Suomi: varautumisen suurvalta mutta aina on parannettavaa ja opiksi otettavaa

 

Suomea pidetään varautumisen suurvaltana, jonka valmistautumiseen ”pahimman varalle” eli viimekädessä sotaan tullaan tutustumaan ulkomailta. (1) Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan ja siviilikohteiden päivittäiset pommitukset on nostanut väestösuojelun globaalisti aiempaa merkittävästi suurempiin otsikoihin – väestönsuojelu on kuitenkin vain osa tätä varautumista.

Varautuminen alkaa päivittäisistä teoista ja yksilöiden sekä perheiden valmistautumisesta (esim. kotivara) yhteiskuntaa koskettaviin kriiseihin, joista äärimmäisin on laajamittaisen hyökkäyssodan kohteeksi joutuminen. Mutta varautuminen henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla tarkoittaa valmistautumista myös muunlaisiin kriiseihin, alkaen myrskytuhojen aiheuttamista (päiviä kestävistä) sähkökatkoista tai laajoista epidemioista, jollaisesta saimme kokemusta muutama vuosi sitten covid-19 muodossa. Covid-19 eli koronavirusepidemia oli monella tapaa oppitunti meille, se paljasti haavoittuvuuksiamme kuin myös sen, että olimme ehkäpä tuudittautuneet liiaksikin ajatukseen ”varautumisen suurvallasta”, ettemme huomanneet sitä, että huoltovarmuutemme ei niin hyvällä tasolla ollutkaan, mitä olimme kuvitelleet. Osaltaan edellinen johtuu myös lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden toimitusketjujen pituudesta, mutta vähäisemmässä määrin myös siitä, ettei huoltovarmuuskeskuksen toiminta ollut täysin ajan tasalla. Covid-19 toimi myös muuten eräänlaisena ”lakmustestinä” yhteiskuntamme päätöksenteolle, kriisinhallinta kestävyydelle jne.

Alustuksesta huolimatta kirjoituksessani en tarkastele yhteiskuntamme kykyä kestää kriisejä – jopa brutaalia hyökkäyssotaa – vaan poimin huomioita ja havaintoja Ukrainasta ja ukrainalaisilta heidän kokemuksistaan kevättalvesta 2014 eteenpäin. Ja vaikka kirjoitukseni on seurausta pohdinnoistani junamatkalta Ukrzaliznytsjan eli Ukrainan rautateiden kyydissä Ivano-Frankivskista ja Vorohtaan, jolloin ikkunasta ulos katsellessani tuumailin, kuinka hyvin mahtaakaan Suomen raideliikenne olla valmistautunut sotaan ja päivittäisiin junaliikenteeseen ja rataverkkoon kohdistuneisiin iskuihin: onko dieselvetureita riittämiin, entä vaunukalustoa jne. niin kirjoituksessani pyrin kuitenkin pysyttelemään ihmisten (tarkemmin ottaen siviileiden) kriisistä sodaksi edenneessä tilanteessa kohtaamistaan ongelmista.

Kaikki havainnot eivät välttämättä käy yksiin (ainakaan kaikkialla) Suomessa, kiitos kattavan väestönsuojelujärjestelmämme, jonka seurauksena tilanne Suomessa on merkittävästi Ukrainaa parempi. Toisaalta eivät kaikki suomalaisetkaan asu väestönsuojien välittömässä läheisyydessä, ja jollei kunnollista kellaritilaa kotipiirissä ole, heidänkin on hyvä muistaa perusteena pysytteleminen ikkunattomassa tilassa ilmahälytyksen aikaan ja huomioida ns. kahden (kantavan)seinän sääntö eli mitä kauempana rakennuksen ulkoseinistä ja katosta on sitä parempi. Tilasta, jonka varustaa omaksi ”väestönsuojaksi” on muistettava poistaa peilit ja muu särkyvä, sirpaloituva materiaali. Mikäli poistaminen on mahdotonta, niin vähintään tällainen kohde pitäisi teipata tai suojata sirpaloitumisen riskin pienentämiseksi.

Samoin huoneiston tai kodin ikkunat on hyvä teipata tai suojata jollakin tapaa sirpaloitumisen vähentämiseksi, ja ilmahälytyksen ollessa käynnissä ulos kajastava valo on syytä minimoida (ei valoja ikkunallisessa huoneessa) syystä, että FPV-droonien ohella uusimpia venäläisiä OWA-lennokkeja eli yhden suunnan hyökkäyslennokkeja on mahdollista ohjata kohteeseen tai niiden algoritmit voi ohjelmoida hakeutumaan ”valaistuun kohteeseen” esim. kerrostaloon, jonka ikkunoista kajastaa valoja, jolloin lopullisen päätöksen kohteesta ja siihen osumisesta voi tehdä lennokkiin asennettu tekoälypohjainen ohjelma.

