Suomi: varautumisen suurvalta mutta aina on parannettavaa ja opiksi otettavaa

 

Suomea pidetään varautumisen suurvaltana, jonka valmistautumiseen ”pahimman varalle” eli viimekädessä sotaan tullaan tutustumaan ulkomailta. (1) Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan ja siviilikohteiden päivittäiset pommitukset on nostanut väestösuojelun globaalisti aiempaa merkittävästi suurempiin otsikoihin – väestönsuojelu on kuitenkin vain osa tätä varautumista.

Varautuminen alkaa päivittäisistä teoista ja yksilöiden sekä perheiden valmistautumisesta (esim. kotivara) yhteiskuntaa koskettaviin kriiseihin, joista äärimmäisin on laajamittaisen hyökkäyssodan kohteeksi joutuminen. Mutta varautuminen henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla tarkoittaa valmistautumista myös muunlaisiin kriiseihin, alkaen myrskytuhojen aiheuttamista (päiviä kestävistä) sähkökatkoista tai laajoista epidemioista, jollaisesta saimme kokemusta muutama vuosi sitten covid-19 muodossa. Covid-19 eli koronavirusepidemia oli monella tapaa oppitunti meille, se paljasti haavoittuvuuksiamme kuin myös sen, että olimme ehkäpä tuudittautuneet liiaksikin ajatukseen ”varautumisen suurvallasta”, ettemme huomanneet sitä, että huoltovarmuutemme ei niin hyvällä tasolla ollutkaan, mitä olimme kuvitelleet. Osaltaan edellinen johtuu myös lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden toimitusketjujen pituudesta, mutta vähäisemmässä määrin myös siitä, ettei huoltovarmuuskeskuksen toiminta ollut täysin ajan tasalla. Covid-19 toimi myös muuten eräänlaisena ”lakmustestinä” yhteiskuntamme päätöksenteolle, kriisinhallinta kestävyydelle jne.

Alustuksesta huolimatta kirjoituksessani en tarkastele yhteiskuntamme kykyä kestää kriisejä – jopa brutaalia hyökkäyssotaa – vaan poimin huomioita ja havaintoja Ukrainasta ja ukrainalaisilta heidän kokemuksistaan kevättalvesta 2014 eteenpäin. Ja vaikka kirjoitukseni on seurausta pohdinnoistani junamatkalta Ukrzaliznytsjan eli Ukrainan rautateiden kyydissä Ivano-Frankivskista ja Vorohtaan, jolloin ikkunasta ulos katsellessani tuumailin, kuinka hyvin mahtaakaan Suomen raideliikenne olla valmistautunut sotaan ja päivittäisiin junaliikenteeseen ja rataverkkoon kohdistuneisiin iskuihin: onko dieselvetureita riittämiin, entä vaunukalustoa jne. niin kirjoituksessani pyrin kuitenkin pysyttelemään ihmisten (tarkemmin ottaen siviileiden) kriisistä sodaksi edenneessä tilanteessa kohtaamistaan ongelmista.

Kaikki havainnot eivät välttämättä käy yksiin (ainakaan kaikkialla) Suomessa, kiitos kattavan väestönsuojelujärjestelmämme, jonka seurauksena tilanne Suomessa on merkittävästi Ukrainaa parempi. Toisaalta eivät kaikki suomalaisetkaan asu väestönsuojien välittömässä läheisyydessä, ja jollei kunnollista kellaritilaa kotipiirissä ole, heidänkin on hyvä muistaa perusteena pysytteleminen ikkunattomassa tilassa ilmahälytyksen aikaan ja huomioida ns. kahden (kantavan)seinän sääntö eli mitä kauempana rakennuksen ulkoseinistä ja katosta on sitä parempi. Tilasta, jonka varustaa omaksi ”väestönsuojaksi” on muistettava poistaa peilit ja muu särkyvä, sirpaloituva materiaali. Mikäli poistaminen on mahdotonta, niin vähintään tällainen kohde pitäisi teipata tai suojata sirpaloitumisen riskin pienentämiseksi.

Samoin huoneiston tai kodin ikkunat on hyvä teipata tai suojata jollakin tapaa sirpaloitumisen vähentämiseksi, ja ilmahälytyksen ollessa käynnissä ulos kajastava valo on syytä minimoida (ei valoja ikkunallisessa huoneessa) syystä, että FPV-droonien ohella uusimpia venäläisiä OWA-lennokkeja eli yhden suunnan hyökkäyslennokkeja on mahdollista ohjata kohteeseen tai niiden algoritmit voi ohjelmoida hakeutumaan ”valaistuun kohteeseen” esim. kerrostaloon, jonka ikkunoista kajastaa valoja, jolloin lopullisen päätöksen kohteesta ja siihen osumisesta voi tehdä lennokkiin asennettu tekoälypohjainen ohjelma.

