Vartiopaikalla – idän ja lännen välissä: kirjoitus numero kuusisataa

 

Julkaistessani 15. toukokuuta 2017 ensimmäisen vartiopaikalla-kirjoituksen olin varautunut ajallisesti pidempään projektin, mutta että tulisin tämän projektin kuluessa kirjoittamaan satoja blogeja. Sellainen ei kuitenkaan käynyt mielessäni, ehkäpä naiivi kuvitelmani tuolloin oli se, että länsi herää todellisuuteen riittävän ajoissa ryhtyen tarvittaviin toimiin – näin ei kuitenkaan käynyt. Niinpä kirjoitan edelleen vartiopaikalla-blogiin ja nyt niitä on jo takana yli kuusisataa: 600.

Tällä hetkellä vartiopaikalla-kirjoituksia on jo yli kuusisataa, raja saavutettiin tämän vuoden elokuussa, kirjoituksen ’Katsaus: perinteisen median harharetket Venäjä-uutisoinnissa’ ollessa se kuudessadas kirjoitus.

Ennen vartiopaikalla-blogia kirjoitin kymmeniä erilaisia tekstejä ja katsauksia SSS-Radioon sekä joitakin yksittäisiä kirjoituksia maanpuolustus.net-sivulle – kummallakaan alustalla julkaistuja kirjoituksia ei taida enää olla luettavissa sellaisenaan. Joitakin yksittäisiä, aiemmin julkaisemiani tekstejä olen julkaissut päivitettynä vartiopaikalla-blogissa.

Kuten ensimmäisessä kappaleessa mainitsin, julkaisin ensimmäisen vartiopaikalla-blogitekstin ’Vartiopaikalla idän ja lännen välissä’ 15. toukokuuta 2017 pohdittuani tätä ennen viikkojen tai jopa kuukausien ajan oman blogin aloittamista. Blogin nimestä on kiittäminen Janne ”Rysky” Riiheläistä. Blogin aloituskuva on osakuva Kleban-Bytske-tekoaltaan (huom. tekoaltaasta käytetään myös kirjoitusmuotoa Kleban-Byk) äärellä elokuussa 2012 ottamastani valokuvasta. Tänään kyseisessä paikassa on olennaisesti kuumemmat oltavat venäläisten yrittäessä edetä länsi-itä-suuntaisen tekoaltaan molemmin puolin kohti Kostjantynivkaa.

Kleban-Bytsken rannalla elokuussa 2012.

Ryhtyessäni kirjoittamaan ”omaa” blogia, tarkoituksenani oli ennen kaikkea lisätä tietoutta Ukrainasta sekä Donbasissa (Itä-Ukrainassa) tuolloin käynnissä olleesta sodasta Donbasissa – turvallisuuspolitiikkaa sekä suhdettamme Venäjään unohtamatta. Ryhtyessäni puuhaan, Itä-Ukrainassa oli jo sodittu useamman vuoden ajan ja noina hetkinä keväällä 2017 sota oli painumassa unholaan, joten näin blogini ehdottoman tarpeellisena. Sen ohella, että tuolloin kuvittelin lännen heräävän riittävän ajoissa torjumaan Venäjän uhkaa, uskoin aivan oikeasti blogini täyttävän jonkin tarpeen, jota perinteinen media ei kyennyt täyttämään. Olin tässäkin väärässä – loppujen lopuksi kirjoituksiani taisi seurata suhteellisen vakiintunut joukko ihmisiä Suomessa ja maailmalla. Hyvin harvoin löysin siitä mainintoja näennäisen yllättävässä paikassa (tai yllätyksellisessä yhteydessä). Toisaalta siitä huolimatta, että julkaisen tekstini pääsääntöisesti suomeksi, täytyy kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että lukijoita on muualtakin kuin Suomesta tai Pohjolasta ja Baltiasta.

Julkaisemieni satojen kirjoitusten joukkoon mahtuu myös joitakin kirjoituksia, jotka muistan edelleen ja jotka nousevat ”harmaan massan” yläpuolelle. Taipaleeni ensimmäinen tällainen kirjoitus oli heinäkuussa 2017 julkaisemani – julkaisuhetkenä ajankohtainen – ’Suomi ensin – Putinin asialla’-kirjoitus. Kirjoitus oli merkittävästi päivitetty ja laajennettu versio syksyllä 2016 SSS-Radion blogissa julkaisemastani Mikä yhdistää ’Putinin turisteja’ ja Suomi ensin! -ryhmää? -tekstistä. ’Suomi ensin – Putinin asialla’ oli kirjoituksistani ensimmäinen, joka tavoitti tavanomaista laajemman joukon lukijoita. Yli 2000 lukukertaa julkaisua seuranneina viikkoina, nyt lukukertojen määrä on reilusti suurempi.

Helsingin Sanomissa joulukuussa 2017 julkaistu artikkeli ”Salaisuus kallion uumenissa – juuri kukaan ei tiedä, mitä tekee Puolustusvoimien Viestikoekeskus, mutta nyt HS:n saamat asiakirjat avaavat mysteerin” sai minut palaamaan Love FM-radiokanavan parin yhden kirjoituksen myötä. Kirjoituksen lähteinä käytin SSS-Radioon kirjoittamiani tekstejä sekä maanpuolustus.net-foorumissa tehtyjä havaintoja. Seuraava lainaus blogistani paljastanee sen, miksi Love FM -radiokanava herätti tuolloin niinkin paljon huomiota:

”Love FM radiokanavaan tuskin olisi nähdyssä määrin kiinnitetty huomiota, jollei sen kautta olisi päässyt ääneen kokojoukko ’bäckmanilaisia’ eli henkilöitä, joilla on hyvin tiiviit suhteet kohudosentti Johan Bäckmaniin, kuten uutistenlukijanakin toiminut Jaana-Marika Kurtilla eli Jaana Koolla, joka työskenteli tuolloin propagandatehtävissä Donetskissa suomalaissyntyisen Janus Putkosen ’kipparoimassa’ propagandayhtiö DONi Newsissä.” Teksti ”Kerran vielä LoveFM” kerää lukukertoja edelleenkin!

Muistamme presidentinvaalit 2018 ja etenkin sen, kuinka Paavo Väyrynen kannatusyhdistyksen ehdokkaana ”kaapi” tukea kaikista mahdollisista suunnista, saaden myös tukea kaikkialta. Elimme tuolloin aikaa, jolloin Väyrynen alkoi luisun keskeltä kohti laitaa. Väyrysen aktiivisten tukijoiden joukkoon kuului myös RuFi ry eli Suomalais-venäläinen RuFi ry. Tänään kyseinen yhdistys on aktiivisuutensa osalta hiipunut, mutta tuolloin (ja sitä seuranneina vuosina) oli perusteltua etsiä vastausta kysymykseen: ’Mikä se RuFi oikein on?’.

2010-luvun toisella puoliskolla Johan Bäckmanin, MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin ja Janus Putkosen ohella otsikoihin nousi liiankin usein Suomalais-venäläinen RuFi ry sekä yhdistyksen aktiivinen puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov. Vuoden 2018 alkupuolella yhdistys markkinoi kotisivuillaan ”turistimatkaa” Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle. Todellisuudessahan kyse oli propagandamatkasta, joita suunniteltiin järjestettävän useampikin kuin se toteutunut matka. 

Kyseisenä keväänä (v. 2018) Venäjällä järjestettiin ns. presidentinvaalit, jotka maa järjesti vastoin kansainvälisiä sopimuksia myös Ukrainalta miehittämällään Krimin niemimaalla. Venäjä oli kutsunut myös miehitetylle niemimaalle ”tarkkailijoita” seuraamaan ”presidentinvaaleja”. Suomalaisdelegaatioon kuulunut Johan Bäckman kuului näiden kutsuttujen ”tarkkailijoiden” joukkoon, mutta myös muut osallistuivat ”itsenäiseen” ”vaalitarkkailuun” päätyen lopulta osaksi propagandaa. 

