Katsaus: perinteisen median harharetket Venäjä-uutisoinnissa

maanantai 11. elokuuta 2025

Katsaus: perinteisen median harharetket Venäjä-uutisoinnissa

Aiemmissa heinäkuussa kirjoittamissa katsauksissani kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän Suomeen kohdistamaa vaikuttamista erilaisten yhdistysten sekä vastamedioiden kautta, sarjan kolmannessa osassa vuorossa perinteinen media ”harharetkineen”.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut Venäjä-uutisoinnissa kokonaisvaltaista ryhdistäytymistä Venäjän Ukrainaan helmikuussa 2022 kohdistaman suurhyökkäyksen alun jälkeenkään. Edelleen liian usein toistetaan virheitä, joihin Keir Giles teoksessaan ”Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee” viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet”, sivulta 231 eteenpäin.

Kyseisessä osassa lainataan muun muassa ’Larsia’: ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1)

Näin maallikkona hämmentävää on myös ollut huomata eräiden läntisten mediatalojen sortuneen sopimuksiin venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkin. Ikävimmässä tapauksessa sopimusta seurasi se, että läntisestä mediatalosta tuli yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen etäispäätteistä. Näin kävi luotettavana pidetylle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä.

Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen läntisten medioiden toiminta maassa vaikeutui merkittävästi. Huomioitavaa kuitenkin on se, että jo ennen suurhyökkäystä moni Venäjällä vuosia työskennellyt toimittaja havaitsi toimintansa vaikeutuneen merkittävästi, eräiden toimittajien kohdalla Venäjä ei enää uusinut akkreditointia. Vaikuttiko tämä suomalaisten mediatalojen käytäntöihin? En ryhdy spekuloimaan mitään mutta joidenkin suomalaisten mediatalojen Venäjä-kirjeenvaihtajien toiminta Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen jättää lukijalle kuvan, että joistakin toimittajan perusperiaatteista on luovuttu, jotta työ Venäjällä sujuisi ongelmitta. Näin ei mielestäni kuitenkaan tarvitsisi olla! Hyvästä journalistisesta toiminnasta käy esimerkkinä Ylen Venäjä-kirjaanvaihtajana heinäkuusta 2022 helmikuuhun 2025 toiminut Heikki Heiskanen, joka mielestäni kykeni käsittelemään vaikeita ja ongelmallisiakin aiheita luopumatta ammattietiikastaan. Sen sijaan päinvastaiseen suoritukseen ylsi Helsingin Sanomien entinen Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskanen, jonka lukuisissa kirjeenvaihtaja-aikanaan kirjoittamissa artikkeleissa toistettiin Venäjän propagandaa tai Venäjän hallintoon kuuluvat tahot pääsivät ääneen liiankin vapaasti. Hänen toimittamissa artikkeleissa ei erotettu riittävän selvästi propagandaa todellisuudesta, eikä selkeän propagandistisia väitteitä suodatettu juurikaan – vastuuta siirrettiin lukijan harteille.

Erityisen kyseenalaisina artikkeleina Jeskaselta nostaisin esiin huhtikuun 13. 2023 julkaistun artikkelin, jossa Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belova sai hyvin vapaasti toistaa pitkinä, monologinomaisina lainauksina Venäjän propagandaa sisältäviä räikeitä valheita ja väitteitä. (2) Sekä toukokuun 5. 2024 julkaistun artikkelin vierailusta Pozlezavtra-leirillä, jonne oli tuotu uudelleen kasvatettavaksi (huom. Helsingin Sanomien artikkelissa leiriä ei kuvattu toimittajan tai lehden puolesta uudelleenkasvatusleiriksi) lapsia Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta. (3)

