Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaliningrad. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaliningrad. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. elokuuta 2023

”Pienet vihreät miehet” Valko-Venäjällä –

 

tikari lännen kurkulla?

Juhannuksen aikaan näimme venäläisen ”juhannusnäytelmän” ensimmäisen osan – toista osaa emme ole vielä nähneetkään. Tämän ensimmäisen osan keskiössä oli Jevgeni Prigožin ja hänen omistamansa palkkasotilasyhtiö PMC Wagnerin taistelijat, jotka tekivät näyttävän (ja maan asevoimia sekä turvallisuuskoneistoa nöyryyttävän) rynnäkön kohti Moskovaa. (1) Kyseisen näytelmän sovittelijana esiin astui Valko-Venäjällä vaalit vuosia sitten varastanut, maan itsevaltainen johtaja Aljaksandr Lukašenka. (2) Näytelmän päätyttyä tapahtunut on herättänyt kysymysten ohella runsaasti ihmetystä, eikä vähiten siksi, että PMC Wagnerin omistaja Jevgeni Prigožin jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut – ainakaan hän ei ole vielä pudonnut ikkunasta tai nauttinut kohtalokasta annosta teetä.

Venäjän johto ei myöskään ole ryhtynyt mihinkään näkyviin ja merkittäviin toimiin PMC Wagneria vastaan, jollei sellaiseksi lasketa Pietarin Wagner-keskuksen ratsaamista ja PMC Wagneriin kuuluvien joukkojen siirtoa Venäjän puolustusministeriön alaisuuteen. Pieni näpäytys Prigožinin sormille, ei juuri muuta! PMC Wagnerin taistelijoita siirtyi juhannusnäytelmän päätteeksi Valko-Venäjälle, jossa heitä ei Lukašenkan hallinnon toimesta kovinkaan suopeasti otettu vastaan. Ilmeisesti osa PMC Wagnerin taistelijoista on jo palannut Venäjälle Lukašenkan kieltäydyttyä rahoittamasta heitä. (3) Toisaalta satelliittikuvien perusteella PMC Wagnerin Tselissä, Valko-Venäjällä, sijaitsevaan tukikohtaan on tullut merkittäviä määriä lisää kalustoa elokuun 1. päivän ja 9. päivän välillä. (4) Mikäli Venäjälle on palannut Valko-Venäjältä merkittäviä määriä PMC Wagnerin taistelijoita, onko Venäjän hallinnolla joitain suunnitelmia heidän varalle? Tarvitaanko heitä mahdollisesti jollain muulla taistelukentällä?

PMC Wagnerin tukikohta Tselissä, Valko-Venäjällä.











Nigerissä vallan kaappasi ryhmä, joka näyttää suhtautuvan suopeasti Venäjään. PMC Wagnerin siirtymisestä vallan kaappaajien tueksi puhutaan, mikä olisi luonteva kehityskulku Venäjän Afrikan kolonisaatio-operaatiossa. Nigerissä on jo järjestetty PMC Wagneria sekä Jevgeni Prigožinia tukevia mielenilmauksia, tiedä sitten kuinka spontaaneista mielenilmauksista on kyse. (5) PMC Wagnerin palkkasotilaita on mantereella useammankin valtion alueella, muun muassa Nigerin läntisessä naapurimaassa Malissa. Tapahtumat Afrikan mantereella osoittavat myös sen miksi Venäjän hallinto ei ole ryhtynyt näkyviin vastatoimiin palkkasotilaita vastaan: Venäjä tarvitsee heitä omien operaatioidensa toteuttajana. Nyt vielä enemmän kun ”erityisoperaatiosta” Ukrainaan on tullut täydellinen mahalasku, eikä asevoimien tai turvallisuuskoneiston joukkoja ole samalla tapaa irrotettavissa kriisipesäkkeisiin kuin ennen. Venäjä tarvitsee tulevaisuudessa ”pieniä vihreitä miehiä” aiempaa enemmän. Palatkaamme takaisin Valko-Venäjälle.

Valkovenäläisiä sotilaita yhdessä PMC Wagnerin palkkasotilaiden kanssa harjoituksissa rajakaupunki Brestin lähellä. Kuva: Valko-Venäjän puolustusministeriö. 










