Sirpaleita ja muistoja Ukrainasta

 

Ukrainan rautateiden eli UkrZaliznytsjan yöjuna kiidätti meidät Varsovasta Chełmin kautta Ukrainaan. Juna ylitti rajan yön hiljaisina tunteina, jossain vaiheessa junan tasainen kolke, vaunujen nitinät ja muut äänet tuudittivat minut uneen, jossa vajosin jonnekin todellisuuden tuolle puolen. Öinen rajan ylitys, metallinen kalke ja huudot sekoittuvat hämärään unimaisemaan – saavuin Ukrainaan ensimmäistä kertaa sitten syyskesän 2019, jolloin vierailimme maassa viimeksi. Silloisella vierailulla pääsin käymään Donbasissa ensimmäistä kertaa vuosiin: saapuminen Kramatorskiin tuntui kuin kotiin palaamiselta. Paahteisen maan tuoksu, aivan kuin hengittäisi mustaa poltettua multaa. Ukrainassa oli sota tuolloinkin – se alkoi keväällä 2014, kuten muistamme. Tuolloin sota näkyi ja tuntui konkreettisena ja läsnä olevana vain idässä rintamaan rajoittuvilla alueilla, kuten miehitettyihin alueisiin rajoittuvassa Toretskissa (entinen Dzeržinsk), jossa pääsin vierailemaan. Kaupungin ulkopuolelta avautuivat maisemat itään ja kaakkoon – Mordorin miehittämille alueille.

Yöjuna Varsovasta saapui Kiovaan aikataulussa, muutamaa minuutti yli yhden lauantaisen iltapäivän ensihetkinä. Kiova oli kuin syyskesän 2019 Kramatorsk, kaupunki, jossa elämä jatkui mutta sota oli kaiken aikaa läsnä. Ei enää konkreettisena tykistön haukuntana ja miehityksen uhkana vaan viipyilevänä epämääräisenä tunteena, jota tunnetta ylläpitivät päivittäiset ilmahälytykset ja ilmahälytyssireeneiden ulvonta. Yhdistelmä tuntuu paradoksaaliselta, eurooppalainen miljoonakaupunki ja ilmahälytyssireeneiden hälytykset – ihmiset hakeutuvat suojiin tai sitten eivät hakeudu. Monet ovat jo tottuneet hälytyksiin siinä määrin, etteivät enää juurikaan noteeraa niitä. Heidän kertomansa mukaan ahdistavinta oli aika välittömästi Venäjän offensiivin alun jälkeen, päivinä ja viikkoina, jolloin Kiova oli ”tykinkantaman” päässä. V. neuvostoarmeijassa Afganistanin sotaan osallistuneena tiesi millä tavalla venäläiset sotivat, miten he tykistöä käyttävät, miten kaupungit tarvittaessa jauhetaan tykistöllä raunioiksi perinteitä ”kunnioittaen”.

* * *

Helmikuun 24. päivä eri viestimet täyttyivät otsikoista ”Venäjä on aloittanut hyökkäyksen Ukrainaan” – sanat muokkasivat todellisuutta, häivyttivät samalla sen tosiasian, että Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan jo vuosia sitten. Ensin anastaessaan sotilasoperaatiolla Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 ja myöhemmin samana keväänä kylväessään sodan Ukrainan itäisiin osiin, josta hetkestä lähtien Ukrainassa on käyty sotaa. Yhdistyneiden kansankuntien julkaiseman arvion mukaan keväällä 2014 alkaneessa sodassa oli menehtynyt joulukuun 2021 loppuun mennessä yli 14 000 sotilasta ja siviiliä. (1)* Kiovan ytimessä, Mykhailivs'kan aukion kupeessa sijaitsee Muistojen muuri (ukr. Стіна Пам’яті полеглих Захисників України в російсько-українській Війні), josta löytyy kuva lähes jokaisesta vuonna 2014 alkaneessa sodassa kaatuneesta ukrainalaisesta sotilaasta ja vapaaehtoisesta.** Kanadan pääministeri Justin Trudeau vieraili kesäkuussa muurilla päivää meitä aiemmin.

Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen sanottiin olleen verettömän, mikä ei pidä paikkaansa, kuten muistamme. Maaliskuun 18. 2014 Igor Girkinin komennossa ollut ryhmä yritti ottaa rynnäköllä haltuunsa Simferopolissa sijainneen Ukrainan asevoimien 13. fotogrammetrisen keskuksen. Rynnäkkö päättyi yhteenottoon ukrainalaissotilaiden kanssa, käydyssä tulitaistelussa kaatui ukrainalainen aliluutnantti Serhi Kokur. Hänen kuvansa löytyy ensimmäiseltä paikalta Muistojen muurin ylimmältä riviltä – sieltä vasemmasta ylänurkasta. Ukrainalaissotilaiden ohella myös miehitystä vastustaneita siviilejä kuoli tai vammautui niemimaan miehitysvaiheessa, helmi-maaliskuussa 2014. Heidät kaikki media ja poliitikot unohtavat puhuessaan ”Krimin niemimaan verettömästä miehityksestä”.

Kaistale Muistojen muuria Mykhailivs’kan aukion kupeessa.

Venäläiset paraatipaikalla Kiovassa – romurautana, ei muuna!

Ollakseni rehellinen, en ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi Kiovassa – siellä on mukava olla muutama päivä, mutta sen jälkeen mieluusti jatkan matkaani muualle Ukrainaan. Tällä kertaa ohjelma oli toinen, eikä pelkästään Venäjän hyökkäyssodasta johtuvista syistä, joten Kiovassakin tuli käyskenneltyä tavanomaista enemmän, ja aivan kuten aiemmillakin kerroilla – tie vei myös Itsenäisyyden aukiolle eli Maidan Nezalezhnostille. Syyni aukiolla vierailuun liittyvät olennaisesti Euromaidaniin eli Arvokkuuden vallankumoukseen ynnä vuoden 2004 Oranssiin vallankumoukseen, johon donetskilainen L. osallistui. Ne ovat tapahtumia, jolloin kansalaisyhteiskunta (kansalaiset) kävivät pysähtyneisyyden ja pahuuden voimia vastaan. Euromaidanin eli Arvokkuuden vallankumouksen kohdalla oli konkreettisella tapaa kyse taistelusta Ukrainan tulevaisuudesta – suuntaako maa länteen vai taantuuko se Valko-Venäjän kaltaiseksi, Venäjään sitoutuneeksi, totalitarisoituvaksi yhteiskunnaksi Viktor Janukovytšin valtakaudella. Kansalaisten ansiosta vapaus voitti totalitarismin pyrkimykset!

Itsenäisyyden aukio eli Maidan Nezalezhnosti, Kiova.

Вічна Пам'ять Героям Небесноі Сотні – taivaallisen sotnian muistolle! 

Me muistamme Irpinin ja Butšan vapautuksen viime vuoden keväältä, kammottavat näkymät teloitetuista siviileistä makaamassa kaduilla tai puutarhoissa; poltetut ruumiit venäläisten koettaessa kätkeä rikoksiaan ukrainalaisille tekemiään rikoksia. Eikä kyse ole pelkästään rikoksista ukrainalaisia kohtaan, vaan kyse on rikoksista ihmisyyttä kohtaan. Kuolema – Смерть!

Sodan arpia Irpinissä, rikki ammuttuja ikkunoita – palaneita taloja.

Kesällä 2023, elämä palaa hiljalleen Kiovan luoteispuolen kaupunkeihin ja kyliin. Elämän paluusta ja toivon voitosta huolimatta sodan sekä venäläisten lyhyeksi jääneen miehityksen jälkiä on edelleen nähtävissä runsaasti. Rikki ammuttuja taloja, sirpaleita ja poltettuja rakennuksia – tuhottuja unelmia! Konkreettisimmillaan tämä näkyy irpiniläisen metsikön kupeessa, jossa kymmenet venäläisten hyökkäyssodan ja miehitysviikkojen kuluessa Kiovan ympäristössä tuhoamat autot muodostavat punaruskean ruostuvan metalliröykkiön. Röykkiö muodostuu luotien ja kranaattien puhkomista ja räjähdysten rikki repimistä siviiliautoista – monessa oli tuhonhetkellä perheitä pakenemassa venäläismiehittäjää tai vapaaehtoisia avustustyöntekijöitä tuomassa hätäapua hyökkäyksen jalkoihin jääneille siviileille. Venäläiset murhasivat heidät usein varoittamatta, piittaamatta siitä, että uhrit olivat siviileitä. Osa siviileistä surmattiin teloitustyyliin lähietäisyydeltä autoihinsa.