Toukokuussa 2024 julkaistu artikkeli vierailulta Pozlezavtra-leiriltä toimittaja sysäsi vastuun havaintojen tekemisestä lukijalle. Oli lukijan tarkkaavaisuudesta kiinni, että hän havaitsi artikkelissa kuvatun piinaavan todellisuuden, jossa lapset pakotettiin tällaisella leirillä elämään. Toimittajakaan ei saanut kahden kesken jutella lasten kanssa, vaan paikalla oli aina joku leirin ohjaajista tai lapsiaisainvaltuutetun toimiston työntekijöistä valvomassa. Vastaavia kuvauksia olemme lukeneet ”turistimatkoilta” Pohjois-Koreasta, jossa paikalla on aina hallinnon ”esiliina” valvomassa ja kontrolloimassa tapahtumia. Tarvittaessa ohjaajat leirillä puhuivat lastenkin puolesta: ”Luonnollisesti kerromme, että olemme Venäjällä ja tämä on iso ja ystävällinen koti jokaiselle teinille. Lippu on tietysti meillä aina mukana. Olemme ylpeitä Venäjän federaatiosta, ja voin kertoa, että lapsetkin ovat”. (4)

Kyseenalaista artikkelissa oli myös se, ettei toimittaja tuonut selkeästi esille sitä, että osa haastatelluista nuorista oli alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan – viittaus ”kansantasavaltaan” ei missään nimessä tällainen ole. Kadijivkasta kotoisin olleen 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne on tällainen. Artikkelista jäi myös mainitsematta se, että Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa asuneita lapsia ja nuoria oli militarisoitu jo vuosien ajan patrioottisella kasvatuksella sekä militaristisilla leireillä. Ensimmäiset vahvistetut havainnot lasten ja nuorten laajamittaisemmasta militarisoinnista miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta ovat vuodelta 2018. Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueiden, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä yli 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (5) Yksittäisiä havaintoja on tehty jo vuosia ennen tätä, kesällä 2015 VICE News julkaisi videon ”The All-Girl Soldier Club: Child Warriors of Donetsk”. (6)

Venäjän valtion Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemat lasten pakkosiirrot sekä pakkoadoptiot ovat luonteeltaan sellaisia, joiden seurauksena Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutetusta. (7)

Jeskanen palasi Venäjältä tämän vuoden puolella takaisin Suomeen, hän on kirjeenvaihtajakauden jälkeen kirjoittanut joitakin positiivisia kolumneja Venäjästä Helsingin Sanomiin. Lisäksi hän on ollut Ukrainan sotaa käsittelevien artikkelin toimittajakunnassa mukana, 25. huhtikuuta 2025 julkaistun artikkelin ”Haluan rauhaa” painotus oli mielenkiintoinen. (8) Tottahan toki reilu vuosikymmen sotaa väsyttää kenet tahansa. Näin kauan artikkeliin haastatellut, rauhaa kaivanneet kramatorskilaiset ovat eläneet sodan keskellä, keväästä 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot aloittivat sotilasoperaation Donbasissa. Toisaalta varmasti olisimme löytäneet Kramatorskista haastateltavia, jotka toivovat Venäjän lyömistä ja kaikkien miehitettyjen alueiden vapauttamista. Artikkelista jäi sellainen vaikutelma, että haluttiin rakentaa jännitettä rintamalinjan tuntumassa elävien ja rauhaa kaipaavien sekä sotakiihkoisten kiovalaisten välille.

Helsingin Sanomat on ehkäpä liikaakin tikunnokassa tässä kirjoituksessa. Ikäviäkin hutilaukauksia löytyy muiltakin perinteisen median jättiläisiltä, kuten Yleisradiolta sekä MTV3 uutisilta.

