Näytetään tekstit, joissa on tunniste "kansallismielinen". Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste "kansallismielinen". Näytä kaikki tekstit

torstai 5. joulukuuta 2019

Ruotsalaisilla uusnatseilla tiiviit yhteydet venäläiseen äärijärjestöön – mikä on tilanne Suomessa?


Helsingin Sanomat julkaisi marraskuun lopulla, ruotsalaisen Dagens Nyheterin katsaukseen pohjautuvan uutisen ruotsalaisten ja venäläisten uusnatsien tiiviistä yhteyksistä, joihin en tässä kirjoituksessa syvällisesti palaa, koska olen kirjoittanut aiheesta tai sivunnut aihetta kirjoituksissani viime vuosina useamman kerran. Helsingin Sanomien uutisessa huomioni kiinnittyi Jyväskylän yliopiston tutkimuskoordinaattori Tommi Kotosen arvioon suomalaisten ja venäläisten uusnatsien välisiin siteisiin, tai ennemminkin niiden olemattomuuteen.

”Äärioikeistoa tutkineen Jyväskylän yliopiston tutkimuskoordinaattorin Tommi Kotosen mukaan suomalaisilla uusnatseilla tuskin on yhtä voimakkaita siteitä Venäjälle kuin ruotsalaisilla.

”Rimin edustaja kävi Ruotsin vastarintaliikkeen vieraana muutama vuosi sitten ja ilmeisesti tuki heitä myös rahallisesti. Suomessa vastarintaliikkeen piirissä on ollut historiallisista syistä varauksellisempaa suhtautumista Venäjään erityisesti Ukrainan sodan alkamisen jälkeen.”

Kotosen mukaan ruotsalaisilla uusnatseilla on ylipäänsä voimakkaampia yhteyksiä puolisotilaallisiin joukkoihin.” (1)

Aivan kuten Kotonen, en usko itsekään, että suomalaisilla uusnatseilla olisi (vielä) suoria ja tiiviitä yhteyksiä venäläisiin puolisotilaallisiin joukkoihin, mutta en sulje pois sitä vaihtoehtoa, etteikö suhteiden tiivistyminen tälle asteelle tulevaisuudessa ole mahdollista – itse asiassa jopa todennäköistä, jos huomioimme sen kuinka venäläiset ääriryhmät ovat rakentaneet ja syventäneet verkostojaan kautta Euroopan, ja hyvin monessa tapauksessa, jossain vaiheessa mukaan on astunut aseellinen koulutus tai vastaava sotilaallinen tai terroristinen harjoittelu. Ruotsalaiset eivät siis ole ainoita laatujaan, vastaavia esimerkkejä löytyy Tšekistä, Slovakiasta, Serbiasta aivan kuten Ranskasta ja monesta muusta eurooppalaisesta valtiosta, joten on enemmän kuin todennäköistä, että jossain vaiheessa suomalaisille esitetään vastaavia yhteistyömuotoja venäläisten tai heidän operaattoriensa taholta.

Vastarintaliikkeen ruotsalaiset Thulin ja Melin (kaksikko vasemmalla) Partizan-leirillä Venäjällä.






















Suomessa vastarintaliikkeen piirissä on kenties oltu varauksellisempia Venäjän ja sen tarkoitusperien suhteen, mutta epäilen, että tänään tämä varautuneisuuden taso on laskenut melkoisesti – jos venäläisiä imperialistisia ja nationalistisia ääriryhmiä ei vielä nähdä liittolaisena, niin todennäköisesti ne nähdään kumppaneina taistelussa rappeutuvaa länttä ja sen valtarakenteita vastaan. Edellinen arvioni perustuu sosiaalisessa mediassa tekemiini havaintoihin, joista seuraavaksi esimerkkien kautta lihaa luiden ympärille. Tähdennän kuitenkin, että mitään savuavaa asetta minulla ei ole esittää, joten aihetodisteissa on pitäydyttävä ja niiden perusteella tehdyissä päätelmissä.

Mutta ennen uppoutumista aihetodisteisiin, totean sen, että Suomessa Vastarintaliikkeen parissa on havaittavissa, vähintäänkin, rivien hajoamista mitä tulee suhtautumisessa Ukrainaan ja ukrainalaisiin kansallismielisiin ryhmiin, kuten Pravyi Sektor – osa suomalaisista uusnatseista leimaa ukrainalaiset hyvin selkeästi juutalaisten kätyreiksi, mitä venäläiset eivät heidän mielestä ole. En ryhdy spekuloimaan sillä, onko leimaaminen seurausta venäläispropagandan syytöksistä, vai löytyykö taustalta muita – olennaisempia – syitä, mutta kun eräs Johan Bäckman on verkostoitunut myös sellaisiin sosiaalisen median ryhmiin, joissa suomalaiset ”kansallismieliset” sekä Vastarintaliikkeen kuin myös Soldiers of Odinin jäsenet ovat, niin enpä sulkisi pois propagandan voimistavaa vaikutusta. Esim. venäläisen Facebook-kopion VK:n eli VKontakten Kansallinen Turvallisuus -ryhmässä on jäseninä kokojoukko kotoisen ”kansallismielisen” siiven höyrypäitä, jossa Soldiers of Odinin perustajan Mika Rannan seurassa on myös MV-lehteenkin sisältöä tuottanut Juha Korhonen, että dosentti Johan Bäckman, unohtamatta Brysselissä vaikuttavaa Sakari Lindeniä.

