Ukrainan puolustajien muistopäivä 29. elokuuta – Ilovaiskin tragedia

 

Donetskin kaakkoispuolella käytiin 7. elokuuta – 2. syyskuuta 2014 taistelu Ilovaiskista, jonka kuluessa muodostui niin kutsuttu Ilovaiskin kattila. (1) Ilovaiskin taisteluun osallistui alkuvaiheessa joukkoja Ukrainan asevoimista ja asevoimia tukevista vapaaehtoisjoukoista sekä Venäjän varustamista militantti- ja proxy-joukoista, joita venäläiset operaattorit tukivat. Iltapäivällä 23. elokuuta 2014 ensimmäiset Venäjän asevoimien mekanisoidut joukko-osasto ylittivät rajan Ilovaiskista reilut 40 kilometriä kaakkoon Uspenkan alueella edeten kohti Amvrosiivkaa tien T0507 linjan mukaisesti. (2) Taistelun asetelma muuttui täydellisesti Ukrainan jäädessä alivoimaiseksi niin miehistön kuin myös materiaalin osalta.

Ilovaiskin taistelun muistopäivänä Lvivissä 29. elokuuta 2018.

Ilovaisk oli saarrettu kokonaan 27. elokuuta 2014 mennessä venäläisten taisteluosastojen vallattua Starobeševen ja militantti- sekä Venäjän proxy-joukkojen painostaessa ukrainalaisjoukkoja kaikista suunnista. Seuraavana päivänä Vladimir Putin esiintyi ”rauhanlähettiläänä” vetoomuksellaan ”humanitaarisen käytävän muodostamiseksi ja tarpeettomien uhrausten välttämiseksi”. (3) Ilovaiskissa käydyissä neuvotteluissa saavutetun yhteisymmärryksen mukaan ukrainalaisille luvattiin turvallinen pääsy Ilovaiskista Starobeševen kautta länteen, Ukrainan joukkojen hallinnassa olevalle alueelle.

Varhain aamulla 29. elokuuta 2014 saarretut ukrainalaisjoukot kokoontuivat Ilovaiskin eteläpuolelle Mnohopilljan ja Agronomitšnen kyliin, jolloin venäläiset yrittivät muuttaa aiempaa sopimusta yksipuolisesti. Neuvottelujen ja venäläisupseerin useiden puhelinsoittojen jälkeen Ukrainan asevoimien kenraali Ruslan H’omtšak (Sektorin B komentaja Ilovaiskin taistelussa) määräsi kello 08:15 kaksi osastoaan liikkeelle alkuperäisiä reittejä myöten kohti vankienvaihtopaikaksi sovittua Starobeševea.

Yhteensä reilut 1500 sotilasta, kymmeniä panssaroitua ajoneuvoa sekä reilut sata muuta ajoneuvoa käsittäneet kaksi osastoa pääsivät aluksi etenemään rauhassa, huolimatta runsaasta Venäjän asevoimiin kuuluvien joukkojen määrästä peltoja ja aukeita reunustavissa metsiköissä.

Pohjoinen kolonna eteni noin 10 kilometriä sovittua reittiä pitkin, noin tunnin etenemisen jälkeen venäläiset ja proxy-joukot piirittivät kolonnan. Oleksandrivkan kylän lähellä käydyssä yhteenotossa ukrainalaiset tuhosivat kaksi Venäjän maavoimien T-72BA taistelupanssarivaunua ja yhden rynnäkkövaunun (21. mekanisoidusta prikaatista). Lähellä Tšervona Poljanan aluetta venäläiset avasivat tulen kohti pohjoista kolonnaan kranaatinheittimillä ja raskailla konekivääreillä, jakaen kolonnan kahtia. Kolonnan kärki panssarivaunuineen suuntasi Novokaterynivkan kylää (etelässä), vastaavasti kolonnan ”häntä” tuhoutui venäläistykistön kohistaessa alueelle epäsuoraatulta.

