lauantai 31. elokuuta 2019

Kesän loppu – havaintoja sotatoimialueelta ja miehitetystä Donetskista


Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensilaukaukset ammuttiin reilut viisi vuotta sitten huhtikuussa 2014, ja viisi vuotta sitten elokuussa 2014 Venäjä aloitti laajemman offensiivin Ukrainaan estääkseen Ukrainan asevoimia ja sitä tukevia vapaaehtoisjoukkoja kukistamasta venäläisvoimin perustettua ”Novorossijaa”, jonka kokonaispinta-ala oli kutistunut huomattavasti muutamassa kuukaudessa ukrainalaisjoukkojen edetessä hitaasti mutta määrätietoisesti syvemmälle miehitetyille alueille vapauttaen kaupungin ja kylän toisensa jälkeen. Loppukesästä 2014 ukrainalaisjoukot olivat pilkkomassa venäläisproxyjen hallinnoimia alueita osiin Venäjän ryhtyessä omaan yritykseensä sodankäynnin kulun kääntämiseksi, offensiivin myös lukuisa kesän mittaan vapautettu alue päätyi takaisin miehittäjän hallintaan. Nyt viisi vuotta myöhemmin, Venäjä miehittää edelleen osia Ukrainan Donbasista ja sodan aiempien vuosien tapaan rikkoo kerta toisensa jälkeen, komentamiensa joukkojen kautta, sopimiaan tulitaukosopimuksia – venäläisen tulitauon luonne on se, että muut pitävät tulituksesta taukoa venäläisjoukkojen jatkaessa tulittamista.

Tämän vuoden elokuussa kahdeksan Ukrainan asevoimien ja kansalliskaartin, ja niitä tukevien vapaaehtoisjoukkojen sotilasta on kaatunut rintamalla 21 sotilaan haavoittuessa. Elokuun 31. päivä ukrainalainen rajavartija menehtyi tunnistamattoman räjähteen (UXO) räjähdyksessä Venäjän vastaisella rajalla Harkovan alueella.

Yksittäisistä päivistä suurimmat tappiot ukrainalaisjoukot kokivat elokuun 6. jolloin neljä nuorta merijalkaväensotilasta kuoli Pavlopilin alueella Venäjän proxy-joukkojen tulitettua heidän asemia RPG-singoilla sekä 82 mm kranaatinheittimillä. Neljän kuolleen lisäksi yksi merijalkaväensotilas haavoittui kyseisessä hyökkäyksessä.

Ukrainan asevoimien ja kansalliskaartin sekä niitä tukevien joukkojen, kuten rajavartiosto, sotatoimista johtuvat menetykset Joint Forces Operation -alueella nousivat tänä kesänä vähintään 34 kaatuneeseen. Edellä mainittujen lisäksi Pravyi Sektorin vapaaehtoispataljoona on kokenut tappioita kesän kuluessa.

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission mukaan 29. heinäkuuta ja 11. elokuuta välillä, sadonkorjuun tulitauosta huolimatta, neljä siviiliä on vammautunut sotatoimien seurauksena – kyseisen päivämäärän jälkeen ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio ei ole julkaissut kattavaa koostetta alueelta. Elokuun kuluessa sotatoimien seurauksena kymmenet siviilirakennukset ovat vaurioituneet tai tuhoutuneet tulituksessa, vaurioituneiden rakennusten joukossa on myös kouluja ja päiväkoteja sekä elintärkeää infrastruktuuria esim. elokuun 23. Novoluhanskessa, Ukrainan hallinnassa olevalla alueella, sikafarmi joutui tulituksen kohteeksi. Onneksi siviilimenetyksiltä vältyttiin, tulituksesta koitui vain materiaalisia vahinkoja. (1)

Horlivkan pohjoispuolella sijaitsevaa Majorsken tarkastusasemaa ja siihen kuuluvaa humanitaarisen käytävän -aluetta tulitettiin yksistään elokuun viimeisen viikon kuluessa kerran. Aluetta tulitettiin eteläsektorista, alueelta, joka on venäläisjoukkojen hallinnassa.

Elokuussa, kuten aiempinakin kuukausina, ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijat ovat jatkaneet havainnointia Itä-Ukrainan sotatoimialueella, niin Ukrainan kontrolloimilla alueilla kuin myös Venäjän ja sen proxyjen kontrolloimilla – Venäjän rajaan rajoittuvilla – alueilla Donbasia. Tässä yhteydessä voidaan huomioida ETYJ:n Ukrainan monitorointimission pitkän kantaman tiedustelulennokilla tehty havainto elokuun 7. päivä, jolloin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, Kruhlykin kylän lähistöllä, havaittiin venäläinen IMR-3 pioneeripanssarivaunu (combat engineer vehicle). Samalla kertaa ETYJ:n tiedustelulennokki kuvasi 14 BMP-1 rynnäkköpanssarivaunua.

IMR-3 on rakennettu T-90 taistelupanssarivaunun alustalle, Venäjän asevoimat otti sen käyttöönsä v. 1999. IMR-3 valmistus on keskitetty Venäjällä Uralvagonzavodin tehtaille Nizhny Tagiliin. Kyseisen tyyppistä pioneeripanssarivaunua ei ole koskaan toimitettu Ukrainaan, kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, jolloin ETYJ havaitsi IMR-3 pioneeripanssarivaunun Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Elokuussa Juri Misjagin latasi verkkoon 8 minuuttisen videokoosteen ukrainalaisjoukkojen heinäkuussa Pervomaisken alueella suorittamasta operaatiosta, (2) jossa kohteena oli kaupungin keskusta-alueen kaakkoispuolella olleen koulukeskuksen alueella sijainnut Venäjän asevoimien sekä Venäjän proxy-joukkojen tukikohta.


Kuvakaappaus Juri Misjaginin lataamalta videolta.

















Heinäkuussa suoritetusta operaatiosta vastasi 54. mekanisoidusta prikaatista ”Министерство магии” sekä K-2 tiedusteluyksikkö, jonka vahvuus oli operaatiossa 35 taistelijaa. Keskitys suoritettiin 120 mm ja 82 mm kranaatinheittimillä; 82 mm heittimillä tulittanut osasto operoi vihollisalueelta käsin, vastaavasti 120 mm kranaatinheittimillä kohdetta tulittanut ryhmä operoi etulinjaan kaivetuista asemista.

Operaation intensiivinen vaihe kohteessa kesti 12 minuuttia, siinä ajassa alueelta tuhottiin yksi 9K35 Strela-10 lähi-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, yksi KShM -komentoajoneuvo, kaksi BMP-rynnäkkövaunua, Ural ja Kamaz kuorma-autoja sekä yksi nosturiajoneuvo ja maastoauto.

Tiedustelutietojen mukaan vihollinen menetti kuolleina 20 taistelijaa ja haavoittuneina kymmenkunta taistelijaa.

Kranaatinheitinkeskitys toteutettiin aamuyön tunteina lauantaina 20. heinäkuuta, koska kohteen lähellä (317 m) sijaitsi myös toiminnassa oleva päiväkoti, ja muuta siviiliasutusta. Venäjä ja sen proxy-joukot ovat sijoittaneet käynnissä olevan sodan aikana säännöllisesti kalustoaan koulujen, päiväkotien ja muiden merkittävien siviilikohteiden lähelle tai alueelle.

Tukikohtana toimivan koulukeskuksen alueelle oli toimitettu vahvistuksia lähestyvän ”sadonkorjuun tulitauon” alla. Tiedustelutietojen mukaan alueelle sijoitettujen joukkojen tarkoituksena oli osallistua provokatiiviseen hyökkäykseen 22. heinäkuuta, päivänä, jonka Ukrainan tarkoituksena oli juhlistaa Sjeverodonetskin vapautusta. Ukrainalaisosaston suorittaman iskun jälkeen Pervomaisken alueella alkoi takaa-ajo, jonka kuluessa miehitetyillä alueilla operoivien ”aluepuolustusyksikköjen” on kerrottu ampuneen ”kaikkea liikkuvaa”.


Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla tataarien ja ukrainalaisaktivistien vaino jatkuu

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla Krimin tataareihin kuin myös muihin ukrainalaisaktivisteihin kohdistetaan, kiihtyvää, vainoa.