Sosiaalisessa mediassa verkostot ovat toki laajemmat kuin yksi yksittäinen ryhmä, mahdollisia yhteydenpitoalustoja on lukuisia samoin sosiaalisen median alustoja, mutta näyttää siltä, että ainakin osa ”kansallismielisistä” ja laita- sekä äärioikeistoon kuuluvista henkilöitä ja ryhmistä turvautuu tätä nykyä venäläiseen VK:hon Facebookin sijaan, mihin on nähdäkseni hyvin selkeä syy, VK:ssa heillä on vapaammat kädet jakaa propagandistista ja ekstremististä materiaalia verrattuna Facebookiin, jossa ääriryhmien toimintaa edes jossain määrin yritetään suitsia kieltojen ja rajoitusten toimesta. Toki näiltä suomalaisilta ääriryhmiltä (niiden edustajilta) ja ääriajattelijoilta unohtuu se, että venäläisellä alustallakin he ovat ”turvassa” tasan niin kauan kuin pysyttelevät ”turvallisissa aiheissa” eli toimivat Venäjälle edullisella tavalla. Ei ole olemassa ilmaisia lounaita, mutta se, että ”kansallismielisinä” itseään pitävät loikkaavat kritiikittä Kremlin riveihin kertoo paljon heidän tarkoitusperistä – eivät he Suomen asia ole. Yksinkertaisesti ilmaistuna, aivan kuten Venäjä, hekin taistelevat liberaaleja läntisiä demokratioita vastaan tavoitellen jopa vallankumousta (Vastarintaliike).

Johan Bäckmanin ohella tässä yhteydessä nousee esiin henkilönä varsin usein miehitetystä Itä-Ukrainasta, Luhanskista, käsin operoiva Janus Putkonen. Hän päätoimittelee tällä hetkellä vale-, viha- ja propaganda- sekä disinformaatiojulkaisu MV-lehteä, jonka kautta venäläispropagandan ohella myös erilaiset ”kansallismieliset” ryhmittymät saavat näkyvyyttä tai äänensä kuuluviin – tässä joukossa on varsin usein edustettuna myös perussuomalaisia toimijoita (puolueaktiiveja ja jopa kansanedustajia).

Nähdäkseni Putkosella, kuten Bäckmanillakin, on kokonaisuudessa laajempi rooli kuin toimia vain ja ainoastaan disinformatiivisen ja propagandistisen viestin välittäjänä sekä mielipiteen muokkaajana. Heidän rooleissa ja toimintatavoissa on eroja, Putkonen työskentelee Venäjän hyväksi miehitetyssä Itä-Ukrainassa, hän tapaa usein eurooppalaisia ääri- ja laitaoikeiston edustajia, mutta näiden yhteyksien lisäksi hänellä näyttää olevan tiiviit yhteydet sikäläiseen, Luhanskissa toimivaan, Yön susien organisaatioon, jonka jäseniä on myös osallistunut sotaan Venäjän proxy-joukoissa. Putkonen tuntuu myös auliisti esittelevän Yön susien sikäläistä (Luhansk) ”kerhoa” suomalaisvierailleen. En kuitenkaan ryhdy tässä spekuloimaan sillä, mitä kaikkea nämä vierailut pitävät sisällään tai toimivatko ne pohjustuksena tuleville projekteille.

Janus Putkonen kavereineen Yön susien ”kerhotalolla” miehitetyssä Luhanskissa.




















Tarkasteltaessa kokonaisuutta Yön susillakin voi olla tässä asiayhteydessä oma roolinsa. Janus Putkonen kuin myös Johan Bäckman markkinoivat Yön susia suomalaisille patrioottisena moottoripyöräkerhona omissa kanavissaan, kuten MV-lehdessä – totuuden ollessa aivan muuta. Kyseessä on yksi Venäjän hallinnon hyödyntämistä hybridityökaluista, jolla (tarvittaessa) synnyttää ja luoda yhteenottoja ja jännitteitä matalan intensiteetin konflikteissa. Tai toimia venäläispropagandan ja imperialismin levittäjänä. Blogissa Yön susien roolista venäläisen imperialismin levittäjänä.

