Ukrainan puolustajien muistopäivä 29. elokuuta – Ilovaiskin tragedia

 

Donetskin kaakkoispuolella käytiin 7. elokuuta – 2. syyskuuta 2014 taistelu Ilovaiskista, jonka kuluessa muodostui niin kutsuttu Ilovaiskin kattila. (1) Ilovaiskin taisteluun osallistui alkuvaiheessa joukkoja Ukrainan asevoimista ja asevoimia tukevista vapaaehtoisjoukoista sekä Venäjän varustamista militantti- ja proxy-joukoista, joita venäläiset operaattorit tukivat. Iltapäivällä 23. elokuuta 2014 ensimmäiset Venäjän asevoimien mekanisoidut joukko-osasto ylittivät rajan Ilovaiskista reilut 40 kilometriä kaakkoon Uspenkan alueella edeten kohti Amvrosiivkaa tien T0507 linjan mukaisesti. (2) Taistelun asetelma muuttui täydellisesti Ukrainan jäädessä alivoimaiseksi niin miehistön kuin myös materiaalin osalta.

Ilovaiskin taistelun muistopäivänä Lvivissä 29. elokuuta 2018.

Ilovaisk oli saarrettu kokonaan 27. elokuuta 2014 mennessä venäläisten taisteluosastojen vallattua Starobeševen ja militantti- sekä Venäjän proxy-joukkojen painostaessa ukrainalaisjoukkoja kaikista suunnista. Seuraavana päivänä Vladimir Putin esiintyi ”rauhanlähettiläänä” vetoomuksellaan ”humanitaarisen käytävän muodostamiseksi ja tarpeettomien uhrausten välttämiseksi”. (3) Ilovaiskissa käydyissä neuvotteluissa saavutetun yhteisymmärryksen mukaan ukrainalaisille luvattiin turvallinen pääsy Ilovaiskista Starobeševen kautta länteen, Ukrainan joukkojen hallinnassa olevalle alueelle.

Varhain aamulla 29. elokuuta 2014 saarretut ukrainalaisjoukot kokoontuivat Ilovaiskin eteläpuolelle Mnohopilljan ja Agronomitšnen kyliin, jolloin venäläiset yrittivät muuttaa aiempaa sopimusta yksipuolisesti. Neuvottelujen ja venäläisupseerin useiden puhelinsoittojen jälkeen Ukrainan asevoimien kenraali Ruslan H’omtšak (Sektorin B komentaja Ilovaiskin taistelussa) määräsi kello 08:15 kaksi osastoaan liikkeelle alkuperäisiä reittejä myöten kohti vankienvaihtopaikaksi sovittua Starobeševea.

Yhteensä reilut 1500 sotilasta, kymmeniä panssaroitua ajoneuvoa sekä reilut sata muuta ajoneuvoa käsittäneet kaksi osastoa pääsivät aluksi etenemään rauhassa, huolimatta runsaasta Venäjän asevoimiin kuuluvien joukkojen määrästä peltoja ja aukeita reunustavissa metsiköissä.

Pohjoinen kolonna eteni noin 10 kilometriä sovittua reittiä pitkin, noin tunnin etenemisen jälkeen venäläiset ja proxy-joukot piirittivät kolonnan. Oleksandrivkan kylän lähellä käydyssä yhteenotossa ukrainalaiset tuhosivat kaksi Venäjän maavoimien T-72BA taistelupanssarivaunua ja yhden rynnäkkövaunun (21. mekanisoidusta prikaatista). Lähellä Tšervona Poljanan aluetta venäläiset avasivat tulen kohti pohjoista kolonnaan kranaatinheittimillä ja raskailla konekivääreillä, jakaen kolonnan kahtia. Kolonnan kärki panssarivaunuineen suuntasi Novokaterynivkan kylää (etelässä), vastaavasti kolonnan ”häntä” tuhoutui venäläistykistön kohistaessa alueelle epäsuoraatulta.

Eteläisempi, tien T0509 suunnassa etenevä osasto ehti kärjeltään saapua Starobeševen laitamille, kunnes venäläiset avasivat tulen kohti ukrainalaisjoukkoja. Ukrainalaiset vastasivat tuleen ja saivat myös aiheutettua venäläisille tappioita, erityisesti lähempänä Ilovaiskia, jossa vihollinen ei ollut vielä ehtinyt valmistella tuliasemiaan. Elokuun 29. 2014 jää historiaan päivänä, jona Ukrainan asevoimat ja niitä tukeneet vapaaehtoisjoukot menettivät eniten miehiä kyseisen kesän taisteluissa. Ukrainan puolustajien muistopäivää (День Пам'яті захисників України) on vietetty virallisesti 29. elokuuta vuodesta 2019 alkaen, jolloin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti asetuksen muistopäivän vietosta, (4) mutta jo tätä ennen päivällä oli epävirallinen muistopäivän asema Ukrainassa. 

Ilovaiskista vetäytyneiden ukrainalaisjoukkojen tuhoutuneita ajoneuvoja rekisterikilpineen.

Ukrainan osalta taistelut käytännössä pysähtyivät paikalleen, kun Valko-Venäjällä toista viikkoa käytyjen neuvottelujen seurauksena Minskin ensimmäinen (Minsk I) sopimus allekirjoitettiin ja tulitauko astui voimaan 5. syyskuuta 2014. Ilovaiskin taistelua ja sitä seurannutta ukrainalaisen osaston tuhoutumista Starobeševen alueella voidaan pitää merkittävänä käännekohtana Ukrainan sotatoimissa Itä-Ukrainassa. Ukraina joutui pakon edessä hyväksymään ”tulitauko”-sopimuksen, jonka seurauksena sen oli lopetettava operaatiot alueella, ja josta seurasi strategisen aloitteen siirtyminen Venäjän johtamille joukoille.

Siitä huolimatta, että Venäjä osallistui elo-syyskuussa 2014 suoraan maavoimillaan sekä maahanlaskujoukoillaan sotaan Itä-Ukrainassa, se kiisti osallistumisensa sotaan. Se, että länsi hyväksyi Venäjän suoranaisen valehtelun asettamatta sitä tilille teoistaan, kuuluu epäilemättä niihin hetkiin, joka vakuutti Venäjän johdon sotapolitiikan tuomista eduista. Tuolloin Yhdysvalloissa elettiin Barack Obaman toista kautta. Hänen hallintonsa sortui ylivarovaisuuteen (vaiko pelkuruuteen?) myös seuraavana talvena Itä-Ukrainassa, mutta yhtälailla se antoi Venäjän ja sen liittolaisen Bašar al-Assadin hallinnon ylittää ”punaisen viivan” lukuisia kertoja kaasuaseen käytöllään Syyriassa.

Ilovaiskin taistelussa Venäjän asevoimat menetti kaluston ohella myös sotilaita kaatuneina ja haavoittuneina sekä sotavankeina. The New York Times julkaisi jo 21. syyskuuta 2014 artikkelin Donbasissa kuolleiden venäläissotilaiden salaisista hautajaisista: ”Soldiers’ Graves Bear Witness to Russia’s Role in Ukraine”. (5) Toimittajat vierailivat Selizovossa Venäjällä, tavaten taistelussa menehtyneen 6. panssariprikaatin kersantin omaisia, ja käyden tämän haudalla.

Ukraina asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoisjoukot vangitsivat Ilovaiskin taisteluissa kahden 6. panssariprikaatin sotilaan lisäksi kymmenen sotilasta kaartin 331. maahanlaskurykmentistä, yhden sotilaan kaartin 8. mekanisoidusta vuoristopataljoonasta ja neljä sotilasta kaartin 31. ilmarynnäkköprikaatista. (6)

Siitä huolimatta, että kirjoituksessani huomio kohdistuu Ilovaiskin taisteluun on syytä muistaa, että Venäjän asevoimat operoi joukoillaan merkittävästi laajemmalla alueella Itä-Ukrainaa loppukesästä 2014. Ukrainan itsenäisyyspäivään 24. elokuuta 2014 mennessä ainakin kahdeksan venäläistä taisteluosastoa tunkeutui Ukrainan maaperälle. Näistä taisteluosastoita puolet, neljä taisteluosastoa (vahvuudeltaan noin 2000 sotilasta) eteni Donetskin oblastiin ja samanaikaisesti toiset neljä taisteluosastoa Luhanskin oblastiin. Eräänlaisena katseenvangitsijana Venäjä lähetti saman ”aikaikkunan” sisällä ensimmäisen ”humanitaarisen kolonnan” Itä-Ukrainaan, kolonnan matkaa media oli seurannut päivien ajan. Tuolloin vähemmälle huomiolle jäi se, ettei kenelläkään (venäläisiä lukuun ottamatta) ollut tietoa mitä kaikkea kolonna toimitti Itä-Ukrainaan – olkia kohauteltiin myös siinä vaiheessa, kun kolonna ylitti Ukrainan ja Venäjän välisen rajan ilman Ukrainan suostumusta alueelta, joka oli käytännössä Venäjän miehittämä.

Luhanskin alueella ensimmäiset merkittävämmät venäläisyksiköt ylittivät Ukrainan ja Venäjän välisen rajan Krasnodonin piirin alueella 21. elokuuta 2014. Tarkastelin tätä havaintoa ”Krasnodonin piiri, Ukraina – 21. elokuuta 2014”-kirjoituksessani elokuussa 2020. (7) Havainnossa ei ollut kyse mistään hetkellisestä, vahingossa tapahtuneesta, valtiorajan ylityksestä vaan tarkoituksellisesta toiminnasta kärjessä edenneiden panssarihaupitsien ollessa jo 11 kilometrin syvyydellä Ukrainan alueella.

