Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valko-Venäjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valko-Venäjä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. elokuuta 2023

”Pienet vihreät miehet” Valko-Venäjällä –

 

tikari lännen kurkulla?

Juhannuksen aikaan näimme venäläisen ”juhannusnäytelmän” ensimmäisen osan – toista osaa emme ole vielä nähneetkään. Tämän ensimmäisen osan keskiössä oli Jevgeni Prigožin ja hänen omistamansa palkkasotilasyhtiö PMC Wagnerin taistelijat, jotka tekivät näyttävän (ja maan asevoimia sekä turvallisuuskoneistoa nöyryyttävän) rynnäkön kohti Moskovaa. (1) Kyseisen näytelmän sovittelijana esiin astui Valko-Venäjällä vaalit vuosia sitten varastanut, maan itsevaltainen johtaja Aljaksandr Lukašenka. (2) Näytelmän päätyttyä tapahtunut on herättänyt kysymysten ohella runsaasti ihmetystä, eikä vähiten siksi, että PMC Wagnerin omistaja Jevgeni Prigožin jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut – ainakaan hän ei ole vielä pudonnut ikkunasta tai nauttinut kohtalokasta annosta teetä.

Venäjän johto ei myöskään ole ryhtynyt mihinkään näkyviin ja merkittäviin toimiin PMC Wagneria vastaan, jollei sellaiseksi lasketa Pietarin Wagner-keskuksen ratsaamista ja PMC Wagneriin kuuluvien joukkojen siirtoa Venäjän puolustusministeriön alaisuuteen. Pieni näpäytys Prigožinin sormille, ei juuri muuta! PMC Wagnerin taistelijoita siirtyi juhannusnäytelmän päätteeksi Valko-Venäjälle, jossa heitä ei Lukašenkan hallinnon toimesta kovinkaan suopeasti otettu vastaan. Ilmeisesti osa PMC Wagnerin taistelijoista on jo palannut Venäjälle Lukašenkan kieltäydyttyä rahoittamasta heitä. (3) Toisaalta satelliittikuvien perusteella PMC Wagnerin Tselissä, Valko-Venäjällä, sijaitsevaan tukikohtaan on tullut merkittäviä määriä lisää kalustoa elokuun 1. päivän ja 9. päivän välillä. (4) Mikäli Venäjälle on palannut Valko-Venäjältä merkittäviä määriä PMC Wagnerin taistelijoita, onko Venäjän hallinnolla joitain suunnitelmia heidän varalle? Tarvitaanko heitä mahdollisesti jollain muulla taistelukentällä?

PMC Wagnerin tukikohta Tselissä, Valko-Venäjällä.











Nigerissä vallan kaappasi ryhmä, joka näyttää suhtautuvan suopeasti Venäjään. PMC Wagnerin siirtymisestä vallan kaappaajien tueksi puhutaan, mikä olisi luonteva kehityskulku Venäjän Afrikan kolonisaatio-operaatiossa. Nigerissä on jo järjestetty PMC Wagneria sekä Jevgeni Prigožinia tukevia mielenilmauksia, tiedä sitten kuinka spontaaneista mielenilmauksista on kyse. (5) PMC Wagnerin palkkasotilaita on mantereella useammankin valtion alueella, muun muassa Nigerin läntisessä naapurimaassa Malissa. Tapahtumat Afrikan mantereella osoittavat myös sen miksi Venäjän hallinto ei ole ryhtynyt näkyviin vastatoimiin palkkasotilaita vastaan: Venäjä tarvitsee heitä omien operaatioidensa toteuttajana. Nyt vielä enemmän kun ”erityisoperaatiosta” Ukrainaan on tullut täydellinen mahalasku, eikä asevoimien tai turvallisuuskoneiston joukkoja ole samalla tapaa irrotettavissa kriisipesäkkeisiin kuin ennen. Venäjä tarvitsee tulevaisuudessa ”pieniä vihreitä miehiä” aiempaa enemmän. Palatkaamme takaisin Valko-Venäjälle.

Valkovenäläisiä sotilaita yhdessä PMC Wagnerin palkkasotilaiden kanssa harjoituksissa rajakaupunki Brestin lähellä. Kuva: Valko-Venäjän puolustusministeriö. 










Valko-Venäjä aloitti tiistaina (8. elokuuta 2023) sotaharjoitukset Suwałkin käytävän tuntumassa. (6) Valko-Venäjän ja Venäjälle kuuluvan Kaliningradin ekslaavin väliin jäävä reilut 65 kilometriä leveä Suwałkin käytävä yhdistää Puolan Baltian alueeseen. Venäjän Ukrainaan kohdistaman laajan hyökkäyssodan seurauksena Kaliningradin ekslaavi on aiempaa eristetympi Venäjästä, joten on hyvinkin mahdollista, että Moskovassa on kaivettu esille karttakirjojen ohella Zapad-2017 sotaharjoituksessa kootut havainnot. Muistammehan kuinka vuosien takaisen Zapad-2017 sotaharjoituksen edellä ja aikana käytiin keskusteluja mahdollisesta skenaariosta, joka uhkaisi Puolan Baltiaan yhdistävää Valko-Venäjän ja Venäjälle kuuluvan Kaliningradin ekslaavin väliin jäävää Suwałkin käytävää. Venäjän ja Valko-Venäjän skenaarion mukaan Zapad-2017 sotaharjoitus oli puolustuksellinen, jonka lähtötilanne oli –

”tulkittavissa ’värivallankumouksen’ alkuvaiheeksi, jossa Valko-Venäjällä ja Länsi-Venäjällä oli toiminnassa kumouksellisia voimia. Ne saivat kaikkea tarvitsemaansa ulkopuolista tukea aiheuttaakseen säröjä Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitolle sekä synnyttääkseen levotonta mielialaa ja kapinamieltä Valko-Venäjällä ja Länsi-Venäjällä.” (7)

Mikäli riittävän väljästi tulkitsemme, niin voimme päätyä olettamukseen, jossa Moskovassa kokonaiskuva nähdään juuri niin päinvastoin, että heidän mielestä Valko-Venäjällä ja Venäjällä on toiminnassa kumouksellisia voimia, joita vastaan on aloitettava operaatio, jonka yksi osa saattaisi olla Suwałkin käytävän testaaminen.

Syksyllä 2021 Valko-Venäjän yhdessä Venäjän kanssa toteuttaman hybridisodan ensimmäisen vaiheen, pakolaisten ja siirtolaisten länteen ohjailun kohdalla, paine kohdistui alkuvaiheessa Valko-Venäjän ja Venäjän Kaliningradin alueen väliin jäävään Suwałkin käytävään. Seuraavassa vaiheessa, 11. marraskuuta 2021 eteenpäin siirtolaisia ryhdyttiin ohjaamaan laajemmalle alueelle Valko-Venäjän ja Puolan välisellä rajalla, vähäisemmässä määrin painetta kohdistettiin Valko-Venäjän pohjoisiin naapureihin, Liettuaan ja Latviaan. Tämän jälkeen Venäjä on aloittanut koko Ukrainan tuhoamiseen tähdänneen sotilasoperaation 24. helmikuuta 2022, ja tämän brutaalin hyökkäyssodan kuluessa maa on toistuvasti rikkonut kansainvälisiä sopimuksia vastaan sekä haitannut meriliikennettä Mustallamerellä – iskien ohjuksilla raskaasti ukrainalaisiin satamiin Mustanmeren rannikolla sekä Tonavan varrella. Nämä toimet voi myös nähdä lännen testaamisena, jota Venäjä on täydentänyt ydinaseiden käytön uhkailulla. Mielestäni länsi on epäonnistunut vastauksessaan Venäjän toimiin. Se edelleen sodan eskaloinnin pelon vuoksi epää Ukrainalta asejärjestelmiä, joita rintamalla olisi tarvittu jo kuukausia – jopa vuosi sitten. Miltä tällainen pelkuruus näyttää Kremlistä päin katsoen?

Muistuttaakseni mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa lainaan Garri Kasparovia, tähdentäen samalla sitä, ettei Vladimir Putin ole Adolf Hitler (kuten Kasparovkin kirjassaan toteaa):

”Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (8)

Historian tapahtumat eivät suoraan sellaisenaan toistu nykyisyydessä. Samalla meidän on kuitenkin syytä pitää mielessä se, että Putinin kaltaiset totalitaarisen valtion johtajat katsovat tapahtumia aivan toisesta näkökulmasta ja heitä voi yllyttää toiminta, jonka he näkevät heikkoudenosoituksena. Lukuisten läntisten johtajien toiminta viime kuukausina ikävä kyllä ruokkii Putinin kaltaista katujen kasvattia toimimaan (vaikka Putininkin on itse tullut nöyryytetyksi, mutta se voi ajaa häntä vielä äärimmäisempiin toimiin). Näyttää jopa siltä, että tällä hetkellä läntisen yhteisön suurin ongelma ei ole heikot eurooppalaiset johtajat, kuten Saksan liittokansleri Olaf Scholz vaan Yhdysvaltojen Joe Biden, jolla ei näytä olevan kykyä tarvittavaan jämäkkyyteen sen suhteen, kuinka Venäjää tulee kohdella. Ja jos – tai kun – Joe Biden näyttäytyy Putinin silmissä heikkona, mihin se voi johtaa? Toimivatko tällaisessa tapauksessa Yhdysvaltojen edustajien lausunnot ”jokaisen tuuman” puolustamisesta riittävänä pidäkkeenä ”rajojen testaamiselle”? (9) Sanat ja teot eivät ole koheesiossa, lännen vastaus Venäjän drooni-iskuihin ukrainalaisen Izmailin satamakaupungin viljavarastoihin on ollut ponneton, siitä huolimatta, että iskuilla Venäjä on vähintäänkin hivuttanut Nato-maa Romanian ilmatilaa. Niin, Izmailista etelään, vastaranta muutaman sadan metrin päässä Tonavan toisella puolen kuuluu Romanialle.

Meidän ei myöskään pidä uskotella itsellemme, ettei Venäjä ryhdy mihinkään operaatioon Valko-Venäjän suunnalla, koska siinä ei ole järkeä. Venäjän ei pitänyt toteuttaa suurhyökkäystä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 juuri sen tähden, koska siinä ei ole mitään järkeä. Näin meille uskoteltiin vain joitain päiviä ennen hyökkäyksen alkua, vaikka Venäjä oli tuolloin siirtämässä joukkojaan hyökkäysalueille oman maaperänsä ohella Valko-Venäjällä kuin myös Ukrainalta miehittämillään alueilla. Samoihin aikoihin Venäjän tulitoiminta Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta käsin alkoi lisääntyä huomattavasti, tuli-iskujen käydessä samalla entistä provokatiivisemmiksi. Siispä lännen on oltava valmis myös niihin epätodennäköisimpiin skenaarioihin, Puola ja Liettua sekä Latvia valmistautuvatkin jo tähän.