Yön susiin on liittynyt joukko suomalaisia, osa ollessa Suomeen perustetun kerhon jäseniä ja osan, kuten Jouni Takki, ollessa vastaavasti Petroskoissa – Venäjällä toimivan kerhon jäseniä. Sosiaalisen median verkostojen perusteella näyttää siltä, että ainakin osalla Yön susien jäsenistä on suoria tai ryhmien kautta yhteyksiä suomalaiseen äärioikeistoon, sekä kansallissosialisteihin. Suomalaisia Yön susien jäseniä on vasta reilut kymmenen, kuitenkin alle kaksikymmentä, joten on kuitenkin ennenaikaista tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ennemminkin nämä yhteydet ovat sellaisia, jotka on hyvä huomioida ja joita on viisasta seurata, koska ne omalta osaltaan mahdollistavat laajemmat kontaktit Venäjällä henkilöihin ja ryhmiin, joilla on käytössä aseistusta sekä kykyä käyttää niitä. On myös hyvä huomioida se, että Euroopassa Yön susien paikallisorganisaatiot ovat tai ovat olleet mukana puolisotilaallisten joukkojen kouluttamisessa – osan yhteistyökumppaneista kuuluessa kansallismielisiin ynnä äärioikeistoon kuuluviin ryhmiin, ja vieraillen (organisaatiotasolla) Venäjällä Vastarintaliikkeen ruotsalaisjäsenten tapaan.

On todennäköistä, että Bäckman ja Putkonen toimivat myös linkkeinä suomalaisten ”kansallismielisten” ja toisaalta Venäjän proxyissa Itä-Ukrainassa taistelleiden venäläisten ja eurooppalaisten välillä, koska muuten on varsin vaikea selittää sitä, että miten esim. ranskalaistaustainen – Ranskan keltaliivien mielenosoituksissakin mukana ollut – Sergei Munier on hakeutunut suomalaisten ”kansallismielisten” ynnä kansallissosialistien kaveripiiriin sosiaalisessa mediassa (mukaan lukien ryhmät). (2) Eikä Munier ole ainoa Venäjän proxyissa sotinut, jolla on jonkinasteisia yhteyksiä suomalaisiin ”kansallismielisiin” tahoihin.

Alussa viitattuun Helsingin Sanomien uutiseen liittyen, on hyvä tiedostaa seuraava twitter-keskustelussa esille tuotu asia:

artikkelissa olisi voinut myös mainita, että PVL:n aktiivit matkustivat Pietariin Helsingin kautta, jossa he tapasivat natsististen paramilitäärien yhteyshenkilön "Vladimirin" (ei välttämättä oikea nimi), (3)

jossa ”PVL:n aktiiveilla” viitataan Venäjälle koulutusleirille matkustaneisiin Anton Thuliniin ja Viktor Meliniin, ja se, että tapaaminen on tapahtunut Helsingissä ei välttämättä johdu siitä, että Helsinki sattuu sopivasti matkareitille, vaan tällainen tiedonjyvä voi olla yksi merkki siitä, että suomalaisillakin on suorempia kontakteja venäläisiin ääriryhmiin ja järjestöihin, puhumattakaan organisaatioista, jotka osallistuvat hyvin suoraan Venäjän proxy-joukkojen ynnä maan hallinnon hyödyntämien ekstremistien koulutukseen ja varustamiseen. Tietojeni mukaan venäläisiä uusnatseja on myös osallistunut marsseille Suomessa.

Vastaavasti tämä paramilitaarien yhteyshenkilö ”Vladimir” kuuluu RIM:in puolisotilaalliseen sisarorganisaatioon – Partizaniin, jota nimeä organisaatiosta käytettiin Expressenin kesäkuussa 2017 julkaisemassa uutisessa ”Här krigstränar nazisterna i Ryssland före bombdåden”:

”Före dåden uppges Viktor Melin och Anton Thulin ha genomgått en militär utbildning på rysk mark.
Bland annat förekommer de båda på bilder som den ryska paramilitära organisationen Partizan lagt upp på deltagare på den ryska motsvarigheten till Facebook.” (4)

Uskallan väittää, että Expressenin uutisessa mainittu “paramilitära organisationen Partizan” on venäläisen – Itä-Ukrainassakin sotineen – Denis Vasiljevin yritys Partizan Center (Центр Партизан), jolle aiheelle suon hiukan enemmän tilaa blogissani ”Venäjällä koulutetaan eurooppalaisia ekstremistejä”.

