Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa

 

OSA I

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin kymmenen vuotta sitten kevättalvella ja keväällä 2014, jolloin Venäjä Krimin niemimaan miehitystä seuranneina viikkoina ryhtyi operaattoreidensa johdolla miehittämään Ukrainan itäosissa, Donetskin ja Luhanskin alueilla, hallintorakennuksia sekä muita merkittäviä kohteita. Vastaavaa se yritti myös muualla Ukrainan etelä ja itäosissa, onnistumatta operaatioissaan.

Aluehallintorakennus Donetskissa, 10. huhtikuuta 2014.

Maaliskuun alkupuolella 2014 mielenosoittajat avustajineen miehittivät osia aluehallintorakennuksesta Donetskissa, nostaen Venäjän lipun lipputankoon. (1) Maaliskuun 6. 2014 Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:hun kuuluvat joukot siivosivat rakennuksen mielenosoittajista, joiden joukossa oli Venäjältä tulleita operaattoreita. Samoihin aikoihin Donetskissa paikallisia mielenosoittajia alkoi kerääntyä kaupungin keskustaan Leninin aukiolle, Venäjältä saapuneiden agitaattoreiden tukemana, osoittamaan mieltä Ukrainan uutta hallintoa vastaan. Maaliskuun ensimmäisen puoliskon jälkeen väkimäärät Leninin aukion mielenosoituksissa alkoivat vähetä. Kuun toisella puoliskolla viikonvaihteen mielenilmauksiin saapui korkeintaan tuhatkunta mielenosoittajaa ja joitain satoja uteliaita paikallisia seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tuolloin Ukrainan hallintoa tukeviin mielenosoituksiin osallistui enemmän ihmisiä kuin näihin ulkoa (Venäjältä) johdettuihin mielenosoituksiin kaupungin keskustassa.

Huhtikuun 7. 2014 noin tuhat mielenosoittajaa vaati Donetskissa järjestettäväksi ”kansanäänestystä” alueen tulevaisuudesta. (2) Reilun miljoonan asukkaan talousalueelta löytyi tuhatkunta mielenosoittajaa ynnä jokunen bussilastillinen ”Putinin turisteja” Venäjältä vaatimaan ”kansanäänestystä”, mikä meidän on syytä huomioida, kun Venäjä propagandassaan nostaa esille vaateet ”kansanäänestyksestä”. Mikäli muistan oikein, kyseessä oli ensimmäinen kerto keväällä 2014, jolloin mielenosoittajat esittivät vaatimuksen kansanäänestyksen järjestämisestä. Samaan aikaan Luhanskissa, Donbasin toisella laidalla, satoja mielenosoittajia Venäjältä saapuneiden operaattoreiden tukemana hyökkäsi Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n päämajaan miehittäen sen. Meidän on hyvä muistaa se, että ensi hetkistä lähtien Venäjältä saapuneet operaattorit olivat merkittävässä roolissa kaaoksen synnyttämisessä Ukrainassa. Venäjä toteutti operaatiota Donbasissa samalla kaaviolla kuin Krimillä helmikuussa 2014 ennen miehitysoperaation sotilaallista vaihetta.

Venäläinen äärioikeistolainen ja imperialistinen Russian Imperial Movement eli RIM (ven. Русское имперское движение – РИД) lähetti delegaation Donetskiin maaliskuussa 2014 tapaamaan sikäläisiä yhteistyökumppaneita. (3) Vierailu sisälsi todennäköisesti myös tulevan operaation valmistelua, tekihän RIM tuolloin yhteistyötä Igor Girkinin kanssa. RIM:in delegaatiota johti järjestön johtohahmoihin kuulunut Nikolai Truštšalov, johon Yhdysvallat on sittemmin kohdistanut henkilökohtaisia sanktioita. (4) Kyseisenä kevättalvena RIM oli muutoinkin aktiivinen Ukrainaan kohdistuvissa operaatioissa. Donetskin ohella se lähetti delegaation Krimin niemimaalle helmikuun lopulla. Samoihin aikoihin sen sotilaallinen siipi, Imperial Legion, koulutti vapaaehtoisia tulevaan sotilasoperaatioon. Tällaiseen koulutukseen osallistuivat myös Aleksei Miltšakov ja Jan Petrovsky (eli Voislav Torden), jotka tulivat myöhemmin tunnetuiksi sotarikoksia tehtailleen DShRG Rusitš -joukko-osaston perustajina ja komentajina. Sama vaikuttamiskuvio toistui myös Harkovassa, jonne saapui operaattoreita sekä provokaattoreita Venäjältä – heidän joukossansa oli sittemmin sotarikoksia tehtaillut Arseni ”Motorola” Pavlov, (5) aivan kuten Odesassakin, jossa nähtiin verisiä yhteenottoja toukokuun puolella venäläisekstremistien ja heidän paikallisten tukijoiden sekä Ukrainan hallinnon tukijoiden välillä. (6)

Venäjältä tulleet operaattorit ja paikallisista koostuneet joukkiot saivat Donbasin alueella tukea maalis-huhtikuusta 2014 alkaen Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, Ukrainan sisäministeriöön kuuluneen Berkut-yksikön upseereilta ja miehistöltä. Venäjä sai heistä operaationsa alkuvaiheessa merkittäviä vahvistuksia Krimin niemimaan ohella Donbasissa, jälkimmäisellä alueella he loivat Donbas Peoples Militian rungon yhdessä muiden kollaboraattoreiden tuella. Kuten muistamme Viktor Janukovytš pakeni helmikuun lopulla (v. 2014) Kiovasta Itä-Ukrainan ja Krimin niemimaan kautta Venäjälle. (7)

Donetskin alueelta keväällä 2014 saamieni tietojen mukaan, huhtikuun alkua seuranneiden viikkojen kuluessa moni alueen poliisin ja sisäministeriön miehistöön kuuluneista siirtyi Venäjän organisoiman ”kansantasavallan” joukkojen riveihin, osan jäädessä kotiin syystä tai toisesta. Lopulta vain osa poliisivoimista pysyi uskollisena Ukrainan uudelle hallinnolle. Tuoreelle hallinnolle uskollisten poliisien ja sisäministeriön erikoisjoukkojen määrä oli aivan liian vähäinen, jotta he olisivat kyenneet kontrolloimaan kaupunkia ja pitämään järjestystä yllä. Tämän seurauksena huhtikuun toisella puoliskolla Donetsk alkoi siirtyä vääjäämättä kohti anarkiaa, jossa valta oli sillä, jolla oli ase (ja riittävästi voimaa käytössään).

Donetsk 28. huhtikuuta 2014 – ”Putinin turistit” liikkeellä. 

Arvioni mukaan Venäjän vuosia jatkuneen epävakauttamispolitiikan yksi tavoite oli luoda perusta ns. paikallisille puolisotilaallisille yksiköille, joita käyttää hyväksi tilanteessa, jollainen nähtiin Donbasissa keväällä 2014. Venäjä oli kontaktoinut Ukrainassa jo vuosien ajan nuoria aikuisia erilaisten ideologisten- ja aseleirien kautta, kuten Aleksandr Duginin ideoimille ESM eli Evraziyskiy soyuz molodezhi-leireille (ven. Евразийский союз молодежи). (8 ja 9) Venäläisen kevään “saapuessa” Krimille ja Donbasiin, moni näistä nuorista aikuisista (aikuisista) tarttui aseeseen liittyen puolisotilaallisiin joukkoihin, joita Venäjä hyödynsi kaaoksen synnyttämisessä sekä tärkeiden kohteiden valtauksessa. Muutama tällaisille leireille osallistunut Donetskin alueen asukas kohosi kevään ja kesän 2014 kuluessa merkittävään asemaan alueella – osa heistä on sittemmin joutunut “epäsuosioon”, kuten kävi Alexander Purginille. (10)

Jälkeen päin havaitsin Venäjän kanssa yhteistyöhön ryhtyneiden rakentaneen verkostoja jobbareiden jne. keskuuteen. Donetskissa Majak’in* kaltaiset kioskimyymälöiden keskittymät toimivat jonkin asteisina solmukohtina, joissa luotiin kontakteja mutta joiden kautta virtasi myös tavaraa. Tiedossani on lukuisia jobbareita, jotka paljastuivat osaksi venäjämielisten verkostoa keväällä 2014, joukossa on myös Oleh Frolovin kaltaisia ekstremistejä, (11) jotka osallistuivat aktiivisesti taisteluihin Venäjälle lojaaleissa militanttijoukoissa. Se on kuitenkin todettava, että Venäjä pyrki tavoittamaan ja myös värväämään hyvin erilaisia ihmisiä, eri taustoilla varustettuja ihmisiä. Ei vain jobbareita myyntikojuilta tai elämässään syrjäytyneitä: toisaalta juuri heitä Venäjä käytti varsin paljon hyödyksi keväällä 2014, jolloin se ryhtyi Ukrainassa aktiivisiin toimiin. Eräs ryhmä, jota Venäjä pyrki tavoittamaan, oli eläkeläiset. Donbasin alueella sen työtä helpotti se, että alueella asui paljon neuvostoaikana alueelle muuttaneita etnisesti venäläisiä, joita oli mahdollista houkutella mukaan aktivismiin venäläisyyden ohella ”neuvostonostalgialla”.