Edellisenä vuonna (9. toukokuuta 2017) yhdistys järjesti ensimmäisen Kuolemattoman rykmentin marssin Suomessa, Helsingissä.

Venäjän imperialismia kuolemattoman rykmentin muodossa Helsingissä, toukokuu 2019.

Ja jos kirjoituksistani on jotain konkreettista hyötyä ollut niin, saamani tiedon mukaan RuFi ry:n toimintaa käsitelleet kirjoitukseni, kuin myös Johan Bäckmanin sekä Janus Putkosen tekoja miehitetyssä Donbasissa käsitelleet tekstini ovat olleet eräs (merkittävä) syy sille, että joukkoon suomalaisia kohdistettiin sanktioita Ukrainan hallinnon toimesta keväällä 2019. Ukrainan hallinnon sanktioimien kuuden Suomen kansalaisen joukkoon kuuluivat: Johan Bäckman, Janus Putkonen, Jarmo Ekman, Kai Paananen ja Daria Skippari-Smirnov sekä edesmennyt Jon Hellevig. Lisäksi sanktioiden piiriin kuului Suomessa asuvan Venäjän kansalainen Oleg Usatšov, (hänen sukunimestä käytetään dokumenteissa myös muotoa Usachev ja Usachov).

Muutaman viimeisimmän vuoden aikana Venäjän suurhyökkäys on lyönyt ehkäpä liikaakin leimansa kirjoituksiini. Olen Venäjän rikollisen hyökkäyssodan takia kaivellut näinä vuosina tarkoituksellisesti arkistoistani vuosien takaisia kirjoituksiani, kuin herätelläkseni lukijoitani havaitsemaan sen, että ennusmerkkejä tilanteen kriisiytyvästä kehittymisestä oli havaittavissa jo viime vuosikymmenen puolella. Todennäköisesti päättäjämme sulkivat tuolloin mieluummin silmänsä todellisuudelta, sen sijaan, että he olisivat välittäneet kansalaisille todellista tilannekuvaa. En myöskään sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta, että päättäjämme eivät (halunneet) uskoa tilanteen olevan niin hälyttävän, mitä se jo tuolloin oli. Tämä halu paeta todellisuutta maksaa tänään ihmishenkiä Ukrainassa!

En ryhdy ennustamaan vartiopaikalla-blogin loppua. Sen kuitenkin uskallan sanoa, ettei edessä ole enää toista kuuttasataa kirjoitusta – jollen sitten ryhdy kaivelemaan arkistojani oikein urakalla. Parin viimeisen vuoden aikana kirjoitusteni leviäminen eri somealustoilla on takunnut melkoisesti, minkä tunnustan vaikuttavan intoon kirjoittaa. Jos kirjoittaisin VAIN itselleni, minulle riittäisi kynä ja paperia sekä laatikko, johon haudata kirjoitukseni! Ei ole myöskään yllättävää, että sadat kirjoitukset yhdistettynä muuhun aktivismiin ovat tuoneet muassaan joukon lieveilmiöitä riesakseni alkaen valetileistä ja päätyen (verkko)häirinnän kautta aiheettomiin tutkintapyyntöihin.

Ensimmäisen vartiopaikalla-blogini päätin seuraavaan, edelleenkin valitettavan ajankohtaiseen, kappaleeseen:

”Niin kauan kuin saatan muistaa, olen seisonut ’vartiopaikalla’ idän ja lännen välillä seuraten katseellani tapahtumia idässä, toisinaan ollen vähemmän huolestunut ja vastaavasti hetkittäin – kuten nyt – tuntenut suurta epävarmuutta siitä mihin suuntaan tästä edetään. Epävarmuudesta huolimatta oma henkilökohtainen tuntemukseni on järkähtämättömän varma – totalitarismin edessä ei pidä antautua ja nöyrtyä. Sitä Putinin Venäjä on – totalitaarinen valtio.”

Täältä vartiopaikalta,

Marko Enqvist  

Kuvat allekirjoittaneen kokoelmista.

Vartiopaikalla – matkalla kohti päätepysäkkiä

 

Helmikuun ensimmäisenä päivänä lupasin itsevarmanoloisena jatkavani blogien kirjoittamista, kunnes Ukraina on vapaa Venäjän miehityksestä. Ohi vierineiden päivien kuluessa olen kyseenalaistanut lupaukseni ties kuinka monta kertaa – taisinpa tulla luvanneeksi liikoja, valitettavasti!  

Slovjanskissa, Donbasin alueella, syyskesällä 2019.

Ollakseni rehellinen, viimeinen vuosi puolitoista on ollut monella tapaa raskasta aikaa. Sen ohella, että koronan sairastamisen jälkeisen ”aivosumun” ohella inspiraatio on ollut useammankin kerran kateissa, viime syksyn sairastelukierre verotti voimia paljon, pitkäaikaisin seurauksin.    

Joku on kadottanut muusansa kirjoitteluun, minä taasen tunnen olevani täysin tyhjä. Säkkini alkaa olla niin tyhjä, ettei siellä ole mitään mistä ammentaa. Eikä intoa uurastamiseen lisää huomio siitä, että tilastojen valossa kirjoitteluni on täysin turhaa. Mark Twain popularisoi lausahduksen ”vale, emävale, tilasto” reilu vuosisata sitten, ja vaikka seuraavan kuvakollaasin tilastolliset kuukausikeskiarvot eivät aivan verrannolliset olekaan, niin siitä huolimatta kollaasin tarina on karua kertomaa – lukemat vähäisimmilläänkin kertovat suunnasta mihin mennään. Tässä tapauksessa tilastot eivät juurikaan valehtele.

Kuvakaappaukset otettu 7. helmikuuta 2024.

Tammikuun 2022 blogeja on ehditty lukemaan jo useamman vuoden verran, joten niihin on luonnollisesti kertynyt lukukertoja enemmän verrattuna tämän vuoden (2024) tammikuuhun. Trendi on kuitenkin selkeä. Tammikuussa 2022 julkaisin 6 blogia, joita on luettu 7. helmikuuta 2024 mennessä yhteensä 7299 kertaa (ka. 1216,50 lukukertaa per blogi): tammikuussa 2023 julkaisin 7 blogia, joita on tähän mennessä luettu yhteensä 1963 kertaa (ka. 280,42 lukukertaa per blogi): tammikuu 2024 näyttää niin surkeita lukemia, että olisi parempi pistää pillit pussiin – 6 blogia, joita on luettu yhteensä 796 kertaa (ka. on laskenut niinkin alas, kuin 132,66 lukukertaan per blogi).

Joku saattaisi todeta, niin paskoja blogeja ettei kukaan viitsi lukea! En ryhdy kiistelemään, kirjoitukseni saattavat olla huttua tai kynän terävin kärki on jo katkennut aikaa sitten, mutta en kuitenkaan purematta niele tätäkään selitystä. Pääasiallisimmat blogieni jakokanavat ovat Facebook (Meta) ja X eli entinen Twitter. Kummassakin on ongelmansa, mutta X:n kohdalla näkyvyys näyttää romahtaneen sen jälkeen, kun tämä alusta päätyi Elon Muskin haltuun. Siitä jokunen kuukausi eteenpäin ja minulle ilmoittamatta, tililleni kuin myös yksittäisiin twiitteihin asetettiin ’sisältövaroituksia’ ja ’näkyvyysestoja’. Alla kuvakollaasissa esimerkkejä tililleni sekä yksittäisiin twiitteihin asetetuista varoituksista. TwitterSupport ei tähän päivään mennessä ole vastannut tiedusteluihini varoitusten asettamisesta. Mitään järjellistä perustetta niiden asettamiselle ei ole annettu. 