Venäjä aloitti elokuun 2014 lopulla operaation myös Asovanmeren rannikolla, onnistuen valtaamaan 27.–28. elokuuta Novoazovskin kaupungin Mariupolin itäpuolella, reilut 10 kilometriä Ukrainan ja Venäjän väliseltä rajalta. (8) Operaatioon Ukrainan maaperällä, Novoazovskin alueella, otti osaa joukkoja Venäjän maavoimista sekä Venäjän varustamista vapaaehtoisjoukoista. Venäjä tuki epäsuoralla tulella (tykistö ja raketinheittimet) operaatiota Novoazovskin piirissä, kyse ei suinkaan ollut ainutlaatuisesta tapahtumasta. Miehistö, materiaali ja koulutustuen ohella Venäjä oli osallistunut sotaan Itä-Ukrainassa omalta maaperältään kesäkuun 2014 loppupuolelta lähtien kranaatinheittimillä, tykistöllä sekä raketinheittimillä pyrkien näin vaikuttamaan sotatoimiin. (9)

Venäjän kesän 2014 epäsuorantulen käytössä merkittävimpiin iskuihin kuului aamuvarhain (alkaen klo. 04:40) 11. heinäkuuta 2014 toteutettu rakettikeskitys Zelenopilliaan, jossa kohteena oli ukrainalaisten kenttätukikohta. Venäjän maavoimien raketinheitinpatteri tulitti ukrainalaisten kenttätukikohtaa 122 millimetrin raketinheittimillä. Alueelle ammuttiin ainakin 40 rakettia, joiden lisäksi aluetta tulitettiin kolmella 120 mm kranaatinheittimellä. Kranaatinheitintuli kohdistettiin alueelle Zelenopilliasta luoteeseen, Ukrainan alueelta, jota Venäjän varustamat joukot tuolloin miehittivät. Venäjä käytti tulen kohdistamiseen lennokkeja, menettäen kyseisenä aamuna yhden Orlan-10 lennokin. Ukrainan asevoimat ja rajavartiolaitos menettivät Zelenopilliassa kymmeniä sotilaita, haavoittuneiden lukumäärän noustessa yli sataan. (10)

Ilovaiskin taistelussa epäsuorantulen käytön rooli oli Venäjälle merkittävä, sitä kohdistettiin Ukrainan joukkoja, tuliyksiköitä sekä alueelle saapuvia vahvistuksia vastaan. Ukrainan joukkojen vetäytymisreitit Ilovaiskista olivat myös Venäjän Ukrainan maaperälle sekä omalle alueelleen sijoittaman tykistön sekä raketinheitinkaluston kantaman piirissä. Venäjällä oli myös selkeä etu Ukrainaan verrattuna lennokkitiedustelussa sekä -tulenjohdossa. Ilovaiskin taisteluissa ukrainalaisjoukoilla oli käytössään vain muutamia lennokkeja, mutta niiden soveltuvuus esim. tulenjohtamiseen oli heikko.

Elokuussa 2015 julkaistun parlamentaarisen selvityksen mukaan ukrainalaiset menettivät Ilovaiskin taisteluissa kaatuneina 366, haavoittuneina 429 ja kadonneina 158 henkeä. (11) Lisäksi käytännössä kaikki raskas kalusto tuhoutui tai jäi vihollisen haltuun. Ukrainassa käytiin aktiivista keskustelua Ilovaiskin tragedian jälkeen itse sotilasoperaatiosta ja sen valmistelusta, vetäytymisestä Ilovaiskista. Moni vapaaehtoisjoukkoihin kuuluneista syytti Ukrainan hallintoa (ja sodanjohtoa) operaation kehnosta suunnittelusta ja resurssien niukkuudesta alkaen käytössä olevien joukkojen määrästä. Taisteluissa raskaan taakan kantaneista vapaaehtoisista osa koki tulleensa petetyksi, osan kieltäytyessä tottelemasta saamiaan käskyjä: esim. 40. paikallispuolustuspataljoona Krivbasin komentaja kieltäytyi ”tottelemasta järjettömiä käskyjä”, johtaen joukkonsa pois taistelualueelta 27. elokuuta 2014. (12) Krivbasin sijainti (27. elokuuta 2014) oli saartorenkaan ulkopuolella Sektorilla B.

Maaliskuun 26. 2023 paha sai palkkansa, jolloin Venäjän maahanlaskujoukkojen kaartin 247. ilmarynnäkkörykmentin pataljoonakomentaja, everstiluutnantti Dmitri Lisitski, joko kuoli sotatoimissa Ukrainassa tai ampui itsensä. (13 ja 14) Kaksi vaihtoehtoista tarinaa: jälkimmäinen venäläisten kynästä, jotka selittävät itsemurhan olleen seurausta moraalisesta kriisistä, joka olisi ollut seurausta hänen roolistaan joukko-osaston komentajana synnyttämässä Ilovaiskissa vetäytyviä ukrainalaisia kohdannutta tragediaa. Toisin sanoen, hän kuului niiden venäläisupseereiden joukkoon, jotka antoivat ”tuli vapaa”-komennon joukoilleen.

Kiinnostuneita kehotan lukemaan lähteenäni käyttämäni Maavoimien tutkimuskeskuksen joulukuussa 2016 julkaisemaan seikkaperäisemmän katsaukseen Ilovaiskin taistelusta: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila.

* * *

Ukrainan itsenäisyyden, suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden puolustustaistelussa kaatuneiden Ukrainan puolustajien muistopäivä eli Ukrainan puolustajien muistopäivän (ukr. День Пам'яті захисників України) virallinen symboli on oranssi auringonkukka, joka on Donbasissa kaatuneiden ukrainalaisten sotilaiden surun personifikaatio.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Battle of Ilovaisk. 

2. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 8.

3. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 12.

4. https://web.archive.org/web/20190824102320/https://novynarnia.com/2019/08/24/ze-nezalezhnist/

5. https://www.nytimes.com/2014/09/22/world/europe/soldiers-graves-bear-witness-to-russias-role-in-ukraine.html

6. Battle of Ilovaisk: Casualties.

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/08/krasnodonin-alue-ukraina-28-elokuuta.html

8. https://www.pravda.com.ua/rus/news/2014/08/28/7035992/

9. Bellingcatin raportti: Putin’s Undeclared War: Summer 2014 - Russian Artillery Strikes against Ukraine.

10. https://censor.net/ru/resonance/343516/11_iyulya_2014_goda_rossiyiskaya_armiya_ubila_37_ukrainskih_voennyh_pod_zelenopolem

11. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 13.

12. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 11. 

13. https://kyivindependent.com/media-notorious-russian-officer-responsible-for-2014-ilovaisk-massacre-killed-in-battle/

14. https://meduza.io/en/news/2023/03/27/decorated-russian-battalion-commander-dies-amidst-speculations-about-ukrainian-revenge-for-ilovaisk-massacre-or-possible-suicide

Lisäksi olen hyödyntänyt aiempia kirjoituksiani Ilovaskin taistelusta sekä Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events-artikkelia, The Battle of Ilovaisk-katsausta ja Вихід з Іловайська-artikkelia.

Historian siipien havinaa: ihmisoikeusrikkomuksia ja sotarikoksia miehitetyssä Donetskissa –

 

parantumattomia haavoja ja loppumatonta tuskaa 

Ukrainassa vietettiin tällä viikolla puolustajien muistopäivää, päivän historia juontaa elokuulle 2014 ja Ilovaiskin tragediaan – samalla se muistuttaa meitä kaikkia Ukrainan sodan tosiallisesta kestosta. Sota Ukrainassa ei suinkaan alkanut puolitoista vuotta sitten 24. helmikuuta 2022 vaan sodan siemen kylvettiin jo helmikuussa 2014 Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja liekkiin sota roihahti Venäjän aloittaessa sotaan johtaneen operaation Ukrainan itäosissa saman vuoden keväänä.

Ilovaiskin tragedian tapahtumahetkenä Ukrainassa oli jo käyty sotaa useiden kuukausien ajan. Ilovaiskin tragedia – joukkomurha – on seurausta Venäjän kanssa tehdystä sopimuksesta ja sen rikkoutumisesta. Elokuussa 2014 ukrainalaiset olivat edenneet miehitetyn Donetskin kaakkoispuolella Ilovaiskiin saakka, Venäjän perustamat nukketasavallat olivat romahtamaisillaan sen puuttuessa suoraan asevoimillaan tapahtumien kulkuun. Tämän puuttumisen eräs seuraus oli Ilovaiskin tragedia, jossa venäläiset tulittivat ukrainalaisia sotilaita ja vapaaehtoisia heidän vetäytyessä sopimuksen mukaisesti humanitääristä käytävää pitkin Ilovaiskista lounaaseen poikki auringonkukkapeltojen venäläisten ryhtyessä epäsuoralla tulella moukaroimaan vetäytyviä joukkoja. Tulituksessa ja taisteluissa menehtyi, katosi ja venäläisten vangeiksi yhteensä satoja ukrainalaissotilaita ja vapaaehtoisia.

Vastuullisena venäläisupseerina Ilovaiskin massamurhaan pidetään 247. ilmarynnäkkörykmentin 1. pataljoonan komentajaa, everstiluutnantti Dmitri Lissitzkiä, joka palkittiin Venäjän sankarin arvonimellä vuonna 2015. Lissitzki menehtyi epäselvissä olosuhteissa maaliskuussa 2022.

Läntinen media mielellään mainitsee helmikuun 2022 sodan alkuhetkenä unohtaen vuodet ja samalla tuhannet uhrit, jotka ovat tulleet Venäjän hyökkäyssodan seurauksena ennen helmikuuta 2022. Olen itse seurannut Venäjän Ukrainassa aloittamaa sotaa sen ensihetkistä lähtien, kirjoittanut sodasta ja elämästä Venäjän miehittämillä alueilla jo yli yhdeksän vuoden ajan. Osa näistä sodan ensimmäisten vuosien kirjoituksista julkaistiin SSS-Radiossa Virossa, kuten seuraava arkistoita löytämäni kirjoitus.

Kirjoitus itsessään ei tarjoa meille nyt – tämän hetkisen tiedon valossa – mitään uutta, mutta kun huomioimme, että se on alun perin kirjoitettu joko vuoden 2015 lopulla tai hetimmiten seuraavan vuoden alkupuolella, niin kirjoituksen kautta meille avautuu näkymä tapahtumiin, jotka tuolloin olivat tapahtuneet ”hetki sitten”. Kirjoituksessa kuvaan myös tapahtumia ja elämää Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, sitä kuinka sortokoneisto alkaa tunkea lonkeroitaan kaikkialle ja kuinka lopulta miljoonien ihmisten kotiseutu vajoaa Kremlin johtamaan totalitarismiin.

Ne ihmisoikeusrikkomukset ja sotarikokset, joihin Venäjän pystyttämä miehityshallinto Donbasissa syyllistyi piirtää meille myös kuvan siitä, millainen tulisi olemaan ukrainalaisten kohtalo venäläisessä maailmassa – Russkij mir’issä – jos koko Ukraina päätyisi Venäjän käsiin.

