torstai 26. joulukuuta 2019

Valemedia MV-lehden oikeudenkäynneistä – toimittaja Jessikka Aron häirintä jatkuu


Kesäkuun 13. 2018 alkoi nk. MV-lehden oikeudenkäynti, julkaisun perustajaa Ilja Janitskinia, julkaisuun sisältöä tuottanutta Johan Bäckmania sekä julkaisun keskustelufoorumin moderaattorinakin toiminutta Asta Tuomista vastaan. Kokonaisuudessaan oikeudenkäynti oli hyvin laaja, tässä kirjoituksessa keskityn Yleisradion toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneeseen pitkäkestoiseen häirintään, käytännössä psyykkiseen väkivaltaan, johon sisältyi ja sisältyy edelleen, impulsiivisen fyysisen väkivallan uhka.

Johan Bäckman Helsingin käräjäoikeudessa 13. kesäkuuta 2018.






















Viime vuoden kesästä ja Helsingin käräjäoikeuden ensimmäisestä istunnosta on kuljettu pitkä matka tämän vuoden joulunalusaikaan ja Helsingin hovioikeuden istuntokokonaisuuteen ja viime viikon torstain (19. joulukuuta) pidettyyn istuntoon, jossa kuultiin puolustuksen viimeistä todistajaa – Mario Argentaa – sekä loppulausunnot.

Kuvakaappaus MV-lehti.

























Tähän reiluun vuoteen mahtuu myös MV-lehden siirto sen perustajalta Ilja Janitskinilta miehitetyssä Luhanskissa asuvan, propagandisti Janus Putkosen komentoon. MV-lehti siirtyi Janitskinilta Putkoselle tämän vuoden huhtikuussa, julkaisun sisällössä oli kesällä ja alkusyksystä havaittavissa pienoista muutosta, sanoisin, että propagandistiset Venäjä-uutiset sekä Venäjä-myönteinen informaatiovaikuttaminen lisääntyivät merkittävästi, nyt vuoden lähestyessä loppuaan sivuston sisältö – Aroon kohdistuvine herjausjuttuineen – muistuttaa enemmän alkuperäistä MV-lehteä. Omistajavaihdoksen myötä MV-lehden nimikin muuttui Uudeksi MV-lehdeksi, todellisen muutoksen ollessa lopultakin kosmeettisen, sillä sisällöllisesti ainoa merkittävä muutos on edellä kuvailemani myönteisen Venäjä-uutisoinnin ja vaikuttamisen lisääntyminen.

Olin paikalla viime torstaina kuuntelemassa loppulausuntoja valtaosan päivästä, lounastauon jälkeen iltapäivällä en enää päässyt paikalle, joten iltapäivän osalta tietoni perustuvat Johannes Kosken ansiokkaaseen twiittaamiseen istuntosalista ja oikeustalolta. (1)

Itse olin seurannut Jessikka Aroon kohdistettua häirintää, uhkailua, lokakampanjointia sekä edellisiin nivoutuvia muita vastenmielisiä ilmiöitä vuosien ajan, kirjoittanutkin niistä blogeja, joista osaan olin varmistanut tiedot Arolta itseltään ja eräissä tapauksissa pitäytynyt julkisista lähteistä löydettävissä tiedoissa. Menneen syksyn kuluessa luin myös Aron erinomaisen kiinnostavan (ja silmiä entisestään avaavan) tietokirjan Putinin Trollit: tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta kyetäkseni ymmärtää kokonaisuutta entistä paremmin, mutta tästä kaikesta huolimatta, olen sitä mieltä, että viime torstainen loppulausuntojen kuuleminen syyttäjän ja Aron asianajajan osalta omalla tavallaan asetti viimeiset palat kohdilleen. 

Jessikka Aro: Putinin Trollit: tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta.






















Ensinnä on syytä huomioida motiivit Janitskinin ja Bäckmanin toimien taustalla, ensin mainittua motivoi kosto Bäckmanilla oli poliittinen motiivi. Janitskin halusi kostaa Arolle kirjoittelun, tässä kohdin on tosin syytä muistaa, että kosto-motiivin kannalta merkittävässä roolissa oli Aron 19. toukokuuta 2015 Yleisradion verkkosivulla julkaisemaan Kioski tutkii: Näin Venäjä-trollit manipuloivat suomalaisia-artikkeli, jossa mainitaan (lyhyelti mutta perustellusti) MV-lehti, Aro ei kuitenkaan ole kirjoittanut artikkelia Ilja Janitskinista itsestään.

