perjantai 20. maaliskuuta 2020

Koronavirus, kohudosentti ja Suomi


Alkuun painotan lukijoille, että tämä on lähinnä, muistiinpanoluonteinen, havaintokokonaisuus kohudosentin eli Johan Bäckmanin sosiaalisen median (pääasiassa Facebook) koronaviestinnästä muutaman viime päivän ajalta ja teemoista, joita disinformatiivinen viestintä pitää sisällään. Tälläkin kertaa Bäckmanin viestillä on kohdeyleisönsä, viestin kärki on heille tarkoitettu – jos tarkkoja olemme, osa viestistä on kohdennettu venäläiselle yleisölle, mutta osaltaan hän kohdentaa viestiään myös sille osalle suomalaisia (ja mahdollisesti kolmansien maiden kansalaisia), jotka seuraavat häntä ja kuuluvat hänen verkostoonsa.

Johan Bäckman Facebookissa koronaviruksesta ja Suomesta sekä Venäjästä (16. – 18. maaliskuuta 2020).























Johan Bäckmanin viestinnässä toistuu muutama keskeinen teema, jotka on syytä poimia esille:

- Bäckmanin mukaan Suomessa on vallalla vaalivilppihallitus, termin käyttö on toistuvaa, tarkoituksellista ja leimaavaa.

- Bäckmanin mukaan Suomi on rikollisten käsissä.

- Bäckman tiedustelee lukuisia kertoja, joko NATO-joukot ovat saapuneet maahan, eikä myöskään unohdeta viittausta koronan olevan NATO-operaatio.

- Bäckmanin viestinnässä toistuvat useissa eri medioissa liikkuneet huhut biologisesta aseesta, mutta kuitenkin sillä painotuksella, että kyseessä on lännen hyökkäys Venäjää vastaan, jossa ”takaovena” yritettiin käyttää Kiinaa. Huomioidaan vielä se, että Bäckman mainitsee taustalla olleen ”biologisen sodan brittiläiset arkkitehdit” – josta voisimme rakentaa aasinsillan Venäjän suorittamaan Novitšok-iskuun Iso-Britanniassa, jossa Venäjän ensisijaisena kohteena oli Sergei Skripal, myrkylle altistui Sergei Skripalin ohella hänen tytär Julia, sekä brittipariskunta, joista nainen kuoli.

- Venäjällä toistetaan myös ajatusta, koronan saaneen aikaan ”globaalin hullujenhuoneen” – jonka  Venäjä on mitä ilmeisimmin Bäckmanin viestinnän ja maan valtiollisen propagandan mukaan onnistunut (toistaiseksi) torjumaan. Todellisuus lienee aivan jotain muuta, sillä tartuntojen lukumäärä on noussut alle viikossa kymmenistä pariin sataan (199 tilastoitua koronavirustartuntaa 19.3.2020*). 

Kiinnostavaa myös seurata mihin suuntaan Bäckmanin venäläisille kohdennettu viestintä kehittyy, kun koronaepidemia toden teolla saavuttaa Venäjän. Todennäköisiä skenaarioita viestinnän suunnasta (ja kohteesta) minulla jo on, mutta jätetään ne nyt ääneen lausumatta.

On hyvä pitää mielessä se, että Bäckman alkoi levittää ajatusta ”vaalivilpistä” hyvin pian vaalien jälkeen, keväällä 2019. Tuolloin hän sai tukea viestin levittämiseen muun muassa miehitetyssä Itä-Ukrainassa asuvalta, MV-lehden nykyiseltä ”päätoimittelijalta”, Janus Putkoselta sekä Jon Hellevigiltä. Kevään 2019 havainnoista laajemmin blogissani ”Palapelin kokoamista – jatkoa Johan Bäckmanin verkoilla kalasteluun”.

