Daria Dugina, ei mikään sivullinen uhri vaan pesunkestävä kansankiihottaja

 

Venäjän diktatorisen johtajan Vladimir Putinin ideologiseksi isäksi mainitun Aleksandr Duginin tytär Daria Dugina (Platonova) kuoli viime yönä autopommi-iskun seurauksena Moskovan suurkaupunkialueella. Tapahtunut on päätynyt uutisotsikoihin myös Suomessa, valitettavaa on se, että otsikoissa ja uutisen ingressissä mainitaan liian harvoin – jos kertaakaan – Daria Duginan todellista luonnetta. Se nousee esille vasta itse uutisessa ja sielläkin osana kokonaisuutta, joissa tarkastellaan lähinnä Aleksandr Duginin uraa ja ideologista toimintaa.

Seuraavaksi muutamia perinteisten suomalaismedioiden otsikoita tapahtuneesta:

Ilta-Sanomat: ”Putinin ’aivoina’ pidetyn miehen tytär tapettiin pommi-iskussa Moskovassa

Venäläismedian mukaan filosofi Aleksandr Duginin tytär menehtyi pommi-iskussa lähellä Moskovaa, kertoo BBC.” (1)

Yleisradio: ”Tunnetun venäläisen äärioikeistolaisajattelijan tytär kuoli autopommi-iskussa

Aleksandr Duginin tytär Darja Dugina ajoi isänsä autoa, jossa myös Aleksandrin piti olla.” (2)

Helsingin Sanomat: ”’Putinin aivojen’ Aleksandr Duginin tytär murhattiin lauantaina Moskovassa autopommilla – Duginin oli tarkoitus tulla samaan autoon, mutta perui viime hetkellä

Iskun kohteena tai toisena kohteena uskotaan olleen Vladimir Putinin ideologiseksi innoittajaksi kutsuttu Aleksandr Dugin. Tytär Darja Dugina kuoli heti.” (3)

Iltalehti: ”Kuoliko ’Putinin aivojen’ tytär vahingossa? Pekka Toveri Twitterissä: ’Voi olla merkki valtakamppailusta Venäjällä’.” (4)

Kaikki esille nostamani media sortuvat otsikoinnissaan virheeseen, jossa attentaatissa menehtynyt Daria Dugina esitellään vain ja ainoastaan isänsä tyttärenä unohtaen hänen omat meriittinsä propagandistina ja kansankiihottajana. Luonnollisesti isällään Aleksandr Duginilla on suuri merkitys siihen millainen tyttärestä on kasvanut. Hän on viitoittanut tien, jota tyttärensä kulki ja joka päättyi viime yönä Moskovan suurkaupunkialueella Daria Duginan ollessa palaamassa Zakhar Prilepinin järjestämiltä kutsuilta isänsä Land Cruiserilla.

Toisaalta ei maineikas ja arvostettu BBC onnistunut sen paremmin otsikoidessaan tapahtuneen ”Darya Dugina: Daughter of Putin ally killed in Moscow blast”. (5)

Mutta yhtäkaikki, Daria Dugina on itse saarnannut televisiossa kansanmurhaa ukrainalaisille ja vaatinut Ukrainan ja ukrainalaisuuden tuhoamista. Hän on itse vieraillut venäläisten tuhoamassa Mariupolissa ja Azovstalissa häpäisemässä kaupungin puolustajien maineen.

Viimeisimmässä Zvezdaan kirjoittamassa artikkelissaan Daria Dugina kirjoitti siitä, kuinka Ukraina järjesti tapahtumia Butšassa, (6) jatkaen artikkelillaan sitä valheiden saagaa, jota venäläispropagandistit kuin myös Venäjän valtiolliset mediat levittävät Ukrainasta Butšan joukkotuhonnan tekijänä. Todisteet osoittavat Butšankin tapauksessa vain ja ainoastaan Venäjään, sen joukot syyllistyivät Butšassa julmuuksiin, joista maan johto kuten eivät raakuuksien tekijätkään kanna vastuuta.

Kaikessa tässä on kyse Duginan omista valinnoista, vaikkakin isänsä viitoittamaa tietä kulkien. En todellakaan osaa olla pahoillani, että tuo tie tuli kuljettua viime yönä loppuun. Sitä niittää mitä kylvää!

Daria Dugina venäläisten tuhoamassa Mariupolissa.*

Pommin tuhoama Aleksandr Duginin maastoauto, jolla tyttärensä ajoi viime yönä.**

Oma lukunsa näissä uutisotsikoissa ja ingresseissä on Aleksandr Duginin roolin korostaminen, se varmasti tuo ylimääräisiä klikkauksia, kun Aleksandr Duginin kuvaillaan olleen Putinin ”aivojen”, mitä voi pitää kohtuullisena liioitteluna herran vuonna 2022, mutta onko tämä liioittelu tarpeellista, kun samalla häivytetään attentaatissa kuolleen Daria Duginan omaa roolia? Uutisissa nämä suomalaismediat muistavat mainita, vähintäänkin viittauksen omaisesti, todellisuudesta. Siitä, ettei Aleksandr Duginin rooli niin merkittävä olekaan, mitä otsikot antavat ymmärtää. Helsingin Sanomat esittää asian näin suoraan –

”Todellisuudessa Dugin ei liene Putinin lähipiiriä, ja hänen vaikutustaan Putinin toimintaan on todennäköisesti liioiteltu.

