Venäjän ”presidentti” vierailee Suomessa

– vangitkaa Putin  

Toisen maailmansodan päätyttyä sodan voittajavaltiot kävivät oikeutta kukistuneen natsi-Saksan johtoa vastaan Nürnbergissä, jossa järjestettiin Nürnbergin oikeudenkäynnit, joilla tarkoitetaan niitä kolmeatoista oikeudenkäyntiä, joissa  tuomioistuin tuomitsi kukistuneen natsi-Saksan johtajia heidän toiminnastaan toisen maailmansodan aikana ja holokaustissa. Tuolloin oikeuden käsi ei tavoittanut natsi-Saksan merkittävintä johtoa, Adolf Hitlerin ohella muutaman muun onnistui paeta maallista oikeutta tappamalla itsensä. Toisen maailmansodan päätyttyä myös eräitä japanilaisia, hirmutekoihin syyllistyneitä tai niistä vastuussa olevia, tuomittiin 1946 – 1948 järjestetyssä ns. Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä, Japanin keisarin välttyessä syytteiltä. Tunnetuin ns. Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä kuolemaantuomituista oli Japanin pääministeri ja ylipäällikkö Hideki Tōjō.

Olemme nähneet vastaavan kaltaisia oikeudenkäyntejä suoritetun useammankin kerran toisen maailmansodan päätyttyä. Jugoslavian hajoamissotien myötä suuri joukko eri etnisiin ryhmiin kuuluneita päätyi tuomittavaksi kansainväliseen oikeuteen, joukossa oli myös sellaisia Jugoslavian johtoon kuuluneita henkilöitä, jotka eivät itse henkilökohtaisesti ”vetäneet liipaisimesta”, mutta joiden rooli oli niin merkittävä, että hekin joutuivat tuomareiden tuomittavaksi. Jugoslavian Serbi tasavallan ja Jugoslavian entinen presidentti  Slobodan Milošević oli keskeisessä osassa Jugoslavian hajoamissodissa, hän oli myös ensimmäinen sotarikoksista syytetty valtionpäämies. Milošević kuoli kesken oikeudenkäynnin sydänkohtaukseen 11. maaliskuuta 2006.

Venäjän ”presidentti” Vladimir Putin saapuu Suomeen ensi viikolla – keskiviikkona 21. elokuuta Putin tapaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön Helsingissä. Tähän mennessä maassamme käyty keskustelu on ollut yllättävänkin vaisua ja valjua, aivan kuin juuri kukaan ei näkisi vierailussa mitään ongelmia, vaikka samalla näemme kuinka Venäjällä valtion turvallisuuskoneisto murskaa demokratiamielenosoituksia Venäjällä. Myös keskustelu Vladimir Putinin ynnä Venäjän muun johdon henkilökohtaisista vastuista loistaa poissaolollaan, aivan kuin he eivät olisi vastuussa valtion harjoittamasta väkivallasta, sopimusten järjestelmällisestä rikkomisesta ja vastuusta pakoilemisesta.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen sanoi seuraavaa kesäkuussa Euroopan neuvoston Venäjä-äänestysten yhteydessä:

”Meidän kaikkien etu on integroida Venäjä osaksi yhteistä normijärjestelmää. Venäjän jäsenyys Euroopan neuvostossa ja sen parlamenttivaltuuskunnan täysivaltainen toiminta yleiskokouksessa antavat moniarvoisuudelle enemmän tilaa venäläisessä yhteiskunnassa”. (1)

Putinin vierailuun on enää muutama päivä, Paavo Arhinmäen vaatimusta nostaa ihmisoikeudet esiin vierailun yhteydessä (2) lukuun ottamatta poliittisella rintamalla näyttää ja kuuluu perin hiljaiselta. Kimmo Kiljunen, joka vielä kesäkuussa oli perin huolestunut venäläisten ihmisoikeuksien toteutumisesta taitaa viettää edelleen kesälomaa tai sitten into kamppailla venäläisten toteutumattomien ihmisoikeuksien puolesta on laantunut mukavuudenhalun voittaessa. Toisaalta tämä olikin odotettavissa, puheet ovat puheita mutta kun pitäisi ryhtyä tekoihin – laittaa pää suden suuhun – ollaan hissun-kissun toivoen, ettei kukaan esitä kiusallisia kysymyksiä – vaan kyllähän niitä esitetään, mutta kun valtiojohtoa myöten korvat suljetaan niiltä, niin tilanne on kuin tuuleen huutaisi.

Vladimir Putin – kun lähdet, älä tule enää takaisin.

Aiempien vierailuiden yhteydessä virallinen Suomi on ollut hiljaa. Se ei riitä, jos siellä kulisseissa korvaan kuiskaten muistutetaan venäläisiä vieraita toteutumattomista ihmisoikeuksista ja sopimusten noudattamisen tärkeydestä. Ihmisille, jotka kamppailevat totalitaarista hallintoa vastaan, julkinen tuenosoitus on merkittävintä – ilman sitä ei ole mitään. Kulisseissa kuiskuttelu jää kulisseissa kuiskutteluksi. Tässä on hyvä muistaa se, mitä Venäjän vangitseman ja laittomasti tuomitseman Oleg Sentsovin serkku Natalia Kaplan sanoi puhumisen ja tuenosoittamisen tärkeydestä – EI PIDÄ OLLA HILJAA. Aivan kuten puhuminen, niin hiljaa oleminenkin on kannanotto.