Alun uutisessa mainittu RIM (Russian Imperial Movement) on venäläinen äärikansallismielinen ja imperialistinen liike, joka on tehnyt pidempään yhteistyötä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa tukien myös taloudellisesti heitä. RIM on myös lähettänyt vapaaehtoisia (Imperial Legion) sekä varusteapua Itä-Ukrainaan. Heidän yhteistyökumppaneista löytyy myös entisiä ja todennäköisesti myös nykyisiä Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden upseereja, kuten – venäläisen imperialismin nimeen vannova – Donetskin ”kansantasavallan” sotilaskomentajanakin toiminut Igor ”Strelkov” Girkin. RIM:istä puhuttaessa on hyvä muistaa se, että joukko heidän jäseniä matkusti Nikolai Trushchalovin johdolla maaliskuussa 2014 Donetskiin tapaamaan sikäläisiä yhteystyöhenkilöitä. Vierailu suoritettiin vain muutamaa viikkoa ennen Venäjän organisoiman Itä-Ukrainan ”separatismin” alkua.

RIM:istä käytetään myös lyhennettä RID:n eli Russkoe Imperskoe Dvizhenien.

RIM nousi myös tällä viikolla esille Anton Shekhovtsovin Facebook-päivityksessä, jossa hän kertoo Wienissä toimivan monarkistisen ”Black-Yellow Alliance’n” järjestäneen kokouksen 9. marraskuuta, ja paikalla olleen myös RIM:in johtajan Stanislav Vorobyovin.

Stanislav Vorobyov (vas) Wienissä, kuva A. Shekhovtsovin Facebook sivulta.





















Sitä savuavaa asetta on toistaiseksi vaikea esittää, mutta sosiaalisen median verkostojen ja ryhmien sekä henkilökohtaisten kontaktien, jollaisesta vieraskynätekstissä kirjoitettiin Rysky Riiheläisen uusimaanpuolustus-blogissa jo lokakuussa 2017, (5) ja tapaamisten perusteella voidaan sanoa, että ainakin osa suomalaisesta äärioikeistosta (myös uusnatseista) ja ”kansallismielisestä” liikehdinnästä suhtautuu enemmän kuin myötämielisesti Venäjään ja sen operaattoreihin ollen valmis – mahdollisesti hyvinkin pitkälle menevään – yhteistyöhön heidän kanssa.


Marko


lauantai 5. lokakuuta 2019

”Kansallismieliset” Pietarin Internet Research Agencyn (eli Pietarin trollitehtaan) asialla


Tämän kirjoituksen otsikko on ehkäpä hiukan provosoiva – tarkoituksellisesti. Kimmokkeen kirjoitukseen sain seuratessani muutamien ns. kansallismielisten toimintaa sosiaalisessa mediassa Jessikka Aron tietokirjan Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta julkaisun jälkeen, ja tämä toiminta, jota seuraavaksi kuvailen muutamin esimerkein, on oivallinen esimerkki eräistä häirinnän ja uhkailun tekniikoista, joita toimittaja Arokin teoksessaan nostaa esille.

Toimintaan, jota seuraavaksi käyn läpi, näyttävät osallistuvan erityisen aktiivisesti ns. kansallismielisiksi itsensä mieltävät henkilöt. Heitä voi myös pitää ryhmänä, koska aiemman toiminnan perusteella, he ovat aktiivisesti tekemissä toistensa kanssa sosiaalisen median ohella erilaisissa mielenilmauksissa sekä kokouksissa ja kokoontumisissa eli vähintäänkin voidaan puhua jonkin asteisesta verkostoitumisesta, jossa myös kannustetaan toinen toisiaan ryhtymään erilaisiin tekoihin – kuten tekemään rikosilmoituksia.

Eräät heistä osallistuivat kevättalvella Johan Bäckmanin moderoimiin  ”Hybridisodat ja Suomi -keskustelutilaisuuksiin” Helsingissä ja Tampereella. Tilaisuudet toimivat samalla venäläisen Igor Panarinin teoksen ”Hybridisodat” julkistustilaisuutena. Ja jos tarkastellaan muutamien henkilöiden toimintaa pidemmällä ajanjaksolla, voidaan todeta kytkösten Venäjä-operaattoreihin olevan näkyvät.

Toimittajan Jessikka Aron kirjan julkistuksesta tulee ensi tiistaina (8. lokakuuta) kaksi viikkoa, näihin kahteen viikkoon mahtuu Aron kirjasta julkaistujen positiivisten uutisten ja viestien rinnalle myös runsaasti negatiivista kirjoittelua ja viestintää.

