Taivaallisen sotnian muistolle – yhdeksän vuotta Kiovan verilöylystä

 

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” Serhyi Nigoyan – Euromaidanin ensimmäinen kuolonuhri. (1) Nigoyan menehtyi vul. Hrushevskohon yhteenotossa saamiinsa ampumahaavoihin varhain aamulla 22. tammikuuta 2014. Kyseisessä yhteenotossa menehtyi myös valkovenäläistaustainen, kansallismieliseen UNA-UNSOon kuulunut, Euromaidan-aktivisti Mihail Žyznevskyi.

Tänään uskaltanee kirjoittaa, että maailma totisesti muuttui helmikuun 2014 tapahtumien seurauksena. Kiovan keskustan kaduilta ja Maidan Nezalezhnostilta eli Itsenäisyydenaukiolta on kuljettu pitkä matka, jonka kuluessa monen maailmankuvaa on horjutettu – monella se on myös romahtanut menneiden vuosien tapahtumien myötä. Moni on joutunut tarkistamaan käsityksiään ympäröivästä maailmasta, Venäjästä ja lopulta itsestään – minäkin. Tarkoitukseni ei nyt ole kirjoittaa itsestäni, eikä suoranaisesti Venäjästäkään, vaan muutama sana ihmisistä, jotka mahdollistivat muutoksen. Ihmisistä, jotka nousivat sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan, eivät itsensä, vaan tulevien sukupolvien tähden. Helmikuisina päivinä 2014 minulle kirjoitti ukrainalainen – Oranssiin vallankumoukseen aikoinaan osallistunut – L:

”Eivät he lähteneet Maidan Nezalezhnostille itsensä vaan lastensa ja lastensa lasten tähden, jotta heillä olisi tulevaisuus”.

Tämä meiltä, jotka elämme vakaassa demokratiassa, usein unohtuu. Ukrainalaiset eivät tuolloin lähteneet kadulle itsensä vaan tulevien sukupolvien hyvinvoinnin vuoksi. He halusivat lapsilleen paremman, turvatumman, tulevaisuuden kuin mitä heillä itsellään oli. He halusivat lastensa syntyvän maahan ja kasvavan maassa, jossa olisi toimiva oikeuslaitos, joka demokratiana kytkeytyisi länteen ollen osa eurooppalaista perhettä idän – totalitaarisen Venäjän – sijaan.

Taivaallinen sotnia, kesäkuu 2014. © Marko Enqvist, Kiova – Ukraina.  

Maidan Nezalezhnostin ympäristö Kiovan keskustassa muuttui helmikuun 18.–21. päivä 2014 sotatantereeksi, sittemmin Venäjälle paenneen, Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon pyrkiessä kukistamaan raakaa voimaa käyttäen marraskuussa 2013 alkaneen Euromaidan-kansanliikkeen. Helmikuun 20. päivä jää historiaan Euromaidanin verisimpänä päivänä, jolloin kymmeniä ukrainalaisia menehtyi taisteluissa hallinnon erikoisjoukkoja sekä Venäjältä Viktor Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneita tarkka-ampujia vastaan. Päivä jää Kiovan verilöylyn ohella historiaan myös päivänä, jona Venäjä aloitti Krimin niemimaan valtaukseen tähtäävän operaationsa lyöden samalla ensitahdit käynnissä olevalle sodalle, joka laajeni 24. helmikuuta 2022 Venäjän aloitettua monen rintaman offensiivin tavoitteenaan Ukrainan nujertaminen. Tänään, helmikuussa 2023, ukrainalaiset taistelevat taivaallisen sotnian hengessä meidän kaikkien puolesta!

Ukrainassa muistetaan vuosittain näitä reilua sataa vapauden puolesta Maidan Nezalezhnostilla ja muualla Kiovassa sekä Ukrainassa henkensä antanutta – heitä kutsutaan taivaalliseksi sotniaksi (ukr. Небе́сна Со́тня). Sotnia itsessään on sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen eskadroonaa. Taivaallinen sotnia on siis taivaallinen eskadroona.

Kiovan keskustaan, Maidan Nezalezhnostille ja ympäröiville kaduille, kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 tuhansia ukrainalaisia puolustamaan vapautta ja demokratiaa. Heidän tavoitteena oli muuttaa maansa suunta. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi, vapauden puolesta taistelevaksi leiriksi! Nämä kansalaiset olivat valmiit uhraamaan kaikkensa vapautensa puolesta, onnistuen lopulta ajamaan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin pakoon Kiovasta ja Ukrainasta. Kansansa ja maansa pettänyt Janukovytš pakeni lopulta venäläisten avulla Venäjälle.