En myöskään epäile hetkeäkään, etteikö Puola selviytyisi tarvittaessa yksinkin palkkasotilasjoukkion toteuttamasta operaatiosta, mikäli operaation näemme. Kysymys onkin siitä, että kuinka Kreml tulkitsee sellaisen tapahtuman, jossa Puolan voimankäytön rinnalla Washington tyytyy vain verbaaliseen toimintaan? Entäpä jos Suwałkin käytävän suunnalla toteutettavan hypoteettisen operaation tarkoituksena onkin testata Washingtonia?

Näin päätteeksi Neuvostoliiton marsalkka Georgi Žukovia mukaillen – puna-armeija taistelee offensiivisesti, samaa strategiaa Venäjän asevoimat toteuttaa tänä päivänä: käynnissä olevan puolustustaistelun ollessa vain valmistautumista siihen offensiiviin. Se kuinka offensiivivaiheessa lopulta käy riippuu meidän määrätietoisuudesta ja lujuudesta. Ollessamme tarpeeksi lujia, Venäjän ei ole edes mahdollista aloittaa offensiivivaihetta lähitulevaisuudessa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://abcnews.go.com/International/wagner-groups-rebellion-putin-unfolded/story?id=100373557

2. https://novayagazeta.eu/articles/2023/06/27/i-told-putin-to-slow-down-lukashenka-on-pmc-wagner-rebellion-en-news 

3. https://twitter.com/nexta_tv/status/1689780485600251904 

4. https://twitter.com/TheStudyofWar/status/1689801143067594752 

5. https://twitter.com/dana916/status/1690346838023450624 

6. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009769796.html 

7. Panschin, Vladimir – ”Niin sotii kuin harjoittelee” : Tulkintoja Zapad-2017 sotaharjoitustapahtumista sekä arvio Venäjän asevoimien joukkojen käytöstä ja toimintatavoista Zapad-2017-harjoitukseen peilaten, s. 18.

8. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 27-28.

9. https://www.turan.az/ext/news/2023/8/free/politics_news/en/7094.htm 


Lähteinä hyödynnetty myös Belarusian Hajun project’ia sekä Pavel Latushkan twiittiä.



maanantai 5. kesäkuuta 2023

Lukašenkan tie, kollektiivitilan puoluesihteerin paikalta Putinin puudeliksi

 

Alkuun huomautus lukijoille, kirjoitukseni hetkittäisestä ironisesta sävystä huolimatta en millään muotoa halua vähätellä Euroopan viimeiseksi diktaattoriksikin nimetyn Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenkan vastenmielisiä tekoja. (Lukašenka piti hallussaan titteliä ”Euroopan viimeinen diktaattori” aina siihen saakka, kun Vladimir Putin kadotti lopullisesti todellisuudentajunsa eristäessään itsensä maailmalta koronavirusepidemian aikana).

Tuskainen Lukašenka (keskellä) seuraamassa romahtavan suurvallan viimeistä voitonpäivän paraatia?










Neuvostoliiton käydessä kuolinkamppailuaan 90-luvun alkupuolella,  Valko-Venäjä julistautui vastahakoisesti suvereeniksi heinäkuun 27. päivä 1990, ja siitä tuli virallisesti Valko-Venäjän tasavalta seuraavan vuoden elokuussa, 25. elokuuta 1991. Maan päämiehenä toimi itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina markkinatalousuudistuksia ajanut Stanislau Šuškevitš, jota vuoden 1993 lopulla parlamentin korruption vastaisen komitean puhemies Aljaksandr Lukašenka syytti kymmenien virkamiesten ohella korruptiosta ja valtionvarojen kavaltamisesta. Lukašenkan syytökset johtivat epäluottamusäänestykseen, jonka Šuškevitš hävisi. Kuinka ollakaan, myöhemmissä tutkimuksissa Šuškevitšia vastaan kohdistetut syytökset osoitettiin vääriksi. Seuraavana vuonna (1994) Valko-Venäjällä järjestettiin maan ensimmäiset presidentinvaalit Neuvostoliiton hajoamisen ja itsenäistymisen jälkeen, vaalien suosikkina pidettiin Šuškevitšin tilalle pääministeriksi noussutta Vjatšaslau Kebitšiä. Vaalin voitti 45 prosentin äänisaaliilla Aljaksandr Lukašenka, Kebitšin äänisaaliin jäädessä 15 prosenttiin ja Šuškevitšin 10 prosenttiin – loppujen ehdokkaiden jäädessä marginaaliin.

Lukašenkan valta sementoitui vuoden 1996 kansanäänestyksessä, jonka myötä hänen presidenttikautensa jatkui vuoteen 2001. Niin kiinnostavaa kuin olisikin kerrata Valko-Venäjän historiaa en sitä tässä kirjoituksessa ryhdy tekemään. Aihe, kiinnostavuudestaan huolimatta, ei ole relevantti tämän kirjoituksen teeman näkökulmasta tarkasteltuna, vaikka se tarkentaisikin kuvaa siitä, kuinka Lukašenkan onnistui ottaa kokonainen valtio kuristusotteeseensa ja avaisi sitä, kuinka olemme päätyneet vallitsevaan tilanteeseen, jossa Venäjä samanaikaisesti käy brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa ja on kahlinnut Valko-Venäjän kohtalon omaansa.   

Lukašenkan hallintokaudella Valko-Venäjästä muotoutui ensin kansalaistensa oikeuksia polkenut autoritaarinen valtio, jota [Valko-Venäjää] Yhdysvalloissa syytettiin Irakin sodan (v. 2003-) alun jälkeen kaupasta ”pahan akselin” kanssa nimittäen Lukašenkaa samalla ”Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi”, (1) ja kuinka maa lopulta ajautui suhteessa Venäjään vasallivaltion asemaan. Lukašenka haaveili Valko-Venäjän ja Venäjän valtioliitosta jo 90-luvun puolella, epäilen hänen kuitenkin nähneen itsensä jossain muussa, kuin nöyrän – isäntäänsä tottelevan – puudelin asemassa. Siinä missä moni muu Vladimir Putiniin alisteisessa asemassa ollut naapurivaltion johtaja on onnistunut ottamaan etäisyyttä isäntäänsä Venäjän ”erikoisoperaation” mahalaskun myötä, Aljaksandr Lukašenka ei ole tässä onnistunut. Ennemminkin näyttää siltä, että lieka isännän ja puudelin välillä on entisestään kiristynyt – vai onko mahdollista, että asetelma keikahtaa vielä toisin päin. Tähän retoriseen kysymykseen en nyt suoraan vastaa, kirjoitukseni perusteella on ehkäpä mahdollista päätellä jotain tulevista suuntaviivoista.

Tämän verkkaisesti edenneen alustuksen jälkeen onkin syytä käydä kiinni itse asiaan eli tarkastella sitä mikä Aljaksandr Lukašenkan ja hänen johtamansa valtion asema Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan on. Tarkastellessamme Valko-Venäjän roolia (asemaa) Venäjän Ukrainaan kohdistuneessa hyökkäyssodassa, meidän ei pidä unohtaa sitä, että Valko-Venäjä näytteli hyvin merkittävää roolia syksyllä 2021, jolloin Aljaksandr Lukašenkan rikollinen hallinto kävi Venäjän kanssa hybridisotaa EU:ta vastaan, jossa yhtenä välikappaleena olivat pakolaiset ja siirtolaiset, joita lennätettiin Valko-Venäjälle useasta eri lähtömaasta (ja useiden eri lentoyhtiöiden koneilla). (2)

Huomio kirjoitan kanssa, en tuella, koska nähdäkseni ilman Kremlin hyväksyntää operaation toteuttaminen nähdyssä laajuudessa ei olisi ollut mahdollista, joten pidän todennäköisenä, että operaation suuntaviivat piirrettiin Minskin sijaan Moskovassa. Myös se, että Venäjän kaukotoimintailmavoimien Tupolev Tu-22M3 strategiset pommikoneet suorittivat näyttävän demonstraatiolennon Valko-Venäjän ilmatilassa maan ilmavoimien hävittäjien saattamana, alleviivaa sitä, että operaatiossa on kyse muustakin kuin Valko-Venäjän itsenäisestä hybridisodankäynnin-operaatiosta länttä vastaan. Kyseisen syksyn ja syystalven tapahtumia Valko-Venäjällä voi myös tarkastella osana laajempaa kokonaisuutta, paria kuukautta myöhemmin maat aloittivat yhteisen Union Resolve-2022-sotaharjoituksen. Lukašenka antoi hyväksyntänsä maassa järjestettävälle Valko-Venäjän ja Venäjän yhteiselle sotaharjoitukselle tammikuun puolivälin (v. 2022) tietämillä. Tammikuun 17. 2022 Kalodzištšyssä kuvattiin venäläiskalustoa ja joukkoja kuljettanut tavarajuna, seuranneina päivinä lisää joukkoja ja kalustoa alkoi virrata Brjanskin alueelta Venäjältä Valko-Venäjälle. Kaksivaiheisen harjoituksen aktiivinen vaihe pidettiin 10.-22. helmikuuta 2022 Valko-Venäjällä, pääasiassa maan länsi- ja lounaisosissa mutta myös Ukrainaan rajoittuvilla alueilla. (3) Kaksi päivää harjoituksen päättymisen jälkeen (aamuyöllä 24. helmikuuta 2022) Venäjä hyökkäsi laajalla rintamalla Ukrainaan – osa hyökkäykseen osallistuvista joukoista lähti liikkeelle Valko-Venäjän eteläosista Ukrainaan rajoittuvilta alueilta. Venäjän ilmavoimat tuki offensiivia tukeutuen myös lentotukikohtiin Valko-Venäjällä, Kiovan ja Tšernihivin alueisiin Ukrainassa kohdistettiin myös epäsuoraa tulta Valko-Venäjän maaperältä.