Lukuisten ruhjottujen ja rikki ammuttujen autojen kylkiä koristavat auringonkukat. Kyseessä on losangelesilaistaiteilija Trek Thunder Kellyn yhdessä ukrainalaistaiteilijoiden kanssa luoma maalausprojekti  Flowers For Hope. (2)

Vastapainoa Kiovan ihmispaljoudelle toi matka maaseudulle, jossa saimme konkreettisella tapaa upottaa sormemme Ukrainan maaperään – tehdä oman osamme auttaaksemme ystäviämme kesän sadon kasvattamisessa, jotta tulevalle talvelle olisi pöytään pantavaksi ”vihreää” omasta maasta. Rauha ja hiljaisuus; taivaankansi, jota lentokoneiden jättövanat eivät riko osiin; yöllä pimeys, jollaista en ole kokenut aikoihin. Jossain sisimmässä viipyili halu jäädä kylään pidemmäksikin aikaa, ei vain päiviksi vaan viikoiksi ja kuukausiksi.

Päivän päätteeksi hiljenevä maalaisraitti ukrainalaisessa kylässä.

Kaikkialla kasvavia unikkoja, jotka muistuttavat käynnissä olevan sodan ohella menneistä sodista miljoonine uhreineen.

Aivan kuten Euromaidanin aikaan vapaus voitti totalitarismin, niin nytkin vapaus tulee voittamaan kansoja kurittavan diktatuurin – mitä nopeammin, sen parempi! 

Слава Україні! – Слава ЗСУ!

 

Marko

 

Lähteet:

1. Conflict-related civilian casualties in Ukraine.

2. https://www.flowersforhope.art/

*: On syytä huomauttaa, ettei Venäjä ole julkaissut tappioitaan Ukrainan sodassa (helmikuun 2014 ja joulukuun 2021 välillä). Tänä aikana Venäjältä oli osallistunut vapaaehtoisjoukkojen ohella sotatoimiin Ukrainassa joukkoja asevoimista ja turvallisuuspalvelun sekä sisäisen turvallisuuden joukoista, että sellaisista palkkasotilasorganisaatioista, joilla oli tiivis yhteys Venäjän valtiollisiin organisaatioihin. Kansalaisjärjestöt Venäjällä ovat arvioineet Venäjän kokonaistappioiden nousseen Ukrainan sodassa joulukuun 2021 loppuun mennessä tuhansista jopa kymmeniin tuhansiin.

**: 24. helmikuuta 2022 jälkeen muuriin ei ole vielä virallisesti lisätty ketään, omaiset ja vapaaehtoisryhmät ovat laittaneet joidenkin taisteluissa kaatuneiden kuvia muuriin Venäjän laajan Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen alun jälkeen. Paikallisten mukaan tulevaisuudessa, voiton jälkeen, jokaista henkensä taisteluissa antanutta tullaan kunnioittamaan Muistojen muurilla tai vastaavalla muistopaikalla. 

Kaikki valokuvat Marko Enqvistin kokoelmasta.

Kesäkuun Ukrainan matkasta myös seuraavissa blogeissa:

Tuulisena päivänä kaupungin hautausmaalla.

Huomioita matkalta: Venäjän ohjushyökkäys Kiovaan maanantaina 10. lokakuuta 2022.

#StandWithUkraine 

Taivaallisen sotnian muistolle – yhdeksän vuotta Kiovan verilöylystä

 

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” Serhyi Nigoyan – Euromaidanin ensimmäinen kuolonuhri. (1) Nigoyan menehtyi vul. Hrushevskohon yhteenotossa saamiinsa ampumahaavoihin varhain aamulla 22. tammikuuta 2014. Kyseisessä yhteenotossa menehtyi myös valkovenäläistaustainen, kansallismieliseen UNA-UNSOon kuulunut, Euromaidan-aktivisti Mihail Žyznevskyi.

Tänään uskaltanee kirjoittaa, että maailma totisesti muuttui helmikuun 2014 tapahtumien seurauksena. Kiovan keskustan kaduilta ja Maidan Nezalezhnostilta eli Itsenäisyydenaukiolta on kuljettu pitkä matka, jonka kuluessa monen maailmankuvaa on horjutettu – monella se on myös romahtanut menneiden vuosien tapahtumien myötä. Moni on joutunut tarkistamaan käsityksiään ympäröivästä maailmasta, Venäjästä ja lopulta itsestään – minäkin. Tarkoitukseni ei nyt ole kirjoittaa itsestäni, eikä suoranaisesti Venäjästäkään, vaan muutama sana ihmisistä, jotka mahdollistivat muutoksen. Ihmisistä, jotka nousivat sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan, eivät itsensä, vaan tulevien sukupolvien tähden. Helmikuisina päivinä 2014 minulle kirjoitti ukrainalainen – Oranssiin vallankumoukseen aikoinaan osallistunut – L:

”Eivät he lähteneet Maidan Nezalezhnostille itsensä vaan lastensa ja lastensa lasten tähden, jotta heillä olisi tulevaisuus”.

Tämä meiltä, jotka elämme vakaassa demokratiassa, usein unohtuu. Ukrainalaiset eivät tuolloin lähteneet kadulle itsensä vaan tulevien sukupolvien hyvinvoinnin vuoksi. He halusivat lapsilleen paremman, turvatumman, tulevaisuuden kuin mitä heillä itsellään oli. He halusivat lastensa syntyvän maahan ja kasvavan maassa, jossa olisi toimiva oikeuslaitos, joka demokratiana kytkeytyisi länteen ollen osa eurooppalaista perhettä idän – totalitaarisen Venäjän – sijaan.

Taivaallinen sotnia, kesäkuu 2014. © Marko Enqvist, Kiova – Ukraina.  

Maidan Nezalezhnostin ympäristö Kiovan keskustassa muuttui helmikuun 18.–21. päivä 2014 sotatantereeksi, sittemmin Venäjälle paenneen, Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon pyrkiessä kukistamaan raakaa voimaa käyttäen marraskuussa 2013 alkaneen Euromaidan-kansanliikkeen. Helmikuun 20. päivä jää historiaan Euromaidanin verisimpänä päivänä, jolloin kymmeniä ukrainalaisia menehtyi taisteluissa hallinnon erikoisjoukkoja sekä Venäjältä Viktor Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneita tarkka-ampujia vastaan. Päivä jää Kiovan verilöylyn ohella historiaan myös päivänä, jona Venäjä aloitti Krimin niemimaan valtaukseen tähtäävän operaationsa lyöden samalla ensitahdit käynnissä olevalle sodalle, joka laajeni 24. helmikuuta 2022 Venäjän aloitettua monen rintaman offensiivin tavoitteenaan Ukrainan nujertaminen. Tänään, helmikuussa 2023, ukrainalaiset taistelevat taivaallisen sotnian hengessä meidän kaikkien puolesta!

Ukrainassa muistetaan vuosittain näitä reilua sataa vapauden puolesta Maidan Nezalezhnostilla ja muualla Kiovassa sekä Ukrainassa henkensä antanutta – heitä kutsutaan taivaalliseksi sotniaksi (ukr. Небе́сна Со́тня). Sotnia itsessään on sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen eskadroonaa. Taivaallinen sotnia on siis taivaallinen eskadroona.

Kiovan keskustaan, Maidan Nezalezhnostille ja ympäröiville kaduille, kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 tuhansia ukrainalaisia puolustamaan vapautta ja demokratiaa. Heidän tavoitteena oli muuttaa maansa suunta. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi, vapauden puolesta taistelevaksi leiriksi! Nämä kansalaiset olivat valmiit uhraamaan kaikkensa vapautensa puolesta, onnistuen lopulta ajamaan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin pakoon Kiovasta ja Ukrainasta. Kansansa ja maansa pettänyt Janukovytš pakeni lopulta venäläisten avulla Venäjälle.