Ukrainassakin Venäjän sodankäyntitavan ja järjestelmien muuttuminen on muuttanut myös väestönsuojelun ohjeita. Venäjän helmikuun 2022 suurhyökkäystä seuranneiden parin vuoden ajan ihmisiä ohjeistettiin (kotioloissa) pitämään ”kaksi kantavaa seinää” kadun ja oman suojapaikan välillä. Tänään kyseinen ohje sellaisenaan ei ole enää ajantasainen, koska Venäjän käyttämät ballistiset ohjukset ja risteilyohjukset sekä liitopommit tuhoavat kerralla kokonaisia kerrostaloja tai rappukäytäviä, ja Shahed- sekä Geran-tyyppisten OWA-lennokkien tuhovoima on kasvanut siinä määrin, että nekin tuhoavat kerralla huoneistoja tai rakennuksen osia. (2)

Kirjoituksessani en huomioi erikseen kotivaraa, koska viranomaistemme ja päättäjiemme lisäksi medioissa on muistutettu 72 tunnin kotivaran tarpeellisuudesta säännöllisesti, etenkin talvimyrskyjen aikaan, jolloin syrjäseuduilla sähkökatkot voivat kestää tuntien sijaan päiviä. Myös koronapandemia muistutti meitä kotivaran tarpeellisuudesta, kun vakavasti sairastuneena ei välttämättä pääse tekemään tarpeellisia ruokaostoksia kaupassa, eikä meistä kaikilla ole syystä tai toisesta johtuen mahdollisuutta ostaa ruokaa verkkokaupasta ja saada ostoksia toimitettua kotiovelle.

En haluaisi olla alarmisti ja kirjoittaa, että ”kun Venäjä hyökkää Suomeen” mutta elämme maailmassa, jossa sodan mahdollisuus on huomioitava (ja kuka tänne hyökkäisi, jollei Venäjä?), joten kirjoitukselle on näiltäkin osin perustetta. Ja etenkin sille, kuinka tavallinen ihminen voi joutua sen kohtaamaan harmaan vaiheelta siirryttäessä odottamattoman nopeasti sodan todellisuuden. Nimittäin ne ukrainalaiset, joiden kanssa olen eskaloituvasta tilanteesta keskustellut tai joita olen kuunnellut, ovat usein toistaneet huomiona sen, että vaikka sodan ennusmerkit ovat olleet ilmassa, ihminen pyrkii kieltämään ne ja kohdatessasi sodan todellisuuden, huomaat olevasi aivan liian valmistautumaton siihen todellisuuteen.

Suomessa merkittävä osa väestöstä suorittaa varusmiespalveluksen, jonka suorittamisen pitäisi antaa hiukan paremmat valmiudet kohdata sota – toisaalta kuitenkin moni meistä työntää ajatuksen sodasta pois mielestään, mikä voi vaikuttaa psykologisesti siihen, kuinka muuttuvaan tilanteeseen suhtautuu ja kuinka tuolloin toimii. Valmistautuminen ja harjoittelu parantaa aina toimintakykyä. Arjen valmistautumista on sotilaalliseen maanpuolustukseen valmistautumisen lisäksi myös ensiaputaitojen harjoittelu ja ylläpito, kiristyssiteen käytön harjoittelu jne. On järkevää varustaa itselle jo ennalta oma ”ensiapupakkaus”, joka pitää sisällään tarpeellisia ensiapu- ja hoitotarvikkeita. Mutta pelkkä pakkauksen ylläpito ei vielä riitä, on myös opeteltava käyttämään sen sisältämiä tarvikkeita.

Ukrainalaisten oppeja on se, että on myös oltava henkisesti valmistautunut lähtemään hyvin lyhyellä varoitusajalla – käytännössä tarkoittaen sitä, että jättämään koti taakseen ja usein tämä on tarkoittanut sitä, että paluu on hyvin epävarmaa. Ystäväni Donetskissa elivät koko kesän 2014 siten, että olivat pakanneet valmiiksi pienen laukun, jossa oli vaatekerran ja käteisen lisäksi kaikki tarpeelliset dokumentit. Moni heistä teki viimeistään syksyn koittaessa päätöksen ja pakeni Venäjän operaattoreiden miehittämästä kaupungista sen käydessä ukrainalaiselle liian turvattomaksi. Ne, joka viivyttelivät, huomasivat liikkumista ryhdyttävän kontrolloimaan entistä enemmän ja demarkaatiolinjan ylittäminen koko perheen voimin alkoi käydä aiempaa hankalammaksi. Suomessa vastaava skenaario, jossa osa maasta miehitettäisi Venäjän ”nukkevaltioiksi” ei vaihtoehtona ole todennäköisin mutta tästä huolimatta muistutan ihmisiä siitä, että Ukrainan tapahtumien perusteella evakuoitumisen viivyttelystä ei yleensä seuraa hyvää. Kevättalven 2022 suurhyökkäystä seuranneet päivät ja viikot paljastivat sitten sen, mitä seuraa, jos suuria ihmisjoukkoja jää taistelutantereelle tai Venäjän miehittämiin asutuskeskuksiin.

