Vartiopaikalla – idän ja lännen välissä: kirjoitus numero kuusisataa

 

Julkaistessani 15. toukokuuta 2017 ensimmäisen vartiopaikalla-kirjoituksen olin varautunut ajallisesti pidempään projektin, mutta että tulisin tämän projektin kuluessa kirjoittamaan satoja blogeja. Sellainen ei kuitenkaan käynyt mielessäni, ehkäpä naiivi kuvitelmani tuolloin oli se, että länsi herää todellisuuteen riittävän ajoissa ryhtyen tarvittaviin toimiin – näin ei kuitenkaan käynyt. Niinpä kirjoitan edelleen vartiopaikalla-blogiin ja nyt niitä on jo takana yli kuusisataa: 600.

Tällä hetkellä vartiopaikalla-kirjoituksia on jo yli kuusisataa, raja saavutettiin tämän vuoden elokuussa, kirjoituksen ’Katsaus: perinteisen median harharetket Venäjä-uutisoinnissa’ ollessa se kuudessadas kirjoitus.

Ennen vartiopaikalla-blogia kirjoitin kymmeniä erilaisia tekstejä ja katsauksia SSS-Radioon sekä joitakin yksittäisiä kirjoituksia maanpuolustus.net-sivulle – kummallakaan alustalla julkaistuja kirjoituksia ei taida enää olla luettavissa sellaisenaan. Joitakin yksittäisiä, aiemmin julkaisemiani tekstejä olen julkaissut päivitettynä vartiopaikalla-blogissa.

Kuten ensimmäisessä kappaleessa mainitsin, julkaisin ensimmäisen vartiopaikalla-blogitekstin ’Vartiopaikalla idän ja lännen välissä’ 15. toukokuuta 2017 pohdittuani tätä ennen viikkojen tai jopa kuukausien ajan oman blogin aloittamista. Blogin nimestä on kiittäminen Janne ”Rysky” Riiheläistä. Blogin aloituskuva on osakuva Kleban-Bytske-tekoaltaan (huom. tekoaltaasta käytetään myös kirjoitusmuotoa Kleban-Byk) äärellä elokuussa 2012 ottamastani valokuvasta. Tänään kyseisessä paikassa on olennaisesti kuumemmat oltavat venäläisten yrittäessä edetä länsi-itä-suuntaisen tekoaltaan molemmin puolin kohti Kostjantynivkaa.

Kleban-Bytsken rannalla elokuussa 2012.

Ryhtyessäni kirjoittamaan ”omaa” blogia, tarkoituksenani oli ennen kaikkea lisätä tietoutta Ukrainasta sekä Donbasissa (Itä-Ukrainassa) tuolloin käynnissä olleesta sodasta Donbasissa – turvallisuuspolitiikkaa sekä suhdettamme Venäjään unohtamatta. Ryhtyessäni puuhaan, Itä-Ukrainassa oli jo sodittu useamman vuoden ajan ja noina hetkinä keväällä 2017 sota oli painumassa unholaan, joten näin blogini ehdottoman tarpeellisena. Sen ohella, että tuolloin kuvittelin lännen heräävän riittävän ajoissa torjumaan Venäjän uhkaa, uskoin aivan oikeasti blogini täyttävän jonkin tarpeen, jota perinteinen media ei kyennyt täyttämään. Olin tässäkin väärässä – loppujen lopuksi kirjoituksiani taisi seurata suhteellisen vakiintunut joukko ihmisiä Suomessa ja maailmalla. Hyvin harvoin löysin siitä mainintoja näennäisen yllättävässä paikassa (tai yllätyksellisessä yhteydessä). Toisaalta siitä huolimatta, että julkaisen tekstini pääsääntöisesti suomeksi, täytyy kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että lukijoita on muualtakin kuin Suomesta tai Pohjolasta ja Baltiasta.