Itsenäisyydenaukiolle saapui ukrainalaisia kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonetšnyi, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen vul. Instytutskan yhteenotossa 19. helmikuuta 2014 saamiinsa vammoihin. Nuorimpien yhteenotoissa menehtyneiden ollessa alle parikymppisiä, kuten Dmitro Maksimov, 38. itsepuolustuslegioonan jäsen Ustym Holodnjuk ja Nazar Voitovitš. Timo Hellenberg kirjoittaa osuvasti osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ’Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä’. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Kirjassa toistuu lukuisia kertoja Hellenbergin silminnäkijähavainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Kyse ei ollut ulkomaiden interventiosta; eikä äärioikeiston hyökkäyksestä. Euromaidan oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto, jolla he protestoivat korruptoitunutta, valtaa itselleen haalivaa valtiojohtoa vastaan. Omien havaintojeni perusteella voin allekirjoittaa Hellenbergin havainnon. Ukrainalaiset kaipasivat muutosta, he asettivat toivonsa EU-assosiaatiosopimukseen, siihen, että sen allekirjoittaminen avaisi tien yhteiskunnallisille uudistuksille. Se, että Viktor Janukovytš jätti sopimuksen allekirjoittamatta oli se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selkärangan. Kansa ei enää sietänyt epäoikeudenmukaisuutta sekä vallanväärinkäyttöä.  

 

Maanlaajuinen Euromaidan

Useimmille meistä Kiovassa järjestetyt Euromaidan mielenosoitukset ovat tuttuja, tuolloin harvemmin mainittiin sitä, että Euromaidania tukeva liikehdintä oli käytännössä koko maan laajuinen. Kiovan Euromaidania tukevia mielenosoituksia järjestettiin kautta Ukrainan lännestä maan itäisimpään kolkkaan ja pohjoisesta etelään aina Krimille saakka. Myös niillä alueilla, joita Venäjä nyt miehittää, järjestettiin useita Euromaidania ja lopulta Ukrainan yhtenäisyyttä tukeneita mielenosoituksia.

Eräitä Ukrainassa järjestetyistä Euromaidan tukimielenosoituksista.

Itä-Ukrainassa järjestettiin ensimmäiset Euromaidania tukevat mielenosoitukset jo marraskuun 2013 lopulla. Donetskissa 26. marraskuuta kymmeniä mielenosoittajia osallistui Euromaidan-tukimielenosoitukseen. Joulukuussa järjestetyt tukimielenosoitukset olivat jo merkittävästi suurempia. Donetskissa noin 500 henkeä kokoontui mielenosoitukseen joulukuun 2013 lopulla, ja Luhanskissa tuhat varhaisessa vaiheessa joulukuuta.

Historioitsija Alexander J. Motyl kuvailee Donetskissa järjestettyä mielenosoitusta seuraavasti – “500 marchers to assemble in Donetsk is the equivalent of 50 000 in Lviv or 500 000 in Kiev” – kuvaus kertoo erinomaisesti sen, kuinka paljon silloisen presidentti Viktor Janukovytšin tukialue erosi merkittävästä osasta Ukrainaa. (3) Eräs merkittävimmistä tekijöistä eroon Donetskin alueen ja muun Ukrainan välillä oli Viktor Janukovytšin aluetta suosinut politiikka sekä paikallinen, vuosia kestänyt koheesiota rikkonut viestintä, jossa korostettiin alueellisia eroja Ukrainan yhtenäisyyden sijaan.

Tämän lähes propagandistisen viestinnän ja aktivismin taustalta löytyi Alueiden puoleen ohella Venäjään kytkeytyvät oligarkit sekä paikallispoliitikot ja aktivistit kuin myös venäläiset organisaatiot. Aleksandr Duginin ajatuksista liikkeelle lähteneet liikkeet, Evraziyskiy soyuz molodezhi ja Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie, levittivät verkostojensa kautta eurasianismia (tai neo-eurasianismia) Venäjän naapurimaihin pyrkien synnyttämään niissä sisäistä hajaannusta sekä poliittisia liikkeitä, joiden tavoitteet sopivat yksiin Venäjän tavoitteiden kanssa. (4) Näiden liikkeiden ideologisille ”nuorisoleireille” osallistui väkeä etenkin itäisestä Ukrainasta, miehiä ja naisia, joista osa nousi (hetkeksi) merkittävään rooliin Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla vuosien 2014 ja 2015 aikana. (5)

Tavattoman usein vaille huomiota jää Euromaidanin tueksi 30. marraskuuta 2013 Kiovassa luotu auto-Maidan (ukr. Автомайдан), jolla silläkin oli toimintaa kautta Ukrainan – ei pelkästään Kiovan alueella. AutoMaidanin tehtäviin kuului muun muassa polttopuiden, polttoaineen ja renkaiden toimittaminen mielenosoituksiin, loukkaantuneiden vieminen sairaanhoitoon ja muunlainen toiminnan tukeminen ja vapaaehtoispartiointi kaduilla.