Viime vuona toisten käyttäjien kanssa käymieni keskusteluiden myötä kävi ilmi se, että useampi minua seuraava henkilö ei ollut nähnyt viikkoihin tai jopa kuukausiin twiittejäni. He olivat kuvitelleet minun poistuneen X-palvelusta. Yksityisviestikeskusteluiden myötä selvisi myös se, että moni minua seuraava henkilö, jonka olin ’merkinnyt’ (tag) twiittiini, ei ollut saanut ilmoitusta merkitsemisestä. 

Ikäväksi tämän kehityksen tekee se, että minulle kirjoittaminen on ollut kunnia-asia. Minusta ei ole juuri muuhun kuin a) kirjoittamaan tai b) polkemaan miinoja. Mitä ilmeisimmin se on sitten lähdettävä harjoittamaan toimea B, nimittäin en näe järkeä Ukraina-havaintojen kirjoittamisessa ”pöytälaatikkoon”. Se on täysin hyödytöntä, kun huomioimme sen, mitä kaikkea Venäjä saa aikaan aloittamallaan hyökkäyssodalla Ukrainassa, ja ukrainalaisille! Pöytälaatikkoon voin kyllä ruveta väsäämään runoja tahi ajatuksia elämän turhuudesta, kirjoittaa ja unohtaa ne jälkipolvien löydettäväksi.

Edessä näyttää siintävän päätepysäkki, tie pysäkille on ollut pitkä. Vartiopaikalla olen ollut toukokuusta 2017, jota ennen ehdin kirjoittaa havaintoja ja blogeja muun muassa Virossa toimivan suomen kielisen SSS-Radion verkkosivuille sekä maanpuolustus.net-foorumin blogipalveluun.

Elämme helmikuuta 2024, vuosikymmen sitten helmikuun puolivälissä 2014 myrsky Kiovassa oli nousemassa – muutamaa päivää myöhemmin Kiovan ytimessä käytiin raskaita katutaisteluita. Samoihin aikoihin satoja kilometrejä etelämpänä Krimin niemimaalla Venäjä aloitti oman operaationsa niemimaan valloittamiseksi Ukrainalta.

Aivan kuten kaksi vuotta sitten Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan pidettiin järjettömänä, niin pidettiin Krimin niemimaan miehitystäkin ja sitä myöhemmin keväällä seurannutta Donbasin sotaa – sekin Venäjän aikaansaannos, vaikka läntiset poliitikot ja päättäjät koettivatkin kilvan toistaa Venäjän narratiivia ”separatisteista” ja ”sisällissodasta”.

Niin, jos kyse olisikin yksin minusta, olisimme jo päätepysäkillä mutta on tuhansia syitä miksi matka jatkuu (ainakin hetken). En myöskään ehdottomalla varmuudella sano, että ”se on siinä”. Ehkäpä jokin päivä palaan vartiopaikalleni, ehkä.

Слава Україні!

Marko 

Blogikirjoittaja ihmetteli helmikuussa 2023.

Havaintoja Twitteristä, onko somealusta rikki –

 

blogikirjoittaja ihmettelee

Ajattelin ensin koota havainnoistani lyhyen twitter-langan, mutta koskapa langalle tulisi mittaa kohtuuttoman paljon, päädyin lyhyeseen blogikirjoitukseen (senkin uhalla, että näkyvyys on surkea). Itse aiheeseen eli epämiellyttävällä tavalla kiinnostavaan havaintoon Twitteristä, loppuun lyhyehkö aihetta sivuava huomio Facebookista.

Twitter on ollut merkittävin alusta blogieni jakamisessa, Facebookin tullessa toisella sijalla. Jotain on kuitenkin muuttunut vuodenvaihteen tienoilla, niin merkittävästi, että se näkyy blogien lukijamäärien romahtamisena. Tammikuun alkupuolella en kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota, ajattelin kaiken johtuvan vuodenvaihteen juhlakaudesta. Mutta helmikuun koittaessa ja asiantilan jatkuessa ennallaan ihmetys alkoi jo vallata mieltäni.

Tästä kaikki alkoi, 15. toukokuuta 2017.*

Marras-joulukuussa oli tavallista, että kirjoittamani blogi keräsi yli 1000 lukukertaa (5/15 kirjoittamastani blogista saavutti tämän rajapyykin), kertaalleen on ylitetty jopa 2000 lukukertaa: 7. marraskuuta 2022 kirjoituksella Tantereet täynnä venäläisten hylkäämiä kaatuneita ja haavoittuneita.

Vuodenvaihteen jälkeen ei olla päästy lähellekään tuhatta lukukertaa, 300 lukukertaakin on ylitetty vain neljä kertaa (ennätys 311 lukukertaa blogilla Huomioita Keir Gilesin teoksesta ”Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee”). Entistä useammin jäädään alle kahdensadan lukukerran, uusimman – 16. helmikuuta 2023 – julkaistun blogin kohdalla ei olla ylitetty edes sataa lukukertaa mutta blogin luonteen vuoksi, tämä ei ole yllätys.

Yllätyksenä viimevuotisiin blogeihin verrattuna voin pitää sitä, että esim. 15. tammikuuta julkaisemani blogi Ukrainan epäsuoraa tulta Donetsk-Makiivka-alueella on kerännyt vasta 174 lukukertaa. Yllättävää tämä on siksikin, koska blogi pitää sisällään sellaisia havaintoja miehitetystä Donetskista, jota ei juurikaan ole suomalaisissa medioissa kyetty julkaisemaan miehitettyjen alueiden luonteen tähden. Viime vuonna vastaavaan aihepiiriin kuuluvat kirjoitukseni saivat huomattavasti enemmän lukukertoja, kuten:

- 10. joulukuuta julkaistu Ukraina ulottaa iskunsa syvälle Venäjällä,  672 lukukertaa.

- 25. heinäkuuta julkaistu Ukrainan epäsuoraa vaikuttamista Hersonin alueella 1549 lukukertaa.

Luonnollisesti aika (viikot ja kuukaudet) tuo lisää lukukertoja, mutta lähes poikkeuksetta ensimmäiset päivät osoittavat suunnan. Vähän lukukertoja pariin ensimmäiseen päivään, tietää yleensä sitä, ettei blogi tule saamaan laajaa näkyvyyttä.

Mikä sitten on syynä? Ovatko ihmiset kyllästyneet aiheisiin, joista kirjoitan eli tämän vuoden puolella pääsääntöisesti Ukrainasta, Venäjästä ja propagandasta. Vai onko taustalla jokin muu syy? Mikäli aiheet eivät kiinnosta, olisiko minun syytä lopettaa kirjoittaminen? Jos taustalla on jokin muu syy (vaikkapa Twitteristä johtuva?), onko levitettävä linkkejä useammille alustoille & eri ryhmiin niissä? Mitä taasen olen äärimmäisen huono tekemään, koska en osaa ”markkinoida” itseäni. Minut kasvatettiin (jos sitä nyt voi kasvattamiseksi kutsua) tyyliin: teot puhuvat puolestaan; vaatimattomuus kaunistaa; älä pidä itsestäsi turhaa melua.

Epäilen, että Twitterin muutoksilla voi olla syynsä siihen, että linkit leviävät kehnosti – pitäisikö markkinoida itseä? Kiitos ei! Totalitaaristen hallitsijoiden kanssa hengailevalle Elon Muskille en lahjoita lanttiakaan.