STT:n haastattelussa vuonna 2014 Dugin itse kiisti arvelut siitä, että hän olisi Kremlin tai Putinin ideologi. Sen sijaan hän sanoi, että Putin oli tuolloin alkanut puhua lisääntyvässä määrin samoista asioista, joista Dugin itse on kirjoittanut.” (7)

Yleisradiokin viittaa Helsingin Sanomiin sekä toimittaja ja tutkija Kamil Galeeviin kuvaillessaan Duginin todellista merkitystä nyky-Venäjällä. Ja koskapa Aleksandr Dugin on itsekin joutunut Venäjällä ulommaisille kehille (ei häntä kuitenkaan merkityksettömänä voi pitää), onkin varsin kyseenalaista medioilta korostaa Aleksandr Duginin roolia ja häivyttää Daria Dugina tyttäreksi, joka menehtyi attentaatissa. Todellisuus kun saattoi olla se, että kumpikin oli tarkoitus tappaa tai sitten vain toinen. Todennäköisesti kumpikin, koska Aleksandr Dugin vain joitain hetkiä ennen lähtöä päätti käyttää toista autoa, mutta epäilen, ettei hänen tarkoituksensa ollut uhrata tytärtään (jonkin suuremman puolesta?) vaan kenties joku toteutti tehtäväänsä muuttaessaan Duginin aikeet matkata samalla autolla tyttärensä kanssa. Kenties…

Samalla on muistettava myös se, että kirjoitukset, joissa Dugin nostetaan jalustalle tai joissa hänet kuvaillaan ”nukkemestariksi” taustalla, ovat kirjoituksia ja kuvauksia, jotka palvelevat ennen kaikkea juuri Duginia itseään.

Huomioitavaa kuitenkin on se, että Duginilta löytyy menneisyydestä kirjoituksia lasten uhraamisesta asian puolesta. Tämä vain huomiona, en kuitenkaan itse lähde ulottamaan spekulointia tähän suuntaan, koska tämän kirjoituksen kannalta se on suhteellisen merkityksetöntä.

Vaikka Dugin onkin joutunut ulommaisille kehille viime vuosina, ja hänen vaikutusvaltansa (jos sitä koskaan on oikeasti ollutkaan) on vähentynyt, ei hänen tekoja voi kuitenkaan täysin pyyhkiä olemattomiin. Hänen roolinsa on huomioitava, kun tarkastellaan Venäjällä käytyä ja käynnissä olevaa keskustelua ”suurvenäläisyydestä” äärioikeistolaisine, jopa fasistisine, painotuksineen, ja kuinka Venäjän oikeus on toimia Ukrainan ja Valko-Venäjän alueiden hallitsijana.

Dugin on kehitellyt 1990-luvulta lähtien ajatuksiaan ”euraasialaisesta” geopolitiikasta, jossa Venäjä johtaa koko Eurooppaa, niin ikää hän on kehitellyt ajatuksia Saksan sitomisesta Venäjään. Duginin luomuksia ovat Evraziyskiy soyuz molodezhi ja Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie, joiden verkostojen kautta eurasianismia (tai neo-eurasianismia) levitettiin Venäjän naapurimaihin. Näiden liikkeiden ideologisille ”nuorisoleireille” osallistui väkeä myös Ukrainasta, miehiä ja naisia, joista osa nousi (hetkeksi) merkittävään rooliin Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla vuosien 2014 ja 2015 aikana. Sellaiset donetskilaiset, kuten Andrei Purgin ja Oleg Frolov osallistuivat Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM:n leireille.

Dugin puhumassa ESM:n leirillä v. 2006.

Oleg ”Shamaani” Frolov harjoitusleirillä Venäjällä v. 2009.

Anton Shekhovtsov blogissaan ”How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005–2013” tarkastelee sitä, kuinka eurasianistinen liikehdintä oli yksi niistä verkoston osista, joita Venäjällä hyödynnettiin epävakauden ja sodan valmistelussa. (8)

* * *

Tämän kirjoituksen kannalta teon tekijän tai tarkoitusperän spekulointi on toisarvoista, jokainen kuitenkin olettaa, tänne asti luettuaan, että jotain aiheesta kirjoitan, joten saamanne pitää.