Vaikka Valko-Venäjä ei osallistunut aktiivisesti sotatoimiin Ukrainassa*, maa oli sodan osapuoli alusta alkaen antaessaan tukikohtiaan Venäjän käyttöön ja suodessaan Venäjälle mahdollisuuden toteuttaa operaatioita syvälle Ukrainaan alueensa kautta. Valko-Venäjän tämänhetkinen asema suhteessa Venäjään tarkoittaa myös sitä, että Ukrainaan kohdistuu kaiken aikaa (ainakin teoreettinen) uhka myös pohjoisesta. Venäjä on painostanut Lukašenkan hallintoa avaamaan uuden pohjoisen rintaman ja hyökkäämään Ukrainaan, onnistumatta painostustoimissa. Lukašenka todennäköisesti tietää tällaiseen hyökkäykseen sisältyvät riskit ja täten välttelee sellaiseen ryhtymistä viimeiseen saakka, mutta teoreettinenkin uhka pohjoisen suunnalta tarkoittaa sitä, että Ukrainan on pidettävä ylimääräisiä joukkoja maansa pohjoisosien – etenkin Kiovan alueen – suojana.

Lukašenkan vastentahtoisuus uuden rintaman avaamiseen voi johtaa Kremlin taholta toimiin uppiniskaiseksi käyvää diktaattoria vastaan. Ei siis ihme, että voitonpäivänparaatia tuskaisena seuranneen Lukašenkan ympärillä on vellonut enemmänkin spekulaatioita hänen terveydentilasta. (4) Vaan saavuttaisiko Vladimir Putin tavoitteensa poistamalla Lukašenkan laudalta? Se voisi myös johtaa siihen, että kansa lähtisi uudelleen Valko-Venäjällä kadulle vaihtaakseen vallan Minskissä, tai estääkseen Venäjää vetämästä Valko-Venäjää entistä syvemmälle turmioon! Ennustettavuutta vaikeuttaa myös se, että minkä roolin turvallisuuskoneisto tai asevoimat ottaisi tilanteessa, jossa Lukašenka päättäisi päivänsä ja jonka seurauksena maa ajautuisi kaaokseen, ja Kremlin haltuun.  

Valko-Venäjä ei ole pelkästään antanut alueitaan ja tukikohtiaan Venäjän käyttöön, Venäjän on myös ollut mahdollista harjoittaa ja kouluttaa joukkojaan sen alueella (johtuuko tämä siitä, että Venäjällä on hyökkäyssodan synnyttämien runsaiden tappioiden seurauksena puutetta kouluttajista?). Edellisten lisäksi Venäjä on myös saanut Valko-Venäjältä aseita, ammuksia sekä materiaaliapua, jotta sen olisi mahdollista jatkaa sotaa samalla intensiteetillä. (5) Toukokuun 2023 loppuun mennessä Venäjä on varmistetustikin menettänyt hyökkäyssodassa Ukrainaan 2000 taistelupanssarivaunua, todellisen luvun ollessa olennaisesti suuremman, (6) joten Venäjän Valko-Venäjältä saama aseistus ja muu varustus omalta osaltaan mahdollistaa rikollisen hyökkäyssodan jatkamisen siihen liittyvine julmine piirteineen (sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan). Näin maalaisjärjellä tuumailtua, olisi luonnollista, että valtiojohdon tulisi kantaa vastuunsa teoistaan kansainvälisessä oikeudessa.

Toisaalta näyttää siltä, että Valko-Venäjän ylin johto joutuu kaikissa tapauksissa vastuuseen Venäjän hyökkäyssotaan liittyvissä tapahtumissa sen ohella, että maan johto (viimekädessä Aljaksandr Lukašenka) on syyllistynyt suureen joukkoon ihmisoikeusrikoksia omia kansalaisiaan kohtaan vallassa olo aikanaan. (7) Yksistään elokuussa 2020 alkaneiden, Lukašenkan vastaisten mielenosoitusten aikana maan hallinto syyllistyi ihmisoikeusrikkomuksiin, systemaattiseen kiduttamiseen ja murhiin vaalien varastamisen ohella, joten jo yksin niiden tähden olisi enemmän kuin suotavaa, että Lukašenkan johdolla maan ylimmät turvallisuusviranomaiset päätyisivät jokin päivä Haagiin (tai muuhun kansainväliseen tribunaaliin). (8) Toimittaja Tommi Nieminen seurasi Valko-Venäjän kansannousua satojen vuorokausien ajan Lukašenkan varastettua vaalit, jotka hän elokuussa 202 hävisi. Niemisen päivittäiset twiitit ja muut havainnot piirsivät erittäin tarkan kuvan kansannoususta ja brutaaliudesta, jolla se tukahdutettiin. (9 ja 10)

Valko-Venäjän turvallisuusjoukkojen kansalaisia vastaan käyttämän väkivallan jälkiä. 
















Viimeisimpien raporttien mukaan Lukašenkan hallinto on sekaantunut Venäjän Ukrainassa toteuttamiin lapsikaappauksiin, Venäjän siirtäessä Ukrainalta miehittämiltään alueilta lapsia erilaisille leireille myös Valko-Venäjän alueelle. (11) Venäjällä Vladimir Putinin ohella myös maan lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovasta annettiin kansainvälinen pidätysmääräys Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen eli ICC:n toimesta tämän vuoden maaliskuussa. (12) Pidätysmääräys perusteena on Venäjän toteuttamat ukrainalaislasten kaappaukset ja pakkosiirrot miehittämillään alueilla. Mikäli raportit Valko-Venäjän osuudesta Venäjän toteuttamissa lapsikaappauksissa ja lasten pakkosiirroissa pitävät paikkansa, uskoisin kansainvälisen rikostuomioistuimen reagoivat tähän myös jossain vaiheessa. Toivottavasti valkovenäläiset saavat tulevaisuutta oikeutta Lukašenkan hallinnon päätyessä oikeuteen rikoksistaan, joiden juuret ulottunevat 90-luvulle ja syytöksiin, jotka kohdistettiin Stanislau Šuškevitšiin.

 

Marko

 

Lähteet:

1. http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/116265.stm

2. Aiheesta lähteistettynä blogissani Tasavallan presidentti: ”Olemme menettäneet kyvyn olla kova kovaa vastaan”.

3. https://motolko.help/en-news/belarusian-ministry-of-defense-drills-pose-no-threat-to-europe-and-neighbors/ 

4. https://yle.fi/a/74-20031926 

5. https://www.intellinews.com/belarus-prime-minister-confirms-weapons-exports-to-russia-245625/

6. https://www.thedefensepost.com/2023/06/01/russia-lost-tanks-ukraine/ 

7. https://www.hrw.org/europe/central-asia/belarus 

8. https://www.ohchr.org/en/press-releases/2021/07/belarus-massive-human-rights-violations-unprecedented-scope-and-gravity-says 

9. https://twitter.com/TommiHNieminen/status/1474793243091079171 

10. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008516185.html  (maksumuurin takana).

11. https://tvpworld.com/70048217/belarus-aided-russia-in-deporting-ukrainian-children-report-says 

12. https://yle.fi/a/74-20022970 


Muina lähteinä käytetty muun muassa NEXTA tv:tä, Belarusian Hajun project’ia, Länsi-Savoa, Alexander Lukashenko (artikkeli) ja oryxspioenkop.com-verkkosivua. Kuvakaappaus Lukašenkasta Moskovassa 9.toukokuuta 2023 @CRUXnews.

*: On spekuloitu, että valkovenäläisiä erikoisjoukkojen sotilaita olisi osallistunut Venäjän 24. helmikuuta 2022 alkaneeseen hyökkäykseen Kiovan alueella. Arveluita ei ole kyetty vahvistamaan. Valkovenäläisiä palkkasotilaita on kyllä osallistunut sotaan Ukrainassa Venäjän riveissä. 


perjantai 12. toukokuuta 2023

Todelliset historian väärentäjät uudelleen kirjoittavat historiaa

 

Tällä viikolla Euroopassa muistettiin toisen maailmansodan uhreja, aseet hiljenivät Euroopan rintamilla toukokuussa 1945 Saksan antauduttua liittoutuneille. Meillä Suomessa sodan uhrien muistamisella toukokuun 8. (tai venäläisten voitonpäivänä toukokuun 9.) ei ole perinteitä, sillä päättyiväthän Suomea ankarasti kurittaneet sodat aiemmin – jatkosota syyskuun 19. 1944 ja Lapin sota 27. huhtikuuta 1945, jolloin vietämme kansallista veteraanipäivää. Euroopassa on sodittu jo useampana toukokuuna peräkkäin, ei vain tänä ja viime vuonna sillä alkoihan sota Itä-Ukrainassa Venäjän operaattoreiden kylvämänä huhtikuussa 2014. Monena vuonna eurooppalaiset ovat muistaneet suursodan päättymistä todeten samalla Never Again, sulkien samalla silmänsä siltä todellisuudelta, että se Never Again tapahtui kaiken aikaa uudelleen meidän silmien alla vuosien ajan.

Venäjällä on pyritty vuosien ajan käymään läpi historiaa hyvin valikoiden, nyky-Venäjän osalta lähtölaukauksena voidaan pitää toukokuussa 2009 Venäjällä perustettua komissiota, jonka tehtävänä oli tutkia ”Venäjän intressin vastaista historian vääristämistä”. (1) Samaan aikaan Vladimir Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä ehdotti lakia ”natsismin rehabilitointia vastaan”. Lain mukaan ”toisen maailmansodan aikana tapahtuneen historiallisen muiston vahingoittaminen” oli (on) rangaistava teko. (2) Krimin niemimaan rikollisen miehityksen nostattaman kansallisen humalan myötävaikutuksella toukokuussa 2014 säädetty ”muistilaki” käytännössä suojasi lainvoimalla Stalinin ajan tulkinnan suuresta isänmaallisesta sodasta. (3) Kyseisen lain mukaan puna-armeijan kunniakkaan taistelun häpäiseminen on rikollista. Edellinen tarkoittaa samalla myös sitä, että historiallisen tapahtuman kertomisen voidaan katsoa olevan puna-armeijan häpäisemistä, tai väärän informaation levittämistä. Niinpä on rikollista todeta puna-armeijan sotilaiden raiskanneen miljoonia naisia miehittämillään alueilla. Todennäköisesti se, että kutsun kyseisiä alueita ”puna-armeijan miehittämiksi” on samalla puna-armeijan häpäisemistä, joten edellisellä syyllistyin samalla rikolliseen tekoon.

Kuvakaappaus videolta Molotov-Ribbentrop Pact.