Ukrainan lipun värien – sinisen ja keltaisen – julkinen näyttäminen voi johtaa rikosoikeudenkäyntiin ja rangaistukseen, ja on johtanutkin. Näin kävi esim. maanviljelijä Volodymyr Balukhin kohdalla, joka vangittiin miehitysviranomaisten toimesta ja tuomittiin näytösoikeudenkäynneissä vuosien vankeusrangaistukseen. (3) Viranomaisten suorittaman vainon ja ahdistelun ohella niemimaan miehittäjälle lojaaleja asukkaita ja ryhmiä yllytetään ”ukrainalaisaktivistien” vainoihin. Sevastopolissa sen asukkaille suunnatussa verkkopalvelussa kerätään ”ukrainalaisaktivistien” nimiä.

Radio Free Europen artikkelin ”Group Says Crimeans Who Show Ukrainian Identity Get ‘Hunted’” (4) mukaan kyseisessä verkkopalvelussa kehotetaan ”polttamaan kaupunkimme banderiitit.” Banderiitit-sanalla viitataan 1900-luvun ukrainalaiseen, KGB:n agenttien Münchenissä vuonna 1959 syanidilla murhaamaan, nationalistijohtaja Stepan Banderaan.

Radio Free Europen artikkelissa Crimean Human Rights Group’in johtaja Olha Skrypnyk kuvaa tämän olevan ”avoin kehotus ryhtyä murhaamaan ukrainalaisaktivisteja”.

Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla on esiintynyt viime aikoina entistä enemmän rauhanomaista siviilivastarintaa, jonka yleisin muoto on ukrainalaisten iskulauseiden julkaiseminen, Ukrainan lipun tai sen värien julkinen esittämien tai värien maalaaminen julkisiin rakennuksiin. Elokuun 24. päivä Jaltalla maalattiin samannimisen hotellin kyltti Ukrainan värein sinikeltaiseksi.

Hotelli Jalta Ukrainan väreissä, Jalta – miehitetty Krim. (5)


























Krimin tataarien Mejlisin jäsenen, Krimin tataarien -keskuksen johtajan Eskander Bariievin mukaan Venäjän turvallisuusjoukot ovat suorittaneet tämän vuoden puolella miehitetyllä Krimin niemimaalla 73 ratsiaa, ratsioiden seurauksena 67 Krimin tataaria on vangittu – ratsioista 55:nen kohteena on ollut vain ja ainoastaan Krimin tataareja. Viimeisimmän ratsian Venäjän turvallisuusjoukot on tehnyt tällä viikolla (elokuun viimeinen viikko) Zujan kylässä, Bilohirskin alueella. Ratsia kohdistui Krimin tataari-taustaiseen liikemieheen ja hänen vanhempiinsa.

Krimin tataarien -keskuksen Elvir Sarigmanin mukaan tämän vuoden puolella on pidätetty 200 siviiliä, pidätetyistä 138 on Krimin tataareja. Osassa pidätyksistä on kyse käytännössä aiemmin pidätetyn henkilön pidätyksen jatkamista, joko ilman oikeudenkäyntiä tai ns. oikeudenkäynnin jälkeen.

Ihmisoikeusaktivistien mukaan tämän vuoden kuluessa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on rikottu 381 kertaa, joista 261 kertaa rike on kohdistunut oikeudenkäyntiin, jossa syytettynä on Krimin tataareja.

Miehityksen alusta, helmikuu 2014, lukien 17 niemimaan asukasta on kadonnut (huom. on tällä hetkellä kateissa), kadonneista 13 on Krimin tataareja. Katoamisiin liittyy usein turvallisuusjoukkojen suorittama pidättäminen, tai tuntemattomaksi jääneiden henkilöiden suorittama kaappaus.

Osa kadonneiksi ilmoitetuista on myöhemmin löydetty kuolleina, kuolemiin on usein liittynyt väkivaltaa ja pitkittynyttä kidutusta. Näin kävi muun muassa Reshat Ametoville, joka kaapattiin kesken rauhanomaisen, miehityksen vastaisen, protestinsa 3. maaliskuuta 2014. Hänen ruumiinsa löytyi maaliskuun puolivälissä 2014. Ruumiissa olevista väkivallan merkeistä huolimatta miehitysviranomaiset eivät aloittaneet murhatutkintaa.


Havaintoja miehitetystä Itä-Ukrainasta

Blogini loppuun lähinnä yleisluontoisia havaintoja miehitetystä Itä-Ukrainasta, osa havainnoista koskee siviileiden elämää ja odotuksia miehitetyillä alueilla – nämä havainnot ovat omilta lähteiltäni, ihmisiltä, jotka olen tuntenut jo ennen sotaa ja joihin pidämme yhteyttä säännöllisesti. Siviileiden kokeman turvallisuustilanteen heikkenemisen tähden olen joutunut olemaan kertomatta heidän kokemuksia sekä havaintoja, eivätkä nämäkään ole elokuulta vaan pääosin tehty aiemmin kesällä – ratkaisuun olen päätynyt suojellakseni lähteitäni.

Haluan myös painottaa lukijoilleni sitä, että alueen ”hallinnon” luonteen vuoksi ns. viranomaisten tekemät päätökset voivat tulla kumotuksi vain sillä perusteella, että päätös ei sovi jonkin henkilön tai tahon agendaan. Tai joku on saanut sopivan liittolaisen, jolloin jokin prosessin toteutuminen voidaan estää. Lähteiltäni saamien tietojen mukaan ”viranomaispäätöksellä” Donetskissa ja Donetskin alueella on tarkoitus nostaa syksyn aikana erilaisten polttonesteiden hintoja, hinnannousun on suunniteltu käsittävän myös hiilen ja kaasun.

Toisaalta alueelle on toimitettu Venäjältä kesän kuluessa useampaan otteeseen varsin paljon polttonesteitä rautateitse, mikä voi tarkoittaa varautumista johonkin. Elokuun ensimmäisellä viikolla miehitetyille alueille toimitettiin noin 780 tonnia polttonesteitä rautateitse Venäjältä Gukovon kautta.

Toteutuessaan merkittävä voi myös olla Donetskissa toiminnassa olevan ”DMZ Donetskin” terästehtaan osien siirto pois kaupungista toisaalle miehitetyillä alueilla. Mikäli siirto toteutuu ja riippuen, kuinka se toteutetaan, se voi välillisesti koskettaa suurtakin joukkoa kaupungin asukkaita, koska terästehtaaseen liittyvät toiminnot ovat omalta osaltaan taanneet eräiden Donetskin kaupunginosien sähkö- ja vesihuollon alkeellisenkin toiminnan. Alueiden asukkaat ovat pohtineet sitä, mikä merkitys siirrolla voi olla sähkö- ja vesihuoltoon, muuttuuko se vieläkin epävarmemmaksi ja kehnommaksi. Vesihuolto on jo suuressa osassa Donetskia, sillä tasolla, että vettä ei voi käyttää muuhun kuin siivoukseen – sitä ei voi käyttää edes pyykkien pesuun.

Jos vesihuolto on kehnolla tolalla, samaa voidaan sanoa venäläisistä tuotteista, joita alueen kauppoihin tuodaan myyntiin. Omien lähteideni mukaan venäläiset elintarvikkeet ovat pääsääntöisesti syömäkelvottomia, hyvin usein vanhentuneita tuotteita tuodaan ”lavakaupalla” myyntiin miehitetyille alueille. Toisinaan tuote ei muulla tapaa vastaa lupausta esim. säilykkeissä sisältö ei ole sitä mitä luvataan, tai hammastahna ei ole hammastahnaa – tai muistuttaa sitä vain etäisesti. Moni pyrkiikin tuomaan elintarvikkeensa ja taloustavaransa Ukrainan puolelta, mitä vastaan miehitysalueen ”viranomaiset” taistelevat mitä erilaisimmin keinoin alkaen mielivaltaisista säännöistä, jotka muuttuvat päivän ja harkinnan mukaan. Havaintojen mukaan venäläisproxyjen tarkastusasemilla takavarikoimat elintarvikkeet ja muut tavarat päätyvät joko militanttien suihin tai mustaan pörssiin.

Vahvistamattomien tietojen mukaan Venäjän Itä-Ukrainan proxy-joukkoihin on kesän aikana värväytynyt yksi Suomesta lähtöisin oleva henkilö.