Valko-Venäjä aloitti tiistaina (8. elokuuta 2023) sotaharjoitukset Suwałkin käytävän tuntumassa. (6) Valko-Venäjän ja Venäjälle kuuluvan Kaliningradin ekslaavin väliin jäävä reilut 65 kilometriä leveä Suwałkin käytävä yhdistää Puolan Baltian alueeseen. Venäjän Ukrainaan kohdistaman laajan hyökkäyssodan seurauksena Kaliningradin ekslaavi on aiempaa eristetympi Venäjästä, joten on hyvinkin mahdollista, että Moskovassa on kaivettu esille karttakirjojen ohella Zapad-2017 sotaharjoituksessa kootut havainnot. Muistammehan kuinka vuosien takaisen Zapad-2017 sotaharjoituksen edellä ja aikana käytiin keskusteluja mahdollisesta skenaariosta, joka uhkaisi Puolan Baltiaan yhdistävää Valko-Venäjän ja Venäjälle kuuluvan Kaliningradin ekslaavin väliin jäävää Suwałkin käytävää. Venäjän ja Valko-Venäjän skenaarion mukaan Zapad-2017 sotaharjoitus oli puolustuksellinen, jonka lähtötilanne oli –

tulkittavissa ’värivallankumouksen’ alkuvaiheeksi, jossa Valko-Venäjällä ja Länsi-Venäjällä oli toiminnassa kumouksellisia voimia. Ne saivat kaikkea tarvitsemaansa ulkopuolista tukea aiheuttaakseen säröjä Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitolle sekä synnyttääkseen levotonta mielialaa ja kapinamieltä Valko-Venäjällä ja Länsi-Venäjällä.” (7)

Mikäli riittävän väljästi tulkitsemme, niin voimme päätyä olettamukseen, jossa Moskovassa kokonaiskuva nähdään juuri niin päinvastoin, että heidän mielestä Valko-Venäjällä ja Venäjällä on toiminnassa kumouksellisia voimia, joita vastaan on aloitettava operaatio, jonka yksi osa saattaisi olla Suwałkin käytävän testaaminen.

Syksyllä 2021 Valko-Venäjän yhdessä Venäjän kanssa toteuttaman hybridisodan ensimmäisen vaiheen, pakolaisten ja siirtolaisten länteen ohjailun kohdalla, paine kohdistui alkuvaiheessa Valko-Venäjän ja Venäjän Kaliningradin alueen väliin jäävään Suwałkin käytävään. Seuraavassa vaiheessa, 11. marraskuuta 2021 eteenpäin siirtolaisia ryhdyttiin ohjaamaan laajemmalle alueelle Valko-Venäjän ja Puolan välisellä rajalla, vähäisemmässä määrin painetta kohdistettiin Valko-Venäjän pohjoisiin naapureihin, Liettuaan ja Latviaan. Tämän jälkeen Venäjä on aloittanut koko Ukrainan tuhoamiseen tähdänneen sotilasoperaation 24. helmikuuta 2022, ja tämän brutaalin hyökkäyssodan kuluessa maa on toistuvasti rikkonut kansainvälisiä sopimuksia vastaan sekä haitannut meriliikennettä Mustallamerellä – iskien ohjuksilla raskaasti ukrainalaisiin satamiin Mustanmeren rannikolla sekä Tonavan varrella. Nämä toimet voi myös nähdä lännen testaamisena, jota Venäjä on täydentänyt ydinaseiden käytön uhkailulla. Mielestäni länsi on epäonnistunut vastauksessaan Venäjän toimiin. Se edelleen sodan eskaloinnin pelon vuoksi epää Ukrainalta asejärjestelmiä, joita rintamalla olisi tarvittu jo kuukausia – jopa vuosi sitten. Miltä tällainen pelkuruus näyttää Kremlistä päin katsoen?

