”Maybe I’m naive. But I believe that evil
must not win” Serhyi Nigoyan – Euromaidanin ensimmäinen kuolonuhri. (1) Nigoyan menehtyi vul.
Hrushevskohon yhteenotossa saamiinsa ampumahaavoihin varhain aamulla 22.
tammikuuta 2014. Kyseisessä yhteenotossa menehtyi myös valkovenäläistaustainen,
kansallismieliseen UNA-UNSOon kuulunut, Euromaidan-aktivisti Mihail Žyznevskyi.
Tänään uskaltanee kirjoittaa,
että maailma totisesti muuttui helmikuun 2014 tapahtumien seurauksena. Kiovan
keskustan kaduilta ja Maidan Nezalezhnostilta eli Itsenäisyydenaukiolta
on kuljettu pitkä matka, jonka kuluessa monen maailmankuvaa on horjutettu –
monella se on myös romahtanut menneiden vuosien tapahtumien myötä. Moni on
joutunut tarkistamaan käsityksiään ympäröivästä maailmasta, Venäjästä ja
lopulta itsestään – minäkin. Tarkoitukseni ei nyt ole kirjoittaa itsestäni,
eikä suoranaisesti Venäjästäkään, vaan muutama sana ihmisistä, jotka
mahdollistivat muutoksen. Ihmisistä, jotka nousivat sortoa ja
epäoikeudenmukaisuutta vastaan, eivät itsensä, vaan tulevien sukupolvien
tähden. Helmikuisina päivinä 2014 minulle kirjoitti ukrainalainen – Oranssiin
vallankumoukseen aikoinaan osallistunut – L:
”Eivät he lähteneet Maidan
Nezalezhnostille itsensä vaan lastensa ja lastensa lasten tähden, jotta heillä
olisi tulevaisuus”.
Tämä meiltä, jotka elämme
vakaassa demokratiassa, usein unohtuu. Ukrainalaiset eivät tuolloin lähteneet
kadulle itsensä vaan tulevien sukupolvien hyvinvoinnin vuoksi. He halusivat
lapsilleen paremman, turvatumman, tulevaisuuden kuin mitä heillä itsellään oli.
He halusivat lastensa syntyvän maahan ja kasvavan maassa, jossa olisi toimiva
oikeuslaitos, joka demokratiana kytkeytyisi länteen ollen osa eurooppalaista
perhettä idän – totalitaarisen Venäjän – sijaan.
Taivaallinen sotnia, kesäkuu 2014. © Marko Enqvist, Kiova – Ukraina. |
Maidan Nezalezhnostin ympäristö
Kiovan keskustassa muuttui helmikuun 18.–21. päivä 2014 sotatantereeksi,
sittemmin Venäjälle paenneen, Ukrainan silloisen presidentin Viktor
Janukovytšin hallinnon pyrkiessä kukistamaan raakaa voimaa käyttäen
marraskuussa 2013 alkaneen Euromaidan-kansanliikkeen. Helmikuun 20. päivä jää
historiaan Euromaidanin verisimpänä päivänä, jolloin kymmeniä ukrainalaisia
menehtyi taisteluissa hallinnon erikoisjoukkoja sekä Venäjältä Viktor Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneita
tarkka-ampujia vastaan. Päivä jää Kiovan verilöylyn ohella historiaan myös
päivänä, jona Venäjä aloitti Krimin niemimaan valtaukseen tähtäävän
operaationsa lyöden samalla ensitahdit käynnissä olevalle sodalle, joka laajeni
24. helmikuuta 2022 Venäjän aloitettua monen rintaman offensiivin tavoitteenaan
Ukrainan nujertaminen. Tänään, helmikuussa 2023, ukrainalaiset taistelevat taivaallisen
sotnian hengessä meidän kaikkien puolesta!
Ukrainassa muistetaan vuosittain
näitä reilua sataa vapauden puolesta Maidan Nezalezhnostilla ja muualla
Kiovassa sekä Ukrainassa henkensä antanutta – heitä kutsutaan taivaalliseksi
sotniaksi (ukr. Небе́сна Со́тня). Sotnia itsessään on
sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen
eskadroonaa. Taivaallinen sotnia on siis taivaallinen eskadroona.
