoihin.

Mikhail Zhiznevskyn muistomerkki vul. Hrushevskoholla Kiovassa (6/2014).*

Viimeistään  vul. Hrushevskoholla käydyn brutaalin yhteenoton myötä ylitettiin raja, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta entiseen, mutta viitteitä – enteitä – tällaisesta oli saatu jo reilu kuukausi aiemmin joulukuun puolella turvallisuusjoukkojen pyrkiessä voimatoimin maidanin murskaamiseen. Tapahtumista joulukuun 11. 2014, Timo Hellenberg kirjoittaa osuudessaan kirjassa ”Silminnäkijät: Taistelu Ukrainassa” seuraavaa:

”Heti kahden jälkeen yöllä Kiovan kaupungissa kuvailtiin vallinneen lähes keskiaikaisen tunnelman. Mihailovin luostarin oppipoika Ivan oli luvan saatuaan hälyttänyt apuvoimia Maidanille soittamalla hätäsoittoa kirkonkelloilla kello kahdesta kello viiteen aamulla. Tämä oli yksi mieleenpainuvimpia tapahtumia koko Maidanin aikana ennen sen veristä loppunäytöstä. Edellisen kerran tämä oli tapahtunut 1240-luvulla mongolien hyökätessä Kiovaan.” (3).

Kolmea kuukautta myöhemmin, helmikuun 18. – 21. päivä 2014 käytyjen raskaiden katutaisteluiden jälkeen, ukrainalaisia vastaan aseensa kääntänyt Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta helmikuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä Harkovaan, Ukrainan itäosiin. Myöhemmin helmikuussa 2014 hän pakeni Venäjän miehittämän Krimin niemimaan kautta Ukrainasta Venäjälle, järjestäen helmikuun 28. päivä tiedotustilaisuuden Rostov-na-Donussa Venäjällä. Valta maassa vaihtui, taistelussa vapauden ja arvokkuuden puolesta reilut sata ukrainalaista menetti henkensä.

Euromaidanin uhrit taivaallinen sotnia – Небесна сотня.*

Helmikuussa 2014 taistelu vapaudesta Maidanilla päättyi, sen sijaan sota itsenäisyyden ja vapauden puolesta alkoi Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmikuun loppupuolella, ja myöhemmin keväällä masinoitua sodan Ukrainan itäosiin.

Venäjän asevoimat miehittämässä Krimin niemimaata. (4)*

Kuullessani ukrainalaisilta ystäviltäni kuusi vuotta sitten Kiovassa kokoonnuttavan jälleen Maidan Nezalezhnostille hiukan samalla tapaa kuin Oranssin vallankumouksen aikaan, en saattanut arvata mihin nämä vuodet vievät minut, ja ystäväni Ukrainassa. Yllä kuvailemani tapahtumat olivat vasta tuloillaan, tuskin kukaan saattoi aavistaa hallinnon turvautuvan brutaaliin voimaan, kuitenkin lopulta häviten taiston Maidanille kokoontuneille ukrainalaisille – nuorille ja vanhoille, miehille ja naisille – kansalaisille, jotka ottivat kohtalon omiin käsiinsä.

Слава Україні!

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-6947768 

2. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.

3. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 91.

4. Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии, kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

*: Kuvat Marko Enqvistin kokoelmista.

Viisi vuotta sotaa Ukrainassa

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin viisi vuotta sitten keväällä 2014, jolloin Venäjän operaattoreiden johdolla Ukrainan itäosissa Donetskin ja Luhanskin alueilla ryhdyttiin valloittamaan hallintorakennuksia sekä merkittävinä pidettäviä kohteita.