Ukrainassakin Venäjän sodankäyntitavan ja järjestelmien muuttuminen on muuttanut myös väestönsuojelun ohjeita. Venäjän helmikuun 2022 suurhyökkäystä seuranneiden parin vuoden ajan ihmisiä ohjeistettiin (kotioloissa) pitämään ”kaksi kantavaa seinää” kadun ja oman suojapaikan välillä. Tänään kyseinen ohje sellaisenaan ei ole enää ajantasainen, koska Venäjän käyttämät ballistiset ohjukset ja risteilyohjukset sekä liitopommit tuhoavat kerralla kokonaisia kerrostaloja tai rappukäytäviä, ja Shahed- sekä Geran-tyyppisten OWA-lennokkien tuhovoima on kasvanut siinä määrin, että nekin tuhoavat kerralla huoneistoja tai rakennuksen osia. (2)

Kirjoituksessani en huomioi erikseen kotivaraa, koska viranomaistemme ja päättäjiemme lisäksi medioissa on muistutettu 72 tunnin kotivaran tarpeellisuudesta säännöllisesti, etenkin talvimyrskyjen aikaan, jolloin syrjäseuduilla sähkökatkot voivat kestää tuntien sijaan päiviä. Myös koronapandemia muistutti meitä kotivaran tarpeellisuudesta, kun vakavasti sairastuneena ei välttämättä pääse tekemään tarpeellisia ruokaostoksia kaupassa, eikä meistä kaikilla ole syystä tai toisesta johtuen mahdollisuutta ostaa ruokaa verkkokaupasta ja saada ostoksia toimitettua kotiovelle.

En haluaisi olla alarmisti ja kirjoittaa, että ”kun Venäjä hyökkää Suomeen” mutta elämme maailmassa, jossa sodan mahdollisuus on huomioitava (ja kuka tänne hyökkäisi, jollei Venäjä?), joten kirjoitukselle on näiltäkin osin perustetta. Ja etenkin sille, kuinka tavallinen ihminen voi joutua sen kohtaamaan harmaan vaiheelta siirryttäessä odottamattoman nopeasti sodan todellisuuden. Nimittäin ne ukrainalaiset, joiden kanssa olen eskaloituvasta tilanteesta keskustellut tai joita olen kuunnellut, ovat usein toistaneet huomiona sen, että vaikka sodan ennusmerkit ovat olleet ilmassa, ihminen pyrkii kieltämään ne ja kohdatessasi sodan todellisuuden, huomaat olevasi aivan liian valmistautumaton siihen todellisuuteen.

Suomessa merkittävä osa väestöstä suorittaa varusmiespalveluksen, jonka suorittamisen pitäisi antaa hiukan paremmat valmiudet kohdata sota – toisaalta kuitenkin moni meistä työntää ajatuksen sodasta pois mielestään, mikä voi vaikuttaa psykologisesti siihen, kuinka muuttuvaan tilanteeseen suhtautuu ja kuinka tuolloin toimii. Valmistautuminen ja harjoittelu parantaa aina toimintakykyä. Arjen valmistautumista on sotilaalliseen maanpuolustukseen valmistautumisen lisäksi myös ensiaputaitojen harjoittelu ja ylläpito, kiristyssiteen käytön harjoittelu jne. On järkevää varustaa itselle jo ennalta oma ”ensiapupakkaus”, joka pitää sisällään tarpeellisia ensiapu- ja hoitotarvikkeita. Mutta pelkkä pakkauksen ylläpito ei vielä riitä, on myös opeteltava käyttämään sen sisältämiä tarvikkeita.