* * *

Suomalaislähtöinen, Itä-Ukrainassa miehitysvallalle työskentelevä, Janus Putkonen tapasi Molotov-Ribbentrop-sopimuksen vuosipäivän aattona, Vaihtoehto Saksalle (AfD) puolueen Gunnar Lindemannin miehitetyssä Luhanskissa. Putkosen Facebook-päivityksen perusteella en voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin, että niin Putkosella kuin myös Lindemannilla on perin kieroutunut käsitys isänmaallisuudesta – kumpikin tekee omalla saralla parhaansa edistääkseen Venäjän toimia, ja samalla rikkoakseen yhteisöjä kotimaissaan.

Kuvakaappaus Janus Putkonen/ Ivan Putkov FB-tili.

























Sosiaalisen median päivitysten perusteella AfD:n Gunnar Lindemann näyttää oleilevan varsin paljon miehitetyssä Itä-Ukrainassa sekä miehitetyllä Krimin niemimaalla. Tässä suhteessa hän on samaa maata itävaltalaistaustaisen Patrick Poppelin sekä belgialaistaustaisen Kris Romanin kanssa, heitä yhdistää oleminen osa Venäjän propagandakoneistoa, johon sisältyvät vierailut Venäjän miehittämillä alueilla Ukrainassa, kuin myös Georgiassa sekä toimiminen ns. virallisluonteisissa*, nimetyissä, tehtävissä.

Keväällä Lindemann oli miehitetyn Donbasin alueella pidemmän aikaa, tavaten tuolloinkin Putkosen – Lindemannin lausunto päätyi myös Putkosen toimittelemaan uuteen MV-lehteen. Jokunen aika sitten Lindemann piipahti Krimin niemimaalla "antifasistien"  kansainvälisessä konferenssissa. Miehitetyssä Luhanskissa vierailun jälkeen Lindemann suuntasi Georgialta vallatun ja miehitetyn Abhasian alueelle toimiakseen siellä ”vaalitarkkailijana”, ja käytännössä siis Venäjän vallan legitimoijana. Että sellaisia ”kansallismielisiä” meiltä Euroopasta löytyy, pohdituttaa, että minkä kansan asialla he oikein ovat. Tai jos tarkkoja ollaan, ei kansan, vaan minkä valtiojohdon asialla he ovat. Omasta mielestäni Vladimir Putin ei ole Venäjän eikä venäläisen asialla, vaikka niin hän, ja Venäjän valtaeliitti, asian koettaakin esittää.

Joukko hyödyllisiä idiootteja ”vaaleja” ”tarkkailemassa”.


























* * *

Näin elokuussa, eurooppalaisella sotatantereella 2019, 80 vuotta toisen maailmansodan alkamisen jälkeen. Sodan, jonka aloittajavaltioihin on syytä laskea natsi-Saksan rinnalle Neuvostoliitto.


Marko


5. Kuva via Alex Kokcharov.


Muina lähteinä muun muassa @lennutrajektoor, unian.info ja Anton Shekhovtsov.


*: Tässä on syytä tähdentää, että tehtävien tarkoituksena on synnyttää kuva siitä, että kyseessä on tavalla tai toisella vastuullinen kansainvälisen organisaation suorittama tehtävä, käytännössä kyseessä on usein joko Venäjän perustaman tai rahoittaman NGO:n nimissä työskenteleminen tai venäläisen (propagandistisen) organisaation nimissä työskenteleminen.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Kommentti: Vladimir Putinin etu ei ole Venäjän etu


Tähän lyhyeseen kommenttiin inspiraation antoi Helena Petäistön naiivi kolumni ”Vihdoin liennytystä Euroopan ja Venäjän välillä” (1) – hienotunteisuuttani tyydyn kutsumaan kolumnia naiiviksi, vaikka mielessäni on par’ aikaa tylympiäkin laatusanoja kuvaamaan kyseistä kirjoitelmaa.

Kolumnissaan Petäistö pukee sanoiksi viime aikojen tapahtumia Euroopassa, se, että hän kritiikittä käsittelee teemaa, osoittaa suuren suurta ymmärtämättömyyttä ja täydellistä kyvyttömyyttä hahmottaa tilannetta, jota toki on ehdotusten tekijöilläkin – kuten Ranskan presidentti Emmanuel Macronilla, jolla toki ehdotusta tehdessään saattaa olla ketun häntä kainalossa.

Lainaan seuraavaksi otteen Petäistön kolumnista, jotta pääsemme paremmin pureutumaan itse teemaan:

G7:ää isännöivä presidentti Emmanuel Macron kaavailee uutta turvallisuuspoliittista arkkitehtuuria, jossa otettaisiin huomioon sekä Euroopan että Venäjän edut. Mutta ehtona niin Venäjän pääsylle G7:ään että Euroopan uudelle arkkitehtuurille on Ukrainan kriisin ratkaisu. Siinä kylmän sodan aikainen puolueeton Suomi voisi olla mallina.”

Nykyisessä tilanteessa puhuminen "Venäjän edusta" on totaalisen harkitsematonta ja absurdia niin kauan kuin Venäjä jatkaa naapurimaidensa miehitystä – käytännössä Venäjä miehittää muitakin maita kuin Ukrainaa, ja samalla Venäjä venyttää sallittavuuden rajoja minkä ehtii, mikä on nähty esim. Mustallamerellä viime ja tämän vuoden puolella. Rajojen venyttämisestä voimme mainita esimerkkeinä Venäjän viimeisimmän, elokuun 19. päättyneen NOTAM eli Notices to Seamen-ilmoituksen, jonka mukaan maa sulki laivaliikenteeltä noin 25 prosenttia yhteensä 118 570 neliökilometriä Mustanmeren alueesta sotaharjoitustensa vuoksi. (2) Sulku häiritsi ja vaikeutti merenkulkua satamiin Ukrainassa, Georgiassa, Bulgariassa ja Romaniassa kuin myös Venäjällä. Etenkin Mustanmeren länsiosissa alukset joutuivat käyttämään tavanomaisista huomattavasti poikkeavia reittejä.

Tilanteen poikkeuksellisuutta kuvaa se, että kylmän sodan aikana Neuvostoliitto ei kertaakaan rajoittanut vastaavalla tavalla laivaliikennettä Mustallamerellä.

Edellä kuvattu NOTAM-ilmoitus ei ole suinkaan ainoa kerta, jolloin Venäjä on ”venyttänyt rajoja” tai toiminut hyökkäävästi Mustallamerellä.

Muistamme kuinka viime vuoden marraskuussa Kertšinsalmessa ja Mustallamerellä FSB:n alainen Venäjän rannikkovartiosto yhdessä Mustanmeren laivaston yksiköiden kanssa hyökkäsi ukrainalaisen laivaston osaston kimppuun, ottaen haltuunsa Ukrainan laivaston alukset ja vangiten ukrainalaiset merisotilaat, joita se ei ole suostunut vapauttamaan kansainvälisestä painostuksesta tai kansainvälisen merioikeuden päätöksestä huolimatta.

Emme myöskään voi unohtaa Kertšinsalmen ylittävän sillan rakennustyöstä aiheutunutta haittaa, sitä, että sillan rakentamisen aikana ja sen jälkeen Venäjä on häirinnyt laivaliikennettä ukrainalaisiin Asovanmeren satamakaupunkeihin – Mariupoliin ja Berdjanskiin aiheuttaen kaupungeille ja alueille mittavat tulonmenetykset.

Kuviossa on myös puolia, joita Petäistö ei lainkaan intomielisessä kolumnissaan lainkaan käsitellyt. Kuten sitä, että ”Venäjän edun” nimissä ryhtyisimme tekemään päätöksiä kolmannen valtion puolesta. Ukrainan, valtion, joka käy sotaa Venäjää vastaan, maata, joka on räikeästi rikkonut Budapestin sopimusta, jossa se (Venäjä yhdessä Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa) lupasi taata myös Ukrainan rajojen koskemattomuuden vastineeksi siitä, että Ukraina luopui Neuvostoliiton hajoamisen myötä alueille jääneistä ydinaseistaan. Miksi Ukraina suostuisi vallitsevassa tilanteessa mihinkään mikä rajoittaisi sen liikkumatilaa? Ja, mikä tärkeämpää, miksi kukaan ryhtyy 2000-luvulla ehdottelemaan tällaisia ja miksi suomalainen (eläkkeelle jäänyt) kirjeenvaihtaja ryhtyy moista intomielisesti puolustamaan? Ehkäpä puoltaminen johtuu ymmärtämättömyyden ohella siitä, että Petäistö on MTV:n entinen Ranskan kirjeenvaihtaja…

Pohditaanpa seuraavaksi hiukan.

