Näytetään tekstit, joissa on tunniste COVID-19. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste COVID-19. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. elokuuta 2021

Koronakorppikotkat haaskalla ynnä muita havaintoja

 

Aiemmin tällä viikolla, ansioitunut turvallisuuspolitiikkaan keskittynyt havainnoitsija, Rysky Riiheläinen julkaisi Facebook sivullaan lyhyen päivityksen havainnoistaan koronavirusrokotuksiin kielteisemmin suhtautuvien viime aikojen toiminnasta – itse olin aihetta seurannut vain syrjäsilmällä keskittyen tiiviimmin muihin aiheisiin (ja kokonaisuuksiin) – Riiheläisen lyhyessä päivityksessä oli kuitenkin eräitä kiinnostavia havaintoja, joiden kaltaista toimintaa en ollut aiemmin havainnut kohdistetun näin laajalla (valemedioiden) rintamalla suomalaisiin.

Katson kuitenkin, ettei minun kannata kuvailla toimintamallia uudelleen vaan lainata osa Riiheläisen selväsanaisesta päivityksestä:

Janus Putkosen Venäjän miehittämältä Ukrainan alueelta päätoimittama MV-lehti on nostanut etusivulleen vaatimattomasti 41 kulkutautimyönteistä juttua. Tähtäimessä erityisesti läntiset rokotteet ja korovarotoimet.

Erityisen vastenmielistä on, että mukana myös sairastumis- ja kuolemantapausten väittämistä rokotteista johtuviksi. Nämä väitteet siis ilman mitään todellista tietoa kyseisistä tapauksista. Nämä koronakorppikotkat saapuvat paikalle häikäilemättä hyväksikäyttämään surua ja murhetta. Alhaista toimintaa, jopa Putkosen mittakaavassa –”. (1)

Alla esimerkin omainen kuvakollaasi suomalaisten valemedioiden sekä kansanedustajan viestinnästä, jossa käytetään hyväksi surua ja murhetta ynnä kuolemaa.









Janus Putkosen miehitetyssä Luhanskissa toimittelema Uusi MV-lehti tarjoaa näinä viikkoina lukijoilleen runsaasti rokotevastaista materiaalia unohtamatta myöskään koronavarotoimien kritisointia aiheettomine rinnastuksineen. Rysky Riiheläisen havaintoa haluaisin kuitenkin täydentää hiukan, muistuttaisin lukijoitani, ettei seuraava, todisteiden valossa oikeaan osuva kuvailu –

Erityisen vastenmielistä on, että mukana myös sairastumis- ja kuolemantapausten väittämistä rokotteista johtuviksi. - - - Alhaista toimintaa, jopa Putkosen mittakaavassa” –

poikkea Janus Putkosen aiemmasta toiminnasta, oikeastaan voisin todeta hänen pysyvän linjassa. Putkonen on kuvaillut itseään vuosia sitten informaatiosoturiksi, itse kuvailisin häntä propagandasoturiksi, mutta roolissaan venäläisrahoitteisen DONi Newsin päätoimittelijana Putkonen tuotti ja toimitti propagandamateriaalia miehitetystä Donetskista käsin. Materiaali oli täysin rinnastettavissa venäläisten muuhun propagandamateriaaliin, vastenmielisyydessään siis. DONi Newsin toimittelijat (Christelle Néant) olivat mukana toiminnassa, jossa venäläisjoukot valmistelivat ”tulitaukorikkomusta”, jollaisessa ne esiintyivät ukrainalaissotilaina iskien Venäjän proxy-joukkojen asemiin. (2) Kyseessä ei ollut ainoa kerta, jolloin venäläisjoukot valmistelivat tällaista operaatiota, vastaavan havainnon oli tehnyt aiemmin myös VICE-Newsin toimittaja Jake Hanrahan. (3)