Ukrainalaisten oppeja on se, että on myös oltava henkisesti valmistautunut lähtemään hyvin lyhyellä varoitusajalla – käytännössä tarkoittaen sitä, että jättämään koti taakseen ja usein tämä on tarkoittanut sitä, että paluu on hyvin epävarmaa. Ystäväni Donetskissa elivät koko kesän 2014 siten, että olivat pakanneet valmiiksi pienen laukun, jossa oli vaatekerran ja käteisen lisäksi kaikki tarpeelliset dokumentit. Moni heistä teki viimeistään syksyn koittaessa päätöksen ja pakeni Venäjän operaattoreiden miehittämästä kaupungista sen käydessä ukrainalaiselle liian turvattomaksi. Ne, joka viivyttelivät, huomasivat liikkumista ryhdyttävän kontrolloimaan entistä enemmän ja demarkaatiolinjan ylittäminen koko perheen voimin alkoi käydä aiempaa hankalammaksi. Suomessa vastaava skenaario, jossa osa maasta miehitettäisi Venäjän ”nukkevaltioiksi” ei vaihtoehtona ole todennäköisin mutta tästä huolimatta muistutan ihmisiä siitä, että Ukrainan tapahtumien perusteella evakuoitumisen viivyttelystä ei yleensä seuraa hyvää. Kevättalven 2022 suurhyökkäystä seuranneet päivät ja viikot paljastivat sitten sen, mitä seuraa, jos suuria ihmisjoukkoja jää taistelutantereelle tai Venäjän miehittämiin asutuskeskuksiin.

Venäjän sodankäyntitapaa ensimmäisestä Tšetšenian sodasta lähtien tutkittaessa paljastuu se karu seikka, että tavoitteeseen pyrkiessään se käyttää häikäilemättömästi tappavaa voimaa myös siviileihin sekä suojeltuihin kohteisiin. Donbasissa tätä tapahtui vähäisemmässä määrin (vuosina 2014–2021), harva meistä kuitenkaan kiinnitti siihen huomiota, koska selitimme sotaa itsellemme ”sisällissodalla” tai ”separatismilla” vaikka sodan orkesterinjohtajana toimi Venäjä ja sen proxy-joukot yhdessä asevoimien kanssa sotivat Venäjän määrittämin (hyväksymin) keinoin ja nämä keinot sallivat sodankäynnin sääntöjen rikkomisen jo ensimmäisistä viikoista lähtien. Samaan aikaan Venäjä kävi jo toisaalla – Syyriassa – brutaalia sotaa tukiessaan Bašar al-Assadin hallintoa, minkä olisi pitänyt toimia meille hälytyskellona siitä, millaiseen sodankäyntiin Venäjä valmistautuu.

Syyriasta emme ottaneet opiksi, toivottavasti Ukraina toimii herätyskellona ja ymmärrämme sen, miten Venäjä käy sotaansa. Me suomalaiset emme voi tuudittautua siihen uskoon, että hyökkääjä eli Venäjä noudattaa sodankäynnin sääntöjä – se ei noudata! Mikäli se uskoo iskujen pakeneviin siviileihin edistävän tavoitteidensa saavuttamista, se tekee niin.

Venäläisten hyökkäyssodan ja miehitysviikkojen kuluessa tuhoamat autot muodostavat punaruskean ruostuvan metalliröykkiön irpiniläisen metsikön reunassa. Näissäkin autoissa oli joko perheitä pakenemassa miehittäjää tai vapaaehtoisia toimittamassa apua sodan jalkoihin jääneille siviileille.

Pakenevien siviileiden ei kannata kirjoittaa autoihin ”Lapsia” – tieto haavoittuvassa asemassa olevista kohteista todennäköisesti vain vetää tulta puoleensa. Mariupol opetti meille myös sen, ettei suojapaikkoina toimivien rakennusten ulkopuolelle kannata kirjoittaa ”avaruuteen” näkyvin kirjaimin ’LAPSIA’ – tämä toimii kutsuna venäläisille pommikoneille. Päiväkodit, koulut, sairaalat, lääkäriasemat jne. ovat kohteita, joiden tuhoamisen venäläinen uskoo edesauttavan tavoitteeseensa pääsyä. Venäjä onkin viimeisen viikon aikana iskenyt Ukrainassa kaikkiin edellä luettelemiini kohteisiin ja useampaan kertaan. Aiemmin tällä viikolla se pommitti liitopommeilla peruskoulua Sumyn kaupungissa. Pommituksessa kuoli ja loukkaantui siviilejä, loukkaantuneiden joukossa on myös lapsia. (3)