Toimilleen Venäjä oli saanut tukea myös Viktor Janukovytšin hallinnolta, jonka kaudella sisäministeriötä ja muita sisäisen turvallisuuden elimiä oli muokattu entistä enemmän, sillä periaatteella, että ne olivat lojaaleja Janukovytšin hallinnolle (riippumatta sen tavoitteista) kuin Ukrainalle ja ukrainalaisille. Idässä, Janukovytšin tukialueella, alueen varoja käytettiin surutta henkilön ja puolueen (Alueiden puolue) hyväksi. Puolueen maksaessa palkkioita Janukovytšin tueksi järjestettyihin mielenosoituksiin osallistuneille ihmisille. Venäjä, joka oli ollut Janukovytšin ja sen myötä puolueen merkittävä tukija jo vuodesta 2004, (12) sai sen myötä merkittävää vaikutusvaltaa Donbasin alueelle ja lopulta korruptoimiensa poliitikkojen ja oligarkkien kautta sen vaikutusvalta ulottui koko Ukrainaan, ollen kuitenkin voimakkainta idässä sekä etelässä.  

Alueiden puolue ja korruptoituneet poliitikot olivat vain yksi Venäjän väylä vaikuttaa Ukrainaan, poliitikkojen avulla sen oli mahdollista vaikuttaa päätöksentekoon. Tämän rinnalla Venäjä kontaktoi järjestelmällisesti ukrainalaisia oligarkkeja ja liikemiehiä, tähän joukkoon kuului myös Denis Pushilin ja muita hänen kaltaisiaan hämäräperäisiä liikemiehiä, jotka rahoineen sekaantuivat myös politiikkaan. Tänään Pushilin toimii Venäjän miehittämän Donetskin alueen nukkehallitsijana. Venäjän kohteena oli myös oikeuslaitos sekä ortodoksinen kirkko. Etenkin ns. Moskovan kirkko eli Moskovan patriarkaatille uskollinen ortodoksinen kirkko toimi vuosien ajan turvapaikkana operaattoreille. Kirkko ei toiminut pelkästään operaattoreiden turvapaikkana vaan se oli elimellinen osa Venäjän pehmeää voimaa Ukrainassa.  Edellisten rinnalla Venäjä hyödynsi myös erilaisia rikollisia organisaatioita omien tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Venäläistä kevättä seuranneina vuosina olemme oppineet paremmin tunnistamaan näitä Venäjän ei valtiollisia toimijoita, kuten Yön sudet, joka oli levittäytynyt Ukrainaan jo ennen vuotta 2014. Krimin niemimaan miehityksessä kuin myös Donbasissa ja muualla Ukrainassa Venäjä pyrki hyödyntämään Yön susia ja muita jengejä sekä venäläisiä kasakkaorganisaatioita pelottelussa ja harmaan vaiheen epävakauden synnyttämisessä.

Varsinainen aseellinen operaatio Itä-Ukrainassa alkoi aamuvarhaisella 12. huhtikuuta 2014 Slovjanskin ja Kramatorskin kaupungeissa, Donetskin oblastin pohjoisosassa, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ”Krimin ryhmä” aloitti sotilasoperaation alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Kaupungeista tuli ensimmäiset merkittävät paikkakunnat, jotka venäläisjohtoiset joukot miehittivät Donbasin alueella, Ukrainassa, keväällä 2014. Girkinin johtaman ryhmän tehtävänkuva oli pitkälti sama, mikä se oli ollut Krimin niemimaalla joitakin viikkoja aiemmin. Tämän kirjoituksen toisessa osassa tarkastelen tarkemmin Slovjanskin ja Kramatorskin kaupunkien miehittämistä keväällä 2014. Huomioin muitakin kyseisen kevään merkittäviä tapahtumia Ukrainassa. Nimittäin Venäjä pyrki saamaan tuolloin haltuunsa merkittävästi laajemman alueen Ukrainaa. Krimin ja Donbasin ohella sen tavoitteena oli saada jalansija ainakin Harkovan sekä Odesan alueelle sekä Asovanmeren pohjoisrannikolle.

Kevään ja alkukesän 2014 aikana Ukrainassa jouduttiin tekemään raskaita valintoja sen suhteen mistä paikkakunnista taistellaan ja mistä ainakin alkuvaiheessa on luovuttava. Sotilaallisesti Ukrainalla ei ollut tuolloin riittävästi resursseja haastaa Venäjää ja sen riveihin liittyneitä vapaaehtoisia maan joka kolkassa.

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tai luin kirjoja. Ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan ja miehityksen Donetskissa keväällä ja kesällä 2014 kokenut Л.

Marko

Lähteet:

1. https://web.archive.org/web/20140304001916/http://www.vesti.ru/doc.html?id=1335753&1335753

2. https://www.bbc.com/news/world-europe-26919928

3. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html

4. https://thesoufancenter.org/wp-content/uploads/2020/04/TSC-Report-Inside-the-Russian-Imperial-Movement-Practical-Implications-of-U.S.-Sanctions.pdf  (tiedosto luettu 8. kesäkuuta 2020).

5. https://euromaidanpress.com/2015/01/30/terrorist-commander-from-russia-spotted-at-spring-kharkiv-protest/ 

6. https://www.svoboda.org/a/29916973.html 

7. https://hromadske.ua/en/posts/how-ukraines-ex-president-viktor-yanukovych-escaped-to-russia-after-euromaidan

8. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

9. https://maidantranslations.com/2014/08/06/donetsk-separatists-were-preparing-for-war-since-2009/

10. https://www.interfax.ru/world/464849

11. https://myrotvorets.center/criminal/frolov-oleg-viktorovich/ 

12. Venäjän tuki Viktor Janukovitšille ja Alueiden puolueelle ulottuu Ukrainan vuoden 2004 presidentinvaaleihin. Tätä tukea muun muassa Mihail Zygar kuvaa teoksessaan ”Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia”, s. 125 alkaen.

Yllä lueteltujen lähteiden lisäksi olen hyödyntänyt tekstin koostamisessa muistiinpanojani sekä paikallisia ystäviä ja tuttuja, jotka kokivat ”venäläisen kevään” 2014.

*: Маяк (suom. majakka): ostosalue – tori vul. Arteman varrella Kyivskin alueella luoteeseen Donetskin keskustasta.

Havaintojeni mukaan Маяк’in kaltaisia kioskimyymälöiden keskittymiä hyödynnettiin operaation valmistelussa, niiden kautta virtasi paljon tavaraa Venäjältä Ukrainaan, joten ne sopivat myös logistisiksi solmukohdiksi. Маяк’in alueella kioskiyrittäjänä toiminut Oleh ” Шаман” Frolov toimi keväällä ja kesällä 2014 militanttikomentajana. Venäjän imperialistisiin ekstremistipiireihin hän oli verkostoitunut jo paljon aiemmin. Frolov, Purgin ja joitakin muita Donetskin alueen asukkaita oli osallistunut Venäjällä järjestetyille militaristisille EMS eli Евразийский союз молодежи -leireille. Leirien toiminta perustui Aleksandr Duginin ajatuksiin ja ideoihin. Myös muita Маяк’illa työskennelleitä siirtyi keväällä ja kesällä 2014 miehitysjoukkojen tukijoiksi tai militanttiyksiköihin.

Oleh Frolov harjoitusleirillä Venäjällä v. 2009. 