Julkaisemieni satojen kirjoitusten joukkoon mahtuu myös joitakin kirjoituksia, jotka muistan edelleen ja jotka nousevat ”harmaan massan” yläpuolelle. Taipaleeni ensimmäinen tällainen kirjoitus oli heinäkuussa 2017 julkaisemani – julkaisuhetkenä ajankohtainen – ’Suomi ensin – Putinin asialla’-kirjoitus. Kirjoitus oli merkittävästi päivitetty ja laajennettu versio syksyllä 2016 SSS-Radion blogissa julkaisemastani Mikä yhdistää ’Putinin turisteja’ ja Suomi ensin! -ryhmää? -tekstistä. ’Suomi ensin – Putinin asialla’ oli kirjoituksistani ensimmäinen, joka tavoitti tavanomaista laajemman joukon lukijoita. Yli 2000 lukukertaa julkaisua seuranneina viikkoina, nyt lukukertojen määrä on reilusti suurempi.

Helsingin Sanomissa joulukuussa 2017 julkaistu artikkeli ”Salaisuus kallion uumenissa – juuri kukaan ei tiedä, mitä tekee Puolustusvoimien Viestikoekeskus, mutta nyt HS:n saamat asiakirjat avaavat mysteerin” sai minut palaamaan Love FM-radiokanavan parin yhden kirjoituksen myötä. Kirjoituksen lähteinä käytin SSS-Radioon kirjoittamiani tekstejä sekä maanpuolustus.net-foorumissa tehtyjä havaintoja. Seuraava lainaus blogistani paljastanee sen, miksi Love FM -radiokanava herätti tuolloin niinkin paljon huomiota:

”Love FM radiokanavaan tuskin olisi nähdyssä määrin kiinnitetty huomiota, jollei sen kautta olisi päässyt ääneen kokojoukko ’bäckmanilaisia’ eli henkilöitä, joilla on hyvin tiiviit suhteet kohudosentti Johan Bäckmaniin, kuten uutistenlukijanakin toiminut Jaana-Marika Kurtilla eli Jaana Koolla, joka työskenteli tuolloin propagandatehtävissä Donetskissa suomalaissyntyisen Janus Putkosen ’kipparoimassa’ propagandayhtiö DONi Newsissä.” Teksti ”Kerran vielä LoveFM” kerää lukukertoja edelleenkin!

Muistamme presidentinvaalit 2018 ja etenkin sen, kuinka Paavo Väyrynen kannatusyhdistyksen ehdokkaana ”kaapi” tukea kaikista mahdollisista suunnista, saaden myös tukea kaikkialta. Elimme tuolloin aikaa, jolloin Väyrynen alkoi luisun keskeltä kohti laitaa. Väyrysen aktiivisten tukijoiden joukkoon kuului myös RuFi ry eli Suomalais-venäläinen RuFi ry. Tänään kyseinen yhdistys on aktiivisuutensa osalta hiipunut, mutta tuolloin (ja sitä seuranneina vuosina) oli perusteltua etsiä vastausta kysymykseen: ’Mikä se RuFi oikein on?’.

2010-luvun toisella puoliskolla Johan Bäckmanin, MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin ja Janus Putkosen ohella otsikoihin nousi liiankin usein Suomalais-venäläinen RuFi ry sekä yhdistyksen aktiivinen puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov. Vuoden 2018 alkupuolella yhdistys markkinoi kotisivuillaan ”turistimatkaa” Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle. Todellisuudessahan kyse oli propagandamatkasta, joita suunniteltiin järjestettävän useampikin kuin se toteutunut matka. 

Kyseisenä keväänä (v. 2018) Venäjällä järjestettiin ns. presidentinvaalit, jotka maa järjesti vastoin kansainvälisiä sopimuksia myös Ukrainalta miehittämällään Krimin niemimaalla. Venäjä oli kutsunut myös miehitetylle niemimaalle ”tarkkailijoita” seuraamaan ”presidentinvaaleja”. Suomalaisdelegaatioon kuulunut Johan Bäckman kuului näiden kutsuttujen ”tarkkailijoiden” joukkoon, mutta myös muut osallistuivat ”itsenäiseen” ”vaalitarkkailuun” päätyen lopulta osaksi propagandaa. 