Donetskissa maaliskuun 2014 alkupuolella mielenosoittajat miehittivät osia Donetskin aluehallintorakennuksesta, maaliskuun 6. Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n joukot siivosivat rakennuksen mielenosoittajista, joiden joukossa oli Venäjältä tulleita operaattoreita. Donetskissa paikallisia mielenosoittajia alkoi kerääntyä kaupungin keskustaan Leninin aukiolle yhdessä Venäjältä saapuneiden agitaattoreiden kanssa, maaliskuun ensimmäisen puoliskon jälkeen väkimäärät aukiolla alkoivat huveta – kuun toisella puoliskolla viikonvaihteen mielenilmauksiin saapui korkeintaan tuhatkunta mielenosoittajaa ja joitain satoja uteliaita paikallisia seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tuolloin Ukrainan hallintoa tukeviin mielenosoituksiin osallistui enemmän ihmisiä kuin näihin ulkoa johdettuihin mielenosoituksiin kaupungin keskustassa.

Huhtikuun 6. reilut tuhat mielenosoittajaa vaati Donetskissa järjestettäväksi ”kansanäänestystä” alueen tulevaisuudesta – miljoonan asukkaan kaupungista löytyi tuhatkunta mielenosoittajaa ynnä päälle jokunen bussilastillinen ”Putinin turisteja” Venäjältä vaatimaan ”kansanäänestystä”. Samaan aikaan Luhanskissa noin tuhat mielenosoittajaa ja Venäjän operaattoria hyökkäsi Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n päämajaan miehittäen sen.

Donetskin aluehallintorakennus 10. huhtikuuta 2014, kuva @ukrpravda_news.

Tämän jälkeen tapahtumat etenivät entistä nopeammalla tahdilla Ukrainan itäosissa, huhtikuun 12. oli tulevien tapahtumien kannalta merkittävä päivä. Tuolloin Venäjän GRU:n upseerin Igor ”Strelkov” Girkinin ryhmä aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk -alueella miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin miehittämältä, Ukrainalle kuuluvalta, Krimin niemimaalta.

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.”

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

Paikallisilta saamieni tietojen mukaan seuraavien päivien ja viikkojen kuluessa osa alueen poliisin ja sisäministeriön joukoista siirtyi suoraan Venäjän organisoiman ”kansantasavallan” alaisuuteen, osan jäädessä kotiin syystä tai toisesta ja vain pienen osan pysytellessä uskollisena Ukrainan uudelle hallinnolle, ja tämä uudelle hallinnolle uskollisten määrä oli aivan liian vähäinen, jotta he olisivat kyenneet kontrolloimaan kaupunkia ja pitämään järjestystä yllä, niinpä huhtikuun toisella puoliskolla Donetsk alkoi siirtyä vääjäämättä kohti anarkiaa, jossa valta oli sillä, jolla oli ase (riittävästi voimaa käytössään).

Samaan aikaan meille media syötti tarinaa venäläisistä ”uhreina”, venäläisiin kohdistuneista ”vainoista” – läntisiin medioihin alkoi levitä tarinoita, jotka on jälkikäteen todistettu Venäjän valtiojohtoisten mediatalojen propaganda ja disinformaatiokampanjoiksi. Jos alueen asukkaat olivat Oranssin vallankumouksen aikaan päässeet ”nauttimaan” venäläispropagandasta, keväällä 2014 sama propaganda iski alueelle monta kertaa voimakkaammin ja toisin kuin vuosikymmentä aiemmin, perinteisen median ohella internetiä hyödynnettiin täydellä teholla. Erilaiset ”uutissivut” ja portaalit levittivät uutisia vainoista, keskitysleireistä, jonne venäläismiehiä viedään – perinteisiäkin keinoja hyödynnettiin.

Kollaboraattoreiden ja propagandistien toimesta alueella levitettiin huhuja ja juoruja ”ukrainalaisten perustamasta keskitysleiristä, josta XX oli onnistunut pakenemaan” – nämä tällaiset tarinat muuttuivat uskottaviksi. Keskustelin niistä tuolloin L:n kanssa, hän kertoi, kuinka työpaikallakin niistä puhuttiin ja tarinoita levitettiin – myöhemmin juorujen lähde paljastui kollaboraattoriksi, jonka työ palkittiin miehitysvallan toimesta.

Kokonaiskuvaa oli jopa paikan päällä hankalampi hahmottaa kyseisinä päivinä tapahtumien vyöryessä hyökyaallon lailla yli, ajan myötä palaset kuitenkin loksahtivat paikalleen – sekava vyyhti sai kaipaamaansa järjestystä.