Alla oleva teksti on muutamia korjauksia ja tekstin muokkauksia lukuun ottamatta muodossa, jossa sen aikoinaan julkaisin. Alkuperäistekstissä hyödyntämieni paikallislähteiden nimiä tai muitakaan tietoja en (luonnollisista syistä johtuen) julkaise. Ehkäpä vielä koittaa aika, jolloin he pääsevät ääneen omilla kasvoillaan – jos ei muuta, niin todistamaan sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Ihmisoikeusrikkomuksia ja sananvapauden polkemista Donetskin ”kansantasavallassa” 

Olen aiemmin sivunnut aihetta viesteissäni SSS-Radion Facebook-sivulle, kyseisissä viesteissäni olen nostanut esille tilannetta Donetskissa siviileiden näkökulmasta tarkasteltuna, olen myös pohtinut useammassa viestissä sananvapauden ja ilmaisunvapauden toteutumista ns. Donetskin kansantasavallassa – tuolloin olen nostanut esille Suomen kansalainen Janus Putkonen toimet Donetskin kansantasavallassa ja uutistoimisto DONi Newsissä (1) ynnä pohdiskellut sitä mikä merkitys hänen toimilla on ollut siinä, että kesällä 2015 kahden suomalaisen toimittajan akkreditoinnit alueelle evättiin. Tässä kirjoituksessani en puutu journalistien kohteluun kuin sivuhuomioina, sen sijaan pyrin tarkastelemaan edes jollain tasolla alueella tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia sekä nostamaan jälleen kerran esille sen millaisissa olosuhteissa alueen siviilit joutuvat elämään ja millaisen kohtelun kohteeksi sellainen siviili voi joutua, joka ei jaa ”kansantasavaltalaista unelmaa”. Kirjoitukseni lopussa noukin esille muutamia esimerkkejä alueen Donetskin tapahtumista viime ja sitä edellisen vuoden puolelta, nämä tapahtumat ovat sellaisia, joita omat kontaktini alueella ovat todistaneet – joista heillä on konkreettisia silminnäkijähavaintoja pelkkien kuulopuheiden sijaan. Mutta alkuun yleisluontoisempaa aiheen tarkastelua.

Viimeisimpien viikkojen kuluessa aihe on noussut useamman kerran esille muissakin kuin ukrainalaisissa medioissa, ikävä kyllä en ole nähnyt aihetta käsiteltävän riittävällä vakavuudella medioissa koto-Suomessa – olen yrittänyt löytää laaja-alaisempaa kattausta aiheesta, mutta sellaiset tuntuvat loistavan poissaolollaan. Pieniä mainintoja löytyy sieltä täältä mutta muutoin ihmisoikeusasioiden käsittely on kovin vähäistä, oikeastaan olematonta blogimaailman ulkopuolella. Sikäli aiheen ohittaminen yllättää, koska aiheesta on kuitenkin kirjoitettu maailmalla kohtalaisen paljon ja useampiakin raportteja on julkaistu – joskin on huomioitava, että esim. HRW ja Amnesty raporteissaan ovat kiinnittäneet enemmän huomiota Krimin ihmisoikeustilanteeseen kuin vallitsevaan – heikkoon – tilanteeseen Donbassin alueella, mutta huomiotta Itä-Ukrainakaan ei ole jäänyt.

Niin sanotun Donetskin kansantasavallan alueella suoritetut ihmisoikeusrikkomukset voi jakaa useampaan osa-alueeseen. Ensinnä tulevat vangittuihin Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen sotilaisiin kohdistetut rikkomukset, joissa vangittuja sotilaita ei ole kohdeltu asiaankuuluvalla tavalla. Amnesty Internationalilla on todisteita siitä, että huhtikuussa 2015 Arseni Pavlov, paremmin tunnettu nimellä Motorola, on ”ampunut kuoliaaksi” 15 vangittua ukrainalaissotilasta. (2) Motorolan suorittamat teloitukset ei ole ainoita laatuaan, viitteitä muistakin vankien teloituksista on olemassa, mutta teloitusten ohella vangittuja ukrainalaissotilaita (statuksesta riippumatta) on kohdeltu separatistijoukkojen, yleisön ja paikallis- sekä venäläismedian toimesta nöyryyttävästi, heitä on marssitettu julkisesti sekä häpäisty julkisesti useamman kerran Donetskissa. (3 ja 4) Näiden ohella on syytä muistaa myös Nadija Savtšenko tapaus, häntä ei millään muotoa ole kohdeltu kuten sotavankia tulee kohdella – hänen pidättämiseen ja siirtämiseen Venäjälle ja hänen oikeudenkäyntiin liittyy runsaasti kritisoitavaa. Nadija Savtšenko on monellakin tapaa antanut kasvot sille kuinka kansainvälisten oikeuksien vastaisesti ns. kansantasavallat kuin myös Venäjä – ja hänen tapauksessa etenkin Venäjä – on toiminut. Savtšenkon oikeudenkäyntiä kuvaa parhaiten se, että oikeudenkäyntiä voi pitää ”oikeudenkäynnin irvikuvana”.

Teloitusten ja vankien väärinkohtelun ohella ongelmana on se, että on olemassa vankeja, joiden olinpaikka ei ole tiedossa. Ukrainan viranomaisilla kuten ei omaisillakaan ole tiedossa ovatko nämä ”kadonneet” kuolleet ja jääneet taistelukentälle, vangittu ja siirretty tuntemattomaan sijoituspaikkaan tai onko heidät mahdollisesti tapettu jossain myöhemmässä vaiheessa, näitäkin ”kadonneita” on joitain kymmeniä. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa ruodi varsinaisten sotavankien kohtelua tämän tarkemmin, vaikka aihe kokonaisuudessa ansaitsisi tarkempaa käsittelyä, koska sotavankien kohtelu pitää sisällään huomattavat määrät väärinkäytöksiä teloitusten lisäksi. Yllä esille nostamani vankien häpäisyt ja julkiset nöyryyttämiset, tilaisuudet, joissa siviilit pääsevät lyömään vankeja ja sylkemään heidän päälle ovat ehdottoman rikollista toimintaa. Aivan kuten ovat vankien kiduttamiset, joista on lukuisia suoria ja epäsuoria todisteita, sosiaaliseen mediaan on ladattu videoita, joissa militanttijoukkojen miehet ja naiset nöyryyttävät ja kiduttavat vankejaan: videoita, joissa vankeja lyödään, pakotetaan syömään hihamerkkejä vangitsijoiden uhatessa heitä aseilla etc. Seuraavaksi siirryn siviileiden kohteluun aloittaen muutamista julkisuuteen nousseista tapauksista.

Ihmisoikeusrikkomuksia on tapahtunut militanttien hallinnoimalla alueella käytännössä koko ”kansantasavaltojen” olemassa olon ajan. Keväällä 2014 Slovjanskin ja Kramatorskin miehittämisiä seuranneina viikkoina useita paikallispoliitikkoja ja paikallisia, jotka eivät tukeneet tuolloin venäläisen entisen tiedustelu-upseerin Igor Girkinin eli Igor Strelkovin johtamaa hallintoa pidätettiin ja lukuisia tapettiin pidätysten aikana – useita pidätettyjen ruumiita löytyi kevään aikana militanttien hallinnoimalta alueelta ja vielä senkin jälkeen, kun alueet siirtyivät takaisin Ukrainan hallintaan myöhemmin kesällä. Huomiota herätti myös Strelkovin määräys ottaa käyttöön Josef Stalinin sodanaikainen 22. kesäkuuta 1941 julistama poikkeuslaki, tämän lain perusteella teloitettiin useita vangittuja, joukossa pikkurikollisia – kuten Aleksei Pitško, jonka syntilistalta löytyi vähäinen varkaus. (5)

Tällä hetkellä kadonneiden kokonaismäärä on 774 (6) – joukossa on niin sotilaita kuin myös siviilejä, militantit ilmoittavat kadonneiden määräksi 480 ihmistä. Kuinka moni näistä kadonneista on kuollut, on arvailuiden varassa? Kadonneet ovat vain yksi ongelma tässä kysymyksessä, heidän ohella on huomioitava ne lukuisat raportit alueelta, joissa kerrotaan pidätettyjen siviileiden pahoinpitelystä ja järjestelmällisestä kiduttamisesta (7) – julkisen nöyryyttämisen ohella. Kiduttamisen ohella vankeja on teloitettu, eivätkä teloitukset välttämättä ole mitään ”yksittäistapauksia”, koska 16 % vangituista kertoo todistaneensa teloituksia. Kidutuksessa on käytetty fyysisen väkivallan ohella myös henkistä väkivaltaa, 12 % kidutetuista on naisia. Kidutuksen yleisyydestä kertoo jotain se, että haastatteluiden mukaan 71 % vangituista on kokenut joko fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa – tai molempia, yksistään virallisen datan mukaan 1333 siviiliä on ollut vangittuna, saman kohtalon on kokenut myös 27 toimittajaa, sotilaista ja vapaaehtoistaistelijoista puhumattakaan. Seksuaalinen väkivalta ja sen käyttö on toistaiseksi ollut ”kätketty ongelma”. Toistaiseksi vain yksi vankina ollut mies on kertonut naisten raiskauksista ja hyväksikäytöistä – raiskauksia on myös suoritettu kasviksilla. Naiset ovat olleet toistaiseksi hiljaa – ymmärrettävistä syistä johtuen.

Siviileiden perusoikeudet ovat rajoitetut alueella, käytännössä siviileillä ei ole juurikaan mahdollisuutta esittää julkisesti miehityshallintoa vastustavia mielipiteitä – asukkailla ei ole todellista oikeutta ilmaista mielipiteitään julkisesti. Useamman kerran on myös todistettu se, että ns. paikallinen hallinto hyväksyy täysin mielivallan mikä kohdistuu hallintoa vastustaviin siviileihin. Siviilit, jotka ovat yrittäneet ilmaista Ukrainan laillista hallintoa kannattavia mielipiteitä, tai joita epäillään sellaisista, on pahoinpidelty ja nöyryytetty muiden siviileiden toimesta. (8) Ukrainan hallintoa myötäileviä mielipiteitä ilmaisseita siviileitä on myös pidätetty ja viety pidätyskeskuksiin kidutettavaksi. Donetskissa on myös ilmiannettu ihmisiä hallintoa kritisoivista mielipiteistä, nämä ovat ainakin tietyissä tapauksissa johtaneet myös erinäisiin seuraamuksiin – vangitsemisia kidutuksineen. Tietooni on tullut useampi tapaus, jossa ”kahvipöytäkeskustelut” ovat johtaneet seuraamuksiin, joissa hallintoa kritisoinutta henkilöä on tavalla tai toisella rangaistu (esim. evätty työntekijöille jaettavaksi tarkoitettua ruoka-apua ja perusteena on juuri käytetty ”vääriä mielipiteitä” ja eräällä kerralla ilmoitettu, ettei luvattua bonusta tule, ja jälleen viitattiin ”vääriin mielipiteisiin”).