Venäjän tie hyökkäyssotaan –

 

jota ennen länsi oli myynyt Ukrainan

Vuosi sitten vuorokausi oli juuri vaihtunut, elettiin 24. helmikuuta ensimmäisiä hetkiä, jolloin julkaisin blogin Kremlin propagandaoperaattoreita miehitetyssä Itä-Ukrainassa, joka alkoi:

”Venäjän propagandakoneisto on julkaissut viimeisimpien vuorokausien kuluessa miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta lukuisia omaa narratiivia tukevia propagandavideoita, joiden tarkoituksena on toimia ”todisteena” ukrainalaisprovokaattoreiden tai -sabotöörien suorittamista hyökkäyksistä.” (1)

Oletin tuolloin, että tämä propagandan ja disinformaation täyttämä vaihe kestäisi päivistä jopa viikkoihin, kunnes Venäjä aloittaisi operaation seuraavan vaiheen eli hyökkäyssodan toisen vaiheen (huom. ensimmäisen vaiheen voi katsoa päättyneen helmi-maaliskuussa 2015 Debaltseven taisteluiden päätyttyä). Venäjällä oli eri toimijoiden – propagandisteista Vladimir Putiniin – taholta alustanut tätä vaihetta jo pidemmän aikaa. Kuinka väärässä olinkaan, muutamaa tuntia myöhemmin aamuviiden jälkeen maailma muuttui peruuttamattomasti. Ilmahälytyssireenit soivat kautta Ukrainan, venäläiskolonnien aloittaessa etenemisen syvemmälle Ukrainaan.

Vuonna 2014 alkaneessa sodassa kaatuneita, Tšernivtsi – Ukraina 2018.

Helmikuun 24. päivä eri viestimet täyttyivät otsikoista ”Venäjä on aloittanut hyökkäyksen Ukrainaan” – sanat muokkasivat todellisuutta, häivyttivät sen tosiasian, että Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan jo vuosia sitten. Ensin anastaessaan sotilasoperaatiolla Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 ja myöhemmin samana keväänä kylväessään sodan Ukrainan itäisiin osiin, josta lähtien Ukrainassa oli käyty sotaa, jossa oli menehtynyt joulukuun 2021 loppuun mennessä YK:n julkaiseman arvion mukaan yli 14 000 sotilasta ja siviiliä. (2) Tässä kohdin on syytä huomauttaa se, ettei Venäjä ollut julkaissut tappioitaan Ukrainan sodassa (helmikuun 2014 ja joulukuun 2021 välillä). Tänä aikana Venäjältä oli osallistunut vapaaehtoisjoukkojen ohella sotatoimiin Ukrainassa joukkoja asevoimista ja turvallisuuspalvelun sekä sisäisen turvallisuuden joukoista, että sellaisista palkkasotilasorganisaatioista, joilla oli tiivis yhteys Venäjän valtiollisiin organisaatioihin. Kansalaisjärjestöt Venäjällä ovat arvioineet Venäjän kokonaistappioiden nousseen Ukrainan sodassa joulukuun 2021 loppuun mennessä tuhansista jopa kymmeniin tuhansiin.

Minusta on naiivia ajatella, että Venäjän hyökkäys vuosi sitten olisi ollut täydellinen yllätys, kun niitä ennusmerkkejä oli ilmassa jo niin paljon. Niitä oli kertynyt vuosien ajalta koventuneen sanankäytön myötä. Maailman olisi ollut syytä herätä todellisuuteen viimeistään tammikuussa 2021 RT:n päätoimittajan Margarita Simonjanin vieraillessa miehitetyssä Donetskissa. Hänen ”integraatiofoorumissa” pitämänsä puheen keskeisin ajatus oli Donbas on Venäjää. Puheessa toistui voimakkaana sama narratiivi kuin Krimin niemimaan anneksoinnin yhteydessä, jolloin venäläispropaganda toisti hokemaa – Krim on Venäjää! Jokaisen Venäjä-tuntijan olisi pitänyt ymmärtää sanojen merkitys ja huomioida se, missä ne lausuttiin. Hiljaisuus…

Hiljaisuus oli lähes yhtä rikkumaton Vladimir Putinin, historiaa vääristelleen ja yksipuolisesti tulkitun, esseen julkaisun jälkeen. Historioitsija Johannes Remy tarkasteli kirjoituksessaan ”Vladimir Putinin Ukrainaa ja sen historiaa käsittelevän artikkelin heikkoudet” Putinin kirjoittamaa artikkelia päättäen kirjoituksensa väkevästi:

”Yleisvaikutelmaksi artikkelista jää, että ukrainalaiset ja venäläiset ovat kirjoittajan mielestä yksi kansa riippumatta siitä, mitä ukrainalaiset asiasta ajattelevat. Toinen voimakas vaikutelma on kirjoittajan kyvyttömyys arvioida kriittisesti Venäjän politiikkaa Ukrainassa sekä menneisyydessä että nyt. Olisiko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että monet ukrainalaiset kokevat Venäjän vihollisekseen?” (3)

Historioitsija ilmaisee asiansa harkiten mutta selkeästi, kun Putinin artikkelista huokui kyvyttömyys arvioida omia ja Venäjän toimia kriittisesti, niin olisiko tämän pitänyt kertoa meille jotain ja – mikä tärkeintä – olisiko meidän pitänyt tehdä jotain enemmän? Putin kirjoitti (julkaisi) artikkelinsa kesällä 2021 aikaa suurhyökkäyksen alkuun oli vielä runsaasti. Vaikka olimme uinuneet vuosia, aikaa vastatoimille olisi ollut jonkin verran. Vähintäänkin meidän olisi pitänyt aloittaa valmistautuminen pahimman varalle ja ryhtyä varustamaan Ukrainaa jo tuolloin. Vaan olisiko tämä pitänyt tehdä vieläkin varhaisemmassa vaiheessa? Kyllä olisi!

Ranskalaisdokumentissa ”Putinin pitkä tie sotaan” haastatellaan Saksan Venäjän-suurlähettiläs Rüdiger von Fritschiä, joka toteaa –

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”. (4)

Tämä tapahtui kevätkesällä 2014 eli sodan ensimmäisinä kuukausina, kyseinen sotilasattasea oli kuvannut tapahtuman (von Fritsch oli luonnollisesti nähnyt kuvat). Tapahtunut tuotiin julki venäläisille Normandian maihinnousun muistojuhlassa kesäkuussa 2014. Voimme siis rehellisesti todeta, että tuolloin saksalaisille on täytynyt käydä selväksi se, että Venäjä on sodan osapuoli Itä-Ukrainassa, että Venäjä sotii Ukrainassa. Hiljaisuus jatkui…

Lännelle annettiin lukuisia mahdollisuuksia toimia, tukea Ukrainaa nähtyä merkittävästi enemmän, useitten syitten takia niin ei tehty. Merkittävään rooliin nousi luonnollisesti Barack Obaman hallinnon päätös kieltäytyä toimittamasta Ukrainalle tappavaa aseistusta. Sen ohella, että se heikensi Ukrainan varustautumista ja tuotti tappioita sotatoimialueella, niin uskoisin sillä olleen vaikutuksensa myös siihen, kuinka ja miten eurooppalaiset valtiot tukivat Ukrainaa.

Donald Trumpin nimitettyä Kurt Volkerin Ukrainan erityislähettilääksi, tämä oli erittäin harmistunut Saksan ja Ranskan toiminnasta. Volker tapasi tehtävässään ensitöikseen ukrainalaisia, vieraillen tämän jälkeen sotatoimialueella Donbasissa –

”Sen jälkeen tapasin ranskalaisia ja saksalaisia, ja kysyin heidän kantaansa siihen, miksi mikään ei ollut edennyt. He syyttelivät Ukrainaa siitä, että se ei ollut tehnyt erinäisiä asioita, eivätkä juurikaan paheksuneet Venäjää siitä, kuinka se oli jättänyt panematta täytäntöön Minskin sopimukset”. (5)

Volkerin havainto käy yksiin niin monen muunkin havaintojen kanssa, etenkin Saksa ja Ranska (mutta myös moni muu maa) kohteli Ukrainaa aivan eri standardein kuin Venäjää. Venäjän toimia katsottiin läpisormien niin Ukrainassa kuin myös Syyriassa, ja myöhemmin monella muullakin konflikti- ja sotatoimialueella. Venäjän asevoimat oli syyllistynyt sotarikoksiin Syyriassa, Venäjä valtiona tuki sotarikoksiin syyllistynyttä Bašar al-Assadin hallintoa. Ilman Venäjän voimakasta tukea al-Assadin hallinto olisi todennäköisesti kaatunut jo vuosia sitten. Aivan kuten läntinen yhteisö on vältellen ja vähätellen käynyt keskustelua Venäjän harjoittamista julmuuksista Syyriassa, yhtä välttelevää keskustelu on ollut Venäjän tiliin laitettavista julmuuksista Ukrainalta miehitetyillä alueilla (ts. Krim ja Donbas, ajalta ennen helmikuuta 2022).

