Valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen disinformaation levittäjänä

Edessä on muutaman viikon rynnistys vaalikamppailun muodossa ennen kevään eduskuntavaaleja huhtikuun alkupuolella. Puolueet ovat julkaisseet ehdokaslistansa, perinteisistä puolueista Keskustan Lapin vaalipiirin ehdokaslista herättää hyvin ristiriitaisia tunteita, syypää tähän löytyy valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysestä. 

Paradoksi, vaalisloganissa "Eteenpäin!" ja ehdokkaana menneisyyttä haikaileva Väyrynen.

Tuntuu hyvin oudolta, että vielä vuonna 2023, Paavo Väyrynen, kaikkien tekojensa ja etenkin puheidensa sekä kirjoitustensa jälkeen on löytänyt paikkansa Keskustan ehdokaslistalta. Väyryseltä löytyy yksistään viime vuodelta lukuisia kiistanalaisia jopa disinformatiivisia kirjoituksia, kuten syyskuinen blogikirjoitus ”Sotapropagandaa ja sodan retoriikkaa”. (1) Kyseisessä kirjoituksessa toistuu sellaisenaan koko Kremlin välittämä tarina Ukrainan sodan syntysyistä, joka on osoitettu silkaksi propagandaksi ja valheeksi lukuisia kertoja, lukuisten kirjoittajien toimesta:

”Helmikuussa 2014 Kiovassa toteutettiin länsimaiden tukema laiton vallankaappaus, jossa valtaan nousseet uudet vallanpitäjät ryhtyivät vainoamaan maan itäosissa ja Krimin niemimaalla asunutta maan venäjänkielistä vähemmistöä. Ukrainaa alettiin viedä sotilasliitto Natoon. Seurauksena olivat sisällissota ja Krimin valtaus.” (Lainaus Paavo Väyrysen blogista 23. syyskuuta 2022).

Moni ehkäpä kuvittelee, että kirjoituksessa on totuutta edes siteeksi, ettei meritoitunut valtiomies voi harhautua totuudesta liiaksi, mutta painotan, mikään Väyrysen yllä kirjoittama ei pidä paikkaansa. Ei mikään!

Venäläistaustaisia tai venäjää puhuvia ei vainottu Ukrainassa keväällä 2014. Tarina vainoista oli osa Kremlin narratiivia, jolla se perusteli (oikeutti) omia imperialistisia halujaan. Tätä tarinaa Kreml oli toistuvasti levittänyt myös Ukrainassa, esim. Oranssinvallankumouksen aikana vuoden 2004 lopulla ja seuraavan vuoden ensimmäisinä viikkoina. Mutta tarinalla oli pidempi historia, se oli osa Kremlin narratiivia, jolla se perusteli ”venäjänkielisten” suojelua maan rajojen ulkopuolella. Tässä yhteydessä on syytä huomioida myös se, että Venäjälle ulkomailla asuvat venäjää äidinkielenään puhuvat on yhtenäinen ryhmä (kollektiivi), jotka sen narratiivissa kaipaavat suojelua ollessaan alisteinen ja vainottu kansanosa. Venäjän kohdalla on tavattoman tuttua se, että se syyttää muita toiminnasta, johon se itse syyllistyy (esim. vähemmistöjen vainoaminen).

Vladimir Putin puheessaan v. 2014, Krimin niemimaan miehityksen jälkeen, rakensi omalta osaltaan tätä tarinaa venäläisten "suojelun" tarpeesta. Laajempi analyysi Putinin puheesta, Ilta-Sanomien Venäjä-toimittaja Arja Paanaselta, ohessa yksi kohta Paanasen analyysista, jossa korostuu tämä (Putinin näkemys) oikeudesta puolustaa ulkovenäläisiä.

"Putinin mukaan Ukrainassa asuu ja tulee asumaan miljoonia venäläisiä ja venäjää puhuvia ihmisiä.

– Venäjä tulee aina puolustamaan heidän etujaan poliittisesti, diplomaattisesti ja oikeudellisesti". (2)

Tämän näkemystä tukemaan Venäjällä propaganda tuottaa erilaisia valheita, joissa toistuu ajatus venäläisistä "vainon" kohteena, joka toistuu Väyrysenkin kirjoituksessa.

Itse asiassa ainoat, jotka ryhtyivät kevättalvesta 2014 ja Krimin niemimaan miehityksen eteenpäin vainoamaan ihmisiä, olivat Kremliä tukevat ryhmät Krimin niemimaalla ja myöhemmin Ukrainan itäosissa. He ryhtyivät vainoamaan Ukrainan uutta hallintoa tukevia ja Ukrainan yhtenäisyyttä tukevia ryhmiä ja henkilöitä. Krimin niemimaalla erityisesti Krimin tataareja Venäjän miehityksen alettua. Huomioitavaa on se, että vainon kohteeksi saattoivat päätyä myös etnisesti venäläiset, jotka vastustivat Venäjän toimia (miehitys, voimankäyttö, terrori jne.)

Krimin niemimaalla väkivaltaa (kiduttamisesta murhiin) kohdistettiin rauhanomaisiin mielenosoituksiin osallistujia kohtaan, ensimmäisen siviiliuhrin ollessa miehitystä rauhanomaisesti vastustanut Reşat Amet, jonka aseistetut militantit kaappasivat maaliskuun 3. 2014. Hänen ruumiinsa, jossa oli jälkiä kidutuksesta, löydettiin pari viikkoa myöhemmin. (3) Miehityksen alun jälkeen Venäjä on tuominnut reilusti yli sata Krimin niemimaan asukasta näytösoikeudenkäynneissä pitkiin vankeusrangaistuksiin, vielä suuremman joukon päättyessä epämääräisiksi ajoiksi pidätyskeskuksiin, joissa vangittuja kohdellaan huonosti, mutta myös kidutetaan.

Aivan kuten Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, Ukrainan etelä- ja itäosissa ensimmäisenä väkivaltaan turvautuivat keväällä 2014 venäläisryhmien provokaattorit ja heitä vaarallisemmat operaattorit, joilla oli usein joku tietty kohde, jonka kimppuun hyökätä. Hyökkäyksen ja väkivallan syy saattoi olla niinkin vähäinen, kuin Ukrainan värien kantaminen julkisella paikalla. Esim. keväällä 2014 provokaattorit ja agitaattorit hyökkäilivät Donetskissa Ukrainaa tukevien mielenosoittajien ja kansalaisten kimppuun. (4)

Väyrynen on toistanut Kremlin propagandaa kirjoituksissaan vuosien ajan, edes 24. helmikuuta 2022 jälkeen paljastuneet Venäjän asevoimien ja muiden operaattoreiden suorittamat julmuudet eivät ole saaneet Väyrystä "kääntämään takkiaan", minkä tarkoittaa sitä, että yksikään vakavasti otettava puolue ei voi hyväksyä Väyrysen kaltaista resonaattoria listoilleen – itse asiassa hänellä ei pitäisi enää olla sijaa päivänpolitiikassa. Ei ainakaan Keskustan kaltaisessa perinteisessä puolueessa, mutta taitaa puolueen kaappi olla samalla tapaa luurankoja täynnä kuin on Väyrysenkin. Ja tiedä mikä merkitys puolueen kyntävällä kannatuksella on siihen, että Väyrynen hyväksyttiin listalle. Ehkäpä tämä kertoo jotain myös puolueesta itsestään.

Väyrysen väitteet Ukrainan ajautumisesta sisällissotaan länsimaiden tukeman vallankaappauksen myötä ovat yhtälailla valheellisia. Vallankaappauksella hän tarkoittaa Euromaidan-liikettä, jossa kansa lähti kaduille kautta Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin jätettyä allekirjoittamatta neuvotellun EU-assosiaatiosopimuksen. 

Ukrainalaisilla on kokemusta kansalaisaktivismiin turvautumisesta, mikä nähtiin vuosituhannen alkupuolella oranssinvallankumouksen aikaan, halutessaan painostaa poliitikkoja ja päättäjiä kokiessaan tulleensa kohdelluksi väärin. Samalla tavalla prosessi "polkaistiin" käyntiin sen jälkeen kun Viktor Janukovytš kieltäytyi allekirjoittamasta EU-assosiaatiosopimusta syksyllä 2013 – kansa koki oikeuksiaan poljetun, joten se käytti joukkovoimaa osoittaakseen kantansa. Sen sijaan, että Janukovytšin hallinto olisi ryhtynyt neuvottelemaan kansalaisten kanssa, se valitsi brutaalin voimankäytöntien hyvinkin varhain, jo joulukuussa 2013. Janukovytšin hallinnon virhe, kyvyttömyys ymmärtää tilannetta, johti eskalaatioon. Todennäköisesti virhe oli seurausta Venäjän painostustoinista taustalla, Vladimir Putin nimittäin pelkäsi ja pelkää edelleen värivallankumouksia, koska toteutuessaan Venäjällä, sellainen uhkaisi hänen asemansa. 

Euromaidan-liikettä ja tapahtumia Kiovassa ja Ukrainassa kuvaa erinomaisesti Timo Hellenberg teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta, teoksen toinen osio koostuu Nina Leinosen (nyk. Järvenkylä) silminnäkijäkuvauksella Ukrainan luisumisesta sotaan.

Ukrainan sodan väittäminen sisällissodaksi vielä tänään on räikeä vale. Venäjän harhautuksen (maskirovka) ja disinformaation perusteella tilanteen olisi voinut kuvitella olevan tämän keväällä 2014, mutta maallikollekin sodan todellinen luonne kävi ilmi viimeistään kesän koitettua ja Venäjän ryhdyttyä toimittamaan entistä raskaampaa kalustoa Itä-Ukrainassa operoiville joukoille. (5) Se, että vielä tänään toistaa Venäjän propagandaa "sisällissodasta" tai "separatismista" on tarkoitushakuista toimintaa – valehtelua, Venäjän narratiivin toistoa.

Mielestäni tietoinen ja tarkoituksellinen Venäjän propagandan levittäminen pitäisi riittää siihen, ettei yksikään vakavasti otettava puolue hyväksyisi Väyrystä ehdokkaakseen, Keskustapuolueen kannalta tilanteen tekee vieläkin oudommaksi Paavo Väyrysen toiminta viime vuosina, joiden – näin maallikkona – katsoisin vaikuttaneen runsaasti (negatiivisella tavalla) puolueeseenkin. 

Muistamme Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen, vähintäänkin merkillisine asiantuntijajäsenineen. Huom. Kansalaispuolue ry. perustettiin 4. helmikuuta 2016 ja se merkittiin yhdistysrekisteriin 8. maaliskuuta 2016. Kansalaispuolue ry. rekisteröitiin puolueeksi 15. joulukuuta 2016. Sittemmin Väyrynen erotettiin puolueesta, (6) ja puolue itsessään lopetti toimintansa. (7)

Väyrysen perustettua Kansalaispuolueen, siihen liitettiin joukko ns. asiantuntijajäseniä, joista osan tausta oli vähintäänkin kyseenalainen. Näiden asiantuntijajäsenien joukosta löytyi muun muassa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueella työskennellyt qanonismin Suomeen lanseeranut Jarmo Ekman, ekonomi Jukka Davidsson – hänet tunnetaan nykyään paremmin levittämistään salaliittoteorioista. Näiden asiantuntijajäsenten joukkoon kuului myös nykyinen persukansanedusta Veikko Vallin. (8) Aiheesta lisää elokuussa 2017 kirjoittamassani blogissa "Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä".