Mikäli Daria Dugina oli pääkohde, kyseessä on todennäköisimmin tilaustyö, mikäli ei, taustalta löytynee jokin turvallisuusapparaatti ja kyse on joko False Flag-operaatiosta tai organisaatioiden (esim. FSB ja GRU) välisen kamppailun ensihetkistä. Räjähdettä tuskin on kuitenkaan ihan kuka tahansa onnistunut asettamaan kuljettajan penkin alle, koska olen ymmärtänyt, että auto itsessään oli sellainen, jonka turvallisuudesta valtiolliset organisaatiot vastasivat.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009017956.html 

2. https://yle.fi/uutiset/3-12586306 

3. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009018083.html 

4. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e54e02c9-9ce0-4195-851d-994eb5f75f9e

5. https://www.bbc.com/news/world-europe-62621509 

6. https://twitter.com/DemeryUK/status/1561360666920980480 

7. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009018083.html 

8. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

Linkki videoon, jolla räjähdyksen seurauksena palava maastoauto sekä Duginan isä Aleksandr Dugin:

https://twitter.com/SergSlip1/status/1561116068327956481 

Kuvien lähteitä:

*:  https://twitter.com/nyn1nafo/status/1561342551570915329 

**: https://twitter.com/TadeuszGiczan/status/1561108942146732032 

Ukrainan sodan taustaa – havaintoja Venäjän vaikutustyöstä Ukrainassa

Venäjän propagandan keskeisiä – paikkansapitämättömiä – väitteitä on ollut väite Euromaidanista CIA:n ja laajemmin lännen toteuttamana vallanvaihtona Ukrainassa, (vallankumouksena, kuten propagandassa tapahtunutta kuvataan). Ukrainaan ja ukrainalaisiin jo ennen Euromaidania tutustuneet ja perehtyneet, tarkkasilmäisinä saattoivat nähdä kuinka huomattava osa kansasta kautta Ukrainan – lännestä itään ja pohjoisesta etelään – oli saanut tarpeekseen vallan korruptoituneisuudesta, niinpä moni oli asettanut toivonsa EU-assosiaatiosopimukselle ja sille, että sen myötä Ukrainassa alkaisi hidas yhteiskunnallinen muutos katseen kääntyessä idästä länteen. Tunnetuista syistä johtuen Viktor Janukovytš ei kuitenkaan allekirjoittanut sopimusta, mikä ajoi – kyllästyneen kansan – kaduille ja toreille kautta Ukrainan. Alustuksesta huolimatta tässä kirjoituksessa en kuitenkaan käy uudelleen läpi Euromaidaniin johtaneita tapahtumia, vaan tarkastelen sitä, todistettua, vaikuttamista, josta suomalaiset kremliinit ja muut Venäjän narratiivia toistavat ovat olleet hiljaa – Venäjän operointia Ukrainassa vuosien ajan ennen Euromaidania. Tällä kertaa kiinnitän huomioni ”ruohonjuuritason” kansalaistoimintaan, jossa ryhmiä luomalla tai olemassa olevia hyödyntämällä Venäjä ryhtyi muokkaamaan maaperää Ukrainassa otolliseksi eriasteiselle separatismille ja proxy-sodalle – toteutunut tapahtumaketju on edennyt vaikuttamisesta, kansalaisaktivismista Venäjän tukemien ”separatististen taisteluiden” kautta vuosia kestäneeksi sodaksi.

Kuvaan edellä kevään ja alkukesän 2014 taisteluita Itä-Ukrainassa tarkoituksellisesti ”separatistisiksi taisteluiksi”, koska Venäjän ilmeinen tarkoitus oli synnyttää mielikuva siitä, että kyseessä oli spontaanista paikallisten asukkaiden synnyttämästä separatismista Ukrainan tuoretta hallintoa vastaan eikä operointia, jossa Venäjällä oli sormensa pelissä alkuhetkistä lähtien – kuten todellisuudessa oli. Venäjän operointi Ukrainassa ei kuitenkaan saanut alkuaan keväällä 2014, eikä aiemmin talvella Krimin niemimaan miehityksen yhteydessä. Sitä ei myöskään synnytetty Viktor Janukovytšin presidenttikaudella, vaikka se hyötyikin siitä suuresti – mikäli ulottaisimme katseemme hamaan alkuun, olisi meidän kaiveltava vanhoja lehtileikkeitä vuosikymmenten takaa (mikä tässä hetkessä on mahdotonta), joten konkreettisten todisteiden muodossa on meidän syytä ulottaa katse tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin tietämille, jolloin silmiemme eteen avautuu näkymiä ensimmäisistä ”Donetskin kansantasavalta” -aihioista, joiden jäljet ulottuvat Ukrainan rajojen ulkopuolelle. Liikehdinnässä oli jo tuolloin mukana eräs Andrei Purgin, joka sittemmin nousi hetkeksi valta-asemaan Donetskissa, kunnes syksyllä 2015, päädyttyään Denis Pushilinin hampaisiin, Purgin joutui pakenemaan Donetskista. 

Nimikirjoitusten keräämistä kansanäänestystä varten Donetskissa marraskuussa 2006 – Andrei Purgin kuvassa keskellä. ”Donetskin kansantasavallan” lippujen rinnalla Venäjän lippuja sekä tsaarin-Venäjän musta-kelta-valko-värit. Tänään venäläiset monarkistit tunnustavat usein musta-kelta-valko-värejä, samoin tekevät venäläiset imperialistit ja äärikansallismieliset. Kyseisen lipun ja värien alla osallistutaan sotaan Venäjän proxy-joukoissa tämän päivän Itä-Ukrainassa.