Eteläisempi, tien T0509 suunnassa etenevä osasto ehti kärjeltään saapua Starobeševen laitamille, kunnes venäläiset avasivat tulen kohti ukrainalaisjoukkoja. Ukrainalaiset vastasivat tuleen ja saivat myös aiheutettua venäläisille tappioita, erityisesti lähempänä Ilovaiskia, jossa vihollinen ei ollut vielä ehtinyt valmistella tuliasemiaan. Elokuun 29. 2014 jää historiaan päivänä, jona Ukrainan asevoimat ja niitä tukeneet vapaaehtoisjoukot menettivät eniten miehiä kyseisen kesän taisteluissa. Ukrainan puolustajien muistopäivää (День Пам'яті захисників України) on vietetty virallisesti 29. elokuuta vuodesta 2019 alkaen, jolloin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti asetuksen muistopäivän vietosta, (4) mutta jo tätä ennen päivällä oli epävirallinen muistopäivän asema Ukrainassa. 

Ilovaiskista vetäytyneiden ukrainalaisjoukkojen tuhoutuneita ajoneuvoja rekisterikilpineen.

Ukrainan osalta taistelut käytännössä pysähtyivät paikalleen, kun Valko-Venäjällä toista viikkoa käytyjen neuvottelujen seurauksena Minskin ensimmäinen (Minsk I) sopimus allekirjoitettiin ja tulitauko astui voimaan 5. syyskuuta 2014. Ilovaiskin taistelua ja sitä seurannutta ukrainalaisen osaston tuhoutumista Starobeševen alueella voidaan pitää merkittävänä käännekohtana Ukrainan sotatoimissa Itä-Ukrainassa. Ukraina joutui pakon edessä hyväksymään ”tulitauko”-sopimuksen, jonka seurauksena sen oli lopetettava operaatiot alueella, ja josta seurasi strategisen aloitteen siirtyminen Venäjän johtamille joukoille.

Siitä huolimatta, että Venäjä osallistui elo-syyskuussa 2014 suoraan maavoimillaan sekä maahanlaskujoukoillaan sotaan Itä-Ukrainassa, se kiisti osallistumisensa sotaan. Se, että länsi hyväksyi Venäjän suoranaisen valehtelun asettamatta sitä tilille teoistaan, kuuluu epäilemättä niihin hetkiin, joka vakuutti Venäjän johdon sotapolitiikan tuomista eduista. Tuolloin Yhdysvalloissa elettiin Barack Obaman toista kautta. Hänen hallintonsa sortui ylivarovaisuuteen (vaiko pelkuruuteen?) myös seuraavana talvena Itä-Ukrainassa, mutta yhtälailla se antoi Venäjän ja sen liittolaisen Bašar al-Assadin hallinnon ylittää ”punaisen viivan” lukuisia kertoja kaasuaseen käytöllään Syyriassa.

Ilovaiskin taistelussa Venäjän asevoimat menetti kaluston ohella myös sotilaita kaatuneina ja haavoittuneina sekä sotavankeina. The New York Times julkaisi jo 21. syyskuuta 2014 artikkelin Donbasissa kuolleiden venäläissotilaiden salaisista hautajaisista: ”Soldiers’ Graves Bear Witness to Russia’s Role in Ukraine”. (5) Toimittajat vierailivat Selizovossa Venäjällä, tavaten taistelussa menehtyneen 6. panssariprikaatin kersantin omaisia, ja käyden tämän haudalla.

Ukraina asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoisjoukot vangitsivat Ilovaiskin taisteluissa kahden 6. panssariprikaatin sotilaan lisäksi kymmenen sotilasta kaartin 331. maahanlaskurykmentistä, yhden sotilaan kaartin 8. mekanisoidusta vuoristopataljoonasta ja neljä sotilasta kaartin 31. ilmarynnäkköprikaatista. (6)

Siitä huolimatta, että kirjoituksessani huomio kohdistuu Ilovaiskin taisteluun on syytä muistaa, että Venäjän asevoimat operoi joukoillaan merkittävästi laajemmalla alueella Itä-Ukrainaa loppukesästä 2014. Ukrainan itsenäisyyspäivään 24. elokuuta 2014 mennessä ainakin kahdeksan venäläistä taisteluosastoa tunkeutui Ukrainan maaperälle. Näistä taisteluosastoita puolet, neljä taisteluosastoa (vahvuudeltaan noin 2000 sotilasta) eteni Donetskin oblastiin ja samanaikaisesti toiset neljä taisteluosastoa Luhanskin oblastiin. Eräänlaisena katseenvangitsijana Venäjä lähetti saman ”aikaikkunan” sisällä ensimmäisen ”humanitaarisen kolonnan” Itä-Ukrainaan, kolonnan matkaa media oli seurannut päivien ajan. Tuolloin vähemmälle huomiolle jäi se, ettei kenelläkään (venäläisiä lukuun ottamatta) ollut tietoa mitä kaikkea kolonna toimitti Itä-Ukrainaan – olkia kohauteltiin myös siinä vaiheessa, kun kolonna ylitti Ukrainan ja Venäjän välisen rajan ilman Ukrainan suostumusta alueelta, joka oli käytännössä Venäjän miehittämä.