Valitettavasti länsi petasi Venäjälle tien offensiiviin helmikuussa 2022. Se ei ottanut kuuleviin korviinsa Garri Kasparovin varoittavia sanoja –

”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä”. (6)

Emmekö me juuri toimineen näin, ja vieläpä monen monta kertaa? Meidän ei tarvinnut sanoa Putinille ”Ota jos haluat”, koska tekomme ja elekielemme puhuivat sen puolesta, että olemme heikkoja ja kykenemättömiä puolustamaan arvojamme ja demokratiaa. Tätä korosti Obaman hallinnon kyvyttömyys toimia Syyriassa sen jälkeen, kun Bašar al-Assadin hallinto toistuvasti, Venäjän tuella, oli käyttänyt kemiallisia aseita kansalaisiaan vastaan ja oli toistuvasti syyllistynyt sotarikoksiin. Ne olivat signaaleja Putinille, merkkejä, joiden perusteella hän uskoi voivansa ryöstää loputkin Ukrainasta.

 

Venäjän sota Ukrainassa eskaloituu

Venäjän laajan (usean rintaman) offensiivin ei pitänyt olla kenellekään yllätys. Aivan eri asia on se, oliko hyökkäys millään mittarilla järkevä (tai oliko se länsimaittain ajateltuna looginen), mutta yllätys se ei missään nimessä ollut. Merkit vuoden 2021 alkupuolelta lähtien kertoivat karua kieltään siitä, että Venäjällä oli hylätty kaikki mahdolliset neuvottelut Volodymyr Zelenskyin hallinnon kanssa. Kuherruskuukausi, jos sellaista oli ollutkaan, oli takana myrskyisä tulevaisuus edessä. Oma epäilykseni on, että laaja offensiivi olisi tullut jo aiemmin, mutta Kremlin pelikirjaa sekoitti epävakaa tilanne Valko-Venäjällä elokuun 2020 presidentinvaalien jälkeen, joiden tulosta Aljaksandr Lukašenka ei kunnioittanut. Lukašenkan varastettua vaalit, kansa lähti kaduille osoittamaan mieltään ja kansa pysyi kadulla hallinnon väkivallasta huolimatta lähes vuodenpäivät aina kesän 2021 loppuun saakka. Lukašenkan rikollisen hallinnon saatua tilanteen jonkinasteiseen hallintaan Valko-Venäjällä, saattoi Venäjä luottaa siihen, että Valko-Venäjän alue oli hyödynnettävissä offensiivissa Ukrainaan, että Valko-Venäjältä käsin oli mahdollista koettaa yllättävää iskua Kiovaan ja pääkaupungin kukistamisen myötä saada Ukraina antautumaan nopealla tahdilla. Venäjän suunnitelmassa oli liian monta jos-sanaa mutta niiden ohella se perustui suodatettuun informaatioon, ehkäpä informaatio oli suodattunut sellaiseksi, jota Putin halusi kuulla ja näin se vääristyi sellaiseksi, ettei se enää vastannut todellisuutta. Laadittiinko vääristyneen tiedustelutiedon pohjalta mielipuolinen suunnitelma ”erikoisoperaatiosta”, jolla Ukraina kukistuisi muutamassa päivässä. Entä ruokkiko mielipuolisia suunnitelmia Krimin niemimaan valtauksen helppous (jolloin jäi huomiotta kokonaisuuteen vaikuttaneet tekijät) tai länsimaiden kyvyttömyys toimia määrätietoisesti Venäjän suhteen, mikä heijasteli myös Ukrainan kykyyn käydä sotaa idässä – käytännössä Ukraina joutui käymään sotaansa vuosien ajan vähintäänkin toinen käsi selän taa sidottuna.

Olen seurannut Ukrainassa käytyä sotaa sen ensihetkistä lähtien. Venäjän helmi-maaliskuussa 2014 suorittama Krimin niemimaan miehitys ja sitä Ukrainan etelä- ja itäosissa seuranneet Venäjän operaattorien toimet olivat askel laajempien sotatoimien alulle. Huhtikuun 12. 2014 venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin komentamat joukot aloittivat operaation Slovjanskin ja Kramatorskin alueella, jota seurasi varsinaisten sotatoimien alkaminen. Kun peilasin vuoden 2021 tapahtumia Itä-Ukrainan sotatoimialueella kevääseen ja kesään 2014, ilmassa näkyivät merkit Venäjän asenteen muuttumisesta. Sota idässä oli ollut vuosien ajan asemasotaa, jossa nähtiin toisinaan lyhyitä (mutta intensiivisiä) yhteenottoja, mutta vuoden 2016 jälkeen Venäjänkään taholta ei ollut pyritty merkittäviin läpimurtoihin.

Vuoden 2021 kevättalven ja kevään kuluessa Venäjän joukkojen (jotka koostuivat 1. ja 2. armeijakunnan joukoista, palkkasotilaista sekä Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden joukoista) toiminta alkoi muuttua aiempia vuosia aggressiivisemmaksi. Tykistöä ja raskaita kranaatinheittimiä alettiin käyttää päivittäin, vuosien tauon jälkeen etulinjaan ilmestyivät taistelupanssarivaunut, joilla myös tulitettiin kohteita Ukrainan kontrollissa olevilla alueilla. Venäjä alkoi tulittaa säännöllisesti suojeltuja siviilikohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla, näiden kohteiden joukossa oli Krasnohorivkan keskussairaala, jota tulitettiin 120 mm kranaatinheittimillä illalla 4. toukokuuta, venäläiset tulittivat myös kouluja ja päiväkoteja entistä useammin. Kevään ja kesän 2021 kuluessa Venäjän lisääntyvät aggressiot kohdistuivat myös HALO Trustin miinanraivaajiin kuin myös ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoihin – myöhemmin saman vuoden aikana ETYJ:n tarkkailijoiden työ kävi osassa miehitettyjä alueita mahdottomaksi väkivallan uhan, pelottelun sekä muiden toimien tähden. Se, etteivät länsimaat reagoineet Venäjän näinkään räikeisiin rikkeisiin, näyttäytyi Putinin silmissä heikkoutena – kyvyttömyytenä toimia uhan edessä.

Samaan aikaan jännityksen nousun kanssa Venäjä jatkoi joukkojen siirtoja Ukrainan rajoille. Kiinnitämme usein huomiota loppuvuonna 2021 alkaneisiin, mittaviin, joukkojensiirtoihin Venäjän keski- ja itäosista Ukrainan vastaisille rajoille. Tällöin meiltä jää kuitenkin huomiotta se, että Venäjä aloitti joukkojen ja etenkin kaluston siirrot jo kevättalvella 2021, ensin Krimin niemimaalle ja Rostovin alueelle ja myöhemmin Voronežin sekä Belgorodin alueille. Todellisuudessa Venäjän varautuminen ja varustautuminen oli merkittävästi pidempi prosessi kuin vain pari-kolme kuukautta joulukuusta 2021 helmikuuhun 2022. Kirjoitin kesäkuun 2021 lopulla blogin, jossa tarkastelin Venäjän joukkojensiirtoja keväällä 2021 ja etenkin sitä, kuinka kesäkuussa (Venäjän päinvastaisista puheista huolimatta) kalustoa oli edelleen runsaasti niillä alueilla, joille sitä oli kevättalven kuluessa siirretty.

Sama oli havaittavissa myös syksyllä Zapad-2021-sotaharjoituksen jälkeen Venäjän jätettyä huomattavan määrän kalustoa Ukrainan vastaiselle rajaseudulle pohjoisesta Valko-Venäjän rajantuntumasta etelään miehitetylle Krimin niemimaalle saakka. Tuolloin alkoivat täyttyä harjoitusalueet länsi-Venäjällä Brjanskin ja Kurskin alueilta etelään.

Lännen vastaus Venäjän eskalaatiouhkaa lisääviin toimiin olivat neuvottelut, jatkuvien neuvotteluiden kierre sen sijaan, että viimeiset kuukaudet ennen vääjäämätöntä olisi käytetty myös Ukrainan varustamiseen – mikä alkoi aivan liian myöhään helmikuussa 2022, vain päiviä ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. (Huom. varustaminen ei olisi sulkenut pois neuvotteluita, nyt vain ensin mainittuun ryhdyttiin aivan liian myöhään – miksi? Eskalaatiouhan vuoksiko?)

Venäjän joukkojensiirron viimeisin vaihe alkoi joulukuun 2021 ja tammikuun 2022 kuluessa, ennen Valko-Venäjällä järjestettyä Union Resolve-2022-sotaharjoitusta. Noina viikkoina junat idästä ja Kaukoidästä siirsivät kalustoa, materiaalia ja entistä enemmän miehiä Ukrainan vastaisille rajoille. Arpa oli heitetty! sodan laajeneminen oli enää ajankysymys.

