”Kansallismieliset” ja kohudosentti

Kirjoitin muutama päivä sitten perussuomalaisten turvallisuuspolitiikasta, tuolloin en kuvitellut palaavani blogikirjoituksessani perussuomalaisia sivuavaan aiheeseen näinkin pian – en, vaikka edellisen kirjoituksen julkaisuhetkenä perussuomalaisten piirissä kuohui (ja kuohuu edelleen, vaikka puolueen johto koettaakin vaieta kohun kuoliaaksi) poliisin vangitessa puolueaktiivi Pekka Katajan pahoinpitelystä kaksi puolueen liepeillä pyörivää henkilöä – Tuomas Torssosen (ent. ps) ja Soldiers of Odinin Jyväskylän osaston vetäjiin v. 2016 kuuluneen Kansallismielisten liittouman aktiivin Tero Ala-Tuuhosen. (1) Tämä ikävä tapaus, joka jälleen kerran todisti sen puolesta, että myös suomalainen äärioikeisto on valmis väkivallantekoihin eurooppalaisten kumppaneidensa tapaan, antoi kimmokkeen kirjoittaa lyhyt yhteenveto suomalaisten ”kansallismielisten” ja kohudosentin eli Johan Bäckmanin epäpyhästä liitosta.

Hahmottaaksemme mistä oikein on kyse, on meidän syytä palata ajassa takaisin muutaman vuoden verran, heinäkuuhun 2016 jolloin saatiin ensimmäiset näkyvät todisteet maamme ”kansallismielisten” ja Johan Bäckmanin ja hänen kumppaneidensa orastavasta yhteistyöstä. Heinäkuussa 2016 joukko suomalaisturisteja – käytännön syiden ja tekojen tähden heitä on parempi kutsua propagandaturisteiksi – vieraili miehitetyssä Itä-Ukrainassa, muun muassa Donetskissa. Tähän monenkirjavaan joukkoon kuului myös kaksi ”kansallismielisen” äärilaidan edustajaa, myöhemmin Suomi ensin! sekä Suomen kansa ensin! -liikkeissä runsaasti näkyvyyttä saanut Marco de Wit ja liikkeisiin aktiivisesti mukana ollut Mari Kosonen. Reilun kymmenen ”turistin” joukkoon kuului, sittemmin miehitetyn Donetskin alueella propagandistina työskennellyt, nykyinen QAnon-aktiivi, Jarmo Ekman ynnä muutama muu eri yhteyksissä näkyvyyttä saanut henkilö.

Tuolloin Suomessa sai runsaasti näkyvyyttä juuri Marco de Witin toiminta ja hänen vetämänsä Suomi ensin! -ryhmä erilaisten demonstraatioiden, mielenilmausten ja protestien kautta, joita järjestettiin Kajaanissa saakka. Forssan mielenosoituksessa elokuussa 2016 Marco de Witin harjoittama retoriikka oli hyvin sotaisaa:

”Tämä on Forssan sota, de Wit sanoi, piti pienen tauon ja lisäsi: verbaalinen.” (2)

Myöhemmin Marco de Wit kannattajineen ja tukijoineen siirtyi sanoista tekoihin, väkivaltaa uhkuvat puheet muuttuivat nyrkkien heilutukseksi.

Vertasin Suomi ensin! -ryhmää ns. Putinin turisteihin syksyllä 2016 kirjoittamassani  ”Mikä yhdistää ’Putinin turisteja’ ja Suomi ensin! -ryhmää?” -blogissa. Kuvailin Itä-Ukrainassa mielenosoituksia ja provokaatioita synnyttäneitä ”Putinin turistien” toimintaa seuraavalla tapaa:

”’Putinin turisteja’ kuljetettiin lukemattomilla linja-autoilla paikkakunnalta toiselle, yhtenä päivänä he olivat Donetskissa, seuraavana letka suuntasi kulkunsa seuraavalle paikkakunnalle synnyttämään kaaosta ja aiheuttamaan hämminkiä ynnä häiriöitä. Suurin osa heistä tuli Ukrainaan rajan yli Venäjältä, toiminta oli organisoitua ja kontrolloitua, tietojeni mukaan näille ”turisteille” maksettiin alkuvaiheessa päiväkorvausta – mikä tietty keräsi matkaan suuren joukon epämääräisellä taustalla varustettuja ihmisiä. Näiltä osin Suomi ensin! -ryhmän toiminta muistuttaa hyvin paljon ”Putinin turistien” toimintaa, kierretään pitkin ja poikin Suomea linja-autoilla synnyttämässä hämminkiä ja kaaosta. Ryhmän jäsenet ovat ehtineet Suomessa aina Kajaaniin saakka.”

Sotainen syksy 2016 vaihtui kaoottiseksi talveksi, jolloin muun muassa Rautatientorilla Helsingissä nähtiin pitkäksi venähtänyt Marco de Witin johtama, ”kansallismielisten” SuomiMaidan-protestileiri oheishäiriöineen. SuomiMaidanin kyseenalaista antia oli, nyt jo edesmenneen, Ilja Janitskinin saama ylimääräinen huomio Helsingin ydinkeskustassa. Marco de Witin johdolla SuomiMaidan kampanjoi näkyvästi Janitskinin presidentinvaalikampanjan puolesta, onnistuen siinä sivussa keräämään tuhansia kannattajakortteja Janitskinin vaalikampanjaa varten.

SuomiMaidan-leiri Rautatientorilla Helsingissä, huhtikuu 2017 – kuva: Marko Enqvist.

Marco de Witin tuolloin käyttämissä metodeissa oli paljon samaa, kuin niissä operaatioissa joihin Venäjän tukemat operaattorit ovat ryhtyneet erilaisissa (hybridisodankäynnin ja vaikuttamisen) operaatioissaan Ukrainan ohella muun muassa Moldovassa ja Georgiassa sekä Balkanin alueella, toteuttaen eräitä vastaavia operaatioita myös Euroopan Unionin alueella.

Tässä kirjoituksessa ei kuitenkaan ole perusteltua käydä läpi tarkemmin tällaisia operaatioita, mutta niiden historia juontaa ajalle ennen Ukrainan kevään 2014 tapahtumia – Viron pronssisoturikiista v. 2007 on mellakoiden ja kyberhyökkäysten myötä ehdottomasti laskettava tällaisten operaatioiden joukkoon. Kirjoituksen otsikossa mainittu kohudosentti eli Johan Bäckman kiistää Viron neuvostomiehityksen kutsuen väitteitä ”miehitysmyytiksi” – hän myös julkaisi vuonna 2008 poliittisen pamfletin ”Pronssisoturi”, mikä ei suinkaan ole hänen ainoa julkinen hyökkäys Viron valtiota vastaan. Samoin Ukrainassa Oranssin vallankumouksen jälkimainingeissa perustetut Venäjää tukevat liikkeet ja pienpuolueet, joista osan toimintaan liittyi kumouksellisia piirteitä ynnä aseiden käytön harjoittelua leireillä Venäjällä.

Kun huomioidaan maamme ”kansallismielisten” ja Johan Bäckmanin mahdolliset yhteistyökuviot, ei voida unohtaa Ilja Janitskinin perustamaa ja Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla asustelevan Venäjä-operaattori Janus Putkosen päätoimittelemaa MV-lehteä. Julkaisun disinformatiivisen ja vihaa sisältävän materiaalin ja muun aineiston, esim. edelleen näkyvä tuki kirjoitusten muodossa äärioikeistolaiselle Soldiers of Odinille, perusteella sitä voinee kutsua maamme ”kansallismielisten” pää-äänenkannattajaksi. Menneet ja edelleen käynnissä olevat oikeudenkäynnit, ovat omalta osaltaan paljastaneet yhteistyökuvioita, samalla Johan Bäckmanin rooli julkaisun taustavaikuttajana on tullut julki.

Teoksessaan ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” toimittaja Jessikka Aro kuvaa erinomaisen tarkasti MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin sekä Janitskinin tuuraajana toimineen Asta Tuomisen toimintaa ja toiminnan tarkoitushakuisuutta. Oikeudenkäynnin ympärillä nähty ”kansallismielisten” valemedioiden toiminta on monella tapaa tuonut julki Bäckmanin kytköksiä medioihin ja niiden taustalla oleviin ihmisiin, kuten Juha Korhosen juontamassa MV-median Live-striimissä kesäkuussa 2018. Korhosen ja Bäckmanin tiet ovat ristenneet tämän jälkeen useammankin kerran, muun muassa pseudotoimittajien perustaman ”Toimittajaliiton” kohdalla. (3)

MV-media: Vieraana Johan Bäckman.