Molotov-Ribbentrop-sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen on historiallinen tapahtuma, jota Venäjällä ei tänään haluta muistella, osa venäläisistä jopa kiistää Neuvostoliiton koskaan toimineen liittolaissuhteen kaltaisessa suhteessa natsi-Saksan kanssa. Venäjän valtiollisen propagandan levittäjänä ja likaisen työntekijänä toimivan Yön susien presidentti Aleksandr Zaldostanov on kiistänyt moisen liiton olemassaolon. Sopimuksen eräs, hyvin merkittävä seuraus on se, ettei Venäjällä muistella toisen maailmansodan ensimmäisiä vuosia – talvisota oli vain vähäinen rajakahakka neuvostovaltion ja Suomen välillä. Nyky-Venäjällä talvisotakaan ei ole enää niin yksiselitteinen tapahtuma, ollaan palaamassa – osin jo palattu – stalinistiseen historiankirjoitukseen, jossa Neuvostoliitto ei enää toiminut rikollisesti vaan korjasi vain aiempia rajavirheitä. Venäjällä muisti on valikoiva, historialliset tapahtumat kieltävä, niinpä toinen maailmansota ei alkanut syyskuussa 1939 vaan natsi-Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Kas kun syksyn ’39 muisteleminen saattaisi herättää ikäviä kysymyksiä neuvostovaltion toiminnasta tuolloin. Sen sijaan, että historiallisia tapahtumia tarkasteltaisi kriittisesti, on Venäjä valinnut toisen tien – unohtamisen ja historian väärentämisen.

Tämä historian unohtaminen – eräissä tapauksissa uudelleen kirjoittaminen – ei jää yksin Venäjän rajojen sisäpuolelle, nykyään sen rajojen ulkopuolellakin tätä uudelleen kirjoittamista tapahtuu, vaikkakin tapahtuma kieltäen. Näin toimittiin  Suomalais-venäläisen RuFi yhdistyksen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin toimesta hänen kirjoittaessa Facebookiin vuosia sitten ”Emme anna uudelleen kirjoittaa historiaa”. Samaa piittaamattomuutta historiallisista ynnä Venäjän tämän hetken rikollisista toimista osoittavat Venäjää tai puna-armeijaa glorifioivat paraatit, joita Euroopassa on järjestetty lukuisilla paikkakunnilla 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Viime vuonna Suomessakin nähtiin Suomalais-venäläisen RuFi yhdistyksen organisoima autoparaati, joka samalla symbolisella tasolla nosti puna-armeijan perillisineen (Venäjän asevoimat) jalustalle. (4) Samaa jalustalle nostoa ja historian unohtamista näkyi lukuisissa marsseissa ympäri läntistä Eurooppaa tämän vuoden toukokuussa. (5 ja 6)

Voitonpäivän juhlintaa Saksassa venäläisten toimesta, toukokuussa 2023.









Venäläiset osallistuvat kollektiivisesti valtionsa historian uudelleen kirjoittamiseen, samalla he pyyhkivät tietoisuudesta miljoonat vainojen ja pakkosiirtojen uhrit, häpeälliset hetket ja tapahtumat, kokonaisten kansojen tuhoamiset tahi kansoihin kohdistuvat kollektiiviset rankaisutoimet. Julminta näissä toimissa on se, että samalla kun he pyyhkivät historiankirjoituksesta pois nämä häpeälliset tapahtumat, he toistavat uudelleen juuri näitä rikollisia tekoja kautta laajan Venäjänmaan mutta myös suuren valtakunnan rajojen ulkopuolella viedessään maailmalle ”venäläistä maailmaa” ja siirtäessään ”kansanvihollisia” kotoaan valtakunnan syrjäseuduille.

Toukokuun 18. 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimintataariksi: Qırımtatar halqınıñ sürgünligi). Kolmen päivän aikana Krimin tataarit pakkosiirrettiin NKVD:n toimesta karjajunilla Keski-Aasiaan, pääasiassa Uzbekistanin alueelle. Pakkosiirron kohteena olivat kaikki Krimin tataarit taustaan katsomatta, sen kohteeksi joutuivat niin puna-armeijassa taistelleet kuin myös sitä vastaan kapinoineet ynnä saksalaisten kanssa yhteistyöhön ryhtyneet Krimin tataarit. Karkotukset kohdistuivat kaikkiin – sylilapsista vaareihin. Tänään Venäjä toimii samoin Ukrainalta miehittämillään alueilla, myös Krimin niemimaalla, kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on viety pakolla kodeistaan. Useiden olin paikka on tuntematon, osa on kenties murhattu ja haudattu joukkohautoihin Venäjän miehittämille alueille tai Venäjälle.

 

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Venäjällä on lisääntynyt myös suuntaus, jossa Neuvostoliiton saavuttamasta voitosta natsi-Saksasta häivytetään muiden neuvostotasavaltojen uhraukset Venäjän uhrausten korostuessa, jolloin jää väistämättä huomioimatta se, että taistelut itärintamalla koettelivat erityisen kovin nykyisen Valko-Venäjän ja Ukrainan alueita. Arvioiden mukaan toisen maailmansodan kuluessa reilut viisi miljoonaa ukrainalaista menehtyi sotatoimissa tai suoraan sodan seurauksena. Historioitsija Orest Subtelnyn mukaan noin 5,3 miljoonaa ukrainalaista kuoli tai katosi sodassa, lisäksi 2,3 miljoonaa ukrainalaista vietiin Saksaan pakkotyöhön miehitysvuosien kuluessa. (7) Huomioitavaa on se, että toisen maailmansodan jälkeen NKVD yhdessä puna-armeijan kanssa jatkoi taistelua neuvostovaltiota vastustavia ryhmiä vastaan Ukrainan alueella aina 50-luvulle saakka. Vielä Ukrainaakin ankarammin toinen maailmansota koetteli nykyistä Valko-Venäjän aluetta. Taisteluissa ja natsi-Saksan miehitysvuosina Valko-Venäjän alueen asukkaista menehtyi noin kaksi miljoonaa, miljoona pakkosiirrettiin natsi-Saksaan, joiden lisäksi siviilejä yksinkertaisesti katosi. (8) Toisen maailmansodan päätyttyä Valko-Venäjää kohtasi sama kuin Ukrainaakin, vainoissa ja pakkosiirroissa menehtyi tuhansia ihmisiä – vielä suuremmat ihmisjoukot pakotettiin jättämään kotinsa ja kotiseutunsa. Kuten minulle eräs ukrainalainen, Tšernivtsin alueella asuva ystäväni on todennut – toisen maailmansodan jälkeen neuvostojohto jatkoi siitä, mihin saksalaiset lopettivat. Tarkoittaen tällä sitä, että Stalinin hallinnon toimesta juutalaisten kyydittämiset jatkuivat, samoin hallinnon vastustajien ja kaikkien epäiltyjen vainot.

Samalla kun Venäjän merkitystä natsi-Saksan voittajana korostetaan entisestään, länsiliittoutuneiden merkitystä natsi-Saksan kukistumiseen väheksytään entistä enemmän. Löytyypä viimeviikoilta lausuntoja, joissa kuvaillaan Venäjän taistelleen yksin natsi-Saksaa vastaan. Enää ei siis jätetä mainitsematta Neuvostoliiton lännestä saama runsas materiaaliapu Lend-Leasen muodossa, vaan nyt häivytetään olemasta läntisten liittoutuneiden mittavat sotaponnistelut mukaan lukien Normandian maihinnousu, niin olemme päässeet jo todella pitkälle historian vääristelyssä.

Minun ei ole järkevää nostaa esiin kaikkia mahdollisia taulukoita, tai ryhtyä spekuloimaan sillä, kuinka merkittävässä roolissa Lend-Lease-apu Neuvostoliitolle oli. Riittää, että totean avun olleen mittavaa ja auttaneen omalta osaltaan Neuvostoliittoa selviämään sodan ensimmäisistä vuosista. Kun muistetaan, että Yhdysvaltojen toimittama apu käsitti noin 43 prosenttia kaikista Neuvostoliiton autonrenkaista, tai, että Yhdysvalloista toimitettiin Neuvostoliittoon yli 375 000 kuorma-autoa unohtamatta kymmeniä tuhansia muita ajoneuvoja, panssarivaunuja, lentokoneita tahi vetureita, ei apua sovi väheksyä. Yhdysvaltojen Neuvostoliittoon toimittama kuorma-autojen lukumäärä oli niin suuri, että sen avulla puna-armeijan logistiikka siirtyi pyörille. Lend-Lease apua virtasi Neuvostoliittoon niin Yhdysvalloista kuin myös Iso-Britanniasta ja Kanadasta vuoden 1942 alusta lukien (huom. Pre Lend-Lease maksettiin Neuvostoliitolle kullassa kesäkuun lopun ja syyskuun lopun 1941 välillä). Tämän avun huomioiminen ei millään muotoa vähennä puna-armeijan riveissä taistelleen sotilaan ja upseerin uhrauksen mittaamatonta inhimillistä arvoa – sitä vähentää verrattomasti enemmän historian vääristely ja historiallisten tapahtumien valkopesu, johon Venäjällä syyllistytään.

Nyky-Venäjän historiankirjoituksessa Lend-Leasen merkityksen unohtaminen tai häivyttäminen taustalle on kuitenkin sivujuonne, inhimillisesti tarkasteltuna merkittävämpää on se, että puna-armeijan ja neuvostovaltion toimien kriittinen tarkastelu on käytännön toimin tehty hyvin vaikeaksi – lähes mahdottomaksi. Kirjoittaessamme puna-armeijan sotilaiden toteuttamista julmuuksista toisen maailmansodan kuluessa, tai puna-armeijan sotilaiden suorittamista miljoonien naisten raiskauksista, syyllistymme rikolliseen tekoon. Brittiläinen historioitsija Antony Beevor päätyi Kremlin mustalle listalle kirjoitettuaan todenmukaisesti puna-armeijan toteuttamista julmuuksista ja raiskauksista toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina sekä sodan jälkeen miehittämillään alueilla. (9) 

"Vapautusmonumentti" Schwarzenberg Platzilla, Wienissä.











Kävin keväällä Wienissä, Itävallassa, kaupungin keskustan tuntumassa, Schwarzenberg Platzilla, sijaitsee puna-armeijan sotilaiden kunniaksi vuonna 1945 pystytetty monumentti. Se pystytettiin puna-armeijan toimesta Wienin vapautumisen muistoksi, joten sitä kutsutaankin usein ”vapautusmonumentiksi”. Kaupungin asukkaita monumentti muistuttaa kuitenkin miehityksen ankaruudesta. Muistamme sen, että puna-armeija menetti noin 17 000 sotilasta Wienin taistelussa. Wieniläiset sitä vastoin muistavat neuvostojoukot siitä, että ne harjoittivat systemaattista naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa Neuvostoliiton saavuttaman voiton jälkeen.