Miehitetyn Donetskin alueella on järjestetty lukuisia näyttäviä hallintoa tukevia paraateja, joihin on osallistunut jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä – mahdollisesti enemmänkin. Niihin osallistuminen on monella työpaikalla käytännössä pakollista, osallistumattomuudesta tulee hyvin usein seuraamuksia, kyseessä voi olla palkanmaksun viivästyttäminen tai jonkin bonuksen epääminen. Vaihtoehtoisesti osallistujille voidaan jakaa ruokapaketteja, mikä toimii kohtuullisena kannustimena kaupungissa, jossa on pulaa elintarvikkeista tai vaihtoehtoisesti rahasta, jolla ostaa ruokaa itselle tai perheelle. Nämäkin toimet osoittavat omalla tavallaan sen, ettei alueen asukkailla ole oikeutta ilmaista mielipidettään vapaasti tai tehdä itsenäisiä päätöksiä sen suhteen haluavatko osallistua paraateihin tai julkisiin kokoontumisiin – osallistumattomuus tulkitaan merkiksi hallinnon vastustamisesta.

Militanttijoukkojen sekä Venäjän sodankäyntitapa on monin paikoin rikollista ja vaarantaa siviileiden hengen sekä omaisuuden. Pelkästään youtube-videoiden perusteella voidaan havaita kuinka militantit ja heitä tukevat venäläisjoukot ovat useita kertoja sijoittaneet tykistöään sekä raketinheittimiä asutuksen keskelle, paikoin tykistöä on sijoitettu asutuksen keskelle pidemmiksikin ajoiksi pysyväluonteisiin asemiin. Tiedossani on kesältä 2014 tapaus, jolloin Leninskin alueelle Donetskissa oli sijoitettu telatykkejä kerrostalojen ja omakotitalojen keskelle useamman päivän ajaksi. Alueelle sijoitetut telatykit osallistuivat myös tulitukitoimintaan tulittaen Donetskin länsi- ja luoteispuolelle sijoitettuja Ukrainan asevoimien joukkoja. Saamieni tietojen mukaan sinä aikana jonka telatykit olivat alueelle sijoitettuna ukrainalaisjoukot eivät tulittaneet alueelle sijoitettuja telatykkejä. Tässä kohdin valittu taktiikka säästi siviilihenkiä, epäilemättä Ukrainan ATO-operaatioon osallistuneet joukot olivat ottaneet opiksi alkukesän (v. 2014) Slovjanskin ja Kramatorskin piirityksistä. Tuolloin joukkoja syytettiin tarpeettomasta siviilikohteiden tulittamisesta, Donetskissa kyseisellä alueella vastaavaa ei tapahtunut koko kesän 2014 aikana.

Alueelle sijoitetut militanttijoukot ovat syyllistyneet Donetskissakin tekoihin, joita voi pitää selkeinä sotarikoksina. Separatistipropaganda on useita kertoja uutisoinut kranaatti-iskuista siviilikohteita vastaan ja syyttänyt niistä Ukrainan joukkoja. Sota on ollut pitkä ja aivan varmasti sodan aikana myös ukrainalaisjoukot ovat tulittaneet syystä tai toisesta siviilikohteita kaupunkialueella, mutta muutamissa tapauksissa voidaan selkeästi todistaa, ettei iskun takana voi olla ukrainalaisjoukot. Mediassa eniten huomiota on saanut trolley bus-isku 22. tammikuuta 2015, isku tapahtui Leninskin alueella, alueelta oli tuolloin reilut 15 kilometriä ATO:n asemiin. Alueella tehtyjen havaintojen (ml. kranaatinkappaleet & sirpaleet) perusteella linja-autopysäkkiä ja trolleybussia tulitettiin 82 millin kranaatinheittimellä. Venäjän käytössä olevien 82 millin kranaatinheittimien kantama on pääsääntöisesti 4,27 km (esim. alueella käytetyt 2B9 Vasilek tai 2B14 Podnos).

Myöhemmin olen saanut tietää, että Donetskissa militanttijoukoilla on käytössä ns. roska-autoja, eli kuorma-autoja, jotka ulkoisesti muistuttavat roska-autoa mutta joiden lavalle on sijoitettu esim. 82 millin kranaatinheitin (kuva). Syksyllä keskustellessani aiheesta alueella asuneen henkilön kanssa, hän kertoi sen kaltaisen kuorma-auton liikkuneen loppukesästä 2014 Donetskissa. Pidän hänen silminnäkijälausuntoa luotettavana, kuin myös sitä, että hän sanoi kertaalleen nähneensä, kyseistä ajoneuvoa käytetyn kaupunkialueella tulitoimintaan – kyseinen alue sijaitsi tuolloin selkeästi rintamalinjojen takana selustassa. 

Kuorma-auton lavalle sijoitettu 82 millin 2B9 Vasilek kranaatinheitin, Itä-Ukrainan miehitetyt alueet lokakuu 2014. 

Samoin kevättalvella 2015 sattunut länsimediassa olematonta huomiota ansainnut tapaus herättää ajatuksia (tässä kohdin jätän eksaktin kaupunginosan turvallisuussyistä mainitsematta). Jolloin kerrostalojen sisäpihalle ammuttiin pari kranaattia tai räjäytettiin jonkin sortin pommeja. Kerrostalojen sisäpiha sijaitsee yli 15 kilometrin päässä rintamasta, vauriokuvausten perusteella käytetyt kranaatit eivät olleet järeitä (jäisessä maassa oli pieniä räjähdekuoppia, rakennuksista rikkoutui lukuisia ikkunoita, pari ovea hajosi sekä rakennuksen päätyseinää murtui – räjähdyksien seurauksena pari ihmistä sai lieviä vammoja). Teosta syytettiin militanttien toimesta Ukrainan asevoimia. Vauriot nähnyt ja tapahtunutta kommentoinut henkilö tuumasi sen olevan ”hevonpaskaa”. Hän piti sitä militanttien lavastuksena – pommeina tai vastaavana.

Alueen tilaa voi kutsua jonkin sortin anarkiaksi – valta on sillä, kenellä on voimaa eli käytännössä aseet tukenaan. Siviileiden kannalta asetelma on tietenkin hyvin ongelmallinen, koska toimivaa oikeuslaitosta tai poliisia ei ole olemassa. Ei etenkään sellaista oikeuslaitosta, johon voi luottaa ja joka tuomioissaan pyrkisi oikeudenmukaisuuteen ja noudattaisi lakia. Tiedossani on kuulo- ja silminnäkijähavaintoja, joissa aseistetut militantit ovat käyttäneet aseitaan hyvin vähäisistä tai suorastaan olemattomista syistä johtuen siviileitä vastaan. Esim. kesällä 2014 ul. K:lla sijainneella tarkastuspisteellä militanttien asemiehet ampuivat pysähtymiskäskyä noudattamatta jättäneen miehen. Jo miehen ampuminen tällaisen syyn tähden on osoitus rikollisuudesta, mutta asetelman teki vaarallisemmaksi se, että aseita käytettiin alueella, jolla on paljon asuintaloja ja siviilejä liikkeellä – oli siis olemassa oleva riski, että sivulliset haavoittuvat tai jopa kuolevat tulituksessa. Tämä ei ole ainoa kerta, jolloin kontaktini ovat nähneet käytettävän aseita Donetskin kaupunkialueella ts. selustassa hyvin olemattomasta syystä.

Omien havaintojeni mukaan siviileiden kohtelu on saanut aivan liian vähän huomiota mediassa. Etenkin nyt kun sota on pitkittynyt ja puhutaan ns. tulitauosta. Ukrainan sota on jäänyt paitsioon monen ollessa sitä mieltä, että sanktioista pitäisi päästä eroon ja jokin sopimus saada aikaan. Tästä ns. tulitauosta huolimatta etenkin ne Donetskissa asuvat siviilit, jotka eivät jaa militanttien ja Venäjän ”unelmaa”, elävät epävarmuudessa ja jopa pelossa anarkian ja diktatorisen hallinnon alaisuudessa. Ja tämä tulitaukokaan ei ole muuta kuin sana paperilla. Minsk II sopimuksen jälkeen, keväällä vallinnutta rauhallisempaa hetkeä lukuun ottamatta Donetskin alueella – pääasiassa lännessä ja luoteessa – on jatkuvaa taistelutoimintaa ja Venäjän tukemat militantit ovat rikkoneet tulitaukoa säännönmukaisesti, käytännössä päivittäin.

On monella tapaa tärkeää, ettei Ukrainan sotaa unohdeta. Unohtaminen tai mikä tahansa kaupankäynti voi heijastella paljonkin Venäjän lähiympäristöön ja antaa Moskovalle vääriä signaaleja. Mutta tässä kirjoituksessani en nyt tähän ongelmaa puutu, tämä kirjoitus oli laadittu yksinomaan muistellen ihmiskohtaloita alueella – yrittäen omalta osaltani tuoda julki sen todellisuuden mikä näissä ns. kansantasavalloissa vallitsee. Millainen ihmisoikeustilanne siellä vallitsee.

* * *

122 millin D-30 Ljaguška kanuunahaupitseja sijoitettuna Šahtarin stadionin ympäristöön miehitetyssä Donetskissa, talvi 2016.

Siihen mitä Ukrainassa on tapahtunut helmikuun 2014 jälkeen Venäjä on suurin syyllinen, ilman sen aloittamaa hyökkäyssotaa miljoonien ukrainalaisten ei olisi tarvinnut paeta kodeistaan, kymmeniä ja taas kymmeniä kaupunkeja ja kyliä ei olisi pommitettu hajalle, satoja tuhansia ihmisiä menehtynyt sotaan ja summittaisiin pommituksiin. Mutta toivon myös, että meillä lännessä on rohkeutta katsoa peiliin ja tehdä tiliä itsemme kanssa ja kohdella niitä poliitikkoja ja päättäjiä, jotka antoivat Venäjän mahdollisuuden hyökätä rajanaapureihinsa, ansaitsemallaan tavalla. Heitä löytyy täältä Suomestakin – nimiä minun ei nyt tarvitse ääneen lausua sillä itsekukin tiedämme, ketkä ovat tiliä tehneet venäläisellä verirahalla!