DONi News jäi kerran tällaisesta toiminnasta kiinni, mutta voimme vain pohtia, että kuinka usein joku kyseisen median propagandisteista oli vastaavassa toiminnassa mukana? Nimittäin kun DONi Newsin ”uutisia” aikoinaan luki, niissä kerrottiin tapahtumista ja pommituksista, joita esim. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijat tai muut puolueettomat tahot eivät kyenneet varmistamaan. Toisinaan tapahtumiin liittyvä salailu ja ulkopuolisen tahon tutkinnan rajoittaminen, tai täydellinen estäminen, ennemminkin viittaisi ihan johonkin muuhun syylliseen kuin Ukrainaan. Toisaalta, aivan kuten valta osa Venäjän ohjailemista propagandamedioista, DONi Newsissäkin sumeilematta julkaistiin kuvia, joiden ainoana tarkoituksena oli tunteisiin vetoamisen avulla johtaa lukija harhaan – toisinaan kuolleilla propagandaa tehden. Tällaisesta toiminnasta esimerkkinä kuvakollaasi, johon olen liittänyt vasemmalle kaksi DONi Newsin julkaisemaa propagandauutista, joissa on hyödynnetty Venäjän maavoimien tammikuussa 2015 suorittaman, Mariupoliin kohdistuneen raketti-iskun jälkeen otettua valokuvaa.












Putkosen toiminnassa ei siis ole mitään uutta, itse asiassa hänen päätoimitteleman Uuden MV-lehden kirjoittelu pari kesää sitten Miikka Mustosen kuolinkamppailun aikana oli melkoinen näytelmä, jossa totuus ja vale sekoittuivat vyyhdiksi, josta tapahtumiin perehtymättömän oli hankala saada selkoa. Mustosen kuolemalla ryhtyivät Putkosen ohella myös eräät poliitikot politikoimaan, hyökäten tapahtumaketjua hyväksi käyttäen silloista hallitusta vastaan. Putkosen toimitteleman Uuden MV-lehden sivuille päätyi ainakin kansanedustaja Mauri Peltokankaan (perussuomalaiset) kommentti, jossa hän ilmaisi häpeävänsä hallitusta.















Koronavirus hallitsee Janus Putkosen toimitteleman Uuden MV-lehden etusivua. Uusi MV-lehti ei kuitenkaan ole matkassa yksin, se saa runsaasti tukea suurelta joukolta suomalaisia vale- ja vastamedioita – edellä olevasta kuvakollaasista löytyykin jo osa näistä sivustoista: Laiton lehti?, herätyskristillinen Rapsodia, BlokkiMedia. Unohtamatta myöskään yksittäisiä bloggareita ja vloggareita, jotka ovat vihkiytyneet erilaisten salaliittoteorioiden ja koronadenialismin levittämiseen.

Näinä viikkoina, koulujen alkaessa, nämä vastamediat ynnä erilaiset aktivistit ovat kohdistaneet kampanjointinsa erityisesti koululaisiin, heidän vanhempiinsa kuin myös opettajiin ja muuhun henkilökuntaan – disinformatiivista viestintää kohdistetaan niin sisältä kuin myös ulkoa. (4 ja 5) Äärimmäisimmillään nämä rokotteiden vastustajat ovat yrittäneet tunkeutua kouluihin häiritsemään opetusta, vieden toimintansa niin pitkälle, että poliisi on puuttunut tapahtumien kulkuun. (6) Myös eräiden kansanedustajien toiminta sosiaalisessa mediassa on ollut vähintäänkin harkitsematonta, (7) Ano Turtiaisen kohdalla vastenmielistä.

Ja Turtiaisesta voimmekin siirtyä hänen alulle panemaan Valta kuuluu kansalle ry:hyn, jonka onnistui alle vuorokaudessa kerätä taakseen 5000 kannattajanimeä ja näin puoluerekisteriin liitettiin yksi uusi puolue. En pidä ihmeenä sitä, että yhdistys keräsi taakseen tarvittavan määrän kannattajanimiä, sen sijaan melkoisena ihmeenä pidän sitä, että tarvittava määrä nimiä onnistuttiin keräämään alle vuorokaudessa. Toki nimien keräämistä helpottaa nykyään se, että kannattajakortit voivat olla myös sähköisessä muodossa, mutta tästäkään huolimatta riittävän suuren kannattajajoukon haaliminen kasaan ei ole mikään itsestään selvyys, sen on osoittanut Sinimusta Liike ry:n taaperrus, eikä Avoin puoluekaan helpolla tarvittavaa nimimäärää saanut kasaan, vaikka sekin hyödynsi sähköistä allekirjoitusmahdollisuutta.