Itsenäisyydenaukiolle saapui ukrainalaisia kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonetšnyi, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen vul. Instytutskan yhteenotossa 19. helmikuuta 2014 saamiinsa vammoihin. Nuorimpien yhteenotoissa menehtyneiden ollessa alle parikymppisiä, kuten Dmitro Maksimov, 38. itsepuolustuslegioonan jäsen Ustym Holodnjuk ja Nazar Voitovitš. Timo Hellenberg kirjoittaa osuvasti osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ’Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä’. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Kirjassa toistuu lukuisia kertoja Hellenbergin silminnäkijähavainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Kyse ei ollut ulkomaiden interventiosta; eikä äärioikeiston hyökkäyksestä. Euromaidan oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto, jolla he protestoivat korruptoitunutta, valtaa itselleen haalivaa valtiojohtoa vastaan. Omien havaintojeni perusteella voin allekirjoittaa Hellenbergin havainnon. Ukrainalaiset kaipasivat muutosta, he asettivat toivonsa EU-assosiaatiosopimukseen, siihen, että sen allekirjoittaminen avaisi tien yhteiskunnallisille uudistuksille. Se, että Viktor Janukovytš jätti sopimuksen allekirjoittamatta oli se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selkärangan. Kansa ei enää sietänyt epäoikeudenmukaisuutta sekä vallanväärinkäyttöä.  

 

Maanlaajuinen Euromaidan

Useimmille meistä Kiovassa järjestetyt Euromaidan mielenosoitukset ovat tuttuja, tuolloin harvemmin mainittiin sitä, että Euromaidania tukeva liikehdintä oli käytännössä koko maan laajuinen. Kiovan Euromaidania tukevia mielenosoituksia järjestettiin kautta Ukrainan lännestä maan itäisimpään kolkkaan ja pohjoisesta etelään aina Krimille saakka. Myös niillä alueilla, joita Venäjä nyt miehittää, järjestettiin useita Euromaidania ja lopulta Ukrainan yhtenäisyyttä tukeneita mielenosoituksia.

Eräitä Ukrainassa järjestetyistä Euromaidan tukimielenosoituksista.

Itä-Ukrainassa järjestettiin ensimmäiset Euromaidania tukevat mielenosoitukset jo marraskuun 2013 lopulla. Donetskissa 26. marraskuuta kymmeniä mielenosoittajia osallistui Euromaidan-tukimielenosoitukseen. Joulukuussa järjestetyt tukimielenosoitukset olivat jo merkittävästi suurempia. Donetskissa noin 500 henkeä kokoontui mielenosoitukseen joulukuun 2013 lopulla, ja Luhanskissa tuhat varhaisessa vaiheessa joulukuuta.

Historioitsija Alexander J. Motyl kuvailee Donetskissa järjestettyä mielenosoitusta seuraavasti – “500 marchers to assemble in Donetsk is the equivalent of 50 000 in Lviv or 500 000 in Kiev” – kuvaus kertoo erinomaisesti sen, kuinka paljon silloisen presidentti Viktor Janukovytšin tukialue erosi merkittävästä osasta Ukrainaa. (3) Eräs merkittävimmistä tekijöistä eroon Donetskin alueen ja muun Ukrainan välillä oli Viktor Janukovytšin aluetta suosinut politiikka sekä paikallinen, vuosia kestänyt koheesiota rikkonut viestintä, jossa korostettiin alueellisia eroja Ukrainan yhtenäisyyden sijaan.

Tämän lähes propagandistisen viestinnän ja aktivismin taustalta löytyi Alueiden puoleen ohella Venäjään kytkeytyvät oligarkit sekä paikallispoliitikot ja aktivistit kuin myös venäläiset organisaatiot. Aleksandr Duginin ajatuksista liikkeelle lähteneet liikkeet, Evraziyskiy soyuz molodezhi ja Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie, levittivät verkostojensa kautta eurasianismia (tai neo-eurasianismia) Venäjän naapurimaihin pyrkien synnyttämään niissä sisäistä hajaannusta sekä poliittisia liikkeitä, joiden tavoitteet sopivat yksiin Venäjän tavoitteiden kanssa. (4) Näiden liikkeiden ideologisille ”nuorisoleireille” osallistui väkeä etenkin itäisestä Ukrainasta, miehiä ja naisia, joista osa nousi (hetkeksi) merkittävään rooliin Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla vuosien 2014 ja 2015 aikana. (5)

Tavattoman usein vaille huomiota jää Euromaidanin tueksi 30. marraskuuta 2013 Kiovassa luotu auto-Maidan (ukr. Автомайдан), jolla silläkin oli toimintaa kautta Ukrainan – ei pelkästään Kiovan alueella. AutoMaidanin tehtäviin kuului muun muassa polttopuiden, polttoaineen ja renkaiden toimittaminen mielenosoituksiin, loukkaantuneiden vieminen sairaanhoitoon ja muunlainen toiminnan tukeminen ja vapaaehtoispartiointi kaduilla.

Vallan jo vaihduttua Ukrainassa ja Venäjän aloittaman Krimin niemimaan miehitysoperaation jo alettua, Donetskissa järjestettiin maaliskuussa 2014 lukuisia tuhansia ihmisiä koonneita Ukrainan uutta hallintoa ja maan yhtenäisyyttä sekä EU-assosiaatiosopimusta tukeneita mielenosoituksia.

Edes maaliskuun mielenosoituksissa vuotanut veri ei pysäyttänyt kansalaisia, 13. maaliskuuta Donetskin alueella syntynyt Dmytro Tšernjavskyi puukotettiin kuoliaaksi Venäjää tukevien agitaattoreiden hyökättyä Ukrainan yhtenäisyyttä ja EU-integraatiota tukeneiden mielenosoittajien kimppuun. Tämänkin traagisen tapahtuman jälkeen kansalaiset lähtivät kadulle tukeakseen vapaata Ukrainaa. Viimeiset uutta hallintoa ja Ukrainan yhtenäisyyttä tukevat mielenosoitukset järjestettiin Donetskissa niinkin myöhään kuin huhtikuun lopulla 2014. Tuolloin kaupunki oli siirtymässä anarkiaan, Ukrainalle lojaaleiden poliisien oli lähes mahdotonta suojella kansalaisia ”Putinin turistien” ja agitaattoreiden hyökkäyksiltä. Tuolloin, huhtikuussa 2014, väkivalta ja sota olivat jo saapuneet Ukrainan itäisiin osiin venäläisoperaattoreiden myötä, näitä joukkoja johti Krimin niemimaan miehitykseen osallistunut venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin.

Me emme unohda!

Слава Україні!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Teoksesta The Celestial Hundred – Небесна сотня, s. 114.

2. Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä): Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta, s. 57.

3. https://web.archive.org/web/20180321063254/http://www.worldaffairsjournal.org/blog/alexander-j-motyl/free-donetsk 

4. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/03/ukrainan-sodan-taustaa-havaintoja.html 

Kirjoituksessa olen hyödyntänyt myös aiempia kirjoituksiani lähteineen, Taivaallisen sotnian muistolle sekä Maidanilta ”Putinin turisteihin”.

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” – Serhyi Nigoyan.

 

#StandWithUkraine 

Taivaallisen sotnian muistolle

 

Maidan Nezalezhnostin ympäristö, Kiovan keskustassa, muuttui helmikuun 18.–21. päivä 2014 sotatantereeksi, sittemmin Venäjälle paenneen, Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon pyrkiessä kukistamaan raakaa voimaa käyttäen marraskuussa 2013 alkaneen Euromaidan-kansanliikkeen. Helmikuun 20. päivä jää historiaan Euromaidanin verisimpänä päivänä, jolloin kymmeniä ukrainalaisia menehtyi taisteluissa hallinnon erikoisjoukkoja sekä Venäjältä Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneita tarkka-ampujia vastaan. Päivä jää Kiovan verilöylyn ohella historiaan myös päivänä, jona Venäjä aloitti Krimin niemimaan valtaukseen tähtäävän operaationsa lyöden samalla ensitahdit käynnissä olevalle sodalle.