Entäpä, jos Venäjä katsoisi, että sen ”etu” on ottaa haltuun Ahvenanmaa, tulisiko siihen suostua, koska se on ”Venäjän etu”? Ajatuksen ei pitäisi enää tänään olla lainkaan älytön, kun huomioidaan, että Venäjä on toteuttanut ”etuaan” miehittämällään Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa, toteuttaen sitä myös Georgian sekä Moldovan alueilla.

Onko Petäistö (tai kukaan vastaavia ajatusrakennelmia kehittelevä) ajatellut niitä seuraavia siirtoja, sitä millaiseen tilanteeseen voidaan ajautua, jos ryhdymme rakentamaan Eurooppaa huomioiden ”Venäjän edun”? Individuaalisesti toimivan Ranskan etu voi olla ottaa huomioon Venäjän etu – Ranskan ja Venäjän välillä on monta maata ja lukuisia prikaateja. Suomelle tällainen ”Venäjän edun” huomioiminen ei välttämättä olekaan enää järkevää politiikkaa, koska se voi johtaa siihen, että Venäjän edun nimissä oma liikkumatilamme kaventuu, josta päästään siihen, että voimme päätyä tilanteeseen, jossa kolmannet osapuolet ryhtyvät tekemään puolestamme päätöksiä, kuten Ukrainan kohdalla tapahtuu, mikäli tällaiset haihattelut menevät läpi.

Lainataanpa vielä lyhyt kohta Petäistön kolumnista:

Se, mitä Ranskan ”Kultarannasta” Bregançonista tihkui, oli että Ukrainan ratkaisun vastapainona Eurooppa voisi tarjota Venäjälle pitkän tähtäyksen talousyhteistyötä, esimerkiksi vapaakauppasopimusta, energiaunionia ja yhteistyötä arktisten alueiden hyödyntämisessä.”

Mitä tämä ”Ukrainan ratkaisu” pitäisi sisällään? Miehitettyjen alueiden ts. Krimin ja Donbasin alueiden palauttamisen Ukrainalle, jos jotain vähempää, Ukraina menettää alueitaan, sen ylitse kävellään jälleen kerran ja sen lisäksi Venäjä on selkeä voittaja. Se saavuttaa tavoitteitaan ja sen lisäksi se saisi mahdollisen vapaakauppasopimuksen; energiaunionin – josta tulee väistämättä mieleen ajatus Venäjästä energiasupervaltana (3), Euroopan energian tuottajana, jolloin olisimme entistä tiukemmin Venäjän pihdeissä. Tuskin Putinkaan voisi enempää vallitsevassa tilanteessa toivoa, jossa lopulta ”taloudellinen kääpiö” kyykyttäisi taloudellisesti huomattavasti vahvempaa – mutta taistelua pelkäävää – EU:ta saavuttaen rutkasti enemmän mitä ansaitsisi. Epäilen, että tällaisten sopimusten jälkeen olisi turha toivoa kenenkään joutuvan vastuuseen Krimin miehityksestä, sodasta Itä-Ukrainassa, Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisesta, sotarikoksista jne.

***

Palataanpa lopuksi tämän kommentin otsikkoon – Vladimir Putinin etu ei ole Venäjän etu, jolla viittaan puhumiseen ja kirjoittamiseen ”Venäjän edusta”, vaikka väitän, että todellisuudessa emme tarkoita Venäjän – maa ja kansa – etua vaan maan nimeltä Venäjä kleptokraattisen johdon etua. Sen – Putinin hallinnon – etu on kyllä vallassa pysyminen, mikä taasen ei todellakaan ole maan eikä kansan etu, vaikka joku voikin niin kuvitella.

Haluaisin muistuttaa siitä mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa, ja teenkin sen, joten lainaan Garri Kasparovia, tähdentäen samalla sitä, että Vladimir Putin ei ole Adolf Hitler (kuten Kasparovkin kirjassaan toteaa):

Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 27-28).

En ole kovinkaan luottavainen sen suhteen, että myönnytyspolitiikalla saavutamme mitään kestävää ja pitävää. Venäjän hallinto on osoittanut olevansa epäluotettava kumppani, ei ole mitään takeita siitä, että se noudattaa solmimiaan sopimuksia. Todennäköisemmin se rikkoo ne hetkenä, jonka se katsoo itselleen edulliseksi. Ei, nöyrtymällä voimme onnistua ostamaan lisäaikaa, vuoden tai kaksi, mutta epäilen, että lopulta seisomme reunalla – jäljellä ei ole enää mistä luopua, jos aiomme säilyttää itsekunnioituksemme. Mitä sitten? Ehkäpä siinä vaiheessa on Ahvenanmaan vuoro, tai jokin muu saari Itämereltä, koska se on ”Venäjän etu”.

Venäjän etu – vangitkaa Putin!
























Marko



3. Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia s. 163











































torstai 22. elokuuta 2019

Venäjän asevoimien mekanisoitu kolonna siirtyy Ukrainasta takaisin Venäjälle (3. syyskuuta 2014)

Ilovaiskin taistelu käytiin Ukrainan sodan ensimmäisenä kesänä (7. elokuuta – 2. syyskuuta 2014), verilöylyyn päättynyt Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen vetäytyminen alkoi Ilovaiskin kattilasta elokuun 29. päivä. Kirjoituksessani en käsittele Ilovaiskin taistelua, kuten en ukrainalaisjoukkojen – sodan osapuolten yhdessä sopimaa – vetäytymistä Ilovaiskin kattilasta. Venäjän ynnä miehitetyn Donetskin edustajien, kuten edesmenneen Aleksandr Zahartšenkon, kanssa tehty sopimus ukrainalaisjoukkojen vetäytymisestä päättyi verilöylyyn venäläistahojen vaatiessa ensin yksipuolista sopimusmuutosta, ja myöhemmin iskettyä rajusti vetäytyviä ukrainalaisjoukkoja vastaan. Vetäytymisen aikana Ukrainan asevoimat ja sitä tukeneet vapaaehtoisjoukot kokivat raskaimmat tappiot Starobeševen alueella.

Myös venäläiset kokivat tappioita Starobeševen alueella - tuhoutunut venäläinen T-72BA taistelupanssarivaunu.
















Maavoimien tutkimuskeskus on julkaissut joulukuussa 2016 katsauksen Ilovaiskin taistelusta, (1) johon suosittelen tutustumaan, mikäli itse taistelu kiinnostaa enemmän.

Tässä kirjoituksessa käyn läpi Forensic Architecturen taannoin julkaisemassa katsauksessa ”The Battle of Ilovaisk; Mapping Russian Military Presence in Eastern Ukraine, August–September 2014” (2) havaintoja 3. syyskuuta 2014 jolloin Venäjän asevoimien kolonna palasi Burnen kautta takaisin Venäjälle. Havaintoni perustuvat kyseiseen raporttiin sekä kyseisenä päivänä (3. syyskuuta 2014) alueelta otettuihin satelliittikuviin.

Alla on kaksi kuvaa, ensinnä yleiskuva Donetskin etelä ja kaakkoispuolelta, johon olen merkinnyt Ilovaiskin kattilan ynnä Ukrainan asevoimien ja sitä tukeneiden vapaaehtoisjoukkojen vetäytymisreitit sekä vetäytymisen kuluessa tapahtuneet merkittävimmät alueet, joilla vetäytyvät ukrainalaisjoukot joutuivat joko taistelukosketukseen tai epäsuoran tulen kohteeksi.

Yleiskuvaa seuraa satelliittikuva alueesta, joka on merkitty yleiskuvaan satelliittikuvana. Satelliittikuvaan olen merkinnyt suorakulmioilla alueet, joilla olen havainnut 3. syyskuuta takaisin Venäjälle siirtyviä Venäjän asevoimien yksiköitä, joiden kalusto on pääasiassa tykistöä, niitä vetäviä kuorma-autoja sekä erilaisia panssaroituja ajoneuvoja. Yhdellä alueella on havaittavissa, päätelmieni mukaan, myös ilmatorjuntakalustoa. Havainnoista tarkemmin myöhemmin.


