Omanlaisensa osoitus harkinnan puutteesta oli se, ettei Väyrynen millään tavalla pyrkinyt irtisanoutumaan Kremlin propagandaa Suomessa levittäneen RuFi ry:n eli RUFI – suomalais-venäläinen yhdistys ry:n ja sen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin tuesta presidentinvaalikamppanjan aikana (v. 2018 presidentinvaalit). (9) RuFi ry:stä enemmän kirjoituksessani "RuFi ry – Venäjän pienimuotoista vaikuttamista Suomessa". Yhdistys tuli tunnetuksi järjestämällä Suomessa ensimmäiset kuolemattoman rykmentin marssit. Marssi on olennainen osa nyky-Venäjän toisen maailmansodan, venäläisittäin Suuren isänmaallisen sodan, palvontaa ja voiton ideologiaa. 

Vaalivalvojaiset v. 2018, mukana myös RuFi:n Skippari-Smirnov.

Hyväksyessään Väyrysen ehdokkaakseen keskustassa turvaudutaan todennäköisesti matematiikkaan. Puolueen piirissä laskettaneen Väyrysen myötä tulevan enemmän ääniä kuin lähtevän. Heidän kannalta merkityksettömiä ovat kaltaiseni urputtajat, jotka eivät ole koskaan äänestänyt puoluetta, ja jotka eivät koskaan tule äönestämäänkään. Mainehaitasta viis, puolueelle tärkeämpiä ovat ne peräpohjolan äänestäjät, jotka "vanhasta tottumuksesta" äänestävät Väyrystä tulevissa vaaleissa. Tässä pelissä kansanedustaja Kärnänkin protestoinnilta suljetaan korvat.

Marko 

Lähteet:

1. https://www.paavovayrynen.fi/2022/09/23/sotapropagandaa-ja-sodan-retoriikkaa/

2. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009102756.html

3. https://khpg.org/en/1551563339

4. https://www.nbcnews.com/slideshow/amp/pro-russian-separatists-attack-ukrainian-rally-donetsk-55057578

5. Vuosien kuluessa Venäjän rooli on tarkentunut, mutta jo kesäkuussa 2014 sen rooli sodan aktiivisena osapuolena kävi ilmi Venäjältä Ukrainaan suoritettujen tuli-iskujen myötä. Kesän kuluessa Venäjän maaperältä tulitettiin sen asevoimien toimesta satoja kertoja Ukrainan alueita. Bellingcat julkaisi aiheesta useita raportteja, kuten Russian artillery attacks on Ukraine 2014.

6. https://yle.fi/a/3-10100561

7. https://yle.fi/a/3-12601004

8. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/216759-asiantuntijajasenia-kansalaispuolueeseen/

9. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005542896.html?share=b4e0a49edd1251d689699106e9bf321c

Vaikuttaja-agentit – ja geopoliittiset sedät – heräilevät horroksesta

 

Penkoessani arkistojani, silmiini osui blogikirjoitus vuosien takaa, kirjoituksessa sivusin Suomessakin jälleen otsikoihin noussutta vaikuttajien ryhmää – vaikuttaja-agentteja.* Aiheen ajankohtaisuuden vuoksi kopioin kyseisen tekstin tähän kirjoitukseen kokonaisuudessaan, lisäten joitain aihetta sivuavia ajantasaisia havaintoja ja kommentteja. Alkuperäiskirjoituksen pituuden ja aiheen laajuuden tähden kommentointi ja huomiot ovat enemmän yleisluonteisia, (huom. alkuperäiskirjoitus lainausmerkeissä ja kursiivilla).

”Viimeisimpien päivien kuluessa termi ”vaikuttaja-agentti” on noussut jälleen esille pienen hiljaiselon jälkeen, esille siinä mielessä, että suuri yleisö on sen huomioinut. Eri tahojen informaatiovaikuttamista seuraavat tahot ovat olleet toiminnasta tietoisia, he ovat panneet merkille tiettyjen tahojen aktivoitumisen Suomessa. Tässä aktivoitumisessa on havaittavissa selkeä olemassa oleva linkki Venäjän aggression lisääntymiseen lähialueillamme ja laajemmin Euroopassa sekä myös globaalisti.”

Kirjoitusajankohtana Venäjä oli erityisen aktiivinen Suomenlahden ja laajemmin Itämeren alueella, ilmatilaamme loukattiin lukuisia kertoja lyhyen ajan sisään venäläisten toimesta – Suomeen kohdistettiin painetta. On kuitenkin muistettava, että Venäjä oli jo miehittänyt Krimin niemimaan ja soti operaattoreidensa sekä omien joukkojensa avulla Itä-Ukrainassa eli Venäjä oli jo ryhtynyt niihin sotatoimiin, joiden suoraa jatkumoa on sen laaja – 24. helmikuuta 2022 aloittama – monen rintaman offensiivi Ukrainaan.

”Reilut kaksi vuotta sitten Arto Luukkanen käsitteli blogissaan ”KGB:n agenttien perkaamisesta – Suomi vaarassa!” (1) teemaa yhdestä, hyvin merkittävästä, näkökulmasta eli siitä, että yhteiskunnan olisi syytä käydä kunnolla läpi suomalaiset KGB-nimet ja että neuvostoaikaisten tiedusteluverkostojen paljastaminen on yleisen edun kannalta tärkeää. Kaksi vuotta on kulunut Arto Luukkasen kirjoituksesta, kaksi vuotta, joiden aikana asia ei tärkeydestään huolimatta ole nytkähtänyt liikkeelle. Itse asiassa jos nyt tarkastellaan yleistä ilmapiiriä ja tapahtumien etenemistä Suomessa, tulee vääjäämättä tunne ettei todellista halua ja tahtoa käydä läpi menneisyyttä ole edes olemassakaan. Suomessa ei ole poliittista tahtoa perata läpi menneisyyttä. Jokainen voi mielessään pohtia, että miksi ei ole?”

Vuosia sitten Luukkanen, perustellusti, vaati suomalaisten KGB-nimien perkaamista, mihin maassamme ei vieläkään ole ryhdytty. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomauttaa, että Luukkanen on itse ajautunut marginaaliin. Toisinaan tämän, loistavan menneisyyden omanneen historioitsijan ja Venäjän sekä Itä-Euroopan tutkijan, nimi nousee esiin verkostoissa, joissa liikkuu enemmän maamme koheesiota hajottavia (Venäjälle työskenteleviä) voimia. Ei mikään meriitti CV:ssä tänään!  

”Olen käynyt aiheesta paljonkin keskusteluja eri tahoilla suuren joukon kanssa. Monien mielestä menneisyyden perkaaminen olisi tullut tehdä jo 90-luvulla Neuvostoliiton hajottua, mutta että se ei ole myöhäistä nytkään. Näin siis kansalaisista asiantuntijoihin, heidän keskuudessa halua perkaamiseen (lustraatioon) tuntuu olevan. Tämä halu ei kuitenkaan tunnu tarttuneen kuin muutamiin nimekkäämpiin poliitikkoihin. Menneisyyden perkaamisen tarve vastaavasti tunnutaan kieltävän hyvinkin aktiivisesti tahoilla, jotka puheiden ja tekojen myötä näyttäytyvät Suomessa monella tapaa Venäjän ja sen harjoittaman politiikan ymmärtäjiltä – jotkut jopa hyvinkin aktiivisesti välittävät eteenpäin Venäjän narratiivia.

Tänä aikana on syytä huomioida ja ymmärtää se, että Venäjän vaikuttamisoperaatioille on tunnusomaista se, etteivät Venäjän valtiolliset toimijat välttämättä suorita niitä itse. Hybridisodassa avainrooleissa ovat erilaiset välikädet. Suomessa on moni poliitikko tosin kieltää sen, että Suomeen kohdistuisi hybridisodan uhkaa tai että Suomeen kohdistettaisi hybridisodassa käytettäviä keinoja, vaikka todisteita näistä on olemassa ja toteutettuna juuri siten, että niiden taustalla ovat lukuisat välikädet.”

Keskustelu jatkuu edelleen, keskustelulle kuvaavaa on se, että käymme keskustelua enemmän siitä pitäisikö joku, epäsopivana pitämämme, patsas poistaa jostain paikasta. Vastaan, että kyllä – jotkut patsaat olisi parempi siirtää sopivampaan paikkaan näytteille, jossa olisi samalla mahdollista laajemmalla perspektiivillä taustoittaa historiallisia tapahtumia ja aikakautta, jolloin patsas on paikalleen pysytetty. En kuitenkaan halua, että patsaita ryhdytään tuhoamisvimman vallassa runnomaan kappaleiksi – siinä voi mennä lapsi pesuveden mukana.

Meidän olisi syytä ryhtyä perkaamaan menneisyyttämme, käydä keskustelua nimien ja tekojen kautta, jotta Paavo Väyrysen kaltaiset poliitikot ummehtuneine lausuntoineen päätyisivät sinne minne kuuluvatkin – historian romukoppaan.

Moskoviittien maailman rauha – nyrkit pystyssä. Geopoliittinen tilanne huomioiden patsaalle on laitettu oikeat liput käsiin. 

”Alpo Rusi siteerasi Verkkouutisissa ’Näin Venäjän tiedustelupalvelu vaikuttaa Suomessa’ (17.11.2015) New Yorkin yliopiston professoria ja tiedusteluasiantuntija Mark Galeottia:

’Hänen mukaansa Venäjän hybridiarmeijan uusia sotilaita ovat venäläisten yhtiöiden länsimaiset avustajat, hyvin palkatut toimittajat, jotka työskentelevät Venäjän omistamissa medioissa, Venäjälle myönteiset ’asiantuntijat’ ja entiset länsimaiset Venäjän lähettiläät, jotka ovat valmiita puoltamaan Venäjän ja lännen yhteistyön lisäämistä lyhytaikaisiin taloudellisiin hyötyihin perustuen ja pitkän tähtäimen strategiset näkökohdat sivuuttaen.’