”Nyt tiedän, että Janukovytšin tukijoita käytettiin hyödyksi, samoin Majakista (Маяк) tuotiin väkeä protesteihin. Olin pettynyt, kun näin ihmisiä kokoontuvan aukiolle jokainen viikonloppu. Moni Venäjältä Itä-Ukrainaan muuttanut eläkeläinen kuvitteli rakentavansa Neuvostoliittoa uudelleen – he haikailivat Neuvostoliiton perään, eivät Ukrainan tai Venäjän vaan Neuvostoliiton.”

Anarkian ja sodaksi edenneen miehityksen alun keväällä ja kesällä 2014 Donetskissa kokenut L.

Viktor Janukovytšin kaudella Alueiden puolueen toistuva ”iskulause” oli ollut ”Donbas elättää Ukrainan!” L:n mukaan moni uskoi iskulausetta, he ottivat sen todesta – eivät he kuitenkaan ajatelleet itsenäisyyttä Ukrainasta vaan laajempaa itsehallintoa Donbasiin.

”Moni kuvitteli saavansa, vähän enemmän rahaa ja rikkauksia!”

Huhtikuussa 2014 L. monen muun paikallisen ohella havaitsi, etteivät puhemiehet ja naamioidut tunnuksettomat asemiehet kaupungin keskustassa olleet paikallisia, muutama poikkeus vahvisti tämän säännön. Paikallisille heidät paljasti kieli, joko he eivät osanneet tai ymmärtäneet paikallista ”sekaleipää” (alueella puhuttu ukrainan ja venäjän sekoitus). Puhumattakaan, että he olisivat ymmärtäneet ukrainaan – ei, heidät tunnisti Venäjältä tulleiksi kielestä ja aksentista saattoi päätellä alueen, joku oli Moskovasta, toisia tuli Pietarista saakka kuin myös Uralilta.

”Donetskin aluehallintorakennuksen ympärillä oli tunnuksettomia taistelijoita, osa oli maastopuvussa, osa pukeutuneena siviiliksi – miehet olivat aseistautuneita rynnäkkökiväärein. He eivät olleet paikallisia”.

Mukana oli myös paikallisia, osa oli ollut Venäjän värväämiä ja käynyt Venäjällä erilaisilla leireillä jo vuosien ajan, (1) kuten Andrei Purgin, joka nousi hetkeksi parrasvaloihin Donetskissa, kunnes Denis Pushilinin myötävaikutuksella joutui poistumaan – käytännössä pakenemaan – alueelta, tai Oleh ”Shamaani” Frolov, rihkamakauppias Majakin torialueelta (Маяк), joka osallistui taisteluihin Donetskin lentokenttäalueella ja joka – tietojeni mukaan – viettää tänään aikaa enemmän pullon kuin ”vallankumouksen” parissa.

Donetskissa ”törmäsi” pitkin kevättä ja alkukesää vetelehtiviin ”testaajiin”, vieraillessaan rautatieaseman alueella L. oli huomannut asemalla ja sen tuntumassa vetelehtimässä nuoria epäsiistejä – ilmeisen köyhiä – miehiä, valtaosa oli aseettomia. L. pani merkille miesten hakeutuvan paikallisiksi olettamiensa ihmisten luo, pysähtyen juttelemaan jatkaen sitten matkaa. Hänen luo tuli nuorehko epäsiisti mies, jutteli ensin muutamia sanoja ihan niitä näitä. Katsellessaan köyhää ja epäsiistiä miestä L. ymmärsi, ettei tämä ”каца́п” ole mihinkään matkalla, mikä kävi ilmi lopulta kysymyksistäkin.