Helsingin päätösasiakirjan 50. vuosipäivän kunniaksi järjestetyn Helsinki+50-konferenssin kuluessa Yleisradio julkaisi konferenssiin osallistuneen ukrainalaissotilas Lilija Prutjan taustoitetun haastattelun. Konferenssissa Prutja kertoi kokemuksistaan Venäjän sotavankina, sotavankeuteen liittyneestä raiskauksesta (kyseessä on sotarikos). Kun tiedossamme on se, että venäläiset systemaattisesti kiduttavat ja tekevät seksuaalista väkivaltaa sotavangeilleen (yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotavangeista kidutetaan sotavankeudessa) pidän enemmän kuin kyseenalaisena sitä, että tapahtumakertomuksen alle haastatteluun on lisätty –

Yle ei ole voinut todentaa Prutjan kertomuksen yksityiskohtia. (9)

Kyseisessä Erkka Mikkosen laatimassa haastattelussa on muitakin kohtia ja viittauksia, jotka eivät ole haastattelun kannalta relevantteja. En pidä perusteltuna nostaa haastattelussa esitetyllä tavalla esiin Aidar-pataljoonan taustaa ajalta ennen pataljoonan uudelleen organisointia, ja etenkin ajalta ennen Lilija Prutjan liittymistä siihen. Tai kun näin kerran tehtiin, olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin se, että Ukrainassa järjestettiin oikeudenkäyntejä, joissa Itä-Ukrainan sodan alkupuolella (v. 2014 ja 2015) sotarikoksiin syyllistyneille ukrainalaissotilaille ja upseereille langetettiin tuomioita. Samoin olisi ollut perusteltua mainita sekin, että Ukrainan organisoitua uudelleen keväällä 2014 perustettuja vapaaehtoispataljoonia, niiden miehistöstä pyrittiin myös karsimaan äärioikeistolaista ajattelua. En ota kantaa näiden toimien onnistumiseen, mutta tietooni tulleiden havaintojen mukaan useissa yksiköissä ääriajatteluun taipuvaiset poistuivat vahvuudesta jopa vapaaehtoisesti. Ehkäpä olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin sekin, että Ukrainan asevoimat oli Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja käynnistäessä proxy-joukoillaan sodan Itä-Ukrainassa hyvin kaoottisessa tilassa, joten merkittävälle joukolle ukrainalaisia vapaaehtoisjoukot olivat ainoa mahdollisuus osallistua maansa puolustamiseen (siitä Itä-Ukrainan sodassa viimekädessä oli kyse), vanhemmille ikäluokille nämä joukot olivat ainoa mahdollisuus tulevinakin vuosina.

En tässä yhteydessä syvenny äärioikeistolaisuuteen Ukrainan asevoimissa tämän enempää. Suomessakin Rauhanpuolustajien ja Amnestyn jäsenten taholta levitettiin hyvin aktiivisesti Itä-Ukrainan sodan kuluessa Venäjän propagandaa tukevaa näkemystä ”ukrainalaisnatseista”. Usein vieläpä tarkoitushakuisesti ja lähteitä valikoiden hyödyntäen, jolloin uhkaa korostettiin ja vastaavasti ukrainalaisten oma työ uhkatekijöiden ja riskien minimoinniksi mitätöitiin. Syksy Räsäsen kyseenalaiseen toimintaan kiinnitin tarkempaa huomiota Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä-blogissani joulukuussa 2022. Räsänen oli pitkäaikainen Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen.

Yleisradion näkyvästä epäonnistumisesta nostaisin esiin myös elokuussa 2022 julkaistun laajahkon katsauksen Venäjän käynnistämästä, Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemastaan, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (10) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, mikä sekin mielestäni kuvaa kampanjan lopullista tavoitetta liian maltillisesti. Kyseessähän on lopulta ukrainalaisen identiteetin tuhoaminen venäläistämällä väestö: kansanmurha.