Valta kuuluu kansalle puolueen puoluehallitus näyttää melkoisen värikkäältä joukolta, jos asian ilmaisee maltillisesti. Ike Novikoff eli Ilkka Tiainen toimitteli AlfaTV:hen AlfaStudio-ohjelmaa, itse en kyseistä ohjelmaa seurannut (kuten en seuraa koko kanavaa), mutta viime tammikuun Capitolin tapahtumia käsitellyt AlfaStudio-ohjelma, jossa ääneen päästettiin historian dosentti Markku Ruotsilan ohella Jarmo Ekman, herätti minutkin silmäilemään kanavaa sen verran, että pääsin kärryille toiminnasta. Kyseisessä ohjelmassa Ekman esiteltiin harhaanjohtavasti QAnon-salaliittoteoriaan perehtyneenä vapaana toimittajana, vaikka tosiasiassa hän on QAnon-salaliittoteoreetikko. Ekman on itsensä esitellyt henkilönä, joka lanseerasi QAnon-salaliittoteorian ilmiönä Suomeen. (8)

Jarno Vähäkainu taasen on tullut minullekin tutuksi twiittiensä myötä, joissa hän on ollut passittamassa porukkaa saunan taa, (9) Suvi Ahonen vastaavasti tunnetaan FIXIT-aktivistina.

Kenellekään ei pitäisi olla yllätys se, että Ano Turtiaisen puolueprojekti sai kannatusta Janus Putkoselta, kuin myös Johan Bäckmanilta. Kumpikin näyttää toimivan isäntänsä edun mukaisesti tässäkin asiassa pyrkiessään rikkomaan yhteiskunnallista koheesiota Suomessa. Samalla on todettava, etten pidä kaikkia Putkosen ja Bäckmanin kanssa yhteistyöhön ryhtyneitä ainoastaan hyödyllisinä idiootteina.
















Onhan tässä Putkosen viestinnässä matkassa melkoisesti ironiaa, kirjoitella nyt patriotismista Venäjän miehittämästä Itä-Ukrainasta käsin, ja omanlaisensa ”patriootti” tämä Turtiainenkin on, kun kerta toisensa jälkeen on esiintynyt sellaisissa tilaisuuksissa ja mielenilmauksissa, joiden taustalla olevilla henkilöillä ja ryhmillä on tiiviit yhteydet miehitettyyn Itä-Ukrainaan – eräitä Putkonen on itsekin ollut aktiivisesti organisoimassa. Että sellaista patriotismia tälläkin kertaa!












maanantai 12. lokakuuta 2020

Koronavirusepidemian mustat-aukot Euroopassa, Venäjän miehittämät Itä-Ukraina ja Krim

Kirjoitin tämän vuoden maaliskuun lopulla (27.3.) Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden koronavirustilanteesta – lähinnäkin tuolloin alueella vallinneesta propagandistisesta ilmapiiristä, jossa osaltaan kiellettiin koko epidemian olemassa olo ja toisaalta vieritettiin kaikki syy länsimaiden niskoille. Tuolloin propagandan ja disinformaation levittäjänä kunnostautui Donetskin ”kansantasavallasta” tiedotusministeriön Maja Pirogova. Kyseisen ministeriön tehtävänkuvaan kuuluu alueellisen propagandan ja disinformaation levittäminen, ja onkin todennäköistä, että keväällä se toteutti tehtävänsä niin tehokkaasti, että sen seurauksena miehitetyn Donetskin alueella ei ollut selkeää kuvaa siitä millainen uhka koronavirus on, ja millaisiin toimiin on syytä ryhtyä uhan torjumiseksi.

Kuva via Донбасc Реалии.











Kevättalvesta on vierähtänyt aikaa jo reilut puolivuotta, sosiaalisen median viestinnän kuin myös alueellisten kontaktien välittämän viestin perusteella muodostuu kuitenkin kuva, jonka mukaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ei ole vieläkään ryhdytty kunnollisiin toimiin taistelussa koronavirusta vastaan. Kuva-aineiston ja kansainvälisten järjestöjen välittämän viestin mukaan valmistautuminen on luokattoman kehnoa, näyttää siltä, että miehitetyt alueet ovat pääasiassa Venäjän hyväntahtoisuuden varassa, koska ne omilla päätöksillään vaikeuttavat merkittävästi avun toimittamista miehitetyille alueille Ukrainasta, esim. 10. päivä syyskuuta Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön Ukrainan toimiston onnistui lähettää ensimmäistä kertaa sitten keväällä käyttöön otettujen karanteenirajoitusten humanitaarista apua Ukrainasta Itä-Ukrainan miehitetyille alueille Donetskiin ja Luhanskiin. Miehitetyillä alueilla, niin Donetskissa kuin myös Luhanskissa miehitysviranomaisten toimeenpanemien karanteenirajoitusten tähden merkittäviä määriä humanitaarista apua ei päästetty Ukrainasta alueelle kevään ja kesän aikana.