Juteltuaan niitä näitä mies ryhtyi kyselemään mielipidettä Ukrainasta ja Venäjästä – sodasta, voimakkaan venäläisellä aksentilla. Mies oli tullut Ukrainaan – Donetskiin, vieraaseen maahan ja kaupunkiin, häntä tenttaamaan. tullut kaukaa Venäjältä – kuka hänet oli lähettänyt, kuka hänelle maksoi ja kuinka paljon – ne olivat asioita, joita L. ei voinut mieheltä kysyä (vaikka halusikin). Mies oli testaaja, keskustellessaan kollegoiden kanssa myöhemmin työpaikalla tapahtuneesta, lähes kaikille kollegoille oli kertynyt kokemusta testaajista – henkilöistä, jotka keräsivät informaatiota näennäisen viattomalla tapaa.

Samalla tavalla kuin pienemmilläkin paikkakunnilla, Donetskissa tämä kaikki oli organisoitua ja valmisteltua kaoottisesta tunnusta huolimatta – Venäjä oli valmistellut tämän kaltaista operaatiota todennäköisesti kauemman aikaa mitä monikaan arveli. Tuolloin keväällä 2014 näkyvästi toimivat venäläiset iskuryhmät yhdessä ”Putinin turistien” ja paikallisten kollaboraattoreiden ohella olivat viimeinen vaihe, ennen alueen luisumista pois Ukrainan hallinnasta. Ukrainan yhteiskunnallista heikentämistä ja horjuttamista oli harjoitettu Venäjän toimesta jo vuosien ajan poliittisen ja talouden vaikuttamisen keinoin, sekä sitten erilaisten pienryhmien avulla. Venäläinen raha oli korruptoinut entisestään heikkoa Ukrainaa.

Keväällä 2014 liekkejä kohosi useammalla paikkakunnalla Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Donetskista länteen masinoitujen ”kansannousujen” avulla Zaporižžjassa ja Dniprossa (ent. Dnipropetrovsk) Ukrainan tuore hallinto yhdessä paikallisten avulla kukisti Venäjää tukevat ryhmittymät, niin ikään Harkovan ja Pultavan (ukr. Poltava) alueiden rajalla Venäjää tukevat ryhmät saarrettiin ja pidätettiin. Maan lounaiseen kolkkaan Odesaan kohdistui paine Transnistrian alueelta, yhteenottoja nähtiin kevään kuluessa useita – Ammattiliittojentalon palo kymmenine uhreineen jäi miljoonien mieleen. Tapahtunut säikäytti myös Donetskissa, ihmiset pelkäsivät mihin se johtaa – brutaaliin väkivaltaanko jo miehitetyssä Donetskissa, jonne toukokuussa saapui satoja taistelukokemusta keränneitä tšetšeenitaustaisen Vostok-pataljoonan militantteja. Kaupunkiin, jossa valmistauduttiin taisteluun Sergei Prokofjevin mukaan nimetystä lentokentästä.

Vostok-pataljoonan militantteja Donetskissa, toukokuu 2014. (2) 

Ukrainan hallinnolle Harkovan pitäminen oli, jos mahdollista, Donetskiakin tärkeämpää – sen menettäminen olisi avannut tien Venäjältä Dneprille – niinpä Ukrainan resurssipulan kanssa painiskeleva hallinto joutui tekemään ikäviä valintoja, mikä teki helpommaksi maan itäosien miehittämisen. Mutta kuten kesä 2014 osoitti, elokuussa Ukrainan hallinto oli ottanut haltuunsa merkittäviä osia aiemmin miehitetyistä alueista, oli todennäköisesti enää viikoista kyse, kunnes koko maa olisi ollut jälleen Ukrainan hallinnon kontrollissa ja jäljellä olisi ollut järjestyksen palauttaminen ja hallinnon vakiinnuttaminen myös Ukrainan Donbasiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, siinä vaiheessa, kun Ukraina oli valmistautumassa viemään operaation päätökseen, Venäjä aloitti laajan offensiivin Ukrainaan.

Tilannekartta 21.8.2014, ns. kansantasavaltojen alueet pilkottu kolmeen osaan. (3) 

Viimeistään tuolloin, elokuussa 2014, silmien olisi pitänyt avautua ja tyhmimmänkin ymmärtää mistä Ukrainassa on kyse – Venäjän sodasta Ukrainaa vastaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, koska edelleenkin läntinen media kieltää tapahtuneen – ei halua kirjoittaa asioista oikeilla termeillä. Ei puhu sodasta silloin kun pitäisi puhua siitä, ja pitäisi puhua Venäjän laittomasta miehityksestä ja sodasta Ukrainassa.