Siviileihin kohdistunut väkivaltarikollisuus vahingoitti puna-armeijan mainetta siinä määrin, että Moskova antoi 28. syyskuuta 1945 käskyn, jolla kiellettiin väkivaltaiset kuulustelut. Puna-armeijan joukkojen moraali laski, kun sotilaat valmistautuivat lähetettäväksi kotiin; taisteluyksiköiden korvaaminen marsalkka Ivan Konevin vakituisilla miehitysjoukoilla vähensi vain marginaalisesti ”huonoa käytöstä”.

Vuosien 1945 ja 1946 ajan kaikki Neuvostoliiton komentotasot yrittivät hillitä ryöstöjä ja muita rikollisia toimia. Itävallan poliisin vuoden 1946 tietojen mukaan yli 90 prosentissa rekisteröidyistä rikoksista, tekijät olivat ”Neuvostoliiton univormuun pukeutuneita miehiä”, jotka yleensä olivat humalassa (vrt. yhdysvaltalaisten sotilaiden osuus oli 5–7 %).

Huomioitavaa on myös se, että samaan aikaan Neuvostoliiton miehitysviranomaiset vastustivat Itävallan poliisivoimien laajentamista ja aseistamista. Ei siis vain Berliini tai Itä-Preussi, puna-armeijan sotilaat raiskasivat ja kohtelivat väestöä julmasti myös Itävallassa, aivan kuten muillakin miehittämillään alueilla.

Muistan kuolemattoman rykmentin marssin Helsingissä jokunen vuosi sitten, kuinka suikka päässä ja ”mantteli” päällä Skippari-Smirnov, rinnassaan Donbassin puolustajan mitali, veti kulkuetta Helsingin halki. Kuinka kyseisen marssin kuluessa isoäiti lausui lapsenlapselleen, viitaten omaan isäänsä kantaessaan tämän kuvaa – Isä marssii nyt fasismista vapautetun Helsingin katuja. Mikäli puna-armeija olisi joskus marssinut Helsingin kaduilla, olisimme totisesti päässeet nauttimaan tästä ”vapaudesta” samaan tapaan kuin muutkin puna-armeijan ”vapauttamat” kansat.

Surullista tässä valkopesun ja valehtelun saagassa on se, että meille kaikille uskoteltiin puna-armeijan ja neuvostovaltion olleen vapauttajan todellisuuden ollessa jotain aivan muuta. Kyse oli yhden miehittäjän korvaamisesta toisella, jossa ”vapauttaja” vain alisti ”vapauttamansa” maat rautasaappaan ja miehityksen alle vuosikymmeniksi, orjuuttaen samalla kokonaisia kansoja pyrkien tuhoamaan kansallisen identiteetin ohella näiden kansojen kunniakkaan historian. Venäjän ja venäläisten on tulevaisuudessa käytävä menneisyytensä läpi, muussa tapauksessa tulee jälleen koittamaan aika, jolloin he ammentavat voimaa imperialistisille pyrkimyksilleen historiasta kuten nyt tekevät kuvitellen olevansa vapauttajia miehittäjän sijaan.

Останови красный фашизм!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316.

3. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 317.

4. https://yle.fi/a/3-12436052

5. https://www.youtube.com/watch?v=-FVcqYFAmfw&t=552s 

6. https://twitter.com/AlexKokcharov/status/1655331487338692610 

7. http://www.infoukes.com/history/ww2/page-18.html 

8.  https://www.iwm.at/blog/belarus-15-the-worst-war 

9. Esimerkiksi Antony Beevor teoksessaan Berliini 1945 s. 460.



keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Tammikuussa 2022 Venäjä valmistautui sotatoimien eskalointiin Ukrainassa

 

Vuosi sitten tammikuun 15. päivänä julkaisin enteilevän blogin ”Neuvottelukierros käyty – Venäjä valmistautuu sotatoimien eskalointiin Ukrainassa”, päättäen kyseisen kirjoitukseni aprikoivaan toteamukseen –

Viime viikkojen tapahtumien perusteella, tulen entistä useammin miettineeksi sitä, että onko arpa nyt heitetty ja Venäjällä Vladimir Putinin hallinto siirtynyt tilaan, josta ei ole enää mahdollista vetäytyä ilman, että menettää kasvonsa, että jonkin asteinen voitto on saavutettava – ja koska neuvottelupöydässä länsi ei Putinin uhkavaatimusten edessä taipunut, jäljelle ei juurikaan jää vaihtoehtoja –

henkisesti olin valmistautunut Venäjän taholta tapahtuvaan sotatoimien eskalointiin jo pidemmän aikaa. Viime vuoden tammikuun alku osoitti konkreettisella tapaa sen, että tie oli kuljettu loppuun, että väistämätön tulisi tapahtumaan jossain vaiheessa lähitulevaisuutta, vaikka etenkin länsieurooppalaiset (erityisesti saksalaiset) tahot koettivat vielä pitää yllä illuusiota jatkuvasta rauhantilasta, esittäen Ukrainalle vaatimuksia neuvotteluiden jatkamisesta.














Tulemme todennäköisesti tulevaisuudessa näkemään sen, millainen vaikutus saksalaisten välittämillä tiedoilla oli Ukrainan puutteelliseen valmistautumiseen etenkin Kiovan alueella. Siinä missä Yhdysvallat oli varoittanut selväsanaisesti Ukrainaa tulevasta hyökkäyksestä viikkojen (kuukausien) ajan, etenkin Saksassa ajettiin käärmettä piippuun ja puhuttiin neuvotteluiden jatkamisen puolesta. Näin jälkeenpäin on paljastunut Saksan tiedustelussa olleen Venäjän vaikutuksille alttiita operaattoreita – mikä vaikutus heillä oli kokonaiskuvan luontiin Saksassa ja Ukrainassa? (1) Lisäksi on huomioitava poliittisen- ja liike-elämän eliitin taholta saksalaiseen päätöksentekoon kohdistuva vaikutus, ja sen ”leviäminen” Saksan kautta kolmansiin maihin. Ukrainan ohella muitakin maita nousee mieleen… (Hienotunteisuuttani jätän mainitsematta erään Venäjän naapurivaltion, jossa on lustraatio edelleen suorittamatta).

Sodan eskalaatiosta Ukrainassa on kulunut jo lähes vuosi, Venäjän usean rintaman hyökkäys alkoi aamuvarhaisella 24. helmikuuta 2022, mutta edelleen liian usein huomiomme keskittyy kyseiseen päivään ja sen jälkeiseen aikaan, aivan kuin kuukaudet ja vuodet tätä ennen olivat merkityksettömiä. Venäjän sota Ukrainassa ei alkanut 24. helmikuuta 2022 vaan kevättalvella 2014 Krimin niemimaan miehityksellä ja viikkoa paria myöhemmin alkaneella operaatiolla Ukrainan etelä- ja itäosissa, jotka toimivat lähtölaukauksena Itä-Ukrainassa huhtikuussa 2014 alkaneelle sodalle. Tämän taustan ja Venäjän muiden Ukrainaan kohdistamien tavoitteiden unohtaminen yksinkertaistaa nykyisen sodan tarkastelua aivan liikaa. Tällöin jää huomiotta se, että Vladimir Putinin hallinnolla oli hyvin pitkän ajan suunnitelmia (ja tavoitteita) Ukrainan suhteen, jotka ulottuvat näkyvämpinä vuosituhannen alkupuolelle Oranssiin vallankumoukseen, (2) mutta joita on valmisteltu (pidetty yllä) Venäjän turvallisuusorganisaatioiden rakenteissa todennäköisesti tätäkin ennen.

En ryhdy tässä kirjoituksessa kertaamaan koko historiaa, sen sijaan suuntaan katseeni kevättalveen 2021, jolloin Itä-Ukrainassa – rintamalla – alkoi näkyä selkeitä merkkejä siitä, että kuherruskuukausi Volodymyr Zelenskyin hallinnon kanssa oli lopullisesti ohi, että Venäjällä oli toteutumattomia sotilaallisia tavoitteita Ukrainan suhteen. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa koronapandemiasta, joka on omalta osaltaan saattanut vaikuttaa Venäjän hallinnon pyrkimyksiin Ukrainassa viivästyttäen niitä.

Kuherruskuukauden päättymistä ennakoi RT:n päätoimittajan Margarita Simonjanin vierailu miehitetyssä Donetskissa tammikuussa 2021, jolloin hän piti puolentunnin puheen ”integraatiofoorumissa”. (3) Simonjanin puheen ajatus, idea ja keskeisin aihe oli Donbas on Venäjää. Puheessa toistui voimakkaasti sama narratiivi kuin Krimin niemimaan anneksoinnin yhteydessä, jolloin propagandassa toistui – Krim on Venäjää. Nyt vuorostaan Donbas on Venäjää! 

Simonjan puhuu miehitetyssä Donetskissa, tammikuu 2021.











Panin merkille lisääntyneen eskalaation myöhemmin kevättalven ja kevään kuluessa, kirjoittaenkin havainnoistani useamman blogin. Merkittävinä eskalaatioina Donetskin alueella voidaan pitää venäläisten huhtikuun alussa Piskyn tulittamista kranaatinheittimien ohella 122 mm kenttätykeillä, todennäköisimmin D-30 Ljaguška kanuunahaupitseilla.

Kyseisenä keväänä Venäjä siirsi merkittäviä joukkoja Krimin niemimaan harjoitusalueille sekä harjoitusalueille Venäjän länsiosiin, esim. Voronežin eteläpuolella sijaitsevalle Pogonovon harjoitusalueelle. Myöhemmin Pogonovoon siirretyistä joukoista, ainakin 41. armeijaan kuuluneet joukot vedettiin takaisin Venäjän keskisen sotilaspiirin alueelle, kuitenkin siten, että joukot jättivät merkittävän osan kalustostaan Pogonovon alueelle.