Ukrainassa muistetaan vuosittain näitä reilua sataa vapauden puolesta henkensä antanutta – heitä kutsutaan taivaalliseksi sotniaksi (ukr. Небе́сна Со́тня). Sotnia itsessään on sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen eskadroonaa. Taivaallinen sotnia on siis taivaallinen eskadroona.

Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyydenaukiolle kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 eli Janukovytšin kukistumiseen saakka tuhansia ukrainalaisia puolustamaan demokratiaa – muuttamaan maansa suunnan. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi.

Aukiolle saapui ukrainalaisia kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonechny, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen ul. Instytutskalla 19. helmikuuta 2014. Nuorimmat menehtyneet olivat alle parikymppisiä, kuten Dmitro Maksimov,  Ustym Holodnyuk ja Nazar Voitovitš. Timo Hellenberg kirjoittaa omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta seuraavaa:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ’Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä’. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (1)

Kirjassa toistuu useita kertoja Hellenbergin silminnäkijähavainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys – se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle, valtaa itselleen haalivalle, valtiojohdolle.

Ukrainan suurlähetystöllä Helsingissä järjestettiin tänään muistotilaisuus, jossa halukkaat saattoivat sytyttää kynttilät Euromaidanin uhrien muistolle – tämä kaikki toteutettiin suurta varovaisuutta noudattaen, pitäen mielessä koronavirusepidemian.

Taivaallinen sotnia, Kiova kesäkuu 2014.

Kuten tiedämme, kansa voitti taistelun ja Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta 21. helmikuuta 2014 ensin maan itäosiin Harkovaan – jonne häntä kuljettaneet helikopterit laskeutuivat 22. helmikuuta klo. 03:00. Vielä saman päivän aikana Janukovytš jatkoi matkaa tukialueelleen miljoonakaupunki Donetskiin. Donetskista, pakomatkalla ollut ja käytännössä valtansa jo menettänyt ”presidentti”, yritti poistua lentäen Venäjälle. Kaupungin kansainvälisellä lentokentällä Janukovytšia kuljettaneen koneen lentoonlähtö estettiin viranomaisten toimesta, niinpä hän siirtyi kentältä tukijoidensa kanssa Alueiden puoluetta rahoittaneen, Ukrainan rikkaimpiin miehiin kuuluvan, oligarkki Rinat Akhmetovin ”residenssiin”.

Iltayöstä Donetskista autosaattueella paennut Janukovytš saapui aamuyöstä 23. helmikuuta 2014 Berdjanskin alueelle Asovanmeren pohjoiselle rannalle, josta hänen seurueineen lennätettiin venäläiskoptereiden kyydillä, Asovanmeren vastarannalle, Jeiskin kaupungin länsipuolella sijainneeseen  venäläiseen sotilastukikohtaan. Tukikohdan alueelta  Janukovytš lennätettiin kuljetuskoneella Krimin niemimaalle. Krimiltä Viktor Janukovytš pakeni venäläisellä sota-aluksella pysyvämmin Venäjälle. (2)

Ukrainassa verenvuodatus ei suinkaan loppunut Viktor Janukovytšin paettua Kiovasta. Seurasi Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitys, mikä sekään ei ollut täysin veretön operaatio, vaikka niin mediassa usein kerrotaan. Ukrainan kokemat sotilaalliset tappiot jäivät vähäisiksi, mutta jo miehityksen alkupäivinä ensimmäiset Krimin tataarit ”katosivat”. Hyvin pian seuraa alkoivat tehdä ukrainalaisaktivistit. Osa kadonneista on sittemmin löydetty murhattuna, osan ollessa edelleen kateissa, osan istuessa venäläisillä vankileireillä poliittisina vankeina näytösoikeudenkäyntien jälkeen – joidenkin onnekkaiden on onnistuneet sittemmin vapautua ja päästä palaamaan Ukrainaan vankienvaihto-operaatioiden tai vastaavien vapauttamistapahtumien seurauksena. Krimin niemimaalla siviileiden kärsimys edelleen jatkuu miehityshallinnon terrorisoidessa Krimin tataareja ja muita ukrainalaismielisiä – väärän jumalan tunnustaminen riittää vainonkohteeksi joutumiseen.

Krimin niemimaan miehitystä seurasi kaaoksen leviäminen Itä-Ukrainaan. Maaliskuun 13. 2014, Donetskissa ”putinin turistit” hyökkäsivät Ukrainan uutta hallintoa tukevien mielenosoittajien kimppuun, jolloin Donetskin alueella syntynyt, Euromaidan-aktivisti Dmitro Tšernjavskij kuoli puukoniskuihin. ”Putinin turisteja” seurasi kaaos, väkivalta ja sota – yli neljätoistatuhatta kuollutta ukrainalaista, sotilaita ja siviilejä: miehiä, naisia ja lapsia.

”Lämpimät” terveiseni Vladimir Putinille:

Näpit irti Krimistä!

Get Out of Crimea!

Путин, вон из Крыма!

Me emme unohda!

Слава Україні!

Marko

 

Lähteet:

1. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.

2. kuvaus Viktor Janukovytšin paosta perustuu Hromadske Internationalin julkaisemaan videoon ”How Ukraine’s Ex-President Viktor Yanukovych escaped to Russia after Euromaidan”.

Kuvat Marko Enqvist.

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” Serhyi Nigoyan – Euromaidanin ensimmäinen uhri. Nigoyan menehtyi ul. Hrushevskohon yhteenotossa saamiinsa ampumahaavoihin varhain aamulla 22. tammikuuta 2014. Kyseisessä yhteenotossa menehtyi myös valkovenäläistaustainen, UNSO:on kuulunut, Euromaidan-aktivisti Mikhail Zhyznevskij.

Kuva kirjasta ”The Celestial Hundred” – “Небесна сотня”.

Maidanilta ”Putinin turisteihin”

Vaikka Euromaidanin päättymisestä ja vallan vaihtumisesta Ukrainassa on vierähtänyt aikaa jo reilut kuusi vuotta, niin silti edelleen monelle Euromaidan ja sitä vastustanut anti-Maidan on herättänyt kysymyksiä. Olen niihin eriasteisella kärsivällisyydellä vastannut lukuisia kertoja, ei vain tämän vuoden puolella, vaan aiempinakin vuosina, mutta ehkäpä on perusteltua kirjoittaa lyhyt yhteenveto aiheesta, mutta laajennan aiheen käsittelyä sen verran, että poimin mukaan kevättalvella ja keväällä 2014 Ukrainan etelä- ja itäosissa esiintyneet Venäjää tukevat mielenilmaukset, joihin osallistui yhteensä tuhansia venäläisiä, joita siirrettiin paikkakunnalta toiselle busseilla ja tila-autoilla, ja joita paikalliset – ukrainalaisiksi itsensä tuntevat – nimittivät yksintein ”Putinin turisteiksi”.

Euromaidanista löytyy suomeksi kirjoitettua laajempia artikkeleja, sitä on myös käsitelty kirjallisuudessa, joten suosittelen kiinnostuneita lukemaan Timo Hellenbergin ja Nina Leinosen (nykyisin Järvenkylä) yhdessä kirjoittaman teoksen ”Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta”, jonka erinomaisen laadukas ja avaava Euromaidan kuvaus on juuri Hellenbergin käsialaa.

Lyhyemmin Euromaidanin tapahtumia kuvataan Johannes Remyn teoksessa ”Ukrainan historia”, mutta teoksen lukeminen on suositeltavaa, koska se merkittävällä tavalla avaa lukijalle sitä, mistä Ukraina on tullut ja mihin se on menossa. Maan ja alueen historia on myös meille suomalaisille vähän tunnettu, joten tämäkin on yksi peruste lisää tarttua kirjaan.