Koronavirus alkoi leviämään Ukrainassa maaliskuun lopulla, tuolloin Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden viranomaistahojen mukaan alueella ei ollut lainkaan koronavirusta. Eri lähteistä poimittujen (vahvistamattomien) tiedonmurujen mukaan tuolloin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli jo todettu ensimmäiset koronavirustartunnat. Miehitetyn Luhanskin alueella ensimmäiset koronaviruspositiiviset oli siirretty sairaalahoitoon, sairaalaan nro. 4 Luhanskissa. Niin ikää miehitetyn Luhanskin alueella karanteeniin oli määrätty parikymmentä henkilöä, keuhkokuumetartuntoja on todettu kymmenillä kansalaisilla, samoin ”akuutit hengitystieinfektiot” lisääntyivät maaliskuussa merkittävästi.

Myös miehitetyn Donetskin alueella havaittiin maalis-huhtikuussa ensimmäiset koronavirustartunnat ja Donetskiin avattiin ensimmäinen koronavirukseen sairastuneiden hoitoon tarkoitettu osasto, jo sitä ennen helmi-maaliskuussa hengitystieinfektiot lisääntyivät alueella merkittävästi. Miehitetyn Donetskin alueella vallinneen mittavamman propaganda ja disinformaatio-ilmapiirin tähden luotettavaa tietoa oli äärimmäisen vaikeaa saada – huhuja liikkui sitäkin enemmän. Toisaalta lisääntyneen propagandan ja disinformaation määrästä ja laadusta sekä ongelman kieltämisestä voi myös tehdä jotain johtopäätöksiä. Toiminta oli kuin Neuvostoliitossa konsanaan, ongelmien olemassa olo kiellettiin viimeiseen saakka. Propagandan määrää ja tehoa kuvaa osaltaan se, että keväällä Maja Pirogovan ja Donetskin paikallisjohtajana toimivan Denis Pushilinin välit tulehtuivat konfliktiasteelle saakka – syynä kerrottiin olleen epidemiaan liittyneen propagandan aiheuttaman tilannekuvan epämääräisyyden.

Huhtikuun loppu kuitenkin osoitti sen, että todellisuus erosi viikkoja jatkuneesta propagandasta merkittävästi, tuolloin (22. huhtikuuta) perustettiin Donetskin ja Makiivkan rajalle, ohikulkutie H20:nen varrelle, hätätilaministeriön toimesta leiri. Kyseinen leiri toimi joko hätätilaministeriön venäläismiehistön* tukikohtana tai vaihtoehtoisesti epidemiapotilaiden hoitoon tarkoitettuna kenttäsairaalana. Leirin olemassa olo kävi ilmi ensimmäisen kerran 22. huhtikuuta, jolloin vk.com/vmakeevke-sivulle ladattiin kojelautakameran tallentama video. Samalla viikolla miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin ”viranomaiset” ilmoittivat ensimmäisistä koronavirukseen menehtyneistä miehitetyillä alueilla. Ilmoitusten mukaan sairastuneiden lukumäärä oli kummallakin alueella tuolloin joitain kymmeniä.

Kuvakaappaus via vk.com/vmakeevke.











Toukokuun juhlallisuudet eli voitonpäivän juhlinta sekä ”kansantasavaltojen” perustamisjuhlallisuudet kokivat melkoisen inflaation, kun rajoja jouduttiin sulkemaan koronaviruksen tähden, mikä johti myös siihen, että ulkomaisten delegaatioiden oli mahdotonta saapua alueelle Venäjältä. (Lukijoille tiedoksi, propagandatarkoituksessa miehitetyssä Itä-Ukrainassa vierailevat ulkomaalaisdelegaatiot saapuvat alueelle poikkeuksetta Venäjän kautta).