Kesällä Julia Navalnajan esiintyminen Suomi-areenalla Porissa herätti ansaittua huomiota. (11) Ensinnäkin oli kyseenalaista kutsua Navalnaja Venäjän ”opposition” edustajana keskustelutilaisuuteen mutta ehkäpä hänen kutsumisensa lopulta avasi ainakin joidenkin suomalaisten silmät, josta kiittäminen on MTV:tä ja sitä, että ”maikkari” päätti julkaista Navalnajan vastaukset Krimin niemimaan hallintaa koskevaan kysymykseen lyhennettyinä ja todennäköisesti tarkoituksellisesti puutteellisesti – väärin – käännettyinä, jolloin hänen vastaustensa imperialistinen sävy ei välittynyt lukijoille. Mitä olisikaan käynyt, jollei suomalais-ukrainalainen dokumentaristi-sellisti Lukas Stasevskij olisi kommentoinut käännöksiä ja Navalnajan vastauksia? Stasevskij’n kommentointi ja siitä virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti MTV3:n käsittelemään Julia Navalnajan vastauksia uudelleen ja oikeammassa kontekstissa.

Jollakin tapaa Navalnajan vierailu Suomessa ja ensimmäiset uutiset vierailun tiimoilta muistuttivat minua siitä, että vuosia Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeenkin perinteisen median piiristä löytyy halua tehdä selkeä ero Venäjän hallinnon ja venäläisten välillä. Kun Julia Navalnajan imperialistiset kommentit eivät sopineet pirtaan, ne jätettiin huomiotta, kunnes ne osoitettiin Stasevskij’n toimesta, josta virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti toimituksen tarkastelemaan asiaa uudelleen. Sama nousee esiin keskusteltaessa itärajan sulusta, pääsääntöisesti haastatellut venäläiset kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. He uhriutuvat kykenemättä kantamaan vastuuta omasta puolesta tai näkemään kanssavenäläisiä syyllisinä mihinkään. Tai he tekeytyvät epäpoliittisiksi henkilöiksi, kykenemättä tuomitsemaan sotarikoksia ja kansanmurhaa. Näin he toimivat yksilöinä, ryhmänä ja osana yhdistyksiä sekä yhteisöä.

Kritiikkini perinteistä mediaa, jonka tilillä on lukuisia onnistumisia Venäjän tuhoamissotaa käsittelevissä uutisissa, voi tuntua kohtuuttomalta mutta sillekin on sijansa. Etenkin kun perinteistä mediaa tuntuu edelleen vaivaavan ”tasapuolisuusharha” sekä halu tehdä pesäero Venäjän valtaapitävien ja kansan välillä, jossa ensin mainittu on syyllinen tuhoamissotaan jälkimmäisen ollessa ”tahdoton” seuraaja, totuuden ollessa jotain aivan muuta. Näyttääkin siltä, että lännessä poliittisten päättäjien ohella lukuisten median edustajien on mahdotonta tunnustaa sitä, että Venäjällä on jo vuosia sitten ajauduttu tilaan, jossa miljoonat venäläiset ovat kaikkea muuta, kuin ”tahdottomia” seuraajia. He ovat tuhoamissodan kannattajia ja toteuttajia!

Myös kulttuuripiireillä on peiliin katsomisen paikka

Siitä huolimatta, että Venäjälle Neuvostoliiton perillisenä kieli ja kulttuuri ovat olleet ja ovat edelleen tärkeitä vaikuttamisen välineitä, kiinnitämme liian vähän huomiota niiden rooliin osana nyky-Venäjän pehmeän vaikuttamisen arsenaalia. Ihmisillä on selkeä halu tehdä ero Venäjän hallinnon ja venäjän kielen ja kulttuurin välille, siinäkin tapauksessa, että tiedostetaan hallinnon käyttävän kieltä ja kulttuuria aseina meitä itseämme vastaan. Tämä sokeus saa meidät melkeinpä ampumaan itseämme jalkaan!