* * *

Tässä kirjoituksessa hyödynsin Donetskissa syksyyn 2014 asuneen muistoja, etenkin mielipuolisen kevään 2014 osalta, koettaen asetella ne oikeisiin tapahtumakohtiin. Syksyn koittaessa lähes koko elämänsä Donetskissa asunut L. joutui poistumaan kaupungista – mukaansa hän sai sen minkä jaksoi kantaa: muutama kassi ja nyssäkkä käsissään hän astui bussiin jättäen koko elämänsä taakseen. Hänen, minun ja miljoonien muiden haaveena on miehityksestä vapaa Donetsk ja Ukraina.

”Kun ukrainalaiset vapauttivat kesällä Slovjanskin, uskoin, että kaikki päättyy vielä hyvin, että seuraavaksi on Donetskin vuoro. Painajaisuni ei päättynytkään, Donetskia ei vapautettu… Menetin kodin!”

L. on syntynyt Neuvostoliitossa, kasvanut aikuisuuteen Neuvostoliitossa rautaesiripun takana – elänyt lähes koko ikänsä loppukesään 2014 Donetskissa. Hän on ylpeä juuristaan – ukrainalaisuudestaan.

Kirjoituksessa olen myös hyödyntänyt vuosi sitten kirjoittamaani blogia ”Miehitetty Donetsk– elämää kuolleessa kaupungissa”.

Слава Україна!

Marko

1. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

2. https://www.youtube.com/watch?v=Oy0WrD9izNo 

3. https://conflictreport.info/tag/russian-invasion/ 

Sanoja ja selityksiä:

Маяк (suom. majakka): ostosalue – tori ul. Arteman varrella Kyivskin alueella luoteeseen Donetskin keskustasta.

Маяк’ia todennäköisesti hyödynnettiin paljon operaation valmistelussa, alueella yrittäjänä toiminut Oleh ”шаман” Frolov toimi etenkin keväällä ja kesällä 2014 militanttikomentajana, mutta jo ennen tätä hän oli vieraillut militaristisilla EMS-leireillä Venäjällä. Leirien toiminta perustui Alexander Duginin ajatuksiin. Myös muita Маяк’illa työskennelleitä siirtyi kesällä 2014 miehitysjoukkojen tukijoiksi tai militanttiyksiköihin eli ns. aluepuolustuspataljooniin.

Каца́п: alun perin halventava nimitys venäläismiehestä, nyt ”katsapeiksi” voidaan kutsua ivallisesti kaikkia venäläisiä.

Liberate Crimea – Crimea is Ukraine!

Viitisen vuotta sitten – 20. helmikuuta 2014 – Venäjä aloitti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen sotilasoperaation, tämä voidaan päätellä Venäjän operaation ”kunniaksi” lyömistä ansiomitaleista sekä muista tiedoista. Venäjä aloitti operaation hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovytš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Tuolloin Kiovan kaduilla virtasi kansalaisten veri Janukovytšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän voimakkaalla tuella, ukrainalaisten taistelua vapaudesta.

Kuten tiedämme, kansa voitti taistelun ja Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta 21. helmikuuta 2014 ensin maan itäosiin Harkovaan – jonne häntä kuljettaneet helikopterit laskeutuivat 22. helmikuuta klo. 03:00, vielä saman päivän aikana Janukovytš jatkoi matkaa Donetskiin. Donetskista, pakomatkalla ollut, valtansa menettänyt ”presidentti”, yritti poistua lentäen Venäjälle. Kaupungin kansainvälisellä lentokentällä Janukovytšia kuljettaneen koneen lentoonlähtö estettiin viranomaisten toimesta, niinpä hän siirtyi kentältä tukijoidensa kanssa Alueiden puoluetta rahoittaneen oligarkki Rinat Akhmetovin ”residenssiin”. Alkuyöstä Donetskista autosaattueella poistunut Viktor Janukovytš saapui aamuyöstä 23. helmikuuta Berdjanskin alueelle Asovanmeren rannikolle, josta hän siirtyi venäläiskoptereiden kyydillä Venäjälle Jeiskin lähistöllä sijainneeseen sotilastukikohtaan, ja sieltä kuljetuskoneella Krimille. Krimiltä Viktor Janukovytš pakeni venäläisellä sota-aluksella pysyvämmin Venäjälle.*