Suomalaisia on venäläisten yhtiöiden länsimaisina avustajina/työntekijöinä, jopa hyvin korkean profiilin viroissa, nimeltä voidaan mainita Esko Aho (Venäjän suurimman pankin Sberbankin hallituksen jäsen) sekä Paavo Lipponen (toimien Nord Stream yhtiön konsulttina). Puhuttaessa Venäjän tiedustelupalvelun luomista verkostoista Suomessa ei kuitenkaan voida kiinnittää katsetta vain ja ainoastaan nimekkäimpiin toimijoihin – politiikan tai liike-elämän huippuihin. Katse on syytä kohdistaa näihin verkostoihin ja niiden erilaisiin ja eriasteisiin vaikuttamisoperaatioihin Suomessa, niiden vaikuttaja-agentteihin, joita löytyy profiililtaan hyvinkin erilaisia. Toisella laidalla on hyvin kiihkeästi, suorastaan aggressiivisesti, esiintyvä Johan Bäckman, jonka roolia tuskin kukaan kiistää. Hänen kohdalla on syytä huomioida se, että sanomastaan suurin osa kohdistuu venäläisille pyrkien muokkaamaan heidän mielikuvaa Suomesta tiettyyn suuntaan, eikä tämä muodostettava mielikuva ole Suomen kannalta positiivinen. Toiseen ääripäähän voidaan katsoa kuuluvan erilaiset, sinänsä hyvin maltilliset ja joidenkin mielissä jopa luottamusta herättävät yhdistykset, kuten Suomen Geopoliittinen seura (SGS) ja Vapaus valita toisin ry. Suomen Geopoliittinen seura nousi viikolla otsikoihin – aiheesta. Olen itsekin seuraillut SGS:n toimintaa jo jonkin aikaa, sen toiminta ja tarkoitusperät on herättänyt lukuisia kysymyksiä. Seuran nimissä esitetyt ajatukset käyvät hyvin pitkälti yksiin Venäjän esille nostamien ajatusten kanssa, seuran ”edusmiehet” toistavat säännönmukaisesti Venäjän narratiivia mitä tulee esim. kiristyneeseen tilanteeseen Baltiassa ja Itämeren alueella. Heidän mukaansa Venäjän toimet ovat puolustuksellisia, vastareaktioita NATO:n lisääntyneeseen toimintaan alueella, samalla he tuntuvat kuitenkin unohtavan perimmäisen syyn NATO:n lisääntyneelle toiminnalle – Venäjän Ukrainassa suorittamat sotatoimet ja Krimin niemimaan miehityksen ja laittoman anneksoinnin.”

Venäjän laajaa Ukraina-offensiivia seurasi Suomessa kiivas NATO-keskustelu, joka päättyi jäsenhakemuksen lähettämiseen. Tämän keskustelun yhteydessä pintaan pulpahti keltaisten kylpysorsien lailla Suomen Geopoliittisen seuran sekä Vapaus valita toisin ry:n aktiiveja, esittäen kyllä varsin outoja ja jopa disinformatiivisia väitteitä siitä, ettei jäsenhakemusprosessissa kuunneltu kaikkien kantoja. ja ettei siinä kohdeltu kaikkia näkemyksiä tasapuolisesti. Tällaiset väitteet ovat oudoksuttavia lähinnä siksi, että Suomessa NATO-keskustelua hallitsi vuosikymmenten ajan – sitä tukahduttaenkin – juuri se poliitikkosukupolvi, joka nyt koki tulleensa jollain tapaa kyynärpäätaktiikalla ohitettua, joka ei oman tuntemuksensa mukaan saanut puheenvuoroa vaikka olivat sitä vuosikymmenten ajan hillinneet, ohjailleet ja kahlinneet. Lyhyt on ihmisen muisti!

”Aivan kuten Suomen Geopoliittinen seura, myös Vapaus valita toisin ry:n toiminta herättää runsaasti epäilyksiä. Sen lähiaikojen ohjelmassa on Itämeren turvallisuuspoliittista tilannetta ja median siitä välittämää kuvaa käsittelevä tilaisuus marraskuun loppupuolella. Tilaisuudessa esiintyy yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volanen, VTT Pekka Visuri ja Ydin-lehden päätoimittaja VTT Arja Alho, tilaisuuden moderaattorina toimii kansanedustaja ja entinen ulkoministeri VTT Erkki Tuomioja. Kuinka ollakaan Pekka Visuri on SGS:n puheenjohtaja ja Risto Volanen hallituksen jäsen. Vastaavasti Arja Alho on Vapaus valita toisin ry:n hallituksen jäsen, aivan kuten on Erkki Tuomiojakin.

Suomen Geopoliittisen seuran puheenjohtajan Pekka Visurin mukaan seura ei ole Venäjän pyrkimysten edistäjä. Verkkouutisten uutisen perusteella voidaan päätellä, ettei SGS:n hallitukseen kuuluva Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander pidä uskottavana väiteitä, joiden mukaan seura olisi ajautunut palvelemaan Venäjän taholta Suomeen kohdistuvia vaikuttamispyrkimyksiä:

’Ymmärrän joidenkin voivan lukea Pekka Visurin, Risto Volasen ja Heikki Talvitien blogijuttuja siten, että niiden motiivina on vaikuttaa suomalaiseen keskusteluun Ukrainasta ja Suomen Nato-jäsenyydestä. Mutta eihän näiden juttujen analyysitaso ja empiria ole tieteellistä tasoa, Meinander sanoo.’ (2)

Mielestäni Meinander tekee arviossaan perustavaa laatua olevia virhepäätelmiä. Ensimmäinen on tietenkin se, että hän kohdistaa tarkastelun vain ja ainoastaan blogikirjoituksiin jättäen huomiotta sen, että esim. Pekka Visuri on toiminut usein asiantuntijakommentaattorina turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa mediassa ja että Risto Volanen on entinen poliittinen valtiosihteeri valtioneuvoston kansliassa, missä hän toimi pääministeri Matti Vanhasen kansliapäällikkönä. Tällainen toiminta blogikirjoitusten ohella tuo aivan toisella tapaa uskottavuutta myös niihin kirjoituksiin, siitä huolimatta, ettei niiden analyysitaso ja empiria ole tieteellistä tasoa. Niiden ei pidäkään olla, koska niiden kohdeyleisö on laajempi kuin tieteen tekijät tai alansa ammattilaiset. Myös kyseisillä kirjoituksilla on oma tehtävänsä, millä tapaa ne palvelevat tarkoitustaan on sitten aivan toinen asia, mutta näkemäni perusteella ne tavoittavat hyvin kohdeyleisönsä ja niitä siteerataan kohdeyleisön toimesta laajahkosti. Huomautan siitä millaisiin toimijoihin Mark Galeotti edellä viittaisi ’Venäjälle myönteiset ’asiantuntijat’ ja entiset länsimaiset Venäjän lähettiläät’ – johon ryhmään voidaan katsoa laskettavan myös SGS:n varapuheenjohtaja, suurlähettiläs Heikki Talvitie, joka on toiminut suurlähettiläänä Moskovassa 1988-1992. Dosentti Jukka Seppinen on arvostellut Talvitien toimintaa, syyttäen tätä neuvostomyönteisten virkamiesten suosimisesta ja siitä ettei Talvitie hänen mukaan pyrkinyt patoamaan KGB:n vaikutusta Suomessa.”

Ystävyyden kunniamerkillä Vladimir Putinin toimesta palkittu Heikki Talvitie joutui hiukan suuremman kohun kohteeksi kesäkuun alkupuolella, hänen Moskovan näkökulmaa myötäilevien lausuntojensa tähden. Talvitien mukaan Ukrainan ja Venäjän välille vuonna 1994 hyväksytty raja on koko ajan ollut ongelmallinen Krimin ja Donbasin osalta – niin raja on ollut ongelmallinen vain ja ainoastaan menettämäänsä suurvalta-asemaa kipuilevalle Venäjälle.

Kummankin alueen asukkaat ovat vapaasti valinneet kuuluvansa Ukrainaan, ainoita joille valinnanvapaus on ongelma, on imperialistinen Kreml myötäjuoksijoineen – kuten Talvitie.

”Suomessa neuvostoaikana syntyneet tiedusteluverkostot on jätetty putsaamatta. Alpo Rusin, Stasin lukuihin perustuvan, arvion mukaan KGB:llä ja GRU:lla (nykyään GU) oli Helsingissä ainakin sata ’nuoremman polven operatiivista kontaktia’. Hänen arvion mukaan niistä on voinut syntyä uusia verkostoja, ja että määrät voivat nykyään olla suurempiakin, pienempiä ne eivät hänen mukaansa ole. Rusin mukaan kohdemaissa käytetään toimintaohjeita salassa odottavia niin sanottuja ’nukkuvia agentteja’ (sleeper agent). Eräs tällainen verkosto paljastui Yhdysvalloissa vuonna 2010, kun Yhdysvaltoihin loikannut Venäjän tiedustelupalvelun eversti Sergei Tretjakov paljasti kymmenen 2000-luvun alusta lähtien Yhdysvalloissa toiminutta nukkuvaa agenttia. (3) Tässä kohdin moni voi epäillä sitä, että Suomessa toimisi nukkuvia agentteja, kysyä, että onko sellaisille tarvetta? Miksi ei olisi? Venäjä on kohdistanut Suomeen erilaisia hybridisodan toimenpiteitä viimeisimpien vuosien kuluessa, Venäjällä on Neuvostoliiton peruja Suomeen luotuja verkostoja, joiden tehtävänä on palvella sen etua tavalla tai toisella, Suomessa toimii venäläisiä ja/tai Venäjää tukevia kansalaisjärjestöjä - non-governmental organization eli NGO:ita. Venäjällä kansalaisjärjestöjen toimintaa on rajoitettu hyvin paljon, moni on leimattu ’ulkomaiseksi agentiksi’ mikäli tekevät yhteistyötä ulkomaisten tahojen kanssa. Todennäköisesti Venäjä on valinnut tämän toimintastrategian siksi, koska se  itse käyttää ulkomailla toimivia NGO:ta eräänä vaikuttamis- ja mielipiteen muokkaus väylänä. Kokonaisuus huomioiden pidän itse hyvin todennäköisenä, että Suomi historiansa tähden on Venäjän vaikuttamistoimille altis ja tällöin kuviossa ovat mukana erilaiset keinot vaikuttamisesta tiedonkeräämiseen – myös ’nukkuvat agentit’. Pidän hyvin todennäköisenä syynä suomalaisen keskustelun aktivoitumiselle ja muuttumiselle eräiltä osin hyökkäävämmäksi sitä, että Venäjän toimien myötä keskustelua on herätelty tarkoituksellisesti, tässä kuviossa trollit ovat vain yksi osa kokonaisuutta. Joskin hyvin aggressiivinen osa.”