Venäjän sodankäyntitapaa ensimmäisestä Tšetšenian sodasta lähtien tutkittaessa paljastuu se karu seikka, että tavoitteeseen pyrkiessään se käyttää häikäilemättömästi tappavaa voimaa myös siviileihin sekä suojeltuihin kohteisiin. Donbasissa tätä tapahtui vähäisemmässä määrin (vuosina 2014–2021), harva meistä kuitenkaan kiinnitti siihen huomiota, koska selitimme sotaa itsellemme ”sisällissodalla” tai ”separatismilla” vaikka sodan orkesterinjohtajana toimi Venäjä ja sen proxy-joukot yhdessä asevoimien kanssa sotivat Venäjän määrittämin (hyväksymin) keinoin ja nämä keinot sallivat sodankäynnin sääntöjen rikkomisen jo ensimmäisistä viikoista lähtien. Samaan aikaan Venäjä kävi jo toisaalla – Syyriassa – brutaalia sotaa tukiessaan Bašar al-Assadin hallintoa, minkä olisi pitänyt toimia meille hälytyskellona siitä, millaiseen sodankäyntiin Venäjä valmistautuu.

Syyriasta emme ottaneet opiksi, toivottavasti Ukraina toimii herätyskellona ja ymmärrämme sen, miten Venäjä käy sotaansa. Me suomalaiset emme voi tuudittautua siihen uskoon, että hyökkääjä eli Venäjä noudattaa sodankäynnin sääntöjä – se ei noudata! Mikäli se uskoo iskujen pakeneviin siviileihin edistävän tavoitteidensa saavuttamista, se tekee niin.

Venäläisten hyökkäyssodan ja miehitysviikkojen kuluessa tuhoamat autot muodostavat punaruskean ruostuvan metalliröykkiön irpiniläisen metsikön reunassa. Näissäkin autoissa oli joko perheitä pakenemassa miehittäjää tai vapaaehtoisia toimittamassa apua sodan jalkoihin jääneille siviileille.

Pakenevien siviileiden ei kannata kirjoittaa autoihin ”Lapsia” – tieto haavoittuvassa asemassa olevista kohteista todennäköisesti vain vetää tulta puoleensa. Mariupol opetti meille myös sen, ettei suojapaikkoina toimivien rakennusten ulkopuolelle kannata kirjoittaa ”avaruuteen” näkyvin kirjaimin ’LAPSIA’ – tämä toimii kutsuna venäläisille pommikoneille. Päiväkodit, koulut, sairaalat, lääkäriasemat jne. ovat kohteita, joiden tuhoamisen venäläinen uskoo edesauttavan tavoitteeseensa pääsyä. Venäjä onkin viimeisen viikon aikana iskenyt Ukrainassa kaikkiin edellä luettelemiini kohteisiin ja useampaan kertaan. Aiemmin tällä viikolla se pommitti liitopommeilla peruskoulua Sumyn kaupungissa. Pommituksessa kuoli ja loukkaantui siviilejä, loukkaantuneiden joukossa on myös lapsia. (3)

Osassa Ukrainaa lapset joutuivat jo viime vuosikymmenen puolella tutustumaan päiväkodeissa ja kouluissa erilaisiin miinoihin, räjähteisiin ja ansoihin, jollaisia venäläiset (tai heidän proxy-taistelijansa) saattoivat kylvää tai sirotella siviileiden keskuuteen tai jättää maastoon, ja jollaisia pitää varoa. (4) Tänään tätä joutuvat opiskelemaan lapset kaikkialla Ukrainassa. Lapset siinä missä aikuisetkin saattavat sortua virheisiin, mutta josko ajatus siitä, että maasta ei saa poimia mitään, mitä et itse ole pudottanut auttaisi pelastamaan jonkun käden, niin se olisi jo ymmärryksen alku. Etenkin ollessasi alueilla, joita Venäjä on miehittänyt, tulittanut tai pommittanut tai jotka ovat lähellä sotatoimialuetta, on tiedostettava se, että maasta ei pidä poimia mitään mitä ei itse ole pudottanut. Jos olet epävarma – älä ota kohdetta käteesi tai potkaise sitä jalallasi! Venäjän laukaisemien risteilyohjusten, ballististen ohjusten sekä erilaisten lennokkien taistelukärjissä tai -latauksissa voi olla siroteammuksia, mikä tarkoittaa Ukrainassakin sitä, että Venäjän lennokki- ja ohjusiskujen seurauksena siroteammuksia voi löytyä mistä tahansa.