Vallan jo vaihduttua Ukrainassa ja Venäjän aloittaman Krimin niemimaan miehitysoperaation jo alettua, Donetskissa järjestettiin maaliskuussa 2014 lukuisia tuhansia ihmisiä koonneita Ukrainan uutta hallintoa ja maan yhtenäisyyttä sekä EU-assosiaatiosopimusta tukeneita mielenosoituksia.

Edes maaliskuun mielenosoituksissa vuotanut veri ei pysäyttänyt kansalaisia, 13. maaliskuuta Donetskin alueella syntynyt Dmytro Tšernjavskyi puukotettiin kuoliaaksi Venäjää tukevien agitaattoreiden hyökättyä Ukrainan yhtenäisyyttä ja EU-integraatiota tukeneiden mielenosoittajien kimppuun. Tämänkin traagisen tapahtuman jälkeen kansalaiset lähtivät kadulle tukeakseen vapaata Ukrainaa. Viimeiset uutta hallintoa ja Ukrainan yhtenäisyyttä tukevat mielenosoitukset järjestettiin Donetskissa niinkin myöhään kuin huhtikuun lopulla 2014. Tuolloin kaupunki oli siirtymässä anarkiaan, Ukrainalle lojaaleiden poliisien oli lähes mahdotonta suojella kansalaisia ”Putinin turistien” ja agitaattoreiden hyökkäyksiltä. Tuolloin, huhtikuussa 2014, väkivalta ja sota olivat jo saapuneet Ukrainan itäisiin osiin venäläisoperaattoreiden myötä, näitä joukkoja johti Krimin niemimaan miehitykseen osallistunut venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin.

Me emme unohda!

Слава Україні!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Teoksesta The Celestial Hundred – Небесна сотня, s. 114.

2. Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä): Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta, s. 57.

3. https://web.archive.org/web/20180321063254/http://www.worldaffairsjournal.org/blog/alexander-j-motyl/free-donetsk 

4. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/03/ukrainan-sodan-taustaa-havaintoja.html 

Kirjoituksessa olen hyödyntänyt myös aiempia kirjoituksiani lähteineen, Taivaallisen sotnian muistolle sekä Maidanilta ”Putinin turisteihin”.

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” – Serhyi Nigoyan.

 

#StandWithUkraine 

Helmikuu 2014 – Venäjä miehitti Krimin niemimaan

 

Venäjän pääministeri Mihail Mišustin totesi taannoin, pahaenteiseen sävyyn, että Krimin, ontuva – romahduspisteessä oleva, vesihuolto on kyettävä varmistamaan – entä, kuinka tähän tilanteeseen on päädytty? Kyetäksemme vastaamaan tähän kysymykseen on meidän palattava ajassa taaksepäin helmikuuhun 2014, jonka seurauksista Krimin niemimaalla nykyään kärsitään muun muassa puutteellisen vesihuollon muodossa. Helmikuussa 2014, samanaikaisesti Sotšin talviolympialaisten aikaan, Venäjä käynnisti operaation, joka tähtäsi Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan miehitykseen.

”Pieniä virheitä miehiä” Krimin niemimaalla. (1)

Venäjä aloitti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Hetkenä, jolloin Kiovan kaduilla virtasi kansalaisten veri Janukovitšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän voimakkaalla tuella, ukrainalaisten taistelua vapaudesta. Kiovassa kello oli jo lyönyt viimeiset lyöntinsä Viktor Janukovitšille, kansalaisiaan murhaavan hallinnon taholta kyse oli enää hävityn kamppailun venyttämisestä, mutta satoja kilometrejä Kiovasta etelään Krimin niemimaalla kello oli liikahtamassa juuri päinvastaiseen suuntaan.

Ennen Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitykseen johtanutta sotilasoperaatiota, niemimaalle oli sijoitettu Ukrainan ja Venäjän välisen sopimuksen perusteella pääosa Venäjän Mustanmerenlaivaston joukoista. Niemimaalle sijoitettuihin joukkoihin kuului muun muassa 68. rannikkopuolustusprikaati, Sevastopoliin sijoitettu 810. erillinen merijalkaväenprikaati, Gvardiisken ja Katšan lentokentille sijoitettuja joukkoja kalustoineen, lisäksi Venäjän Mustanmeren laivaston 31. koekeskus toimi Feodosiassa. Venäjän Krimin niemimaalle sijoitettujen joukkojen kokonaisvahvuus oli vuoden 2014 alussa noin 11 000 sotilasta, mutta ainoastaan 810. merijalkaväkiprikaatin 2 000 sotilasta voidaan laskea taisteleviksi joukoiksi.