 

Marko 

 

Alkuperäisen kirjoituksen lähteet, osa linkeistä ei enää toimi elo-syyskuussa 2023.

1. https://dninews.com/?q=content/about-us 

2. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2015/04/ukraine-new-evidence-of-summary-killings-of-captured-soldiers-must-spark-urgent-investigations/ 

3. http://www.kyivpost.com/content/ukraine-abroad/agence-france-presse-rebels-parade-ukrainian-pows-through-shelled-city-378150.html 

4. http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/ukraine/11053807/Prisoners-of-war-marched-through-streets-of-Donetsk.html 

5. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1405055899517 

6. http://ua-pressa.com/polotica/101167-zniklimi-bezvsti-v-donbas-vvazhayutsya-774-ukrayincya-sbu.html 

7. http://euromaidanpress.com/2015/12/29/euromaidan-sos-war-crimes-in-occupied-donbas-prisoners-tortured-witnessed-executions/ 

8. http://www.nytimes.com/2014/08/26/world/europe/russia-ukraine.html?_r=1 

Muita lähteitä, mukaan lukien valokuvien lähteitä:

https://ukrainetoday.org/2023/03/26/revenge-for-ilovaisk-the-organizer-of-the-boiler-for-the-armed-forces-of-ukraine-was-liquidated-in-ukraine-photo/

https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/ukraines-opposed-independence-day-parades/ 

https://twitter.com/evergreen_dn/status/702480219115016193 

*: Alueen tuntumassa asunut paikallinen on todennut teon taustalla olevan Venäjän johtamat joukot. Hän on todennut hyvin suorasanaisesti venäläisten tulittaneen tuolloin johdinautoa (trolleybussia).

#StandWithUkraine 

Lisää pohdintaa logistiikasta – miehitetty itäinen Ukraina

 

Kirjoituksessani Venäjän osittaisesta liikekannallepanosta (Osittainen liikekannallepano Venäjällä – lisää jauhelihaa rintamalle) ja sen kokemista ongelmista, viittasin Venäjän huoltoon ja sen todennäköisestä toimimattomuudesta seuraaviin ongelmiin rintamalla. Niin ikää logistiikan ongelmakohtiin olen viitannut myös syyskuisissa kirjoituksissani ”Pohdintaa logistiikasta, kääntääkö syksy asetelman rintamalla” sekä ”Katse suunnattuna Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle” ja nyt palaan teemaan parin kirjoituksen verran, joissa karttoja hyödyntäen pohdiskelen logistiikkaa Venäjän kannalta ensin miehitetyn itäisen Ukrainan osalta ja toisessa kirjoituksessa miehitetyn Krimin niemimaan sekä miehitettyjen Hersonin ja Zaporižžjan alueiden osalta.

Kuten tiedettyä, Venäjän huolto pohjautuu pitkälti rataverkon hyödyntämiseen. Venäjällä tavoitteena on se, että rautateitse materiaalia kyetään toimittamaan 90 kilometrin päähän rintamasta, tai lähemmäs. Mikäli matka maanteitse rintamalle kasvaa merkittävästi pidemmäksi, tietää se lisää ongelmia Venäjän huollolle.

Kevään lopulla ja kesän ensimmäisellä puoliskolla Venäjä kykeni hyödyntämään rataverkkoja eräillä rintamalohkoilla, mikä osaltaan vahvisti sen kykyä suorittaa massiiviseen tulekäyttöön perustuvaa hyökkäystä osassa Luhanskin ja Donetskin alueita sekä Harkovan alueen eteläisimmissä osissa Venäjän koettaessa valloittaa Donbasin alueen. Voimakkaasta tulenkäytöstä huolimatta Venäjän ei kuitenkaan saavuttanut tavoitettaan Ukrainan itäosissa, läpimurtoa Donbasissa. Yksi merkittävä syy Venäjän hyökkäyksen hyytymiselle varhaisessa vaiheessa kesää on nähdäkseni Ukrainan länneltä saama aseapu, jolla kyettiin vaikuttamaan kohteisiin kymmenien kilometrien päässä rintamasta. Esim. kesäkuun 19. päivä Ukrainan asevoimat tuhosi merkittävän ammusvarikon miehitetyssä Itä-Ukrainassa Hrustalnyissa 80 kilometriä rintamalta. (1) Eikä Hrustalnyissa sijainneen ammusvarikon tuhoaminen jäänyt ainoaksi laatuaan. Loppukevään jälkeen Ukrainan asevoimat on päivittäin vaikuttanut sellaisiin kohteisiin Venäjän miehittämillä alueilla, jotka ovat joukkojen huollon kannalta merkittäviä. (2)

Luonnollisestikaan Ukrainan kyky vaikuttaa vihollisen huoltoon ei heti näkynyt menestyksenä rintamalla. Arvioisin tämän osaltaan johtuneen siitä, että Venäjän oli ollut mahdollista valmistella joukkojaan alueella riittävän kauan aikaa. Keväällä 2014 alkaneen sodan kuluessa Venäjä on perustanut miehitetyn Itä-Ukrainan alueelle suuren joukon merkittäviä huoltotukikohtia ja vielä suuremman joukon erikokoisia ammusvarikoita, joista osa sijoitettiin aivan kaupunkien ytimeen – kuten Donetskissa tehtiin sijoittamalla useita ammusvarastoja, varastoja ja logistisia keskuksia keskustan tuntumaan tai kaupunkialueelle. (3) Expodonbas on näyttely- ja messuhalli Donbas Arenan pohjoispuolella oli tällainen kohde, joka on ollut valokuvien, satelliittikuvien ja videoiden perusteella sotilaallisessa käytössä sotavuosien ajan, ja säästynyt Ukrainan iskuilta aina 17. kesäkuuta 2022 asti, jolloin Ukrainan asevoimat kohdisti tuli-iskun messuhalliin. (4)

Jos lähtökohtanamme on se, että Ukrainalla oli ennalta suunnitellut vaikuttamisensa tietyllä tapaa (esim. ensimmäisessä vaiheessa ammusvarikot ja huoltovarikot, toisessa vaiheessa ratapihat, kolmannessa vaiheessa esikunnat, kasarmit jne.) Tällä hetkellä Ukraina näyttää kohdistavan iskuja idän miehitetyillä alueilla ammusvarikoiden ohella merkittävässä määrin liikenteen solmukohtiin ja ratapihoille sekä tiedettyihin (tunnistettuihin) esikuntakohteisiin – kuten PMC Wagnerin esikunnan Venäjän miehittämässä Popasnassa, Ukrainan itäosissa. (5)

Ilovaiskin ratapihaa aamulla 8. lokakuuta 2022, Ukrainan öisen keskityksen jälkeen.

Iskut ratapihoille alkoivat jo kesällä, jolloin Donetsk-Jasunuvata-alueella Ukrainan asevoimat toteutti tykistöllään lukuisia iskuja raideverkkoa vastaan. Iskuja on kohdistettu myös Ilovaiskiin (noin 40 kilometriä rintamasta), joka on merkittävä – jollei merkittävin – Venäjältä miehitetyn Donetskin alueelle suuntautuvan raideliikenteen risteysasema. (6) Ilovaiskissa Venäjältä, Rostov-na-Donusta Taganrogin kautta, Ukrainaan vedetty ratalinja haarautuu Donetskin ja Makiivkan kaupunkeihin suuntautuviin, pääasiassa rahtiliikenteen käyttämiin ratoihin ja sitten pohjoiseen suuntautuvaan ratalinjaan, joka Krynytšnassa haarautuu useampaan suuntaan, joista yksi vie Jasynuvatan kautta Donetskin päärautatieasemalle ja sieltä kaupungin halki lounaaseen.

Helmikuun 24. päivä alkaneessa offensiivissa venäläisten panssarijoukot ja tykistö tuhosi Volnovakhan Donetskin eteläpuolella lähes täydellisesti, on siis hyvin epätodennäköistä, että Donetskista länteen ja etelään suuntautuva rataverkko liikennöitävässä kunnossa alueella. Toiseksi Donetskin ja Volnovakhan välillä rintama on paikoin vain parin kilometrin päässä ratalinjasta, mikä omalta osaltaan rajoittaa kaikkea liikennöintiä alueella (myös liikennöintiä alueen tiestöllä).

Tässä vaiheessa on luontevaa perehtyä karttaan tarkemmin, koska jatkossa tulen kohdistamaan huomion entistä tarkemmin rataverkkoon ja eräisiin logistiikan kannalta tärkeisiin paikkakuntiin. Kartta pohjautuu liveuamap.com verkkosivulla julkaistuun karttaan, johon olen tehnyt omia merkintöjä. Huomioitavaa on kuitenkin se, ettei kartalla näy kaupunkien sisäiset rataverkot täydessä tarkkuudessa.

Osia Donetskin ja Luhanskin alueista on ollut Venäjän miehittämä ja hallinnassa keväällä 2014 alkaneesta sodasta lähtien. Kyseiselle alueelle Venäjä ehti perustaa lukuisia huoltotukikohtia ja varikoita lähes kahdeksan vuotisen sodan kuluessa. Olen aiempina vuosina blogikirjoituksissani käsitellyt kyseisten huoltotukikohtien verkostoa, jonka merkittävimmät tukikohdat sijaitsivat alueilla, joille oli vuonna 2014 alkaneen sodan rintamalinjasta jopa yli 50 kilometriä, ja joihin Ukraina ei tuolloin saanut vaikuttaa (Minskin sopimukset) ja joiden rakentamisen edessä kansainvälinen yhteisö osoittautui voimattomaksi ollen samalla haluton vaikuttamaan Venäjään pakotteilla tms. Huoltotukikohtia sijaitsi muun muassa Torezin ympäristössä, samoin H’rustalnyin alueella sekä Buhaivkan ympäristössä. Samoin lukuisten miehitetyillä alueilla sijaitsevien kaupunkien alueilla oli erilaisia varastoja ja varikkoja, kuten kirjoituksessani aiemmin viittasin.