Tiina Keskimäen ja Panu Huuhtasen Reformi -studio haastatteli Johan Bäckmania, (1) missä ei tietenkään ole mitään väärää, jos haastattelijat toden teolla haastaisivat haastateltavansa, mutta sellaisesta ei Reformi -studion YouTube-sessiossa näkynyt viitettäkään. Kyseessä oli yksipuolinen näytös, joka – onneksemme – keräsi vain suhteellisen pienen joukot katsojia, näyttökertojen määrän ollessa jo reilusti suuremman.

Edellä mainittu parivaljakko nousee myös esille sellaisessa sosiaalisen median viestinnässä, jossa Aron kirjasta näytetään kehotettavan tekemään rikosilmoituksia, ja täten kuormittamaan poliisia. Tällä hetkellä muutama henkilö mainostaa tehneensä rikosilmoituksen Arosta teoksen julkistamisen jälkeen – Tiina Keskimäen ollessa yksi heistä. Samoin sitoutumattomana Suomen Kansa Ensin -puolueen listoilta eduskuntaan tänä vuonna pyrkinyt, lautamiehen tehtävästä aikoinaan erotettu, Hannu ”Miki” Sileoni kertoi tehneensä Aron kirjan perusteella rikosilmoituksen. (2)

Kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen* verkkojulkaisu on, näyttävästi, kertonut näistä rikosilmoituksista. Vastarintaliikkeen kanssa runsaasti yhteistyötä tekevän, laitaoikeistoon kuuluvan ja ääriajatteluun yllyttävän, Soldiers of Odin -järjestön perustaja Mika Ranta (entinen Vastarintaliike-aktiivi) on myös tehnyt rikosilmoituksen Aron kirjasta. (3) VK-tilillään hän kehottaa kaikkia kirjassa mainittuja henkilöitä vaatimaan kirjan julkaisukieltoa – se siitä sananvapaudesta, jonka puolesta nämä henkilöt väittävät taistelevansa. Kovin on valikoivaa tämä heidän sananvapaus!



















































Tämä tutkintapyyntöjen ts. rikosilmoitusten teko on yksi niistä keinoista, joilla kohteeseen, ja kohteen kanssa tekemisissä oleviin, pyritään vaikuttamaan. Keinoa on käyttänyt hyväksi Johan Bäckman kenties reilun vuosikymmenen ajan. Jessikka Aro kuvailikin kirjassaan, kuinka Bäckmanin harjoittama – useimmiten aiheettomien – rikosilmoitusten tekeminen, oikaisupyynnöt ja potentiaalinen mustamaalaaminen sai aikanaan aikaan sen, että monen median edustajat lopettivat Bäckmanista kirjoittamisen (uutisoinnin). On ymmärrettävää, että toimittajat päätyvät tällaiseen ratkaisuun, etenkin tilanteessa, jossa toimittaja(t) ei(vät) saa riittävästi tukea työnantajaltaan, tai työnantajan edustajalta – viime kädessä päätoimittajalta, mutta samalla tällainen ratkaisu kaventaa mediakentän työalaa yllyttäen erilaisia tahoja toimimaan vastaavalla tavalla.

Jessikka Aro olisi voinut, tuolloin vuosia sitten, luovuttaa ja lopettaa kirjoittelun. Onneksemme hän ei kuitenkaan valinnut helpointa tietä vaan jatkoi aiheesta raportointia, kirjoitti havainnoistaan ja kokemuksistaan – huomioiden muidenkin vastaavat kokemukset ja päästäen heidät ääneen – kirjan, josta seuraa se, että ”parvi” itseään isänmaallisina pitäviä jatkaa ”oppi-isänsä” viitoittamalla tiellä tehden Jessikka Arosta rikosilmoituksia vetäen siinä sivussa lokaan muitakin tahoja pyrkien näin rapauttamaan yhteiskuntaamme, sekä eristämään Aron ja vaikeuttamaan hänen työskentelyä.

Valitettavasti tämä ”kansallismielisten” joukko toimillaan auttaa vain ja ainoastaan niitä tahoja, joiden tavoitteena on rapauttaa yhteiskuntarauhaa; heikentää luottamuksen ilmapiiriä; nakertaa luottamusta viranomaisiin ja mediaan; hitaalla ja pitkäjänteisellä työllä heikentää Suomen asemaa. Joukossa on todennäköisesti naiiveja typeryksiä – hyödyllisiä idiootteja, jotka aidosti kuvittelevat olevansa isänmaan asialla, mutta joukossa on myös heitä, jotka tarkoituksellisesti ja pahaa tarkoittaen, toimivat juuri näin. Ihmisiä, joille elävät ja kuolleet ovat vain pelinappuloita, joita hyödyntää ”pelissä”.