Venäläisen kulttuurin edustajia, taustoista piittaamatta, on jälleen alkanut ujuttautua osaksi eurooppalaista kulttuurielämää. Onko aikaa Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta helmikuussa 2022 kulunut jo niin paljon, ja samalla sota muuttunut osaksi ”normaalia arkeamme”, että laskemme suojuksemme emmekä enää reagoi venäläisten soluttautumiseen keskuuteemme? Seuraammeko Suomessa eurooppalaista kehityskulkua? Lontoon Royal Opera värväsi kaudelle 2025–2026 – Ukrainan sanktioiman – venäläisen sopraano Anna Netrebkon, (12) venäläisen sopraanon sijaan Helsingissä järjestetyllä Tuska-festivaalilla esiintyi venäläisen Aleksandr Šikolain johtama Slaughter to Prevail-metalliyhtye. (13) Aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, festivaalijärjestäjän väheksyvät kannanotot festivaalialueen ulkopuolella järjestettyä mielenosoitusta kohtaan alleviivasivat sitä, ettei järjestäjää näyttänyt kiinnostavan tippaakaan heihin ja esiintyjään kohdistunut kritiikki.

Aleksandr Šikolain menneisyys on kaikkea muuta, kuin moitteeton. Vain joitakin viikkoja ennen Tuska-festivaalia, hän nousi Washingtonissa lavalle näyttävästi Venäjän lipun kanssa. Somejulkaisuissaan Šikolai on kirjoittanut ihaillen Venäjästä ja venäläisyydestään. Hän lahjoittaa konserttiensa lipputuloja nuorten kadettikouluille Venäjällä sekä venäläisille orpokodeille. Tiedämme, että etenkin valtiojohtoisissa orpokodeissa lasten ”kasvatuksessa” militarismi ja russismi yhdessä historian vääristelyn ja venäläisen imperialismin ihailun kanssa ovat avainasemassa. Käytännössä Šikolai tukee Venäjän valtion harjoittamaa lasten ja nuorten militarisointia ja täten myös maan imperialistisia pyrkimyksiä.

Tuskan järjestäjiä yhtään parempina en pidä Live Nation Finlandia, joka toimi tapahtumajärjestäjänä alkuvuodesta useammalla paikkakunnalla esiintyneelle ”Kiovan Grand Ballet”-nimisen ryhmän kiertueella, koska jo vuosien ajan on ollut tiedossa, että Eurooppaa ja maailmaa kiertää balettiryhmiä, joiden nimi viittaa Kiovaan tai Ukrainaan, vaikka ryhmien taustalla olevilla henkilöillä on tiiviit suhteet Venäjään. Näin oli (ja on) ”Kiovan Grand Ballet”-ryhmänkin kohdalla.

’Kiovan Grand Ballet’, jossa ei ole ukrainalaisuutta nimeksikään.

Tapahtumajärjestäjän taholta leväperäisyys on anteeksiantamatonta, koska Ukrainan kansallisooppera huomautti jo pari vuotta sitten, ettei Eurooppaa kiertävillä baleteilla, kuten Das Nationalballett Kiew, Ballet de Kiev, Kiew Grand Ballett, Kyiv City Ballet, Nasjonalballetten fra Kyiv, Ukraine Classic Ballet jne. ole mitään tekemistä Ukrainan kansallisoopperan kanssa. (14) Live Nation Finlandilta olisi ollut suoraselkäisyyttä tunnustaa virheensä vaikenemisen sijaan.

Ukrainan kansallisbaletin Prima ballerina Viktoriya Zvaryts totesi Yleisradion haastattelussa Venäjän vaikuttamisesta ”Ensin tulee baletti, sitten tulevat tankit”. (15) Hän on oikeassa, meidän on syytä herätä todellisuuteen, jossa Venäjän valtio on valjastanut venäläisen kulttuurin baletista kirjallisuuteen osaksi arsenaaliaan. Sotaa ei käydä vain rintamalla, vaan myös mielissämme.

Marko

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232.

2. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

3. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

4. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

5. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

6. https://www.youtube.com/watch?v=0vJPL6PYDTM

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000011190381.html

9. https://yle.fi/a/74-20175534

10. https://yle.fi/a/3-12560389