Helmikuun 21. päivä (v. 2022) Venäjä tunnusti miehittämiensä Itä-Ukrainan alueiden ”itsenäisyyden”. (7) Helmikuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä Venäjän asevoimien yksiköt ylittivät näkyvästi Venäjän ja Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden (Venäjän kontrolloiman) rajaseudun – ennen aamua ensimmäiset Venäjän asevoimien yksiköt olivat näkyvästi Donetskissa. Tässä on juuri huomioitavaa toimien näkyvyys, aiemmin Venäjä lähetti yksikkönsä tunnuksettomina ja huomaamattomasti Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, nyt toiminta oli näkyvää joukkojen edetessä kolonnissa rajalta kohti Donetskia sekä Luhanskia.

Mutta jo päiviä aiemmin sotatoimet Ukrainan itäosissa olivat nousseet jälleen uudelle tasolle. Helmikuun 17. päivä venäläisjoukot tulittivat Stanytsia Luhanskan pikkukaupunkia miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta. Kaupungin alueelle osui tuli-iskuissa kymmeniä tykistökranaatteja, joista yksi osui Kindergarten №21 ”Каzkаn” ulkoseinään, toisen osuessa päiväkodin pihamaalle.

Helmikuun 18. päivä klo. 10:25 venäläiset tulittivat Vrubivkan taajamaa. Tulituksessa 122 millin tykistökranaatti osui peruskoulun pihamaalle oppituntien ollessa käynnissä. Osumahetkellä koulussa oli henkilökunnan lisäksi paikalla kymmeniä koululaisia. Tykkituli vaurioitti myös useita asuinrakennuksia sekä kaasunjakeluverkkoa. Sama toistui Popasnan eteläpuolella, jossa Novozvanivkan kylää tulitettiin 152 millin kenttätykeillä, asuintalojen vaurioitumisen ohella kylä jäi tulituksen jälkeen ilman sähköä, puolenkymmenellä muulla paikkakunnalla Ukrainan itäosissa rintamalinjan tuntumassa.

Kyse ei ollut enää muutamista tykistöllä ja kranaatinheittimillä suoritetuista tuli-iskuista, vaan pidempikestoisesta tulittamisesta, joka kohdistui lukuisiin paikkakuntiin rintamalinjalla. Samalla näiden ns. tulitaukorikkomusten määrä nousi kymmenistä satoihin vuorokaudessa, viimeisinä päivinä ennen Venäjän 24. helmikuuta alkanutta laajaa hyökkäyssotaa sen joukot tulittivat ukrainalaisten asemia ja kohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla kaikilla käytössä olevillaan asejärjestelmillä (pois lukien raketinheittimet). Miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueille sijoitetut joukot muodostivat 1. armeijakunnan (Donetskin alue) ja 2. armeijakunnan (Luhanskin alue). Kumpikin armeijakunnista oli jo tuolloin alisteinen Venäjän asevoimille. Ennen 24. helmikuuta 2022 Venäjän Ukrainan sotatoimien esikunta sijaitsi Eteläisen sotilaspiirin alueella, Novotšerkasskissa. *

Venäjän laajan offensiivin alku oli enää ajankysymys, koska päiviä aiemmin (10.-11. helmikuuta) Venäjä oli ryhtynyt keskittämään joukkojaan hyökkäyksen lähtöalueille Ukrainan vastaisen rajan tuntumaan, Belgorodin alueella Venäjä on siirtänyt alle 15 kilometrin päähän Ukrainan vastaisesta rajasta. Aluetta halkova E105-pikatie olikin yksi reiteistä, jota myöten venäläiset yrittivät edetä kohti Harkovaa. Juuri tällä rintamalohkolla Venäjän offensiiviin osallistui myös Petsamon alueelle sijoitettu 200. moottoroitu jalkaväkiprikaati, joka menetti vahvuudestaan huomattavan osan offensiivin ensimmäisinä päivinä ja viikkoina raskaissa taisteluissa Harkovan pohjoispuolisilla alueilla. (8)

Tuhoutuneen venäläisen taistelupanssarivaunun tykkitorni, Harkovan alue, Ukraina.

Vuosi sitten 24. helmikuuta 2022 maailma totisesti muuttui, mutta kiitos Ukrainan ja ukrainalaisten urhean vastarinnan ja taistelun, ja heidän Venäjälle ja venäläisille aiheuttamien mittavien tappioiden myötä tänään päivänsarastus on toiveikkaampi kuin vuosi sitten. Venäjän laajan offensiivin ja sodan brutaaliuden myötä meille on viimeistään paljastunut lukuisten Venäjä-asiantuntijoiden kyvyttömyys ymmärtää Venäjää ja totalitaarisen valtion toimintamekanismeja. Nämä asiantuntijat ja poliitikot ovat ohjanneet meitä kaikkia harhaan vuosien (tai vuosikymmenten) ajan maalaillessaan kuvaa Venäjästä, jota ei ollut olemassakaan muualla kuin heidän kuvitelmissa. Kiitos Ukraina ja ukrainalaiset!

 

Слава Україні!

 

Marko Enqvist

 

Lähteet:

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/02/kremlin-propagandaoperaattoreita.html 

2. Conflict-related civilian casualties in Ukraine.

3. https://www.johannesremy.com/blogi/2021/07/19/38712 

4. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

5. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Kurt Volkerin kommentti ajassa 32:50 eteenpäin).

6. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 39.

7. https://www.verkkouutiset.fi/a/vladimir-putin-tunnustaa-luhanskin-ja-donetskin/#194c9420

8. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009273222.html 

*: Venäjä siirsi keväällä joukkojaan Ukrainalta miehitetyille alueille – .

**: Venäjän miehitysarmeija Itä-Ukrainassa, ennen 24. helmikuuta 2022.

Kuvat Tšernivtsistä ja Helsingistä, Marko Enqvist.

Tuemme Ukrainaa: Support Ukraine, helmikuu 2022 – Helsinki.

#StandWithUkraine 

Ukrainassa auringonkukkapellot saavat lannoitetta

 

Venäjä laajentaessa keväällä 2014 aloittamaansa sotaa Ukrainassa aamuyöstä 24. helmikuuta, sen eräänä tavoitteena oli Ukrainan pääkaupungin Kiova valtaus muutamassa päivässä. Lisäksi Venäjän todennäköisten tavoitteiden joukkoon kuului myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja muiden merkittävimpien poliitikkojen vangitseminen ja eräänlaisen pseudovaltion muodostaminen tuhotun Ukrainan tilalle, jonka väestä osa merkittävä osa oli venäläisten ennakkosuunnitelmien mukaan tarkoitus tappaa (konkreettisia lukemia ei ole julkaistu, mutta venäläisillä tiedetään olleen olemassa tappolistat murhattavista ukrainalaisista).

RUSIn eli Royal United Services Instituten tutkijat, Ukrainan maasotaa helmikuusta heinäkuuhun 2022 käsittelevässä raportissa päätyivät toteamaan Venäjän sodanjohdon ymmärtäneen kolmen päivän hyökkäyssodan jälkeen suunnitelmansa epäonnistuneen. Seuraavaksi lainaus Tekniikka ja talous -lehden verkkosivulla julkaistusta artikkelista, Ukraina jymäytti Venäjän tiedustelua erikoisella kangasoperaatiolla heti sodan alussa – Raportti paljastaa, kuinka hyökkäys pysäytettiin jopa 12-kertaisesta ylivoimasta huolimatta:

”Tutkijoiden mukaan jo kolmen päivän sodan jälkeen Venäjän sodanjohto ymmärsi, että suunnitelma oli mennyt pahemman laisesti mönkään: Ukrainan ilmapuolustusta ei ollut tuhottu, Venäjän maajoukkojen eteneminen oli pysähtynyt ja vastarinta oli rajua.

Lisäksi sotasuunnitelman kannalta kriittinen tavoite neutralisoida Ukrainan poliittinen johto ei ollut onnistunut.

Tutkijoiden mukaan invaasion ensimmäinen vaihe voidaan katsoa päättyneeksi kolmessa päivässä, minkä jälkeen Venäjä joutui muuttamaan taktiikkaansa.” (1)

Voimme siis todeta Venäjän muutaman päivän mittaiseksi suunnitteleman ”erikoisoperaation” karahtaneen karille siinä vaiheessa, kun ukrainalaisten onnistui torjua venäläisjoukot Harkovan kehätiellä ja estää merkittävämmät maahanlaskut Kiovan alueella. Venäjän onnistui saada Kiovan alueella haltuunsa vain Hostomelin lentokenttä (kentästä käytetään myös Antonovin lentokenttä-nimeä syystä, että lentokoneita valmistava ja rahtilentoja lentävä ukrainalainen Antonov yhtiö operoi kentältä käsin). (2) Hostomelin lentokentästä taisteltiin parin päivän ajan helmikuun lopulla (24. ja 25 helmikuuta). Taisteluiden jälkeen kenttä jäi venäläisten käsiin reiluksi kuukaudeksi, kunnes heidän oli pakko vetäytyä ensin Kiovan alueelta ja seuraavien päivien kuluessa Tšernihivin alueelta ja muualta Ukrainan pohjois- ja koillisosista.