Muistuttaakseni mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa lainaan Garri Kasparovia, tähdentäen samalla sitä, ettei Vladimir Putin ole Adolf Hitler (kuten Kasparovkin kirjassaan toteaa):

Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (8)

Historian tapahtumat eivät suoraan sellaisenaan toistu nykyisyydessä. Samalla meidän on kuitenkin syytä pitää mielessä se, että Putinin kaltaiset totalitaarisen valtion johtajat katsovat tapahtumia aivan toisesta näkökulmasta ja heitä voi yllyttää toiminta, jonka he näkevät heikkoudenosoituksena. Lukuisten läntisten johtajien toiminta viime kuukausina ikävä kyllä ruokkii Putinin kaltaista katujen kasvattia toimimaan (vaikka Putininkin on itse tullut nöyryytetyksi, mutta se voi ajaa häntä vielä äärimmäisempiin toimiin). Näyttää jopa siltä, että tällä hetkellä läntisen yhteisön suurin ongelma ei ole heikot eurooppalaiset johtajat, kuten Saksan liittokansleri Olaf Scholz vaan Yhdysvaltojen Joe Biden, jolla ei näytä olevan kykyä tarvittavaan jämäkkyyteen sen suhteen, kuinka Venäjää tulee kohdella. Ja jos – tai kun – Joe Biden näyttäytyy Putinin silmissä heikkona, mihin se voi johtaa? Toimivatko tällaisessa tapauksessa Yhdysvaltojen edustajien lausunnot ”jokaisen tuuman” puolustamisesta riittävänä pidäkkeenä ”rajojen testaamiselle”? (9) Sanat ja teot eivät ole koheesiossa, lännen vastaus Venäjän drooni-iskuihin ukrainalaisen Izmailin satamakaupungin viljavarastoihin on ollut ponneton, siitä huolimatta, että iskuilla Venäjä on vähintäänkin hivuttanut Nato-maa Romanian ilmatilaa. Niin, Izmailista etelään, vastaranta muutaman sadan metrin päässä Tonavan toisella puolen kuuluu Romanialle.

Meidän ei myöskään pidä uskotella itsellemme, ettei Venäjä ryhdy mihinkään operaatioon Valko-Venäjän suunnalla, koska siinä ei ole järkeä. Venäjän ei pitänyt toteuttaa suurhyökkäystä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 juuri sen tähden, koska siinä ei ole mitään järkeä. Näin meille uskoteltiin vain joitain päiviä ennen hyökkäyksen alkua, vaikka Venäjä oli tuolloin siirtämässä joukkojaan hyökkäysalueille oman maaperänsä ohella Valko-Venäjällä kuin myös Ukrainalta miehittämillään alueilla. Samoihin aikoihin Venäjän tulitoiminta Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta käsin alkoi lisääntyä huomattavasti, tuli-iskujen käydessä samalla entistä provokatiivisemmiksi. Siispä lännen on oltava valmis myös niihin epätodennäköisimpiin skenaarioihin, Puola ja Liettua sekä Latvia valmistautuvatkin jo tähän.

En myöskään epäile hetkeäkään, etteikö Puola selviytyisi tarvittaessa yksinkin palkkasotilasjoukkion toteuttamasta operaatiosta, mikäli operaation näemme. Kysymys onkin siitä, että kuinka Kreml tulkitsee sellaisen tapahtuman, jossa Puolan voimankäytön rinnalla Washington tyytyy vain verbaaliseen toimintaan? Entäpä jos Suwałkin käytävän suunnalla toteutettavan hypoteettisen operaation tarkoituksena onkin testata Washingtonia?

Näin päätteeksi Neuvostoliiton marsalkka Georgi Žukovia mukaillen – puna-armeija taistelee offensiivisesti, samaa strategiaa Venäjän asevoimat toteuttaa tänä päivänä: käynnissä olevan puolustustaistelun ollessa vain valmistautumista siihen offensiiviin. Se kuinka offensiivivaiheessa lopulta käy riippuu meidän määrätietoisuudesta ja lujuudesta. Ollessamme tarpeeksi lujia, Venäjän ei ole edes mahdollista aloittaa offensiivivaihetta lähitulevaisuudessa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://abcnews.go.com/International/wagner-groups-rebellion-putin-unfolded/story?id=100373557

2. https://novayagazeta.eu/articles/2023/06/27/i-told-putin-to-slow-down-lukashenka-on-pmc-wagner-rebellion-en-news 

3. https://twitter.com/nexta_tv/status/1689780485600251904 

4. https://twitter.com/TheStudyofWar/status/1689801143067594752 

5. https://twitter.com/dana916/status/1690346838023450624 

6. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009769796.html 

7. Panschin, Vladimir – ”Niin sotii kuin harjoittelee” : Tulkintoja Zapad-2017 sotaharjoitustapahtumista sekä arvio Venäjän asevoimien joukkojen käytöstä ja toimintatavoista Zapad-2017-harjoitukseen peilaten, s. 18.

8. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 27-28.

9. https://www.turan.az/ext/news/2023/8/free/politics_news/en/7094.htm 


Lähteinä hyödynnetty myös Belarusian Hajun project’ia sekä Pavel Latushkan twiittiä.



keskiviikko 8. elokuuta 2018

Onko Hese joutumassa Venäjällä ruokakohun keskelle, entäpä mikä on Bäckmanin rooli?


Onko Hesburger joutumassa Venäjällä ruokakohun keskelle, ja jos on, mikä mahtaa olla ”soppaa hämmentävänJohan Bäckmanin rooli tämän ”sopan” keitossa?

Hesburger on avannut Kaliningradin eksklaavin alueelle tämän vuoden puolella pikaruokaravintolan, pikaruokaravintolan asiakkaille tarkoitetussa mainosmateriaalissa Venäjän karttaan ei ole merkitty Venäjälle kuuluvaksi maan miehittämää ja itseensä liittämää Krimin niemimaata, toimiessaan näin Hesburger on toiminut linjakkaasti ja vastuullisesti, vaikka dosentti Johan Bäckman muuta Facebook-päivityksessään väittääkin. Kuten tiedettyä, Krimin niemimaa on edelleen de jure osa Ukrainaa – sen miehitys ja laiton anneksio ei muuta asiaa kansainvälisoikeudellisesti.

Tästä ”poliittisgastronomisesta” skandaalista luin ensimmäisen kerran eilen vieraillessani Johan Bäckmanin Facebook-sivulla. Bäckman oli kirjoittanut päivityksen aiheesta elokuun 6. 2018 – päivityksessä oli linkki EADaily.com-sivuston aihetta käsitelleeseen uutiseen. (1) EurAsia Dailyn päätoimittaja on Aleksei Demin, verkkosivujen yhteistietojen mukaan toimitus sijaitsee Moskovassa.


Kuvakaappaus Johan Bäckmanin Facebook-sivulta, päivitystä jaettu 4 kertaa (8.8.2018 iltaan mennessä).

























EADailyn uutisen kohdalla on hyvä huomioida se, että sen julkaisuhetkellä EADaily ei ollut saanut lausuntoa Hesburgerin edustajilta, sen sijaan EADaily oli saanut lausunnon Johan Bäckmanilta, joka uutisessa esiteltiin ”Donetskin ’kansantasavallan’” virallisena edustajana.


На момент написания новости EADaily не располагал комментарием со стороны администрации финской ресторанной сети. В свою очередь финский общественник и официальный представитель ДНР в Финляндии Йохан Бекман в беседе с корреспондентом EADaily”. (1)

Miten tämä ”poliittisgastronominen” kohu sitten on Venäjällä levinnyt? Seuraavaksi poimintoja venäläisiltä verkkosivuilta.

СМИ2 (smi2.ru) verkkosivulta löytyy ohjaus eadaily.comin julkaisemaan uutiseen. (2) СМИ2 näyttää olevan jonkin lainen uutisportaali tai vastaava, joka jakaa eri venäläismedioiden (tai venäjän kielisten medioiden) uutislinkkejä.

Kuvakaappaus smi2.ru.













Myös allpravda.info julkaisi 6. elokuuta 2018 aihetta käsittelevän uutisen, joka on käytännössä suora kopio EurAsia Dailyn vastaavasta uutisesta tarkkoine Bäckman-lainauksineen. (3)


Kuvakaappaus allpravda.info.























Pietarissa verkkosivujen infon mukaan toimiva ”Новости Дня” (”Päivän uutiset”) mainitsi lyhyessä talouskatsauksessa ”Резидентом Калининградской ОЭЗ стал изготовитель игрушек ’Вежливые люди’” (vapaasti suomennettuna Kaliningradin erityistalousvyöhykkeen asukkaista tuli ”kohteliaiden miesten*” valmistajia) viittauksenomaisesti ”suomalaisyrityksen, joka jakoi Kaliningradin alueella materiaalia, jossa Venäjän karttaan ei oltu merkitty Krimiä”.


Kuvakaappaus novosti-dny.ru.