Yksittäisten henkilöiden, erilaisten media-alustojen ja pienryhmien rinnalla Bäckman on pyrkinyt verkostoitumaan puolueaktiivien kanssa, sen ohella, että hän on ollut (ainakin nimellä) mukana viime vuosien aktivismiryhmissä, esim. Reformi.Me – Irti puoluevallasta -liikkeessä, jonka listalla Johan Bäckman oli hetken aikaa ehdokkaana ennen viime vuoden eduskuntavaaleja. Reformi.Me – Irti puoluevallasta -liike kokosi riveihinsä jonkin verran ”kansallismielisen”-liikehdinnän aktiiveja. Sen jälkeen, kun Janitskin hylkäsi liikkeensä, se kutistui kuin pyy maailmanlopun edellä, lopulta James Hirvisaarta lukuun ottamatta ehdokaslista oli nimetön – etnonationalismista mielenosoituksissa paasannutta Panu Huuhtasta ei sellaisena saattanut pitää.

Ennen kevään 2019 eduskuntavaaleja Bäckman ryhtyi lähestymään perussuomalaisia ehdokkaita sekä puolueaktiiveja. Saamieni tietojen mukaan juuri Johan Bäckman oli aktiivinen toimija, Facebookin kaveripyynnöt jne. kuuluivat lähestymisen repertuaareihin. Kun verrataan perussuomalaisia (puolue) sen eurooppalaisiin sisarpuolueisiin, niin ei ole lainkaan yllättävää, että puolueen ehdokkaita ja puolueaktiiveja ryhtyi lähestymään erityisen aktiivisesti henkilö, joka tunnetaan kytkennöistään Venäjän hallinnon vaikuttamisen työkaluihin, kuten RISS:iin eli Russian Institute for Strategic Studiesiin, joka on Venäjän presidentinhallinnon alainen ajatushautomo.

Bäckmanin taustasta huolimatta ymmärrän, että perussuomalaisissa marginaalissa oleva, voi – syystä tai toisesta johtuen – päätyä Johan Bäckmanin kaveripiriin. Venäjän miehittämällä Krimillä maaliskuussa 2018 ”turistina” Bäckmanin luotsaamaan ryhmään kuulunut perussuomalainen kuntavaaliehdokkaanakin ollut Eero Hult on laskettavissa tähän kategoriaan. Toki motiiveja täytyy ihmetellä, että miksi ”kansallismielisenä” itseään pitävä lähtee, propagandistiselle matkalle, Venäjän miehittämälle alueelle? Toisaalta samalla tavalla eurooppalaiset ”kansallismieliset” onnistuvat päätymään Venäjän miehittämille alueille ja osaksi maan propagandakoneiston työkaluja. Todennäköisesti monen kohdalla lähentyminen on lähtenyt liikkeelle näennäisen viattomista yhteydenottopyynnöistä; juttutuokioista, joissa korostetaan yhteisiä asioita – kuten EU-vastaisuutta – erojen sijaan jne. Lopulta kuitenkin ollaan tilanteessa, josta on mahdotonta vetäytyä kunnialla. Kuviosta tulee mieleen Alexander Duginin ajatus:

”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. It is simple and easy to understand. - - -”. (4)

Onko kyse siitä, että maahanmuutto- ja EU-vastaisuus ovat sokaissut nämä ihmiset, saaden heidät hakeutumaan ”liittolaissuhteisiin” ihan kenen kanssa tahansa? Ajatus on ymmärrettävä marginaalisen henkilön kohdalla, mutta entäpä Olli Kotron, perussuomalaisen Laura Huhtasaaren avustaja Brysselissä, tai Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen hallituksen jäsenenäkin olleen Sakari Lindenin kohdalla, joiden kuvittelisi pystyvän niin rationaaliseen ajatteluun, että ymmärtävät riskit kuviteltuja hyötyjä suuremmiksi. Lindenin ja Kotron kirjoitukset Vastavalkeassa henkivät 2000-luvun sijaan YYA-Suomessa vallinnutta läpimätää ilmapiiriä.

Kun kerran Kotro ja Linden löytävät Bäckmanista hengenheimolaisen, niin ei liene yllättävää, että Pekka Katajan pahoinpitelyyn osallistunut, murhayrityksestä vangittu, Teemu Torssonen löytää Bäckmanin retoriikasta teemoja, jotka hän kokee omakseen. Tietenkään pelkän Facebook-kaveruuden perusteella ei pidä mennä tekemään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tuttavuuden syvyydestä ja laadusta, mutta kun Torssonen on samalla tapaa kaveri myös militantti Petri Viljakaisen kanssa, (joka on vähintäänkin kadonnut jonnekin Itä-Ukrainan miehitetyille alueille – viimeinen havainto sosiaalisessa mediassa viime keväältä), niin tämä lisää asian kiinnostavuutta hiukan enemmän. Löytyykö taustalta ajatusten lisäksi muitakin yhdistäviä tekijöitä, jos niin millaisia? Muistamme mihin toimiin ruotsalaiset Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenet ovat ryhtyneet venäläisten yhteistyökumppaniensa kanssa. (5 ja 6) 

Kun huomioidaan, että ”kansallismielisten” ja Bäckmanin välillä on runsaasti yhteisiä intressejä sekä yhdistävää toimintaa, ja että Bäckman on jo vuosien ajan pyrkinyt rakentamaan verkostoja, jotka näyttävät samanlaisilta kuin eurooppalaisten ”kansallismielisten” ja äärioikeistolaisten puolueiden, ryhmien ja liikkeiden Venäjä-kytkennät, väistämättä mieleen nousee ajatus siitä, että ei savua ilman tulta. Onko yhteistyö seurausta Duginin ajatuksesta käyttää hyödyksi ryhmiä ja liikkeitä, joilla on yhteinen vihollinen Venäjän kanssa? Tässä tapauksessa se yhteinen vihollinen on Euroopan Unioni – laajempana käsitteenä läntiset demokratiat.

Siinä missä Suomessa perussuomalaiset, laajemmin ”kansallismieliset”, Italiassa Pohjoisen liitto, Ranskassa Kansallinen liittouma (ent. Kansallinen rintama), Saksassa Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) monien muiden ohella hakevat taktista hyötyä yhteistyöstään venäläisten kanssa, jälkimmäinen todennäköisesti etsii strategista etua pyrkiessään heikentämään toiminnallaan EU:n ohella myös sen muodostavia valtioita. Historia kertoo, mitä tässä pelissä heikommalle osapuolelle on yleensä käynyt.

SSS-Radioon syksyllä 2016 kirjoittamani blogin ”Mikä yhdistää ’Putinin turisteja’ ja Suomi ensin! -ryhmää?” päätin seuraavaan toteamukseen:

”Suomessa Vastarintaliikkeen, Suomi ensin! -ryhmän ja Rajat kiinni -liikkeen kaltaisilta operaattoreilta on vietävä tila, niihin on syytä suhtautua riittävällä vakavuudella. Ne eivät ole Suomen ja suomalaisten etu.”

Tuolloin äärioikeiston muodostamaa uhkaa vähäteltiin, nyt neljä vuotta myöhemmin, näitä vähättelijöitä löytyy edelleen, vaikka laita- ja äärioikeisto on ryhtynyt sanoista tekoihin. Raadollisimmillaan tämä näkyy perussuomalaisten retoriikassa tänään – puolueaktiivi Kataja on jäänyt yksin, puolueen kohdistaessa tarmonsa hyökkääjien teon vähättelyyn. Vastenmielistä, etten sanoisi!

Marko

1. https://www.aamulehti.fi/a/32126b80-cbeb-4ffe-9c3e-6ab3632a06b0 

2. https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/forssan-mielenosoitus-puistattavia-puheita-hymy-kasvoilla-173540/ 

3. http://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2020/01/analyysi-disinformaatio-jarjestaytyy.html 

4. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

5. https://www.justsecurity.org/68420/confronting-russias-role-in-transnational-white-supremacist-extremism/ 

6. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html?m=1 

”Suomalaisturistit” miehitetyssä Donbasissa, heinäkuussa 2016 (kuvaa muokattu).