Purginin kansanäänestys-ideat eivät suinkaan olleet ensimmäisiä, poliittista keskustelua etenkin Itä- ja Etelä-Ukrainassa kansanäänestyksistä on käyty 90-luvulta lukien. Kannatus itsenäisyydelle tai Venäjään liittymiselle ei tuolloinkaan noussut paria prosenttia suuremmaksi, poliittisesti merkittävimpiä voimatekijöitä oli vasemmistopopulistinen PSPU, josta jäljempänä hiukan lisää.

Oleg Frolov harjoitusleirillä Venäjällä v. 2009.

Ukrainassa järjestettyjen kokoontumisien ja mielenilmausten ohella ukrainalaiset ja Ukrainassa asuvat venäläistaustaiset osallistuivat leireille Venäjällä. Yksi tällaisista venäläisistä leirien järjestäjistä oli Evraziyskiy soyuz molodezhi, heidän organisoimia leirejä, joilla ideologisen koulutuksen ohella opetettiin käyttämään ampuma-aseita ja tekemään palopommeja jne., järjestettiin Venäjällä useampana kesänä (ainakin v. 2006, 2008 ja 2009). Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM:n on ollut toiminnassa ainakin vuodesta 2005.

Ukrainassa ESM:n yhteistyökumppaneita tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä on ollut ainakin Natsional-Bol’shevistskaya Partiya, äärioikeistolainen Rus’ky blok (Russian block) ja harhaanjohtavasti Prohresyvna sotsialistychna partiya Ukrainy eli PSPU:ksi nimetty Natalia Vitrenkon johtama puolue sekä Bratstvo, puheenjohtajanaan Dmytro Korchynski. Vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen saldona oli myös ESM:n ukrainalaisten yhteistyökumppaneiden hidas radikalisoituminen, mikä johti siihen, että osa niistä jätti liikehdinnän liiallisen radikalismin ja väkivaltaan turvautumisen tähden – organisaationa Brastvo lopetti yhteistyön ESM:n kanssa, mikä johti myös siihen, että Bratstvon johtaja Korchynski jätti paikkansa Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie’n (MED) eli Kansainvälisen euraasialaisen liikkeen korkeimmassa neuvostossa. Niin ESM kuin MED ovat Aleksandr Duginin ”luomuksia”.

Dugin puhumassa ESM:n leirillä v. 2006.

Nämä ns. neo-euraasialaiset liikkeet pääosin lopettivat toimintansa Ukrainassa vuoden 2007/ 2008 aikoihin, venäläiset organisaatiot löysivät kuitenkin hyvin nopeasti uusia yhteistyökumppaneita tai vahvistivat siteitä jäljelle jääneisiin. Tuolloin siteet vahvistuivat venäjämielisiin liikkeisiin ja ryhmiin, joista eräs oli Andrei Purginin yhdessä Oleg Frolovin ja Oleksandr Tsurkan kanssa kesällä 2005 perustama “Donetskaya Respublika” eli ”Donetskin kansantasavalta” -liike, joka perustettiin Oranssin vallankumouksen vastavoimaksi. Seuraavana vuonna, elokuussa 2006, usea ”Donetskin kansantasavalta” -aktiivi osallistui muutaman muun ukrainalaisen tai Ukrainassa asuvan kanssa Venäjällä järjestetylle leirille, osallistujien joukossa oli myös Oleg Frolov, joka sittemmin osallistui vastaavalle leirille ainakin vuonna 2009, saaden todennäköisesti myös muuta koulutusta tulevina vuosina, koska keväällä 2014 hän nousi hyvin nopeassa tahdissa Donetskissa ”paikallispuolustusjoukkojen” osaston johtoon, osallistuen myös taisteluihin Donetskin kansainvälisen lentokentän alueella myöhemmin samana vuonna ennen haavoittumistaan. Ukrainan sodan aikana Frolov käytti taistelijanimeä ”шаман” eli Shamaani.

Frolovin tunteneiden kertoman mukaan ei ihme, että hän ajautui liikkeeseen, jossa pääsi ottamaan aseilla vallan itselleen. Hiukan yksinkertaiseksi kuvattu Frolov työskenteli ennen sotaa pidemmän aikaa jonkin sortin rihkamamyyjänä Donetskissa Majakin (маяк) alueella, jakaen näkyvästi erilaista ”DNR”-propagandaa ja tavaraa. Näen hänessä yhtymäkohtia tämän päivän ”kansallismielisiin” Suomessa ja useissa muissa maissa. He eivät välttämättä ole mitään ”ruudinkeksijöitä”, mutta otollista maaperää värväystoiminnalle, joita häikäilemättömämmät voivat käyttää hyväksi ja tarvittaessa hylätä – mikä kohtalo Frolovillekin näyttää lopulta koittaneen, sillä, mikäli tietoni pitävät paikkansa, viina vie miestä.