Kiovan taisteluiden kannalta merkittävää oli se, ettei Venäjän onnistunut kukistaa Tšernihiviä – kaupunki saatiin lähes piiritettyä mutta ei kukistettua, jonka seurauksena Dneprin itärannan puolelta Kiovaa pohjoisesta lähestyneet venäläiset eivät saaneet kertaakaan merkittäviä maa-alueita haltuunsa kuten eivät saaneet joukkojensa logistiikkaa toimimaan. Idästä Kiovaa lähestyneillä joukoilla oli samoja ongelmia, hyökkäyskärkien ollessa kapeita huolto joutui operoimaan pitkiä matkoja (vihamielisten alueiden halki) teitä myöten, koska Venäjän ei onnistunut saada haltuunsa merkittäviä raidelinjoja ja ratapihoja.

Tämän alustuksen jälkeen Venäjän mittaviin miehistötappioihin – Ukrainan ilmoituksen mukaan Venäjä oli menettänyt 22. joulukuuta mennessä jo 100 000 miestä kaatuneina. (3) Venäjän mittavia kalustomenetyksiä sivuan lyhyelti kirjoituksen loppupuolella. Tässä vaiheessa joku jo sormea heristäen muistuttaa siitä, ettei meillä ole mitään varmuutta Venäjän tappioista, ettei Venäjä ole ilmoittanut tappioistaan. Toisaalta tällaisten vähäisten signaalien pitäisi omalta osaltaan kertoa meille myös siitä, ettei sota ole sujunut Kremlin toivomalla tavalla – siitä ei tullut paraatimarssia Kiovaan, eikä pelkästään Ukrainan ja ukrainalaisten, vaan meidän kaikkien onneksi.

Kaatuneita venäläisiä jossain päin Ukrainaa.

Venäjä on pyrkinyt eri syitten takia salaamaan tappionsa Ukrainassa jo keväästä 2014 lukien, johtuen luonnollisesti siitä, ettei Venäjän (oman ilmoituksensa mukaan) edes ollut osallinen Ukrainan sodassa. Eri lähteiden perusteella voidaan kuitenkin päätellä vähintäänkin satojen Venäjän asevoimien sotilaiden kaatuneen Ukrainassa vuoden 2015 alkupuoleen mennessä. (4) Tuolloin merkittävin peruste salailulle oli edellä mainitsemani, sen sijaan 24. helmikuuta alkaneen laajan hyökkäyssodan kohdalla tuskin mitään yksittäistä syytä salailulle edes on olemassa, jos kaikissa tapauksissa kyse edes on tarkoituksellisesta salailusta vaan yksinkertaisesti siitä, ettei venäläisillä itselläkään ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka monta miestä he ovat menettänyt.

Tämän tietämättömyyden taustalla voi sitten olla eri syitä, kuten täydellinen piittaamattomuus ihmiselämästä, etenkin jos kyseeseen tulee Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta pakkovärvätty tai Venäjällä syksyn mobilisaation seurauksena ilman koulutusta tai vain lyhyen koulutuksen jälkeen rintamalle viedyt mobilisoidut eli ns. mobikit.* Samaa piittaamattomuutta on havaittavissa myös siinä, että vankeja värvätään palkkasotilasorganisaatioihin, kuten PMC Wagneriin, lähinnä tykinruoaksi. (5) PMC Wagnerin omistajan Jevgeni Prigožinin suunnitelmissa on ryhtyä värväämään seuraavaksi naisvankeja joukkoihinsa. (6) Voin kertoa pari esimerkkiä kevättalvelta ja keväältä Makiivkasta, Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta, jossa miehitysviranomaiset yhdessä venäläisten erikoistoimintamiesten kanssa panivat täytäntöön useita (pakko)liikekannallepanoja tämän vuoden alkupuolella. (Huom. näitä [pakko]liikekannallepanoja pantiin täytäntöön useita kaikkialla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla vuoden 2021 lopun ja tämän vuoden alun kuluessa).

Makiivkan tapauksessa kyse on kahdesta, pääasiassa pakkovärvätyistä kootuista komppanioista, joista kumpikin lähetettiin rintamalle siten, ettei miehistö tai omaiset saaneet tietoa rintamalohkosta. Jälkikäteen omaiset ovat lukeneet ”pitkiltä listoilta” läheisensä olevan ”palveluksessa”, mutta tuolloinkaan listoilta ei aina selvinnyt mihin läheinen oli sijoitettu; eivätkä listat ole ajantasaiset, niiltä ei käynyt selville edes se onko läheinen hengissä vaiko kaatunut, tai kenties haavoittunut – tällaiset asiat eivät välttämättä edes kiinnosta toiminnasta vastaavia upseereita. Heille tuntui olevan tuolloin, kuten on edelleenkin, tärkeintä se, että miehiä – ja toisinaan poikasia – lähtee rintamalle riittävä määrä. Makiivkan alueelta tulleiden tietojen mukaan pakkovärväys kohdistuu myös alaikäisiin. Tiedossamme on perheitä, joista isät ja pojat on viety rintamalle.

Näistä kahdesta Makiivkan alueelta (pakko)värvätyistä kootuista komppanioista, joista meillä on tietoa, omaiset eivät kesän koittaessakaan välttämättä tienneet mikä värvättyjen kohtalo on – toisen kohdalla sairaalaan haavoittuneina päätyneet kertoivat komppanian menettäneen kaatuneina tai kadonneina ensimmäisen viikon kuluessa yhdeksän sotilasta kymmenestä. Moni toivoi kadonneen läheisensä jääneen ukrainalaisten sotavangiksi, koska pitivät sitä ainoa mahdollisuutena omaisensa hengissä selviämiselle.

Yleisesti ottaen Venäjä on suhtautunut hyvin piittaamattomasti tappioihin, etenkin kun kyseessä ovat kaatuneet tai vakavasti haavoittuneet, kumpaankin ryhmään kuuluneita on jätetty ukrainalaisten käsiin venäläisten vetäytyessä alueilta. Yksittäistapauksissa vakavasti haavoittuneita on julki tulleiden tietojen mukaan tapettu venäläisten itsensä toimesta vetäytymisvaiheessa. Samaa piittaamattomuutta ja kunnioituksen puutetta on havaittavissa myös muussa kaatuneiden kohtelussa. Venäjän on todettu toimittaneen rintaman tuntumaan (selustassa) mobilisoituja krematorioita, joilla on tuhkattu Mariupolin alueella kuolleiden siviileiden ohella kaatuneita – mahdollisesti näin pyritään häivyttämään jälkiä sotarikoksista kuin myös vähentämään kotiin toimitettavien ruumiiden määrää (tässä logiikka on hyvin kylmäävä, kun ei ole ruumista, ei myöskään tarvitse maksaa omaisille korvauksia). (7) Luotettavien lähteiden mukaan miehitetyssä Donetskissa ruumiiden hävittäminen oli hyvinkin tehokasta, pakkomobilisoitujen ruumiita tuhkattiin DMZ:n terästehtaan laitoksissa (ukr. Донецький Металургійний Завод). Tässäkin tapauksessa olemassa on vain ihmisten sana, tarkempaa tilastointia tms. ei ole esittää todisteeksi.  

Jotain päätelmiä Venäjän mittavista tappioista voi myös tehdä @KilledInUkraine twittertilin julkaiseman aineiston kautta. Kyseinen sivusto julkaisee aineistoa Ukrainan sodan kuluessa kaatuneista venäläisupseereista. He kokoavat aineistonsa avoimista lähteistä, hyväksyen tilastointiinsa vain sellaiset upseeritappiot, joiden osalta on löydettävissä tieto hautajaisista, tai on olemassa oleva muistokirjoitus tai jokin uutissivusto on julkaissut tiedon kaatumisesta (esim. paikallinen media tai puolustushallinnon alainen Zvezda tv-kanava). (8) @KilledInUkraine eli Russian Officers killed in Ukraine -tilin mukaan 22. joulukuuta mennessä Venäjä on menettänyt Ukrainassa 24. helmikuuta 2022 jälkeen 2 kenraaliluutnanttia, 8 kenraalimajuria, 49 everstiä, 109 everstiluutnanttia ja 216 majuria sekä suuren joukon muita upseereita (kapteeneita, luutnantteja jne.), jolloin minimissäänkin Venäjän upseeritappiot nousevat 1576 upseeriin. (9) Sen ohella, että tilastointi osoittaa venäläisupseereiden minimitappiot, siihen eivät välttämättä päädy kaikkien palkkasotilasorganisaatioiden kärsimät upseeritappiot (esim. PMC Wagner), eivätkä Ramzan Kadyrovin hallinnon sisäministeriön erikoisjoukkojen eli kadyrovtsien upseeritappiot tai Venäjän kansalliskaartin Rosgvardijan vastaavat tappiot.