Johan Bäckman – Sandarmohin hiekkakankailta verkkovaikuttamiseen

Viime aikoina sosiaalisessa mediassa huomioni, kuten monen muunkin huomio, on kiinnittynyt maamme ”kansallismielisten” toimintaan, joka pitää sisällään erilaisia toiminnanmuotoja verkkohäirinnästä mielenilmauksiin ja disinformatiivisten ynnä propagandististen yhdistysten toiminnan ylläpitämiseen – unohtamatta erilaisten lokajulkaisujen ylläpitoa. Näiden ryhmien kautta toistetaan myös hyvin selkeästi venäläistä narratiivia tukevaa näkemystä neuvostovaltion historiasta, etenkin Josif Stalinin kaudella 30-luvulta toisen maailmansodan loppuun, näiltä osin mukana on tavattoman usein ”yhteiskuntatieteilijä, valtiotieteiden tohtori ja oikeussosiologian sekä kriminologian dosentti” Johan Bäckman. Niinpä tässä kirjoituksessa tarkastelen Johan Bäckmanin aikaansaannoksia viime joulukuun ja helmikuun alun välillä – en kuitenkaan etene kronologisessa järjestyksessä, vaan huomioin eräiltä aihepiireiltä merkittävimpiä tapahtumia, joku saattaisi kutsua niitä operaatioiksi tai laajempien operaatioiden osiksi.

Johan Bäckman Helsingin käräjäoikeudessa kesäkuussa 2018, kuva: Marko Enqvist.

Viime vuoden lokakuussa kirjoitin Johan Bäckmanista ja hänen suhtautumisesta Sandarmohin hiekkakankaiden vainajiin, ja kuinka Johan Bäckman Publications on julkaissut Sergei Veriginin ja Armas Mashinin teoksen Sandarmohin arvoitus Osa I: Hiekkakankaiden salatut vainajat, ja koskapa Sandarmoh on yhä edelleen hyvin voimakkaasti esillä Johan Bäckmanin toiminnassa esitelmien pidosta haastatteluihin ja verkkovaikuttamiseen, ei aihetta voi sivuuttaa tässäkään kirjoituksessa.

Petroskoissa on järjestetty Sandarmohin arvoitus-teoksen esittely ja jonkin sortin keskustelutilaisuus, teos esittelytilaisuuksineen on myös saanut näkyvyyttä Venäjällä myös valtakunnallisella televisiokanavalla sekä Youtubessa. (1)

Viime vuosina Venäjällä on ryhdytty urakalla valkopesemään Josif Stalinia, Sandarmohin synkeää historiaa tutkineita, kuten Juri Dmitrieviä, vainotaan, joten tässä kontekstissa asetan julkaistun teoksen, jossa spekuloidaan suomalaisten syyllisyydellä Sandarmohin uhreihin, siihen kategoriaan julkaisuja, jotka tukevat Venäjän valtiollista narratiivia.

Sandarmohin hiekkakankailta Bäckman on ehtinyt kulkea myös Puolaan, (2) laskemaan seppeleen miehittäjän eli puna-armeijan muistomerkille ja pistämään pystyyn – ehtaan punakaartin tapaan – huutoäänestyksen siitä, pitäisikö Suomen maksaa korvauksia Leningradin saarron uhreille sekä Petroskoin keskitysleirin lapsiurheille. 

Syksyllä Johan Bäckman vieraili Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, Luhanskissa. Tuolloin hän luennoi Luhanskin ”kansallisen yliopiston” ”Suomi-keskuksessa” aiheesta uudet informaatiouhat ja hybridisodat. Joulukuussa Bäckman vierailu vuorostaan miehitetyssä Donetskissa, nyt vuorossa oli luennoitsijana toimiminen Donetskin ensimmäisellä ”diplomaattikurssilla”. Sanojensa mukaan Bäckman luennoi tuleville ”diplomaateille” muun muassa Suomen ja Euroopan tilanteesta Kekkosesta kertomisen oheen.

Minulle on arvioitu tällaisen ”diplomaattikurssin” erään tarkoituksen olevan yhteiskunnallisen epävakauden lisääminen Ukrainaan, toiminnan vaikeuttaessa mahdollista rauhanprosessia. Käytännössä epävakauden luoja on Venäjä, sillä toiminta ”kansantasavalloissa” on voimakkaasti sidoksissa Venäjän toimiin ja intresseihin.

Johan Bäckman ”luennoimassa” Donetskissa, kuva Johan Bäckmanin Instagram-tililtä. (3)

Eri sosiaalisen median alustoilla Johan Bäckman on antanut näkyvyyttä erilaisille ääriajattelijoille ja toimijoille Tiina Wiikistä alkaen silakkaliikkeen vastaisiin toimijoihin, unohtamatta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla majailevia henkilöitä, kuten MV-lehden nykyistä päätoimittelijaa Janus Putkosta ja suomalaismilitantti Petri Viljakaista.

Erityisen näkyvänä toimintana voidaan pitää viime vuoden lopulla perustetun Silakka-liikkeen vastaista kampanjointia viestein –

#Silakkaliike on suvakkien Sturmabteilung (SA), digitaalinen katutappeluosasto. Ihan joka puolella nettiä on silakoiden julkisia uhkauksia pahoinpidellä ja jopa tappaa usein nimettyjä henkilöitä (4)

Mitä jengi puhuu jostakin #silakkaliike vastamielenosoituksesta. Siellähän oli muutama oodini yksityishenkilöinä viettämässä grilli-iltapäivää teemalla silakoita uuniin. (5)

Jälkimmäisessä lainauksessa on maininta ”oodineista” eli laitaoikeiston katujengi Soldiers of Odineista* yksityishenkilöinä, joka mielessäni rinnastuu Venäjän valtion väitteisiin Ukrainassa sotivien venäläissotilaiden olevan ”vapaaehtoisia yksityishenkilöitä”, joiden kanssa Venäjän valtiolla ei ole mitään tekemistä.

Ja kuvin, jolloin on myös promottu erilaisia valemedioita, kuten disinformaation ja propagandan jakoon käytettyä – miehitetyssä Itä-Ukrainassa Janus Putkosen toimesta tuotettua – MV-lehteä.

Silakkaliikkeen vastainen kampanjointi, eikä yksin Bäckmanin osalta, vaan laajemmin ”kansallismielisten” taholta on niin näkyvää ja paikoin aggressiivistakin, että voi päätellä tämän laitaoikeiston tukijoineen pitävän Silakkaliikettä vihollisenaan. En käytä sanaa vastavoima, vaan ”vihollinen”, koska viestinnän ja termien perusteella kyse on ennemminkin viholliskuvan luonnista – ehkäpä jopa ”silakoiden” dehumanisoinnista.

Viime vuoden joulukuussa aloitti toimintansa vale- ja vastamedioiden tuottajiin yhdistettävä ”Toimittajaliitto” ja vaikka kyseisen ”liiton” taustalla olevien – näkyvien – henkilöiden joukossa ei Johan Bäckmania löydykään, niin näyttöjen perusteella voidaan todeta ”toimittajaliiton” jälkien johtavan aina Johan Bäckmaniin saakka. Tämän ns. toimittajaliiton taustalla oleva Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry on rekisteröity joulukuussa 2016, tuolloin yhdistyksen puheenjohtajana toimi Pispalan Radion perustaja Pasi Komsi, varapuheenjohtajana Komsin yhteistyökumppanina toiminut parkanolainen Kauko Kallioniemi ja sihteerinä eräs Johan Bäckman. Joulukuussa perustetusta ”Toimittajaliitosta” enemmän blogissani ”Vastamedioista pseudotoimittajien ’toimittajaliittoon’.”

Tietyissä tapauksissa näkymättömyys voi toimia huutomerkkinä. ”Toimittajaliiton” ohella Bäckman on verhoutunut ”näkymättömyysviittaan” MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin kuoleman jälkeen, jonka hän on julkisesti sosiaalisessa mediassa jättänyt huomioimatta. Uskallanpa väittää tämän toiminnan olevan tarkoituksellista, mutta omalla tavallaan huomiota herättävää. 

Olen huomannut monen pitävän Johan Bäckmania jonkin sortin ”pellenä” – etten sanoisi harmittomana tapauksena, itse en tällaista arviota missään nimessä allekirjoita. Kyse on hänen kohdalla ennemminkin hyvin laskelmoidusta toiminnasta, jolla on selkeä päämäärä, jota voisi lyhyesti kuvata tarkoitukseksi  horjuttaa yhteiskunnallista vakautta Suomessa. Ehkäpä kuitenkin ilmaisisin tarkoituksen päinvastoin eli epävakauden kylvämisen Suomeen.