Maidan Nezalezhnosti, Kiova – joulukuu 2013. (1)

Maanlaajuinen Euromaidan

Useimmille meistä Kiovassa, marraskuun 2013 lopusta helmikuun 2014 loppuun, järjestetyt Euromaidan mielenosoitukset ovat tuttuja. Tuolloin ja senkin jälkeen uutisvirrassa on harvemmin mainittu sitä, että liikehdintä oli käytännössä koko maan laajuinen. Kiovan Euromaidania tukevia mielenosoituksia järjestettiin kautta Ukrainan lännestä itäisimpään kolkkaan ja pohjoisesta etelään aina Krimille saakka. Myös niillä alueilla, joita Venäjä tukemiensa joukkojen kanssa nyt miehittää, järjestettiin useita Euromaidania ja lopulta Ukrainan yhtenäisyyttä tukeneita mielenosoituksia.

Kiovassa Euromaidan alkoi kerätä tuhansien sijaan ensin kymmeniä tuhansia ja lopulta satoja tuhansia osallistujia – parhaimmillaan Euromaidan mielenilmauksiin otti yhdellä osaa Kiovassa noin 800 000 ihmistä – joidenkin arvioiden mukaan jopa yli miljoona.

Säännöllisesti Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyydenaukiolle kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 eli Janukovytšin kukistumiseen saakka tuhansia ukrainalaisia tukijoineen puolustamaan demokratiaa. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi. Heitä oli kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonechny, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen ul. Instytutskalla 19. helmikuuta 2014. Nuorimmat menehtyneet olivat alle parikymppisiä, kuten Dmytro Maksimov,  Ustym Holodnyuk ja Nazar Voytovych. Kuten Timo Hellenberg omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta kirjoittaa:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ”Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä”. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Kirjassa toistuu useita kertoja silminnäkijän havainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys – se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto.

Itä-Ukrainassa järjestettiin ensimmäiset Euromaidania tukevat mielenosoitukset jo marraskuun 2013 lopulla, Donetskissa 26. marraskuuta kymmeniä mielenosoittajia osallistui Euromaidan-tukimielenosoitukseen. Joulukuussa järjestettiin jo merkittävästi suurempia tukimielenosoituksia, Donetskissa noin 500 henkeä kokoontui mielenosoitukseen joulukuun 2013 lopulla, ja Luhanskissakin tuhat varhaisessa vaiheessa joulukuuta.

Historioitsija Alexander J. Motyl kuvailee Donetskissa järjestettyä mielenosoitusta seuraavasti – “500 marchers to assemble in Donetsk is the equivalent of 50 000 in Lviv or 500 000 in Kiev” – kuvaus kertoo erinomaisesti sen, kuinka paljon silloisen presidentti Viktor Janukovytšin tukialue erosi merkittävästä osasta Ukrainaa. (3) Eräs merkittävimmistä tekijöistä eroon Donetskin alueen ja muun Ukrainan välillä oli Janukovytšin aluetta suosinut politiikka sekä paikallinen, vuosia kestänyt propaganda, jossa korostettiin alueellisia eroja Ukrainan yhtenäisyyden sijaan. Rahoittajina toimi Alueiden puoleen ohella Venäjälle intressejä omaavat oligarkit sekä paikallispoliitikot, mahdollisesti myös venäläiset organisaatiot.

Tavattoman usein vaille huomiota jää Euromaidanin tueksi 30. marraskuuta 2013 Kiovassa luotu auto-Maidan (ukr. Автомайдан), jolla silläkin oli toimintaa kautta Ukrainan – ei pelkästään Kiovan alueella. AutoMaidanin tehtäviin kuului muun muassa polttopuiden, polttoaineen ja renkaiden toimittaminen mielenosoituksiin, loukkaantuneiden vieminen sairaanhoitoon ja muun lainen toiminnan tukeminen ja vapaaehtoispartiointi kaduilla.

Vallan jo vaihduttua Ukrainassa ja Venäjän aloittaman Krimin niemimaan miehitysoperaation jo alettua, maaliskuussa 2014 Donetskissa järjestettiin lukuisia tuhansia ihmisiä koonneita Ukrainan uutta hallintoa ja maan yhtenäisyyttä sekä EU-integraatiota tukeneita mielenosoituksia.

Donetsk, maaliskuu 2014.

Edes maaliskuun mielenosoituksissa vuotanut veri ei pysäyttänyt kansalaisia – 13. maaliskuuta Donetskin alueella syntynyt Dmytro Chernyavskiy puukotettiin kuoliaaksi Venäjää tukevien mielenosoittajien hyökättyä EU-integraatio-tukimielenosoitukseen osallistuneiden kimppuun. Viimeiset vapaata Ukrainaa tukevat mielenosoitukset järjestettiin Donetskissa niinkin myöhään kuin huhtikuun lopulla 2014, tuolloin kaupunki oli siirtymässä anarkiaan – Ukrainalle lojaaleiden poliisien oli vaikea suojella kansalaisia, jotka käyttivät oikeuttaan ilmaista mielipiteensä.

Donetsk 24. huhtikuuta 2014 – viimeisiä kaupungissa järjestettyjä Ukrainaa tukeneita mielenosoituksia (kuva: Hromadske.ua).

Anti-Maidanista ”Putinin turisteihin”

Eräässä aiemmin kirjoittamassani havainnossa tulin maininneeksi sen, että ainakin Ukrainan itä- ja eteläosissa presidentinhallinnolta – käytännössä Viktor Janukovytšilta – tuli valtion, kuntien ja oppilaitosten työntekijöille kehotus osallistua Euromaidania vastustaviin ja presidenttiä tukeviin mielenosoituksiin. Tällaisia kehotuksia ja ohjeita annettiin vielä helmikuun puolella (v. 2014), mutta tuolloin käskyillä ja ohjeistuksilla ei tietojeni mukaan ollut kuitenkaan suuren suurta vaikutusta. Ne saivat enää liikkeelle vain yksittäisiä henkilöitä oppilaitoksista ja valtion- ja alueiden toimielimistä. Donetskissakaan, Viktor Janukovytšin ydintukialueilla, tukimielenosoitukset eivät keränneet todella suuria ihmisjoukkoja mukaansa missään vaiheessa, vaikka alueella viranomaisten ohella presidenttiä ja Alueiden puoluetta tukenut media valjastettiin kampanjointiin mukaan.

Hallinnon järjestämien mielenilmausten ohella anti-Maidaniin kuului myös spontaaneja elementtejä ja mielenilmauksia, Janukovytšilla oli aitoja tukijoita, jotka olivat valmiit puolustamaan presidenttiään. Osa tukijoista ei kuitenkaan hyväksynyt voimankäyttöä ja rikollisia otteita kansaa vastaan, joita nähtiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa Euromaidania. Eikä moni pitänyt tavasta, jolla Viktor Janukovytš oli presidenttinä toiminut, työskennellessään ajoittain hyvinkin itsevaltaisesti sekä suosiessaan lähipiiriään – mikä oli entisestään lisännyt korruptiota maassa, ja heikentänyt luottamusta valtiollisiin instituutioihin.

Ensimmäiset anti-Maidan mielenosoitukset Kiovassa järjestettiin marraskuun 2013 lopulla (29. marraskuuta Europa aukion mielenosoitukseen saapui 3000 henkilöä). Tiedetään, että osassa mielenosoituksia Alueiden puolue maksoi 100 hryvniaa kullekin osallistujalle, osaa kerrotuista mielenosoituksista puolueettomat tahot eivät kyenneet todistamaan järjestetyiksi. ”Mielenosoittajille” maksamiseen hallinnon tukijat turvautuivat myöhemminkin, ja samaa taktiikkaa käytettiin myöhemmin keväällä Itä- ja Etelä-Ukrainassa järjestettyjen ”mielenosoitusten” aikana kun Venäjältä tuotiin bussilasteittain ns. Putinin turisteja ”mielenosoituksiin”. Heille maksettiin kymmenistä satoihin rupliin osallistumisesta Ukrainan uuden hallinnon vastaisiin ”mielenosoituksiin” – näihin ”mielenosoituksiin” osallistui myös henkilöitä, jotka sittemmin osallistuivat sotatoimiin venäläisjoukoissa.