Musk katsomassa Qatarin verikisojen loppuottelua, vierellä Jared Kushner.

Twitterissä ongelmia näyttää etusivulla aiheuttavan ”Sinulle” ja ”Seurataan” – valinnan ”Seurataan” pitäisi taata se, että twiittivirta näyttää tilejä, joita ”seuraat”. Valinta ”Sinulle”, näyttää sen mitä AI suosittelee, jolloin etusivuni täyttyy kaikesta sälästä, ja minua kiinnostavien twiittien jäädessä vähemmistöön.

Valintani on ”Seurataan”, mutta olen huomannut, että etenkin mobiililla se vaihtuu toisinaan ”Sinulle”, jolloin voi käydä siten, että kiinnostavia twiittejä jää huomaamatta. Tuntuu myös siltä, että ”Seurataan” virta on täynnänsä erilaisia mainos-twiittejä, sellaisia joiden ”kiinnostavuusarvo” on nolla.

Kiinnostava twiittivirta näyttää tältä.

Olen tullut huomanneeksi, että useat arvostamani ja seuraamani tilit tuntuvat kadonneen, kuten @GlasnostGone, @pmakela1, @akihheikkinen, @maraj60, @RockOla69. Yleisimmin näen ne silloin kun joku re-twiittaa twiitin. Niinpä yritän aina säännöllisesti hakea kunkin käyttäjän ja re-twiitata tms. ja täten jättää ”merkinnän” kiinnostuksesta.

Aihepiireistä Ukrainan ja Venäjän hyökkäyssodan näkyvyys tuntuu huonontuneen, paitsi ”Sinulle” puolella, jossa esille pomppaavat eräät Venäjän propagandaa levittävät tilit, kuten @Trollstoy88. Vaikka pinnalla oleva venäläispropaganda kiinnostaakin, niin liika on liikaa, etenkin kun toistetaan vanhoja ideoita loputtomiin (esimerkkinä kuvakaappaus selityksineen alla).

En kaikesta näkyvyyden vähentymisestä ryhdy syyttämään tekoälyä tai muita tahoja, myös peiliin on syytä katsoa. Sen olen huomannut, että vajaa vuosi sitten sairastamani korona, vaikka lievä olikin, jätti jälkensä minuun. Uuvun paljon nopeammin, työpäivän jälkeen toipumiseen menee tunteja, jolloin on turha edes yrittää istua koneen äärellä (Ei vaan pysty!). Mutta fyysisen uupumisen rinnalla on lisääntynyt psyykkinen uupuminen, eräänlainen ”aivosumu” siihen liittyvine oireineen (särkytilat jne.)

Pääasia havainnoistani koskee Twitteriä, mutta näkyvyys Facebookissa (Meta) on myös vähentynyt. Nähdäkseni ei kuitenkaan niin paljon, kuin Twitterin puolella. Mutta epäilen Facebookin tekoälypohjaisella moderointikäytännöllä olevan jotain tekemistä näkyvyyden pienenemisen kanssa, esim. joulu-tammikuun aikana olen saanut kaksi varoitusta julkaisemieni kuvien tähden. Kiinnostavaa vaan, että kumpikin kuvista on sellainen, jotka ovat levinneet globaalisti eri medioissa. Toinen kuvista on joulukuulta Harkovasta Venäjän raketti-iskun jälkeen. Meta on myös asettanut varoitusten seurauksena estoja FB-profiililleni, yhden postauskiellon sain poistettua suostuttuani täysin mielivaltaiseen pyyntöön sensuroida päivitystäni.

En sitten tiedä, mikä vaikutus näkyvyydelle Facebookissa on sillä, että tilini on reilun kuuden kuukauden aikana herättänyt tavanomaista enemmän kiinnostusta ulkopuolisissa tahoissa. Tililleni on yritetty kirjautua säännöllisesti (ts. viikoittain) mobiililaitteilta, jollaisia en omista. Yhtä lailla kiinnostusta kohdistuu myös Facebook-tiliin kytkeytyvään sähköpostiin, jolle on niin ikää säännöllisesti yritetty kirjautua IP-osoitteesta, joka näyttäisi sijaitsevan Moskovassa, Venäjällä:

Unusual sign-in activity

Country/region: Russia/Moscow

IP address: 103.225.77.255

Date: Fri, 03 Feb 2023 13:33:55 +0000

 

Katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan. Häiriköitä ja trolleja vastaan pystyi sentään taistelemaan, mutta tuulimyllyjä vastaan en jaksa käydä sotaan. Ne puuhat jätän mieluusti Don Quijotelle!

 

Marko

 

*: Blogin avauskuva Marko Enqvist. Kuva on otettu elokuussa 2012 Kleban-Byksken tekoaltaan (ukr. Клебан-Бикське водосховище) äärellä, Donbasin alueella Itä-Ukrainassa.

Linkit osaan kirjoituksessa mainituista blogeistani:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/11/tantereet-taynna-venalaisten-hylkaamia.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/01/huomioita-keir-gilesin-teoksesta.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/01/ukrainan-epasuoraa-tulta-donetsk.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/12/ukraina-ulottaa-iskunsa-syvalle.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/07/ukrainan-epasuoraa-vaikuttamista.html 

Verta, hikeä ja kyyneliä vuodelle 2019

Vuosi 2018 on päättynyt, elämme vuoden 2019 ensimmäistä päivää, joten nyt on hyvä luoda katse jo päättyneeseen vuoteen 2018. Vajaat vuosi sitten tammikuun alussa kirjoitin katsauksen blogivuoteen nimellä ”Kuplassani Vartiopaikalla”, jolloin loin katsauksen blogivuoden lukijoiden suosikkeihin ynnä omiin suosikkeihini.

   

Olen kirjoittanut tätä blogia likimain puolentoista vuoden ajan, tässä ajassa olen saanut aikaan 141 blogikirjoitusta – osa parempia, osa sellaisia, jotka olisi saanut jättää kirjoittamatta. Osa on kerännyt kohtuullisesti lukijoita, mutta olen myös huomannut, että ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevät kirjoitukseni eivät suuren suurta huomiota ole saaneet osakseen. Ne ovat pääsääntöisesti saaneet joitain kymmeniä lukijoita, harvoin yli sataa, tästä huolimatta en kuitenkaan aio lopettaa aiheesta kirjoittamista, vaikka ehkäpä on syytä pohtia hiukan sitä, että kuinka paljon uhraan aikaa tälle teemalle.

Tarkastellessani millaiset blogit kiinnostavat lukijoita, huomaan yhä edelleen suosituimpana blogina olevan heinäkuussa 2017 kirjoittamani ”Suomi ensin – Putininasialla” 3431 lukukerralla – tämä 1½ vuotta on kuitenkin saanut aikaan sen, että silloinen Suomi Ensin on ”ratkennut kahtia” kansankouhottaja Marco de Witin perustaessa Suomen Kansa Ensin yhdistyksen, joka taannoin merkittiin puoluerekisteriin. Viikonloppuisen puoluekokousfarssin seuraus saattaa kuitenkin olla se, että vaalikevään koittaessa kyseistä puoluetta ei enää ole ainakaan nykymuotoisenaan.

Marco de Witin ilmoittaessa Suomen Kansa Ensin keränneen tarvittavat 5000 kannattajakorttia ja rekisteröitäessä puoluerekisteriin, kirjoin aiheesta ”Minkä”kansan” asialla kansankouhottaja Marco de Wit on?” -blogin, mikä viikonloppuisen farssin myötä ansaitsisi päivityksen, mutta ehkäpä on parempi odottaa pieni hetki seuraavaan käänteeseen saakka. Nimittäin epäilen, että näitä käänteitä on edessä vielä useita, kunnes jossain vaiheessa uskollisinkin de Witin tukija herää ruususen unesta nähden todellisuuden kuvitelmien ja haaveiden sijaan. Marco de Wit ei ole Suomen ja suomalaisten asialla.