Marko

1. https://www.youtube.com/watch?v=8LXQi_6lT68&feature=youtu.be&t=580&fbclid=IwAR3J1M9TY7ANz15GtbdpKSNMIWn6XPUAhmslQZm65zWComhJ4Uz1APVjE8E 

2. https://ria.ru/20200117/1563539330.html?fbclid=IwAR0O-XD777vXxp2gVZGsYRoS9Q_y-d-O9NEBc4HG6fY97L6GBpCTOFXQWOo 

3. https://www.instagram.com/p/B55yHoDhMek/?igshid=29064h354rdn 

4. https://twitter.com/johanbek/status/1224067339592794112?s=20 

5. https://twitter.com/johanbek/status/1223713841797894144?s=20 

*: Tässä yhteydessä on syytä selventää muutamalla sanalla Soldiers of Odin -liikettä. Kyseessä on uusnatsistisen Pohjoismaiden Vastarintaliikkeen aktiivin Mika Rannan lokakuussa 2015 perustama organisaatio, jolla on saksalaistietojen mukaan myös yhteydet sikäläiseen äärioikeistolaiseen ryhmään, joka suunnitteli moskeijaiskuja Saksassa. Soldiers of Odin markkinoi itseään “katupartiona”, käytännön toimet ovat osoittaneet ryhmän olevan luonteeltaan ekstremistisen. 

”Voiko vitutukseen kuolla” – kysytään keskustan puoluetoimistolla

Helmikuisen auringonkajon valaistessa lumetonta maata täällä etelässä, loihti Paavo Väyrynen lausumaan palaavansa takaisin keskustaan. (1)

Onpa Paavo Väyrysestä mitä mieltä tahansa, hän on ollut merkittävä tekijä suomalaisessa politiikassa vuosikymmenten ajan, sen sijaan viime vuodet hän on uinut kovin syvissä vesissä, monien mielestä ryvettäessä loputkin maineestaan. Lukiessani uutisen Väyrysen julistuksesta paluustaan keskustaan, mielessäni viivähti ensinnä ajatus, ettei keskusta puolueen suinkaan ole pakko ottaa häntä takaisin riveihinsä – mutta, mikäli olen ymmärtänyt asian oikein sosiaalisessa mediassa saamani opastuksen myötä, puolueella ei juurikaan taida olla sananvaltaa siihen, jos vaan joku jäsenyhdistys hyväksyy Väyrysen jäsenekseen, on hän täten puolueen jäsen. Lienee hyvin epätodennäköistä, että puoluejohto ryhtyy vastahankaan kokonaista jäsenyhdistystä vastaan.

Yleisradion julkaiseman uutisen mukaan Väyrynen liittyy puolueeseen ruotsinkieliseen piiriin kuuluvan Maalahdenseudun Keskustan (Centern i Malaxnejden rf) kautta, vastaavasti puolueen ruotsinkielinen piiri on ollut jo pidempään riidoissa puolueen johdon kanssa. (2) Väyrysen itsensä suunnitelmissa on perustaa Helsinkiin keskustalle ruotsinkielinen paikallisosasto. (3)

Niin pitkä (ja monien mielestä vaikuttava) poliittinen ura kuin Paavo Väyrysellä onkin, niin tässä kirjoituksessa en aio uhrata riviäkään hänen poliittisen uran mittavuuden ja historian tarkasteluun, sen sijaan luon silmäyksen siihen mitä kaikkea viime vuosina on tapahtunut ja keiden kanssa Väyrynen on – enemmän tai vähemmän sopuisasti – tehnyt yhteistyötä.

Vaiheikkaan prosessin jälkeen 25. huhtikuuta 2018 Väyrynen ilmoitti eroavansa keskustasta, mutta saadaksemme paremman käsityksen siitä, mitä väyrynen on viime vuosina tehnyt, meidän on syytä siirtää katse helmikuun 4. päivään 2016, jolloin Väyrynen ilmoitti perustavansa – aikanaan kohuakin herättäneen – Kansalaispuolueen, joka merkittiin yhdistysrekisteriin maaliskuussa 2016 ja puoluerekisteriin joulukuussa 2016.

Väyrysen aikakaudella Kansalaispuolueessa huomio kiinnittyi suureen joukkoon asiantuntijajäseniä, joiden jousta löytyi runsaasti henkilöitä, jotka herättivät voimakastakin keskustelua turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneissa kansalaisissa.

Kirjoitin 24. marraskuuta 2016 SSS-Radion blogiin ensimmäisen kerran Väyrysen Kansalaispuolueesta otsikolla ”Merkillisiä asiantuntijajäseniä Kansalaispuolueessa”, palasin teemaan Vartiopaikalla-blogissani kirjoituksella ”Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä”, jossa kirjoituksessa huomioin muutamia puolueen yli kolmestakymmenestä asiantuntijajäsenestä. Näiden asiantuntijajäsenten joukossa oli lukuisia taustaltaan varsin arveluttavia henkilöitä, joiden asiantuntijuuskin herätti runsaasti kysymyksiä, joukossa oli muun muassa KTM Jarmo Ekman, joka vielä tuolloin asui miehitetyssä Donetskissa Helsingin sijaan, ja joka työskenteli propagandistisessa DONi Newsissä toimittajana suomalaissyntyisen Janus Putkosen alaisuudessa. Putkonen sitä vastoin toimii nykyään disinformaatio- ja vihajulkaisu MV-lehden päätoimittelijana.

Puolueen asiantuntijajäseninä toimii myös, tuolloin Vastavalkeaan kirjoittanut, valtiotieteiden maisteri, LL.M Sakari Linden, joka saamieni tietojen mukaan on Brysselissä kovin hyvää pataa Venäjän etua ajavien tahojen kanssa. Niin ikää asiantuntijajäsen-tittelillä oli siunattu Sarastus-lehteen kirjoitellutta Tuula Komsia (Muutos 2011 eduskuntavaaliehdokas v. 2015), paikkansapitämättömiä väitteitä Krimin niemimaan anneksiosta viljellyt Kari K. Arvola, samalla tapaa Kreml-mielistä disinformaatiota toisti filosofian tohtori Mikko Punkari sekä Jukka Davidssonia, joka esiintyi puhujana Putinia tukevan eurooppalaisen äärioikeiston kokoontumisessa Pietarissa jokunen vuosi sitten, samaisessa tilaisuudessa vieraili myös Timo Isosaari, joka niin ikää toimi hetken Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenenä. Toki asiantuntijajäseninä toimi jossain määrin tolkullisempiakin suomalaisia, kuten entiset keskustalaiset Pia Kattelus ja Sami Kilpeläinen.

Oma lukunsa Kansalaispuolueen perustamisessa on Johan Bäckmanin onnitteluviesti Väyryselle puolueen perustamisesta noin viikkoa ennen Väyrysen ilmoitusta Kansalaispuolueen perustamisesta! No, ehkäpä tälle ennenaikaiselle onnitteluviestille löytyy joku luonnollinen selitys…

Väyrynen pyrki presidentiksi vuoden 2018 presidentinvaaleissa valitsijayhdistyksen kautta, kannattajakorttien kerääjien joukossa oli joulukuun 2017 alkupuolelta lukien myös ”kansallismielinen” Suomi Ensin -ryhmittymä, jonka johdossa oli tuolloin erilaisiin lokakampanjoihin osallistunut, Johan Bäckmanin sosiaalisen median verkostoon kuuluva ”Putinin turisti” Marco de Wit.

Tämä ”kansallismielinen” liikehdintä jatkaa edelleen toimintaansa, luoden jännitteitä, häiriten ja herjaten aktiivisia kansalaisia, osallistuen lokakampanjoihin ja toistaen hyvin usein Janus Putkosen, Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta käsin toimitteleman MV-lehden kautta välittyvää pro-Kreml-propagandaa.

Presidentinvaalien alla Väyrynen sai tukijakseen lisää Kremlin propagandaa Suomessa toistavia tahoja – Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI ry:n ja sen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin muodossa. Skippari-Smirnov on organisoinut Suomeen ensimmäiset kuolemattoman rykmentin marssit, hän on osallistunut propagandamatkalle Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle parisen vuotta sitten – jonka eräs seuraus oli päätyminen Ukrainan sanktioimien henkilöiden listalle, kyseisellä listalla on myös toinen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenenä toiminut henkilö – Jarmo Ekman.

Kuvakaappaus Daria Skippari-Smirnovin Facebook-tililtä.

Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI ry:stä kirjoitin laajemmin blogiin reilut kaksi vuotta sitten otsikolla ”Mikä se RuFi oikein on?”, joka tekstinä toki ansaitsisi päivitystä, sillä näihin pariin vuoteen mahtuu lukuisia tapahtumia, joissa yhdistys tai sen jäsenet ovat olleet näkyvästi esillä puolustaen Venäjän hallinnon imperialistisia ja militaristisia toimia.

Ja jos joku kuvitteli, että Väyrynen oli jo saavuttanut pohjan Kansalaispuolueen asiantuntijajäsenten ja presidentinvaalikampanjan aktiivisten tukijoidensa myötä, niin hän on väärässä. Se todennäköisin poliittisen uran pohjakosketus saavutettiin 28. kesäkuuta 2018 perustetun Seitsemän tähden liikkeen myötä helmikuussa 2019 Väyrysen ilmoittaessa disinformatiivisen, häirintä-loka-vihakampanjoinnissa hyödynnetyn MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin ryhtyvän Seitsemän tähden liikkeen ehdokkaaksi kevään eduskunta- ja eurovaaleissa, samalla julkaistiin myös Pirkko Turpeinen-Saaren ryhtyvän liikkeen ehdokkaaksi vaaleissa. Turpeinen-Saarella oli aiempaa kokemusta kansanedustajana toimimisesta, vuosina 1983-1986 hän oli Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kansanedustaja ja vuosina 1986–1987 Demokraattisen vaihtoehdon eduskuntaryhmässä.

Myös Tähtiliikkeen ehdokkaat hyödynsivät MV-lehteä vaalimainonnassa, kuva via Aki Leppälä. (4)

Demarit tunnetusti on iso kansanliike, jossa seinät on leveällä ja katto korkealla, vaan näyttää siltä, että keskustan ”jalasmökissä” ei ole seiniä katosta puhumattakaan.

Marko

1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006393840.html 

2. https://yle.fi/uutiset/3-11193603 

3. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006395593.html 

4. https://twitter.com/grimmen8/status/1115589896859578370?s=20 

Valemedia MV-lehden oikeudenkäynneistä – toimittaja Jessikka Aron häirintä jatkuu

Kesäkuun 13. 2018 alkoi nk. MV-lehden oikeudenkäynti, julkaisun perustajaa Ilja Janitskinia, julkaisuun sisältöä tuottanutta Johan Bäckmania sekä julkaisun keskustelufoorumin moderaattorinakin toiminutta Asta Tuomista vastaan. Kokonaisuudessaan oikeudenkäynti oli hyvin laaja, tässä kirjoituksessa keskityn Yleisradion toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneeseen pitkäkestoiseen häirintään, käytännössä psyykkiseen väkivaltaan, johon sisältyi ja sisältyy edelleen, impulsiivisen fyysisen väkivallan uhka.

Johan Bäckman Helsingin käräjäoikeudessa 13. kesäkuuta 2018.

Viime vuoden kesästä ja Helsingin käräjäoikeuden ensimmäisestä istunnosta on kuljettu pitkä matka tämän vuoden joulunalusaikaan ja Helsingin hovioikeuden istuntokokonaisuuteen ja viime viikon torstain (19. joulukuuta) pidettyyn istuntoon, jossa kuultiin puolustuksen viimeistä todistajaa – Mario Argentaa – sekä loppulausunnot.

Kuvakaappaus MV-lehti.

Tähän reiluun vuoteen mahtuu myös MV-lehden siirto sen perustajalta Ilja Janitskinilta miehitetyssä Luhanskissa asuvan, propagandisti Janus Putkosen komentoon. MV-lehti siirtyi Janitskinilta Putkoselle tämän vuoden huhtikuussa, julkaisun sisällössä oli kesällä ja alkusyksystä havaittavissa pienoista muutosta, sanoisin, että propagandistiset Venäjä-uutiset sekä Venäjä-myönteinen informaatiovaikuttaminen lisääntyivät merkittävästi, nyt vuoden lähestyessä loppuaan sivuston sisältö – Aroon kohdistuvine herjausjuttuineen – muistuttaa enemmän alkuperäistä MV-lehteä. Omistajavaihdoksen myötä MV-lehden nimikin muuttui Uudeksi MV-lehdeksi, todellisen muutoksen ollessa lopultakin kosmeettisen, sillä sisällöllisesti ainoa merkittävä muutos on edellä kuvailemani myönteisen Venäjä-uutisoinnin ja vaikuttamisen lisääntyminen.

Olin paikalla viime torstaina kuuntelemassa loppulausuntoja valtaosan päivästä, lounastauon jälkeen iltapäivällä en enää päässyt paikalle, joten iltapäivän osalta tietoni perustuvat Johannes Kosken ansiokkaaseen twiittaamiseen istuntosalista ja oikeustalolta. (1)

Itse olin seurannut Jessikka Aroon kohdistettua häirintää, uhkailua, lokakampanjointia sekä edellisiin nivoutuvia muita vastenmielisiä ilmiöitä vuosien ajan, kirjoittanutkin niistä blogeja, joista osaan olin varmistanut tiedot Arolta itseltään ja eräissä tapauksissa pitäytynyt julkisista lähteistä löydettävissä tiedoissa. Menneen syksyn kuluessa luin myös Aron erinomaisen kiinnostavan (ja silmiä entisestään avaavan) tietokirjan Putinin Trollit: tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta kyetäkseni ymmärtää kokonaisuutta entistä paremmin, mutta tästä kaikesta huolimatta, olen sitä mieltä, että viime torstainen loppulausuntojen kuuleminen syyttäjän ja Aron asianajajan osalta omalla tavallaan asetti viimeiset palat kohdilleen. 

Jessikka Aro: Putinin Trollit: tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta.

Ensinnä on syytä huomioida motiivit Janitskinin ja Bäckmanin toimien taustalla, ensin mainittua motivoi kosto Bäckmanilla oli poliittinen motiivi. Janitskin halusi kostaa Arolle kirjoittelun, tässä kohdin on tosin syytä muistaa, että kosto-motiivin kannalta merkittävässä roolissa oli Aron 19. toukokuuta 2015 Yleisradion verkkosivulla julkaisemaan Kioski tutkii: Näin Venäjä-trollit manipuloivat suomalaisia…-artikkeli, jossa mainitaan (lyhyelti mutta perustellusti) MV-lehti, Aro ei kuitenkaan ole kirjoittanut artikkelia Ilja Janitskinista itsestään.

Janitskinin kosto-motiivi johti syyttäjän mukaan poikkeuksellisen vakavaan vainoamis- ja kunnianloukkausasiaan, jossa toiminta on ylittänyt kaiken sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen lausui samansuuntaisesti käräjäoikeuden ensimmäisen istunnon yhteydessä kesäkuussa 2018: ”Näistä Jessikka Aroon kohdistunut kokonaisuus on mittasuhteiltaan omassa luokassaan” ja ”Hän on työssään kirjoittamiensa artikkelien vuoksi joutunut ensin Bäckmanin ja sitten MV-lehden maalitauluksi. Sitten on alkanut organisoitu kampanja, jossa Aron kohtelu on ollut suomalaisessa mittakaavassa aika ainutlaatuista.” (2)

Jos Ilja Janitskinia ajoi eteenpäin kosto, Johan Bäckmanilla oli, hänen kertomansa mukaan, poliittinen motiivi toimilleen, Bäckman on myös ollut Venäjän presidentinhallinnon alaisen ajatushautomo RISI:n listoilla Aroon kohdistuneen häirintä- ja lokakampanjan aikana – mitä itse pidän raskauttavana tekijänä. Tämä toimisuhde RISI:in herättää myös erinäisiä ajatuksia sen suhteen, että onko toiminnalla muitakin ulottuvuuksia kuin ainoastaan Bäckmanin henkilökohtainen (?) poliittinen motiivi. Bäckmanin itsensä mukaan hänen toiminnan eräänä tavoitteena on ollut informaatiovaikuttaminen Yleisradioon.

Kiinnostavaa tapauksessa on se, että MV-lehden (Janitskin & co) toimesta toimintaa on puolusteltu sillä, että ”Aro on julkisuuden henkilö”, kuitenkin on käynyt ilmeisen selväksi se, että Janitskinilla ei ollut mitään käsitystä Yleisradion rivitoimittaja Jessikka Arosta ennen artikkelia, jossa Aro mainitsee MV-lehden nimeltä. Hovioikeudessa esitettyjen loppulausuntojen perusteella voidaan todeta, että Aroon kohdistuneen kampanjan taustalla olevien henkilöiden tarkoituksena oli kirjoituksillaan tehdä Arosta julkisuuden henkilö, ja täten puolustella omaa toimintaansa. Toimittaja Aroon kohdistunut toiminta on ollut oikeudessa syytettyinä olleiden henkilöiden toimesta ollut pitkäaikaista, toistuvaa ja jatkuvaa.