Siinä missä Suomessa tilanne koronavirusepidemian hoidon suhteen kohentui merkittävästi kesän kuukausien aikana, Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tilanne pysyi koko kesän ajan hyvin epävarmana – tässä tapauksessa vallitsevaa tilannetta parhaiten kuvaa sana epätietoisuus. Merkitsevin tunne alueen asukkaiden keskuudessa oli ja on epätietoisuus. Propaganda ja disinformaatio olivat tehneet tehtävänsä, samalla kun ukrainalaismediat välittivät karua kuvaa koronavirusepidemiasta maassa, eikä tilanne Venäjälläkään ollut sen parempi, niin paikalliset olivat ilmeisen epätietoisia ja hämmentyneitä siitä, että mikä tilanne oikeasti oli kuin myös sen suhteen, että kuinka vaarallisesta virustaudista todellisuudessa on kyse. Paikalliset, joiden kanssa keskustelimme aiheesta, toistivat epäilyjään, nostivat esiin venäläismedioiden dis-informatiiviset väitteet Venäjävastaisesta NATO-operaatiosta jne.

Keskusteluiden perusteella uskallan todeta, että osa on sisäistänyt dis-informaation sanoman niin vahvasti, että heidän oli vaikea uskoa päinvastaisia vakuuttelujamme, eräät sitä vastoin tuntuivat tiedostavan sen, että paikalliset mediat yhdessä venäläismedioiden rinnalla käyvät informaatiosotaa, ja että niiden välittämään ”tarinaan” on syytä suhtautua varauksella – vale ja totuus sekoittuvat niissä toisiinsa.

Dis-informaation, huhujen ja epätäsmällisen viestinnän seurauksena miehitetyillä alueilla asuvien on ollut hyvin vaikea henkilökohtaisesti valmistautua koronavirusepidemian jatkumiseen, eikä tilannetta lainkaan paranna se, että apteekeissa on kaiken aikaa pulaa tärkeistä lääkkeistä sekä suojavälineistä, itse asiassa sama pula vaivaa sairaaloitakin – myös niitä koronavirusepidemian hoitoon varustettuja sairaaloita erikoisosastoineen. Kesällä Donetskissa oli pulaa lähes kaikista lääkkeistä, antibiootit mukaan lukien. Pula ei ole helpottunut syksylläkään, vaikka Kansainvälisen punaisen ristin rinnalla Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön sekä WHO:n on onnistunut toimittaa hoitotarvikkeita hätäapuna Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. (1)

Lääkepulan ohella lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan maksamattomat tai puutteellisesti maksetut palkat synnyttävät myös oman ongelmansa, viimeksi palkat on maksettu täysimääräisinä kuukausia sitten keväällä. Paikallisten luottamus sairaaloihin kuten ei hoitohenkilökuntaankaan ole välttämättä kovinkaan korkea, sillä sotavuosien aikana runsain määrin lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa on muuttanut joko Ukrainaan tai Venäjälle, joten jäljellä olevat lääkärit ja hoitajat joutuvat itsekin työskentelemään hyvin epätyydyttävissä olosuhteissa, jossa hoidontaso ja -laatu ei läheskään aina ole parasta mahdollista. Ei välttämättä edes tyydyttävällä tasolla.

Lokakuussa WHO:n ja UNCHR:n toimittivat pari lavaa terveydenhoitotarvikkeita miehitettyyn Luhanskiin.













Tällä hetkellä pula koettelee ankarimmin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla asuvaa köyhempää kansanosaa, juuri heitä, joille luvattiin keväällä 2014 kaikkea mahdollista taivaan ja maan välillä  propagandistien ja erilaisten kollaboraattoreiden toimesta – unohtamatta Venäjän valtiollisen propagandan vaikutusta. Kuten tavallista kriiseissä ja sodissa, rikastumaan ovat päässeet epärehellisten oligarkkien rinnalla venäläiset operaattorit, kansan eläessä puutteessa ja nähdessä paikoin jopa nälkää. Tuleva talvi pelottaa koronaviruskaranteenien tähden monia paikallisia, tähän mennessä Ukraina on toiminut monille todellisena henkireikänä. Tuhansien elämä on ollut riippuvainen Ukrainan alueelta tuoduista elintarvikkeista ja lääkkeistä.

Pidän mahdollisena, että karanteenirajoitusten ja epätietoisuuden ylläpidon sekä propagandan kylvämisen eräänä tarkoituksena on painostaa miehitetyillä alueilla asuvia vaihtamaan Ukrainan passi joko ”kansantasavaltojen” tai Venäjän passiin. Mikäli arveluni osuu oikeaan, kyse on rikollisesta – siviileihin kohdistetusta – toimesta, jossa erilaisten rajoitusten ja muiden vastaavien toimien avulla alueen siviileiden elämää voidaan vaikeuttaa niin paljon, että monen on (vaikeassa tilanteessa) luovuttava periaatteistaan ja haettava joko ”kansantasavaltojen” tai Venäjän passia. Ja koska korona-aikana Venäjän rooli on erityisen merkittävä, kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa maata (sen johtoa) kantamaan vastuunsa ja huolehtimaan miehittämiensä alueiden, osia Donbasista sekä Krimin niemimaa, asukkaiden terveydestä ja hyvinvoinnista. 