Tilastoanalyysia Venäjän upseeritappioista, pohjautuen @KilledInUkraine twittertilin aineistoon tarjoaa Tracking Russia's losses in Ukraine.

 

Venäjän kalustotappioista

Kirjoitukseni aiheen kannalta Venäjän kalustotappioiden tarkastelu ei välttämättä ole relevanttia, mutta niiden huomioiminen antaa kuitenkin jonkin kuvan Venäjän kyvyistä jatkaa sotaa tulevina kuukausina. Tässä kohdin haluan kuitenkin muistuttaa lukijoita siitä, että Venäjän strategia ja sodankäyntitapa ei ole suoraan istutettavissa osaan läntistä ajattelutapaa. Tarvittaessa venäläiset korvaavat puutteensa massalla tai yksiköillä; jos tavoitteeseen ei päästä suoraan, voidaan siihen yrittää päästä kiertoteitse (tällainen voi olla esim. tarkoituksettomalta näyttävä siviileiden murhaaminen). Voimmeko jopa todeta, että venäläisten mielestä tarkoitus pyhittää keinot. Suomessa tähän venäläisten mentaliteettiin on varauduttu mutta näyttää siltä, että suurin osa Eurooppaa on sulkenut tällaiselta uhalta silmänsä, jolloin varautuminen on lyöty pahoin laimin.

Venäjän kalustomenetyksiä Ukrainan sodassa seuraa useampi taho. Avoimien lähteiden perusteella omaa tilastointiaan pitää yllä oryxspioenkop-verkkosivusto. Heidän ilmoittamia lukuja kalustotappioiden osalta voidaan pitää miniminä, he tilastoivat tappiot vasta siinä vaiheessa, kun siitä löytyy dokumentoitua kuva-aineistoa (joka ei ole yhdistettävissä aiempiin ilmoituksiin menetyksistä), käytännössä siis todelliset menetykset Venäjälläkin ovat merkittävästi oryxspioenkop-sivuston ilmoitusta suuremmat. Heidänkin tilastointinsa mukaan Venäjä on menettänyt yhteensä 1575 taistelupanssarivaunua (tuhoutuneet, vaurioituneet, hylätyt ja kaapatut eli Ukrainan haltuun päätyneet); 1847 rynnäkköpanssarivaunua ja muuta taisteluajoneuvoa; 735 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua; 280 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa; 43 MRAP-ajoneuvoa jne. (10)

Seuraavaksi Ukrainan asevoimien ilmoitukseen perustuva tilasto Venäjän miehistö, kalusto- ja materiaalitappioista käynnissä olevan hyökkäyssodan aikana, 24. helmikuuta – 23. joulukuuta 2022.

Tämän kirjoitukseni haluan päättää kuolemattomaan lausahdukseen Venäjän 24. helmikuuta alkaneen brutaalin hyökkäyssodan ensihetkiltä. Hetkiltä, jolloin Venäjä näyttäytyi suurimman osan silmissä maailman toiseksi voimakkaimpana sotilasmahtina –

”Покладіть насіння собі в кишені, щоб, коли вас уб'ють, проросли соняшники” (suom. Laita auringonkukansiemenet taskuusi, jotta ne itävät, kun sinä kuolet”) –

totisesti Ukrainassa auringonkukkapellot tulevat jatkossakin saamaan lannoitetta.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/ukraina-jymaytti-venajan-tiedustelua-erikoisella-kangasoperaatiolla-heti-sodan-alussa-raportti-paljastaa-kuinka-hyokkays-pysaytettiin-jopa-12-kertaisesta-ylivoimasta-huolimatta/052df124-caac-4442-b733-4dd4f53a7cda

2. https://www.oryxspioenkop.com/2022/04/destination-disaster-russias-failure-at.html

3. https://twitter.com/Ukrinform_News/status/1605831059404357632 

4. https://www.aa.com.tr/en/politics/us-says-about-500-russian-soldiers-killed-in-eastern-ukraine/68091

5. https://jamestown.org/program/wagner-pmc-recruits-russian-criminals-and-convicts-for-war-in-ukraine/ 

6. https://www.msn.com/en-us/news/world/putins-wagner-group-mercenaries-want-to-recruit-women-prisoners-as-snipers/ar-AA15yCOc 

7. https://thehill.com/policy/international/3264666-donestk-official-russia-using-mobile-crematoriums-to-dispose-of-bodies/

8. https://twitter.com/KilledInUkraine

9. https://twitter.com/KilledInUkraine/status/1606004963741532160 

10. https://www.oryxspioenkop.com/2022/02/attack-on-europe-documenting-equipment.html 

11. https://news.obozrevatel.com/ukr/society/hocha-pokladit-u-kisheni-nasinnya-kvitiv-u-zahoplenomu-genichesku-zhinka-zvernulasya-do-okupanta-video.htm 

*: Mobik on ukrainalaisten käyttämä termi, jolla kuvataan värvättyä venäläistä miehittäjää. Termi tulee sanoista mobilized + vatnik. Vatnik tarkoittaa kouluttamatonta propagandalla aivonsa pehmentänyttä venäläistä. Mobikkien elinajanodote rintamalla ei ole pitkä, Venäjän käyttäessä näitä värvättyjä lähinnä tykinruokana.  

#StandWithUkraine 

Izoljatsia, Butša, Mariupol, Olenivka, Izjum – kuolema kulkee punatähden jalanjäljissä

 

Heräämme uuteen aamuun, avaamme television – ruutuun tulee näkymä kuivettuneesta mäntykankaasta, hiekkaista maastoa, jota kirjovat pienikasvuiset männyt ja puiset ristit. Sanat vyöryvät hyökynä tajuntaamme:

”Ukrainalaisviranomaiset ovat löytäneet venäläisjoukoilta takaisin vallatusta Izjumin kaupungista joukkohaudan…” (1)

Vapautetun Izjumin ulkopuolella sijaitsevasta metsästä löydettiin venäläismiehittäjien jäljiltä hautoja sekä joukkohautoja, joissa on mahdollisesti jopa satoja miehityksen aikana kuolleita – joukossa ilmapommitusten ja tykkitulen uhrien ohella myös murhattuja ja teloitettuja ukrainalaissotilaita sekä siviilejä.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin avustajan Mykhaylo Podolyakin mukaan Izjumista löydetyllä hautausalueella on noin 450 erilaista hautaa. Osassa haudoista on puinen risti ja nimi, osassa vain puinen risti ja numero, näiden lisäksi on myös nimettömiä ja numeroimattomia hautoja tai joukkohautoja. Kyseessä on ensimmäinen hautapaikka, jota ukrainalaisviranomaiset ryhtyvät Izjumin alueella tutkimaan.

Venäjän vetäydyttyä keväällä Kiovan alueelta, venäläismiehittäjän teot paljastuivat kylistä ja kaupungeista – kidutettuja ha murhattuja siviilejä sekä sotavankeja, raiskattuja ja tuhottuja ihmismieliä: sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Butšan ja Irpinin lisäksi monen muun paikkakunnan nimi syöpyi mieliimme.

Ukrainan sotaa vuosien ajan seuranneena – niin, muistakaamme, ettei sota Ukrainassa alkanut 24. helmikuuta vaan Venäjän organisoimana keväällä 2014 – on yhdellä kertaa hämmentävää ja masentavaa huomioida se, että nämä julmuudet tulevat ihmisille yllätyksenä. Että on yllättävää, että Venäjä toteuttaa sotarikoksia nähdyssä laajuudessa.

Onko ihmisten mielissä ollut jonkin sortin illuusio siitä, ettei Venäjä Euroopassa ryhtyisi toteuttamaan samalla tapaa brutaalia sotaa, johon sen joukot ovat syyllistyneet Syyriassa ja sitä ennen Tšetšenian sodissa – tai palkkasotureiden muodossa sodissa ja konflikteissa muilla mantereilla, kuten Afrikan mantereella Libyassa, Keski-Afrikan tasavallassa jne.