Maaseudun tulevaisuudessa 27. syyskuuta julkaistussa artikkelissa ”’Yritykset, seuratkaa verkkomainontaanne!” – vainotuksi joutunut toimittaja Jessikka Aro kannustaa” mainitut yritykset joutuivat niin ikään pienimuotoisen kiusanteon kohteeksi niiden reagoitua siihen, millaisessa yhteydessä niiden verkkomainontaa esiintyy, sitä esiintyessä Reformi -studion aiemmin julkaisemassa YouTube-videossa. (4)

Itse näen Reformi -studion taustalla olevien henkilöiden reagoitua asiaan, reagoinnin merkittävimpänä tarkoitusperänä oman edun ajamisen ohella pyrkimyksen yrittää muokata käytäntöjä siten, että yritykset eivät reagoisi, jos yrityksen edustajille ilmoitetaan mainontaa esiintyvän videoilla, joiden sisältö on kiistanlainen, disinformatiivinen, valheellinen jne. Yksittäisellä tällaisella palautteella ei tietenkään suurta merkitystä ole, mutta joukkoistettuna toiminnalla voi olla negatiivisia seuraamuksia. Huomioitavaa on myös se, että tällaisella toiminnalla esimerkin kaltaiset tahot pyrkivät saamaan omaa asiaansa esille, ja lisää huomiota itselleen (ja ajamalleen ”asialle”).

Edellä kuvaamillani toimilla nämä ”kansallismieliset” eivät ainakaan ole Suomen kansan asialla. He voivat kerätä marginaalista hyötyä itsekin, mutta eniten tämä yhteiskuntarauhaa ja luottamusta nakertava toiminta hyödyttää operoijia maamme rajojen ulkopuolella. Heitä, joiden etua ajaa yhtenäisen Suomen sijaan epäyhtenäinen harmaalle alueelle sijoitettava Suomi, johon on tällöin entistä helpompi kohdentaa vaikutustoimia – lähin tällainen taho löytyy Moskovan suunnalta. Edellinen ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki yhteiskuntarauhaamme nakertavat toimijat olisivat Moskovan asialla. Ei, se tarkoittaa juuri sitä mitä kirjoitin, lähin hyötyjä löytyy Moskovasta.

Samalla on rehellisyyden nimissä todettava, että moni ”kansallismielinen” liputtaa avoimesti Vladimir Putinin, ja muiden totalitaaristen johtajien, harjoittaman politiikan puolesta. Siitä on isänmaallisuus kaukana.


Marko



*: Syyskuussa 2018 Turun hovioikeus päätti lakkauttaa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja sen alueosastot Suomessa, sekä liikkeeseen kytkeytyvän Pohjoinen Perinne -yhdistyksen. Päätös ei ole vielä lainvoimainen, järjestön haettua valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Valituslupa myönnettiin tämän vuoden maaliskuussa, samalla oikeus määräsi järjestön väliaikaisesti kielletyksi ja toiminnan lopetettavaksi, kunnes valitus on käsitelty. Toimintakieltoa vaati Poliisihallitus, sen aikana järjestö ei saa järjestää mielenosoituksia eikä käyttää lippujaan ja tunnuksiaan. (Lähteenä Wikipediassa julkaistu artikkeli Vastarintaliikkeestä ja siinä mainitut lähteet).

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Läpileikkaus Suomen Kansa Ensin ehdokkaista


”Kansallismieliseksi” itsensä nimennyt maahanmuuttovastainen, Venäjän laskuun työskentelevään Johan Bäckmaniin ja Venäjän miehittämässä Itä-Ukrainassa majailevaan Janus Putkoseen, linkittyvä Marco de Witin ”kipparoima” pienpuolue Suomen Kansa Ensin lähtee kevään eduskuntavaaleihin varsin suurella kokoonpanolla. Puolueen listoilla on 33 ehdokasta yhdeksän vaalipiirin alueella, ehdokkaista osa on sitoutumattomana Suomen Kansa Ensin listoilla. sitoutumattomistakin eräät ovat ulostulojensa perusteella henkisesti Suomen Kansa Ensin kanssa samoilla linjoilla. Puolueen tukialuetta näyttää olevan eteläinen Suomi, etenkin Helsingin ja Uudenmaan vaalipiiri, mutta myös Kaakkois-Suomessa ja Savo-Karjalassa puolue näyttää saaneen ehdokkaita listalle yllättävänkin paljon – aivan toinen asia on sitten kannattajakunnan laajuus ja aktiivisuus äänestettäessä. Havaintojeni mukaan ehdokkaiden kannattaisi keskittyä vaalityöhön omassa vaalipiirissään muiden vaalipiirien alueella häröilyn sijaan, jollaista esim. eilen Itäkeskuksen maalaismarkkinoilla nähtiin, kun paikalla oli sekoilemassa edokkaita Helsingin vaalipiirin ohella ainakin Uudenmaan ja Hämeen sekä Pirkanmaan vaalipiireistä.