Purgin ja Frolov ”Donetskin kansantasavaltaa” tukevassa mielenilmauksessa, joka järjestettiin Donetskissa helmikuussa 2007 – kuva otettu SBU:n toimiston lähellä. Mielenilmauksiin osallistui noina aikoina tavanomaisesti kymmenkunta henkilöä.

Tarkasteltaessa Purginin ja Frolovin ja kumppaneiden ”Donetskin kansantasavalta” -projektia, joka ei saanut ilmaa siipiensä alle ennen kevättä 2014 ja Venäjän voimakasta panosta, on kuitenkin havaittavissa se, että ensihetkistä lähtien mukana oli hyvin voimakas (ideologinen)kytkentä Venäjään ja venäläisiin ryhmiin, joiden – vähintäänkin ideologinen – johtohahmo oli Aleksandr Dugin.

Venäläisten organisaatioiden tuella (ja todennäköisesti rahoilla*), verkostoja rakennettiin vuosien ajan etenkin Ukrainan eteläosiin, myös Krimin niemimaalle. Huomioitavaa on kuitenkin se, että haaroja ulottui muuallekin Ukrainaan. Eräs merkittävimmistä yksittäisistä henkilöitä oli Kiovassa vuosia asunut, Duginin ideologinen kumppani 90-luvulta lukien ollut, Oleh Bakhtiyarov.

Oleh Bakhtiyarov kuvattuna ESM:n leirillä elokuussa 2006.

Tässä yhteydessä on syytä huomioida myös se, että Venäjältä peräisin olevat organisaatiot tekivät Ukrainassa jo varhaisessa vaiheessa yhteistyötä poliittisen kentän eri laitojen kanssa. Yhteistyökumppaneina on ollut bolsevistisia ja sosialistisia liikkeitä siinä missä äärioikeistolaisia – venäläismielisiä – ryhmiä. Eikä näiden ryhmien keskinäisessä yhteistyössä, ainakaan leiritoiminnan osalta, näytä olleen ongelmia.

PSPU:n johtaja Natalia Vitrenko teki aikoinaan aktiivisesti yhteistyötä venäläismielisten ryhmien kanssa piittaamatta niiden ideologisesta taustasta, samalla hän julkisesti hyökkäsi kaikkea Ukrainan länsisuuntautuneisuutta vastaan – hänen retoriikassa NATO rinnastui fasismiin Venäjän ollessa anti-fasistinen toimija. Samaa retoriikkaa eräät läntiset vasemmistopoliitikot yhä edelleen viljelevät, ja osa näistä vasemmistolaisten ryhmien johtajista tukee aktiivisesti Venäjän miehitystoimia Ukrainassa – heitä löytyy esim. Saksasta Die Linken ja Italiasta Partito della Rifondazione Comunistan eli PRC:n riveistä. Myös sama retoriikka on nähtävillä yksilötasolla, jossa osa keskustelijoista toistaa Venäjän narratiivia Ukrainasta ja lännestä fasistisena toimijana, Venäjän taistellessa fasismia vastaan.

Näyttää siltä, että Ukrainassa, ideologinen länsivastaisuus yhdistettynä Venäjä-myönteisyyteen sai osan poliittisen kentän äärilaidoista keskinäiseen yhteistyöhön, ja samaa strategiaa Venäjä näyttää koettavan toteuttaa myös länteen kohdistamissaan operaatioissa. Tarvittaessa liittolaisiksi tai yhteistyökumppaneiksi kelpaavat kaikki, joita Venäjä voi hyödyntää omissa operaatioissaan ja tämä suhde saattaa – ainakin eräissä tapauksissa – lännen ideologiset viholliset samaan rintamaan Venäjän kanssa. Aleksander Dugin on esittänyt strategiansa seuraavalla tavalla – tärkeintä ei ole se, ovatko ryhmät Venäjämielisiä vaiko eivät. Se, mitä he vastustavat on tärkeämpää. Vihollisesi vihollinen on ystäväsi. Tätä strategiaa Venäjä näyttää tällä hetkellä myös toteuttavan, sen ohella, että Venäjä erilaisin toimin, kuten vaikuttaminen, propaganda, disinformaatio, keskinäiset sopimukset, pyrkii hajottamaan läntistä yhteisöä. Vastaavia operaatioita maa on toteuttanut esim. Ukrainaa (jatkuu edelleen sodan rinnalla), Georgiaa ja Moldovaa vastaan – jälkimmäisissäkin maissa Venäjän toteuttamien jäätyneiden konfliktien ja miehitysten myötä maan operaatioilla on myös fyysinen ulottuvuus.

Tämä ideologisten äärilaitojen hyödyntäminen näkyy myös Itä-Ukrainan sotatoimialueella kuin myös miehitetyllä Krimin niemimaalla, jossa Venäjän on onnistunut saada riveihinsä myös läntisiä toimijoita niin laitavasemmistosta kuin myös laitaoikeistosta, osan tyytyessä toimimaan Venäjän narratiivin toistajina tahi muulla väkivallattomalla tavalla tukien maan imperialistisia pyrkimyksiä Ukrainassa. Mutta yhtälailla Venäjän proxy-joukkoihin on värväytynyt väkeä äärioikeistolaisista – fasistisista – kuin myös vasemmistolaisista ryhmistä ja liikkeistä sotimaan propagandassa fasisteiksi leimattuja ukrainalaisia vastaan. Myös Suomesta on värvätty (tai värväytynyt) militantteja Venäjän proxy-joukkoihin, ainakin osassa värväytymisiä kontaktihenkilönä on ollut Johan Bäckman ja taustalla ideologiset syyt.