Eikä tapahtuneen pitäisi tulla meille minään yllätyksenä, koska (pienemmässä mitassa) nyt nähtyä on harjoitettu helmikuusta 2014 Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, joilta teoilta olemme sulkeneet silmämme, kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Tämän blogin otsikossa esiintyy nimi ”Izoljatsia”* – sitä mitä tämän, Donetskissa sijainneen, entisen taidekeskuksen seinien sisäpuolella ja kellareissa on tehty vangituille vuodesta 2014 lukien olisi pitänyt avata meidän silmämme ja auttaa meitä ymmärtämään Venäjän todellisia tarkoitusperiä. Suomessa Izoljatsian keskitysleiri-kidutuskeskus on jäänyt vähemmälle huomiolle, siitä huolimatta, että se on noussut esille YK:n ihmisoikeusneuvostolle viime vuonna esitellyssä Itä-Ukrainan ihmisoikeusraportissa, jossa Izoljatsiaa (ukr. Ізоляція) kutsutaan ”Donetskin kidutusvankilaksi”. (2) Venäjän tiedetään siirtäneen Izoljatsian kidutuskeskukseen 24. helmikuuta jälkeen ainakin yksittäisiä, venäläisten perustamien ”suodatusleirien” kautta kulkeneita ukrainalaisia. Izoljatsiasta ennen Venäjän laajan offensiivin alkua vapautuneiden vankien mukaan kidutusvankilassa on kerralla tavanomaisesti 10–70 vankia maanalaisissa tyrmissä, joissa yhtä lukuun ottamatta ei ole vesipistettä ja WC:n virkaa pitää ämpäri.

(Huom. englannin kielisessä tekstissä Ізоляція translitteroidaan usein Izolyatsia).

Suljimme silmämme vuosien ajaksi Venäjän julmuuksilta miehittämillään alueilla, (samalla myös suljimme silmämme siltä todellisuudelta, mikä vallitsi Venäjällä – hyväksyimme totalitaarisen hallinnon teot), vasta Butšasta kantautuneet uutiset ja kuvat havahduttivat meidät todellisuuteen mutta edelleen tuntuu siltä, että osalle ihmisistä Venäjän systemaattisissa ja tarkoituksellisissa teoissa on kyse erillisistä yksittäisistä tapahtumista. Aivan kuin osa meistä haluaisi uskoa – toivoa – Butšan olleen lopulta vain yksittäistapaus.

Butša ei ole yksittäistapaus, Mariupolissa venäläisten käymässä brutaalissa sodassa menehtyneiden ja miehittäjän käsiin murhattujen lukumäärä lasketaan jo kymmenissä tuhansissa – kuolleen kaupungin asukkaiden piinan jatkuessa edelleen, Olenivkassa venäläiset murhasivat kymmeniä sotavankeja todennäköisesti peitelläkseen tekemiään sotarikoksia ja muita jälkiään. Izjum on jatkoa pitkään listaan, vapautetun Harkovan alueelta on paljastunut jo lukuisia venäläisten perustamia kidutuskeskuksia, joissa siviileitä ja sotavankeja on piinattu päivien ja jopa viikkojen ajan – kuinka moni onkaan lopulta kuollut kiduttajiensa käsiin ja haudattu (vielä paljastumattomiin) hautoihin?

Hersonin alueelta etelässä kantautuu miehittäjän käsistä paenneiden kautta samansuuntaisia tiedonmuruja kidutuskeskuksista, kadonneista omaisista, murhatuista ja raiskatuista. Miehitetyssä kylässä asuvat tuttumme kertoivat jo maaliskuun alkupuolella, kuinka venäläiset veivät kylässä asuneita Krimin tataareja. Venäläiset järjestivät useita ratsioita vieden siviilejä, joista kukaan ei ole sittemmin kuullut yhtään mitään. Ja nyt venäläiset uhkaavat teloittaa kaikki kylän asukkaat, mikäli joutuvat vetäytymään alueelta. Miehittäjä käyttää myös koko kylää eräänlaisena ”ihmiskilpenä” ammusvarikolleen, nimittäin ammukset on varastoitu taivasalle kylän keskustaan aivan asuinrakennusten tuntumaan. Toistaiseksi Ukrainan asevoimat ei ole iskenyt kylän keskustaan sijoitettua ammusvarikkoa vastaan, epäilemättä välttääkseen siviiliuhreja.

Hersonin ohella vastaavia uutisia pidätyksistä, kidutuksista ja katoamisista kantautuu myös niistä osista Zaporižžjan aluetta, joka on venäläisten miehittämä. Melitopolissa venäläiset kidnappasivat maaliskuun 11. päivä kaupungin johtajan Ivan Fedorovin, joka kieltäytyi yhteistyöstä miehittäjän kanssa. (3) Sittemmin Ukrainan erikoisjoukkojen onnistui vapauttaa itään, Donbasin alueelle, siirretyn Fedorovin. Fedorov ei suinkaan ollut ensimmäinen näkyvä kidnapattu, päivää aikaisemmin venäläiset asemiehet kidnappasivat Melitopolissa sijaitsevan Ukrainan kulttuurimuseon johtajan, Krimin tataari, Leyla Ibragimovan, joka oli myös alueparlamentin jäsen. (4)

Meidän on syytä varautua siihen, että todisteita julmuuksista ja hirmuteoista on tarjolla tulevaisuudessakin riittämiin. Venäjän sodan luonne ja tavoite, jota se ei tule saavuttamaan, kun on Ukrainan ja ukrainalaisuuden tuhoaminen – kansanmurha.

Venäläismiehittäjän paettua, ensimmäiset kidutuskeskukset ovat jo löytyneen – yllä olevassa kuvassa** vangitun ukrainalaisen vankityrmän seinään raapustama Isä meidän rukous. Huomioitavaa on se, että vangittu ukrainalainen on kirjoittanut rukouksen seinään venäjäksi – samalla karu todistus siitä, millä asialla venäläiset ovat. Eivät he ole vapauttamassa ukrainalaisia vaan tuhoamassa ukrainalaiset ja heidän identiteettinsä kielestä riippumatta. Voidaan sanoa, että tuhoamissotaa käyville venäläisille jokainen ukrainalaiseksi itsensä kokeva on vihollinen.

* * *

Murhaaja on vastuussa teoistaan, sotilaskaan ei voi väistää vastuuta piiloutumalla käskyjen taa, mutta mikä vastuu vihaa ja valheita kylväneellä propagandistilla ja disinformaatikolla on? Suomestakin löytyy heitä, jotka ovat vuosia myrkyttäneet maaperää puhumalla ja kirjoittamalla ”Kiovan juntasta” tai ”kahdeksan vuotta pommitetusta Donetskista” tai ”keskitysleireistä, joita Ukrainaan perustetaan”.

Väitteet Ukrainasta syyllisenä on osoitettu disinformaatioksi - valeuutiseksi.

Propagandistikaan ei voi piiloutua toteamuksen, että ”ne ovat vain sanoja” taa, koska dehumanisointi alkaa sanoista, joita teot seuraavat.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/uutiset/3-12314941/64-3-108119 

2. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420 

3. https://twitter.com/LonnqvistMarko/status/1502344768323522561 

4. https://bylinetimes.com/2022/03/11/ukrainian-museum-director-arrested-inattack-on-culture/ 

Kuvat Izjumista via Defense of Ukraina ja Olena Halushka , alla olevan kuvan on ottanut Yuriy Larin.

Kuva by Yuriy Larin.

Taustoitukseen käytetty myös blogiani YK:n raportin mukaan kidutus on päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla lähteineen. 

*: Donetskilaislähtöinen taiteilija Sergei Zaharov on kirjoittanut ja piirtänyt omiin kokemuksiin pohjautuvan sarjakuvateoksen ”Діра” Donetskin kidutusvankilasta. Zaharov oli vangittuna taideaktivisminsa seurauksena Izoljatsiassa viikkojen ajan elokuusta 2014 alkaen.

Kattavammin vangitsemisajastaan ja kokemuksistaan Izoljatsiassa on raportoinut donetskilainen toimittaja-bloggari Stanislav Aseev. Aseev oli vangittuna miehitetyillä alueilla kesäkuusta 2017–29. joulukuuta 2019, jolloin hänet vapautettiin osana laajaa vankienvaihtoa. Andreas Umlandin ja Stanislav Aseevin raportti Donetsk’s “Isolation” Torture Prison.

**: Kuvan ottaja ei ole tiedossani, useat eri medialähteet ovat käyttäneet kuvaa uutisissaan. Kuva on Balaklijan alueelta, jonka ukrainalaiset vapauttivat vastahyökkäyksessä.

#StandWithUkraine