Vuoden 2014 alussa Ukrainan asevoimien joukkojen kokonaisvahvuus Krimin niemimaalla oli 22 000 sotilasta, joista suurin osa kuului merivoimiin. Joukkoihin kuului muun muassa 36. erillinen mekanisoitu rannikkopuolustusprikaati Perevalnessa, 1. erillinen merijalkaväkipataljoona Feodosiassa ja 501. erillinen merijalkaväkipataljoona Kertšissä sekä 56. erillinen kaartinpataljoona Sevastopolissa. Simferopoliin oli sijoitettu 406. erillisen prikaatin tykistöryhmä, Sevastopoliin 25. ja 85. erilliset meritorjuntaohjuspataljoonat, ja ilmatorjuntarykmentit Feodosiaan, Jevapatorijaan sekä Sevastopoliin. Lisäksi Krimillä oli Ukrainan sisäministeriön alaisia aseistettuja joukkoja 2 500 henkilön verran sekä rajavartiopalvelun 5. rannikkovartio-osasto Balaklavassa, 23. rannikkovartio-osasto Kertšissä ja erillinen Spetsnaz-pataljoona sijoitettuna Jaltaan.

 

Venäjän miehitysoperaation alku

Vahvistamattomien tietojen mukaan ensimmäiset havainnot venäläisten poikkeuksellisesta aktiivisuudesta Krimin niemimaalla tehtiin jo tammikuussa 2014, sen sijaan ensimmäiset varmistetut sotilasoperaatioon viittaavat toimet suoritettiin 20. helmikuuta 2014. Tuolloin 810. merijalkaväkiprikaati ryhmitti joukkoja Gvardiisken lentoasemalle sekä tehosti vartiointia ja valmiutta Sevastopolissa. Edellä kuvatut toimenpiteet olivat todennäköisesti osa Krimille laadittua ja vuosien ajan ylläpidettyä varautumissuunnitelmaa, jonka toimeenpanon valmistelu käskettiin toteuttaa juuri 20. helmikuuta.

Viitteitä laajemmasta operaatiosta saatiin pari päivää myöhemmin 22. helmikuuta 2014, kun maahanlaskujoukkojen 45. erillinen Spetsnaz-prikaati lähti tukikohdastaan Kubinkasta koko vahvuudellaan todennäköisesti Anapaan. Myös Toljattiin sijoitetun 3. erillisen Spetsnaz-prikaatin ja Tamboviin sijoitetun 16. erillisen Spetsnaz-prikaatin valmiutta kohotettiin ja niistä siirrettiin osastot todennäköisesti Rostov-na-Donuun. Tuolloin Mustanmeren itärannikolle, Novorossijskin lähelle Venäjälle sijoitetun 7. ilmarynnäkködivisioonan valmiutta kohotettiin. On todennäköistä, että joukkosiirtojen ajoittamisella Sotšin olympialaisten ajalle tavoiteltiin harhauttavaa vaikutusta. Sotšin kaupunki ja olympia-alue sijaitsivat Mustanmeren itärannikolla noin 200 km Novorossijskista kaakkoon.

Varsinaiset joukkojen siirrot Venäjältä Krimille käynnistyivät 23. helmikuuta kuluessa, jolloin venäläissotilaiden havaittiin nousevan maihinnousualuksiin Novorossijskin satamassa. Helmikuun 24. päivä Sevastopolin edustalle saapui viisi maihinnousualusta, jotka kiinnittyivät laituriin 25. päivän kuluessa. Venäjän Mustanmeren laivaston kuljetuskapasiteetti huomioiden osastolla on kyetty kuljettamaan noin 1 500–2 000 sotilasta.

Venäjän Mustanmeren laivastoon maihinnousualukset:

alusluokka	lukumäärä	kuljetuskyky, sotilaita	kuljetuskyky, rahtia
Alligator	3	300–425	20 tstpsv tai 40 APC tai 1000 tn lastia
Ropucha-I	3	200–340	10 tstpsv tai 12 BTR tai esim. 500 tn lastia
Ropucha-II	1	200–340	sama kuin Ropucha-I

 

Joukkosiirrot osoittavat, että Venäjä oli aloittanut Vakkauksen mainitseman operatiivistaktisen muodostelman tai Vahruševin esille tuoman itsenäisen operaatioryhmän muodostamisen sotilaallista operaatiota varten. (Viittaan lähteissä mainitun kapteeni Jarkko Koistisen diplomityön havaintoihin, alalukuun 3,5).

Alueellisen ”separatismin” kasvualustaksi muodostui kansallisen juhlapäivän vietto 23. helmikuuta, jolloin Sevastopolissa, ja muissa kaupungeissa venäläismielisten (käytännössä Kremlin harjoittamaa politiikkaa tukevia henkilöitä) järjestämissä kansankokouksissa kiistettiin Ukrainan uuden hallinnon laillisuus. Kansankokouksissa vaadittiin myös ”itsepuolustuksellisten” miliisijoukkojen perustamista, samalla aloitettiin väen rekrytointi niihin. Krimin parlamentin jäsen Sergei Aksjonov vetosi myös julkisesti Venäjän presidentti Vladimir Putiniin avun saamiseksi.