Luhanskin alueella ensimmäiset merkittävämmät venäläisyksiköt ylittivät Ukrainan ja Venäjän välisen rajan Krasnodonin piirin alueella 21. elokuuta 2014. Tarkastelin tätä havaintoa ”Krasnodonin piiri, Ukraina – 21. elokuuta 2014”-kirjoituksessani elokuussa 2020. (7) Havainnossa ei ollut kyse mistään hetkellisestä, vahingossa tapahtuneesta, valtiorajan ylityksestä vaan tarkoituksellisesta toiminnasta kärjessä edenneiden panssarihaupitsien ollessa jo 11 kilometrin syvyydellä Ukrainan alueella.

Venäjä aloitti elokuun 2014 lopulla operaation myös Asovanmeren rannikolla, onnistuen valtaamaan 27.–28. elokuuta Novoazovskin kaupungin Mariupolin itäpuolella, reilut 10 kilometriä Ukrainan ja Venäjän väliseltä rajalta. (8) Operaatioon Ukrainan maaperällä, Novoazovskin alueella, otti osaa joukkoja Venäjän maavoimista sekä Venäjän varustamista vapaaehtoisjoukoista. Venäjä tuki epäsuoralla tulella (tykistö ja raketinheittimet) operaatiota Novoazovskin piirissä, kyse ei suinkaan ollut ainutlaatuisesta tapahtumasta. Miehistö, materiaali ja koulutustuen ohella Venäjä oli osallistunut sotaan Itä-Ukrainassa omalta maaperältään kesäkuun 2014 loppupuolelta lähtien kranaatinheittimillä, tykistöllä sekä raketinheittimillä pyrkien näin vaikuttamaan sotatoimiin. (9)

Venäjän kesän 2014 epäsuorantulen käytössä merkittävimpiin iskuihin kuului aamuvarhain (alkaen klo. 04:40) 11. heinäkuuta 2014 toteutettu rakettikeskitys Zelenopilliaan, jossa kohteena oli ukrainalaisten kenttätukikohta. Venäjän maavoimien raketinheitinpatteri tulitti ukrainalaisten kenttätukikohtaa 122 millimetrin raketinheittimillä. Alueelle ammuttiin ainakin 40 rakettia, joiden lisäksi aluetta tulitettiin kolmella 120 mm kranaatinheittimellä. Kranaatinheitintuli kohdistettiin alueelle Zelenopilliasta luoteeseen, Ukrainan alueelta, jota Venäjän varustamat joukot tuolloin miehittivät. Venäjä käytti tulen kohdistamiseen lennokkeja, menettäen kyseisenä aamuna yhden Orlan-10 lennokin. Ukrainan asevoimat ja rajavartiolaitos menettivät Zelenopilliassa kymmeniä sotilaita, haavoittuneiden lukumäärän noustessa yli sataan. (10)

Ilovaiskin taistelussa epäsuorantulen käytön rooli oli Venäjälle merkittävä, sitä kohdistettiin Ukrainan joukkoja, tuliyksiköitä sekä alueelle saapuvia vahvistuksia vastaan. Ukrainan joukkojen vetäytymisreitit Ilovaiskista olivat myös Venäjän Ukrainan maaperälle sekä omalle alueelleen sijoittaman tykistön sekä raketinheitinkaluston kantaman piirissä. Venäjällä oli myös selkeä etu Ukrainaan verrattuna lennokkitiedustelussa sekä -tulenjohdossa. Ilovaiskin taisteluissa ukrainalaisjoukoilla oli käytössään vain muutamia lennokkeja, mutta niiden soveltuvuus esim. tulenjohtamiseen oli heikko.