Seuraavaksi on sitten erillinen satelliittikuva kustakin yllä olevan kartan suorakulmiosta alkaen Burnen alueelta ja päätyen Venäjän maaperälle. Mekanisoidun kolonnan kulkusuunta on itään ja kaakkoon kohti Venäjän rajaa, myös reilun parin kilometrin syvyydessä Venäjän puolella on maan asevoimien kalustoa, sekä havaittavia epäsuorantulen (tykistö ja raketinheittimet) tuliasemaa.
















Kuva 1: Burnen kylän länsi-etelä-puolella on liikkeellä mekanisoitu kolonna, johon kuuluu kymmeniä erityyppisiä ajoneuvoja, joukossa myös panssaroituja-ajoneuvoja. 
















Kuva 2: Burnen kaakkois-itä-puolella on myös liikkeellä kymmeniä erilaisia ajoneuvoja, myös panssaroituja-ajoneuvoja sekä – todennäköisesti – taistelupanssarivaunuja (palaan tähän havaintoon tulevina päivinä).














































Kuvat 3, 4 ja 5: Muutama kilometri Vyshnevestä etelään on havaittavissa seuraava merkittävä mekanisoitu kolonna, joka – osin peltojen poikki ajettua tietä myöten – suuntaa kohti itää ja kaakkoa. Kolonnaan kuuluvista ajoneuvoista valtaosa on kuorma-autoja, joista osa vetää tykistöä tai kranaatinheittimiä, joukossa on myös yksittäisiä miehistönkuljetusajoneuvoja sekä tiedusteluajoneuvoja.
















Kuva 6: Venäjän rajaa lähestyy yksittäisiä ajoneuvoja, mahdollisesti miehistönkuljetusajoneuvoja.
















Kuva 7: Ukrainan ja Venäjän vastainen raja, rajalla tiiviissä rykelmässä vajaat kymmenen sotilaskuorma-autoa.
















Kuva 8: Noin 1,3 kilometriä Venäjän puolella keskellä peltoa kymmenkunta sotilastyyppistä kuorma-autoa/ ajoneuvoa sekä kontti-tyyppinen rakennelma.
















Kuva 9: Edellisestä koilliseen laajahkolla alueella useita kymmeniä sotilastyyppisiä kuorma-autoja, mahdollisesti tiedusteluajoneuvoja ja muuta kalustoa.
















Kuva 10: Reilu kilometri Vyshnevestä etelä-lounaaseen muutama kuorma-auto, panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo ja mahdollisesti 2-3 panssarihaupitsia.

















Kuva 11: Kumachovesta 2,2 km luoteeseen asfaltoidulla tiellä 6-7 kpl ajoneuvoja, joista (mielestäni) 3-4 on ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä – mahdollisesti 9K35 Strela-10 lähi-ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä. Osalla ajoneuvoista/ tela-alustoista asejärjestelmät suunnattu länsi-lounaan suuntaan.

Näissä satelliittikuvissa on havaittavissa yli 200 erilaista sotilasajoneuvoa, joukossa panssaroituja-ajoneuvoja sekä taistelupanssarivaunuja, kuorma-autojen vetämiä kenttätykkejä sekä muuta epäsuoraa tulta ampuvia järjestelmiä ynnä muutama ilmatorjuntajärjestelmä joko Ukrainan maaperällä tai Venäjän puolella rajan pinnassa. Google Earthissa pääsee merkittävästi suurempaankin tarkkuuteen, joten ajoneuvojen tunnistaminen on eräissä tapauksissa mahdollista.

Ukrainan puolella valtaosa satelliittikuvien kalustosta on etenemässä kohti itää tai kaakkoa ja Venäjää – kaikkien satelliittikuvien päiväys on 3. syyskuuta 2014, päivää Ilovaiskin taistelun päättymisen jälkeen. Voidaan siis päätellä osaston osallistuneen sotatoimiin Ukrainan asevoimia ja sitä tukevia vapaaehtoisjoukkoja vastaan Ilovaiskin kattilan alueella, todennäköisimmin Starobeševen kaakkoispuolella.

Kaluston määrä on niin mittava, ja monipuolinen, että voidaan varmuudella sanoa niiden kuuluvan Venäjän asevoimille eikä millekään aseistautuneelle ”joukkiolle”, josta päästään seuraavaan asiaan – eli tämä kaikki on havaittavissa tänään Google Earthin kautta, jokainen voi todeta kaluston sijainnin, jokaisen on mahdollista tehdä omat johtopäätöksensä siitä mistä kalusto on tullut alueelle ja minne se on nyt menossa takaisin. Ja kun tämä on meidän kaikkien nähtävillä, minun on vaikea kuvitella, että tämä ei olisi ollut tiedossa jo vuosia sitten eurooppalaisilla poliitikoilla, myös maamme poliittisella johdolla – myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä, joka eilen (21.elokuuta 2019) tapasi Venäjän johtajan Vladimir Putinin, henkilön, joka on viime kädessä vastuussa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa ja Krimin niemimaan anastuksessa Ukrainalta.

Meille, jotka olemme seuranneet Ukrainan sotaa näiden vuosien ajan, Venäjän osallisuus sotatoimiin on ollut selviö ensimmäisestä kesästä lähtien. Ikävää tässä on tietoisuus siitä, että samalla kun me tiedämme, luulisi poliitikkojemmekin tietävän tämän kaiken – itse asiassa heidän pitäisi tietää tämä ja hahmottaa kokonaiskuvio, ovat eräät eurooppalaiset johtavat poliitikot, Saksan Angela Merkel etunenässä, pelanneet ikävää (ja perin kaksinaamaista) peliä Ukrainan kanssa antaen Venäjälle täten yhden mahdollisuuden lisää murentaa läntistä yhteisöä ja lyödä kiilaa eri operoijien välille. En ryhdy spekuloimaan syillä. Saksan kohdalla ensinnä mieleen tulee, valitettavasti, Nord Stream 2 -kaasuputki, johon Saksa näyttää hirttäytyneen. Tässä ”pelissä” Saksa kuvittelee keräävänsä hyödyn, maksumiehen roolin langetessa muille. Suomi näyttää, valitettavasti, toimivan Saksan juoksupoikana. Ehkäpä poliittinen johtomme toivoo ”ruokapöydästä” tipahtavan jotain uskolliselle palvelijallekin, jos ei muuta niin huomiota ja taputus päälaelle.


Marko


1. Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila:



Lähteinä hyödynnetty myös People’s Project.com’in artikkelia “Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events” sekä PrometheusinDonbas in Flames – Guide to the Conflict Zone” -teosta.


sunnuntai 18. elokuuta 2019

Venäjän ”presidentti” vierailee Suomessa


– vangitkaa Putin  

Toisen maailmansodan päätyttyä sodan voittajavaltiot kävivät oikeutta kukistuneen natsi-Saksan johtoa vastaan Nürnbergissä, jossa järjestettiin Nürnbergin oikeudenkäynnit, joilla tarkoitetaan niitä kolmeatoista oikeudenkäyntiä, joissa  tuomioistuin tuomitsi kukistuneen natsi-Saksan johtajia heidän toiminnastaan toisen maailmansodan aikana ja holokaustissa. Tuolloin oikeuden käsi ei tavoittanut natsi-Saksan merkittävintä johtoa, Adolf Hitlerin ohella muutaman muun onnistui paeta maallista oikeutta tappamalla itsensä. Toisen maailmansodan päätyttyä myös eräitä japanilaisia, hirmutekoihin syyllistyneitä tai niistä vastuussa olevia, tuomittiin 1946 – 1948 järjestetyssä ns. Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä, Japanin keisarin välttyessä syytteiltä. Tunnetuin ns. Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä kuolemaantuomituista oli Japanin pääministeri ja ylipäällikkö Hideki Tōjō.


Olemme nähneet vastaavan kaltaisia oikeudenkäyntejä suoritetun useammankin kerran toisen maailmansodan päätyttyä. Jugoslavian hajoamissotien myötä suuri joukko eri etnisiin ryhmiin kuuluneita päätyi tuomittavaksi kansainväliseen oikeuteen, joukossa oli myös sellaisia Jugoslavian johtoon kuuluneita henkilöitä, jotka eivät itse henkilökohtaisesti ”vetäneet liipaisimesta”, mutta joiden rooli oli niin merkittävä, että hekin joutuivat tuomareiden tuomittavaksi. Jugoslavian Serbi tasavallan ja Jugoslavian entinen presidentti  Slobodan Milošević oli keskeisessä osassa Jugoslavian hajoamissodissa, hän oli myös ensimmäinen sotarikoksista syytetty valtionpäämies. Milošević kuoli kesken oikeudenkäynnin sydänkohtaukseen 11. maaliskuuta 2006.