”Onko Suomessa oltu liiankin naiiveja ja hyväuskoisia Venäjän toimia kohtaan? Hyvin suurella todennäköisyydellä asetelma on juuri tämä, eräiltä osin tilanne on se, että edelleen pyritään kieltämään Venäjän tietyt Suomeen kohdistamat keinot ja leimaamaan julkisuuden henkilöitä, jotka niistä haluavat keskustella. Venäjän-tuntija, kirjailija Jukka Mallisen mukaan Suomea on jo vuosikymmenen ajan hoideltu samaan tapaan kuin neuvostoaikoina – tämä oli siis tilanne pari vuotta sitten toukokuussa 2014 Verkkouutisten haastattelussa. Sen mitä kyseisen haastattelun jälkeen Suomessa ja lähialueillamme on tapahtunut, osoittavat erinomaisella tapaa sen kuinka oikeaan osuva Mallisen tuolloinen toteamus on ollut. Suomeen ja suomalaisiin kohdistuu eriasteisia vaikuttamistoimenpiteitä ja pyrkimyksiä Venäjän taholta, eikä vaikuttaminen välttämättä kohdistu pelkästään poliittiseen ja liike-elämän huippuun vaan myös laajempiin kansanosiin. Näin nähdäkseni pyritään siihen, että kansalaisliikehdinnän ynnä demokratiaan kuuluvien äänestysten myötä pyritään saamaan valtaan Suomea hajaannuttavia voimia. Poliittisella kentällä on useita toimijoita, joiden omat intressit eivät välttämättä käy yksiin Suomen turvallisuuspoliittisten intressien ja tarpeiden kanssa. Sama pätee liike-elämän huippuun. Trendi on sama kautta Euroopan, Venäjä tukee eriasteisesti äärioikeistolaisia puolueita, mutta tässä kuviossa en myöskään unohtaisi vasemmistoakaan – sieltäkin löytyy myötäsyntyistä Venäjän ymmärtämistä yhdistettynä Venäjän intressien ajamiseen. Suomessa vaikutus ulottuu – YYA-ajan perintönä – hyvinkin laajalle puoluekentässä mutta selkeästi Venäjän edun ajamiseen profiloitunutta merkittävää puoluetta Suomessa ei ole. Sen sijaan on suuri joukko entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, joiden Venäjä-kommentointi ja analyysit ovat hyvin pitkälti Venäjän itse esittämän narratiivin toistoa. Tällä hetkellä Suomea vaivaa äärimmäinen varovaisuus suhteessa Venäjään, melkeinpä varotaan poliittista diskurssia, jossa Venäjän synnyttämää turvallisuuspoliittista uhkaa käsitellään aiheen vaatimalla vakavuudella. Keskustelunavaajia kohtaan käytetään jopa hyvinkin leimaavaa ja halveksuvaa kieltä, josta löytyy esimerkkejä tältäkin syksyltä. On kuin Suomi olisi tietyiltä osin lipumassa lähemmäs ja lähemmäs Venäjää, väläytellen samalla lännen suuntaan signaaleja, joiden on tarkoitus todistaa maamme olevan osa läntistä arvoyhteisöä. Mitä se toki onkin, mutta samalla Venäjän vaikutuksen kasvua Suomessa ei voi olla havaitsematta. Sen kieltäminen on naiiviutta tahi sokeutta, kyvyttömyyttä tunnustaa tosiasioita. Suomi pyrkii istumaan tukevasti kahdella jakkaralla.”

Kysymykseen, onko Suomessa oltu liian naiiveja ja hyväuskoisia Venäjän toimia kohtaan vastaan, että on oltu. Suomessa, kuten niin monessa muussakin maassa, herättiin karulla tavalla todellisuuteen aamuyöstä 24. helmikuuta 2022, jolloin Venäjä aloitti monen rintaman offensiivin Ukrainaan. Herätyksen olisi pitänyt tapahtua vuosia aiemmin, viimeistään helmikuussa 2014, jolloin Venäjä aloitti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation.

Toisaalta alkuperäisen kirjoituksen aikaan verrattuna edistystäkin on tapahtunut. Venäjän vaikuttamisesta keskustellaan avoimemmin, siihen kiinnitetään huomiota ja tunnistetaan myös se, että Suomessa on yksilöiden ja ryhmien ohella myös puolueita, joiden agendaan kuuluu Venäjän etujen ajaminen, tai vähintäänkin Venäjän agendaa myötäilevän keskustelun käyminen. Eduskuntapuolueista Venäjän kanssa tiiviimmässä paritanssissa on Ano Turtiaisen perustama Valta kuuluu kansalle.

Mutta muiltakin puolueilta löytyy, joko kansanedustajien tahi europarlamentaarikkojen taholta, epäilyttäviä yhteistyökuvioita Kreml-myönteisten henkilöiden tahi operaattoreiden kanssa. Osa on ajautunut tällaiseen yhteistyöhön kenties typeryyttään tai naiiviuttaan, yhteistyöhön, jossa ovat päätyneet edesauttamaan Venäjän vaikuttamisoperaatioita Suomessa ja/ tai Euroopassa. Tiedä sitten mihin joukkoon Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) avustajana Brysselissä toimiva Olli Kotro kuuluu, aktiivisesti hän kuitenkin kommentoi disinformaatiota levittävillä kanavilla. Toki joukossa on puhtaasti ideologiselta pohjalta työskenteleviä, joiden toimintaa ohjailee vakaumus, voimakas anti-imperialismi jne. 

Valta kuuluu kansalle – Valta kuuluu Kremlille.

”Maailma ja paikat -blogin pitäjä kirjoitti 21. joulukuuta 2015 erinomaisen kirjoituksen vaikuttaja-agenteista nimellä ’Vaikuttaja-agenteista.’ (4) Suosittelen lukemaan kyseisen blogin ajatuksella, kirjoittaja käy läpi vaikuttaja-agenttien toimintatapoja ja keinoja ymmärrettävän selkeästi mutta samalla riittävällä tarkkuudella. Kirjoittajan tekstistä otan lyhyen lainauksen, joka monella tapaa pukee sanoiksi kirjoitukseni erään teeman vaikuttaja-agenttien toimitavoista:

”Toisin kuin avoimesti jonkin asian hyväksi toimivat lobbarit, jotka esimerkiksi edistävät idänkaupan intressejä, vaikuttaja-agentit toimivat konspiratiivisemmin ja pyrkivät salaamaan toimivansa vieraan vallan hyväksi. Heidän vaikuttavuutensa on paljon suurempi jos he onnistuvat esiintymään "puolueettomina" tai peräti asiantuntijoina tai auktoriteetteina.”

Toistan vielä kertaalleen sanat: puolueeton, asiantuntija ja auktoriteetti. Suomalaisina selkäytimeemme on taottu tietty auktoriteetteihin kohdistuva kunnioitus, sama pätee myös asiantuntijoihin kohdistuvaan kunnioitukseen. Ja YYA-ajan Suomessa puolueettomuus oli suuren suuri hyve ja tätä meidän puolueettomuutta muistettiin painottaa eri ilmansuuntiin kohdistetuissa puheissa niin paljon, että lopulta uskoimme sitä itsekin. On kuitenkin syytä muistaa se, että epävarmoina aikoina asiantuntijoina toimivilla auktoriteeteilla ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa.”

Olen syntynyt ja kasvanut aikana, jolloin Suomessa korostettiin puolueettomuutta, paitsi, että tosiasiassa kyse oli näennäisestä puolueettomuudesta, jossa meillä oli tietty liikkumatila, mutta jossa päätöksiimme vaikutettiin Moskovasta käsin – vähäisemmässä määrin toki 80-luvun lopun lähestyessä.

Puolueettomuuden vaalimisesta näyttää tulleen joillekin tahoille hyve, johon on ehdollistunut, ja joillakin, kuten Heikki Talvitiellä ja Paavo Väyrysellä, tähän yhdistyy voimakas Venäjän tekojen ymmärtäminen ja vieläpä siten, että ne nähdään jollain tavalla oikeutettuina. Aivan kuin Venäjällä olisi ikiaikainen oikeus alueisiin, jotka se on menneinä vuosisatoina väkivalloin liittänyt itseensä ja joiden se kuvittelee kuuluvan osaksi valtiopiiriään ja täten se on oikeutettu niihin (niin kauan kuin maa kiertää aurinkoa).

Puolueettomuus-mantran toistaminen on myös johtanut siihen, että hyvin pitkään oikeus Venäjä-kommentointiin tuntui olevan hyvin rajallisella joukolla ihmisiä. Meitä on varoitettu jo vuosia siitä, että kaikilla tähän joukkoon kuuluvilla ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa, tai, että he eivät ehkäpä ole niin puolueettomia, mitä antavat ymmärtää olevansa. Tähän todellisuuteen olemme vasta heräilemässä.

”Näen Suomen olevan erityisen altis vaikuttaja-agenttien, samoin kuin muun ulkoisen vaikuttamisen keinoille, niin kauan kun Suomessa ei ole suoritettu riittävän laajaa yhteiskunnallista keskustelua suomettuneisuuden ajasta ja käyty aikakautta perin pohjin läpi – perattu yhteiskuntaamme pohjamutia myöten. Neuvostoliiton ja sen perillisen Venäjän synnyttämistä verkostoista on käytävä keskustelua, ne on perattava ja tarvittaessa ryhdyttävä oikeudellisiin toimenpiteisiin. Näiden toimien kieltäminen on eräs osoitus suomettuneisuuden palaamisesta, siitä, että menneisyyden tapahtumia ei haluta perata vaan ne mieluummin haudataan ja toivotaan niiden unohtuvan. Mutta vaikka me ne unohtaisimme, ei ole taetta, että vaikuttamaan pyrkivät tahot näin haluavat tehdä. Mielestäni on riittämiin todisteita sen puolesta, että verkostoihin kuuluvia ei haluta unohtaa ulkoisten vaikuttajien – Venäjän – toimesta.”

Menneenä keväänä Suomessa on otettu oikeansuuntaisia askeleita, on uskallettu tehdä ripeitä mutta päättäväisiä toimia 24. helmikuuta jälkeen. Haluan kuitenkin muistuttaa, että paljon on vielä tekemättä, eikä myöskään pidä kuvitella, että NATO-jäsenyys (sen lopulta toteutuessa) riittää paikkaamaan menneet virheet. Ei, se ei saa lopettaa yhteiskunnallista keskustelua, eikä myöskään kahlita keskustelua millään muotoa. Meidän on kyettävä olemaan kriittisiä itseämme kohtaan kuin myös muita toimijoita kohtaan – menneeseen ei ole enää paluuta.  

 

Marko

 

Lainatun kirjoituksen lähteet:

1. http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175799-kgbn-agenttien-perkaamisesta-%E2%80%93-suomi-vaarassa 

2. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/visuri_sgs-57724 

3. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/alpo_rusi_venajan_tiedustelu-43280 

4. http://maailmajapaikat.blogspot.fi/2015/12/vaikuttaja-agenteista.html 

*: Alkuperäinen kirjoitus julkaistu vuoden 2016 lopulla tai 2017 alkupuolella SSS-Radion verkkosivulla, kirjoitus ei ole enää luettavissa kyseisellä verkkosivulla.

 

Kirjoituksen kommenteissa huomioitu lähdeaineisto upotuslinkkeinä avainsanoissa.

”Voiko vitutukseen kuolla” – kysytään keskustan puoluetoimistolla

Helmikuisen auringonkajon valaistessa lumetonta maata täällä etelässä, loihti Paavo Väyrynen lausumaan palaavansa takaisin keskustaan. (1)

Onpa Paavo Väyrysestä mitä mieltä tahansa, hän on ollut merkittävä tekijä suomalaisessa politiikassa vuosikymmenten ajan, sen sijaan viime vuodet hän on uinut kovin syvissä vesissä, monien mielestä ryvettäessä loputkin maineestaan. Lukiessani uutisen Väyrysen julistuksesta paluustaan keskustaan, mielessäni viivähti ensinnä ajatus, ettei keskusta puolueen suinkaan ole pakko ottaa häntä takaisin riveihinsä – mutta, mikäli olen ymmärtänyt asian oikein sosiaalisessa mediassa saamani opastuksen myötä, puolueella ei juurikaan taida olla sananvaltaa siihen, jos vaan joku jäsenyhdistys hyväksyy Väyrysen jäsenekseen, on hän täten puolueen jäsen. Lienee hyvin epätodennäköistä, että puoluejohto ryhtyy vastahankaan kokonaista jäsenyhdistystä vastaan.