Samoihin aikoihin Venäjä järjesti myös miehittämällään Krimin niemimaalla näyttävän – propaganda tilaisuuden – jolla haluttiin todistaa joukkojen vetämisestä pois niemimaalta. Satelliittikuvien perusteella kuitenkin havaittiin epätavanomaisen runsaan aktiivisuuden jatkuvan Opukin harjoitusalueella – niemimaan itäosissa sekä Novoozernen alueella – niemimaan länsiosissa, jonne on Venäjän toimesta rakennettu huomattavan suuri varikko- ja varastoalue kalustolle. (4)

Tällöin keväällä 2021 Venäjä ei merkittävissä määrin siirtänyt lisää joukkoja Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, sen sijaan samoihin aikoihin Venäjän provokatiiviset hyökkäykset Ukrainan kontrolloimille alueille lisääntyivät entisestään. Tuli-iskuissa ja rajoitetuissa hyökkäyksissä käytettiin epätavanomaisen paljon raskasta, Minsk II-sopimuksessa kiellettyä, kalustoa. Toukokuun 13. 2021 Venäjä käytti ensimmäistä kertaa pitkästä aikaan taistelupanssarivaunuja tulittaessaan Donetskin luoteispuolella sijainnutta Piskyn taajamaa. Tuli-iskujen joukossa on myös ilmeisiä sotarikoksia, kuten Krasnohorivkan keskussairaalan tulittaminen kranaatinheittimillä 4. toukokuuta –

”Illalla 4. toukokuuta (klo. 21:25-) miehitetyn Donetskin länsipuolella sijaitsevaa Krasnohorivkan kaupunkia tulitettiin 120 mm kranaatinheittimillä sekä muilla aseilla. Kaupungin keskussairaalan alueelle osui useita 120 mm kranaatinheittimen kranaattia, sairaalassa oli kyseisenä hetkenä hoidossa 45 koronaviruspotilasta. Sairaala kärsi mittavia vaurioita iskussa, samoin sairaala-alueella ollut ambulanssi. Onneksi yksikään potilas tai henkilökuntaan kuulunut ei vammautunut iskussa.” (5)

Krasnohorivkan keskussairaala venäläisten kranaatti-iskun jäljiltä, 4. toukokuuta 2021.














Kyseisenä keväänä venäläisjoukot alkoivat levittämään entistä enemmän henkilömiinoja Ukrainan kontrolloimille alueille. Levitettävien miinojen joukossa oli myös siviileille erittäin vaarallisia, ansalankalaukaisimella toimivia POM-2-henkilömiinoja, joita Venäjä ja sen proxy-joukot levittivät myös asutetuille alueille. POM-2-henkilömiinojen levittämiseen venäläiset käyttivät tuolloin 82 mm ja 120 mm kranaatinheittimiä ja RPG-7 kevyttä sinkoa sekä miinan levittämiseen suunniteltua laukaisuputkea. (6)

Kevään, kesän ja seuranneen syksyn ajan Venäjän toiminta Itä-Ukrainan sotatoimialueella oli tarkoituksellista ja tarkoitushakuista. Raskaita Minsk II-sopimuksessa kiellettyjä asejärjestelmiä käytettiin toistuvasti, tulitusta raskailla aseilla kohdistettiin sotilaiden ohella siviileihin, siviilikohteisiin – kuten kouluihin ja sairaaloihin, siviileitä avustaviin ukrainalaispioneereihin sekä HALO Trustin miinanraivaajiin. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoita häirittiin ja uhkailtiin, erityistä huomiota kiinnitin Piskyn tapahtumiin alkukesästä 2021 blogissani – Paluu Donetskin alueelle, Piskin kylä kranaattikeskitysten kohteena. Vuoden loppupuolella tarkkailijoiden liikkumista alettiin rajoittaa entistä enemmän, aseenkäyttö ETYJ:n Ukrainan monitorointimission lennokkeja vastaan oli hyvin säännöllistä.

Provokaatioiden lisääntyminen ja sotatoimien hidas kiihtyminen johti Ukrainan asevoimien ja kansalliskaartin sekä muiden turvallisuusorganisaatioiden lisääntyviin tappioihin. Ukrainan asevoimien tappiot nousivat 1.1.2021-31.12.2021 ainakin 82 kaatuneeseen ja vielä suurempaan joukkoon sotatoimissa haavoittuneita sotilaita. Ukrainan asevoimien ja kansalliskaartin ohella Donbasissa menehtyi myös ukrainalaisia poliiseja sodankäynnistä johtuvista syistä.

Syksyn lähestyessä alkoivat junat Venäjällä jälleen kuljettaa miehiä ja kalustoa idästä länteen, valmistautuminen 10. syyskuuta alkavaan Zapad-2021 sotaharjoitukseen oli alkanut. Zapad-2021-sotaharjoituksen edellä, alkaen 6. syyskuuta 2021, Venäjän maavoimat piti neljäntuhannen miehen sotaharjoituksen Rostovin alueella, aivan Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden tuntumassa. Kyseistä harjoitusta käytiin ainakin Kuzminkan ja Kadamovskiyn harjoitusalueilla, jotka toimivat myös Venäjän Itä-Ukrainan miehitetyille alueille sijoittamien joukkojen, 1. ja 2. armeijakunnan, materiaalivarastoina. Alueella järjestettäviin harjoituksiin osallistui miehiä mekanisoiduista ja panssarijoukoista, joukossa oli myös yksiköitä Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta.

Näimme syksyisen Zapad-2021 sotaharjoituksen jälkeen toistuvan saman kuvion kuin aiemmin miehitetyllä Krimin niemimaalla sekä Voronežin alueella, Pogonovossa, vain osan joukoista palatessa takaisin tukikohtiinsa. Sen sijaan Venäjä jätti kohtalaisen määrän kalustoa Ukrainan vastaiselle rajaseudulle pohjoisesta Valko-Venäjän rajantuntumasta etelään miehitetylle Krimin niemimaalle saakka. Tuskin jännite oli ehtinyt kunnolla edes laskea, Venäjän ryhtyessä siirtämään joulukuun alkupuolella uudestaan kalustoa ja miehiä maan keskiosista kohti länttä.

Kazakstanin laajoilla mellakoilla vuodenvaihteessa 2022 ei näyttänyt olleen suurta vaikutusta Venäjän valmistautumiseen. Venäjän asevoimiin kuuluvat erikoisjoukot saapuivat Kazakstanin johdon kutsumana maahan 6. tammikuuta, Kazakstanin presidentiksi nimitetyn Kasym Tokajevin pyydettyä apua Venäjän johtaman kollektiivisen turvallisuusjärjestön ODKB:n (engl. CSTO) mailta. (7) Noin viikon kuluttua ensimmäiset venäläisjoukot alkoivat jo vetäytyä maasta. Näin jälkikäteen mietittynä Venäjän osallistuminen Kazakstanin rauhoittamiseen – ilmakuljetteiset erikoisjoukot sisään, tilanne haltuun ja nopea poistuminen – näyttää harjoittelu- ja demonstraatio-operaatiolta, kuin ennakkovaroitukselta Ukrainalle. Ukrainassa juuri mikään ei sitten sujunutkaan samalla tapaa.

Mutta samalla Venäjällä junat jatkoivat kulkuaan. ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden yrittäessä tehdä työnsä vaikeissa oloissa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla: kalustoa ja materiaalia alkoi liikkua entistä enemmän Venäjältä miehitettyyn Itä-Ukrainaan sekä video- ja satelliittikuvien perusteella myös miehitetylle Krimin niemimaalle. (Huom. ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio ei suorittanut tarkkailua Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla).

Tammikuun puolenvälin aikoihin liikkeellä kohti länttä oli osia ukrainalaisille talvelta 2015 tutusta joukko-osastosta, Ulan-Udeen sijoitetusta 5. erillisestä panssariprikaatista (sotilasyksikkö 46108):

”Kiinnostava, kohti länttä siirtyvä joukko-osasto kuuluu Ulan-Udeen ( Burjatian tasavalta) sijoitettuun erilliseen 5. panssariprikaatiin (sotilasyksikkö 46108). Osia kyseisestä panssariprikaatista osallistui Debaltseven taisteluun Itä-Ukrainassa helmi-maaliskuussa 2015. Sotatoimialueelle prikaatiin kuuluvat joukot siirtyivät viimeistään helmikuussa 2015 puolella, jolloin prikaatin kalustoa ja sotilaita kuvattiin miehitetyn Donetskin alueella, Makiivkan ja Debaltseven välisellä alueella.” (8)

Viimeiset neuvottelukierrokset oli käyty, viimeinen vaihe Venäjän valmistautumisessa sotatoimien eskalointiin Ukrainassa oli alkanut. Todellisuus, joka läntisen logiikan mukaan ei olisi pitänyt toteutua, oli käsillä.

Tammikuun ja helmikuun kuluessa junat entistäkin kauempaa idästä lähtivät taipaleelle kohti Venäjän läntisiä osia. Tapahtumat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ennakoivat myös jotain muuta kuin eskalaation uhan purkua. Venäjälle työskenteleviä propagandisteja alkoi saapua miehitettyyn Donbasiin. (9) Samalla propagandakone alkoi käydä entistä kovemmilla kierroksilla, näytösluonteisia demonstraatiota nähtiin Donetskin ohella lukuisilla muilla paikkakunnilla. Venäjältä saapui aivan avoimesti lisää raskaampaa kalustoa miehitetyille alueille, venäläisten tykistö iski entistä rajummin Ukrainan kontrolloimille alueille kouluista päiväkoteihin. Lännessä tuntui vallitsevan epäusko, haluttomuus tunnustaa todellisuutta, sitä, että Venäjä on laajentamassa vuonna 2014 Ukrainassa aloittamaansa sotaa. 

Kiova 26. helmikuuta 2022, Venäjän aamuisen ohjushyökkäyksen jälkeen.*












Helmikuun 24. päivä, aamuneljän jälkeen epäusko vaihtui tyrmistykseksi – oli aika herätä todellisuuteen, jonka toteutumiseen ei haluttu ennakkomerkeistä huolimatta uskoa.

Nyt, tammikuussa 2023, Venäjä siirtää jälleen miehiä ja kalustoa Valko-Venäjän alueelle. Mutta toisin kuin vuosi sitten, nyt kumpikaan – kalusto kuten ei miehistökään – ole laadultaan eikä määrältään verrattavissa vuodentakaiseen. Koska sotatoimet eivät ole Venäjän kannalta toteutuneet suunnitellulla tapaa, on mahdollista, että maan sodanjohto valmistelee operaatiota, joka ei läntisen mittapuun mukaan ole millään tavalla loogisesti perusteltavissa.** Jopa niinkin epärealistista operaatiota, kuin avata uusi rintama pohjoisesta.