Kiovan keskustaan, Maidan
Nezalezhnostille ja ympäröiville kaduille, kerääntyi ympäri vuorokautisesti,
marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 tuhansia ukrainalaisia puolustamaan
vapautta ja demokratiaa. Heidän tavoitteena oli muuttaa maansa suunta. He
olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan
Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi, vapauden puolesta taistelevaksi leiriksi!
Nämä kansalaiset olivat valmiit uhraamaan kaikkensa vapautensa puolesta, onnistuen
lopulta ajamaan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin pakoon Kiovasta ja
Ukrainasta. Kansansa ja maansa pettänyt Janukovytš pakeni lopulta venäläisten
avulla Venäjälle.
Itsenäisyydenaukiolle saapui
ukrainalaisia kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista
työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan
yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin
palvellut, Ivan Nakonetšnyi, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013
lähtien menehtyen vul. Instytutskan yhteenotossa 19. helmikuuta 2014 saamiinsa
vammoihin. Nuorimpien yhteenotoissa menehtyneiden ollessa alle parikymppisiä,
kuten Dmitro Maksimov, 38. itsepuolustuslegioonan jäsen Ustym Holodnjuk
ja Nazar Voitovitš. Timo Hellenberg kirjoittaa osuvasti
osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta:
”Kaiken kaikkiaan
rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus
päättäjien suuntaan: ’Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä’. Maidanille
tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä
olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen
lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)
Kirjassa toistuu lukuisia kertoja
Hellenbergin silminnäkijähavainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli
tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Kyse ei ollut
ulkomaiden interventiosta; eikä äärioikeiston hyökkäyksestä. Euromaidan oli
tavallisen kansan protesti ja hätähuuto, jolla he protestoivat korruptoitunutta,
valtaa itselleen haalivaa valtiojohtoa vastaan. Omien havaintojeni perusteella
voin allekirjoittaa Hellenbergin havainnon. Ukrainalaiset kaipasivat muutosta,
he asettivat toivonsa EU-assosiaatiosopimukseen, siihen, että sen
allekirjoittaminen avaisi tien yhteiskunnallisille uudistuksille. Se, että Viktor
Janukovytš jätti sopimuksen allekirjoittamatta oli se viimeinen korsi, joka
katkaisi kamelin selkärangan. Kansa ei enää sietänyt epäoikeudenmukaisuutta
sekä vallanväärinkäyttöä.
Maanlaajuinen Euromaidan
Useimmille meistä Kiovassa järjestetyt
Euromaidan mielenosoitukset ovat tuttuja, tuolloin harvemmin mainittiin sitä,
että Euromaidania tukeva liikehdintä oli käytännössä koko maan laajuinen.
Kiovan Euromaidania tukevia mielenosoituksia järjestettiin kautta Ukrainan
lännestä maan itäisimpään kolkkaan ja pohjoisesta etelään aina Krimille saakka.
Myös niillä alueilla, joita Venäjä nyt miehittää, järjestettiin useita
Euromaidania ja lopulta Ukrainan yhtenäisyyttä tukeneita mielenosoituksia.
Eräitä Ukrainassa
järjestetyistä Euromaidan tukimielenosoituksista. |
Itä-Ukrainassa järjestettiin
ensimmäiset Euromaidania tukevat mielenosoitukset jo marraskuun 2013 lopulla.
Donetskissa 26. marraskuuta kymmeniä mielenosoittajia osallistui
Euromaidan-tukimielenosoitukseen. Joulukuussa järjestetyt tukimielenosoitukset
olivat jo merkittävästi suurempia. Donetskissa noin 500 henkeä kokoontui
mielenosoitukseen joulukuun 2013 lopulla, ja Luhanskissa tuhat varhaisessa
vaiheessa joulukuuta.
Historioitsija Alexander J.
Motyl kuvailee Donetskissa järjestettyä mielenosoitusta seuraavasti – “500
marchers to assemble in Donetsk is the equivalent of 50 000 in Lviv or 500 000
in Kiev” – kuvaus kertoo erinomaisesti sen, kuinka paljon silloisen
presidentti Viktor Janukovytšin tukialue erosi merkittävästä osasta Ukrainaa. (3)
Eräs merkittävimmistä tekijöistä eroon Donetskin alueen ja muun Ukrainan
välillä oli Viktor Janukovytšin aluetta suosinut politiikka sekä paikallinen,
vuosia kestänyt koheesiota rikkonut viestintä, jossa korostettiin alueellisia
eroja Ukrainan yhtenäisyyden sijaan.