Yleisradion julkaiseman uutisen mukaan Väyrynen liittyy puolueeseen ruotsinkieliseen piiriin kuuluvan Maalahdenseudun Keskustan (Centern i Malaxnejden rf) kautta, vastaavasti puolueen ruotsinkielinen piiri on ollut jo pidempään riidoissa puolueen johdon kanssa. (2) Väyrysen itsensä suunnitelmissa on perustaa Helsinkiin keskustalle ruotsinkielinen paikallisosasto. (3)

Niin pitkä (ja monien mielestä vaikuttava) poliittinen ura kuin Paavo Väyrysellä onkin, niin tässä kirjoituksessa en aio uhrata riviäkään hänen poliittisen uran mittavuuden ja historian tarkasteluun, sen sijaan luon silmäyksen siihen mitä kaikkea viime vuosina on tapahtunut ja keiden kanssa Väyrynen on – enemmän tai vähemmän sopuisasti – tehnyt yhteistyötä.

Vaiheikkaan prosessin jälkeen 25. huhtikuuta 2018 Väyrynen ilmoitti eroavansa keskustasta, mutta saadaksemme paremman käsityksen siitä, mitä väyrynen on viime vuosina tehnyt, meidän on syytä siirtää katse helmikuun 4. päivään 2016, jolloin Väyrynen ilmoitti perustavansa – aikanaan kohuakin herättäneen – Kansalaispuolueen, joka merkittiin yhdistysrekisteriin maaliskuussa 2016 ja puoluerekisteriin joulukuussa 2016.

Väyrysen aikakaudella Kansalaispuolueessa huomio kiinnittyi suureen joukkoon asiantuntijajäseniä, joiden jousta löytyi runsaasti henkilöitä, jotka herättivät voimakastakin keskustelua turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneissa kansalaisissa.

Kirjoitin 24. marraskuuta 2016 SSS-Radion blogiin ensimmäisen kerran Väyrysen Kansalaispuolueesta otsikolla ”Merkillisiä asiantuntijajäseniä Kansalaispuolueessa”, palasin teemaan Vartiopaikalla-blogissani kirjoituksella ”Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä”, jossa kirjoituksessa huomioin muutamia puolueen yli kolmestakymmenestä asiantuntijajäsenestä. Näiden asiantuntijajäsenten joukossa oli lukuisia taustaltaan varsin arveluttavia henkilöitä, joiden asiantuntijuuskin herätti runsaasti kysymyksiä, joukossa oli muun muassa KTM Jarmo Ekman, joka vielä tuolloin asui miehitetyssä Donetskissa Helsingin sijaan, ja joka työskenteli propagandistisessa DONi Newsissä toimittajana suomalaissyntyisen Janus Putkosen alaisuudessa. Putkonen sitä vastoin toimii nykyään disinformaatio- ja vihajulkaisu MV-lehden päätoimittelijana.

Puolueen asiantuntijajäseninä toimii myös, tuolloin Vastavalkeaan kirjoittanut, valtiotieteiden maisteri, LL.M Sakari Linden, joka saamieni tietojen mukaan on Brysselissä kovin hyvää pataa Venäjän etua ajavien tahojen kanssa. Niin ikää asiantuntijajäsen-tittelillä oli siunattu Sarastus-lehteen kirjoitellutta Tuula Komsia (Muutos 2011 eduskuntavaaliehdokas v. 2015), paikkansapitämättömiä väitteitä Krimin niemimaan anneksiosta viljellyt Kari K. Arvola, samalla tapaa Kreml-mielistä disinformaatiota toisti filosofian tohtori Mikko Punkari sekä Jukka Davidssonia, joka esiintyi puhujana Putinia tukevan eurooppalaisen äärioikeiston kokoontumisessa Pietarissa jokunen vuosi sitten, samaisessa tilaisuudessa vieraili myös Timo Isosaari, joka niin ikää toimi hetken Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenenä. Toki asiantuntijajäseninä toimi jossain määrin tolkullisempiakin suomalaisia, kuten entiset keskustalaiset Pia Kattelus ja Sami Kilpeläinen.

Oma lukunsa Kansalaispuolueen perustamisessa on Johan Bäckmanin onnitteluviesti Väyryselle puolueen perustamisesta noin viikkoa ennen Väyrysen ilmoitusta Kansalaispuolueen perustamisesta! No, ehkäpä tälle ennenaikaiselle onnitteluviestille löytyy joku luonnollinen selitys…

Väyrynen pyrki presidentiksi vuoden 2018 presidentinvaaleissa valitsijayhdistyksen kautta, kannattajakorttien kerääjien joukossa oli joulukuun 2017 alkupuolelta lukien myös ”kansallismielinen” Suomi Ensin -ryhmittymä, jonka johdossa oli tuolloin erilaisiin lokakampanjoihin osallistunut, Johan Bäckmanin sosiaalisen median verkostoon kuuluva ”Putinin turisti” Marco de Wit.

Tämä ”kansallismielinen” liikehdintä jatkaa edelleen toimintaansa, luoden jännitteitä, häiriten ja herjaten aktiivisia kansalaisia, osallistuen lokakampanjoihin ja toistaen hyvin usein Janus Putkosen, Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta käsin toimitteleman MV-lehden kautta välittyvää pro-Kreml-propagandaa.

Presidentinvaalien alla Väyrynen sai tukijakseen lisää Kremlin propagandaa Suomessa toistavia tahoja – Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI ry:n ja sen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin muodossa. Skippari-Smirnov on organisoinut Suomeen ensimmäiset kuolemattoman rykmentin marssit, hän on osallistunut propagandamatkalle Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle parisen vuotta sitten – jonka eräs seuraus oli päätyminen Ukrainan sanktioimien henkilöiden listalle, kyseisellä listalla on myös toinen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenenä toiminut henkilö – Jarmo Ekman.

Kuvakaappaus Daria Skippari-Smirnovin Facebook-tililtä.

Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI ry:stä kirjoitin laajemmin blogiin reilut kaksi vuotta sitten otsikolla ”Mikä se RuFi oikein on?”, joka tekstinä toki ansaitsisi päivitystä, sillä näihin pariin vuoteen mahtuu lukuisia tapahtumia, joissa yhdistys tai sen jäsenet ovat olleet näkyvästi esillä puolustaen Venäjän hallinnon imperialistisia ja militaristisia toimia.

Ja jos joku kuvitteli, että Väyrynen oli jo saavuttanut pohjan Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenten ja presidentinvaalikampanjan aktiivisten tukijoidensa myötä, niin hän on väärässä. Se todennäköisin poliittisen uran pohjakosketus saavutettiin 28. kesäkuuta 2018 perustetun Seitsemän tähden liikkeen myötä helmikuussa 2019 Väyrysen ilmoittaessa disinformatiivisen, häirintä-loka-vihakampanjoinnissa hyödynnetyn MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin ryhtyvän Seitsemän tähden liikkeen ehdokkaaksi kevään eduskunta- ja eurovaaleissa, samalla julkaistiin myös Pirkko Turpeinen-Saaren ryhtyvän liikkeen ehdokkaaksi vaaleissa. Turpeinen-Saarella oli aiempaa kokemusta kansanedustajana toimimisesta, vuosina 1983-1986 hän oli Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kansanedustaja ja vuosina 1986–1987 Demokraattisen vaihtoehdon eduskuntaryhmässä.

Myös Tähtiliikkeen ehdokkaat hyödynsivät MV-lehteä vaalimainonnassa, kuva via Aki Leppälä. (4)

Demarit tunnetusti on iso kansanliike, jossa seinät on leveällä ja katto korkealla, vaan näyttää siltä, että keskustan ”jalasmökissä” ei ole seiniä katosta puhumattakaan.

Marko

1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006393840.html 

2. https://yle.fi/uutiset/3-11193603 

3. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006395593.html 

4. https://twitter.com/grimmen8/status/1115589896859578370?s=20 

Neljän pienpuolueen ja liikkeen kopla – Väyrysen ”tähdistöstä” Harkimon Liikkeeseen

Vaalikevääseen valmistautuu myös neljä pientä puoluetta ja liikettä – Kansalaispuolue, Liike Nyt, Seitsemän tähden liike, Suomen Kansa Ensin – ne ovat monella tapaa erilaisia mutta yhdistäviäkin tekijöitä löytyy runsaasti, osassa niistä eräänä huomioitavana elementtinä on ”totuuden rajojen venyttäminen”. Rajoja venytetään niin paljon, että siirrytään valheen ja disinformaation sekä eräissä tapauksissa propagandan puolelle, painotan kuitenkin, että teemat eivät välttämättä ole täysin samat. Siinä missä Suomen Kansa Ensin aktivisteineen ja Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liikkeeseen siirtynyt Ilja Janitskin ovat valeuutisten ja disinformaation ohella hyökänneet hyvinkin aggressiivisesti toimittajia ja kansalaisaktivisteja vastaan, näyttää Liike Nyt Hjallis Harkimon ulostulot olennaisesti sivistyneemmiltä, vaikka niissäkin vale puetaan totuuden kaapuun. Harkimon ulostuloissa on hetkittäin aistittavissa ”trumpilainen totuuden jälkeisen ajan” -kaiku. Tähän teemaan palaan hiukan myöhemmin esimerkkien kera.

Kansalaispuolue oli Väyrysen kaudella asiantuntijajäsenineen, joiden joukossa oli muun muassa miehitetyssä Donetskissa DONi Newsissä lehdistösihteerinä Janus Putkosen alaisuudessa työskennellyt Jarmo Ekman, nykyistä Sami Kilpeläisen kipparoimaa Kansalaispuoluetta ongelmallisempi ja alttiimpi ulkoiselle painostukselle. Mutta en pidä nykyistäkään Kansalaispuoluetta ongelmattomana, sen piirissä on kosiskeltu ”kansallismielisiä” tahoja puoluejohtoa myöten. Vast’ikää puolue solmi vaaliliiton ”kansallismielisen” Suomen Kansan Ensin kanssa, jonka julkaisutoiminta muusta toiminnasta puhumattakaan on yhteiskuntaa ja yhteisöjä hajottavaa rakentavan toiminnan sijaan. Suomen Kansa Ensin puheenjohtaja Marco de Wit on tukenut aiemmin voimakkaasti Ilja Janitskinia, samoin Paavo Väyrystä tämän viimeisimmän presidentinvaalikampanjan aikana, puhumattakaan hyvin avoimesta veljeilystä Venäjää tukevien liikkeiden ja henkilöiden kanssa, johon kategoriaan kuuluu laiton vierailu Venäjän miehittämässä osassa Donbasia heinäkuussa 2016.