Venäjän ”presidenttiVladimir Putin saapuu Suomeen ensi viikolla – keskiviikkona 21. elokuuta Putin tapaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön Helsingissä. Tähän mennessä maassamme käyty keskustelu on ollut yllättävänkin vaisua ja valjua, aivan kuin juuri kukaan ei näkisi vierailussa mitään ongelmia, vaikka samalla näemme kuinka Venäjällä valtion turvallisuuskoneisto murskaa demokratiamielenosoituksia Venäjällä. Myös keskustelu Vladimir Putinin ynnä Venäjän muun johdon henkilökohtaisista vastuista loistaa poissaolollaan, aivan kuin he eivät olisi vastuussa valtion harjoittamasta väkivallasta, sopimusten järjestelmällisestä rikkomisesta ja vastuusta pakoilemisesta.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen sanoi seuraavaa kesäkuussa Euroopan neuvoston Venäjä-äänestysten yhteydessä:

Meidän kaikkien etu on integroida Venäjä osaksi yhteistä normijärjestelmää. Venäjän jäsenyys Euroopan neuvostossa ja sen parlamenttivaltuuskunnan täysivaltainen toiminta yleiskokouksessa antavat moniarvoisuudelle enemmän tilaa venäläisessä yhteiskunnassa”. (1)

Putinin vierailuun on enää muutama päivä, Paavo Arhinmäen vaatimusta nostaa ihmisoikeudet esiin vierailun yhteydessä (2) lukuun ottamatta poliittisella rintamalla näyttää ja kuuluu perin hiljaiselta. Kimmo Kiljunen, joka vielä kesäkuussa oli perin huolestunut venäläisten ihmisoikeuksien toteutumisesta taitaa viettää edelleen kesälomaa tai sitten into kamppailla venäläisten toteutumattomien ihmisoikeuksien puolesta on laantunut mukavuudenhalun voittaessa. Toisaalta tämä olikin odotettavissa, puheet ovat puheita mutta kun pitäisi ryhtyä tekoihin – laittaa pää suden suuhun – ollaan hissun-kissun toivoen, ettei kukaan esitä kiusallisia kysymyksiä – vaan kyllähän niitä esitetään, mutta kun valtiojohtoa myöten korvat suljetaan niiltä, niin tilanne on kuin tuuleen huutaisi.

Vladimir Putin – kun lähdet, älä tule enää takaisin.

















Aiempien vierailuiden yhteydessä virallinen Suomi on ollut hiljaa. Se ei riitä, jos siellä kulisseissa korvaan kuiskaten muistutetaan venäläisiä vieraita toteutumattomista ihmisoikeuksista ja sopimusten noudattamisen tärkeydestä. Ihmisille, jotka kamppailevat totalitaarista hallintoa vastaan, julkinen tuenosoitus on merkittävintä – ilman sitä ei ole mitään. Kulisseissa kuiskuttelu jää kulisseissa kuiskutteluksi. Tässä on hyvä muistaa se, mitä Venäjän vangitseman ja laittomasti tuomitseman Oleg Sentsovin serkku Natalia Kaplan sanoi puhumisen ja tuenosoittamisen tärkeydestä – EI PIDÄ OLLA HILJAA. Aivan kuten puhuminen, niin hiljaa oleminenkin on kannanotto.

Ollessaan hiljaa valtiojohtomme myötäilee Venäjän toimia, mutta tämä myötäily ei yksin kohdistu venäläisiin vaan samalla kun olemme hiljaa kiperistä kysymyksistä, tulemme samalla kääntäneeksi selkämme niille naapurimaille, jotka vaativat tiukempaa linjaa Venäjän aggressioihin, aivan kuten tulemme sulkeneeksi silmämme Venäjän jatkuvilta Ukrainan kansaan ja alueelliseen koskemattomuuteen kohdistuvilta aggressioilta.

Tässä yhteydessä sopii myös muistuttaa muista kriiseistä ja sodista, joissa harjoitetuista julmuuksista tai rikkomuksista vaikeneminen pelaa täysin Venäjän pussiin. Nostamalla Syyriassa tapahtuneet julmuudet ja sotarikokset esille, osoitamme, että välitämme. Muistamalla Georgian suvereniteetin loukkaamisen, osoitamme, että välitämme. Näemme venäläisten palkkasotilasfirmojen ilmaantuvan eri konfliktikentille ”etujoukkoina”, seuraavassa aallossa paikalle voikin saapua Venäjän asevoimien erikoisjoukkoja, ja jälleen huomaamme, että Venäjä on ruokkimassa konfliktia, jonka seuraukset voivat koitua meidän maksettavaksi. Ollessamme hiljaa, myönnymme tähän.

Vaikka olemme syrjässä, Euroopan perukoilla, olemme samalla ”eturintamassa”, joten linjamme tulisi olla selkeä ja järkkymätön – järkähtämätön. Nyt istumme kahdella, tai useammalla, pallilla – osa naapureistamme näkee meidän pelaavan Venäjän pussiin myöntyvyyspolitiikallamme ja sillä, että kiistämme ilmiselviä asioita. Tiedämme, että Nord Stream -kaasuputket ovat muutakin kuin talous- tai ympäristökysymys, ne ovat ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen kysymys, aivan kuten Hanhikiven ydinvoimalakin on – näiden tosiasioiden kieltäminen on pään painamista hiekkaan. Tai pensaaseen.

Venäjän laaja, useita laskeutumisalueita sisältävää, helikopteritukikohtaa Suursaareen ei ole rakennettu vain puolustamaan Pietaria – sellaisten uskottelu kansalaisille on totuuden kieltämistä. Venäjä ei sijoita Suomen lähialueille vain puolustuksellisia joukkoja (toki niillä sellainenkin rooli tarvittaessa on); Venäjä ei harjoittele lähialueillamme puolustussotaa, ja edelleen, toki harjoituksilla sellainenkin rooli voi olla, mutta ajatus lähtee offensiivista – ensi-iskusta.

Venäjä ei tuo rauhaa Itämerelle, kuvio näyttää samalta kuin Mustallamerellä, harjoituksilla luoda asetelma, jossa säännöllisesti erikokoisia merialueita (ja ilmatilaa) koskee liikennerajoituksia, ja ennen kuin huomaammekaan, entistä laajempia merialueita on suljettuna tai liikenteeltä rajoitettuna samanaikaisesti – kuten nyt on etelässä Mustallamerellä. Ja sitten me ”yllätymme”, vaikka kaikki on ollut nähtävillä jo vuosia!
















Venäjän julkaiseman NOTAM-ilmoituksen (Notices to Seamen) mukaan se sulkee noin 25 prosenttia – yhteensä 118 570 neliökilometriä – Mustanmeren alueesta sotaharjoitustensa vuoksi 19. elokuuta 2019 asti. Viimeisimmän NOTAM-ilmoituksen Venäjä antoi elokuun alkupuolella.

Sen sijaan, että myötäilemme Venäjää, eikö meidän – ihmisoikeuksien mallimaana – tulisi esimerkillisesti vaatia Venäjältä sitoutumista kansainvälisiin sopimuksiin, esittää tämä riittävän kuuluvasti, ja – mikä tärkeintä – käydä myös keskustelua siitä, missä määrin Venäjän johto on vastuullinen maan käymissä sodissa suoritettuihin julmuuksiin ja sotarikoksiin. Vaikenemme tästä, epäilemättä kiperästä, aiheesta, mutta todennäköisesti edessä on päivä, jolloin tämäkin on kohdattava. Totalitaariset valtiot harvoin ovat ikuisia.

Venäjän turvallisuus- ja väkivaltakoneisto näyttää vielä riittävän voimakkaalta kukistamaan vastarinnan, mutta asetelma voi muuttua yllättäenkin – se mitä pidetään horjumattomana, voi paljastua savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi, kuten Neuvostoliitto paljastui. Venäjä ei ole samalla tavalla suljettu ja kontrolloitu yhteiskunta mitä Pohjois-Korea on, tai eräät Keski-Aasian valtiot, ja vaikka suuntaus Venäjällä valtiokontrollin tiukentamiseen on kova, on vaikea kuvitella, että se kantaisi hedelmää olleen pidemmällä tähtäimellä toimiva. Ja tuolloin, kun valtarakenteet toden teolla alkavat horjua Venäjällä, joudumme Suomessa kohtaamaan todellisuuden, josta keskustelua on kovin innokkaasti tukahdutettu valtiojohdon taholta. Tyydymmekö tähän, ja jos tyydymme – miksi? Minä en tyydy, koska on vastuutonta olla hiljaa ja painaa pää pensaaseen.