Tällä hetkellä näyttää siltä, että uutinen on aloittanut leviämisensä, kuinka laajalle se sitten leviää - päätyykö se merkittäviin medioihin ja aiheutuuko siitä Hesburgerille merkittävämpää haittaa, nähtäneen tulevina päivinä ja viikkoina. On myös mahdollista, jopa todennäköistä, että tämä jää myrskyksi vesilasissa, jota Bäckman koettaa kuohuttaa ja pitää otsikoissa. 

Suomessa Bäckmanin juoksupojat, kuten avoimesti Putinia ja Venäjän hallintoa tukeva Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI on jakanut ”lehdistötiedotteen” tapahtuneesta.**


Kuvakaappaus RUFI Facebook-sivu.


























Bäckmanin toimintaa seuratessa, väistämättä tulee kysyneeksi itseltään, että mikä häntä ajaa moiseen? Mikä on motiivi? Raha se tuskin on. Onko kyse vihasta, inhosta, kompromat'ista (ven. компромат) – jostain muusta?

* * *

Täältä lähtee kiitokset Hesburgerille vastuullisesta yritystoiminnasta, totalitaarisen hallinnon edessä ei pidä taipua – jatkakaa samaan malliin!

#CrimeaIsUkraine!


Marko



*: Venäjällä ”kohteliailla ihmisillä” (ven. «Вежливые люди») tarkoitetaan Krimin niemimaan miehittäneitä ”pieniä vihreitä miehiä” eli Venäjän asevoimien ja turvallisuuselinten sotilaita.

**: Tarkemmin RuFista ja sen toiminnasta blogissa "Mikä se RuFi oikein on" :

http://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/01/mika-se-rufi-oikein-on.html?m=0

lauantai 31. maaliskuuta 2018

"Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku"


Edesmenneen presidentin Juho Kusti Paasikiven tunnusomaisena lausahduksena pidetään hänen arvostamansa englantilaisen historioitsijan Thomas Babington Macaulayn lausetta: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku."

Tänään Suomen poliittiselta johdolta vaaditaan juuri tätä – tosiasioiden tunnustamista, tämän tosiasioiden tunnustamisen jälkeen on tehtävä oikeat johtopäätökset ja niiden jälkeen määrätietoisesti ryhdyttävä toteuttamaan strategiaa, joka johtaa johtopäätösten täytäntöönpanoon.

Tämä hiukan kryptinen aloitus on laadittu tarkoituksellisesti täten, aivan kuin koettaisin asettautua tasavallan presidentti Sauli Niinistön saappaisiin ja pukea ajatusta sanoiksi sanomatta kuitenkaan mitään selkeää ja konkreettista – sen konkreettisen aika ja paikka on tulevilla riveillä.

Sauli Niinistö vaalikampanjan aikaan joulukuussa 2017:

Mutta jos nyt sitten spekuloida täytyy niin, jos kävisi niin, että syystä tai toisesta Venäjän ja Euroopan unionin välit kriisiytyisivät, jolloin Venäjä alkaisi ymmärtää, että Euroopan unioni ja sen jäsenmaat Suomi mukaan lukien on samanlainen vihollinen kuin Nato, niin silloin jos me joutuisimme tällaiseen tilanteeseen, jolloin me tavallaan olemme sen leiman otsaamme saaneet, se on siihen lyöty, silloin me joutuisimme kyllä miettimään minusta hyvin vakavasti Naton jäsenyyttä…”. (1)

Levada-keskus julkaisi helmikuussa 2018 kyselytutkimuksen tuloksen, tutkimuksessa venäläisiltä tiedusteltiin maan vihollisista – onko Venäjällä sellaisia. Kyselyyn vastanneiden venäläisten mielestä kolme merkittävintä vihollista olivat: Yhdysvallat, Ukraina ja EU/Länsi-Eurooppa – NATO:n ollessa vasta sijalla seitsemän. (2 ja 3)



















Kyselytutkimuksen julkaisun – puhumattakaan sen tekemisen – jälkeen asetelma on kriisiytynyt entisestään. Iso-Britanniassa asuneeseen kaksoisagentti Sergei Skripaliin ja hänen tyttäreensä kohdistuneen hermomyrkkyiskun, jonka tekijäksi epäillään Venäjää, seurauksena läntiseen maailmaan kuuluvien valtioiden liittolaisineen vastatessa verrattain voimakkaasti karkottamalla yhteensä yli 150 venäläisdiplomaattia – Suomen karkottaessa yhden. (4) Tässä tapauksessa EU ei kuitenkaan ollut yhtenäinen, osa valtioista – kuten Itävalta – lipesi rintamasta.