Jälkisanat

Melkeinpä väittäisin, että määrätietoisempi toimiminen keväästä 2021 eteenpäin olisi vähintäänkin hidastanut Venäjän sodanlaajentamishaluja, kenties jopa niin paljon, että Ukraina olisi ehditty varustamaan aseistuksella, jolla vaikuttaa venäläisiin tarvittaessa niin paljon, että sen tappiot olisivat nykyistä merkittävästi korkeammat. Parhaassa tapauksessa Venäjä olisi – hetkellisesti – lyöty ilman taistelua.

Tämä kaikki olisi tietenkin edellyttänyt myös sitä, että olisi tunnustettu Euroopan (lännen) Venäjä-politiikan perustuneen merkittävään, kokonaisvaltaiseen, virhearvioon. Että sitä olisi tullut reivata täysin toiseen suuntaan viimeistään vuonna 2014 Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan, mieluummin jo aiemmin. Merkittävänä virheenä voitaneen pitää Barack Obaman hallinnon ”Reset’iä” Venäjä-suhteisiin maaliskuussa 2009, mikä näyttäytyi Kremlin silmin heikkoutena johtamisen sijaan. Samaa heikkoutta nähtiin Syyriassa, Obaman hallinnon antaessa Bašar al-Assadin hallinnon yhdessä venäläisten kanssa käyttää toistuvasti kemiallisia-aseita ilman seuraamuksia. 

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.theguardian.com/world/2022/dec/22/germany-arrests-intelligence-agent-accused-of-sharing-secrets-with-russia 

2. Mihail Zygar kuvaa teoksessaan Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia Putinin hallinnon sekaantumista Ukrainan presidentinvaaleihin v. 2004 tukiessaan Viktor Janukovytšin vaalikampanjaa, s. 123 eteenpäin. Kansa lähti kaduille protestoimaan vilpillisinä pidettyjä vaaleja vastaan, seurauksena Oranssi vallankumous ja presidentinvaalien toisen kierroksen uusinta, jonka voitti Viktor Juštšenko.

3. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/kremlin-tv-chief-russia-must-annex-east-ukraine/

4. Aiheesta enemmän blogissani: Venäjä siirsi keväällä joukkojaan Ukrainalta miehitetyille alueille – osa joukkojen siirroista todennettavissa siviilikäyttöön tarkoitetuista satelliittikuvista.

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2021/05/venalaisjoukkojen-provokatiiviset-tuli.html 

6. https://cat-uxo.com/explosive-hazards/landmines/pom-2-landmine 

7. https://yle.fi/a/3-12261105 

8. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/01/neuvottelukierros-kayty-venaja.html 

9. Muun muassa WarGonzon perustaja Semyon Pegov saapui helmikuussa 2022 miehitettyyn Donetskiin. Pegovin saapuessaan kuvaama video ja sittemmin koko WarGonzon tili on poistettu Youtubesta.

WarGonzon perustaja Semyon Pegov saapui (jälleen kerran) miehitetyille alueille, helmikuu 2022.









Kremlin propagandaoperaattoreista laajemmin blogeissa Kremlin propagandaoperaattoreista miehitetyssä Itä-Ukrainassa sekä Kremlin propagandistit Ukrainan sodassa.

*: Kuvan ottaja ei ole tiedossa.

**: Logistisestikin tällainen suunnitelma on hyvin haastava, johtuen Ukrainan ja Valko-Venäjän rajaseudun maasto-olosuhteista (laajoja suoalueita) sekä harvasta tiestöstä ja Ukrainan valmistautumisesta (esim. teitä ja siltoja miinoitettu ja tuhottu).


#StandWithUkraine 

lauantai 17. joulukuuta 2022

Suomen Sotilas lehti: informaatiosta disinformaatioon

 

Ukrainassa on sodittu jo reilut kahdeksan vuotta, jonka kuluessa olen kirjoittanut kriittiseen sävyyn lukuisia blogeja (ja muita kirjoituksia) perinteisen median kompuroinnista sotauutisoinnissa – ikävämmillään sortumisesta Venäjän välittämän narratiivin kritiikittömään toistamiseen. Toistaiseksi olen jättänyt, vakavasti otettavat pienemmät mediat kritiikkini ulkopuolelle yksittäismainintoja lukuun ottamatta, tämä kirjoitus omalta osaltaan rikkoo tämän perinteen.

Kirjoituksen otsikossa nostan informaation ohella esille disinformaation, niin väärin kuin se lehteä kohtaan kenties onkin, tässä kirjoituksessa huomioni kohdistuu nimenomaa tähän disinformaatioon. Informaatio-sanan otin otsikkoon mukaan tasapainottaakseni asetelmaa. Otsikkona Suomen Sotilas -lehti: disinformaatiota, olisi ollut vääristävä, koska kyseinen lehti tarjoaa lukijoilleen kaikesta huolimatta runsaasti informatiivisia artikkeleja. Venäjän aloitettua 24. helmikuuta 2022 usean rintaman hyökkäyksen Ukrainaan (Donbasissa vuosia jatkuneen asemasodan jälkeen) lehden sivuilla on vieraillut säännöllisesti lukuisia arvostamiani asiantuntijoita, kuten Pekka Toveri, kenraalimajuri evp ja puolustusvoimien pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, joten disinformaation korostaminen olisi ollut vääristävää harhaanjohtamista. Etenkin kun huomioimastani disinformatiivisesta tai muulla tavalla harhaanjohtavasta aineistosta vastaa pääsääntöisesti yksi ja sama kirjoittaja, jo vuosien ajan lehteen artikkeleja kirjoittanut, Aleksei Kettunen.

Suomen Sotilas ja satusetä Aleksei Kettunen.












Suomen Sotilas on ilmestynyt vuodesta 1919, ikää lehdelle on siis kertynyt jo rapiat vuosisata. Lehti toimittajineen on nähnyt aikakausien muuttumisen, vuosituhannen vaihtumisen ja ajan, jolloin Suomessakin moni oli romuttamassa perinteikästä asevelvollisuusarmeijaa: maamme puolustus lepää koko kansan harteilla, tänään tiedon ja valheen rooliin kiinnitetään jälleen menneitä vuosikymmeniä enemmän huomiota – eikä vähiten naapurimme Venäjän toimien tähden. Niinpä omissa silmissäni korostuu tiedon jakajien rooli, medialla on suuri vastuu jakamastaan aineistosta. Vastuunkantajina on mediat suurimmista pienempiin, kuten edellä viittasin, suurimpien tekoihin olen aiemmin kiinnittänyt lukuisia kertoja huomiota – blogieni ohella lähestynyt suoraan toimituksia ja toimittajia hetkinä, jolloin olen huomannut uutisen tai artikkelin olevan tavalla tai toisella harhaanjohtavan, toisinaan jopa disinformatiivisen.

Suomen Sotilaan pitkäaikaisena seuraajana olen pannut merkille Aleksei Kettusen sortuvan toistuvasti suoranaiseen Venäjän fanittamiseen – ilmaus on suora mutta ei perusteeton. Kettusen fanipoikamainen asenne näkyi jo vuosia sitten Suomen Sotilaassa julkaistuissa venäläisen Armata-tuoteperheen esittelyissä. Armata-tuoteperheessä on kyse Venäjän asevoimille suunnitellusta Armata-tela-alustasta (tai universaalista tela-alustasta), jonka varaan Venäjä laski paljon viime vuosikymmenen puolivälin tietämillä. Venäjän suurellisten suunnitelmien mukaan alustalle piti rakentaa kokonainen vaunuperhe, taistelupanssarivaunusta (T-14) raskaan rynnäkkövaunun (T-15) kautta panssarihaupitsiin ja muihin tela-alustaa hyödyntäviin vaunuihin. Tähän päivään mennessä Venäjä ei ole onnistunut valmistaa kuin yksittäisiä vaunuja, joiden kyvyistä suurin osa näyttää jääneen suunnittelijoiden työpöydälle.

Kirjoituksessani aikomukseni ei kuitenkaan ole ruotia Aleksei Kettusen kirjoitushistoriaa, vaan tarkastella eräitä hänen 24. helmikuuta 2022 jälkeen kirjoittamia (ja Suomen Sotilaassa julkaistuja) artikkeleja ja näyttää niissä piilevät – toistuvat – virheet. Päätin puuttua virheisiin kyseisen kirjoittajan roolin vuoksi, moni voi pitää häntä asiantuntijana kirjoittaessaan laajoja artikkeleja harrastelehteen. Kettunen on myös toiminut asiantuntijan roolissa muissa medioissa, (1) joten kirjoitukselle on enemmän kuin riittämiin perusteita.

Aloittakaamme ruodinta tarkastelemalla lyhyesti Aleksei Kettusen kirjoittamaa Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä -artikkelia, joka julkaistiin Suomen Sotilas -lehdessä nro. 4/2022.

















Yllä (kuvan yhteydessä) kävin läpi muutamia selkeitä virheitä, jokainen näistä artikkelissa tosiasioina esitetyistä virheistä (disinformaatiosta ja/ tai propagandasta) olisi ollut mahdollista käydä vieläkin seikkaperäisemmin läpi. Huomiotta jätin myös violetissa suorakulmiossa esitetyn väitteen Venäjän toteuttamasta varastojen hajauttamisesta, jonka syvällisempi tarkastelu olisi vaatinut huomattavan paljon tilaa, jolloin meidän olisi pitänyt määritellä se, mitä tämä ”hajauttaminen” tarkoittaa.

Tarkoittaako se sitä, että ammuksia kasataan taivasalle ratapihoille, koulujen liikuntasaleihin, vai sitä, että polttoainesäiliöitä varastoidaan ratapihoille sekä käyttämättömille junaradoille jne. Toisaalta Venäjän toiminta osoittaa sen, että samoja alueita on käytetty varastointiin ja kaluston säilytykseen Ukrainan toteuttamien iskujen jälkeenkin. Eli jos Venäjä hajauttaakin materiaalivarastojaan, käyttää se myös samaa kohdetta toistuvasti (jatkuvasti) materiaalinsa varastointiin. Se, että Venäjä on logistiikan kautta sidoksissa rataverkkoon, sitoo ainakin jossain määrin sen huoltoakin. On myös syytä huomioida se, että Ukrainan itäosien miehitetyillä alueilla Venäjä on rakentanut erilaisten ja erikokoisten varastojen verkoston vuoden 2014 jälkeen. Osa näistä huoltotukikohdista ja -varikoista on Ukrainan vaikutuskyvyn ulottumattomissa.