Janitskinin kosto-motiivi johti syyttäjän mukaan poikkeuksellisen vakavaan vainoamis- ja kunnianloukkausasiaan, jossa toiminta on ylittänyt kaiken sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen lausui samansuuntaisesti käräjäoikeuden ensimmäisen istunnon yhteydessä kesäkuussa 2018: ”Näistä Jessikka Aroon kohdistunut kokonaisuus on mittasuhteiltaan omassa luokassaan” ja ”Hän on työssään kirjoittamiensa artikkelien vuoksi joutunut ensin Bäckmanin ja sitten MV-lehden maalitauluksi. Sitten on alkanut organisoitu kampanja, jossa Aron kohtelu on ollut suomalaisessa mittakaavassa aika ainutlaatuista.” (2)

Jos Ilja Janitskinia ajoi eteenpäin kosto, Johan Bäckmanilla oli, hänen kertomansa mukaan, poliittinen motiivi toimilleen, Bäckman on myös ollut Venäjän presidentinhallinnon alaisen ajatushautomo RISI:n listoilla Aroon kohdistuneen häirintä- ja lokakampanjan aikana – mitä itse pidän raskauttavana tekijänä. Tämä toimisuhde RISI:in herättää myös erinäisiä ajatuksia sen suhteen, että onko toiminnalla muitakin ulottuvuuksia kuin ainoastaan Bäckmanin henkilökohtainen (?) poliittinen motiivi. Bäckmanin itsensä mukaan hänen toiminnan eräänä tavoitteena on ollut informaatiovaikuttaminen Yleisradioon.

Kiinnostavaa tapauksessa on se, että MV-lehden (Janitskin & co) toimesta toimintaa on puolusteltu sillä, että ”Aro on julkisuuden henkilö”, kuitenkin on käynyt ilmeisen selväksi se, että Janitskinilla ei ollut mitään käsitystä Yleisradion rivitoimittaja Jessikka Arosta ennen artikkelia, jossa Aro mainitsee MV-lehden nimeltä. Hovioikeudessa esitettyjen loppulausuntojen perusteella voidaan todeta, että Aroon kohdistuneen kampanjan taustalla olevien henkilöiden tarkoituksena oli kirjoituksillaan tehdä Arosta julkisuuden henkilö, ja täten puolustella omaa toimintaansa. Toimittaja Aroon kohdistunut toiminta on ollut oikeudessa syytettyinä olleiden henkilöiden toimesta ollut pitkäaikaista, toistuvaa ja jatkuvaa.

Pitkäaikaisuudesta, toistuvuudesta ja jatkuvuudesta todisteeksi voidaan mainita se, että pelkästään Arosta MV-lehteen kirjoitettuja häpäisy- ja lokajulkaisuja on luettu jo reilusti yli 670 000 kertaa, ja uusimmat kirjoitukset ovat joulukuulta ja nyt häirintää on laajennettu Jessikka Aron siskoon Pipsa Aroon. Tämä siskoon kohdennettu häirintä on nähtävä osana kokonaisuutta, Jessikka Aron vastaista kampanjointia mutta sillä on myös muita – laajempia – tarpeita, se (ja muut vastaavat) toimivat varoituksena ja uhkauksena muille: älkää ryhtykö ryppyilemään meille tai jos ryhdytte, niin pelkästään te ette ole kohteemme, vaan myös läheisenne voivat joutua häväistyiksi.

Arosta on Kronströmin (Jessikka Aron asianajaja) mukaan kirjoitettu yhteensä 300 juttua MV-lehteen, näillä jutuilla on miljoonia lukukertoja.