Venäjän, vuodesta 2014 lähtien, miehittämille Donbasin alueille johtaa kaksi merkittävää ratalinjaa. Toisen, Rostov-na-Donusta Taganrogin kautta kulkevan ratalinjan kuvailin aiemmin, kyseinen linja ylittää Venäjän miehittämän rajan Avilo-Uspenkan kohdalla. Omien havaintojeni mukaan vuosien 2014 ja 2022 alun välillä venäläisten kannalta merkittävämpi oli se, joka ylitti rajalinjan miehitetyille alueille Gukovon kohdalla Venäjältä ja jonka tarkkailu oli erityisen haasteellista (ja jolla ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden ei ollut mahdollista vierailla – tarkkailu oli suoritettava kuulohavaintojen perusteella ja tuolloinkin rajoitetusti). Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ensimmäinen merkittävä raideliikenteen keskus on lähes välittömästi rajan ylittämisen jälkeen Dovžanskissa (ent. Sverdlovsk), josta rata haarautuu pohjoiseen edeten Krasnodonin kautta kohti Luhanskin kaupunkialuetta ja länteen, jossa ratalinjan toinen pää sijaitsee Debaltsevessa, joka on alueen poikittaisen raideliikenteen merkittävin risteysasema. Mikä on syy sille, miksi kaupungista taisteltiin niin raskaasti tammi-helmikuussa 2015 ja miksi Venäjä käytti kaupungin valtaamiseen runsaasti asevoimiensa joukkoja.

Venäjän 24. helmikuuta jälkeen miehittämiin Ukrainan itä- ja pohjoisosiin johtaa Venäjältä enää yksi ratalinja. Valuykista Urazovon kautta Venäjän miehittämään Troitskeen (noin 20 kilometriä Ukrainan takaisin valtaamista alueilta), josta raidelinja on mahdollisesti koko matkalta Stanytsia Luhanskaan saakka liikennöitävässä kunnossa. Huomioitavaa on kuitenkin se, että Ukraina pystyy vaikuttamaan tykistöllään ja raketinheittimillä ainakin Starobilskiin saakka.

Vastaavasti Venäjältä Troitsken kautta Svatoveen johtava P-66-tie on koko matkaltaan Ukrainan tykistön ja raketinheittimien vaikutuspiirissä. Svatove on alueella Ukrainan vastahyökkäyksen merkittävimpiä kohteita toimiessaan venäläisten logistisena keskuksena. Tien katkaisu tai Svatoven valtaus vaikeuttaisi merkittävästi alueelle sijoitettujen venäläisten huoltoa, etenkin kun samalla Kreminnaan (etelässä) kohdistuu paine Lymanin suunnalta.

Huomio kannattaa kiinnittää siihen, että koko miehitetyn Luhanskin alueen pohjoisosan kantatieverkosto on hyvin harvaa. Sjeverodonetskin aluetta lukuun ottamatta alueella ei myöskään ole merkittäviä kaupunkikeskittymiä, ratalinjojakin Venäjältä johtaa alueelle vain yksi, mikäli idässä Stanytsia Luhanskan ja Millerovon, Venäjällä, välistä rataosuutta ei ole kunnostettu ja paikoin rakennettu uudelleen. Edellisten ohella on syytä pitää mielessä se, että alueelle sijoitettujen venäläisjoukkojen määrä on alueen kokoon verrattuna varsin vähäinen ja näistäkin joukoista huomattava osa on sijoitettu pitkälle rintamalle sekä etelässä Bakhmutin lohkolle, jossa venäläiset iskevät päätään seinään yrittäessään valloittaa kaupungin. Operaatioon osallistuvat joukot koostuvat pääasiassa PMC Wagnerin taistelijoista sekä (pakko)värvätyistä ja mobilisoiduista joukoista.

Ukrainan kannalta haasteellisin miehityksestä vapautettava alue sijaitsee Donetsk-Horlivka-Sjeverodonetsk alueella ja siitä itään kohti Venäjää menevällä vyöhykkeellä, jossa Venäjän on mahdollista turvautua ratalinjoihin joukkojen huollossa (junaradat miehitetylle alueelle Avilo-Uspenkan ja Gukovon kautta) sekä urbaanin ja paikoin hyvinkin tiheästi rakennetun alueen tarjoamiin puolustusasemiin. Toisaalta voimakas vastahyökkäys Luhanskin alueen pohjoisosien kautta saattaisi avata Ukrainalle mahdollisuuden vaikuttaa huoltolinjoihin nykyistä merkittävästi syvemmälle miehitetyille alueille. Pidän todennäköisimpänä sitä, että Ukraina pyrkii vaikuttamaan Donbasin keskeisimmille alueille sijoitettujen venäläisjoukkojen huoltoon pitkäkestoisella kampanjalla, heikentäen näin venäläisten taistelukykyä ja sen myötä taistelutahtoa.

Mikäli Ukraina aloittaa pitkän tykistökampanjan Venäjän keskeisimpiä raideliikenteen keskuksia vastaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, näkisin, että sen on mahdollista pakottaa Venäjä operoimaan aiempaa kauempana rintamasta olevilla ratapihoilla ja näin pidemmällä aikavälillä kuormittaa venäläisten huoltoa. Vuodesta 2014 miehitettyjen alueiden tieverkko on paikallistenkin mukaan monin paikoin hyvin huonossa kunnossa, teiden asfaltoinnit ja kunnostukset ovat jääneet tekemättä, mikä omalta osaltaan vaikuttaisi myös venäläisten käytössä olevan kaluston kuntoon. (Keskeisimpien raideliikenteen keskusten joukkoon kuuluvat Ilovaisk, Debaltseve ja Altševsk).

Vaikka Asovanmeren pohjoisrannikko on Donbasista Hersonin alueelle Venäjän miehittämää, alueelle sijoitettujen joukkojen huolto ei ole niin helppoa kuin ensinäkemältä kuvittelisi. Donetskin etelä- ja lounaispuolella on käyty raskaita taisteluita kuukausien ajan, liikenneyhteydet ovat väistämättä kehnossa kunnossa – liikennöitävässä kunnossa olevaa ratayhteyttä ei nähdäkseni ole lainkaan miehitetyn Donetskin sekä Venäjän miehittämien Hersonin ja Zaporižžjan alueiden välillä.

Mariupoliin on maantieyhteys Venäjältä (Taganrogista), Mariupolista on vastaavasti maantieyhteys miehitettyyn Berdjanskiin (M-14 pikatie), jonne on todennäköisesti edelleen toimiva huoltoyhteys rautateitse Tsernihivkan kautta, joten materiaalin toimitus miehitetyltä Krimin niemimaalta alueelle on teoriassa mahdollista, joskin Ukrainan vaikuttamiselle altis. Raideyhteys Melitopolista pohjoiseen ja Novobohdanivkan kautta itään on ollut jo kuukausien ajan ukrainalaisten vastarintataistelijoiden ja erikoisjoukkojen kohteena, tarvittaessa rataa vastaan voi iskeä myös tykistöllä sekä M142 HIMARS ja M270 MLRS raketinheittimillä.

Viime aikoina on pohdittu jo sitä, että toteuttaako Ukraina vastahyökkäyksen seuraavaksi Zaporižžjan alueella. Rohkeimmissa visioissa se kohdistuisi jopa Melitopoliin saakka, entäpä maltillisempi operaatio Tokmakiin ulottuen (noin 30 kilometriä nykyiseltä rintamalinjalta) ratalinjan katkaisten, jonka seurauksena Venäjän poikittainen huolto alueella vaikeutuisi entisestään. Tokmakiakin houkuttelevampi kohde voisi olla Novobohdanivka (53 kilometriä rintamasta), jolloin poikittaisen ratalinjan ohella Melitopolin ja Hersonin välinen suorahko raideyhteys katkeaisi. Riippumatta siitä millaisen operaation Ukraina alueella suorittaa, on sillä vaikutusta Venäjän itä-länsi-suuntaiseen huoltoon. Ja vaikka Ukraina ei ryhtyisi alueella mihinkään laajempaan operaatioon maavoimillaan, pystyy se jo nyt vaikuttamaan ja vaikeuttamaan Venäjän huoltoa alueella.

Useiden viikkojen tykistökampanja erikoisjoukkojen ja vastarintataistelijoiden iskuilla höystettynä heikentäisi Venäjän alueelle sijoittamia joukkoja, vaikeuttaen myös niiden varustautumista talveen (mikäli kunnollinen varustautuminen on edes mahdollista, koska Venäjällä näyttää olevan myös pula sotilaiden talvivarusteista). Keskitalvella Venäjän miehittämillä Hersonin ja Zaporižžjan alueilla lämpötila laskee lähelle nollaa tai hiukan sen alle, mikä tarkoittaa sitä, että Venäjän on kyettävä toimittamaan joukoille riittävästi elintarvikkeita, polttoainetta ja muuta varustusta, jotta joukot selviävät talvesta, joten jo pelkkä huoltoon vaikuttaminen voi johtaa tilanteeseen, jossa miehittäjän kyky käydä puolustustaistelua romahtaa.

Tässä kirjoituksessa on kuitenkaan käsittele tämän syvällisemmin Venäjän miehittämiä Hersonin ja Zaporižžjan alueita, kuten en Venäjän miehittämää Krimin niemimaatakaan, palaan tähän teemaan seuraavassa kirjoituksessani. Kyseisten alueiden huoltoon vaikuttaa merkittävästi myös varhain tänään (8. lokakuuta 2022) toteutettu isku Kertšinsalmen siltaa ja rinnalla kulkevaa rautatiesiltaa vastaan. (7) Iskun seurauksena maantiesillan toinen autokaistapari romahti parista kohtaa, toisen vaurioituessa huomattavasti. Rautatiesilta vaurioitui myös pahoin öljyä (polttoainetta) kuljettaneen junan pitkään kestäneen palon seurauksena. Oma osaamiseni ei riitä arvioimaan kuinka kauan kestää, kunnes rautatiesilta saadaan liikennöitävään kuntoon, vai saadaanko sitä ollenkaan. Onko kuumuus vaurioittanut rakenteita liikaa.

Siltojen ollessa poissa käytöstä, Venäjä pyrkii huoltamaan miehittämäänsä Krimin niemimaata lauttojen avulla  Kertšinsalmen poikki, kuten ennen siltojen rakentamista.* Venäjän kannalta ongelmana vaan on se, että sillan valmistumisen jälkeen se on siirtänyt näitä lauttoja muualle, kysymys kuuluukin, että kuinka pian se saa lauttoja alueella ja kuinka moni niistä on edelleen liikennöitävässä kunnossa. Huolto on myös järjestettävissä rahtilaivoilla ja vähäisemmässä määrin ilmasillan avulla.