Marko






torstai 15. elokuuta 2019

Yön sudet – venäläistä imperialismia kahdella pyörällä


Suomalaismedioissa uutisoitiin maalis-huhtikuussa Yön susien (ven. Ночные Волкиrantautumisesta Suomeen, siitä, kuinka ensimmäiset liivit suomalaisille jaettiin tammikuussa Yön susien  Moskovassa sijaitsevassa tukikohdassa Sexton Bike Centerissä. Keväisten uutisten mukaan Yön susien ensimmäinen Suomen-kerho RMI (Russki Mototsiklisty Internatsional) perustettiin Forssan seudulle tämän vuoden alkupuolella. (1)

Tuolloin en, aiheen huomionarvoisuudesta huolimatta, tarttunut siihen kiinni vaan tyydyin seuraamaan sitä, että millä vauhdilla Yön sudet lopulta levittäytyvät Suomeen, ja ottaako Yön susien Suomeen perustettu kerho kuinka näkyvää roolia Venäjän agendan ajamisessa. Pidin mahdollisena, että Yön sudet ottaisivat näkyvämpää roolia toukokuussa Helsingissä järjestetyn ”kuolemattoman rykmentin marssin” yhteydessä. Näin ei kuitenkaan käynyt, jos marssille Yön susien jäseniä osallistuikin, eivät he sitä näkyvyyttä hakien tehneet.

Keväällä uutisoitaessa Yön susien Suomeen rantautumisesta, spekuloitiin – luonnollisesti – ryhmän synnyttämällä uhalla Suomelle, keskusteluissa sivuttiin myös turvallisuuspoliittista ulottuvuutta, mutta lopulta julkinen keskustelu oli varsin niukkaa. Sen sijaan huhtikuussa, MV-lehden siirryttyä Janus Putkosen ohjaukseen, nähtiin hyvin pian MV-lehden verkkojulkaisussa Janus Putkosen toimittamina kaksin kappalein artikkeleja Yön susista (”Puheenvuoro Yön susille: ’Kirurgin’ erikoishaastattelu UMV-lehdelle” ja ”RM International (RMI) Suomeen: ’Olemme MP-yhdistys emme MP-kerho’ – puheenjohtaja ’Sven’ UMV-lehdelle”) antane täten tilaa Yön susien presidentille Aleksandr ”Kirurgi” Zaldostanoville kertoa näkemyksiään MV-lehden yleisölle.

Keväällä myös Johan Bäckman jakoi Yön susia tukevaa aineistoa sosiaalisessa mediassa, joten voidaan sanoa, että tuolloin toden teolla Venäjän hallinnon eteen työskentelevät suomalaiset kampanjoinnin Yön susien puolesta.

























Keväällä alkaneen ”informaatiokampanjan” eräs perusajatus näyttää olevan se, ettei Yön susien Suomen RMI:tä pidä sekoittaa MC-kerhoihin, että kyseessä on MP-yhdistys. Olennainen kysymys tässä tapauksessa onkin se, että eroaako Suomen RMI millään muotoa Yön susien Venäjällä toimivista kerhoista – se, että Putkonen haastattelee RMI Internationalin puheenjohtaja ”Sveniä”, ei välttämättä todista minkään asian puolesta (tai mitään vastaan). Toiminta voi olla näennäisen itsenäistä (ja monien mielestä harmitonta), mutta omien havaintojeni perusteella Yön susien Venäjän rajojen ulkopuolella sijaitsevien kerhojen jäsenet ovat hyvin aktiivisesti olleet ottamassa osaa erilaisiin propagandatempauksiin, moni on myös vieraillut viime vuosina Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, osallistuen siellä kerhon järjestämiin propagandatilaisuuksiin.


En voi olla painottamatta sitä, että Yön sudet ei ole mikään itsenäinen moottoripyöräkerho, vaan sen ohella se toimii hyvin aktiivisesti Venäjän valtion eduksi ja usein kerhon jäsenet ovat olleet osallisina Venäjän valtion aggressioissa, esim. Krimin niemimaalla. Ukrainassa Euromaidanin aikana ja jo ennen sitä maan silloinen presidentti Viktor Janukovytš turvautui myös moottoripyöräjengeihin takertuessaan vallankahvaan kiinni. Janukovytšin paettua Kiovasta, moni Yön susien Ukrainan osaston jäsen pakeni Krimille, osallistuen niemimaalla väkivaltaisuuksiin, ja sieltä Venäjälle tai Itä-Ukrainan miehitetyille alueille esim. Luhanskiin, jossa on Yön susien kerho, ja jossa Janus Putkonen suomalaisten ”turistien” kanssa on useamman kerran vieraillut.

Huomioitavaa on sekin, että rikollisiin tekoihin syyllistyneille ukrainalaislähtöisille kerhon jäsenille Venäjästä sen miehittämine alueineen on muodostunut turvapaikka, jossa he ovat karussa Ukrainan ja/ tai kolmansien maiden viranomaisilta. Venäjän voi siis valtiotasolla sanoa suojelevan rikollisjengien jäseniä.

Venäjän rajojen ulkopuolella Ukraina ei suinkaan ole ainoa paikka, jossa Venäjä tai sitä tukeva hallinto on turvautunut Yön susien apuun. Balkanilla Venäjä on hyödyntänyt propagandanteon ohella motoristeja kaaoksen ja konfliktin luontiin sekä tilanteen kärjistämiseen, samalla kerhon levittää alueelle pan-slaavilaista ajattelua yhdistettynä ortodoksisuuteen, jolla vedotaan syvästi uskonnollisiin serbeihin Serbian rajojen ulkopuolella Bosniassa sekä Montenegrossa. (2 ja 3)

Läntisen Euroopan puolella olemme nähneet Yön susien järjestävän propaganda-ajoja, kuten kulkueen Berliiniin tämän vuoden voitonpäivänä toukokuun 9., vastaava näytösajo Berliiniin nähtiin ennen voitonpäivää huhtikuussa 2015.

Venäjän hallinnolle Yön sudet on yksi työkalu lisää ajaa omaa asiaa, Venäjän rajojen sisäpuolella kerhon rooli on ilmeinen, kaikki käy ilmi Vladimir Putinin sanoista ja asenteesta kerhoa kohtaan. Mutta Venäjän rajojen ulkopuolellakin maan hallinto voi hyödyntää lojaaleja kerholaisia Venäjän näennäisten etujen ajamiseen. Keinovalikoima voi pitää sisällään rauhanomaista propagandistista viestintää ja vaikuttamista, näytöksiä ja äärimmäisessä tapauksessa osallistumista väkivaltaiseen toimintaan. Ei ole mitään takeita siitä, etteikö Suomessakin kerhon toiminta voi pitää sisällään myös em. toimintamuotoja – ennemminkin kyse on siitä, kuinka valmiita siihen olemme. Nyt kun toiminta on vasta aluillaan, arvioiden mukaan kymmenkunta jäsentä, puuttuminen on helpompaa kuin siinä vaiheessa, jolloin organisaatio on levittäytynyt pysyvästi useille paikkakunnille ja jäsenmäärä on moninkertainen nykyiseen, arvioituun, reiluun kymmeneen. Olemmeko liikkeellä aikaisin, vai olemmeko jo nyt myöhässä?