Suomalaisia kun olemme, on ymmärrettävää, että meitä erityisesti koskettavat aiheet keräävät lukijoita, niinpä ”Suomi Ensin – Putinin asialla” ohella varsin suuria lukijamääriä ovat keränneet ”’Kansallismielisten” puolueprojektit haiskahtavat…” -blogi sekä Suomalais-venäläinen RuFi ry:tä käsittelevä kirjoitus presidentinvaalien ajalta ”Mikä se RuFi oikein on?”. Epäilen, että vaaleilla on syynsä sille, että kyseinen kirjoitus RuFista herätti niin paljon huomiota, että sen on luettu jo yli 2500 kertaa. Vaalien aikaan Paavo Väyrynen haali kannatusta marginaalisiltakin ryhmiltä, näiden ryhmien joukkoon kuului myös RuFi – etenkin yhdistyksen äänekäs puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov tuki Väyrystä sosiaalisessa mediassa. Kiinnostusta epäilemättä lisäsi myös levinnyt tietoisuus siitä, että kyseessä on kaikkea muuta kuin viaton ”ystävyyskerho”. RuFia voitaneen pitää yhtenä Venäjän informaatiovaikuttamisen välineenä ja sen toimintaa konfliktihakuisena.

Tässä yhteydessä sopii vielä mainita se, että de Witiä ja hänen Suomen Kansa Ensin -puolueprojektia käsittelevä kirjoitus ”Minkä ”kansan” asialla kansankouhottaja Marco de Wit on?” on sekin kerännyt reilut tuhat lukukertaa.

Minulle henkilökohtaisesti tärkeimpiä ja lähimpiä ovat Ukrainan sotaa käsittelevät kirjoitukset, joista niistäkin lukijoitani näyttää kiinnostavan eniten ne kirjoitukset, joissa kohdistan katseeni miehitetyssä Itä-Ukrainassa toimiviin, Venäjän riveissä tavalla tai toisella taisteleviin suomalaisiin, kuten esimerkiksi entinen propagandisti ja DONi Newsin ”päätoimittaja” Janus Putkonen, joka on kutsunut itseään infosoturiksi – minä kyllä pidän häntä ennemminkin propagandistina. Nykyään häntä voi pitää entisenä propagandistina, vaikka työnkuvaan näyttää edelleen kuuluvan disinformaation jakaminen. Tänään Putkonen toimii DIMC Capital Groupin pääjohtajana miehitetyssä Itä-Ukrainassa. Kyseinen DIMC Capital Group on Putkosen kertoman mukaan kansainvälisten sijoitusten hallintayhtiö, sen todennäköisin tarkoitus liene propagandistinen, synnyttää mielikuvaa aktiivisesta sijoitustoiminnasta alueella, jolla sellaisesta ei ole tietoakaan. Alueella, jossa yritysten haltuunotot ja ryöstöt ovat arkipäivää korruption ohella.

Janus Putkosen ohella yksittäisistä henkilöistä lukijoita ovat keränneet kirjoitukseni Venäjän presidentinhallinnon alaisessa RISI:ssä (RISS) työskentelevä ”kohudosentti” Johan Bäckman. Johan Bäckmanin vierailu MV-median striimissä kesäkuun alkupuolella keräsi kiitettävästi huomiota, samoin viikonpäivät edellistä myöhemmin kirjoitettu ”Havaintoja Helsingin oikeustalolta (13. kesäkuuta 2018)” -blogi, keskiössä oli oikeudenkäynti, jossa syytettyinä Johan Bäckmanin ohella olivat MV-lehden perustaja Ilja Janitskin sekä MV-lehden toiminnassa aktiivisesti mukana ollut Asta Tuominen.

On perin hankala nimetä niitä minulle tärkeimpiä kirjoituksia, osan ollessa tärkeitä havaintoina, osan vastaavasti tärkeitä mittavan – ja aikaa vievän – työmäärän tähden ja osan vastaavasti henkilökohtaisesti tärkeitä kokemuksina, viimeisimpään ryhmään on laskettava kaksi erilaista kokemusta. Kirjoitin ”Putin: Näpit irti Krimistä! Putin: Get out off the Crimea!” -blogin mielenosoitukseen osallistumiseni jälkimainingeissa, toinen henkilökohtaisesti tärkeä kirjoitus kokemuksieni ja tapaamieni ihmisten ja vaihtamieni ajatusten kautta on Ukrainan ”lomamatkan” jälkeen kirjoittamani blogi ”Tšernivtsi ja Karpaatit, eli ikimuistoinen matka sinne ja takaisin”.

Työmäärältään epäilemättä mittavin on blogisarja, jossa tarkastelen Venäjän asevoimia Ukrainan sodassa, sekä Krimin niemimaan militarisointia – sarja on vielä eräiltä osin kesken, mutta alla linkkeinä tähän mennessä valmiiksi kirjoittamani osat:

”Venäjä huoltaa vapaasti joukkojaan Itä-Ukrainassa” (8.10.2018)

”Venäläisjoukkojen tukikohtia miehitetyssä Itä-Ukrainassa” (16.10.2018)

”Venäläisjoukkojen kokoonpano Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla” (29.10.2018)

”Venäjä militarisoi miehittämäänsä Krimin niemimaata” (19.12.2018)

Mikäli nyt jo päättyneen vuoden 2018 summaisi yhteen kuvaan, seuraava nousisi kaikella tapaa korkealle – siinä yhdistyy lukuisia merkittäviä teemoja, jotka hallitsivat viime vuottani.

Kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä, kuvassa ”pieniä vihreitä miehiä”.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää uutta vuotta 2019! Happy New Year 2019! З Новим Роком 2019! Viime vuosien tapahtumat ovat kuitenkin kyynistyttäneet minua siinä määrin, että en usko vuodella 2019 olevan tarjolla muuta kuin verta, hikeä ja kyyneliä...

Marko

Havaintoja Helsingin oikeustalolta (13. kesäkuuta 2018)

Tänään alkoi oikeudenkäynti Johan Bäckmania ja MV-lehden perustanutta Ilja Janitskinia vastaan Helsingin käräjäoikeudessa, koska pääsy saliin oli rajattu – vain 12 sivullista katsojaa – tämä kirjoitus ei pidä minkään sortin paljastuksia tämänpäiväisestä istunnosta.

Kolmas syytetty, syyttäjän mukaan MV-lehden keskustelufoorumin ylläpitäjänä ja Ilja Janitskinin sijaisena toiminut, Tuominen ei saapunut tänään oikeuteen. (1)

Uskoisin, että blogini lukijoilla on tiedossa nostetut syytteet, joten kertaan tämän puolen vain hyvin lyhyesti. Johan Bäckmania vastaan on nostettu syyte Ylen toimittajan Jessikka Aron vainoamisesta ja kunnianloukkauksesta, (2) Ilja Janitskinia vastaan on nostettu syyte muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – tänään alkaneen oikeudenkäynnin yhteydessä käsitellään kaikkiaan parisenkymmentä syytettä, keskiviikkona käsiteltiin nimenomaan toimittaja Aroon liittyviä syytteitä.

Kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen mukaan ”Näistä Jessikka Aroon kohdistunut kokonaisuus on mittasuhteiltaan omassa luokassaan” ja ”Hän on työssään kirjoittamiensa artikkelien vuoksi joutunut ensin Bäckmanin ja sitten MV-lehden maalitauluksi. Sitten on alkanut organisoitu kampanja, jossa Aron kohtelu on ollut suomalaisessa mittakaavassa aika ainutlaatuista.” (3)

Johan Bäckman matkalla saliin 510.