Tiedän, että moni hymähdellen naureskelee Suomessa näkyvälle ”kansallismieliselle” liikehdinnälle, kuinka sitä pidetään loppujen lopuksi merkitykseltään vähäisenä puuhana muun vaikuttamisen rinnalla. Itse näen siinä huomattavan paljon yhtymäkohtia siihen, millaisena Venäjältä organisoitu aktiivinen toiminta Ukrainassa näyttäytyi tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä. Toki yhteiskunnissamme on merkittäviä eroja, mutta toiminnassa on samoja piirteitä ja tätä samankaltaista toimintaa Venäjä harjoittaa useissa eurooppalaisissa valtioissa.

Venäjä pyrkii erilaisin keinoin valjastamaan ryhmiä ja organisaatioita ajamaan sen etua, useissa tapauksissa mukaan on tullut myös puolisotilaallisten joukkojen kouluttaminen – Suomessa tästä ei vielä ole suoria todisteita. Tällaisia ryhmiä kuitenkin löytyy esim. Serbiasta (esim. Serbian Action), Slovakiasta (esim. Slovenski Branci ja Slovenske Hnutie obrody) ja Unkarista (Jobbikiin linkittyvä Legion of Saint Stephen). Todisteiden valossa voidaan myös sanoa Venäjän valtiollisiin toimijoihin linkittyvien ryhmien järjestäneen terroristista koulutusta yksittäisille toimijoille tai ryhmille – tähän joukkoon voidaan laskea ruotsalaiset Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenet Anton Thulin ja Viktor Melin, jotka osallistuivat Venäjällä imperialistisen RID:in yhteistyöorganisaatio Partizan’in järjestämälle koulutusleirille, saaden oppia aseiden käyttöön ja pommien tekoon. Leirin jälkeen kaksikko yhdessä kolmannen henkilön kanssa teki Ruotsissa useita pommiattentaatteja.

Erilaisten poliittisten ja ideologisten ryhmien lisäksi Venäjä on tukeutunut operaatioissaan myös Yön susiin, joka tunnetaan venäläisenä moottoripyöräkerhona. Yön sudet on levittäytynyt useaan maahan – nyt myös Suomeen. Ukrainassa Yön susien paikalliset jäsenet yhdessä venäläisten kanssa osallistuivat Viktor Janukovytšin tukemiseen ja lopulta myös Krimin niemimaan miehitykseen sekä sotatoimiin Itä-Ukrainassa. Yön susien roolista Venäjän hybridisodankäynnin välineenä laajemmin kirjoituksessani: Yön sudet– venäläistä imperialismia kahdella pyörällä. 

Marko

Lähteinä käytetty kirjoituksia:

Anton Shekhovtsov: How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005-2013.

Andreas Umland: The Strange Alliance between Ukrainian “Progressive Socialism” and Russian “Neo-Eurasianism”.

Roman Skaskiw: “Nine Lessons of Russian Propaganda”.

Сезон охоты на атлантизм открыт, Отчет о летнем лагере ЕСМ.

Här krigstränar nazisterna i Ryssland före bombdåden. 

Ja @666_mancer’in ketjua:

https://twitter.com/666_mancer/status/1222855965181083650?s=20 

*: Venäjällä toimivan Taloudellisten- ja poliittisten uudistusten keskuksen mukaan, ESM sai vielä vuosien 2013-2014 kuluessa useita presidentin hallinnon myöntämiä apurahoja, joiden määrä oli yli 18,5 miljoonaa Venäjän ruplaa.

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu

Kustannusosakeyhtiö Otavan vuonna 2012 kustantama Masha Gessenin teos Kasvoton mies – Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi on tarkka kuvaus Venäjän, valtaa käsiinsä keskittävästä presidentistä, Vladimir Putinista. Jos kyseinen teos luo tarkan kuvan Putinista, piirtää Masha Gessen uusin suomennettu teos ”Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu” lohduttoman, mutta tarkan, kuvan Vladimir Putinin yksinvaltaisesti hallitsemasta Venäjästä – kirjan runkona toimii muutaman venäläisen tarina, venäläisten, joita Gessen on päässyt, yhtä lukuun ottamatta (Aleksandr Dugin), haastattelemaan. Dugin ei suostunut Gessen haastateltavaksi.