Näiden neljän puolueen ja liikkeen toimintaa seuratessani tulee mieleeni väistämättä tapahtumat useammassa Venäjän naapurivaltiossa, joiden sisäpolitiikkaan ja valintoihin maa on pyrkinyt vaikuttamaan. Ukrainaan Venäjä pyrki vaikuttamaan myös erilaisten pienpuolueiden ja liikkeiden kautta 90-luvun puolelta aina tälle vuosikymmenelle saakka, joten maassa nähtiin se, mikä tällaisten puolueiden ja liikkeiden tarkoitus ikävimmillään voi olla. Ukrainassa Venäjä käytännössä osti myös vaikutusvaltaa poliittiselta huipulta sekä suurista puolueista, kuten Euromaidanin myötä syrjäytetyn Viktor Janukovytšin Alueiden puolueesta Janukovytšia itseään unohtamatta.

Kirjoitin reilut vuosi sitten blogiin ”Mikä se RuFi oikein on?”:

"Blogissa ”How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005-2013” Anton Shekhovtsov kuvailee tällaisten pienryhmien leviämistä ja toimintaa Itä-Ukrainassa. Samankaltaisena, mutta poliittisena vaikuttamisena, voidaan pitää erilaisten pienpuolueiden perustamista, joiden tosiasiallinen tehtävä näytti olevan Ukrainan poliittisen opposition toiminnan hajottaminen, ja samalla Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin toiminnan hiljainen tukeminen/edistäminen. Tuolloin tällainen marginaalitoimija oli Denis Pushilin, joka on nyt merkittävässä asemassa Donetskin ”kansantasavallassa”. Hänen eräänä projektina voidaan pitää pienpuolue ”Ми Маємо Мету’a” (ukr. My Majemo Metu eli Meillä on tavoite), jonka riveissä hän osallistui parlamenttivaaleihin ennen Euromaidania. Puolueen nimi oli todennäköisesti tarkoituksellisesti ukrainaksi, jotta se tavoittaisi kansallismielisiä ukrainalaisia jäsenikseen. Pushilin oli todellisuudessa Viktor Janukovytšin Alueiden puolueen tukija."

Tähän Denis Pushilinin MMM:ään liittyy muitakin, tutunoloisia, piirteitä. Sitä on kuvattu "pyramidihuijaukseksi", jossa kannattajien rahoitusta kanavoitiin hämäräperäisiin sijoituksiin ja kohteisiin. Tämäkin tuntuu kovin tutulta, saman kaltaisia viritelmiä on ollut Suomen Kansa Ensin taustalla olevilla henkilöillä ja heidän tukijoilla, unohtamatta tässä yhteydessä muutaman vuoden takaista suunnitelmaa ”kansanmarkasta”, jossa oli silloisen Suomi Ensin liikkeen johtoon kuuluneen Marco de Witin ohella Ilja Janitskin sekä virtuaalivaluutoilla rikastunut, tuolloin Virossa asunut, Risto Pietilä, jonka epäillään olleen Ilja Janitskinin perustaman MV-lehden salaperäinen rahoittaja.

Kirjoitin helmikuun 13. blogin ”kansallismielisten” vaaliliitoista ja yhteistyötunnusteluista, joten tässä kirjoituksessa ei ole tarvetta koko tarkkuudella kuvata kyseisiä suunnitelmia, huomiotta ei tietenkään voi jättää Paavo Väyrysen ja Ilja Janitskinin entisestään syventynyttä yhteistyökuviota, josta seuraavaksi.

Vielä muutama viikko sitten Ilja Janitskin ja Paavo Väyrynen vasta suunnittelivat yhteistyökuvioita tuleviin vaaleihin, tuolloin Reformi – Irti puoluevallasta! oli muutakin kuin kuolemaa tekevä raato, jollainen se nyt, kuudella ehdokkaallaan on. Ilja Janitskin siirtyy siis Paavo Väyrysen ”Seitsemän tähden liikkeen” vahvuuteen, Janitskin on liikkeen listoilla niin eduskunta- kuin myös eurovaaleissa myöhemmin keväällä. Samaisessa tiedotustilaisuudessa Väyrynen esitteli myös yhden uuden ”tähtiehdokkaan” tuleviin vaaleihin – Pirkko Turpeinen-Saaren. (1)

Turpeinen-Saari on lääkäri ja poliitikko, joka toimi kansanedustajana vuosina 1983–1986 Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) ja vuosina 1986–1987 Demokraattisen vaihtoehdon (DeVa) eduskuntaryhmässä. Hän kiistää Srebrenican kansanmurhan, hänen mukaan Jugoslavian hajoamissodassa vuonna 1995 tapahtunut kansanmurha on NATOn propagandaa.

Ilja Janitskinista Väyrynen kirjoittaa muun muassa seuraavaa: ”Ilja Janitskinin suurin ”rikos” on se, että hän on rohjennut haastaa valtamedian ja sitä kautta ne yhteiskuntamme valtaapitävät, joita valtamedia tukee.” (2) Toisaalta Väyrysen ansiolistalta löytyy myös väitöskirja, jonka eräs johtopäätös romahti muutamassa vuodessa väitöksen jälkeen, joten on ymmärrettävää, että Väyrynen tässäkin kohtaa ”oikaisee”, jättäen tuomioon vaikuttavia, merkittäviä asioita, kertomatta.

Reformin ehdokaslista kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä, en pidä mahdottomana sitäkään, etteikö tämä liike, jonka ehdokaslistalla oli parhaimmillaan (ts. pahimmillaan) reilut kolmekymmentä nimeä lakkaa olemasta tulevien viikkojen kuluessa. Janitskinin poistumisen myötä listalla ei ole James Hirvisaarta lukuun ottamatta ainoatakaan tunnetumpaa ehdokasta. Etnonationalismista paasaavaa Huuhtasta sellaisena ei todellakaan voi pitää.

Liike Nyt käy rakenteellisen korruption vastaiseen taisteluun, mutta onko meillä pukki kaalimaan vartijana? Hjallis Harkimo: ”Suomi on korruptoitunut maa. Kansanedustajat ovat marionetteja, joiden naruja etujärjestöt häpeilemättä vetelevät. Ja etujärjestöt rikastuvat sinun verorahoillasi”.

Kuvakaappaus Liike Nyt Facebook-seinältä.

Tarkoitus on hyvä, suomalaisen ”hyvä-veli-järjestelmän” purkamiseen pitäisi olla energiaa, mutta Harkimon äänestäjien kosiskelua pidän liikuttavan lapsellisena, uskoisin äänestäjien näkevän bluffin läpi ja ymmärtävän, etteivät puheet ja todellisuus Harkimon kohdalla kohtaa. Harkimo, kansanedustajana, väittää heidän olevan marionetteja, näiden kansanedustajien joukossa Harkimo kyllä kuuluu Rotenberg-kytkentöineen juuri näiden marionettien joukkoon. Ruplaraha puhuu…

Eikä myöskään ole syytä unohtaa Harkimon, talousrikoksista tuomitun liikemiehen Peter Fryckmanin ja entisen irakilaiskenraali Saad al-Obaidin outoa sopimuskuviota, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli saada aikaan sopimusjärjestely, joka helpottaisi turvapaikanhakijoiden palautusta Irakiin, jossa Harkimon toivottiin avaavan kontakteillaan ovia ministeriöihin Suomessa ja kenraalin käyttää valtaansa Irakissa.

Liike Nyt ei ole rekisteröity puolue, eikä se Harkimon mukaan aio rekisteröityä puolueeksi, jokainen voi vain pohtia, että miksi näin on? Lain mukaan puolue ei saa ottaa vastaan samalta tukijalta enempää tukea kuin 30 000 euron arvosta kalenterivuodessa. Mikäli Liike Nyt ei avaa nähtyä tarkemmin rahoituskuvioitaan, kyllä minä ainakin enemmän kuin yhden kerran kysyisin itseltäni, että mistä rahat tulevat, jos aikomuksenani olisi antaa ääni Liike Nyt -ehdokkaalle tulevissa vaaleissa. Liian naiivi ei kannata olla, eikä hyväuskoinen.

Liike Nyt tilaisuuksissa on käynyt perinteisen ”idänkaupan” hallitsevia liikemiehiä, kuten Kyösti Kozloff, (3) joka sai Venäjän Suomen-suurlähetystöltä valtuudet perustaa Suomeen uusi koordinaationeuvosto. Tavoitteena oli puhdistaa entisen koordinaationeuvoston ryvettynyt maine, joka ryvettyi pahemman kerran, kun toiminnassa vuosikausia aktiivisesti ollutta venäjänkielistä maahanmuuttajapariskuntaa alettiin epäillä lukuisista avustuspetoksista ja muista talousepäselvyyksistä. (4) Venäjän ulkoministeriö on perustanut tällaisia koordinaationeuvostoja ympäri maailmaa, ne ovat olennainen osa Venäjän ulkoministeriön globaalia maanmiestoimintaa. Näiden koordinaationeuvostojen tavoitteena – tarkoituksena – on pitää venäläiset Kremlin vaikutuspiirissä.

Kyösti Kozloffin kohdalla on syytä muistaa myös se, että hän osallistuu varsin aktiivisesti Johan Bäckmanin kuin myös Suomalais-venäläinen yhdistys RuFin järjestämiin tilaisuuksiin, kuuluen myös Suomen ”Donetskin ’kansantasavallan’ ystäviin”. Omien sanojensa mukaan Kozloff on vieraillut kertaalleen Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, väitteen vaalitarkkailijana toimimisesta hän ei kieltää.

Kozloffin kohdalla kiinnostus Harkimon Liike Nyt -liikkeestä voi olla silkkaa (poliittista) opportunismia, mutta hänen henkilöhistoria huomioiden, on hyvä pitää mielessä muutkin vaihtoehdot.

Hjallis Harkimon viime aikaisissa kannanotoissa on havaittavissa samaa retoriikkaa, johon Donald Trump turvautui oman vaalikampanjansa aikana. Totuuden rajoja venytetään, toisinaan rikotaan – siirrytään totuuden jälkeiseen aikaan. Tällaisena väitteenä voidaan pitää Harkimon väitettä verottajan olemista osa Suomen rakenteellista korruptiota. Youtube-videolla Harkimo väittää verottajan saavan provisiota veroista, työntekijöiden nostavan provisioita maksetuista verorahoista. (5) Väitteen kumosi Twitterissä @Verouutiset -tili: ”Höpsis. Verohallinnossa ei makseta provikoita. Palkkausjärjestelmämme on avoimesti tutustuttavissa täällä: - -”. (6)

Siinä missä Harkimo esittää perättömiä väitteitä verottajasta, Ilja Janitskin – ja siinä sivussa Väyrynen, ynnä Marco de Wit kaadereineen jakavat eri media-alustojen kautta disinformaatiota ja propagandaa hyökäten toisinaan luotettavina pidettyjä yhteiskunnallisia toimijoita vastaan mediasta poliisiin ja puolustusvoimiin saakka. Näiden kanavien kautta julkisuutta saavat myös erilaiset salaliittoteoriat kuin myös Venäjä-operaattorit sekä venäläiset valtio-omisteiset mediatalot, jotka ovat osa Venäjän informaatiosodankäyntiä ja vaikuttamista.

Joku ehkäpä on sitä mieltä, että on väärin niputtaa nämä kaikki yhteen ja samaan viitekehykseen, jolloin on hyvä muistaa seuraava Aleksander Duginin toteamus: ”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend…”. (7)

Kuin myös se mistä Roman Skaskiw kirjoitti artikkelissaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda”:

”1. Rely on dissenting political groups in Western countries for dissemination.  Kremlin talking points appear with uncanny similarity in most alternative political movements in the West, including communist, libertarian, nationalist, and even environmentalist, whose protests occasionally overlap with anti-NATO protests. - -“.