Johan Bäckman on pyrkinyt esittämään toiminnan olleen molemminpuolista, hovioikeudessakin esitettyjen todisteiden valossa toiminta on muuttunut yksipuoliseksi jo lokakuussa 2014, jonka jälkeen Bäckman on lähestynyt erilaisin motiivein ja tarkoitusperin toimittaja Aroa lukuisia kertoja, kerännyt hänestä tietoa erilaisia kanavia ja lähteitä hyväksikäyttäen, myös Aron kollegoja on lähestytty tietojenkalastelun myötä. Bäckman näyttää aktivoituneen eriasteiseen toimintaan Aron 15. syyskuuta 2014 julkaiseman tiedonkeruu-artikkelin jälkeen. (3)

Hovioikeudessa esitettyjen loppulausuntojen mukaan Bäckman on myös kerännyt materiaalia MV-lehden sisältöön (päätelmän mukaan tieto Aron huumetuomista ja asiakirjat ovat Bäckmanilta lähtöisin), kehottanut Janitskinia julkaisemaan yksittäisiä juttuja – ei vaan kerran, vaan useita kertoja ja huumetuomiosta myös englannin kieliselle finncrime-sivustolle, koska siellä on parempi näkyvyys. Bäckmanin toimintaa kuvattiin hovioikeudessa suunnitelmalliseksi ja se on aiheuttanut huomattavan määrän pelkoa ja ahdistusta Arossa.

Sivuhuomiona on todettava, että Bäckman on myös kohdistanut Aroon suoria ja epäsuoria toimia, ja on myös syytä muistaa, että hän on voinut hyödyntää yhteyksiään venäläisiin mediataloihin toiminnassaan mutta olemassa on myös tanskalainen tvisti. Nimittäin Johan Bäckman ja tanskalainen bloggaaja Jesper Larsen tapasivat Helsingissä syksyllä 2017 ja kuukaudenpäivät tästä Larsen julkaisi uhkaukseen päättyvän blogikirjoituksen, uhkauksessaan hän lupasi paljastaa Aron koko historian. (4) Tietääkseni Larsen ei ollut kirjoittanut riviäkään Arosta ennen tapaamistaan Bäckmanin kanssa, hänen blogikirjoituksensa piti sisällään suomalaislähtöistä disinformaatiota Arosta.

Näin loppuun poimin syyttäjän loppulausunnosta muutaman merkittävän kohdan:

On tehty rahankeräysrikoksia. MV-lehden toiminnalla tehty reilut 44 000 euroa tuloja. On hyväksikäytetty törkeästi sananvapauden perusoikeutta, siten että toisten ihmisten sananvapaus on rajoittunut. On ollut tarkoitus vaientaa Jessikka Aro.”

Syyttäjän näkemys Bäckmanin toiminnasta on se, että tarkoitus on ollut saada Aro jatkuvaan epävarmuuden tilaan. Tämä tila on omiaan aiheuttamaan pelkoa ja ahdistusta. Bäckmanin toiminta on varsin ovelaa. On käytetty monia erilaisia tapoja ottaa yhteyttä Aroon.”

Bäckman ei pystynyt pidättelemään voitonriemuaan. Hän esimerkiksi julisti itsensä "infosodan voittajaksi" Messenger-palvelussa. Kyse ei ole tavanomaisesta vainoamisesta. Kyse on informaatiovaikuttamiseen erikoistuneen henkilön hienovaraisesta kampanjasta.”

Sekä kohta, jolla – onnistuessaan – voi olla hyvinkin kauaskantoisia seuraamuksia:

Informaatiovaikuttamisesta seuraava toimittajien itsesensuuri on uhka sananvapaudelle, yhteiskunnalliselle keskustelulle sekä koko demokraattiselle järjestelmälle.

Janitskinia, Bäckmania ja tässä kirjoituksessa vähäisemmälle huomiolle jäänyttä Tuomista on näkyvästi (ja äänekkäästi) tukenut joukko ”kansallismielisinä” itseään pitäviä henkilöitä, joiden mielestä oikeudenkäynnissä on myös kyse sananvapaudesta, ja kyllä on, mutta ei siten kuten he kuvittelevat asian olevan. Nimittäin syyttäjän loppulausunto pitää sisällään merkittävän havainnon: MV-lehden toiminnalla on rajoitettu räikeästi muiden sananvapautta.


Marko



Lokakampanjasta, jossa on tämä tanskalainen tvisti, kirjoitin lyhyen yhteenvedon blogiin otsikolla ”Kansainvälisen lokakampanjan kohteena”.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.