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta - yksinvaltiuden paluu

Teoksessaan Masha Gessen huomioi kuitenkin sen, että Venäjällä nähdyn kehityksen alkutahdit lyötiin jo Boris Jeltsinin kaudella 90-luvulla, jolloin Venäjä sai monia tekojaan anteeksi, jolloin Tšetšeniassa nähtyä voimankäyttöä tyydyttiin korkeintaan paheksumaan. Kuinka tämä kaoottinen 90-luku lopulta johti siihen, että vuosikymmen viimeisen vuoden kuluessa Jeltsin ”erotti Stepašinin ja nimitti tilalle toisen harmaan, mitäänsanomattoman miehen. tällä kertaa manttelinperijänä oli kuitenkin liki tuntematon eversti, jonka Jeltsin oli äskettäin valinnut salaisen poliisin johtajaksi – Vladimir Putin”. (s. 206)

Muistan itse 90-luvun ”hullut vuodet”, jolloin pääministeri vaihtui Venäjällä tiuhaan, Putinin tultua nimetyksi pääministerin tehtävään, odotin itsekin hänen olevan yhtä ohimenevä ilmestys kuin edeltäjänsäkin. Näin ei kuitenkaan käynyt, valitettavasti!

Elo-syyskuussa 1999 Venäjää järkyttivät kerrostaloissa tapahtuneet räjähdykset, joissa menehtyi 293 ihmistä ja reilut tuhat vammautui – pommi-iskut johtivat toiseen Tšetšenian sotaan. Pommi-iskujen aikaan syyttävä sormi kohdistui tšetšeeneihin, varsin mittavan todisteaineiston mukaan iskujen taustalla oli kuitenkin Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.

Venäjän ja maailman epäonneksi Vladimir Putin ei ollut ”ohimenevä ilmiö”. En kuitenkaan usko, että kovinkaan moni saattoi tuolloin kuvitella, että samainen mies on Venäjän johdossa parin vuosikymmenen kuluttua, saattanut maansa lukuisiin sotiin, rakentanut verkostoja eurooppalaisten ”kansallismielisten” ja äärioikeistolaisten sekä Venäjän välille, ajanut johtamansa Venäjän – monen silmissä – paariaksi eurooppalaisten valtioiden joukossa.

Levadan tiimin vuoden 1999 tutkimuksen mukaan venäläiset olivat entistä nostalgisempia: ”Haluaisitko, että palattaisiin siihen millaista oli ennen vuotta 1985?” (s. 210) Siis aikaan ennen perestroikaa sai myöntävän vastauksen selvältä enemmistöltä – 58 prosentilta, kun vuoden 1994 tiedustelun lukema oli ollut 44 prosenttia. Venäläiset haaveilivat paluusta menneisyyteen jo tuolloin, suuntaviittoja pystytettiin.

Vuosituhannen alun (v. 2003) duuman vaaleissa Yhtenäinen Venäjä sai 37 prosenttia äänistä, tuolloin ensimmäisen kerran Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen parlamentissa ei ollut yhtäkään puoluetta, joka ajoi liberaalia, reformistista ja yleisesti jälkineuvostoliittolaista politiikkaa. Yhtenäinen Venäjä ohella duumassa oli kommunistit, harhaanjohtavasti nimetty liberaalidemokraattinen puolue ja Kremlin tukema ”Rodina”.

Venäjä oli tiellä, joka johtaisi nykyisen kaltaiseen totalitaariseen Venäjään. Lännessä illuusiota jostain muusta vielä eläteltiin, kenties ei haluttu antaa tilaa kuvitelmille, että Venäjä kääntyy lopullisesti pois länsimaiseen demokratiaan johtavalta tieltä. Näitä samoja – helliteltyjä – kuvitelmia upotettiin myös kansalaisten mieliin, vaikka ennusmerkit olivat jo ilmassa. Presidentti Tarja Halonen muistutti meitä suomalaisia syksyllä 2005:

”Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta.” (1)

Tuolloin Venäjä oli jo sukeltamassa pimeyteen.

En nyt tässä Gessen erinomaisen teoksen tarkastelussa uhraa liian montaa ajatusta sille ajatukselle, olisiko lännen pitänyt tehdä tuolloin jotain konkreettisella tapaa toisin Venäjän suhteen? Vähintäänkin purkaa kulissit ja illuusiot Venäjästä kohti demokratiaa kulkevana maana? Venäjän demokratiakehitys olisi varmasti tarvinnut tuolloin rutkasti enemmän tukea eikä Vladimir Putinin hallinnon toimia olisi pitänyt katsoa läpisormien, eikä uskoa, niitä satuja, joita meille Venäjältä maan hallinnon toimesta kerrottiin.

Masha Gessen kiinnostava teos on raadollinen kuvaus Venäjän syöksystä pimeyteen. Harvoin, tavattoman harvoin, minulle käy niin, että luettavana oleva kirja on hetkeksi laitettava pöydälle – ajatuksia on selkiytettävä, luettavaa on puntaroitava.