Minun on mahdotonta pitää näitä neljää puoluetta/ liikettä varteenotettavina, uskottavina, vaihtoehtoina Suomelle. Osalla niistä on sellaisia keskinäisiä kytkentöjä – vaaliliittoja – että ne väistämättä altistavat kummankin osapuolen ulkoiselle vaikutukselle, jos sellaista ei jo nyt ole olemassa. Uskon vaikuttamista olevan olemassa. Suomen Kansa Ensin ja Kansalaispuolueen vaaliliitto on tällainen epäilyksiä herättävä liittouma, samaan sarjaan kuuluu ehdottomasti Ilja Janitskinin siirtyminen Reformista Paavo Väyrysen ”tähtiliikkeeseen”, mikä se oli jo ennen tätä siirtoa epäilyttävä ja altis ulkoiselle vaikuttamiselle. Harkimon Liike Nyt, siitä huolimatta, että ulkoiselta olemukseltaan antaa täysin päinvastaisen kuvan kuin em. kolmikko, on muiden kytkentöjensä sekä Harkimon toimien tähden yhtälailla otollinen työkalu taholle, joka haluaa vaikuttaa vaalikevääseen ja laajemmin yhteiskuntarakenteisiimme iskemällä kiilaa yhteiskunnallisten toimijoiden ja kansan välille.

Näiden puolueiden ja liikkeiden piirissä käytetty retoriikka on tuttua, siinä on sama kaiku, johon on törmätty kautta Euroopan Venäjään kytkeytyvien populististen puolueiden ja liikkeiden taholta. Venäjän tavoitteena on heikko EU, jonka yli voi tehdä kahdenvälisiä sopimuksia valtioiden välillä, mutta samalla Venäjän etu on se, että ne valtiot, joiden kanssa se yrittää käydä kahdenkeskisiä neuvotteluja, ovat sisäisesti eripuraisia ja heikkoja, sellaisia, joissa kansalaisten luottamus yhteiskunnallisia rakenteita sekä perusinstituutioita kohtaan on murenemassa (tai murentunut), ja joiden poliittinen päätöksentekokoneisto on entistä alttiimpi ulkoiselle vaikuttamiselle. Ääni tällaisille puolueille ja liikkeille on samalla ääni Venäjän harjoittamalle aggressiiviselle politiikalle.

Marko

1. https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ilja-janitskin-on-paavo-vayrysen-tahtiliikkeen-eduskuntavaaliehdokas-rikostuomio-ei-ole-este-janitskinin-ehdokkuudelle/815961/ 

2. http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270353-kumoamme-vanhan-vallan?fbclid=IwAR1u0BsngZFtZYnhda1aTo9B_W4kbvLAFZTAu7_NYL8BnQo3eLesZX8S8Sg 

3. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4f879bb2-482a-4cba-bda6-eefe33cc0f35 

4. https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/venaja-mielisen-jarjeston-rahahanat-kuivuivat-suomeen-uusi-kremlin-neuvosto-toimittaja-vakisin-ulos-perustamiskokouksesta/?shared=1055147-8fedcef1-999 

5. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006018353.html?fbclid=IwAR0DzjQRjaJq94Os6SM35MwV0Id0V1ocZeMftO-Tu0omIoeinep6BPiqWkU 

6. https://twitter.com/Verouutiset/status/1100740247804149761 

7. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

”Kansallismielisten” puuhailua: vaaliliittoja ja yhteistyötunnusteluja

Sunnuntaina (10.helmikuuta) ”kansankouhottaja” Marco de Witin perustama ja kipparoima ”kansallismielinen” Suomen Kansa Ensin ryhtyi vaaliliittoon Kansalaispuolueen kanssa, (1) jota sitäkin voitaneen pitää eräällä tapaa ”kansallismielisenä” ”puolueviritelmänä”. Puolueviritelmänä siksi, että puolue perustettiin jokunen vuosi sitten Paavo Väyrysen toimesta ajamaan hänen – ja mahdollisesti nimeämättömien tahojen – intressejä, mutta sittemmin Keskustan kunniapuheenjohtajaksikin aikoinaan nimitetty Väyrynen syrjäytettiin puolueen johdosta.

Suomen Kansa Ensin ja Kansalaispuolueen vaaliliiton myötä kuvittelin jonkin asteisen pohjakosketuksen jo saavutetun, mutta kun Kansalaispuolueen perustaja ja entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen ilmaisi hierovansa vaaliyhteistyötä vale- ja vihamedia MV-lehden perustajan, Reformin ehdokaslistoilla olevan ja viime kesällä oikeudessa syytettynä yhdessä Johan Bäckmanin ja kolmannen henkilön kanssa istuneen ja tuomion saaneen Ilja Janitskinin kanssa, ymmärsin, että sunnuntaitakin alemmas on mahdollista vajota. (2) Janitskinin tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Tämä – sinänsä epätodelliselta tuntuva kuvio, jossa ”kansallismielisinä” itseään pitävät tahot ja organisaatiot kietoutuvat toinen toisiinsa – avautuu todennäköisesti sanoja paremmin kuvan muodossa, joten seuraavaksi (yksinkertaistettu) kuvio tästä laajahkosta sopasta ja siihen liittyvistä henkilöistä tahi puolueista ja ryhmistä.

"Kansallismielisten" verkostoa (yksinkertaistettu kuvio).

Muistutan lukijoita, että kaoottisuudesta huolimatta yllä oleva kuvio on rajusti yksinkertaistettu, olen joutunut kuvaamaan yhteydet ja linkit henkilöiden tahi ryhmien välillä yksinkertaistetusti ja siten, että osa kytköksistä on täytynyt jättää kuviossa huomiotta, alla olevassa – lyhyehkössä – tekstiosuudessa viittaan tällaisiin olemassa oleviin linkkeihin. Kuviossa on kolme avainhenkilöä: Ilja Janitskin, Paavo Väyrynen ja Marco de Wit. Heidän ohella huomioitavia ovat Johan Bäckman, vaaliliiton myötä Paavo Väyrysen jälkeinen Kansalaispuolue, jonka pj. on Sami Kilpeläinen ja varapj. Piia Kattelus. Kuvion muita henkilöitä tai ryhmiä ei kuitenkaan ole syytä pitää statisteina, heillä on oma – toisinaan merkittäväkin – rooli.

Vaikka olisikin houkuttelevaa antaa palstatilaa ensinnä Paavo Väyryselle, aloitan ruodinnan Ilja Janitskinista, joka on tullut tunnetuksi vale- ja vihamedia MV-lehden perustajana, lehden ja median, jonka avulla on ”joukkoistettu” eräiden toimittajien ja muiden kansalaisaktiivien häirintää ja uhkailua, johon on ottanut osaa henkilöitä yhteiskunnan kaikista rakenteista. Kuten jo edellä viittasin, viime kesänä Ilja Janitskin yhdessä Johan Bäckmanin ja A. Tuomisen kanssa istui oikeutta palkitun toimittajan Jessikka Aron häirinnästä, uhkailusta, mustamaalaamisesta ja paljon muusta. (3)

MV-lehti itsessään muodostaa, edelleen olemassa olevan, linkin Janitskinin ja usean muun ns. kansallismielisen henkilön ja ryhmän välille, tähän joukkoon kuuluu myös Marco de Wit, joka on tukenut Ilja Janitskinia ennen oikeudenkäyntiä ja oikeuden käynnin aikana sanallisesti ynnä tekojen (esim. mielenosoituksissa puhuminen) kautta. Marco de Witin ohella ja rinnalla entinen Suomi Ensin aktiivi ja nykyinen Suomen Kansa Ensin puolueen 1. varapj. Mari Kosonen on antanut vähintäänkin henkistä tukea Janitskinille. de Wit ja Kosonen kävivät tapaamassa Janitskinia ”etelän lämmössä” tämän pakoillessa lain kouraa Espanjan ja Andorran suunnalla.

Janitskinin ja Johan Bäckmanin välillä on useita selkeitä linkkejä, ensimmäinen on tietenkin MV-lehti, unohtamatta viime kesäistä oikeudenkäyntiä, yhtä lailla merkittävänä yhteytenä voidaan pitää Reformi.Me – Irti puoluevallasta -liikettä, jonka listoilta kumpikin on ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa. (4) Mutta tässä yhteydessä ei voida jättää huomiotta sitä tukea, jonka Johan Bäckman on lukuisissa haastatteluissa ja esiintymisissä Ilja Janitskinille antanut, hän on selkeästi pyrkinyt tekemään Venäjällä Janitskinia tunnetuksi ja nimenomaa sananvapaustaistelijana – Bäckman on tietoisesti rakentanut Janitskinin ympärille ”sädekehää” jättäen totuuden kertomatta. Bäckman on siis propagoinut Janitskinin puolesta (ja samalla Suomea vastaan). Luontevaa onkin, että Janitskinille on antanut tukensa muodossa tahi toisessa suurehko joukko – Bäckmanin piiriin kuuluvista – pro-Kreml-henkilöistä ja -ryhmistä, kuten RUFI:n pj. Daria Skippari-Smirnov sekä Venäjän miehittämässä osassa Ukrainan Donbasia oleskeleva, entinen DONi-Newsin propagandisti ja päätoimittelija, Janus Putkonen, joka tarjosi Janitskinille aikanaan turvapaikkaa miehitetystä Donetskista. Tähän tarjoukseen Janitskin ei kuitenkaan tarttunut.

Putkonen tarjoaa turvapaikan Janitskinille.

Siirtykäämme sitten Janitskinista Paavo Väyryseen, joka suoraan ja perustamansa ”Seitsemän tähden liikkeen” kautta on ryhtynyt hieromaan vaaliyhteistyötä Ilja Janitskinin kanssa – kyse on tällä hetkellä nimen omaa yhteistyöstä, ei vaaliliitosta. Yhteistyö voi pitää sisällään yhteisiä esiintymisiä vaalitilaisuuksissa. Yhteistyö ei suinkaan ole uutta, viime vuoden presidentinvaalien alla nähtiin orastavaa yhteistyötä, tuolloin Ilja Janitskin luopui omista ehdokkuusaikeista kesken kaiken, ja hänen Suomi Ensin liikkeen tukiryhmä, jonka johdossa oli muuan Marco de Wit, siirtyi keräämään kannattajakortteja Paavo Väyryselle.

Paradoksaalista, tulevissa vaaleissa Suomi Ensin liikkeen hajottua, liikkeen näkyvän hahmon Marco de Witin perustama Suomen Kansa Ensin ryhtyy vaaliliittoon Kansalaispuolueen kanssa. Kansalaispuolueen perustaja ja entinen pj. on taasen Paavo Väyrynen.