 

Kiusa se on pienikin kiusa

Ja loppuun muistutus siitä, että pienilläkin teoilla voi olla merkitystä vielä siinäkin vaiheessa, kun hyökkäys on alkanut. Meille erilaiset karttaohjelmat ja -applikaatiot ovat tätä päivää mutta entäpä jos niiden sijaan on turvautuminen perinteiseen auki taiteltavaan karttaan, ja tämä kartta on vuosien sijaan vuosikymmeniä vanha?

Venäjän aloittaessa suurhyökkäyksensä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 huomattavalla osalla hyökkäykseen osallistuneista joukoista ei ollut käytössä kunnollisia ja riittävän uusia karttoja. Itse asiassa eräillä Kiovaa pohjoisesta lähestyvillä joukko-osastoilla oli niin puutteelliset kartat, ettei niihin ollut merkitty Tšernobylin ydinvoimalan suoja-aluetta. Vastaavasti osalla Belgorodin alueelta Venäjältä kohti Harkovaa edenneillä venäläisjoukoilla oli vuosikymmeniä vanhoja karttoja, joista puuttui tekoaltaita, kanavia ja tielinjauksia.

Ukrainalaiset havaitsivat venäläisten puutteet jo hyvin varhaisessa vaiheessa, johon he vastasivat pienillä käytännön teoilla mutta kun näitä tekoja tehtiin riittävän paljon, niilläkin alkoi olla merkitystä: tienviittoja poistettiin tai käännettiin osoittamaan päinvastaiseen suuntaan, informaatiokarttoja maalattiin yli tai tuhottiin. Vastaaviin tekoihin on myös Suomessa syytä ryhtyä siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkää maahamme. 

Yksinkertaisimmillaan opaskartan voi sotkea näin.

Mielestäni ainakin eräissä itärajan tuntumassa sijaitsevissa yhdistyksissä on perusteltua jo ennalta tehdä suunnitelmat, kuinka toimia eri rekistereiden kanssa, jos Venäjä hyökkää. Ukrainassa Venäjä kollaboraattoreidensa tuella ”metsästi” ampumaseurojen ja erilaisten maanpuolustusaktiivien ja metsästäjien tietoja. He pyrkivät saamaan haltuunsa jäsenluetteloja jne. ja miehittämillään alueilla erilaiset maanpuolustusaktiivit tai kansalaisaktivistit sekä metsästäjät jne. olivat henkilöitä, jotka pyrittiin ensin rekisteröimään, pidättämään ja metsästäjiltä aseet yritettiin saada haltuun. Tietojeni mukaan venäläiset olivat jo ennalta pyrkineet tiedustelemaan henkilöitä ja varmistamaan avainhenkilöiden olinpaikat. Etelässä Hersonin alueella kollaboraattorit ilmiantoivat venäläisille avainhenkilöitä.

Muistutan vielä sen, ettei missään nimessä pidä kuvitella siviilistatuksen suojelevan ketään. Venäläiset käyttävät myös mielellään heikommassa asemassa olevia henkilöitä välikappaleina saadakseen kohteen antautumaan tai toimimaan haluamallaan tavalla. En ryhdy tässä kuvailemaan sitä, millaisiin tekoihin he saattavat ryhtyä – jokainen meistä on lukenut uutisia ja raportteja Venäjän miehittämiltä alueilta ja sodankäyntitavasta, jossa sotarikokset ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus.  

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/3-12450347

2. https://visitukraine.today/blog/6411/why-the-two-wall-rule-no-longer-saves-lives-how-to-protect-yourself-during-shelling-in-ukraine-in-2025

3. https://x.com/lubinetzs/status/2104955855686783081

4. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/09/miinat-ja-rajahdeansat-tappavat.html 

Kuvat Marko Enqvist. 

Pahaa tahtoa ja rikottuja lupauksia – kuten tavallista Venäjän kohdalla

 

eli ”tulitaukorikkomuksia” ja sotarikoksia

Loppiaisen alla otsikoihin nousi Suomessakin Venäjän johtajan Vladimir Putinin määräys 36 tunnin ”tulitauosta”, jonka oli määrä alkaa tammikuun 6. kello 12:00. Alla lainauksena STT:n ilmoitusluontoinen twiitti, jossa sorruttiin toistamaan Venäjän ilmoitus sellaisenaan.

”Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt Ukrainaan tulitauon huomiseksi ja ylihuomiseksi. Venäjällä on huomenna jouluaatto ja ylihuomenna joulupäivä.” (1)

Ennen kuin syvennytään tarkemmin pohtimaan sitä, kuinka luotettavalla pohjalla tällainen Putinin antama määräys on, on avattava hiukan termiä tulitauko. Tulitauolla tarkoitetaan taukoa, jossa sotivat osapuolet keskeyttävät taistelutoiminnan ja pidättäytyvät toistensa vastaisesta taistelutoiminnasta määräajaksi esimerkiksi aselevon aikaansaamiseksi tai jonkin muun syyn tähden (siviileiden evakuoinnin). Putinin määräyksessä ei ollut kyse sodan osapuolten yhteisestä sopimuksesta, eikä sen voi katsoa olevan luottamusta herättävä, koska Venäjä on viime vuosina kerta toisensa jälkeen rikkonut sopimiaan ja allekirjoittamiaan sopimuksia – näin myös Itä-Ukrainan sotatoimialueella vuodesta 2014 lähtien.

Tulitaukoilmoitukseen oli alun perinkin syytä suhtautua Venäjän poliittisena propagandana, kuten Markku Kangaspuro Helsingin Sanomissa viittaa. (2) Valitettavaa, ettei tätä mekaniikkaa nähty taustalla vaan (ainakin otsikoiden tasolla) asia ilmaistiin lukuisissa medioissa siten, että väärintulkinnan mahdollisuus on suuri tekstin johdattaessa tulkitsemaan ilmoituksen siten, että kyseessä on hyvää tarkoittavasta ilmoituksesta. Valitettavaa tässä on se, että läntiset mediat ovat jälleen syyllistyneet lainaamaan venäläismedioita suoraan toimien näin kaikukoppana:

”Kreml on julistanut tänään 36 tunnin mittaisen tulitauon Ukrainaan joulun pyhien ajaksi.

Uutistoimisto Reuters lainasi Venäjän uutistoimisto Interfaxia, jonka mukaan Kreml on ilmoittanut tulitauosta 6–7. tammikuuta Ukrainaan.” (3)

Tätä on venäläinen ”tulitauko” – isku paloasemalle 6. tammikuuta 2023. Mekaniikka on tuttu vuosilta 2014–2022. (4) 

Tulitaukoilmoitusta voi pitää monessa mielessä propagandistisena kosiskeluna ja sisäpolitiikkana, osaltaan siksi, koska Venäjä ei itse ole osoittanut omilla toimillaan minkään laista ”hyvää tahtoa” Ukrainassa – ennemminkin päinvastoin. Ukrainassa, kuten Venäjälläkin, uusivuosi on hyvin merkittävä juhla – tästä piittaamatta Venäjä pyrki iskemään hyvin voimakkaasti Ukrainan energiainfrastruktuuriin ennen vuodenvaihdetta, kuin varmistaakseen, etteivät ukrainalaiset voi ummistaa silmiään vuoden vaihtuessakaan. Voin kuitenkin kuvitella, että ukrainalaisten kyky voittaa vaikeudet ja muistaa toinen toisiaan vuoden vaihtuessa toiseksi – toivottaa toinen toisilleen hyvää uutta vuotta kynttilän valossa, herätti raivoa ja vihaa Kremlissä ja jonkin synkeän suunnitelman mielen mustassa syvyydessä.

Venäjällä myös tiedetään, että Ukrainassa yleistyy tapa viettää joulua 25. joulukuuta. Tästä huolimatta Venäjä kohdisti etenkin rintamavyöhykkeellä voimakasta epäsuoraatulta 24. ja 25. joulukuuta ukrainalaisiin siviilikohteisiin. Venäjä suoritti tuli-iskun vapautetun Hersonin (kaupunki) ostosalueelle 24. joulukuuta ihmisten ollessa tekemässä viimeisiä jouluostoksiaan – raukkamaisessa iskussa menehtyi lukuisia siviileitä, vammautuneiden lukumäärän noustessa kymmeniin. Tämä on tapa, jolla Venäjä kunnioittaa muiden juhlia ja tämä oli lopulta se keino, jolla Venäjä muistutti ukrainalaisiakin ”joulun pyhän hengen” olemassaolosta.  Mikä näkyi tänään tykistöiskuna paloasemalle Hersonissa – iskussa menehtyi yksi palo-/pelastusmies useiden vammautuessa.

Herson 24. joulukuuta 2022, Venäjän tuli-iskun jälkeen.