Pitkäaikaisuudesta, toistuvuudesta ja jatkuvuudesta todisteeksi voidaan mainita se, että pelkästään Arosta MV-lehteen kirjoitettuja häpäisy- ja lokajulkaisuja on luettu jo reilusti yli 670 000 kertaa, ja uusimmat kirjoitukset ovat joulukuulta ja nyt häirintää on laajennettu Jessikka Aron siskoon Pipsa Aroon. Tämä siskoon kohdennettu häirintä on nähtävä osana kokonaisuutta, Jessikka Aron vastaista kampanjointia mutta sillä on myös muita – laajempia – tarpeita, se (ja muut vastaavat) toimivat varoituksena ja uhkauksena muille: älkää ryhtykö ryppyilemään meille tai jos ryhdytte, niin pelkästään te ette ole kohteemme, vaan myös läheisenne voivat joutua häväistyiksi.

Arosta on Kronströmin (Jessikka Aron asianajaja) mukaan kirjoitettu yhteensä 300 juttua MV-lehteen, näillä jutuilla on miljoonia lukukertoja.

Johan Bäckman on pyrkinyt esittämään toiminnan olleen molemminpuolista, hovioikeudessakin esitettyjen todisteiden valossa toiminta on muuttunut yksipuoliseksi jo lokakuussa 2014, jonka jälkeen Bäckman on lähestynyt erilaisin motiivein ja tarkoitusperin toimittaja Aroa lukuisia kertoja, kerännyt hänestä tietoa erilaisia kanavia ja lähteitä hyväksikäyttäen, myös Aron kollegoja on lähestytty tietojenkalastelun myötä. Bäckman näyttää aktivoituneen eriasteiseen toimintaan Aron 15. syyskuuta 2014 julkaiseman tiedonkeruu-artikkelin jälkeen. (3)

Hovioikeudessa esitettyjen loppulausuntojen mukaan Bäckman on myös kerännyt materiaalia MV-lehden sisältöön (päätelmän mukaan tieto Aron huumetuomista ja asiakirjat ovat Bäckmanilta lähtöisin), kehottanut Janitskinia julkaisemaan yksittäisiä juttuja – ei vaan kerran, vaan useita kertoja ja huumetuomiosta myös englannin kieliselle finncrime-sivustolle, koska siellä on parempi näkyvyys. Bäckmanin toimintaa kuvattiin hovioikeudessa suunnitelmalliseksi ja se on aiheuttanut huomattavan määrän pelkoa ja ahdistusta Arossa.

Sivuhuomiona on todettava, että Bäckman on myös kohdistanut Aroon suoria ja epäsuoria toimia, ja on myös syytä muistaa, että hän on voinut hyödyntää yhteyksiään venäläisiin mediataloihin toiminnassaan mutta olemassa on myös tanskalainen tvisti. Nimittäin Johan Bäckman ja tanskalainen bloggaaja Jesper Larsen tapasivat Helsingissä syksyllä 2017 ja kuukaudenpäivät tästä Larsen julkaisi uhkaukseen päättyvän blogikirjoituksen, uhkauksessaan hän lupasi paljastaa Aron koko historian. (4) Tietääkseni Larsen ei ollut kirjoittanut riviäkään Arosta ennen tapaamistaan Bäckmanin kanssa, hänen blogikirjoituksensa piti sisällään suomalaislähtöistä disinformaatiota Arosta.

Näin loppuun poimin syyttäjän loppulausunnosta muutaman merkittävän kohdan:

”On tehty rahankeräysrikoksia. MV-lehden toiminnalla tehty reilut 44 000 euroa tuloja. On hyväksikäytetty törkeästi sananvapauden perusoikeutta, siten että toisten ihmisten sananvapaus on rajoittunut. On ollut tarkoitus vaientaa Jessikka Aro.”

”Syyttäjän näkemys Bäckmanin toiminnasta on se, että tarkoitus on ollut saada Aro jatkuvaan epävarmuuden tilaan. Tämä tila on omiaan aiheuttamaan pelkoa ja ahdistusta. Bäckmanin toiminta on varsin ovelaa. On käytetty monia erilaisia tapoja ottaa yhteyttä Aroon.”

”Bäckman ei pystynyt pidättelemään voitonriemuaan. Hän esimerkiksi julisti itsensä "infosodan voittajaksi" Messenger-palvelussa. Kyse ei ole tavanomaisesta vainoamisesta. Kyse on informaatiovaikuttamiseen erikoistuneen henkilön hienovaraisesta kampanjasta.”

Sekä kohta, jolla – onnistuessaan – voi olla hyvinkin kauaskantoisia seuraamuksia:

”Informaatiovaikuttamisesta seuraava toimittajien itsesensuuri on uhka sananvapaudelle, yhteiskunnalliselle keskustelulle sekä koko demokraattiselle järjestelmälle.”

Janitskinia, Bäckmania ja tässä kirjoituksessa vähäisemmälle huomiolle jäänyttä Tuomista on näkyvästi (ja äänekkäästi) tukenut joukko ”kansallismielisinä” itseään pitäviä henkilöitä, joiden mielestä oikeudenkäynnissä on myös kyse sananvapaudesta, ja kyllä on, mutta ei siten kuten he kuvittelevat asian olevan. Nimittäin syyttäjän loppulausunto pitää sisällään merkittävän havainnon: MV-lehden toiminnalla on rajoitettu räikeästi muiden sananvapautta.

Marko

1. https://twitter.com/johanneskoski/status/1207555243032100865?s=20 

2. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005717334.html 

3. https://yle.fi/uutiset/3-7470016 

4. https://www.kommunikationsforum.dk/jesper-larsen-5/blog/afsloering-dansk-politik-designes-af-lyssky-taenketank-del-1 

Lokakampanjasta, jossa on tämä tanskalainen tvisti, kirjoitin lyhyen yhteenvedon blogiin otsikolla ”Kansainvälisen lokakampanjan kohteena”.

Mietteitä Jessikka Aron Putinin trollit -teoksesta

Tätä kirjoitusta ei pidä lukea perinteisenä kirja-arvosteluna, vaan kyse on ennemminkin Jessikka Aron teoksen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta nostattamien ajatusten ja pohdintojen purkamisesta kirjalliseen muotoon. Tässä yhteydessä olisi luontevaa vetää mukaan MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin, Johan Bäckmanin ja Janitskinin tuuraajana toimineen Asta Tuomisen hovioikeuskäsittely, mutta – siitä huolimatta, että MV-lehti on merkittävässä roolissa Jessikka Aroon kohdistuneessa häirinnässä ja maalittamisessa, muita vastenmielisiä ilmiöitä unohtamatta, en kuitenkaan anna hovioikeuskäsittelylle mainittavaa roolia. Enkä koko oikeudenkäyntiprosessille, koska tuolloin, mielestäni, vien asiaa sivuun itse teoksesta ja Aron siinä tekemistä havainnoista, päästään liikaa ääneen sen porukan, joka on Aroon masinoidun vastenmielisen kampanjan taustalla.

Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta.