Gessen teos teki minut surulliseksi, ja kun avasin sen uudestaan, luin sivuja ”kiihkeästi” edeten kohti ”nykyisyyttä”. Tutut tapahtumat soljuivat silmieni editse: vuosikymmenen alkupuolella valkoiset nauhat ilmestyivät hetkeksi Moskovan katukuvaan tuoden aavistuksenomaisen toivon paremmasta, valkoisia nauhoja seurasi hallinnon kurinpalautus, samalla maassa taisteltiin ”homopropagandaa” vastaan Venäjän ulottaessa samalla lonkeroitaan eurooppalaiseen maaperään:

"Teidän täytyy ymmärtää, että monissa maissa eri puolilla maailmaa isänmaanystävät, jotka haluavat suojella maansa itsenäisyyttä ja kulttuurinsa perustuksia, ovat kohdistaneet katseensa Moskovaan. He katsovat toiveikkaasti Venäjälle, joka on vastustanut homoseksuaalisuuden julkista laillistamista, vastustanut Amerikan salaisten palveluiden manipuloimien, nihilististen kansalaisjärjestöjen sekaantumista ja vastustanut lasten antamista homoseksuaaliparien adoptoitavaksi.

Hyvät naiset ja herrat, kansanedustajat, Venäjästä on tullut koko maailman toivo. - -

Kauan eläköön eurooppalainen kristitty kulttuuri! Kauan eläköön Venäjä! Kauan eläköön Ranska!" (s. 406)

Näin lausui ranskalainen Aymeric Chauprade Venäjällä järjestetyssä kansainvälisessä tapaamisessa vain kaksi päivää "homopropagandalain" hyväksymisen jälkeen kesäkuussa 2013. Tämä ranskalaisen äärioikeiston edustaja nousi viime viikolla otsikoihin, kun paljastui Kremlin puhemiehen Dmitri Peskovin tyttären Yelizaveta Peskovan työskentelevän hänelle harjoittelijana Europarlamentissa. (2)

Homopropagandalait johtivat seksuaalisten vähemmistöjen vainoon Venäjällä, ja siihen kuinka suomalainen ”intelligentsia” on muutamia soraääniä lukuun ottamatta ollut kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Venäjä miehittää ja riistää Krimin niemimaan Ukrainalta, masinoi tuhansia tappaneen ja edelleen jatkuvan sodan Itä-Ukrainaan.

Venäläisjoukkoja, pieniä vihreitä miehiä, miehittämässä Krimiä. Kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

Puheessaan 18. maaliskuuta 2014 Vladimir Putin uhriuttaa Venäjän ja venäläiset:

”Kyllä, oli aika, jolloin Krimin tataarit kuten eräät muut Neuvostoliiton kansat kärsivät vääryyttä. Sanon tänään: miljoonat ihmiset kärsivät sorrosta siihen aikaan, ja suurin osa heistä oli tietenkin venäläisiä.” (s. 427-428).

Masha Gessenin teoksen päätös, EPILOGI, on lohduton ynnä kuvaava. Tuntuu siltä, että toivo on kadonnut – jos sitä on koskaan ollutkaan. Lainaus kertojaääni Ljošan kokemuksista hänen muutettua Venäjältä:

”Hän asui edelleen venäläisten suosimassa Brighton Beachissa. Se oli yksi niistä harvoista New Yorkin kaupunginosista, joissa enemmistö oli äänestänyt Donald Trumpia vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Ljoša joutui usein vastailemaan ällistyneiden amerikkalaisten ystäviensä kysymyksiin: Kuinka Neuvostoliitosta ja Putinin Venäjältä paenneet saattoivat äänestää Trumpin kaltaista ehdokasta? Mutta nämä ihmiset eivät tietenkään olleet paenneet totalitarismia. Suurin osa oli muuttanut Brighton Beachiin niihin aikoihin, kun Neuvostoliiton imperiumi oli alkanut hajota. Neuvostoliiton romahduksen pelko jos mikä oli saanut heidät lähtemään. He haikailivat paluuta kuvitteelliseen menneisyyteen ja olisivat äänestäneet Putinia, jos olisivat jääneet Venäjälle. Mutta heistä olikin tullut Trumpin äänestäjiä”. (s. 476)

Yleisesti ottaen olemme pyrkineet kohdistamaan kritiikkimme Venäjän hallintoon, sälyttäen vastuun sen harteille, mutta onko näkemyksemme liian suppea? Olisiko vastuuta syytä sälyttää entistä enemmän myös kansalaisten harteille, siitä huolimatta, että heidän vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset? Ja, mitä tehdä, kun joku päivä Vladimir Putinin hallinto romahtaa omaan mahdottomuuteensa? Olemmeko valmistautuneet siihen?

Kiitokset Docendolle Masha Gessen teoksen kustantamisesta. Toivottavasti Venäjää ja sen hallintoa kriittisesti tarkastelevat teokset omalta osaltaan avaavat meidän silmiä näkemään todellisen Venäjän korulauseiden sijaan. Venäjä on totalitaarinen kansalaisiaan sortava valtio, jollaisena sitä – hymistelyn sijaan – pitäisikin kohdella.

Marko

1. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074072447/Halonen+Venajan+pelon+kanssa+osattava+elaa 

2. https://www.rferl.org/a/daughter-of-putin-s-spokesman-working-in-european-parliament/29789851.html?fbclid=IwAR04D7L9HsK7-8CBh0z_eXJOiqZlR2FsSIbUm9upP2GmUiA9kaBHzlnf26g