Pyrin lähipäivinä kirjoittamaan vastaavan koosteen Venäjän miehittämien Hersonin ja Zaporižžjan alueiden sekä miehitetyn Krimin niemimaan huollosta, huomioiden myös Kertšinsalmen sillan tuhon.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://ukrainetoday.org/2022/06/19/warehouse-of-the-entire-ammunition-details-about-the-destroyed-stocks-of-the-invaders-in-khrustalny/ 

2. Ukrainan epäsuorantulen kampanjoista Venäjän miehittämille alueille muun muassa seuraavissa blogeissani lähteineen: 12. toukokuuta, 18. kesäkuuta ja 11. heinäkuuta 2022.

3. https://informnapalm.org/19471-tanks-donetsk-reaktivs-himik/ 

4. https://twitter.com/bayraktar_1love/status/1537845992996884480 

5. https://mil.in.ua/en/news/wagner-pmc-base-attacked-in-popasna/ 

6. https://twitter.com/Flash_news_ua/status/1578622785827454977

7. https://meduza.io/en/news/2022/10/08/large-explosion-reported-at-bridge-connecting-russia-to-crimea 

Blogissani olen myös hyödyntänyt myös Trent Telenkon sekä Thomas C. Theinerin logistiikkaan liittyviä havaintoja.

*: Ennen Krimin niemimaan miehitystä lauttaliikenne Kertšinsalmessa Venäjän ja niemimaan väliä oli säännöllistä. Tärkein reitti oli Kertšin kaupungin (Krim, Ukraina) ja Port Kavkazin (Venäjä) välillä.

#StandWithUkraine 

Sota Ukrainassa alkoi 12. huhtikuuta 2014 – ei 24. helmikuuta 2022, tärkeitä päivämääriä

 

Torstaina 24. helmikuuta 2022 kirjoitin Ukrainan sodasta kommentoijille muistutukseksi blogin otsikolla Sota Ukrainassa alkoi 12. huhtikuuta 2014 – ei 24. helmikuuta 2022, jossa (kuin jo ennakoiden) huomautin lukijoita ja uutisten seuraajia siitä, että sota Ukrainassa on, matalasta intensiteetistä huolimatta, ollut hetkittäin aiemminkin hyvin brutaali, siviilikohteita – kuten kouluja ja sairaaloita – on tulitettu toistuvasti nimeen omaa Venäjän ja sen tukemien joukkojen toimesta. Eivät pelkästään lukijat vaan myös toimittajat medioissa näyttävät olevan sokeita todellisuudelle ja – kenties tiedostamattaan – unohtavan sen, että Ukrainassa on sodittu jo yli kahdeksan vuoden ajan, niin ajattelin kirjoittaa lyhyt ja samalla liiankin yksinkertaistetun tapahtumakuvauksen sodan etenemisestä vuoden 2014 alkupuolelta tähän hetkeen.

”Pieniä vihreitä miehiä Krimillä”.

Kirjoitukseni otsikko on sikäli hämäävä, että se jättää huomiotta tapahtumat ennen 12. huhtikuuta 2014, jota päivää voi pitää sodan konkreettisena alkuhetkenä, koska tuolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot (Krimin ryhmä ja Donbasin kansanmiliisi) aloittivat operaation Slovjanskin ja Kramatorskin valtaamiseksi (onnistuenkin siinä). Ennen kyseistä päivämäärää tapahtui Venäjän suorittama Krimin niemimaan valtausoperaatio, jonka alkaessa Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja nimellisesti Ukrainan presidentti, ja Kiovan kaduilla ja aukioilla käytiin Euromaidanin viimeisiä (raskaita ja verisiä) taisteluita. Eli Venäjän aseellinen tunkeutuminen Ukrainaan alkoi jo helmikuussa 2014, siten, että ensimmäiset varmistetut sotilasoperaatioon viittaavat toimet suoritettiin niemimaalla 20. helmikuuta 2014, jolloin 810. merijalkaväkiprikaati ryhmitti joukkoja Gvardiisken lentoasemalle sekä tehosti vartiointia ja valmiutta Sevastopolissa.

Venäjän varsinaiset joukkojen siirrot Krimin niemimaalle käynnistyivät 23. helmikuuta 2014, jolloin venäläissotilaiden havaittiin nousevan maihinnousualuksiin Novorossijskin satamassa. Helmikuun 24. päivä Sevastopolin edustalle saapui viisi maihinnousualusta, jotka kiinnittyivät laituriin 25. päivän kuluessa. Näihin aikoihin Krimin niemimaalla aloitettiin, Kremliä tukevien henkilöiden ja tahojen toimesta, alueellinen ”separatismi” – jota voidaan pitää samalla tapaa ennalta harjoiteltuna ja ulkosyntyisenä mitä Itä-Ukrainassa nähtiin myöhemmin keväällä. Helmikuun 23. päivä Sergei Aksjonovin johdolla ryhdyttiin perustamaan ”itsepuolustuksellisia” kansanmiliisejä, paria päivää myöhemmin (25. helmikuuta) Sevastopoliin johtavalle tielle ja niemimaan mantereesta erottavalle Perekopin kannakselle perustettiin kulunvalvontapaikkoja. Tarkastuspisteiden toimeenpanijoiksi osoittautuivat Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovitšille uskolliset, Kiovasta paenneet ja Venäjän riveihin siirtyneet, Berkut-mellakkapoliisit yhdessä Krimin kasakoiden ja Venäjältä tulleiden Kubanin kasakoiden kanssa.

Näihin juuri perustettuihin ”itsepuolustusjoukkoihin” solutettiin välittömästi venäläisiä erikoiskoulutuksen saaneita henkilöitä, joka omalta osaltaan todistaa sen puolesta, että tällainen operaatio oli ennalta suunniteltua ja valmisteltu (ja todennäköisesti myös lukuisia kertoja harjoiteltu).

Helmikuun 26. päivänä alkoivat Krimin niemimaan miehitykseen tähtäävän operaation ensimmäisen vaiheen varsinaiset sotilaalliset toimet. Tuolloin Simferopolin ympäristössä havaittiin Venäjän asevoimien BTR-miehistönkuljetusajoneuvoilla liikkuvia osastoja. Todennäköisesti kyseessä oli seuraavana yönä toimeenpannun, Simferopolissa sijainneen, Krimin parlamenttirakennuksen valtausoperaation tiedustelu-, eristys- tai tukijoukkojen ryhmittymisestä. Joukkojen liikkeillä saattoi myös olla demonstratiivinen tarkoitus, osoittaa tukea paikallisille, Venäjää tukeville, ryhmille.

Aktiivinen sotilaallinen toiminta käynnistyi aamuyöstä 27. helmikuuta 2014, jolloin 50–60 Venäjän asevoimien erikoisjoukkojen sotilaista ”itsepuolustusjoukkojen” taistelijoina esiintyen valtasi Krimin alueparlamentin, nostaen Venäjän lipun rakennuksen katolle. Miehitys on sotatoimi, eikä Venäjän toteuttama Krimin niemimaan miehitys suinkaan ollut veretön, vaikka sellaista kuvaa vaalitaankin – se koitui lukuisten siviileiden kohtaloksi, myös ukrainalaisia sotilaita kuoli ja haavoittui. Mutta ennen kaikkea miehittäjän ja sen nimissä toimivien proxy-joukkojen sortotoimet alkoivat välittömästi, kohdistuen miehitystä vastustaviin siviileihin.

 

Slovjansk ja Kramatorsk

Itä- ja Etelä-Ukraina vajosi Venäjän voimakkaalla tuella ja sen operaattorien avustaessa kaaokseen Krimin niemimaan miehityksen jälkimainingeissa. Monilla paikkakunnilla vieraili operaattoreita Venäjältä kuin alustamassa tulevaa liikehdintää. Donetskiin saapui maaliskuussa 2014 venäläisen imperialistisen ja äärioikeistolaisen liikkeen Russkoe Imperskoe Dvizhenien eli RID:in (ven. Русское имперское движение – РИД; engl. Russian Imperial Movementin eli RIM) jäseniä Nikolai Truštšalovin johdolla tapaamaan sikäläisiä yhteystyöhenkilöitä. Vierailu suoritettiin vain muutamaa viikkoa ennen Venäjän organisoiman Itä-Ukrainan ”separatismin” alkua.

Myöhemmin RID:in eli RIM:in koulutusleirin kautta on kulkenut satoja vapaaehtoistaistelijoita Venäjän proxy-joukkoihin. Saman organisaation järjestämillä leireillä on koulutettu myös äärioikeistoon ja kansallissosialistisiin liikkeisiin kuuluvia aktivisteja terrorisodankäynnin saloihin, näillä leireillä on käynyt myös Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktivisteja. RID on vain yksi näistä venäläisistä äärioikeistolaisista organisaatioista, joihin maan hallinto on tukeutunut Ukrainan sodan aikana.

Ennen huhtikuun 12. päivää ja Igor Girkinin johtamien joukkojen aloittamaa sotilasoperaatiota moni paikkakunta Ukrainan etelä- ja itäosissa oli vajonnut tai vajoamassa kaaokseen Venäjän operaatioiden seurauksena, Janukovitšin syrjäyttäneen Ukrainan tuoreen hallinnon koettaessa pitää alueita hallinnassaan.

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan.

Igor Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmikuussa 2014.

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

Niin ikää 12. huhtikuuta Igor Girkinin johtaman ryhmä tukena ollut – erikoiskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbasin ”kansanmiliisi” miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Varsinaisten sotatoimien voi katsoa alkaneen 12. huhtikuuta 2014 Igor Girkinin johtamien joukkojen toimesta, ja kuten jälkeenpäin on käynyt ilmi, koko operaatio on ollut alkumetreiltä lähtien Kremlin organisoima.

Sodan ensimmäisinä viikkoina taisteluita käytiin useissa ”kuumissa pisteissä” Ukrainan itäosissa, samalla muualla etelässä erilaiset ryhmät koettivat ottaa hallintaansa kaupunkeja ja alueita – onnistumatta siinä. Kesään mennessä tilanne muualla kuin idässä alkoi olla Ukrainan tuoreen hallinnon kontrollissa, Petro Poroshenko valittiin Ukrainan uudeksi presidentiksi, ensimmäinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä oli käyty toukokuun 2014 lopulla – kenttä jäi tuolloin Ukrainan hallintaan.