Väyryselle voimakasta tukea presidentinvaalikampanjassa antoivat Johan Bäckmanin lähipiiriin kuuluvat tahot etunenässä RUFI- suomalais-venäläisen-yhdistyksen Daria Skippari-Smirnov, joka vieraili Väyrysen vaalivalvojaisissa, ja joka on antanut Suomea kritisoivia disinformatiivisia lausuntoja useille venäläismedioille. Oman lusikkansa tähänkin soppaan on laittanut Johan Bäckman, joka on tukenut Väyrystä tämän Kansalaispuolue -projektissa että presidentinvaaleissa. Väyrysen ollessa Kansalaispuolueen pj. puolueen asiantuntijajäsenien joukkoon kuului suurehko joukko Venäjän narratiivia toistavia henkilöitä, kuten myös miehitetyssä Donetskissa propagandatyötä Venäjän laskuun tehnyt Jarmo Ekman. On hyvin todennäköistä, että Väyrynen – Janitskin -yhteistyötunnusteluiden myötä myös Bäckman löytää jälleen runsaasti positiivista sanottavaa Väyrysestä.

Väyrysestä loikkaamme nyt jo hajonneen Suomi Ensin liikkeen aktiiviin, Suomen Kansa Ensin puolueen perustajaan ja puheenjohtajaan – vale- ja haittamediajulkaisun toimittelijaan – Marco de Witiin.

Tässä kohdin on kuitenkin syytä huomauttaa, että Suomen Kansa Ensin puoluekokous joulukuussa 2018 oli eräänlainen sirkus – farssi – joten on mahdollista, että ennen tulevia eduskuntavaaleja puolue lakkaa olemasta ja sen myötä vaaliliitto Kansalaispuolueen kanssa menettää merkityksensä. Puoluekokouksessa Suomen Kansa Ensin puolueen ”etelänjäsenten” onnistui keskittää valta omiin käsiinsä, etenkin de Witille ja Mari Kososelle, josta tuli puolueen 1. varapj. Mutta olettakaamme, että puolue kestää kasassa kevääseen saakka, ja tarkastelkaamme de Witin kytköksiä eri henkilöihin ja operaattoreihin.

Vaaliliitto Kansalaispuolue ja Suomen Kansa Ensin.

Kuten jo edellä tuli mainittua, de Wit ja Kosonen tukivat voimakkaasti Ilja Janitskinia tämän pakoillessa oikeutta kuin myös oikeudenkäynnin aikana, jolloin de Wit muiden ”kansallismielisten” rinnalla kävi ”saarnaamassa” Helsingin oikeustalon edustalla. Marco de Wit on ainakin yksityishenkilönä, jollei liikkeensä edustajana, osallistunut myös RUFI:n järjestämiin tilaisuuksiin, mikä on varsin luonnollinen loikka tälle ”kansallismieliselle”, joka on käynyt edistämässä Venäjän asiaa propagandistisella matkalla miehitetyssä Itä-Ukrainassa heinäkuussa 2016 – näihin matkoihin palaan vielä lopussa.

On todettava, että en pidä Marco de Witiä uskottavana henkilönä, enkä hänen omia projekteja merkittävänä uhkatekijänä, mutta de Wit näyttää olevan varsin energinen ja aktiivinen, asia, jota muiden on mahdollista hyödyntää, joten käyttämällä de Witiä työkaluna, on mahdollista saada aikaan runsaasti melua sekä toiminnan avulla nakertaa yhteiskunnallista uskottavuutta, asia jota ei pidä väheksyä. Marco de Witin kaltaisia likaisen työn tekijöitä esim. Venäjä on hyödyntänyt erilaisissa vaikuttamis- ja sotaa edeltävissä hybridioperaatioissaan muun muassa Ukrainassa. (5) Tällaisten ”toiminnanmiesten” osa voi olla yllättävänkin lyhyt hybridioperaation/-sodan vaihtuessa todelliseksi aseiden kalisteluksi, jossa hetken parrasvaloissa oleilua voi seurata ”maasta karkotus”.

Ja jotta tämä kuvio täydentyisi, emme voi unohtaa nurkkiakaan – vasenta ylänurkkaa, jossa näemme Venäjän ja oikeaa alanurkkaa ynnä ryhmäkuvaa, joka on otettu heinäkuussa 2016 miehitetyssä Itä-Ukrainassa.

Heinäkuussa 2016 joukko ”suomalaisturisteja” kävi propagandistisella matkalla Itä-Ukrainassa Venäjän miehittämillä alueilla, matkalle otti osaa myös Marco de Wit sekä tuolloin Vegaaniliittoon kuulunut Mari Kosonen. Itä-Ukrainaan he siirtyivät laittomasti Venäjän puolelta, syyllistyen täten Ukrainan lakien vastaiseen tekoon – valtiorajarikokseen. Kyseisellä reissulla de Wit haastatteli suomalaispropagandisti Janus Putkosta matkalaisten osallistuessa eriasteiseen propagandistiseen toimintaan vierailuiden yms. muodossa. Kuvion ryhmäkuva on otettu tällaisella vierailulla, jonka kohde oli – venäläisten pudottaman – Malaysia Airlinesin lennon MH17 uhrien muistopaikka. Sikäläinen ”totuus” toki eroaa todellisuudesta kuin yö päivästä, joten matkalaisille onkin kerrottu ”venäläisiä satuja”. Matkan eräs myötävaikutus oli se, että Suomeen perustettiin ”Donetskin kansantasavallan (DNR) ystävät” -ryhmä, jonka nimissä harjoitetaan säännöllisesti toimintaa kokoontumisien tms. muodossa.

Tämä ei suinkaan jäänyt ainoaksi ”suomalaisturistien” matkaksi miehitetyille alueille. Suomesta miehitetyssä Itä-Ukrainassa on vieraillut Janus Putkosen vieraana muitakin turistiryhmiä, tai yksittäisiä matkalaisia. Niin ikää Suomesta on tehty ”turistimatka” Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle maaliskuussa 2018, matkan taustalla oli RUFI ja etenkin pj. Skippari-Smirnov, jonka verkkosivujen kautta matkaa markkinoitiin. (6) Eikä myöskään sovi unohtaa Johan Bäckmanin näkyvää roolia. Tämän maaliskuun 2018 matkan luonne oli myös hyvin propagandistinen, matkaan sisältyi kokousten ja mediaesiintymisien ohella tutustumista Venäjän ”presidentinvaaleihin” – osa ryhmän jäsenistä toimi myös ”vaalitarkkailijoina”.

Ja näin päästään vasempaan ylänurkkaan ja Venäjään. Sen poisjättäminen ei olisi millään muotoa perusteltua, koska osa kuvion henkilöistä toimii avoimesti Venäjän laskuun, osa verhotummin – osa kuulunee hyödyllisten idioottien joukkoon osan eläessä menneisyydessä ymmärtämättä sitä, että YYA-aika päättyi jo, eikä naapurissamme ole Neuvostoliitto vaan mafiavaltio Venäjä.

Johan Bäckman työskentelee RISS:n eli Russian Institute for Strategic Studies tiliin, RISS vastaavasti on Venäjän presidentinhallinnon alainen ajatushautomo. Bäckman on myös toiminut lukuisia kertoja ”vaalitarkkailijana” Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla, niin Krimillä kuin myös Donbasissa. (7)

Janus Putkonen eläessään ja operoidessaan Venäjän miehittämässä osassa Itä-Ukrainaa, työskentelee edelleen Venäjän tiliin, vaikkakaan ei enää niin näkyvästi kuin toimiessaan propagandistina venäläisrahoitteisessa DONi-Newsissä. Tällä hetkellä Putkonen pyörittää DIMC Capital Group miehitetyssä osassa Donbasia (Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavalloissa”). Putkosen mukaan DIMC Capital Group koordinoi ja hallinnoi Donbasiin suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja yrittäjyyttä. Uskaltaisin sanoa, että länsimaisena Putkonen toimii DIMC Capital Groupin ”kasvoina” tuomassa toiminnalle uskottavuutta mahdollisten sijoittajien silmissä. On nimittäin tavanomaista, että Venäjä käyttää länsimaisia kasvoja tuomassa toiminnalle tai lausunnoille uskottavuutta, mikä on todennäköisesti syy sille, miksi Bäckman esiintyy usein asiantuntijan roolissa – Venäjällä etenkin ihmisoikeusasiantuntijan roolissa.

RUFI:n toiminta on koko lailla näkyvää Venäjän narratiivin toistoa ja venäläispropagandan levittämistä Suomeen. Yhdistyksen nimissä järjestetään säännöllisesti Venäjää tukevaa toimintaa, yhdisty myös toi Suomeen ”Kuolemattoman rykmentin” marssin, jollainen järjestettiin ensimmäisen kerran Suomessa toukokuun 9. 2017. (8) RUFI ei välttämättä saa taloudellista avustusta Venäjän valtiolta, sen toiminta ynnä tilaisuuksissa vierailevat henkilöt indikoivat sitä, että yhdistyksen toiminnan tarkoitus on omalta osaltaan ajaa Venäjän intressejä.

Propagandistiset matkat Venäjän miehittämille alueille Ukrainassa – Krimille ja osiin Donbasia – palvelevat Venäjän tarpeita, taustalla voi myös olla halua luoda verkostoja ”turistien” kotimaihin otollisen kohdeyleisön kautta. Suomesta matkoille Donbasiin ja Krimille on osallistunut ”kansallismielisten” ohella myös Rauhanpuolustajien jäseniä sekä kommunisteja ynnä ”antifasisteiksi” itseään nimittämiä henkilöitä. Kuviossa mainittujen ”turistien” ohella useampi muu tällaiselle matkalle osallistunut on matkan jälkeen entistä aktiivisemmin levittänyt venäläispropagandaa.

Muistutan vielä lukijoita siitä, että kuvio on karkea ja osin yksinkertaistettu. Kuviosta ja tarkastelusta on myös jätetty pois sellaisia ”kansallismielisinä” itseään pitäviä ryhmiä ja organisaatioita, jotka eivät ole mukana tulevissa eduskuntavaaleissa. Huomio on siis kohdistettu yhteen joukkoon ”kansallismielisiä” ja heidän keskinäisiin sidoksiin. Edellä lueteltujen kohdalla on perusteltua laittaa sana kansallismielisiä lainausmerkkeihin, koska osa tarkoituksella ja osa typeryyttään ajaa kyllä enemmän jonkin muun kansan kuin Suomen asiaa. Kovin monen ajattelua ohjaa ”Mitähän Kreml tuumaa…” -ajattelu, mikä heijastelee heidän kokonaisvaltaiseen toimintaan.

Marko

1. https://www.youtube.com/watch?v=jwPYJJdW5bw&feature=youtu.be 

2. https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/paavo-vayrynen-hieroo-vaaliyhteistyota-ilja-janitskinin-kanssa-meilla-on-samankaltaisia-tavoitteita/?fbclid=IwAR18DX-j4x2BAkw1hyE756xnZl5rmZxCkHIN7eiGMulZbiFl5-9vSJPVBq0 

3. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005717334.html 

4. https://reformime.wordpress.com/ehdokkaat/ 

5. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

6. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/02/miehitettya-krimia-ei-saa-unohtaa-eika.html 

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/03/johan-backman-vaalitarkkailijana.html 

8. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220176-venajan-voitonpaivan-helsinki-marssin-jarjestaja-tama-ei-liity-mitenkaan-talvisotaan