Jatkakaamme vyyhdin purkua, seuraavaksi voimme siirtyä uusimman Suomen Sotilas -lehden pariin (6/2022) ja artikkeliin Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, josta löytyy lukuisia kohtia, jossa on toistettu sellaisenaan venäläisten väittämiä tuomatta muuta näkökulmaa esille, tai jossa rinnastetaan asioita, jotka eivät ole vertailukelpoisia – rinnastettavissa. Kiinnostavaa on se, että kerratessaan kyseisessä artikkelissa OTR-21 Totška-U -ohjusjärjestelmää ja sen käyttöhistoriaa, Kettunen omasta puolestaan esitä mitään kritiikkiä Venäjän väittämälle, että se on poistanut järjestelmän asevoimiensa käytöstä vuonna 2019. (2) Venäjän brutaalin offensiivin ollessa jo alkanut, Valko-Venäjälle sijoitetulla Venäjän asevoimien yksiköillä oli käytössä juuri OTR-21 Totška-U -ohjusjärjestelmiä. (3) Kyseiset järjestelmät oli vieläpä merkitty V:llä (taktinen merkintä), muun muassa kyseistä taktista merkintää venäläisjoukot käyttivät tunkeutuessaan Ukrainaan usealta suunnalta 24. helmikuuta 2022.

Venäläinen kolonna liikkeellä Valko-Venäjällä valtatiellä M10, kuvassa Totška-U:n laukaisualusta.
















Seuraava kohta samaisessa artikkelissa on suorastaan hämmentävä, kun huomioimme, että tämä artikkeli on kaikesta päätellen kirjoitettu kokonaisuudessaan kuukausia Venäjän hyökkäyssodan alkuhetkien jälkeen:

”Ukrainan mukaan Venäjä käyttää myös S-300:n it-ohjuksia ukrainalaisia maakohteita vastaan väitetyn ohjuspulan takia. Tämä on tietenkin mahdollista elinkaarensa päähän tulevien ohjusten hyödyntämiseksi, pakon edessä tai käyttäjien kouluttamiseksi. Osa käytettyjen ohjusten jäänteistä osoittaa, että ne on valmistettu 1980-luvulla. - - - Lienee kuitenkin epätodennäköistä, että näin vanhoja, yli kolminkertaisesti 10 vuoden elinkaarensa ylittäneitä ohjuksia vielä löytyisi Venäjän arsenaaleista”. (4)

Väistämättä mieleen hiipii ajatus siitä, että kun todellisuus ei ole yhdistettävissä kuvitelmiin (muistamme Kettusen ilmeisen Venäjän asejärjestelmiin kohdistuvan fanituksen), oman mielenrauhan tähden kuvitelmista pidetään kiinni. Sama ristiriitaisuus saa jatkoa paria kappaletta myöhemmin Kettusen kirjoittaessa Venäjän käyttämistä itsemurhalennokeista, josta Kettunen käyttää venäläisten Iranista ostamista itsemurhalennokeistaan käyttämää Geran-2 nimitystä. Ja koska sanoilla on merkitystä, sillä kuinka asiat artikkelissa ilmaistaan, on suuri merkitys. Aleksei Kettusen tapa saa aikaan sen, että tietämättömämpi lukija jää epätietoisuuden valtaan sen suhteen, mistä Venäjä kyseiset lennokit on todellisuudessa saanut. Tai vähintäänkin synnytetään epäilys sen suhteen, mikä on totuus – ja juuri tähän Venäjä omassa informaatiosodassaan myös pyrkii: tuhoamaan totuuden. (5) Synnyttämään tilan, jossa on useita totuuksia tai ei ole yhtään totuutta.

Ja täyttä puppuahan on se, että Geran-2 eli iranilainen HESA Shahed-136 lennokki olisi jollain tapaa vaikeasti torjuttava, kuten Kettunen väittää. (6) Kettunen myös muistuttaa lukijoita kriittisestä tarkastelusta, johon hän ei (todellisuudessa) itse juurikaan pysty. Muistamme Kettusen toistamat venäläisväitteet lukuisista tuhotuista M142 HIMARS-raketinheitinjärjestelmän ajoneuvoista tai ilmatorjunnan onnistumisista rakettien torjunnassa.

Kirjoituksesta huokuu myös jollain tapaa piittaamaton asenne Venäjän sodankäyntitapaa kohtaan, se ilmenee esim. seuraavasti –

”Näiden ohjusten laukaisuilla on luultavasti haluttu parantaa käyttöhenkilöstön osaamista sekä ampua pois vanhimpia vuodesta 2002 alkaen valmistettuja ohjuksia”. (7) Kyseisessä kohdassa kuvataan, kuinka Venäjä on vaikuttanut maamaaleja vastaan 3M55 Oniks/Oniks-M-pintamaaliohjuksilla. Sama on havaittavissa kohdassa, jossa kuvataan Venäjän S-300 ilmatorjuntaohjusten käyttöä Ukrainassa – ”Ukrainan mukaan Venäjä käyttää myös S-300:n it-ohjuksia ukrainalaisia maakohteita vastaan - - - Tämä on tietenkin mahdollista elinkaarensa päähän tulevien ohjusten hyödyntämiseksi, pakon edessä tai käyttäjien kouluttamiseksi.” (8)

Kyse on Kettusen mukaan asejärjestelmien käyttämistä sodassa joukkojen kouluttamiseksi, ja vaikka hyväksyisimmekin tämän (oman ymmärrykseni mukaan se koulutus pitäisi pääasiassa kyllä tehdä jossain muualla kuin taistelukentällä) selityksen, niin hämmentävää on se, ettei sanallakaan mainita käyttötarkoitusta, mikä etenkin maamaaleja vastaan käytettynä, epätarkoilla S-300 ilmatorjuntaohjuksilla, on siviilikohteiden terroripommitukset.

Kun vertaa Aleksei Kettusen kirjoittamaa katsausta Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas -lehden numerossa 3/2022 julkaistuun, Ahti Lapin (eversti evp), katsaukseen Ohjussotaa Ukrainassa, niin erot ovat huomattavia. Toki on mainittava, että Ahti Lappi on ilmatorjunnan rautainen ammattilainen. Katsauksessaan Lappi tarkastelee kriittisesti Venäjän toteuttamia operaatioita, mutta huomioiden myös Ukrainan toimet samalla tavalla. Lappi toteaa sen, minkä me kaikki tiedämme (Venäjän sodanjohdossa ja -käynnissä on nähty dramaattisia puutteita ja osaamattomuutta), mutta jonka Kettunen jättää kirjoittamatta. Onkin valitettavaa, että tällaisena aikana pitkänlinjan maanpuolustuksellisessa julkaisussa näkyvästi palstatilaa saa toimittaja, joka ei kirjoituksissaan pysty noudattamaan ohjeitaan ts. seuraamaan kriittisesti sodan osapuolten viestintään.

Edelliseen lisäisin sen, että samalla kirjoittajan tulisi kuitenkin huomioida sodan osapuolten viestinnän erot ja vertailla niitä puolueettomien tahojen raportoinnissaan tekemiin havaintoihin, joissa näkyy hyvin selvästi se, että Venäjän sodasta maalaama kuva on hyvin kaukana todellisuudesta – paljon kauempana mitä Ukrainan. Esim. Venäjä on, ilmoitustensa mukaan, tuhonnut Ukrainan ilmavoimat, ampunut alas kaikki Bayraktar TB-2 lennokit jne. (9) Samalla kuitenkin näemme Ukrainan ilmavoimien toteuttavan päivittäin taistelulentoja rintamalla, haastaen näin Venäjän ilmavoimat: (10) näemme myös Ukrainan toteuttavan edelleen harvakseltaan operaatioita – niillä moneen kertaan pudotetuilla – TB-2 lennokeilla jne. Toki Bayraktar TB-2 lennokkien rooli on nyt pienempi kuin reilut puolivuotta sitten, mutta Venäjän brutaalin hyökkäyssodan alkupuolella niillä oli oma merkittävä osansa hyökkäyksen hidastamisessa, mikä kenties sai venäläiset väheksymään sen tehoa ja vastaavasti korostamaan liioitteluun saakka, oman ilmatorjuntansa onnistumisia.

Aleksei Kettusen kirjoittamissa artikkeleissa puitteet ovat usein kunnossa, mutta artikkeleiden tasoa heikentää olennaisesti – puitteista ja kiinnostavasta aiheesta huolimatta – outojen tulkintojen rinnalla tilan anto disinformaatiolle ja suoranaiselle sotapropagandalle, ilman, että tekstissä tuodaan millään tapaa esille sitä, että kyse on edellisistä.

Olen kuulunut Suomen Sotilaan lukijoihin ja tilaajiin jo vuosien ajan, joten katson, että myös tässä roolissa minulla on oikeus kritisoida lehteen toimitettua ja siinä julkaistua materiaalia, mutta ennen kaikkea tämä kritiikki on kirjoitettu asianharrastajan roolissa. Olen seurannut Ukrainan yhteiskunnallista kehitystä tarkemmin jo yli vuosikymmen ajan, sotaa Ukrainassa Venäjän suorittamasta Krimin niemimaan miehityksestä ja keväästä 2014 lähtien. Historian ja sotahistorian harrastaminen on sitten aivan oma juttunsa, se alkoi vuosikymmeniä sitten.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/3-11549276  (Jutussa on käytetty muun muassa seuraavia lähteitä ja haastatteluja: - - - Suomen Sotilas lehden toimittaja Aleksei Kettunen - - -).

2. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 70.

3. https://twitter.com/MotolkoHelp/status/1509099435262976000 

4. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 71.

5. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

6. https://www.rferl.org/a/ukraine-iran-drones-russia/32097697.html 

7. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 70.

8. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 71.

9. https://www.oryxspioenkop.com/2022/10/lost-in-lies-keeping-track-of-russian.html 

10. https://www.ukrinform.net/rubric-ato/3632142-war-update-ukrainian-air-forces-launch-five-strikes-on-enemy-positions.html 


Lähteinä ja taustoitukseen käytetty myös Suomen sotilas lehden numeroita 3/2022 ja 4/2022 sekä vanhempien vuosikertojen numeroita – 6/2018 ja 3/2015 (Aleksei Kettusen kirjoittama artikkeli Venäjän uusi nyrkki Armata s. 26). Unohtamatta Suomen sotilas -lehden verkkosivuja sekä uusimman lehden (6/2022) artikkelia Tykinkuulalla takalaittomaksi, kirjoittajana Jarmo Sinkkonen, ye-everstiluutnantti.