Joulukuussa 2013 Kiovassa järjestettiin noin tuhat henkeä koonnut Janukovytšia tukenut mielenilmaus, johon osallistujille mediatietojen mukaan maksettiin jopa 200 hryvniaa. Suurimmat Kiovan mielenosoitukset järjestettiin Alueiden puolueen organisoimina ja maksamina kuun puolivälissä, jolloin Ukrainan itä- ja eteläosista tuotiin junittain hallinnon työntekijöitä perheineen sekä opiskelijoita mielenosoituksiin. Poliisitietojen mukaan joulukuun 14. mielenilmaukseen Europa aukiolle osallistui jopa 60 000 mielenosoittajaa, silminnäkijöiden mukaan korkeintaan 20 000 henkeä. Kiovan suurten mielenilmausten järjestelyssä Janukovytšin hallinto hyödynsi muun muassa Alueiden puoluetta, Ukpromakord’ia (asevoimien silloinen elintarvikehuollosta vastannut organisaatio), Ukrainan rautatielaitosta sekä sisäministeriötä. Edes Kiovan anti-Maidan-mielenosoituksista Janukovytšin hallinto ei kyennyt järjestämään pysyvää vastavoimaa Euromaidanille, joulukuun 15. päivän mielenosoitus järjestettiin Europa aukiolla, joka oli jo illalla silminnäkijäkuvausten mukaan tyhjä – kuin autiomaata.

Donetskista kuljetettiin Janukovytšin kannattajia junilla jopa Kiovaan asti ”mielenosoituksiin”, toisaalta joulukuussa 2013 kaupungissa jouduttiin peruuttamaan anti-Maidan mielenosoitus, koska väkeä ei saatu riittävästi liikkeelle. Donetskissa toteutettiin myös pienessä mittakaavassa se, mikä Kiovassa toteutettiin monta kertaa laajemmin Donetskin kokemusten jälkeen, nimittäin joulukuun alussa Donetskin suurimpaan anti-Maidan mielenosoitukseen osallistui jopa 15 000 henkeä, joista monet tuotiin linja-autoilla muualta Donetskin oblastista. Joidenkin tietojen mukaan operaatioon oli varattu yli sata linja-autoa.

Suurimpaan Itä-Ukrainassa järjestettyyn anti-Maidan mielenosoitukseen otti osaa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kyseessä oli Harkovassa 30. marraskuuta järjestetty tunnin kestänyt mielenilmaus. Harkovan mielenilmaus oli sikäli poikkeuksellinen, että siinä tuettiin hallintoa mutta myös EU-integraatiota, joten se ei ole verrattavissa suureen osaan anti-Maidan mielenilmauksia. Mediatietojen mukaan myös Harkovassa maksettiin ainakin osalle mielenosoittajia, samoin aluehallinnon ja valtion työntekijöitä oli kehotettu osallistumaan mielenilmaukseen.

Myös Ukrainan kommunistinen puolue tukiryhmineen järjesti omia anti-Maidan-mielenosoituksia, heidän mielenosoituksiin otti osaa parhaimmillaan pari tuhatta henkeä. (4) Ensimmäisen 24. marraskuuta 2013 Kiovassa – sittemmin kaadetun – Leninin patsaan äärellä. Puolue järjesti myös Donetskissa 1. joulukuuta mielenosoituksen, johon osallistui parisataa iäkkäämpää kaupunkilaista – mielenilmauksen teemana oli Ukrainan, Venäjän ja Valko-Venäjän liiton väistämättömyys.

Krimin Sevastopolissa äärioikeistolainen Rus’ky blok (Russian block) eli ”venäläinen ryhmä” järjesti joulukuussa 2013 mielenilmauksia Janukovytšin ja Ukraina-Venäjä-yhteistyön tueksi. Joulukuussa ryhmän johto tapasi Venäjän yhtenäisyys -puolueen johtajan Sergei Aksjonovin kanssa Venäjän Krimin pääkonsulin. Tapaamisessa oli kaksi aihetta, anti-Maidan sekä niemimaan irrottaminen Ukrainasta. Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan, Aksjonov nimitettiin Krimin tasavallan pääministeriksi ja Ukraina on antanut hänestä pidätysmääräyksen.

Tammikuussa 2014 Ukrainassa järjestettiin vielä muutama merkittävämpi anti-Maidan mielenilmaus, joihin osallistui muutamia satoja henkilöitä – harvemmin paikalle saatiin yli tuhat osanottajaa. Joulukuun ja tammikuun aikana hallinnon tueksi ryhdyttiin muodostamaan titushkoista ja Venäjää tukevista kasakoista partioita, jotka suorittivat ensivaiheessa sen likaisen työn, jota sisäministeriön erikoisjoukot ja muut valtiolliset organisaatiot eivät voineet tehdä. Näiden ryhmien tukena oli useilla Ukrainan alueilla myös Yön susien motoristeja, joita saapui Krimille ja myöhemmin Itä-Ukrainaan myös Venäjältä. Nämä, hallinnon luvalla, rikollisesti toimivat ryhmät suorittivat Euromaidanin aikana lukuisia väkivallantekoja, myös murhia.

Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, sen joukot saivat tukea alueelle siirtyneistä titushkoista sekä Yön susien jäsenistä, (5) ja kuten Euromaidanin aikaan, myös miehityksen alkuvaiheessa niin titushkat kuin myös Yön susien jäsenet syyllistyivät julmuuksiin Ukrainan hallinnon kannattajia sekä Krimin tataareja vastaan. Venäjä hyödyntää edelleen titushkoja sekä muita rikollisjengejä (mukaan luettuna Yön sudet) ja ryhmiä miehittämillään alueilla pelon ilmapiirin ylläpitämisessä sekä väkivallanteoissa.

Krimin niemimaan miehityksessä Venäjän ei tarvinnut turvautua ns. Putinin turisteihin, sen sijaan myöhemmin keväällä Venäjältä lähetettiin organisoidusti Ukrainan itä- ja eteläosiin omalta maaperältään ”mielenosoittajia” Venäjää tukeviin mielenosoituksiin – näiden mielenosoittajien joukossa oli myös Venäjän proxy-joukoissa myöhemmin esiintyviä taistelijoita ja militanttikomentajia, kuten sotarikollinen Arseni Pavlov eli ”Motorola”. Itä-Ukrainassa vieraili tuolloin myös lukuisia venäläisiä ekstremistejä tapaamassa yhteistyökumppaneitaan sekä alueella toimivia operaattoreita. Russian Imperial Movementin eli Russkoe Imperskoe Dvizhenie delegaatio, vetäjänään Nikolai Trushchalov, vieraili Donetskissa 14. maaliskuuta 2014, tavaten alueen venäjämielisen äärioikeiston edustajia sekä ”Donetskin kansantasavalta” -liikkeen edustajia, joka oli vuosien ajan tehnyt yhteistyötä venäläisen ekstremisti ja ideologi Aleksandr Duginin luomuksen Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM:n kanssa. (6) Russian Imperial Movement on rakentanut verkostojaan myös Pohjoismaihin, se on tehnyt yhteistyötä myös kansallissosialistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa. (6)

Odessan alueelle, Ukrainan Mustanmeren rannikolle, saapui kollaboraattoreita myös Transnistrian alueelta, joka Venäjän tuella ja aseilla irtautui Moldovasta 90-luvun alussa ja jonka alueella on sijoitettuna yli tuhat venäläissotilasta.

Maalis-huhtikuussa 2014 L. monen muun paikallisen ohella havaitsi, etteivät puhemiehet ja naamioidut tunnuksettomat asemiehet Donetskin keskustassa olleet paikallisia, muutama poikkeus vahvisti tämän säännön. Paikallisille heidät paljasti kieli, joko he eivät osanneet tai ymmärtäneet paikallista ”sekaleipää” (alueella puhuttua ukrainan ja venäjän sekoitus). Puhumattakaan, että he olisivat ymmärtäneet ukrainaan – ei, heidät tunnisti Venäjältä tulleiksi kielestä ja aksentista saattoi päätellä alueen, joku oli Moskovasta, toisia tuli Pietarista saakka kuin myös Uralin takaa.

”Donetskin aluehallintorakennuksen ympärillä oli tunnuksettomia taistelijoita, osa oli maastopuvussa, osa pukeutuneena siviiliksi – miehet olivat aseistautuneita rynnäkkökiväärein. Jututettuani huomasin, etteivät he olleet paikallisia.”