Venäjän miehittämä Krim  

Ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöjen mukaan niemimaan koronavirustilanne on Venäjän esittämiä, virallisia lukuja, olennaisesti heikompi. Venäläisviranomaisten mukaan ensimmäinen koronaviruskuolema nähtiin Krimillä 30. huhtikuuta. Kesällä tilastoista katosi kymmeniä koronaviruskuolemia, toisaalta samaan aikaan niemimaalla leviää yhteisöissä ”vakavaa” ja ”erittäin vakavaa” keuhkokuumetta, johon on sairastunut satoja ihmisiä. (2) Paikallisissa huolta on myös lisännyt se, että Venäjä on turvautunut erilaisten rajoittavien toimien valvonnassa ja täytäntöönpanossa turvallisuusjoukkojen rinnalla erilaisiin puolisotilaallisiin joukkoihin, esim. kasakoista koottuihin yksiköihin. (3) Nämä rajoittavat toimet kohdistuvat erityisesti Krimin tataareiden yhteisöihin.

Venäjä on epäonnistunut estämään koronaviruksen leviämisen niemimaan vankiloihin sekä tutkintavankiloihin (SIZO). Vangeilta ja pidätetyiltä on myös evätty heidän tarvitsemaansa hoitoa, tai hoitoon pääsyä on viivytetty kohtuuttoman paljon. Vankilat ja tutkintavankilat kärsivät henkilöstöpulasta, merkittäviä puutteita on myös lääkkeissä ja hoitotarvikkeissa, eivätkä ne kykene toteuttamaan WHO:n suosituksia epidemian leviämisen estämiseksi. (4) Vankilat ja laitokset itsessään muodostuvat tautipesäkkeiksi kehnojen tilojen ja mittavien puutteiden tähden. Samoja ja vieläkin mittavampia ongelmia on Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden vankiloissa ja pidätyskeskuksissa, joista tiedonsaanti on vielä vähäisempää (käytännössä sitä saadaan vain silloin kun joku kyseisessä laitoksessa ollut vapautetaan ja hän uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi).

Venäjää on kritisoitu siitä, ettei se ole kyennyt suojelemaan miehittämänsä Krimi niemimaan väestöä pandemialta. Paikoin Venäjä on jopa toiminut täysin päinvastoin, niemimaalla on järjestetty mittavia yleisötilaisuuksia turisteille, maa on myös kutsunut alueelle vierailijoita ulkomailta, piittaamatta karanteeneista lainkaan. Meidän on hyvä muistaa, että miehittäjävaltiona Venäjä on Geneven sopimusten mukaan vastuussa niemimaan asukkaiden terveydenhoidon järjestämisestä myös poikkeusoloissa, jollainen koronavirusepidemia on.


Marko

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/WHOUkraine/status/1315671946051284992?s=20 

2. http://khpg.org/en/index.php?id=1602081147 

3. http://khpg.org/en/index.php?id=1586718841 

4. https://en.odfoundation.eu/a/27113,covid-19-in-closed-prisons-in-the-occupied-crimea-and-donbas-which-is-under-russia-effective-control/ 

Muina lähteinä muun muassa @UNHCRUkraine, @WHO, @hochu_dodomu ja liveuamap.com.

*: Varustuksesta ja kalustosta päätellen ainakin osa kalustosta miehistöineen tuli Venäjältä, osastoon kuului samanlaisia erikoisajoneuvoja, joita Venäjältä oli aiemminkin lähetetty alueelle. Ajoneuvojen varustus on tarkoitettu esim. kemiallisten aineiden analysointiin kenttäolosuhteissa.

Kuvia Donetskin synnytyssairaalan nro. 3 gynekologian osaston lääkäreiden käytössä olevista, koronavirustartunnan saaneiden potilaiden hoidossa käytettävistä suojavarusteista. Kuvat 1 ja 2, lääkäreiden iltavuoroon (klo. 15:00 eteenpäin) varatut suojavarusteet; kuva 3 – yleiskuva osaston käytävälle.