Kolmanteen syytettyyn Tuomiseen on myös liitetty epäilys toimimisesta MV-lehden T2 nimimerkin takana, haastehakemuksen mukaan henkilötodistelussa todistajana toimii Mario Argenta, kahtiajakautuneen Suomi Ensin ry:n puheenjohtaja. Johtivatko Suomi Ensin ry:n sisäiset erimielisyydet Marco de Witin ja Mario Argentan välillä ensin yhdistyksen hajoamiseen ja tämän jälkeen Argentan suorittamaan ilmiantoon? Oikeudenkäynti antanee vastauksen tähän kysymykseen.

Kuva via @Dimmu141. (4)

Yllä olevasta kuvasta lainauksena:

”…toimittaja-nimimerkkien käyttötapa (1 henkilö / nimimerkki)” paljastaa sen, että henkilöä kohden oli yksi nimimerkki. MV-lehden toimintaa pidemmän aikaa seuranneet ovat pohtineet ja arvuutelleet näiden toimittajanimimerkkien taustalla piileviä henkilöitä. En nyt ryhdy spekuloimaan mahdollisilla nimillä, ehkäpä oikeudenkäynnin myötä saamme pitäviä todisteita muidenkin toimittajanimimerkkien taustalla piilevistä todellisista henkilöistä. Nimimerkeistä T9 on arvuuteltu useammankin kerran, nimimerkillä julkaistujen kirjoitusten vertaaminen muihin täsmälleen vastaaviin kirjoituksiin on rajannut vaihtoehdot pieneen joukkoon henkilöitä.

En voi kieltää sitä, ettenkö olisi ollut tänään enemmän kuin mielelläni istuntosalissa 510 seuraamassa käynnissä ollutta, kovakurista, istuntoa. Voin kuitenkin lohduttautua sillä ajatuksella, että minun ohella moni muu jäi mustien ovien karmeja kolisuttelemaan pääsemättä seuraamaan – tätä merkittävää – oikeudenkäyntiä intiimimmin. Väistämättä tulin kuulleeksi tunteenpurkauksia, joissa ”suvakkimediaa” syytettiin myös siitä, että oikeutta käydään niinkin pienessä salissa. Tällaiset tunteenpurkaukset yhdistettynä oikeustalon ulkopuolella lausuttuihin, varsin koviin iskulauseisiin, ennakoivat sitä, että Janitskinin vähälukuinen kannattajajoukko tulee jatkamaan toimintaa tulevien päivien aikana, mutta myös oikeudenkäynnin jälkeen.

Mikäli – tai kun – tuomioita jaetaan, en pidä ihmeenä sitä, etteikö oikeuslaitosta ryhdytä syyttämään korruptoituneeksi, merkkejä tästä riippui ilmassa Helsingin oikeustalon edustalla oikeudenkäynnin aikaisen Janitskinin tukimielenosoituksen iskulauseita kuunnellessani:

”Sananvapaudenkupan raiskaama oikeuslaitos” – oikeuslaitos sana toki korjattiin hyvin pian ”vääryyslaitokseksi”.

Vaikka suhtaudunkin tähän porukkaan vakavasti, olin tänään enemmän kuin tyytyväinen nähdessäni Ilja Janitskinin tukimielenosoitukseen kerääntyneen, laskujeni mukaan reilut 30 kannattajaa, joista osan rooli oli hyvin epämääräinen – saattoivat olla kaltaisiani tarkkailijoita.

Ei tällä joukolla vielä katuja vallata.

Uhontäyteisten puheiden perusteella olisi helppoa kuvitella taustalla olevan laajemminkin väkeä, tämän päivä – MV-mediassa esitetyistä toiveista huolimatta – näytti osoittavan sen, että paikalle ei suuren suurta joukkoa kannattajia ja tukijoita saatu. Taisipa joidenkin mielestä olla vielä liian varhainen hetki päivästä, että olisi pitänyt iltapäivällä istunto aloittaa, mikä on varsin outo vaatimus huomioiden käsillä olevan asian ja aineiston kokonaismäärän.

Havaintojeni perusteella paikalta jaettiin useampaa striimiä. MV-medialla oli omansa, Pertti Nykänen jakoi liikkuvaa kuvaa VKontakteen – näin asian ymmärsin. Puhumassakin käynyt Panu Huuhtanen jakoi niin ikää livestriimiä etc. Oma asiansa on sitten se kuinka suuri yleisö näillä livelähetyksillä todellisuudessa on. Viime viikolla MV-median Livestriimissä Korhonen ja Johan Bäckman jutustelivat tuttavallisesti, kyseistä lähetystä katsoi parhaimmillaan noin 800 silmäparia – arkiaamuna lukumäärä on todennäköisesti olennaisesti vähäisempi, uskaltaisin myös väittää, että yhdet ja samat henkilöt seuraavat useampaa striimiä, mikä sekin vääristää lukemia.

Pidetyissä puheissa kohdistettiin hyvin voimakasta kritiikkiä ns. ei-kansallismielisiä puolueita kohtaan, jotka mahdollistivat vuoden 2015 pakolaiskriisin synnyn, puheiden pitäjien mukaan:

”kokoomuksen kannattajilla ei ole varaa arvostella mitään”

”suvakkipuolueita äänestäneillä ei ole oikeutta valittaa”

Sen sijaan

”vain kansallismielisiä äänestämällä on oikeus valittaa”

Josta päästään seuraavaan eli näihin ”kansallismielisiin puolueisiin”, joista Reformin riveissä seisoo Panu Huuhtanen. Kannattajakortteja kerää puolueeksi tähtäävä Suomen Kansa Ensin ry. Suomen Kansa Ensin ry:n puheenjohtajana on entinen Suomi Ensin -vaikuttaja – Donetskissa propagandamatkalla käynyt ja Janus Putkosta haastatellut – Marco de Wit. (5) Yhdistyksen aktiivit keräsivät nimiä kannattajakortteihin myös Puolustusvoimien juhlaviikon aikana Helsingissä, Kaivopuistossa aika näytti kuluvan enemmän keskinäiseen jutusteluun kuin toimintaan – hyvä niin. Mitä vähemmän nimiä sen parempi.

Eilen nimiä kerättiin myös Kansan yhtenäisyys ry:n kannattajakortteihin. Tämän ”kansallismielisen yhdistyksen” ja puolueprojektin taustalla on kansallissosialistinen Vastarintaliike. (6) Eli nimi tähän korttiin tarkoittaa samalla nimeä (ja välillistä tukea) kansallissosialistiselle Vastarintaliikkeelle ts. uusnatseille.

Vastarintaliikkeestä on hyvä huomioida sen monikansallisuus:

”Pohjoismainen Vastarintaliike toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen.” (7)

Kuin myös seuraava uutinen vuodelta 2015:

”Most importantly, however, the Swedish report on the meeting states that, during its visit to Sweden, the Russian delegation has donated money to the Swedish fascists as a contribution to the building of a political party on the basis of the "Nordic Resistance". The information about the donation has been confirmed by the RID itself. The amount of the donation remains has not been disclosed.” (8)

Nordic Resistance Movement eli Pohjoismainen Vastarintaliike, onko tämä juuri sellainen ”kansallismielinen” puoluehanke, jolle haluat osoittaa tukesi? Ja kun tarkastellaan näitä muitakin ”kansallismielisiä” uusia puoluehankkeita (esim. Reformi, Suomen Kansa Ensin) niin niiden taustat herättävät runsaasti kysymyksiä todellisista tarkoitusperistä kuin myös halusta ajaa Suomen asiaa – kertoa Suomen tarinaa? Onko Suomen tarina ”etnonationalismin” sävyttämä, sana jota viljeltiin eilen mielenosoituksessa. Todennäköisesti saamelaisillakin olisi sanansa sanottavana puheissa esitettyyn väitteeseen suomalaisten ”olemisesta alkuperäiskansa täällä” – kovin on lavea määritelmä alkuperäiskansalle tämä tällainen, jota mielenosoituksessa käytettiin.