Tämän lähes propagandistisen
viestinnän ja aktivismin taustalta löytyi Alueiden puoleen ohella Venäjään
kytkeytyvät oligarkit sekä paikallispoliitikot ja aktivistit kuin myös
venäläiset organisaatiot. Aleksandr Duginin ajatuksista liikkeelle
lähteneet liikkeet, Evraziyskiy soyuz molodezhi ja Mezhdunarodnoe
evraziyskoe dvizhenie, levittivät verkostojensa kautta eurasianismia (tai
neo-eurasianismia) Venäjän naapurimaihin pyrkien synnyttämään niissä sisäistä
hajaannusta sekä poliittisia liikkeitä, joiden tavoitteet sopivat yksiin
Venäjän tavoitteiden kanssa. (4) Näiden liikkeiden ideologisille ”nuorisoleireille”
osallistui väkeä etenkin itäisestä Ukrainasta, miehiä ja naisia, joista osa
nousi (hetkeksi) merkittävään rooliin Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan
alueilla vuosien 2014 ja 2015 aikana. (5)
Tavattoman usein vaille huomiota
jää Euromaidanin tueksi 30. marraskuuta 2013 Kiovassa luotu auto-Maidan
(ukr. Автомайдан), jolla silläkin oli toimintaa kautta Ukrainan – ei
pelkästään Kiovan alueella. AutoMaidanin tehtäviin kuului muun muassa
polttopuiden, polttoaineen ja renkaiden toimittaminen mielenosoituksiin,
loukkaantuneiden vieminen sairaanhoitoon ja muunlainen toiminnan tukeminen ja
vapaaehtoispartiointi kaduilla.
Vallan jo vaihduttua Ukrainassa
ja Venäjän aloittaman Krimin niemimaan miehitysoperaation jo alettua, Donetskissa
järjestettiin maaliskuussa 2014 lukuisia tuhansia ihmisiä koonneita Ukrainan
uutta hallintoa ja maan yhtenäisyyttä sekä EU-assosiaatiosopimusta tukeneita
mielenosoituksia.
Edes maaliskuun
mielenosoituksissa vuotanut veri ei pysäyttänyt kansalaisia, 13. maaliskuuta
Donetskin alueella syntynyt Dmytro Tšernjavskyi puukotettiin kuoliaaksi
Venäjää tukevien agitaattoreiden hyökättyä Ukrainan yhtenäisyyttä ja
EU-integraatiota tukeneiden mielenosoittajien kimppuun. Tämänkin traagisen
tapahtuman jälkeen kansalaiset lähtivät kadulle tukeakseen vapaata Ukrainaa.
Viimeiset uutta hallintoa ja Ukrainan yhtenäisyyttä tukevat mielenosoitukset
järjestettiin Donetskissa niinkin myöhään kuin huhtikuun lopulla 2014. Tuolloin
kaupunki oli siirtymässä anarkiaan, Ukrainalle lojaaleiden poliisien oli lähes
mahdotonta suojella kansalaisia ”Putinin turistien” ja agitaattoreiden
hyökkäyksiltä. Tuolloin, huhtikuussa 2014, väkivalta ja sota olivat jo
saapuneet Ukrainan itäisiin osiin venäläisoperaattoreiden myötä, näitä joukkoja
johti Krimin niemimaan miehitykseen osallistunut venäläinen tiedustelu-upseeri Igor
Girkin.
Me emme unohda!
Слава Україні!
Marko
Lähteet:
1. Teoksesta The Celestial Hundred – Небесна сотня, s. 114.
2. Timo Hellenberg ja Nina
Leinonen (nyk. Järvenkylä): Silminnäkijät – Taistelu
Ukrainasta, s. 57.
4. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html
5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/03/ukrainan-sodan-taustaa-havaintoja.html
Kirjoituksessa olen hyödyntänyt myös aiempia kirjoituksiani lähteineen, Taivaallisen sotnian muistolle sekä Maidanilta ”Putinin turisteihin”.
”Maybe I’m naive. But I believe that evil must
not win” – Serhyi
Nigoyan. |
#StandWithUkraine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi ei kommentointia.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.