Vaalien jälkeen tarina vaalivilpistä onnistuttiin ujuttamaan myös perussuomalaisia lähellä olevaan Nykysuomi-verkkolehteen, (1) jota toimittaa Petri Perta. Perta toimi myös Arto Luukkasen eduskuntavaalien kampanjapäällikkönä. (2)

Eilen (18.3.2020) illalla Bäckman siirsi korona-keskustelun Facebookista Twitteriin, teemojen pysyessä jotakuinkin samoina – ainakin saman suuntaisina. Twiittivirrassa Bäckman näyttää myös huomioivan ns. kansallismielisten viestintää, antaen sille lisää näkyvyyttä, ja toisaalta, sisällyttäen sen omaan ”tarinaansa”. Tai kenties kyseessä on heidän yhteinen ”tarina”, jota he toistavat. Bäckmanin ja eräiden ”kansallismielisten” toistama tarina näyttää käyvän yksiin niiden havaintojen kanssa, joiden mukaan Venäjä syöttää huomattavassa määrin korona-disinformaatiota länteen.












Edellä kirjoittamaani, lisähuomiona, ei mikään ihme, että miehitetyssä Itä-Ukrainassa majailevan Janus Putkosen toimittelemassa MV-lehdessä on julkaistu lukuisia – disinformatiivisia ja yhteiskuntaan kiilaa iskeviä – Suomea käsitteleviä korona-kirjoitelmia. Kirjoitelmista on, jälleen, vedettävissä se johtopäätös, että tämän viiteryhmän henkilöt eivät ole Suomen asialla.

























Kuvakaappaus MV-lehden Kotimaa-osiosta 18. maaliskuuta 2020, kärkeä miehittää kokojoukko koronatuotoksia.

* * *

Epäilemättä joku pohtii sitä, että onko Bäckmanille syytä antaa edes tämän vertaa lisänäkyvyyttä? Uskokaa pois, olen itsekin pohtinut samaa kysymystä, ja päätynyt lopulta sellaiseen lopputulemaan, että koetan nostaa esille Johan Bäckmanin toimintaa, mutta kuitenkin siten, että en anna sille sellaista näkyvyyttä, joka on mahdollista tulkita positiivisluonteiseksi esilletuonniksi. Suhtautumiseni Johan Bäckmanin toimintaan on ehdottoman tuomitsevaa – hän on rikkoja rakentajan sijaan.

Olen vaihtanut ajatuksia Johan Bäckmanin toiminnasta useiden henkilöiden kanssa, kautta linjan ajatus on ollut se, että aikoinaan media teki virheitä siinä, ettei Bäckmanin toimintaa käsitelty kriittisesti – ennemminkin hän sai toimia hyvin vapaasti vuosien ajan, merkittävä muutos alkoi Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan Ukrainalta, mutta vasta toimittaja Jessikka Aroon kohdistunut brutaali häirintä- ja mustamaalauskampanja tuntuu avanneen valtaosan silmät. Kyse ei ole enää mistään vitsistä tahi helppoheikistä, vaan henkilöstä, joka on vakavasti otettava operaattori (uhka).

Bäckmanin toimintaa olisi kyllä haluttu tarkastella jo aiemminkin, ennen edellä mainittuja tapahtumia, mutta – syystä tai toisesta johtuen – toimituksissa ei nähty tarpeelliseksi ruotia hänen tekemisiä sen syvällisemmin. Ylempää tullut ohjeistus oli, ymmärtääkseni, ennemminkin tyyliä ”vaietaan hiljaiseksi”, josta seurasi se, että pelikenttä oli Bäckmanille vapaa ja hän pääsi vuosien ajan operoimaan varsin vapaasti. Monelta jäi huomiotta se, että Bäckman oli merkittävälle osalle venäläismedioita vuosientakaisissa lapsikaappauskysymyksissä ainoa suomalaislähde.

Minusta on varsin selkeästi toteennäytetty se, että hiljaisuus ei auta – disinformaatiota ja propagandaa, kuten ei pahantahtoista vaikuttamista, voi vaientaa olemattomiin. Ne eivät lakkaa olemasta, jos suljemme niiltä silmämme ja korvamme, niitä vastaan on toimittava päättäväisesti ja varmasti, tuoden esille se, mitä ne saavat aikaan.


Marko



*: Lähteenä ”2020 coronavirus pandemic in Russia”, Venäjän terveysviranomaisten esittämiä virallisia lukuja on kritisoitu myös venäläisten lääkäreiden toimesta, virallisen tilastoinnin luotettavuus kyseenalaistetaan.

Lähteenä käytetty myös Johan Bäckmanin Facebook-tiliä sekä MV-lehden verkkosivua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.