Tässä yhteydessä jätän tarkoituksellisesti huomioimatta sen tarkemmin Jussi Halla-ahon kipparoiman perussuomalaiset, joka puolueena mainittiin hyväksyvästi eilisissä puheissa.

Eilinen näytelmä oli näkemältäni osin koko lailla irvokasta teatteria ”Free Ilja” -iskulauseineen, jollainen tänä päivänä tuntuu halvalta markkinointikikalta, kun maailmalla on poliittisia vankeja, joita oikeasti vainotaan ja joiden eteen onkin syytä tehdä työtä, jotta heidät saadaan vapautettua. Yksistään Venäjällä, jonka riveissä Johan Bäckmankin seisoo, on yli 150 poliittista vankia, joukossa näytösoikeudenkäynneissä tuomittuja ukrainalaisia – kuten elokuvaohjaaja Oleg Sentsov, krimiläinen maanviljelijä Volodymyr Balukh.

* * *

Eilisen tapahtumista mietitytti myös lyhyt episodi salin 510 ulkopuolella. Median edustajien kuvatessa sohvalla istunutta Johan Bäckmania, minäkin kävelin hiukan lähemmäs ottamaan muutamia kuvia ”kohudosentista”. Bäckman pyrki olemaan kiinnittämättä huomiota kuvaajiin, sitten hän nosti katseensa – katsoi minuun hetken kysyen ”Oletko sinä Marko”. Nyökkäsin hyväksyvästi, koska sinä hetkenä moisen kieltäminen olisi ollut – hmmm – silkkaa idiotismia. Se olisi kääntynyt minua vastaan. Bäckman nousi, asteli luokseni vaihtaen muutaman sanan kanssani. Hän tuumasi lukevansa blogiani, tiedustelipa siinä mistä nimi ”Vartiopaikalla” tulee. Vastaukseni jäi siinä kameroiden räiskeessä hiukan vajavaiseksi, joten vastataan tässä loppuun. Aloittaessani oman blogin, tiedustelin twitterissä soveliaita nimiä – sain joitain ehdotuksia, joukossa ”vartiopaikka”, josta blogini nimi muovautui. Vartiopaikkahan se on, vartiopaikka idän ja lännen välillä Ukrainan aroilla. Mikä tämän huomionosoituksen tarkoitus oli? Psykologiaa, testi, vaiko jotain muuta… Pohdinnat pidän omana tietonani, kyseisen sananvaihdon aikana halusin olla paljastamatta tunteitani.

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-10251282 

2. https://yle.fi/uutiset/3-10133892 

3. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005717334.html 

4. https://twitter.com/Dimmu141/status/1006817595687915521 

5. https://suomenkansaensin.fi/puoluehallitus/ 

6. https://www.vastarinta.com/uusi-puoluehanke-tiedottaa/ 

7. https://www.vastarinta.com/vastarintaliike/ 

8. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html

(Huom. blogi kirjoitettu 13.6.2018 - julkaistu 14.6.2018).

Kuplassani Vartiopaikalla

Vuosi 2017 on päättynyt, on astuttu vuoteen 2018 mutta ennen katseen kiinnittämistä tämän vuoden tapahtumiin, katsaus menneeseen vuoden 2017 ”blogitapahtumiin”. Tammikuussa 2017 kirjoitin kahden eri alustan blogeihin – toinen alustoista oli Virossa toimivan suomen kielisen SSS-Radion blogi, ja toinen taasen maanpuolustus.net-foorumin blogi. Osa blogeista ilmestyi sellaisenaan molemmilla alustoilla, huomattava osa – käytännössä valtaosa – oli sellaisia, jotka olivat luettavissa vain toisella alustalla. Tämä järjestely sai minut osaltaan pohtimaan oman blogin perustamista, tuolloin kaikki kirjoitukseni olisivat ”yksien kansien” välissä ja helposti hallittavissa – tarvittaessa myös muokattavissa – matkaan mahtui muitakin tekijöitä ja syitä – kuten neutraalimpi blogialusta, jotka lopulta määrittivät suunnan ja niinpä toukokuussa 2017 kirjoitin ensimmäisen blogini ”Vartiopaikalla idän ja lännen välissä”. Idean blogini nimeen antoi turpo-bloggari/-kolumnisti Rysky Riiheläinen – kiitokset hänelle!

Tässä katsauksessa poimin esille eräitä suosituimpia – luetuimpia – blogejani, mainitsen myös muutamia suosikkejani – kirjoituksia, jotka ovat minulle syystä tai toisesta tärkeitä. Tämän ”Kuplassani Vartiopaikalla”-kirjoituksen päätteeksi tervehdys ”sieltä jostain”.

Aloittaessani kirjoittamaan blogeja en osannut lainkaan ajatella kuinka laaja lukijakunta voi olla. Kirjoittaessani SSS-Radioon olin toisinaan saanut viittauksenomaisia tiedonmuruja siitä, että blogejani oli luettu myös Suomen ja Viron ulkopuolella kuten Venäjällä. Seuratessani kuinka laajalti blogiani luetaan, olen huomannut, että viikoittain lukijoita löytyy hyvinkin useammasta kuin kymmenestä valtiosta – Suomesta selkeästi eniten, mutta merkittäviä määriä lukijoita tulee myös Venäjältä, Ukrainasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista – toisinaan moni virolainenkin lukee blogiani.

Blogeistani suosituin on, ehkäpä hiukan yllättäen, heinäkuussa kirjoittamani ”Suomi ensin – Putinin asialla” – lukijoita se on kerännyt tähän hetkeen mennessä yli 3000. Sitä ei käy kieltäminen, etteikö Marco de Wit ole ollut otsikoissa vuoden 2017 puolella lukemattomia kertoja. Hän on ollut esillä omien julkaisuidensa ohella myös valtakunnan mediassa, ja koskapa Suomi Ensin – kaikesta huolimatta – profiloituu häneen, ei siis ihme, että blogikin onnistui keräämään runsaasti lukijoita. Poikkeuksellista kyseisessä tekstissä on kuitenkin se, että se on noussut julkaisuajankohdan jälkeen muutamia kertoja – ilman sen kummempaa apua – viikkolistojen luetuimpien tekstien joukkoon.

Marco de Wit pääsee nauttimaan “maijan” kyydistä.

Menneen vuoden kuluessa kirjoitin lukemattomia tekstejä, joissa kritisoin – ajoittain hyvinkin voimakkaasti – maassamme harjoitettua Moskovaa nöyristelevää politiikkaa. Näistä kirjoituksista ”Selkä nöyränä Moskovan suuntaan – osa II” tuli julkaistua oikeaan aikaan ja se näytti leviävän julkisuuden kannalta oikeissa foorumeissa – sellaisissa, joissa käydään aktiivista keskustelua NATO-jäsenyydestä tahi suomettumisesta – suomettuneesta Suomesta.

Edelliset kaksi blogia ovatkin ainoat, jotka ovat keränneet enemmän kuin tuhat lukijaa, tilaston kolmas – suosikkeihini kuuluva – ”Kansainvälisen lokakampanjan kohteena” on toistaiseksi kerännyt reilut 800 lukukertaa. Tässä blogissa tarkastelen lokakampanjaa, jonka kohde oli/on toimittaja Jessikka Aro, uskallan sanoa, että kyseisen kampanjan taustalta löytyy ”suomalaisverta” vaikka toteuttajana – välineenä – onkin ollut tanskalainen blogisti Jesper Larsen.