Elokuussa 2015 julkaistun parlamentaarisen selvityksen mukaan ukrainalaiset menettivät Ilovaiskin taisteluissa kaatuneina 366, haavoittuneina 429 ja kadonneina 158 henkeä. (11) Lisäksi käytännössä kaikki raskas kalusto tuhoutui tai jäi vihollisen haltuun. Ukrainassa käytiin aktiivista keskustelua Ilovaiskin tragedian jälkeen itse sotilasoperaatiosta ja sen valmistelusta, vetäytymisestä Ilovaiskista. Moni vapaaehtoisjoukkoihin kuuluneista syytti Ukrainan hallintoa (ja sodanjohtoa) operaation kehnosta suunnittelusta ja resurssien niukkuudesta alkaen käytössä olevien joukkojen määrästä. Taisteluissa raskaan taakan kantaneista vapaaehtoisista osa koki tulleensa petetyksi, osan kieltäytyessä tottelemasta saamiaan käskyjä: esim. 40. paikallispuolustuspataljoona Krivbasin komentaja kieltäytyi ”tottelemasta järjettömiä käskyjä”, johtaen joukkonsa pois taistelualueelta 27. elokuuta 2014. (12) Krivbasin sijainti (27. elokuuta 2014) oli saartorenkaan ulkopuolella Sektorilla B.

Maaliskuun 26. 2023 paha sai palkkansa, jolloin Venäjän maahanlaskujoukkojen kaartin 247. ilmarynnäkkörykmentin pataljoonakomentaja, everstiluutnantti Dmitri Lisitski, joko kuoli sotatoimissa Ukrainassa tai ampui itsensä. (13 ja 14) Kaksi vaihtoehtoista tarinaa: jälkimmäinen venäläisten kynästä, jotka selittävät itsemurhan olleen seurausta moraalisesta kriisistä, joka olisi ollut seurausta hänen roolistaan joukko-osaston komentajana synnyttämässä Ilovaiskissa vetäytyviä ukrainalaisia kohdannutta tragediaa. Toisin sanoen, hän kuului niiden venäläisupseereiden joukkoon, jotka antoivat ”tuli vapaa”-komennon joukoilleen.

Kiinnostuneita kehotan lukemaan lähteenäni käyttämäni Maavoimien tutkimuskeskuksen joulukuussa 2016 julkaisemaan seikkaperäisemmän katsaukseen Ilovaiskin taistelusta: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila.

* * *

Ukrainan itsenäisyyden, suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden puolustustaistelussa kaatuneiden Ukrainan puolustajien muistopäivä eli Ukrainan puolustajien muistopäivän (ukr. День Пам'яті захисників України) virallinen symboli on oranssi auringonkukka, joka on Donbasissa kaatuneiden ukrainalaisten sotilaiden surun personifikaatio.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Battle of Ilovaisk. 

2. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 8.

3. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 12.

4. https://web.archive.org/web/20190824102320/https://novynarnia.com/2019/08/24/ze-nezalezhnist/

5. https://www.nytimes.com/2014/09/22/world/europe/soldiers-graves-bear-witness-to-russias-role-in-ukraine.html

6. Battle of Ilovaisk: Casualties.

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/08/krasnodonin-alue-ukraina-28-elokuuta.html

8. https://www.pravda.com.ua/rus/news/2014/08/28/7035992/

9. Bellingcatin raportti: Putin’s Undeclared War: Summer 2014 - Russian Artillery Strikes against Ukraine.

10. https://censor.net/ru/resonance/343516/11_iyulya_2014_goda_rossiyiskaya_armiya_ubila_37_ukrainskih_voennyh_pod_zelenopolem

11. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 13.

12. Maavoimien tutkimuskeskus: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila s. 11. 

13. https://kyivindependent.com/media-notorious-russian-officer-responsible-for-2014-ilovaisk-massacre-killed-in-battle/

14. https://meduza.io/en/news/2023/03/27/decorated-russian-battalion-commander-dies-amidst-speculations-about-ukrainian-revenge-for-ilovaisk-massacre-or-possible-suicide

Lisäksi olen hyödyntänyt aiempia kirjoituksiani Ilovaskin taistelusta sekä Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events-artikkelia, The Battle of Ilovaisk-katsausta ja Вихід з Іловайська-artikkelia.