Edellisenä vuonna (9. toukokuuta 2017) yhdistys järjesti ensimmäisen Kuolemattoman rykmentin marssin Suomessa, Helsingissä.

Venäjän imperialismia kuolemattoman rykmentin muodossa Helsingissä, toukokuu 2019.

Ja jos kirjoituksistani on jotain konkreettista hyötyä ollut niin, saamani tiedon mukaan RuFi ry:n toimintaa käsitelleet kirjoitukseni, kuin myös Johan Bäckmanin sekä Janus Putkosen tekoja miehitetyssä Donbasissa käsitelleet tekstini ovat olleet eräs (merkittävä) syy sille, että joukkoon suomalaisia kohdistettiin sanktioita Ukrainan hallinnon toimesta keväällä 2019. Ukrainan hallinnon sanktioimien kuuden Suomen kansalaisen joukkoon kuuluivat: Johan Bäckman, Janus Putkonen, Jarmo Ekman, Kai Paananen ja Daria Skippari-Smirnov sekä edesmennyt Jon Hellevig. Lisäksi sanktioiden piiriin kuului Suomessa asuvan Venäjän kansalainen Oleg Usatšov, (hänen sukunimestä käytetään dokumenteissa myös muotoa Usachev ja Usachov).

Muutaman viimeisimmän vuoden aikana Venäjän suurhyökkäys on lyönyt ehkäpä liikaakin leimansa kirjoituksiini. Olen Venäjän rikollisen hyökkäyssodan takia kaivellut näinä vuosina tarkoituksellisesti arkistoistani vuosien takaisia kirjoituksiani, kuin herätelläkseni lukijoitani havaitsemaan sen, että ennusmerkkejä tilanteen kriisiytyvästä kehittymisestä oli havaittavissa jo viime vuosikymmenen puolella. Todennäköisesti päättäjämme sulkivat tuolloin mieluummin silmänsä todellisuudelta, sen sijaan, että he olisivat välittäneet kansalaisille todellista tilannekuvaa. En myöskään sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta, että päättäjämme eivät (halunneet) uskoa tilanteen olevan niin hälyttävän, mitä se jo tuolloin oli. Tämä halu paeta todellisuutta maksaa tänään ihmishenkiä Ukrainassa!

En ryhdy ennustamaan vartiopaikalla-blogin loppua. Sen kuitenkin uskallan sanoa, ettei edessä ole enää toista kuuttasataa kirjoitusta – jollen sitten ryhdy kaivelemaan arkistojani oikein urakalla. Parin viimeisen vuoden aikana kirjoitusteni leviäminen eri somealustoilla on takunnut melkoisesti, minkä tunnustan vaikuttavan intoon kirjoittaa. Jos kirjoittaisin VAIN itselleni, minulle riittäisi kynä ja paperia sekä laatikko, johon haudata kirjoitukseni! Ei ole myöskään yllättävää, että sadat kirjoitukset yhdistettynä muuhun aktivismiin ovat tuoneet muassaan joukon lieveilmiöitä riesakseni alkaen valetileistä ja päätyen (verkko)häirinnän kautta aiheettomiin tutkintapyyntöihin.

Ensimmäisen vartiopaikalla-blogini päätin seuraavaan, edelleenkin valitettavan ajankohtaiseen, kappaleeseen:

”Niin kauan kuin saatan muistaa, olen seisonut ’vartiopaikalla’ idän ja lännen välillä seuraten katseellani tapahtumia idässä, toisinaan ollen vähemmän huolestunut ja vastaavasti hetkittäin – kuten nyt – tuntenut suurta epävarmuutta siitä mihin suuntaan tästä edetään. Epävarmuudesta huolimatta oma henkilökohtainen tuntemukseni on järkähtämättömän varma – totalitarismin edessä ei pidä antautua ja nöyrtyä. Sitä Putinin Venäjä on – totalitaarinen valtio.”

Täältä vartiopaikalta,

Marko Enqvist  

Kuvat allekirjoittaneen kokoelmista.