Jessikka Aron vastaiseen lokakampanjaan osallistunut ”kansantasavaltoja” tukeva Jesper Larsen.

Uusnatsit ja sen myötä Vastarintaliike olivat menneen vuoden aikana useammankin kerran uutisotsikoissa, ja koskapa aihepiiri minua kiinnostaa – on kiinnostanut jo vuosia – tulin kirjoittaneeksi useamman teemaa käsittelevän kirjoituksen, joista ”Vastarintaliike – kaikkea muuta kuin isänmaan asialla” kuului luetuimpiin blogeihini. Se ei kuitenkaan ole kyseisen aihepiirin kirjoituksista oma suosikkini, sellaisena pidän ”Venäläinen äärioikeisto taistelemassa ”ukrainalaisfasisteja” vastaan” blogia elokuulta.

Pohjoismainen Vastarintaliike mielenosoituksessa Tampereella.

Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa huomattavan suurta huomiota sai Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen Zapad-2017-sotaharjoitus. Samainen harjoitus sai, ehkäpä liikaakin, huomiota myös blogeissani – joskin osassa blogeja harjoitus toimi ennemminkin kehyksenä, jonka kautta spekuloin mahdollisia vaihtoehtoja/kehityskulkuja Ukrainassa. Onneksi merkittävämpää eskalaatiota rintamalla ei välittömästi harjoituksen jälkeen nähty, kuten ei ole nähty vuoden lopullakaan. Kesään verrattuna sotatoimet toki kiihtyivät Ukrainassa, mutta merkittävästä eskalaatiosta (offensiivista tai sellaisen yrityksestä) ei kuitenkaan voida puhua.

Msta-S panssarihaupitseja Voronezhin alueella Venäjällä ennen Zapad-2017-sotaharjoitusta.

Zapad-2017-sotaharjoitusta käsittelevistä kirjoituksista ”Zapad-2017-sotaharjoituksen varjossa” blogi nousi luetuimpien kirjoitusteni joukkoon. Tähän mennessä tilastojen mukaan lukukertoja on kertynyt 639.

Tilastojen perusteella on pääteltävissä se, että erityisen suurta suosiota eivät nauttineet ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevät kirjoitukseni. Eräissä niistä suomin presidentti Tarja Halosen vaikenemista Venäjän ihmisoikeuskysymysten kohdalla, toisaalla sitten kiinnitin huomiota miehitetyn ja Venäjään anneksoidun Krimin niemimaan ihmisoikeustilanteeseen kuin myös Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden hyvinkin surkeaan ihmisoikeustilanteeseen. Muuten Ukrainan sotaa ja ”kansantasavaltojen” alueella vallitsevaa tilannetta käsittelevät kirjoitukseni nauttivat varsin suurta huomiota, ”Ukrainassa on ”sisällissota” myytti on murrettu” on kerännyt tähän päivään mennessä 630 lukukertaa.

Useampi suomalaisia kollaboraattoreita käsittelevä kirjoitukseni sivusi myös Ukrainan sotaa. Johan Bäckman ja Janus Putkonen saivat tavattoman paljon huomiota menneen vuoden aikana – aiheesta. Lokakuun harmaudessa kirjoitettu ”Janus Putkonen ja DONi News – disinformaatiota ja harhaanjohtamista” kuuluu suosituimpien kirjoitusteni joukkoon, mutta yhdessä ryppäässä on kokojoukko aihepiiriin liittyviä kirjoituksia, kuten ”Hekin ovat vierastaistelijoita” ja ”Kaiken takana on Bäckman”.

Edellä esille nostamistani kirjoituksista suosikkeihini kuuluu Jessikka Aroon kohdistuvan lokakampanjan tarkastelu aivan kuten blogi venäläisestä äärioikeistosta taistelemassa ”ukrainalaisfasisteja” vastaan, näiden kahden lisäksi omiin suosikkeihini – tai minulle tärkeisiin blogeihin – kuuluvat ”Palvelevatko he Putinia”, jossa nostan niminä esille niitä suomalaisia, jotka ovat hyvin selkeästi Venäjän riveissä tällä hetkellä ja jotka nivoutuvat sotaan Ukrainassa. Merkittävä on myös heinäkuussa 2017 kirjoittamani blogi ”Buk 332 matkalla Donetskista Snižneen” – eikä suinkaan sen tähden, että se olisi erityisen nerokas tai taidokas kirjoituksena, syynä on aihe – MH17.

Kirjoittamistani kymmenistä blogeista minulle tärkein (sekä ehdottomasti henkilökohtaisin) on itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta julkaisemani kirjoitus ”Kahtiajakautunut kansa eheytyi yhdeksi – satavuotias Suomi” – se kertoo sukuni ja samalla Suomen tarinaa sadan vuoden takaa, kuinka tämä kansa itsenäistyttyään oli hajalla käyden verissäpäin toinen toistensa kimppuun ja kuinka kansa lopulta kasvoi yhteen – kuinka tämän maan miehet ja naiset yhdessä taistelivat vapauden puolesta.

* * *

Loppuun lyhyt kommentti Ukrainan asevoimien Itä-Ukrainan sotatoimialueella ATO-joukossa palvelleelta – loppusyksystä 2017 kotiutetulta – sotilaalta, kutsukaamme häntä S:ksi. Tiedossani on S:n tarkka sijoituspaikka ja joukko-osasto sekä aika, jonka hän alueella palveli. On hyvin todennäköistä, että hän palaa rintamalle tämän vuoden kuluessa.

S:n mukaan joukkojen varustetaso on olennaisesti parantunut sodan kuluessa, hänen palveluaikana joukko-osasto, johon hän kuului, on saanut uudempaa panssarintorjuntakalustoa. Myös joukkojen operointikyky on kehittynyt sotavuosien kuluessa, nyt joukot ovat olennaisesti valmiimpia puolustamaan maataan. Asevoimien kyky ja halu – moraali – on merkittävästi parantunut sodan myötä.

Kokemuksensa perustuen S. arvioi, että tänään Venäjän on huomattavasti vaikeampi saada merkittäviä voittoja Ukrainassa, jokaiseen – paikalliseenkin – operaatioon venäläisjoukot tarvitsevat aiempaa enemmän voimaa ja ammattilaisia. Hänen mukaan näiden ns. separatistien sodankäyntikyky on hyvin vajavainen – paikoin luokaton, jota kykyä Venäjän on täydennettävä asevoimien joukoilla aiempaa enemmän.

Joukko-osasto, johon hänet oli sijoitettu, taisteli sotatoimialueen eteläisellä osuudella Donetskista etelään vuoden 2017 puolella, samalle rintaman osalle Venäjä oli tuolloin sijoittanut myös 76. maahanlaskudivisioonan laskuvarjosotilaita Pihkovasta (Pskov) tukemaan näitä ns. separatisteja. 76. maahanlaskudivisioonan joukot eivät yksistään tukeneet militantteja vaan osallistuivat aktiivisesti taisteluihin, menettäen S:n mukaan reilut kymmenen sotilasta kuolleina, 76. maahanlaskudivisioonan muista tappioista (haavoittuneet) tai mahdollisista sotavangeista S ei maininnut sanaakaan. Arvio kuolleiden lukumäärästä perustui näköhavaintoihin ja tiedusteluun.

* * *

Näin on avattu tämä uusi vuosi omassa kuplassani – hyvää alkanutta vuotta 2018!

Marko