Osassa Ukrainaa lapset joutuivat jo viime vuosikymmenen puolella tutustumaan päiväkodeissa ja kouluissa erilaisiin miinoihin, räjähteisiin ja ansoihin, jollaisia venäläiset (tai heidän proxy-taistelijansa) saattoivat kylvää tai sirotella siviileiden keskuuteen tai jättää maastoon, ja jollaisia pitää varoa. (4) Tänään tätä joutuvat opiskelemaan lapset kaikkialla Ukrainassa. Lapset siinä missä aikuisetkin saattavat sortua virheisiin, mutta josko ajatus siitä, että maasta ei saa poimia mitään, mitä et itse ole pudottanut auttaisi pelastamaan jonkun käden, niin se olisi jo ymmärryksen alku. Etenkin ollessasi alueilla, joita Venäjä on miehittänyt, tulittanut tai pommittanut tai jotka ovat lähellä sotatoimialuetta, on tiedostettava se, että maasta ei pidä poimia mitään mitä ei itse ole pudottanut. Jos olet epävarma – älä ota kohdetta käteesi tai potkaise sitä jalallasi! Venäjän laukaisemien risteilyohjusten, ballististen ohjusten sekä erilaisten lennokkien taistelukärjissä tai -latauksissa voi olla siroteammuksia, mikä tarkoittaa Ukrainassakin sitä, että Venäjän lennokki- ja ohjusiskujen seurauksena siroteammuksia voi löytyä mistä tahansa.

 

Kiusa se on pienikin kiusa

Ja loppuun muistutus siitä, että pienilläkin teoilla voi olla merkitystä vielä siinäkin vaiheessa, kun hyökkäys on alkanut. Meille erilaiset karttaohjelmat ja -applikaatiot ovat tätä päivää mutta entäpä jos niiden sijaan on turvautuminen perinteiseen auki taiteltavaan karttaan, ja tämä kartta on vuosien sijaan vuosikymmeniä vanha?

Venäjän aloittaessa suurhyökkäyksensä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 huomattavalla osalla hyökkäykseen osallistuneista joukoista ei ollut käytössä kunnollisia ja riittävän uusia karttoja. Itse asiassa eräillä Kiovaa pohjoisesta lähestyvillä joukko-osastoilla oli niin puutteelliset kartat, ettei niihin ollut merkitty Tšernobylin ydinvoimalan suoja-aluetta. Vastaavasti osalla Belgorodin alueelta Venäjältä kohti Harkovaa edenneillä venäläisjoukoilla oli vuosikymmeniä vanhoja karttoja, joista puuttui tekoaltaita, kanavia ja tielinjauksia.

Ukrainalaiset havaitsivat venäläisten puutteet jo hyvin varhaisessa vaiheessa, johon he vastasivat pienillä käytännön teoilla mutta kun näitä tekoja tehtiin riittävän paljon, niilläkin alkoi olla merkitystä: tienviittoja poistettiin tai käännettiin osoittamaan päinvastaiseen suuntaan, informaatiokarttoja maalattiin yli tai tuhottiin. Vastaaviin tekoihin on myös Suomessa syytä ryhtyä siinä tapauksessa, että Venäjä hyökkää maahamme. 

Yksinkertaisimmillaan opaskartan voi sotkea näin.

Mielestäni ainakin eräissä itärajan tuntumassa sijaitsevissa yhdistyksissä on perusteltua jo ennalta tehdä suunnitelmat, kuinka toimia eri rekistereiden kanssa, jos Venäjä hyökkää. Ukrainassa Venäjä kollaboraattoreidensa tuella ”metsästi” ampumaseurojen ja erilaisten maanpuolustusaktiivien ja metsästäjien tietoja. He pyrkivät saamaan haltuunsa jäsenluetteloja jne. ja miehittämillään alueilla erilaiset maanpuolustusaktiivit tai kansalaisaktivistit sekä metsästäjät jne. olivat henkilöitä, jotka pyrittiin ensin rekisteröimään, pidättämään ja metsästäjiltä aseet yritettiin saada haltuun. Tietojeni mukaan venäläiset olivat jo ennalta pyrkineet tiedustelemaan henkilöitä ja varmistamaan avainhenkilöiden olinpaikat. Etelässä Hersonin alueella kollaboraattorit ilmiantoivat venäläisille avainhenkilöitä.

Muistutan vielä sen, ettei missään nimessä pidä kuvitella siviilistatuksen suojelevan ketään. Venäläiset käyttävät myös mielellään heikommassa asemassa olevia henkilöitä välikappaleina saadakseen kohteen antautumaan tai toimimaan haluamallaan tavalla. En ryhdy tässä kuvailemaan sitä, millaisiin tekoihin he saattavat ryhtyä – jokainen meistä on lukenut uutisia ja raportteja Venäjän miehittämiltä alueilta ja sodankäyntitavasta, jossa sotarikokset ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus.  

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/3-12450347

2. https://visitukraine.today/blog/6411/why-the-two-wall-rule-no-longer-saves-lives-how-to-protect-yourself-during-shelling-in-ukraine-in-2025

3. https://x.com/lubinetzs/status/2104955855686783081

4. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/09/miinat-ja-rajahdeansat-tappavat.html 

Kuvat Marko Enqvist.