Tarkastellessamme pidemmän ajan trendiä, huomaamme myös sen, että Venäjän puheet ja teot kohtaavat hyvin harvoin – ”tulitaukojen” kohdalla jos koskaan. Keväällä 2014 alkaneen Itä-Ukrainan alueella käydyn sodan kuluessa Venäjä ja sen varustamat joukot ovat toistuvasti rikkoneet – usein jo tulitaukojen ensimmäisten tuntien kuluessa – allekirjoittamiaan tulitaukosopimuksia, tai muita sopimuksia, joissa on tähdätty taisteluiden paikalliseen lopettamiseen tai on laadittu sopimus ukrainalaisten vetäytymisestä. Näiltä osin räikeimmät sopimusrikkomukset nähtiin Ilovaiskissa syyskesällä 2014 ja Debaltsevessa helmikuussa 2015. Ilovaiskin ja Debaltseven kohdalla rikkomuksen tekee vielä raskauttavammaksi se, että sopimusrikkomusten taustalla on ollut myös Venäjän asevoimiin kuuluvia joukko-osastoja, eikä vain militanteista tai palkkasotilaista koottuja joukkoja.

Mikäli jätämme huomiotta kaksi ensimmäistä sotavuotta (vuodet 2014 ja 2015), vuodesta 2016 toistuvista sovituista tulitauoista huolimatta, yksistään Ukrainan asevoimat on menettänyt kaatuneina sadoista kymmeniin sotilaisiin vuosittain. Vuonna 2016 sotatoimissa menehtyi 211 sotilasta, vuonna 2017 kaatuneita oli 198, vuonna 2018 110 ja seuraavana vuonna eli vuonna 2019, jolloin Volodymyr Zelenskyi voitti presidentinvaalit, kaatuneiden määrä laski 99 sotilaaseen; vuonna 2020 sodassa ei nähty merkittäviä taisteluita, kenties myös koronapandemia vaikutti tilanteeseen, joten sotatoimissa kaatui enää 49 ukrainalaissotilasta. Vuonna 2021 Itä-Ukrainassa nähtiin ikäviä muutoksen tuulia, venäläisjoukkojen lisätessä epäsuorantulen käyttöä, aloitettua uudelleen raskaammat – provosoivat – tuli-iskut siviilikohteita vastaan, tämä kaikki näkyi myös kaatuneiden sotilaiden määrän huomattavana kasvuna. Vuodenvaihteeseen (v. 2021–2022) mennessä 82 ukrainalaissotilasta oli kaatunut rintamalla. Sotilaiden ohella kyseisen vuoden kuluessa tavanomaista enemmän poliiseja sekä miinanraivaukseen osallistuneita pioneereja menehtyi Joint Forces Operation -alueella idässä. Vuoden 2022 alkupuolelta (1.1. – 23.2.2022) varmistettua tilastointia ei enää ole. Myöskään ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio ei voinut suorittaa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla partiointia kaikilla, eikä enää lopulta Ukrainankaan puolella rintamalinjaa turvallisuustilanteen katastrofaalisen heikentymisen vuoksi. Venäjän laaja, usean rintaman offensiivi Ukrainaan alkoi varhain aamulla 24. helmikuuta 2022, samalla Venäjä tuli rikkoneeksi räikeällä tavalla voimassa ollutta Minsk II -sopimusta (jota se oli jo rikkonut ennen offensiivin alkua lukuisin tavoin, kuten toimittamalla entistä enemmän kalustoa ja miehiä rintamavyöhykkeelle).

Sodan aiemmat vuodet osoittavat Venäjän toimissa myös kaavan, josta on pääteltävissä, ettei tulitaukoja tehdä ”hyvää tarkoittaen”, vaan taustalla on lähes poikkeuksetta jonkin oman sotilaallisen- tai poliittisen toimen valmistelu, mikä läntisissäkin medioissa olisi hyvä pitää mielessä. Kuten Keir Giles uusimmassa teoksessaan viittaa, läntiset mediat edelleen aivan liian usein harhautuvat jonkinasteisen tasapuolisuusharhan valtaan uutisoidessaan tapahtumista sotatoimialueelta Ukrainassa, tai päätöksenteosta Venäjällä. Mikä näkyy siten, ettei lukijoille avata toiminnan taustoja tai kuvailla kuinka, Venäjä hyvin harvoin kunnioittaa allekirjoittamiaan sopimuksia – etenkään niiden henkeä. Asia toisin ilmaisten, sopimusta kunnioitetaan niin kauan kuin se hyödyttää Venäjää. Mikä näkyi Itä-Ukrainassa vuonna 2014 alkaneen sodan kuluessa esim. siinä, kuinka Venäjän kontrolloimat joukot saattoivat rikkoa ennalta sovittua tulitaukoa välittömästi sen alkamisen jälkeen, ja miksipä eivät olisi rikkoneet, kun siitä ei mitään sanktioita joukoille tai Venäjän hallinnolle koitunut. Etenkään jälkimmäiselle, jonka tarina sotaan osallistumattomuudesta oli hyväksytty lännessä jopa niin pitkälle, että se oli näkyvästi mukana ETYJ:n kaltaisissa organisaatioissa, joka lähetti tarkkailijoita Ukrainaan (joukossa oli myös venäläisiä ja valkovenäläisiä tarkkailijoita, joiden todellista roolia voi vain arvailla).