Ollessaan hiljaa valtiojohtomme myötäilee Venäjän toimia, mutta tämä myötäily ei yksin kohdistu venäläisiin vaan samalla kun olemme hiljaa kiperistä kysymyksistä, tulemme samalla kääntäneeksi selkämme niille naapurimaille, jotka vaativat tiukempaa linjaa Venäjän aggressioihin, aivan kuten tulemme sulkeneeksi silmämme Venäjän jatkuvilta Ukrainan kansaan ja alueelliseen koskemattomuuteen kohdistuvilta aggressioilta.

Tässä yhteydessä sopii myös muistuttaa muista kriiseistä ja sodista, joissa harjoitetuista julmuuksista tai rikkomuksista vaikeneminen pelaa täysin Venäjän pussiin. Nostamalla Syyriassa tapahtuneet julmuudet ja sotarikokset esille, osoitamme, että välitämme. Muistamalla Georgian suvereniteetin loukkaamisen, osoitamme, että välitämme. Näemme venäläisten palkkasotilasfirmojen ilmaantuvan eri konfliktikentille ”etujoukkoina”, seuraavassa aallossa paikalle voikin saapua Venäjän asevoimien erikoisjoukkoja, ja jälleen huomaamme, että Venäjä on ruokkimassa konfliktia, jonka seuraukset voivat koitua meidän maksettavaksi. Ollessamme hiljaa, myönnymme tähän.

Vaikka olemme syrjässä, Euroopan perukoilla, olemme samalla ”eturintamassa”, joten linjamme tulisi olla selkeä ja järkkymätön – järkähtämätön. Nyt istumme kahdella, tai useammalla, pallilla – osa naapureistamme näkee meidän pelaavan Venäjän pussiin myöntyvyyspolitiikallamme ja sillä, että kiistämme ilmiselviä asioita. Tiedämme, että Nord Stream -kaasuputket ovat muutakin kuin talous- tai ympäristökysymys, ne ovat ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen kysymys, aivan kuten Hanhikiven ydinvoimalakin on – näiden tosiasioiden kieltäminen on pään painamista hiekkaan. Tai pensaaseen.

Venäjän laaja, useita laskeutumisalueita sisältävää, helikopteritukikohtaa Suursaareen ei ole rakennettu vain puolustamaan Pietaria – sellaisten uskottelu kansalaisille on totuuden kieltämistä. Venäjä ei sijoita Suomen lähialueille vain puolustuksellisia joukkoja (toki niillä sellainenkin rooli tarvittaessa on); Venäjä ei harjoittele lähialueillamme puolustussotaa, ja edelleen, toki harjoituksilla sellainenkin rooli voi olla, mutta ajatus lähtee offensiivista – ensi-iskusta.

Venäjä ei tuo rauhaa Itämerelle, kuvio näyttää samalta kuin Mustallamerellä, harjoituksilla luoda asetelma, jossa säännöllisesti erikokoisia merialueita (ja ilmatilaa) koskee liikennerajoituksia, ja ennen kuin huomaammekaan, entistä laajempia merialueita on suljettuna tai liikenteeltä rajoitettuna samanaikaisesti – kuten nyt on etelässä Mustallamerellä. Ja sitten me ”yllätymme”, vaikka kaikki on ollut nähtävillä jo vuosia!

Venäjän julkaiseman NOTAM-ilmoituksen (Notices to Seamen) mukaan se sulkee noin 25 prosenttia – yhteensä 118 570 neliökilometriä – Mustanmeren alueesta sotaharjoitustensa vuoksi 19. elokuuta 2019 asti. Viimeisimmän NOTAM-ilmoituksen Venäjä antoi elokuun alkupuolella.

Sen sijaan, että myötäilemme Venäjää, eikö meidän – ihmisoikeuksien mallimaana – tulisi esimerkillisesti vaatia Venäjältä sitoutumista kansainvälisiin sopimuksiin, esittää tämä riittävän kuuluvasti, ja – mikä tärkeintä – käydä myös keskustelua siitä, missä määrin Venäjän johto on vastuullinen maan käymissä sodissa suoritettuihin julmuuksiin ja sotarikoksiin. Vaikenemme tästä, epäilemättä kiperästä, aiheesta, mutta todennäköisesti edessä on päivä, jolloin tämäkin on kohdattava. Totalitaariset valtiot harvoin ovat ikuisia.

Venäjän turvallisuus- ja väkivaltakoneisto näyttää vielä riittävän voimakkaalta kukistamaan vastarinnan, mutta asetelma voi muuttua yllättäenkin – se mitä pidetään horjumattomana, voi paljastua savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi, kuten Neuvostoliitto paljastui. Venäjä ei ole samalla tavalla suljettu ja kontrolloitu yhteiskunta mitä Pohjois-Korea on, tai eräät Keski-Aasian valtiot, ja vaikka suuntaus Venäjällä valtiokontrollin tiukentamiseen on kova, on vaikea kuvitella, että se kantaisi hedelmää olleen pidemmällä tähtäimellä toimiva. Ja tuolloin, kun valtarakenteet toden teolla alkavat horjua Venäjällä, joudumme Suomessa kohtaamaan todellisuuden, josta keskustelua on kovin innokkaasti tukahdutettu valtiojohdon taholta. Tyydymmekö tähän, ja jos tyydymme – miksi? Minä en tyydy, koska on vastuutonta olla hiljaa ja painaa pää pensaaseen.

Marko

1. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Venaja_palaa_Euroopan_neuvostoon_26062019.aspx?fbclid=IwAR3yzxnj54FRuff24snQS4Goh7_xu1z9sS586103b9d_NmhFVidoxVblS44 

2. https://www.verkkouutiset.fi/paavo-arhinmaki-vladimir-putinille-on-puhuttava-ihmisoikeuksista/