Moldavialaistaustaisen Sergei Aksjonovin isä oli Pohjois-Moldavian venäläisyhteisön johtaja Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin, ja myöhemmin hän tuli tunnetuksi Moldavian itäosien, Transnistrian alueen, venäläismiehitystä tukevana johtohahmona. Sergei Aksjonov muutti 1989 Moldavian alueelta Krimin niemimaalle kirjautuen alueella sijainneeseen sotilasakatemiaan. Neuvostoliiton hajottua Aksjonov kieltäytyi vannomasta sotilasvalaa Ukrainalle, vuonna 1993 hän valmistui Simferopolin rakennusteknisestä sotilaskorkeakoulusta.

Aksjonov tunnettiin 90-luvulla kutsumanimellä ”Goblin”, hänen ollessa poliisiraporttien mukaan Krimin suurimman rikollisjärjestön Seilemin (Salem) jäsen.

Aksjonovin poliittinen ura alkoi Krimillä vuonna 2008, jolloin hänestä tuli Krimin venäläisyhteisön (ven. Русская община Крыма) jäsen, sekä venäläismielisen Krimin kansalaisaktivistiliikkeen jäsen. Vuosien 2008–2009 välillä Aksjonov lainasi lähes viisi miljoonaa dollaria Mykola Kirilchukilta perustaakseen niemimaalle Venäjän yhtenäisyys -puolueen. Puolueen kannatus ei koskaan noussut suuren suureksi, Venäjän miehittäessä niemimaan, puolueella oli kolme edustajaa Krimin niemimaan satapaikkaisessa alueparlamentissa.

Tietyt toimet ja tapahtumat todistavat sen puolesta, että ajatus ”itsepuolustusjoukoista” oli ulkosyntyistä – todennäköisesti aiemmissa niemimaan haltuunottoon tähdänneissä harjoituksissa hiottuja skenaarioita, joilla pyrittiin harhauttamaan ja synnyttämään kuvaa paikallisesta, sisäsyntyisestä, toiminnasta. Se, että juuri muodostettuihin ”itsepuolustusjoukkoihin” solutettiin välittömästi venäläisiä erikoiskoulutuksen saaneita henkilöitä, todistaa omalta osaltaan tämän puolesta.

Paria päivää myöhemmin (25. helmikuuta) Sevastopoliin johtavalle tielle ja niemimaan mantereesta erottavalle Perekopin kannakselle perustettiin kulunvalvontapaikkoja. Tarkastuspisteiden toimeenpanijoiksi osoittautuivat Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovitšille uskolliset, Kiovasta palanneet ja Venäjän riveihin siirtyneet, Berkut-mellakkapoliisit* yhdessä Krimin kasakoiden ja Venäjältä tulleiden Kubanin kasakoiden kanssa. Kasakoiden tehtävänkuvana kerrotaan olleen Sevastopolin suojaaminen sekä alkuvaiheessa niemimaalle sijoitettujen ukrainalaisjoukkojen saartaminen ja uhkailu. Myöhemmin kulunvalvontapaikkoja miehittivät myös venäläisten moottoripyöräkerhojen – pääasiassa Yön susien – jäsenet, jotka kertoivat saapuneensa Krimille turvaamaan niemimaan Venäjään liittämistä sekä auttaakseen taistelussa Kiovan ”fasisteja” vastaan.

Tiedetään myös, että Ukrainan alueella toimineiden Yön susien jäseniä siirtyi tuolloin Krimin niemimaalle turvaamaan Venäjän ”etuja”, myöhemmin tämän saman nähtiin toteutuvan Itä-Ukrainassa.

Krimin niemimaan miehitykseen tähtäävän operaation ensimmäisen vaiheen varsinaiset sotilaalliset toimet alkoivat 26. helmikuuta 2014. Tuolloin Simferopolin ympäristössä havaittiin Venäjän asevoimien BTR-miehistönkuljetusajoneuvoilla liikkuvia osastoja. Todennäköisesti kyseessä oli seuraavana yönä toimeenpannun, Simferopolissa sijainneen, Krimin parlamenttirakennuksen valtausoperaation tiedustelu-, eristys- tai tukijoukkojen ryhmittymisestä. Näkyvän esiintymisen toissijainen tarkoitus saattoi olla tarkoituksellinen voimannäyttö ja samalla tuen osoitus niemimaalle perustetuille ”itsepuolustusjoukoille” ja muille Venäjän hallintoa tukeville ryhmille, nimittäin helmikuun 26. päivä tuhansia Krimin tataareja ja Krimin Euromaidan liikkeen jäseniä kokoontui Krimin parlamentin edustalle osoittamaan tukea yhtenäiselle Ukrainalle ja Ukrainan uudelle hallinnolle. Samana päivänä Krimin tataarit yhdessä niemimaan muiden kansallisuuksien perusti omat itsepuolustusjoukot turvaamaan moskeijoita, kirkkoja ja muita kohteita venäläismielisiltä ”itsepuolustusjoukoilta”. Helmikuun 26. päivän yhteenotoissa eri ryhmien välillä Simferopolissa kuoli kaksi siviiliä parin tusinan saadessa eri asteisia vammoja.