Jessikka Aron teos on eittämättä eräs tämän syksyn kirjallisia merkkitapauksia – ainakin tietokirjojen puolella. Teos on herättänyt ansaittua huomiota, toki teoksen julkaisuun liittyvät tapahtumat (häirintä tms.) ovat omalla tavallaan myös alleviivanneet niitä tosiasioita, joista Aro kirjassaan kirjoittaa omakohtaisina kokemuksina tai tekeminään yhteiskunnallisina havaintoina. Teoksen julkaisun myötä koloista on kaivautunut esille kokojoukko varsin epämiellyttävää porukkaa, joka ei edes pyri esittämään analyyttistä kritiikkiä tai arvioimaan kirjaa kokonaisuutena, vaan he kohdistavat hyökkäyksensä joko kirjoittajaan tai asiakokonaisuudesta irrotettuihin osasiin, usein näissäkin tapauksissa vieläpä osuessaan harhaan toistaessaan väitteitä, joita Aro ei ole koskaan väitetyssä muodossa esittänyt, alkaen väitteestä, ettei Aro ole nimennyt ainoatakaan trollia – niin, kas kun se ei ollut edes joukkoistetun kyselyn tarkoitus, jonka Jessikka Aro Yleisradion toimittajana esitti vuosia sitten. Muistutukseksi lukijoille:

”Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi – kerro kokemuksistasi

Venäjän trolliarmeija eli nimettömät verkkohäiriköt levittävät propagandaa ja terrorisoivat keskusteluja nettifoorumeilla sekä sosiaalisessa mediassa.” (1)

Myöhemmin samaisessa jutussa mainitaan uudelleen nimettömyys – valeprofiilit:

”Valeprofiilien suojiin piiloutuvat ”Putin-trollit” nimittelevät keskustelijoita, vääristelevät tietoja ja kehuvat ylitsepursuavasti Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ja tämän johtajuutta.” (1)

Tämän perusteella nimien ja henkilöihin liittyvien todisteiden perääminen ei ole muuta kuin tarkoitushakuista keskustelun ohjaamista pois fokuksesta, eli toimintaa, johon erilaisten resenaattoreiden (hyödyllisten idioottien) ohella ammattimaiset trollitkin syyllistyvät. Tarkoitus on hämärtää keskustelua, keskustelun sekoittamisen ohella sekoittaa ihmismieliä ja kylvää sinne epätietoisuutta ja mahdollisesti muitakin tunteita/ ajatuksia. Venäjän propagandasta ja toimintametodeista Roman Skaskiw on kirjoittanut artikkelin ”Nine Lessons of Russian Propaganda”, jossa hän käy läpi Venäjän propagandakoneiston keinovalikoimaa, ja osa luetelluista tekniikoista erilaiset Venäjä-resenaattorit hyödyntävät keskusteluissa aktiivisesti. (2)

Suomessakin käydyissä keskusteluissa nähdään muun muassa informaatiotilan myrkyttämistä (pollute the information space); keskustelun aiheen vaihtamista; totuuden tuhoamista ja sen tekemistä naurettavaksi (destroy and ridicule the idea of truth). Perulaisen poliitikon, intellektuellin ja Nobel-palkitun kirjailijan Mario Vargas Llosan mukaan, Venäjän propaganda tuhoaa asioiden tarkoituksen/ merkityksen. Nämäkin ovat teemoja, joihin Aro kiinnittää teoksessaan suoraan ja välillisesti huomiota.

Huom. toki muutkin maat propagandassaan turvautuvat samoihin metodeihin, mutta Venäjän räikeä totuuden kieltäminen ja valehteleminen tuntuu tulevan monille yllätyksenä, joten sitä on hankala hyväksyä totena ja vallitsevana asiantilana. Venäjä on valjastanut käyttöönsä totalitaristisen neuvostoyhteiskunnan metodit, asia, jota monen on vaikea hyväksyä, koska he haluaisivat nähdä Venäjän kuuluvan meidän kanssa samaan viiteryhmään. Tai ainakin valtiona, jonka tavoitteena on kaltaisemme läntinen demokratia.

Aivan kuten nimien, kirjan julkaisun jälkeen on tivattu näiden trollien ynnä MV-lehden rahoituksen perään. Tähän toimintaan on onnistuttu, kuten muidenkin todisteiden peräämiseen, harhauttamaan ihmisiä ja henkilöitä, jotka kenties tahattomasti tulevat toistaneeksi teemoja, joiden perään ilkeämieliset ovat esittäneet vaatimuksia vuosien ajan, ja jotka ovat tarkoituksellisesti asettaneet sanoja Aron suuhun, toistaen näitä samoja sanoja totena.

Kirjassaan Aro nostaa erilaisia rahoituskuvioita esille, myös sellaisia, kuten joukkorahoitukset, joita Venäjän tiliin työskentelevät – itseään itsenäisiksi toimittajiksi kuvaavat – tahot myös hyödyntävät, kun heidän tarkoituksena on hämärtäminen ja totuuden kieltäminen. Iso-Britanniasta kotoisin oleva, Venäjän palkitsema, Graham W Phillips on turvautunut tällaisiin joukkorahoituskampanjoihin, aivan kuten yhdysvaltalainen Patrick Lancasterkin. Kumpaakin yhdistää myös se, että he esittelevät itsensä itsenäisinä toimittajina suurelle yleisölle, työskennellen kuitenkin Ukrainan lakien vastaisesti Itä-Ukrainassa ja toimittaen materiaalia venäläispropagandan käyttöön. Joukkorahoituskampanjoiden ohella erityisesti Pay-Pal on keino hämärtää ja kätkeä rahoituslähteitä suurelta yleisöltä.

Ilja Janitskinin kohdalla erityisesti Venäjä-rahoitus on nostettu esille, ja tässäkin hämäräperäiset tahot esittävät väitteitä tosina, niinpä valheesta – disinformaatiosta on tullut (ainakin joillekin) totuus. Jessikka Aron suuhun on asetettu sanoja ja lauseita, hänen esittämiä asioita on vääristelty tahi ymmärretty (tahallisesti) väärin, ja nämä tulkinnat leviävät kautta verkon totuuksina. Uskallamme kuitenkin sanoa, että Janitskinin rahoituskuviot pitävät sisällään outouksia, vai miksi esim. hänen vaalirahoitustilinsä oli sama kuin MV-lehden tukitili? (3) Näiden perusteella voi tietty tehdä omia tulkintoja, mutta ymmärtääkseni Jessikka Aro ei ole sellaista tulkintaa tehnyt, että näiden perusteella esittäisi jonkin väitteen MV-lehden rahoituskuvioista. Sen sijaan perussuomalaisten Jussi Halla-aho on ruplarahoituksesta MV-lehden yhteydessä puhunut.

Mikäli laajennamme kuviota, on aivan oikeutettua sanoa, että Suomeen kohdistetun propagandan taustalla on myös venäläisrahaa. Enkä nyt tarkoita Johan Bäckmania, vaan Itä-Ukrainassa Venäjän miehittämillä alueilla työskentelevää, MV-lehden nykyistä ”päätoimittajaa”, Janus Putkosta. Egorova Leaksin yhteydessä Putkosen toiminnasta paljastui paljon, myös se, että tuolloin Putkosen toimittaman propagandistisen DONi Newsin taustalla on venäläinen raha. (4) Putkosen toimittama, disinformaatio ja propaganda, ulottui myös Suomeen suomalaiselle yleisölle. Hän kirjoittamia propagandistisia kirjoituksia julkaistiin MV-lehdessä jo Ilja Janitskinin aikana. Mikä tilanne mahtaakaan olla nyt, kun Putkonen vastaa koko MV-lehdestä turvapaikassaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. MV-lehden verkkosivujen perusteella sokean reetankin pitäisi ymmärtää kenen tarinaa Putkonen toistaa.

Jessikka Aroa on myös kritisoitu trolli-sanan liiallisesta käytöstä. On totta, että trolli-sana on kokenut inflaation sitten vuoden 2014 ja 2015, mutta onko tämä toimittaja Aron vika? Ei missään nimessä! Ei, vaikka hänen työn kautta termi nousi tässä asiayhteydessä laajempaan tietoisuuteen. Se, että termi on kokenut inflaatiota, on oikeastaan meidän kaikkien vika, unohtamatta sitä, että selkeän tarkoituksellisesti tiettyyn viiteryhmään kuuluvat ihmiset pyrkivät vesittämään termiä ynnä tekemään siitä naurettavan – saattaa sanan trolli, ja etenkin Venäjä-trolli, naurunalaiseksi. Muistetaan vaan mitä Roman Skaskiw kirjoittikaan artikkelissaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda” totuuden vesittämisestä ja saattamisesta naurunalaiseksi. Samalla tavalla tässä tapauksessa sanan trolli merkitystä pyritään muuttamaan ja muodostamaan sen ympärille voimakkaita negaatioita ynnä leima, joka leimaa käyttäjänsä. Teoksessaan Aro esittelee, kuinka ihminen leimataan ”mätä silli” -metodilla. Onko sanoillekin käymässä samoin?