Kuvakaappaus Suomen Kansa Ensin Facebook-sivu.


























Kun puolueen listaa käy läpi, hyvin pian on havaittavissa se, että listalta ei löydy huomioon otettavia, poliittisesta päätöksenteosta kokemusta keränneitä, ehdokkaita. Listalta löytyy useampi ehdokas, jolla on kokemusta ehdokkaana olosta aiemmista eduskuntavaaleista jonkin muun pienpuolueen riveistä esim. Olli Heikkilä oli v. 2015 ehdolla eduskuntavaaleissa Piraattipuolueen listoilla Hämeen vaalipiirissä, (1) tai vaihtoehtoisesti kuntavaaleista, kuten Sakari Romusella, joka on ollut kuntavaaliehdokkaana Kristillisdemokraattien listoilla ja Hannu (Miki) Sileonilla, joka oli v. 2017 kuntavaaleissa ehdolla Suomi Ensin -listalla sekä Sami Salosella, joka kuului Paavo Väyrysen Terve Helsinki -ryhmään kuntavaaleissa 2017 ja jolla on taustalla tuomio väkivaltarikoksesta. (2) Terve Helsinki -ryhmä oli paljon puhutussa vaaliliitossa Kristillisdemokraattien kanssa vuoden 2017 kuntavaaleissa Helsingissä.


Tällä kertaa Suomen Kansa Ensin listalla oleva Liisa Sirainen oli aikoinaan perussuomalaisten varavaltuutettuna Nurmijärvellä. Onko käynyt siten, että tämän vuosikymmenen kuluessa perussuomalaisetkin on osoittautunut liian maltilliseksi Siraiselle? Mikä ei tietenkään olisi mikään yllätys, jos tarkastellaan ihmisen radikalisoitumista psykologisena prosessina ja tarvetta hakeutua yhteisöön, joka tukee ja vahvistaa omaa ajattelua. Edellinen huomioiden, Siraisen toiminta on (hänestä) loogista ja nyt Suomen Kansa Ensin tarjonnee hänelle ”henkisen kodin” – mutta kuinka kauan?


























Kuvakollaasi koostettu blogin ”Liisa Sirainen, Perussuomalaisten varavaltuutettu Nurmijärveltä” kuvista, blogi vuodelta 2012. (3)

Siraisen ohella useampi muu puolueen ehdokas venyttää sananvapauden rajoja ymmärtämättä sitä, että sananvapauteen kuuluu myös vastuu sanoistaan. Laki lopulta asettaa raamit sille mitä saa sanoa/ kirjoittaa ja mitä ei – vaikka toisinaan nämä raamit tuntuvat häilyviltä ja oikeuden päätökset herättävät runsaastikin kysymyksiä. Viime kesänä ennen Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin sekä Asta Tuomisen oikeudenkäyntiä, MV-median striimeissä, nyt Suomen Kansa Ensin ehdokkaana eduskuntavaaleissa oleva, Jenni ”Jenspa” Uotila esitti selväsanaisia toimittaja Jessikka Aroon kohdistuvia uhkauksia.


























Suomen Kansa Ensin puolueen puheenjohtaja Marco de Wit on kunnostautunut disinformaation ja vihaa kuplivan roskan julkaisijana Laittomassa lehdessä, jonka ”päätoimittaja” hän on. (4) Samaa sarjaa ovat hänen youtube-kanavansa, joiden sisältö vaihtelee sekavasta tajunnanvirrasta konfliktinhakuiseen julistukseen. Toisinaan Marco de Witin ”toimituksellinen aineisto” on silkkaa propagandaa, jollaisena voidaan pitää hänen, miehitetyssä Donetskissa suorittamaa, Janus Putkosen haastattelua heinäkuussa 2016. Kyseistä ”suomalaisturistien” matkaa, laittomine rajanylityksineen Venäjältä Itä-Ukrainaan, voidaan pitää propagandamatkana, josta myös venäläistaustaiset propagandajulkaisut ottivat hyödyn irti. Marco de Witin ohella Suomen Kansa Ensin Pirkanmaan vaalipiirin ehdokas Mari Kosonen (puolueen 1. varapuheenjohtaja) osallistui kyseiselle matkalle. Disinformaation ja roskan julkaisun ohella havainnot todistavat sen puolesta, että puolueen jäsenistöstä osa on melkoisia uhriutujia.

Marco de Wit, Mari Kosonen ja Stig Lång Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, kuvassa myös suomalaismilitantti Petri Viljakainen. 





