 

Venäjän suorittamista sotarikoksista – tarkastelussa siviilikohteiden ansoittaminen

Pari päivää sitten Verkkouutiset uutisoi lyhyelti Army Inform -sivuston uutiseen pohjautuen ansojen ja miinojen vaarasta, joka piilee Venäjän miehityksestä vapautetuilla alueilla. (5 ja 6) Uutistiedotteen mukaan Ukrainan asevoimien sotilaat ovat havainneet venäläissotilaiden ennen peräytymistään miinoittaneen rakennuksia, myös kouluja sekä miinoittaneen leluja ja lapsille kuuluvia esineitä koulujen ohella myös sairaaloissa. Venäläiset ovat harjoittaneet Ukrainassa samaa aiemminkin vetäytyessään miehittämiltään alueilta, Kiovan alueelta vetäytyessään he miinoittivat myös koteja sekä ajoneuvoja. (7) Tavalliseen tapaan miinoja ja ansoja on löytynyt ruumiista sekä joukkohaudoista, venäläiset ovat ansoittaneet myös omia kaatuneitaan.

Käytännössä kaikilta alueilta, joilta venäläiset ovat joutuneet vetäytymään, he ovat jättäneet jälkeensä räjähdeansoja sekä miinoitteita asennettuna paikkoihin, joissa ne räjähtäessään vaarantavat alueille palaavien siviileiden hengen. Alla muutama kuva Kiovan alueelta löydetyistä ansoista sekä tienvarsipommista (IED). 

Venäjän toiminta ei ole millään tavalla uutta, PMC Wagnerin palkkasotilaat ovat harjoittaneet samaa konflikti ja sotatoimialueilla Syyriassa sekä Libyassa – osaamista on jaettu myös paikallisille militanteille ja palkkasotilaille. Eikä siviilikohteiden miinoittaminen ole Venäjän asevoimillekaan uutta, se on oppinut tämän ”perinteen” puna-armeijalta. Sen ohella, että Neuvostojoukot rakensivat räjähdeansoja Afganistanissa, he myös kylvivät holtittomasti henkilömiinoja siviilikohteisiin. Henkilömiinojen joukossa oli myös muotonsa ja värinsä puolesta lapsia kiinnostaneita PFM-1 jalkaväkimiinoja, joita kutsuttiin muotonsa vuoksi myös perhosmiinoiksi tai vihreiksi papukaijoiksi (Green parrot). Kyseiset miinat aiheuttivat niitä maasta poimineille lapsille hengenvaarallisia käsi- ja päävammoja.

Keväällä 2014 alkaneen, Itä-Ukrainassa käydyn sodan alkupuolella Venäjän varustamat joukot vetäytyessään Kramatorskin ja Slovjanskin alueilta jättivät jälkeensä erilaisia räjähdeansoja sekä miinoitteita. Sodan myöhemmässä, asemasotavaiheessa, kyseiset joukot ampuivat Ukrainan kontrolloimille, rintamalinjaan rajoittuville alueille, POM-2 henkilömiinoja. Kyseisiä miinoja oli mahdollista ampua miehitetyiltä alueilta Ukrainan kontrolloimille alueille kolmella tapaa: erillisellä laukaisulaitteella, RPG-7 kevyttä sinkoa varten suunnitellulla erikoisammuksella tai kranaatinheittimellä. Venäjällä oli käytössä POM-2 henkilömiinojen levittämiseen erikoiskranaatti, niin 82 mm kuin 120 mm kranaatinheittimille. POM-2 henkilömiinoista tekee erityisen vaarallisen niiden vaikeasti havaittava ansalankalaukaisumekanismi.

POM-2 henkilömiina Itä-Ukrainan sotatoimialueella, syksy 2021.

Vuonna 2014 alkaneen sodan viimeisimpinä vuosina (ennen 24. helmikuuta 2022 alkanutta Venäjän offensiivivaihetta) varsinaisia räjähdeansoja näki enää harvemmin. Sellaisten käyttöä venäläiset eivät kuitenkaan tyystin lopettaneet, esim. keväällä 2021 Širokinen alueelta löytyi lasten lennokki, joka oli varustettu räjähteellä. Ukrainan merijalkaväen pioneerit kävivät tuhoamassa kyseisen räjähdeansan. 