Tapauksissa, joissa puhutaan Pietarissa toimivan Internet Research Agencyn eli Pietarin trollitehtaan työntekijöistä, on perusteltua puhua trolleista. Toki asiayhteyden on hyvä olla selkeän, kuten sen voidaan katsoa olevan kirjassa, johon kimmokkeena on toiminut yhtäältä Aron toimeenpanema joukkoistettu kysely Venäjän nimettömistä verkkohäiriköistä ja joka toisaalta perustuu Aron, ja muutamien muiden hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden, henkilökohtaisiin kokemuksiin. Kokemuksiin, joita ei missään nimessä tule väheksyä, eikä leimata pelkästään kiusaamiseksi tai häirinnäksi, kun käytännössä kyseessä on väkivallalla uhkailua, psyykkistä väkivaltaa, tarkoituksellisesti koettaa tehdä kohteen päivittäinen elämä mahdottomaksi. Väkivallan uhka on todellinen, ei kuvitteellinen, Venäjällä tämä uhka on myös konkretisoitunut ulottuen toisinaan maan rajojen ulkopuolellekin. Toki meillä Suomessa konkreettisin väkivallan uhka Jessikka Aroon tulee maamme rajojen sisäpuolelta, ikävimmässä tapauksessa puheet väkivallasta realisoituvat – kirjoittajien toiveet ”venäläisestä itsemurhasta” muuttuvat todeksi ääriajattelun nostaessa päätään ja mahdollisesti kanavoituessa sanoista teoiksi.

Itsessään uhkailu on vastenmielistä ja raukkamaista, samalla myös tuntuu siltä, että kaikki eivät ole sisäistäneet sitä, että kyseessä on uhka, joka voi – ikävässä tapauksessa – realisoitua. Sanat voivat muuttua reaalimaailmassa todellisiksi teoiksi, siinä vaiheessa on turha vedota tietämättömyyteen, tai todeta vitsailleensa. Yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen ja lopulta kansakuntien radikalisoitumisesta on käyty viime aikoina varsin paljon keskustelua, silti osa tuntuu kieltävän sen mahdollisuuden, että Suomessa puheista siirryttäisi tekoihin. Vedotaan sivistykseen, mutta muistakaamme 90-luvun Jugoslaviaa – sielläkin sivistyksen pinta oli lopulta tavattoman ohut kätkien alleen vuosisataisen vihanpidon. Edellinen tuomionpäivän toteamus ei tarkoita, että Suomessa näin kävisi, vaan tarkoitan sitä, että ei pidä tuudittautua liialliseen turvallisuudentunteeseen ja kuvitella, että olemme suojassa äärimmäisimmiltä teoilta. Emme ole!

Kirjasta

Vaikka tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole olla kirja-arvostelu, tähän loppuun lausun (kirjoitan) myös muutaman teosta arvioivan lauseen, jo itsessään sen tähden, koska teos ynnä kirjoittaja sen ansaitsevat.

Jessikka Aron kirjaprojekti oli pitkä, moni epäili (ja epäilemättä myös toivoi), että kirja ei koskaan valmistuisi ja tulisi julkaistuksi. Epäilijät olivat väärässä, Jessikka Aro sai teoksen kaikesta häirinnästä, kiusaamisesta ja psyykkisestä väkivallasta huolimatta valmiiksi. Kovien kansien väliin realisoitui teos, joka on odottamisen arvoinen, ja joka on eräs tämän syksyn merkittävimmistä teoksista.

Jessikka Aron Putinin trollit teoksen julkistamistilaisuudessa.

Teoksessaan Aro onnistuu välttämään ne lukuisat sudenkuopat, joita hänen matkalle oli aseteltu ja joihin olisi ollut mahdollista langeta. Teosta syventää merkittävällä tavalla se, että siinä käydään Aron omien kokemusten ohella läpi useiden muiden henkilöiden kokemuksia – heitä kaikkia yhdistää se, että häiritsijät ovat henkilöitä tahi ryhmiä, joita voi vähimmillään kuvailla Kreml-mielisiksi – minusta he eivät ole Venäjän asialla vaan Kremlin asialla – osan työskennellessä Venäjän johdon hyväksi, ja saaden, muodossa tai toisessa, korvauksen työstään. Joukossa on varmasti hyödyllisiä idiootteja, jotka on tavalla tai toisella onnistuttu masinoimaan mukaan tällaiseen kampanjaan. Henkilöitä, jotka eivät välttämättä alussa ymmärtäneet mihin ryhtyivät, ja nyt on myöhäistä lopettaa, koska vauhti on liian kova. Totuuden tunnustaminen tarkoittaisi oman maailmankuvan täydellistä romahdusta, tehtävä, johon kaikista ei ole, joten katkeroittavaan valheeseen uppoudutaan entistä syvemmälle.

Jessikka Aron Putinin trollien rakenne, useiden henkilöiden kokemusten käyminen läpi, saa aikaan sen, että lukijana en jäänyt kaipaamaan mitään selkeää analyysiosuutta, vaan teos kokonaisuutena ja siinä sisällä rinnakkaisten kokemusten kertaaminen ja tarkastelu saa aikaan sen, että lukijalle muodostuu varsin kattava kuva siitä, millaisin keinoin ja tekniikoin kohteiden kimppuun on sanoin ja teoin hyökätty, kuvausten kautta lukijan on myös mahdollista saada kuva ja riittävästi todisteita siitä, kuka ja millaiset voimat toiminnan takana on. Osan operaatioista on suorittanut valtiotason operaattori, näin on myös käynyt Suomessa, osan taustalla ollessa erilaiset alemman tason operaattorit ja hyödylliset idiootit. Usein toiminta on verkostoitunutta, mikä mahdollistaa hämärryttämisen ts. taustojen piilottamisen ja kätkemisen, jolloin toiminta näyttäytyy enemmän omaehtoiselta, paikalliselta, toiminnalta. Jota uskomusta vielä ruokitaan viestinnällisin keinoin, tai turvautumalla whataboutismiin tai esittämällä perusteettomia epäilyjä tahi syytteitä kohteesta, jonka maine (ja elämä) on tarkoitus tuhota. Valitettavasti Suomesta löytyy korkealtakin tasolta henkilöitä, jotka ovat valmiit kieltämään Aron kokemusten paikkansapitävyyden, ja vielä enemmän kieltämään sen, millainen taho toiminnan taustalla on – heidän motiiveja media ei pahemmin ole ryhtynyt tonkimaan. Aihetta olisi, sillä kaikkea ei voi ”höperyydellä” kuitata.

Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta on teoksena laaja, yli neljäsataa sivua asiaa, mikä saa aikaan sen, että aiheeseen perehtynyt lukija tulee myös pohtineeksi sanojen ja termien tarkoitusta. Uskon kuitenkin, että Jessikka Aro on käyttänyt runsaasti harkintaa päätyessään käyttämiinsä ilmauksiin esim. kuvaillessaan Ylellä toiminutta myyrää – mietin, olisinko käyttänyt samaa termiä vaiko jotain toista. Termin käyttö on ymmärrettävää ja perusteltua, vaikka myyrä pitääkin sisällään voimakkaan tunnelatauksen.

Ja kuten aiemmin viittasin, itse olisin ehkäpä kuvaillut näitä henkilöitä Kreml-mielisiksi, mutta Venäjä-mielinen kuvauksen käyttö sekin on perusteltua, koska media ynnä erilaiset julkaisut ja analyysit Ukrainankin sodan alkuvaiheissa käyttivät kyseiseen viiteryhmään kuuluvista nimitystä Venäjä-mielinen. Mutta ovatko he oikeasti Venäjä-mielisiä, vaiko lähinnä Kreml-mielisiä, vaikka (kenties) kuvittelevatkin olevansa Venäjän asialla. Mitä he eivät mielestäni ole. He ovat Kremlin asialla, eivät Venäjän (maa) ja venäläisten (kansa), vaikka he kenties niin kuvittelevatkin olevansa.

Kun tarkastellaan kokonaisuutta ja aihetta, Aron teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja aivan kuten edellä viittasin, eräs tämän kirjasyksyn merkittävimmistä teoksista, joka on kirjoitettu tyylillä, mikä viehättänee myös sellaista lukijaa, jolle aihepiiri ei ole tuttu, joka ei ole perehtynyt informaatiosotaan, propagandaan, häirintään kuin korkeintaan pinnallisesti. Useissa kohdin teostaan Aro kirjoittaen kärsivällisesti avaa ja kuvaa käyttämiään termejä tehden ne näin ymmärrettävämmiksi.

Jessikka Aro päättää kiinnostavan ja tarkkanäköisen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, toteamukseen

”Tuntui, että olin tehnyt parhaani”.

Johon omasta puolestani totean, että olet totisesti tehnyt enemmän kuin tarpeeksi. Merkittävän teon ja teoksen, kiitokset siitä!

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-7470016 

2. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

3. https://twitter.com/Rusbuster/status/891224445041487872?s=20 

4. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016080722024403 

Kuvat Marko Enqvist.