Kesän koitettua nähtiin sodan ensimmäinen merkittävä eskalaatio, Ukrainan ilmavoimien Iljushin Il-76 kuljetuskone pudotettiin venäläisoperaattoreiden toimesta koneen ollessa laskeutumassa Luhanskin kansainväliselle lentokentälle 14. kesäkuuta 2014. Näihin aikoihin Venäjältä toimitettiin ensimmäisen kerran raskasta kalustoa Itä-Ukrainaan siltä osalta rajaa, joka ei ollut Ukrainan kontrollissa.

Kesäkuun (v. 2014) loppupuolella Venäjä osallistui sotatoimiin aktiivisesti omalta maaperältään tulittamalla kranaatinheittimillä, tykistöllä ja raketinheittimillä kohteita Ukrainassa. Venäjä toteutti 11. heinäkuuta 2014 (klo. 04:30) huomattavan raskaan raketinheitinkeskityksen Zelenopillian kylän lähelle Ukrainan eteläosiin, isku kohdistui Ukrainan asevoimien ja rajavartiojoukkojen kenttätukikohtaan. Iskussa menehtyi lähes 40 ukrainalaissotilasta ja rajavartijaa, haavoittuneiden lukumäärän noustessa lähelle sataa. Alle viikko eteenpäin, heinäkuun 17. päivä Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin varustukseen kuuluvalta Novator 9K37 M1 Buk TELAR:ilta nro. 332 laukaistiin ohjus, joka pudotti Malaysia Airlinesin lennon MH17 (Schiphol, Amsterdam – Kuala Lumpur). Venäjä oli mukana sodassa kyynärpäitään myöten mutta edelleen mediat Suomessakin kirjoittivat separatismista Ukrainassa aivan kuin kyse olisi todellisesta, sisäsyntyisestä hallinnon vastaisesta liikehdinnästä.

 

Ilovaisk ja toinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä

Ensimmäisen sotakesän lähestyessä loppuaan, elokuussa 2014 Ukrainan asevoimat vapaaehtoisjoukkojen ja rajajoukkojen runsaalla avulla olivat valloittamassa takaisin alueita, jotka olivat päätyneet kevään ja alkukesän kuluessa Venäjän varustamille ja johtamille joukoille. Ukraina eteni Ilovaiskiin Donetskin kaakkoispuolella, samalla lähes koko rajaseutu Luhanskin alueen perimmäistä nurkkaa lukuun ottamatta oli jälleen sen hallussa – näytti siltä, että sodan kulminaatiopiste oli lähestymässä ja että edessä olisi syksyn ja talven kestävä ”eristä ja tuhoa” operaatio, jolloin viimeisetkin idän miehitetyt alueet otettaisi takaisin Ukrainan kontrolliin. Näin ei kuitenkaan käynyt, Ilovaisk muodostui eräänlaiseksi kulminaatioksi, jonka aikana Venäjän asevoimat (tunnuksettomilla mekanisoiduilla joukoillaan) puuttui sodankäyntiin kääntäen asetelman päinvastaiseksi. Syksyn koitettua sovittiin näennäisestä tulitauosta, samalla laadittiin ensimmäinen Minskin sopimus – edessä näytti olevan jäätynyt konflikti.

Rauha ei kuitenkaan laskeutunut Ukrainaan. Syyskuun lopulla alkoi toinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä, taistelu, joka päättyi vasta uuden vuoden jälkeen tammikuussa 2015 ja jonka kuluessa syntyi legenda kentän puolustajista, viimeiseen asti taistelleista, kyborgeista. Kenttä päätyi Venäjän johtamien joukkojen haltuun 21. tammikuuta 2015, jonka jälkeen Ukrainan asevoimat yritti vielä vastahyökkäyksellä saada kentän jälleen haltuunsa. Ukrainan vastahyökkäyksen tultua torjutuksi, vetäytyivät ukrainalaiset lentokentältä sen läntiselle puolelle Piskyn kylään, joka on edelleen Ukrainan asevoimien hallinnassa. Tuolloin valmistauduttiin idempänä, miehitetyn Horlivkan itäpuolella Debaltseven ympäristössä Venäjän johtamien joukkojen toimesta ratkaisevaan taisteluun tästä Ukrainan kontrolloimasta rautateiden risteysasemakaupungista, jonka hallitsija kontrolloi myös liikennettä Donetskin ja Luhanskin välillä.

 

Debaltseve

Reilun kuukauden kestäneeseen Debaltseven taisteluun osallistui runsaasti motorisoituja- sekä mekanisoituja joukkoja Venäjältä, kuin myös osia 232. raketinheitinprikaatista. Varsinaiset taistelut päättyivät Debaltsevessa vasta 20. helmikuuta 2015 vastoin Minskissä allekirjoitetun Minsk II sopimuksen hengen vastaisesti. Sopimuksen vastaisesti Donetskissa Venäjän asettamana johtajana toiminut Aleksandr Zahartšenko tulkitsi, ettei 15. helmikuuta alkavaksi sovittu tulitauko koske Debaltsevea, jonka seurauksena taistelua kaupungin hallinnasta jatkettiin, kunnes se saatiin miehitettyä. Paikallisten joukkojen voima tuskin olisi riittänyt Debaltseven valtaukseen, sen sijaan Venäjän maavoimien ja erikoisjoukkojen sekä PMC Wagneriin kuuluvien joukkojen voimakkaalla tuella (panssarikalusto ja tykistö) kaupunki onnistuttiin miehittämään. Debaltseve oli viimeinen suuri taistelu ennen Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittamaa laajaa offensiivia, jonka Venäjä proxy-joukkoineen onnistui voittamaan.

Venäjän maavoimien tuhoutunutta panssarikalustoa Lohlynoven lähellä, Debaltsevessa.

Debaltseven jälkeen

Helmikuussa 2015 päättyneen Debaltseven taistelun jälkeen ja tämän vuoden 24. helmikuuta alkaneen laajan offensiivin välillä Venäjä koetti toteuttaa Donbasissa useita paikallisia offensiiveja (operaatioita) tarkoituksenaan saada hallintaansa avainkohteita. Näihin operaatioihin kuului lyhyt taistelu Marinkasta kesäkuussa 2015 tai viikon mittainen taistelu Avdiivkasta tammi-helmikuussa 2017 (kumpikin näistä päättyi Ukrainan voittoon). Venäjän tuella sen proxy-joukot yrittivät myös useamman kerran ottaa haltuunsa Ukrainan kontrolloiman Krymsken kylän Siverskyi Donets’in etelärannalla ja edetä tietä P66 länteen – onnistuen tässä vasta 24. helmikuuta jälkeen.

Venäjän avoin sotatoimi Ukrainan laivastoa vastaan Kertšinsalmessa marraskuussa 2018 painettiin lopulta lähestulkoon villaisella läntisen yhteisön toimesta.

Volodymyr Zelenskyi vannoi virkavalansa keväällä 2019 voitettuaan vaaleissa Petro Poroshenkon. Zelenskyin hallintokauden alku sujui sotatoimien kannalta varin rauhallisissa merkeissä, vasta kevättalvella 2021 jännite sotatoimialueella alkoi selkeästi nousta Venäjän johtamien joukkojen aloittaessa hyvin provokatiiviset kranaatinheitin- ja tykistöiskut siviilikohteisiin Ukrainan kontrolloimilla alueilla – kohteiden joukossa oli sairaaloita ja kouluja, siviiliuhreiltakaan ei vältytty. Tätä jatkui käytännössä koko viime kevään, kesän ja syksyn – venäläiset ampuivat siviilikohteisiin myös kymmeniä sirotemiinoja, joukossa myös erittäin vaarallisia ansatyyppisiä POM-2 henkilömiinoja.

Samaan aikaan Venäjä alkoi keskittää joukkojaan Ukrainan rajoille miehitetyltä Krimin niemimaalta Valko-Venäjälle ja vaikeuttaa entisestään ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden toimintaa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Näihin aikoihin Venäjältä toimitettiin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ammuksia rautateitse Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Media lännessä jätti suurelta osin huomiotta tapahtumat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla huomion keskittyessä joukkojen kokoamiseen Ukrainan rajoille – vasta helmikuun 2022 loppupuolella läntiset mediat alkoivat heräillä ja kuvailla tapahtumien etenemistä Itä-Ukrainassa todellisemmin, mikä oli aivan liian myöhään.

 

Kahdeksan vuotta sotaa

Siihen hetkeen mennessä, jolloin moni lännessä havahtui siihen, että Venäjä hyökkää Ukrainaan oli Ukrainassa jo käyty kahdeksan vuotta sotaa. Sotaa, jossa oli kuollut Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan 6. huhtikuuta 2014 ja 31. joulukuuta 2021 välillä jopa 14 400 siviiliä ja sotilasta (siviiliuhrien määrän noustessa YK:n mukaan 3404, joista ulkomaalaisia on yli 300). Kuolonuhrien todellinen määrä ei ole tiedossa, johtuen useammasta tekijästä, kuten venäläiset eivät ole julkaisseet tietoja kuolleiden vapaaehtoisten lukumäärästä; Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta on ollut hyvin hankala saada luotettavaa tietoa miehitysvuosien aikana, kansainväliset organisaatiot eivät ole voineet vierailla pidätyskeskuksissa ja salaisissa vankiloissa; Ukraina on julistanut eräitä tietoja kärsimistään tappioista salaisiksi jne.

Sankarihautoja Tšernivtsissä, kuva Marko Enqvist 2018.

Marko 

 

Kuvista:

Pieniä vihreitä miehiä Krimillä, kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

Debaltseven taistelun aikana, helmikuussa 2015, kuvattiin kaksi tuhoutunutta Venäjän maavoimien T-72B model 1989 taistelupanssarivaunua lähellä Lohlynoven kylää. Vaunut kuuluivat erillisen 5. panssariprikaatin kalustoon (sotilasyksikkö 46108, sijoituspaikka Ulan-Ude).

Kirjoituksessa olen käyttänyt omien (lähteistettyjen) kirjoitusteni ohella muun muassa seuraavia kirjoituksia ja julkaisuja:

Kapteeni Jarkko Koistisen diplomityötä “GEORGIASTA UKRAINAAN – VENÄJÄN SOTATAITO JA TAISTELUPOTENTIAALI ASEELLISISSA KONFLIKTEISSA”.

Prometheus NGO:n kustantamia teoksia ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain Guide to the Occupied Zone”.

Maavoimien tutkimuskeskuksen julkaisemia katsauksia: ”Havaintoja Ukrainan sodasta – Donetskin lentoasema” ja ”Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila” (kumpikin laadittu joulukuussa 2016).

People’s Project.com’in artikkelia “Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events”.