Helmikuun 25. ja 26. 2014 Venäjältä saapuneet erikoisjoukot aloittivat merkittävien kohteiden miehittämiset Krimin niemimaalla. Helmikuun 26. ja 27. välisenä yönä klo. 04:20 – 04:30 venäläiset erikoisjoukot aloittivat operaation Krimin alueparlamentin valtaamiseksi Simferopolissa ja 27. helmikuuta ”pienet vihreät miehet” nostivat Venäjän lipun Krimin alueparlamentilla salkoon. Miehitystä vastustava siviilivastarinta Krimillä ei päättynyt tähän – se jatkuu edelleen.

Suomessa asuvat ukrainalaiset ynnä Krimin tataarit eivät ole menettäneet toivoaan saada Venäjän miehittämä Krim – ja miehitetty osa Donbasia – takaisin Ukrainalle. Edessä on pitkä tie, mutta Venäjälle on syytä tehdä selväksi kaikissa mahdollisissa käänteissä se, ettei sillä ole kuin tie kuljettavana ja se on vetäytyminen kaikilta sen miehittämiltään alueilta. Tämä tarkoittaa lännessä toimia poliitikoilta mutta yhtälailla kansalaisilta – lauantainen Liberate Crimea – Crimea is Ukraine -mielenosoitus, joka päättyi Venäjän suurlähetystön edustalle Tehtaankadulla Helsingissä, oli yksi lenkki tässä ketjussa, jossa Venäjää (ja siinä samalla helsinkiläisiä) muistutetaan siitä, että miehitystä ei ole unohdettu.

On myös ensiarvoisen tärkeää, että Venäjää muistutetaan (ja tarvittaessa sanktioidaan) sen hallintoja horjuttavasta toiminnasta Moldovassa ja Georgiassa. Venäjän toimien myötä kummankin valtion alueelle on muodostunut alueita, jotka eivät ole hallitusten kontrollissa ja joilta alueilta Venäjä vaikuttaa Moldovan ja Georgian alueille, mutta myös kolmasiin maihin, kuten Transnistriasta (Moldovan alueella) osaan Ukrainaa.

Reitti Havis Amandalta Tehtaankadulle Krimiä miehittävän Venäjän suurlähetystön edustalle.

Havis Amandan patsaalla Liberate Crimea -marssille lähdössä.

Marssilla Tehtaankadulle.

Tehtaankadulla, taustalla Krimin niemimaata miehittävän Venäjän suurlähetystö.

* * *

 23 лютого 2019 р. в Гельсінкі перед російським посольством відбулася акція протесту проти окупації Криму Росією. В акції протесту прийняли участь українці, які мешкають у Фінляндії та фіни, які підтримують боротьбу України проти агресії Росії.

Учасники протесту заявили, що захват території незалежної держави є не прийнятним для цивілізованого світу, та ця ситуація змушує замислитися, що агресивні дії Росії можуть бути спрямовані і на інші сусідні країни. Якщо Росія здійснила напад  на Україну, то чого вона не може зробити те ж саме з іншою країною? Чому? Тому,  що час ще не прийшов? Та цього не може бути?  

* * *

”Lämpimät” terveiseni Vladimir Putinille:

Näpit irti Krimistä!

Get Out of Crimea!

Путин, вон из Крыма!

Me emme unohda!

Marko

*: Kuvaus perustuu Hromadske Internationalin videoon ”How Ukraine’s Ex-President Viktor Yanukovych escaped to Russia after Euromaidan”.

Kuvat ja satelliittikuvan muokkaus Marko Enqvist.