Venäjän vastaus on diplomaattien karkottaminen, jonka ohella se sulkee Yhdysvaltojen Pietarin konsulaatin – mutta ajallisesti samaan yhteyteen ajoittuu myös Venäjän ohjuskokeet, joita järjestetään muun muassa Ruotsin rannikolla ensi viikon keskiviikkoaamusta alkaen. Harjoituksesta tekee erityisen huomionarvoisen se, että se ammunnat suoritetaan Ruotsin FIR:n sisällä, mikä on tavallisesta poikkeavaa. Ruotsalaisen puolustusbloggari ja upseeri Carl Bergqvistin mukaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt toisen valtion suorittavan ammuntoja Ruotsin FIR:n sisällä lukuun ottamatta yhteisharjoituksia Ruotsin kanssa.” (5)

Seuraavaksi kuva, jolle @Twitt_Skipper on sijoittanut kaikki kolme harjoitusaluetta, Ruotsin rannikon tuntumassa sijaitsevan harjoitusalueen lisäksi Venäjä harjoittelee Puolan rannikon tuntumassa sekä Latvian tuntumassa.

Kuva @Twitt_Skipper.





















Seuraavaksi onkin sitten sopivaa laittaa havainnekuva Nord Stream 1 ja Nord Stream 2 reiteistä Itämerellä.



















Kuten voidaan havaita nykyinen Nord Stream 1 ja tuleva Nord Stream 2 putken reitti kulkee aivan tulevan Venäjän harjoituksen keskiössä – kuva kertoo saman paremmin kuin tuhat sanaa.


Kuvassa hyödynnetty @Twitt_Skipperin ja www.nord-stream2.com havainnekuvia.



















Harjoitukseen liittyy myös mahdollisia ballististen ohjusten laukaisuja Kaliningradin alueelta. (6) Venäjän harjoitusten seurauksena iso osa Itämerestä sulkeutuu 36 tunniksi ensi viikolla.

Tämän yksinkertaisenkin esityksen perusteella on mahdollista päätellä Venäjän tavoitteista, vaikka Nord Stream -putkien linjat kulkevat harjoitusalueen keskiössä – mikä tuskin on sattuma – on kuitenkin syytä tarkastella kokonaisuutta, jonka jälkeen on hyvä tunnustaa niitä tosiasioita, joiden perusteella voidaan todeta muun muassa seuraavaa:

a) Nord Stream 1 ja 2 ovat vasta toissijaisesti talous ja ympäristökysymyksiä – sen, että kieltää kyseessä olevan turvallisuuspoliittinen kysymys on samalla tosiasioiden kieltämistä.

b) Venäjän harjoitusta Ruotsin FIR:n sisällä voidaan pitää tarkoituksellisena provokaationa, samalla on hyvä uhrata ajatus sille, että kuinka tällainen harjoitus koskettaa Suomea.

c) Harjoituksen vaikutusalue on koko eteläinen Itämeri, mikäli kyseessä olisi jotain muuta kuin harjoitus tai jos harjoituksesta siirrytään todelliseen offensiiviin, heijasteet ulottuvat Suomeen asti.

d) Viitaten yllä kirjoitettuun, harjoituksen kuluessa osia Itämerestä suljetaan täysin 36 tunnin ajaksi lyhyellä varoitusajalla.

e) Baltian eristäminen.

Samalla on syytä todeta, että kyseessä on vain yksi harjoituskokonaisuus, samalla muun muassa merijalkaväki suorittaa harjoitteita, joissa harjoitustavoitteena on nopeus hälytyksestä rantautumiseen. Venäjän asevoimien erikoisjoukoilla on tai on ollut myös muita harjoituksia Suomen lähivesillä sekä Venäjän läntisen sotilaspiirin alueella. (8)

Niin, että Sauli Niinistö – milloin koittaa aika tunnustaa niitä tosiasioita, entäpä arvon pääministeri Juha Sipilä – milloin Nord Stream 2 kaasuputkesta ryhdytään puhumaan käyttäen oikeita nimiä höpöhöpön sijaan, jossa on kyse kaikesta muusta kuin ympäristökysymyksestä, vai jatkammeko tosiasioiden kieltämistä?


Marko