Radio Free Europe – Radio Liberty julkaisi viime kesänä (23.heinäkuuta) ”Wolves In Sheep's Clothing? Putin's Biker Pals Set Up Military-Style Camp In Slovakia” -artikkelin (4) siitä kuinka Yön sudet on ottamassa jalansijaa maassa Slovakiassa. Erityisen huolestuttavana nähtiin mahdollinen (ja potentiaalinen) militaristinen kehityskulku, ja kuinka kerhon slovakialainen kumppani suunnitteli Dolná Krupán leiristä sotamuseota, jonne oli kuitenkin ostettu toimintakuntoista modernimpaa kalustoa – eräiden paikallisten tutkivien journalistien ja bloggareiden mielestä tukikohdan toimiminen pelkkänä sotamuseona ei tuntunut uskottavalta. Eikä luottamusta lainkaan vähennä se, että Yön Susien tiedetään tekevän yhteistyötä slovakialaisen puolisotilaallisen, kansallismieliseksi lasketun, Slovenski brancin kanssa. Slovenski brancin yhteistyökumppaneina on muitakin venäläisiä ryhmiä, myös organisaatioita, jotka kouluttavat taistelijoita palkkasotilasyrityksille. Slovakian edellisen presidentin Andrej Kiskan mukaan Yön sudet on maalle turvallisuusriski. (5)

Satakunnan kansa uutisessaan Yön susista 28.3.2019 kirjoittaa seuraavaa: ”Ensimmäiset liivit suomalaisille jaettiin tammikuussa Moskovassa” – mikä on niiltä osin totta, että tuolloin luovutettiin ensimmäiset Yön susien liivit Suomessa toimivan kerhon jäsenille, huomiotta kuitenkin jää se, että he eivät ole ensimmäisiä suomalaisia Yön susien jäseniä. Johan Bäckman jakoi seuraavan viestin Facebook-sivullaan, viesti ujutti minun tutkimaan hiukan enemmän Yön susien levittäytymistä Suomeen. Vastaansanomattoman kuva-aineiston perusteella voidaan sanoa, että suomalainen – mahdollisesti useita suomalaisia – on ollut jäsenenä Yön susien Karjalan osastossa, ”tukikohta” Petroskoissa (Äänislinnassa), jo toissavuoden vuoden puolelta lähtien.

Kuvakaappaus Johan Bäckmanin Йохан Бекман FB-sivulta.























Yllä olevassa kuvassa kolme uutta jäsentä alarivissä kyykyssä, heistä kaksi on varmuudella suomalaisia – on todennäköistä, että keskimmäinenkin on. Takarivissä keskellä on suomalainen Jouni T., joka on ollut Yön susien Karjalan osaston jäsen jo parin vuoden ajan, hänen vasemmalla puolella on kerhon presidentti Gennadi Mazov.

Kerhon sosiaaliseen mediaan jakaman aineiston perusteella en sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, etteikö kerhon jäseninä voi olla Suomessa asuvia venäläisiä. Muutamalla Suomen asuinpaikakseen ilmoittamalla venäläisellä näyttää olevan tiiviit kontaktit kerhoon ja sen jäseniin.

Tämän havainnon perusteella voi sanoa, että ennen Yön susien Suomeen avattua kerhoa ja siihen liittyneitä jäseniä, Suomesta käsin oltiin jo liitytty Yön susien Venäjällä sijaitsevan kerhon jäseniksi – sosiaaliseen mediaan jaetun aineiston perusteella en kuitenkaan ryhdy arvioimaan liittyneiden jäsenten kokonaislukumäärää, kuten en sitäkään onko suomalaisia, tai Suomessa asuvia, liittynyt muihin Yön susien kerhoihin kuin Yön susien Karjalan -kerhoon, jonka tukikohta sijaitsee Petroskoissa (Äänislinnassa) Venäjällä.

Suomessa on loppujen lopuksi yllättävän vähän käyty keskustelua Yön susien mahdollisesti synnyttämästä riskistä. Keväisen arvion mukaan Yön susien Suomen kerhon jäsenmäärä on kymmenkunta jäsentä, mikä ei määrällisesti kovinkaan korkea ole. Kerhon jäsenet eivät myöskään ole näyttäytyneet Helsingissä missään julkisessa tilaisuudessa, eivät ainakaan tunnistettavasti kerhonsa jäseninä. Edellinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kerho olisi harmiton ja ongelmaton, ei etenkään, kun Suomen kerhon jäsenillä on jo sosiaalisen median perusteella olemassa olevat yhteydet suomalaisiin, jotka ovat liittyneet Yön susien Karjalan kerhoon. Yhteistyön laajuutta en ryhdy spekuloimaan, kuten en sitäkään, mitä toiminta pitää sisällään – yhteisleirit Venäjällä avaavat mahdollisuuksia toimintaan, joka voi synnyttää turvallisuusongelmia myös Suomessa. Voidaan kysyä, miksi Suomi edes olisi poikkeus, koska toiminnallaan Yön sudet on synnyttänyt eritason ongelmia useammassa maassa, ja kerhon kiinteä yhteys Venäjän johtoon tuo mukana yhden – huomioitavan – elementin lisää tekijöihin, jotka on huomioitava tarkasteltaessa kerhon toimintaa. Muistamme mikä kohu Suomessa syntyi muutama vuosi sitten Vladimir Putinin päädyttyä KRP:n salassa pidettävään rekisteriin, syyksi spekuloitiin Putinin ja kerhon välistä yhteyttä. (6)

Suomessa on myös muita Venäjälle myönteisiä, ja Venäjän eteen työskenteleviä verkostoja/ ryhmiä, kuten Suomi-Novorossija-ystävyysseura ja RUFI- suomalais-venäläinen yhdistys, joiden jäsenkunta on osin samaa, joten kerhon tietyt potentiaalit on helpohkoa valjastaa laajempaan käyttöön (esim. kuolemattoman rykmentin marssiin toukokuussa).

Balkan Insightissä julkaistu Nicole Elyn kommentti Balkans Should Beware of Putin’s Night-Time Bikers valottaa yhtä, sikäläisessä yhteisössä huomioitavaa uhkatekijää – ortodoksikristillisyyttä yhdistettynä slaavinationalismiin – jollaisten elementtien voimistaminen Balkanilla ajaisi Venäjän etua, jossa suhteellisen pienellä panoksella ruokitaan orastavaa alueellista konfliktia. Suomeen kohdistuvassa vaikuttamisessa Yön sudet voivat omalta osaltaan olla levittämässä eräänlaista konservatismia ja nationalismia, teemoja, joita Venäjän hallinnon edustajana Yön sudet omassa propagandistisessa viestinnässään myös korostavat ja jolle myös Suomesta löytyy otollista maaperää, etenkin jos venäläisimperialismi siirretään taka-alalle.

Oma kuvionsa on Janus Putkosen toiminta selkeänä viestin tuojana ynnä propagandan – myönteisten ja kannustavien tarinoiden – jakajana hänen työskennellessään Itä-Ukrainan Venäjän miehittämillä alueilla, ja toistaiseksi Suomen viranomaisten ulottumattomissa. Hänellä on olemassa olevat yhteydet miehityshallinnon edustajiin, jonka ohella hän on tiiviihkössä yhteydessä paikalliseen Yön sudet Luhansk -kerhoon. Kuvassa alla Janus Putkonen yhdessä Yön sudet Luhansk -kerhon presidentin Vitali Kishkinovin kanssa, Kishkinov on myös osallistunut taisteluihin Itä-Ukrainan sotatoimialueella – kuten moni muukin Yön susien jäsen. Yön susien julkaisemien ja useiden tahojen vahvistamien tietojen mukaan kerhon venäläisiä aktiivijäseniä on kuollut taistelutehtävissä Ukrainan ohella myös Syyriassa, jossa heitä on palvellut PMC Wagnerin joukoissa.


























Jokaisen on hyvä muistaa se, että Janus Putkonen ei ole kertomassa totuutta Yön susien toiminnasta. Hän välittämä kuva kerhon toiminnasta on yhtä uskottava kuin tarinat lahjoja tuovasta joulupukista – tällaisiin tarinoihin uskovat vain lapsenuskoiset. Ei liene yllättävää, että kerhon jäsenten kautta Venäjän narratiivia toistava tarina leviää, ainakin osin, uudelle kohdeyleisölle. Samalla Putkosen MV-lehden disinformatiiviset katsaukset saavat lisää näkyvyyttä, joten ei yllätys, että tästäkin joukosta löytyy ”kansallismielisten” ryhmään itsensä liittäviä henkilöitä, jotka resonoivat tämän viiteryhmän kertomuksia, johon olennaisena osana kuuluu Thaimaassa menehtyneen Miikka Mustosen tarinan jakaminen eteenpäin. Ikävä kyllä tämä tarina on suodatettu ensin Putkosen propagandapajassa tahi Soldiers of Odinintiedotuskomppaniassa”, joten uskottavuuden laita on vähän niin ja näin.


Marko