Simferopol 26. helmikuuta 2014. (2)

Aktiivinen sotilaallinen toiminta käynnistyi aamuyöstä 27. helmikuuta 2014, jolloin 50–60 ”itsepuolustusjoukkojen” taistelijaksi itseään väittänyttä tunnuksetonta taistelijaa valtasi Krimin alueparlamentin, nostaen Venäjän lipun rakennuksen katolle. Myöhemmin on käynyt ilmi, kyseisen osaston koostuneen Venäjän asevoimien erikoisjoukkojen sotilaista.

Iltapäivällä (27. helmikuuta) parlamentille saapui Krimin parlamentin jäseniä, jotka aloittivat hätäkokouksen venäläisjoukkojen miehittämässä parlamenttirakennuksessa. Ylivoimaisella enemmistöllä päätettiin muiden muassa erottaa Ukrainan uudelle hallitukselle uskollinen Krimin autonominen hallitus ja järjestää toukokuussa kansanäänestys niemimaan asemasta. Krimin parlamentin kokoontuminen (vajaalukuisena) venäläisjoukkojen valtaamaan rakennukseen – päättämään niemimaan asemasta – vahvistaa käsityksen tämän ”separatismin” organisoimisesta ennalta. Ennen ”äänestystä” edustajilta kerättiin matkapuhelimet ja muut viestintälaitteet pois, puolueettomien medioiden edustajien ei sallittu olla läsnä äänestyksissä. Eräiden parlamentaarikkojen mukaan heitä uhattiin ennen ”äänestystä”; myös sellaisille parlamentaarikoille, jotka eivät olleet paikalla äänestyshetkinä merkittiin annettu ääni. Venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin sanoi tammikuussa 2015 antamassaan haastattelussa Krimin niemimaan alueparlamentin jäsenten äänestäneen pakotettuna Venäjän anneksaation puolesta. (3)

Venäjän asevoimien onnistui miehittää Krimin niemimaan Ukrainalta nopeasti ja tehokkaasti. Kyse on miehittämisestä, mikä on itsessään määritelmänä hyvin merkittävä, koska Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat yksiselitteisesti laittomia, joten miehitetyllä niemimaalla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat laittomia, vaikka niiden taustalla olisi jonkin väestönosan tahtotila. (4)

Venäjän Läntisessä sotilaspiirissä ja osassa Keskistä sotilaspiiriä käynnistettiin laaja valmiustarkastus 26. helmikuuta 2014. Vaikka suurin osa harjoitusjoukoista keskitettiin Ukrainasta kaukana sijaitseviin kohteisiin, tuhansia Spetsnaz- ja maahanlaskujoukkojen sotilaita siirtyi sen aikana Krimille, kun Uljanovskin lentotukikohdasta lähti 26.–27. helmikuuta 2014 neljäkymmentä Iljushin Il-76 kuljetuskonetta. Yli kymmenen koneista laskeutui Mustanmeren itärannikolla sijainneen Anapan lentokentälle. Seuraavana päivänä (28. helmikuuta) joitakin niistä havaittiin Krimillä. Toisaalta valmiusharjoituksen ilmoitetun vahvuuden 150 000 sotilasta muodostivat Ukrainan hallituksen näkökulmasta uhkaavan hyökkäysvoiman, jota se ei voinut jättää huomiotta.

 

Toisen vaiheen sotilaalliset operaatiot Krimin niemimaalla

Aamuyöllä 28. helmikuuta 2014 noin komppanian vahvuinen venäläisosasto eteni vapaasti Ukrainan 204. taktisen lentoprikaatin tukikohtaan Belbekissä, Krimin niemimaan länsirannikolla. Samanaikaisesti venäläiset erikoisjoukkojen sotilaat ottavat haltuun Simferopolin kansainvälisen lentoaseman sekä kentän lennonjohdon.

Samaisena aamuna Kertšinsalmen yli lensi kolme Mil Mi-8 -kuljetushelikopteria, kahdeksan luvattomasti ilmatilaan tulleen Mi-35M Hind-E-taisteluhelikopterin saattamana. Helikoptereissa kuljetettiin 431. erillisen meritiedustelun Spetsnaz-aseman joukkoja niemimaan länsiosaan.

Myöhemmin  samana päivänä ainakin kahdeksan Anapan alueelta lähtenyttä ja kuljetuskapasiteettinsa puolesta noin 1 500 sotilaan siirtämisen mahdollistanutta Iljushin Il-76 -kuljetuslentokonetta laskeutui ilman lupaa Gvardiisken lentokentälle Simferopolin pohjoispuolelle. Edelleen samana päivänä Ukraina lähetti ilmaan kaksi Sukhoi Su-27 ilmaherruushävittäjää ilmoittaen varautuvansa pudottamaan kaikki ilmatilaansa loukkaavat lentokoneet. Uhkaus keskeytti Venäjän aloittamat joukkojen siirtolennot Krimin niemimaalle useiksi vuorokausiksi.