Toisaalta läheskään kaikki paikalliset eivät ymmärtäneet kenen tai minkä takia he osoittivat mieltään:

”Nyt tiedän, että Janukovytšin tukijoita käytettiin hyödyksi, samoin Majakista (Маяк) tuotiin väkeä protesteihin. Olin pettynyt, kun näin ihmisiä kokoontuvan aukiolle jokainen viikonloppu. Moni Venäjältä Itä-Ukrainaan muuttanut eläkeläinen kuvitteli rakentavansa Neuvostoliittoa uudelleen – he haikailivat Neuvostoliiton perään, eivät Ukrainan tai Venäjän vaan Neuvostoliiton,” donetskilaisen L:n havaintoja vuoden 2014 mielipuolisesta keväästä.

Havaintoja

Siinä missä Euromaidan ja sitä tukenut auto-Maidan olivat kansalaisten spontaaneja liikkeitä, joissa kansalaiset toivat julki pettymyksensä, ja muistuttivat päättäjiä demokratiasta, arvoista ja suunnasta, johon Ukraina kulkisi, jos EU assosiaatiosopimus hylätään – samalla muistutettiin päättäjiä siitä, että kyse oli Ukrainan (ja tulevien sukupolvien) tulevaisuudesta. Kuten Johannes Remy Ukrainan historia teoksessaan viittaa, Viktor Janukovytšin kaudella Ukraina siirtyi hämmästyttävän nopeasti takaisin Leonid Kutšman kauden autoritaariseen presidenttijohtoiseen järjestelmään. (7) Tämä siirtyminen takaisin autoritariaan, ja uhka vielä pidemmälle menevistä muutoksista, jotka veisivät Ukrainaa kohti totalitaarisesti johdettua valtiota, saivat kansalaiset liikkeelle – eivät vain itsensä vaan myös lastensa tulevaisuuden tähden. On hyvin todennäköistä, että pelko yhteiskunnan muuttumisesta entistä autoritaarisemmaksi omalta osaltaan kampanjoi Janukovytšin hallintoa vastaan, estäen täten anti-Maidania nousemasta todelliseksi kansanliikkeeksi. Käytännössä ilman mittavia tukitoimia, rahalahjoituksia, värväämistä jne. anti-Maidan mielenosoitukset jäivät hyvin usein vaatimattomiksi satojen tai muutaman tuhannen kansalaisen hetkelliseksi mielenilmaukseksi – kansanliikkeestä ei siis voida hyvälläkään tahdolla puhua.

Aivan kuten anti-Maidanin kohdalla, Viktor Janukovytšin kukistumisen jälkeen Ukrainan itä- ja eteläosien uuden hallinnon vastaiset mielenosoitukset keräsivät harvoin ilman tukea suuria ihmisjoukkoja mukaansa. Silminnäkijähavaintojen mukaan Donetskissa maaliskuun lopulla 2014 mielenosoitukset olivat kutistuneet satojen ihmisten joukkokokouksiksi, joiden osallistujakunta oli pääosin eläkeläisiä ja vähäosaisia, jotka todennäköisesti elivät enemmän menneisyydessä (Neuvostoliitossa) kuin siinä hetkessä. Ukrainan hallinnon vastaiset mielenosoitukset alkoivat saada uudelleen pontta vasta siinä vaiheessa, kun Venäjältä ryhdyttiin lähettämään organisoidusti väkeä (eli ”Putinin turisteja”) mielenosoituksiin ja luomaan kaaosta, jotka sitten huhtikuun puolella etenivät hallintorakennusten haltuunottoihin ja, Venäjän organisoimaksi, aseelliseksi toiminnaksi – lopulta sodaksi.

Marko

1. Kuva via: http://links.org.au/node/3932 

2. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.

3. A Free Donetsk? – Alexander J. Motyl.

4. https://www.kyivpost.com/article/content/ukraine-politics/numerous-parties-associations-plan-rallies-in-kyiv-on-sunday-332350.html 

5. https://www.theguardian.com/world/2014/feb/28/ukraine-night-wolves-military-seize-crimea 

6. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

7. Ukrainan historia: Johannes Remy s. 257.

Lähteinä hyödynnetty myös silminnäkijähavaintoja sekä erilaisia medioita ja julkaisuja, kuten Kyiv Post, Hromadske.ua ja Donbas in Flames -teosta sekä Kharkiv Human Rights Protection Group’in verkkosivua khpg.org.

Naapurimme Venäjä kiristää Ukrainaa panttivangeilla

Tarkoituksenani oli jo aiemmin kirjoittaa muutamia ajatuksia Ukrainassa 29. joulukuuta tapahtuneesta mittavasta vankienvaihdosta Ukrainan ja Venäjän sekä sen miehittämien Itä-Ukrainan alueiden eli ns. kansantasavaltojen välillä. Päivät ovat kuitenkin vierineet yli ja ohi melkoista vauhtia, joten nyt hiukan lyhyemmin vaihtoon liittyvistä havainnoista, myös sellaisista, joihin en läntisten poliitikkojen tai valtiojohtajien ole juurikaan havainnut kiinnittäneen huomiota – ainakaan julkisesti, ja johon kirjoitukseni otsikko jo hiukan viittaa.

Jälleennäkemisen hetki on lähellä, omaiset odottavat… (1)

...vapautettuja ukrainalaisia kuljettavan ilmavoimien Iljushin Il-76MD kuljetuskoneen saapumista.

Yleisradion uutisessa aiheesta (29.12.2019) Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila muistuttaa lukijoita Venäjän merkittävästä roolista –

”Mikä on nyt on ollut pidemmän aikaa ilmiselvää on, että Venäjä on siellä toimija ja sen kautta tiedot välittyvät siitä mitä niin sanotut kansantasavallat Ukrainassa tekevät, - - - Kaikki keskeiset päätökset menevät Venäjän kautta” (2) –

mutta otsikkotasolle tämä huomio ei kyseisenä päivänä päätynyt Yleisradion mainintaa lukuun ottamatta, kuten alla olevasta kuvasta voi päätellä. Kovin runsaasti toistetaan Venäjän propagandakertomusta ”separatisteista” itsenäisenä toimijana, vaikka asioita seuraaville totuuden olisi tullut valjeta jo useampi vuosi sitten ja sen soisi näkyvän otsikkotasolla uutisissa. Ongelma ei kosketa yksin Suomea, useampi läntinen media tyytyy laiskaan otsikointiin ja uutisointiin kirjoittaessaan ”separatisteista” – parhaimmillaankin kyse on Venäjän tukemista taistelijoista, mikä toki on separatisti-termin käyttöön verrattuna parempi valinta.

Vankien vaihdossa vapautettujen ukrainalaisten kannalta operaatio on lopputulokseltaan positiivinen, 76 ukrainalaista vankia ja sotavankia pääsi tuolloin vapauteen – osa heistä oli ollut vangittuna vuosia, kuten Donetskissa venäläismilitanttien vangitsema toimittaja Stanislav Asejev, jolle langetettiin näytösoikeudenkäynnissä 15 vuoden tuomio ja joka ehti olla vangittuna 962 päivää ennen vapautustaan joulukuussa. Kokonaisuudessa on sitten muita ulottuvuuksia, sellaisia, jotka Ukrainassa herättivät nyt runsaasti keskustelua ja jotka jatkossakin tehnevät sitä, mikäli vastaavia – Venäjän taholta huomattavia vaatimuksia sisältäviä – vaihtokauppoja nähdään.

Tällä kertaa keskustelua käytiin muun muassa Venäjän vaatimuksesta vaihtokaupassa vapautettujen viiden Berkut-upseerin osalta, heitä kaikkia syytettiin osallisuudesta Euromaidanin verilöylyyn. Upseereina heidän kontolla oli kymmeniä murhattuja Euromaidaniin osallistuneita, jotka menehtyivät erikoisjoukkojen tulessa vul. Institutskajalla Kiovassa helmikuussa 2014. Seuraavat Berkut-upseerit luovutettiin vaihtokaupassa Venäjälle Oleh Janyshevsky, Pavlo Abroskin, Serhiy Zinchenko ja Oleksandr Marinchenko sekä Serhiy Tamtura. Vapautusten myötä Euromaidanin uhrit omaisineen eivät saaneet oikeutta, vapautusten myötä näyttää entistä epätodennäköisemmältä, että he tulevat sitä jatkossakaan saamaan.