Sairaalan varautumisen tasoa on kritisoitu voimakkaasti sosiaalisessa mediassa, vielä muutama päivä sitten valmius- ja toimintasuunnitelmat olivat puutteelliset.

Kuva 1.












Kuva 2.












Kuva 3.


perjantai 20. maaliskuuta 2020

Koronavirus, kohudosentti ja Suomi


Alkuun painotan lukijoille, että tämä on lähinnä, muistiinpanoluonteinen, havaintokokonaisuus kohudosentin eli Johan Bäckmanin sosiaalisen median (pääasiassa Facebook) koronaviestinnästä muutaman viime päivän ajalta ja teemoista, joita disinformatiivinen viestintä pitää sisällään. Tälläkin kertaa Bäckmanin viestillä on kohdeyleisönsä, viestin kärki on heille tarkoitettu – jos tarkkoja olemme, osa viestistä on kohdennettu venäläiselle yleisölle, mutta osaltaan hän kohdentaa viestiään myös sille osalle suomalaisia (ja mahdollisesti kolmansien maiden kansalaisia), jotka seuraavat häntä ja kuuluvat hänen verkostoonsa.

Johan Bäckman Facebookissa koronaviruksesta ja Suomesta sekä Venäjästä (16. – 18. maaliskuuta 2020).























Johan Bäckmanin viestinnässä toistuu muutama keskeinen teema, jotka on syytä poimia esille:

- Bäckmanin mukaan Suomessa on vallalla vaalivilppihallitus, termin käyttö on toistuvaa, tarkoituksellista ja leimaavaa.

- Bäckmanin mukaan Suomi on rikollisten käsissä.

- Bäckman tiedustelee lukuisia kertoja, joko NATO-joukot ovat saapuneet maahan, eikä myöskään unohdeta viittausta koronan olevan NATO-operaatio.

- Bäckmanin viestinnässä toistuvat useissa eri medioissa liikkuneet huhut biologisesta aseesta, mutta kuitenkin sillä painotuksella, että kyseessä on lännen hyökkäys Venäjää vastaan, jossa ”takaovena” yritettiin käyttää Kiinaa. Huomioidaan vielä se, että Bäckman mainitsee taustalla olleen ”biologisen sodan brittiläiset arkkitehdit” – josta voisimme rakentaa aasinsillan Venäjän suorittamaan Novitšok-iskuun Iso-Britanniassa, jossa Venäjän ensisijaisena kohteena oli Sergei Skripal, myrkylle altistui Sergei Skripalin ohella hänen tytär Julia, sekä brittipariskunta, joista nainen kuoli.

- Venäjällä toistetaan myös ajatusta, koronan saaneen aikaan ”globaalin hullujenhuoneen” – jonka  Venäjä on mitä ilmeisimmin Bäckmanin viestinnän ja maan valtiollisen propagandan mukaan onnistunut (toistaiseksi) torjumaan. Todellisuus lienee aivan jotain muuta, sillä tartuntojen lukumäärä on noussut alle viikossa kymmenistä pariin sataan (199 tilastoitua koronavirustartuntaa 19.3.2020*). 

Kiinnostavaa myös seurata mihin suuntaan Bäckmanin venäläisille kohdennettu viestintä kehittyy, kun koronaepidemia toden teolla saavuttaa Venäjän. Todennäköisiä skenaarioita viestinnän suunnasta (ja kohteesta) minulla jo on, mutta jätetään ne nyt ääneen lausumatta.

On hyvä pitää mielessä se, että Bäckman alkoi levittää ajatusta ”vaalivilpistä” hyvin pian vaalien jälkeen, keväällä 2019. Tuolloin hän sai tukea viestin levittämiseen muun muassa miehitetyssä Itä-Ukrainassa asuvalta, MV-lehden nykyiseltä ”päätoimittelijalta”, Janus Putkoselta sekä Jon Hellevigiltä. Kevään 2019 havainnoista laajemmin blogissani ”Palapelin kokoamista – jatkoa Johan Bäckmanin verkoilla kalasteluun”.