Alla pari kuvakoostetta räjähdeansoista, jollaisia ukrainalaiset löysivät alueilta, joilta venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot vetäytyivät kesällä 2014. Erilaisia räjähdeansoja on löytynyt myös kännyköistä, käsilaukuista jne. Osa ansoista on joko muodoltaan sellaisia, että ne kiinnostavat lapsia tai ne on sijoitettu leluihin. Kuvat kuvakaappauksina Факти ICTV:n Youtube-videolta.

Olen käsitellyt aihetta myös syyskuussa 2021 kirjoittamassani blogissa Miinat ja räjähdeansat tappavat Ukrainassa.

Ymmärrettävistä syistä johtuen uutiset räjähdeansoista ja miinoitteista jäävät usein muutaman rivin maininnoiksi, tai myöhemmin katsausluontoisiksi artikkeleiksi, vaikka siinä laajuudessa, jossa Venäjä siviilikohteiden miinoittamista ja ansoittamista Ukrainassa harjoittaa, kyseessä on huomattavasta siviileihin kohdistuvasta uhasta, mikä ansaitsisi laajemman huomioimisen medioissakin.

Itä-Ukrainan sotatoimialue kuului maailman miinoitetuimpiin (laskennassa huomioitu miinojen ja ansoitteiden ohella myös räjähtämättömät kranaatit, siroteammukset jne.) jo ennen 24. helmikuuta alkanutta Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa. Helmikuun lopussa alkaneen monen rintaman hyökkäyssodan kuin myös vetäytymisvaiheiden kuluessa Venäjä on toiminut muillakin rintamalohkoilla yhtä piittaamattomasti ja rikollisesti, mitä Itä-Ukrainassa vuosien 2014 ja 2022 välillä. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission vuoden 2022 alkuun saakka julkaisemat raportit kertoivat omaa karua kieltään alueen vaarallisuudesta siviileille, esim. toukokuussa 2021 julkaistun raportin mukaan –

”During the reporting period [marraskuu 2019 – maaliskuu 2021], the Mission corroborated 76 civilian casualties (20 killed and 56 injured) due to mines, UXO and other explosive objects. Over 85 per cent of those injured or killed were men (56) and boys (9); the remainder was comprised of ten women and one girl.” (8)

Sodan aikanaan päätyttyä, on syytä vaatia Venäjää osallistumaan miinojen- ja räjähteiden raivaamisesta syntyvien kustannusten maksamiseen, minkä lisäksi on aiheellista vaatia sitä osallistumaan inhimillisten kärsimysten korvaamiseen (vaikka ne eivät olekaan korvattavissa – raha ei tuo ihmishenkeä takaisin) kuin myös osallistumaan syyllisten saattamiseen oikeuteen. Ainakin eräissä tapauksissa on mahdollista yksilöidä yksikkötasolla rikollisiin toimiin osallistuneet, jolloin vähintäänkin komentavat upseerit on syytä asettaa vastuuseen joukkojensa teoista. Toisaalta kokonaisuus huomioiden ansoittaminen on niin järjestelmällistä, että kyse lienee ohjeistuksesta, joka on sotilaille annettu. Mutta kuten tiedämme, kukaan ei voi piiloutua käskyjen taa – yksittäinenkin sotilas voi joutua kantamaan vastuun teoistaan, mikä on vain hyvä asia. Toivoakseni mahdollisimman moni venäläissotilas joutuu kohtamaan tekonsa ja kantamaan niistä vastuun.  

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/STTuutiset/status/1611020255937150977 

2. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009310865.html 

3. https://yle.fi/a/74-20010573/64-3-131521 

4. Kuva via Maria Avdeeva.

5. https://www.verkkouutiset.fi/a/venaja-jattanyt-miinoja-lasten-leluihin-kouluissa/#194c9420 

6. https://armyinform.com.ua/2023/01/04/okupanty-zakladayut-miny-pastky-v-dytyachi-igrashky-ta-ryukzaky/ 

7. https://www.cbc.ca/news/world/ukraine-russia-demining-traps-1.6423055 

8. https://www.osce.org/files/f/documents/f/3/487882.pdf 

Muina lähteinä olen käyttänyt muun muassa BBC:n julkaisema grafiikka Ukrainan sotilastappioista vuosilta 2016–2020, vuoden 2021 osalta omat tilastoni Ukrainan sotilastappioista Joint Forces Operation alueella. Lähteinä käytetty myös Kiovan alueen partiopoliisin (Патрульна поліція Києва) Facebook-tiliä, Ukrainan asevoimien yleisesikunnan (Генеральний штаб ЗСУ) viestintää sekä ukrainalaisen kansanedustajan Lesia Vasylenkon twiittiä.

Ilovaisk: Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila; Maavoimien tutkimuskeskus, joulukuu 2016.

#StandWithUkraine