Iltapäivällä 28. helmikuuta Sevastopolissa luvallisesti laituriin kiinnittyneestä Venäjän Mustanmeren laivaston maihinnousualuksesta jalkautui ilman Ukrainan lupaa 300 merijalkaväen sotilasta (382. erillinen merijalkaväkipataljoona). Edelleen samana päivänä Sevastopoliin kuljetettiin meritse noin komppanian vahvuiset osastot 10. ja 24. Spetsnaz-prikaateista.

Venäjällä, presidentti Putin pyysi lupaa asevoimien joukkojen käytölle Krimillä etnisten venäläisten suojelemiseksi parlamentilta maaliskuun 1. päivän aikana.

Suurin osa operaation toisen vaiheen joukkojen noin 3 000–3 500 sotilaasta siirrettiin Krimin niemimaalle vain kolmessa vuorokaudessa ilma- ja merikuljetuksilla. Keskeisen sijaintinsa ansiosta operaation logistiseksi keskukseksi muodostui Venäjällä Anapan lentokenttä, jonne joukkoja keskitettiin kauempaa Venäjältä jo operaation alkuvaiheessa. Lentokenttä sijaitsee merikuljetusten lähtösatamina käytetyistä Kertšin-salmen lauttaterminaalista 70 kilometrin ja Novorossijskin laivastotukikohdasta 50 kilometriä päässä. Anapasta toteutettiin myös suoria ilmakuljetuksia Krimin lentokentille, esim. Gvardiiskeen 28. helmikuuta 2014.

Helmikuun 28. ja maaliskuun 11. välisenä aikana venäläiset laivaston alukset kävivät Krimin satamissa 15 kertaa, venäläisiä helikoptereita ja lentokoneita niemimaalle laskeutui 48 kertaa ja Kertšin-salmen ylitti kymmenen saattuetta yhteensä 139 ajoneuvon vahvuudella.

Lisäjoukkojen saapuminen edellytti logistisen kapasiteetin kasvattamista myös Krimillä. Venäläisen yliopiston osin käyttämille ja muuten tyhjillään olleille, 1800-luvulta peräisin oleville Lazarevskijen kasarmeille Sevastopoliin perustettiin logistinen keskus, jota käytettiin samalla joukkojen majoittamiseen.

Operaation toinen vaihe laajeni maapuolustuksen kohteisiin 2. maaliskuuta. Tuolloin eri puolella niemimaata havaittiin pataljoonan ja komppanian suuruisia kuorma-autoilla ja panssaroiduilla Tigr-ajoneuvoilla liikkuvia osastoja, jotka saivat edetä kohtaamatta vastarintaa silloinkin, kun sotilaat ryhmittyivät kohteilleen.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan maan pidättyväinen linja johtui ennen kaikkea pyrkimyksestä varmistaa miehitetyn Krimin niemimaan asemaa koskevan kansanäänestyksen häiriötön toteutus 16. maaliskuuta 2014. Toisaalta korostetaan myös psykologista painostuksen ja Venäjän puolelle loikkaamaan houkuttelemisen vuorottelua valittuna menetelmänä, jota tuettiin Venäjän valtionjohdon strategisella viestinnällä.

Esitetyt arviot Venäjän joukkojen toiminta-ajatuksesta ovat oikeansuuntaisia. Krim ja sen sotilaallinen infrastruktuuri haluttiin Venäjän hallintaan pysyvästi ja alueen väestö haluttiin sitouttaa uuteen asetelmaan alusta alkaen. Taistelut ukrainalaisjoukkojen kanssa olisivat todennäköisesti heikentäneet venäläisjoukkojen osakseen saamaa hyväksyntää ja kiistäneet ”separatismin” käynnistämisvaiheessa toimille hankitun näennäisen oikeutuksen. On mahdotonta tietää, olisiko operaatio keskeytetty, jos Ukrainan joukot olisivat ryhtyneet merkittäviin vastatoimiin ja aiheuttaneet venäläisille huomattavia tappioita. Selvää on, että operaation korkeaa riskitasoa pyrittiin kompensoimaan venäläisjoukkojen läsnäolon kiistämisellä sekä ”itsepuolustusjoukkoja” ja ulkoistettuja toimijoita, kuten Yön susia, käyttämällä.