Tarkka-ampuja Institutskajalla helmikuussa 2014, varusteena venäläinen SV-98 tarkkuuskivääri.*

Yhtälailla huomio kiinnittyi myös Harkovan pommi-iskusta syytettyjen ja tuomittujen vapauttamiseen vaihtokaupassa, ja tälläkin kertaa heidät oli lisätty listalle Venäjän vaatimuksesta. Joulukuun 28. päivä harkovalainen tuomioistuin langetti Viktor Tetjutskille, Serhiy Bashlykoville ja Volodymyr Dvornikov elinkautisen vankeusrangaistuksen, jonka jälkeen he jäivät odottamaan seuraavana päivänä tapahtuvaa vapautusta ja siirtoa Venäjälle. Tuomittu ja vapautettu kolmikko syyllistyi Harkovan urheilupalatsin pommi-iskuun 25. helmikuuta 2015, iskussa menehtyi neljä siviiliä.

Edellä mainittujen lisäksi suurehko joukko muitakin Ukrainan maaperällä rikollisiin tai terroritekoihin syyllistyneitä ja oikeudessa tuomittuja tai tuomiota odottavia vapautettiin Venäjän esittämien vaatimusten seurauksena. Osaa Venäjä oli esittänyt (vaatinut) vapautettavaksi jo aiemmin, mutta tuolloin Ukrainan viranomaiset ja/ tai maan entinen presidentti Petro Poroshenko olivat kieltäytyneet luovuttamasta heitä Venäjälle, tällä kertaa poliittisesti kokemattoman Volodymyr Zelenskyin hallinto taipui Venäjän painostuksen edessä – oma asiansa on sitten se, että mikä merkitys joulukuisella Pariisin Normandia formaatin tapaamisella oli vaihtokauppaan ja Ukrainan taipumiseen Venäjän painostuksen edessä.

Näitä muita vapautettuja oli muun muassa Artur Denisultanov, Adam Osmaevin ja Amina Okuevan murhaa kesäkuussa 2017 yrittänyt ammattimainen palkkamurhaaja, joka on tarjonnut palveluksiaan myös Tšetšenian tasavallan presidentille Ramzan Kadyroville; brasilialaistaustainen militantti Rafael Lusvarghi, joka istui tuomiotaan Ukrainassa; Odesan pommittajat vuodelta 2015; kiinnostavana vapautettuna voidaan myös mainita tuomittu ukrainalaisfasisti Eduard Kovalenko, joka niin ikää siirtyi vaihtokaupassa Venäjälle, maan esityksestä. (3) Herää tietty ajatus, että Eduard Kovalenko on alun perin ollut Venäjän operaattori Ukrainassa, ja ukrainalaisessa fasistisessa liikehdinnässä ja nyt ”oma” kutsuttiin kotiin.

Kansainvälinen yhteisö, sen johtajat – tasavallan presidentti Sauli Niinistö heidän joukossa (4) – on lähinnä kiitellyt Venäjää vankienvaihdon onnistumisesta. Tässä yhteydessä en ole havainnut merkittävimpien läntisten johtajien taholta sanallakaan kritisoitavan Venäjän toimia tässä yhteydessä, ja aiemminkin sormen heristäminen on kohdistunut lähinnä Ukrainaan, kuten muistamme käyneen aiemmin syksyllä, Ukrainan luovuttaessa Volodymyr Tsemakhin Venäjälle. Tsemakhin vastuualueena oli Snižnen alueen ilmapuolustus loppukesästä ja syksystä 2014 – hän toimi alueen ilmatorjunnassa myös Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudotuksen aikoihin heinäkuun 17. 2014. (5)

Venäjä vaatimalla vapautettavaksi vankienvaihdoissa, Ukrainassa terroritekoihin ja rikoksiin syyllistyneitä, omalta osaltaan rapauttaa ukrainalaisten (muutenkin heikkoa) luottamusta maan oikeuslaitosta kohtaan, sekä heikentää kansalaisten luottamusta maan hallintoon ja presidenttiin, toteuttaa näin sitä saman politiikan jatkoa, mikä Krimillä on johtanut alueen miehittämiseen Ukrainalta ja Itä-Ukrainassa sotaan, ja laajojen alueiden miehitykseen, joten en näe Venäjän toimissa mitään kiittämisen arvoista. Itse asiassa minua hämmästyttää se, että Venäjän toimiin ei ole Ukrainan rajojen ulkopuolella juuri näiltä osin kiinnitetty juurikaan huomiota, joko läntiset johtajat (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta), ovat tavattoman naiiveja tai eivät uskalla lausua totuutta ääneen.

Se, ettei Venäjän hyvin kyseenalaisiin, tuomittaviin, toimiin puututa, voi yllyttää maata jatkossa toimimaan samalla tavalla, ja hyödyntämään Itä-Ukrainassa – usein syyttöminä vangittuja – henkilöitä kiristyksen ja kaupankäynnin välineinä. Ukrainan kolmenvälisen-yhteysryhmän ukrainalainen edustaja Valeriya Lutkovska arvioi Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla olevan yhä vangittuina noin kolmesataa ukrainalaissiviiliä. (6) Lukumäärä on todennäköisesti vain suuntaa antava, käytännön syistä johtuen vangittuina olevien ukrainalaisten todellista lukumäärää tuskin tietää kukaan, eivät välttämättä edes miehitettyjen alueiden ”hallintoviranomaiset”, koska alueen asukkaita voidaan vangita ja tuomita epämääräisen mittaisiin vankeusrangaistuksiin muissakin kuin ns. tuomioistuimissa, jolloin tarkoitetaan pidätyskeskusten ”kellarituomioistuimia”, joiden kautta vangittuja on lähetetty vuosiksi vankilaan tai erilaisille leireille.

Usein tällaisten vankien omaisilta kiristetään rahaa vapauttamista tai helpompia oloja vastaan. Kiristämisellä vaaditut summat voivat nousta tuhansiin tai jopa kymmeniin tuhansiin dollareihin, näiltä osin Sergei Loznitsan elokuvassa ”Donbass” kuvatut tapahtumat antavat hyvin todenmukaisen kuvan. Tämä kiristäminen ja vangitulla kaupankäynti johtaa monessa tapauksessa siihen, etteivät omaiset uskalla ilmoittaa tällaista henkilöä vangituksi tai kadonneeksi, eikä alueen ”viranomaisilla” välttämättä ole intressiä julkaista tietoja näistä vangituista ulkopuolisille tahoille kiusallisten kysymysten tahi ansionmenetysten pelon tähden.

Olemalla hiljaa läntinen yhteisö hyväksyy myös näiltä osin Venäjän hallinnon rikolliset toimet.

Marko

1. Kuvakaappaus UATV:n videolta:

https://www.youtube.com/watch?v=TRJULjKiOSA&feature=emb_title 

2. https://yle.fi/uutiset/3-11137028 

3. https://twitter.com/olex_scherba/status/1213170847109861379?s=20 

4. https://yle.fi/uutiset/3-11138532 

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/07/volodymyr-tsemakhin-vangitseminen-ja.html 

6. https://www.ukrinform.net/rubric-polytics/2847781-three-hundred-more-ukrainians-held-captive-in-occupied-donbas.html 

Ukrainan vaihtokaupassa vapauttamien vankien osalta lähteenä käytetty muun muassa 112.international’in uutista aiheesta.

*: SV-98 (ven.kyr. СВ-98) tarkkuuskivääriä valmistaa NPF Tekhinkom Pietarista. Tarkkuuskivääriä on Venäjän ohella toimitettu vain Armeniaan. Ase ja kuvan tarkka-ampujan muu varustus viittaa siihen, että hän kuuluu Ukrainan silloisen, Venäjälle sittemmin paenneen, presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneisiin venäläisiin erikoisjoukkojen sotilaisiin. Sotilaan asepuvussa tai muussa varustuksessa ei ole joukko-osasto-tunnuksia, toisin kuin esim. ukrainalaisilla sisäministeriön erikoisjoukoilla oli.