Se ei ole mikään yllätys, että ”kansallismielisten” joukosta löytyy myös salaliittoteorioiden innokkaita lukijoita ja niiden aktiivisia levittäjiä. Varsinais-Suomen vaalipiirissä ehdolle asettunut Kai-Tom Koivunen jakaa Facebookin ja etenkin VK:n kautta kaikkea juutalaisten salaliitosta alkaen, hän näyttää myös levittävän Christchurchin terrori-iskua false-flag-tarinana.* (5) Suomen Kansa Ensin ehdokkaineen ei suinkaan ole ainoa puolue ja liike, jonka riveistä nousee salaliittoteorioiden aggressiivisia levittäjiä. Tässä yhteydessä ei voi olla mainitsematta IPU:n listoilta, uskomushoitoja edistävän Kristallipuolueen riveistä ehdolle asettuvaa, niin ikää Putinin Venäjän hallintoa tukevaa, Jarmo Ekmania ja hänen blogia ”Olemisen miellyttävä keveys”, jota Ekman hyödyntää erilaisten salaliittoteorioiden jakamiseen. (6)

”Kansallismielisten” suosimien "medioiden" – kuten MV-lehti ja Laiton lehti! – kautta jaetaan varsin runsaasti erilaisia salaliittoteorioita, jotka noudattavat usein kansainvälisiä trendejä. Salaliittoteorioihin linkittymisen historia ulottuu aikaan ennen MV-lehteä ja voimistunutta ”kansallismielistä” liikehdintää. Tällä hetkellä miehitetyssä Itä-Ukrainassa majaileva Janus Putkonen toimitti Suomessa asuessaan Verkkomediaa, joka oli tunnettu erilaisten salaliittoteorioiden levittämiskanava – eräiltä osin Putkonen jatkoi (jatkaa) tätä työtä miehitetyssä Itä-Ukrainassa, toimittaen materiaalia ajoittain myös MV-lehteen. Tästä materiaalista osa oli selkeää Venäjän narratiivia toistavaa propagandaa, osan ollessa propagandan ja salaliittoteorioiden sekoitusta. (7)

Vaaleihin on vielä muutama viikko aikaa, edessä on kampanjoinnin kannalta tärkeitä viikkoja. Pysyykö ”kansallismielinen” Suomen Kansa Ensin yhtenäisenä vaaleihin saakka – vihjeiden ja arveluiden mukaan puolueen sisällä kuohuu. Vahvistamattomien tietojen mukaan bitcoinmiljonääri Risto Pietilän puolueelle tekemästä useamman tuhannen euron lahjoituksesta osa on kadonnut – tai käytetty väärin, mikä ei suinkaan olisi ihmeenä pidettävä asia. Suomen Kansa Ensin taannoinen puoluekokous oli farssi, puolueen puheenjohtaja näyttää purjehtivan varsin myrskyisillä vesillä – yksi jos toinen projekti kaatuu horjahdeltuaan sitä ennen holtittomasti. Onko puheenjohtajalla enää edes nimenkirjoitusoikeuttakaan, tätäkin on epäilty. Toki puheenjohtaja osoittaa syyttävällä sormella aina muita. Moni varmasti ihmettelee tällaista toimintaa, miksi kylvää vihaa ja eripuraa, miksi hyökätä yhteiskunnallisia toimijoita, kuten poliisia, vastaan, miksi nakertaa yhteiskuntaamme kykenemättä tarjoamaan mitään toimivaa konseptia tilalle? Eihän tässä näyttäisikään olevan järkeä, jos ajattelee, että toiminnan tarkoituksena on yhteiskuntamme – Suomen – kehittäminen, mutta kun nähdäkseni se ei ole lopullinen tarkoitus, vaikka illuusio sellaisesta on synnytetty ja jota illuusiota pidetään yllä. Tarkoitus on synnyttää eripuraa, kylvää epäluottamusta, luoda konflikteja ja hajottaa yhteisöjä. Kuten olen useamman kerran todennut, Suomen Kansa Ensin puolueella on aivan väärä nimi, nimeksi sille sopii paremmin Venäjä Ensin.

Ei Suomen Kansa Ensin ole Suomen asialla, vaikka sen jäseninä epäilemättä on sellaisia, jotka kuvittelevat tai uskottelevat itselleen työskentelevänsä Suomen parhaaksi! Eiköhän yhdellä, jos toisella hyödyllisellä idiootilla suomukset putoa silmistä ennen vaalivuoden päätöstä.


Marko


7.  

Esimerkkejä Christchurchin terrori-iskun false-flag -tarinoista, näitä suomalaisten ”kansallismielisten” keskuudessa levitetään.

























Alemmassa kuvakollaasissa oleva Peggy-Justiina Bañana on aktiivinen suomalainen, erilaisia salaliittoteorioita levittävä tili, jonka ylläpitäjä on myös joidenkin ”kansallismielisten” kaveri osallistuen tililtä keskusteluun heidän kanssa.