Venäjän miehitysoperaation aikana (20. helmikuuta – 26. maaliskuuta 2014) menehtyi kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta ja yksi Krimin niemimaan venäläismielisten ”itsepuolustusjoukkojen” militantti. Mielenosoituksissa ja muissa yhteenotoissa menehtyi yhteensä kolme siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa merkittävästi suuremmaksi. Varsinaisen sotilasoperaation kuluessa venäläismielisten ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta pidätettiin tai kaapattiin lukuisia yhtenäistä Ukrainaa tukeneita paikallisia – heidän joukossa oli myös rauhanomaisesti miehitystä vastustanut Krimin tataari Reshat Ametov, joka kaapattiin ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta maaliskuun 3. päivä. 2014. Maaliskuun 16. päivä hänen runneltu ruumiinsa löydettiin Belogorskin ulkopuolelta. (5)

Paikallisten, Venäjän miehitystä rauhanomaisesti vastustavien, asukkaiden painajainen alkoi helmikuussa 2014 jatkuen edelleen.

 

Huomioita loppuun

Maaliskuuhun 2015 mennessä Venäjä oli ryhmittänyt Krimille varovaistenkin arvioiden mukaan vähintään 26 000 sotilasta, mukaan lukien Mustanmeren laivaston 13 000 sotilasta. Joidenkin arvioiden mukaan Venäjän asevoimien joukkomäärä niemimaalla saattoi nousta jopa 40 000 sotilaaseen. Miehitetylle Krimin niemimaalle perustettiin myös ns. Krimin ”aluepuolustusprikaateja” Venäjän toimesta, näiden organisaatioiden taustalta löytyy venäläiskenraali Nikolai Pankov. (6) Ja tästä pääsemme kirjoituksen alussa esittämääni Venäjän pääministeri Mihail Mišustinin toteamukseen niemimaan vesihuollon varmistamisesta.

Venäjän miehitti niemimaan seitsemän vuotta sitten, sen jälkeen maa on käyttänyt huomattavia summia niemimaan militarisointiin, sillan rakentamiseen niemimaalle mutta se ei ole kyennyt varmistamaan niemimaan vesihuoltoa. Ennen miehitystä niemimaan vesihuolto oli riippuvainen Dnepriltä niemimaalle kaivetusta kanaalista, jonka Ukraina sulki miehityksen myötä.  Kanaalin kautta niemimaalle virtasi valtaosa (jopa 85 prosenttia) niemimaan alueella tarvittavasta vedestä. Viime vuonna niemimaan vesivarastot kuivuivat merkittäviltä osin, tilannetta heikensivät Venäjän toimet. Se johti eräistä merkittävimmistä tekojärvistä käyttö- ja juomavettä maan asevoimien tarpeeseen, mikä lisäsi siviileiden kuin myös maanviljelyn vesipulaa.

Niemimaan miehitys on itsessään laiton toimenpide, mutta lisääntyvä vesipula yhdistettynä Venäjän hallintoon kohdistuvaan voimakkaaseen sisäpoliittiseen paineeseen, lisää entisestään Ukrainaan kohdistuvaa uhkaa. Pyrkiikö Venäjä ratkaisemaan miehittämänsä niemimaan ongelmat ainoalla osaamallaan tavalla yrittäen samalla siirtää katseet kotimaan ongelmista maan rajojen ulkopuolelle? Vuosi 2020 oli monella tapaa huolestuttava miehitetyllä Krimin niemimaalla, kuluva vuosi on alkanut samansuuntaisena. En ryhdy spekuloimaan mahdollisella Venäjän offensiivilla, Ukrainan on kuitenkin perusteltua valmistautua siihen, että Venäjä pyrkii ratkaisemaan ongelman (vesihuolto) tavalla tai toisella, jolloin voimankäyttö on yksi potentiaalinen keino.

 

Marko

 

Lähteet:

1. ”Pieniä vihreitä miehiä Krimillä”, kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

2. https://www.liveinternet.ru/users/6209540/post450433531/ 

3. https://www.kyivpost.com/article/content/war-against-ukraine/putins-narrative-on-crimea-annexation-takes-an-evolutionary-leap-383183.html 

4. Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, s. 124.

5. https://www.hrw.org/news/2014/03/18/crimea-disappeared-man-found-killed 

6. https://informnapalm.org/en/russia-loses-control-over-self-defense-of-crimea/ 

Lähteenä käytetty myös Prometheus NGO:n kustantamaa “Crimea Behind the Curtain Guide to the Occupied Zone” ja Maanpuolustuskorkeakoulun Yleisesikuntaupseerikurssilla tehtyä kapteeni Jarkko Koistisen diplomityötä “GEORGIASTA UKRAINAAN – VENÄJÄN SOTATAITO JA TAISTELUPOTENTIAALI ASEELLISISSA KONFLIKTEISSA” sekä ukrainalaisen, jo edesmenneen, Dmytro Tymchukin havaintoja keväältä 2014.

*: Ukrainalaisia, Krimille sijoitettuja, Berkut-yksiköitä oli miehitetty kevättalvella 2014 myös venäläisillä sotilailla. Informnapalmin artikkelissa ”How ‘Ukrainian Berkut Officer’ from Russian Ulyanovsk Assaulted Crimean Parliament Back in 2014” aiheesta.