Vaalien jälkeen tarina vaalivilpistä onnistuttiin ujuttamaan myös perussuomalaisia lähellä olevaan Nykysuomi-verkkolehteen, (1) jota toimittaa Petri Perta. Perta toimi myös Arto Luukkasen eduskuntavaalien kampanjapäällikkönä. (2)

Eilen (18.3.2020) illalla Bäckman siirsi korona-keskustelun Facebookista Twitteriin, teemojen pysyessä jotakuinkin samoina – ainakin saman suuntaisina. Twiittivirrassa Bäckman näyttää myös huomioivan ns. kansallismielisten viestintää, antaen sille lisää näkyvyyttä, ja toisaalta, sisällyttäen sen omaan ”tarinaansa”. Tai kenties kyseessä on heidän yhteinen ”tarina”, jota he toistavat. Bäckmanin ja eräiden ”kansallismielisten” toistama tarina näyttää käyvän yksiin niiden havaintojen kanssa, joiden mukaan Venäjä syöttää huomattavassa määrin korona-disinformaatiota länteen.












Edellä kirjoittamaani, lisähuomiona, ei mikään ihme, että miehitetyssä Itä-Ukrainassa majailevan Janus Putkosen toimittelemassa MV-lehdessä on julkaistu lukuisia – disinformatiivisia ja yhteiskuntaan kiilaa iskeviä – Suomea käsitteleviä korona-kirjoitelmia. Kirjoitelmista on, jälleen, vedettävissä se johtopäätös, että tämän viiteryhmän henkilöt eivät ole Suomen asialla.

























Kuvakaappaus MV-lehden Kotimaa-osiosta 18. maaliskuuta 2020, kärkeä miehittää kokojoukko koronatuotoksia.

* * *

Epäilemättä joku pohtii sitä, että onko Bäckmanille syytä antaa edes tämän vertaa lisänäkyvyyttä? Uskokaa pois, olen itsekin pohtinut samaa kysymystä, ja päätynyt lopulta sellaiseen lopputulemaan, että koetan nostaa esille Johan Bäckmanin toimintaa, mutta kuitenkin siten, että en anna sille sellaista näkyvyyttä, joka on mahdollista tulkita positiivisluonteiseksi esilletuonniksi. Suhtautumiseni Johan Bäckmanin toimintaan on ehdottoman tuomitsevaa – hän on rikkoja rakentajan sijaan.

Olen vaihtanut ajatuksia Johan Bäckmanin toiminnasta useiden henkilöiden kanssa, kautta linjan ajatus on ollut se, että aikoinaan media teki virheitä siinä, ettei Bäckmanin toimintaa käsitelty kriittisesti – ennemminkin hän sai toimia hyvin vapaasti vuosien ajan, merkittävä muutos alkoi Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan Ukrainalta, mutta vasta toimittaja Jessikka Aroon kohdistunut brutaali häirintä- ja mustamaalauskampanja tuntuu avanneen valtaosan silmät. Kyse ei ole enää mistään vitsistä tahi helppoheikistä, vaan henkilöstä, joka on vakavasti otettava operaattori (uhka).

Bäckmanin toimintaa olisi kyllä haluttu tarkastella jo aiemminkin, ennen edellä mainittuja tapahtumia, mutta – syystä tai toisesta johtuen – toimituksissa ei nähty tarpeelliseksi ruotia hänen tekemisiä sen syvällisemmin. Ylempää tullut ohjeistus oli, ymmärtääkseni, ennemminkin tyyliä ”vaietaan hiljaiseksi”, josta seurasi se, että pelikenttä oli Bäckmanille vapaa ja hän pääsi vuosien ajan operoimaan varsin vapaasti. Monelta jäi huomiotta se, että Bäckman oli merkittävälle osalle venäläismedioita vuosientakaisissa lapsikaappauskysymyksissä ainoa suomalaislähde.

Minusta on varsin selkeästi toteennäytetty se, että hiljaisuus ei auta – disinformaatiota ja propagandaa, kuten ei pahantahtoista vaikuttamista, voi vaientaa olemattomiin. Ne eivät lakkaa olemasta, jos suljemme niiltä silmämme ja korvamme, niitä vastaan on toimittava päättäväisesti ja varmasti, tuoden esille se, mitä ne saavat aikaan.


Marko



*: Lähteenä ”2020 coronavirus pandemic in Russia”, Venäjän terveysviranomaisten esittämiä virallisia lukuja on kritisoitu myös venäläisten lääkäreiden toimesta, virallisen tilastoinnin luotettavuus kyseenalaistetaan.

Lähteenä käytetty myös Johan Bäckmanin Facebook-tiliä sekä MV-lehden verkkosivua.